Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle (miniälle) tultiin hymyillen ilmoittamaan, että on tehty semmoiset paperit, että sinä et meidän rahoista saa senttiäkään. Hymy hyytyi kun totesin, että hyvä juttu, meille tulee muutenkin avioehto.
Se on jännä juttu miten jotkut automaattisesti olettavat, että naiset on vain lompakon perässä ja dettä naisella ei voi olla omaa varallisuutta.
Onkohan nämä rahastus-teoreetikot aikoinaan itse liidelleet avioon dollarin kuvat silmissä (appiukolla oli paljon perintömetsää ennen kuin ryyppäsi ne), vai näkevätkin poikansa niin ankeana tyyppinä, ettei yksikään nainen voi kiinnostua hänestä muuten kuin elättäjänä? Mun mies ei edes ole erityisen varakas, ja perinnöksi tulossa homeinen mökki ja 1970-luvulla remontoitu rintamamiestalo muuttotappiokunnassa, ja nämäkin jaetaan kolmen lapsen kesken.
Nii no, ensimmäisissä sukujuhlissa jossa olin mieheni seurustelukumppaninsa eräs rouva tuli vielä myöhemmin varmistamaan :"oletko sinä oikeasti x kanssa?" Hitto kun en tajunnut vastata, että tietystikään, kuokin täällä muuten vain / olen maksettu seuralainen.
Noille pitäisi varmaan vastata, että joo, onhan tuo Petri vähän nolo näin ihmisten ilmoilla, mutta (ottaa unelmoiva, silmät puoliksi kiinni oleva ilme) sillä on ISO ja on muutenkin aikamoinen peto sängyssä, ja vähän muuallakin *kiihkeä huokaus*
Tätä ketjua lukiessa pitää monessa välissä nipistellä naamaansa ja muistuttaa itselleen, että joukossamme ilmeisesti on kuin onkin muutama äiti, jotka joko ovat hirveän traumatisoituneita tai joilla äitiyshormonit ovat pysyvästi hirttäneet kiinni, tai ehkä molempia. Heidän suhtautumisensa toisiin ihmisiin ja erityisesti miehensä äitiin on... ei sitä voi edes sanoin kuvata. Mulla on itsellä tyttäriä, heillä puolisot ja yksi tyttärentytär, ja he kaikki ovat ihania ja rakkaita. Jos jotain kautta saisin kuulla vävyjen todellisen mielipiteen olevankin, että olen mummoklonkku, menisin kiskoille makaamaan ja odottamaan junaa.
Jos sinulla on asialliset välit lapsiisi ja heidän puolisoihinsa, niin tuskin olet klonkku. Eli et käy ihan hyvää hyvyyttäsi kalustamassa ilman lupaa toisen kotia, et kaappaa lapsenlastasi toiseen huoneeseen piiloon vanhemmiltaan jne.
Minulla on asialliset välit lapsiini ja heidän puolisoihinsa, ja onneksi joukkoon ei ole osunut yhtään välitpoikkihitleriä, joka kiihtyy nollasta sataan sekunnissa ja katkoo välejä joka suuntaan , koska kaikki muut ovat väärässä. 350 sivua itkua pelkästään hullujen mummojen takia vakuuttaa, että joukossa on vauvojen äitejä ja muita naisihmisiä, jotka eivät niin sanotusti itsekään käy kaikilla sylintereillä.
Mitä sitten antaisit neuvoksi näille äideille, joilla on klonkkumummu riesana? Jos kerran välien katkaisu ei ole sopiva vaihtoehto, vaan hitleröintiä.
Hmm, riippuu vähän mitä välien katkaisulla tarkoitetaan. Ehkä joku pitää mun ratkaisua hitleröintinä kun yksinkertaisesti vastaan "ei kiitos" appivanhempien kahvittelukutsuille?
Mitäs sitten tehdään, jos "ei kiitos" ei toimi, vaan jos lapsia ei saada mummolaan niin sitten tungetaan katsomaan lapsenlapsia?
"EI, tänään meille ei sovi"
Toimii varmasti normaaleihin ihmisiin ihan kivasti. Meille tuli vuosisadan draama siitä että kerroin ettei lapsemme kuvia saa laittaa nettiin. Oltiin tämä kerrottu jo pari kertaa aiemminkin tosin, mutta kun ei mennyt jakeluun. Sen sijaan että oltaisiin pyydetty anteeksi ja poistettu kuvat, mentiin suoraan siihen miten p#ska ihminen olen ja yritän erottaa lapsenlapsen ja isovanhemman toisistaan. Jäi vähän epäselväksi miten tämä erottaminen liittyy siihen ettemme halua kuvia julkaistavan, mutta ei siihen pahan olon oksennukseen jaksanut edes vastata.
Oliko facebookiin? Voit ilmoittaa sinne kuvista niin facebook ehkä poistaa ne. Meilläkin appivanhemmat nauttii lapsenlapsen seurasta aina kännykän kameran läpi. Tai lähinnä mummo siinä häärää lapsen ympärillä ja appi toimii kuvaajana. Lapsi vaan usein pilaa näitä "kuvaussessioita" huutamalla ja itkemällä siinä mummon sylissä.
Miten tämä vuosisadan draama mahtoi lähteä liikkeelle? Riippuu nimittäin hirveän paljon siitä, miten asian ottaa esille ja käsittelee. Draamaa syntyy ihan varmasti, kun hyökkää toisen silmille, että etkö taatanan dille tajuu ettet voi meidän Nicon kuvia laitella nettiin.
