Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Aion kasvattaa omat poikani suoraselkäisiksi miehiksi jotka laittavat oman perheensä etusijalle jos ja kun perheitä perustavat. Aikuinen itsevarma mies tuntee rajansa ja puolustaa omaa puolisoaan. Minä haluan olla hyvä mummo ja anoppi, sellainen joka on oikeasti kiva KUTSUA kylään. Nyt nautin ajasta lasteni kanssa jotta sitten anoppina ei pää sekoa vauvakuumeiluun. Sekin on tosi, että jos miniä ei pidä minusta jostakin syystä niin sitten olen etäällä. Nuo eivät kerta kaikkiaan ole sellaisia asioita joihin minulla tulee olemaan määräysvaltaa. Nämä asiat puhutaan auki sitten jos odotettavissa on lapsenlapsia - omat rahat heti alkuun niin meillä kaikilla tulee olemaan mukavampaa.
Katsotaan sitten kun todella sinun pitää katkaista se napanuora poikiisi. Katsotaan silloin. Siihen asti noilla puheilla ei tee mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jollain on tullut näköjään aika paha mieli ketjusta :) No siihen saattaa olla syynsä. Mene muualle viiltelemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hyvä, että isovanhemmilla ei ole sitä hoitovastuuta, lapsenlapsia on kiva tavata mutta ei hoitaa eli vanhemmat on mukana kun lapsenlapset tulevat kylään ja vanhemmat itse hoitavat ja katsovat lastensa perään. Tämä mummo ottaa mielellään rusinat pullasta eikä sitten lapsetkaan liho.
Näin on, isovanhemmilla ei ole hoitovastuuta. Ikävä kyllä viestistäsi tulee ilmi asenne "jos minä en saa tehdä niin kuin haluan (=kuten syöttää lapsenlapsille oman pään mukaan herkkuja) niin minä en tee mitään". Tuskinpa se ketään toisaalta haittaa, hoitajia on muitakin kuin itsepäiset isovanhemmat.
Käsitit väärin. Minusta on mukava nähdä lapsenlapsia ja heidän vanhempiaan mutta en enää jaksa sitä hoitovastuuta, ikä tuo minulla liikkumiseen ja jaksamiseen tietyt rajoitukset. Ja kun siitä on niin pitkä aika kun omat lapset ovat olleet pieniä niin en tunne oloani itsevarmaksi pienten lapsenlapsien kanssa. Herkut voivat olla hedelmiä tai napostelujuureksia, mikä nyt on lasten herkku, vanhemmathan sen sanovat. Se "lihominen" oli vitsi vaikka ei meillä nyt tarvitse pelkästään vedellä ja leivällä olla.
Tuohon kyllä puutun sinun kommentissasi, olet hyvin itsepäinen kun tokaiset "hoitajia on muitakin kuin itsepäiset isovanhemmat" kyllä sinun täytyy hyväksyä, että mummot ja papat merkitsevät lapsille paljon. Ja sitten sanon myös, että hoidapa omat lapsesi itse ja anna myös lapsen toisen vanhemman hoitaa, luota myös päiväkotiin ja tarhaan, kenenkään muun ei tarvitse sinun lapsiasi hoitaa.
Ei se ole mikään absoluuttinen totuus, että "isovanhemmat merkitsevät paljon". Automaattisesti.
Se on täysin asia, jonka vanhemmat päättää.
Kun lapsesi ajattelee itse niin hän tulee kyseenalaistamaan vanhempiensa päätökset. Päätä siis parhaan mahdollisen kykysi mukaan koska lapsesi päättää sinun päätöstesi perusteella paljonko sinä merkitset lapsellesi.
Huuuui. Uhkailua. Rajaton narsistimummo vauhdissa.
Sen sijaan että miettisi miten itse on parhaiten yhteistyökykyinen ja miten itse ansaitsee sen vanhempien luottamuksen, aletaan uhkailla. Niiiiiiiin tyypillistä rajattoman narsistin käytöstä.
Tämä " rajaton " on nyt uusi muotisana jota viljellään ihan joka kommentissa.
Mutta ellet tajua mitä tuo edellinen sanoi, taidat itse olla rajaton.
Kyllähän hän tarkoitti sitä että jos rajoitat lastesi yhteyttä vaikka isovanhempiin tai muihin sukulaisiin vailla oikeaa syytä tai lyöt kiilaa ex-puolison ja lasten väliin pohjimmiltaan kosto motiivina, tulevat lapsesi sen tajuamaan kyllä. Sen edestään löytää minkä taakseen jättää.
Lapsilla on oikeus tulla tuntemaan sukulaisiaan ja juuriaan.
Lapsi voi tuntea olevansa samaa puuta jonkun sukulaisen kanssa ja saada siitä itselleen tunteen että kuuluu johonkin muuhunkin kuin vain ydinperheeseen.Vanhemmat päättävät lastensa asioista. Jos joku sukulainen haluaa olla mukana siinä lasten arjessa ja elämässä, tämä pitää tajuta ensimmäisenä.
SE ON LAPSEN ETU. Turvallisuuden tae.
Tämähän on itsestään selvää.
Mutta paljon on toimintaa minkä pohjana on esim kateus .Kenen mielestä? Ja eikö mummo tai lapseton käly pikemminkin olisi kade? Niin ainakin meillä.
Vanhemmat ovat yllättävän usein kateellisia lapsilleenkin. Eivät varmaan sitä usein itse tunnista mutta sivulliset ( muutkin kuin isovanhemmat) sen näkevät. Muka hyvää tarkoittavat rajoitukset ja neuvot eivät ole läheskään aina vilpittömästi lapsen eduksi vaan pikemminkin oman aseman pönkittämiseksi.
Annatko esimerkin tällaisista "muka hyvää tarkoittavista rajoituksista ja neuvoista" jotka on todellisuudessa oman aseman pönkittämistä?
En usko että keksii yhtäkään :D
En minäkään usko.
Olen nyt yrittänyt itse keksiä olisinko joskus kateudesta komentanut lastani ja yrittänyt pohtia missä tilanteessa tulevaisuudessa komentaisin pönkittääkseni asemaani vanhempana ja en vaan pysty keksimään mitään.No tuo alkup. väitehän on rajattoman ihmisen keino mitätöidä sellaiset ohjeet jotka eivät ole hänen mieleensä. Koko ajattelumalli että "rajoitan lapsen toimintaa kostaakseni henkilölle X" on sairas.
Äitini rajoitti minun ja sisarensa eli tätini tapaamisia. Samoin hän teki isäni sukulaisten suhteen.
Kun olin aikuinen , hän jossain syyllisyyden puuskassa kertoi että oli ollut kateellinen siitä että minulla ja hänen sisarellaan oli niin hauskaa yhdessä.
Äidistäni tuntui että sisarensa " varastaa" hänen lapsensa.
Olin tajunnut sen aikuisena itsekin mutta olin silti tuosta tunnustuksesta yllättynyt
Minulla on silti välit tuohon tätiini mutta isän sukulaiset ovat jääneet etäisemmiksi ja iso syy on äidissäni.
En minä sitä lapsena niin ajatellut mutta on minua läpi elämän se harmittanut.
Ja ihan normaaleja ihmisiä ovat nuo sukulaiset, toki heissä vikansa on niin kuin kenessä tahansa, niin että syy välttelyyn aina löytyi kun sitä halusi.
Mielestäni minä en ole tässä se rajaton vaan äitini.
Olkaa varovaisia kun keksitte syitä olla tapaamasta vaikkapa lastenne isovanhempia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja taas se kina alkaa...
Kun ei tajuta että se oma poika ei enää ole omaa perhettä vaan just sen miniän.
Eiks sillä pojalla ole kuitenkin lapsuudenperhe? Eihän se mihinkään häviä, vaikka perustais perheen elämänsä naisen kanssa ja saisi lapsia.
Kyllä mun mies saa käydä äidillään ihan niin paljon kuin tahtoo. Käynhän mäkin omilla vanhemmillani. Molemmissa käydään sekä yksin että erikseen.
On vaan hieno ja hyvä asia, että mies käy äitiään tapaamassa ja tätä auttelemassa, kun anoppi ei enää kovin hyväkuntonenkaan ole. Sehän on normaalia vastuullisuutta ja välittämistä. Tää on ihme taistelemista, tossa toisessa ketjussa arvostellaan, kun ei lapset käy vanhemmillaan (se iltasanomien juttu yksinäisestä vanhuudesta) ja tässä sitten kynsin hampain vaaditaan, et pojalla saa olla vain se vaimo ja perhe sen kanssa, ei mitään tekemistä enää äitinsä kanssa. Mikä ihme teitä vaivaa?
