Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaksan ihmetellä näitä tuoreita äitejä, jotka ei kykene vauvansa parasta katsomaan. Minun sylistäni ei ainakaan kukaan vienyt vauvaa. Jos vauva itki toisen sylissä, MINÄ OTIN vauvan kyselemättä. Juoksin perään, jos yritettiin poistua. En ollut kertaakaan erossa vauvasta 3 kuukauteen minuuttiakaan. Vauva oli sitterissä tai kantoliinassa vessassa mukana. Suihkussa kävin, kun vauva nukkui ja mieheni oli kotona. Vauva sai olla toisten sylissä MINUN LÄSNÄOLLESSA. Missä teidän leijonaemovietit on? Ei kai ne mummut niin kovaa juokse, ettette kiinni saa. Miksi ette ota vauvaa pois heti, kun selkä yritetään kääntää. Pistää vihaksi, että tuollaiset lällyt äidiksi rupeaa.
Minäminäminä. Minän!
Koska MINÄ olen äiti! MINUN tehtävä on suojella lastani. Suurin osa tämän ketjun äideistä ei siihen kunnolla kykene. Vaan toistuvasyi annetaan vauva haitalliseen syliin ja pohditaan, uskaltaako puolustaa OMAA VAUVAA. Ihan oikeasti pistää vihaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaksan ihmetellä näitä tuoreita äitejä, jotka ei kykene vauvansa parasta katsomaan. Minun sylistäni ei ainakaan kukaan vienyt vauvaa. Jos vauva itki toisen sylissä, MINÄ OTIN vauvan kyselemättä. Juoksin perään, jos yritettiin poistua. En ollut kertaakaan erossa vauvasta 3 kuukauteen minuuttiakaan. Vauva oli sitterissä tai kantoliinassa vessassa mukana. Suihkussa kävin, kun vauva nukkui ja mieheni oli kotona. Vauva sai olla toisten sylissä MINUN LÄSNÄOLLESSA. Missä teidän leijonaemovietit on? Ei kai ne mummut niin kovaa juokse, ettette kiinni saa. Miksi ette ota vauvaa pois heti, kun selkä yritetään kääntää. Pistää vihaksi, että tuollaiset lällyt äidiksi rupeaa.
Minäminäminä. Minän!
Koska MINÄ olen äiti! MINUN tehtävä on suojella lastani. Suurin osa tämän ketjun äideistä ei siihen kunnolla kykene. Vaan toistuvasyi annetaan vauva haitalliseen syliin ja pohditaan, uskaltaako puolustaa OMAA VAUVAA. Ihan oikeasti pistää vihaksi.
Enkä ole muuten edes mikään päällepäsmäri-ihminen, muttan lapsen synnyttyä pitää tajuta, mikä on tärkeintä elämässä. Minusta saa anoppi puhua jaskaa kuinka paljon haluaa, mutta vauvani hyvinvointi on tärkeintä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaksan ihmetellä näitä tuoreita äitejä, jotka ei kykene vauvansa parasta katsomaan. Minun sylistäni ei ainakaan kukaan vienyt vauvaa. Jos vauva itki toisen sylissä, MINÄ OTIN vauvan kyselemättä. Juoksin perään, jos yritettiin poistua. En ollut kertaakaan erossa vauvasta 3 kuukauteen minuuttiakaan. Vauva oli sitterissä tai kantoliinassa vessassa mukana. Suihkussa kävin, kun vauva nukkui ja mieheni oli kotona. Vauva sai olla toisten sylissä MINUN LÄSNÄOLLESSA. Missä teidän leijonaemovietit on? Ei kai ne mummut niin kovaa juokse, ettette kiinni saa. Miksi ette ota vauvaa pois heti, kun selkä yritetään kääntää. Pistää vihaksi, että tuollaiset lällyt äidiksi rupeaa.
Minäminäminä. Minän!
Koska MINÄ olen äiti! MINUN tehtävä on suojella lastani. Suurin osa tämän ketjun äideistä ei siihen kunnolla kykene. Vaan toistuvasyi annetaan vauva haitalliseen syliin ja pohditaan, uskaltaako puolustaa OMAA VAUVAA. Ihan oikeasti pistää vihaksi.
Kyllä täällä aika moni on kertonut ottavansa vauvan syliinsä tai ollut antamattakin pyydettäessä. Mutta se ei poista sitä tunnetta, mikä toisten sanoista, teoista ja eleistä aiheutuu.
Esim. Minä kirjoitin juuri miten minuun muut sukulaiset asennoituvat ja miltä se minusta tuntuu. En oikeastaan kertonut lainkaan, miten itse toimin noissa tilanteissa.
Ehkä sun ois hyvä miettiä, jos todella toivot muiden elämään hyvää, että miten oma viestisi auttaa heitä?
-2v:n äiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen kirjoitti:
Itselläni oli joskus samanlainen tilanne ensimmäisen lapseni kanssa. Sitä on myös herkillä enemmän ensimmäisen lapsen kanssa. Itse koin samanlaisia tunteita ex-anoppini kanssa ja käyttäytyi samalla tavalla mitä sinunkin anoppisi. Tiedän tunteesi niin hyvin. Mielestäni miehesi kuuluisi keskustella asiasta anopin kanssa. Hän ei välttämättä ole itse edes tajunnut miltä sinusta voi tuntua hänen käytös ja pitää sitå normaalina. Varsinkin ensimmäiseen lapsenlapseen jotkut isovanhemmat hullaantuvat niin kovin ettei itse ymmärrä, että voi käytöksellään loukata. Mielestäni perheelle pitäisi antaa omaa rauhaa ja antaa itse perheen tulla kyläilemään tai ottaa vieraita vastaan silloin kuin heille sopii eikä jatkuvasti olla kyläilemässä puolin ja toisin. Teidän pitäisi tehdä selväksi anopille että teillä on oma elämä ja kiittää että hän on hyvin avulias auttamaan mutta ei vielä ole sellaista tarvetta kun vauva on vielä niin pieni. Varsinkaan yöksi tulemista. Annatte vaikka joskus 1-2 tunniksi hoitoon ja käytte kaupassa niin jos mummo vähän rauhottuisi ja saisi sitä "kahdenkeskistä aikaa". Ja sitten kun lapsi on isompi, niin on kiva että mummo voi olla apuna ja lapsi voi joskus olla yötäkin.