Olen eri, mutta onko sinulla luetun ymmärtämisessä ongelmia? Tekstissä lulee selvästi, että perhe oli kertonut mummulle pariin otteeseen ennen kuvien laittoa, että kuvia ei saa laittaa nettiin. Ja tämä mummu laittoi silti. Ainoa hyväksyttävä syy tuolle mummun käytökselle on muistisairaus.

Olemme sanoneet asiasta monta kertaa. Kyllä normaalille ihmiselle menee jakeluun ekalla kerralla. Joka kerta myös ollaan sanottu nätisti. Vaikka oltaisiin sanottu kuvailemallasi tavalla niin vika olisi mielestäsi enemmän meissä kuin niissä jotka eivät toistuvista huomautuksista huolimatta ymmärrä?
Eli aikaisemmilla kerroilla olette sanoneet asiallisesti, sitten epäasiallisesti, ja mummo suuttui ja räjähti ja paskoitti?
En ymmärrä näitä tyyppejä joilla on pakkomielle löytää syy miniöistä ja jotka yrittävät selittää mustaa valkoiseksi miten isovanhemman käytös on ollut ihan normaalia. Enkä tarkoita nyt vain tätä kommenttia vaan yleisesti koko keskustelua.
Mä epäilen, että sellainen selittäjä ei ole koskaan tavannut sellaista ihmistä joka ei vaan pelaa samoilla sosiaalisilla säännöillä kun muut. Tai ainakaan ei ole saanut sellaista lähipiiriinsä.
Itsellänikin oli aikoinaan vaikeuksia uskoa, että sellaisia ihmisiä joiden kanssa minäkään en tulisi toimeen on oikeasti olemassa.
Toinen porukka jotka mummojen huonoa käytöstä puolustelee on ne jotka pienestä asti on koulutettu unohtamaan omat tarpeensa ja halunsa ja kuvittelevat, että se on se normi. Että tärkeintä on välttää konflikteja vaikka oman hyvinvoinnin kustannuksella.
Ja kolmas ryhmä on varmasti ne jotka itse käyttäytyvät hyvin kyseenalaisesti ja hakevat selittelyllä oikeutusta omaan huonoon käytökseensä.
Neljäs ryhmä: ne, jotka ovat päässeet näkemään höyrypäisten tuoreiden äidien tekemisiä.
Voi olla. Mutta luulen, että sellaiset jotka on tavannu höyrypäisiä tuoreita äitejä, tajuaa sen että on olemassa myös sekoja vanhoja äitejä.
Tuoreet äidit sekoilee, ylisuojelee, ylitulkitsee, draamailee hormonihöyryissään. Vanhemmilla voi olla monenlaista juttua taustalla. Se jos mummo kuvittelee olevansa lapsen äiti, ei ole normaalia. Mutta jos vahingossa sanoo äiti, se käy hyvin helposti sellaiselta, jolla on ollut muutama vekara itsellään ja on saanut kuunnella äiti sitä äiti tätä äitiäitiäiti-juttuja ja vastailla niihin parikinkymmentä vuotta. Mun omat lapset on jo 25+, mutta saan vieläkin sätkyn, kun jostain kuulen lapsen huutamassa ÄITI! (Ja kyllä tiedän, ettei ole oma lapsi)

Kun näät lapsia muualla ja juttelet heille niin vahingossa myös kutsut itseäsi heidän äidikseen?

Minä elän tällä hetkellä sitä pikkulapsiaikaa, ja sanon "äiti" varmaan satoja kertoja päivässä, ja silti en sano itseäni äidiksi naapurin lapsille. Joskus kun omalla lapsella on kaveri kylässä, niin saatan vahingossa sanoa molemmille heille, että äitipä tuo, ja senkin jälkeen korjaan sanani, että vaikka enhän minä Matin äiti kyllä ole.
Sen ikäisellä ihmisellä, jolla omat lapset jo saavat lapsia, ei todellakaan pitäisi olla "äiti auttaa" lausahdus millään lailla automaationa. Siitä pikkulapsi ajasta on aikaa 20-30 vuotta, ja aivan varmasti siinä vaiheessa ihminen on jo tottunut uudenlaiseen puhetyyliin.
Kukaan normaali ihminen ei puhuttele itseään äidiksi toisen lapsille.
Mun on välillä vaikea muistaa, kenelle lapsista olen huutamassa, joten huudan heidän nimensä putkeen "Tupuhupulupu". Isoäitinä omin varmasti heidän kaikkien lapset.

Kuule, tuoreilla äideillä on ihan lupa ylisuojella, jos ne välillä "sekoilee" tai loukkaantuu niin niillä on ihan pätevä syy siihen. Mikäs on mummon syy sekoilla? Dementia?

Niin, aivan, ja tässä ketjussa on pääasiallisesti puhuttu juuri noista mummoista jotka kuvittelee olevansa jotenkin sen vauvan vanhemman asemassa, että sillä mummolla olisi jotain oikeuksia siihen lapsenlapseen.
Se, että joku vahingossa sanoo itseään äidiksi jollekin vaikka pari kertaa vuodessa ei minunkaan mielestäni ole outoa, etenkin jos korjaa puheitaan, mutta tavallisista mummoista ei tässä ketjussa puhutakaan.
