Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10672)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono kommunikointi on perimmäinen syy. Veljeni vaimo käyttäytyi iloisesti ja normaalisti lapsiensa mummua eli minun äitiä kohtaan mutta kuin salama kirkkaalta taivalta välit poikki. Oli pitkän aikaa hautonut vihaansa sisällään. Viimenen pisara oli, kun mummu antoi 1,5 v. tytön maistaa noin max. ruokalusikallisen jäätelöä. Tyttö ei ollut saanut mitään, yhtään mitään sokeria koskaan. (Jopa 1v kakku sokeriton) tarkkaa siis eikä ollut terveyssyy olla antamatta. Mummu halusi että edes joskus...! Veljen vaimo ei tehnyt riittävän selväksi asiaa meidän mielestå.
Äitini otti asian esille kun ilmeni että veljen vaimo oli pitänyt pahana. Rakentavasti, kauniisti oli puhunut. Toinen osapuoli sattui olemaa "vastaanotto kiinni", valitti vanhoja asioita mitä ei oltu edes puhuttu ennemmin ja arvosteli oikein vaahto suussa. Selitystä sokerin ylivarovaisuuten ei tullut vaan eipä se ollut meille yllätys. Ennemmin kyse mielestäni on periaatteesta "et anna kun MINÄ kiellän".
Pyysikö äitisi anteeksi?
Siihen pisteeseen ei päässyt kun miniänsä laittoi lunta tupaan oikein kunnolla. Pahoitti äitimme mielen tarkoituksellisesti. Anteeksi olisi pyytänyt jos miniä olisi sanonut edes jonkun syyn 100% kiellolle. Täälläkin yhdessä kuorossa nostetaan lapsen äidin joka sana jalustalle, mitä olisi maksanut kertoa se syy ja laittaa riita poikki. Aina se maailman viisain kaiken päättävä yliolento äiti ei ole se paras sanoja. Vähän väliä tapahtuu lasten kaltoinkohtelua, laiminlyöntiä myös Suomessa. Mutta täällä äiti on periaatteesta aina oikeassa?
Eli siis äitisi rikkoo tarkoituksellisesti sääntöä, joka koskee toisen ihmisen lasta, ja sitten kun miniä yllättäen pahoittaa mielensä, niin hän "myy" anteeksipyyntöään miniän antamaa selitystä vastaan. Ja kun sitä selitystä ei tullut, sinä vaahtoat täällä lasten kaltoinkohtelusta. Äidin ei tarvitse antaa perheen ulkopuolisille ihmisille. Ihan itse se äitisi on tämän valinnan tehnyt, kärsikööt nyt tekojensa seuraukset. Ei kannata vinkua kun p*ska on jo housussa.
Voe ristus mitä settiä taas.
Voe ristus, kannattaako välit katkoa yhden jäätelölusikallisen vuoksi? Kerrotaanko lapselle aikuisena, että ei me aikuiset ihmiset voitu sopia tätä asiaa jäätelölusikallisesta niin sulla ei nyt ole isovanhempia?? Nyt vähän suhteellisuudentajua tarvittais tähän ketjuun...
Tässä ei ole kyse jäätelöstä, vaan lapsen vanhempien mitätöinnistä ja siitä, että mummolta puuttuu totaalisesti kunnioitus lapsensa perheen tapoja kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono kommunikointi on perimmäinen syy. Veljeni vaimo käyttäytyi iloisesti ja normaalisti lapsiensa mummua eli minun äitiä kohtaan mutta kuin salama kirkkaalta taivalta välit poikki. Oli pitkän aikaa hautonut vihaansa sisällään. Viimenen pisara oli, kun mummu antoi 1,5 v. tytön maistaa noin max. ruokalusikallisen jäätelöä. Tyttö ei ollut saanut mitään, yhtään mitään sokeria koskaan. (Jopa 1v kakku sokeriton) tarkkaa siis eikä ollut terveyssyy olla antamatta. Mummu halusi että edes joskus...! Veljen vaimo ei tehnyt riittävän selväksi asiaa meidän mielestå.
Äitini otti asian esille kun ilmeni että veljen vaimo oli pitänyt pahana. Rakentavasti, kauniisti oli puhunut. Toinen osapuoli sattui olemaa "vastaanotto kiinni", valitti vanhoja asioita mitä ei oltu edes puhuttu ennemmin ja arvosteli oikein vaahto suussa. Selitystä sokerin ylivarovaisuuten ei tullut vaan eipä se ollut meille yllätys. Ennemmin kyse mielestäni on periaatteesta "et anna kun MINÄ kiellän".
Pyysikö äitisi anteeksi?
Siihen pisteeseen ei päässyt kun miniänsä laittoi lunta tupaan oikein kunnolla. Pahoitti äitimme mielen tarkoituksellisesti. Anteeksi olisi pyytänyt jos miniä olisi sanonut edes jonkun syyn 100% kiellolle. Täälläkin yhdessä kuorossa nostetaan lapsen äidin joka sana jalustalle, mitä olisi maksanut kertoa se syy ja laittaa riita poikki. Aina se maailman viisain kaiken päättävä yliolento äiti ei ole se paras sanoja. Vähän väliä tapahtuu lasten kaltoinkohtelua, laiminlyöntiä myös Suomessa. Mutta täällä äiti on periaatteesta aina oikeassa?
Tässä asiassa se äiti oli oikeassa. Siis se veljen vaimo. Sun äitis oli väärässä. Ihan turha vetää tähän jotain lasten kaltoinkohtelua, se ei muuta sitä tosiasiaa, että äitisi toimi väärin, eikä ole edes anteeksi pyytänyt. Uhmaa edelleen ja syyttää miniää kaikesta.