Minulla on huoli niistä odotuksista jotka lapsen niskaan on asetettu jo nyt. Hän on minusta melkein kuin iltatähden asemassa appivanhempien mielestä. Ovat kaikkein mieluiten keskenään eli kolmestaan vauvan kanssa. Minulle ylivoimaisesti pahimpia tilanteita ovat ne joissa on minä ja vauva ja appivanhemmat. Hätistelevät minut pois näköetäisyydeltä ja tunnen itseni todella ärsyttäväksi kun jään sitkeästi vaikkapa edes samaan huoneeseen. Puhuvat kuinka "taas on vauva talossa". Kauhea hätä jos en näe heitä vaikka ennen mummon työputkea, viestit ovat oikeasti närkästyneitä, "olis kyllä pitäny nähhä Veetiä! :( minulla on viiden päivän iltavuoro-jakso!! :(" Olen antanut mahdollisuuksia tosi paljon mutta varsinkin se kahdenkeskinen hoitaminen kiihdyttää käytöstä, sen jälkeen saan ohjeita hoitamiseen jatkuvalla syötöllä. Ihan kuin tuntisivat vauvan minua paremmin sen puolituntisen seurauksena. Ja AINA kun tulen paikalle sen hetken hoitamisen jälkeen, ovat avoimesti ärsyyntyneitä, "olisit käyny vaikka kirjastossa vielä, mene nyt vaan!"
Haluan kasvattaa lapsen tiedostamaan omat rajansa ja ilmaisemaan niitä. Olemaan ihan vain lapsi jonka ei tarvitse murehtia yhdenkään aikuisen jaksamista.Tähän en löydä muuta ratkaisua kuin puhua anopille. Ja edelleenkin mielestäni se on miehesi tehtävä puhua ensin anopille asiasta. Ajat muuten itsesi loppuun ja ahdistut entisestään niin kuin minä. Kohta et huomaakkaan elämässäsi mitään muuta kuin anoppisi ja ajatuksesi ovat vain hänessä ja ihana vauva aika on ollut stressaavaa sen takia :( Tsemppiä sinulle! Nyt otatte härkää sarvista ennen kuin asiaa paisuu ja paisuu ja sinä kärsit.
Millä tavalla ottaisit asian esille tai mitä sanoisit tuollaiselle anopille? On ollut hirveä stressi ja tunne siitä että joudun yksin kestämään tätä kun eivät korvaansa lotkauta miehen puheille. Hän on sanonut asioista kyllä. Muistan tästä vauva-ajasta varmasti vahvana tämän tunteen, reunattoman ahdistuksen.
Vastaan tähän sivusta:
SInulla on nyt vastassa ihminen, joka ei kuuntele järkipuhetta. Siksi on aivan turha ajatella, että perustelisit asioita "jotta hän ymmärtäisi". Ei hän halua ymmärtää.
Puolusta oikeuttasi olla turvallinen hoitaja. Ei selittelyjä, ei neuvotteluja. Ystävällisesti kerrot, miten asiat ovat ja miten ne hoidetaan. Kun itse toimit johdonmukaisesti näiden ohjeidesi mukaan, ei muiden auta muuta kuin alistua.
Kuvitteellinen puhelu:
- märi märi, uli uli
- Sellasta se on. No, täytyy lopettaa, hei!
Ja numeronesto päälle, niin että läpi ei pääs muulloin kuin silloin kun sinä haluat vastata. Nuoret äidit ovat kokemattomuuttaan mukautuvia ja joustavia tällaisissa tilanteissa. Ehkä siksi, että heitä ei ole kuunneltu lapsuudenkodissakaan, kestää hetki, ennen kuin luottamus itseen rakentuu.
En tiedä käsitinkö tätä oikein, mutta jos käsitin, niin tämä on aivan totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikossa kysytään "vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?". Vastaus on se, että vauvan tehtävä ei ole hoitaa isoäitiä. Totuus on yksinkertaisesti tämä.
Sen sanominen ääneen että vauvan pitely tuo voimia ei tarkoita mitään oikeata hoitamista kuitenkaan ja se unohtuu näissä ketjuissa. Tuskin se isoäiti sanoo enää 3 vuotiaalle, tule syliin että jaksan mennä töihin. Vauva ei tajua eikä stressaa noita puheita eli ap vois pikkusen rentoutua.
Kyllä vauva tajuaa ja aistii enemmän kuin monesti uskotaan. Jos mummo esimerkiksi pitää vauvaa väkisin sylissä vaikka vauva ei haluaisi olla sylissä, niin kyllä vauva sen tuntee, tajuaa ja aistii. Jos asennoituminen on sitä, että vauvan pitäisi tyydyttää mummon tarpeet, niin se johtaa väkisinkin vääränlaiseen suhtautumiseen vauvaa ja perhettä kohtaan ja vääränlaiseen hoitoon vauvaa kohtaan. Tässä kohtaa isoäiti laittaa omat tarpeensa vauvan tarpeiden edelle, ja se ei ole hyvää isovanhemmuutta.
Tämä. Sitten taaperoiässä tulee halailupainostukset ja muut. "nyt pitää antaa mummolle lähtöhali, muuten mummolle tulee paha mieli". Eli vastentahtoinen fyysinen läheisyys pitää sietää ettei aikuinen pahoita mieltään. Kumma juttu että lasten hyväksikäyttö pystytään salaamaan niin hyvin, onko ihmekään jos lapsi opetettu jo vauvasta siihen että omat rajat ovat toissijainen asia jos kyseessä riski tuottaa pettymys aikuiselle.
Aika alhaista lähteä sotkemaan tähän lasten seksuaalista hyväksikäyttöä. Vaikka isoäidillä nyt olisikin muutama ruuvi löysällä, niin se ei vielä ole sama kuin seksuaalinen hyväksikäyttö. Halaaminen ja poskisuukot ei ole seksuualista hyväksikäyttöä. Seksuaalinen hyväksikäyttö on jotain todella paljon pahempaa. Olen kuullut kommentteja siitä, miten vauva köllöttelee kuin roomalaisissa orgioissa, on rubensin reidet ja peppua tuodaan tykö. Sekään ei ole vielä seksuaalista hyväksikäyttöä käytännössä, mutta sanallisesti varsin hälyyttävää.
Anopin käytös on manipulatiivista, itsekeskeistä ja piittaamatonta. Ei siihen ole pakko suostua, voi pitää välejä vähän etäisimpinä. Joskus mielenterveydeltään epästabiilit sukulaiset on todella kuormittavia. Tilanteesta pitäisi kuitenkin voida puhua puolison kanssa avoimesti ja rehellisesti. https://finfami.fi/
Tässä ketjussa kuvattu rajaton käytös ei ole seksuaalista hyväksikäyttöä, siinä olet oikeassa. Muistaakseni aikaisemmin ketjussa joku käytti termiä emotionaalinen hyväksikäyttö, ja kyse taitaa olla juuri siitä.