Minusta tuo tuoreet äidit sekoilee -argumentti menee vähän ohi. Vaikka sekoilisikin, niin se keskeinen pointti tässä on, että mummolla ei ole päätäntävaltaa aikuisen lapsensa ja tämän puolison asioihin. Tähän lukeutuu lapsen nimi, päiväkotikuviot, kouluasiat ja ihan kaikki lapseen liittyvät. Mummo voi mielestään tietää asiat paremmin ja mielipiteensä ilmaista, mutta se paremmin tietäminen ei oikeuta poikkeamaan vanhempien tahdosta. Jos se äiti haluaa piettää itkevää vastasyntynyttä pääasiassa omassa/isän sylissä, imettää lapsentahtisesti ja olla jättämättä pientä vauvaa mummolaan yöksi ilman vanhempiaan, niin mummon ei auta kuin kestää.
Kyllä minunkin äitini on monesta vaivoihin liittyvistä asiasta kanssani erimieltä. Hän on kuitenkin normaali ihminen ja antaa minun itse kasvattaa lapseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saa antaa mutta kuoleman jälkeen tasataan. Voitte vaatia auton.
No eivät voi. Anopin kuoleman jälkeen tasataan se omaisuus, mikä anopilla oli kuolinhetkellään.
Jos anoppi on auttanut tytärtään asuntoasioissa ja autossa, niistä pitää olla todiste. Jostain pitää näkyä se, että anoppi on osallistunut rahallisesti asunnon ja auton hankintaan. Tavanomaisista lahjoista ja vaateostoksista ei voi mitään vaatia.
Eikä miniällä ole jakotilaisuudessa minkäänlaista sananvaltaa. Hän ei peri mitään, vaan hänen miehensä.
Anoppini on hamsteri, ja kerran tokaisi, että on sitten mulla kova tekeminen talon tyhjätäyksessä, kun hänestä aika jättää. En luvannut ottaa urakakseni, anopilla on kolme lasta. He hoitakoon homman. Todennäköisesti myyvät koko pesän ja jakavat rahat, se tavaramäärä on niin infernaalinen, ettei siinä ihan viikonloppu tai kaksi riitä. En tiedä, haluaako anoppi yrittää nakuttaa vielä haudan takaa.
Ovatko anopin kolme lasta kaikki poikia?
2/3 poikia. Tytär asuu kaukana, ja hän kiireisenä juristina ei tietenkään voi tuollaiseen tuhlata aikaa, kun on niin paljon tärkeämpi kuin kukaan muu.
Sun mies ilmeisesti on vielä kiireisempi, koska ei ehdi hoitaa äitinsä kuolinsiivousta, vaan pitäis pistää vaimo asialle?
No eihän miehet siivoa. Se on naisten homma. Paitsi tämän kiireisen juristi-tyttären.
Alkaa pikku hiljaa vaikuttaa siltä, että sulla on joku ongelma tämän juristi-tyttären kanssa.
No ei kyllä ole ongelmia muiden miehen sukulaisten kanssa, kuun hänen äitinsä. Sisko on oikein mukava tyyppi, eikä liidä tutkinnollaan/töillään, toisin kuin äitinsä tyttärensä menestyksellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle (miniälle) tultiin hymyillen ilmoittamaan, että on tehty semmoiset paperit, että sinä et meidän rahoista saa senttiäkään. Hymy hyytyi kun totesin, että hyvä juttu, meille tulee muutenkin avioehto.
Se on jännä juttu miten jotkut automaattisesti olettavat, että naiset on vain lompakon perässä ja dettä naisella ei voi olla omaa varallisuutta.
Onkohan nämä rahastus-teoreetikot aikoinaan itse liidelleet avioon dollarin kuvat silmissä (appiukolla oli paljon perintömetsää ennen kuin ryyppäsi ne), vai näkevätkin poikansa niin ankeana tyyppinä, ettei yksikään nainen voi kiinnostua hänestä muuten kuin elättäjänä? Mun mies ei edes ole erityisen varakas, ja perinnöksi tulossa homeinen mökki ja 1970-luvulla remontoitu rintamamiestalo muuttotappiokunnassa, ja nämäkin jaetaan kolmen lapsen kesken.
Nii no, ensimmäisissä sukujuhlissa jossa olin mieheni seurustelukumppaninsa eräs rouva tuli vielä myöhemmin varmistamaan :"oletko sinä oikeasti x kanssa?" Hitto kun en tajunnut vastata, että tietystikään, kuokin täällä muuten vain / olen maksettu seuralainen.
Noille pitäisi varmaan vastata, että joo, onhan tuo Petri vähän nolo näin ihmisten ilmoilla, mutta (ottaa unelmoiva, silmät puoliksi kiinni oleva ilme) sillä on ISO ja on muutenkin aikamoinen peto sängyssä, ja vähän muuallakin *kiihkeä huokaus*
Tätä ketjua lukiessa pitää monessa välissä nipistellä naamaansa ja muistuttaa itselleen, että joukossamme ilmeisesti on kuin onkin muutama äiti, jotka joko ovat hirveän traumatisoituneita tai joilla äitiyshormonit ovat pysyvästi hirttäneet kiinni, tai ehkä molempia. Heidän suhtautumisensa toisiin ihmisiin ja erityisesti miehensä äitiin on... ei sitä voi edes sanoin kuvata. Mulla on itsellä tyttäriä, heillä puolisot ja yksi tyttärentytär, ja he kaikki ovat ihania ja rakkaita. Jos jotain kautta saisin kuulla vävyjen todellisen mielipiteen olevankin, että olen mummoklonkku, menisin kiskoille makaamaan ja odottamaan junaa.
