Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
anoppisertifikaatti kirjoitti:
Anopilta tulisi vaatia anoppisertifikaatti. Joskus on ehdotettu että lapsen saisi hankkia. vasta kun on pätevä hoitamaan lasta. voisi hankkia lapsilupasertifikaatin.
itse ajattelen että miniöissä ei ole vikaa mutta snopitvoi olla läpimärkä joten heiltä voisi vaatia maksullisen sertifikaatin. Tämän saisi kun on suorittanut anoppikurssin ja näyttö kokeen soveliaisuudesta anopiksi. Näyttääkö olisi tiedollinen ja taidollinen. Kun anoppodi on läpäissyt testit ja saanut sertifikaatin hän saa pitää lastasi minuutin. sitten puolen vuoden päästä 2 min.
Mulle riittäisi, että anoppi käyttäytyisi ihmisiksi, eikä jatkuvasti hauku ja mitätöi minua, sukuani, jopa miestäni, kotiani, ammattiani...
Meillä nyt jo edesmennyt anoppi olisi halunnut hoitaa meidän lastamme. Kun lapselle oli ehkä 8kk niin annoimme hänen vahtia vauvaa kun kävimme kaupassa. Kun tulimme kotiin niin vauvalla oli naarmu otsassa. Ihmettelimme sitä ja anoppi sanoi että lapsille nyt sattuu.
Kun lapsi oli vähän päälle kaksi vuotta niin olimme mökillä anopin kanssa. Mökillä on rantasauna jota lämmitimme. Tarkoituksena oli että menemme ensin lapsen kanssa ja sitten anoppi niin saamme lapsen nukkumaan. Lapsi kuitenkin nukkui ja kehoitimme anoppia menemään ensin mutta hän sanoi että menkää te niin saatte käydä rauhassa että hän vahtii lasta.
No menimme saunaan ja olimme hetkeksi löylyyn ehtineet kun alkoi kuulua lapsenparku ja kun menimme ulos niin siellä lapsemme tuli juuri rantasaunalle. Anoppi oli mennyt viemään jätteitä kompostiin talon taakse ja lapsi oli herännyt oven kolaukseen ja säikähtänyt kun heräsi yksin. Anoppi mökötti meille loppuillan kun moitimme häntä turhasta. Niinpä mitä jos lapsi olisikin kiinnostunut vedestä ja mennyt sinne? Tuon jälkeen emme antaneet anopin valvoa lastamme.
anoppisertifikaatti kirjoitti:
Anopilta tulisi vaatia anoppisertifikaatti. Joskus on ehdotettu että lapsen saisi hankkia. vasta kun on pätevä hoitamaan lasta. voisi hankkia lapsilupasertifikaatin.
itse ajattelen että miniöissä ei ole vikaa mutta snopitvoi olla läpimärkä joten heiltä voisi vaatia maksullisen sertifikaatin. Tämän saisi kun on suorittanut anoppikurssin ja näyttö kokeen soveliaisuudesta anopiksi. Näyttääkö olisi tiedollinen ja taidollinen. Kun anoppodi on läpäissyt testit ja saanut sertifikaatin hän saa pitää lastasi minuutin. sitten puolen vuoden päästä 2 min.
Kumpi näistä ketjun anopeista on sinun äitisi? :D

Ei tuollainen ole tarpeen. Lapsen vanhemmat arvioivat. Siinä se.
Vierailija kirjoitti:
Meillä nyt jo edesmennyt anoppi olisi halunnut hoitaa meidän lastamme. Kun lapselle oli ehkä 8kk niin annoimme hänen vahtia vauvaa kun kävimme kaupassa. Kun tulimme kotiin niin vauvalla oli naarmu otsassa. Ihmettelimme sitä ja anoppi sanoi että lapsille nyt sattuu.
Kun lapsi oli vähän päälle kaksi vuotta niin olimme mökillä anopin kanssa. Mökillä on rantasauna jota lämmitimme. Tarkoituksena oli että menemme ensin lapsen kanssa ja sitten anoppi niin saamme lapsen nukkumaan. Lapsi kuitenkin nukkui ja kehoitimme anoppia menemään ensin mutta hän sanoi että menkää te niin saatte käydä rauhassa että hän vahtii lasta.
