Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Kyll on outoja minioita ja mummoja olemassa. Mutta usein siis mummot virheellisia ja minia omasta mielestaan OK? Miten ihmeessa miniat selviatte tyoelamassa kun ette selvia ihmissuhteista kotona. Taidatte olla miehen elattiloisia kotiaiteja.
Nyt on jo kyllä todella rumaa tekstiä!
Terveisin isoäiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ei juurikaan käyty anoppilassa. Ei ehditty, kun anoppi oli meillä jatkuvasti. Vauvaa ei olisi saanut pitää ollenkaan lattialle, kun vauvalle tulee kuulemma kylmä. Sylissä lapsi kitisi ja kiemurteli, lattialla oli tyytyväinen kun sai siinä sätkiä. Mutta mummun syli on silti parasta mitä vauva voi saada....
Minä pohdin jossain vaiheessa, että olenko sekoamassa kun isovanhemmat kävivät 29 kertaa kuukaudessa meillä kylässä ja sitten pois lähtiessään totesivat:"tulkaa meilläkin käymään." Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen kun pohdin siinä, että miksi, kun muutenkin nähdään joka päivä. Myöhemmin kun heidän vierailut meillä väheni yritin kerran kuussa käydä lasten kanssa heillä, mutta ei siitä mitään tullut, koska seuraavan viikon ajan mummo soitti päivittäin, että tulkaa syömään ja ampaisi meille siivoamaan. Parempi kun käyvät täällä kerran viikossa ja muuten ei olla tekemisissä.
Voi kun olisi riittänyt yksi visiitti päivässä. Mutta meillä kävi vain anoppi, anopin miehestä ei ollut ikinä mitään vaivaa. Päin vastoin, hän on niitä harvoja, joilta sain tukea kun tilanne oli pahimmillaan. Mutta ei hänkään uskaltanut uhmata vaimoaan avoimesti.
Ymmärrän tunteesi. Pahimmillaan pappa kävi meillä 4 kertaa päivässä ja mummo tuli taas viettämään aikaa kerran päivässä, mutta oli esim. 6 tuntia. Ei naurattanut.
Oli se vaan kauheaa, kun anoppi saattoi käydä meillä, sit vei kirjeen postilaatikkoon ja sitten tuli meille uudestaan, kun sattui ajamaan ohi. Lisäksi arkena ei vahingossakaan käynyt silloin, kun mun mies oli kotona. Minkäänlainen sanominen siitä, ettei juuri nyt ei käy vierailu, meni kuuroille korville.
Joo, vierailut tapahtuivat tietysti päivällä kun mies oli töissä. Ja toki mummo on aina tervetullut kylään ;) vai miltä kuulostaa keskustelu: - huomenta, minä tulin auttamaan. Anna vauva tänne ja lähde lenkille. - En tarvitse apua ja ollaan jo käyty lenkillä. - No, minä olen nyt tässä ja autan.
Kyseessä ihminen joka ei tajunnut lähteä kotiinsa edes kun lähdin lapsen kanssa neuvolaan.Tunkiko mukaan? Meillä kapusi autoon ihan ilman eri kutsua. Kysyin sitten, että voinko heittää hänet jonnekin.
Ei sentäs :O Olisi jäänyt meille auttamaan eli tutkimaan paikkoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vier8ailija kirjoitti:
Varmasti lastennneuvolan terveydenhoitaja voi kieltää isovanhempia tulemasta lapsen neuvolatarkastukseen. Älä sano isovanhemmille, koska lapsella on neuvola-aika tai hammashoitola-aika. Asia ei kuulu heille. Ja isovanhempaa ei tarvitse ottaa auton kyytiin. Toki jos isovanhempi on rajaton tunkeilija, niin voihan hän ajaa omalla autolla perässä.
Lastennneuvola on tarkoitettu lapselle ja lapsen vanhemmille. Olen nähnyt neuvolassa, että isoäiti istuu odotustiloissa. Onko raivostuttava isoäiti tunkenut mukaan väkisin vai onko uusavuton äiti tarvinnut äidin tai anopin mukaan neuvolakäynnille?
Toivottavasti isovanhempia ei päästetä sentään vastaanottohuoneeseen. Itse en ainakaan hyväksyisi, että isoäiti tai isoisä kuuntelisi lapsen terveystietoja ja perheen sisäisiä asioita. Lastenneuvolassa kysytään kuulumisia äidiltä ja isältäkin. En minäkään mene anopin tai appiukon kanssa lääkärin vastaanotolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ei juurikaan käyty anoppilassa. Ei ehditty, kun anoppi oli meillä jatkuvasti. Vauvaa ei olisi saanut pitää ollenkaan lattialle, kun vauvalle tulee kuulemma kylmä. Sylissä lapsi kitisi ja kiemurteli, lattialla oli tyytyväinen kun sai siinä sätkiä. Mutta mummun syli on silti parasta mitä vauva voi saada....
Minä pohdin jossain vaiheessa, että olenko sekoamassa kun isovanhemmat kävivät 29 kertaa kuukaudessa meillä kylässä ja sitten pois lähtiessään totesivat:"tulkaa meilläkin käymään." Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen kun pohdin siinä, että miksi, kun muutenkin nähdään joka päivä. Myöhemmin kun heidän vierailut meillä väheni yritin kerran kuussa käydä lasten kanssa heillä, mutta ei siitä mitään tullut, koska seuraavan viikon ajan mummo soitti päivittäin, että tulkaa syömään ja ampaisi meille siivoamaan. Parempi kun käyvät täällä kerran viikossa ja muuten ei olla tekemisissä.
Voi kun olisi riittänyt yksi visiitti päivässä. Mutta meillä kävi vain anoppi, anopin miehestä ei ollut ikinä mitään vaivaa. Päin vastoin, hän on niitä harvoja, joilta sain tukea kun tilanne oli pahimmillaan. Mutta ei hänkään uskaltanut uhmata vaimoaan avoimesti.
Ymmärrän tunteesi. Pahimmillaan pappa kävi meillä 4 kertaa päivässä ja mummo tuli taas viettämään aikaa kerran päivässä, mutta oli esim. 6 tuntia. Ei naurattanut.
Oli se vaan kauheaa, kun anoppi saattoi käydä meillä, sit vei kirjeen postilaatikkoon ja sitten tuli meille uudestaan, kun sattui ajamaan ohi. Lisäksi arkena ei vahingossakaan käynyt silloin, kun mun mies oli kotona. Minkäänlainen sanominen siitä, ettei juuri nyt ei käy vierailu, meni kuuroille korville.
Joo, vierailut tapahtuivat tietysti päivällä kun mies oli töissä. Ja toki mummo on aina tervetullut kylään ;) vai miltä kuulostaa keskustelu: - huomenta, minä tulin auttamaan. Anna vauva tänne ja lähde lenkille. - En tarvitse apua ja ollaan jo käyty lenkillä. - No, minä olen nyt tässä ja autan.
Kyseessä ihminen joka ei tajunnut lähteä kotiinsa edes kun lähdin lapsen kanssa neuvolaan.Tunkiko mukaan? Meillä kapusi autoon ihan ilman eri kutsua. Kysyin sitten, että voinko heittää hänet jonnekin.
Meillä kanssa anoppi tuli pihaan kun olin pistänyt vauvan kaukalon autoon neovolareissua varten. Oli jo vähän kiire, ja huikkasin että ollaan lähdössä, heippa. Peruutin auton tallista, mutta matkan teko meinasi tyssätä siihen, kun toinen seisoo keskellä pihatietä ilman aikomustakaan siirtyä. Napakan töötöttämisen jälkeen siirtyi ja lähdin auto kiviä kuopien pihasta. Myöhemmin kertoi olleensa erittäin pettynyt, kun ei päässyt mukaan neuvolaan, ja yritti vähän itkuakin siihen vääntää.
Onko täällä neuvola-ihmisiä paikalla? Onko kuinka yleistä, että mummu hengaa mukaan käynnille?Mä en ole ikinä sanonut koska neuvola on, mutta sattui paikalle, kun oltiin lähdössä. Asia ei kuulu anopille, mutta hän on taatusti asiasta eri mieltä. Joka ikinen asia meidän perheessä kuuluu anopille, ja voi kun häntä harmittaa kun tietoisesti pidetään häntä etäällä.
Neuvolakäynteihin liittyvä sekoilu oli ahdistavuudessaan ihan omaa luokkaansa. Niin absurdia ja itsepintaista. Anoppi oli pitänyt selvänä että tulee mukaan, tuntui olevan huolissaan siitä mitä ohjeita neuvolassa annetaan, "parempi että minäkin olen kuulolla", "siellä puhutaan paljon ihan pötyjuttuja sitten".
Anoppi oli käymässä meillä kun esikoinen oli vauva, kulki vauva sylissään ympäri kämppää ja nappasi muitta mutkitta neuvolakortin pöydältä. Laittoi pokkana silmälasit nenälleen ja alkoi lukemaan korttia, heijasi samalla vauvaa. Tuo näky jäi mieleen, kiteytti jotenkin kaiken. Se tärkeä, totinen ilme.
Menin ottamaan vauvan, anoppi kääntyi äkäisesti poispäin, ihan kuin olisin ollut ärsyttävä kärpänen. Änkytin ahdistuneena että "minäpä laitan sen kortin talteen", vedin kortista ja tämä vain puristi sitä sormiensa välissä :D silloin tuli jokin herääminen, nostin vauvan päättäväisesti itselleni ja korotin ääntäni "ei täällä muutkaan lueskele neuvolakortteja!" Anopin vastaus oli paljonpuhuva, "ketkä muut?"
Neuvolakorttiasiasta tuli yleinen vitsi, appi virnuili meillä käydessään jos näki vaikka sanomalehden että "uskaltaakohan tähän koskea?" Anoppia nauratti niiin kauheasti!