Jos sinulla on asialliset välit lapsiisi ja heidän puolisoihinsa, niin tuskin olet klonkku. Eli et käy ihan hyvää hyvyyttäsi kalustamassa ilman lupaa toisen kotia, et kaappaa lapsenlastasi toiseen huoneeseen piiloon vanhemmiltaan jne.
Minulla on asialliset välit lapsiini ja heidän puolisoihinsa, ja onneksi joukkoon ei ole osunut yhtään välitpoikkihitleriä, joka kiihtyy nollasta sataan sekunnissa ja katkoo välejä joka suuntaan , koska kaikki muut ovat väärässä. 350 sivua itkua pelkästään hullujen mummojen takia vakuuttaa, että joukossa on vauvojen äitejä ja muita naisihmisiä, jotka eivät niin sanotusti itsekään käy kaikilla sylintereillä.
Mitä sitten antaisit neuvoksi näille äideille, joilla on klonkkumummu riesana? Jos kerran välien katkaisu ei ole sopiva vaihtoehto, vaan hitleröintiä.
Hmm, riippuu vähän mitä välien katkaisulla tarkoitetaan. Ehkä joku pitää mun ratkaisua hitleröintinä kun yksinkertaisesti vastaan "ei kiitos" appivanhempien kahvittelukutsuille?
Mitäs sitten tehdään, jos "ei kiitos" ei toimi, vaan jos lapsia ei saada mummolaan niin sitten tungetaan katsomaan lapsenlapsia?
"EI, tänään meille ei sovi"
Toimii varmasti normaaleihin ihmisiin ihan kivasti. Meille tuli vuosisadan draama siitä että kerroin ettei lapsemme kuvia saa laittaa nettiin. Oltiin tämä kerrottu jo pari kertaa aiemminkin tosin, mutta kun ei mennyt jakeluun. Sen sijaan että oltaisiin pyydetty anteeksi ja poistettu kuvat, mentiin suoraan siihen miten p#ska ihminen olen ja yritän erottaa lapsenlapsen ja isovanhemman toisistaan. Jäi vähän epäselväksi miten tämä erottaminen liittyy siihen ettemme halua kuvia julkaistavan, mutta ei siihen pahan olon oksennukseen jaksanut edes vastata.
Oliko facebookiin? Voit ilmoittaa sinne kuvista niin facebook ehkä poistaa ne. Meilläkin appivanhemmat nauttii lapsenlapsen seurasta aina kännykän kameran läpi. Tai lähinnä mummo siinä häärää lapsen ympärillä ja appi toimii kuvaajana. Lapsi vaan usein pilaa näitä "kuvaussessioita" huutamalla ja itkemällä siinä mummon sylissä.
Miten tämä vuosisadan draama mahtoi lähteä liikkeelle? Riippuu nimittäin hirveän paljon siitä, miten asian ottaa esille ja käsittelee. Draamaa syntyy ihan varmasti, kun hyökkää toisen silmille, että etkö taatanan dille tajuu ettet voi meidän Nicon kuvia laitella nettiin.
Olemme sanoneet asiasta monta kertaa. Kyllä normaalille ihmiselle menee jakeluun ekalla kerralla. Joka kerta myös ollaan sanottu nätisti. Vaikka oltaisiin sanottu kuvailemallasi tavalla niin vika olisi mielestäsi enemmän meissä kuin niissä jotka eivät toistuvista huomautuksista huolimatta ymmärrä?
Eli aikaisemmilla kerroilla olette sanoneet asiallisesti, sitten epäasiallisesti, ja mummo suuttui ja räjähti ja paskoitti?
En ymmärrä näitä tyyppejä joilla on pakkomielle löytää syy miniöistä ja jotka yrittävät selittää mustaa valkoiseksi miten isovanhemman käytös on ollut ihan normaalia. Enkä tarkoita nyt vain tätä kommenttia vaan yleisesti koko keskustelua.
Enpä usko, että kukaan on väittänyt noin. Siinä sen sijaan on perää, että silloin kun huudetaan ja näpäytellään ja tapellaan ja pannaan välejä poikki, siinä on aina vähintään pari osapuolta, eikä viattomia ainuttakaan.
No kun toinen osapuoli ei kuuntele mitään, vaan jatkaa ylikävelyä, kritisointia ja jatkuvaa puuttumista aikuisen lapsensa perheen elämään, niin siinä alkaa olla keinot vähissä. En koe millään lailla osallistuneeni tilanteen muodostumiseen, vaan yritin neuvotella, sietää ja löytää muuta keinoa. Mitätöinti vaan jatkui ja paheni, lopulta ainoa keino oli pitää puolensa, joka johti välien katkeamiseen (huom! Anoppi katkoi välit). En ole kokonaan viaton, mutta tässä sopassa suurin syntini on se, että valitsin puolisokseni anopin pojan.
Vierailija kirjoitti:
Mun on välillä vaikea muistaa, kenelle lapsista olen huutamassa, joten huudan heidän nimensä putkeen "Tupuhupulupu". Isoäitinä omin varmasti heidän kaikkien lapset.
Älä sit ihmettele, jos välit ovat nihkeät.

