Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmilla on oikeus seurustella aikuisten lastensa kanssa ihan kaikessa rauhassa keskenään ilman lasten puolisoita jos heille kaikille niin keskenään sopii. Tarkoittaen vanhempia ja heidän aikuisia lapsiaan, ei siihen tarvita puolisoiden lupia eikä mielipiteitä.
Meillä on poikia ja tyttäriä niin pojilla on ollut huonompi tuuri puolison valinnassa, tytöillä on mukavat miehet. Toisella pojalla vaimo on luonteeltaan hapan, sekä kotona että kylässä, ei allergioita mutta syö rajoittuneesti esim. peruna ja kastike on ok, muuhun suhtautuu epäluuloisesti. Toisen pojan vaimo on tämän uusioperheen toinen osapuoli ja kun yhteisiä lapsia ei heillä ole niin hän on tuomassa esiin koko ajan omien lastensa lapset. Kun käyn kylässä ja poikani lapsi tulee syliini ja esittelemään jotain lelua tai kertomaan juttua niin tämä poikani vaimo tulee kertomaan omista lapsenlapsista ja esittelee valokuvia, puhuu pojan lapsen päälle.. mikä siunaus ympäristölleen tämä puusilmä. On mustasukkainen ihan kaikelle mikä liikkuu ja hengittää esim. miehensä huomiosta, miehensä lapselle ja muuten miehensä entisestä elämästäkin.
Meille kun keräännytään niin pojat purkavat ahdistustaan ja tyttäret tsemppaavat ja minä kuuntelen, tuen omalla tavallani. Pojat miettivät eroa mutta eivät saa mitään aikaiseksi. Eikä toiselle voi sanoa miten elämänsä elää. Joskus tekisi piirakkaan laittaa omenanlohkoilla sana EROTKAA! mutta ei vaan voi.
Pojille nämä kokoontumiset ovat tärkeitä että pää pysyy kasassa. Kai he kypsyvät ratkaisuun aikanaan. Näitä poikien vaimoja ei olla pyydetty paikalle, en edes pidä heistä. Tyttären miehet eivät taas omasta tahdostaan halua tulla "teidän suvun asioista puhumaan". Että sanokaa mitä sanotte niin minä olen lapsilleni läsnä tarvittaessa, vaikka vauvasta on varttunut aikuinen.
Jonain kauniina päivänä poikasi vaimo tarjoaa sinulle omenapiirakkaa jossa lukee omenalohkoin kirjoitettuna "keksi parempi provo".
Tämä nyt sattuu olemaan elävästä elämästä, valitettavasti. Miksiköhän mukavilla miehillä on usein karmiva puoliso. Täytyy kysyä omalta mieheltä ja tyttärien miehiltä onko heillä yhtä huonosti asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmilla on oikeus seurustella aikuisten lastensa kanssa ihan kaikessa rauhassa keskenään ilman lasten puolisoita jos heille kaikille niin keskenään sopii. Tarkoittaen vanhempia ja heidän aikuisia lapsiaan, ei siihen tarvita puolisoiden lupia eikä mielipiteitä.
Meillä on poikia ja tyttäriä niin pojilla on ollut huonompi tuuri puolison valinnassa, tytöillä on mukavat miehet. Toisella pojalla vaimo on luonteeltaan hapan, sekä kotona että kylässä, ei allergioita mutta syö rajoittuneesti esim. peruna ja kastike on ok, muuhun suhtautuu epäluuloisesti. Toisen pojan vaimo on tämän uusioperheen toinen osapuoli ja kun yhteisiä lapsia ei heillä ole niin hän on tuomassa esiin koko ajan omien lastensa lapset. Kun käyn kylässä ja poikani lapsi tulee syliini ja esittelemään jotain lelua tai kertomaan juttua niin tämä poikani vaimo tulee kertomaan omista lapsenlapsista ja esittelee valokuvia, puhuu pojan lapsen päälle.. mikä siunaus ympäristölleen tämä puusilmä. On mustasukkainen ihan kaikelle mikä liikkuu ja hengittää esim. miehensä huomiosta, miehensä lapselle ja muuten miehensä entisestä elämästäkin.
