Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10672)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Mitä ikäluokkaa nämä nykyiset rajattomat, suorastaan tunnekylmät isovanhemmat on?
Juurikin sitä porukkaa, joka on itse kasvanut erossa vanhemmistaan mummoloissa tms. ja joka on itse dumpannut lapsensa epämääräiseen hoitoon pariviikkoisina ja lomiksi mummolaan.
Juuri siitähän tämä kaikki rajattomuus ja kunnioituksen puute juurensa juontaa. Ei kertakaikkiaan tajuta vanhempien tärkeyttä tai edes sitä, mikä on koti.
Kun kasvoivat erossa vanhemmistaan niin nyt omivat lapsenlapsiaan?Tuskin noin yksinkertaista, sitäpaitsi ei se että lapsi viettää viikon verran öitä mummolassa vuodessa tai isovanhempi hoitaa päivät ole mitään dumpaamista.
Äitini aikaan äitiysloma oli jokusen viikon , 50-60-luvulla ei olisi saanut lisääntyä jos kävi töissä?50-60-70-luvuilla oli hyvin tavallista, että mummo tai kotiapulainen hoiti.
Se että on itse kokenut turvattoman ja rajattoman lapsuuden jossa kiintymyssuhde on vaurioitunut tuottaa juurikin noita turvattomuuttaan takertuvia rajattomia läheisriippuvaisia.
Ei luoteta että ihmissuhde säilyy tai että elämä kantaa, vaan takerrutaan tai pompotetaan tai uhkaillaan tai lahjotaan.
Toisaalta on kyky silmää räpäyttämättä tipauttaa joku ihminen elämästään.
Näistä voit valita erilaisia kombinaatioita.
Onko tuosta jotain kovaa dataa, todennettua tutkimustietoa?
Mua kiinnostas tietää 60- luvun lapsena, jonka eka hoitopaikka oli naapurin lapsiperhe 2,5:n kuukauden iästä alkaen.
Sitten oma mummo myös hoiti mua paljon ja koin, että hän oli mulle kuin äiti nro 2. Kun olin ihan pieni, äidin vanhemmat jopa asuivat meillä jonkin aikaa.Kiintymysuhteista löytyy pilvin pimein tutkimustietoa. Siitä vaan googlettelemaan. Itse olen sotaorvon lapsi 60-luvulta ja sattuneesta syystä aihe kiinnostanut paljon.
Ajattelin, että jos joku asiantunteva olisi voinut esim. suositella joitakin tiettyjä raportteja tai kirjoja tai laittaa linkin. Netistähän löytyy vaikka mitä valetietoa. Mistä sen tietää, mikä on totta ja mikä selitettyä.
Siis sepitettyä, ei selitettyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hieman ihmettelen kommentteja mummon oudon käyttäyymisen selityksestä: vaihdevuosista. Joku jopa kirjoitti: "..joutui vaihdevuosipsykoosiin".
Hyvät nuoret naiset, sellaista sairautta ei ole olemassakaan! Kylläpä pelottavalta kuulostaa naisena oleminen, jos nainen ihan oikeasti sekoaisi täytettyään 50. Vaihdevuodet kun jokaisella meistä naisista on edessä,kun riittävän kauan elää.Se olin minä. Psykoosi oli ihan todellinen. Vein asian kriisipsykiatrialle siinä pisteessä, jossa mummu makasi päivät syömättä ja juomatta pimeässä huoneessa, rukoillen. Lapsenlapsen (ekaluokalainen) kävi viemässä kotipihalta "turvaan". Harhoja oli monia muunkinlaisia. Nyt oikeasti vanhana on taas melko ok, mutta luottamus ja välit eivät palaudu koskaan.
Johtuiko psykoosi todella vaihdevuosista? Siis estrogeenin puutteesta? Vai oliko jotain muita syitä?
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä sekä ap:ta että mummia.
Minun mielestäni mummin tapa olla Vauvan kanssa on vaan sitä että on todella rakastunut lapsenlapseensa, ja tietenkin saa hänestä voimaa jaksaa eteenpäin. Mummin sydäntä raastaa ikävä pientä rakasta vauvaa kohtaan koska eihän mummi tämän kanssa paljoa saa aikaa vielä viettää.
Itse olen omalle vauvalleni ihan samanlainen, nuuhkutan ja halin vauvaa, saan hänestä paljon voimaa jaksaa väsymyksen keskellä ja rakastan aivan äärettömän paljon. Miksi mummilla ei ole lupa tuntea näitä tunteita? Miksi se olisi jotenkin outoa ja väärin?Toisaalta ymmärrän ap:ta. Äidillä on usein joku alkukantainen tunne ettei halua olla lapsestaan erossa tai antaa tätä välttämättä syliin muille. Eroahdistus on myös äidin puolelta. Mutta ap:lle neuvoisin, että yöksi 3o tarvitse antaa, mutta anna nyt mummin myös nauttia Vauvan seurasta. Mene vaikka siksi aikaa suihkuun/lukemaan kirjaa/ katsomaan elokuvaa/ nukkumaan. Ei se mummi sitä vauvaa varasta. Haluaa vain hoitaa muutaman tunnin.
Nimenomaan. Sinä itse olet OMALLE vauvallesi samanlainen. Ap:n vauva on ap:n vauva, ei anopin. Miksi vertaat omia tunteitasi ja käyttäytymismallejasi ap:n anopin vastaaviin. Miltä sinusta tuntuisi, jos joku nuuskuttelisi ja lepertelisi sinun vauvallesi ja haluaisi omia tämän toiseen huoneeseen/ties minne silmiesi kantamattomiin, eikä antaisi lasta takaisin sinulle pyynnöstä tai edes kehotuksesta?
En usko, että vastasyntyneen äiti erityisemmin voimaantuu jostain kirjan lukemisesta. Eri asia tietysti on, jos tuore äiti itse ilmaisee halunsa käydä suihkussa tai levätä hetken, mutta siitä tässä jutussa ole ollut kyse alkuunkaan; kaikki vaatimukset lapsen suhteen tulevat juuri anopin puolelta. Se ei ole läheisriippuvuuden merkki, että haluaa olla tiiviisti vastasyntyneensä kanssa, jota on ensin kantanut sisällään yhdeksän kuukautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä sekä ap:ta että mummia.
