Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle (miniälle) tultiin hymyillen ilmoittamaan, että on tehty semmoiset paperit, että sinä et meidän rahoista saa senttiäkään. Hymy hyytyi kun totesin, että hyvä juttu, meille tulee muutenkin avioehto.
Se on jännä juttu miten jotkut automaattisesti olettavat, että naiset on vain lompakon perässä ja dettä naisella ei voi olla omaa varallisuutta.
Onkohan nämä rahastus-teoreetikot aikoinaan itse liidelleet avioon dollarin kuvat silmissä (appiukolla oli paljon perintömetsää ennen kuin ryyppäsi ne), vai näkevätkin poikansa niin ankeana tyyppinä, ettei yksikään nainen voi kiinnostua hänestä muuten kuin elättäjänä? Mun mies ei edes ole erityisen varakas, ja perinnöksi tulossa homeinen mökki ja 1970-luvulla remontoitu rintamamiestalo muuttotappiokunnassa, ja nämäkin jaetaan kolmen lapsen kesken.
Nii no, ensimmäisissä sukujuhlissa jossa olin mieheni seurustelukumppaninsa eräs rouva tuli vielä myöhemmin varmistamaan :"oletko sinä oikeasti x kanssa?" Hitto kun en tajunnut vastata, että tietystikään, kuokin täällä muuten vain / olen maksettu seuralainen.
Noille pitäisi varmaan vastata, että joo, onhan tuo Petri vähän nolo näin ihmisten ilmoilla, mutta (ottaa unelmoiva, silmät puoliksi kiinni oleva ilme) sillä on ISO ja on muutenkin aikamoinen peto sängyssä, ja vähän muuallakin *kiihkeä huokaus*
Tätä ketjua lukiessa pitää monessa välissä nipistellä naamaansa ja muistuttaa itselleen, että joukossamme ilmeisesti on kuin onkin muutama äiti, jotka joko ovat hirveän traumatisoituneita tai joilla äitiyshormonit ovat pysyvästi hirttäneet kiinni, tai ehkä molempia. Heidän suhtautumisensa toisiin ihmisiin ja erityisesti miehensä äitiin on... ei sitä voi edes sanoin kuvata. Mulla on itsellä tyttäriä, heillä puolisot ja yksi tyttärentytär, ja he kaikki ovat ihania ja rakkaita. Jos jotain kautta saisin kuulla vävyjen todellisen mielipiteen olevankin, että olen mummoklonkku, menisin kiskoille makaamaan ja odottamaan junaa.
Jos sinulla on asialliset välit lapsiisi ja heidän puolisoihinsa, niin tuskin olet klonkku. Eli et käy ihan hyvää hyvyyttäsi kalustamassa ilman lupaa toisen kotia, et kaappaa lapsenlastasi toiseen huoneeseen piiloon vanhemmiltaan jne.
Minulla on asialliset välit lapsiini ja heidän puolisoihinsa, ja onneksi joukkoon ei ole osunut yhtään välitpoikkihitleriä, joka kiihtyy nollasta sataan sekunnissa ja katkoo välejä joka suuntaan , koska kaikki muut ovat väärässä. 350 sivua itkua pelkästään hullujen mummojen takia vakuuttaa, että joukossa on vauvojen äitejä ja muita naisihmisiä, jotka eivät niin sanotusti itsekään käy kaikilla sylintereillä.
Mitä sitten antaisit neuvoksi näille äideille, joilla on klonkkumummu riesana? Jos kerran välien katkaisu ei ole sopiva vaihtoehto, vaan hitleröintiä.
Hmm, riippuu vähän mitä välien katkaisulla tarkoitetaan. Ehkä joku pitää mun ratkaisua hitleröintinä kun yksinkertaisesti vastaan "ei kiitos" appivanhempien kahvittelukutsuille?
Mitäs sitten tehdään, jos "ei kiitos" ei toimi, vaan jos lapsia ei saada mummolaan niin sitten tungetaan katsomaan lapsenlapsia?
"EI, tänään meille ei sovi"
Toimii varmasti normaaleihin ihmisiin ihan kivasti. Meille tuli vuosisadan draama siitä että kerroin ettei lapsemme kuvia saa laittaa nettiin. Oltiin tämä kerrottu jo pari kertaa aiemminkin tosin, mutta kun ei mennyt jakeluun. Sen sijaan että oltaisiin pyydetty anteeksi ja poistettu kuvat, mentiin suoraan siihen miten p#ska ihminen olen ja yritän erottaa lapsenlapsen ja isovanhemman toisistaan. Jäi vähän epäselväksi miten tämä erottaminen liittyy siihen ettemme halua kuvia julkaistavan, mutta ei siihen pahan olon oksennukseen jaksanut edes vastata.
Oliko facebookiin? Voit ilmoittaa sinne kuvista niin facebook ehkä poistaa ne. Meilläkin appivanhemmat nauttii lapsenlapsen seurasta aina kännykän kameran läpi. Tai lähinnä mummo siinä häärää lapsen ympärillä ja appi toimii kuvaajana. Lapsi vaan usein pilaa näitä "kuvaussessioita" huutamalla ja itkemällä siinä mummon sylissä.
Miten tämä vuosisadan draama mahtoi lähteä liikkeelle? Riippuu nimittäin hirveän paljon siitä, miten asian ottaa esille ja käsittelee. Draamaa syntyy ihan varmasti, kun hyökkää toisen silmille, että etkö taatanan dille tajuu ettet voi meidän Nicon kuvia laitella nettiin.
Olemme sanoneet asiasta monta kertaa. Kyllä normaalille ihmiselle menee jakeluun ekalla kerralla. Joka kerta myös ollaan sanottu nätisti. Vaikka oltaisiin sanottu kuvailemallasi tavalla niin vika olisi mielestäsi enemmän meissä kuin niissä jotka eivät toistuvista huomautuksista huolimatta ymmärrä?
Eli aikaisemmilla kerroilla olette sanoneet asiallisesti, sitten epäasiallisesti, ja mummo suuttui ja räjähti ja paskoitti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle (miniälle) tultiin hymyillen ilmoittamaan, että on tehty semmoiset paperit, että sinä et meidän rahoista saa senttiäkään. Hymy hyytyi kun totesin, että hyvä juttu, meille tulee muutenkin avioehto.
Se on jännä juttu miten jotkut automaattisesti olettavat, että naiset on vain lompakon perässä ja dettä naisella ei voi olla omaa varallisuutta.
Onkohan nämä rahastus-teoreetikot aikoinaan itse liidelleet avioon dollarin kuvat silmissä (appiukolla oli paljon perintömetsää ennen kuin ryyppäsi ne), vai näkevätkin poikansa niin ankeana tyyppinä, ettei yksikään nainen voi kiinnostua hänestä muuten kuin elättäjänä? Mun mies ei edes ole erityisen varakas, ja perinnöksi tulossa homeinen mökki ja 1970-luvulla remontoitu rintamamiestalo muuttotappiokunnassa, ja nämäkin jaetaan kolmen lapsen kesken.
Nii no, ensimmäisissä sukujuhlissa jossa olin mieheni seurustelukumppaninsa eräs rouva tuli vielä myöhemmin varmistamaan :"oletko sinä oikeasti x kanssa?" Hitto kun en tajunnut vastata, että tietystikään, kuokin täällä muuten vain / olen maksettu seuralainen.
Noille pitäisi varmaan vastata, että joo, onhan tuo Petri vähän nolo näin ihmisten ilmoilla, mutta (ottaa unelmoiva, silmät puoliksi kiinni oleva ilme) sillä on ISO ja on muutenkin aikamoinen peto sängyssä, ja vähän muuallakin *kiihkeä huokaus*
Tätä ketjua lukiessa pitää monessa välissä nipistellä naamaansa ja muistuttaa itselleen, että joukossamme ilmeisesti on kuin onkin muutama äiti, jotka joko ovat hirveän traumatisoituneita tai joilla äitiyshormonit ovat pysyvästi hirttäneet kiinni, tai ehkä molempia. Heidän suhtautumisensa toisiin ihmisiin ja erityisesti miehensä äitiin on... ei sitä voi edes sanoin kuvata. Mulla on itsellä tyttäriä, heillä puolisot ja yksi tyttärentytär, ja he kaikki ovat ihania ja rakkaita. Jos jotain kautta saisin kuulla vävyjen todellisen mielipiteen olevankin, että olen mummoklonkku, menisin kiskoille makaamaan ja odottamaan junaa.
Jos sinulla on asialliset välit lapsiisi ja heidän puolisoihinsa, niin tuskin olet klonkku. Eli et käy ihan hyvää hyvyyttäsi kalustamassa ilman lupaa toisen kotia, et kaappaa lapsenlastasi toiseen huoneeseen piiloon vanhemmiltaan jne.
Minulla on asialliset välit lapsiini ja heidän puolisoihinsa, ja onneksi joukkoon ei ole osunut yhtään välitpoikkihitleriä, joka kiihtyy nollasta sataan sekunnissa ja katkoo välejä joka suuntaan , koska kaikki muut ovat väärässä. 350 sivua itkua pelkästään hullujen mummojen takia vakuuttaa, että joukossa on vauvojen äitejä ja muita naisihmisiä, jotka eivät niin sanotusti itsekään käy kaikilla sylintereillä.
Mitä sitten antaisit neuvoksi näille äideille, joilla on klonkkumummu riesana? Jos kerran välien katkaisu ei ole sopiva vaihtoehto, vaan hitleröintiä.
Hmm, riippuu vähän mitä välien katkaisulla tarkoitetaan. Ehkä joku pitää mun ratkaisua hitleröintinä kun yksinkertaisesti vastaan "ei kiitos" appivanhempien kahvittelukutsuille?
Mitäs sitten tehdään, jos "ei kiitos" ei toimi, vaan jos lapsia ei saada mummolaan niin sitten tungetaan katsomaan lapsenlapsia?
"EI, tänään meille ei sovi"
Toimii varmasti normaaleihin ihmisiin ihan kivasti. Meille tuli vuosisadan draama siitä että kerroin ettei lapsemme kuvia saa laittaa nettiin. Oltiin tämä kerrottu jo pari kertaa aiemminkin tosin, mutta kun ei mennyt jakeluun. Sen sijaan että oltaisiin pyydetty anteeksi ja poistettu kuvat, mentiin suoraan siihen miten p#ska ihminen olen ja yritän erottaa lapsenlapsen ja isovanhemman toisistaan. Jäi vähän epäselväksi miten tämä erottaminen liittyy siihen ettemme halua kuvia julkaistavan, mutta ei siihen pahan olon oksennukseen jaksanut edes vastata.
