Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Tätä se on, kun naiset jättävät sen lapsen ”tekemisen” yhteen tai kahteen lapseen. Jää ikuinen vauvakuume.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on, kun naiset jättävät sen lapsen ”tekemisen” yhteen tai kahteen lapseen. Jää ikuinen vauvakuume.
Siskoni anopilla on neljä lasta eikä mitään tolkkua käytöksessään. Lähinnä inttää kuinka hän tuntee vauvat, hänen sylissä rauhoittuu vauva kuin vauva, nuori äiti ei ole mitään tähän konkariin verrattuna. Kyse on kaipuusta tärkeälle paikalle, kontrolliin, valtaan. Pätemisenhalua ja kyvyttömyyttä antaa tilaa nuorelle naiselle joka onkin nyt vauvan ÄITI.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika jännää, että on huolestuttavaa jos ydinperhettä ei kunnioiteta ja siihen kokonaisuuteen yritetään tunkea väkisin mutta on huolestuttavaa jos lapsuudenperhettä kunnioitetaan (ja sen perinteitä) ja sinne yritetään sitten tunkea väkisin. Jos lapsuudenperheen perinne, kokoontuminen, brunssi harvakseltaan järjestetään ja kaikki niin toivovat, vanhemmat ja aikuiset lapset niin mistä te puolisot vedätte hernettä neniinne?
En ymmärrä, nyt meni uskottavuus teidän asian ymmärrykseltä, lähinnä keskustelu tuntuu vain sen oman perheen ja navan tärkeyden liioittelulta. Ymmärtäisin jos teillä olisi ymmärrystä samantyyppisille tarpeille kuin itsellänne on, nyt vaikutatte vain itsekeskeisiltä.
Perustaessaan perheen se aikuinen lapsi siirtyy sen perheen jäseneksi.
Kuule kun sun täytyy ymmärtää määritelmät laajemmin mitä näihin keskusteluihin liittyy. Ydinperhe on varsin tuore tulokas, sillä perinteisesti varsinkin maaseutuympäristössä perheeseen on kaikkialla maailmassa kuulunut useampia sukupolvia. Tällaisessa yhdys- eli suurperheessä on useampia ydinperheitä.
Luojan kiitos useiden sukupolvien maaseutu-perhehelvetit ovat historiaa. Ne perustuivat autoritääriseen dynamiikkaan, esim. miniä oli arvoasteikossa vain piirun talon piikaa edellä eli ei yhtään mitään. Voi sitä onnea kasvattaa lapsiansa kun on itse miehen suvun talossa koiran asemassa.
Se oli ennen se. Nyt kaikki auttavat ja kunnioittavat toisiaan. Suvussa on voimaa mutta tietysti suvuissa on eroja. Meillä on asiat hyvin.
Luin tuon ääneen miehelle ja repesimme yhtäaikaa nauruun. Tervetuloa tutustumaan meidän sukuun, kyllä on kivaa!
Miksi sinä vähättelet minun kokemustani meidän suvusta ja naurat kun meillä on asiat hyvin? Me olemme nähneet vaivaa rakentaaksemme hyvän yhteisön kaikkien olla ja minusta se on hieno saavutus.
Vai nauroitteko te miehesi kanssa teidän epäonnelle että teillä ei ole hyvää sukuyhteisöä ettekä ole sellaista rakentaneet?
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä joku perheen ulkopuolinen voi päättää miten sen perheen jäsenet viettävät aikaa yhdessä? Oli sitten kyse ydinperheestä tai lapsuudenperheestä, siis joukosta jonka jäsenet kuuluvat yhteen tai tuntevat yhteenkuuluvuutta?
Suomessa on kokoontumisvapaus. Kokoontumisvapaus on yksilön vapaus ja ihmisoikeus keneltäkään lupaa kysymättä osallistua kokouksiin. Hänellä on myös oikeus itse järjestää vastaavia tilaisuuksia. Halutaanko täällä rajoittaa ihmisoikeuksia?
Huoltaja päättää aina alaikäisten lastensa tekemisistä. Aina.
Ja iso osa isoäideistä mm itkee juurikin sitä tasapuolisuutta jne. Viivottimella mitataan, että kaikkia sukulaisia kohdellaan juuri samalla tavoin. Mihis se ihmisen vapaus silloin katoaa?
Meillä esim on minulla pieni suku, joka asuu kokonaan Helsingissä. Miehellä valtava suku pitkin Pohjois-Suomea. Anopin kestonarina koskee sitä, miten "minun sukuani suositaan".
Ihan niin kuin meidän pitäisi viettää kaikki vapaa-aikamme siellä jossain satojen kilometrien päässä "jakamassa kakkua varmasti tasan".
Ja kuvioon kuuluu luonnollisesti se, että me työelämässä olevat kolmen lapsen vanhemmat ollaan niitä, joiden pitäisi suhailla sukulaisiin. Sen sijaan hyväkuntoiset eläkeläiset ei pysty, ei kykene tulemaan tänne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika jännää, että on huolestuttavaa jos ydinperhettä ei kunnioiteta ja siihen kokonaisuuteen yritetään tunkea väkisin mutta on huolestuttavaa jos lapsuudenperhettä kunnioitetaan (ja sen perinteitä) ja sinne yritetään sitten tunkea väkisin. Jos lapsuudenperheen perinne, kokoontuminen, brunssi harvakseltaan järjestetään ja kaikki niin toivovat, vanhemmat ja aikuiset lapset niin mistä te puolisot vedätte hernettä neniinne?
En ymmärrä, nyt meni uskottavuus teidän asian ymmärrykseltä, lähinnä keskustelu tuntuu vain sen oman perheen ja navan tärkeyden liioittelulta. Ymmärtäisin jos teillä olisi ymmärrystä samantyyppisille tarpeille kuin itsellänne on, nyt vaikutatte vain itsekeskeisiltä.
Perustaessaan perheen se aikuinen lapsi siirtyy sen perheen jäseneksi.
Kuule kun sun täytyy ymmärtää määritelmät laajemmin mitä näihin keskusteluihin liittyy. Ydinperhe on varsin tuore tulokas, sillä perinteisesti varsinkin maaseutuympäristössä perheeseen on kaikkialla maailmassa kuulunut useampia sukupolvia. Tällaisessa yhdys- eli suurperheessä on useampia ydinperheitä.
Luojan kiitos useiden sukupolvien maaseutu-perhehelvetit ovat historiaa. Ne perustuivat autoritääriseen dynamiikkaan, esim. miniä oli arvoasteikossa vain piirun talon piikaa edellä eli ei yhtään mitään. Voi sitä onnea kasvattaa lapsiansa kun on itse miehen suvun talossa koiran asemassa.
Se oli ennen se. Nyt kaikki auttavat ja kunnioittavat toisiaan. Suvussa on voimaa mutta tietysti suvuissa on eroja. Meillä on asiat hyvin.
Luin tuon ääneen miehelle ja repesimme yhtäaikaa nauruun. Tervetuloa tutustumaan meidän sukuun, kyllä on kivaa!
Miksi sinä vähättelet minun kokemustani meidän suvusta ja naurat kun meillä on asiat hyvin? Me olemme nähneet vaivaa rakentaaksemme hyvän yhteisön kaikkien olla ja minusta se on hieno saavutus.
Vai nauroitteko te miehesi kanssa teidän epäonnelle että teillä ei ole hyvää sukuyhteisöä ettekä ole sellaista rakentaneet?
Joo, nauroimme omalle epäonnistumisellemme. Emme osanneetkaan suhtautua oikein vanhoillislestadiolaisiin miehen vanhempiin jotka toivottivat meidät ja lapsemme helvetin tuleen kun emme suostuneet antamaan lapsia mukaan suviseuroihin. Nauroimme sille kuinka emme ole kyenneet korjaamaan minun äitini alkoholiongelmaa emmekä hänen väkivaltaista kasvatusihannettaan. Nauroimme vähän myös sille että miehen veli kertoi alkuaikoina kirjeitse toivovansa että esikoisemme menee kesken ja kuinka olemme pilanneet heidän äitinsä elämän. Mietimme tässä miten voisimme korjata kaiken, voi olla että olemme niin huonoja ihmisiä ettemme osaa. Anna toki neuvoja jos millään voit😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eka ja ainoa kommenttini brunssiin.