Lapselle opetetaan, että tämä on vastuussa aikuisen tunnetiloista. ("En selviä työviikosta, jos en näe lasta!")
Mummulle tulee paha mieli, jos lapsi ei viihdy sylissä tai suostu läheisyyteen.
Isovanhempi yrittää eristää lapsen tämän vanhemmista joko fyysisesti (menemällä toiseen huoneeseen) tai emotionaalisesti.
Isovanhempi yrittää manipuloida lasta tämän vanhempia vastaan haukkumalla ja arvostelemalla näitä, kyselee "tykkäätkö enemmän mummosta vai äidistä" jne.
Ylipäätään kaikenlainen salailu, salamyhkäisyys tyyliin "Meillä on ihan ikiomat jutut", "Ei kerrota tästä äidille" jne.
Jne.
Tämä voi kuulostaa varsin rajulta ja ikävältä väitteeltä, mutta mielestäni nuo kuulostavat tismalleen sellaisilta manipulointitekniikoilta, joita lapsen hyväksikäyttäjä voisi toteuttaa. Voisiko olla jopa niin, että kaikenlaisen väkivallan taustalla vaikuttavat yllättävän samanlaiset mekanismit?
Hyvä oivallus!
Lievempänä tällainen käytös on sitä, että puhutaan pahaa, jopa keksittyjä juttuja niistä, jotka eivät ole paikalla eli muodostetaan negatiivisen kautta läheisiä välejä toisen kanssa sulkemalla muut ulos. Seuraavassa hetkessä voidaan tehdä tämä sama niiden kanssa, joista on juuri äsken juoruiltu. Vallankäyttöä todellakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen kirjoitti:
Itselläni oli joskus samanlainen tilanne ensimmäisen lapseni kanssa. Sitä on myös herkillä enemmän ensimmäisen lapsen kanssa. Itse koin samanlaisia tunteita ex-anoppini kanssa ja käyttäytyi samalla tavalla mitä sinunkin anoppisi. Tiedän tunteesi niin hyvin. Mielestäni miehesi kuuluisi keskustella asiasta anopin kanssa. Hän ei välttämättä ole itse edes tajunnut miltä sinusta voi tuntua hänen käytös ja pitää sitå normaalina. Varsinkin ensimmäiseen lapsenlapseen jotkut isovanhemmat hullaantuvat niin kovin ettei itse ymmärrä, että voi käytöksellään loukata. Mielestäni perheelle pitäisi antaa omaa rauhaa ja antaa itse perheen tulla kyläilemään tai ottaa vieraita vastaan silloin kuin heille sopii eikä jatkuvasti olla kyläilemässä puolin ja toisin. Teidän pitäisi tehdä selväksi anopille että teillä on oma elämä ja kiittää että hän on hyvin avulias auttamaan mutta ei vielä ole sellaista tarvetta kun vauva on vielä niin pieni. Varsinkaan yöksi tulemista. Annatte vaikka joskus 1-2 tunniksi hoitoon ja käytte kaupassa niin jos mummo vähän rauhottuisi ja saisi sitä "kahdenkeskistä aikaa". Ja sitten kun lapsi on isompi, niin on kiva että mummo voi olla apuna ja lapsi voi joskus olla yötäkin.
Minulla on huoli niistä odotuksista jotka lapsen niskaan on asetettu jo nyt. Hän on minusta melkein kuin iltatähden asemassa appivanhempien mielestä. Ovat kaikkein mieluiten keskenään eli kolmestaan vauvan kanssa. Minulle ylivoimaisesti pahimpia tilanteita ovat ne joissa on minä ja vauva ja appivanhemmat. Hätistelevät minut pois näköetäisyydeltä ja tunnen itseni todella ärsyttäväksi kun jään sitkeästi vaikkapa edes samaan huoneeseen. Puhuvat kuinka "taas on vauva talossa". Kauhea hätä jos en näe heitä vaikka ennen mummon työputkea, viestit ovat oikeasti närkästyneitä, "olis kyllä pitäny nähhä Veetiä! :( minulla on viiden päivän iltavuoro-jakso!! :(" Olen antanut mahdollisuuksia tosi paljon mutta varsinkin se kahdenkeskinen hoitaminen kiihdyttää käytöstä, sen jälkeen saan ohjeita hoitamiseen jatkuvalla syötöllä. Ihan kuin tuntisivat vauvan minua paremmin sen puolituntisen seurauksena. Ja AINA kun tulen paikalle sen hetken hoitamisen jälkeen, ovat avoimesti ärsyyntyneitä, "olisit käyny vaikka kirjastossa vielä, mene nyt vaan!"
Haluan kasvattaa lapsen tiedostamaan omat rajansa ja ilmaisemaan niitä. Olemaan ihan vain lapsi jonka ei tarvitse murehtia yhdenkään aikuisen jaksamista.Tähän en löydä muuta ratkaisua kuin puhua anopille. Ja edelleenkin mielestäni se on miehesi tehtävä puhua ensin anopille asiasta. Ajat muuten itsesi loppuun ja ahdistut entisestään niin kuin minä. Kohta et huomaakkaan elämässäsi mitään muuta kuin anoppisi ja ajatuksesi ovat vain hänessä ja ihana vauva aika on ollut stressaavaa sen takia :( Tsemppiä sinulle! Nyt otatte härkää sarvista ennen kuin asiaa paisuu ja paisuu ja sinä kärsit.
Millä tavalla ottaisit asian esille tai mitä sanoisit tuollaiselle anopille? On ollut hirveä stressi ja tunne siitä että joudun yksin kestämään tätä kun eivät korvaansa lotkauta miehen puheille. Hän on sanonut asioista kyllä. Muistan tästä vauva-ajasta varmasti vahvana tämän tunteen, reunattoman ahdistuksen.
Vastaan tähän sivusta:
SInulla on nyt vastassa ihminen, joka ei kuuntele järkipuhetta. Siksi on aivan turha ajatella, että perustelisit asioita "jotta hän ymmärtäisi". Ei hän halua ymmärtää.
Puolusta oikeuttasi olla turvallinen hoitaja. Ei selittelyjä, ei neuvotteluja. Ystävällisesti kerrot, miten asiat ovat ja miten ne hoidetaan. Kun itse toimit johdonmukaisesti näiden ohjeidesi mukaan, ei muiden auta muuta kuin alistua.
Kuvitteellinen puhelu:
- märi märi, uli uli
- Sellasta se on. No, täytyy lopettaa, hei!
Ja numeronesto päälle, niin että läpi ei pääs muulloin kuin silloin kun sinä haluat vastata. Nuoret äidit ovat kokemattomuuttaan mukautuvia ja joustavia tällaisissa tilanteissa. Ehkä siksi, että heitä ei ole kuunneltu lapsuudenkodissakaan, kestää hetki, ennen kuin luottamus itseen rakentuu.