Paras että et sanele miten asiat on vai olitko paikalla. Pyydän minäkin syytä jos lasten serkuilla ihme kieltoja .osaan sitten perustella lapselle miksi ei saa nannaa kun muut saa. Samaa porukkaa jos ollaan niin jotkut asiat voi sopia yhdessä mummuakin kuunnelle . Mummulle on yllättävän suuri ilo saada joskus omankin ajatuksen mukaisesti hemmotella. Tytön äiti olisi todennut "huh hui sitä mummua" ja sillä selvä. Mutta ei kun tehtävä itsestään, omista ajatuksista, luuloista maailman keskikohta. Missä kulkee raja, tai saako äiti määrätä senkin onko lapsella lupa aivastaa?
Tehän siinä jyräätte omia näkemyksiänne muille ja käyttäydytte kuin mummo olisi jumala.
Kälysi on vain hoitanut omia asioitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono kommunikointi on perimmäinen syy. Veljeni vaimo käyttäytyi iloisesti ja normaalisti lapsiensa mummua eli minun äitiä kohtaan mutta kuin salama kirkkaalta taivalta välit poikki. Oli pitkän aikaa hautonut vihaansa sisällään. Viimenen pisara oli, kun mummu antoi 1,5 v. tytön maistaa noin max. ruokalusikallisen jäätelöä. Tyttö ei ollut saanut mitään, yhtään mitään sokeria koskaan. (Jopa 1v kakku sokeriton) tarkkaa siis eikä ollut terveyssyy olla antamatta. Mummu halusi että edes joskus...! Veljen vaimo ei tehnyt riittävän selväksi asiaa meidän mielestå.
Äitini otti asian esille kun ilmeni että veljen vaimo oli pitänyt pahana. Rakentavasti, kauniisti oli puhunut. Toinen osapuoli sattui olemaa "vastaanotto kiinni", valitti vanhoja asioita mitä ei oltu edes puhuttu ennemmin ja arvosteli oikein vaahto suussa. Selitystä sokerin ylivarovaisuuten ei tullut vaan eipä se ollut meille yllätys. Ennemmin kyse mielestäni on periaatteesta "et anna kun MINÄ kiellän".
Pyysikö äitisi anteeksi?
Siihen pisteeseen ei päässyt kun miniänsä laittoi lunta tupaan oikein kunnolla. Pahoitti äitimme mielen tarkoituksellisesti. Anteeksi olisi pyytänyt jos miniä olisi sanonut edes jonkun syyn 100% kiellolle. Täälläkin yhdessä kuorossa nostetaan lapsen äidin joka sana jalustalle, mitä olisi maksanut kertoa se syy ja laittaa riita poikki. Aina se maailman viisain kaiken päättävä yliolento äiti ei ole se paras sanoja. Vähän väliä tapahtuu lasten kaltoinkohtelua, laiminlyöntiä myös Suomessa. Mutta täällä äiti on periaatteesta aina oikeassa?
Tässä asiassa se äiti oli oikeassa. Siis se veljen vaimo. Sun äitis oli väärässä. Ihan turha vetää tähän jotain lasten kaltoinkohtelua, se ei muuta sitä tosiasiaa, että äitisi toimi väärin, eikä ole edes anteeksi pyytänyt. Uhmaa edelleen ja syyttää miniää kaikesta.
Paras että et sanele miten asiat on vai olitko paikalla. Pyydän minäkin syytä jos lasten serkuilla ihme kieltoja .osaan sitten perustella lapselle miksi ei saa nannaa kun muut saa. Samaa porukkaa jos ollaan niin jotkut asiat voi sopia yhdessä mummuakin kuunnelle . Mummulle on yllättävän suuri ilo saada joskus omankin ajatuksen mukaisesti hemmotella. Tytön äiti olisi todennut "huh hui sitä mummua" ja sillä selvä. Mutta ei kun tehtävä itsestään, omista ajatuksista, luuloista maailman keskikohta. Missä kulkee raja, tai saako äiti määrätä senkin onko lapsella lupa aivastaa?
Miksi mummon on tehtävä itsestään maailman keskipiste? Tai ainakin poikansa perheen keskipiste?
Koska hän vaan on niin paljon parempi, fiksumpi ja mielenkiintoisempi kuin kaikki muut paikalla olijat yhteensä.
Näin kuvittelee ainakin mun kovasti narsistinen anoppi
Vierailija kirjoitti:
Herranjumala, etkö sä sanonut mummille mitään siitä, että imaisi suullaan lapsen lusikkaa ennen lapselle antamista? Olisit voinut stopata koko tilanteen jos kerran näit! Viestistäsi kuulen, että pelkäät ehkä konfrontaatiota mummin kanssa, mutta olisi lapsellesi parhaaksi tehdä selvär rajat, ettei mummi myöskään selkäsi takana vähättelisi ainua tms. Mun mummi aina vähätteli äitiäni minulle ollessani pieni, vihasi koska äitini saamelainen, muutenkin kohteli äitiäni huonosti. Tästä syystä tunsin teini-iästä eteebpäin paljon ristiriitaisia ja jopa vihaisia tunteita mummiani kohtaan, johtuen rakkaan äitini kohtelusta. Ja oli vaikea yhdistää kiintymys mummiin ja viha mummin tekemästä äitini kaltoinkohtelusta ja vähättelemisestä.
En jäänyt sanattomaksi. Ja kyllä, kyseessä on sellainen ihminen jonka kanssa välttelen konfrontaatiota, yritän vältellä koko ihmistä muutenkin parhaani mukaan. Vaikeaa, kun asuu liian lähellä, on yksinäinen ja vetää mm. sairauskortin kehiin aina kun saan vähän rajoja vedettyä.