Jos brunssille saa tulla lasten puolisot niin ihan ok vaikka ei erityisemmin heitä kutsuta/toivota paikalle (eli puolisot päättää itse osallistuvatko vai eivät) (kutsu esim muotoa "sunnuntaina 7.2. brunssi meillä klo 10"). Mutta jos minulle sanottaisiin että en missään tapauksessa saa olla läsnä, niin ei puolisonikaan (kysyin) osallistuisi kuin ehkä kerran, kaksi vuodessa (eikä näillä harvoilla kerroilla ottaisi lapsiamme kuulemma mukaan jos heidän toinen vanhempansakaan ei olisi tervetullut halutessaan).
Vanhempiamme näemme milloin yhdessä ja milloin erikseen, mutta jos kummalle tahansa sanottaisi että Liisa/Kalle ei sitten ensi viikolla saa tulla meille syömään niin se loukkaisi molempia.
Ja ps joku kirjoitti että aina on sienipiirakkaa ja miniä ei siitä pidä - kumma brunssi jos yhtä laatua ja töykeä isäntäväki jos tarkoituksella tehdään inhokkia.Onko niin vaikea ymmärtää, että perheitä on erilaisia? Ja että osa perheistä haluaa nähdä välillä vain omalla pienellä perheporukalla eikä isolla porukalla kuten aikuisten lasten puolisot mukana.
Odotas, nyt MINÄ kysyn mieheltäni.. joo, hän ei halua tulla joka kerta mukaan, hän keksii muuta tekemistä ja mielellään saa meidän lapset lähteä minun mukaani. Meilläkin voisi olla sienipiirakkaa koska se on SUOSIKKI eikä inhokki. Vaikka joku perheen ulkopuolinen ei pitäisikään sienistä.
Minä ymmärrän vallan hyvin ettei perheeseen kuulu kuin tietyt ihmiset. Oli sitten kyse ydinperheestä tai lapsuudenperheestä. Miksi se on niin vaikea sinun ymmärtää? Eikö samat säännöt pelaa kaikille?
Luitko mitä kirjoitin? Jos puoliso saa valita niin ihan se ja sama. Mutta jos kielletään että ET SITTEN TUO SITÄ VAIMOASI/MIESTÄSI MUKAAN, niin se loukkaisi sekä minua että puolisoani (olisi kyse kumman vanhemmista tahansa). Varsinkin jos tällainen kielto olisi säännöllinen tapahtuma.
Entä jos sulla olisi vaikka kaksoset ja vanhempasi sanoisivat vaikka että Liisan voit/pitää ottaa mukaan mutta Leena ei saa koskaan tulla (puhutaan nyt tavallisista lapsista ei erityistarpeisista) että Leenaa nähdään tarpeeksi kun kerran vuodessa käydään synttäreillä. Väitän että melkein kaikki vanhemmat ja vähintään se syrjäytetty pahoittaisi mielensä.
Toki jos teillä on hauskaa silloin kun suljette jonkun/jotkut _pakolla_ ulos (vaikka saattais kaivata vaikka juttuseuraa yms) niin onnea vaan. Meillä ei olla lonkasta toisissamme kiinni (tai lapsissamme), mutta jos joku meidän perheestä ei sukulaiselle kelpaa kun vietetään yhdessä sovitusti aikaa niin ei muitakaan kyllä huvittaisi mennä vaan vedetään yhtä köyttä eikä sallita tämmöistä kielto-syrjimistä.
(Ja kyllä molemmilla on ns tyttöjen/poikien iltoja mutta joka kk brunssi sukulaisella jonne ei saa tulla ei oo ok kummankaan mielestä).Kyse on vain siitä asiasta, että tämä perhe viihtyy paremmin yhdessä välillä omalla porukallaan (lapsuudenperhe) ja sitten välillä kutsutaan myös aikuisten lasten kumppanit mukaan. Mikä sinä olet siihen puuttumaan? Ole mitä mieltä olet, sinun asiasi ei ole siihen puuttua.
Minusta on ihan selvää, että jotkut ihmiset viihtyy yhdessä paremmin ja haluavat välillä olla sillä porukalla, ymmärtävät toisiaan, samat kokemukset, sama aallonpituus ja huumori. Ei ole harvinaista perheissä, että aikuiset lapset tapaavat vanhempiaan ilman puolisoitaan. Jopa lapset mukana. Se brunssko siinä kaihertaa, että heillä on kivaa ilman sinua.
Miten sen sanoo nätisti ettei sinua erityisemmin kaivata paikalle vaikka ei olisi varsinaista porttikieltoa?
Sullehan se on vaikea ymmärtää että meillä se ehdoton kielto olis loukkaus (ja pahemmin tässä keississä loukkaantuis se vanhempien lapsi (eli esim nyt minä vaimoni puolesta). Ja me aikuiset tavataan myös yksin (tai 1-3 lasta mukana) vanhempiamme.
Esim "Hei, aateltiin järkätä brunssi sunnuntaina klo 10, vois olla hauska höpötellä lapsuusmuistoista?" vs "brunssi meillä su klo 10, EI PUOLISOITA". Eka on sellainen toive ja toka on kielto. Huomaatko eron, lisäksi jos se on kaikkien mun lapsuuden perheen toive niin se on eri asia kuin kieltää, koska meillä kuka vaan vois sitten huikata muille "hei x olis kans tulossa koska xx ja yy, on varmaan kaikille ok?" ja se olis kaikille ok koska me ei ikinä suljettaisi ketään ulkopuolelle.
Eli meillä lapsuuden- sekä ydinperheessä nimenomaan se että kiellettäis jonkun(poislukien tartuttava sairaus) osallistuminen johonkin yhteiseen juttuun olis se mikä hiertäis. Kaikki ymmärtää jos se on toive tai halu - mutta tietäis myös että kaikkien puolisot/lapset on tervetulleet jos haluavat eli kukaan ei töykeästi kieltäisi vaan katottas seuraavan kerran uusiksi.Ja nyt mä lopetan jatka toki yksin jos ei vielä mennyt jakeluun että mä en arvosta tippaakaan sitä jos joku sukulainen sanoo ettei mun vaimo saa tulla mukaan.
Kyse ei ole yhteisestä jutusta, sukujuhlat ovat erikseen ja sinne kaikkien puolisot ovat tervetulleita. Kyse on tietyn perheen perinteestä, kokoontumisesta, pitkästä aamupalasta - vanhemmat ja aikuiset lapset ja välillä mukana on lastenlapsia mutta ei haluta paikalle aikuisten lasten puolisoita, tunnelma muuttuu heti. Ei meillä tarvita kiertoilmaisuja toiveista, kysytä lupaa tai kielletä, aikuiset lapset tulevat kylään kerran kuussa sunnuntaina, tietävät, että on paikalla aikuiset sisarukset, jutellaan rauhassa asioita ja lasten kumppanit keksivät aamupäiväksi itselleen jotain muuta tekemistä. Heillä ei ole samaa yhteistä historiaa kuin lapsuudenperheellä niin mitäpä he siellä tekisivät. Tässä tapauksessa aikuiset lapset eivät halua kumppaneitaan mukaan niin näin tämä menee.
Saat ihan vapaasti loukkaantua mutta tämä voi osaltaan selittää miksi ystäväsi pyörittelevät silmiään kun otat vaimosi mukaan saunailtaan, jalkapalloharjoituksiin, työpaikan illanviettoon, hammaslääkäriin ja miesten vessaan.