Meille kun keräännytään niin pojat purkavat ahdistustaan ja tyttäret tsemppaavat ja minä kuuntelen, tuen omalla tavallani. Pojat miettivät eroa mutta eivät saa mitään aikaiseksi. Eikä toiselle voi sanoa miten elämänsä elää. Joskus tekisi piirakkaan laittaa omenanlohkoilla sana EROTKAA! mutta ei vaan voi.
Pojille nämä kokoontumiset ovat tärkeitä että pää pysyy kasassa. Kai he kypsyvät ratkaisuun aikanaan. Näitä poikien vaimoja ei olla pyydetty paikalle, en edes pidä heistä. Tyttären miehet eivät taas omasta tahdostaan halua tulla "teidän suvun asioista puhumaan". Että sanokaa mitä sanotte niin minä olen lapsilleni läsnä tarvittaessa, vaikka vauvasta on varttunut aikuinen.
Mutta lapsenlapsiisi sinulla ei edelleekään ole oikeuksia.
Anteeksi mitä? Missä minä niin väitin?
Sinä voit terapioida aikuisia lapsiasi vaikka hautaan saakka mutta se ei kuulu tähän keskusteluun. Lapsenlapset ja heihin suhtautuminen on keskiössä. Hyvä yritys aloittaa asian vierestä jankutus uudestaan.
Mun appi järjesti kanssa näitä ”haukutaan lasteni puolisot pystyyn” -kokoontumisia.
Siellä se nyt makaa hoitokodissa yksinään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on, kun naiset jättävät sen lapsen ”tekemisen” yhteen tai kahteen lapseen. Jää ikuinen vauvakuume.
Siskoni anopilla on neljä lasta eikä mitään tolkkua käytöksessään. Lähinnä inttää kuinka hän tuntee vauvat, hänen sylissä rauhoittuu vauva kuin vauva, nuori äiti ei ole mitään tähän konkariin verrattuna. Kyse on kaipuusta tärkeälle paikalle, kontrolliin, valtaan. Pätemisenhalua ja kyvyttömyyttä antaa tilaa nuorelle naiselle joka onkin nyt vauvan ÄITI.
Varmaan löytyy samanlaisia ”emoja” niistäkin joilla itsellään monta lasta mutta jotenkin tulee mieleen, että joku ihmeen hoitokaipuu on tuollaisilla ap:n kertomilla mummoilla jäänyt.
Minusta tuo ei ole hoitokaipuuta vaan osaamisen näyttämishalua. Tottahan neljän lapsen äiti on enemmän kokenut kuin esikoisensa vasta saanut. Siitä voidaan kinata loputtomasti, minkä arvoisia ne aikaisemman kokemuksen tuomat vinkit ovat. Oman kokemukseni mukaan niistä osaa pystyy vallan mainiosti soveltamaan nykyäänkin, mutta anoppini olikin ammatti-neuvolantäti. Pätemishalun arviointi on subjektiivinen asia, samoin kuin sen arviointi, onko kyseessä "kyvyttömyys antaa tilaa nuorelle äidille" vai vilpitön halu auttaa. Lisäksi puheet "äidinvaistosta" on reippaasti yliarvioituja. Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella. Toki jokainen sitten aikanaan kehittyy juuri sen oman uniikin jälkikasvunsa arvioinnissa.
"Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella."