Minun mielestäni mummin tapa olla Vauvan kanssa on vaan sitä että on todella rakastunut lapsenlapseensa, ja tietenkin saa hänestä voimaa jaksaa eteenpäin. Mummin sydäntä raastaa ikävä pientä rakasta vauvaa kohtaan koska eihän mummi tämän kanssa paljoa saa aikaa vielä viettää.
Itse olen omalle vauvalleni ihan samanlainen, nuuhkutan ja halin vauvaa, saan hänestä paljon voimaa jaksaa väsymyksen keskellä ja rakastan aivan äärettömän paljon. Miksi mummilla ei ole lupa tuntea näitä tunteita? Miksi se olisi jotenkin outoa ja väärin?Toisaalta ymmärrän ap:ta. Äidillä on usein joku alkukantainen tunne ettei halua olla lapsestaan erossa tai antaa tätä välttämättä syliin muille. Eroahdistus on myös äidin puolelta. Mutta ap:lle neuvoisin, että yöksi 3o tarvitse antaa, mutta anna nyt mummin myös nauttia Vauvan seurasta. Mene vaikka siksi aikaa suihkuun/lukemaan kirjaa/ katsomaan elokuvaa/ nukkumaan. Ei se mummi sitä vauvaa varasta. Haluaa vain hoitaa muutaman tunnin.
Mistä sinä sen tiedät? Mt-ongelmainen voi hyvinkin varastaa.
Miksi vauvan kanssa pitää saada olla yksin?
On takuulla kiva lyödä ihmisiin diagnoosilappuja, mutta kannattais muistaa, että pelkällä parin ap:n viestin perusteella me emme pysty täällä sanomaan, että hänen anopillaan olisi mt-ongelma, ellei työhön väsymistä sellaiseksi kutsu.
Minä valmistin juuri keittiössä ruokaa samalla kun anoppi hönki niskaani ja vahti jokaista liikettäni. Kääntäen voisin kuvitella, että anoppi voisi haluta viettää aikaa meidän lasten kanssa ilman, että minä haukkana kyttään hänen jokaista liikettään ja sanaansa.
Vaan kun et sinäkään voi tietää ja silti kehotat antamaan lapsen tuolle mummollle. Et mitenkään tiedä, onko miten pipi päästään. Joten on täysin edesvastuutonta yllyttää antamaan.
Vanhemmathan on itse paikalla. Jotain tolkkua horinoihin nyt!
Sinä kirjoitit näin:
"Mene vaikka siksi aikaa suihkuun/lukemaan kirjaa/ katsomaan elokuvaa/ nukkumaan."
Eli nimenomaan kehotit antamaan vauvan mummolle ja menemään itse pois.
No lähinnä kehotin nauttimaan siitä hetkestä kun mummo hoitaa vauvaa mikäli vaan pystyy. En kehottanut poistumaan talosta. Jos minun äiti tulee hoitamaan minun vauvaani, niin minä menen yleensä hetkeksi lepäämään, näin jaksan taas hetken kuluttua itse olla parempi äiti. En tosiaan tarkoittanut mitään pahaa. Sanoin vaan siksi että itselleni tämä toimii. Saan ihan hetken hengähtää. Ps. En ole tuo ketä lainasit, eli nyt on kirjoittajat sekaisin. Edelleen painotan, että jos anopissa tai omassa äidissä olisi jotain hullua tai vikaa päässä, niin asia olisi varmaan arvioitava uudestaan enkä jättäisi heitä kahdestaan.
Mutta jos tämä äiti ei ole vailla apukäsiä eikä mitään hengähdystaukoa, vaan on mennyt osittain pakotettuna tapaamaan appivanhempiaan? Silloinko pitää vaan suostua mummon pakottavaan voimaantumisentarpeeseen antamalla oma lapsena tälle, vaikka äiti itse eikä myöskään lapsi tätä halua eikä siitä nauti?
Ihan vinksahtanutta ajattelua.
Vierailija kirjoitti:
Olen lukenut aika pitkälle tuota ketjua mutta on vaikea ajatella että torppaisin niin suoraan tämän meidän "kiltin" mummon toiminnan. Ei hän ole kuitenkaan varsinaisesti ilkeä minua kohtaan. Yritän keksiä konkreettisia keinoja asettaa rajoja ilman että tulee itkua ja konflikti. Meidän vauvan mummo osaa jotenkin tehdä kaiken oman päänsä mukaan mutta hyvin, hyvin "pehmeästi" ja näennäisen hyväntahtoisesti. On tosi vaikea kuvitella että sanoisin hänelle "nyt loppuu!" Alkaisi itkeä ja minua pidettäisiin aivan hulluna. Todella samaistuttavia juttuja tuossa ketjussa, samoja elkeitä ihan tarkalleen kuin meidän mummolla.
ap
Tilanne voi pahentua ja sinun ahdistus kasvaa. Toisen ketjun anoppi ei mielestäni myöskään ollut mikään ilkeilijä vaan sinänsä harmiton, mutta hurahti heti vauvan synnyttyä ja omi täysin lapsen. Kun vanhemmat alkoivat sanoa vastaan esim yökylöilylle niin ilkeilyt ja marttyyrisuus alkoi.
Ei mummolle tarvi ilkeillä, mutta jos hän esim yrittää lohduttaa itkevää vauvaa "mummo pitää huolta, nyt ei ole hätää" niin ystävällisen napakasti sanoo, että vauva tarvii nyt äitiä, annahan syliin.
Minusta jo tällainen aloitus ja vierailujen aiheuttama mielipaha kertoo ettei kaikki ole ok teidän ja mummon välillä. Vauva on vain kerran pieni, älä pilaa vauvavuotta anopin käytöksen takia. Anoppi on aikoinaan hoitanut omat vauvansa ja nyt isovanhempana rooli on toinen
Miksi vauvalle olisi jotenkin huono asia oppia rauhoittumaan myös toisen läheisen aikuisen avulla kuin vain äidin tai isän?