Kunnes kyläilyt loppuivat ja kaikki muukin yhteydenpito. On kuulemma edelleen "äimän käkenä", että miksi ihmeessä.
Meillä esikoinen nyt 6v. ja tuntee tämän isän puolen isoäitinsä nimellä "Saija" (nimi keksitty), koska minäkin olin ja olen edelleen lapsille "Reetta", en ikinä koskaan "äiti". Mummiksi olisi pitänyt kutsua häntä kuitenkin, miestä tituleerasi sujuvasti isäksi. Anoppi puhui itsestään kolmannessa persoonassa "mummi" ensimmäiset pari vuotta. 2v. synttärien jälkeen aloimme ottaa määrätietoisesti etäisyyttä.
Aloin nauttimaan elämästä kun rajasimme appivanhemmat ulos. Olkoonkin että sain sen johdosta kotikutoisia diagnooseja (mm. narsismi :D) joita levitelty faktoina pitkin sukua. Ja mies oli lopulta minuakin ehdottomampi kyläilykiellon ym suhteen.Ja ikä oli? Lapsellisempaa kostoa en keksi kun että ei anna lapsen kutsua mummiaan mummiksi. Oletko huomannut että sinä et ole äiti kellekään muulle kun lapsellesi, minkä takia muiden pitää puhutella sua äitinä? pitääkö kaupan kassankin äititellä? Entäs oman äitisi, oletko hänellekin äiti ? Eri viestiin: mummot eivät ole ilmaisia piikoja eikä ole mitään yleistä ohjetta miten toimitaan. Joskus paras apu on vauvan hoito ja sitä erityisesti pyydetään. Terveisin lapsenlapsi oli yötä ensimmäisen kerran 4 viikon vanhana 😀❤️
Samalla logiikalla mummikaan ei ole mummi kenellekkään muulle kuin lapsenlapselle, eikä näin ollen miniän tarvitse käyttää kyseistä nimitystä.
Isovanhemmilla ei ole lakisääteistä oikeutta tavata lapsenlapsiaan, jos lapsen vanhemmat kieltävät tapaamiset. Näitäkin tilanteita on, että isovanhemmat ovat jopa vaaraksi lapsenlapsilleen. Hankalat isovanhemmat sekaantuvat lapsiperheen asioihin ja aiheuttavat erimielisyyksiä ja riitoja parisuhteessa. Usein isovanhemmat yrittävät tulla lasten ja vanhempien väliin ja pilata lastenkasvatuksen. Tämä vaikuttaa kielteisesti perheen ihmissuhteisiin ja luo perheeseen huonon ilmapiirin.
Onneksi hankalilla isovanhemmilla ei ole mitään asiaa synnyttäneitten vuodeosastolle koronapandemian aikana. Oma, jo edesmennyt äitini ei ole koskaan yrittänyt kävellä ylitseni ja kyseenalaistanut äitiyttäni ja vanhemmuuttani. Sen sijaan vaihdevuosi-ikäisestä anopista paljastui uusia puolia kuten yritys omia lastenlapsia ja ja kyykyttää miniä. Appiukko se vasta halusikin sekaantua asioihin, jotka eivät hänelle mitenkään kuulu.
Vai mikä tämä "laitos" mahtaa olla? Onkohan kyseessä synnytysssairaala vai poliisilaitos? Synnytyslaitoksia ei Suomessa ole. Suomessa on synnytyssairaaloita.
"Ja kyllä vaan se suhde kehittyy ihan ensihetkestä... Jo Jo siitä ensimmäisestä katsekontaktista laitoksella. Isovanhemman ja lapsenlapsen suhde siis."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua on hämmentänyt tässä keskustelussa puhe hormoneista. Kun tuore isoäiti höyrähtää, hänen hormonitoimintansa aiheuttama käytös on joidenkin mielestä mukahauskaa ja herttaistakin. Tuoreen äidin hormonitoimintaa ivataan leimaten sellainen epänormaaliksi huuruksi. Eikö biologiantunneilla ole kuunneltu mitään?
Hormonien tarkoitus on valmistella tuleva äiti herkistymään vauvan viesteille, ja on luonnon keino varmistaa täten vauvan selviäminen. Ei sellainen asia ole edellisen sukupolven opetuksen varassa. Äidin ja vauvan symbioosi alkaa jo raskauden kestäessä, eikä vasta syntymän hetkellä.
Verrataanpa eläinmaailmaan tätä. Esim. koirankasvattajat tietävät automaattisesti, että vastasynnyttäneen emon ja pentujen väliin ei ole mitään asiaa moneen päivään. Siinä voi vain katsoa päältä, että imetys ja hoitotoimet sujuvat, mutta muuten emon on annettava olla rauhassa. Ja jos emo luottaa omistajaan ja suhde on kaikin puolin kunnossa, pentuihin voi koskea. Muussa tapauksessa ei, ja siinä ei ole mitään epänormaalia. Ihmisen perusbiologia ei suuremmin eroa tästä.
Joten isovanhemmat, älkää tunkeko äidin ja vauvan väliin millään tekosyyllä. Isovanhemmat eivät pysty luomaan mitään vastavuoroista suhdetta vastasyntyneeseen vauvaan, elleivät sitten ole pääasiallisia hoitajia. Se suhde voi kehittyä myöhemmin, jos vauvan ja hänen vanhempiensa suhde edelliseen sukupolveen on kunnossa.Ei ole aina itsestä kiinni onko suteet kunnossa vai ei. On toivoton tilanne isovanhemmille kun miniä ei vaan satu tykkäämään heistä ja toimii portinvartijana lasten elämään samalla. Poika myötäilee kun pelkää eroa, tavallisempaa kun tiedätkään. Ja kyllä vaan se suhde kehittyy ihan ensihetkestä... Jo Jo siitä ensimmäisestä katsekontaktista laitoksella. Isovanhemman ja lapsenlapsen suhde siis. Huvittavaa jopa miten näyttää että yritit tieteellisesti perustella isovanhempien tarpeettomuuden🙄 Ei osu eikä uppoa koiravertailu nyt ihan.
Hyvänen aika! Miten jotkut sairaalat eivät päästä isovanhempia vierailemaan synnytysosastolla, jos laitoksella ensikatseesta alkaa kehittymään lapsen ja isovanhemman suhde? Ammattilaiset tuommoisella päätöksellä pilaavat alkavan suhteen. ;) Niin, mehän valittiin se sairaala johon päästettiin vain isä ja vauvan sisarukset kylään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vier8ailija kirjoitti:
Varmasti lastennneuvolan terveydenhoitaja voi kieltää isovanhempia tulemasta lapsen neuvolatarkastukseen. Älä sano isovanhemmille, koska lapsella on neuvola-aika tai hammashoitola-aika. Asia ei kuulu heille. Ja isovanhempaa ei tarvitse ottaa auton kyytiin. Toki jos isovanhempi on rajaton tunkeilija, niin voihan hän ajaa omalla autolla perässä.
Lastennneuvola on tarkoitettu lapselle ja lapsen vanhemmille. Olen nähnyt neuvolassa, että isoäiti istuu odotustiloissa. Onko raivostuttava isoäiti tunkenut mukaan väkisin vai onko uusavuton äiti tarvinnut äidin tai anopin mukaan neuvolakäynnille?
Toivottavasti isovanhempia ei päästetä sentään vastaanottohuoneeseen. Itse en ainakaan hyväksyisi, että isoäiti tai isoisä kuuntelisi lapsen terveystietoja ja perheen sisäisiä asioita. Lastenneuvolassa kysytään kuulumisia äidiltä ja isältäkin. En minäkään mene anopin tai appiukon kanssa lääkärin vastaanotolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ei juurikaan käyty anoppilassa. Ei ehditty, kun anoppi oli meillä jatkuvasti. Vauvaa ei olisi saanut pitää ollenkaan lattialle, kun vauvalle tulee kuulemma kylmä. Sylissä lapsi kitisi ja kiemurteli, lattialla oli tyytyväinen kun sai siinä sätkiä. Mutta mummun syli on silti parasta mitä vauva voi saada....
Minä pohdin jossain vaiheessa, että olenko sekoamassa kun isovanhemmat kävivät 29 kertaa kuukaudessa meillä kylässä ja sitten pois lähtiessään totesivat:"tulkaa meilläkin käymään." Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen kun pohdin siinä, että miksi, kun muutenkin nähdään joka päivä. Myöhemmin kun heidän vierailut meillä väheni yritin kerran kuussa käydä lasten kanssa heillä, mutta ei siitä mitään tullut, koska seuraavan viikon ajan mummo soitti päivittäin, että tulkaa syömään ja ampaisi meille siivoamaan. Parempi kun käyvät täällä kerran viikossa ja muuten ei olla tekemisissä.
Voi kun olisi riittänyt yksi visiitti päivässä. Mutta meillä kävi vain anoppi, anopin miehestä ei ollut ikinä mitään vaivaa. Päin vastoin, hän on niitä harvoja, joilta sain tukea kun tilanne oli pahimmillaan. Mutta ei hänkään uskaltanut uhmata vaimoaan avoimesti.
Ymmärrän tunteesi. Pahimmillaan pappa kävi meillä 4 kertaa päivässä ja mummo tuli taas viettämään aikaa kerran päivässä, mutta oli esim. 6 tuntia. Ei naurattanut.
Oli se vaan kauheaa, kun anoppi saattoi käydä meillä, sit vei kirjeen postilaatikkoon ja sitten tuli meille uudestaan, kun sattui ajamaan ohi. Lisäksi arkena ei vahingossakaan käynyt silloin, kun mun mies oli kotona. Minkäänlainen sanominen siitä, ettei juuri nyt ei käy vierailu, meni kuuroille korville.