Oliko facebookiin? Voit ilmoittaa sinne kuvista niin facebook ehkä poistaa ne. Meilläkin appivanhemmat nauttii lapsenlapsen seurasta aina kännykän kameran läpi. Tai lähinnä mummo siinä häärää lapsen ympärillä ja appi toimii kuvaajana. Lapsi vaan usein pilaa näitä "kuvaussessioita" huutamalla ja itkemällä siinä mummon sylissä.
Miten tämä vuosisadan draama mahtoi lähteä liikkeelle? Riippuu nimittäin hirveän paljon siitä, miten asian ottaa esille ja käsittelee. Draamaa syntyy ihan varmasti, kun hyökkää toisen silmille, että etkö taatanan dille tajuu ettet voi meidän Nicon kuvia laitella nettiin.
Olemme sanoneet asiasta monta kertaa. Kyllä normaalille ihmiselle menee jakeluun ekalla kerralla. Joka kerta myös ollaan sanottu nätisti. Vaikka oltaisiin sanottu kuvailemallasi tavalla niin vika olisi mielestäsi enemmän meissä kuin niissä jotka eivät toistuvista huomautuksista huolimatta ymmärrä?
Eli aikaisemmilla kerroilla olette sanoneet asiallisesti, sitten epäasiallisesti, ja mummo suuttui ja räjähti ja paskoitti?
Kyllä, juuri näin!
Osaatko lukea? Juuri kirjoitin että olemme sanoneet aina nätisti. Tämä viimeisin viestini meni suunnilleen näin: "emme ole laittaneet kuvia koska harmittaa että niitä on jaettu eteenpäin ilman lupaa. Mielellään lähettäisimme kuvia, mutta emme halua että niitä jaetaan eteenpäin".
Pystytkö hyväksymään että vika saattaa joskus olla siinä vanhemmassa sukupolvessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saa antaa mutta kuoleman jälkeen tasataan. Voitte vaatia auton.
No eivät voi. Anopin kuoleman jälkeen tasataan se omaisuus, mikä anopilla oli kuolinhetkellään.
Jos anoppi on auttanut tytärtään asuntoasioissa ja autossa, niistä pitää olla todiste. Jostain pitää näkyä se, että anoppi on osallistunut rahallisesti asunnon ja auton hankintaan. Tavanomaisista lahjoista ja vaateostoksista ei voi mitään vaatia.
Eikä miniällä ole jakotilaisuudessa minkäänlaista sananvaltaa. Hän ei peri mitään, vaan hänen miehensä.
Anoppini on hamsteri, ja kerran tokaisi, että on sitten mulla kova tekeminen talon tyhjätäyksessä, kun hänestä aika jättää. En luvannut ottaa urakakseni, anopilla on kolme lasta. He hoitakoon homman. Todennäköisesti myyvät koko pesän ja jakavat rahat, se tavaramäärä on niin infernaalinen, ettei siinä ihan viikonloppu tai kaksi riitä. En tiedä, haluaako anoppi yrittää nakuttaa vielä haudan takaa.
Ovatko anopin kolme lasta kaikki poikia?
2/3 poikia. Tytär asuu kaukana, ja hän kiireisenä juristina ei tietenkään voi tuollaiseen tuhlata aikaa, kun on niin paljon tärkeämpi kuin kukaan muu.
Sun mies ilmeisesti on vielä kiireisempi, koska ei ehdi hoitaa äitinsä kuolinsiivousta, vaan pitäis pistää vaimo asialle?
No eihän miehet siivoa. Se on naisten homma. Paitsi tämän kiireisen juristi-tyttären.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle (miniälle) tultiin hymyillen ilmoittamaan, että on tehty semmoiset paperit, että sinä et meidän rahoista saa senttiäkään. Hymy hyytyi kun totesin, että hyvä juttu, meille tulee muutenkin avioehto.
Se on jännä juttu miten jotkut automaattisesti olettavat, että naiset on vain lompakon perässä ja dettä naisella ei voi olla omaa varallisuutta.
Onkohan nämä rahastus-teoreetikot aikoinaan itse liidelleet avioon dollarin kuvat silmissä (appiukolla oli paljon perintömetsää ennen kuin ryyppäsi ne), vai näkevätkin poikansa niin ankeana tyyppinä, ettei yksikään nainen voi kiinnostua hänestä muuten kuin elättäjänä? Mun mies ei edes ole erityisen varakas, ja perinnöksi tulossa homeinen mökki ja 1970-luvulla remontoitu rintamamiestalo muuttotappiokunnassa, ja nämäkin jaetaan kolmen lapsen kesken.
Nii no, ensimmäisissä sukujuhlissa jossa olin mieheni seurustelukumppaninsa eräs rouva tuli vielä myöhemmin varmistamaan :"oletko sinä oikeasti x kanssa?" Hitto kun en tajunnut vastata, että tietystikään, kuokin täällä muuten vain / olen maksettu seuralainen.
Noille pitäisi varmaan vastata, että joo, onhan tuo Petri vähän nolo näin ihmisten ilmoilla, mutta (ottaa unelmoiva, silmät puoliksi kiinni oleva ilme) sillä on ISO ja on muutenkin aikamoinen peto sängyssä, ja vähän muuallakin *kiihkeä huokaus*
Tätä ketjua lukiessa pitää monessa välissä nipistellä naamaansa ja muistuttaa itselleen, että joukossamme ilmeisesti on kuin onkin muutama äiti, jotka joko ovat hirveän traumatisoituneita tai joilla äitiyshormonit ovat pysyvästi hirttäneet kiinni, tai ehkä molempia. Heidän suhtautumisensa toisiin ihmisiin ja erityisesti miehensä äitiin on... ei sitä voi edes sanoin kuvata. Mulla on itsellä tyttäriä, heillä puolisot ja yksi tyttärentytär, ja he kaikki ovat ihania ja rakkaita. Jos jotain kautta saisin kuulla vävyjen todellisen mielipiteen olevankin, että olen mummoklonkku, menisin kiskoille makaamaan ja odottamaan junaa.
Jos sinulla on asialliset välit lapsiisi ja heidän puolisoihinsa, niin tuskin olet klonkku. Eli et käy ihan hyvää hyvyyttäsi kalustamassa ilman lupaa toisen kotia, et kaappaa lapsenlastasi toiseen huoneeseen piiloon vanhemmiltaan jne.
Minulla on asialliset välit lapsiini ja heidän puolisoihinsa, ja onneksi joukkoon ei ole osunut yhtään välitpoikkihitleriä, joka kiihtyy nollasta sataan sekunnissa ja katkoo välejä joka suuntaan , koska kaikki muut ovat väärässä. 350 sivua itkua pelkästään hullujen mummojen takia vakuuttaa, että joukossa on vauvojen äitejä ja muita naisihmisiä, jotka eivät niin sanotusti itsekään käy kaikilla sylintereillä.
Mitä sitten antaisit neuvoksi näille äideille, joilla on klonkkumummu riesana? Jos kerran välien katkaisu ei ole sopiva vaihtoehto, vaan hitleröintiä.
Hmm, riippuu vähän mitä välien katkaisulla tarkoitetaan. Ehkä joku pitää mun ratkaisua hitleröintinä kun yksinkertaisesti vastaan "ei kiitos" appivanhempien kahvittelukutsuille?
Mitäs sitten tehdään, jos "ei kiitos" ei toimi, vaan jos lapsia ei saada mummolaan niin sitten tungetaan katsomaan lapsenlapsia?
"EI, tänään meille ei sovi"
Toimii varmasti normaaleihin ihmisiin ihan kivasti. Meille tuli vuosisadan draama siitä että kerroin ettei lapsemme kuvia saa laittaa nettiin. Oltiin tämä kerrottu jo pari kertaa aiemminkin tosin, mutta kun ei mennyt jakeluun. Sen sijaan että oltaisiin pyydetty anteeksi ja poistettu kuvat, mentiin suoraan siihen miten p#ska ihminen olen ja yritän erottaa lapsenlapsen ja isovanhemman toisistaan. Jäi vähän epäselväksi miten tämä erottaminen liittyy siihen ettemme halua kuvia julkaistavan, mutta ei siihen pahan olon oksennukseen jaksanut edes vastata.
Oliko facebookiin? Voit ilmoittaa sinne kuvista niin facebook ehkä poistaa ne. Meilläkin appivanhemmat nauttii lapsenlapsen seurasta aina kännykän kameran läpi. Tai lähinnä mummo siinä häärää lapsen ympärillä ja appi toimii kuvaajana. Lapsi vaan usein pilaa näitä "kuvaussessioita" huutamalla ja itkemällä siinä mummon sylissä.
Miten tämä vuosisadan draama mahtoi lähteä liikkeelle? Riippuu nimittäin hirveän paljon siitä, miten asian ottaa esille ja käsittelee. Draamaa syntyy ihan varmasti, kun hyökkää toisen silmille, että etkö taatanan dille tajuu ettet voi meidän Nicon kuvia laitella nettiin.
Olemme sanoneet asiasta monta kertaa. Kyllä normaalille ihmiselle menee jakeluun ekalla kerralla. Joka kerta myös ollaan sanottu nätisti. Vaikka oltaisiin sanottu kuvailemallasi tavalla niin vika olisi mielestäsi enemmän meissä kuin niissä jotka eivät toistuvista huomautuksista huolimatta ymmärrä?
Eli aikaisemmilla kerroilla olette sanoneet asiallisesti, sitten epäasiallisesti, ja mummo suuttui ja räjähti ja paskoitti?
Kyllä, juuri näin!
Osaatko lukea? Juuri kirjoitin että olemme sanoneet aina nätisti. Tämä viimeisin viestini meni suunnilleen näin: "emme ole laittaneet kuvia koska harmittaa että niitä on jaettu eteenpäin ilman lupaa. Mielellään lähettäisimme kuvia, mutta emme halua että niitä jaetaan eteenpäin".
Pystytkö hyväksymään että vika saattaa joskus olla siinä vanhemmassa sukupolvessa?
Tuo ei ollut edes rumasti sanottu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle (miniälle) tultiin hymyillen ilmoittamaan, että on tehty semmoiset paperit, että sinä et meidän rahoista saa senttiäkään. Hymy hyytyi kun totesin, että hyvä juttu, meille tulee muutenkin avioehto.
Se on jännä juttu miten jotkut automaattisesti olettavat, että naiset on vain lompakon perässä ja dettä naisella ei voi olla omaa varallisuutta.