Musta nää jutut on jotenkin aivan mielipuolisia. Ja se ajatus, että aloittaja (=tuore äiti) olisi jotenkin absoluuttisen oikeassa ja aivan varmasti tietäisi mikä on vauvalle koko ajan parasta, se on myös aika sairas ja vaarallinen.
kautta aikain parhaiten tässä elämässä on pärjänneet ne ihmiset, joilla on paljon erilaisuutta, paljon ihmisiä ja paljon rakkautta ympärillään. Ei ne, jotka ovat heikkoitsetuntoisen äidin egonjatkeita ja itsetunnon pönkittäjiä.
SInun lapsesi eivät ole sinun. Siinäpä viisautta, jota kannattaa ihan tosissaan miettiä. Kun se lapsi ei vaan oikeasti ole kenenkään, vaan oma itsenäinen yksilönsä, jolla on oikeus paitsi siihen äidin hoivaan, myös luoda suhteita ympäröivään maailmaan muutenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Mitä ikäluokkaa nämä nykyiset rajattomat, suorastaan tunnekylmät isovanhemmat on?
Juurikin sitä porukkaa, joka on itse kasvanut erossa vanhemmistaan mummoloissa tms. ja joka on itse dumpannut lapsensa epämääräiseen hoitoon pariviikkoisina ja lomiksi mummolaan.
Juuri siitähän tämä kaikki rajattomuus ja kunnioituksen puute juurensa juontaa. Ei kertakaikkiaan tajuta vanhempien tärkeyttä tai edes sitä, mikä on koti.
Kun kasvoivat erossa vanhemmistaan niin nyt omivat lapsenlapsiaan?Tuskin noin yksinkertaista, sitäpaitsi ei se että lapsi viettää viikon verran öitä mummolassa vuodessa tai isovanhempi hoitaa päivät ole mitään dumpaamista.
Äitini aikaan äitiysloma oli jokusen viikon , 50-60-luvulla ei olisi saanut lisääntyä jos kävi töissä?50-60-70-luvuilla oli hyvin tavallista, että mummo tai kotiapulainen hoiti.
Se että on itse kokenut turvattoman ja rajattoman lapsuuden jossa kiintymyssuhde on vaurioitunut tuottaa juurikin noita turvattomuuttaan takertuvia rajattomia läheisriippuvaisia.
Ei luoteta että ihmissuhde säilyy tai että elämä kantaa, vaan takerrutaan tai pompotetaan tai uhkaillaan tai lahjotaan.
Toisaalta on kyky silmää räpäyttämättä tipauttaa joku ihminen elämästään.
Näistä voit valita erilaisia kombinaatioita.
Onko tuosta jotain kovaa dataa, todennettua tutkimustietoa?
Mua kiinnostas tietää 60- luvun lapsena, jonka eka hoitopaikka oli naapurin lapsiperhe 2,5:n kuukauden iästä alkaen.
Sitten oma mummo myös hoiti mua paljon ja koin, että hän oli mulle kuin äiti nro 2. Kun olin ihan pieni, äidin vanhemmat jopa asuivat meillä jonkin aikaa.Kiintymysuhteista löytyy pilvin pimein tutkimustietoa. Siitä vaan googlettelemaan. Itse olen sotaorvon lapsi 60-luvulta ja sattuneesta syystä aihe kiinnostanut paljon.
Ajattelin, että jos joku asiantunteva olisi voinut esim. suositella joitakin tiettyjä raportteja tai kirjoja tai laittaa linkin. Netistähän löytyy vaikka mitä valetietoa. Mistä sen tietää, mikä on totta ja mikä selitettyä.
Jos kiinnostaa kiintymyssuhde, niin edelleenkin validina pidetty Mary Ainsworthin (-63, -78) tekemä tutkimus, jossa vierastiöannetestissä löydettiin edelleen käytössä olevat 3 erilaista kiintymystyyliä kannattaa lukaista, varmaan googlaamalla löytyy. Myöhemmin (-90) on löydetty myös 4 kiintymystyyli, joka tosin on ennemminkin häiriö, samalla Mary Ainsworthin kehittämällä testillä. Suurimmalla osalla lapsista on turvallinen ja normaali kiintymyssuhde huoltajaansa.
Kiintymyssuhteella on iso merkitys lapsen kehityksen kannalta.
Hienoa, että tämä tärkeä asia kiinnostaa!
Myös jos kirjaa etsit suosittelisin sellaista kuin How Children Develop, DeLoache, Eisenberg, Saffran, Siegler, Worth Publishers, 2014. Siinä löytyy tietoa kiintymyssuhteesta, mutta myös monista muista lapsen kehitykseen liittyvistä asioista.
Mutta tosiaan tuo Mary Ainsworthin tutkimus on nimenomaan vain kiintymyssuhteista.
T psykan opiskelija
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen lukenut aika pitkälle tuota ketjua mutta on vaikea ajatella että torppaisin niin suoraan tämän meidän "kiltin" mummon toiminnan. Ei hän ole kuitenkaan varsinaisesti ilkeä minua kohtaan. Yritän keksiä konkreettisia keinoja asettaa rajoja ilman että tulee itkua ja konflikti. Meidän vauvan mummo osaa jotenkin tehdä kaiken oman päänsä mukaan mutta hyvin, hyvin "pehmeästi" ja näennäisen hyväntahtoisesti. On tosi vaikea kuvitella että sanoisin hänelle "nyt loppuu!" Alkaisi itkeä ja minua pidettäisiin aivan hulluna. Todella samaistuttavia juttuja tuossa ketjussa, samoja elkeitä ihan tarkalleen kuin meidän mummolla.
ap
Tilanne voi pahentua ja sinun ahdistus kasvaa. Toisen ketjun anoppi ei mielestäni myöskään ollut mikään ilkeilijä vaan sinänsä harmiton, mutta hurahti heti vauvan synnyttyä ja omi täysin lapsen. Kun vanhemmat alkoivat sanoa vastaan esim yökylöilylle niin ilkeilyt ja marttyyrisuus alkoi.
Ei mummolle tarvi ilkeillä, mutta jos hän esim yrittää lohduttaa itkevää vauvaa "mummo pitää huolta, nyt ei ole hätää" niin ystävällisen napakasti sanoo, että vauva tarvii nyt äitiä, annahan syliin.