Miksi sille kokemattomalle äidille ei sitten voi antaa mahdollisuutta oppia tunnistamaan oman lapsensa itkua ja äkinää? Vilpitön halu auttaa ei ole mikään tekosyy jyrätä sen juuri esikoisensa saaneen miniän yli. Kirjoitin tuolla jo kauan sitten että tärkeintä mitä anoppi ja se oma äiti voi tehdä on tukea sitä tuoretta äitiä eikä ruveta kommentoimaan jokaiseen asiaan "et sinä osaa mummo osaa paremmin" Eikö niiden vanhempien naisten tehtävä ole tukea meitä nuorempia äitiydessä eikä tuputtaa omia neuvojaan ja arvostella. Kyllä jokainen osaa avata suunsa kun tarvitsee niitä neuvoja ja apuja. Ethän sinä töissäkään mene uudelle ihmiselle sanomaan "et sinä osaa anna kun minä teen paremmin" vaan ohjeistat kohteliaasti että tuo uusi ihminen oppisi. Miksi äitiydessä ei päde sama?
Sitäpaitsi vauvoilla ei todellakaan ole mitään standardi-kitinää josta vauvaekspertti mummo tietää vauvan tarpeet miniää paremmin. Hormonit ovat olemassa juuri siksi että äiti herkistyy OMAN vauvansa viesteille ja kykenee hoitamaan tätä hyvin. Ensikertalaisenkin äidin vahva tunne siitä että vauvalla ei ole kaikki ok, on yleensä oikeassa. Äiti rekisteröi vauvasta asioita joita mummo ei edes huomaa koska hän ei ole herkistynyt kyseiselle vauvalle. Nuoret äidit ovat nykyään hyvinkin valistuneita. Ja hyvää tarkoittava mummo ei todellakaan käyttäydy tämän ketjun mummojen tavoin.
Eri
Toivottavasti ei, koska ajatuksena olisi kauhea jos anopin lapset on aina itkeneet paniikki-itkua lapsena.
Anoppi siis ihmetteli ettei lapseni itke kunnolla koskaan normaalia itkua ja kuvaili sitten sitä joka mielestään on se tavallinen itku.
Hän kuvaili sen itkun jota oma vauva itkee jos jostain syystä kaikki muut tavat kommunikoida on käytetty eikä kukaan tee asialle mitään, paniikki-itkuksi minä kutsun sitä (yleensä sen kuulee motarilla autossa kun ei vaan ole paikkaa johon voisi pysähtyä tai jos olen kiinni esikoista hoitamassa enkä vaan pääse vauvan luo).
Tuosta herkistymisestäkin olen samaa mieltä, ja niin on meidän neuvolan terkkakin, jolla on yli 30 vuotta kokemusta. Hän sanoi, että harvoin käy niin että vanhemmat olisi väärässä jos epäilevät jonkin olevan pielessä (tai kunnossa) vaikka ulkopuolinen ei mitään huomaisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Mun appi järjesti kanssa näitä ”haukutaan lasteni puolisot pystyyn” -kokoontumisia.
Siellä se nyt makaa hoitokodissa yksinään.
Mitenhän menee oma elämäsi kun ikää tulee? Ei nykyään kiinnytä ihmisiin, sulla on älypuhelin niin chattaat hoitohenkilökunnan kanssa (1 hoitaja ja 1000 potilasta) ja silittelet hoivahyljettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myönnän, etten lukenut kuin kaksi ensimmäistä sivua, en jaksa näin pitkää ketjua selata. Mutta ohjeeksi sanoisin tuohon, että jos noin vaikeata on, niin älkää menkö sinne mummolle ollenkaan sen vauvan kanssa. Sillä tästä niin suuresta ongelmasta pääsette. Pitäkää lapsi erossa mummosta, jos se kerran teistä vahingollista on. Tehän se vauvan vanhemmat olette ja olette siitä vastuussa ja lapsen henkisestä kehityksestä. Mummosta ette ole.
Tuossakin joku siis kirjoitti, että lapsi on viisi ja puoli vuotta vanha, eikä ole kertaakaan olut mummolla yökylässä, koska mummo pyysi tätä luokseen yökylään jo ennen lapsen syntymää. Niin suuri oli mummon synti, kun lasta sillä lailla yöksi luokseen halusi.
Pitäiskö kirjoittaa ihan pahasti: pitäkää penskanne.