Oi ihanaa(siis tuo välien katkeaminen)! Olen itse nyt siinä pisteessä kun anoppi kritisoi, ylikävelee ja periaatteessa tekee ihan mitä hän haluaa mun vauvan kanssa, että mun jaksaminen alkaa olla totaalisesti lopussa. Ei sitä vaan loputtomasti jaksa eikä minusta tarvitsekaan. Olen yrittänyt selvitä tästä kunnialla olemalla kohtelias, suuri virhe! Päätin että sanon rumasti ihan vaan päästäkseni eroon tosta haaskalinnusta! Mulla on tällä hetkellä hirveä päänsärky kiitos anopin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle (miniälle) tultiin hymyillen ilmoittamaan, että on tehty semmoiset paperit, että sinä et meidän rahoista saa senttiäkään. Hymy hyytyi kun totesin, että hyvä juttu, meille tulee muutenkin avioehto.
Se on jännä juttu miten jotkut automaattisesti olettavat, että naiset on vain lompakon perässä ja dettä naisella ei voi olla omaa varallisuutta.
Onkohan nämä rahastus-teoreetikot aikoinaan itse liidelleet avioon dollarin kuvat silmissä (appiukolla oli paljon perintömetsää ennen kuin ryyppäsi ne), vai näkevätkin poikansa niin ankeana tyyppinä, ettei yksikään nainen voi kiinnostua hänestä muuten kuin elättäjänä? Mun mies ei edes ole erityisen varakas, ja perinnöksi tulossa homeinen mökki ja 1970-luvulla remontoitu rintamamiestalo muuttotappiokunnassa, ja nämäkin jaetaan kolmen lapsen kesken.
Nii no, ensimmäisissä sukujuhlissa jossa olin mieheni seurustelukumppaninsa eräs rouva tuli vielä myöhemmin varmistamaan :"oletko sinä oikeasti x kanssa?" Hitto kun en tajunnut vastata, että tietystikään, kuokin täällä muuten vain / olen maksettu seuralainen.
Noille pitäisi varmaan vastata, että joo, onhan tuo Petri vähän nolo näin ihmisten ilmoilla, mutta (ottaa unelmoiva, silmät puoliksi kiinni oleva ilme) sillä on ISO ja on muutenkin aikamoinen peto sängyssä, ja vähän muuallakin *kiihkeä huokaus*
Tätä ketjua lukiessa pitää monessa välissä nipistellä naamaansa ja muistuttaa itselleen, että joukossamme ilmeisesti on kuin onkin muutama äiti, jotka joko ovat hirveän traumatisoituneita tai joilla äitiyshormonit ovat pysyvästi hirttäneet kiinni, tai ehkä molempia. Heidän suhtautumisensa toisiin ihmisiin ja erityisesti miehensä äitiin on... ei sitä voi edes sanoin kuvata. Mulla on itsellä tyttäriä, heillä puolisot ja yksi tyttärentytär, ja he kaikki ovat ihania ja rakkaita. Jos jotain kautta saisin kuulla vävyjen todellisen mielipiteen olevankin, että olen mummoklonkku, menisin kiskoille makaamaan ja odottamaan junaa.
Jos sinulla on asialliset välit lapsiisi ja heidän puolisoihinsa, niin tuskin olet klonkku. Eli et käy ihan hyvää hyvyyttäsi kalustamassa ilman lupaa toisen kotia, et kaappaa lapsenlastasi toiseen huoneeseen piiloon vanhemmiltaan jne.
Minulla on asialliset välit lapsiini ja heidän puolisoihinsa, ja onneksi joukkoon ei ole osunut yhtään välitpoikkihitleriä, joka kiihtyy nollasta sataan sekunnissa ja katkoo välejä joka suuntaan , koska kaikki muut ovat väärässä. 350 sivua itkua pelkästään hullujen mummojen takia vakuuttaa, että joukossa on vauvojen äitejä ja muita naisihmisiä, jotka eivät niin sanotusti itsekään käy kaikilla sylintereillä.
Mitä sitten antaisit neuvoksi näille äideille, joilla on klonkkumummu riesana? Jos kerran välien katkaisu ei ole sopiva vaihtoehto, vaan hitleröintiä.
Hmm, riippuu vähän mitä välien katkaisulla tarkoitetaan. Ehkä joku pitää mun ratkaisua hitleröintinä kun yksinkertaisesti vastaan "ei kiitos" appivanhempien kahvittelukutsuille?
Mitäs sitten tehdään, jos "ei kiitos" ei toimi, vaan jos lapsia ei saada mummolaan niin sitten tungetaan katsomaan lapsenlapsia?
"EI, tänään meille ei sovi"
Toimii varmasti normaaleihin ihmisiin ihan kivasti. Meille tuli vuosisadan draama siitä että kerroin ettei lapsemme kuvia saa laittaa nettiin. Oltiin tämä kerrottu jo pari kertaa aiemminkin tosin, mutta kun ei mennyt jakeluun. Sen sijaan että oltaisiin pyydetty anteeksi ja poistettu kuvat, mentiin suoraan siihen miten p#ska ihminen olen ja yritän erottaa lapsenlapsen ja isovanhemman toisistaan. Jäi vähän epäselväksi miten tämä erottaminen liittyy siihen ettemme halua kuvia julkaistavan, mutta ei siihen pahan olon oksennukseen jaksanut edes vastata.
Oliko facebookiin? Voit ilmoittaa sinne kuvista niin facebook ehkä poistaa ne. Meilläkin appivanhemmat nauttii lapsenlapsen seurasta aina kännykän kameran läpi. Tai lähinnä mummo siinä häärää lapsen ympärillä ja appi toimii kuvaajana. Lapsi vaan usein pilaa näitä "kuvaussessioita" huutamalla ja itkemällä siinä mummon sylissä.