No menimme saunaan ja olimme hetkeksi löylyyn ehtineet kun alkoi kuulua lapsenparku ja kun menimme ulos niin siellä lapsemme tuli juuri rantasaunalle. Anoppi oli mennyt viemään jätteitä kompostiin talon taakse ja lapsi oli herännyt oven kolaukseen ja säikähtänyt kun heräsi yksin. Anoppi mökötti meille loppuillan kun moitimme häntä turhasta. Niinpä mitä jos lapsi olisikin kiinnostunut vedestä ja mennyt sinne? Tuon jälkeen emme antaneet anopin valvoa lastamme.
Meillä on kanssa mummu, joka lasten naarmuista toteaa, että elämä jättää jälkensä ja kotkottaa päälle, ihan kuin olisi parempikin vitsi kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näille kahjoille rajattomille suurille ikäluokille se ”sovinto ja anteeksianto” tarkoittaa sitä, että vanhat p*rseilyt pitää unohtaa ja sitten voi aloittaa saman rallin uudelleen ihan puhtaalta pöydältä.
Ei kiitos.
Saako teiltä kykyä, minkä ikäisiä olette?
Kun teidän anoppinne ja tietenkin sitten myös omat vanhempanne kuuluvat kirjoitustenne mukaan niihin suuriin ikäluokkiin. Suuret ikäluokat syntyivät 40-luvun lopulla. Itse olen syntynyt 50-luvun puolella, enkä kuulu enää suuriin ikäluokkiin. Ja minunkin lapsenlapseni ovat jo aikaihmisiä.
Eikös näiden suurten ikäluokkien lapset ole jo nekin lapsensa tehneet jo parikymmentä vuotta sitten?
Nykyiset mummot ja papat on monet vielä työelämässä, eli alle 65-vuotiaita ja ei todellakaan ole niihin suuriin ikäluokkiin kuuluvia. Eikä sitä ole kaikki ns. virkeät eläkeläisetkään, ja vaikka olisivat, heidän lapsenlapsensa ei ole enää pikkulapsia. Suurin osa täällä olevista miniöistä kuitenkin puhuu vauvoistaan, joten heidän täyty olla alle nelikymppisiä. Jos olet 30-vuotias, olet syntynyt v. 1990. Ja anoppisi ilmeisesti joskus 50-luvulla, joten ei kannata enää rääpiä niistä suurista ikäluokista. Ne alkaa olla kaikki sitä ikäluokkaa, joka on lapsenlapsensa jo hoitaneet tai ei-hoitaneet jo iät ja ajat sitten.
Parikymmentä vuotta, ja olette itse niitä anoppeja tai anoppiehdokkaita, joiden käytöksestä takuuvarmasti löydetään sanomista ja haukkumista ihan riittämiin. Älkää kuvitelko olevanne mitään yli-ihmisiä. Teidän lapsenhoito-metodinne on heille vanhanaikaista ja naurettavaa ja teidän suustanne tulee sammakoita yhtä mittaa. Miniät rajoittavat teidän mahdollisuuksianne tavata lapsenlapsia aivan samoin, kuin te teette nyt. Tässä suhteessa maailma ei muutu.
Mun anoppi on 73, lapseni 5 ja 7. Anoppini sekä hänen poikansa ovat hankkineet lapsensa vähän kypsemmällä iällä.
En ole yli-ihminen, mutta sen verran minulla on käytöstapoja, etten mene kenenkään kotiin väkisin ja ala siellä haukkua poikaani ja miniääni, en vie heille väkisin tavaraa jota he eivät haluaa enkä hauku heitä jokaiselle vastaantulijalle.

Olen 40, lapset on 4 ja 1. Anoppi on vasta 63, on saanut poikansa (minun mieheni) todella nuorena. On todella surullista, jos miniä rajoittaa tapaamisia, mutta silloinkin miettisin mitä MINÄ voisin tehdä toisin. Ja toisaalta luulen, että en ehdi/halua/pysty näkemään mahdollisia lapsenlapsiani 4 kertaa viikossa, koska eläkeikäni on jo nyt 69,3v ja minulla on muutakin elämää kuin lapset. Lisäksi haluan hoitaa omat lapseni, ettei tarvitse sitten yrittää paikata omaa äitiyttä toisen lapsilla. Anopilla kun on ajatus, että hän ehtii nyt hoitamaan minun lapset ja minä sitten tulevaisuudessa saan hoitaa mahdollisia lapsenlapsia.
Vierailija kirjoitti:
hah toi maksu on hyvä
Lapseni ovat korvaamattomia, enkä luovuta heitä mistään hinnasta epäluotettavan ihmisen hoivaan.