Mikään ei ole hyvin, kun kyseessä on anoppi. Joko anoppi hoivaa liikaa lasta tai ei hoivaa ollenkaan. Luojan kiitos, ei ole miniää, olen saanut luoda tyttärenpoikiini hyvät suhteet. Pojat tulevat vieläkin luokseni kuin kotiinsa, vaikka ovat jo aikaihmisiä. Ja aina ovat tervetulleita. Mutta kas kummaa, niin ne menevät toisellekin mummolleen, onkohan tyttäreni osannut tehdä jotain oikein?
Noin sitä uhriudutaan. Tapitapi.
Eikö olisi saanut sanoa suoraan? Heti keksitään joku "uhriutuminen." En kyllä tajua, mistä MINÄ uhriutuisin.
Ihmettelen, miten nämä miniät ei osaa ottaa omaa tilaansa haltuunsa. Napistaan ja naristaan anopin käytöksestä, mutta ei osata tehdä asialle mitään järkevää. Ei kenenkään pidä kärsiä toisen ihmisen käytöksestä. Mutta jos sille ei mitään mahda, silloin on tehtävä se pesäero.
Olen kyllä melko varma siitä, että vauva ei tuon mummonsa käyttäytymisestä mitenkään kärsi. Vauvan äiti kärsii, ei vauva.
"Ongelmahan" on muutenkin väistyvä. Ei se lapsi vauvana loputtomasti pysy. Eikä edes lapsena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katso sitä vauvaasi ja ajattele, että joku päivä hänellä on vauva. Sillä sinun, SINUN käärölläsi. Sinun tekemä ihminen tekee ihmisen!
Ja sitten lapsesi puoliso sanoo, että sinulla ei ole mitään asiaa olla tekemisissä ja olet vieläpä sairas kun niin luulet.
Tässä on malliesimerkki ongelmallisesta ajattelusta. Minun kääröni saattaa hyvinkin toimia jonain päivänä TOISENA OSAPUOLENA uuden ihmisen saattamisessa maailmaan - sitä onnea minä toivottavasti pääsen seuraamaan. Mutta se lapsi on silloin äitinsä ja isänsä oma. Ei minun. Minulla oli pikku kääröni ja nautin hänestä omana aikanani. On 99% itsestäni kiinni saanko roolia lapsenlapseni elämässä, sellaista roolia josta on nuorelle perheelle iloa ja hyötyä. Mitään OMISTUSSUHDETTA minulla ei tule pieneen ihmiseen olemaan ja kun sen ymmärrän ja sisäistän, kykenen hyvään isovanhemmuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskustelu on mennyt muutaman ihmisen tappeluksi :-D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myönnän, etten lukenut kuin kaksi ensimmäistä sivua, en jaksa näin pitkää ketjua selata. Mutta ohjeeksi sanoisin tuohon, että jos noin vaikeata on, niin älkää menkö sinne mummolle ollenkaan sen vauvan kanssa. Sillä tästä niin suuresta ongelmasta pääsette. Pitäkää lapsi erossa mummosta, jos se kerran teistä vahingollista on. Tehän se vauvan vanhemmat olette ja olette siitä vastuussa ja lapsen henkisestä kehityksestä. Mummosta ette ole.
Tuossakin joku siis kirjoitti, että lapsi on viisi ja puoli vuotta vanha, eikä ole kertaakaan olut mummolla yökylässä, koska mummo pyysi tätä luokseen yökylään jo ennen lapsen syntymää. Niin suuri oli mummon synti, kun lasta sillä lailla yöksi luokseen halusi.
Pitäiskö kirjoittaa ihan pahasti: pitäkää penskanne.
Mikään ei ole hyvin, kun kyseessä on anoppi. Joko anoppi hoivaa liikaa lasta tai ei hoivaa ollenkaan. Luojan kiitos, ei ole miniää, olen saanut luoda tyttärenpoikiini hyvät suhteet. Pojat tulevat vieläkin luokseni kuin kotiinsa, vaikka ovat jo aikaihmisiä. Ja aina ovat tervetulleita. Mutta kas kummaa, niin ne menevät toisellekin mummolleen, onkohan tyttäreni osannut tehdä jotain oikein?
