Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10672)
Pelottavaa lukea miten tällainen käytös voi tulla aivan täytenä yllätyksenä, onko siis totta että päällepäin normaalista ja rajat tuntevasta ihmisestä voi kuin voikin kuoriutua vauvan omiva pätijämummo? Pitäisikö tällaisista asioista puhua etukäteen jo ennen kuin vauvaa on edes tulossa maailmaan? Huhhuh, kun joistain näistä kertomuksista tulee ihan kylmät väreet.
Itseäni ahdisti jo ihan kamalasti kun otimme mieheni kanssa koiranpennun muutama vuosi sitten ja eräs lähisukulainen käyttäytyi sen kanssa niin kummallisesti, että mietin olenko itse sekaisin kun se häiritsi minua. On normaalia (kohteliaisuuden rajoissa uteliasta ja innokasta) ja epänormaalia (pakkomielteistä, omivaa, sairaalloisen kiinnostunutta hullun kiilto silmissä) käytöstä. Minusta näissä on selvä ero ja se tilanne missä raja ylitetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mummo viestii minulle, pojalleen, vauvalle ja kaikille muillekin miten mummolassa vauvan on hyvä. Sanoo näin siis. Sanoin kohteliaasti hänelle että vauvalle ykkösasiat ovat vanhemmat ja koti. Isompana korostuu muut asiat. Ei reagoinut mitenkään tuohon ja tunkeminen tuntui lisääntyvän vain. Jos vauva itkee niin mummo pyyhkii silmiään ja ahdistuneena odottaa vauvaa syliinsä. Eli siis "rakastaa" muiden näkökulmasta vain tosi paljon. Joudun tekemään aika tavalla töitä itseni kanssa että pystyn vain ottamaan mummon pettymyksen vastaan ja olemaan ahdistumatta siitä. Olen tarjonnut mummolle mahdollisuuden nähdä lasta USEIN ja tulla tutuksi jo vauva-aikana ja jopa pieniä hetkiä hoitaakin yksin mutta mikään ei riitä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Rajojen laittaminen on vaikeaa. Tulee tosi hankala olo itselle kun torppaan mummon toimintaa. Helpompi välttää kokonaan näkemistä ja siten pahentaa tilannetta :( vauva katsoo minua mummon tiukassa syleilyssä ja kasvot punertuvat harmista, alkaa pitää pientä katkonaista nänn-ääntä, pyytää minua. Minun on otettava lapsi syliini ja mummosta huokuu kauhea ärtymys sen jälkeen eikä lopeta seuraamistani. Kun vauva sitten minun sylissä asettuu ja naureskelee vaikka peilikuvalleen niin mummo kiirehtii HETI ja monesti vain pitää käsiään vaiti ojossa. Tekee kehoittavan ynähdyksen jos en reagoi ja anna vauvaa. Usein annankin ja heti kääntyy selkä minuun päin ja "vajoaa kuplaan" vauvan kanssa tai pyrkii ainakin. Kaikkeen liittyy sellainen "vain me kaksi"-juttu. Ja tätä vauvaa saa rakastaa ja sylitellä, tavataan monia sukulaisia ja kavereita mutta ainoastaan mummo käyttäytyy noin. Nykyään ärsyynnyn siitäkin kun aina siunailee vauvalle miten kaikki ruoka mitä tarjoan on "sotkua". Ethän sinä kulta tuollaista syö, mummo se laittaisi sitä ja tätä ja tuota.
Tunnen itseni nipoksi mutta vaisto sanoo silti että tunnen oikein. Hankalaa. Nyt ei olla nähty, sanoin olevani nuhassa.ap
Mene juttelemaan tuntemuksistasi julkiseen terveydenhuoltoon - siellähän on psykiatrisia sairaanhoitajia. Löydät varmaan heidän tuellaan paremmin apua kuin täältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rajojen laittaminen on vaikeaa. Tulee tosi hankala olo itselle kun torppaan mummon toimintaa. Helpompi välttää kokonaan näkemistä ja siten pahentaa tilannetta :( vauva katsoo minua mummon tiukassa syleilyssä ja kasvot punertuvat harmista, alkaa pitää pientä katkonaista nänn-ääntä, pyytää minua. Minun on otettava lapsi syliini ja mummosta huokuu kauhea ärtymys sen jälkeen eikä lopeta seuraamistani. Kun vauva sitten minun sylissä asettuu ja naureskelee vaikka peilikuvalleen niin mummo kiirehtii HETI ja monesti vain pitää käsiään vaiti ojossa. Tekee kehoittavan ynähdyksen jos en reagoi ja anna vauvaa. Usein annankin ja heti kääntyy selkä minuun päin ja "vajoaa kuplaan" vauvan kanssa tai pyrkii ainakin. Kaikkeen liittyy sellainen "vain me kaksi"-juttu. Ja tätä vauvaa saa rakastaa ja sylitellä, tavataan monia sukulaisia ja kavereita mutta ainoastaan mummo käyttäytyy noin. Nykyään ärsyynnyn siitäkin kun aina siunailee vauvalle miten kaikki ruoka mitä tarjoan on "sotkua". Ethän sinä kulta tuollaista syö, mummo se laittaisi sitä ja tätä ja tuota.