Minusta jo tällainen aloitus ja vierailujen aiheuttama mielipaha kertoo ettei kaikki ole ok teidän ja mummon välillä. Vauva on vain kerran pieni, älä pilaa vauvavuotta anopin käytöksen takia. Anoppi on aikoinaan hoitanut omat vauvansa ja nyt isovanhempana rooli on toinen
Miksi vauvalle olisi jotenkin huono asia oppia rauhoittumaan myös toisen läheisen aikuisen avulla kuin vain äidin tai isän?
Musta nää jutut on jotenkin aivan mielipuolisia. Ja se ajatus, että aloittaja (=tuore äiti) olisi jotenkin absoluuttisen oikeassa ja aivan varmasti tietäisi mikä on vauvalle koko ajan parasta, se on myös aika sairas ja vaarallinen.
kautta aikain parhaiten tässä elämässä on pärjänneet ne ihmiset, joilla on paljon erilaisuutta, paljon ihmisiä ja paljon rakkautta ympärillään. Ei ne, jotka ovat heikkoitsetuntoisen äidin egonjatkeita ja itsetunnon pönkittäjiä.
SInun lapsesi eivät ole sinun. Siinäpä viisautta, jota kannattaa ihan tosissaan miettiä. Kun se lapsi ei vaan oikeasti ole kenenkään, vaan oma itsenäinen yksilönsä, jolla on oikeus paitsi siihen äidin hoivaan, myös luoda suhteita ympäröivään maailmaan muutenkin.
Se että mummo lohduttaa lasta sanoen että nyt lapsella ei ole hätää kun mummo on tässä niin siinä horjutetaan lapsen luottamusta vanhempiinsa. Eli kajotaan lapsen turvallisuudentunteeseen.
Kyse on lapsen edusta. Ei mummon tarpeista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Se että on itse kokenut turvattoman ja rajattoman lapsuuden jossa kiintymyssuhde on vaurioitunut tuottaa juurikin noita turvattomuuttaan takertuvia rajattomia läheisriippuvaisia."
Kysymys1 , miten se että minua on hoitanut rakastava mummo ja vaari vanhempieni ollessa töissä on ollut minulle rajatonta ( ymmärrän tämän lähinnä Summerhill kasvatukseksi) ja turvatonta?
Kysymys2 ,miten tämän kaltoinkohtelu (josta en ole ollut tähän päivään asti tietoinen) näkyy käyttäytymisessäni?Ihan arkipäivässä?
Vierailija kirjoitti:
"Se että on itse kokenut turvattoman ja rajattoman lapsuuden jossa kiintymyssuhde on vaurioitunut tuottaa juurikin noita turvattomuuttaan takertuvia rajattomia läheisriippuvaisia."
Kysymys1 , miten se että minua on hoitanut rakastava mummo ja vaari vanhempieni ollessa töissä on ollut minulle rajatonta ( ymmärrän tämän lähinnä Summerhill kasvatukseksi) ja turvatonta?
Kysymys2 ,miten tämän kaltoinkohtelu (josta en ole ollut tähän päivään asti tietoinen) näkyy käyttäytymisessäni?Ihan arkipäivässä?
Oletko a) jumala vai b) maailmannapa kun kuvittelet että puhe on nimenomaan sinusta?
Kai sinä käsität että täällä puhutaan yleisellä tasolla. Sukupolvista. Ei juuri sinusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen lukenut aika pitkälle tuota ketjua mutta on vaikea ajatella että torppaisin niin suoraan tämän meidän "kiltin" mummon toiminnan. Ei hän ole kuitenkaan varsinaisesti ilkeä minua kohtaan. Yritän keksiä konkreettisia keinoja asettaa rajoja ilman että tulee itkua ja konflikti. Meidän vauvan mummo osaa jotenkin tehdä kaiken oman päänsä mukaan mutta hyvin, hyvin "pehmeästi" ja näennäisen hyväntahtoisesti. On tosi vaikea kuvitella että sanoisin hänelle "nyt loppuu!" Alkaisi itkeä ja minua pidettäisiin aivan hulluna. Todella samaistuttavia juttuja tuossa ketjussa, samoja elkeitä ihan tarkalleen kuin meidän mummolla.
ap
Tilanne voi pahentua ja sinun ahdistus kasvaa. Toisen ketjun anoppi ei mielestäni myöskään ollut mikään ilkeilijä vaan sinänsä harmiton, mutta hurahti heti vauvan synnyttyä ja omi täysin lapsen. Kun vanhemmat alkoivat sanoa vastaan esim yökylöilylle niin ilkeilyt ja marttyyrisuus alkoi.
Ei mummolle tarvi ilkeillä, mutta jos hän esim yrittää lohduttaa itkevää vauvaa "mummo pitää huolta, nyt ei ole hätää" niin ystävällisen napakasti sanoo, että vauva tarvii nyt äitiä, annahan syliin.
Minusta jo tällainen aloitus ja vierailujen aiheuttama mielipaha kertoo ettei kaikki ole ok teidän ja mummon välillä. Vauva on vain kerran pieni, älä pilaa vauvavuotta anopin käytöksen takia. Anoppi on aikoinaan hoitanut omat vauvansa ja nyt isovanhempana rooli on toinen
Miksi vauvalle olisi jotenkin huono asia oppia rauhoittumaan myös toisen läheisen aikuisen avulla kuin vain äidin tai isän?
Musta nää jutut on jotenkin aivan mielipuolisia. Ja se ajatus, että aloittaja (=tuore äiti) olisi jotenkin absoluuttisen oikeassa ja aivan varmasti tietäisi mikä on vauvalle koko ajan parasta, se on myös aika sairas ja vaarallinen.
kautta aikain parhaiten tässä elämässä on pärjänneet ne ihmiset, joilla on paljon erilaisuutta, paljon ihmisiä ja paljon rakkautta ympärillään. Ei ne, jotka ovat heikkoitsetuntoisen äidin egonjatkeita ja itsetunnon pönkittäjiä.
SInun lapsesi eivät ole sinun. Siinäpä viisautta, jota kannattaa ihan tosissaan miettiä. Kun se lapsi ei vaan oikeasti ole kenenkään, vaan oma itsenäinen yksilönsä, jolla on oikeus paitsi siihen äidin hoivaan, myös luoda suhteita ympäröivään maailmaan muutenkin.