Ja sitä paitsi, ei se "oma poika" välttämättä ole sen miniän ikuisesti, ottakaa huomioon avioerotilastot. Vanhemmat on ne jotka pysyy, puoliso ei välttämättä. Ja yleensäkin, ei puolisot omista toisiaan. He on vaan lupautuneet toisilleen, mut ei he toisiaan omista. Ei ihmistä voi omistaa. Ei lastaankaan, ei aikuista eikä pikkulasta. Kaikki on omia yksilöitä ja vapaita. Viime kädessä siis pienet lapsetkin, niillä on oikeutensa niilläkin.
Mitä se keltään miniältä on pois, jos mies käy entisessä kotonaan? Onhan niitä paljon pahempiakin paikkoja missä se mies vois käydä. Vaikka vieraissa. Käyköön mieluummin äitillään. Ei mulöle tule koskaan mieleenkään, että siellä se anoppi nyt omii mun miestä. Ihan sairasta.
Poika ei ole enää anopin ydinperhettä aikuistuttuaan.
Hänellä on oma perhe. Oma elämä.
Niin. Ja silti sillä on vielä se lapsuudenperhekin. Sillä on vielä äiti ja isä (jos ne on elossa). Siitä ei mihinkään pääse. Kyllä ne vanhemmat siellä virallisissa tiedoissakin ovat ihan maailman loppuun asti.
Ydinperhe. Voi hyvänen aika. Mikä se ydin siinä on? Vaimoko? Mikähän se meillä on? Koira vissiin. Kun ei meillä toistemme lisäksi muita tässä enää ole. Ja siitä kovasti tykätään ja huolehditaan.
Et sinä voi varastaa itsellesi perheenjäseniä muilta.
Ydinperheesi olet tasan sinä ja vaimo jos lapset ovat jo täysikäisiä.
Olet tämän kaiken typerän älämölösi kuten perheenjäsenten "varastamisen" jänkyttänyt tänne ketjuun jo mooooooneen kertaan. Silti se on ja pysyy just sinä. Älämölönä.
Ihan on sama fakta kuin viimeksikin. Tosiasia.
"Paglia on verrannut ydinperhettä klaustrofobiseen selliin, vankiselliin ja epävakaaseen selliin ja sanonut että voi olla että lapsia ei ole tarkoitettu teljettäväksi taloon vanhempiensa kanssa."
Tämähän oli hyvä :D
Mutta sinä telkeet sinne aikuistuneet lapsesikin, joilla on jo omat perheet. Intiimiin brunssisaunailtaan mamman kanssa, vailla kontakteja ulkomaailmaan ja saastuttavaa miniää.
Älkää pöljät ottako sellaisia nysväkkeitä miehiksi ,joita heidän oma äitinsä pitää talutusnuorassa tai sitten suostuvat teidän talutusnuoraanne .
Minun mieheni on lähtenyt kotoaan ja liittynyt minuun. Mutta hänellä riittää paukkuja huolehtia myös vanhemmistaan , arvostaa ja antaa heille kohtuudella aikaa.
Niin se pitää ollakin.Tykkäsin kovasti miehen tavasta "hoitaa" vanhempansa seurusteluaikoina. Saattoi tokaista äidilleen "älä vouhota koko ajan, ei tämä asia koske sinua" eli puhui suoraan mutta muutoin välit olivat mutkattomat ja lämpimät, palveluksia tehtiin puolin ja toisin ja anoppila oli niin kotoisa paikka että minun oli esimerkiksi täysin ok levätä joskus sohvalla olohuoneessa tai keittää oma-aloitteisesti kahvia jne. Kaikki, kaikki muuttui kun menimme naimisiin ja esikoinen syntyi. Mies haluaa miellyttää vanhempiaan meidän lapsillamme ja kokee jatkuvaa syyllisyyttä äitinsä vaatimuksista ja narinoista. Näköjään tiedostaa asian jollain tavalla itsekin mutta kipuilee paljon, on sulkeutunut jonkin aikaa aina kun on käynyt vanhemmillaan. Appi ja anoppi olleet siis niin ********:stä minua kohtaan, mitään en osaa, kaikki minussa on ns. vapaata riistaa ulkonäköä ja painoa myöten, jos lallattelen lapselle sitä toistetaan pilkallisesti ja sanotaan että raukan korvat särkyy. Appiukko huutaa jos näkee kun joudun korjaamaan vauvan asentoa sylissäni, "kattokaa, nyt tippuu!" koko ajan tuota samaa. Anoppi vaatinut yöhoitoja ja sanonut ettei se vauva pelkästään minun ole ja voivottelee lapsille että kun eivät pääse mummulaan, hyvään hoitoon. Jos kyökkipsykologeja on linjoilla niin kertokaa mitä mieltä olette, olen jatkuvasti kipsissä, kaikki muuttui niin täysin.
Minulle ei käynyt noin. Olen siis se jonka mies huolehtii sekä meidän parisuhteestamme että vanhemmistaan.
Mutta sinun tilanteesi on kyllä p*****stä.
Vaikea sanoa mitä pitäisi tehdä.
Joku raja sinun on tuohon koitettava laittaa.
Neuvoja tilanteen asialliseen parantamiseen voisi hakea vaikka neuvolasta tms.
Ettei mene ojasta allikkoon.
Käytiin me perheneuvolassa vähän aikaa. Neuvolantäti suhtautui koko asiaan jotenkin väsyttävän lempeästi ja "oppikirjamaisesti". Toisteli että tuollaisessa tilanteessa on hyvä että juuri se isovanhemman oma lapsi puuttuu asiaan, perustelee _rauhallisesti_ nykysuositukset lastenhoitoon yms. yms. liittyen. On tärkeää antaa hyvää palautetta isovanhemmille heti kun siihen on syytä. Kun tuntuu rankalta, ajatelkaa että vielä tulee päivä kun heistä on teille apua. Positiivinen mieli jne. jne. jne. Nosteli kulmiaan pahimmille jutuille ja sanoi "no jo on ikävästi lipsauttanut", siinä se! Appiukon läsnäolosta tulee outo, huono olo ja olen varpaillani sen suhteen ettei tule konfliktia. Tuntuu että näkee kaikkien läpi ja mm. sen että minua jännittää enkä uskalla sanoa vastaan, pohdin vaan kuumeisesti syytä lähteä heiltä aiemmin. Kerran kuulin kun ärjäisi kunnolla vanhimmalle pojallensa. Normaalista puheäänestä hirveään karjuntaan sekunnin murto-osassa ja kaikki säpsähtivät ja syy oli KIIKARIT jotka se poika tai mies eli minun lanko, oli jättänyt jonnekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hyvä, että isovanhemmilla ei ole sitä hoitovastuuta, lapsenlapsia on kiva tavata mutta ei hoitaa eli vanhemmat on mukana kun lapsenlapset tulevat kylään ja vanhemmat itse hoitavat ja katsovat lastensa perään. Tämä mummo ottaa mielellään rusinat pullasta eikä sitten lapsetkaan liho.
Näin on, isovanhemmilla ei ole hoitovastuuta. Ikävä kyllä viestistäsi tulee ilmi asenne "jos minä en saa tehdä niin kuin haluan (=kuten syöttää lapsenlapsille oman pään mukaan herkkuja) niin minä en tee mitään". Tuskinpa se ketään toisaalta haittaa, hoitajia on muitakin kuin itsepäiset isovanhemmat.
Käsitit väärin. Minusta on mukava nähdä lapsenlapsia ja heidän vanhempiaan mutta en enää jaksa sitä hoitovastuuta, ikä tuo minulla liikkumiseen ja jaksamiseen tietyt rajoitukset. Ja kun siitä on niin pitkä aika kun omat lapset ovat olleet pieniä niin en tunne oloani itsevarmaksi pienten lapsenlapsien kanssa. Herkut voivat olla hedelmiä tai napostelujuureksia, mikä nyt on lasten herkku, vanhemmathan sen sanovat. Se "lihominen" oli vitsi vaikka ei meillä nyt tarvitse pelkästään vedellä ja leivällä olla.