Joo, vierailut tapahtuivat tietysti päivällä kun mies oli töissä. Ja toki mummo on aina tervetullut kylään ;) vai miltä kuulostaa keskustelu: - huomenta, minä tulin auttamaan. Anna vauva tänne ja lähde lenkille. - En tarvitse apua ja ollaan jo käyty lenkillä. - No, minä olen nyt tässä ja autan.
Kyseessä ihminen joka ei tajunnut lähteä kotiinsa edes kun lähdin lapsen kanssa neuvolaan.Tunkiko mukaan? Meillä kapusi autoon ihan ilman eri kutsua. Kysyin sitten, että voinko heittää hänet jonnekin.
Meillä kanssa anoppi tuli pihaan kun olin pistänyt vauvan kaukalon autoon neovolareissua varten. Oli jo vähän kiire, ja huikkasin että ollaan lähdössä, heippa. Peruutin auton tallista, mutta matkan teko meinasi tyssätä siihen, kun toinen seisoo keskellä pihatietä ilman aikomustakaan siirtyä. Napakan töötöttämisen jälkeen siirtyi ja lähdin auto kiviä kuopien pihasta. Myöhemmin kertoi olleensa erittäin pettynyt, kun ei päässyt mukaan neuvolaan, ja yritti vähän itkuakin siihen vääntää.
Onko täällä neuvola-ihmisiä paikalla? Onko kuinka yleistä, että mummu hengaa mukaan käynnille?Mä en ole ikinä sanonut koska neuvola on, mutta sattui paikalle, kun oltiin lähdössä. Asia ei kuulu anopille, mutta hän on taatusti asiasta eri mieltä. Joka ikinen asia meidän perheessä kuuluu anopille, ja voi kun häntä harmittaa kun tietoisesti pidetään häntä etäällä.
Neuvolakäynteihin liittyvä sekoilu oli ahdistavuudessaan ihan omaa luokkaansa. Niin absurdia ja itsepintaista. Anoppi oli pitänyt selvänä että tulee mukaan, tuntui olevan huolissaan siitä mitä ohjeita neuvolassa annetaan, "parempi että minäkin olen kuulolla", "siellä puhutaan paljon ihan pötyjuttuja sitten".
Anoppi oli käymässä meillä kun esikoinen oli vauva, kulki vauva sylissään ympäri kämppää ja nappasi muitta mutkitta neuvolakortin pöydältä. Laittoi pokkana silmälasit nenälleen ja alkoi lukemaan korttia, heijasi samalla vauvaa. Tuo näky jäi mieleen, kiteytti jotenkin kaiken. Se tärkeä, totinen ilme.
Menin ottamaan vauvan, anoppi kääntyi äkäisesti poispäin, ihan kuin olisin ollut ärsyttävä kärpänen. Änkytin ahdistuneena että "minäpä laitan sen kortin talteen", vedin kortista ja tämä vain puristi sitä sormiensa välissä :D silloin tuli jokin herääminen, nostin vauvan päättäväisesti itselleni ja korotin ääntäni "ei täällä muutkaan lueskele neuvolakortteja!" Anopin vastaus oli paljonpuhuva, "ketkä muut?"
Neuvolakorttiasiasta tuli yleinen vitsi, appi virnuili meillä käydessään jos näki vaikka sanomalehden että "uskaltaakohan tähän koskea?" Anoppia nauratti niiin kauheasti!
Kunnes kyläilyt loppuivat ja kaikki muukin yhteydenpito. On kuulemma edelleen "äimän käkenä", että miksi ihmeessä.
Meillä esikoinen nyt 6v. ja tuntee tämän isän puolen isoäitinsä nimellä "Saija" (nimi keksitty), koska minäkin olin ja olen edelleen lapsille "Reetta", en ikinä koskaan "äiti". Mummiksi olisi pitänyt kutsua häntä kuitenkin, miestä tituleerasi sujuvasti isäksi. Anoppi puhui itsestään kolmannessa persoonassa "mummi" ensimmäiset pari vuotta. 2v. synttärien jälkeen aloimme ottaa määrätietoisesti etäisyyttä.
Aloin nauttimaan elämästä kun rajasimme appivanhemmat ulos. Olkoonkin että sain sen johdosta kotikutoisia diagnooseja (mm. narsismi :D) joita levitelty faktoina pitkin sukua. Ja mies oli lopulta minuakin ehdottomampi kyläilykiellon ym suhteen.Ja ikä oli? Lapsellisempaa kostoa en keksi kun että ei anna lapsen kutsua mummiaan mummiksi. Oletko huomannut että sinä et ole äiti kellekään muulle kun lapsellesi, minkä takia muiden pitää puhutella sua äitinä? pitääkö kaupan kassankin äititellä? Entäs oman äitisi, oletko hänellekin äiti ? Eri viestiin: mummot eivät ole ilmaisia piikoja eikä ole mitään yleistä ohjetta miten toimitaan. Joskus paras apu on vauvan hoito ja sitä erityisesti pyydetään. Terveisin lapsenlapsi oli yötä ensimmäisen kerran 4 viikon vanhana 😀❤️
Sivusta:
Jos mummo ei puhu lapselle tämän äidistä äitinä vaan Marttana, miksi Martankaan pitäisi puhua lapselle anopista mummona?
Koko maailman tuskin tarvii häntä äiditellä, mutta onhan tuo loukkaavaa.
Sanonpahan myös vain, että voi lapsiraukkaa, jos tosiaan jo 4 viikon iässä on tuotu hoitoon. Tuon ikäisen paikka olisi kyllä ihan muualla, kuin hoidossa. Tunti per kuukausi jne.
Vierailija kirjoitti:
Kyll on outoja minioita ja mummoja olemassa. Mutta usein siis mummot virheellisia ja minia omasta mielestaan OK? Miten ihmeessa miniat selviatte tyoelamassa kun ette selvia ihmissuhteista kotona. Taidatte olla miehen elattiloisia kotiaiteja.
Helposti pärjään työelämässä. Yksikään työkaveri ei ole luvatta tullut mun kotiin kritisoimaan ihan kaikkea. Anoppi on. Monta kertaa. Nyt satuilee tuttaville ja sukulaisille, kuinka ikävä on lapsenlapsia, kun ihan syyttä ollaan välit pistetty jäähylle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos työelämässä joku käyttäytyy kuten minun häirikköni, se on työsuojeluasia ja hän joutuu tilille työpaikkakiusaamisesta.
Vainoamista, stalkkaamista, mustamaalaamista, solvaamista, jatkuvaa 24/7 arvostelua ja mollaamista ja vähättelyä, ahdistelua, kotirauhan ja yksityisyyden rikkomista jne ei tarvitse työpaikalla sietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyll on outoja minioita ja mummoja olemassa. Mutta usein siis mummot virheellisia ja minia omasta mielestaan OK? Miten ihmeessa miniat selviatte tyoelamassa kun ette selvia ihmissuhteista kotona. Taidatte olla miehen elattiloisia kotiaiteja.
Helposti pärjään työelämässä. Yksikään työkaveri ei ole luvatta tullut mun kotiin kritisoimaan ihan kaikkea. Anoppi on. Monta kertaa. Nyt satuilee tuttaville ja sukulaisille, kuinka ikävä on lapsenlapsia, kun ihan syyttä ollaan välit pistetty jäähylle.
Mä kans tuun erinomaisen hyvin toimeen työkavereiden kanssa. Anoppi tosin ei tule omien työkavereidensa kanssa mitenkään päin toimeen ja on savustanut käytöksellään ja satuilullaan useamman hyvän työntekijän firmasta ulos.
Sukulaisille muistaa joka kerta itkeä kuinka ilkeä mä olen kun en anna tavata lapsia vaikka poikansa on se kuka välit pisti poikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerron nyt teille mitä sen kummallisen käytöksen takana on. Miksi se anoppi muuttui äkisti, oli niin töykeä, pyrki omimaan vauvan.
Biologiaa.
Se on biologiaa.
Lapsenlapsen lähelle ei pääse muutoin kuin auktoriteetilla ja itsevarmuudella. Näin on ollut aina. Tuore äiti haluaa pitää vauvan lähellään, tuore isoäiti näkee vauvassa itsensä jatkumon joka on lopulta oma jälkeläinen, ja haluaa vauvan lähelleen. Äiti näyttäytyy kilpailijana.
Aiemmin tämä ratkaistiin sukuhierarkialla ja nyt kun se perinne on alkanut kuolla pois, jää keinoksi suora toiminta. Äiti saa hoitaa vauvaa kotonaan, minä hoidan täällä, tulee ajateltua jo ennen kun auto kaartaa pihaan ja sydän käy pamppailemaan.
Oksitosiinia erittyy, omat kokemukset hoitamisesta tuntuvat kaikkein varmimmalta tavalta pitää vauva tyytyväisenä. Tuore äiti ei voi tietää vielä kaikkea. Sisimmässä alkaa kiehua sitten kun tämä äiti sekoittaa koko tilanteen kun istuu likellä ja tuijottaa.
Käyttäytymismalli on samanlainen, yhtä tyypillinen kuin äidissä tapahtuvat aivokemialliset muutokset synnytyksen jälkeen.
Aika auttaa. Ja psykologinen perspektiivi. Mummo ei voi käytökselleen yhtään mitään. Se menee ohitse, jos antaa alussa höseltää ne höyryt ulos. Jos siihen ei taivu millään, äitinä, niin lopputulos on näitä pitkittyneitä sukuriitoja. Kyseessä on psykofyysinen mekanismi jolle ei voi mitään.
Koskaan naisesta ei tee narsistia tämä käytös, lopettakaa em. sanan käyttö. Ja muutkin ilmiselvät pilkkanimet.
Pilkattiinko teitä kun olitte vasta synnyttäneet? Hormonien takia? Niin.Aha, tässäpä se vastaus taisikin tulla, sitten en ihmettele enää yhtään kun mummo painaa menemään lapsen kanssa. Ei tietenkään ole siltikään hyväksyttävää, joten jatkossa varon ettei mummo pääse viemään enää lasta pois omin luvin.