Noin sitä uhriudutaan. Tapitapi.
Eipä ollut sinullakaan tuon kummempaa sanottavaa.
Tuon saman voisi tässä ketjussa sanoa aika monellekin vauvan äidille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä tehdä, jos anoppi puhuu itsemurhasta?
Vierailija kirjoitti:
Mitä tehdä, jos anoppi puhuu itsemurhasta?
Uhkailee tyhjiä. Yrittää saada muut kannattelemaan omia tunteitaan.
T. Narsistin tytär
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katso sitä vauvaasi ja ajattele, että joku päivä hänellä on vauva. Sillä sinun, SINUN käärölläsi. Sinun tekemä ihminen tekee ihmisen!
Ja sitten lapsesi puoliso sanoo, että sinulla ei ole mitään asiaa olla tekemisissä ja olet vieläpä sairas kun niin luulet.
Tässä on malliesimerkki ongelmallisesta ajattelusta. Minun kääröni saattaa hyvinkin toimia jonain päivänä TOISENA OSAPUOLENA uuden ihmisen saattamisessa maailmaan - sitä onnea minä toivottavasti pääsen seuraamaan. Mutta se lapsi on silloin äitinsä ja isänsä oma. Ei minun. Minulla oli pikku kääröni ja nautin hänestä omana aikanani. On 99% itsestäni kiinni saanko roolia lapsenlapseni elämässä, sellaista roolia josta on nuorelle perheelle iloa ja hyötyä. Mitään OMISTUSSUHDETTA minulla ei tule pieneen ihmiseen olemaan ja kun sen ymmärrän ja sisäistän, kykenen hyvään isovanhemmuuteen.
Hyvin kiteytetty!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittää ihan hyvin kuin poikani tulee lapsensa kanssa käymään meillä kerran kuukaudessa, he tulevat aamusta ja meillä on brunssi, syödään ja vaihdetaan kuulumisia. Paikalla on meidän vanhempien lisäksi pojan nuorempi veli ja sisko, nähdään koko perhe kerralla ja vietetään aikaa, jutellaan ja nauretaan, syödään hyvin ja siirrytään sitten olohuoneeseen löhöilemään.
Pojanpoika on menossa mukana, viihtyy pöydässä yllättävän hyvin ja kertoo jo omia juttujaan. Myöhään iltapäivällä lapset lähtevät kotiinsa ja me mieheni kanssa lähdemme lenkille hyvillä mielin. Tämä on sopiva annos meille rakkaita aikuisia lapsia ja heidän lapsiaan, pystyvät välit kunnossa myös lasten puolisoihin ja seurustelukumppaneihin kun ollaan sopivan harvoin tekemisissä esim. sukujuhlissa toisinaan.
Eikö miniää kutsuta brunssille, vai eikö hän halua tulla?
Miksi muuten miniät tai vävyt pitäisi kutsua perheen brunssille? Jos perhe haluaa viettää kerran kuussa aikaa keskenään niin minusta se on hyvä idea, lastenlapset ymmärrän koska on koolla sitten useampi sukupolvi - vanhemmat, aikuiset lapset ja heidän lapsensa mutta ydinperheen ulkopuolisia ihmisiä en taas kutsuisi minäkään oman perheen yhteisiin hetkiin. Sitten jos päätetään pitää jotkut sukujuhlat niin silloin toki.