Tunnen itseni nipoksi mutta vaisto sanoo silti että tunnen oikein. Hankalaa. Nyt ei olla nähty, sanoin olevani nuhassa.ap
Mene juttelemaan tuntemuksistasi julkiseen terveydenhuoltoon - siellähän on psykiatrisia sairaanhoitajia. Löydät varmaan heidän tuellaan paremmin apua kuin täältä.
Miksi ohjaat ap:ta hoitoon, kun se on ap:n anoppi, jolla viiraa päästä?
Vierailija kirjoitti:
Pelottavaa lukea miten tällainen käytös voi tulla aivan täytenä yllätyksenä, onko siis totta että päällepäin normaalista ja rajat tuntevasta ihmisestä voi kuin voikin kuoriutua vauvan omiva pätijämummo? Pitäisikö tällaisista asioista puhua etukäteen jo ennen kuin vauvaa on edes tulossa maailmaan? Huhhuh, kun joistain näistä kertomuksista tulee ihan kylmät väreet.
Itseäni ahdisti jo ihan kamalasti kun otimme mieheni kanssa koiranpennun muutama vuosi sitten ja eräs lähisukulainen käyttäytyi sen kanssa niin kummallisesti, että mietin olenko itse sekaisin kun se häiritsi minua. On normaalia (kohteliaisuuden rajoissa uteliasta ja innokasta) ja epänormaalia (pakkomielteistä, omivaa, sairaalloisen kiinnostunutta hullun kiilto silmissä) käytöstä. Minusta näissä on selvä ero ja se tilanne missä raja ylitetään.
Yritin sopeutua mummon toimintaan pitkän aikaa. Ajattelin että okei, tuollaista se nyt sitten on kun on innokas mummo. Meidän ystävyys on päättynyt ja tilalla on kilpailuasetelma josta haluaisin päästä eroon. Ei mitään kilpailua pitäisi olla koska minä olen se äiti. Olimme tosi hyvät kaverit aiemmin ja mummo otti omistajan elkeet käyttöön vauvan kanssa heti alusta asti.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mummo viestii minulle, pojalleen, vauvalle ja kaikille muillekin miten mummolassa vauvan on hyvä. Sanoo näin siis. Sanoin kohteliaasti hänelle että vauvalle ykkösasiat ovat vanhemmat ja koti. Isompana korostuu muut asiat. Ei reagoinut mitenkään tuohon ja tunkeminen tuntui lisääntyvän vain. Jos vauva itkee niin mummo pyyhkii silmiään ja ahdistuneena odottaa vauvaa syliinsä. Eli siis "rakastaa" muiden näkökulmasta vain tosi paljon. Joudun tekemään aika tavalla töitä itseni kanssa että pystyn vain ottamaan mummon pettymyksen vastaan ja olemaan ahdistumatta siitä. Olen tarjonnut mummolle mahdollisuuden nähdä lasta USEIN ja tulla tutuksi jo vauva-aikana ja jopa pieniä hetkiä hoitaakin yksin mutta mikään ei riitä.
ap
Itse olen huomannut, että mitä enemmän mummon antaa "hoitaa" sitä enemmän hän alkaa vaatia.
Jos mummo ei ole päässyt pitkiin aikoihin hoitamaan niin käyttäytyy lasta kohtaan melkein normaalisti. Jos mummo on hoitanut eli vaikka ulkoillut lapsen kanssa niin kaikki "minun poikani, koska tulet mummon tykö yöksi, minun poikani" -jutut yltyvät hetkeksi.
Hienoa kyllä jos teillä mummo pysyy poissa kun sanot, että on flunssaa, meillä mummo vaatii päästä tarkastamaan lapsen kunnon, koska me vanhemmat ei osattais kuitenkaan arvioida koska tarvitaan lääkäriä. Ilmestyy ruokakassien kanssa ovelle, "ihan vain tuomaan ruokaa" ja paukkaa nopeasti lapsen luo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä sekä ap:ta että mummia.
Minun mielestäni mummin tapa olla Vauvan kanssa on vaan sitä että on todella rakastunut lapsenlapseensa, ja tietenkin saa hänestä voimaa jaksaa eteenpäin. Mummin sydäntä raastaa ikävä pientä rakasta vauvaa kohtaan koska eihän mummi tämän kanssa paljoa saa aikaa vielä viettää.