Olisi tälle itse asialle (keskinäinen ymmärrys tai pyrkimys sitä kohtaan) paras jos en enää osallistu tähän ajatustenvaihtoon. Äärettömän polarisoituneeseen sellaiseen, te haette tietoisesti tukea omille ajatuksillenne ja oikeutatte toimintaanne, soraäänet hiljennetään
Samaa taktiikkaa käyttävät mm. persut.
Keskustelun kova ydin on siinä, että isoäidin intressit nähdään lähtökohtaisesti negatiivisina, narsismina ja niin edelleen. Kun kyseessä on inhimillisten tunteiden ja ajatusmallien sekoitus, paino sanalla inhimillisten. On kuluttavaa ja rasittavaa yrittää etsiä kompromisseja vastapuolen kanssa joka ei periaatteesta tule vastaan milliäkään. Tyypillinen ihminen vaihtaa lähestymistapaa silloin, ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja siitä syntyy jutunjuurta tänne sitten. Minut ja monet muut on kasvatettu perhekäsitykseen joka huomioi ihmisten intressejä laajemmin. Syyksi sille että se mummi saa istua vauva sylissään ja olla kahvipöydästä ulkopuolinen, riittää se että hän haluaa niin. Saa hyvän mielen, nauttii vuorovaikutuksesta vauvan kanssa.
Täällä nimenomaan se sallivuus ja rauhallinen keskinäinen kunnioitus on katsottu narsismiksi ja lapsiperheen elämän pilaavaksi asiaksi. Muuan tuttavani on viimeisen vuoden aikana purkanut harmiaan poikansa vaimon käytöksen takia. Kyselin tarkasti taustaa ja ilmeni että mitään syytä ei ole ollut. Tämä miniänsä on tehnyt selväksi ettei lapsia saa nähdä paitsi hänen tarkalleen määrittämien aikataulujen mukaisesti ja ylipäätään on tullut negatiivinen tunnelma. Olen varmaan vainoharhainen mutta yhdistän muutoksen tähän ketjuun täällä. Vastakkaista näkökulmaa ei päästetä ääneen ja lopputulos on leviävä asenneilmapiirin muutos, myrkyllinen ja lasten mielipiteet sivuttava muutos. Toivottavasti olette tyytyväisiä tähän hienoon saavutukseen.Kun ei ole mitään neuvottelutilannetta jossa eri ”vastapuolet” jauhaisivat intressejään.
Se isovanhempi EI OLE osapuoli koko asiassa.
Sinun lähtökohtasi on jo lähtökohtaisesti pielessä. Ei ihme että on vaikeaa.
Voi hyvänen aika. Sinun käsityksesi ei edusta yleistä totuutta eikä näissä asioissa edes ole mitään yleisiä totuuksia. On näkökulmia ja mielipiteitä ja perhekulttuurien eroja.
TÄMÄ on se ongelma, kiitos kun tulit antamaan erinomaisen esimerkin siitä. Jokaisella perheellä on vapaus valita oma tapansa toimia ja jos tapoihin kuuluu keskinäinen arvostus ja kypsä, muut huomioon ottava, terveen itsetunnon tuottama lempeys muita kohtaan, niin se on arvokasta ja säilyttämisen arvoista. Sellaisessa perhekulttuurissa kasvanut voi tämän keskustelun harhauttamana kokea että heillä toimitaan "väärin". Jotain tällaista on tapahtunut tuttavani kohdalla, eikä lasten ajatuksia ole kysytty kertaakaan. Kysyin asiasta. Ja kyselin miten hän itse on toiminut ja piirtyi kuva jopa ylivarovaisen huomaavaisesta käytöksestä, ei puhettakaan mistään lasten kaappauksista tai muusta kyseenalaisesta.
Näet tapahtuneen positiivisena asiana, eikö vain?Tuo on vain ihan puhdas fakta.
Isovanhempi ei ole perheenjäsen eikä hänellä ole lähtökohtaisesti lapseen minkäänlaisia oikeuksia. Hän ei ole osapuoli.
Ja se mitä pahansuovat mummelit selän takan juoruilee ei kiinnosta ketään.
Tämä. Ilmeisesti uusi normaali. Mietin muualla Euroopassa, jossa isoäiti on kunnioitettu suvun matriarkka. Meillä ulkopuolinen jne. Alkuperäistä tapahtumaa eli mummelin tekosia en jaksanut hakea, kun täällä on kilometrin pituisia keittiöpsykologien lausuntoja.
Ei se isoäiti yhtikäs missään sen kummemmin ole perheenjäsen.
Eikä se että on joku ”suvun johtohahmo” tarkoita että olisi oikeuksia toisen lapseen tai saisi syejäyttää lapsen vanhemmat.
Olet oikeassa vain juridisesti. Kulttuurisesti et. Mulla on venäläisiä sukulaisia ja varmuudella voin sanoa, että ylisukupolviset perhesiteet on siellä voimassa ihan tänäkin päivänä. Käy vaikka katsomassa, niin se näkyy jopa katukuvassa.
Samanlainen kulttuuri vallitsee hyvin monissa maissa, esim. Aasiassa ja Afrikassa. Myös Etelä-Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa.
Enkä ole ihan varma tuosta juridisestakaan puolesta vaikkapa Afrikkaa ajatellen. Siellähän saattaa joku vanha isoisä määrätä kaikesta eikä miniän lapsi ole mitenkään vain miniän lapsi, se on koko suvun lapsi.
Myös Suomessa tavataan tätä kulttuuria romanien keskuudessa. Lapsen katsotaan kuuluvan isälle ja isän suvulle. Jos vaimo jättää miehensä, lapset on jätettävä miehelle ja miehen suvulle. Laki ei tietenkään tätä määrää, mutta aina ei lähdetä siihen lakiin vetoamaan, koska seuraukset voi olla erittäin ikävät eikä romanit aina välitä lain kirjaimesta hevon häntää. Tästä on tietysti paljon variaatioita, riippuen ihmisistä ja siitä, ettei tällaisia kulttuurisia sääntöjä ole pakko noudattaa jos asiat voidaan sopia keskenään. Mutta riitatilanteissa suku saattaa tulla vahvasti mukaan.
Ei tästä nykyanoppien "rajattomuudesta" voi oikein yleistystäkään tehdä, koska toisaalta vanhemmat valittaa, että isovanhemmat ei välitä lapsenlapsistaan, huitelevat vain eläkeläisriennoissaan eikä ota lapsia hoitoonsa ikinä. Näitäkin ketjuja on täällä ollut vaikka kuinka ja pitkiä kuin nälkävuosi.
Jossain siellä piilossa on sitten nämä ihan tavalliset tapaukset.
Ihan sama miten jossain savimaja-asutuksessa toimitaan,jos Suomessa on ongelmana, että anoppi haluaa olla päättäjänä aikuisen lapsensa perheessä. Taitaa olla afrikkalaisia pitkä matka, että heillä olisi edes puolet niistä oikeuksista, mitä naisilla on Suomessa. Ja tästä pyhävaatekansasta ja heidän tavoistaan ei oikein malliksi ole kenellekään tässäkään asiassa.
Ei tässä mistään mallia ottamisesta ole kysekään, vaan muistutus vain sille, joka kirjoitti, ettei isovanhemmat ole yhtikäs missään perheenjäseniä. On ne jossakin. Meillä ei, mutta monissa eri kulttuureissa on, ja vahvastikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerron nyt teille mitä sen kummallisen käytöksen takana on. Miksi se anoppi muuttui äkisti, oli niin töykeä, pyrki omimaan vauvan.
Biologiaa.
Se on biologiaa.
Lapsenlapsen lähelle ei pääse muutoin kuin auktoriteetilla ja itsevarmuudella. Näin on ollut aina. Tuore äiti haluaa pitää vauvan lähellään, tuore isoäiti näkee vauvassa itsensä jatkumon joka on lopulta oma jälkeläinen, ja haluaa vauvan lähelleen. Äiti näyttäytyy kilpailijana.
Aiemmin tämä ratkaistiin sukuhierarkialla ja nyt kun se perinne on alkanut kuolla pois, jää keinoksi suora toiminta. Äiti saa hoitaa vauvaa kotonaan, minä hoidan täällä, tulee ajateltua jo ennen kun auto kaartaa pihaan ja sydän käy pamppailemaan.
Oksitosiinia erittyy, omat kokemukset hoitamisesta tuntuvat kaikkein varmimmalta tavalta pitää vauva tyytyväisenä. Tuore äiti ei voi tietää vielä kaikkea. Sisimmässä alkaa kiehua sitten kun tämä äiti sekoittaa koko tilanteen kun istuu likellä ja tuijottaa.
Käyttäytymismalli on samanlainen, yhtä tyypillinen kuin äidissä tapahtuvat aivokemialliset muutokset synnytyksen jälkeen.
Aika auttaa. Ja psykologinen perspektiivi. Mummo ei voi käytökselleen yhtään mitään. Se menee ohitse, jos antaa alussa höseltää ne höyryt ulos. Jos siihen ei taivu millään, äitinä, niin lopputulos on näitä pitkittyneitä sukuriitoja. Kyseessä on psykofyysinen mekanismi jolle ei voi mitään.
Koskaan naisesta ei tee narsistia tämä käytös, lopettakaa em. sanan käyttö. Ja muutkin ilmiselvät pilkkanimet.
Pilkattiinko teitä kun olitte vasta synnyttäneet? Hormonien takia? Niin.Aha, tässäpä se vastaus taisikin tulla, sitten en ihmettele enää yhtään kun mummo painaa menemään lapsen kanssa. Ei tietenkään ole siltikään hyväksyttävää, joten jatkossa varon ettei mummo pääse viemään enää lasta pois omin luvin.