Pilaat koko ketjun. Anna jo hyvä ihminen olla. Sinun pointtisi on tullut selväksi.
On kohteliasta vastata kun kysytään. Tämä ei ole sinun ketjusi, tämä on keskusteluketju etkä voi rajoittaa vapaata keskustelua vaikka anoppiasi rajoittaisitkin. Keskustelu olisi jo lopahtanut itsekseen ilman tätä brunssisivujuonta. Kaikki anoppijutut on jo kuultu. Harmi sinänsä, minua kiinnostaa tarinat eikä oikein yksittäiset mielipiteet ilman kokemusta, tarinaa. Sinunkin kommenttisi oli tylsä eikä herättänyt mitään suurempaa keskustelua. Sanotko sinä väittelyssä, että lopeta jo, ole hiljaa? Se ei ole rakentavaa keskustelua, perehdy tarkemmin aiheeseen niin voit oppia jotain.
Yleensä av:lla syytetään jankkauksesta, jos joku ei ole samaa mieltä eikä suostu vain nielemään kenenkään tuulesta temmattuja "faktoja". Olen huomannut että keskustelu esimerkiksi työpaikan taukohuoneessa noudattaa usein samaa kaavaa. Pitäisi vain hymistellä ja myötäillä. Kun väitteen esittäjä ei osaakaan perustella väitettään, tai tuot toisen näkökulman asiaan, niin hermostutaan ja vaihdetaan aihetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eka ja ainoa kommenttini brunssiin.
Jos brunssille saa tulla lasten puolisot niin ihan ok vaikka ei erityisemmin heitä kutsuta/toivota paikalle (eli puolisot päättää itse osallistuvatko vai eivät) (kutsu esim muotoa "sunnuntaina 7.2. brunssi meillä klo 10"). Mutta jos minulle sanottaisiin että en missään tapauksessa saa olla läsnä, niin ei puolisonikaan (kysyin) osallistuisi kuin ehkä kerran, kaksi vuodessa (eikä näillä harvoilla kerroilla ottaisi lapsiamme kuulemma mukaan jos heidän toinen vanhempansakaan ei olisi tervetullut halutessaan).
Vanhempiamme näemme milloin yhdessä ja milloin erikseen, mutta jos kummalle tahansa sanottaisi että Liisa/Kalle ei sitten ensi viikolla saa tulla meille syömään niin se loukkaisi molempia.
Ja ps joku kirjoitti että aina on sienipiirakkaa ja miniä ei siitä pidä - kumma brunssi jos yhtä laatua ja töykeä isäntäväki jos tarkoituksella tehdään inhokkia.Onko niin vaikea ymmärtää, että perheitä on erilaisia? Ja että osa perheistä haluaa nähdä välillä vain omalla pienellä perheporukalla eikä isolla porukalla kuten aikuisten lasten puolisot mukana.
Odotas, nyt MINÄ kysyn mieheltäni.. joo, hän ei halua tulla joka kerta mukaan, hän keksii muuta tekemistä ja mielellään saa meidän lapset lähteä minun mukaani. Meilläkin voisi olla sienipiirakkaa koska se on SUOSIKKI eikä inhokki. Vaikka joku perheen ulkopuolinen ei pitäisikään sienistä.
Minä ymmärrän vallan hyvin ettei perheeseen kuulu kuin tietyt ihmiset. Oli sitten kyse ydinperheestä tai lapsuudenperheestä. Miksi se on niin vaikea sinun ymmärtää? Eikö samat säännöt pelaa kaikille?
Luitko mitä kirjoitin? Jos puoliso saa valita niin ihan se ja sama. Mutta jos kielletään että ET SITTEN TUO SITÄ VAIMOASI/MIESTÄSI MUKAAN, niin se loukkaisi sekä minua että puolisoani (olisi kyse kumman vanhemmista tahansa). Varsinkin jos tällainen kielto olisi säännöllinen tapahtuma.
Entä jos sulla olisi vaikka kaksoset ja vanhempasi sanoisivat vaikka että Liisan voit/pitää ottaa mukaan mutta Leena ei saa koskaan tulla (puhutaan nyt tavallisista lapsista ei erityistarpeisista) että Leenaa nähdään tarpeeksi kun kerran vuodessa käydään synttäreillä. Väitän että melkein kaikki vanhemmat ja vähintään se syrjäytetty pahoittaisi mielensä.
Toki jos teillä on hauskaa silloin kun suljette jonkun/jotkut _pakolla_ ulos (vaikka saattais kaivata vaikka juttuseuraa yms) niin onnea vaan. Meillä ei olla lonkasta toisissamme kiinni (tai lapsissamme), mutta jos joku meidän perheestä ei sukulaiselle kelpaa kun vietetään yhdessä sovitusti aikaa niin ei muitakaan kyllä huvittaisi mennä vaan vedetään yhtä köyttä eikä sallita tämmöistä kielto-syrjimistä.
(Ja kyllä molemmilla on ns tyttöjen/poikien iltoja mutta joka kk brunssi sukulaisella jonne ei saa tulla ei oo ok kummankaan mielestä).Kyse on vain siitä asiasta, että tämä perhe viihtyy paremmin yhdessä välillä omalla porukallaan (lapsuudenperhe) ja sitten välillä kutsutaan myös aikuisten lasten kumppanit mukaan. Mikä sinä olet siihen puuttumaan? Ole mitä mieltä olet, sinun asiasi ei ole siihen puuttua.
Minusta on ihan selvää, että jotkut ihmiset viihtyy yhdessä paremmin ja haluavat välillä olla sillä porukalla, ymmärtävät toisiaan, samat kokemukset, sama aallonpituus ja huumori. Ei ole harvinaista perheissä, että aikuiset lapset tapaavat vanhempiaan ilman puolisoitaan. Jopa lapset mukana. Se brunssko siinä kaihertaa, että heillä on kivaa ilman sinua.
Miten sen sanoo nätisti ettei sinua erityisemmin kaivata paikalle vaikka ei olisi varsinaista porttikieltoa?
Sullehan se on vaikea ymmärtää että meillä se ehdoton kielto olis loukkaus (ja pahemmin tässä keississä loukkaantuis se vanhempien lapsi (eli esim nyt minä vaimoni puolesta). Ja me aikuiset tavataan myös yksin (tai 1-3 lasta mukana) vanhempiamme.
Esim "Hei, aateltiin järkätä brunssi sunnuntaina klo 10, vois olla hauska höpötellä lapsuusmuistoista?" vs "brunssi meillä su klo 10, EI PUOLISOITA". Eka on sellainen toive ja toka on kielto. Huomaatko eron, lisäksi jos se on kaikkien mun lapsuuden perheen toive niin se on eri asia kuin kieltää, koska meillä kuka vaan vois sitten huikata muille "hei x olis kans tulossa koska xx ja yy, on varmaan kaikille ok?" ja se olis kaikille ok koska me ei ikinä suljettaisi ketään ulkopuolelle.
Eli meillä lapsuuden- sekä ydinperheessä nimenomaan se että kiellettäis jonkun(poislukien tartuttava sairaus) osallistuminen johonkin yhteiseen juttuun olis se mikä hiertäis. Kaikki ymmärtää jos se on toive tai halu - mutta tietäis myös että kaikkien puolisot/lapset on tervetulleet jos haluavat eli kukaan ei töykeästi kieltäisi vaan katottas seuraavan kerran uusiksi.Ja nyt mä lopetan jatka toki yksin jos ei vielä mennyt jakeluun että mä en arvosta tippaakaan sitä jos joku sukulainen sanoo ettei mun vaimo saa tulla mukaan.