Onkohan nämä rahastus-teoreetikot aikoinaan itse liidelleet avioon dollarin kuvat silmissä (appiukolla oli paljon perintömetsää ennen kuin ryyppäsi ne), vai näkevätkin poikansa niin ankeana tyyppinä, ettei yksikään nainen voi kiinnostua hänestä muuten kuin elättäjänä? Mun mies ei edes ole erityisen varakas, ja perinnöksi tulossa homeinen mökki ja 1970-luvulla remontoitu rintamamiestalo muuttotappiokunnassa, ja nämäkin jaetaan kolmen lapsen kesken.
Nii no, ensimmäisissä sukujuhlissa jossa olin mieheni seurustelukumppaninsa eräs rouva tuli vielä myöhemmin varmistamaan :"oletko sinä oikeasti x kanssa?" Hitto kun en tajunnut vastata, että tietystikään, kuokin täällä muuten vain / olen maksettu seuralainen.
Noille pitäisi varmaan vastata, että joo, onhan tuo Petri vähän nolo näin ihmisten ilmoilla, mutta (ottaa unelmoiva, silmät puoliksi kiinni oleva ilme) sillä on ISO ja on muutenkin aikamoinen peto sängyssä, ja vähän muuallakin *kiihkeä huokaus*
Tätä ketjua lukiessa pitää monessa välissä nipistellä naamaansa ja muistuttaa itselleen, että joukossamme ilmeisesti on kuin onkin muutama äiti, jotka joko ovat hirveän traumatisoituneita tai joilla äitiyshormonit ovat pysyvästi hirttäneet kiinni, tai ehkä molempia. Heidän suhtautumisensa toisiin ihmisiin ja erityisesti miehensä äitiin on... ei sitä voi edes sanoin kuvata. Mulla on itsellä tyttäriä, heillä puolisot ja yksi tyttärentytär, ja he kaikki ovat ihania ja rakkaita. Jos jotain kautta saisin kuulla vävyjen todellisen mielipiteen olevankin, että olen mummoklonkku, menisin kiskoille makaamaan ja odottamaan junaa.
Jos sinulla on asialliset välit lapsiisi ja heidän puolisoihinsa, niin tuskin olet klonkku. Eli et käy ihan hyvää hyvyyttäsi kalustamassa ilman lupaa toisen kotia, et kaappaa lapsenlastasi toiseen huoneeseen piiloon vanhemmiltaan jne.
Minulla on asialliset välit lapsiini ja heidän puolisoihinsa, ja onneksi joukkoon ei ole osunut yhtään välitpoikkihitleriä, joka kiihtyy nollasta sataan sekunnissa ja katkoo välejä joka suuntaan , koska kaikki muut ovat väärässä. 350 sivua itkua pelkästään hullujen mummojen takia vakuuttaa, että joukossa on vauvojen äitejä ja muita naisihmisiä, jotka eivät niin sanotusti itsekään käy kaikilla sylintereillä.
Mitä sitten antaisit neuvoksi näille äideille, joilla on klonkkumummu riesana? Jos kerran välien katkaisu ei ole sopiva vaihtoehto, vaan hitleröintiä.
Hmm, riippuu vähän mitä välien katkaisulla tarkoitetaan. Ehkä joku pitää mun ratkaisua hitleröintinä kun yksinkertaisesti vastaan "ei kiitos" appivanhempien kahvittelukutsuille?
Mitäs sitten tehdään, jos "ei kiitos" ei toimi, vaan jos lapsia ei saada mummolaan niin sitten tungetaan katsomaan lapsenlapsia?
"EI, tänään meille ei sovi"
Toimii varmasti normaaleihin ihmisiin ihan kivasti. Meille tuli vuosisadan draama siitä että kerroin ettei lapsemme kuvia saa laittaa nettiin. Oltiin tämä kerrottu jo pari kertaa aiemminkin tosin, mutta kun ei mennyt jakeluun. Sen sijaan että oltaisiin pyydetty anteeksi ja poistettu kuvat, mentiin suoraan siihen miten p#ska ihminen olen ja yritän erottaa lapsenlapsen ja isovanhemman toisistaan. Jäi vähän epäselväksi miten tämä erottaminen liittyy siihen ettemme halua kuvia julkaistavan, mutta ei siihen pahan olon oksennukseen jaksanut edes vastata.
Oliko facebookiin? Voit ilmoittaa sinne kuvista niin facebook ehkä poistaa ne. Meilläkin appivanhemmat nauttii lapsenlapsen seurasta aina kännykän kameran läpi. Tai lähinnä mummo siinä häärää lapsen ympärillä ja appi toimii kuvaajana. Lapsi vaan usein pilaa näitä "kuvaussessioita" huutamalla ja itkemällä siinä mummon sylissä.
Miten tämä vuosisadan draama mahtoi lähteä liikkeelle? Riippuu nimittäin hirveän paljon siitä, miten asian ottaa esille ja käsittelee. Draamaa syntyy ihan varmasti, kun hyökkää toisen silmille, että etkö taatanan dille tajuu ettet voi meidän Nicon kuvia laitella nettiin.
Olemme sanoneet asiasta monta kertaa. Kyllä normaalille ihmiselle menee jakeluun ekalla kerralla. Joka kerta myös ollaan sanottu nätisti. Vaikka oltaisiin sanottu kuvailemallasi tavalla niin vika olisi mielestäsi enemmän meissä kuin niissä jotka eivät toistuvista huomautuksista huolimatta ymmärrä?
Eli aikaisemmilla kerroilla olette sanoneet asiallisesti, sitten epäasiallisesti, ja mummo suuttui ja räjähti ja paskoitti?
En ymmärrä näitä tyyppejä joilla on pakkomielle löytää syy miniöistä ja jotka yrittävät selittää mustaa valkoiseksi miten isovanhemman käytös on ollut ihan normaalia. Enkä tarkoita nyt vain tätä kommenttia vaan yleisesti koko keskustelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle (miniälle) tultiin hymyillen ilmoittamaan, että on tehty semmoiset paperit, että sinä et meidän rahoista saa senttiäkään. Hymy hyytyi kun totesin, että hyvä juttu, meille tulee muutenkin avioehto.
Se on jännä juttu miten jotkut automaattisesti olettavat, että naiset on vain lompakon perässä ja dettä naisella ei voi olla omaa varallisuutta.
Onkohan nämä rahastus-teoreetikot aikoinaan itse liidelleet avioon dollarin kuvat silmissä (appiukolla oli paljon perintömetsää ennen kuin ryyppäsi ne), vai näkevätkin poikansa niin ankeana tyyppinä, ettei yksikään nainen voi kiinnostua hänestä muuten kuin elättäjänä? Mun mies ei edes ole erityisen varakas, ja perinnöksi tulossa homeinen mökki ja 1970-luvulla remontoitu rintamamiestalo muuttotappiokunnassa, ja nämäkin jaetaan kolmen lapsen kesken.
Nii no, ensimmäisissä sukujuhlissa jossa olin mieheni seurustelukumppaninsa eräs rouva tuli vielä myöhemmin varmistamaan :"oletko sinä oikeasti x kanssa?" Hitto kun en tajunnut vastata, että tietystikään, kuokin täällä muuten vain / olen maksettu seuralainen.
Noille pitäisi varmaan vastata, että joo, onhan tuo Petri vähän nolo näin ihmisten ilmoilla, mutta (ottaa unelmoiva, silmät puoliksi kiinni oleva ilme) sillä on ISO ja on muutenkin aikamoinen peto sängyssä, ja vähän muuallakin *kiihkeä huokaus*
Tätä ketjua lukiessa pitää monessa välissä nipistellä naamaansa ja muistuttaa itselleen, että joukossamme ilmeisesti on kuin onkin muutama äiti, jotka joko ovat hirveän traumatisoituneita tai joilla äitiyshormonit ovat pysyvästi hirttäneet kiinni, tai ehkä molempia. Heidän suhtautumisensa toisiin ihmisiin ja erityisesti miehensä äitiin on... ei sitä voi edes sanoin kuvata. Mulla on itsellä tyttäriä, heillä puolisot ja yksi tyttärentytär, ja he kaikki ovat ihania ja rakkaita. Jos jotain kautta saisin kuulla vävyjen todellisen mielipiteen olevankin, että olen mummoklonkku, menisin kiskoille makaamaan ja odottamaan junaa.
Jos sinulla on asialliset välit lapsiisi ja heidän puolisoihinsa, niin tuskin olet klonkku. Eli et käy ihan hyvää hyvyyttäsi kalustamassa ilman lupaa toisen kotia, et kaappaa lapsenlastasi toiseen huoneeseen piiloon vanhemmiltaan jne.
Minulla on asialliset välit lapsiini ja heidän puolisoihinsa, ja onneksi joukkoon ei ole osunut yhtään välitpoikkihitleriä, joka kiihtyy nollasta sataan sekunnissa ja katkoo välejä joka suuntaan , koska kaikki muut ovat väärässä. 350 sivua itkua pelkästään hullujen mummojen takia vakuuttaa, että joukossa on vauvojen äitejä ja muita naisihmisiä, jotka eivät niin sanotusti itsekään käy kaikilla sylintereillä.
Mitä sitten antaisit neuvoksi näille äideille, joilla on klonkkumummu riesana? Jos kerran välien katkaisu ei ole sopiva vaihtoehto, vaan hitleröintiä.
Hmm, riippuu vähän mitä välien katkaisulla tarkoitetaan. Ehkä joku pitää mun ratkaisua hitleröintinä kun yksinkertaisesti vastaan "ei kiitos" appivanhempien kahvittelukutsuille?
Mitäs sitten tehdään, jos "ei kiitos" ei toimi, vaan jos lapsia ei saada mummolaan niin sitten tungetaan katsomaan lapsenlapsia?
"EI, tänään meille ei sovi"
Toimii varmasti normaaleihin ihmisiin ihan kivasti. Meille tuli vuosisadan draama siitä että kerroin ettei lapsemme kuvia saa laittaa nettiin. Oltiin tämä kerrottu jo pari kertaa aiemminkin tosin, mutta kun ei mennyt jakeluun. Sen sijaan että oltaisiin pyydetty anteeksi ja poistettu kuvat, mentiin suoraan siihen miten p#ska ihminen olen ja yritän erottaa lapsenlapsen ja isovanhemman toisistaan. Jäi vähän epäselväksi miten tämä erottaminen liittyy siihen ettemme halua kuvia julkaistavan, mutta ei siihen pahan olon oksennukseen jaksanut edes vastata.