En tiedä käsitinkö tätä oikein, mutta jos käsitin, niin tämä on aivan totta.
Ja ylipäätään naiset opetetaan liian kilteiksi. Itse olen vasta viime aikoina päässyt miellyttämisenhalusta eroon.
Jos Suomessa tyttöjen kasvatus on ollut perinteisesti kiltteyttä korostavaa ja lyttäävää, niin siinä kontekstissa ihmetyttää hiukan, mistä nuo hirviöanopit ja -mummot ovat sen jyräävän itsevarmuutensa ja oikeutuksen tunteensa repineet...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otsikossa kysytään "vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?". Vastaus on se, että vauvan tehtävä ei ole hoitaa isoäitiä. Totuus on yksinkertaisesti tämä.
Sen sanominen ääneen että vauvan pitely tuo voimia ei tarkoita mitään oikeata hoitamista kuitenkaan ja se unohtuu näissä ketjuissa. Tuskin se isoäiti sanoo enää 3 vuotiaalle, tule syliin että jaksan mennä töihin. Vauva ei tajua eikä stressaa noita puheita eli ap vois pikkusen rentoutua.
Kyllä vauva tajuaa ja aistii enemmän kuin monesti uskotaan. Jos mummo esimerkiksi pitää vauvaa väkisin sylissä vaikka vauva ei haluaisi olla sylissä, niin kyllä vauva sen tuntee, tajuaa ja aistii. Jos asennoituminen on sitä, että vauvan pitäisi tyydyttää mummon tarpeet, niin se johtaa väkisinkin vääränlaiseen suhtautumiseen vauvaa ja perhettä kohtaan ja vääränlaiseen hoitoon vauvaa kohtaan. Tässä kohtaa isoäiti laittaa omat tarpeensa vauvan tarpeiden edelle, ja se ei ole hyvää isovanhemmuutta.
Tämä. Sitten taaperoiässä tulee halailupainostukset ja muut. "nyt pitää antaa mummolle lähtöhali, muuten mummolle tulee paha mieli". Eli vastentahtoinen fyysinen läheisyys pitää sietää ettei aikuinen pahoita mieltään. Kumma juttu että lasten hyväksikäyttö pystytään salaamaan niin hyvin, onko ihmekään jos lapsi opetettu jo vauvasta siihen että omat rajat ovat toissijainen asia jos kyseessä riski tuottaa pettymys aikuiselle.
Aika alhaista lähteä sotkemaan tähän lasten seksuaalista hyväksikäyttöä. Vaikka isoäidillä nyt olisikin muutama ruuvi löysällä, niin se ei vielä ole sama kuin seksuaalinen hyväksikäyttö. Halaaminen ja poskisuukot ei ole seksuualista hyväksikäyttöä. Seksuaalinen hyväksikäyttö on jotain todella paljon pahempaa. Olen kuullut kommentteja siitä, miten vauva köllöttelee kuin roomalaisissa orgioissa, on rubensin reidet ja peppua tuodaan tykö. Sekään ei ole vielä seksuaalista hyväksikäyttöä käytännössä, mutta sanallisesti varsin hälyyttävää.
Anopin käytös on manipulatiivista, itsekeskeistä ja piittaamatonta. Ei siihen ole pakko suostua, voi pitää välejä vähän etäisimpinä. Joskus mielenterveydeltään epästabiilit sukulaiset on todella kuormittavia. Tilanteesta pitäisi kuitenkin voida puhua puolison kanssa avoimesti ja rehellisesti. https://finfami.fi/
Tässä ketjussa kuvattu rajaton käytös ei ole seksuaalista hyväksikäyttöä, siinä olet oikeassa. Muistaakseni aikaisemmin ketjussa joku käytti termiä emotionaalinen hyväksikäyttö, ja kyse taitaa olla juuri siitä.
Lapselle opetetaan, että tämä on vastuussa aikuisen tunnetiloista. ("En selviä työviikosta, jos en näe lasta!")
Mummulle tulee paha mieli, jos lapsi ei viihdy sylissä tai suostu läheisyyteen.
Isovanhempi yrittää eristää lapsen tämän vanhemmista joko fyysisesti (menemällä toiseen huoneeseen) tai emotionaalisesti.
Isovanhempi yrittää manipuloida lasta tämän vanhempia vastaan haukkumalla ja arvostelemalla näitä, kyselee "tykkäätkö enemmän mummosta vai äidistä" jne.
Ylipäätään kaikenlainen salailu, salamyhkäisyys tyyliin "Meillä on ihan ikiomat jutut", "Ei kerrota tästä äidille" jne.
Jne.
Tämä voi kuulostaa varsin rajulta ja ikävältä väitteeltä, mutta mielestäni nuo kuulostavat tismalleen sellaisilta manipulointitekniikoilta, joita lapsen hyväksikäyttäjä voisi toteuttaa. Voisiko olla jopa niin, että kaikenlaisen väkivallan taustalla vaikuttavat yllättävän samanlaiset mekanismit?
Hyvä oivallus!
Lievempänä tällainen käytös on sitä, että puhutaan pahaa, jopa keksittyjä juttuja niistä, jotka eivät ole paikalla eli muodostetaan negatiivisen kautta läheisiä välejä toisen kanssa sulkemalla muut ulos. Seuraavassa hetkessä voidaan tehdä tämä sama niiden kanssa, joista on juuri äsken juoruiltu. Vallankäyttöä todellakin.
Aivan niin. Kaikkeen väkivaltaan ja hyväksikäyttöön liittyy automaattisesti vallankäyttö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen monesti miettinyt, että miksi monet naiset muuttuvat vanhemmiten jotenkin höyrähtäneiksi. Niistä voi tulla vähän höppänöitä, aggresssivisia, manipulatiivisia, marttyyreja tai muuten vaan sekopäitä. Voiko se johtua hormoonitoiminnasta tai sen lopoumisesta?
Vaihdevuodet saattavat selittää asiaa osittain mutta ei täysin. Kaikista mummoista ei tule rajattomia tai kajahtaneita. Veikkaan, että monilla näistä hirviöanopeista ja -mummoista on jotain ihan oikeaa mielenterveysongelmaa tai jokin persoonallisuushäiriö. Ei nimittäin ole millään lailla tervettä, että mummo kuvittelee olevansa vauvan "oikea äiti" tai luulee voivansa kaapata lapsen itselleen.
