Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?

Minusta olisi ollut mitä parhainta tilannekomiikkaa jos olisin yllättänyt anopin ja lapsen jätskitiskiltä "jäätiinkö tässä nyt kiinni fiiliksissä". Olisin nauranut hulvattomasti. Tarvitseeko kaikki ottaa niin vakavasti. Elämästä tulee aika tylsää jos kaikesta pitää pingottaa.

Vierailija kirjoitti:

Minusta olisi ollut mitä parhainta tilannekomiikkaa jos olisin yllättänyt anopin ja lapsen jätskitiskiltä "jäätiinkö tässä nyt kiinni fiiliksissä". Olisin nauranut hulvattomasti. Tarvitseeko kaikki ottaa niin vakavasti. Elämästä tulee aika tylsää jos kaikesta pitää pingottaa.

Kun anoppi ylikävelee ihan joka ikisessä asiassa, niin ei kyllä naurata yhtään. Tosin meillä ei tule sitä tilannetta, että päästäisin lapsia anopin kanssa mihinkään.

Sivusta nyt lapseton kommentoi mummujen raivokohtauksiin mutta esim. aivoinfarkti voi muuttaa persoonallisuutta tuollaiseksi ja pieniä infarktejahan ei välttämättä huomata ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta olisi ollut mitä parhainta tilannekomiikkaa jos olisin yllättänyt anopin ja lapsen jätskitiskiltä "jäätiinkö tässä nyt kiinni fiiliksissä". Olisin nauranut hulvattomasti. Tarvitseeko kaikki ottaa niin vakavasti. Elämästä tulee aika tylsää jos kaikesta pitää pingottaa.

Kun anoppi ylikävelee ihan joka ikisessä asiassa, niin ei kyllä naurata yhtään. Tosin meillä ei tule sitä tilannetta, että päästäisin lapsia anopin kanssa mihinkään.

Surullista kuulla, että tilanne on vaikea. 

Se mikä tässä keskustelussa on hyvää on se, että varmasti tämä nykyinen äitisukupolvi siirtyessään mummopolveksi tekee asiat toisella tavalla. Tuntuu niin laajalta ongelmalta. Miksipä haluaisivat toistaa äitiensä ja anoppiensa virheet toimimalla samoin?

Vierailija kirjoitti:

Se mikä tässä keskustelussa on hyvää on se, että varmasti tämä nykyinen äitisukupolvi siirtyessään mummopolveksi tekee asiat toisella tavalla. Tuntuu niin laajalta ongelmalta. Miksipä haluaisivat toistaa äitiensä ja anoppiensa virheet toimimalla samoin?

Olen jo äitinä tehnyt ihan kaiken toisin kuin äitini ja anoppini.

samankaltainen tilanne, olipa hyvä kun jaoit. Pieni etäisyys on tarpeen ja se otetan vaikka kovin ottein.

Vierailija kirjoitti:

Meillä mummo kyllä aina vetää minut mukaan keskusteluun tms kun lapsilta pitää kieltää jotain. "Äiti ei anna tehdä sitä ja sitä", "noin ei saa tehdä kun äiti suuttuu", "ei me voida kun äiti kielsi".

Mutta aina itse on se pelastava sankari, "mummo auttaa", "mummo tuli". Vaikka olisin siinäkin vieressä.

No mitä puheista? Niistäkö sinun parhautesi äitinä on oikeasti kiinni? Meillä lapset on aika nuorina oppineet ymmärtämään puhetta ja kun heille on sanonut, että Mummulla on ihan Mummun tapa ajatella, he ovat sen hoksanneet ja huomanneet itsekin, miten se ilmenee. Kukaan lapsi ei "rakasta" kulman takana salaa sokeroituja rusinoita jakavaa (ettei äiti vaan näe) mummua enemmän kuin omia  vanhempiaan, jos vanhemmat on normi perusvanhempia, sitä on ihan turha pelätä. Aina voi jämäkästi sanoa että mummulla on näin mutta meillä noin, ja tarvittaessa perustella.  Jos harvakseltaan nähdään, niin voi myös hyvin sallia sen, että mummulassa on vähän eri säännöt kuin kotona.  

Miten täällä on aina vähän väliä näiden samojen ongelmien kanssa painiskelevien ketjuja, kuinka anoppi omii vauvan... Jos aloittajan tilanne on totta, niin kai sinä aikuisena ihmisenä käsität, mitä sinun pitää tehdä? Ottaa mies ja mummo juttuhetkeen ja keskustella asiallisesti ja ystävällisesti siitä mistä kenkä puristaa. Kerrot kaiken tuon mitä kirjoitit ja asia varmasti lähtee siitä etenemään omalla painollaan.

