Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10672)
He jotka eivät ole kokeneet ikinä henkistä väkivaltaa, eivät sitä tunnista eivätkä voi ymmärtää miltä se kohteesta tuntuu. Ei ole kysymys mistään normaalista riitelystä, kommunikaatio-ongelmista tai väärinkäsityksistä, vaan toisen ihmisen _tietoisesta_ mitätöimisestä, jyräämisestä ja väheksynnästä. Nämä ihmiset viestittävät koko olemuksellaan että sinä et ole minulle mitään, sinun toiveesi, mielipiteesi ja tietosi ovat arvotonta roskaa, ja itseasiassa minä teen aina juuri tahallani päinvastoin kuten toivot, sillä haluan osoittaa valta-asemani suhteessa sinuun. Esimerkkejä voi olla vaikka että ollaan erimieltä asiasta x, siitä on puhuttu monesti. Sitten paikalla on kolmas osapuoli joka ei tiedä että asiasta on puhuttu, mummo alkaa hänelle puhumaan asiasta x tyyliin ”voitko uskoa että joku ihminen voi olla tälläistä mieltä, kyllä täytyy olla yksinkertainen” (kyseessä siis miniän/tyttären mielipide. Tämä kommentointi tapahtuu niin että kohde varmasti kuulee. Voidaan myös kehua miniän/tyttären kuullen henkilöitä jotka toimivat elämässään heistä poikkeavalla tavalla ja näin osoittaa oma mielipide. Myös kommunikaatiota ilmein, elein ja vihjailuin tapahtuu paljon, nämä mummot eivät halua puhua suoraan, sillä siitä heitä voitaisiin vaatia tilille. On helpompaa hoitaa asia niin, että tiukan paikan tullen voi väittää kaiken olevan kohteen keksimää houretta, ikinä ei olla arvosteltu tai haukuttu. Tämä käytös on henkistä väkivaltaa, ja se aiheuttaa uhrissa ahdistusta ja voimattomuutta. Osittain epäilet jatkuvasti itseäsi ”kuvittelenko minä tämän, ylireagoinko?”. Mummon käytös vaihtelee, eikä siitä saa ns. kiinni. Yöunet voivat häiriintyä ja kaikenlaista psyykkistä oireilua voi tulla. Henkinen väkivalta on väkivaltaa, vallankäyttöä ja manipulointia.
Ja jos sitä ei ole kokenut niin uhri vaikuttaa umpihullulta hysteerikolta, kuten tämäkin ketju osoittaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo on nimen omaan AITOA välittämistä. Sääliksi käy Ap:n mummo, rakastaa lasta kuin omaansa ja Ap sen kun nillittää. seuraavaksi varmaan estää tapaamisen. Hymy hyytyy sitten kun oma miniä osoittautuu minä-minä äidiksi.mietippä sitä ap ja perheitä joissa MUMMOA EI OLE eikä hoitajia. Aiemmat kommentit kuinka mummo on vaaraksi ja mt ongelmainen voit jättää omaan arvoonsa. Tuommoinen Mummo antaisi oman henkensä lapsen lapsen puolesta.
Mitä AITOA välittämistä on siinä että valjastaa oman mielenterveytensä lapselle? ”En jaksa ilman jne”. Ei niin yhtikäs mitään.
Kysytäänpä niin päin että mitä HAITTAA siitä on lapselle? :)
No sitä haittaa, että lapsi oppii pienestä pitäen että mummon tunteet ja mielenterveys ovat hänen vastuulla. Ja että hänen pitää luopua itselle tärkeistä asioista asioista (esim. vauvana äidin syli, parin vuoden päästä oma kiva leikki, myöhemmin mikä lie), jotta mummolle tulee hyvä mieli.
Puhumattakaan siitä, mitä tuollainen tekee vanhemmille, heidän keskinäiselle suhteelle ja lapsen suhteelle vanhempiinsa.
Joo ja nyt sä voit heittää, että no on jotain pielessä vanhemmissa, jos noin menee pieleen vain koska mummo ei anna vauvaa takaisin tms. mutta mietihän sitten uudestaan sitäkin, että eiköhän ole jotain mummossa pielessä, jos mielenterveys menee kun ei saa olla toisen ihmisen vauvan kanssa kahden - vauvan, joka ei vielä edes erityisemmin nauti muiden kuin vanhempansa seurasta.
Tota tota... käännäppä toisinpäin tuo mitä juuri kirjoitit. Minkä tähden vauvan pitää altistua oman vanhemman hormoni oikuille ja omivalle käytökselle. Siitä ON haittaa, kyseessä ns. curlinvanhemmuus. On lapsen etu että tutustuu erilaisiin ihmisiin ja pienestä pitäen. Jos käy ylilyöntejä ne voidaan purkaa sanallisesti, sitä kutsutaan kasvattamiseksi. Esimerkiksi "mummu taisi puhua tänään hassuja, älä välitä, mummu on vanha ihminen ja tarkoittaa että olet hänelle todella rakas". Yllättävän pieni lapsi ymmärtää jo nuo asiat. Pelisilmää, pelisilmää ja rauhallisesti voi olla taustallakin kun mummuvisiteeraa kerran viikossa. (On hyvin kohtuullinen pyyntö, monet näkevät useammin) Pienestä lapsesta SAA voimaa, ja se ei ole millään muotoa väärin. Mummun oma harrastus vauvan kanssa ei saanut vastakaikua näköjään sekään vaikka juuri tuo on se n.s pehmeä lähestymis tapa.
Se, että lpasi jollain asteella ymmärtää asian, ei tarkoita että se olisi oikein. Tuossa tilanteessa pieni lapsi ymmärtää, että mummon tahto on tärkeämpi kuin hänen tahtonsa (esimerkiksi leikkiä lattialla tai olla jonkun muun sylissä kuin rutistettavan juuri mummolla). Millä tavalla tämä on hyväksi lapselle? Mummo on se aikuinen, mummo on se jonka kuuluu tunnistaa ja käydä läpi omat tunteensa ja tunnistaa, miten ne vaikuttavat hänen käytökseensä. Ja ennen kaikkea mummo on se, jonka kuuluu pystyä säätelemään käytöstään ja tunteitaan lapsen parhaaksi, eikä toisin päin.
Meillä kanssa anoppi-mummeli ei oikeastaan ole kiinnostunut lapsenlapsista, eikä lapsistaankaan. Ainoastaan, miten voi hyötyä heistä. Mun miestä pitää talkkarinaan, kun asutaan melkein naapurissa. Ja voi sitä itkun ja kiristämisen määrää, jos mies ei välittömästi suorita saatuja tehtäviä. Anoppi siis soittelee ihan tyhjänpäiväisistä asioista esim klo 2 tiistaiaamuna. Jostain syystä miehellä jää puhelin nykyään eteiseen äänettömälle, kun menee nukkumaan. Ja kun hommia jää tekemättä, niin sitten haukutaan poika koko suvulle. Tyttären akateeminen menestys on jotenkin kummasti yksinomaan anopin ansiota.