Tuohon kyllä puutun sinun kommentissasi, olet hyvin itsepäinen kun tokaiset "hoitajia on muitakin kuin itsepäiset isovanhemmat" kyllä sinun täytyy hyväksyä, että mummot ja papat merkitsevät lapsille paljon. Ja sitten sanon myös, että hoidapa omat lapsesi itse ja anna myös lapsen toisen vanhemman hoitaa, luota myös päiväkotiin ja tarhaan, kenenkään muun ei tarvitse sinun lapsiasi hoitaa.
Ei se ole mikään absoluuttinen totuus, että "isovanhemmat merkitsevät paljon". Automaattisesti.
Se on täysin asia, jonka vanhemmat päättää.
Kun lapsesi ajattelee itse niin hän tulee kyseenalaistamaan vanhempiensa päätökset. Päätä siis parhaan mahdollisen kykysi mukaan koska lapsesi päättää sinun päätöstesi perusteella paljonko sinä merkitset lapsellesi.
Huuuui. Uhkailua. Rajaton narsistimummo vauhdissa.
Sen sijaan että miettisi miten itse on parhaiten yhteistyökykyinen ja miten itse ansaitsee sen vanhempien luottamuksen, aletaan uhkailla. Niiiiiiiin tyypillistä rajattoman narsistin käytöstä.
Tämä " rajaton " on nyt uusi muotisana jota viljellään ihan joka kommentissa.
Mutta ellet tajua mitä tuo edellinen sanoi, taidat itse olla rajaton.
Kyllähän hän tarkoitti sitä että jos rajoitat lastesi yhteyttä vaikka isovanhempiin tai muihin sukulaisiin vailla oikeaa syytä tai lyöt kiilaa ex-puolison ja lasten väliin pohjimmiltaan kosto motiivina, tulevat lapsesi sen tajuamaan kyllä. Sen edestään löytää minkä taakseen jättää.
Lapsilla on oikeus tulla tuntemaan sukulaisiaan ja juuriaan.
Lapsi voi tuntea olevansa samaa puuta jonkun sukulaisen kanssa ja saada siitä itselleen tunteen että kuuluu johonkin muuhunkin kuin vain ydinperheeseen.Vanhemmat päättävät lastensa asioista. Jos joku sukulainen haluaa olla mukana siinä lasten arjessa ja elämässä, tämä pitää tajuta ensimmäisenä.
SE ON LAPSEN ETU. Turvallisuuden tae.
Tämähän on itsestään selvää.
Mutta paljon on toimintaa minkä pohjana on esim kateus .Kenen mielestä? Ja eikö mummo tai lapseton käly pikemminkin olisi kade? Niin ainakin meillä.
Vanhemmat ovat yllättävän usein kateellisia lapsilleenkin. Eivät varmaan sitä usein itse tunnista mutta sivulliset ( muutkin kuin isovanhemmat) sen näkevät. Muka hyvää tarkoittavat rajoitukset ja neuvot eivät ole läheskään aina vilpittömästi lapsen eduksi vaan pikemminkin oman aseman pönkittämiseksi.
Annatko esimerkin tällaisista "muka hyvää tarkoittavista rajoituksista ja neuvoista" jotka on todellisuudessa oman aseman pönkittämistä?
En usko että keksii yhtäkään :D
En minäkään usko.
Olen nyt yrittänyt itse keksiä olisinko joskus kateudesta komentanut lastani ja yrittänyt pohtia missä tilanteessa tulevaisuudessa komentaisin pönkittääkseni asemaani vanhempana ja en vaan pysty keksimään mitään.No tuo alkup. väitehän on rajattoman ihmisen keino mitätöidä sellaiset ohjeet jotka eivät ole hänen mieleensä. Koko ajattelumalli että "rajoitan lapsen toimintaa kostaakseni henkilölle X" on sairas.
Äitini rajoitti minun ja sisarensa eli tätini tapaamisia. Samoin hän teki isäni sukulaisten suhteen.
Kun olin aikuinen , hän jossain syyllisyyden puuskassa kertoi että oli ollut kateellinen siitä että minulla ja hänen sisarellaan oli niin hauskaa yhdessä.
Äidistäni tuntui että sisarensa " varastaa" hänen lapsensa.
Olin tajunnut sen aikuisena itsekin mutta olin silti tuosta tunnustuksesta yllättynyt
Minulla on silti välit tuohon tätiini mutta isän sukulaiset ovat jääneet etäisemmiksi ja iso syy on äidissäni.
En minä sitä lapsena niin ajatellut mutta on minua läpi elämän se harmittanut.
Ja ihan normaaleja ihmisiä ovat nuo sukulaiset, toki heissä vikansa on niin kuin kenessä tahansa, niin että syy välttelyyn aina löytyi kun sitä halusi.Mielestäni minä en ole tässä se rajaton vaan äitini.
Olkaa varovaisia kun keksitte syitä olla tapaamasta vaikkapa lastenne isovanhempia.
Minulla on vaikeuksia lapsettoman siskoni kanssa. Hän ei jotenkn ollenkaan tajua, että lapset oikeasti on minun. Nosti hirveän metelin kun minulla ja minun lapsilla oli jokin yhteinen sana, jonka merkitystä hän ei tiennyt. Valitti että hänet suljetaan pois jne. Sen sijaan että olisi vain kysynyt sen sanan. Pyrkii aina asioimaan suoraan lasten kanssa. Ja sallii aina kaiken niin, että minä olen aina se mänttipää, joka joutuu kieltämään. Todella epämiellyttävä olo välillä. Kuin meillä olisi jokin kilpailu menossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jollain alkoi näköjään defenssit paukkua :) ahdistaahan se tajuta ettei ole itse pystynyt eikä osannut turvata lapsensa kiinnittymistä. Jos lapsi on pakotettu oppimaan pärjäämään ilman äitiä jo vauvana niin niitä hedelmiä saa keräillä myöhemmin. Satunnaiset muutaman tunnin hoidot ovat ok niin kuin kaikki fiksut ihmiset tietävätkin mutta varsinkaan alle vuotias ei yöhoitoon kuulu kuin pakottavista syistä. (äiti sairaalassa tms).
Niin no meillä se pärjäsi kyllä ihan isän kanssa kotona tuossa tilanteessa.
Pakko sanoa että äidit ovat kyllä joskus maailman rasittavimpia, itsekeskeisimpiä ja omahyväisimpiä olentoja, ja tämä ketju on siitä oiva näyte.
t. kolmen äiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jollain alkoi näköjään defenssit paukkua :) ahdistaahan se tajuta ettei ole itse pystynyt eikä osannut turvata lapsensa kiinnittymistä. Jos lapsi on pakotettu oppimaan pärjäämään ilman äitiä jo vauvana niin niitä hedelmiä saa keräillä myöhemmin. Satunnaiset muutaman tunnin hoidot ovat ok niin kuin kaikki fiksut ihmiset tietävätkin mutta varsinkaan alle vuotias ei yöhoitoon kuulu kuin pakottavista syistä. (äiti sairaalassa tms).
Niin no meillä se pärjäsi kyllä ihan isän kanssa kotona tuossa tilanteessa.
Pakko sanoa että äidit ovat kyllä joskus maailman rasittavimpia, itsekeskeisimpiä ja omahyväisimpiä olentoja, ja tämä ketju on siitä oiva näyte.
t. kolmen äiti
Korjaan: t. kolmen "omahyväisen paskapääminiän" anoppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hyvä, että isovanhemmilla ei ole sitä hoitovastuuta, lapsenlapsia on kiva tavata mutta ei hoitaa eli vanhemmat on mukana kun lapsenlapset tulevat kylään ja vanhemmat itse hoitavat ja katsovat lastensa perään. Tämä mummo ottaa mielellään rusinat pullasta eikä sitten lapsetkaan liho.
Näin on, isovanhemmilla ei ole hoitovastuuta. Ikävä kyllä viestistäsi tulee ilmi asenne "jos minä en saa tehdä niin kuin haluan (=kuten syöttää lapsenlapsille oman pään mukaan herkkuja) niin minä en tee mitään". Tuskinpa se ketään toisaalta haittaa, hoitajia on muitakin kuin itsepäiset isovanhemmat.
Käsitit väärin. Minusta on mukava nähdä lapsenlapsia ja heidän vanhempiaan mutta en enää jaksa sitä hoitovastuuta, ikä tuo minulla liikkumiseen ja jaksamiseen tietyt rajoitukset. Ja kun siitä on niin pitkä aika kun omat lapset ovat olleet pieniä niin en tunne oloani itsevarmaksi pienten lapsenlapsien kanssa. Herkut voivat olla hedelmiä tai napostelujuureksia, mikä nyt on lasten herkku, vanhemmathan sen sanovat. Se "lihominen" oli vitsi vaikka ei meillä nyt tarvitse pelkästään vedellä ja leivällä olla.