Se että mummo lohduttaa lasta sanoen että nyt lapsella ei ole hätää kun mummo on tässä niin siinä horjutetaan lapsen luottamusta vanhempiinsa. Eli kajotaan lapsen turvallisuudentunteeseen.
Kyse on lapsen edusta. Ei mummon tarpeista.
Jos se mummo on hän joka nostaa kaatuneen tai pelästyneen lapsen syliinsä niin pitäisikö sanoa ettei hätää kun äiti keittiössä.
Lastahan siinä lohdutetaan eikä mummoa.
Arrrgghh! Paras,että pidätte komerossa täysikäisyyteen ettei vaan kiintymyssuhteet kärsi.
Paras neuvo ikinä tuo aiemmin mainittu lainaus Gahil Gibranilta.
Sinun lapsesi eivät ole sinun,he ovat elämän poikia ja tyttäriä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Se että on itse kokenut turvattoman ja rajattoman lapsuuden jossa kiintymyssuhde on vaurioitunut tuottaa juurikin noita turvattomuuttaan takertuvia rajattomia läheisriippuvaisia."
Kysymys1 , miten se että minua on hoitanut rakastava mummo ja vaari vanhempieni ollessa töissä on ollut minulle rajatonta ( ymmärrän tämän lähinnä Summerhill kasvatukseksi) ja turvatonta?
Kysymys2 ,miten tämän kaltoinkohtelu (josta en ole ollut tähän päivään asti tietoinen) näkyy käyttäytymisessäni?Ihan arkipäivässä?Oletko a) jumala vai b) maailmannapa kun kuvittelet että puhe on nimenomaan sinusta?
Kai sinä käsität että täällä puhutaan yleisellä tasolla. Sukupolvista. Ei juuri sinusta.
Ymmärrån hyvin.Aikakailla yleistätte esim.tässäkin sukupolvista ja meistä joita on hoitanut joku muukin kuin oma äiti.Ikäänkuin meistä kaikista olisi tullut idiootteja em.syistä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen lukenut aika pitkälle tuota ketjua mutta on vaikea ajatella että torppaisin niin suoraan tämän meidän "kiltin" mummon toiminnan. Ei hän ole kuitenkaan varsinaisesti ilkeä minua kohtaan. Yritän keksiä konkreettisia keinoja asettaa rajoja ilman että tulee itkua ja konflikti. Meidän vauvan mummo osaa jotenkin tehdä kaiken oman päänsä mukaan mutta hyvin, hyvin "pehmeästi" ja näennäisen hyväntahtoisesti. On tosi vaikea kuvitella että sanoisin hänelle "nyt loppuu!" Alkaisi itkeä ja minua pidettäisiin aivan hulluna. Todella samaistuttavia juttuja tuossa ketjussa, samoja elkeitä ihan tarkalleen kuin meidän mummolla.
ap
Tilanne voi pahentua ja sinun ahdistus kasvaa. Toisen ketjun anoppi ei mielestäni myöskään ollut mikään ilkeilijä vaan sinänsä harmiton, mutta hurahti heti vauvan synnyttyä ja omi täysin lapsen. Kun vanhemmat alkoivat sanoa vastaan esim yökylöilylle niin ilkeilyt ja marttyyrisuus alkoi.
Ei mummolle tarvi ilkeillä, mutta jos hän esim yrittää lohduttaa itkevää vauvaa "mummo pitää huolta, nyt ei ole hätää" niin ystävällisen napakasti sanoo, että vauva tarvii nyt äitiä, annahan syliin.
Minusta jo tällainen aloitus ja vierailujen aiheuttama mielipaha kertoo ettei kaikki ole ok teidän ja mummon välillä. Vauva on vain kerran pieni, älä pilaa vauvavuotta anopin käytöksen takia. Anoppi on aikoinaan hoitanut omat vauvansa ja nyt isovanhempana rooli on toinen
Miksi vauvalle olisi jotenkin huono asia oppia rauhoittumaan myös toisen läheisen aikuisen avulla kuin vain äidin tai isän?
Musta nää jutut on jotenkin aivan mielipuolisia. Ja se ajatus, että aloittaja (=tuore äiti) olisi jotenkin absoluuttisen oikeassa ja aivan varmasti tietäisi mikä on vauvalle koko ajan parasta, se on myös aika sairas ja vaarallinen.
kautta aikain parhaiten tässä elämässä on pärjänneet ne ihmiset, joilla on paljon erilaisuutta, paljon ihmisiä ja paljon rakkautta ympärillään. Ei ne, jotka ovat heikkoitsetuntoisen äidin egonjatkeita ja itsetunnon pönkittäjiä.
SInun lapsesi eivät ole sinun. Siinäpä viisautta, jota kannattaa ihan tosissaan miettiä. Kun se lapsi ei vaan oikeasti ole kenenkään, vaan oma itsenäinen yksilönsä, jolla on oikeus paitsi siihen äidin hoivaan, myös luoda suhteita ympäröivään maailmaan muutenkin.
Se että mummo lohduttaa lasta sanoen että nyt lapsella ei ole hätää kun mummo on tässä niin siinä horjutetaan lapsen luottamusta vanhempiinsa. Eli kajotaan lapsen turvallisuudentunteeseen.
Kyse on lapsen edusta. Ei mummon tarpeista.
Jos se mummo on hän joka nostaa kaatuneen tai pelästyneen lapsen syliinsä niin pitäisikö sanoa ettei hätää kun äiti keittiössä.
Lastahan siinä lohdutetaan eikä mummoa.
Arrrgghh! Paras,että pidätte komerossa täysikäisyyteen ettei vaan kiintymyssuhteet kärsi.
Paras neuvo ikinä tuo aiemmin mainittu lainaus Gahil Gibranilta.
Sinun lapsesi eivät ole sinun,he ovat elämän poikia ja tyttäriä.
Itse asiassa pitää. Aina pitää vahvistaa lapsen luottamusta vanhempiinsa.
Jos lapsi kaatuu, niin tietenkin hänet voi auttaa pystyyn ja lohduttaa, mutta sitten viedään äidille/isälle. Ei kaapata ja aleta höpöttää, että mummo on nyt tässä, ei hätää.