Mun lapsi on hyvä laulamaan, niin se on tietysti anopilta peritty ominaisuus. Mun suvussa on useampi ammattimuusikko, mutta anopin ansiota silti lapsen musikaalisuus.
Anoppi ei ole erään varsin ikävän luottamuksen rippeetkin hävittäneen episodin jälkeen hoitanut lapsia yli kahteen vuoteen. Se ei toki estä kehumasta ystäväpiirilleen, miten erinomaisen tärkeä hän on mun lapsille, ja kuinka meidän perhe ei ilman hänen apua selvittäisi. Tosiaan, hoitoapua otettu vastaan vuosia sitten, rahallista avustusta ei saada eikä tarvita, vaikka muuta väitetään. Meidän perhe välttelee anoppia jopa naurettavuuteen asti. Jos anopin auto on kaupan pihassa, niin ajellaan pieni lenkki tai mennään toiseen kauppaan, jotta ei tarvitse painajaista tavata.
Meillä on kanssa ollut ongelmana jatkuvat vierailut sen kolme kertaa päivässä, kodin siivouksesta, sisustuksesta jne nälviminen, lapsi puettu väärin, syötetään vääriä ruokia ja annettu nimikin huono, paperien penkominen ja talon sisustus kun asukkaat ovat poissa.. Tähän ei ole auttanut muu kuin välien katkaisu. Kun aloitimme rajojen tekemisen, niin pyysimme, että näin kännykkäaikana voisi vaikka ilmoittaa etukäteen tulostaan. Anoppi ratkaisi tämän sillä, että soitti ovikelloa ennen sisälle saapastelua. Antoi tosi paljon aikaa varautua vierailuun. Ihan 100% välit ei ole poikki. Mutta silti ahdistun jo siitä, kun anoppi soittaa pojalleen, ja hänen "hento" äänensä kaikuu seinissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lue ap tuo aikaisemmin linkattu ketju ja ASETA RAJAT HETI NYT niin säästytte ongelmilta myöhemmin tai tilanne ei pääse eskaloitumaan. Ei ole vauvan tehtävä tyydyttää mummon tarpeita, vaikka kuinka itkisi ikävää. Sinä äitinä olet ensisijainen ja tärkein henkilö vauvalle ja isä tietenkin.
Olen lukenut aika pitkälle tuota ketjua mutta on vaikea ajatella että torppaisin niin suoraan tämän meidän "kiltin" mummon toiminnan. Ei hän ole kuitenkaan varsinaisesti ilkeä minua kohtaan. Yritän keksiä konkreettisia keinoja asettaa rajoja ilman että tulee itkua ja konflikti. Meidän vauvan mummo osaa jotenkin tehdä kaiken oman päänsä mukaan mutta hyvin, hyvin "pehmeästi" ja näennäisen hyväntahtoisesti. On tosi vaikea kuvitella että sanoisin hänelle "nyt loppuu!" Alkaisi itkeä ja minua pidettäisiin aivan hulluna. Todella samaistuttavia juttuja tuossa ketjussa, samoja elkeitä ihan tarkalleen kuin meidän mummolla.
ap
Tätä ketjua on tässä välissä ollut vaikka kuinka paljon, mutta halusin vain sanoa että älkää ihmeessä voimistako toisen itkulla hallitsemista! Menee ihan henkisen väkivallan puolelle ohjata toista itkemällä. Paha olo voi olla joo ja jos itkettää voi itkeä, mutta ei sillä pidä saada "ilmaiseksi" kaikkea mitä haluaa.
Mulla on kokemusta itkijänä olosta, yhdet ehkäisypillerit teki musta aivan sekopään ja itkin kaikesta ja joo se tuntui rankalta, mutta yritin helpottaa sitä oloa koittamalla saada miehen aina helpottamaan oloa. Tein siitä itkemisestä miehen asian, vaikka eihän se todellakaan ollut kuin minun asiani. Sitten kun tätä oli muutama kerta tapahtunut ja mies antanut periksi, kyyneleet herahtivat silmiini entistä helpommin aina kun en saanut haluamaani. Vaati aikamoista itsekuria ja rehellisyyttä (ja ehkäisyn vaihtoa) myöntää itselle, että käytöstä pitää muuttaa. Autatte tässä jos jämäkästi selitätte, mikä käytöksessä ei ole hyväksyttävää ja miksi.
Tässä on todella hyvä huomio. Meillä oli itkijä mummo, joka kyynelehti usein ja milloin mistäkin. Etenkin kun sanottiin, että nyt meidän pitää lähteä niin hanat auki ja sääliä hakemaan, kun tulee niin kova ikävä ja vielä pitää saada vauvaa pidellä uudestaan.
Ei kiinnitetty siihen mitään huomiota, ei siis mitään, jatkettiin keskustelua miehen kanssa ihan normisti ja mummolle puhuttiin vasta kun kayttäytyi normaalisti.
Aika pian alkoi mummon herkkyys karista kun sillä ei saanut mitä halusi, mutta tilalle tuli määrätietoinen komentelija joka olettaa, että hän voi sitten määräämällä napakasti saada mitä haluaa ja aivan kuin ketjussa esiintyvä mummo&käly pari, vaatii perusteluja kun ei toimita kuten hän haluaa. En tiedä kumpi oli ärsyttävämpää 🤔
Onkohan meidän lapsilla sama mummo. Kirjoitit mummon transformaation herkästä pillittäjästä kiukkuiseksi jyräksi varsin osuvasti. Minä sanoin miehelle autossa jokin aika sitten mummolasta lähdön jälkeen että tiedätkö, se peli jota äitinsä pelaa on manipulointia. Ollaan niin ihanaa hössöntössöä koko vierailun ajan, lapset mummon kainalossa koko ajan, jos erehtyvät lähtemään omiin leikkeihinsä niin mummo kiekaisee "et karkaa!" ja aurinkoinen hymy naamalla pidetään syliotteessa lasta joka ei halua siinä olla. Jos lapsi kiukustuu ja lähtee niin mummo ravaa perässä leikkeihin mukaan ja hups, hups, hih hih vahingossa kutsuu itseään äidiksi lapsille kun ovat toisessa huoneessa keskenään. Meno on koko ajan niin hupsun hauskaa, mutta meneppä laittamaan kapuloita rattaisiin, sanomaan ilopillerille että hei nyt se pulla pois, et anna "Kallelle" enää yhtään. Samantien vääntyy suupielet alaspäin ja hikikarpalot otsalla saa juuri ja juuri väännettyä yhden kyyneleen poskelleen. Jää istumaan, katselee huomionhakuisesti poispäin. (Meinasin räjähtää hysteeriseen itkunauruun kerran kun näin miten mummo vilkaisi sivusilmällä katsellaanko häntä nyt varmasti.) Nainen siis polkee rajoja mutta tekee sen niin ettei kukaan "uskalla" puuttua. Mies ymmärsi mistä on kyse ja sanoi jokin aika sitten suoraan äidilleen että nyt loppuu tuo, ei voi tulla tuollainen hätä jos ystävällisesti sanotaan asioista. No mummo otti käyttöön täysin uuden käyttäytymismallin. Tiukkailmeisesti, totisena vaan yksinkertaisesti määrää nykyään. "Kalle saa ottaa pullan!" Harmi vaan että minähän en sellaista katsele yhtään. Palstan kyökkipsykologeille ammennettavaa - miten voi alle 60v. perusterve käyttäytyä noin?