Itse olen omalle vauvalleni ihan samanlainen, nuuhkutan ja halin vauvaa, saan hänestä paljon voimaa jaksaa väsymyksen keskellä ja rakastan aivan äärettömän paljon. Miksi mummilla ei ole lupa tuntea näitä tunteita? Miksi se olisi jotenkin outoa ja väärin?Toisaalta ymmärrän ap:ta. Äidillä on usein joku alkukantainen tunne ettei halua olla lapsestaan erossa tai antaa tätä välttämättä syliin muille. Eroahdistus on myös äidin puolelta. Mutta ap:lle neuvoisin, että yöksi 3o tarvitse antaa, mutta anna nyt mummin myös nauttia Vauvan seurasta. Mene vaikka siksi aikaa suihkuun/lukemaan kirjaa/ katsomaan elokuvaa/ nukkumaan. Ei se mummi sitä vauvaa varasta. Haluaa vain hoitaa muutaman tunnin.
Nimenomaan. Sinä itse olet OMALLE vauvallesi samanlainen. Ap:n vauva on ap:n vauva, ei anopin. Miksi vertaat omia tunteitasi ja käyttäytymismallejasi ap:n anopin vastaaviin. Miltä sinusta tuntuisi, jos joku nuuskuttelisi ja lepertelisi sinun vauvallesi ja haluaisi omia tämän toiseen huoneeseen/ties minne silmiesi kantamattomiin, eikä antaisi lasta takaisin sinulle pyynnöstä tai edes kehotuksesta?
En usko, että vastasyntyneen äiti erityisemmin voimaantuu jostain kirjan lukemisesta. Eri asia tietysti on, jos tuore äiti itse ilmaisee halunsa käydä suihkussa tai levätä hetken, mutta siitä tässä jutussa ole ollut kyse alkuunkaan; kaikki vaatimukset lapsen suhteen tulevat juuri anopin puolelta. Se ei ole läheisriippuvuuden merkki, että haluaa olla tiiviisti vastasyntyneensä kanssa, jota on ensin kantanut sisällään yhdeksän kuukautta.
Ja se on ihan biologiaa. Vauva ja äiti kuuluvat yhteen.
Pieni vauva ei hahmota, "että olempas tässä pieni vauva", "tuossa on äiti", "tuossa on isä", "tuossa on mummo" jne.
Pienen vauvan käsitys maailmasta on sen yhden ensisijaisen hoitajan olemus ja läheisyys. Kun äiti (tai kuka tämä ensisijainen hoitaja sitten onkaan, mutta siis vauvan läheisin henkilö) on olemassa, myös vauva on olemassa. Kun äiti katoaa näköpiiristä, mielikuva hänestä säilyy yhtä monta tuntia kuin on kuukausissa vauvalla ikää, tai yhtä monta vrk kun lapsella on ikää. Jos mielikuva katoaa, vauvan käsitys olemassaolostaan katoaa. Äidin oma vaisto ja tarve olla oman vauvansa lähellä liittyy siis myös tähän.
Vauva ymmärtää olevansa äidistään erillinen olento siinä vaiheessa kun vierastuskausi tulee. Sitähän se on, kauhua siitä, että onkin olemassa muitakin kuin äiti ja äiti voi kadota vauvan luota. Sitten kun vauva oppii ja tottuu siihen, että on olemassa hän itse ja äiti ja kaikki muut - silloin alkaa se varsinainen suhteen luominen mummoon ja muihin.
Näin juuri.
Lisäksi eläinmaailmaa kun ajatellaan... kaikkein vaarallisin eläin on se naaras jolla on pennut. Joten voitaisko antaa äidille ja vauvalle hieman tilaa.
Eläinmaailmassa myös eläinäidit vaistoaa että niiden pennut voidaan varastaa koska ne ovat söpöjä. Alkukantaiset vaistot saa pyrkimään pois sellaisten yksilöiden luota - koska kukaan ei ole lapselle niin hyvä kuin äiti. Takaa selviytymistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummo viestii minulle, pojalleen, vauvalle ja kaikille muillekin miten mummolassa vauvan on hyvä. Sanoo näin siis. Sanoin kohteliaasti hänelle että vauvalle ykkösasiat ovat vanhemmat ja koti. Isompana korostuu muut asiat. Ei reagoinut mitenkään tuohon ja tunkeminen tuntui lisääntyvän vain. Jos vauva itkee niin mummo pyyhkii silmiään ja ahdistuneena odottaa vauvaa syliinsä. Eli siis "rakastaa" muiden näkökulmasta vain tosi paljon. Joudun tekemään aika tavalla töitä itseni kanssa että pystyn vain ottamaan mummon pettymyksen vastaan ja olemaan ahdistumatta siitä. Olen tarjonnut mummolle mahdollisuuden nähdä lasta USEIN ja tulla tutuksi jo vauva-aikana ja jopa pieniä hetkiä hoitaakin yksin mutta mikään ei riitä.
ap
Itse olen huomannut, että mitä enemmän mummon antaa "hoitaa" sitä enemmän hän alkaa vaatia.