Tuohon kyllä puutun sinun kommentissasi, olet hyvin itsepäinen kun tokaiset "hoitajia on muitakin kuin itsepäiset isovanhemmat" kyllä sinun täytyy hyväksyä, että mummot ja papat merkitsevät lapsille paljon. Ja sitten sanon myös, että hoidapa omat lapsesi itse ja anna myös lapsen toisen vanhemman hoitaa, luota myös päiväkotiin ja tarhaan, kenenkään muun ei tarvitse sinun lapsiasi hoitaa.
Ei se ole mikään absoluuttinen totuus, että "isovanhemmat merkitsevät paljon". Automaattisesti.
Se on täysin asia, jonka vanhemmat päättää.
Kun lapsesi ajattelee itse niin hän tulee kyseenalaistamaan vanhempiensa päätökset. Päätä siis parhaan mahdollisen kykysi mukaan koska lapsesi päättää sinun päätöstesi perusteella paljonko sinä merkitset lapsellesi.
Huuuui. Uhkailua. Rajaton narsistimummo vauhdissa.
Sen sijaan että miettisi miten itse on parhaiten yhteistyökykyinen ja miten itse ansaitsee sen vanhempien luottamuksen, aletaan uhkailla. Niiiiiiiin tyypillistä rajattoman narsistin käytöstä.
Tämä " rajaton " on nyt uusi muotisana jota viljellään ihan joka kommentissa.
Mutta ellet tajua mitä tuo edellinen sanoi, taidat itse olla rajaton.
Kyllähän hän tarkoitti sitä että jos rajoitat lastesi yhteyttä vaikka isovanhempiin tai muihin sukulaisiin vailla oikeaa syytä tai lyöt kiilaa ex-puolison ja lasten väliin pohjimmiltaan kosto motiivina, tulevat lapsesi sen tajuamaan kyllä. Sen edestään löytää minkä taakseen jättää.
Lapsilla on oikeus tulla tuntemaan sukulaisiaan ja juuriaan.
Lapsi voi tuntea olevansa samaa puuta jonkun sukulaisen kanssa ja saada siitä itselleen tunteen että kuuluu johonkin muuhunkin kuin vain ydinperheeseen.Vanhemmat päättävät lastensa asioista. Jos joku sukulainen haluaa olla mukana siinä lasten arjessa ja elämässä, tämä pitää tajuta ensimmäisenä.
SE ON LAPSEN ETU. Turvallisuuden tae.
Tämähän on itsestään selvää.
Mutta paljon on toimintaa minkä pohjana on esim kateus .Kenen mielestä? Ja eikö mummo tai lapseton käly pikemminkin olisi kade? Niin ainakin meillä.
Vanhemmat ovat yllättävän usein kateellisia lapsilleenkin. Eivät varmaan sitä usein itse tunnista mutta sivulliset ( muutkin kuin isovanhemmat) sen näkevät. Muka hyvää tarkoittavat rajoitukset ja neuvot eivät ole läheskään aina vilpittömästi lapsen eduksi vaan pikemminkin oman aseman pönkittämiseksi.
Annatko esimerkin tällaisista "muka hyvää tarkoittavista rajoituksista ja neuvoista" jotka on todellisuudessa oman aseman pönkittämistä?
En usko että keksii yhtäkään :D
En minäkään usko.
Olen nyt yrittänyt itse keksiä olisinko joskus kateudesta komentanut lastani ja yrittänyt pohtia missä tilanteessa tulevaisuudessa komentaisin pönkittääkseni asemaani vanhempana ja en vaan pysty keksimään mitään.No tuo alkup. väitehän on rajattoman ihmisen keino mitätöidä sellaiset ohjeet jotka eivät ole hänen mieleensä. Koko ajattelumalli että "rajoitan lapsen toimintaa kostaakseni henkilölle X" on sairas.
Äitini rajoitti minun ja sisarensa eli tätini tapaamisia. Samoin hän teki isäni sukulaisten suhteen.
Kun olin aikuinen , hän jossain syyllisyyden puuskassa kertoi että oli ollut kateellinen siitä että minulla ja hänen sisarellaan oli niin hauskaa yhdessä.
Äidistäni tuntui että sisarensa " varastaa" hänen lapsensa.
Olin tajunnut sen aikuisena itsekin mutta olin silti tuosta tunnustuksesta yllättynyt
Minulla on silti välit tuohon tätiini mutta isän sukulaiset ovat jääneet etäisemmiksi ja iso syy on äidissäni.
En minä sitä lapsena niin ajatellut mutta on minua läpi elämän se harmittanut.
Ja ihan normaaleja ihmisiä ovat nuo sukulaiset, toki heissä vikansa on niin kuin kenessä tahansa, niin että syy välttelyyn aina löytyi kun sitä halusi.Mielestäni minä en ole tässä se rajaton vaan äitini.
Olkaa varovaisia kun keksitte syitä olla tapaamasta vaikkapa lastenne isovanhempia.Minulla on vaikeuksia lapsettoman siskoni kanssa. Hän ei jotenkn ollenkaan tajua, että lapset oikeasti on minun. Nosti hirveän metelin kun minulla ja minun lapsilla oli jokin yhteinen sana, jonka merkitystä hän ei tiennyt. Valitti että hänet suljetaan pois jne. Sen sijaan että olisi vain kysynyt sen sanan. Pyrkii aina asioimaan suoraan lasten kanssa. Ja sallii aina kaiken niin, että minä olen aina se mänttipää, joka joutuu kieltämään. Todella epämiellyttävä olo välillä. Kuin meillä olisi jokin kilpailu menossa.
Jos teillä on ok välit siskon kanssa niin sano asiasta ihan suoraan. Mokasin itse nuorempana siskoni suhteen, olin siis vielä lapseton ja hänellä oli kaksi pientä lasta. Jälkeenpäin ajateltuna hän varmasti kiristeli hampaitaan, päsmäröin aika röyhkeästi ja "siskon oikeudella", minusta oli lähinnä viihdyttävää kun lapset nauroivat kanssani että tästä ei kerrota äidille yms. Ja kaikkea muuta vastaavaa. En oikeasti tajunnut, siskon lapset olivat minulle hauskoja pikkuihmisiä joiden äidin tunteita ei tarvitse kauheasti huomioida. Olin kylläkin alle 20v. mutta tosi tyhmää silti. Vasta omien lasten myötä tajusin asian kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko näillä keskustelun äideillä miehiä ollenkaan? Kohta 140 sivua minun lapset, minun mielestä, minun pitää tapella anopin kanssa, anoppi vie lapsen minulta. Missä ne isät on? Vai onko ne ulkoistettu, koska minun lapsi? Ei ihme ettei kiinnosta puolustaa äidiltään, koska tässäkin ketjussa on ihan muutama maininta isästä. Kaikki muu on sitä minun päätös, minun lapset ja minun säännöt. Hyvin harva on kirjoittanut meidän lapsista ja päätöksistä.
Monelle miehelle tilanne on todella vaikea sillä onhan mies kahden hänelle tärkeän ihmisen välissä, äitinsä ja oman puolisonsa. Eiköhän jokaisessa perheessä lapsiin liittyvistä asioista sovita yhdessä vaikka täällä puhutaankin vain "minun lapsista". Loppuviimein se päätös lapsesta on kuitenkin äidin. Meillä on yhdessä sovittu pelisäännöistä miehen kanssa mutta mitä tulee lapseen niin viimeisen sanan sanon minä. Myös anopin suhteen mies on todennut ettei halua itse olla meidän välissä joten asia on minun ja anoppini välinen. Ei kahden aikuisen välienselvittelyyn tarvita ketään muuta kun ne kaksi ihmistä. Meillä tosin mies ei itse juurikaan halua olla äitinsä kanssa tekemisissä juurikin sen takia miten äitinsä meidän perhettämme kohtelee.
Hyi olkoon. Juuri tuollaisista tulee niitä hirviöanoppeja ja rajattomia äitejä. Minäminäminäminun. Eivät ne lapset ole yhtään enempää sinun kuin miehesi.