Kyse ei ole yhteisestä jutusta, sukujuhlat ovat erikseen ja sinne kaikkien puolisot ovat tervetulleita. Kyse on tietyn perheen perinteestä, kokoontumisesta, pitkästä aamupalasta - vanhemmat ja aikuiset lapset ja välillä mukana on lastenlapsia mutta ei haluta paikalle aikuisten lasten puolisoita, tunnelma muuttuu heti. Ei meillä tarvita kiertoilmaisuja toiveista, kysytä lupaa tai kielletä, aikuiset lapset tulevat kylään kerran kuussa sunnuntaina, tietävät, että on paikalla aikuiset sisarukset, jutellaan rauhassa asioita ja lasten kumppanit keksivät aamupäiväksi itselleen jotain muuta tekemistä. Heillä ei ole samaa yhteistä historiaa kuin lapsuudenperheellä niin mitäpä he siellä tekisivät. Tässä tapauksessa aikuiset lapset eivät halua kumppaneitaan mukaan niin näin tämä menee.
Saat ihan vapaasti loukkaantua mutta tämä voi osaltaan selittää miksi ystäväsi pyörittelevät silmiään kun otat vaimosi mukaan saunailtaan, jalkapalloharjoituksiin, työpaikan illanviettoon, hammaslääkäriin ja miesten vessaan.
Pilaat koko ketjun. Anna jo hyvä ihminen olla. Sinun pointtisi on tullut selväksi.
On kohteliasta vastata kun kysytään. Tämä ei ole sinun ketjusi, tämä on keskusteluketju etkä voi rajoittaa vapaata keskustelua vaikka anoppiasi rajoittaisitkin. Keskustelu olisi jo lopahtanut itsekseen ilman tätä brunssisivujuonta. Kaikki anoppijutut on jo kuultu. Harmi sinänsä, minua kiinnostaa tarinat eikä oikein yksittäiset mielipiteet ilman kokemusta, tarinaa. Sinunkin kommenttisi oli tylsä eikä herättänyt mitään suurempaa keskustelua. Sanotko sinä väittelyssä, että lopeta jo, ole hiljaa? Se ei ole rakentavaa keskustelua, perehdy tarkemmin aiheeseen niin voit oppia jotain.
Et sinä keskustele. JANkkaat vain kymmeniä kertoja saman asian.
T ohis
Kuten voitte huomata tästä seuraavasta postauksesta.
t. yllekirjoittanut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eka ja ainoa kommenttini brunssiin.
Jos brunssille saa tulla lasten puolisot niin ihan ok vaikka ei erityisemmin heitä kutsuta/toivota paikalle (eli puolisot päättää itse osallistuvatko vai eivät) (kutsu esim muotoa "sunnuntaina 7.2. brunssi meillä klo 10"). Mutta jos minulle sanottaisiin että en missään tapauksessa saa olla läsnä, niin ei puolisonikaan (kysyin) osallistuisi kuin ehkä kerran, kaksi vuodessa (eikä näillä harvoilla kerroilla ottaisi lapsiamme kuulemma mukaan jos heidän toinen vanhempansakaan ei olisi tervetullut halutessaan).
Vanhempiamme näemme milloin yhdessä ja milloin erikseen, mutta jos kummalle tahansa sanottaisi että Liisa/Kalle ei sitten ensi viikolla saa tulla meille syömään niin se loukkaisi molempia.
Ja ps joku kirjoitti että aina on sienipiirakkaa ja miniä ei siitä pidä - kumma brunssi jos yhtä laatua ja töykeä isäntäväki jos tarkoituksella tehdään inhokkia.Onko niin vaikea ymmärtää, että perheitä on erilaisia? Ja että osa perheistä haluaa nähdä välillä vain omalla pienellä perheporukalla eikä isolla porukalla kuten aikuisten lasten puolisot mukana.
Odotas, nyt MINÄ kysyn mieheltäni.. joo, hän ei halua tulla joka kerta mukaan, hän keksii muuta tekemistä ja mielellään saa meidän lapset lähteä minun mukaani. Meilläkin voisi olla sienipiirakkaa koska se on SUOSIKKI eikä inhokki. Vaikka joku perheen ulkopuolinen ei pitäisikään sienistä.
Minä ymmärrän vallan hyvin ettei perheeseen kuulu kuin tietyt ihmiset. Oli sitten kyse ydinperheestä tai lapsuudenperheestä. Miksi se on niin vaikea sinun ymmärtää? Eikö samat säännöt pelaa kaikille?
Luitko mitä kirjoitin? Jos puoliso saa valita niin ihan se ja sama. Mutta jos kielletään että ET SITTEN TUO SITÄ VAIMOASI/MIESTÄSI MUKAAN, niin se loukkaisi sekä minua että puolisoani (olisi kyse kumman vanhemmista tahansa). Varsinkin jos tällainen kielto olisi säännöllinen tapahtuma.
Entä jos sulla olisi vaikka kaksoset ja vanhempasi sanoisivat vaikka että Liisan voit/pitää ottaa mukaan mutta Leena ei saa koskaan tulla (puhutaan nyt tavallisista lapsista ei erityistarpeisista) että Leenaa nähdään tarpeeksi kun kerran vuodessa käydään synttäreillä. Väitän että melkein kaikki vanhemmat ja vähintään se syrjäytetty pahoittaisi mielensä.
Toki jos teillä on hauskaa silloin kun suljette jonkun/jotkut _pakolla_ ulos (vaikka saattais kaivata vaikka juttuseuraa yms) niin onnea vaan. Meillä ei olla lonkasta toisissamme kiinni (tai lapsissamme), mutta jos joku meidän perheestä ei sukulaiselle kelpaa kun vietetään yhdessä sovitusti aikaa niin ei muitakaan kyllä huvittaisi mennä vaan vedetään yhtä köyttä eikä sallita tämmöistä kielto-syrjimistä.
(Ja kyllä molemmilla on ns tyttöjen/poikien iltoja mutta joka kk brunssi sukulaisella jonne ei saa tulla ei oo ok kummankaan mielestä).Kyse on vain siitä asiasta, että tämä perhe viihtyy paremmin yhdessä välillä omalla porukallaan (lapsuudenperhe) ja sitten välillä kutsutaan myös aikuisten lasten kumppanit mukaan. Mikä sinä olet siihen puuttumaan? Ole mitä mieltä olet, sinun asiasi ei ole siihen puuttua.
Minusta on ihan selvää, että jotkut ihmiset viihtyy yhdessä paremmin ja haluavat välillä olla sillä porukalla, ymmärtävät toisiaan, samat kokemukset, sama aallonpituus ja huumori. Ei ole harvinaista perheissä, että aikuiset lapset tapaavat vanhempiaan ilman puolisoitaan. Jopa lapset mukana. Se brunssko siinä kaihertaa, että heillä on kivaa ilman sinua.
Miten sen sanoo nätisti ettei sinua erityisemmin kaivata paikalle vaikka ei olisi varsinaista porttikieltoa?
Sullehan se on vaikea ymmärtää että meillä se ehdoton kielto olis loukkaus (ja pahemmin tässä keississä loukkaantuis se vanhempien lapsi (eli esim nyt minä vaimoni puolesta). Ja me aikuiset tavataan myös yksin (tai 1-3 lasta mukana) vanhempiamme.
Esim "Hei, aateltiin järkätä brunssi sunnuntaina klo 10, vois olla hauska höpötellä lapsuusmuistoista?" vs "brunssi meillä su klo 10, EI PUOLISOITA". Eka on sellainen toive ja toka on kielto. Huomaatko eron, lisäksi jos se on kaikkien mun lapsuuden perheen toive niin se on eri asia kuin kieltää, koska meillä kuka vaan vois sitten huikata muille "hei x olis kans tulossa koska xx ja yy, on varmaan kaikille ok?" ja se olis kaikille ok koska me ei ikinä suljettaisi ketään ulkopuolelle.
Eli meillä lapsuuden- sekä ydinperheessä nimenomaan se että kiellettäis jonkun(poislukien tartuttava sairaus) osallistuminen johonkin yhteiseen juttuun olis se mikä hiertäis. Kaikki ymmärtää jos se on toive tai halu - mutta tietäis myös että kaikkien puolisot/lapset on tervetulleet jos haluavat eli kukaan ei töykeästi kieltäisi vaan katottas seuraavan kerran uusiksi.Ja nyt mä lopetan jatka toki yksin jos ei vielä mennyt jakeluun että mä en arvosta tippaakaan sitä jos joku sukulainen sanoo ettei mun vaimo saa tulla mukaan.