Olisi tälle itse asialle (keskinäinen ymmärrys tai pyrkimys sitä kohtaan) paras jos en enää osallistu tähän ajatustenvaihtoon. Äärettömän polarisoituneeseen sellaiseen, te haette tietoisesti tukea omille ajatuksillenne ja oikeutatte toimintaanne, soraäänet hiljennetään
Samaa taktiikkaa käyttävät mm. persut.
Keskustelun kova ydin on siinä, että isoäidin intressit nähdään lähtökohtaisesti negatiivisina, narsismina ja niin edelleen. Kun kyseessä on inhimillisten tunteiden ja ajatusmallien sekoitus, paino sanalla inhimillisten. On kuluttavaa ja rasittavaa yrittää etsiä kompromisseja vastapuolen kanssa joka ei periaatteesta tule vastaan milliäkään. Tyypillinen ihminen vaihtaa lähestymistapaa silloin, ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja siitä syntyy jutunjuurta tänne sitten. Minut ja monet muut on kasvatettu perhekäsitykseen joka huomioi ihmisten intressejä laajemmin. Syyksi sille että se mummi saa istua vauva sylissään ja olla kahvipöydästä ulkopuolinen, riittää se että hän haluaa niin. Saa hyvän mielen, nauttii vuorovaikutuksesta vauvan kanssa.
Täällä nimenomaan se sallivuus ja rauhallinen keskinäinen kunnioitus on katsottu narsismiksi ja lapsiperheen elämän pilaavaksi asiaksi. Muuan tuttavani on viimeisen vuoden aikana purkanut harmiaan poikansa vaimon käytöksen takia. Kyselin tarkasti taustaa ja ilmeni että mitään syytä ei ole ollut. Tämä miniänsä on tehnyt selväksi ettei lapsia saa nähdä paitsi hänen tarkalleen määrittämien aikataulujen mukaisesti ja ylipäätään on tullut negatiivinen tunnelma. Olen varmaan vainoharhainen mutta yhdistän muutoksen tähän ketjuun täällä. Vastakkaista näkökulmaa ei päästetä ääneen ja lopputulos on leviävä asenneilmapiirin muutos, myrkyllinen ja lasten mielipiteet sivuttava muutos. Toivottavasti olette tyytyväisiä tähän hienoon saavutukseen.Kun ei ole mitään neuvottelutilannetta jossa eri ”vastapuolet” jauhaisivat intressejään.
Se isovanhempi EI OLE osapuoli koko asiassa.
Sinun lähtökohtasi on jo lähtökohtaisesti pielessä. Ei ihme että on vaikeaa.
Voi hyvänen aika. Sinun käsityksesi ei edusta yleistä totuutta eikä näissä asioissa edes ole mitään yleisiä totuuksia. On näkökulmia ja mielipiteitä ja perhekulttuurien eroja.
TÄMÄ on se ongelma, kiitos kun tulit antamaan erinomaisen esimerkin siitä. Jokaisella perheellä on vapaus valita oma tapansa toimia ja jos tapoihin kuuluu keskinäinen arvostus ja kypsä, muut huomioon ottava, terveen itsetunnon tuottama lempeys muita kohtaan, niin se on arvokasta ja säilyttämisen arvoista. Sellaisessa perhekulttuurissa kasvanut voi tämän keskustelun harhauttamana kokea että heillä toimitaan "väärin". Jotain tällaista on tapahtunut tuttavani kohdalla, eikä lasten ajatuksia ole kysytty kertaakaan. Kysyin asiasta. Ja kyselin miten hän itse on toiminut ja piirtyi kuva jopa ylivarovaisen huomaavaisesta käytöksestä, ei puhettakaan mistään lasten kaappauksista tai muusta kyseenalaisesta.
Näet tapahtuneen positiivisena asiana, eikö vain?Tuo on vain ihan puhdas fakta.
Isovanhempi ei ole perheenjäsen eikä hänellä ole lähtökohtaisesti lapseen minkäänlaisia oikeuksia. Hän ei ole osapuoli.
Ja se mitä pahansuovat mummelit selän takan juoruilee ei kiinnosta ketään.
Tämä. Ilmeisesti uusi normaali. Mietin muualla Euroopassa, jossa isoäiti on kunnioitettu suvun matriarkka. Meillä ulkopuolinen jne. Alkuperäistä tapahtumaa eli mummelin tekosia en jaksanut hakea, kun täällä on kilometrin pituisia keittiöpsykologien lausuntoja.
Ei se isoäiti yhtikäs missään sen kummemmin ole perheenjäsen.
Eikä se että on joku ”suvun johtohahmo” tarkoita että olisi oikeuksia toisen lapseen tai saisi syejäyttää lapsen vanhemmat.
Olet oikeassa vain juridisesti. Kulttuurisesti et. Mulla on venäläisiä sukulaisia ja varmuudella voin sanoa, että ylisukupolviset perhesiteet on siellä voimassa ihan tänäkin päivänä. Käy vaikka katsomassa, niin se näkyy jopa katukuvassa.
Samanlainen kulttuuri vallitsee hyvin monissa maissa, esim. Aasiassa ja Afrikassa. Myös Etelä-Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa.
Enkä ole ihan varma tuosta juridisestakaan puolesta vaikkapa Afrikkaa ajatellen. Siellähän saattaa joku vanha isoisä määrätä kaikesta eikä miniän lapsi ole mitenkään vain miniän lapsi, se on koko suvun lapsi.
Myös Suomessa tavataan tätä kulttuuria romanien keskuudessa. Lapsen katsotaan kuuluvan isälle ja isän suvulle. Jos vaimo jättää miehensä, lapset on jätettävä miehelle ja miehen suvulle. Laki ei tietenkään tätä määrää, mutta aina ei lähdetä siihen lakiin vetoamaan, koska seuraukset voi olla erittäin ikävät eikä romanit aina välitä lain kirjaimesta hevon häntää. Tästä on tietysti paljon variaatioita, riippuen ihmisistä ja siitä, ettei tällaisia kulttuurisia sääntöjä ole pakko noudattaa jos asiat voidaan sopia keskenään. Mutta riitatilanteissa suku saattaa tulla vahvasti mukaan.
Ei tästä nykyanoppien "rajattomuudesta" voi oikein yleistystäkään tehdä, koska toisaalta vanhemmat valittaa, että isovanhemmat ei välitä lapsenlapsistaan, huitelevat vain eläkeläisriennoissaan eikä ota lapsia hoitoonsa ikinä. Näitäkin ketjuja on täällä ollut vaikka kuinka ja pitkiä kuin nälkävuosi.
Jossain siellä piilossa on sitten nämä ihan tavalliset tapaukset.
Ihan sama miten jossain savimaja-asutuksessa toimitaan,jos Suomessa on ongelmana, että anoppi haluaa olla päättäjänä aikuisen lapsensa perheessä. Taitaa olla afrikkalaisia pitkä matka, että heillä olisi edes puolet niistä oikeuksista, mitä naisilla on Suomessa. Ja tästä pyhävaatekansasta ja heidän tavoistaan ei oikein malliksi ole kenellekään tässäkään asiassa.
Ei tässä mistään mallia ottamisesta ole kysekään, vaan muistutus vain sille, joka kirjoitti, ettei isovanhemmat ole yhtikäs missään perheenjäseniä. On ne jossakin. Meillä ei, mutta monissa eri kulttuureissa on, ja vahvastikin.
Missä? Sano yksikin maa jossa ne isovanhemmat on juridisesti lapsensa perheen jäseniä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ei juurikaan käyty anoppilassa. Ei ehditty, kun anoppi oli meillä jatkuvasti. Vauvaa ei olisi saanut pitää ollenkaan lattialle, kun vauvalle tulee kuulemma kylmä. Sylissä lapsi kitisi ja kiemurteli, lattialla oli tyytyväinen kun sai siinä sätkiä. Mutta mummun syli on silti parasta mitä vauva voi saada....
Minä pohdin jossain vaiheessa, että olenko sekoamassa kun isovanhemmat kävivät 29 kertaa kuukaudessa meillä kylässä ja sitten pois lähtiessään totesivat:"tulkaa meilläkin käymään." Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen kun pohdin siinä, että miksi, kun muutenkin nähdään joka päivä. Myöhemmin kun heidän vierailut meillä väheni yritin kerran kuussa käydä lasten kanssa heillä, mutta ei siitä mitään tullut, koska seuraavan viikon ajan mummo soitti päivittäin, että tulkaa syömään ja ampaisi meille siivoamaan. Parempi kun käyvät täällä kerran viikossa ja muuten ei olla tekemisissä.
Voi kun olisi riittänyt yksi visiitti päivässä. Mutta meillä kävi vain anoppi, anopin miehestä ei ollut ikinä mitään vaivaa. Päin vastoin, hän on niitä harvoja, joilta sain tukea kun tilanne oli pahimmillaan. Mutta ei hänkään uskaltanut uhmata vaimoaan avoimesti.
Ymmärrän tunteesi. Pahimmillaan pappa kävi meillä 4 kertaa päivässä ja mummo tuli taas viettämään aikaa kerran päivässä, mutta oli esim. 6 tuntia. Ei naurattanut.
Oli se vaan kauheaa, kun anoppi saattoi käydä meillä, sit vei kirjeen postilaatikkoon ja sitten tuli meille uudestaan, kun sattui ajamaan ohi. Lisäksi arkena ei vahingossakaan käynyt silloin, kun mun mies oli kotona. Minkäänlainen sanominen siitä, ettei juuri nyt ei käy vierailu, meni kuuroille korville.
Joo, vierailut tapahtuivat tietysti päivällä kun mies oli töissä. Ja toki mummo on aina tervetullut kylään ;) vai miltä kuulostaa keskustelu: - huomenta, minä tulin auttamaan. Anna vauva tänne ja lähde lenkille. - En tarvitse apua ja ollaan jo käyty lenkillä. - No, minä olen nyt tässä ja autan.