Jos mummo ei ole päässyt pitkiin aikoihin hoitamaan niin käyttäytyy lasta kohtaan melkein normaalisti. Jos mummo on hoitanut eli vaikka ulkoillut lapsen kanssa niin kaikki "minun poikani, koska tulet mummon tykö yöksi, minun poikani" -jutut yltyvät hetkeksi.Hienoa kyllä jos teillä mummo pysyy poissa kun sanot, että on flunssaa, meillä mummo vaatii päästä tarkastamaan lapsen kunnon, koska me vanhemmat ei osattais kuitenkaan arvioida koska tarvitaan lääkäriä. Ilmestyy ruokakassien kanssa ovelle, "ihan vain tuomaan ruokaa" ja paukkaa nopeasti lapsen luo.
Näin on, kiihtyy mitä enemmän näkee. Mutta toisaalta takertuu epätoivoisen oloisena jos on ollut viikkokin väliä. Ovelle ei ole tullut ilmoittamatta, on itse hyvin tarkka siitä asiasta kotonaan.
ap
Meillä pitäisi aina myös lähtiessä jo kertoa, milloin on seuraava kerta.
Ja se mikä minusta on kaikkein inhottavinta on se, että aina jos meillä on huolia, valvotaan tms. niin silloin isketään kuin hai laivaan. Ihan kuin jotenkin kaarreltaisiin ympärillä ja etsittäisiin hetkeä, jolloin olen liian väsynyt kestämään sitä hyökkäystä.
Kuulostaa täysin sairaalta. Mutta näin meillä mennään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vinkkinä kaikille mummoista kärsiville, että mummoista pääsee kyllä eroon, jos haluaa. Sanokaa ja tehkää jotain loukkaavaa, niin jonkin ajan päästä muori todennäköisesti jättää häiritsemättä teitä.
Itse en vielä ole mummo eikä minusta todennäköisesti sellaista tulekaan, mutta vähän outo asenne tässä keskustelussa minusta on.
Ymmärrän mummon höpsähtämisen lapsenlapsen. Toisaalta en hyväksy enkä ymmärrä sitä, että mummo tai kukaan muukaan yrittää omia lapsen. Asia pitäisi saada korjattua jotenkin.
Äärikeino on tietysti yksinkertainen. Näyttäkää mummolle vaikka tämä keskusteluketju, niin eiköhän mummo ota etäisyyttä.
Hahaha! Ihan kuin anoppini kaltainen hullu rajaton narsisti tunnistaisi omaa käytöstään tästä ketjusta. Hänen mielestään kaikki vika on vain minussa, kun en ymmärrä hänen "neuvoistaan" ottaa vaarin. Ja kaikista minuun kohdistamistaan haukuista hän väittää ensin, että ei ikinä ole moista sanonut. Ja seuraavaksi väittää, että olen ymmärtänyt väärin, ja tämän jälkeen olen vielä huumorintajuton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rajojen laittaminen on vaikeaa. Tulee tosi hankala olo itselle kun torppaan mummon toimintaa. Helpompi välttää kokonaan näkemistä ja siten pahentaa tilannetta :( vauva katsoo minua mummon tiukassa syleilyssä ja kasvot punertuvat harmista, alkaa pitää pientä katkonaista nänn-ääntä, pyytää minua. Minun on otettava lapsi syliini ja mummosta huokuu kauhea ärtymys sen jälkeen eikä lopeta seuraamistani. Kun vauva sitten minun sylissä asettuu ja naureskelee vaikka peilikuvalleen niin mummo kiirehtii HETI ja monesti vain pitää käsiään vaiti ojossa. Tekee kehoittavan ynähdyksen jos en reagoi ja anna vauvaa. Usein annankin ja heti kääntyy selkä minuun päin ja "vajoaa kuplaan" vauvan kanssa tai pyrkii ainakin. Kaikkeen liittyy sellainen "vain me kaksi"-juttu. Ja tätä vauvaa saa rakastaa ja sylitellä, tavataan monia sukulaisia ja kavereita mutta ainoastaan mummo käyttäytyy noin. Nykyään ärsyynnyn siitäkin kun aina siunailee vauvalle miten kaikki ruoka mitä tarjoan on "sotkua". Ethän sinä kulta tuollaista syö, mummo se laittaisi sitä ja tätä ja tuota.
Tunnen itseni nipoksi mutta vaisto sanoo silti että tunnen oikein. Hankalaa. Nyt ei olla nähty, sanoin olevani nuhassa.ap
Mene juttelemaan tuntemuksistasi julkiseen terveydenhuoltoon - siellähän on psykiatrisia sairaanhoitajia. Löydät varmaan heidän tuellaan paremmin apua kuin täältä.
Miksi ohjaat ap:ta hoitoon, kun se on ap:n anoppi, jolla viiraa päästä?