Nauroin ääneen tuolle hikikarpalo otsalla kyyneleen vääntämiselle. Mun anoppi (hyvin ilmeikäs tapaus, muuten) taas vääntelee naamaansa, kun yrittää sitä kyyneltä pusertaa. Oli taas kerran tullut kutsumatta, ja olin lähdössä lasten kanssa kauppaan. Anoppi heti kokeili kepillä jäätä, että josko hän voisi jäädä lapsia hoitamaan. Sanoin ei. Siinä sitten alkoi vetoaminen, kun hän nyt joutaisi, ja lasten paikka ei ole kaupassa, ja hän niin mielellään pitkästä aikaa hoitaisi. Edelleen sanoin EI. Alkoi sitten tämän irvistelyitkupyristelyn. Oli sen verran koomisen näköistä, että räjähdin nauramaan. Sanoin, että muhun tuo tekoitku ei toimi, että anoppi on nyt vaan hyvä ja häipyy, kun meillä ei ole kukaan kahden minuutin päästä kotona. Siinä yritti sit kaapata isompaa lasta syliinsä, mutta ehdin ensin. Toinen oli vielä niin pieni, että oli kaukalossa. Siinä sit hyvin rauhallisesti lähdin viemään lapsia autoon, ja siihenkin tuli toinen sitten hääräämään, että hänpäs lähtee meidän mukaan. Sanoin jo melkoisen kireällä äänellä, että ei todellakaan lähde, tämä on mun ja mun lasten reissu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lue ap tuo aikaisemmin linkattu ketju ja ASETA RAJAT HETI NYT niin säästytte ongelmilta myöhemmin tai tilanne ei pääse eskaloitumaan. Ei ole vauvan tehtävä tyydyttää mummon tarpeita, vaikka kuinka itkisi ikävää. Sinä äitinä olet ensisijainen ja tärkein henkilö vauvalle ja isä tietenkin.
Olen lukenut aika pitkälle tuota ketjua mutta on vaikea ajatella että torppaisin niin suoraan tämän meidän "kiltin" mummon toiminnan. Ei hän ole kuitenkaan varsinaisesti ilkeä minua kohtaan. Yritän keksiä konkreettisia keinoja asettaa rajoja ilman että tulee itkua ja konflikti. Meidän vauvan mummo osaa jotenkin tehdä kaiken oman päänsä mukaan mutta hyvin, hyvin "pehmeästi" ja näennäisen hyväntahtoisesti. On tosi vaikea kuvitella että sanoisin hänelle "nyt loppuu!" Alkaisi itkeä ja minua pidettäisiin aivan hulluna. Todella samaistuttavia juttuja tuossa ketjussa, samoja elkeitä ihan tarkalleen kuin meidän mummolla.
ap
Tätä ketjua on tässä välissä ollut vaikka kuinka paljon, mutta halusin vain sanoa että älkää ihmeessä voimistako toisen itkulla hallitsemista! Menee ihan henkisen väkivallan puolelle ohjata toista itkemällä. Paha olo voi olla joo ja jos itkettää voi itkeä, mutta ei sillä pidä saada "ilmaiseksi" kaikkea mitä haluaa.
Mulla on kokemusta itkijänä olosta, yhdet ehkäisypillerit teki musta aivan sekopään ja itkin kaikesta ja joo se tuntui rankalta, mutta yritin helpottaa sitä oloa koittamalla saada miehen aina helpottamaan oloa. Tein siitä itkemisestä miehen asian, vaikka eihän se todellakaan ollut kuin minun asiani. Sitten kun tätä oli muutama kerta tapahtunut ja mies antanut periksi, kyyneleet herahtivat silmiini entistä helpommin aina kun en saanut haluamaani. Vaati aikamoista itsekuria ja rehellisyyttä (ja ehkäisyn vaihtoa) myöntää itselle, että käytöstä pitää muuttaa. Autatte tässä jos jämäkästi selitätte, mikä käytöksessä ei ole hyväksyttävää ja miksi.
Tässä on todella hyvä huomio. Meillä oli itkijä mummo, joka kyynelehti usein ja milloin mistäkin. Etenkin kun sanottiin, että nyt meidän pitää lähteä niin hanat auki ja sääliä hakemaan, kun tulee niin kova ikävä ja vielä pitää saada vauvaa pidellä uudestaan.
Ei kiinnitetty siihen mitään huomiota, ei siis mitään, jatkettiin keskustelua miehen kanssa ihan normisti ja mummolle puhuttiin vasta kun kayttäytyi normaalisti.
Aika pian alkoi mummon herkkyys karista kun sillä ei saanut mitä halusi, mutta tilalle tuli määrätietoinen komentelija joka olettaa, että hän voi sitten määräämällä napakasti saada mitä haluaa ja aivan kuin ketjussa esiintyvä mummo&käly pari, vaatii perusteluja kun ei toimita kuten hän haluaa. En tiedä kumpi oli ärsyttävämpää 🤔
Onkohan meidän lapsilla sama mummo. Kirjoitit mummon transformaation herkästä pillittäjästä kiukkuiseksi jyräksi varsin osuvasti. Minä sanoin miehelle autossa jokin aika sitten mummolasta lähdön jälkeen että tiedätkö, se peli jota äitinsä pelaa on manipulointia. Ollaan niin ihanaa hössöntössöä koko vierailun ajan, lapset mummon kainalossa koko ajan, jos erehtyvät lähtemään omiin leikkeihinsä niin mummo kiekaisee "et karkaa!" ja aurinkoinen hymy naamalla pidetään syliotteessa lasta joka ei halua siinä olla. Jos lapsi kiukustuu ja lähtee niin mummo ravaa perässä leikkeihin mukaan ja hups, hups, hih hih vahingossa kutsuu itseään äidiksi lapsille kun ovat toisessa huoneessa keskenään. Meno on koko ajan niin hupsun hauskaa, mutta meneppä laittamaan kapuloita rattaisiin, sanomaan ilopillerille että hei nyt se pulla pois, et anna "Kallelle" enää yhtään. Samantien vääntyy suupielet alaspäin ja hikikarpalot otsalla saa juuri ja juuri väännettyä yhden kyyneleen poskelleen. Jää istumaan, katselee huomionhakuisesti poispäin. (Meinasin räjähtää hysteeriseen itkunauruun kerran kun näin miten mummo vilkaisi sivusilmällä katsellaanko häntä nyt varmasti.) Nainen siis polkee rajoja mutta tekee sen niin ettei kukaan "uskalla" puuttua. Mies ymmärsi mistä on kyse ja sanoi jokin aika sitten suoraan äidilleen että nyt loppuu tuo, ei voi tulla tuollainen hätä jos ystävällisesti sanotaan asioista. No mummo otti käyttöön täysin uuden käyttäytymismallin. Tiukkailmeisesti, totisena vaan yksinkertaisesti määrää nykyään. "Kalle saa ottaa pullan!" Harmi vaan että minähän en sellaista katsele yhtään. Palstan kyökkipsykologeille ammennettavaa - miten voi alle 60v. perusterve käyttäytyä noin?