Miten tämä vuosisadan draama mahtoi lähteä liikkeelle? Riippuu nimittäin hirveän paljon siitä, miten asian ottaa esille ja käsittelee. Draamaa syntyy ihan varmasti, kun hyökkää toisen silmille, että etkö taatanan dille tajuu ettet voi meidän Nicon kuvia laitella nettiin.
Olemme sanoneet asiasta monta kertaa. Kyllä normaalille ihmiselle menee jakeluun ekalla kerralla. Joka kerta myös ollaan sanottu nätisti. Vaikka oltaisiin sanottu kuvailemallasi tavalla niin vika olisi mielestäsi enemmän meissä kuin niissä jotka eivät toistuvista huomautuksista huolimatta ymmärrä?
Eli aikaisemmilla kerroilla olette sanoneet asiallisesti, sitten epäasiallisesti, ja mummo suuttui ja räjähti ja paskoitti?
En ymmärrä näitä tyyppejä joilla on pakkomielle löytää syy miniöistä ja jotka yrittävät selittää mustaa valkoiseksi miten isovanhemman käytös on ollut ihan normaalia. Enkä tarkoita nyt vain tätä kommenttia vaan yleisesti koko keskustelua.
Mä epäilen, että sellainen selittäjä ei ole koskaan tavannut sellaista ihmistä joka ei vaan pelaa samoilla sosiaalisilla säännöillä kun muut. Tai ainakaan ei ole saanut sellaista lähipiiriinsä.
Itsellänikin oli aikoinaan vaikeuksia uskoa, että sellaisia ihmisiä joiden kanssa minäkään en tulisi toimeen on oikeasti olemassa.
Toinen porukka jotka mummojen huonoa käytöstä puolustelee on ne jotka pienestä asti on koulutettu unohtamaan omat tarpeensa ja halunsa ja kuvittelevat, että se on se normi. Että tärkeintä on välttää konflikteja vaikka oman hyvinvoinnin kustannuksella.
Ja kolmas ryhmä on varmasti ne jotka itse käyttäytyvät hyvin kyseenalaisesti ja hakevat selittelyllä oikeutusta omaan huonoon käytökseensä.
Neljäs ryhmä: ne, jotka ovat päässeet näkemään höyrypäisten tuoreiden äidien tekemisiä.
Voi olla. Mutta luulen, että sellaiset jotka on tavannu höyrypäisiä tuoreita äitejä, tajuaa sen että on olemassa myös sekoja vanhoja äitejä.
Tuoreet äidit sekoilee, ylisuojelee, ylitulkitsee, draamailee hormonihöyryissään. Vanhemmilla voi olla monenlaista juttua taustalla. Se jos mummo kuvittelee olevansa lapsen äiti, ei ole normaalia. Mutta jos vahingossa sanoo äiti, se käy hyvin helposti sellaiselta, jolla on ollut muutama vekara itsellään ja on saanut kuunnella äiti sitä äiti tätä äitiäitiäiti-juttuja ja vastailla niihin parikinkymmentä vuotta. Mun omat lapset on jo 25+, mutta saan vieläkin sätkyn, kun jostain kuulen lapsen huutamassa ÄITI! (Ja kyllä tiedän, ettei ole oma lapsi)
Kuule, tuoreilla äideillä on ihan lupa ylisuojella, jos ne välillä "sekoilee" tai loukkaantuu niin niillä on ihan pätevä syy siihen. Mikäs on mummon syy sekoilla? Dementia?
Luuletko että mummot sekoilee pahuuttaan? Luuletko että ne haluaa tehdä pahaa lapsille?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun on välillä vaikea muistaa, kenelle lapsista olen huutamassa, joten huudan heidän nimensä putkeen "Tupuhupulupu". Isoäitinä omin varmasti heidän kaikkien lapset.
Älä sit ihmettele, jos välit ovat nihkeät.
Ei ole nihkeät :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saa antaa mutta kuoleman jälkeen tasataan. Voitte vaatia auton.
No eivät voi. Anopin kuoleman jälkeen tasataan se omaisuus, mikä anopilla oli kuolinhetkellään.
Jos anoppi on auttanut tytärtään asuntoasioissa ja autossa, niistä pitää olla todiste. Jostain pitää näkyä se, että anoppi on osallistunut rahallisesti asunnon ja auton hankintaan. Tavanomaisista lahjoista ja vaateostoksista ei voi mitään vaatia.
Eikä miniällä ole jakotilaisuudessa minkäänlaista sananvaltaa. Hän ei peri mitään, vaan hänen miehensä.
Anoppini on hamsteri, ja kerran tokaisi, että on sitten mulla kova tekeminen talon tyhjätäyksessä, kun hänestä aika jättää. En luvannut ottaa urakakseni, anopilla on kolme lasta. He hoitakoon homman. Todennäköisesti myyvät koko pesän ja jakavat rahat, se tavaramäärä on niin infernaalinen, ettei siinä ihan viikonloppu tai kaksi riitä. En tiedä, haluaako anoppi yrittää nakuttaa vielä haudan takaa.
Ovatko anopin kolme lasta kaikki poikia?
2/3 poikia. Tytär asuu kaukana, ja hän kiireisenä juristina ei tietenkään voi tuollaiseen tuhlata aikaa, kun on niin paljon tärkeämpi kuin kukaan muu.
Sun mies ilmeisesti on vielä kiireisempi, koska ei ehdi hoitaa äitinsä kuolinsiivousta, vaan pitäis pistää vaimo asialle?
No eihän miehet siivoa. Se on naisten homma. Paitsi tämän kiireisen juristi-tyttären.