Eli Sinun mielestäsi ap tarvitsee hoitoa? Minä sanoin, että menee juttelemaan henkilölle, joka osaa ehdottaa ja tietää välineitä hallita tilannetta paremmin. Nythän mummo vie ja ap vikisee täällä ja selkeästi hänellä on ongelma, jonka ratkaisemiseen tarvitsee tukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummo viestii minulle, pojalleen, vauvalle ja kaikille muillekin miten mummolassa vauvan on hyvä. Sanoo näin siis. Sanoin kohteliaasti hänelle että vauvalle ykkösasiat ovat vanhemmat ja koti. Isompana korostuu muut asiat. Ei reagoinut mitenkään tuohon ja tunkeminen tuntui lisääntyvän vain. Jos vauva itkee niin mummo pyyhkii silmiään ja ahdistuneena odottaa vauvaa syliinsä. Eli siis "rakastaa" muiden näkökulmasta vain tosi paljon. Joudun tekemään aika tavalla töitä itseni kanssa että pystyn vain ottamaan mummon pettymyksen vastaan ja olemaan ahdistumatta siitä. Olen tarjonnut mummolle mahdollisuuden nähdä lasta USEIN ja tulla tutuksi jo vauva-aikana ja jopa pieniä hetkiä hoitaakin yksin mutta mikään ei riitä.
ap
Itse olen huomannut, että mitä enemmän mummon antaa "hoitaa" sitä enemmän hän alkaa vaatia.
Jos mummo ei ole päässyt pitkiin aikoihin hoitamaan niin käyttäytyy lasta kohtaan melkein normaalisti. Jos mummo on hoitanut eli vaikka ulkoillut lapsen kanssa niin kaikki "minun poikani, koska tulet mummon tykö yöksi, minun poikani" -jutut yltyvät hetkeksi.Hienoa kyllä jos teillä mummo pysyy poissa kun sanot, että on flunssaa, meillä mummo vaatii päästä tarkastamaan lapsen kunnon, koska me vanhemmat ei osattais kuitenkaan arvioida koska tarvitaan lääkäriä. Ilmestyy ruokakassien kanssa ovelle, "ihan vain tuomaan ruokaa" ja paukkaa nopeasti lapsen luo.
Näin on, kiihtyy mitä enemmän näkee. Mutta toisaalta takertuu epätoivoisen oloisena jos on ollut viikkokin väliä. Ovelle ei ole tullut ilmoittamatta, on itse hyvin tarkka siitä asiasta kotonaan.
ap
Tarkoitin lähinnä varoittaa tuosta, että annat hoitaa itsenäisesti.
Normaali ihminenhän ajattelee helposti, että antaa nyt hoivata niin mummo on sitten tyytyväinen, mutta joidenkin kohdalla se lisää vaan tyytymättömyyttä.
Aivan kuin vauva olisi joku huume johon mummon toleranssi kasvaa kokoajan ja tarvitsee enemmän ja enemmän saadakseen sen "äitiyden"-kokemuksen.
Meillä on tällähetkellä tilanne niin tulehtunut ettei minulla ole halua olla missään tekemisissä lapsen isoäidin kanssa, kun mummon käytös kiihtyi ja kiihtyi siihen pisteeseen, että haukkui minut ihan julkisesti huonoksi äidiksi ja pyrki päästä tilalleni päättämään lapsen asioista.
Vierailija kirjoitti:
Meillä pitäisi aina myös lähtiessä jo kertoa, milloin on seuraava kerta.
Ja se mikä minusta on kaikkein inhottavinta on se, että aina jos meillä on huolia, valvotaan tms. niin silloin isketään kuin hai laivaan. Ihan kuin jotenkin kaarreltaisiin ympärillä ja etsittäisiin hetkeä, jolloin olen liian väsynyt kestämään sitä hyökkäystä.
Kuulostaa täysin sairaalta. Mutta näin meillä mennään.
Noin se meilläkin alkoi. Sitten alkoi itkuntyrske kun on niin huolissaan ja sitten raivonkirkuminen, kuinka olen vaaraksi lapsen tunne-elämälle. Ja joo, ei välttämättä ollut vaihtareiden kanssa kuin onneton sattuma, mutta en olisi edes yrittänyt ymmärtää tuollaista käytöstä (virhe), ellei olisi vedonnut hormoneihinsa. - Se, jonka äiti oikeasti sekosi.
Näin jälkikäteen tympeintä on ollut kaiken kiistäminen. En ole tuollaista sanonut/tehnyt, muistat väärin, olet ymmärtänyt väärin jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rajojen laittaminen on vaikeaa. Tulee tosi hankala olo itselle kun torppaan mummon toimintaa. Helpompi välttää kokonaan näkemistä ja siten pahentaa tilannetta :( vauva katsoo minua mummon tiukassa syleilyssä ja kasvot punertuvat harmista, alkaa pitää pientä katkonaista nänn-ääntä, pyytää minua. Minun on otettava lapsi syliini ja mummosta huokuu kauhea ärtymys sen jälkeen eikä lopeta seuraamistani. Kun vauva sitten minun sylissä asettuu ja naureskelee vaikka peilikuvalleen niin mummo kiirehtii HETI ja monesti vain pitää käsiään vaiti ojossa. Tekee kehoittavan ynähdyksen jos en reagoi ja anna vauvaa. Usein annankin ja heti kääntyy selkä minuun päin ja "vajoaa kuplaan" vauvan kanssa tai pyrkii ainakin. Kaikkeen liittyy sellainen "vain me kaksi"-juttu. Ja tätä vauvaa saa rakastaa ja sylitellä, tavataan monia sukulaisia ja kavereita mutta ainoastaan mummo käyttäytyy noin. Nykyään ärsyynnyn siitäkin kun aina siunailee vauvalle miten kaikki ruoka mitä tarjoan on "sotkua". Ethän sinä kulta tuollaista syö, mummo se laittaisi sitä ja tätä ja tuota.