Nauroin ääneen tuolle hikikarpalo otsalla kyyneleen vääntämiselle. Mun anoppi (hyvin ilmeikäs tapaus, muuten) taas vääntelee naamaansa, kun yrittää sitä kyyneltä pusertaa. Oli taas kerran tullut kutsumatta, ja olin lähdössä lasten kanssa kauppaan. Anoppi heti kokeili kepillä jäätä, että josko hän voisi jäädä lapsia hoitamaan. Sanoin ei. Siinä sitten alkoi vetoaminen, kun hän nyt joutaisi, ja lasten paikka ei ole kaupassa, ja hän niin mielellään pitkästä aikaa hoitaisi. Edelleen sanoin EI. Alkoi sitten tämän irvistelyitkupyristelyn. Oli sen verran koomisen näköistä, että räjähdin nauramaan. Sanoin, että muhun tuo tekoitku ei toimi, että anoppi on nyt vaan hyvä ja häipyy, kun meillä ei ole kukaan kahden minuutin päästä kotona. Siinä yritti sit kaapata isompaa lasta syliinsä, mutta ehdin ensin. Toinen oli vielä niin pieni, että oli kaukalossa. Siinä sit hyvin rauhallisesti lähdin viemään lapsia autoon, ja siihenkin tuli toinen sitten hääräämään, että hänpäs lähtee meidän mukaan. Sanoin jo melkoisen kireällä äänellä, että ei todellakaan lähde, tämä on mun ja mun lasten reissu.
Sä kuulostat tosi epäkohteliaalta ihmiseltä ja koko viestisi mielipuoliselta - ellei anoppisi siis ole ihan kahjo tapaus jolle ei voi antaa lapsia minuutiksikaan hoitoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti mummon ensimmäinen lapsenlapsi?Ihanaa että teillä on suvussa vanhempi naisihminen joka uskaltaa näyttävänsä pitävän lapsenlapsestaan.Varsinkin miehesi äiti.Olisin erittäin tyytyväinen jos mieheni äiti olisi joskus osoittanut kiinnostusta omia lapsenlapsiaan kohtaan.
Kiinnostusta kun on niin monenlaista. On itsekkäistä lähtökohdista olevaa ja vilpitöntä.
Mä ainakin antaisin mitä vaan että miehen äiti olisi aidosti oikeesti kiinnostunut meidän lapsesta mutta kun ei ole niin minkäs teet.
Meidän lapsi ei ole mummolle mitään muuta kun keino saada toteuttaa omia itsekkäitä mielitekoja ja näyttää muille kuinka hyvä mummo on. Someen kun kiellettiin julkaisemasta meidän lapsen kuvia niin rupes julkasemaan kaverinsa tyttären tyttärestä kuvia kommenteilla "mummin kultatyttö" ja tietysti anopin kaverit kuvitteli että kyseessä on meidän lapsi eikä mummo sitä missään vaiheessa kieltänyt. Kaikille tutuille ja tuntemattomille kertoilee tarinoita kuinka hoitaa viikottain meidän lasta kun me ei osata huoletia lapsestamme, tyttö ei ole ollut mummollaan hoidossa kun kerran pari tuntia että pääsin lääkäriin. Jopa mummon omat sisarukset sanoivat mulle että älä missään nimessä jätä niitä kahdestaan vaan aina pitää olla jompikumpi vanhemmista paikalla.
Mummolla siis diagnosoitu vakava masennus jonka hoidon jätti kesken. Lapsen tarpeet sivutetaan ja lapsi on mummolle tärkeä vain sillon kun on mahdollisuus näyttää muille kuinka hyvin hän lasta hoitaa. Minua äitinä vähätellään joka käänteessä. Olen saanut lukuisia viestejä missä mummo syyttää minua hänen mielenterveytensä tuhoamisesta ja poikansa eristämisestä äidistään. Miehelleni olen yrittänyt puhua että kävisi lapsemme kanssa äitinsä luona kyläilemässä sillon tällöin mutta mies ei jaksa sitä että äitinsä syyllistää häntä ja vähättelee isänä.
Nii ja siis synnärille sain viestin "Teit musta niin onnellisen mummon kun annoit mulle lapsen!" Tälleen jälkikäteen kun miettii kaikkia anopin tekemisiä ja sanomisia niin toi viesti on todella kylmäävä.
Vierailija kirjoitti:
Huono kommunikointi on perimmäinen syy. Veljeni vaimo käyttäytyi iloisesti ja normaalisti lapsiensa mummua eli minun äitiä kohtaan mutta kuin salama kirkkaalta taivalta välit poikki. Oli pitkän aikaa hautonut vihaansa sisällään. Viimenen pisara oli, kun mummu antoi 1,5 v. tytön maistaa noin max. ruokalusikallisen jäätelöä. Tyttö ei ollut saanut mitään, yhtään mitään sokeria koskaan. (Jopa 1v kakku sokeriton) tarkkaa siis eikä ollut terveyssyy olla antamatta. Mummu halusi että edes joskus...! Veljen vaimo ei tehnyt riittävän selväksi asiaa meidän mielestå.
Lapsi on elänyt 1,5 vuotta!! "joskus edes" ?? Miten pian luulette että lapsen elämä on päättymässä? Jos elää normaalin ajan, ehtii tuhansia kertoja maistaa jäätelöä. Esimerkiksi kaverisynttäreillä, joita ehtii olla useammat jo ennen kouluikää. Tuo on pelkkää herkuilla lahjomista, mummo yrittää rakkautta ostaa ja samalla aiheuttaa syömishäiriötä kun ruokaan liitetään ylimääräisiä kiintymysassosiaatiota. Jos äiti valmistanut 1v synttäritarjottavatkin sokerittomina niin on varsin selkeä tuo perheen linja, ei pitäisi todella jäädä kenellekään epäselväksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta olisi mielenkiintoista kuulla, että minkälainen käytös isovanhemmille on suotavaa? Kun en tästä ketjusta saa sitä irti. Osaan sitten tulevaisuudessa käyttäytyä oikein..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lue ap tuo aikaisemmin linkattu ketju ja ASETA RAJAT HETI NYT niin säästytte ongelmilta myöhemmin tai tilanne ei pääse eskaloitumaan. Ei ole vauvan tehtävä tyydyttää mummon tarpeita, vaikka kuinka itkisi ikävää. Sinä äitinä olet ensisijainen ja tärkein henkilö vauvalle ja isä tietenkin.