Mikä tässä on noin ylivoimaista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hieman ihmettelen kommentteja mummon oudon käyttäyymisen selityksestä: vaihdevuosista. Joku jopa kirjoitti: "..joutui vaihdevuosipsykoosiin".
Hyvät nuoret naiset, sellaista sairautta ei ole olemassakaan! Kylläpä pelottavalta kuulostaa naisena oleminen, jos nainen ihan oikeasti sekoaisi täytettyään 50. Vaihdevuodet kun jokaisella meistä naisista on edessä,kun riittävän kauan elää.Se olin minä. Psykoosi oli ihan todellinen. Vein asian kriisipsykiatrialle siinä pisteessä, jossa mummu makasi päivät syömättä ja juomatta pimeässä huoneessa, rukoillen. Lapsenlapsen (ekaluokalainen) kävi viemässä kotipihalta "turvaan". Harhoja oli monia muunkinlaisia. Nyt oikeasti vanhana on taas melko ok, mutta luottamus ja välit eivät palaudu koskaan.
Johtuiko psykoosi todella vaihdevuosista? Siis estrogeenin puutteesta? Vai oliko jotain muita syitä?
Tuosta on aikaa yli 15 vuotta. En muista enää lopputulemaa, tai edes kerrottiinko sitä. Oma kalenteri oli tuolloin aika täynnä kaikenlaista ammattilaista, lapsenkin asioissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen lukenut aika pitkälle tuota ketjua mutta on vaikea ajatella että torppaisin niin suoraan tämän meidän "kiltin" mummon toiminnan. Ei hän ole kuitenkaan varsinaisesti ilkeä minua kohtaan. Yritän keksiä konkreettisia keinoja asettaa rajoja ilman että tulee itkua ja konflikti. Meidän vauvan mummo osaa jotenkin tehdä kaiken oman päänsä mukaan mutta hyvin, hyvin "pehmeästi" ja näennäisen hyväntahtoisesti. On tosi vaikea kuvitella että sanoisin hänelle "nyt loppuu!" Alkaisi itkeä ja minua pidettäisiin aivan hulluna. Todella samaistuttavia juttuja tuossa ketjussa, samoja elkeitä ihan tarkalleen kuin meidän mummolla.
ap
Tilanne voi pahentua ja sinun ahdistus kasvaa. Toisen ketjun anoppi ei mielestäni myöskään ollut mikään ilkeilijä vaan sinänsä harmiton, mutta hurahti heti vauvan synnyttyä ja omi täysin lapsen. Kun vanhemmat alkoivat sanoa vastaan esim yökylöilylle niin ilkeilyt ja marttyyrisuus alkoi.
Ei mummolle tarvi ilkeillä, mutta jos hän esim yrittää lohduttaa itkevää vauvaa "mummo pitää huolta, nyt ei ole hätää" niin ystävällisen napakasti sanoo, että vauva tarvii nyt äitiä, annahan syliin.
Minusta jo tällainen aloitus ja vierailujen aiheuttama mielipaha kertoo ettei kaikki ole ok teidän ja mummon välillä. Vauva on vain kerran pieni, älä pilaa vauvavuotta anopin käytöksen takia. Anoppi on aikoinaan hoitanut omat vauvansa ja nyt isovanhempana rooli on toinen
Miksi vauvalle olisi jotenkin huono asia oppia rauhoittumaan myös toisen läheisen aikuisen avulla kuin vain äidin tai isän?
Musta nää jutut on jotenkin aivan mielipuolisia. Ja se ajatus, että aloittaja (=tuore äiti) olisi jotenkin absoluuttisen oikeassa ja aivan varmasti tietäisi mikä on vauvalle koko ajan parasta, se on myös aika sairas ja vaarallinen.
kautta aikain parhaiten tässä elämässä on pärjänneet ne ihmiset, joilla on paljon erilaisuutta, paljon ihmisiä ja paljon rakkautta ympärillään. Ei ne, jotka ovat heikkoitsetuntoisen äidin egonjatkeita ja itsetunnon pönkittäjiä.
SInun lapsesi eivät ole sinun. Siinäpä viisautta, jota kannattaa ihan tosissaan miettiä. Kun se lapsi ei vaan oikeasti ole kenenkään, vaan oma itsenäinen yksilönsä, jolla on oikeus paitsi siihen äidin hoivaan, myös luoda suhteita ympäröivään maailmaan muutenkin.
Juurikin varhaislapsuudessa huoltaja on se turva ja ensimmäinen ja tärkein (pääasiallinen) vuorovaikutussuhde. Vauva ei kestä vielä varhaislapsuudessa pitkää eroa äidistään ja huoltajab ympöristö=vauvan ympäristö. Kun lapsi kasvaa siitä varhaislapsuudesta alkaa vuorovaikutuksen määrä muihin ja muihin ympöristöihin pikkuhiljaa kasvaa, mutta olet väärillä jäljillä, jos ajattelet vauvan tarvitsevan muita suhteita ympöröivään maailmaan tai että vauvalla olisi siihen valmiuksia.
T se opiskelija
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen lukenut aika pitkälle tuota ketjua mutta on vaikea ajatella että torppaisin niin suoraan tämän meidän "kiltin" mummon toiminnan. Ei hän ole kuitenkaan varsinaisesti ilkeä minua kohtaan. Yritän keksiä konkreettisia keinoja asettaa rajoja ilman että tulee itkua ja konflikti. Meidän vauvan mummo osaa jotenkin tehdä kaiken oman päänsä mukaan mutta hyvin, hyvin "pehmeästi" ja näennäisen hyväntahtoisesti. On tosi vaikea kuvitella että sanoisin hänelle "nyt loppuu!" Alkaisi itkeä ja minua pidettäisiin aivan hulluna. Todella samaistuttavia juttuja tuossa ketjussa, samoja elkeitä ihan tarkalleen kuin meidän mummolla.
ap
Tilanne voi pahentua ja sinun ahdistus kasvaa. Toisen ketjun anoppi ei mielestäni myöskään ollut mikään ilkeilijä vaan sinänsä harmiton, mutta hurahti heti vauvan synnyttyä ja omi täysin lapsen. Kun vanhemmat alkoivat sanoa vastaan esim yökylöilylle niin ilkeilyt ja marttyyrisuus alkoi.