Missä kohtaa väitin että lapset on enemmän minun kun miehen? Meillä on sovittu kaikista lapsiin liittyvistä asioista miehen kanssa yhdessä. Äideillä noin yleisesti on laajempi tietämys esim terveydellisistä asioista jolloin on itsestään selvää että se äiti sanoo viimeisen sanan. Toisissa asioissa miehellä on enemmän tietämystä jolloin mies päättää. Meillä mies ihan mielellään ulkoistaa päätökset lapsista minulle koska perus periaatteet on yhdessä sovittuja. Mies pystyy luottamaan etten tee yhteisistä sopimuksistamme poikkeavia päätöksiä lastemme suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hyvä, että isovanhemmilla ei ole sitä hoitovastuuta, lapsenlapsia on kiva tavata mutta ei hoitaa eli vanhemmat on mukana kun lapsenlapset tulevat kylään ja vanhemmat itse hoitavat ja katsovat lastensa perään. Tämä mummo ottaa mielellään rusinat pullasta eikä sitten lapsetkaan liho.
Näin on, isovanhemmilla ei ole hoitovastuuta. Ikävä kyllä viestistäsi tulee ilmi asenne "jos minä en saa tehdä niin kuin haluan (=kuten syöttää lapsenlapsille oman pään mukaan herkkuja) niin minä en tee mitään". Tuskinpa se ketään toisaalta haittaa, hoitajia on muitakin kuin itsepäiset isovanhemmat.
Käsitit väärin. Minusta on mukava nähdä lapsenlapsia ja heidän vanhempiaan mutta en enää jaksa sitä hoitovastuuta, ikä tuo minulla liikkumiseen ja jaksamiseen tietyt rajoitukset. Ja kun siitä on niin pitkä aika kun omat lapset ovat olleet pieniä niin en tunne oloani itsevarmaksi pienten lapsenlapsien kanssa. Herkut voivat olla hedelmiä tai napostelujuureksia, mikä nyt on lasten herkku, vanhemmathan sen sanovat. Se "lihominen" oli vitsi vaikka ei meillä nyt tarvitse pelkästään vedellä ja leivällä olla.
Tuohon kyllä puutun sinun kommentissasi, olet hyvin itsepäinen kun tokaiset "hoitajia on muitakin kuin itsepäiset isovanhemmat" kyllä sinun täytyy hyväksyä, että mummot ja papat merkitsevät lapsille paljon. Ja sitten sanon myös, että hoidapa omat lapsesi itse ja anna myös lapsen toisen vanhemman hoitaa, luota myös päiväkotiin ja tarhaan, kenenkään muun ei tarvitse sinun lapsiasi hoitaa.
Ei se ole mikään absoluuttinen totuus, että "isovanhemmat merkitsevät paljon". Automaattisesti.
Se on täysin asia, jonka vanhemmat päättää.
Kun lapsesi ajattelee itse niin hän tulee kyseenalaistamaan vanhempiensa päätökset. Päätä siis parhaan mahdollisen kykysi mukaan koska lapsesi päättää sinun päätöstesi perusteella paljonko sinä merkitset lapsellesi.
Huuuui. Uhkailua. Rajaton narsistimummo vauhdissa.
Sen sijaan että miettisi miten itse on parhaiten yhteistyökykyinen ja miten itse ansaitsee sen vanhempien luottamuksen, aletaan uhkailla. Niiiiiiiin tyypillistä rajattoman narsistin käytöstä.
Tämä " rajaton " on nyt uusi muotisana jota viljellään ihan joka kommentissa.
Mutta ellet tajua mitä tuo edellinen sanoi, taidat itse olla rajaton.
Kyllähän hän tarkoitti sitä että jos rajoitat lastesi yhteyttä vaikka isovanhempiin tai muihin sukulaisiin vailla oikeaa syytä tai lyöt kiilaa ex-puolison ja lasten väliin pohjimmiltaan kosto motiivina, tulevat lapsesi sen tajuamaan kyllä. Sen edestään löytää minkä taakseen jättää.
Lapsilla on oikeus tulla tuntemaan sukulaisiaan ja juuriaan.
Lapsi voi tuntea olevansa samaa puuta jonkun sukulaisen kanssa ja saada siitä itselleen tunteen että kuuluu johonkin muuhunkin kuin vain ydinperheeseen.Vanhemmat päättävät lastensa asioista. Jos joku sukulainen haluaa olla mukana siinä lasten arjessa ja elämässä, tämä pitää tajuta ensimmäisenä.
SE ON LAPSEN ETU. Turvallisuuden tae.
Tämähän on itsestään selvää.
Mutta paljon on toimintaa minkä pohjana on esim kateus .Kenen mielestä? Ja eikö mummo tai lapseton käly pikemminkin olisi kade? Niin ainakin meillä.
Vanhemmat ovat yllättävän usein kateellisia lapsilleenkin. Eivät varmaan sitä usein itse tunnista mutta sivulliset ( muutkin kuin isovanhemmat) sen näkevät. Muka hyvää tarkoittavat rajoitukset ja neuvot eivät ole läheskään aina vilpittömästi lapsen eduksi vaan pikemminkin oman aseman pönkittämiseksi.
Annatko esimerkin tällaisista "muka hyvää tarkoittavista rajoituksista ja neuvoista" jotka on todellisuudessa oman aseman pönkittämistä?
En usko että keksii yhtäkään :D
En minäkään usko.
Olen nyt yrittänyt itse keksiä olisinko joskus kateudesta komentanut lastani ja yrittänyt pohtia missä tilanteessa tulevaisuudessa komentaisin pönkittääkseni asemaani vanhempana ja en vaan pysty keksimään mitään.No tuo alkup. väitehän on rajattoman ihmisen keino mitätöidä sellaiset ohjeet jotka eivät ole hänen mieleensä. Koko ajattelumalli että "rajoitan lapsen toimintaa kostaakseni henkilölle X" on sairas.
Äitini rajoitti minun ja sisarensa eli tätini tapaamisia. Samoin hän teki isäni sukulaisten suhteen.
Kun olin aikuinen , hän jossain syyllisyyden puuskassa kertoi että oli ollut kateellinen siitä että minulla ja hänen sisarellaan oli niin hauskaa yhdessä.
Äidistäni tuntui että sisarensa " varastaa" hänen lapsensa.
Olin tajunnut sen aikuisena itsekin mutta olin silti tuosta tunnustuksesta yllättynyt
Minulla on silti välit tuohon tätiini mutta isän sukulaiset ovat jääneet etäisemmiksi ja iso syy on äidissäni.
En minä sitä lapsena niin ajatellut mutta on minua läpi elämän se harmittanut.
Ja ihan normaaleja ihmisiä ovat nuo sukulaiset, toki heissä vikansa on niin kuin kenessä tahansa, niin että syy välttelyyn aina löytyi kun sitä halusi.Mielestäni minä en ole tässä se rajaton vaan äitini.
Olkaa varovaisia kun keksitte syitä olla tapaamasta vaikkapa lastenne isovanhempia.Minulla on vaikeuksia lapsettoman siskoni kanssa. Hän ei jotenkn ollenkaan tajua, että lapset oikeasti on minun. Nosti hirveän metelin kun minulla ja minun lapsilla oli jokin yhteinen sana, jonka merkitystä hän ei tiennyt. Valitti että hänet suljetaan pois jne. Sen sijaan että olisi vain kysynyt sen sanan. Pyrkii aina asioimaan suoraan lasten kanssa. Ja sallii aina kaiken niin, että minä olen aina se mänttipää, joka joutuu kieltämään. Todella epämiellyttävä olo välillä. Kuin meillä olisi jokin kilpailu menossa.
Jos teillä on ok välit siskon kanssa niin sano asiasta ihan suoraan. Mokasin itse nuorempana siskoni suhteen, olin siis vielä lapseton ja hänellä oli kaksi pientä lasta. Jälkeenpäin ajateltuna hän varmasti kiristeli hampaitaan, päsmäröin aika röyhkeästi ja "siskon oikeudella", minusta oli lähinnä viihdyttävää kun lapset nauroivat kanssani että tästä ei kerrota äidille yms. Ja kaikkea muuta vastaavaa. En oikeasti tajunnut, siskon lapset olivat minulle hauskoja pikkuihmisiä joiden äidin tunteita ei tarvitse kauheasti huomioida. Olin kylläkin alle 20v. mutta tosi tyhmää silti. Vasta omien lasten myötä tajusin asian kunnolla.
Hän käyttäytyy kuin meidän koti olisi sellainen iso puuhamaa. Kaikki on suhteetonta ja hölmöä jne. Jotenkin vinksallaan ja heikun keikun. Tuo isoja, siis valtavia, leluja, todella äänekkäitä leluja, suklaata ja herkkuja aina noin 50 lapsen edestä. Lähettelee kymmeniä hölynpölyviestejä lapsille ja hörötttelee kaikelle. Haluaa aina olla se kaikista hauskin ja kaikista ihanin ihminen.