Tästä samalla lusikalla syömisestä oli keskusteltu jo vuosia aikaisemmin, ennen kuin esikoinenkaan edes söi kiinteitä. Että mummin tiedossa kyllä oli, ja asiat kerrattu vielä muistin virkistämiseksi. Vaan milläpä sen olisin estänyt kun sekopää päätti kaikesta huolimatta muovailla lusikallisen ruokaa oman suun kautta lapselle... Mokasin, myöhästyin. Vaikka näin, että lusikka menee nyt väärää suuta kohti, ei kyllä käynyt mielessäkään että se sama lusikka ruokineen jatkaa vielä matkaansa lapseni suuhun... Yäääh. Näen nyt tilanteen hidastettuna ja itseni heittäytymässä pöydän yli pelastamaan lapsen :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono kommunikointi on perimmäinen syy. Veljeni vaimo käyttäytyi iloisesti ja normaalisti lapsiensa mummua eli minun äitiä kohtaan mutta kuin salama kirkkaalta taivalta välit poikki. Oli pitkän aikaa hautonut vihaansa sisällään. Viimenen pisara oli, kun mummu antoi 1,5 v. tytön maistaa noin max. ruokalusikallisen jäätelöä. Tyttö ei ollut saanut mitään, yhtään mitään sokeria koskaan. (Jopa 1v kakku sokeriton) tarkkaa siis eikä ollut terveyssyy olla antamatta. Mummu halusi että edes joskus...! Veljen vaimo ei tehnyt riittävän selväksi asiaa meidän mielestå.
Miten sen sokerittomuuden olisi voinut tehdä selvemmäksi? Jos mummo oikein sanoi, että hän haluaa joskus edes antaa, niin on tasan tarkkaan tiennyt rajoitteen ja tietoisesti toiminut vasten lapsen vanhempien tahtoa.
Jos joku ketjuun pesiytynyt mummeli voisi nyt viimein ja vihdoin kertoa, miksi sille pienelle ihmistaimelle on ihan pakko sitä sokeria syöttää? Ja jos vanhemmat ovat kieltäneet, niin sitä hanakammin sitä sokeria yritetään lapselle lykätä! siis mikä logiikka tässä on? Itse näen vain lapsellista uhmaa sekä mitätöintiä vauvan/lapsen vanhempia kohtaan.
Mun äiti löytyi kerran kauppakeskuksen jäätelökioskilta kysyen "Jäätiinks me kiinni" kun oli jätskille vienyt lapsen sillä aikaa kun lupasi vahtia, kun minulla oli ostoksia. Säälittävää, että täytyy yrittää tahallaan raivostuttaa lapsen äitiä ja keksiä jotain kiellettyä tekemistä yhteyden luomiseksi lapsenlapseen. Sukulaisille vuoroin kehuu kuinka on tehnyt meidän/lapsen kanssa sitä ja tätä ja kuinka ollaan läheisiä, varmasti myös panettelee, kuinka olen hankala, epäluottavainen ja pikkutarkka asioista ja omistushaluinen lapsesta.
Naiset, herätkää nyt!! Ette oikeasti voi olla näin hulluja! Maailma menee ihan pilalle kun olette näin kriisejä. Luulin, että olen nipo, mutta tuo ylläkuvattu tilanne olis saanut mut räjähtämään naurusta. Voi mummuparat!
Terv. Äiti 36-v
Tuo jätskijuttu tuskin on ainoa asia, jossa lapsen äiti on tullut ylikävellyksi.
Terv. Äiti 41-v
Ja tuskin oli ainoa pikku juttu, josta lapsen äiti veti turhaan järjettömät kolarit. Luoja minut säästäköön suomalaiselta miniältä tulevaisuudessa. Onneksi olemme muuttamassa pois Suomesta, täällä on aivan umpipimeää porukkaa. Olen puhunut. Jatkakaa.
Nii, se on varmaan vaikea uskoa, että jotkut isovanhemmat vain sekoaa kun syntyy uusi lapsenlapsi. Oma mummoni teki kaikkensa nuorimman lapsenlapsen eteen. Entinen nuorin menetti aina mummon huomion ja lahjat kun seuraava syntyi.
Omat appivanhempani kävivät, koko sen ajan kun olin kotona lapsen kanssa, jopa neljästi päivässä kylässä "kun Aino kasvaa niin nopeasti". 5 viikkoiselle lapselle kerrottiin, että kyllä mummo hoitaa sinut, kun äidilläsi on niin kiire, että ei se ehdi. Samoin yöksi olisi pitänyt antaa. Ja ohjeet mitä kerron sivuutetaan täysin. Jostain kumman syystä en ole innokas antamaan lasta hoitoon.
Ja tosiaan en olisi ennen lapsen syntymää uskonut, että normaalit osa-aika työssä olevat isovanhemmat voi käyttäytyä näin, eikä kyseessä ole edes ensimmäinen lapsenlapsi.
Jos lähipiirissä on tavallisia, avuliaita, pyyteettömiä, kohteliaita ja hyväntahtoisia isovanhempia, jotka osaavat laittaa lastensa perheet itsensä edelle, voi olla tosi vaikea ymmärtää millaista on toimia rajattomanja takertuvan ihmisen kanssa. Tällaiselle ihmiselle sinä, sinun toiveesi ja päätöksesi tai asemasi sinun omassa perheessäsi eivät merkitse mitään. Tullaan vaan ja jyrätään. Ensin jäät kohteliaisuudesta sanattomaksi, sitten alat miettiä et pitäiskö puolustaa tota vauvaa ja tätä omaa perhettä, ja miten.
Mä en osannut ennen edes kuvitella tällaista tilannetta, ennen kuin saatiin lapsi. Toiminta ja välit muuttuivat ihan totaalisesti. Yksittäiset tapahtuvat voivat kuulostaa täällä kirjoitettuina kevyiltä - kun joku kommentoi johonkin, että olisi vain kiitollinen, tai nauraisi... - mutta se kertoo vain siitä ettei ole varmaan kohdannut tällaisia rajattomia ihmisiä. Ja hyvä niin. Minua ei valtaa kiitollisuus eikä naurata.
nukka kirjoitti:
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä.
Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Mummo on ymmärtämätön ja sairas. Ei kukaan normaali ihminen esitä tuollaisia. Mitähän traumoja mummolla on? 2 viikon ikäinen mummolle "hoitoon." Just joo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lue ap tuo aikaisemmin linkattu ketju ja ASETA RAJAT HETI NYT niin säästytte ongelmilta myöhemmin tai tilanne ei pääse eskaloitumaan. Ei ole vauvan tehtävä tyydyttää mummon tarpeita, vaikka kuinka itkisi ikävää. Sinä äitinä olet ensisijainen ja tärkein henkilö vauvalle ja isä tietenkin.
Olen lukenut aika pitkälle tuota ketjua mutta on vaikea ajatella että torppaisin niin suoraan tämän meidän "kiltin" mummon toiminnan. Ei hän ole kuitenkaan varsinaisesti ilkeä minua kohtaan. Yritän keksiä konkreettisia keinoja asettaa rajoja ilman että tulee itkua ja konflikti. Meidän vauvan mummo osaa jotenkin tehdä kaiken oman päänsä mukaan mutta hyvin, hyvin "pehmeästi" ja näennäisen hyväntahtoisesti. On tosi vaikea kuvitella että sanoisin hänelle "nyt loppuu!" Alkaisi itkeä ja minua pidettäisiin aivan hulluna. Todella samaistuttavia juttuja tuossa ketjussa, samoja elkeitä ihan tarkalleen kuin meidän mummolla.
ap
Tätä ketjua on tässä välissä ollut vaikka kuinka paljon, mutta halusin vain sanoa että älkää ihmeessä voimistako toisen itkulla hallitsemista! Menee ihan henkisen väkivallan puolelle ohjata toista itkemällä. Paha olo voi olla joo ja jos itkettää voi itkeä, mutta ei sillä pidä saada "ilmaiseksi" kaikkea mitä haluaa.
Mulla on kokemusta itkijänä olosta, yhdet ehkäisypillerit teki musta aivan sekopään ja itkin kaikesta ja joo se tuntui rankalta, mutta yritin helpottaa sitä oloa koittamalla saada miehen aina helpottamaan oloa. Tein siitä itkemisestä miehen asian, vaikka eihän se todellakaan ollut kuin minun asiani. Sitten kun tätä oli muutama kerta tapahtunut ja mies antanut periksi, kyyneleet herahtivat silmiini entistä helpommin aina kun en saanut haluamaani. Vaati aikamoista itsekuria ja rehellisyyttä (ja ehkäisyn vaihtoa) myöntää itselle, että käytöstä pitää muuttaa. Autatte tässä jos jämäkästi selitätte, mikä käytöksessä ei ole hyväksyttävää ja miksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En antaisi lasta mummolle.
Millaisin sanoin/elein estäisit mummon ottamasta vauvan? Siis hän lähestyy puolijuoksua kädet ojossa ja puhelee jo "voi rakas, rakas kulta" ja puristaa vauvan rintaansa vasten aivan autuaana. Yleensä menee vielä polvilleen lattialle ja heijaa vauvaa sylissään.....
ap
Nyt menee juttu jo todella oudoksi. Mitä se mummo siellä lattialla heiluu? Sairasta touhua. T: Viiden mummu
Tuo polvillaan edestakaisin heijaaminen, vauva oikeasti aivan puristettuna rintaa vasten, on häirinnyt minua alusta alkaen tosi paljon. Mutta kukaan ei ole sanonut mitään siihen, olen ajatellut että olen yliherkkä. Joskus ihan pikkuvauvana inahteli tukahtuneesti kun heijasi noin ja silloin yleensä lähestyin mummoa vähän jolloin loikki karkuun. Lähtee aina pois vauvan kanssa jos ajattelee että olen aikeissa ottaa lapsen syliini.
ap
Itse sanoisin mummolle kyllä tuossa kohtaa, että nyt vaikuttaa käytöksesi niin epätasapainoiselta etten koe hyvänä ideana antaa sinulle vauvaa. Tuohan on kuin suoraan jostain Criminal Minds -jaksosta jossa murhaaja tappaisi pikkulasten äitejä saadakseen heijata heidän vauvojaan...
Ehkä mummo on masentunut? Tai sitten vain huiskutat mummon kauemmas. Kyllä se ajallaan oppii käytöstavoille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lue ap tuo aikaisemmin linkattu ketju ja ASETA RAJAT HETI NYT niin säästytte ongelmilta myöhemmin tai tilanne ei pääse eskaloitumaan. Ei ole vauvan tehtävä tyydyttää mummon tarpeita, vaikka kuinka itkisi ikävää. Sinä äitinä olet ensisijainen ja tärkein henkilö vauvalle ja isä tietenkin.
Olen lukenut aika pitkälle tuota ketjua mutta on vaikea ajatella että torppaisin niin suoraan tämän meidän "kiltin" mummon toiminnan. Ei hän ole kuitenkaan varsinaisesti ilkeä minua kohtaan. Yritän keksiä konkreettisia keinoja asettaa rajoja ilman että tulee itkua ja konflikti. Meidän vauvan mummo osaa jotenkin tehdä kaiken oman päänsä mukaan mutta hyvin, hyvin "pehmeästi" ja näennäisen hyväntahtoisesti. On tosi vaikea kuvitella että sanoisin hänelle "nyt loppuu!" Alkaisi itkeä ja minua pidettäisiin aivan hulluna. Todella samaistuttavia juttuja tuossa ketjussa, samoja elkeitä ihan tarkalleen kuin meidän mummolla.
ap
Tätä ketjua on tässä välissä ollut vaikka kuinka paljon, mutta halusin vain sanoa että älkää ihmeessä voimistako toisen itkulla hallitsemista! Menee ihan henkisen väkivallan puolelle ohjata toista itkemällä. Paha olo voi olla joo ja jos itkettää voi itkeä, mutta ei sillä pidä saada "ilmaiseksi" kaikkea mitä haluaa.