Kyse ei ole yhteisestä jutusta, sukujuhlat ovat erikseen ja sinne kaikkien puolisot ovat tervetulleita. Kyse on tietyn perheen perinteestä, kokoontumisesta, pitkästä aamupalasta - vanhemmat ja aikuiset lapset ja välillä mukana on lastenlapsia mutta ei haluta paikalle aikuisten lasten puolisoita, tunnelma muuttuu heti. Ei meillä tarvita kiertoilmaisuja toiveista, kysytä lupaa tai kielletä, aikuiset lapset tulevat kylään kerran kuussa sunnuntaina, tietävät, että on paikalla aikuiset sisarukset, jutellaan rauhassa asioita ja lasten kumppanit keksivät aamupäiväksi itselleen jotain muuta tekemistä. Heillä ei ole samaa yhteistä historiaa kuin lapsuudenperheellä niin mitäpä he siellä tekisivät. Tässä tapauksessa aikuiset lapset eivät halua kumppaneitaan mukaan niin näin tämä menee.
Saat ihan vapaasti loukkaantua mutta tämä voi osaltaan selittää miksi ystäväsi pyörittelevät silmiään kun otat vaimosi mukaan saunailtaan, jalkapalloharjoituksiin, työpaikan illanviettoon, hammaslääkäriin ja miesten vessaan.
Pilaat koko ketjun. Anna jo hyvä ihminen olla. Sinun pointtisi on tullut selväksi.
On kohteliasta vastata kun kysytään. Tämä ei ole sinun ketjusi, tämä on keskusteluketju etkä voi rajoittaa vapaata keskustelua vaikka anoppiasi rajoittaisitkin. Keskustelu olisi jo lopahtanut itsekseen ilman tätä brunssisivujuonta. Kaikki anoppijutut on jo kuultu. Harmi sinänsä, minua kiinnostaa tarinat eikä oikein yksittäiset mielipiteet ilman kokemusta, tarinaa. Sinunkin kommenttisi oli tylsä eikä herättänyt mitään suurempaa keskustelua. Sanotko sinä väittelyssä, että lopeta jo, ole hiljaa? Se ei ole rakentavaa keskustelua, perehdy tarkemmin aiheeseen niin voit oppia jotain.
Yleensä av:lla syytetään jankkauksesta, jos joku ei ole samaa mieltä eikä suostu vain nielemään kenenkään tuulesta temmattuja "faktoja". Olen huomannut että keskustelu esimerkiksi työpaikan taukohuoneessa noudattaa usein samaa kaavaa. Pitäisi vain hymistellä ja myötäillä. Kun väitteen esittäjä ei osaakaan perustella väitettään, tai tuot toisen näkökulman asiaan, niin hermostutaan ja vaihdetaan aihetta.
Etkö tiedä mitä jankkaaminen on? Se on saman asian toistamista loputtomiin. Looopppuuutttomiiiin.
Se ei ole keskustelemista. Siksi täällä on toivottu, että tuo saman loputon toistaminen viiiiiimein loppuisi. On kuultu jo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä joku perheen ulkopuolinen voi päättää miten sen perheen jäsenet viettävät aikaa yhdessä? Oli sitten kyse ydinperheestä tai lapsuudenperheestä, siis joukosta jonka jäsenet kuuluvat yhteen tai tuntevat yhteenkuuluvuutta?
Suomessa on kokoontumisvapaus. Kokoontumisvapaus on yksilön vapaus ja ihmisoikeus keneltäkään lupaa kysymättä osallistua kokouksiin. Hänellä on myös oikeus itse järjestää vastaavia tilaisuuksia. Halutaanko täällä rajoittaa ihmisoikeuksia?
Huoltaja päättää aina alaikäisten lastensa tekemisistä. Aina.
Ja iso osa isoäideistä mm itkee juurikin sitä tasapuolisuutta jne. Viivottimella mitataan, että kaikkia sukulaisia kohdellaan juuri samalla tavoin. Mihis se ihmisen vapaus silloin katoaa?
Meillä esim on minulla pieni suku, joka asuu kokonaan Helsingissä. Miehellä valtava suku pitkin Pohjois-Suomea. Anopin kestonarina koskee sitä, miten "minun sukuani suositaan".
Ihan niin kuin meidän pitäisi viettää kaikki vapaa-aikamme siellä jossain satojen kilometrien päässä "jakamassa kakkua varmasti tasan".
Ja kuvioon kuuluu luonnollisesti se, että me työelämässä olevat kolmen lapsen vanhemmat ollaan niitä, joiden pitäisi suhailla sukulaisiin. Sen sijaan hyväkuntoiset eläkeläiset ei pysty, ei kykene tulemaan tänne.
Tämä. Miehen vanhemmat asuu pienessä kuumassa ahtaassa likaisessa kaksiossa hornan tuutissa. Ei ole miehen lapsuudenmaisema, hänellekin ihan ventovieras paikka. Mutta sinne vaan pitäisi mennä aina vaan. Meillä on iso avara asunto, jossa kunnollinen vierashuone. Mutta ei, mahdoton ajatus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on, kun naiset jättävät sen lapsen ”tekemisen” yhteen tai kahteen lapseen. Jää ikuinen vauvakuume.
Siskoni anopilla on neljä lasta eikä mitään tolkkua käytöksessään. Lähinnä inttää kuinka hän tuntee vauvat, hänen sylissä rauhoittuu vauva kuin vauva, nuori äiti ei ole mitään tähän konkariin verrattuna. Kyse on kaipuusta tärkeälle paikalle, kontrolliin, valtaan. Pätemisenhalua ja kyvyttömyyttä antaa tilaa nuorelle naiselle joka onkin nyt vauvan ÄITI.
Varmaan löytyy samanlaisia ”emoja” niistäkin joilla itsellään monta lasta mutta jotenkin tulee mieleen, että joku ihmeen hoitokaipuu on tuollaisilla ap:n kertomilla mummoilla jäänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on, kun naiset jättävät sen lapsen ”tekemisen” yhteen tai kahteen lapseen. Jää ikuinen vauvakuume.
Siskoni anopilla on neljä lasta eikä mitään tolkkua käytöksessään. Lähinnä inttää kuinka hän tuntee vauvat, hänen sylissä rauhoittuu vauva kuin vauva, nuori äiti ei ole mitään tähän konkariin verrattuna. Kyse on kaipuusta tärkeälle paikalle, kontrolliin, valtaan. Pätemisenhalua ja kyvyttömyyttä antaa tilaa nuorelle naiselle joka onkin nyt vauvan ÄITI.
Varmaan löytyy samanlaisia ”emoja” niistäkin joilla itsellään monta lasta mutta jotenkin tulee mieleen, että joku ihmeen hoitokaipuu on tuollaisilla ap:n kertomilla mummoilla jäänyt.
Ei siinä ole kyse hoitokaipuusta vaan vallasta ja eskapismista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eka ja ainoa kommenttini brunssiin.
Jos brunssille saa tulla lasten puolisot niin ihan ok vaikka ei erityisemmin heitä kutsuta/toivota paikalle (eli puolisot päättää itse osallistuvatko vai eivät) (kutsu esim muotoa "sunnuntaina 7.2. brunssi meillä klo 10"). Mutta jos minulle sanottaisiin että en missään tapauksessa saa olla läsnä, niin ei puolisonikaan (kysyin) osallistuisi kuin ehkä kerran, kaksi vuodessa (eikä näillä harvoilla kerroilla ottaisi lapsiamme kuulemma mukaan jos heidän toinen vanhempansakaan ei olisi tervetullut halutessaan).