Lapseni lähti äitini kanssa kirjastoon. Olen iloinen, että niillä on omat juttunsa, jotka ei mulle kuulu. Ei ole minulta pois.

Vierailija kirjoitti:

Miten täällä on aina vähän väliä näiden samojen ongelmien kanssa painiskelevien ketjuja, kuinka anoppi omii vauvan... Jos aloittajan tilanne on totta, niin kai sinä aikuisena ihmisenä käsität, mitä sinun pitää tehdä? Ottaa mies ja mummo juttuhetkeen ja keskustella asiallisesti ja ystävällisesti siitä mistä kenkä puristaa. Kerrot kaiken tuon mitä kirjoitit ja asia varmasti lähtee siitä etenemään omalla painollaan.

Eihän kaikkiin ihmisiin tehoa järkipuhe ollenkaan, ja jotkut tekee kaikkensa paetakseen juuri rakentavaa kommunikointia. Seuraus tuollaisesta juttuhetkestä voi olla raivokohtaus, marttyyrikohtaus (minä niin kaikkeni yritän koko ajan mutta ei kelpaa, en kai osaa sitten...) tai se, että esitetään ymmärtävänsä, mutta sama käytös ja asenne jatkuu yhä jälkeenpäin, ehkä vaan paremmin piilotettuna.

Vierailija kirjoitti:

Se mikä tässä keskustelussa on hyvää on se, että varmasti tämä nykyinen äitisukupolvi siirtyessään mummopolveksi tekee asiat toisella tavalla. Tuntuu niin laajalta ongelmalta. Miksipä haluaisivat toistaa äitiensä ja anoppiensa virheet toimimalla samoin?

Minulla on nyt 10-vuotias lapsi ja tuntuu tosi vieraalta ajatus, että tulisin tulevaisuudessa arvostelemaan hänen tulevaa vanhemmuuttaan tai yrittäisin tunkea hänen perhe-elämäänsä. Vain jos huomaisin jonkun todella pahan ongelman, niin yrittäisin puuttua. Toivon todella, että ikä ei sekoita minua tai jos sekoittaa, niin palautetaan maan pinnalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten täällä on aina vähän väliä näiden samojen ongelmien kanssa painiskelevien ketjuja, kuinka anoppi omii vauvan... Jos aloittajan tilanne on totta, niin kai sinä aikuisena ihmisenä käsität, mitä sinun pitää tehdä? Ottaa mies ja mummo juttuhetkeen ja keskustella asiallisesti ja ystävällisesti siitä mistä kenkä puristaa. Kerrot kaiken tuon mitä kirjoitit ja asia varmasti lähtee siitä etenemään omalla painollaan.

Eihän kaikkiin ihmisiin tehoa järkipuhe ollenkaan, ja jotkut tekee kaikkensa paetakseen juuri rakentavaa kommunikointia. Seuraus tuollaisesta juttuhetkestä voi olla raivokohtaus, marttyyrikohtaus (minä niin kaikkeni yritän koko ajan mutta ei kelpaa, en kai osaa sitten...) tai se, että esitetään ymmärtävänsä, mutta sama käytös ja asenne jatkuu yhä jälkeenpäin, ehkä vaan paremmin piilotettuna.

Hyvin kuvattu. Juuri noin menee meillä. Erityisesti rassaa se että isovanhemmat tiedostavat oman toimintansa ja käyttävät em. keinoja väistelläkseen rajojen asettamista. Jaksaminen on lopussa ja perhe natissut liitoksistaan kun nuo on eläneet uudelleen nuorta vanhemmuutta meidän perheen kustannuksella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huono kommunikointi on perimmäinen syy. Veljeni vaimo käyttäytyi iloisesti ja normaalisti lapsiensa mummua eli minun äitiä kohtaan mutta kuin salama kirkkaalta taivalta välit poikki. Oli pitkän aikaa hautonut vihaansa sisällään. Viimenen pisara oli, kun mummu antoi 1,5 v. tytön maistaa noin max. ruokalusikallisen jäätelöä. Tyttö ei ollut saanut mitään, yhtään mitään sokeria koskaan. (Jopa 1v kakku sokeriton) tarkkaa siis eikä ollut terveyssyy olla antamatta. Mummu halusi että edes joskus...! Veljen vaimo ei tehnyt riittävän selväksi asiaa meidän mielestå.

Mikä ihmeen huono kommunikointi?

Äiti on selkeästi sanonut, kieltänyt, sekä sinä että mummo olette tämän tienneet, sitten mummolla on ollut jokin ylivoimainen halu ja hän on tehnyt kiellon vastaisesti.