Mulla on kokemusta itkijänä olosta, yhdet ehkäisypillerit teki musta aivan sekopään ja itkin kaikesta ja joo se tuntui rankalta, mutta yritin helpottaa sitä oloa koittamalla saada miehen aina helpottamaan oloa. Tein siitä itkemisestä miehen asian, vaikka eihän se todellakaan ollut kuin minun asiani. Sitten kun tätä oli muutama kerta tapahtunut ja mies antanut periksi, kyyneleet herahtivat silmiini entistä helpommin aina kun en saanut haluamaani. Vaati aikamoista itsekuria ja rehellisyyttä (ja ehkäisyn vaihtoa) myöntää itselle, että käytöstä pitää muuttaa. Autatte tässä jos jämäkästi selitätte, mikä käytöksessä ei ole hyväksyttävää ja miksi.
Tässä on todella hyvä huomio. Meillä oli itkijä mummo, joka kyynelehti usein ja milloin mistäkin. Etenkin kun sanottiin, että nyt meidän pitää lähteä niin hanat auki ja sääliä hakemaan, kun tulee niin kova ikävä ja vielä pitää saada vauvaa pidellä uudestaan.
Ei kiinnitetty siihen mitään huomiota, ei siis mitään, jatkettiin keskustelua miehen kanssa ihan normisti ja mummolle puhuttiin vasta kun kayttäytyi normaalisti.
Aika pian alkoi mummon herkkyys karista kun sillä ei saanut mitä halusi, mutta tilalle tuli määrätietoinen komentelija joka olettaa, että hän voi sitten määräämällä napakasti saada mitä haluaa ja aivan kuin ketjussa esiintyvä mummo&käly pari, vaatii perusteluja kun ei toimita kuten hän haluaa. En tiedä kumpi oli ärsyttävämpää 🤔
En lopulta jaksanut lukea koko ketjua, vaikka yritin... Mutta jos ALOITTAJA on vielä paikalla, haluan sanoa muutaman sanan ei-niin-mukavan isovanhemman lapsenlapsen näkökulmasta. En ole itse äiti tai isoäiti, vaan (aikuinen) lapsenlapsi. Oma isoäitini mitätöi, vähätteli, haukkui ja astui vanhempieni, lähinnä äitini, varpaille niin kauan kuin pystyn muistamaan. Kun olin pieni, esitti kyllä kovasti rakastavaa, mutta se rakkaus oli sitä, että tyrkytti aina limsaa ja karkkia, joita vanhempani sallivat vain viikonloppuisin ymv. Tiesi kyllä paremmin kuin hyvin, mitkä säännöt meillä kotona oli, vanhempani muistuttivat niistä usein. Tämä on vain yksi esimerkki hänen käytöksestään, paljon muutakin oli. Kun kasvoin ja aloin ymmärtää asioita, huomasin nopeasti, miten ilkeä ihminen isoäiti on, vaikka muuta esittää. Murrosiässä hänen luonaan käyminen oli jo silkkaa pakkopullaa. Hän uteli asioita, jotka eivät hänelle kuuluneet, kehui serkkuja antaen ymmärtää, että he ovat paljon parempia lapsenlapsia kuin minä, ruikutti omista ongelmistaan ja jos minä yritin kertoa jotain omia asioitani, huomasin selvästi, ettei häntä kiinnostanut tippaakaan, teki tahallaan kiusaa ja loukkasi perhettämme. Harvensin käyntejä pikkuhiljaa, kunnes lopulta kävi asioita, joiden takia laitoin välit lopullisesti poikki (yksityiskohdat eivät ole relevantteja tässä, mutta mistään yhdestä yksittäisestä jutusta ei välirikko johtunut).
Haluan kertoa tämän siksi, että aloittaja saisi voimaa pitää oman päänsä. Jos mummon toiminta ahdistaa ja jos tuntuu, että hän yrittää tunkea paikallesi, vähätellä sinua tai jopa inhoaa sinua, asia on luultavasti täsmälleen niin. Ei ole kyse siitä, että hän rakastaa niin valtavasti lapsenlastaan, vaan kyse on siitä, että hän yrittää tyydyttää jotain omia tarpeitaan ja kontrolloida perheesi elämää. Jos anoppisi on yhtään samaa maata kuin oma isoäitini, hän ei oikeasti piittaa vauvasta vähääkään. Vauva on hänelle vain väline, jonka kautta hän haluaa osoittaa sinulle paikkasi ja ripustautua poikaansa. Onko miehesi hänen ainut poikansa? En tiedä, miksi jotkut äidit ja pojat kehittävät tällaisen todella omituisen suhteen, jossa siinä vaiheessa, kun poika perustaa oman perheen, vaikuttaa siltä kuin hänen äitinsä haluaisi päästä miniänsä paikalle. Miniän asemaa yritetään kaikin keinoin horjuttaa, kyseenalaistetaan hänen äitiytensä ynnä muuta järjetöntä. Ja sitten ihmetellään, kun "hirviöminiä" laittaa välit jäihin eikä anna tavata lapsenlapsia....
Aloittaja, tilanteesi on todella hankala, kun asuttekin noin lähellä mummoa, mutta jollei mikään muu auta, laita välit kokonaan poikki. Jos järkipuhe ei nytkään mummoon tehoa, hänen käytöksensä tulee tuosta vain pahenemaan. Voit vaikka kysyä häneltä, haluaako hän olla lapsenlapsensa kanssa tekemisissä vielä sittenkin, kun tämä on teini ja aikuinen. Jo hyvin pieni lapsi nimittäin erottaa kyllä aidon välittämisen, eikä anoppisi toiminta minusta vaikuta aidolta välittämiseltä. Tämä saattaa tuntua vaikealta uskoa ja hyväksyä, jos hän on ennen lapsen syntymää ollut aivan erilainen ja olette olleet ystäviä, mutta jotkut ihmiset ovat todella taitavia esittämään kokonaan muuta kuin mitä todella ovat ja manipuloimaan muita.
lapsenlapsi jatkaa...