Olen lukenut aika pitkälle tuota ketjua mutta on vaikea ajatella että torppaisin niin suoraan tämän meidän "kiltin" mummon toiminnan. Ei hän ole kuitenkaan varsinaisesti ilkeä minua kohtaan. Yritän keksiä konkreettisia keinoja asettaa rajoja ilman että tulee itkua ja konflikti. Meidän vauvan mummo osaa jotenkin tehdä kaiken oman päänsä mukaan mutta hyvin, hyvin "pehmeästi" ja näennäisen hyväntahtoisesti. On tosi vaikea kuvitella että sanoisin hänelle "nyt loppuu!" Alkaisi itkeä ja minua pidettäisiin aivan hulluna. Todella samaistuttavia juttuja tuossa ketjussa, samoja elkeitä ihan tarkalleen kuin meidän mummolla.
ap
Tätä ketjua on tässä välissä ollut vaikka kuinka paljon, mutta halusin vain sanoa että älkää ihmeessä voimistako toisen itkulla hallitsemista! Menee ihan henkisen väkivallan puolelle ohjata toista itkemällä. Paha olo voi olla joo ja jos itkettää voi itkeä, mutta ei sillä pidä saada "ilmaiseksi" kaikkea mitä haluaa.
Mulla on kokemusta itkijänä olosta, yhdet ehkäisypillerit teki musta aivan sekopään ja itkin kaikesta ja joo se tuntui rankalta, mutta yritin helpottaa sitä oloa koittamalla saada miehen aina helpottamaan oloa. Tein siitä itkemisestä miehen asian, vaikka eihän se todellakaan ollut kuin minun asiani. Sitten kun tätä oli muutama kerta tapahtunut ja mies antanut periksi, kyyneleet herahtivat silmiini entistä helpommin aina kun en saanut haluamaani. Vaati aikamoista itsekuria ja rehellisyyttä (ja ehkäisyn vaihtoa) myöntää itselle, että käytöstä pitää muuttaa. Autatte tässä jos jämäkästi selitätte, mikä käytöksessä ei ole hyväksyttävää ja miksi.
Tässä on todella hyvä huomio. Meillä oli itkijä mummo, joka kyynelehti usein ja milloin mistäkin. Etenkin kun sanottiin, että nyt meidän pitää lähteä niin hanat auki ja sääliä hakemaan, kun tulee niin kova ikävä ja vielä pitää saada vauvaa pidellä uudestaan.
Ei kiinnitetty siihen mitään huomiota, ei siis mitään, jatkettiin keskustelua miehen kanssa ihan normisti ja mummolle puhuttiin vasta kun kayttäytyi normaalisti.
Aika pian alkoi mummon herkkyys karista kun sillä ei saanut mitä halusi, mutta tilalle tuli määrätietoinen komentelija joka olettaa, että hän voi sitten määräämällä napakasti saada mitä haluaa ja aivan kuin ketjussa esiintyvä mummo&käly pari, vaatii perusteluja kun ei toimita kuten hän haluaa. En tiedä kumpi oli ärsyttävämpää 🤔
Onkohan meidän lapsilla sama mummo. Kirjoitit mummon transformaation herkästä pillittäjästä kiukkuiseksi jyräksi varsin osuvasti. Minä sanoin miehelle autossa jokin aika sitten mummolasta lähdön jälkeen että tiedätkö, se peli jota äitinsä pelaa on manipulointia. Ollaan niin ihanaa hössöntössöä koko vierailun ajan, lapset mummon kainalossa koko ajan, jos erehtyvät lähtemään omiin leikkeihinsä niin mummo kiekaisee "et karkaa!" ja aurinkoinen hymy naamalla pidetään syliotteessa lasta joka ei halua siinä olla. Jos lapsi kiukustuu ja lähtee niin mummo ravaa perässä leikkeihin mukaan ja hups, hups, hih hih vahingossa kutsuu itseään äidiksi lapsille kun ovat toisessa huoneessa keskenään. Meno on koko ajan niin hupsun hauskaa, mutta meneppä laittamaan kapuloita rattaisiin, sanomaan ilopillerille että hei nyt se pulla pois, et anna "Kallelle" enää yhtään. Samantien vääntyy suupielet alaspäin ja hikikarpalot otsalla saa juuri ja juuri väännettyä yhden kyyneleen poskelleen. Jää istumaan, katselee huomionhakuisesti poispäin. (Meinasin räjähtää hysteeriseen itkunauruun kerran kun näin miten mummo vilkaisi sivusilmällä katsellaanko häntä nyt varmasti.) Nainen siis polkee rajoja mutta tekee sen niin ettei kukaan "uskalla" puuttua. Mies ymmärsi mistä on kyse ja sanoi jokin aika sitten suoraan äidilleen että nyt loppuu tuo, ei voi tulla tuollainen hätä jos ystävällisesti sanotaan asioista. No mummo otti käyttöön täysin uuden käyttäytymismallin. Tiukkailmeisesti, totisena vaan yksinkertaisesti määrää nykyään. "Kalle saa ottaa pullan!" Harmi vaan että minähän en sellaista katsele yhtään. Palstan kyökkipsykologeille ammennettavaa - miten voi alle 60v. perusterve käyttäytyä noin?
Nauroin ääneen tuolle hikikarpalo otsalla kyyneleen vääntämiselle. Mun anoppi (hyvin ilmeikäs tapaus, muuten) taas vääntelee naamaansa, kun yrittää sitä kyyneltä pusertaa. Oli taas kerran tullut kutsumatta, ja olin lähdössä lasten kanssa kauppaan. Anoppi heti kokeili kepillä jäätä, että josko hän voisi jäädä lapsia hoitamaan. Sanoin ei. Siinä sitten alkoi vetoaminen, kun hän nyt joutaisi, ja lasten paikka ei ole kaupassa, ja hän niin mielellään pitkästä aikaa hoitaisi. Edelleen sanoin EI. Alkoi sitten tämän irvistelyitkupyristelyn. Oli sen verran koomisen näköistä, että räjähdin nauramaan. Sanoin, että muhun tuo tekoitku ei toimi, että anoppi on nyt vaan hyvä ja häipyy, kun meillä ei ole kukaan kahden minuutin päästä kotona. Siinä yritti sit kaapata isompaa lasta syliinsä, mutta ehdin ensin. Toinen oli vielä niin pieni, että oli kaukalossa. Siinä sit hyvin rauhallisesti lähdin viemään lapsia autoon, ja siihenkin tuli toinen sitten hääräämään, että hänpäs lähtee meidän mukaan. Sanoin jo melkoisen kireällä äänellä, että ei todellakaan lähde, tämä on mun ja mun lasten reissu.
Sä kuulostat tosi epäkohteliaalta ihmiseltä ja koko viestisi mielipuoliselta - ellei anoppisi siis ole ihan kahjo tapaus jolle ei voi antaa lapsia minuutiksikaan hoitoon.
niin, tuo taisi olla anopille jo toinen vierailu meille tuona päivänä. Normaalimäärä oli jossain vaiheessa 3. Ja joka kerralla haukkui mut tavalla tai toisella, arvosteli ja teki kaikkensa, että mulla oli mahdollisimman paha olla.