Miniäni jonka kanssa pärjäämme kyllä ehdotti leikillään että koska miniä on kotiäiti ja minulla hyvä palkka maksaisin siitä että saan katsoa ja hoitaakin lapsenlapsia. Olin yllättynyt mutta yritän maksaa mahdollisimman paljon miniän ja lasten menoja. Rahoitan koko perheen lomamatkat joka kesä ja autoa. toissa kesänä kävimme Macaolla. Talvella Thaikuissa. Syksyllä on Länsi Australian kierros. Parempi antaa nyt kuin kuoltua kun minäkin näyttää jäävän kotio. Hän pitää hyvää huolta itsestään eikä ole laardioitunut ja lösähtänyt kuten monet kotiminiät.
Tää on hyvä. Kotiminiä laard😏iintunut
Vierailija kirjoitti:
Tää on ihan höpö palsta
Sama trolli kirjoittelee näitä esim "anopin pakko antaa", "anoppisertifikaatti"ja "anopppi".
Vierailija kirjoitti:
Tää on hyvä. Kotiminiä laard😏iintunut
Voi ei. Mä oon n. 20 kg kevyempi kuin anopin ensikohtaamisessa. Oonko mä antilaardiintunut? Oon kyllä kaksi lasta punnertanut maailmaan tuon jälkeen ja töissäkin olen kokopäiväisesti.
Vierailija kirjoitti:
Meillä nyt jo edesmennyt anoppi olisi halunnut hoitaa meidän lastamme. Kun lapselle oli ehkä 8kk niin annoimme hänen vahtia vauvaa kun kävimme kaupassa. Kun tulimme kotiin niin vauvalla oli naarmu otsassa. Ihmettelimme sitä ja anoppi sanoi että lapsille nyt sattuu.
Kun lapsi oli vähän päälle kaksi vuotta niin olimme mökillä anopin kanssa. Mökillä on rantasauna jota lämmitimme. Tarkoituksena oli että menemme ensin lapsen kanssa ja sitten anoppi niin saamme lapsen nukkumaan. Lapsi kuitenkin nukkui ja kehoitimme anoppia menemään ensin mutta hän sanoi että menkää te niin saatte käydä rauhassa että hän vahtii lasta.
No menimme saunaan ja olimme hetkeksi löylyyn ehtineet kun alkoi kuulua lapsenparku ja kun menimme ulos niin siellä lapsemme tuli juuri rantasaunalle. Anoppi oli mennyt viemään jätteitä kompostiin talon taakse ja lapsi oli herännyt oven kolaukseen ja säikähtänyt kun heräsi yksin. Anoppi mökötti meille loppuillan kun moitimme häntä turhasta. Niinpä mitä jos lapsi olisikin kiinnostunut vedestä ja mennyt sinne? Tuon jälkeen emme antaneet anopin valvoa lastamme.
No äkkiä sekin sitten tapahtui, että lapsi kerkesi kömpiä sängystä ylös ja ovesta ulos ja saunapolulle. Ja anoppi vei vain jätteitä kompostiin talon taakse, eiköhän se olisi kuullut sen lapsen parkumisen yhtä lailla jo ennen kuin lapsi olisi joutunut veteen?
Juu älkää antako lastanne anopille. Se on aina parempi niin, että kun niitä haavereita kuitenkin tapahtuu, niin syyllisiä on sitten ne vanhemmat itse, eikä anoppi.
Ja sitten murrosiässä kun teinit kiukuttelee ja tekee vaikka mitä typerää, niin on aina parempi, että syyllistetään vanhempia, eikä sitä anoppia. Jos se olisi sitä lasta hoitanut, niin siitähän sitä syytä sitten etsittäisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näille kahjoille rajattomille suurille ikäluokille se ”sovinto ja anteeksianto” tarkoittaa sitä, että vanhat p*rseilyt pitää unohtaa ja sitten voi aloittaa saman rallin uudelleen ihan puhtaalta pöydältä.
Ei kiitos.
Saako teiltä kykyä, minkä ikäisiä olette?
Kun teidän anoppinne ja tietenkin sitten myös omat vanhempanne kuuluvat kirjoitustenne mukaan niihin suuriin ikäluokkiin. Suuret ikäluokat syntyivät 40-luvun lopulla. Itse olen syntynyt 50-luvun puolella, enkä kuulu enää suuriin ikäluokkiin. Ja minunkin lapsenlapseni ovat jo aikaihmisiä.