Tunnen itseni nipoksi mutta vaisto sanoo silti että tunnen oikein. Hankalaa. Nyt ei olla nähty, sanoin olevani nuhassa.ap
Mene juttelemaan tuntemuksistasi julkiseen terveydenhuoltoon - siellähän on psykiatrisia sairaanhoitajia. Löydät varmaan heidän tuellaan paremmin apua kuin täältä.
Miksi ohjaat ap:ta hoitoon, kun se on ap:n anoppi, jolla viiraa päästä?
Eli Sinun mielestäsi ap tarvitsee hoitoa? Minä sanoin, että menee juttelemaan henkilölle, joka osaa ehdottaa ja tietää välineitä hallita tilannetta paremmin. Nythän mummo vie ja ap vikisee täällä ja selkeästi hänellä on ongelma, jonka ratkaisemiseen tarvitsee tukea.
Ap:n ongelmaan on täällä löydetty ratkaisu jo aikaa sitten. Ei enää olla hullun anopin kanssa tekemisissä. Sen jälkeen ap:lle on tarjottu empatiaa ja vertaistukea.
Vierailija kirjoitti:
Kolmen pienen lapsen äitinä otin kyllä pienen hengähdystauon lapsen- ja huushollinhoidosta ilomielin vastaan. Tiesin, että anoppi oli omat lapsensa ja tuhannet sairaalan- ja neuvolalapset kohdanneena aika hemmetin paljon kokeneempi lastenhoidossa kuin minä. Otin vinkkejä vastaan ja kokeilin, toimiiko meillä - jotkut toimivat, jotkut eivät. Ja löysin oman tapani olla äiti, joka ei omasta mielestäni yhtään hävinnyt anopin tavalle, vaan monessa asiassa päihittikin sen.
Tällaisia "paska anoppi olisi halunnut katsoa nukkuvaa vauvaani"-juttuja on tosi ikävä lukea.
Mun anoppi halusi aina katsoa nukkuvaa vauvaa. Kun vauva unissaan vähän liikutti pikkurilliä, alkoi kovaääninen kaakatus "VOI NYT SE MUMMUN KULTA HERÄÄ" Ja toki vauva siihen anopin huutoon sitten heräsi. Ehkä mä sitten olen ikävä ihminen, kun en tuota arvostanut yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä sekä ap:ta että mummia.
Minun mielestäni mummin tapa olla Vauvan kanssa on vaan sitä että on todella rakastunut lapsenlapseensa, ja tietenkin saa hänestä voimaa jaksaa eteenpäin. Mummin sydäntä raastaa ikävä pientä rakasta vauvaa kohtaan koska eihän mummi tämän kanssa paljoa saa aikaa vielä viettää.
Itse olen omalle vauvalleni ihan samanlainen, nuuhkutan ja halin vauvaa, saan hänestä paljon voimaa jaksaa väsymyksen keskellä ja rakastan aivan äärettömän paljon. Miksi mummilla ei ole lupa tuntea näitä tunteita? Miksi se olisi jotenkin outoa ja väärin?Toisaalta ymmärrän ap:ta. Äidillä on usein joku alkukantainen tunne ettei halua olla lapsestaan erossa tai antaa tätä välttämättä syliin muille. Eroahdistus on myös äidin puolelta. Mutta ap:lle neuvoisin, että yöksi 3o tarvitse antaa, mutta anna nyt mummin myös nauttia Vauvan seurasta. Mene vaikka siksi aikaa suihkuun/lukemaan kirjaa/ katsomaan elokuvaa/ nukkumaan. Ei se mummi sitä vauvaa varasta. Haluaa vain hoitaa muutaman tunnin.
Nimenomaan. Sinä itse olet OMALLE vauvallesi samanlainen. Ap:n vauva on ap:n vauva, ei anopin. Miksi vertaat omia tunteitasi ja käyttäytymismallejasi ap:n anopin vastaaviin. Miltä sinusta tuntuisi, jos joku nuuskuttelisi ja lepertelisi sinun vauvallesi ja haluaisi omia tämän toiseen huoneeseen/ties minne silmiesi kantamattomiin, eikä antaisi lasta takaisin sinulle pyynnöstä tai edes kehotuksesta?