Jos vaistosi käskee juosta, juokse. Älä mieti, mitä ihmiset sinusta ajattelevat, ajattele vain omaa ja lapsesi parasta. Jos miehesi asettuu äitinsä puolelle, eikä sinun, kannattaa harkita hyvin tarkkaan, tarvitsetko sellaista miestä mihinkään. Liian läheltä seuranneena voin sanoa, että parisuhde, johon kuuluu vaimo, mies ja miehen äiti, ei tule pitkässä juoksussa toimimaan. Siitä kärsivät lopulta ihan kaikki, myös lapsenne, jotka ovat kaikkeen vääntöön täysin syyttömiä. Laita mies seinää vasten ja tee selväksi, että hänen on valittava, seisooko sinun vai äitinsä rinnalla, koska tuossa tilanteessa hän ei voi yrittää pitää molempien puolta.
Voimia sinulle, ei ole helppoa pitää oman perheen puolta myrkyllistä tunkeutujaa vastaan, mutta se on parempi tehdä ennenkuin on liian myöhäistä. Saatte miehesi kanssa tästä kunnon riidan aikaiseksi, aivan varmasti, mutta ajattele se niin, että jos annat anoppisi jatkaa touhuaan, tulette riitelemään liittonne loppuun asti hänen takiaan -sitä sinä et taatusti halua. Näytä vaikka tämä viesti miehellesi -ja vaikka anopillekin. Jos hän on vain totaalisen höpsähtänyt vauvasta, tämä saattaa selvittää hänen päänsä ja laittaa miettimään.
Tämän ketjun mummut ovat kuin oma äitini. Äitini käytös on aina ollut aika määräilevää ja jo silloin, kun odotin esikoistani, hän uhkailemalla sai minut tekemään tiettyjä asioita. Sama jatkui, kun lapsi syntyi. Hän ei kuitenkaan itse vauvasta näyttänyt niin olevan kiinnostunut (halailu yms. ei kiinnostanut), mutta meidän elämän suurimpien asioiden kohdalla hän halusi määrätä. Asiat vaan pahenivat, kun sairastuin vakavasti.
Nyt lapseni ovat jo molemmat n.10v ja ovat itsekin huomanneet mummon käytöksen. Jos lapset sanovat jotain mummolle hänen käytöksestään, hän kuvittelee, että minä olen pakottanut lapset sanomaan niin, eikä hän todellakaan näe, että olisi itse oikeasti tehnyt mitään väärää. Hän on vuosien varrella muuttunut niin, että pahimmat huutomatsit ovat jo takana, mutta käytös on silti marttyyriutta, piilovittuilua ja vähättelyä. Niin kuin aikaisemmin tässä ketjussa on sanottu, että jos joku näkisi yksittäisen tilanteen ja minun reaktion, niin ajattelisi, että minä vaan olen yliherkkä, mutta kun niitä tilanteita on ollut miljoonia.
Olen yrittänyt jutella hänen kanssaan monia kertoja mutta viimeisimmän keskustelun aikana tajusin, että tämä on täysin turhaa, koska hän ei näytä tuntevan itseään tai minua ollenkaan. Hänen mielestään hän on suloinen mummeli, joka vaan aina yrittää auttaa kiittämätöntä tytärtään. Minun mielestäni hän on tunnekylmä, hallitseva kiusaaja. Se on pahinta, kun en vaan ymmärrä häntä, hän toisaalta on myös oikeasti auttanut minua, mutta sitten muuten hän osaa olla hirviö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lue ap tuo aikaisemmin linkattu ketju ja ASETA RAJAT HETI NYT niin säästytte ongelmilta myöhemmin tai tilanne ei pääse eskaloitumaan. Ei ole vauvan tehtävä tyydyttää mummon tarpeita, vaikka kuinka itkisi ikävää. Sinä äitinä olet ensisijainen ja tärkein henkilö vauvalle ja isä tietenkin.
Olen lukenut aika pitkälle tuota ketjua mutta on vaikea ajatella että torppaisin niin suoraan tämän meidän "kiltin" mummon toiminnan. Ei hän ole kuitenkaan varsinaisesti ilkeä minua kohtaan. Yritän keksiä konkreettisia keinoja asettaa rajoja ilman että tulee itkua ja konflikti. Meidän vauvan mummo osaa jotenkin tehdä kaiken oman päänsä mukaan mutta hyvin, hyvin "pehmeästi" ja näennäisen hyväntahtoisesti. On tosi vaikea kuvitella että sanoisin hänelle "nyt loppuu!" Alkaisi itkeä ja minua pidettäisiin aivan hulluna. Todella samaistuttavia juttuja tuossa ketjussa, samoja elkeitä ihan tarkalleen kuin meidän mummolla.
ap
Tätä ketjua on tässä välissä ollut vaikka kuinka paljon, mutta halusin vain sanoa että älkää ihmeessä voimistako toisen itkulla hallitsemista! Menee ihan henkisen väkivallan puolelle ohjata toista itkemällä. Paha olo voi olla joo ja jos itkettää voi itkeä, mutta ei sillä pidä saada "ilmaiseksi" kaikkea mitä haluaa.
Mulla on kokemusta itkijänä olosta, yhdet ehkäisypillerit teki musta aivan sekopään ja itkin kaikesta ja joo se tuntui rankalta, mutta yritin helpottaa sitä oloa koittamalla saada miehen aina helpottamaan oloa. Tein siitä itkemisestä miehen asian, vaikka eihän se todellakaan ollut kuin minun asiani. Sitten kun tätä oli muutama kerta tapahtunut ja mies antanut periksi, kyyneleet herahtivat silmiini entistä helpommin aina kun en saanut haluamaani. Vaati aikamoista itsekuria ja rehellisyyttä (ja ehkäisyn vaihtoa) myöntää itselle, että käytöstä pitää muuttaa. Autatte tässä jos jämäkästi selitätte, mikä käytöksessä ei ole hyväksyttävää ja miksi.