Alkaa pikku hiljaa vaikuttaa siltä, että sulla on joku ongelma tämän juristi-tyttären kanssa.
No ei kyllä ole ongelmia muiden miehen sukulaisten kanssa, kuun hänen äitinsä. Sisko on oikein mukava tyyppi, eikä liidä tutkinnollaan/töillään, toisin kuin äitinsä tyttärensä menestyksellä.
Mutta v-uilet kuitenkin kun on juristi ja kiireinen. Tämä selvä.

Eihän tuo kirjoittaja kirjoittanut tuota omana mielipiteenään vaan anopin näkökulmasta. Mielestäni ihan selkeää. Ohis

"2/3 poikia. Tytär asuu kaukana, ja hän kiireisenä juristina ei tietenkään voi tuollaiseen tuhlata aikaa, kun on niin paljon tärkeämpi kuin kukaan muu." Kyllä tämä oli ihan miniän omaa näkökulmaa :D
Onpa kamala ketju. Hirvittää, olen( toivottavasti) tuleva anoppi. Kertokaahan nyt, kuinka pitää käyttäytyä. Itselläni ei ole ollut ongelmia anopin kanssa eikä puolisollani oman äitini kanssa. Ovat saaneet tavata lapsia ja/tai hoitaa, jos ovat jaksaneet ja halunneet. Kummankaan vanhemmat eivät ole puuttuneet elämäämme. Päinvastoin, ovat auttaneet monessa asiassa ja olemme heille kiitollisia. Emme ole vaatineet apua, olemme saaneet sen vapaaehtoisesti tai ehkä siksi, että vanhempamme hoksasivat, että eivät nuo yksinkään selviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle (miniälle) tultiin hymyillen ilmoittamaan, että on tehty semmoiset paperit, että sinä et meidän rahoista saa senttiäkään. Hymy hyytyi kun totesin, että hyvä juttu, meille tulee muutenkin avioehto.
Se on jännä juttu miten jotkut automaattisesti olettavat, että naiset on vain lompakon perässä ja dettä naisella ei voi olla omaa varallisuutta.
Onkohan nämä rahastus-teoreetikot aikoinaan itse liidelleet avioon dollarin kuvat silmissä (appiukolla oli paljon perintömetsää ennen kuin ryyppäsi ne), vai näkevätkin poikansa niin ankeana tyyppinä, ettei yksikään nainen voi kiinnostua hänestä muuten kuin elättäjänä? Mun mies ei edes ole erityisen varakas, ja perinnöksi tulossa homeinen mökki ja 1970-luvulla remontoitu rintamamiestalo muuttotappiokunnassa, ja nämäkin jaetaan kolmen lapsen kesken.
Nii no, ensimmäisissä sukujuhlissa jossa olin mieheni seurustelukumppaninsa eräs rouva tuli vielä myöhemmin varmistamaan :"oletko sinä oikeasti x kanssa?" Hitto kun en tajunnut vastata, että tietystikään, kuokin täällä muuten vain / olen maksettu seuralainen.
Noille pitäisi varmaan vastata, että joo, onhan tuo Petri vähän nolo näin ihmisten ilmoilla, mutta (ottaa unelmoiva, silmät puoliksi kiinni oleva ilme) sillä on ISO ja on muutenkin aikamoinen peto sängyssä, ja vähän muuallakin *kiihkeä huokaus*
Tätä ketjua lukiessa pitää monessa välissä nipistellä naamaansa ja muistuttaa itselleen, että joukossamme ilmeisesti on kuin onkin muutama äiti, jotka joko ovat hirveän traumatisoituneita tai joilla äitiyshormonit ovat pysyvästi hirttäneet kiinni, tai ehkä molempia. Heidän suhtautumisensa toisiin ihmisiin ja erityisesti miehensä äitiin on... ei sitä voi edes sanoin kuvata. Mulla on itsellä tyttäriä, heillä puolisot ja yksi tyttärentytär, ja he kaikki ovat ihania ja rakkaita. Jos jotain kautta saisin kuulla vävyjen todellisen mielipiteen olevankin, että olen mummoklonkku, menisin kiskoille makaamaan ja odottamaan junaa.
Jos sinulla on asialliset välit lapsiisi ja heidän puolisoihinsa, niin tuskin olet klonkku. Eli et käy ihan hyvää hyvyyttäsi kalustamassa ilman lupaa toisen kotia, et kaappaa lapsenlastasi toiseen huoneeseen piiloon vanhemmiltaan jne.
Minulla on asialliset välit lapsiini ja heidän puolisoihinsa, ja onneksi joukkoon ei ole osunut yhtään välitpoikkihitleriä, joka kiihtyy nollasta sataan sekunnissa ja katkoo välejä joka suuntaan , koska kaikki muut ovat väärässä. 350 sivua itkua pelkästään hullujen mummojen takia vakuuttaa, että joukossa on vauvojen äitejä ja muita naisihmisiä, jotka eivät niin sanotusti itsekään käy kaikilla sylintereillä.
Mitä sitten antaisit neuvoksi näille äideille, joilla on klonkkumummu riesana? Jos kerran välien katkaisu ei ole sopiva vaihtoehto, vaan hitleröintiä.
Hmm, riippuu vähän mitä välien katkaisulla tarkoitetaan. Ehkä joku pitää mun ratkaisua hitleröintinä kun yksinkertaisesti vastaan "ei kiitos" appivanhempien kahvittelukutsuille?