En usko, että vastasyntyneen äiti erityisemmin voimaantuu jostain kirjan lukemisesta. Eri asia tietysti on, jos tuore äiti itse ilmaisee halunsa käydä suihkussa tai levätä hetken, mutta siitä tässä jutussa ole ollut kyse alkuunkaan; kaikki vaatimukset lapsen suhteen tulevat juuri anopin puolelta. Se ei ole läheisriippuvuuden merkki, että haluaa olla tiiviisti vastasyntyneensä kanssa, jota on ensin kantanut sisällään yhdeksän kuukautta.
Ja se on ihan biologiaa. Vauva ja äiti kuuluvat yhteen.
Pieni vauva ei hahmota, "että olempas tässä pieni vauva", "tuossa on äiti", "tuossa on isä", "tuossa on mummo" jne.
Pienen vauvan käsitys maailmasta on sen yhden ensisijaisen hoitajan olemus ja läheisyys. Kun äiti (tai kuka tämä ensisijainen hoitaja sitten onkaan, mutta siis vauvan läheisin henkilö) on olemassa, myös vauva on olemassa. Kun äiti katoaa näköpiiristä, mielikuva hänestä säilyy yhtä monta tuntia kuin on kuukausissa vauvalla ikää, tai yhtä monta vrk kun lapsella on ikää. Jos mielikuva katoaa, vauvan käsitys olemassaolostaan katoaa. Äidin oma vaisto ja tarve olla oman vauvansa lähellä liittyy siis myös tähän.
Vauva ymmärtää olevansa äidistään erillinen olento siinä vaiheessa kun vierastuskausi tulee. Sitähän se on, kauhua siitä, että onkin olemassa muitakin kuin äiti ja äiti voi kadota vauvan luota. Sitten kun vauva oppii ja tottuu siihen, että on olemassa hän itse ja äiti ja kaikki muut - silloin alkaa se varsinainen suhteen luominen mummoon ja muihin.
Näin juuri.
Lisäksi eläinmaailmaa kun ajatellaan... kaikkein vaarallisin eläin on se naaras jolla on pennut. Joten voitaisko antaa äidille ja vauvalle hieman tilaa.
Eläinmaailmassa myös eläinäidit vaistoaa että niiden pennut voidaan varastaa koska ne ovat söpöjä. Alkukantaiset vaistot saa pyrkimään pois sellaisten yksilöiden luota - koska kukaan ei ole lapselle niin hyvä kuin äiti. Takaa selviytymistä.
Simpanssi, lähisukulaisemme, ei laske poikasiaan ensimmäisenä elinvuotena metriä kauemmas itsestään. Jokainen epäilijä voi ihan itse tarkistaa.
Jos evolutiivisestä näkökulmasta miettii, niin on ollut hyvin todennäköistä, että ihminen on imettänyt pitkään ja äiti on pysynyt imeväisikäisten lähettyvillä pitkään, sillä ruuansaanti on ollut niukempaa. Kun lapsi on pitänyt jollekin jättää on se jätetty imettäville naiselle. Vielä 1900-luvun alussa Suomessa on ollut ihan normaalia imettää jopa 3-vuotiaiksi lapsia. Senkin valossa voi miettiä, mikä on normaalia ihmiselle ja mikä ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rajojen laittaminen on vaikeaa. Tulee tosi hankala olo itselle kun torppaan mummon toimintaa. Helpompi välttää kokonaan näkemistä ja siten pahentaa tilannetta :( vauva katsoo minua mummon tiukassa syleilyssä ja kasvot punertuvat harmista, alkaa pitää pientä katkonaista nänn-ääntä, pyytää minua. Minun on otettava lapsi syliini ja mummosta huokuu kauhea ärtymys sen jälkeen eikä lopeta seuraamistani. Kun vauva sitten minun sylissä asettuu ja naureskelee vaikka peilikuvalleen niin mummo kiirehtii HETI ja monesti vain pitää käsiään vaiti ojossa. Tekee kehoittavan ynähdyksen jos en reagoi ja anna vauvaa. Usein annankin ja heti kääntyy selkä minuun päin ja "vajoaa kuplaan" vauvan kanssa tai pyrkii ainakin. Kaikkeen liittyy sellainen "vain me kaksi"-juttu. Ja tätä vauvaa saa rakastaa ja sylitellä, tavataan monia sukulaisia ja kavereita mutta ainoastaan mummo käyttäytyy noin. Nykyään ärsyynnyn siitäkin kun aina siunailee vauvalle miten kaikki ruoka mitä tarjoan on "sotkua". Ethän sinä kulta tuollaista syö, mummo se laittaisi sitä ja tätä ja tuota.
Tunnen itseni nipoksi mutta vaisto sanoo silti että tunnen oikein. Hankalaa. Nyt ei olla nähty, sanoin olevani nuhassa.ap
Mene juttelemaan tuntemuksistasi julkiseen terveydenhuoltoon - siellähän on psykiatrisia sairaanhoitajia. Löydät varmaan heidän tuellaan paremmin apua kuin täältä.