Vanhempiamme näemme milloin yhdessä ja milloin erikseen, mutta jos kummalle tahansa sanottaisi että Liisa/Kalle ei sitten ensi viikolla saa tulla meille syömään niin se loukkaisi molempia.
Ja ps joku kirjoitti että aina on sienipiirakkaa ja miniä ei siitä pidä - kumma brunssi jos yhtä laatua ja töykeä isäntäväki jos tarkoituksella tehdään inhokkia.Onko niin vaikea ymmärtää, että perheitä on erilaisia? Ja että osa perheistä haluaa nähdä välillä vain omalla pienellä perheporukalla eikä isolla porukalla kuten aikuisten lasten puolisot mukana.
Odotas, nyt MINÄ kysyn mieheltäni.. joo, hän ei halua tulla joka kerta mukaan, hän keksii muuta tekemistä ja mielellään saa meidän lapset lähteä minun mukaani. Meilläkin voisi olla sienipiirakkaa koska se on SUOSIKKI eikä inhokki. Vaikka joku perheen ulkopuolinen ei pitäisikään sienistä.
Minä ymmärrän vallan hyvin ettei perheeseen kuulu kuin tietyt ihmiset. Oli sitten kyse ydinperheestä tai lapsuudenperheestä. Miksi se on niin vaikea sinun ymmärtää? Eikö samat säännöt pelaa kaikille?
Luitko mitä kirjoitin? Jos puoliso saa valita niin ihan se ja sama. Mutta jos kielletään että ET SITTEN TUO SITÄ VAIMOASI/MIESTÄSI MUKAAN, niin se loukkaisi sekä minua että puolisoani (olisi kyse kumman vanhemmista tahansa). Varsinkin jos tällainen kielto olisi säännöllinen tapahtuma.
Entä jos sulla olisi vaikka kaksoset ja vanhempasi sanoisivat vaikka että Liisan voit/pitää ottaa mukaan mutta Leena ei saa koskaan tulla (puhutaan nyt tavallisista lapsista ei erityistarpeisista) että Leenaa nähdään tarpeeksi kun kerran vuodessa käydään synttäreillä. Väitän että melkein kaikki vanhemmat ja vähintään se syrjäytetty pahoittaisi mielensä.
Toki jos teillä on hauskaa silloin kun suljette jonkun/jotkut _pakolla_ ulos (vaikka saattais kaivata vaikka juttuseuraa yms) niin onnea vaan. Meillä ei olla lonkasta toisissamme kiinni (tai lapsissamme), mutta jos joku meidän perheestä ei sukulaiselle kelpaa kun vietetään yhdessä sovitusti aikaa niin ei muitakaan kyllä huvittaisi mennä vaan vedetään yhtä köyttä eikä sallita tämmöistä kielto-syrjimistä.
(Ja kyllä molemmilla on ns tyttöjen/poikien iltoja mutta joka kk brunssi sukulaisella jonne ei saa tulla ei oo ok kummankaan mielestä).Kyse on vain siitä asiasta, että tämä perhe viihtyy paremmin yhdessä välillä omalla porukallaan (lapsuudenperhe) ja sitten välillä kutsutaan myös aikuisten lasten kumppanit mukaan. Mikä sinä olet siihen puuttumaan? Ole mitä mieltä olet, sinun asiasi ei ole siihen puuttua.
Minusta on ihan selvää, että jotkut ihmiset viihtyy yhdessä paremmin ja haluavat välillä olla sillä porukalla, ymmärtävät toisiaan, samat kokemukset, sama aallonpituus ja huumori. Ei ole harvinaista perheissä, että aikuiset lapset tapaavat vanhempiaan ilman puolisoitaan. Jopa lapset mukana. Se brunssko siinä kaihertaa, että heillä on kivaa ilman sinua.
Miten sen sanoo nätisti ettei sinua erityisemmin kaivata paikalle vaikka ei olisi varsinaista porttikieltoa?
Sullehan se on vaikea ymmärtää että meillä se ehdoton kielto olis loukkaus (ja pahemmin tässä keississä loukkaantuis se vanhempien lapsi (eli esim nyt minä vaimoni puolesta). Ja me aikuiset tavataan myös yksin (tai 1-3 lasta mukana) vanhempiamme.
Esim "Hei, aateltiin järkätä brunssi sunnuntaina klo 10, vois olla hauska höpötellä lapsuusmuistoista?" vs "brunssi meillä su klo 10, EI PUOLISOITA". Eka on sellainen toive ja toka on kielto. Huomaatko eron, lisäksi jos se on kaikkien mun lapsuuden perheen toive niin se on eri asia kuin kieltää, koska meillä kuka vaan vois sitten huikata muille "hei x olis kans tulossa koska xx ja yy, on varmaan kaikille ok?" ja se olis kaikille ok koska me ei ikinä suljettaisi ketään ulkopuolelle.
Eli meillä lapsuuden- sekä ydinperheessä nimenomaan se että kiellettäis jonkun(poislukien tartuttava sairaus) osallistuminen johonkin yhteiseen juttuun olis se mikä hiertäis. Kaikki ymmärtää jos se on toive tai halu - mutta tietäis myös että kaikkien puolisot/lapset on tervetulleet jos haluavat eli kukaan ei töykeästi kieltäisi vaan katottas seuraavan kerran uusiksi.Ja nyt mä lopetan jatka toki yksin jos ei vielä mennyt jakeluun että mä en arvosta tippaakaan sitä jos joku sukulainen sanoo ettei mun vaimo saa tulla mukaan.
Kyse ei ole yhteisestä jutusta, sukujuhlat ovat erikseen ja sinne kaikkien puolisot ovat tervetulleita. Kyse on tietyn perheen perinteestä, kokoontumisesta, pitkästä aamupalasta - vanhemmat ja aikuiset lapset ja välillä mukana on lastenlapsia mutta ei haluta paikalle aikuisten lasten puolisoita, tunnelma muuttuu heti. Ei meillä tarvita kiertoilmaisuja toiveista, kysytä lupaa tai kielletä, aikuiset lapset tulevat kylään kerran kuussa sunnuntaina, tietävät, että on paikalla aikuiset sisarukset, jutellaan rauhassa asioita ja lasten kumppanit keksivät aamupäiväksi itselleen jotain muuta tekemistä. Heillä ei ole samaa yhteistä historiaa kuin lapsuudenperheellä niin mitäpä he siellä tekisivät. Tässä tapauksessa aikuiset lapset eivät halua kumppaneitaan mukaan niin näin tämä menee.
Saat ihan vapaasti loukkaantua mutta tämä voi osaltaan selittää miksi ystäväsi pyörittelevät silmiään kun otat vaimosi mukaan saunailtaan, jalkapalloharjoituksiin, työpaikan illanviettoon, hammaslääkäriin ja miesten vessaan.
Pilaat koko ketjun. Anna jo hyvä ihminen olla. Sinun pointtisi on tullut selväksi.
On kohteliasta vastata kun kysytään. Tämä ei ole sinun ketjusi, tämä on keskusteluketju etkä voi rajoittaa vapaata keskustelua vaikka anoppiasi rajoittaisitkin. Keskustelu olisi jo lopahtanut itsekseen ilman tätä brunssisivujuonta. Kaikki anoppijutut on jo kuultu. Harmi sinänsä, minua kiinnostaa tarinat eikä oikein yksittäiset mielipiteet ilman kokemusta, tarinaa. Sinunkin kommenttisi oli tylsä eikä herättänyt mitään suurempaa keskustelua. Sanotko sinä väittelyssä, että lopeta jo, ole hiljaa? Se ei ole rakentavaa keskustelua, perehdy tarkemmin aiheeseen niin voit oppia jotain.
Et sinä keskustele. JANkkaat vain kymmeniä kertoja saman asian.