Mikä ihme teille saattoi olla epäselvää? Ei ainakaan se äidin kanta ja se miten pitää toimia. Silti on menty toimimaan oman pään mukaan.

Ja sitten sekin on muka äidin syy! Voi elämä.

Toki tiesi että ei saisi antaa ikinä mitään hyvää. Terveyssyytä niin ehdottomuuteen ei tytöllä ole. Mutta äitinsä olisi voinut sanoa että "suutun todella pahasti jos annatte" , ei nimittäin puuttunut kun mummu kokeili varovaiseen tapaan miniänsä reaktiota kun kysyi tytöltä eikö saa vieläkään nannaa. Mummuilla ei ole kristallipalloa ja vähästä ne välit menevät vaikka äitini on mummuna täyden kympin mummu mitä tulee näiden pienten rakastamiseen.

Tähän on jo tullut monta hyvää kommenttia, joten en puutu äitisi idioottimaiseen käytökseen, mutta ihmettelen kovasti tätä "hyvän" määritelmää. "Ei saisi antaa ikinä mitään hyvää." Käsittääkseni ainut, mitä ei sallittu, oli ylimääräinen, lisätty sokeri. On järjen köyhyyttä jos ei 1,5-vuotiaalle osaa antaa mitään  hyvän makuista sokeritonta. Silloinkin köyhäjärkinen voi tiedustella vanhemmilta, mistä lapsi tykkää. Meillä lapsi pyysi vielä 4-vuotiaanakin synttäreille ensimmäisenä porkkanatikkuja ja viinirypäleitä. Ja hyvin upposivat saman ikäisille synttärivieraillekin.

Lapset joutuvat sopeutumaan siihen, että eri paikoissa on eri säännöt. Samahan on aikuisillakin. En ymmärrä nyt tässä sitä, että jos isovanhemmat löysäilee niin ei se tarkoita sitä, että kotona ei pidettäisi kiinni kodin säännöistä. Eihän päiväkotiin ja kouluunkaan mennä omat säännöt edellä. Erilaisissa viiteryhmissä on omat sääntönsä.

Todella hyvä vertaistukiketju! Meillä isoäiti loukkaantunut rajojen vedosta, nyt ei mitään yhteyttä ole ottanut yli kuukauteen.

Loukkaantui kun ei annettu antaa AINA lahjaa syntymäpäivillä, siis kenen tahansa sukulaisen. Hän siis lahjoi aina kaikkia lapsia useilla paketeilla ja me halutaan kasvattaa lapsi odottamaan omia juhlia.

Samaten ihan syntymästä saakka on halunnut viedä vauvan sivuun, toiseen huoneeseen "omaan rauhaan"

Ollaan nähty vähintään kerran viikko, ja siitäkin harmitellut että on liian vähän. Ja aina pitänyt tavata hänen kodissa, ei itse tule koskaan meille. Silti itkee kun vähän nähdään.

Kun jollain serkuista on juhlat, hän tekee kakun ja koristeet ja olettaa näin tapahtuvan meidänkin lapsen kohdalla, joka täyttää pian 1. Ristiäisiin toi ja laittoi vaikka mitä ja minä kuljin perässä ja otin pois..oltiin siis sovittu mitä voi etukäteen tehdä ja mitä ei.

Nyt tosiaan mököttää kun oli hänen synttärit joilla ei otettu meidän vauvalle lahjapaketteja vastaan.

Miehen siskon lapsia, kouluikäisiä, hoitaa kuin omiaan. Ovat siellä joka viikonloppu, kaikki lasten syntymäpäivät siellä, valitsee kaikki vaatteet...

Meillä oli normaalit välit lapsen syntymään asti. Tai oikeastaan loukkaantui jo kun en halunnut että tulee oven taakse odottamaan kun vauva syntyy. Ilmeisesti oletti että saa omia tämän vauvan kuten miehen siskon lapset.

En varmasti antaisi kenenkään lapselle sokeria, jos se olisi erikseen kielletty. Näitä tilanteita on kuitenkin tapahtunut myös itselleni, jostain syystä nämä mummit ja kummit usein haluavat rakastaa sillä ruoalla. Olen kantanut katkeruutta kun mummi antoi puolivuotiaan lipaista jäätelöä, sillä hetkellä tunsin todella suurta ärtymystä ja ahdistusta. Joten ymmärrän kyllä, mutta myöhemmin olen alkanut myös ymmärtämään sitä toista puolta. Tai en ymmärrä, mutta kun lapsi on 13-vuotias niin koko asialla ei ole mitään merkitystä. Jäätelön lipaisulla. Sen takia ei olisi kannattanut välejä rikkoa isovanhempaan.