Niin, vähän minustakin vaikuttaa siltä, että mielenterveysongelmaa on. Siihen pitäisi saada sitten apua ihan ammattilaiselta. Ei ole tosiaankaan tervettä käyttäytymistä vauvan vieminen äidiltään. Tavallaan huono tilanne kaikkien kannalta. Vauva on kuitenkin se ihminen, jota kuuluu ensisijaisesti suojella, koska vauva ei pysty suojelemaan itseään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen kirjoitti:
Itselläni oli joskus samanlainen tilanne ensimmäisen lapseni kanssa. Sitä on myös herkillä enemmän ensimmäisen lapsen kanssa. Itse koin samanlaisia tunteita ex-anoppini kanssa ja käyttäytyi samalla tavalla mitä sinunkin anoppisi. Tiedän tunteesi niin hyvin. Mielestäni miehesi kuuluisi keskustella asiasta anopin kanssa. Hän ei välttämättä ole itse edes tajunnut miltä sinusta voi tuntua hänen käytös ja pitää sitå normaalina. Varsinkin ensimmäiseen lapsenlapseen jotkut isovanhemmat hullaantuvat niin kovin ettei itse ymmärrä, että voi käytöksellään loukata. Mielestäni perheelle pitäisi antaa omaa rauhaa ja antaa itse perheen tulla kyläilemään tai ottaa vieraita vastaan silloin kuin heille sopii eikä jatkuvasti olla kyläilemässä puolin ja toisin. Teidän pitäisi tehdä selväksi anopille että teillä on oma elämä ja kiittää että hän on hyvin avulias auttamaan mutta ei vielä ole sellaista tarvetta kun vauva on vielä niin pieni. Varsinkaan yöksi tulemista. Annatte vaikka joskus 1-2 tunniksi hoitoon ja käytte kaupassa niin jos mummo vähän rauhottuisi ja saisi sitä "kahdenkeskistä aikaa". Ja sitten kun lapsi on isompi, niin on kiva että mummo voi olla apuna ja lapsi voi joskus olla yötäkin.
Minulla on huoli niistä odotuksista jotka lapsen niskaan on asetettu jo nyt. Hän on minusta melkein kuin iltatähden asemassa appivanhempien mielestä. Ovat kaikkein mieluiten keskenään eli kolmestaan vauvan kanssa. Minulle ylivoimaisesti pahimpia tilanteita ovat ne joissa on minä ja vauva ja appivanhemmat. Hätistelevät minut pois näköetäisyydeltä ja tunnen itseni todella ärsyttäväksi kun jään sitkeästi vaikkapa edes samaan huoneeseen. Puhuvat kuinka "taas on vauva talossa". Kauhea hätä jos en näe heitä vaikka ennen mummon työputkea, viestit ovat oikeasti närkästyneitä, "olis kyllä pitäny nähhä Veetiä! :( minulla on viiden päivän iltavuoro-jakso!! :(" Olen antanut mahdollisuuksia tosi paljon mutta varsinkin se kahdenkeskinen hoitaminen kiihdyttää käytöstä, sen jälkeen saan ohjeita hoitamiseen jatkuvalla syötöllä. Ihan kuin tuntisivat vauvan minua paremmin sen puolituntisen seurauksena. Ja AINA kun tulen paikalle sen hetken hoitamisen jälkeen, ovat avoimesti ärsyyntyneitä, "olisit käyny vaikka kirjastossa vielä, mene nyt vaan!"
Haluan kasvattaa lapsen tiedostamaan omat rajansa ja ilmaisemaan niitä. Olemaan ihan vain lapsi jonka ei tarvitse murehtia yhdenkään aikuisen jaksamista.Tähän en löydä muuta ratkaisua kuin puhua anopille. Ja edelleenkin mielestäni se on miehesi tehtävä puhua ensin anopille asiasta. Ajat muuten itsesi loppuun ja ahdistut entisestään niin kuin minä. Kohta et huomaakkaan elämässäsi mitään muuta kuin anoppisi ja ajatuksesi ovat vain hänessä ja ihana vauva aika on ollut stressaavaa sen takia :( Tsemppiä sinulle! Nyt otatte härkää sarvista ennen kuin asiaa paisuu ja paisuu ja sinä kärsit.
Millä tavalla ottaisit asian esille tai mitä sanoisit tuollaiselle anopille? On ollut hirveä stressi ja tunne siitä että joudun yksin kestämään tätä kun eivät korvaansa lotkauta miehen puheille. Hän on sanonut asioista kyllä. Muistan tästä vauva-ajasta varmasti vahvana tämän tunteen, reunattoman ahdistuksen.
Vastaan tähän sivusta:
SInulla on nyt vastassa ihminen, joka ei kuuntele järkipuhetta. Siksi on aivan turha ajatella, että perustelisit asioita "jotta hän ymmärtäisi". Ei hän halua ymmärtää.
Puolusta oikeuttasi olla turvallinen hoitaja. Ei selittelyjä, ei neuvotteluja. Ystävällisesti kerrot, miten asiat ovat ja miten ne hoidetaan. Kun itse toimit johdonmukaisesti näiden ohjeidesi mukaan, ei muiden auta muuta kuin alistua.
Kuvitteellinen puhelu:
- märi märi, uli uli
- Sellasta se on. No, täytyy lopettaa, hei!
Ja numeronesto päälle, niin että läpi ei pääs muulloin kuin silloin kun sinä haluat vastata. Nuoret äidit ovat kokemattomuuttaan mukautuvia ja joustavia tällaisissa tilanteissa. Ehkä siksi, että heitä ei ole kuunneltu lapsuudenkodissakaan, kestää hetki, ennen kuin luottamus itseen rakentuu.
En tiedä käsitinkö tätä oikein, mutta jos käsitin, niin tämä on aivan totta.
Ja ylipäätään naiset opetetaan liian kilteiksi. Itse olen vasta viime aikoina päässyt miellyttämisenhalusta eroon.
Jos Suomessa tyttöjen kasvatus on ollut perinteisesti kiltteyttä korostavaa ja lyttäävää, niin siinä kontekstissa ihmetyttää hiukan, mistä nuo hirviöanopit ja -mummot ovat sen jyräävän itsevarmuutensa ja oikeutuksen tunteensa repineet...