T ohis
Höpö höpö. Kun argumentit loppuvat niin käyttöön otetaan nats.. jankkauskortti :D
"Kymmeniä kertoja" ei pidä paikkaansa. Hassu ilmiö, jos jonkun mielipide poikkeaa massasta ja hän pystyy sen perustelemaan niin sitten kommentoijat, jotka eivät hyväksy (hah hah) tätä mielipidettä mutta joilla ei ole kuitenkaan rahkeita perustella sitä toisin ottavat käyttöön nats.. jankkauskortin. Henkisesti laiskaa käyttää nats.. jankkauskorttia. Eikä se edes estä kommentointia.Sinä toistat, toistat ja toistat. Et perustele. JA kun jotkut kyseenalaistaa, alat haukkua.
se ei ole keskustelemista. Lopeta jo.
Lopeta itse.
t. sivusta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on, kun naiset jättävät sen lapsen ”tekemisen” yhteen tai kahteen lapseen. Jää ikuinen vauvakuume.
Siskoni anopilla on neljä lasta eikä mitään tolkkua käytöksessään. Lähinnä inttää kuinka hän tuntee vauvat, hänen sylissä rauhoittuu vauva kuin vauva, nuori äiti ei ole mitään tähän konkariin verrattuna. Kyse on kaipuusta tärkeälle paikalle, kontrolliin, valtaan. Pätemisenhalua ja kyvyttömyyttä antaa tilaa nuorelle naiselle joka onkin nyt vauvan ÄITI.
Varmaan löytyy samanlaisia ”emoja” niistäkin joilla itsellään monta lasta mutta jotenkin tulee mieleen, että joku ihmeen hoitokaipuu on tuollaisilla ap:n kertomilla mummoilla jäänyt.
Minusta tuo ei ole hoitokaipuuta vaan osaamisen näyttämishalua. Tottahan neljän lapsen äiti on enemmän kokenut kuin esikoisensa vasta saanut. Siitä voidaan kinata loputtomasti, minkä arvoisia ne aikaisemman kokemuksen tuomat vinkit ovat. Oman kokemukseni mukaan niistä osaa pystyy vallan mainiosti soveltamaan nykyäänkin, mutta anoppini olikin ammatti-neuvolantäti. Pätemishalun arviointi on subjektiivinen asia, samoin kuin sen arviointi, onko kyseessä "kyvyttömyys antaa tilaa nuorelle äidille" vai vilpitön halu auttaa. Lisäksi puheet "äidinvaistosta" on reippaasti yliarvioituja. Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella. Toki jokainen sitten aikanaan kehittyy juuri sen oman uniikin jälkikasvunsa arvioinnissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on, kun naiset jättävät sen lapsen ”tekemisen” yhteen tai kahteen lapseen. Jää ikuinen vauvakuume.
Siskoni anopilla on neljä lasta eikä mitään tolkkua käytöksessään. Lähinnä inttää kuinka hän tuntee vauvat, hänen sylissä rauhoittuu vauva kuin vauva, nuori äiti ei ole mitään tähän konkariin verrattuna. Kyse on kaipuusta tärkeälle paikalle, kontrolliin, valtaan. Pätemisenhalua ja kyvyttömyyttä antaa tilaa nuorelle naiselle joka onkin nyt vauvan ÄITI.
Varmaan löytyy samanlaisia ”emoja” niistäkin joilla itsellään monta lasta mutta jotenkin tulee mieleen, että joku ihmeen hoitokaipuu on tuollaisilla ap:n kertomilla mummoilla jäänyt.
Ei siinä ole kyse hoitokaipuusta vaan vallasta ja eskapismista.
Tai halusta auttaa ja antaa osaamista toisen käyttöön. Ikävä tietysti jos sen esittää siinä muodossa, että se tärsyttää kohdetta eli piltin äitiä. Viestintä on niin tuhottoman vaikeeta.
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on, kun naiset jättävät sen lapsen ”tekemisen” yhteen tai kahteen lapseen. Jää ikuinen vauvakuume.
Siskoni anopilla on neljä lasta eikä mitään tolkkua käytöksessään. Lähinnä inttää kuinka hän tuntee vauvat, hänen sylissä rauhoittuu vauva kuin vauva, nuori äiti ei ole mitään tähän konkariin verrattuna. Kyse on kaipuusta tärkeälle paikalle, kontrolliin, valtaan. Pätemisenhalua ja kyvyttömyyttä antaa tilaa nuorelle naiselle joka onkin nyt vauvan ÄITI.
Varmaan löytyy samanlaisia ”emoja” niistäkin joilla itsellään monta lasta mutta jotenkin tulee mieleen, että joku ihmeen hoitokaipuu on tuollaisilla ap:n kertomilla mummoilla jäänyt.
Ei siinä ole kyse hoitokaipuusta vaan vallasta ja eskapismista.
Tai halusta auttaa ja antaa osaamista toisen käyttöön. Ikävä tietysti jos sen esittää siinä muodossa, että se tärsyttää kohdetta eli piltin äitiä. Viestintä on niin tuhottoman vaikeeta.
Pakkoauttaminen ja tiedoillaan päteminen harvoin on hedelmällistä.
Monella isoäidillä ne lastenlapset on näppärä tapa paeta oman elämän tyhjyyttä. He elää tavallaan koko elämänsä muiden kautta. Se on todella raskasta muille. Meillä anoppi ei ollut välittänyt pojastaan pätkääkään kun tämä oli lapsi ja nuori, mutta siinä vaiheessa kun miehen nuorinkin sisko muutti pois lapsuudenkodista anoppi koki jonkinlaisen valaistumisen ja muisti yks kaks poikansa. Alkoi vimmattu tappelu ko pojasta ja tämän lapsista.
Vierailija kirjoitti:
Katso sitä vauvaasi ja ajattele, että joku päivä hänellä on vauva. Sillä sinun, SINUN käärölläsi. Sinun tekemä ihminen tekee ihmisen!
Ja sitten lapsesi puoliso sanoo, että sinulla ei ole mitään asiaa olla tekemisissä ja olet vieläpä sairas kun niin luulet.
Itse ap:n kanssa samankaltaista kohtelua anopilta kokeneena olen ajatellut paljonkin sitä, miten sitten käyttäydyn, kun omilla lapsillani joskus on lapsia ja olen itse se anoppi.
Olen päättänyt, että muistan silloin, että pienen vauvan äiti on erityisen herkässä mielentilassa. En missään tapauksessa yritä viedä itkevää vauvaa kauaksi äidistä ja isästä. En myöskään kysele vauvaa yökylään, kun se on vasta äitinsä mahassa. Enkä lähde kärrylenkillä toiselle puolelle kaupunkia esittelemään nukkuvaa vauvaa ystävilleni, kun nimenomaan on kielletty menemästä kauas.
Omista kokemuksistani on jo vuosikausia aikaa ja tilanne helpottui heti, kun pikkuvauva-aika oli ohi. Se, mitä jäi jäljelle, on nykyään terveellä tavalla lasten elämässä mukana olevat isovanhemmat ja itselleni elävä muisto siitä, mitä en ainakaan tule tekemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on, kun naiset jättävät sen lapsen ”tekemisen” yhteen tai kahteen lapseen. Jää ikuinen vauvakuume.
Siskoni anopilla on neljä lasta eikä mitään tolkkua käytöksessään. Lähinnä inttää kuinka hän tuntee vauvat, hänen sylissä rauhoittuu vauva kuin vauva, nuori äiti ei ole mitään tähän konkariin verrattuna. Kyse on kaipuusta tärkeälle paikalle, kontrolliin, valtaan. Pätemisenhalua ja kyvyttömyyttä antaa tilaa nuorelle naiselle joka onkin nyt vauvan ÄITI.
Varmaan löytyy samanlaisia ”emoja” niistäkin joilla itsellään monta lasta mutta jotenkin tulee mieleen, että joku ihmeen hoitokaipuu on tuollaisilla ap:n kertomilla mummoilla jäänyt.