Oliko facebookiin? Voit ilmoittaa sinne kuvista niin facebook ehkä poistaa ne. Meilläkin appivanhemmat nauttii lapsenlapsen seurasta aina kännykän kameran läpi. Tai lähinnä mummo siinä häärää lapsen ympärillä ja appi toimii kuvaajana. Lapsi vaan usein pilaa näitä "kuvaussessioita" huutamalla ja itkemällä siinä mummon sylissä.
Miten tämä vuosisadan draama mahtoi lähteä liikkeelle? Riippuu nimittäin hirveän paljon siitä, miten asian ottaa esille ja käsittelee. Draamaa syntyy ihan varmasti, kun hyökkää toisen silmille, että etkö taatanan dille tajuu ettet voi meidän Nicon kuvia laitella nettiin.
Olemme sanoneet asiasta monta kertaa. Kyllä normaalille ihmiselle menee jakeluun ekalla kerralla. Joka kerta myös ollaan sanottu nätisti. Vaikka oltaisiin sanottu kuvailemallasi tavalla niin vika olisi mielestäsi enemmän meissä kuin niissä jotka eivät toistuvista huomautuksista huolimatta ymmärrä?
Eli aikaisemmilla kerroilla olette sanoneet asiallisesti, sitten epäasiallisesti, ja mummo suuttui ja räjähti ja paskoitti?
En ymmärrä näitä tyyppejä joilla on pakkomielle löytää syy miniöistä ja jotka yrittävät selittää mustaa valkoiseksi miten isovanhemman käytös on ollut ihan normaalia. Enkä tarkoita nyt vain tätä kommenttia vaan yleisesti koko keskustelua.
Mä epäilen, että sellainen selittäjä ei ole koskaan tavannut sellaista ihmistä joka ei vaan pelaa samoilla sosiaalisilla säännöillä kun muut. Tai ainakaan ei ole saanut sellaista lähipiiriinsä.
Itsellänikin oli aikoinaan vaikeuksia uskoa, että sellaisia ihmisiä joiden kanssa minäkään en tulisi toimeen on oikeasti olemassa.
Toinen porukka jotka mummojen huonoa käytöstä puolustelee on ne jotka pienestä asti on koulutettu unohtamaan omat tarpeensa ja halunsa ja kuvittelevat, että se on se normi. Että tärkeintä on välttää konflikteja vaikka oman hyvinvoinnin kustannuksella.
Ja kolmas ryhmä on varmasti ne jotka itse käyttäytyvät hyvin kyseenalaisesti ja hakevat selittelyllä oikeutusta omaan huonoon käytökseensä.
Voisin hyvinkin uskoa, että oma kälyni on sellainen joka tänne kirjoittelee puolustellen anoppeja. Tuskin siis kirjoittaa, mutta ymmärrän hänen perusteella sitä logiikkaa tavallaan.
Kälyni on täysin ehdollistunut äitinsä tunteiden säätelijäksi. Hän on lähes 40-vuotias, soittelee useamman kerran päivässä äitinsä kanssa ja antaa äitinsä puuttua hyvin henkilökohtaisiin asioihinsa vain jotta äitinsä saisi tunteen, että on osa hänen elämäänsä. Hänellä itsellään ei ole lapsia, ja lähes päivittäin hän vastaanottaa näitä itkupuheluita kuinka äitinsä ei saa hoitaa lapsiamme jne. On siis joskus saanut, mutta silloin sattui sellaisia asioita mitkä johtivat siihen ettei enää saa hoitaa.
Anoppini on kasvattanut omat lapset aikanaan syyllistämällä ja pilkkaamalla heitä huumorin varjolla (jos ovat uhmanneet tms.), ja kertomalla jatkuvasti lapsilleen sellaisia asioita mitä ei lapsille yleensä kerrota. Lapset ovat pienestä pitäen joutuneet tukemaan äitiään aikuisten ongelmissa. Eniten tämä on varmaan juuri vaikuttanut anopin ainoaan tyttäreen, joka kantaa niitä äitinsä tunteita edelleen harteillaan.
Epäilen siis, että osa näistä puolustelijoista on juurikin näitä, jotka ovat niin ehdollistuneet kantamaan taakkaa oman läheisen hyvinvoinnista, etteivät kertakaikkiaan ymmärrä miten joku ei uhraa omia periaatteita, lapsia ym. vanhempansa/appivanhempansa mieliksi. Koska kaikista tärkein asia hänen omassa elämässä on lopulta se, että omalle vanhemmalle ei tule paha mieli. Se vastuu vanhemman tunteista on imetty jo äidinmaidosta aikanaan.
Olen esimerkiksi aivan varma, että kun ilmoitimme suvulle esikoisen tulosta, niin kälyni ja muutama muu tällainen "ehdollistettu" sukulainen ei pienintä hetkeäkään miettinyt että voi kun iloinen asia meille. Päällimmäinen tunne oli aivan varmasti, että ihanaa x:stä tulee vihdoin mummo. Nyt hän varmasti alkaa voimaan paremmin ja on onnellinen kun saa ihan oman lapsenlapsen. Sillä niin toisten tunteille ehdollistetut vain ajattelevat. Se ahdistus toisen surusta tai pettymyksestä on niin suuri, että lopulta kaikkien muiden tunteet ja kokemukset (myös omat) ovat aivan toissijaisia verrattuna tämän yhden tunteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt tajusin. Tuossa edellisessä on järkeä. Olen ihmetellyt miksi mieheni sisko tulee käymään aina kun anoppi ei ole saanut tahtoaan läpi kanssamme. Esim. Lapsemme on ollut maanantaina ja tiistaina mummolla hoidossa, koska mummo on halunnut. Sitten mummo ilmoittaa, että minä haen Essin huomennakin päiväkodista johon totean, että ei käy. Tästä tietysti hetki jankataan ja lähden kävelemään viimeisen EIn jälkeen. Ja illalla täti tulee kylään ja alkaa selittämään, että kyllä mummo mielellään hoitaisi, miksi muka ei huomenna voi hoitaa... Alkuun selitin, että on jo hoitanut näin ja näin paljon. Enää en selittele ja mummokaan ei saa enää tahtoaan läpi. 4 vuotta meni siihen, että mä tajusin, että jotkut ihmiset eivät ole mukavia.
Vierailija kirjoitti:
Nyt tajusin. Tuossa edellisessä on järkeä. Olen ihmetellyt miksi mieheni sisko tulee käymään aina kun anoppi ei ole saanut tahtoaan läpi kanssamme. Esim. Lapsemme on ollut maanantaina ja tiistaina mummolla hoidossa, koska mummo on halunnut. Sitten mummo ilmoittaa, että minä haen Essin huomennakin päiväkodista johon totean, että ei käy. Tästä tietysti hetki jankataan ja lähden kävelemään viimeisen EIn jälkeen. Ja illalla täti tulee kylään ja alkaa selittämään, että kyllä mummo mielellään hoitaisi, miksi muka ei huomenna voi hoitaa... Alkuun selitin, että on jo hoitanut näin ja näin paljon. Enää en selittele ja mummokaan ei saa enää tahtoaan läpi. 4 vuotta meni siihen, että mä tajusin, että jotkut ihmiset eivät ole mukavia.
No toivottavasti hoitaa edes hyvin silloin kun hoitaa.
Eikö sua huolestuta, että hän yrittäisi kasvattaa lapsestasi samanlaista lakeijaa kuin omasta tyttärestään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt tajusin. Tuossa edellisessä on järkeä. Olen ihmetellyt miksi mieheni sisko tulee käymään aina kun anoppi ei ole saanut tahtoaan läpi kanssamme. Esim. Lapsemme on ollut maanantaina ja tiistaina mummolla hoidossa, koska mummo on halunnut. Sitten mummo ilmoittaa, että minä haen Essin huomennakin päiväkodista johon totean, että ei käy. Tästä tietysti hetki jankataan ja lähden kävelemään viimeisen EIn jälkeen. Ja illalla täti tulee kylään ja alkaa selittämään, että kyllä mummo mielellään hoitaisi, miksi muka ei huomenna voi hoitaa... Alkuun selitin, että on jo hoitanut näin ja näin paljon. Enää en selittele ja mummokaan ei saa enää tahtoaan läpi. 4 vuotta meni siihen, että mä tajusin, että jotkut ihmiset eivät ole mukavia.
No toivottavasti hoitaa edes hyvin silloin kun hoitaa.
Eikö sua huolestuta, että hän yrittäisi kasvattaa lapsestasi samanlaista lakeijaa kuin omasta tyttärestään?
No johtuen meidän vanhempien haukkumisesta ja ohjeidemme laiminlyönneistä sekä lapselle sattuneista vaaratilanteista isovanhemmat eivät hoida. Kovasti valittavat, kun eivät saa olla ilman vanhempien "kyttäämistä", mutta heidän täytyy vain tyytyä siihen mitä saavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt tajusin. Tuossa edellisessä on järkeä. Olen ihmetellyt miksi mieheni sisko tulee käymään aina kun anoppi ei ole saanut tahtoaan läpi kanssamme. Esim. Lapsemme on ollut maanantaina ja tiistaina mummolla hoidossa, koska mummo on halunnut. Sitten mummo ilmoittaa, että minä haen Essin huomennakin päiväkodista johon totean, että ei käy. Tästä tietysti hetki jankataan ja lähden kävelemään viimeisen EIn jälkeen. Ja illalla täti tulee kylään ja alkaa selittämään, että kyllä mummo mielellään hoitaisi, miksi muka ei huomenna voi hoitaa... Alkuun selitin, että on jo hoitanut näin ja näin paljon. Enää en selittele ja mummokaan ei saa enää tahtoaan läpi. 4 vuotta meni siihen, että mä tajusin, että jotkut ihmiset eivät ole mukavia.
No toivottavasti hoitaa edes hyvin silloin kun hoitaa.
Eikö sua huolestuta, että hän yrittäisi kasvattaa lapsestasi samanlaista lakeijaa kuin omasta tyttärestään?No johtuen meidän vanhempien haukkumisesta ja ohjeidemme laiminlyönneistä sekä lapselle sattuneista vaaratilanteista isovanhemmat eivät hoida. Kovasti valittavat, kun eivät saa olla ilman vanhempien "kyttäämistä", mutta heidän täytyy vain tyytyä siihen mitä saavat.