En tiedä mistä tuo käytös kumpuaa. Enkä tykkää siitä.
Tuo hampaiden kiristely on oikeasti osuva kuvaus, miltä tää minusta tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko näillä keskustelun äideillä miehiä ollenkaan? Kohta 140 sivua minun lapset, minun mielestä, minun pitää tapella anopin kanssa, anoppi vie lapsen minulta. Missä ne isät on? Vai onko ne ulkoistettu, koska minun lapsi? Ei ihme ettei kiinnosta puolustaa äidiltään, koska tässäkin ketjussa on ihan muutama maininta isästä. Kaikki muu on sitä minun päätös, minun lapset ja minun säännöt. Hyvin harva on kirjoittanut meidän lapsista ja päätöksistä.
Monelle miehelle tilanne on todella vaikea sillä onhan mies kahden hänelle tärkeän ihmisen välissä, äitinsä ja oman puolisonsa. Eiköhän jokaisessa perheessä lapsiin liittyvistä asioista sovita yhdessä vaikka täällä puhutaankin vain "minun lapsista". Loppuviimein se päätös lapsesta on kuitenkin äidin. Meillä on yhdessä sovittu pelisäännöistä miehen kanssa mutta mitä tulee lapseen niin viimeisen sanan sanon minä. Myös anopin suhteen mies on todennut ettei halua itse olla meidän välissä joten asia on minun ja anoppini välinen. Ei kahden aikuisen välienselvittelyyn tarvita ketään muuta kun ne kaksi ihmistä. Meillä tosin mies ei itse juurikaan halua olla äitinsä kanssa tekemisissä juurikin sen takia miten äitinsä meidän perhettämme kohtelee.
Hyi olkoon. Juuri tuollaisista tulee niitä hirviöanoppeja ja rajattomia äitejä. Minäminäminäminun. Eivät ne lapset ole yhtään enempää sinun kuin miehesi.
Missä kohtaa väitin että lapset on enemmän minun kun miehen? Meillä on sovittu kaikista lapsiin liittyvistä asioista miehen kanssa yhdessä. Äideillä noin yleisesti on laajempi tietämys esim terveydellisistä asioista jolloin on itsestään selvää että se äiti sanoo viimeisen sanan. Toisissa asioissa miehellä on enemmän tietämystä jolloin mies päättää. Meillä mies ihan mielellään ulkoistaa päätökset lapsista minulle koska perus periaatteet on yhdessä sovittuja. Mies pystyy luottamaan etten tee yhteisistä sopimuksistamme poikkeavia päätöksiä lastemme suhteen.
Muutenkin, niin kauan kun minä hoidan yövalvomiset, neuvolat, vasut, ihottumavoiteet, Wilmat ja tiedän kuka lapsista ei syö parsakaalia ja kuka haluaa kaksi unilelua yhden sijasta ja kenen hampaidenpesua pitää vahtia että pesee kanssa ja mitä pakataan kerhoreppuihin ja kenet täytyy ohjata pissalle ennen automatkaa ja kuka on menossa seuraavaksi hammaslääkäriin jne. niin kyllä se olen todellakin MINÄ joka sanoo viimeisen sanan lasten asioihin muutenkin. Mies tietää tasan että minä pyöritän lasten perusarkea pääosin kokonaan eikä tosiaan ole vinkunut että kyllä hänen pitää saada päättää kun on hänenkin lapset. Siinä vaiheessa kun hän työssäkäynnin lisäksi (niinkuin minäkin) hoitaa edes puolet yllämainituista asioista, ollaan päätännän suhteen tasavertaisia. Eli todennäköisesti ei koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko näillä keskustelun äideillä miehiä ollenkaan? Kohta 140 sivua minun lapset, minun mielestä, minun pitää tapella anopin kanssa, anoppi vie lapsen minulta. Missä ne isät on? Vai onko ne ulkoistettu, koska minun lapsi? Ei ihme ettei kiinnosta puolustaa äidiltään, koska tässäkin ketjussa on ihan muutama maininta isästä. Kaikki muu on sitä minun päätös, minun lapset ja minun säännöt. Hyvin harva on kirjoittanut meidän lapsista ja päätöksistä.
Monelle miehelle tilanne on todella vaikea sillä onhan mies kahden hänelle tärkeän ihmisen välissä, äitinsä ja oman puolisonsa. Eiköhän jokaisessa perheessä lapsiin liittyvistä asioista sovita yhdessä vaikka täällä puhutaankin vain "minun lapsista". Loppuviimein se päätös lapsesta on kuitenkin äidin. Meillä on yhdessä sovittu pelisäännöistä miehen kanssa mutta mitä tulee lapseen niin viimeisen sanan sanon minä. Myös anopin suhteen mies on todennut ettei halua itse olla meidän välissä joten asia on minun ja anoppini välinen. Ei kahden aikuisen välienselvittelyyn tarvita ketään muuta kun ne kaksi ihmistä. Meillä tosin mies ei itse juurikaan halua olla äitinsä kanssa tekemisissä juurikin sen takia miten äitinsä meidän perhettämme kohtelee.
Hyi olkoon. Juuri tuollaisista tulee niitä hirviöanoppeja ja rajattomia äitejä. Minäminäminäminun. Eivät ne lapset ole yhtään enempää sinun kuin miehesi.
Missä kohtaa väitin että lapset on enemmän minun kun miehen? Meillä on sovittu kaikista lapsiin liittyvistä asioista miehen kanssa yhdessä. Äideillä noin yleisesti on laajempi tietämys esim terveydellisistä asioista jolloin on itsestään selvää että se äiti sanoo viimeisen sanan. Toisissa asioissa miehellä on enemmän tietämystä jolloin mies päättää. Meillä mies ihan mielellään ulkoistaa päätökset lapsista minulle koska perus periaatteet on yhdessä sovittuja. Mies pystyy luottamaan etten tee yhteisistä sopimuksistamme poikkeavia päätöksiä lastemme suhteen.
Muutenkin, niin kauan kun minä hoidan yövalvomiset, neuvolat, vasut, ihottumavoiteet, Wilmat ja tiedän kuka lapsista ei syö parsakaalia ja kuka haluaa kaksi unilelua yhden sijasta ja kenen hampaidenpesua pitää vahtia että pesee kanssa ja mitä pakataan kerhoreppuihin ja kenet täytyy ohjata pissalle ennen automatkaa ja kuka on menossa seuraavaksi hammaslääkäriin jne. niin kyllä se olen todellakin MINÄ joka sanoo viimeisen sanan lasten asioihin muutenkin. Mies tietää tasan että minä pyöritän lasten perusarkea pääosin kokonaan eikä tosiaan ole vinkunut että kyllä hänen pitää saada päättää kun on hänenkin lapset. Siinä vaiheessa kun hän työssäkäynnin lisäksi (niinkuin minäkin) hoitaa edes puolet yllämainituista asioista, ollaan päätännän suhteen tasavertaisia. Eli todennäköisesti ei koskaan.
Tämä niin miljoona kertaa! Kiitos, osasit pukea mun ajatukset sanoiks paremmin ku mä ite.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hyvä, että isovanhemmilla ei ole sitä hoitovastuuta, lapsenlapsia on kiva tavata mutta ei hoitaa eli vanhemmat on mukana kun lapsenlapset tulevat kylään ja vanhemmat itse hoitavat ja katsovat lastensa perään. Tämä mummo ottaa mielellään rusinat pullasta eikä sitten lapsetkaan liho.
Näin on, isovanhemmilla ei ole hoitovastuuta. Ikävä kyllä viestistäsi tulee ilmi asenne "jos minä en saa tehdä niin kuin haluan (=kuten syöttää lapsenlapsille oman pään mukaan herkkuja) niin minä en tee mitään". Tuskinpa se ketään toisaalta haittaa, hoitajia on muitakin kuin itsepäiset isovanhemmat.
Käsitit väärin. Minusta on mukava nähdä lapsenlapsia ja heidän vanhempiaan mutta en enää jaksa sitä hoitovastuuta, ikä tuo minulla liikkumiseen ja jaksamiseen tietyt rajoitukset. Ja kun siitä on niin pitkä aika kun omat lapset ovat olleet pieniä niin en tunne oloani itsevarmaksi pienten lapsenlapsien kanssa. Herkut voivat olla hedelmiä tai napostelujuureksia, mikä nyt on lasten herkku, vanhemmathan sen sanovat. Se "lihominen" oli vitsi vaikka ei meillä nyt tarvitse pelkästään vedellä ja leivällä olla.