Minusta tuo ei ole hoitokaipuuta vaan osaamisen näyttämishalua. Tottahan neljän lapsen äiti on enemmän kokenut kuin esikoisensa vasta saanut. Siitä voidaan kinata loputtomasti, minkä arvoisia ne aikaisemman kokemuksen tuomat vinkit ovat. Oman kokemukseni mukaan niistä osaa pystyy vallan mainiosti soveltamaan nykyäänkin, mutta anoppini olikin ammatti-neuvolantäti. Pätemishalun arviointi on subjektiivinen asia, samoin kuin sen arviointi, onko kyseessä "kyvyttömyys antaa tilaa nuorelle äidille" vai vilpitön halu auttaa. Lisäksi puheet "äidinvaistosta" on reippaasti yliarvioituja. Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella. Toki jokainen sitten aikanaan kehittyy juuri sen oman uniikin jälkikasvunsa arvioinnissa.
"Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella."
Miksi sille kokemattomalle äidille ei sitten voi antaa mahdollisuutta oppia tunnistamaan oman lapsensa itkua ja äkinää? Vilpitön halu auttaa ei ole mikään tekosyy jyrätä sen juuri esikoisensa saaneen miniän yli. Kirjoitin tuolla jo kauan sitten että tärkeintä mitä anoppi ja se oma äiti voi tehdä on tukea sitä tuoretta äitiä eikä ruveta kommentoimaan jokaiseen asiaan "et sinä osaa mummo osaa paremmin" Eikö niiden vanhempien naisten tehtävä ole tukea meitä nuorempia äitiydessä eikä tuputtaa omia neuvojaan ja arvostella. Kyllä jokainen osaa avata suunsa kun tarvitsee niitä neuvoja ja apuja. Ethän sinä töissäkään mene uudelle ihmiselle sanomaan "et sinä osaa anna kun minä teen paremmin" vaan ohjeistat kohteliaasti että tuo uusi ihminen oppisi. Miksi äitiydessä ei päde sama?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on, kun naiset jättävät sen lapsen ”tekemisen” yhteen tai kahteen lapseen. Jää ikuinen vauvakuume.
Siskoni anopilla on neljä lasta eikä mitään tolkkua käytöksessään. Lähinnä inttää kuinka hän tuntee vauvat, hänen sylissä rauhoittuu vauva kuin vauva, nuori äiti ei ole mitään tähän konkariin verrattuna. Kyse on kaipuusta tärkeälle paikalle, kontrolliin, valtaan. Pätemisenhalua ja kyvyttömyyttä antaa tilaa nuorelle naiselle joka onkin nyt vauvan ÄITI.
Varmaan löytyy samanlaisia ”emoja” niistäkin joilla itsellään monta lasta mutta jotenkin tulee mieleen, että joku ihmeen hoitokaipuu on tuollaisilla ap:n kertomilla mummoilla jäänyt.
Minusta tuo ei ole hoitokaipuuta vaan osaamisen näyttämishalua. Tottahan neljän lapsen äiti on enemmän kokenut kuin esikoisensa vasta saanut. [..]
Lisäksi puheet "äidinvaistosta" on reippaasti yliarvioituja. Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella. Toki jokainen sitten aikanaan kehittyy juuri sen oman uniikin jälkikasvunsa arvioinnissa.
Tosin mummon kokemuksista on kymmeniä vuosia, ja käytännöt ja ohjeistukset ovat muuttuneet radikaalistikin. Eikä mummo tunne vastasyntynyttä sen paremmin kuin muutkaan. Toki moni neuvo on varmasti hyödynnettävissä, mutta jos mummo kuvittelee olevansa parempi "äiti" vauvalle ja jyrää lapsen äidin, ollaan pahasti metsässä.
Vahingollista on, kun äiti vasta opettelee tulkitsemaan vastasyntynyttä, ja mummo ryhtyy lyttäämään äidin osaamista omilla virheellisilläkin tulkinnoillaan. (Älä nyt sitä tissiä anna, ei tuo mitään nälkäitkua ole! Turhaa hössötystä!)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on, kun naiset jättävät sen lapsen ”tekemisen” yhteen tai kahteen lapseen. Jää ikuinen vauvakuume.
Siskoni anopilla on neljä lasta eikä mitään tolkkua käytöksessään. Lähinnä inttää kuinka hän tuntee vauvat, hänen sylissä rauhoittuu vauva kuin vauva, nuori äiti ei ole mitään tähän konkariin verrattuna. Kyse on kaipuusta tärkeälle paikalle, kontrolliin, valtaan. Pätemisenhalua ja kyvyttömyyttä antaa tilaa nuorelle naiselle joka onkin nyt vauvan ÄITI.
Varmaan löytyy samanlaisia ”emoja” niistäkin joilla itsellään monta lasta mutta jotenkin tulee mieleen, että joku ihmeen hoitokaipuu on tuollaisilla ap:n kertomilla mummoilla jäänyt.
Minusta tuo ei ole hoitokaipuuta vaan osaamisen näyttämishalua. Tottahan neljän lapsen äiti on enemmän kokenut kuin esikoisensa vasta saanut. Siitä voidaan kinata loputtomasti, minkä arvoisia ne aikaisemman kokemuksen tuomat vinkit ovat. Oman kokemukseni mukaan niistä osaa pystyy vallan mainiosti soveltamaan nykyäänkin, mutta anoppini olikin ammatti-neuvolantäti. Pätemishalun arviointi on subjektiivinen asia, samoin kuin sen arviointi, onko kyseessä "kyvyttömyys antaa tilaa nuorelle äidille" vai vilpitön halu auttaa. Lisäksi puheet "äidinvaistosta" on reippaasti yliarvioituja. Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella. Toki jokainen sitten aikanaan kehittyy juuri sen oman uniikin jälkikasvunsa arvioinnissa.
"Kokematon äiti ei kerta kaikkiaan erota pienen lapsen kulloisiakin tarpeita automaattisesti itkusta ja äkinästä, sen oppii vasta kokemuksella."
Miksi sille kokemattomalle äidille ei sitten voi antaa mahdollisuutta oppia tunnistamaan oman lapsensa itkua ja äkinää? Vilpitön halu auttaa ei ole mikään tekosyy jyrätä sen juuri esikoisensa saaneen miniän yli. Kirjoitin tuolla jo kauan sitten että tärkeintä mitä anoppi ja se oma äiti voi tehdä on tukea sitä tuoretta äitiä eikä ruveta kommentoimaan jokaiseen asiaan "et sinä osaa mummo osaa paremmin" Eikö niiden vanhempien naisten tehtävä ole tukea meitä nuorempia äitiydessä eikä tuputtaa omia neuvojaan ja arvostella. Kyllä jokainen osaa avata suunsa kun tarvitsee niitä neuvoja ja apuja. Ethän sinä töissäkään mene uudelle ihmiselle sanomaan "et sinä osaa anna kun minä teen paremmin" vaan ohjeistat kohteliaasti että tuo uusi ihminen oppisi. Miksi äitiydessä ei päde sama?
Sitäpaitsi vauvoilla ei todellakaan ole mitään standardi-kitinää josta vauvaekspertti mummo tietää vauvan tarpeet miniää paremmin. Hormonit ovat olemassa juuri siksi että äiti herkistyy OMAN vauvansa viesteille ja kykenee hoitamaan tätä hyvin. Ensikertalaisenkin äidin vahva tunne siitä että vauvalla ei ole kaikki ok, on yleensä oikeassa. Äiti rekisteröi vauvasta asioita joita mummo ei edes huomaa koska hän ei ole herkistynyt kyseiselle vauvalle. Nuoret äidit ovat nykyään hyvinkin valistuneita. Ja hyvää tarkoittava mummo ei todellakaan käyttäydy tämän ketjun mummojen tavoin.
Luin tuon ääneen miehelle ja repesimme yhtäaikaa nauruun. Tervetuloa tutustumaan meidän sukuun, kyllä on kivaa!