Minun anoppini sanoi ihan suoraan että koska häntä on aina lytätty, hänellä on oikeus lytätä minua. Sekä anopille että apelle oli täysin ylitsepääsemätön järkytys, että en suostunut palvelijaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia pistää silmään näissä "anoppi helvetistä" tarinoissa. Anoppi on alkuaikoina, ennen raskautta ja lapsen syntymää, "maailman ihanin ihminen". Hänen luonaan on mukava vierailla, hän on herttainen ja kanaemomainen. Moni miniä on valmis väittämään, että anoppi on mukavampi kuin oma äiti ja jopa miniän paras ystävä. Myös mieskin kuvailee äitiään huolehtivaiseksi ja "liian kiltiksi"... Vähän kuitenkin ihmetyttää se miehen "vanhapiika-sisar", joka on täysin saamaton oman elämänsä suhteen ja mt-ongelmainen ja "reppana"... Joka ei ole ikään kuin koskaan kasvanut aikuiseksi... Vähän myös harmittaa se, että anoppi sotkeutuu elämäänne vähän liikaa. Se sinun vanha sohvasi on anopin mukaan huono selälle ja ikäloppu. ennen kuin ehdit "kissa" sanoa, on anoppi kiikuttanut teille uuden sohvan. Anoppi kyläilee teillä ahkerasti mutta toisaalta, hänhän on sinun "paras ystäväsi"... myös hänen ylitsepursuava kanaemomaisuutensa saa sinut tuntemaan itsesi lapseksi jälleen... kuinka mukavaa onkaan olla kuin pieni lapsi, jonka ei tarvitse huolehtia itsestään. Miehesi ylenpalttinen riippuvuus äidistään, näyttää vain hellyyttävältä. miehesi on selvästi huolehtivainen ihminen vaikka hän huolehtiikin äidistään ja tämän tunteista enemmän kuin sinusta. Sinusta siinä ei ole mitään pahaa. miehelle äiti on tärkeä ihmissuhde ja rikkaus.
kun ensimmäinen lapsi syntyy, tajuat kupletin juonen. Narsisti kasvattaa lapsensa itsensä jatkeiksi. Hän ei näe lapsia omina persooninaan. Ne ovat hänen, nyt ja aina. Hän kasvattaa lapsensa ikuiseen lapsuuteen ja ikuiseen riippuvuutteen itsestään. Hän on aina ja ikuisesti päättävä asiat lastensa puolesta. Hän ei ole ikinä tukenut lastensa itsenäistymistä, sallinnut näille omien päätösten tekoa ja omista virheistä oppimista. Vaikka lapsi olis 50v. hän ei ikinä ole saanut kasvaa aikuiseksi koska äiti on kiristänyt ohjaksia sitä mukaa kuin lapsi on kasvanut. On paljon vanhojapoikia ja vanhojapiikoja (ei siis itsenäistyneitä, omaa elämäänsä eläviä sinkkuja), vaan niitä 50 v. mutta lapsen tasolle jääneitä piruparkoja, jotka on kasvatettu täyteen riippuvuutteen äidistään ja joiden pienetkin yritykset aloittaa seurustelu torpataan, koska äiti ei hyväksy ketään kumppania.
Saat siis lapsen ja "helvetti on irti". hän ei ole sinun lapsesi vaan anopin. Narsisti on "rajaton" eli hän ei näe rajoja itsensä ja lähimmäistensä välillä. Olet naimisissa hänen poikansa kanssa, joten sinun asiasi kuuluvat hänelle, olet hänen hallintavaltansa alla ja lapsenne kuuluu ilman muuta hänelle.
Normaali ihminen tunnistaa rajat itsensä ja muiden ihmisten välillä. Hän tajuaa paikkansa ja kunnioittaa muita ihmisiä.
Anoppisi tekee kaiken mahdollisen saadakseen lapsen hallintaansa. alkaa marttyyriulina, mikä on omiaan särkemään miehesi sydämen. Sinusta tehdään demoni, julma ja tunteeton kusipää, joka varastaa lapsen isoäidiltään. Kuinka mummin sydän on niin heikko (vaikka sydämessä ei ole mitään vikaa) että mummi saa sydänkohtauksen ikävästä jos vaavi ei saa olla joka toinen pv yökylässä. (siis imetetettävä vauva). Mummi masentuu ja kuolee jos lapsi eristetään hänestä ja se on pojan vika kun antaa tuon julmurivaimonsa kiduttaa mummia. Kun viet vauvaa kylään, mummi omii hänet täysin. sinulle tehdään hyvin selväksi, että sinä olet vihollinen ja eitoivottu. Miestäsi lietsotaan salakuljettamaan vaavi mummolaan ilman sinua.
Tarinalla on " onnellinen loppu": Mieheni sisar löysi 37v. itselleen mummon hyväksymän sulhon. nöyrän ja kiltin miehen. Mies ja vaimo jäivät tietysti asumaan mummon luokse omakotitalon yläkertaa. he saivat kaksi lasta, jotka mummo omi omakseen. Mies lähti "jostain syystä" omille teilleen... nyt sitten kylillä ihastellaan, kuinka on ihanaa, että kolme sukupolvea asuu saman katon alla. mummo menee ylpeänä äitinä kahden lapsen kanssa. lapset ovat nyt 4 ja 5 vuotiaat ja he puhuvat äidistään halveksivaan sävyyn. Tytär on kuin iso lapsi muiden lapsien seassa. lapset eivät pidä äitiään oikeasti äitinään vaan suhtautuvat häneen alentuvasti. Keneltäkähän ovat oppineet.
omien lasteni vierailut ovat mummon ja serkkujen luona lopahtaneet koska esikoiseni tokaisi mummolle, että älä aina hauku mun äitiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaksan ihmetellä näitä tuoreita äitejä, jotka ei kykene vauvansa parasta katsomaan. Minun sylistäni ei ainakaan kukaan vienyt vauvaa. Jos vauva itki toisen sylissä, MINÄ OTIN vauvan kyselemättä. Juoksin perään, jos yritettiin poistua. En ollut kertaakaan erossa vauvasta 3 kuukauteen minuuttiakaan. Vauva oli sitterissä tai kantoliinassa vessassa mukana. Suihkussa kävin, kun vauva nukkui ja mieheni oli kotona. Vauva sai olla toisten sylissä MINUN LÄSNÄOLLESSA. Missä teidän leijonaemovietit on? Ei kai ne mummut niin kovaa juokse, ettette kiinni saa. Miksi ette ota vauvaa pois heti, kun selkä yritetään kääntää. Pistää vihaksi, että tuollaiset lällyt äidiksi rupeaa.
Minäminäminä. Minän!
Koska MINÄ olen äiti! MINUN tehtävä on suojella lastani. Suurin osa tämän ketjun äideistä ei siihen kunnolla kykene. Vaan toistuvasyi annetaan vauva haitalliseen syliin ja pohditaan, uskaltaako puolustaa OMAA VAUVAA. Ihan oikeasti pistää vihaksi.