Kyseessä ihminen joka ei tajunnut lähteä kotiinsa edes kun lähdin lapsen kanssa neuvolaan.Tunkiko mukaan? Meillä kapusi autoon ihan ilman eri kutsua. Kysyin sitten, että voinko heittää hänet jonnekin.
Meillä kanssa anoppi tuli pihaan kun olin pistänyt vauvan kaukalon autoon neovolareissua varten. Oli jo vähän kiire, ja huikkasin että ollaan lähdössä, heippa. Peruutin auton tallista, mutta matkan teko meinasi tyssätä siihen, kun toinen seisoo keskellä pihatietä ilman aikomustakaan siirtyä. Napakan töötöttämisen jälkeen siirtyi ja lähdin auto kiviä kuopien pihasta. Myöhemmin kertoi olleensa erittäin pettynyt, kun ei päässyt mukaan neuvolaan, ja yritti vähän itkuakin siihen vääntää.
Onko täällä neuvola-ihmisiä paikalla? Onko kuinka yleistä, että mummu hengaa mukaan käynnille?
No nuorilla teiniäideillä on aika usein äiti mukana alussa. Muistan myös erään kehitysvammaisen odottajan, joka asui äitinsä kanssa. Ei tavallisesti ole tuleva mummo mukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vier8ailija kirjoitti:
Varmasti lastennneuvolan terveydenhoitaja voi kieltää isovanhempia tulemasta lapsen neuvolatarkastukseen. Älä sano isovanhemmille, koska lapsella on neuvola-aika tai hammashoitola-aika. Asia ei kuulu heille. Ja isovanhempaa ei tarvitse ottaa auton kyytiin. Toki jos isovanhempi on rajaton tunkeilija, niin voihan hän ajaa omalla autolla perässä.
Lastennneuvola on tarkoitettu lapselle ja lapsen vanhemmille. Olen nähnyt neuvolassa, että isoäiti istuu odotustiloissa. Onko raivostuttava isoäiti tunkenut mukaan väkisin vai onko uusavuton äiti tarvinnut äidin tai anopin mukaan neuvolakäynnille?
Toivottavasti isovanhempia ei päästetä sentään vastaanottohuoneeseen. Itse en ainakaan hyväksyisi, että isoäiti tai isoisä kuuntelisi lapsen terveystietoja ja perheen sisäisiä asioita. Lastenneuvolassa kysytään kuulumisia äidiltä ja isältäkin. En minäkään mene anopin tai appiukon kanssa lääkärin vastaanotolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ei juurikaan käyty anoppilassa. Ei ehditty, kun anoppi oli meillä jatkuvasti. Vauvaa ei olisi saanut pitää ollenkaan lattialle, kun vauvalle tulee kuulemma kylmä. Sylissä lapsi kitisi ja kiemurteli, lattialla oli tyytyväinen kun sai siinä sätkiä. Mutta mummun syli on silti parasta mitä vauva voi saada....
Minä pohdin jossain vaiheessa, että olenko sekoamassa kun isovanhemmat kävivät 29 kertaa kuukaudessa meillä kylässä ja sitten pois lähtiessään totesivat:"tulkaa meilläkin käymään." Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen kun pohdin siinä, että miksi, kun muutenkin nähdään joka päivä. Myöhemmin kun heidän vierailut meillä väheni yritin kerran kuussa käydä lasten kanssa heillä, mutta ei siitä mitään tullut, koska seuraavan viikon ajan mummo soitti päivittäin, että tulkaa syömään ja ampaisi meille siivoamaan. Parempi kun käyvät täällä kerran viikossa ja muuten ei olla tekemisissä.
Voi kun olisi riittänyt yksi visiitti päivässä. Mutta meillä kävi vain anoppi, anopin miehestä ei ollut ikinä mitään vaivaa. Päin vastoin, hän on niitä harvoja, joilta sain tukea kun tilanne oli pahimmillaan. Mutta ei hänkään uskaltanut uhmata vaimoaan avoimesti.
Ymmärrän tunteesi. Pahimmillaan pappa kävi meillä 4 kertaa päivässä ja mummo tuli taas viettämään aikaa kerran päivässä, mutta oli esim. 6 tuntia. Ei naurattanut.
Oli se vaan kauheaa, kun anoppi saattoi käydä meillä, sit vei kirjeen postilaatikkoon ja sitten tuli meille uudestaan, kun sattui ajamaan ohi. Lisäksi arkena ei vahingossakaan käynyt silloin, kun mun mies oli kotona. Minkäänlainen sanominen siitä, ettei juuri nyt ei käy vierailu, meni kuuroille korville.
Joo, vierailut tapahtuivat tietysti päivällä kun mies oli töissä. Ja toki mummo on aina tervetullut kylään ;) vai miltä kuulostaa keskustelu: - huomenta, minä tulin auttamaan. Anna vauva tänne ja lähde lenkille. - En tarvitse apua ja ollaan jo käyty lenkillä. - No, minä olen nyt tässä ja autan.
Kyseessä ihminen joka ei tajunnut lähteä kotiinsa edes kun lähdin lapsen kanssa neuvolaan.Tunkiko mukaan? Meillä kapusi autoon ihan ilman eri kutsua. Kysyin sitten, että voinko heittää hänet jonnekin.
Meillä kanssa anoppi tuli pihaan kun olin pistänyt vauvan kaukalon autoon neovolareissua varten. Oli jo vähän kiire, ja huikkasin että ollaan lähdössä, heippa. Peruutin auton tallista, mutta matkan teko meinasi tyssätä siihen, kun toinen seisoo keskellä pihatietä ilman aikomustakaan siirtyä. Napakan töötöttämisen jälkeen siirtyi ja lähdin auto kiviä kuopien pihasta. Myöhemmin kertoi olleensa erittäin pettynyt, kun ei päässyt mukaan neuvolaan, ja yritti vähän itkuakin siihen vääntää.
Onko täällä neuvola-ihmisiä paikalla? Onko kuinka yleistä, että mummu hengaa mukaan käynnille?Mä en ole ikinä sanonut koska neuvola on, mutta sattui paikalle, kun oltiin lähdössä. Asia ei kuulu anopille, mutta hän on taatusti asiasta eri mieltä. Joka ikinen asia meidän perheessä kuuluu anopille, ja voi kun häntä harmittaa kun tietoisesti pidetään häntä etäällä.
Neuvolakäynteihin liittyvä sekoilu oli ahdistavuudessaan ihan omaa luokkaansa. Niin absurdia ja itsepintaista. Anoppi oli pitänyt selvänä että tulee mukaan, tuntui olevan huolissaan siitä mitä ohjeita neuvolassa annetaan, "parempi että minäkin olen kuulolla", "siellä puhutaan paljon ihan pötyjuttuja sitten".
Anoppi oli käymässä meillä kun esikoinen oli vauva, kulki vauva sylissään ympäri kämppää ja nappasi muitta mutkitta neuvolakortin pöydältä. Laittoi pokkana silmälasit nenälleen ja alkoi lukemaan korttia, heijasi samalla vauvaa. Tuo näky jäi mieleen, kiteytti jotenkin kaiken. Se tärkeä, totinen ilme.
Menin ottamaan vauvan, anoppi kääntyi äkäisesti poispäin, ihan kuin olisin ollut ärsyttävä kärpänen. Änkytin ahdistuneena että "minäpä laitan sen kortin talteen", vedin kortista ja tämä vain puristi sitä sormiensa välissä :D silloin tuli jokin herääminen, nostin vauvan päättäväisesti itselleni ja korotin ääntäni "ei täällä muutkaan lueskele neuvolakortteja!" Anopin vastaus oli paljonpuhuva, "ketkä muut?"
Neuvolakorttiasiasta tuli yleinen vitsi, appi virnuili meillä käydessään jos näki vaikka sanomalehden että "uskaltaakohan tähän koskea?" Anoppia nauratti niiin kauheasti!
Kunnes kyläilyt loppuivat ja kaikki muukin yhteydenpito. On kuulemma edelleen "äimän käkenä", että miksi ihmeessä.
Meillä esikoinen nyt 6v. ja tuntee tämän isän puolen isoäitinsä nimellä "Saija" (nimi keksitty), koska minäkin olin ja olen edelleen lapsille "Reetta", en ikinä koskaan "äiti". Mummiksi olisi pitänyt kutsua häntä kuitenkin, miestä tituleerasi sujuvasti isäksi. Anoppi puhui itsestään kolmannessa persoonassa "mummi" ensimmäiset pari vuotta. 2v. synttärien jälkeen aloimme ottaa määrätietoisesti etäisyyttä.
Aloin nauttimaan elämästä kun rajasimme appivanhemmat ulos. Olkoonkin että sain sen johdosta kotikutoisia diagnooseja (mm. narsismi :D) joita levitelty faktoina pitkin sukua. Ja mies oli lopulta minuakin ehdottomampi kyläilykiellon ym suhteen.Ja ikä oli? Lapsellisempaa kostoa en keksi kun että ei anna lapsen kutsua mummiaan mummiksi. Oletko huomannut että sinä et ole äiti kellekään muulle kun lapsellesi, minkä takia muiden pitää puhutella sua äitinä? pitääkö kaupan kassankin äititellä? Entäs oman äitisi, oletko hänellekin äiti ? Eri viestiin: mummot eivät ole ilmaisia piikoja eikä ole mitään yleistä ohjetta miten toimitaan. Joskus paras apu on vauvan hoito ja sitä erityisesti pyydetään. Terveisin lapsenlapsi oli yötä ensimmäisen kerran 4 viikon vanhana 😀❤️
Sivusta:
Jos mummo ei puhu lapselle tämän äidistä äitinä vaan Marttana, miksi Martankaan pitäisi puhua lapselle anopista mummona?Koko maailman tuskin tarvii häntä äiditellä, mutta onhan tuo loukkaavaa.