En anna lapsiani anopille hoitoon, sekunniksikaan. On pettänyt luottamuksen. Mahdollisuus on annettu. Silloin kun lapset oli pieniä ja vielä annettiin esim. mun hammaslääkärin ajaksi hoitoon, aina oli esim. vaippa vaihtamatta, lapsille syötetty leipää vaikka anoppia joka kerta valistettu, että ei leipää, koska lapsen vatsa ei kestä (anoppi tuonut leivän kotoaan, kun meillä ei kaapista tuolloin löytynyt) tms muuta pientä. Oli tosi kiva sit valvoa seuraava yö, kun lapsi ulvoi kipeää vatsaansa. Lapsen itku tulkittiin anopin tarpeiden mukaan. Esikoinen (anopin lempilapsi) itki aina nälkäänsä, nuoremmalla oli aina väsy, vaikka olisi juuri ottanut kolmen tunnin päikkärit. Lisäksi anoppi kieltäytyy kutsumasta minua äidiksi puhuessaan minusta lapsille, on näitä tapauksia joka järjestänyt keittiön kaapit uusiksi, kun mä en ole laittanut asioita hänen toivomilleen paikoille jne. Ja miksi en ottanut häntä leikkipuistoon mukaan? No siksi, että todellakin tarvitsin ankeuttaja-anopista lepotauon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi mielenkiintoista kuulla, että minkälainen käytös isovanhemmille on suotavaa? Kun en tästä ketjusta saa sitä irti. Osaan sitten tulevaisuudessa käyttäytyä oikein..
Eikö kukaan ole opettanut normaaleja käytöstapoja, toisten kunnioittamista, Suomen lakeja, eikä sitä mikä ero on päästään terveellä ja pipipäällä?
Vierailija kirjoitti:
Minusta olisi mielenkiintoista kuulla, että minkälainen käytös isovanhemmille on suotavaa? Kun en tästä ketjusta saa sitä irti. Osaan sitten tulevaisuudessa käyttäytyä oikein..
Hyvään alkuun pääsee sillä, että kohtelee lastansa ja tämän puolisoa täysjärkisinä ihmisinä, ja kunnioittaa heidän perheensä tapoja, vaikka nämä tavat ovat erilaisia kuin omat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on kaikkein koomisinta että mummot käyttäytyy niinkuin uhmaikäiset lapset.
-”Mä haluuuuun antaa jäätelöä!”
- ”Ei valitettavasti käy, pidetään sokeritonta linjaa vielä toistaiseksi”
- Mutta miksi, perustele miksi!! Hei miksi hei! Ihan tyhmä sääntö, Mä haluan antaa sitä jätskiä, Pirkon täytyy saada maistaa! Eihän tossa oo mitään järkeä! Pirkonkin lapsenlapsi saa jo syödä mitä vaan!
Ja samalla tämä lapsi on ihan että ”jätskiä, ihan sama”
Meidän mummo oli odottanut 1v synttäreitä kieli pitkänä kun tiesi että silloin saa maistaa, kyseli 10kk iässä että kyllähän synttäreillä sitten, ja täytyyhän omaa kakkua saada maistaa, ja minä vastasin että ”juu juu, 1-vuotiaana saa maistaa omaa kakkuaan”
Sitten synttäripäivänä otettiin hirveät kierrokset siitä kun lapsi ei ollutkaan kakusta niin innostunut, maistoi ja sylki ulos. Sitä sitten tuputettiin väkisin sitä hemmetin kakkua. En edelleenkään ymmärrä mikä ongelma on jos lapsi ei halua kakkua syödä? Sairasta. Toteutetaan jotain omia syöttöpossuhaluja lapsen kautta, otetaan tosi henkilökohtaisesti ”jos torjut kakun, torjut rakkauteni ja minut, enkö kelpaa kun kakku ei kelpaa,buhuu”
Ja tämä kaikki kun kyseessä on vauva!
Hirveät paineet pienelle lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
pikku enska kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen mummo joka oikeasti välittää lapsesta on korvaamaton apu sinulle tulevaisuudessa. Sano kuitenkin reilusti että et taida raskia antaa vauvaa vielä yökylään pitkään aikaan vaan vasta myöhemmin.
Tuollainen mummo omii lapsen omien tunteidensa hoitajaksi ja syöttää tämän päähän ajatuksen kuinka äiti on tylsä ja tyhmä ja iloitsee kun lapsi itkee kun hänet haetaan kotiin mummolasta. Lapsi paineistuu.
Jooh... eiköhän tuo ole hieeman ylimitoitettua jo. Vajaa prosentti ihmisistä on oikeasti pahantahtoisia, psyykkisesti vaarallisen sairaita. Ja tuskinpa enin osa heistä on mummoja :D
En tosiaankaan väitä että meidän mummo olisi vaarallinen hullu tai mitään sellaista. Mutta meillä risteää ihan tosi pahasti ajatukset siitä mitä on kiva mummous ja mitkä asiat kuuluvat lapsen äidille. Tosin tuo yksi viesti sai miettimään mummon "hyväntahtoisuutta" - kyllähän hänen on oikeasti tajuttava miltä nuo teot minusta tuntuvat. Eikä vauvan etu ole se että äiti sysätään syrjään. Mummo kävi ja ehdin vähän alustaa asiaa miehelle ennen kun saapui. Mies lupasi puuttua mikäli mummo vie vauvan pois näköpiiristä tai jos kieltäytyy antamasta vauvan minulle. Varsinainen ydinongelma ei kuitenkaan tuntunut aukeavan hänelle.
Mummo ei riisunut edes takkiaan kun tuli jo sylittelemään vauvaa, lähti makuuhuoneen ovea kohti. Mies kävi sulkemassa makkarin oven ja sanoi että oltais mieluummin porukalla. Kuulemma vauva tykkäis "rauhasta":( Jäi kyllä olohuoneeseen mutta ärsytti katsoa kun asetteli tyynyt sohvalle niin että saattoi laittaa vauvan sohvan selkänojan ja itsensä väliin ja kumartui vauvan puoleen niin että vain lapsen jalat näkyivät. Supisi ja piti sellaista hymisevää ääntä jota tekee aina.... Otin vauvan syliin sieltä kolosta välittömästi kun kuulin että ähertää itseään vapaaksi. Mummo sanoi aika kovaan ääneen "noooo!" Katsoi minua sohvalta myrtsinä. Ehdin laittaa kahvikupit pöytään kun vauva oli mummolla taas. Tuli kahvipöytään vauva sylissä, ehdotin jos laittaisi lattialle tai syöttötuoliin ettei kahvi vain läiky. Sanoi minulle "älä somputa". Mitä on somputtaa??