Ahaa, hyvä, sain tuosta edellisestä viestistä käsityksen, että tilanne on kokoajan päällä, että käly käy kokoajan teillä puolustelemassa mummon tarvetta hoitaa vielä enemmän kuin pari päivää viikossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisin hyvinkin uskoa, että oma kälyni on sellainen joka tänne kirjoittelee puolustellen anoppeja. Tuskin siis kirjoittaa, mutta ymmärrän hänen perusteella sitä logiikkaa tavallaan.
Kälyni on täysin ehdollistunut äitinsä tunteiden säätelijäksi. Hän on lähes 40-vuotias, soittelee useamman kerran päivässä äitinsä kanssa ja antaa äitinsä puuttua hyvin henkilökohtaisiin asioihinsa vain jotta äitinsä saisi tunteen, että on osa hänen elämäänsä. Hänellä itsellään ei ole lapsia, ja lähes päivittäin hän vastaanottaa näitä itkupuheluita kuinka äitinsä ei saa hoitaa lapsiamme jne. On siis joskus saanut, mutta silloin sattui sellaisia asioita mitkä johtivat siihen ettei enää saa hoitaa.
Anoppini on kasvattanut omat lapset aikanaan syyllistämällä ja pilkkaamalla heitä huumorin varjolla (jos ovat uhmanneet tms.), ja kertomalla jatkuvasti lapsilleen sellaisia asioita mitä ei lapsille yleensä kerrota. Lapset ovat pienestä pitäen joutuneet tukemaan äitiään aikuisten ongelmissa. Eniten tämä on varmaan juuri vaikuttanut anopin ainoaan tyttäreen, joka kantaa niitä äitinsä tunteita edelleen harteillaan.
Epäilen siis, että osa näistä puolustelijoista on juurikin näitä, jotka ovat niin ehdollistuneet kantamaan taakkaa oman läheisen hyvinvoinnista, etteivät kertakaikkiaan ymmärrä miten joku ei uhraa omia periaatteita, lapsia ym. vanhempansa/appivanhempansa mieliksi. Koska kaikista tärkein asia hänen omassa elämässä on lopulta se, että omalle vanhemmalle ei tule paha mieli. Se vastuu vanhemman tunteista on imetty jo äidinmaidosta aikanaan.
Olen esimerkiksi aivan varma, että kun ilmoitimme suvulle esikoisen tulosta, niin kälyni ja muutama muu tällainen "ehdollistettu" sukulainen ei pienintä hetkeäkään miettinyt että voi kun iloinen asia meille. Päällimmäinen tunne oli aivan varmasti, että ihanaa x:stä tulee vihdoin mummo. Nyt hän varmasti alkaa voimaan paremmin ja on onnellinen kun saa ihan oman lapsenlapsen. Sillä niin toisten tunteille ehdollistetut vain ajattelevat. Se ahdistus toisen surusta tai pettymyksestä on niin suuri, että lopulta kaikkien muiden tunteet ja kokemukset (myös omat) ovat aivan toissijaisia verrattuna tämän yhden tunteisiin.
Uskon tähän ja mieheni on valitettavasti näitä. Tuli vahvasti sellainen tunne että mies toivoi tyttöä ihan vaan sen takia että äitinsä niin tykkäisi. Ja mies varsinkin alussa lähes juoksi viemään vauvamme äitinsä syliin, ja moitti minua kun en ollut heti "tajunnut" antaa. Anoppi on näitä jotka uhkaili jatkuvasti erolla kun appi teki jotain hänen mielestään väärin, ja lapsille itki että isi on niin ilkeä ja kysyi kenen luona ne haluaisi asua. Nää on näitä miehen lapsuudenmuistoja, mutta silti äitinsä ei ole koskaan väärässä ja kaikki mitä hän tekee rakkaudesta.
Olen joutunut anopin loukkaavista sanoista jankuttamaan miehelle, aina löytyy niille selitys tai mies selittää että on ihan kohteliasta puhua toiselle niin. Kun itse olen käyttänyt näitä samoja sanoja, mies on sanonut miten törkeää, miksi sanot noin? Olen sitten kysynyt että vain minun suustaniko ne on törkeitä? Ainakin pisti vähän miettimään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisin hyvinkin uskoa, että oma kälyni on sellainen joka tänne kirjoittelee puolustellen anoppeja. Tuskin siis kirjoittaa, mutta ymmärrän hänen perusteella sitä logiikkaa tavallaan.
Kälyni on täysin ehdollistunut äitinsä tunteiden säätelijäksi. Hän on lähes 40-vuotias, soittelee useamman kerran päivässä äitinsä kanssa ja antaa äitinsä puuttua hyvin henkilökohtaisiin asioihinsa vain jotta äitinsä saisi tunteen, että on osa hänen elämäänsä. Hänellä itsellään ei ole lapsia, ja lähes päivittäin hän vastaanottaa näitä itkupuheluita kuinka äitinsä ei saa hoitaa lapsiamme jne. On siis joskus saanut, mutta silloin sattui sellaisia asioita mitkä johtivat siihen ettei enää saa hoitaa.
Anoppini on kasvattanut omat lapset aikanaan syyllistämällä ja pilkkaamalla heitä huumorin varjolla (jos ovat uhmanneet tms.), ja kertomalla jatkuvasti lapsilleen sellaisia asioita mitä ei lapsille yleensä kerrota. Lapset ovat pienestä pitäen joutuneet tukemaan äitiään aikuisten ongelmissa. Eniten tämä on varmaan juuri vaikuttanut anopin ainoaan tyttäreen, joka kantaa niitä äitinsä tunteita edelleen harteillaan.
Epäilen siis, että osa näistä puolustelijoista on juurikin näitä, jotka ovat niin ehdollistuneet kantamaan taakkaa oman läheisen hyvinvoinnista, etteivät kertakaikkiaan ymmärrä miten joku ei uhraa omia periaatteita, lapsia ym. vanhempansa/appivanhempansa mieliksi. Koska kaikista tärkein asia hänen omassa elämässä on lopulta se, että omalle vanhemmalle ei tule paha mieli. Se vastuu vanhemman tunteista on imetty jo äidinmaidosta aikanaan.
Olen esimerkiksi aivan varma, että kun ilmoitimme suvulle esikoisen tulosta, niin kälyni ja muutama muu tällainen "ehdollistettu" sukulainen ei pienintä hetkeäkään miettinyt että voi kun iloinen asia meille. Päällimmäinen tunne oli aivan varmasti, että ihanaa x:stä tulee vihdoin mummo. Nyt hän varmasti alkaa voimaan paremmin ja on onnellinen kun saa ihan oman lapsenlapsen. Sillä niin toisten tunteille ehdollistetut vain ajattelevat. Se ahdistus toisen surusta tai pettymyksestä on niin suuri, että lopulta kaikkien muiden tunteet ja kokemukset (myös omat) ovat aivan toissijaisia verrattuna tämän yhden tunteisiin.
Uskon tähän ja mieheni on valitettavasti näitä. Tuli vahvasti sellainen tunne että mies toivoi tyttöä ihan vaan sen takia että äitinsä niin tykkäisi. Ja mies varsinkin alussa lähes juoksi viemään vauvamme äitinsä syliin, ja moitti minua kun en ollut heti "tajunnut" antaa. Anoppi on näitä jotka uhkaili jatkuvasti erolla kun appi teki jotain hänen mielestään väärin, ja lapsille itki että isi on niin ilkeä ja kysyi kenen luona ne haluaisi asua. Nää on näitä miehen lapsuudenmuistoja, mutta silti äitinsä ei ole koskaan väärässä ja kaikki mitä hän tekee rakkaudesta.
Olen joutunut anopin loukkaavista sanoista jankuttamaan miehelle, aina löytyy niille selitys tai mies selittää että on ihan kohteliasta puhua toiselle niin. Kun itse olen käyttänyt näitä samoja sanoja, mies on sanonut miten törkeää, miksi sanot noin? Olen sitten kysynyt että vain minun suustaniko ne on törkeitä? Ainakin pisti vähän miettimään.
Aina se on ollut hankala ja ei se mitään pahaa tarkoita. Näitä mulle viljeltiin, kun yritin mieheni saada ymmärtämään, että tilanne hänen äitinsä kanssa on ylittänyt sietokykyni. Kysyin mitä hyvää hän tarkoitti esim haukkumalla mut siitä, että lapsella on väärä nimi. Mielipide saa toki olla, mutta sitä ei ole pakko saati velvollisuus kertoa, kun ainoa tarkoitus on loukata.
Lohdullista, että en ole ainut tämän ongelman kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisin hyvinkin uskoa, että oma kälyni on sellainen joka tänne kirjoittelee puolustellen anoppeja. Tuskin siis kirjoittaa, mutta ymmärrän hänen perusteella sitä logiikkaa tavallaan.
Kälyni on täysin ehdollistunut äitinsä tunteiden säätelijäksi. Hän on lähes 40-vuotias, soittelee useamman kerran päivässä äitinsä kanssa ja antaa äitinsä puuttua hyvin henkilökohtaisiin asioihinsa vain jotta äitinsä saisi tunteen, että on osa hänen elämäänsä. Hänellä itsellään ei ole lapsia, ja lähes päivittäin hän vastaanottaa näitä itkupuheluita kuinka äitinsä ei saa hoitaa lapsiamme jne. On siis joskus saanut, mutta silloin sattui sellaisia asioita mitkä johtivat siihen ettei enää saa hoitaa.
Anoppini on kasvattanut omat lapset aikanaan syyllistämällä ja pilkkaamalla heitä huumorin varjolla (jos ovat uhmanneet tms.), ja kertomalla jatkuvasti lapsilleen sellaisia asioita mitä ei lapsille yleensä kerrota. Lapset ovat pienestä pitäen joutuneet tukemaan äitiään aikuisten ongelmissa. Eniten tämä on varmaan juuri vaikuttanut anopin ainoaan tyttäreen, joka kantaa niitä äitinsä tunteita edelleen harteillaan.
Epäilen siis, että osa näistä puolustelijoista on juurikin näitä, jotka ovat niin ehdollistuneet kantamaan taakkaa oman läheisen hyvinvoinnista, etteivät kertakaikkiaan ymmärrä miten joku ei uhraa omia periaatteita, lapsia ym. vanhempansa/appivanhempansa mieliksi. Koska kaikista tärkein asia hänen omassa elämässä on lopulta se, että omalle vanhemmalle ei tule paha mieli. Se vastuu vanhemman tunteista on imetty jo äidinmaidosta aikanaan.