Sanonpahan myös vain, että voi lapsiraukkaa, jos tosiaan jo 4 viikon iässä on tuotu hoitoon. Tuon ikäisen paikka olisi kyllä ihan muualla, kuin hoidossa. Tunti per kuukausi jne.
Tuo on oikeasti ihan h€lv€tin loukkaavaa. Tuo on mitä suurimmassa määrin vanhemmuuden mitätöimistä. Mun anoppi ei vahingossakaan kutsu mua äidiksi tai poikaansa isäksi puhuessaan lapsilleni minusta tai miehestäni. Itseään tituleeraa oikein polleana mummuksi. Tästä on sanottu, mutta ei kuulemma näin voi toimia, kun ristimänimi on ainoa oikea. Kerran aiheesta taas kerran sanoessa vakioperustelun kuultuani kysyin että onko hänen ristimänimensä mummu. Silmät salamoiden ja oven hyvin mielenosoituksellisesti takanaan kiinni paiskaten poistui paikalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työelämässä olen pärjännyt mukavasti, kaikenlaisten työkaverien ja asiakkaiden kanssa - myös niiden, joilla on huono päivä tai joku muu syy käyttäytyä epäkorrektisti. Osa lienee syntynyt keltaista nestettä korviensa välissä.
Silti, ne vittumaiset asiakkaat ja joku yksittäinen samaa sarjaa oleva työkaveri kyllä menevät, koska heitä ei tarvi loputtomiin sietää. Työpäiväni jälkeen he eivät marssi kotiini, kutsu minua lapsilleni Tuulaksi, vaadi saada Ernestiö yökylään nyt heti tai ainakin ensi viikolla tai viimeistään sitä seuraavalla, puutu kasvatuksellisiin päätöksiimme jne jne.
Anoppi taas... No, tasan ei käy onnen lahjat. Hän se vain marssii sisälle, puuttuu, määräilee ja möykkää yrittäen vaikka millä keinolla päästä käyttämään valtaansa.
Neuvolaan ei kyllä ole tukkinut mukaan, ihme kyllä. Kaveri taas on kertonut anopistaan, jolla lienee jonkin sortin neuroosi lapsenlapsensa hiuksista (tytöllä ei saisi ilmeisesti olla pitkää tukkaa).
Isovanhemmat voivat olla tärkeä osa perhettä, joissakin perheissä näin onkin. Näissä tapauksissa suhde usein on lämmin ja läheinen, ja kanssakäyminen tiivistä. Tähän on yhtenä avainsanana molemminpuolinen kunnioitus ja tilan antaminen.
Meillä menee nykyään niin, että anoppi kysyy lasta luokseen. Tähän mennessä on yritetty järjestää, jokin aika sitten päätin etten ala enää säätämään - niin paljon kaikenlaista on vuosien varrella ollut, että mitäpä tuota yrittämään kun ei hänkään sitä omalla tahollaan tee.
Aikoinaan anoppi sanoi, että hoitoapua saa pyytää ja tarjoutui myös itse sitä antamaan. Jossain vaiheessa kävikin meillä hoitamassa lapsia, ei kovin monta kertaa mutta ehkä yhteensä viisi kertaa parin tunnin ajan.
Jossain vaiheessa hän ilmoitti, ettei enää hoida, koska homma ei ole vastavuoroista. En tiedä, mitä meidän olisi pitänyt tehdä. Hoitaa ehkä anoppia?
Mies jaksoi vielä hetken. Kyseli harvakseltaan, voisiko lapsi mennä anoppilaan esim pariksi tunniksi, jotta voitaisiin käydä syömässä jne. Anoppi hoiti, mutta alkoi jossain kohtaa raivota, että meillä on aina joku tarkoitus kun pyydämme lapsen hoitoon ja että ei saisi olla mitään omaa suunniteltua menoa silloin. Eli käytännössä kun lapsi meni mummolaan vaikka yöksi, meidän olisi pitänyt kököttää kotona.
Lopetettiin sitten pyyteleminen, koska käytiin syömässä noin 3-4 kk:n välein, ja siitäkin piti kuunnella syyllistämistä.
Seuraavaksi kuunneltiinkin sitten äyskimistä siitä, kuinka emme koskaan itse pyydä lapselle hoitopaikkaa. Niin, miksihän tosiaan emme pyytäneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vier8ailija kirjoitti:
Varmasti lastennneuvolan terveydenhoitaja voi kieltää isovanhempia tulemasta lapsen neuvolatarkastukseen. Älä sano isovanhemmille, koska lapsella on neuvola-aika tai hammashoitola-aika. Asia ei kuulu heille. Ja isovanhempaa ei tarvitse ottaa auton kyytiin. Toki jos isovanhempi on rajaton tunkeilija, niin voihan hän ajaa omalla autolla perässä.
Lastennneuvola on tarkoitettu lapselle ja lapsen vanhemmille. Olen nähnyt neuvolassa, että isoäiti istuu odotustiloissa. Onko raivostuttava isoäiti tunkenut mukaan väkisin vai onko uusavuton äiti tarvinnut äidin tai anopin mukaan neuvolakäynnille?
Toivottavasti isovanhempia ei päästetä sentään vastaanottohuoneeseen. Itse en ainakaan hyväksyisi, että isoäiti tai isoisä kuuntelisi lapsen terveystietoja ja perheen sisäisiä asioita. Lastenneuvolassa kysytään kuulumisia äidiltä ja isältäkin. En minäkään mene anopin tai appiukon kanssa lääkärin vastaanotolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ei juurikaan käyty anoppilassa. Ei ehditty, kun anoppi oli meillä jatkuvasti. Vauvaa ei olisi saanut pitää ollenkaan lattialle, kun vauvalle tulee kuulemma kylmä. Sylissä lapsi kitisi ja kiemurteli, lattialla oli tyytyväinen kun sai siinä sätkiä. Mutta mummun syli on silti parasta mitä vauva voi saada....
Minä pohdin jossain vaiheessa, että olenko sekoamassa kun isovanhemmat kävivät 29 kertaa kuukaudessa meillä kylässä ja sitten pois lähtiessään totesivat:"tulkaa meilläkin käymään." Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen kun pohdin siinä, että miksi, kun muutenkin nähdään joka päivä. Myöhemmin kun heidän vierailut meillä väheni yritin kerran kuussa käydä lasten kanssa heillä, mutta ei siitä mitään tullut, koska seuraavan viikon ajan mummo soitti päivittäin, että tulkaa syömään ja ampaisi meille siivoamaan. Parempi kun käyvät täällä kerran viikossa ja muuten ei olla tekemisissä.
Voi kun olisi riittänyt yksi visiitti päivässä. Mutta meillä kävi vain anoppi, anopin miehestä ei ollut ikinä mitään vaivaa. Päin vastoin, hän on niitä harvoja, joilta sain tukea kun tilanne oli pahimmillaan. Mutta ei hänkään uskaltanut uhmata vaimoaan avoimesti.
Ymmärrän tunteesi. Pahimmillaan pappa kävi meillä 4 kertaa päivässä ja mummo tuli taas viettämään aikaa kerran päivässä, mutta oli esim. 6 tuntia. Ei naurattanut.
Oli se vaan kauheaa, kun anoppi saattoi käydä meillä, sit vei kirjeen postilaatikkoon ja sitten tuli meille uudestaan, kun sattui ajamaan ohi. Lisäksi arkena ei vahingossakaan käynyt silloin, kun mun mies oli kotona. Minkäänlainen sanominen siitä, ettei juuri nyt ei käy vierailu, meni kuuroille korville.
Joo, vierailut tapahtuivat tietysti päivällä kun mies oli töissä. Ja toki mummo on aina tervetullut kylään ;) vai miltä kuulostaa keskustelu: - huomenta, minä tulin auttamaan. Anna vauva tänne ja lähde lenkille. - En tarvitse apua ja ollaan jo käyty lenkillä. - No, minä olen nyt tässä ja autan.
Kyseessä ihminen joka ei tajunnut lähteä kotiinsa edes kun lähdin lapsen kanssa neuvolaan.Tunkiko mukaan? Meillä kapusi autoon ihan ilman eri kutsua. Kysyin sitten, että voinko heittää hänet jonnekin.
Meillä kanssa anoppi tuli pihaan kun olin pistänyt vauvan kaukalon autoon neovolareissua varten. Oli jo vähän kiire, ja huikkasin että ollaan lähdössä, heippa. Peruutin auton tallista, mutta matkan teko meinasi tyssätä siihen, kun toinen seisoo keskellä pihatietä ilman aikomustakaan siirtyä. Napakan töötöttämisen jälkeen siirtyi ja lähdin auto kiviä kuopien pihasta. Myöhemmin kertoi olleensa erittäin pettynyt, kun ei päässyt mukaan neuvolaan, ja yritti vähän itkuakin siihen vääntää.
Onko täällä neuvola-ihmisiä paikalla? Onko kuinka yleistä, että mummu hengaa mukaan käynnille?Mä en ole ikinä sanonut koska neuvola on, mutta sattui paikalle, kun oltiin lähdössä. Asia ei kuulu anopille, mutta hän on taatusti asiasta eri mieltä. Joka ikinen asia meidän perheessä kuuluu anopille, ja voi kun häntä harmittaa kun tietoisesti pidetään häntä etäällä.
Neuvolakäynteihin liittyvä sekoilu oli ahdistavuudessaan ihan omaa luokkaansa. Niin absurdia ja itsepintaista. Anoppi oli pitänyt selvänä että tulee mukaan, tuntui olevan huolissaan siitä mitä ohjeita neuvolassa annetaan, "parempi että minäkin olen kuulolla", "siellä puhutaan paljon ihan pötyjuttuja sitten".