Keikkui vauva sylissä eikä kuullut, ei nähnyt mitään, oli siis polvillaan... Laski vauvan selälleen lattialle ja kumartui tämän yli, piti käsiä vauvan naaman ympärillä. Ihan lähellä oma naama. Tuo tapahtuu joka kerta myös. Kumarruin ottamaan vauvan, tämä sanoo "älä, älä, älä". Jäi matolle polvilteen ja piti käsiä niin että "halas" itseään, katsoi vauvaa suupielet alaspäin. Mies alkoi hössöttää.... kyseli ihan jonnin joutavia asioita ja alkoi lämmittämään vauvan puuroa. Sanoin että aletaanki tässä iltahommiin.. Mummo heijas lasta eteisessä selkä meihin päin ihan naurettavan kauan. Olin menossa jo sanomaan että nyt me ruvetaan oikeasti iltahommiin. Mutta tuo lähti niin pettyneenä ja väsyneenä ja just sellaisena marttyyrina kun olla voi. Ei ollut kivaa tuo, ei ole mikään hyvä fiilis, enkä oikein tiedä edes miksi.
ap
Okei, onhan tuo mummeli nyt mieleltään vähintään väliaikaisesti sairas. Ensinnäkin hän ei kuulosta välittävän muista paikallaolijoista ollenkaan? Osaako hän edes puhua kuin aikuiset ihmiset, kuulostaa että hän lhinnä lepertelee vauvalle ja sanoo pari sanaa välissä muille. Tuo kuulostaa vähän sellaiselta touhulta jota näin opiskeluaikana ollessani töissä kehitysvammaisten parissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on kaikkein koomisinta että mummot käyttäytyy niinkuin uhmaikäiset lapset.
-”Mä haluuuuun antaa jäätelöä!”
- ”Ei valitettavasti käy, pidetään sokeritonta linjaa vielä toistaiseksi”
- Mutta miksi, perustele miksi!! Hei miksi hei! Ihan tyhmä sääntö, Mä haluan antaa sitä jätskiä, Pirkon täytyy saada maistaa! Eihän tossa oo mitään järkeä! Pirkonkin lapsenlapsi saa jo syödä mitä vaan!Ja samalla tämä lapsi on ihan että ”jätskiä, ihan sama”
Meidän mummo oli odottanut 1v synttäreitä kieli pitkänä kun tiesi että silloin saa maistaa, kyseli 10kk iässä että kyllähän synttäreillä sitten, ja täytyyhän omaa kakkua saada maistaa, ja minä vastasin että ”juu juu, 1-vuotiaana saa maistaa omaa kakkuaan”
Sitten synttäripäivänä otettiin hirveät kierrokset siitä kun lapsi ei ollutkaan kakusta niin innostunut, maistoi ja sylki ulos. Sitä sitten tuputettiin väkisin sitä hemmetin kakkua. En edelleenkään ymmärrä mikä ongelma on jos lapsi ei halua kakkua syödä? Sairasta. Toteutetaan jotain omia syöttöpossuhaluja lapsen kautta, otetaan tosi henkilökohtaisesti ”jos torjut kakun, torjut rakkauteni ja minut, enkö kelpaa kun kakku ei kelpaa,buhuu”
Ja tämä kaikki kun kyseessä on vauva!
Hirveät paineet pienelle lapselle.
Tulipa mieleen meidän jäätelö keskustelu
Anoppi: "Kyllä pitää sitten lomalla saada jäätelöä!"
Minä: "Jaa, ei kyllä saa ku ei saa sokeria ennenku on itse kiinnostunut"
A: "no mutta kyllä mummon pitää saada antaa jäätelöä!"
M: "Joo, varmasti sitten myöhemmin. Mutta nyt ei vielä saa kun on niin pieni."
A: "No mutta tajuaahan se kun muut vieressä syö jäätelöä että ei saa ja tulee kateelliseksi!"
M: Ei se ees tiedä mitä on jäätelö niin miten se vois tulla kateelliseks yhtään mistään ja saahan se kuitenki lempihedelmiään syödä"
Anoppi lapselle: "kyllä toi sun äitis on ihan tyhmä kun ei anna sun mitään herkkua syödä ja pitää nälässä!"
Puol vuotta myöhemmin käytiin uudelleen tätä keskustelua sokerin antamisesta ja anopin selitys oli että meidän pitää antaa lapselle herkkuja koska syödään ite ja ollaan läskejä
Vierailija kirjoitti:
Se on kaikkein koomisinta että mummot käyttäytyy niinkuin uhmaikäiset lapset.
-”Mä haluuuuun antaa jäätelöä!”
- ”Ei valitettavasti käy, pidetään sokeritonta linjaa vielä toistaiseksi”
- Mutta miksi, perustele miksi!! Hei miksi hei! Ihan tyhmä sääntö, Mä haluan antaa sitä jätskiä, Pirkon täytyy saada maistaa! Eihän tossa oo mitään järkeä! Pirkonkin lapsenlapsi saa jo syödä mitä vaan!Ja samalla tämä lapsi on ihan että ”jätskiä, ihan sama”
Meidän mummo oli odottanut 1v synttäreitä kieli pitkänä kun tiesi että silloin saa maistaa, kyseli 10kk iässä että kyllähän synttäreillä sitten, ja täytyyhän omaa kakkua saada maistaa, ja minä vastasin että ”juu juu, 1-vuotiaana saa maistaa omaa kakkuaan”
Sitten synttäripäivänä otettiin hirveät kierrokset siitä kun lapsi ei ollutkaan kakusta niin innostunut, maistoi ja sylki ulos. Sitä sitten tuputettiin väkisin sitä hemmetin kakkua. En edelleenkään ymmärrä mikä ongelma on jos lapsi ei halua kakkua syödä? Sairasta. Toteutetaan jotain omia syöttöpossuhaluja lapsen kautta, otetaan tosi henkilökohtaisesti ”jos torjut kakun, torjut rakkauteni ja minut, enkö kelpaa kun kakku ei kelpaa,buhuu”
Ja tämä kaikki kun kyseessä on vauva!
Hirveät paineet pienelle lapselle.
Ei muuten kamalasti naurata kun kotona on kaksi teiniä, joille pitää vääntää niitä rajoja. Ja koko ajan paikalle tunkee sitten vielä mummo, joka kinuaa, että miksei ne teinit voi tulla käymään, Pirkollakin käy lastenlapset kylässä, kaikki muutkin saa.
Ja jos ei edelleenkään saa tahtoaan läpi, lähettää viisi postikorttia viikossa ja 20 tekstaria, että josko kuitenkin nyt ne lapset tulis käymään.
Kun edelleen sanptaan ei, alkaa tyrkyttää rahaa, että jos ne tulis kuitenkin.
Ja jos on paikalla jossain ja vanhempi kieltää teiniltä jotain, ryntää heti sallimaan sen vanhemman kieltämän asian. Oli se sittne vaikka niin absurdi asia kuon vääränvahvuiset silmälasit murrosikäiselle, jolla on migreenitaipumus.
Sitten kun lopulta on pakko laittaa estot puhelimiin, kun ei muuten saada kotirauhaa, alkaa se uhriutuminen (ei kertakaikkiaan ymmärretä että mikä sitä perheen äitiä oikein vaivaa) ja takanapäin haukkuminen.