Tässä on todella hyvä huomio. Meillä oli itkijä mummo, joka kyynelehti usein ja milloin mistäkin. Etenkin kun sanottiin, että nyt meidän pitää lähteä niin hanat auki ja sääliä hakemaan, kun tulee niin kova ikävä ja vielä pitää saada vauvaa pidellä uudestaan.
Ei kiinnitetty siihen mitään huomiota, ei siis mitään, jatkettiin keskustelua miehen kanssa ihan normisti ja mummolle puhuttiin vasta kun kayttäytyi normaalisti.
Aika pian alkoi mummon herkkyys karista kun sillä ei saanut mitä halusi, mutta tilalle tuli määrätietoinen komentelija joka olettaa, että hän voi sitten määräämällä napakasti saada mitä haluaa ja aivan kuin ketjussa esiintyvä mummo&käly pari, vaatii perusteluja kun ei toimita kuten hän haluaa. En tiedä kumpi oli ärsyttävämpää 🤔
Onkohan meidän lapsilla sama mummo. Kirjoitit mummon transformaation herkästä pillittäjästä kiukkuiseksi jyräksi varsin osuvasti. Minä sanoin miehelle autossa jokin aika sitten mummolasta lähdön jälkeen että tiedätkö, se peli jota äitinsä pelaa on manipulointia. Ollaan niin ihanaa hössöntössöä koko vierailun ajan, lapset mummon kainalossa koko ajan, jos erehtyvät lähtemään omiin leikkeihinsä niin mummo kiekaisee "et karkaa!" ja aurinkoinen hymy naamalla pidetään syliotteessa lasta joka ei halua siinä olla. Jos lapsi kiukustuu ja lähtee niin mummo ravaa perässä leikkeihin mukaan ja hups, hups, hih hih vahingossa kutsuu itseään äidiksi lapsille kun ovat toisessa huoneessa keskenään. Meno on koko ajan niin hupsun hauskaa, mutta meneppä laittamaan kapuloita rattaisiin, sanomaan ilopillerille että hei nyt se pulla pois, et anna "Kallelle" enää yhtään. Samantien vääntyy suupielet alaspäin ja hikikarpalot otsalla saa juuri ja juuri väännettyä yhden kyyneleen poskelleen. Jää istumaan, katselee huomionhakuisesti poispäin. (Meinasin räjähtää hysteeriseen itkunauruun kerran kun näin miten mummo vilkaisi sivusilmällä katsellaanko häntä nyt varmasti.) Nainen siis polkee rajoja mutta tekee sen niin ettei kukaan "uskalla" puuttua. Mies ymmärsi mistä on kyse ja sanoi jokin aika sitten suoraan äidilleen että nyt loppuu tuo, ei voi tulla tuollainen hätä jos ystävällisesti sanotaan asioista. No mummo otti käyttöön täysin uuden käyttäytymismallin. Tiukkailmeisesti, totisena vaan yksinkertaisesti määrää nykyään. "Kalle saa ottaa pullan!" Harmi vaan että minähän en sellaista katsele yhtään. Palstan kyökkipsykologeille ammennettavaa - miten voi alle 60v. perusterve käyttäytyä noin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on nimen omaan AITOA välittämistä. Sääliksi käy Ap:n mummo, rakastaa lasta kuin omaansa ja Ap sen kun nillittää. seuraavaksi varmaan estää tapaamisen. Hymy hyytyy sitten kun oma miniä osoittautuu minä-minä äidiksi.mietippä sitä ap ja perheitä joissa MUMMOA EI OLE eikä hoitajia. Aiemmat kommentit kuinka mummo on vaaraksi ja mt ongelmainen voit jättää omaan arvoonsa. Tuommoinen Mummo antaisi oman henkensä lapsen lapsen puolesta.
Mitä AITOA välittämistä on siinä että valjastaa oman mielenterveytensä lapselle? ”En jaksa ilman jne”. Ei niin yhtikäs mitään.
Kysytäänpä niin päin että mitä HAITTAA siitä on lapselle? :)
Meillä ainakin mummo toimii juurikin näin. Oman mielenterveytensä takia pitää saada viettää aikaa lapsen kanssa. Mitä nyt unohtaa samalla huolehtia lapsen tarpeista (vaippaa ei vaihdeta, ruokaa ei anneta) lapsen allergiat sivutetaan koska "kyllä nyt voi vähän syödä kun mummo on RAKKAUDELLA tehnyt" "ei se haittaa jos tulee vähän maha kipeäksi" - lapsella anafylaksiaan johtavat allergiat eli vähänkin jos saa niin tulee sairaalareissu mutta mummo sivuttaa sen että eihän lapsi voi olla allerginen kun ei isänsäkään ole. 2 vuotiasta lasta kuljetettaisiin autossa ilman turvaistuinta koska "kyllä pitää mummon kanssa päästä puistoilemaan, äiti on liian ylisuojeleva" ja kun sanoin että voidaan omasta autosta siirtää istuin mummon autoon niin marttyyrikohtaus päälle "menee kyllä aivan liian hankalaksi tuollainen säätäminen!"
Siinä nyt muutama esimerkki mitä haittaa lapselle voi olla.
Manuel Escobahn kirjoitti:
Ehkä mummo on masentunut? Tai sitten vain huiskutat mummon kauemmas. Kyllä se ajallaan oppii käytöstavoille.
Ei rajattomat ihmiset opi käytöstavoille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lue ap tuo aikaisemmin linkattu ketju ja ASETA RAJAT HETI NYT niin säästytte ongelmilta myöhemmin tai tilanne ei pääse eskaloitumaan. Ei ole vauvan tehtävä tyydyttää mummon tarpeita, vaikka kuinka itkisi ikävää. Sinä äitinä olet ensisijainen ja tärkein henkilö vauvalle ja isä tietenkin.