Mitäs sitten tehdään, jos "ei kiitos" ei toimi, vaan jos lapsia ei saada mummolaan niin sitten tungetaan katsomaan lapsenlapsia?
"EI, tänään meille ei sovi"
Toimii varmasti normaaleihin ihmisiin ihan kivasti. Meille tuli vuosisadan draama siitä että kerroin ettei lapsemme kuvia saa laittaa nettiin. Oltiin tämä kerrottu jo pari kertaa aiemminkin tosin, mutta kun ei mennyt jakeluun. Sen sijaan että oltaisiin pyydetty anteeksi ja poistettu kuvat, mentiin suoraan siihen miten p#ska ihminen olen ja yritän erottaa lapsenlapsen ja isovanhemman toisistaan. Jäi vähän epäselväksi miten tämä erottaminen liittyy siihen ettemme halua kuvia julkaistavan, mutta ei siihen pahan olon oksennukseen jaksanut edes vastata.
Oliko facebookiin? Voit ilmoittaa sinne kuvista niin facebook ehkä poistaa ne. Meilläkin appivanhemmat nauttii lapsenlapsen seurasta aina kännykän kameran läpi. Tai lähinnä mummo siinä häärää lapsen ympärillä ja appi toimii kuvaajana. Lapsi vaan usein pilaa näitä "kuvaussessioita" huutamalla ja itkemällä siinä mummon sylissä.
Miten tämä vuosisadan draama mahtoi lähteä liikkeelle? Riippuu nimittäin hirveän paljon siitä, miten asian ottaa esille ja käsittelee. Draamaa syntyy ihan varmasti, kun hyökkää toisen silmille, että etkö taatanan dille tajuu ettet voi meidän Nicon kuvia laitella nettiin.
Olemme sanoneet asiasta monta kertaa. Kyllä normaalille ihmiselle menee jakeluun ekalla kerralla. Joka kerta myös ollaan sanottu nätisti. Vaikka oltaisiin sanottu kuvailemallasi tavalla niin vika olisi mielestäsi enemmän meissä kuin niissä jotka eivät toistuvista huomautuksista huolimatta ymmärrä?
Eli aikaisemmilla kerroilla olette sanoneet asiallisesti, sitten epäasiallisesti, ja mummo suuttui ja räjähti ja paskoitti?
En ymmärrä näitä tyyppejä joilla on pakkomielle löytää syy miniöistä ja jotka yrittävät selittää mustaa valkoiseksi miten isovanhemman käytös on ollut ihan normaalia. Enkä tarkoita nyt vain tätä kommenttia vaan yleisesti koko keskustelua.
Mä epäilen, että sellainen selittäjä ei ole koskaan tavannut sellaista ihmistä joka ei vaan pelaa samoilla sosiaalisilla säännöillä kun muut. Tai ainakaan ei ole saanut sellaista lähipiiriinsä.
Itsellänikin oli aikoinaan vaikeuksia uskoa, että sellaisia ihmisiä joiden kanssa minäkään en tulisi toimeen on oikeasti olemassa.
Toinen porukka jotka mummojen huonoa käytöstä puolustelee on ne jotka pienestä asti on koulutettu unohtamaan omat tarpeensa ja halunsa ja kuvittelevat, että se on se normi. Että tärkeintä on välttää konflikteja vaikka oman hyvinvoinnin kustannuksella.
Ja kolmas ryhmä on varmasti ne jotka itse käyttäytyvät hyvin kyseenalaisesti ja hakevat selittelyllä oikeutusta omaan huonoon käytökseensä.
Neljäs ryhmä: ne, jotka ovat päässeet näkemään höyrypäisten tuoreiden äidien tekemisiä.
Voi olla. Mutta luulen, että sellaiset jotka on tavannu höyrypäisiä tuoreita äitejä, tajuaa sen että on olemassa myös sekoja vanhoja äitejä.
Tuoreet äidit sekoilee, ylisuojelee, ylitulkitsee, draamailee hormonihöyryissään. Vanhemmilla voi olla monenlaista juttua taustalla. Se jos mummo kuvittelee olevansa lapsen äiti, ei ole normaalia. Mutta jos vahingossa sanoo äiti, se käy hyvin helposti sellaiselta, jolla on ollut muutama vekara itsellään ja on saanut kuunnella äiti sitä äiti tätä äitiäitiäiti-juttuja ja vastailla niihin parikinkymmentä vuotta. Mun omat lapset on jo 25+, mutta saan vieläkin sätkyn, kun jostain kuulen lapsen huutamassa ÄITI! (Ja kyllä tiedän, ettei ole oma lapsi)
Kuule, tuoreilla äideillä on ihan lupa ylisuojella, jos ne välillä "sekoilee" tai loukkaantuu niin niillä on ihan pätevä syy siihen. Mikäs on mummon syy sekoilla? Dementia?
Luuletko että mummot sekoilee pahuuttaan? Luuletko että ne haluaa tehdä pahaa lapsille?
No eivät kyllä hyvääkään halua. Haluavat vain, että lapsen perhe mukautuu sen mummun tarpeiden täyttäjäksi.
Avioliitto päättyy joko eroon tai toisen puolison kuolemaan. Jos kuolet ennen isääsi, ei miehesi peri aikanaan häntä, ellei hänen hyväksi ole tehty testamenttia, koska ette ole enää naimisissa. Silloin perintö menee isäsi vanhemmille, sisaruksille tai näiden lapsille. Jos näitä ei ole, eikä testamenttia, valtiolle.