Anoppi oli käymässä meillä kun esikoinen oli vauva, kulki vauva sylissään ympäri kämppää ja nappasi muitta mutkitta neuvolakortin pöydältä. Laittoi pokkana silmälasit nenälleen ja alkoi lukemaan korttia, heijasi samalla vauvaa. Tuo näky jäi mieleen, kiteytti jotenkin kaiken. Se tärkeä, totinen ilme.
Menin ottamaan vauvan, anoppi kääntyi äkäisesti poispäin, ihan kuin olisin ollut ärsyttävä kärpänen. Änkytin ahdistuneena että "minäpä laitan sen kortin talteen", vedin kortista ja tämä vain puristi sitä sormiensa välissä :D silloin tuli jokin herääminen, nostin vauvan päättäväisesti itselleni ja korotin ääntäni "ei täällä muutkaan lueskele neuvolakortteja!" Anopin vastaus oli paljonpuhuva, "ketkä muut?"
Neuvolakorttiasiasta tuli yleinen vitsi, appi virnuili meillä käydessään jos näki vaikka sanomalehden että "uskaltaakohan tähän koskea?" Anoppia nauratti niiin kauheasti!
Kunnes kyläilyt loppuivat ja kaikki muukin yhteydenpito. On kuulemma edelleen "äimän käkenä", että miksi ihmeessä.
Meillä esikoinen nyt 6v. ja tuntee tämän isän puolen isoäitinsä nimellä "Saija" (nimi keksitty), koska minäkin olin ja olen edelleen lapsille "Reetta", en ikinä koskaan "äiti". Mummiksi olisi pitänyt kutsua häntä kuitenkin, miestä tituleerasi sujuvasti isäksi. Anoppi puhui itsestään kolmannessa persoonassa "mummi" ensimmäiset pari vuotta. 2v. synttärien jälkeen aloimme ottaa määrätietoisesti etäisyyttä.
Aloin nauttimaan elämästä kun rajasimme appivanhemmat ulos. Olkoonkin että sain sen johdosta kotikutoisia diagnooseja (mm. narsismi :D) joita levitelty faktoina pitkin sukua. Ja mies oli lopulta minuakin ehdottomampi kyläilykiellon ym suhteen.Ja ikä oli? Lapsellisempaa kostoa en keksi kun että ei anna lapsen kutsua mummiaan mummiksi. Oletko huomannut että sinä et ole äiti kellekään muulle kun lapsellesi, minkä takia muiden pitää puhutella sua äitinä? pitääkö kaupan kassankin äititellä? Entäs oman äitisi, oletko hänellekin äiti ? Eri viestiin: mummot eivät ole ilmaisia piikoja eikä ole mitään yleistä ohjetta miten toimitaan. Joskus paras apu on vauvan hoito ja sitä erityisesti pyydetään. Terveisin lapsenlapsi oli yötä ensimmäisen kerran 4 viikon vanhana 😀❤️
Mitenkäs aikuista on se että mustasukkainen mummo ei kykene nimittämään äitiä äidiksi? Ikää oli?
En usko, että kyseessä on mustasukkaisuus, vaan ihan tietoinen valinta mitätöidä miniän äitiyttä. Tai sitten ilkeys. Voi olla tietysti sekoitus noita kaikkia.
Vierailija kirjoitti:
Meillä menee nykyään niin, että anoppi kysyy lasta luokseen. Tähän mennessä on yritetty järjestää, jokin aika sitten päätin etten ala enää säätämään - niin paljon kaikenlaista on vuosien varrella ollut, että mitäpä tuota yrittämään kun ei hänkään sitä omalla tahollaan tee.
Aikoinaan anoppi sanoi, että hoitoapua saa pyytää ja tarjoutui myös itse sitä antamaan. Jossain vaiheessa kävikin meillä hoitamassa lapsia, ei kovin monta kertaa mutta ehkä yhteensä viisi kertaa parin tunnin ajan.
Jossain vaiheessa hän ilmoitti, ettei enää hoida, koska homma ei ole vastavuoroista. En tiedä, mitä meidän olisi pitänyt tehdä. Hoitaa ehkä anoppia?
Mies jaksoi vielä hetken. Kyseli harvakseltaan, voisiko lapsi mennä anoppilaan esim pariksi tunniksi, jotta voitaisiin käydä syömässä jne. Anoppi hoiti, mutta alkoi jossain kohtaa raivota, että meillä on aina joku tarkoitus kun pyydämme lapsen hoitoon ja että ei saisi olla mitään omaa suunniteltua menoa silloin. Eli käytännössä kun lapsi meni mummolaan vaikka yöksi, meidän olisi pitänyt kököttää kotona.
Lopetettiin sitten pyyteleminen, koska käytiin syömässä noin 3-4 kk:n välein, ja siitäkin piti kuunnella syyllistämistä.
Seuraavaksi kuunneltiinkin sitten äyskimistä siitä, kuinka emme koskaan itse pyydä lapselle hoitopaikkaa. Niin, miksihän tosiaan emme pyytäneet.
Minulla on IHAN samanlainen kuvio.
Siitä että lapsiamme olisi hoidettu ei olisi saanut olla meille vanhemmille mitään hyötyä.
Eli käytännössä minun pitää istua vieressä kädet sylissä ja odottaa kun minut kutsutaan koeltämään lapsilta jotain, koska mummo ei halua olla lasten silmissä ikävä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä menee nykyään niin, että anoppi kysyy lasta luokseen. Tähän mennessä on yritetty järjestää, jokin aika sitten päätin etten ala enää säätämään - niin paljon kaikenlaista on vuosien varrella ollut, että mitäpä tuota yrittämään kun ei hänkään sitä omalla tahollaan tee.
Aikoinaan anoppi sanoi, että hoitoapua saa pyytää ja tarjoutui myös itse sitä antamaan. Jossain vaiheessa kävikin meillä hoitamassa lapsia, ei kovin monta kertaa mutta ehkä yhteensä viisi kertaa parin tunnin ajan.
Jossain vaiheessa hän ilmoitti, ettei enää hoida, koska homma ei ole vastavuoroista. En tiedä, mitä meidän olisi pitänyt tehdä. Hoitaa ehkä anoppia?
Mies jaksoi vielä hetken. Kyseli harvakseltaan, voisiko lapsi mennä anoppilaan esim pariksi tunniksi, jotta voitaisiin käydä syömässä jne. Anoppi hoiti, mutta alkoi jossain kohtaa raivota, että meillä on aina joku tarkoitus kun pyydämme lapsen hoitoon ja että ei saisi olla mitään omaa suunniteltua menoa silloin. Eli käytännössä kun lapsi meni mummolaan vaikka yöksi, meidän olisi pitänyt kököttää kotona.
Lopetettiin sitten pyyteleminen, koska käytiin syömässä noin 3-4 kk:n välein, ja siitäkin piti kuunnella syyllistämistä.
Seuraavaksi kuunneltiinkin sitten äyskimistä siitä, kuinka emme koskaan itse pyydä lapselle hoitopaikkaa. Niin, miksihän tosiaan emme pyytäneet.
Tuo on kyllä kumma, että ne. tarpeeseen ei saa pyytää hoitoapua. Eihän sitä hoitoapua tarvita kun on kotona. Vai onko niin epävarma, että haluaa tarpeen tullen saada teidät paikalle asap? Joka taas on jo syy etsiä hoitoapu jostain muualta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä menee nykyään niin, että anoppi kysyy lasta luokseen. Tähän mennessä on yritetty järjestää, jokin aika sitten päätin etten ala enää säätämään - niin paljon kaikenlaista on vuosien varrella ollut, että mitäpä tuota yrittämään kun ei hänkään sitä omalla tahollaan tee.
Aikoinaan anoppi sanoi, että hoitoapua saa pyytää ja tarjoutui myös itse sitä antamaan. Jossain vaiheessa kävikin meillä hoitamassa lapsia, ei kovin monta kertaa mutta ehkä yhteensä viisi kertaa parin tunnin ajan.
Jossain vaiheessa hän ilmoitti, ettei enää hoida, koska homma ei ole vastavuoroista. En tiedä, mitä meidän olisi pitänyt tehdä. Hoitaa ehkä anoppia?
Mies jaksoi vielä hetken. Kyseli harvakseltaan, voisiko lapsi mennä anoppilaan esim pariksi tunniksi, jotta voitaisiin käydä syömässä jne. Anoppi hoiti, mutta alkoi jossain kohtaa raivota, että meillä on aina joku tarkoitus kun pyydämme lapsen hoitoon ja että ei saisi olla mitään omaa suunniteltua menoa silloin. Eli käytännössä kun lapsi meni mummolaan vaikka yöksi, meidän olisi pitänyt kököttää kotona.
Lopetettiin sitten pyyteleminen, koska käytiin syömässä noin 3-4 kk:n välein, ja siitäkin piti kuunnella syyllistämistä.
Seuraavaksi kuunneltiinkin sitten äyskimistä siitä, kuinka emme koskaan itse pyydä lapselle hoitopaikkaa. Niin, miksihän tosiaan emme pyytäneet.
Tuo on kyllä kumma, että ne. tarpeeseen ei saa pyytää hoitoapua. Eihän sitä hoitoapua tarvita kun on kotona. Vai onko niin epävarma, että haluaa tarpeen tullen saada teidät paikalle asap? Joka taas on jo syy etsiä hoitoapu jostain muualta.
Se on passiivis-aggressiivisuutta. Osoitetaan että ei todellakaan haluta auttaa vanhempia vaan kävellä heidän ylitseen tyydyttämään omia tarpeita.
Alue: Aihe vapaa
Provohan sinä olet mutta eihän tässä edes käsitellä ”ihmissuhteita kotona” vaan sitä että sinne kotiin tunkee häiriköitä.