Olen lukenut aika pitkälle tuota ketjua mutta on vaikea ajatella että torppaisin niin suoraan tämän meidän "kiltin" mummon toiminnan. Ei hän ole kuitenkaan varsinaisesti ilkeä minua kohtaan. Yritän keksiä konkreettisia keinoja asettaa rajoja ilman että tulee itkua ja konflikti. Meidän vauvan mummo osaa jotenkin tehdä kaiken oman päänsä mukaan mutta hyvin, hyvin "pehmeästi" ja näennäisen hyväntahtoisesti. On tosi vaikea kuvitella että sanoisin hänelle "nyt loppuu!" Alkaisi itkeä ja minua pidettäisiin aivan hulluna. Todella samaistuttavia juttuja tuossa ketjussa, samoja elkeitä ihan tarkalleen kuin meidän mummolla.
ap
Tätä ketjua on tässä välissä ollut vaikka kuinka paljon, mutta halusin vain sanoa että älkää ihmeessä voimistako toisen itkulla hallitsemista! Menee ihan henkisen väkivallan puolelle ohjata toista itkemällä. Paha olo voi olla joo ja jos itkettää voi itkeä, mutta ei sillä pidä saada "ilmaiseksi" kaikkea mitä haluaa.
Mulla on kokemusta itkijänä olosta, yhdet ehkäisypillerit teki musta aivan sekopään ja itkin kaikesta ja joo se tuntui rankalta, mutta yritin helpottaa sitä oloa koittamalla saada miehen aina helpottamaan oloa. Tein siitä itkemisestä miehen asian, vaikka eihän se todellakaan ollut kuin minun asiani. Sitten kun tätä oli muutama kerta tapahtunut ja mies antanut periksi, kyyneleet herahtivat silmiini entistä helpommin aina kun en saanut haluamaani. Vaati aikamoista itsekuria ja rehellisyyttä (ja ehkäisyn vaihtoa) myöntää itselle, että käytöstä pitää muuttaa. Autatte tässä jos jämäkästi selitätte, mikä käytöksessä ei ole hyväksyttävää ja miksi.
Tässä on todella hyvä huomio. Meillä oli itkijä mummo, joka kyynelehti usein ja milloin mistäkin. Etenkin kun sanottiin, että nyt meidän pitää lähteä niin hanat auki ja sääliä hakemaan, kun tulee niin kova ikävä ja vielä pitää saada vauvaa pidellä uudestaan.
Ei kiinnitetty siihen mitään huomiota, ei siis mitään, jatkettiin keskustelua miehen kanssa ihan normisti ja mummolle puhuttiin vasta kun kayttäytyi normaalisti.
Aika pian alkoi mummon herkkyys karista kun sillä ei saanut mitä halusi, mutta tilalle tuli määrätietoinen komentelija joka olettaa, että hän voi sitten määräämällä napakasti saada mitä haluaa ja aivan kuin ketjussa esiintyvä mummo&käly pari, vaatii perusteluja kun ei toimita kuten hän haluaa. En tiedä kumpi oli ärsyttävämpää 🤔
Onkohan meidän lapsilla sama mummo. Kirjoitit mummon transformaation herkästä pillittäjästä kiukkuiseksi jyräksi varsin osuvasti. Minä sanoin miehelle autossa jokin aika sitten mummolasta lähdön jälkeen että tiedätkö, se peli jota äitinsä pelaa on manipulointia. Ollaan niin ihanaa hössöntössöä koko vierailun ajan, lapset mummon kainalossa koko ajan, jos erehtyvät lähtemään omiin leikkeihinsä niin mummo kiekaisee "et karkaa!" ja aurinkoinen hymy naamalla pidetään syliotteessa lasta joka ei halua siinä olla. Jos lapsi kiukustuu ja lähtee niin mummo ravaa perässä leikkeihin mukaan ja hups, hups, hih hih vahingossa kutsuu itseään äidiksi lapsille kun ovat toisessa huoneessa keskenään. Meno on koko ajan niin hupsun hauskaa, mutta meneppä laittamaan kapuloita rattaisiin, sanomaan ilopillerille että hei nyt se pulla pois, et anna "Kallelle" enää yhtään. Samantien vääntyy suupielet alaspäin ja hikikarpalot otsalla saa juuri ja juuri väännettyä yhden kyyneleen poskelleen. Jää istumaan, katselee huomionhakuisesti poispäin. (Meinasin räjähtää hysteeriseen itkunauruun kerran kun näin miten mummo vilkaisi sivusilmällä katsellaanko häntä nyt varmasti.) Nainen siis polkee rajoja mutta tekee sen niin ettei kukaan "uskalla" puuttua. Mies ymmärsi mistä on kyse ja sanoi jokin aika sitten suoraan äidilleen että nyt loppuu tuo, ei voi tulla tuollainen hätä jos ystävällisesti sanotaan asioista. No mummo otti käyttöön täysin uuden käyttäytymismallin. Tiukkailmeisesti, totisena vaan yksinkertaisesti määrää nykyään. "Kalle saa ottaa pullan!" Harmi vaan että minähän en sellaista katsele yhtään. Palstan kyökkipsykologeille ammennettavaa - miten voi alle 60v. perusterve käyttäytyä noin?
Oho, kuulostaa kyllä hämmentävän samalta. Tuttua tuo äidiksi itseään kutsuminenkin ja sivusilmäpälyily 😂 mutta meidän mummo on n. 70v joten samasta tyypistä ei voi olla kyse.
Ollaankohan törmätty tässä johonkin yleisempään syndroomaan joka näkyisi näin selkeillä samankaltaisilla oireilla jokaisella sairastuneella?