Ei mummolle tarvi ilkeillä, mutta jos hän esim yrittää lohduttaa itkevää vauvaa "mummo pitää huolta, nyt ei ole hätää" niin ystävällisen napakasti sanoo, että vauva tarvii nyt äitiä, annahan syliin.
Minusta jo tällainen aloitus ja vierailujen aiheuttama mielipaha kertoo ettei kaikki ole ok teidän ja mummon välillä. Vauva on vain kerran pieni, älä pilaa vauvavuotta anopin käytöksen takia. Anoppi on aikoinaan hoitanut omat vauvansa ja nyt isovanhempana rooli on toinen
Miksi vauvalle olisi jotenkin huono asia oppia rauhoittumaan myös toisen läheisen aikuisen avulla kuin vain äidin tai isän?
Musta nää jutut on jotenkin aivan mielipuolisia. Ja se ajatus, että aloittaja (=tuore äiti) olisi jotenkin absoluuttisen oikeassa ja aivan varmasti tietäisi mikä on vauvalle koko ajan parasta, se on myös aika sairas ja vaarallinen.
kautta aikain parhaiten tässä elämässä on pärjänneet ne ihmiset, joilla on paljon erilaisuutta, paljon ihmisiä ja paljon rakkautta ympärillään. Ei ne, jotka ovat heikkoitsetuntoisen äidin egonjatkeita ja itsetunnon pönkittäjiä.
SInun lapsesi eivät ole sinun. Siinäpä viisautta, jota kannattaa ihan tosissaan miettiä. Kun se lapsi ei vaan oikeasti ole kenenkään, vaan oma itsenäinen yksilönsä, jolla on oikeus paitsi siihen äidin hoivaan, myös luoda suhteita ympäröivään maailmaan muutenkin.
Se että mummo lohduttaa lasta sanoen että nyt lapsella ei ole hätää kun mummo on tässä niin siinä horjutetaan lapsen luottamusta vanhempiinsa. Eli kajotaan lapsen turvallisuudentunteeseen.
Kyse on lapsen edusta. Ei mummon tarpeista.
Jos se mummo on hän joka nostaa kaatuneen tai pelästyneen lapsen syliinsä niin pitäisikö sanoa ettei hätää kun äiti keittiössä.
Lastahan siinä lohdutetaan eikä mummoa.
Arrrgghh! Paras,että pidätte komerossa täysikäisyyteen ettei vaan kiintymyssuhteet kärsi.
Paras neuvo ikinä tuo aiemmin mainittu lainaus Gahil Gibranilta.
Sinun lapsesi eivät ole sinun,he ovat elämän poikia ja tyttäriä.
Ap:n anoppi ei ollut nostamassa kaatunutta tai pelästynyttä lasta maasta, vaan hän on riistänyt turvalliseksi olonsa tuntevan vauvan äitinsä käsivarsilta tyydyttääkseen omaa hoivaviettiään. Pysy aiheessa.
Sitä paitsi ehkä ne lapset, jotka viipottavat menemään ja kaatuvat touhutessaan, ovat jo sen ikäisiä, että ymmärtävät vähän jo isovanhempienkin päälle. Vastasyntyneet eivät tämmöiseen kykene. Kuten täällä on jo monesti sanottu, vauvalle riittää isä ja äiti, muilla ihmisillä ei ole sen ikäiselle merkitystä. Lasta ei riistetä vanhempien sylistä/läheltä ja viedä näkymättömiin. Sillä sipuli.
Ja anteeksi suuresta määrästä kirjoitusvirheitä, mutta näpytän puhelimen pienellä näytöllä.
T paljon vastaileva psykan opiskelija
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen lukenut aika pitkälle tuota ketjua mutta on vaikea ajatella että torppaisin niin suoraan tämän meidän "kiltin" mummon toiminnan. Ei hän ole kuitenkaan varsinaisesti ilkeä minua kohtaan. Yritän keksiä konkreettisia keinoja asettaa rajoja ilman että tulee itkua ja konflikti. Meidän vauvan mummo osaa jotenkin tehdä kaiken oman päänsä mukaan mutta hyvin, hyvin "pehmeästi" ja näennäisen hyväntahtoisesti. On tosi vaikea kuvitella että sanoisin hänelle "nyt loppuu!" Alkaisi itkeä ja minua pidettäisiin aivan hulluna. Todella samaistuttavia juttuja tuossa ketjussa, samoja elkeitä ihan tarkalleen kuin meidän mummolla.
ap
Tilanne voi pahentua ja sinun ahdistus kasvaa. Toisen ketjun anoppi ei mielestäni myöskään ollut mikään ilkeilijä vaan sinänsä harmiton, mutta hurahti heti vauvan synnyttyä ja omi täysin lapsen. Kun vanhemmat alkoivat sanoa vastaan esim yökylöilylle niin ilkeilyt ja marttyyrisuus alkoi.
Ei mummolle tarvi ilkeillä, mutta jos hän esim yrittää lohduttaa itkevää vauvaa "mummo pitää huolta, nyt ei ole hätää" niin ystävällisen napakasti sanoo, että vauva tarvii nyt äitiä, annahan syliin.
Minusta jo tällainen aloitus ja vierailujen aiheuttama mielipaha kertoo ettei kaikki ole ok teidän ja mummon välillä. Vauva on vain kerran pieni, älä pilaa vauvavuotta anopin käytöksen takia. Anoppi on aikoinaan hoitanut omat vauvansa ja nyt isovanhempana rooli on toinen
Miksi vauvalle olisi jotenkin huono asia oppia rauhoittumaan myös toisen läheisen aikuisen avulla kuin vain äidin tai isän?
Musta nää jutut on jotenkin aivan mielipuolisia. Ja se ajatus, että aloittaja (=tuore äiti) olisi jotenkin absoluuttisen oikeassa ja aivan varmasti tietäisi mikä on vauvalle koko ajan parasta, se on myös aika sairas ja vaarallinen.
kautta aikain parhaiten tässä elämässä on pärjänneet ne ihmiset, joilla on paljon erilaisuutta, paljon ihmisiä ja paljon rakkautta ympärillään. Ei ne, jotka ovat heikkoitsetuntoisen äidin egonjatkeita ja itsetunnon pönkittäjiä.