Olen esimerkiksi aivan varma, että kun ilmoitimme suvulle esikoisen tulosta, niin kälyni ja muutama muu tällainen "ehdollistettu" sukulainen ei pienintä hetkeäkään miettinyt että voi kun iloinen asia meille. Päällimmäinen tunne oli aivan varmasti, että ihanaa x:stä tulee vihdoin mummo. Nyt hän varmasti alkaa voimaan paremmin ja on onnellinen kun saa ihan oman lapsenlapsen. Sillä niin toisten tunteille ehdollistetut vain ajattelevat. Se ahdistus toisen surusta tai pettymyksestä on niin suuri, että lopulta kaikkien muiden tunteet ja kokemukset (myös omat) ovat aivan toissijaisia verrattuna tämän yhden tunteisiin.
Uskon tähän ja mieheni on valitettavasti näitä. Tuli vahvasti sellainen tunne että mies toivoi tyttöä ihan vaan sen takia että äitinsä niin tykkäisi. Ja mies varsinkin alussa lähes juoksi viemään vauvamme äitinsä syliin, ja moitti minua kun en ollut heti "tajunnut" antaa. Anoppi on näitä jotka uhkaili jatkuvasti erolla kun appi teki jotain hänen mielestään väärin, ja lapsille itki että isi on niin ilkeä ja kysyi kenen luona ne haluaisi asua. Nää on näitä miehen lapsuudenmuistoja, mutta silti äitinsä ei ole koskaan väärässä ja kaikki mitä hän tekee rakkaudesta.
Olen joutunut anopin loukkaavista sanoista jankuttamaan miehelle, aina löytyy niille selitys tai mies selittää että on ihan kohteliasta puhua toiselle niin. Kun itse olen käyttänyt näitä samoja sanoja, mies on sanonut miten törkeää, miksi sanot noin? Olen sitten kysynyt että vain minun suustaniko ne on törkeitä? Ainakin pisti vähän miettimään.
Aina se on ollut hankala ja ei se mitään pahaa tarkoita. Näitä mulle viljeltiin, kun yritin mieheni saada ymmärtämään, että tilanne hänen äitinsä kanssa on ylittänyt sietokykyni. Kysyin mitä hyvää hän tarkoitti esim haukkumalla mut siitä, että lapsella on väärä nimi. Mielipide saa toki olla, mutta sitä ei ole pakko saati velvollisuus kertoa, kun ainoa tarkoitus on loukata.
Lohdullista, että en ole ainut tämän ongelman kanssa.
Toinen juttu on toi vauvan vieminen pois mun luota, miehelleni kun sanoin et nyt se anoppi taas juoksee karkuun vauvan sylissään vaikka sanoin että vauvan pitää nyt syödä. Mies väitti että anoppi yrittää auttaa, eikä varmasti kuullut, ja että mun pitäisi olla kiitollinen ja sanoa selkeämmin. Jep, kiitollinen kun pitää hakea vauva taas jostain toisesta huoneesta ja anoppi väittää vastaan eikä päästä vauvasta irti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisin hyvinkin uskoa, että oma kälyni on sellainen joka tänne kirjoittelee puolustellen anoppeja. Tuskin siis kirjoittaa, mutta ymmärrän hänen perusteella sitä logiikkaa tavallaan.
Kälyni on täysin ehdollistunut äitinsä tunteiden säätelijäksi. Hän on lähes 40-vuotias, soittelee useamman kerran päivässä äitinsä kanssa ja antaa äitinsä puuttua hyvin henkilökohtaisiin asioihinsa vain jotta äitinsä saisi tunteen, että on osa hänen elämäänsä. Hänellä itsellään ei ole lapsia, ja lähes päivittäin hän vastaanottaa näitä itkupuheluita kuinka äitinsä ei saa hoitaa lapsiamme jne. On siis joskus saanut, mutta silloin sattui sellaisia asioita mitkä johtivat siihen ettei enää saa hoitaa.
Anoppini on kasvattanut omat lapset aikanaan syyllistämällä ja pilkkaamalla heitä huumorin varjolla (jos ovat uhmanneet tms.), ja kertomalla jatkuvasti lapsilleen sellaisia asioita mitä ei lapsille yleensä kerrota. Lapset ovat pienestä pitäen joutuneet tukemaan äitiään aikuisten ongelmissa. Eniten tämä on varmaan juuri vaikuttanut anopin ainoaan tyttäreen, joka kantaa niitä äitinsä tunteita edelleen harteillaan.
Epäilen siis, että osa näistä puolustelijoista on juurikin näitä, jotka ovat niin ehdollistuneet kantamaan taakkaa oman läheisen hyvinvoinnista, etteivät kertakaikkiaan ymmärrä miten joku ei uhraa omia periaatteita, lapsia ym. vanhempansa/appivanhempansa mieliksi. Koska kaikista tärkein asia hänen omassa elämässä on lopulta se, että omalle vanhemmalle ei tule paha mieli. Se vastuu vanhemman tunteista on imetty jo äidinmaidosta aikanaan.
Olen esimerkiksi aivan varma, että kun ilmoitimme suvulle esikoisen tulosta, niin kälyni ja muutama muu tällainen "ehdollistettu" sukulainen ei pienintä hetkeäkään miettinyt että voi kun iloinen asia meille. Päällimmäinen tunne oli aivan varmasti, että ihanaa x:stä tulee vihdoin mummo. Nyt hän varmasti alkaa voimaan paremmin ja on onnellinen kun saa ihan oman lapsenlapsen. Sillä niin toisten tunteille ehdollistetut vain ajattelevat. Se ahdistus toisen surusta tai pettymyksestä on niin suuri, että lopulta kaikkien muiden tunteet ja kokemukset (myös omat) ovat aivan toissijaisia verrattuna tämän yhden tunteisiin.
Uskon tähän ja mieheni on valitettavasti näitä. Tuli vahvasti sellainen tunne että mies toivoi tyttöä ihan vaan sen takia että äitinsä niin tykkäisi. Ja mies varsinkin alussa lähes juoksi viemään vauvamme äitinsä syliin, ja moitti minua kun en ollut heti "tajunnut" antaa. Anoppi on näitä jotka uhkaili jatkuvasti erolla kun appi teki jotain hänen mielestään väärin, ja lapsille itki että isi on niin ilkeä ja kysyi kenen luona ne haluaisi asua. Nää on näitä miehen lapsuudenmuistoja, mutta silti äitinsä ei ole koskaan väärässä ja kaikki mitä hän tekee rakkaudesta.
Olen joutunut anopin loukkaavista sanoista jankuttamaan miehelle, aina löytyy niille selitys tai mies selittää että on ihan kohteliasta puhua toiselle niin. Kun itse olen käyttänyt näitä samoja sanoja, mies on sanonut miten törkeää, miksi sanot noin? Olen sitten kysynyt että vain minun suustaniko ne on törkeitä? Ainakin pisti vähän miettimään.
Aina se on ollut hankala ja ei se mitään pahaa tarkoita. Näitä mulle viljeltiin, kun yritin mieheni saada ymmärtämään, että tilanne hänen äitinsä kanssa on ylittänyt sietokykyni. Kysyin mitä hyvää hän tarkoitti esim haukkumalla mut siitä, että lapsella on väärä nimi. Mielipide saa toki olla, mutta sitä ei ole pakko saati velvollisuus kertoa, kun ainoa tarkoitus on loukata.
Lohdullista, että en ole ainut tämän ongelman kanssa.
Toinen juttu on toi vauvan vieminen pois mun luota, miehelleni kun sanoin et nyt se anoppi taas juoksee karkuun vauvan sylissään vaikka sanoin että vauvan pitää nyt syödä. Mies väitti että anoppi yrittää auttaa, eikä varmasti kuullut, ja että mun pitäisi olla kiitollinen ja sanoa selkeämmin. Jep, kiitollinen kun pitää hakea vauva taas jostain toisesta huoneesta ja anoppi väittää vastaan eikä päästä vauvasta irti.
Mikset ota miestä mukaan tuollaisessa tilanteessa sanomaan äidilleen, että vauvalla on nyt ruoka-aika, jos anoppi ei sinua usko?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle (miniälle) tultiin hymyillen ilmoittamaan, että on tehty semmoiset paperit, että sinä et meidän rahoista saa senttiäkään. Hymy hyytyi kun totesin, että hyvä juttu, meille tulee muutenkin avioehto.
Se on jännä juttu miten jotkut automaattisesti olettavat, että naiset on vain lompakon perässä ja dettä naisella ei voi olla omaa varallisuutta.
Onkohan nämä rahastus-teoreetikot aikoinaan itse liidelleet avioon dollarin kuvat silmissä (appiukolla oli paljon perintömetsää ennen kuin ryyppäsi ne), vai näkevätkin poikansa niin ankeana tyyppinä, ettei yksikään nainen voi kiinnostua hänestä muuten kuin elättäjänä? Mun mies ei edes ole erityisen varakas, ja perinnöksi tulossa homeinen mökki ja 1970-luvulla remontoitu rintamamiestalo muuttotappiokunnassa, ja nämäkin jaetaan kolmen lapsen kesken.
Nii no, ensimmäisissä sukujuhlissa jossa olin mieheni seurustelukumppaninsa eräs rouva tuli vielä myöhemmin varmistamaan :"oletko sinä oikeasti x kanssa?" Hitto kun en tajunnut vastata, että tietystikään, kuokin täällä muuten vain / olen maksettu seuralainen.
Noille pitäisi varmaan vastata, että joo, onhan tuo Petri vähän nolo näin ihmisten ilmoilla, mutta (ottaa unelmoiva, silmät puoliksi kiinni oleva ilme) sillä on ISO ja on muutenkin aikamoinen peto sängyssä, ja vähän muuallakin *kiihkeä huokaus*
Tätä ketjua lukiessa pitää monessa välissä nipistellä naamaansa ja muistuttaa itselleen, että joukossamme ilmeisesti on kuin onkin muutama äiti, jotka joko ovat hirveän traumatisoituneita tai joilla äitiyshormonit ovat pysyvästi hirttäneet kiinni, tai ehkä molempia. Heidän suhtautumisensa toisiin ihmisiin ja erityisesti miehensä äitiin on... ei sitä voi edes sanoin kuvata. Mulla on itsellä tyttäriä, heillä puolisot ja yksi tyttärentytär, ja he kaikki ovat ihania ja rakkaita. Jos jotain kautta saisin kuulla vävyjen todellisen mielipiteen olevankin, että olen mummoklonkku, menisin kiskoille makaamaan ja odottamaan junaa.