Tuohon kyllä puutun sinun kommentissasi, olet hyvin itsepäinen kun tokaiset "hoitajia on muitakin kuin itsepäiset isovanhemmat" kyllä sinun täytyy hyväksyä, että mummot ja papat merkitsevät lapsille paljon. Ja sitten sanon myös, että hoidapa omat lapsesi itse ja anna myös lapsen toisen vanhemman hoitaa, luota myös päiväkotiin ja tarhaan, kenenkään muun ei tarvitse sinun lapsiasi hoitaa.
Ei se ole mikään absoluuttinen totuus, että "isovanhemmat merkitsevät paljon". Automaattisesti.
Se on täysin asia, jonka vanhemmat päättää.
Kun lapsesi ajattelee itse niin hän tulee kyseenalaistamaan vanhempiensa päätökset. Päätä siis parhaan mahdollisen kykysi mukaan koska lapsesi päättää sinun päätöstesi perusteella paljonko sinä merkitset lapsellesi.
Huuuui. Uhkailua. Rajaton narsistimummo vauhdissa.
Sen sijaan että miettisi miten itse on parhaiten yhteistyökykyinen ja miten itse ansaitsee sen vanhempien luottamuksen, aletaan uhkailla. Niiiiiiiin tyypillistä rajattoman narsistin käytöstä.
Tämä " rajaton " on nyt uusi muotisana jota viljellään ihan joka kommentissa.
Mutta ellet tajua mitä tuo edellinen sanoi, taidat itse olla rajaton.
Kyllähän hän tarkoitti sitä että jos rajoitat lastesi yhteyttä vaikka isovanhempiin tai muihin sukulaisiin vailla oikeaa syytä tai lyöt kiilaa ex-puolison ja lasten väliin pohjimmiltaan kosto motiivina, tulevat lapsesi sen tajuamaan kyllä. Sen edestään löytää minkä taakseen jättää.
Lapsilla on oikeus tulla tuntemaan sukulaisiaan ja juuriaan.
Lapsi voi tuntea olevansa samaa puuta jonkun sukulaisen kanssa ja saada siitä itselleen tunteen että kuuluu johonkin muuhunkin kuin vain ydinperheeseen.Vanhemmat päättävät lastensa asioista. Jos joku sukulainen haluaa olla mukana siinä lasten arjessa ja elämässä, tämä pitää tajuta ensimmäisenä.
SE ON LAPSEN ETU. Turvallisuuden tae.
Tämähän on itsestään selvää.
Mutta paljon on toimintaa minkä pohjana on esim kateus .Kenen mielestä? Ja eikö mummo tai lapseton käly pikemminkin olisi kade? Niin ainakin meillä.
Vanhemmat ovat yllättävän usein kateellisia lapsilleenkin. Eivät varmaan sitä usein itse tunnista mutta sivulliset ( muutkin kuin isovanhemmat) sen näkevät. Muka hyvää tarkoittavat rajoitukset ja neuvot eivät ole läheskään aina vilpittömästi lapsen eduksi vaan pikemminkin oman aseman pönkittämiseksi.
Annatko esimerkin tällaisista "muka hyvää tarkoittavista rajoituksista ja neuvoista" jotka on todellisuudessa oman aseman pönkittämistä?
En usko että keksii yhtäkään :D
En minäkään usko.
Olen nyt yrittänyt itse keksiä olisinko joskus kateudesta komentanut lastani ja yrittänyt pohtia missä tilanteessa tulevaisuudessa komentaisin pönkittääkseni asemaani vanhempana ja en vaan pysty keksimään mitään.No tuo alkup. väitehän on rajattoman ihmisen keino mitätöidä sellaiset ohjeet jotka eivät ole hänen mieleensä. Koko ajattelumalli että "rajoitan lapsen toimintaa kostaakseni henkilölle X" on sairas.
Äitini rajoitti minun ja sisarensa eli tätini tapaamisia. Samoin hän teki isäni sukulaisten suhteen.
Kun olin aikuinen , hän jossain syyllisyyden puuskassa kertoi että oli ollut kateellinen siitä että minulla ja hänen sisarellaan oli niin hauskaa yhdessä.
Äidistäni tuntui että sisarensa " varastaa" hänen lapsensa.
Olin tajunnut sen aikuisena itsekin mutta olin silti tuosta tunnustuksesta yllättynyt
Minulla on silti välit tuohon tätiini mutta isän sukulaiset ovat jääneet etäisemmiksi ja iso syy on äidissäni.
En minä sitä lapsena niin ajatellut mutta on minua läpi elämän se harmittanut.
Ja ihan normaaleja ihmisiä ovat nuo sukulaiset, toki heissä vikansa on niin kuin kenessä tahansa, niin että syy välttelyyn aina löytyi kun sitä halusi.Mielestäni minä en ole tässä se rajaton vaan äitini.
Olkaa varovaisia kun keksitte syitä olla tapaamasta vaikkapa lastenne isovanhempia.Minulla on vaikeuksia lapsettoman siskoni kanssa. Hän ei jotenkn ollenkaan tajua, että lapset oikeasti on minun. Nosti hirveän metelin kun minulla ja minun lapsilla oli jokin yhteinen sana, jonka merkitystä hän ei tiennyt. Valitti että hänet suljetaan pois jne. Sen sijaan että olisi vain kysynyt sen sanan. Pyrkii aina asioimaan suoraan lasten kanssa. Ja sallii aina kaiken niin, että minä olen aina se mänttipää, joka joutuu kieltämään. Todella epämiellyttävä olo välillä. Kuin meillä olisi jokin kilpailu menossa.
Minun tätini ei ole eikä ollut tuollainen ja minä viihdyin ja edelleen viihdyn hänen kanssaan. Ei äitini minua omista eikä omistanut silloinkaan kun olin lapsi
Ei äitini minun parastani ajatellut vaan omaansa.
Ja turhaan, kyllähän äiti on äiti . Loppujen lopuksi hän löi enemminkin kiilaa itsensä ja minun väliin kuin minun ja tätini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hyvä, että isovanhemmilla ei ole sitä hoitovastuuta, lapsenlapsia on kiva tavata mutta ei hoitaa eli vanhemmat on mukana kun lapsenlapset tulevat kylään ja vanhemmat itse hoitavat ja katsovat lastensa perään. Tämä mummo ottaa mielellään rusinat pullasta eikä sitten lapsetkaan liho.
Näin on, isovanhemmilla ei ole hoitovastuuta. Ikävä kyllä viestistäsi tulee ilmi asenne "jos minä en saa tehdä niin kuin haluan (=kuten syöttää lapsenlapsille oman pään mukaan herkkuja) niin minä en tee mitään". Tuskinpa se ketään toisaalta haittaa, hoitajia on muitakin kuin itsepäiset isovanhemmat.
Käsitit väärin. Minusta on mukava nähdä lapsenlapsia ja heidän vanhempiaan mutta en enää jaksa sitä hoitovastuuta, ikä tuo minulla liikkumiseen ja jaksamiseen tietyt rajoitukset. Ja kun siitä on niin pitkä aika kun omat lapset ovat olleet pieniä niin en tunne oloani itsevarmaksi pienten lapsenlapsien kanssa. Herkut voivat olla hedelmiä tai napostelujuureksia, mikä nyt on lasten herkku, vanhemmathan sen sanovat. Se "lihominen" oli vitsi vaikka ei meillä nyt tarvitse pelkästään vedellä ja leivällä olla.
Tuohon kyllä puutun sinun kommentissasi, olet hyvin itsepäinen kun tokaiset "hoitajia on muitakin kuin itsepäiset isovanhemmat" kyllä sinun täytyy hyväksyä, että mummot ja papat merkitsevät lapsille paljon. Ja sitten sanon myös, että hoidapa omat lapsesi itse ja anna myös lapsen toisen vanhemman hoitaa, luota myös päiväkotiin ja tarhaan, kenenkään muun ei tarvitse sinun lapsiasi hoitaa.
Ei se ole mikään absoluuttinen totuus, että "isovanhemmat merkitsevät paljon". Automaattisesti.
Se on täysin asia, jonka vanhemmat päättää.
Kun lapsesi ajattelee itse niin hän tulee kyseenalaistamaan vanhempiensa päätökset. Päätä siis parhaan mahdollisen kykysi mukaan koska lapsesi päättää sinun päätöstesi perusteella paljonko sinä merkitset lapsellesi.