Brunssi jos mietin syntyjä syviä on pitempi aamiainen, minusta aika intiimi hetki ja silloin on varmaan kiva vaihtaa kuulumisia läheisten kanssa, puhua oikeasti asioista ja mitä kenellekin kuuluu. Aina kun paikalla on lasten puolisoita, avokkeja ja seurustelukumppaneita niin keskustelu menee heti vieraskoreaksi, ei voi rentoutua, pitää varoa sanoja ja itse asiassa passata ihmisiä, jotka tulevat aina olemaan vähän vieraita meille vanhemmille, isovanhemmille. Minä yleensä olen soittanut aikuiselle lapselleni ja pyytänyt poikkeamaan ja ottamaan lapset mukaan niin "miniä saa levätä". Eiköhän kaikki ymmärrä jutun juonen, saadaan jutella rauhassa pojan kanssa, lapset leikkivät siinä keskenään ja kaikki on jotenkin helpompaa, pakotonta. Sitten on juhlat erikseen ja lasten kumppanit ovat tervetulleita. Ei minulla ole mitään kumppaneita vastaan mutta minua rehellisesti sanottuna kiinnostaa vain omat lapseni ja heidän lapsensa - vähän vapaa-aikani haluan jakaa heidän kanssaan.
Niin ne ajat muuttuvat. Yleensä ihmiset kehittyvät myös ajan saatossa-eivät kaikki.
Sinulla on vielä opittavana, ettet enää elä pikkulapsi aikaa. Lapsesi ovat jo aikuisia ja heillä on omat perheensä. Sinun on vain luovittava ja oltava enemmän tietoinen itsestäsi, jotta saisit viettää tuon uuden ydinperheen kanssa aikaa. Sinun ydinperheajat ovat jo kaukana takanapäin. Nyt ydinperheen muodostat esim. kumppanisi kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myönnän, etten lukenut kuin kaksi ensimmäistä sivua, en jaksa näin pitkää ketjua selata. Mutta ohjeeksi sanoisin tuohon, että jos noin vaikeata on, niin älkää menkö sinne mummolle ollenkaan sen vauvan kanssa. Sillä tästä niin suuresta ongelmasta pääsette. Pitäkää lapsi erossa mummosta, jos se kerran teistä vahingollista on. Tehän se vauvan vanhemmat olette ja olette siitä vastuussa ja lapsen henkisestä kehityksestä. Mummosta ette ole.
Tuossakin joku siis kirjoitti, että lapsi on viisi ja puoli vuotta vanha, eikä ole kertaakaan olut mummolla yökylässä, koska mummo pyysi tätä luokseen yökylään jo ennen lapsen syntymää. Niin suuri oli mummon synti, kun lasta sillä lailla yöksi luokseen halusi.
Pitäiskö kirjoittaa ihan pahasti: pitäkää penskanne.
Mikään ei ole hyvin, kun kyseessä on anoppi. Joko anoppi hoivaa liikaa lasta tai ei hoivaa ollenkaan. Luojan kiitos, ei ole miniää, olen saanut luoda tyttärenpoikiini hyvät suhteet. Pojat tulevat vieläkin luokseni kuin kotiinsa, vaikka ovat jo aikaihmisiä. Ja aina ovat tervetulleita. Mutta kas kummaa, niin ne menevät toisellekin mummolleen, onkohan tyttäreni osannut tehdä jotain oikein?
Noin sitä uhriudutaan. Tapitapi.
Eikö olisi saanut sanoa suoraan? Heti keksitään joku "uhriutuminen." En kyllä tajua, mistä MINÄ uhriutuisin.
Ihmettelen, miten nämä miniät ei osaa ottaa omaa tilaansa haltuunsa. Napistaan ja naristaan anopin käytöksestä, mutta ei osata tehdä asialle mitään järkevää. Ei kenenkään pidä kärsiä toisen ihmisen käytöksestä. Mutta jos sille ei mitään mahda, silloin on tehtävä se pesäero.
Olen kyllä melko varma siitä, että vauva ei tuon mummonsa käyttäytymisestä mitenkään kärsi. Vauvan äiti kärsii, ei vauva.
"Ongelmahan" on muutenkin väistyvä. Ei se lapsi vauvana loputtomasti pysy. Eikä edes lapsena.