Jos sinulla on asialliset välit lapsiisi ja heidän puolisoihinsa, niin tuskin olet klonkku. Eli et käy ihan hyvää hyvyyttäsi kalustamassa ilman lupaa toisen kotia, et kaappaa lapsenlastasi toiseen huoneeseen piiloon vanhemmiltaan jne.
Minulla on asialliset välit lapsiini ja heidän puolisoihinsa, ja onneksi joukkoon ei ole osunut yhtään välitpoikkihitleriä, joka kiihtyy nollasta sataan sekunnissa ja katkoo välejä joka suuntaan , koska kaikki muut ovat väärässä. 350 sivua itkua pelkästään hullujen mummojen takia vakuuttaa, että joukossa on vauvojen äitejä ja muita naisihmisiä, jotka eivät niin sanotusti itsekään käy kaikilla sylintereillä.
Mitä sitten antaisit neuvoksi näille äideille, joilla on klonkkumummu riesana? Jos kerran välien katkaisu ei ole sopiva vaihtoehto, vaan hitleröintiä.
Hmm, riippuu vähän mitä välien katkaisulla tarkoitetaan. Ehkä joku pitää mun ratkaisua hitleröintinä kun yksinkertaisesti vastaan "ei kiitos" appivanhempien kahvittelukutsuille?
Mitäs sitten tehdään, jos "ei kiitos" ei toimi, vaan jos lapsia ei saada mummolaan niin sitten tungetaan katsomaan lapsenlapsia?
"EI, tänään meille ei sovi"
Toimii varmasti normaaleihin ihmisiin ihan kivasti. Meille tuli vuosisadan draama siitä että kerroin ettei lapsemme kuvia saa laittaa nettiin. Oltiin tämä kerrottu jo pari kertaa aiemminkin tosin, mutta kun ei mennyt jakeluun. Sen sijaan että oltaisiin pyydetty anteeksi ja poistettu kuvat, mentiin suoraan siihen miten p#ska ihminen olen ja yritän erottaa lapsenlapsen ja isovanhemman toisistaan. Jäi vähän epäselväksi miten tämä erottaminen liittyy siihen ettemme halua kuvia julkaistavan, mutta ei siihen pahan olon oksennukseen jaksanut edes vastata.
Oliko facebookiin? Voit ilmoittaa sinne kuvista niin facebook ehkä poistaa ne. Meilläkin appivanhemmat nauttii lapsenlapsen seurasta aina kännykän kameran läpi. Tai lähinnä mummo siinä häärää lapsen ympärillä ja appi toimii kuvaajana. Lapsi vaan usein pilaa näitä "kuvaussessioita" huutamalla ja itkemällä siinä mummon sylissä.
Miten tämä vuosisadan draama mahtoi lähteä liikkeelle? Riippuu nimittäin hirveän paljon siitä, miten asian ottaa esille ja käsittelee. Draamaa syntyy ihan varmasti, kun hyökkää toisen silmille, että etkö taatanan dille tajuu ettet voi meidän Nicon kuvia laitella nettiin.
Olemme sanoneet asiasta monta kertaa. Kyllä normaalille ihmiselle menee jakeluun ekalla kerralla. Joka kerta myös ollaan sanottu nätisti. Vaikka oltaisiin sanottu kuvailemallasi tavalla niin vika olisi mielestäsi enemmän meissä kuin niissä jotka eivät toistuvista huomautuksista huolimatta ymmärrä?
Eli aikaisemmilla kerroilla olette sanoneet asiallisesti, sitten epäasiallisesti, ja mummo suuttui ja räjähti ja paskoitti?
En ymmärrä näitä tyyppejä joilla on pakkomielle löytää syy miniöistä ja jotka yrittävät selittää mustaa valkoiseksi miten isovanhemman käytös on ollut ihan normaalia. Enkä tarkoita nyt vain tätä kommenttia vaan yleisesti koko keskustelua.
Mä epäilen, että sellainen selittäjä ei ole koskaan tavannut sellaista ihmistä joka ei vaan pelaa samoilla sosiaalisilla säännöillä kun muut. Tai ainakaan ei ole saanut sellaista lähipiiriinsä.
Itsellänikin oli aikoinaan vaikeuksia uskoa, että sellaisia ihmisiä joiden kanssa minäkään en tulisi toimeen on oikeasti olemassa.
Toinen porukka jotka mummojen huonoa käytöstä puolustelee on ne jotka pienestä asti on koulutettu unohtamaan omat tarpeensa ja halunsa ja kuvittelevat, että se on se normi. Että tärkeintä on välttää konflikteja vaikka oman hyvinvoinnin kustannuksella.
Ja kolmas ryhmä on varmasti ne jotka itse käyttäytyvät hyvin kyseenalaisesti ja hakevat selittelyllä oikeutusta omaan huonoon käytökseensä.
Neljäs ryhmä: ne, jotka ovat päässeet näkemään höyrypäisten tuoreiden äidien tekemisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saa antaa mutta kuoleman jälkeen tasataan. Voitte vaatia auton.
No eivät voi. Anopin kuoleman jälkeen tasataan se omaisuus, mikä anopilla oli kuolinhetkellään.
Jos anoppi on auttanut tytärtään asuntoasioissa ja autossa, niistä pitää olla todiste. Jostain pitää näkyä se, että anoppi on osallistunut rahallisesti asunnon ja auton hankintaan. Tavanomaisista lahjoista ja vaateostoksista ei voi mitään vaatia.
Eikä miniällä ole jakotilaisuudessa minkäänlaista sananvaltaa. Hän ei peri mitään, vaan hänen miehensä.
Anoppini on hamsteri, ja kerran tokaisi, että on sitten mulla kova tekeminen talon tyhjätäyksessä, kun hänestä aika jättää. En luvannut ottaa urakakseni, anopilla on kolme lasta. He hoitakoon homman. Todennäköisesti myyvät koko pesän ja jakavat rahat, se tavaramäärä on niin infernaalinen, ettei siinä ihan viikonloppu tai kaksi riitä. En tiedä, haluaako anoppi yrittää nakuttaa vielä haudan takaa.
Ovatko anopin kolme lasta kaikki poikia?
2/3 poikia. Tytär asuu kaukana, ja hän kiireisenä juristina ei tietenkään voi tuollaiseen tuhlata aikaa, kun on niin paljon tärkeämpi kuin kukaan muu.
Sun mies ilmeisesti on vielä kiireisempi, koska ei ehdi hoitaa äitinsä kuolinsiivousta, vaan pitäis pistää vaimo asialle?
No eihän miehet siivoa. Se on naisten homma. Paitsi tämän kiireisen juristi-tyttären.
Alkaa pikku hiljaa vaikuttaa siltä, että sulla on joku ongelma tämän juristi-tyttären kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle (miniälle) tultiin hymyillen ilmoittamaan, että on tehty semmoiset paperit, että sinä et meidän rahoista saa senttiäkään. Hymy hyytyi kun totesin, että hyvä juttu, meille tulee muutenkin avioehto.
Se on jännä juttu miten jotkut automaattisesti olettavat, että naiset on vain lompakon perässä ja dettä naisella ei voi olla omaa varallisuutta.
Onkohan nämä rahastus-teoreetikot aikoinaan itse liidelleet avioon dollarin kuvat silmissä (appiukolla oli paljon perintömetsää ennen kuin ryyppäsi ne), vai näkevätkin poikansa niin ankeana tyyppinä, ettei yksikään nainen voi kiinnostua hänestä muuten kuin elättäjänä? Mun mies ei edes ole erityisen varakas, ja perinnöksi tulossa homeinen mökki ja 1970-luvulla remontoitu rintamamiestalo muuttotappiokunnassa, ja nämäkin jaetaan kolmen lapsen kesken.
Nii no, ensimmäisissä sukujuhlissa jossa olin mieheni seurustelukumppaninsa eräs rouva tuli vielä myöhemmin varmistamaan :"oletko sinä oikeasti x kanssa?" Hitto kun en tajunnut vastata, että tietystikään, kuokin täällä muuten vain / olen maksettu seuralainen.
Noille pitäisi varmaan vastata, että joo, onhan tuo Petri vähän nolo näin ihmisten ilmoilla, mutta (ottaa unelmoiva, silmät puoliksi kiinni oleva ilme) sillä on ISO ja on muutenkin aikamoinen peto sängyssä, ja vähän muuallakin *kiihkeä huokaus*
Tätä ketjua lukiessa pitää monessa välissä nipistellä naamaansa ja muistuttaa itselleen, että joukossamme ilmeisesti on kuin onkin muutama äiti, jotka joko ovat hirveän traumatisoituneita tai joilla äitiyshormonit ovat pysyvästi hirttäneet kiinni, tai ehkä molempia. Heidän suhtautumisensa toisiin ihmisiin ja erityisesti miehensä äitiin on... ei sitä voi edes sanoin kuvata. Mulla on itsellä tyttäriä, heillä puolisot ja yksi tyttärentytär, ja he kaikki ovat ihania ja rakkaita. Jos jotain kautta saisin kuulla vävyjen todellisen mielipiteen olevankin, että olen mummoklonkku, menisin kiskoille makaamaan ja odottamaan junaa.
Jos sinulla on asialliset välit lapsiisi ja heidän puolisoihinsa, niin tuskin olet klonkku. Eli et käy ihan hyvää hyvyyttäsi kalustamassa ilman lupaa toisen kotia, et kaappaa lapsenlastasi toiseen huoneeseen piiloon vanhemmiltaan jne.
Minulla on asialliset välit lapsiini ja heidän puolisoihinsa, ja onneksi joukkoon ei ole osunut yhtään välitpoikkihitleriä, joka kiihtyy nollasta sataan sekunnissa ja katkoo välejä joka suuntaan , koska kaikki muut ovat väärässä. 350 sivua itkua pelkästään hullujen mummojen takia vakuuttaa, että joukossa on vauvojen äitejä ja muita naisihmisiä, jotka eivät niin sanotusti itsekään käy kaikilla sylintereillä.
Mitä sitten antaisit neuvoksi näille äideille, joilla on klonkkumummu riesana? Jos kerran välien katkaisu ei ole sopiva vaihtoehto, vaan hitleröintiä.
Hmm, riippuu vähän mitä välien katkaisulla tarkoitetaan. Ehkä joku pitää mun ratkaisua hitleröintinä kun yksinkertaisesti vastaan "ei kiitos" appivanhempien kahvittelukutsuille?
Mitäs sitten tehdään, jos "ei kiitos" ei toimi, vaan jos lapsia ei saada mummolaan niin sitten tungetaan katsomaan lapsenlapsia?