Eikös näiden suurten ikäluokkien lapset ole jo nekin lapsensa tehneet jo parikymmentä vuotta sitten?
Nykyiset mummot ja papat on monet vielä työelämässä, eli alle 65-vuotiaita ja ei todellakaan ole niihin suuriin ikäluokkiin kuuluvia. Eikä sitä ole kaikki ns. virkeät eläkeläisetkään, ja vaikka olisivat, heidän lapsenlapsensa ei ole enää pikkulapsia. Suurin osa täällä olevista miniöistä kuitenkin puhuu vauvoistaan, joten heidän täyty olla alle nelikymppisiä. Jos olet 30-vuotias, olet syntynyt v. 1990. Ja anoppisi ilmeisesti joskus 50-luvulla, joten ei kannata enää rääpiä niistä suurista ikäluokista. Ne alkaa olla kaikki sitä ikäluokkaa, joka on lapsenlapsensa jo hoitaneet tai ei-hoitaneet jo iät ja ajat sitten.
Parikymmentä vuotta, ja olette itse niitä anoppeja tai anoppiehdokkaita, joiden käytöksestä takuuvarmasti löydetään sanomista ja haukkumista ihan riittämiin. Älkää kuvitelko olevanne mitään yli-ihmisiä. Teidän lapsenhoito-metodinne on heille vanhanaikaista ja naurettavaa ja teidän suustanne tulee sammakoita yhtä mittaa. Miniät rajoittavat teidän mahdollisuuksianne tavata lapsenlapsia aivan samoin, kuin te teette nyt. Tässä suhteessa maailma ei muutu.
Mun anoppi on 73, lapseni 5 ja 7. Anoppini sekä hänen poikansa ovat hankkineet lapsensa vähän kypsemmällä iällä.
En ole yli-ihminen, mutta sen verran minulla on käytöstapoja, etten mene kenenkään kotiin väkisin ja ala siellä haukkua poikaani ja miniääni, en vie heille väkisin tavaraa jota he eivät haluaa enkä hauku heitä jokaiselle vastaantulijalle.
No ei, et varmaan tee niin. Mutta jotain muuta sä teet ihan varmaan. Sellaista mistä sua miniät arvostelee ja keskenään teitä (tulevia) anoppeja haukkuu.
Eikä munkaan nyt jo edesmennyt äitini mitään tollasta tehnyt, mutta miniältä (nyt ex-sellaiselta) tuli kyllä viestiä milloin mistäkin, jopa siitä, kun olivat markkinoilla vauvan kanssa ja äitini työnsi rattaita. Miniä sanoi äidille, että käy katsomassa tuota jotain, ja häipyi tungokseen. Äiti odotteli sitten lapsen kanssa siinä vaikka kuinka kauan, ja viimein miniä tulee jostain ihan muusta suunnasta helkkarin vihaisena, että ei löytänyt teitä, missä te oikein olette olleet ja vielä lapsi mukana! Huuti mullekin puhelimessa siitä vielä jälkeenpäin, että kun ei voi ihmiseen luottaa. Älytöntä meininkiä.
Tämä ei ole nyt sulle, mutta siis muistakaa kuitenkin te pikkulasten äidit ja isät, että jos ja kun lasta jatkuvasti tuodaan mummoille hoitoon, että päästään itse sinne bilettämään, niin pitäkää sitten sen hoitamisen suhteen myös ne mölyt mahassanne. Kun itse ehdotatte tai paremminkin vaaditte, että lapsi tulee nyt sinne viikonlopuksi, niin tulkoon vaan mutta mummojen ehdoilla. Toivottavasti tämän ottaa onkeensa ne vanhemmat, joitten mielestä mummojen on hoidettava siksi, että heillä vanhemmilla on jotenkin oikeus saada lapsistaan vapaata ja mummoilla näinollen velvollisuus se vapaa heille järjestää.
Ja anopit kannattaa tosiaan unohtaakin lapsenhoitajina, älkää edes antako mahdollisuutta. Silloin säästyy monilta harmeilta. Ainakin anoppi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä nyt jo edesmennyt anoppi olisi halunnut hoitaa meidän lastamme. Kun lapselle oli ehkä 8kk niin annoimme hänen vahtia vauvaa kun kävimme kaupassa. Kun tulimme kotiin niin vauvalla oli naarmu otsassa. Ihmettelimme sitä ja anoppi sanoi että lapsille nyt sattuu.