Rajojen vedon seurauksena anoppi teki lastensuojeluilmoituksen ja soitti neuvolaan että nyt on tapahtumassa vieraannuttaminen lapsenlapsista. Mies siis sanoi äidilleen että meille ei tulla oven taakse huutelemaan (vara-avain oli otettu pois), minua eli lasten äitiä ei haukuta varsinkaan lapsille ja anoppi ei enää kertaakaan yritä hakea lapsia ominpäin päiväkodista. No, pikkujuttuja, ihan normaali reaktio eikö vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei jumankekka, taas on palattu alkuun. Piiri pieni pyörii, äidit siinä hyörii...
Aloita sinä keskustelu joka sua kiinnostaa. Mulle tämä ainakin toimii vertaistukena, ainoastaan brunssijankkaaja on saanut pilattua lukuisilla vastauksilla itselleen
OI kunpa olisinkin niin innovatiivinen tarinaniskijä, että pystyisin kehittämään aiheesta "Vauva hoitaa isoäitiä" kohta jo pari viikkoa intensiivisenä pyörivän keskustelun. Joka kiertää koko ajan ympyrää palaten aina yhtä kiinnostavana takaisin alkuun. Vertaistukea ihan sieltä paremmasta päästä.
Tuntuuko sinusta ikävältä kun keskustelussa on läpikäyty konkreettisia keinoja laittaa rajat vauvaperhettä piinaaville ihmisille? Pitäisikö sinun pysähtyä miettimään syytä sille, että asia ahdistaa juuri sinua?
Ahdistavaako? Ehei, tulkitsit väärin. Odotan suurella kiinnostuksella sitä onko tässä päästy yhtään alkua pitemmälle ennen joulua. Ja kuka istuu anoppinsa/ appensa kanssa ihan kiltisti joulupöytään ja uhittelee täällä jopa ennen nuuttia.
Ja vielä kun saadaan korjattua ongelmallinen ajattelu, että vain toinen vanhemmista päättää miten lapsi kasvatetaan ja millaisessa ympäristössä, keiden ihmisten seurassa niin kun se ymmärretään ja sisäistetään niin sitten kyetään hyvään vanhemmuuteen (silloin kun lapsella on läsnä molemmat vanhemmat).
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä kun saadaan korjattua ongelmallinen ajattelu, että vain toinen vanhemmista päättää miten lapsi kasvatetaan ja millaisessa ympäristössä, keiden ihmisten seurassa niin kun se ymmärretään ja sisäistetään niin sitten kyetään hyvään vanhemmuuteen (silloin kun lapsella on läsnä molemmat vanhemmat).
Hyvin kiteytetty!
Vierailija kirjoitti:
Mun appi järjesti kanssa näitä ”haukutaan lasteni puolisot pystyyn” -kokoontumisia.
Siellä se nyt makaa hoitokodissa yksinään.
Miksi puolisosi ei huolehdi isästään? Isänsä huolehti hänestä aikanaan. Eikös se appesi ollut se, joka leivän ja lämpimän lapselleen huolehti? Eikös olisi jonkinlaisen häpeämisen paikka?
Ja kun tarpeeksi kauan elät, siellä laitoksessa se sinäkin yksinäsi virut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun appi järjesti kanssa näitä ”haukutaan lasteni puolisot pystyyn” -kokoontumisia.
Siellä se nyt makaa hoitokodissa yksinään.
Miksi puolisosi ei huolehdi isästään? Isänsä huolehti hänestä aikanaan. Eikös se appesi ollut se, joka leivän ja lämpimän lapselleen huolehti? Eikös olisi jonkinlaisen häpeämisen paikka?
Ja kun tarpeeksi kauan elät, siellä laitoksessa se sinäkin yksinäsi virut.
Ei huolehtinut. Apella on aina ollut vain ihan se oma napa tärkein. Ja käsi poikansa taskussa.
Anteeksi mitä? Missä minä niin väitin?