Miksi ohjaat ap:ta hoitoon, kun se on ap:n anoppi, jolla viiraa päästä?
Eli Sinun mielestäsi ap tarvitsee hoitoa? Minä sanoin, että menee juttelemaan henkilölle, joka osaa ehdottaa ja tietää välineitä hallita tilannetta paremmin. Nythän mummo vie ja ap vikisee täällä ja selkeästi hänellä on ongelma, jonka ratkaisemiseen tarvitsee tukea.
Ap:n ongelmaan on täällä löydetty ratkaisu jo aikaa sitten. Ei enää olla hullun anopin kanssa tekemisissä. Sen jälkeen ap:lle on tarjottu empatiaa ja vertaistukea.
Ei vaikuta kovin tehokkaalta, kun keskustelu pyörii jatkuvasti saman ympyrän. Ap tarvitsee apua joko ongelmaansa tai sitten provoiluun. Tämä palsta ei korvaa ammattiapua, jos ongelma on todellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rajojen laittaminen on vaikeaa. Tulee tosi hankala olo itselle kun torppaan mummon toimintaa. Helpompi välttää kokonaan näkemistä ja siten pahentaa tilannetta :( vauva katsoo minua mummon tiukassa syleilyssä ja kasvot punertuvat harmista, alkaa pitää pientä katkonaista nänn-ääntä, pyytää minua. Minun on otettava lapsi syliini ja mummosta huokuu kauhea ärtymys sen jälkeen eikä lopeta seuraamistani. Kun vauva sitten minun sylissä asettuu ja naureskelee vaikka peilikuvalleen niin mummo kiirehtii HETI ja monesti vain pitää käsiään vaiti ojossa. Tekee kehoittavan ynähdyksen jos en reagoi ja anna vauvaa. Usein annankin ja heti kääntyy selkä minuun päin ja "vajoaa kuplaan" vauvan kanssa tai pyrkii ainakin. Kaikkeen liittyy sellainen "vain me kaksi"-juttu. Ja tätä vauvaa saa rakastaa ja sylitellä, tavataan monia sukulaisia ja kavereita mutta ainoastaan mummo käyttäytyy noin. Nykyään ärsyynnyn siitäkin kun aina siunailee vauvalle miten kaikki ruoka mitä tarjoan on "sotkua". Ethän sinä kulta tuollaista syö, mummo se laittaisi sitä ja tätä ja tuota.
Tunnen itseni nipoksi mutta vaisto sanoo silti että tunnen oikein. Hankalaa. Nyt ei olla nähty, sanoin olevani nuhassa.ap
Mene juttelemaan tuntemuksistasi julkiseen terveydenhuoltoon - siellähän on psykiatrisia sairaanhoitajia. Löydät varmaan heidän tuellaan paremmin apua kuin täältä.
Miksi ohjaat ap:ta hoitoon, kun se on ap:n anoppi, jolla viiraa päästä?
Eli Sinun mielestäsi ap tarvitsee hoitoa? Minä sanoin, että menee juttelemaan henkilölle, joka osaa ehdottaa ja tietää välineitä hallita tilannetta paremmin. Nythän mummo vie ja ap vikisee täällä ja selkeästi hänellä on ongelma, jonka ratkaisemiseen tarvitsee tukea.
Ap:n ongelmaan on täällä löydetty ratkaisu jo aikaa sitten. Ei enää olla hullun anopin kanssa tekemisissä. Sen jälkeen ap:lle on tarjottu empatiaa ja vertaistukea.
Ei vaikuta kovin tehokkaalta, kun keskustelu pyörii jatkuvasti saman ympyrän. Ap tarvitsee apua joko ongelmaansa tai sitten provoiluun. Tämä palsta ei korvaa ammattiapua, jos ongelma on todellinen.
Hulluksi haukkuminen sitten auttaa tehokkaasti?
Vierailija kirjoitti:
Ihme hysterisointia ja ylianalysointia koko ketju. Ap:n anoppi näkee lapsenlastaan kerta viikkoon ja ap on neuroottisen mustasukkainen.
Ihan naurettavan kuuloista touhua monella muullakin! Laittakaa ne lapsenne tynnyriin, jotta kukaa muu kuin äiti ja isä eivät pääse puhumaan niille tai koskemaan niitä.Ap: Oletetaan, että lapsen kummi asuisi lähellä, näkisi lasta usein ja jos lapsen kummi käyttäytyisi samalla tavalla, niin olisitko mustasukkainen?
Mieti kertooko reaktiosi sittenkin enemmän sinun suhteestasi anoppiin??
En olisi mustasukkainen, mutta laittaisin kummillekin rajat.
Nyt mummot rintamerkit kehiin "psyko- mummot", "narsisti-mummot", "kupla-mummot". Valitkaa teksti sen mukaan mihin jengiin kuulutte tai haluatte kuulua.