Kun lapsi oli vähän päälle kaksi vuotta niin olimme mökillä anopin kanssa. Mökillä on rantasauna jota lämmitimme. Tarkoituksena oli että menemme ensin lapsen kanssa ja sitten anoppi niin saamme lapsen nukkumaan. Lapsi kuitenkin nukkui ja kehoitimme anoppia menemään ensin mutta hän sanoi että menkää te niin saatte käydä rauhassa että hän vahtii lasta.
No menimme saunaan ja olimme hetkeksi löylyyn ehtineet kun alkoi kuulua lapsenparku ja kun menimme ulos niin siellä lapsemme tuli juuri rantasaunalle. Anoppi oli mennyt viemään jätteitä kompostiin talon taakse ja lapsi oli herännyt oven kolaukseen ja säikähtänyt kun heräsi yksin. Anoppi mökötti meille loppuillan kun moitimme häntä turhasta. Niinpä mitä jos lapsi olisikin kiinnostunut vedestä ja mennyt sinne? Tuon jälkeen emme antaneet anopin valvoa lastamme.No äkkiä sekin sitten tapahtui, että lapsi kerkesi kömpiä sängystä ylös ja ovesta ulos ja saunapolulle. Ja anoppi vei vain jätteitä kompostiin talon taakse, eiköhän se olisi kuullut sen lapsen parkumisen yhtä lailla jo ennen kuin lapsi olisi joutunut veteen?
Juu älkää antako lastanne anopille. Se on aina parempi niin, että kun niitä haavereita kuitenkin tapahtuu, niin syyllisiä on sitten ne vanhemmat itse, eikä anoppi.
Ja sitten murrosiässä kun teinit kiukuttelee ja tekee vaikka mitä typerää, niin on aina parempi, että syyllistetään vanhempia, eikä sitä anoppia. Jos se olisi sitä lasta hoitanut, niin siitähän sitä syytä sitten etsittäisiin.
Jossain mökillä tuskin on kovin pitkä matka itäsiiven nukkumapaikasta ulko-ovelle. Mun anoppi olisi tuossa tilanteessa siemaillut ihan kaikessa rauhassa olutta tai viiniä ja kot-kot-kotkottanut, että kyllä pikkupirkon keuhkot ainakin on kunnossa. Eihän se lapsenlapsi voi hukkua, kun yksikään hänenkään lapsista ole hukkunut, vaikka niidenkään perään ei ole kukaan mökillä katsonut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näille kahjoille rajattomille suurille ikäluokille se ”sovinto ja anteeksianto” tarkoittaa sitä, että vanhat p*rseilyt pitää unohtaa ja sitten voi aloittaa saman rallin uudelleen ihan puhtaalta pöydältä.
Ei kiitos.
Ysikymppinen äitimuorini tapaa sanoa, että "voin antaa anteeksi, mutta en unohda ikinä." Mielestäni tuo käytännössä tarkoittaa, ettei anna myöskään anteeksi. Äidillä on norsun muisti, muistaa asiat sadan vuoden takaa, paitsi mitä on itse joskus tullut sanoneeksi.
No mut miten itse ajattelet? Säkö muka pystyt unohtamaan jonkun pahan asian tosta noin vaan sanomalla, että annan anteeksi? Ikinä ei se asia enää ajatuksiisi tule vai?
Kunpa olisikin noin, mutta kun ei ole. Voi antaa anteeksi vaikka sata kertaa, mutta silti asia ei mielestä unohdu, varsinkin jos se on joku todella ikävä juttu, jonka on saanut kokea toisen ihmisen taholta.
Anteeksi antaminen tarkoittaakin lähinnä sitä, että ei haudo kostoa toiselle eikä vaadi sitä ihmistä enää tilille mistään. Unohtaminen on kyllä jo liikaa vaadittu, eikä se keneltäkään onnistukaan. Niin kauan kuin muisti pelaa.

Syyttäkää sitten itteänne, kun jätitte nukkuvan lapsen anopin huomaan, vaikka siihen ei voi luottaa.

Sanoin tämän hieman huonosti, mutta äitini ei tosiaan anna anteeksi ja unohda, vaan palaa hyvinkin vanhoihin, muiden mielestä jo ajat sitten sovittuihin asioihin jopa vuosikymmenien päästä sopivan tilaisuuden tullen, hautoo kostoa, kantaa kaunaa ja sopivan tilaisuuden tullen noppaisee takaisin.
hah toi maksu on hyvä