"EI, tänään meille ei sovi"
Toimii varmasti normaaleihin ihmisiin ihan kivasti. Meille tuli vuosisadan draama siitä että kerroin ettei lapsemme kuvia saa laittaa nettiin. Oltiin tämä kerrottu jo pari kertaa aiemminkin tosin, mutta kun ei mennyt jakeluun. Sen sijaan että oltaisiin pyydetty anteeksi ja poistettu kuvat, mentiin suoraan siihen miten p#ska ihminen olen ja yritän erottaa lapsenlapsen ja isovanhemman toisistaan. Jäi vähän epäselväksi miten tämä erottaminen liittyy siihen ettemme halua kuvia julkaistavan, mutta ei siihen pahan olon oksennukseen jaksanut edes vastata.
Oliko facebookiin? Voit ilmoittaa sinne kuvista niin facebook ehkä poistaa ne. Meilläkin appivanhemmat nauttii lapsenlapsen seurasta aina kännykän kameran läpi. Tai lähinnä mummo siinä häärää lapsen ympärillä ja appi toimii kuvaajana. Lapsi vaan usein pilaa näitä "kuvaussessioita" huutamalla ja itkemällä siinä mummon sylissä.
Miten tämä vuosisadan draama mahtoi lähteä liikkeelle? Riippuu nimittäin hirveän paljon siitä, miten asian ottaa esille ja käsittelee. Draamaa syntyy ihan varmasti, kun hyökkää toisen silmille, että etkö taatanan dille tajuu ettet voi meidän Nicon kuvia laitella nettiin.
Olemme sanoneet asiasta monta kertaa. Kyllä normaalille ihmiselle menee jakeluun ekalla kerralla. Joka kerta myös ollaan sanottu nätisti. Vaikka oltaisiin sanottu kuvailemallasi tavalla niin vika olisi mielestäsi enemmän meissä kuin niissä jotka eivät toistuvista huomautuksista huolimatta ymmärrä?
Eli aikaisemmilla kerroilla olette sanoneet asiallisesti, sitten epäasiallisesti, ja mummo suuttui ja räjähti ja paskoitti?
En ymmärrä näitä tyyppejä joilla on pakkomielle löytää syy miniöistä ja jotka yrittävät selittää mustaa valkoiseksi miten isovanhemman käytös on ollut ihan normaalia. Enkä tarkoita nyt vain tätä kommenttia vaan yleisesti koko keskustelua.
Enpä usko, että kukaan on väittänyt noin. Siinä sen sijaan on perää, että silloin kun huudetaan ja näpäytellään ja tapellaan ja pannaan välejä poikki, siinä on aina vähintään pari osapuolta, eikä viattomia ainuttakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle (miniälle) tultiin hymyillen ilmoittamaan, että on tehty semmoiset paperit, että sinä et meidän rahoista saa senttiäkään. Hymy hyytyi kun totesin, että hyvä juttu, meille tulee muutenkin avioehto.
Se on jännä juttu miten jotkut automaattisesti olettavat, että naiset on vain lompakon perässä ja dettä naisella ei voi olla omaa varallisuutta.
Onkohan nämä rahastus-teoreetikot aikoinaan itse liidelleet avioon dollarin kuvat silmissä (appiukolla oli paljon perintömetsää ennen kuin ryyppäsi ne), vai näkevätkin poikansa niin ankeana tyyppinä, ettei yksikään nainen voi kiinnostua hänestä muuten kuin elättäjänä? Mun mies ei edes ole erityisen varakas, ja perinnöksi tulossa homeinen mökki ja 1970-luvulla remontoitu rintamamiestalo muuttotappiokunnassa, ja nämäkin jaetaan kolmen lapsen kesken.
Nii no, ensimmäisissä sukujuhlissa jossa olin mieheni seurustelukumppaninsa eräs rouva tuli vielä myöhemmin varmistamaan :"oletko sinä oikeasti x kanssa?" Hitto kun en tajunnut vastata, että tietystikään, kuokin täällä muuten vain / olen maksettu seuralainen.
Noille pitäisi varmaan vastata, että joo, onhan tuo Petri vähän nolo näin ihmisten ilmoilla, mutta (ottaa unelmoiva, silmät puoliksi kiinni oleva ilme) sillä on ISO ja on muutenkin aikamoinen peto sängyssä, ja vähän muuallakin *kiihkeä huokaus*
Tätä ketjua lukiessa pitää monessa välissä nipistellä naamaansa ja muistuttaa itselleen, että joukossamme ilmeisesti on kuin onkin muutama äiti, jotka joko ovat hirveän traumatisoituneita tai joilla äitiyshormonit ovat pysyvästi hirttäneet kiinni, tai ehkä molempia. Heidän suhtautumisensa toisiin ihmisiin ja erityisesti miehensä äitiin on... ei sitä voi edes sanoin kuvata. Mulla on itsellä tyttäriä, heillä puolisot ja yksi tyttärentytär, ja he kaikki ovat ihania ja rakkaita. Jos jotain kautta saisin kuulla vävyjen todellisen mielipiteen olevankin, että olen mummoklonkku, menisin kiskoille makaamaan ja odottamaan junaa.
Jos sinulla on asialliset välit lapsiisi ja heidän puolisoihinsa, niin tuskin olet klonkku. Eli et käy ihan hyvää hyvyyttäsi kalustamassa ilman lupaa toisen kotia, et kaappaa lapsenlastasi toiseen huoneeseen piiloon vanhemmiltaan jne.
Minulla on asialliset välit lapsiini ja heidän puolisoihinsa, ja onneksi joukkoon ei ole osunut yhtään välitpoikkihitleriä, joka kiihtyy nollasta sataan sekunnissa ja katkoo välejä joka suuntaan , koska kaikki muut ovat väärässä. 350 sivua itkua pelkästään hullujen mummojen takia vakuuttaa, että joukossa on vauvojen äitejä ja muita naisihmisiä, jotka eivät niin sanotusti itsekään käy kaikilla sylintereillä.
Mitä sitten antaisit neuvoksi näille äideille, joilla on klonkkumummu riesana? Jos kerran välien katkaisu ei ole sopiva vaihtoehto, vaan hitleröintiä.
Hmm, riippuu vähän mitä välien katkaisulla tarkoitetaan. Ehkä joku pitää mun ratkaisua hitleröintinä kun yksinkertaisesti vastaan "ei kiitos" appivanhempien kahvittelukutsuille?
Mitäs sitten tehdään, jos "ei kiitos" ei toimi, vaan jos lapsia ei saada mummolaan niin sitten tungetaan katsomaan lapsenlapsia?
"EI, tänään meille ei sovi"
Toimii varmasti normaaleihin ihmisiin ihan kivasti. Meille tuli vuosisadan draama siitä että kerroin ettei lapsemme kuvia saa laittaa nettiin. Oltiin tämä kerrottu jo pari kertaa aiemminkin tosin, mutta kun ei mennyt jakeluun. Sen sijaan että oltaisiin pyydetty anteeksi ja poistettu kuvat, mentiin suoraan siihen miten p#ska ihminen olen ja yritän erottaa lapsenlapsen ja isovanhemman toisistaan. Jäi vähän epäselväksi miten tämä erottaminen liittyy siihen ettemme halua kuvia julkaistavan, mutta ei siihen pahan olon oksennukseen jaksanut edes vastata.
Oliko facebookiin? Voit ilmoittaa sinne kuvista niin facebook ehkä poistaa ne. Meilläkin appivanhemmat nauttii lapsenlapsen seurasta aina kännykän kameran läpi. Tai lähinnä mummo siinä häärää lapsen ympärillä ja appi toimii kuvaajana. Lapsi vaan usein pilaa näitä "kuvaussessioita" huutamalla ja itkemällä siinä mummon sylissä.
Miten tämä vuosisadan draama mahtoi lähteä liikkeelle? Riippuu nimittäin hirveän paljon siitä, miten asian ottaa esille ja käsittelee. Draamaa syntyy ihan varmasti, kun hyökkää toisen silmille, että etkö taatanan dille tajuu ettet voi meidän Nicon kuvia laitella nettiin.
Olemme sanoneet asiasta monta kertaa. Kyllä normaalille ihmiselle menee jakeluun ekalla kerralla. Joka kerta myös ollaan sanottu nätisti. Vaikka oltaisiin sanottu kuvailemallasi tavalla niin vika olisi mielestäsi enemmän meissä kuin niissä jotka eivät toistuvista huomautuksista huolimatta ymmärrä?
Eli aikaisemmilla kerroilla olette sanoneet asiallisesti, sitten epäasiallisesti, ja mummo suuttui ja räjähti ja paskoitti?
En ymmärrä näitä tyyppejä joilla on pakkomielle löytää syy miniöistä ja jotka yrittävät selittää mustaa valkoiseksi miten isovanhemman käytös on ollut ihan normaalia. Enkä tarkoita nyt vain tätä kommenttia vaan yleisesti koko keskustelua.
Mä epäilen, että sellainen selittäjä ei ole koskaan tavannut sellaista ihmistä joka ei vaan pelaa samoilla sosiaalisilla säännöillä kun muut. Tai ainakaan ei ole saanut sellaista lähipiiriinsä.
Itsellänikin oli aikoinaan vaikeuksia uskoa, että sellaisia ihmisiä joiden kanssa minäkään en tulisi toimeen on oikeasti olemassa.
Toinen porukka jotka mummojen huonoa käytöstä puolustelee on ne jotka pienestä asti on koulutettu unohtamaan omat tarpeensa ja halunsa ja kuvittelevat, että se on se normi. Että tärkeintä on välttää konflikteja vaikka oman hyvinvoinnin kustannuksella.
Ja kolmas ryhmä on varmasti ne jotka itse käyttäytyvät hyvin kyseenalaisesti ja hakevat selittelyllä oikeutusta omaan huonoon käytökseensä.
Neljäs ryhmä: ne, jotka ovat päässeet näkemään höyrypäisten tuoreiden äidien tekemisiä.
Älä edes viitsi, se ei kuulu muille pätkääkään ellei ne ole vaaraksi lapselleen, todella harva tuore äiti on.
Toivotaan että menee vain eron sattuessa, ei kuoleman. Olen kysynyt asiaa pariltakin perintöasioita hoitavalta lakimieheltä, mutta molemmilta saanut vain katseen kuin he eivät ymmärtäisi lainkaan mistä puhun. Ehkä kysymys on niin tyhmä heidän mielestään, mutta kun en maallikkona aina tiedä varmaksi miten lakia missäkin kohtaa tulkitaan.