Tottakai niitä sääntöjä pitää noudattaa, joita annetaan. En tiedä enkä ymmärrä miksi jotkut eivät niin tee, ehkä eivät ymmärrä miten tärkeää se sille uudelle äidille on. Ajattelevat, että eihän siitä pienestä palasta mitään tapahdu. Aikaisemmin myöskään tämä sokerittomuus ei ollut samanlainen "juttu" kuin nyt. Omakin lapsi eli sokeritonta elämää ensimmäiset 3 vuotta ja nyt on sokeria himoitseva teini :(

Sairaaseen mummoon on syytä pitää etäisyyttä kuten Ap:n tapauksessa, mutta joskus voi myös yrittää vähän ymmärtää. Joskus jokainen tekee virheitä eikä kannata välejä rikkoa yhden virheen takia. Normaali ihminen ymmärtää kyllä yhdestä kerrasta ja jos ei niin sit kantsii pitää hajurakoa.

Minä kestäisin kaiken muun mutta sitä jatkuvaa arvostelua en jaksa. Kun kaikkea ihmetellään ja pällistellään ja paheksutaan.

Ei ymmärretä nykyajan lapsiperheiden elämästä mtiään. Paasataan muistoja 50-luvulta ja ihmetellään. Että miksi pitää viedä harraatukseen, miksi pitää olla kosteussuojahaalari, miksi sitä ja miksi tätä.

Ja sitten toinen. Se hysteerinen paisuttelu. Kun lapsen vie kerran viikossa satubalettiin, puhkeaa järjetön kampanjointi, miten nyt se lapsi saa ihan varmana syömishäiriön. Kun painoatetaan huippu-urheilemaan ressukka.

Vierailija kirjoitti:

Huono kommunikointi on perimmäinen syy. Veljeni vaimo käyttäytyi iloisesti ja normaalisti lapsiensa mummua eli minun äitiä kohtaan mutta kuin salama kirkkaalta taivalta välit poikki. Oli pitkän aikaa hautonut vihaansa sisällään. Viimenen pisara oli, kun mummu antoi 1,5 v. tytön maistaa noin max. ruokalusikallisen jäätelöä. Tyttö ei ollut saanut mitään, yhtään mitään sokeria koskaan. (Jopa 1v kakku sokeriton) tarkkaa siis eikä ollut terveyssyy olla antamatta. Mummu halusi että edes joskus...! Veljen vaimo ei tehnyt riittävän selväksi asiaa meidän mielestå.

Vaikka mä en tota hirveää sokeripelkoa ymmärräkään, niin silti ne on ne vanhemmat jotka päättää milloin sitä jäätelöä lapselle ekan kerran annetaan. Mummu ehkä haluaa antaa, mutta mummu ei silti sitä päätä. Kyseessä ei ollut mikään huono kommunikaatio vaan äitisi omavaltaisuus. Hän halusi antaa lapselle jäätelöä vanhempien vastustuksesta huolimatta. Teki sen ihan tietoisesti ja nyt ihmettelette että välit meni. Katsos kun niin joskus käy kun ei kuuntele muita ja osoittautuu epäluotettavaksi ihmiseksi. Tuskin äitis on edes pyytänyt anteeksi. Vika on miniässä ja kommunikaatiossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huono kommunikointi on perimmäinen syy. Veljeni vaimo käyttäytyi iloisesti ja normaalisti lapsiensa mummua eli minun äitiä kohtaan mutta kuin salama kirkkaalta taivalta välit poikki. Oli pitkän aikaa hautonut vihaansa sisällään. Viimenen pisara oli, kun mummu antoi 1,5 v. tytön maistaa noin max. ruokalusikallisen jäätelöä. Tyttö ei ollut saanut mitään, yhtään mitään sokeria koskaan. (Jopa 1v kakku sokeriton) tarkkaa siis eikä ollut terveyssyy olla antamatta. Mummu halusi että edes joskus...! Veljen vaimo ei tehnyt riittävän selväksi asiaa meidän mielestå.

Äitini otti asian esille kun ilmeni että veljen vaimo oli pitänyt pahana. Rakentavasti, kauniisti oli puhunut. Toinen osapuoli sattui olemaa "vastaanotto kiinni", valitti vanhoja asioita mitä ei oltu edes puhuttu ennemmin ja arvosteli oikein vaahto suussa. Selitystä sokerin ylivarovaisuuten ei tullut vaan eipä se ollut meille yllätys. Ennemmin kyse mielestäni on periaatteesta "et anna kun MINÄ kiellän".