Välit poikki pistäneenä voin kertoa että ihanaa on. Muutama kuukausi meni syyllisyyden ja epävarmuuden kanssa painiessa, mietin että olisiko ollut joku toinen keino, olisinko sittenkin voinut sanoa tai tehdä jotain toisin. Kertailin kaikki mummon tekemisiä ja tulin aina siihen tulokseen että tämä on ainoa ratkaisu.
Nyt on vuosi mennyt ja Ai Että!! Välillä vieläkin tekee mieli pistää tanssiksi, varsinkin kun näitä lukee. Ja tulevat juhlapyhät ei ahdista, ei ylipäätään ole ahdistusta elämässä. Ympärillämme on vain _normaaleja_ ihmisiä joiden kanssa on kivaa, ja erimielisyyksistä saadaan aikaiseksi mielenkiintoisia keskusteluita, kenelläkään ei ole pakkomiellettä saada toiset olemaan itsensä kanssa samaa mieltä.
Life is good!
Vierailija kirjoitti:
Se on kaikkein koomisinta että mummot käyttäytyy niinkuin uhmaikäiset lapset.
-”Mä haluuuuun antaa jäätelöä!”
- ”Ei valitettavasti käy, pidetään sokeritonta linjaa vielä toistaiseksi”
- Mutta miksi, perustele miksi!! Hei miksi hei! Ihan tyhmä sääntö, Mä haluan antaa sitä jätskiä, Pirkon täytyy saada maistaa! Eihän tossa oo mitään järkeä! Pirkonkin lapsenlapsi saa jo syödä mitä vaan!Ja samalla tämä lapsi on ihan että ”jätskiä, ihan sama”
Meidän mummo oli odottanut 1v synttäreitä kieli pitkänä kun tiesi että silloin saa maistaa, kyseli 10kk iässä että kyllähän synttäreillä sitten, ja täytyyhän omaa kakkua saada maistaa, ja minä vastasin että ”juu juu, 1-vuotiaana saa maistaa omaa kakkuaan”
Sitten synttäripäivänä otettiin hirveät kierrokset siitä kun lapsi ei ollutkaan kakusta niin innostunut, maistoi ja sylki ulos. Sitä sitten tuputettiin väkisin sitä hemmetin kakkua. En edelleenkään ymmärrä mikä ongelma on jos lapsi ei halua kakkua syödä? Sairasta. Toteutetaan jotain omia syöttöpossuhaluja lapsen kautta, otetaan tosi henkilökohtaisesti ”jos torjut kakun, torjut rakkauteni ja minut, enkö kelpaa kun kakku ei kelpaa,buhuu”
Ja tämä kaikki kun kyseessä on vauva!
Hirveät paineet pienelle lapselle.
Mun lapsi täytti 4, ja oli kahvipöydässä kiinnostuneempi viinirypäleistä ja leipäjuustosta kuin kakusta ja pillimehusta. Anoppi sitä kovaan ääneen ihmetteli, ja yritti sitä sotkettua kakkulautasta pistää lapsen nenän alle, vaikka pieni siinä hyvin selkeästi sanoi, että haluaa rypäleitä, ei kakkua. Oli kyllä maistanut kakkua. Tästäkin varmasti raportoitu koko suvulle, kuinka epäonnistunut kasvattaja olen. Kaikkein kauheinta taisi olla, kun samainen lapsi pyysi janoonsa vettä.
Vierailija kirjoitti:
Välit poikki pistäneenä voin kertoa että ihanaa on. Muutama kuukausi meni syyllisyyden ja epävarmuuden kanssa painiessa, mietin että olisiko ollut joku toinen keino, olisinko sittenkin voinut sanoa tai tehdä jotain toisin. Kertailin kaikki mummon tekemisiä ja tulin aina siihen tulokseen että tämä on ainoa ratkaisu.
Nyt on vuosi mennyt ja Ai Että!! Välillä vieläkin tekee mieli pistää tanssiksi, varsinkin kun näitä lukee. Ja tulevat juhlapyhät ei ahdista, ei ylipäätään ole ahdistusta elämässä. Ympärillämme on vain _normaaleja_ ihmisiä joiden kanssa on kivaa, ja erimielisyyksistä saadaan aikaiseksi mielenkiintoisia keskusteluita, kenelläkään ei ole pakkomiellettä saada toiset olemaan itsensä kanssa samaa mieltä.
Life is good!
Tähän minäkin pyrin! Harmi, että mies ei ole valmis välien totaaliseen katkaisuun äitinsä suuntaan.
Mikäköhän mua odottaa, kun kesästä asti on ollut hiljaista? Suutuin kesällä, enkä vastannut anopille enää puheluihin. Hän lopetti soittamisen ja syksyn mittaan ollan tavattu vain sukulaisten synttäreillä joissa käyttäytyi kohtalaisesti.
Kukaan ei ole kertonut tilanteesta, että rajaton mummo yhtäkkiä vain lopettaa, vai onko jollekin käynyt niin?
Viestittelee kyllä pojalleen ja on tavannut esikoistani mieheni kanssa muutaman kerran mutta voiko tää olla näin helppoa..
Kiinnostusta kun on niin monenlaista. On itsekkäistä lähtökohdista olevaa ja vilpitöntä.
Mä ainakin antaisin mitä vaan että miehen äiti olisi aidosti oikeesti kiinnostunut meidän lapsesta mutta kun ei ole niin minkäs teet.
Meidän lapsi ei ole mummolle mitään muuta kun keino saada toteuttaa omia itsekkäitä mielitekoja ja näyttää muille kuinka hyvä mummo on. Someen kun kiellettiin julkaisemasta meidän lapsen kuvia niin rupes julkasemaan kaverinsa tyttären tyttärestä kuvia kommenteilla "mummin kultatyttö" ja tietysti anopin kaverit kuvitteli että kyseessä on meidän lapsi eikä mummo sitä missään vaiheessa kieltänyt. Kaikille tutuille ja tuntemattomille kertoilee tarinoita kuinka hoitaa viikottain meidän lasta kun me ei osata huoletia lapsestamme, tyttö ei ole ollut mummollaan hoidossa kun kerran pari tuntia että pääsin lääkäriin. Jopa mummon omat sisarukset sanoivat mulle että älä missään nimessä jätä niitä kahdestaan vaan aina pitää olla jompikumpi vanhemmista paikalla.
Mummolla siis diagnosoitu vakava masennus jonka hoidon jätti kesken. Lapsen tarpeet sivutetaan ja lapsi on mummolle tärkeä vain sillon kun on mahdollisuus näyttää muille kuinka hyvin hän lasta hoitaa. Minua äitinä vähätellään joka käänteessä. Olen saanut lukuisia viestejä missä mummo syyttää minua hänen mielenterveytensä tuhoamisesta ja poikansa eristämisestä äidistään. Miehelleni olen yrittänyt puhua että kävisi lapsemme kanssa äitinsä luona kyläilemässä sillon tällöin mutta mies ei jaksa sitä että äitinsä syyllistää häntä ja vähättelee isänä.