Tässähän käydään läpi juuri sitä ongelmaa etteivät sukulaiset kestä sitä että äiti vetää noita rajoja. Eihän ap:kaan ole kertonut että antaa vauvan toistuvasti itkeä muiden sylissä, vaan että häntä on vaadittu hyväksymään tällainen toiminta ja nyt välit ovat huonot kun hän on vetänyt rajoja. Olet todella kapeakatseinen ja epäkypsä kun vaahtoat noin aggressiivisesti asiasta. Nämä ketjun jutut ovat asioita joiden kanssa äidit ja isät kamppailevat, sehän tarkoittaa että muutosta halutaan, omaa lasta halutaan suojella. Vanhempi polvi vain vetää ranteita auki kun törkeälle käytökselle laitetaankin stoppi.
Toisekseen, äitiyden kehittyminen ei useinkaan tapahdu sormia napsauttamalla. Siksi tuoreelle äidille annetaan aina tilaa. Jotkut nuoret äidit ovat synnäriltä asti jyrättyjä ja manipuloituja - et sinä mitään osaa, anna se vauva mummolle, mene kävelylle! Hormonitoiminnan rauhoittumisen myötä silmät aukeavat, siinä vaiheessa seistään jo polvia myöten paskassa ja rajojen veto voi olla todella raaka prosessi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen kirjoitti:
Itselläni oli joskus samanlainen tilanne ensimmäisen lapseni kanssa. Sitä on myös herkillä enemmän ensimmäisen lapsen kanssa. Itse koin samanlaisia tunteita ex-anoppini kanssa ja käyttäytyi samalla tavalla mitä sinunkin anoppisi. Tiedän tunteesi niin hyvin. Mielestäni miehesi kuuluisi keskustella asiasta anopin kanssa. Hän ei välttämättä ole itse edes tajunnut miltä sinusta voi tuntua hänen käytös ja pitää sitå normaalina. Varsinkin ensimmäiseen lapsenlapseen jotkut isovanhemmat hullaantuvat niin kovin ettei itse ymmärrä, että voi käytöksellään loukata. Mielestäni perheelle pitäisi antaa omaa rauhaa ja antaa itse perheen tulla kyläilemään tai ottaa vieraita vastaan silloin kuin heille sopii eikä jatkuvasti olla kyläilemässä puolin ja toisin. Teidän pitäisi tehdä selväksi anopille että teillä on oma elämä ja kiittää että hän on hyvin avulias auttamaan mutta ei vielä ole sellaista tarvetta kun vauva on vielä niin pieni. Varsinkaan yöksi tulemista. Annatte vaikka joskus 1-2 tunniksi hoitoon ja käytte kaupassa niin jos mummo vähän rauhottuisi ja saisi sitä "kahdenkeskistä aikaa". Ja sitten kun lapsi on isompi, niin on kiva että mummo voi olla apuna ja lapsi voi joskus olla yötäkin.
Minulla on huoli niistä odotuksista jotka lapsen niskaan on asetettu jo nyt. Hän on minusta melkein kuin iltatähden asemassa appivanhempien mielestä. Ovat kaikkein mieluiten keskenään eli kolmestaan vauvan kanssa. Minulle ylivoimaisesti pahimpia tilanteita ovat ne joissa on minä ja vauva ja appivanhemmat. Hätistelevät minut pois näköetäisyydeltä ja tunnen itseni todella ärsyttäväksi kun jään sitkeästi vaikkapa edes samaan huoneeseen. Puhuvat kuinka "taas on vauva talossa". Kauhea hätä jos en näe heitä vaikka ennen mummon työputkea, viestit ovat oikeasti närkästyneitä, "olis kyllä pitäny nähhä Veetiä! :( minulla on viiden päivän iltavuoro-jakso!! :(" Olen antanut mahdollisuuksia tosi paljon mutta varsinkin se kahdenkeskinen hoitaminen kiihdyttää käytöstä, sen jälkeen saan ohjeita hoitamiseen jatkuvalla syötöllä. Ihan kuin tuntisivat vauvan minua paremmin sen puolituntisen seurauksena. Ja AINA kun tulen paikalle sen hetken hoitamisen jälkeen, ovat avoimesti ärsyyntyneitä, "olisit käyny vaikka kirjastossa vielä, mene nyt vaan!"
Haluan kasvattaa lapsen tiedostamaan omat rajansa ja ilmaisemaan niitä. Olemaan ihan vain lapsi jonka ei tarvitse murehtia yhdenkään aikuisen jaksamista.Tähän en löydä muuta ratkaisua kuin puhua anopille. Ja edelleenkin mielestäni se on miehesi tehtävä puhua ensin anopille asiasta. Ajat muuten itsesi loppuun ja ahdistut entisestään niin kuin minä. Kohta et huomaakkaan elämässäsi mitään muuta kuin anoppisi ja ajatuksesi ovat vain hänessä ja ihana vauva aika on ollut stressaavaa sen takia :( Tsemppiä sinulle! Nyt otatte härkää sarvista ennen kuin asiaa paisuu ja paisuu ja sinä kärsit.
Millä tavalla ottaisit asian esille tai mitä sanoisit tuollaiselle anopille? On ollut hirveä stressi ja tunne siitä että joudun yksin kestämään tätä kun eivät korvaansa lotkauta miehen puheille. Hän on sanonut asioista kyllä. Muistan tästä vauva-ajasta varmasti vahvana tämän tunteen, reunattoman ahdistuksen.
Vastaan tähän sivusta:
SInulla on nyt vastassa ihminen, joka ei kuuntele järkipuhetta. Siksi on aivan turha ajatella, että perustelisit asioita "jotta hän ymmärtäisi". Ei hän halua ymmärtää.
Puolusta oikeuttasi olla turvallinen hoitaja. Ei selittelyjä, ei neuvotteluja. Ystävällisesti kerrot, miten asiat ovat ja miten ne hoidetaan. Kun itse toimit johdonmukaisesti näiden ohjeidesi mukaan, ei muiden auta muuta kuin alistua.
Kuvitteellinen puhelu:
- märi märi, uli uli
- Sellasta se on. No, täytyy lopettaa, hei!
Ja numeronesto päälle, niin että läpi ei pääs muulloin kuin silloin kun sinä haluat vastata. Nuoret äidit ovat kokemattomuuttaan mukautuvia ja joustavia tällaisissa tilanteissa. Ehkä siksi, että heitä ei ole kuunneltu lapsuudenkodissakaan, kestää hetki, ennen kuin luottamus itseen rakentuu.
En tiedä käsitinkö tätä oikein, mutta jos käsitin, niin tämä on aivan totta.
Ja ylipäätään naiset opetetaan liian kilteiksi. Itse olen vasta viime aikoina päässyt miellyttämisenhalusta eroon.