SInun lapsesi eivät ole sinun. Siinäpä viisautta, jota kannattaa ihan tosissaan miettiä. Kun se lapsi ei vaan oikeasti ole kenenkään, vaan oma itsenäinen yksilönsä, jolla on oikeus paitsi siihen äidin hoivaan, myös luoda suhteita ympäröivään maailmaan muutenkin.
Juurikin varhaislapsuudessa huoltaja on se turva ja ensimmäinen ja tärkein (pääasiallinen) vuorovaikutussuhde. Vauva ei kestä vielä varhaislapsuudessa pitkää eroa äidistään ja huoltajab ympöristö=vauvan ympäristö. Kun lapsi kasvaa siitä varhaislapsuudesta alkaa vuorovaikutuksen määrä muihin ja muihin ympöristöihin pikkuhiljaa kasvaa, mutta olet väärillä jäljillä, jos ajattelet vauvan tarvitsevan muita suhteita ympöröivään maailmaan tai että vauvalla olisi siihen valmiuksia.
T se opiskelija
Meillä mummo yritti tunkea teinin uskotuksi. Teini sanoi että se tuntui todella pahalta. Vähän kuin sanottaisiin, ettei vanhempia kiinnosta.
Teini tuli itse sanomaan, että ahdistaa se mummon tunkeminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Mitä ikäluokkaa nämä nykyiset rajattomat, suorastaan tunnekylmät isovanhemmat on?
Juurikin sitä porukkaa, joka on itse kasvanut erossa vanhemmistaan mummoloissa tms. ja joka on itse dumpannut lapsensa epämääräiseen hoitoon pariviikkoisina ja lomiksi mummolaan.
Juuri siitähän tämä kaikki rajattomuus ja kunnioituksen puute juurensa juontaa. Ei kertakaikkiaan tajuta vanhempien tärkeyttä tai edes sitä, mikä on koti.
Kun kasvoivat erossa vanhemmistaan niin nyt omivat lapsenlapsiaan?Tuskin noin yksinkertaista, sitäpaitsi ei se että lapsi viettää viikon verran öitä mummolassa vuodessa tai isovanhempi hoitaa päivät ole mitään dumpaamista.
Äitini aikaan äitiysloma oli jokusen viikon , 50-60-luvulla ei olisi saanut lisääntyä jos kävi töissä?50-60-70-luvuilla oli hyvin tavallista, että mummo tai kotiapulainen hoiti.
Se että on itse kokenut turvattoman ja rajattoman lapsuuden jossa kiintymyssuhde on vaurioitunut tuottaa juurikin noita turvattomuuttaan takertuvia rajattomia läheisriippuvaisia.
Ei luoteta että ihmissuhde säilyy tai että elämä kantaa, vaan takerrutaan tai pompotetaan tai uhkaillaan tai lahjotaan.
Toisaalta on kyky silmää räpäyttämättä tipauttaa joku ihminen elämästään.
Näistä voit valita erilaisia kombinaatioita.
Onko tuosta jotain kovaa dataa, todennettua tutkimustietoa?
Mua kiinnostas tietää 60- luvun lapsena, jonka eka hoitopaikka oli naapurin lapsiperhe 2,5:n kuukauden iästä alkaen.
Sitten oma mummo myös hoiti mua paljon ja koin, että hän oli mulle kuin äiti nro 2. Kun olin ihan pieni, äidin vanhemmat jopa asuivat meillä jonkin aikaa.Kiintymysuhteista löytyy pilvin pimein tutkimustietoa. Siitä vaan googlettelemaan. Itse olen sotaorvon lapsi 60-luvulta ja sattuneesta syystä aihe kiinnostanut paljon.
Ajattelin, että jos joku asiantunteva olisi voinut esim. suositella joitakin tiettyjä raportteja tai kirjoja tai laittaa linkin. Netistähän löytyy vaikka mitä valetietoa. Mistä sen tietää, mikä on totta ja mikä selitettyä.
Jos kiinnostaa kiintymyssuhde, niin edelleenkin validina pidetty Mary Ainsworthin (-63, -78) tekemä tutkimus, jossa vierastiöannetestissä löydettiin edelleen käytössä olevat 3 erilaista kiintymystyyliä kannattaa lukaista, varmaan googlaamalla löytyy. Myöhemmin (-90) on löydetty myös 4 kiintymystyyli, joka tosin on ennemminkin häiriö, samalla Mary Ainsworthin kehittämällä testillä. Suurimmalla osalla lapsista on turvallinen ja normaali kiintymyssuhde huoltajaansa.
Kiintymyssuhteella on iso merkitys lapsen kehityksen kannalta.
Hienoa, että tämä tärkeä asia kiinnostaa!Myös jos kirjaa etsit suosittelisin sellaista kuin How Children Develop, DeLoache, Eisenberg, Saffran, Siegler, Worth Publishers, 2014. Siinä löytyy tietoa kiintymyssuhteesta, mutta myös monista muista lapsen kehitykseen liittyvistä asioista.
Mutta tosiaan tuo Mary Ainsworthin tutkimus on nimenomaan vain kiintymyssuhteista.T psykan opiskelija
Mikä se neljäs tyyli eli häiriö on?
Vierailija kirjoitti:
Ihan tutkittu juttu että mummoillakin hyrähtää hoivahormonit lastenlasten myötä. Se on ollut ihan tärkeäkin juttu ammoisina aikoina lapsen hyvnvointia ajatellen, kun äiti ei itse ehtinyt kaikkeen. Ongelma tulee usein siitä että se hoivaamisen suodaan nykyisin enemmin äidinäidille, ei niinkään isänäidille, joka on lapsen äidille enemmän vieras ihminen kuin sukulainen.
EN näe tuossa mitään ongelmaa.
Ajattelin, että jos joku asiantunteva olisi voinut esim. suositella joitakin tiettyjä raportteja tai kirjoja tai laittaa linkin. Netistähän löytyy vaikka mitä valetietoa. Mistä sen tietää, mikä on totta ja mikä selitettyä.