Jos Suomessa tyttöjen kasvatus on ollut perinteisesti kiltteyttä korostavaa ja lyttäävää, niin siinä kontekstissa ihmetyttää hiukan, mistä nuo hirviöanopit ja -mummot ovat sen jyräävän itsevarmuutensa ja oikeutuksen tunteensa repineet...
Tytöt kasvatetaan tottelemaan. Ja ketä totellaan, no itseään ylempää tietenkin. Rajaton anoppi ja mummo kokee että hän on miniän yläpuolella. Poikansa tunteita ei tarvitse ajatella - sehän on hänen, anopin, oma ihminen ja pojan lapsi tietenkin myös. Kun saisi vain tuon miniän potkittua kauemmaksi, sitä olisi sellainen suvun päänainen, lastenlasten ympäröimä ja kaikkien kunnioittama.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen monesti miettinyt, että miksi monet naiset muuttuvat vanhemmiten jotenkin höyrähtäneiksi. Niistä voi tulla vähän höppänöitä, aggresssivisia, manipulatiivisia, marttyyreja tai muuten vaan sekopäitä. Voiko se johtua hormoonitoiminnasta tai sen lopoumisesta?
Vaihdevuodet saattavat selittää asiaa osittain mutta ei täysin. Kaikista mummoista ei tule rajattomia tai kajahtaneita. Veikkaan, että monilla näistä hirviöanopeista ja -mummoista on jotain ihan oikeaa mielenterveysongelmaa tai jokin persoonallisuushäiriö. Ei nimittäin ole millään lailla tervettä, että mummo kuvittelee olevansa vauvan "oikea äiti" tai luulee voivansa kaapata lapsen itselleen.
Niin, vähän minustakin vaikuttaa siltä, että mielenterveysongelmaa on. Siihen pitäisi saada sitten apua ihan ammattilaiselta. Ei ole tosiaankaan tervettä käyttäytymistä vauvan vieminen äidiltään. Tavallaan huono tilanne kaikkien kannalta. Vauva on kuitenkin se ihminen, jota kuuluu ensisijaisesti suojella, koska vauva ei pysty suojelemaan itseään.
Itselleni jäi mieleen se kertomus (oliko se nyt tässä vai siinä toisessa ketjussa, en muista), jossa uliseva mummo sieppasi lapsen ja lukkiutui vessaan itkemään. Ja osa kommentoijista vain hymistelee, "te nuoret äidit olette liian herkkiä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä mun äiti viestittelee ja kyselee miten mun omat kullat voi. Aina muistaa mainita tuon "mummon omat" . Yksi mitä myös tekee, jos lapsi on isänsä sylissä, niin kovaan ääneen lässyttää että niin on isin tyttö, isin tyttö, ja pälyilee sivusilmällä mun reaktiota. Mummoni tekee aivan samaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen monesti miettinyt, että miksi monet naiset muuttuvat vanhemmiten jotenkin höyrähtäneiksi. Niistä voi tulla vähän höppänöitä, aggresssivisia, manipulatiivisia, marttyyreja tai muuten vaan sekopäitä. Voiko se johtua hormoonitoiminnasta tai sen lopoumisesta?
Vaihdevuodet saattavat selittää asiaa osittain mutta ei täysin. Kaikista mummoista ei tule rajattomia tai kajahtaneita. Veikkaan, että monilla näistä hirviöanopeista ja -mummoista on jotain ihan oikeaa mielenterveysongelmaa tai jokin persoonallisuushäiriö. Ei nimittäin ole millään lailla tervettä, että mummo kuvittelee olevansa vauvan "oikea äiti" tai luulee voivansa kaapata lapsen itselleen.
Niin, vähän minustakin vaikuttaa siltä, että mielenterveysongelmaa on. Siihen pitäisi saada sitten apua ihan ammattilaiselta. Ei ole tosiaankaan tervettä käyttäytymistä vauvan vieminen äidiltään. Tavallaan huono tilanne kaikkien kannalta. Vauva on kuitenkin se ihminen, jota kuuluu ensisijaisesti suojella, koska vauva ei pysty suojelemaan itseään.
Itselleni jäi mieleen se kertomus (oliko se nyt tässä vai siinä toisessa ketjussa, en muista), jossa uliseva mummo sieppasi lapsen ja lukkiutui vessaan itkemään. Ja osa kommentoijista vain hymistelee, "te nuoret äidit olette liian herkkiä".
Ketjun juttujen perusteella nuoret äidit ovat lähinnä vaarallisen turtuneita rajojensa polkemiseen. Moni tilanne päässyt järkyttävään pisteeseen ennen kuin nuori äiti on niin lopussa että rajoja on vedettävä. Ja syytän täysin lasten isovanhempia tässä. Moni vauvakuumeinen vanha kurppa ihan tietoisesti hyväksikäyttää tuoreen äidin herkkää tilaa.
Ja jos mietitään evoluution kannalta - mikä tarkoitus onkaan äidin vaistolla? Ei ole samantekevää huolehtiiko äiti yhden kerran liikaa vai kerran liian vähän. Tuo nuoret äidit ovat hysteerisiä-länkytys on niin täyttä shittiä ja mitätöimistä. Ihan kuin äidin ensimmäinen prioriteetti olisi se millainen hän on sukulaisten silmissä - "en kai vaan omi tätä lastani nyt liikaa?"
3 ensimmäiseen kuukauteen minuttiakaan erossa vauvasta!
Huh, olisin tullut seinähulluksi vaikka lapsi olikin erittäin toivottu.
Ja en jättänyt heitteille.
Ja siis ei koskaan kyllä sano että niin on äitin tyttö, tai mitään muutakaan positiivista äitiyteeni liittyen. Ei ikinä. Mulkoilee närkästyneesti kun lapset haluavat mummon sylistä äitin syliin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä mun äiti viestittelee ja kyselee miten mun omat kullat voi. Aina muistaa mainita tuon "mummon omat" . Yksi mitä myös tekee, jos lapsi on isänsä sylissä, niin kovaan ääneen lässyttää että niin on isin tyttö, isin tyttö, ja pälyilee sivusilmällä mun reaktiota. Mummoni tekee aivan samaa.
Eli anopit vihaavat miniöitään ja äidit tyttäriään. Tämän ketjun perusteella tuntuu olevan yleistä. Toivottavasti nykyvanhemmat pystyvät katkaisemaan tuon tuhoisan ketjun.
Vierailija kirjoitti:
3 ensimmäiseen kuukauteen minuttiakaan erossa vauvasta!
Huh, olisin tullut seinähulluksi vaikka lapsi olikin erittäin toivottu.
Ja en jättänyt heitteille.
Sama täällä.
Alue: Aihe vapaa
Minäminäminä. Minän!