Huuuui. Uhkailua. Rajaton narsistimummo vauhdissa.
Sen sijaan että miettisi miten itse on parhaiten yhteistyökykyinen ja miten itse ansaitsee sen vanhempien luottamuksen, aletaan uhkailla. Niiiiiiiin tyypillistä rajattoman narsistin käytöstä.
Tämä " rajaton " on nyt uusi muotisana jota viljellään ihan joka kommentissa.
Mutta ellet tajua mitä tuo edellinen sanoi, taidat itse olla rajaton.
Kyllähän hän tarkoitti sitä että jos rajoitat lastesi yhteyttä vaikka isovanhempiin tai muihin sukulaisiin vailla oikeaa syytä tai lyöt kiilaa ex-puolison ja lasten väliin pohjimmiltaan kosto motiivina, tulevat lapsesi sen tajuamaan kyllä. Sen edestään löytää minkä taakseen jättää.
Lapsilla on oikeus tulla tuntemaan sukulaisiaan ja juuriaan.
Lapsi voi tuntea olevansa samaa puuta jonkun sukulaisen kanssa ja saada siitä itselleen tunteen että kuuluu johonkin muuhunkin kuin vain ydinperheeseen.Vanhemmat päättävät lastensa asioista. Jos joku sukulainen haluaa olla mukana siinä lasten arjessa ja elämässä, tämä pitää tajuta ensimmäisenä.
SE ON LAPSEN ETU. Turvallisuuden tae.
Tämähän on itsestään selvää.
Mutta paljon on toimintaa minkä pohjana on esim kateus .Kenen mielestä? Ja eikö mummo tai lapseton käly pikemminkin olisi kade? Niin ainakin meillä.
Vanhemmat ovat yllättävän usein kateellisia lapsilleenkin. Eivät varmaan sitä usein itse tunnista mutta sivulliset ( muutkin kuin isovanhemmat) sen näkevät. Muka hyvää tarkoittavat rajoitukset ja neuvot eivät ole läheskään aina vilpittömästi lapsen eduksi vaan pikemminkin oman aseman pönkittämiseksi.
Annatko esimerkin tällaisista "muka hyvää tarkoittavista rajoituksista ja neuvoista" jotka on todellisuudessa oman aseman pönkittämistä?
En usko että keksii yhtäkään :D
En minäkään usko.
Olen nyt yrittänyt itse keksiä olisinko joskus kateudesta komentanut lastani ja yrittänyt pohtia missä tilanteessa tulevaisuudessa komentaisin pönkittääkseni asemaani vanhempana ja en vaan pysty keksimään mitään.No tuo alkup. väitehän on rajattoman ihmisen keino mitätöidä sellaiset ohjeet jotka eivät ole hänen mieleensä. Koko ajattelumalli että "rajoitan lapsen toimintaa kostaakseni henkilölle X" on sairas.
Äitini rajoitti minun ja sisarensa eli tätini tapaamisia. Samoin hän teki isäni sukulaisten suhteen.
Kun olin aikuinen , hän jossain syyllisyyden puuskassa kertoi että oli ollut kateellinen siitä että minulla ja hänen sisarellaan oli niin hauskaa yhdessä.
Äidistäni tuntui että sisarensa " varastaa" hänen lapsensa.
Olin tajunnut sen aikuisena itsekin mutta olin silti tuosta tunnustuksesta yllättynyt
Minulla on silti välit tuohon tätiini mutta isän sukulaiset ovat jääneet etäisemmiksi ja iso syy on äidissäni.
En minä sitä lapsena niin ajatellut mutta on minua läpi elämän se harmittanut.
Ja ihan normaaleja ihmisiä ovat nuo sukulaiset, toki heissä vikansa on niin kuin kenessä tahansa, niin että syy välttelyyn aina löytyi kun sitä halusi.Mielestäni minä en ole tässä se rajaton vaan äitini.
Olkaa varovaisia kun keksitte syitä olla tapaamasta vaikkapa lastenne isovanhempia.Minulla on vaikeuksia lapsettoman siskoni kanssa. Hän ei jotenkn ollenkaan tajua, että lapset oikeasti on minun. Nosti hirveän metelin kun minulla ja minun lapsilla oli jokin yhteinen sana, jonka merkitystä hän ei tiennyt. Valitti että hänet suljetaan pois jne. Sen sijaan että olisi vain kysynyt sen sanan. Pyrkii aina asioimaan suoraan lasten kanssa. Ja sallii aina kaiken niin, että minä olen aina se mänttipää, joka joutuu kieltämään. Todella epämiellyttävä olo välillä. Kuin meillä olisi jokin kilpailu menossa.
Minun tätini ei ole eikä ollut tuollainen ja minä viihdyin ja edelleen viihdyn hänen kanssaan. Ei äitini minua omista eikä omistanut silloinkaan kun olin lapsi
Ei äitini minun parastani ajatellut vaan omaansa.
Ja turhaan, kyllähän äiti on äiti . Loppujen lopuksi hän löi enemminkin kiilaa itsensä ja minun väliin kuin minun ja tätini.
Kerrotko vielä miten tuo jännä tarinasi liittyy tähän ketjuun?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko näillä keskustelun äideillä miehiä ollenkaan? Kohta 140 sivua minun lapset, minun mielestä, minun pitää tapella anopin kanssa, anoppi vie lapsen minulta. Missä ne isät on? Vai onko ne ulkoistettu, koska minun lapsi? Ei ihme ettei kiinnosta puolustaa äidiltään, koska tässäkin ketjussa on ihan muutama maininta isästä. Kaikki muu on sitä minun päätös, minun lapset ja minun säännöt. Hyvin harva on kirjoittanut meidän lapsista ja päätöksistä.
Monelle miehelle tilanne on todella vaikea sillä onhan mies kahden hänelle tärkeän ihmisen välissä, äitinsä ja oman puolisonsa. Eiköhän jokaisessa perheessä lapsiin liittyvistä asioista sovita yhdessä vaikka täällä puhutaankin vain "minun lapsista". Loppuviimein se päätös lapsesta on kuitenkin äidin. Meillä on yhdessä sovittu pelisäännöistä miehen kanssa mutta mitä tulee lapseen niin viimeisen sanan sanon minä. Myös anopin suhteen mies on todennut ettei halua itse olla meidän välissä joten asia on minun ja anoppini välinen. Ei kahden aikuisen välienselvittelyyn tarvita ketään muuta kun ne kaksi ihmistä. Meillä tosin mies ei itse juurikaan halua olla äitinsä kanssa tekemisissä juurikin sen takia miten äitinsä meidän perhettämme kohtelee.
Hyi olkoon. Juuri tuollaisista tulee niitä hirviöanoppeja ja rajattomia äitejä. Minäminäminäminun. Eivät ne lapset ole yhtään enempää sinun kuin miehesi.
Missä kohtaa väitin että lapset on enemmän minun kun miehen? Meillä on sovittu kaikista lapsiin liittyvistä asioista miehen kanssa yhdessä. Äideillä noin yleisesti on laajempi tietämys esim terveydellisistä asioista jolloin on itsestään selvää että se äiti sanoo viimeisen sanan. Toisissa asioissa miehellä on enemmän tietämystä jolloin mies päättää. Meillä mies ihan mielellään ulkoistaa päätökset lapsista minulle koska perus periaatteet on yhdessä sovittuja. Mies pystyy luottamaan etten tee yhteisistä sopimuksistamme poikkeavia päätöksiä lastemme suhteen.
Muutenkin, niin kauan kun minä hoidan yövalvomiset, neuvolat, vasut, ihottumavoiteet, Wilmat ja tiedän kuka lapsista ei syö parsakaalia ja kuka haluaa kaksi unilelua yhden sijasta ja kenen hampaidenpesua pitää vahtia että pesee kanssa ja mitä pakataan kerhoreppuihin ja kenet täytyy ohjata pissalle ennen automatkaa ja kuka on menossa seuraavaksi hammaslääkäriin jne. niin kyllä se olen todellakin MINÄ joka sanoo viimeisen sanan lasten asioihin muutenkin. Mies tietää tasan että minä pyöritän lasten perusarkea pääosin kokonaan eikä tosiaan ole vinkunut että kyllä hänen pitää saada päättää kun on hänenkin lapset. Siinä vaiheessa kun hän työssäkäynnin lisäksi (niinkuin minäkin) hoitaa edes puolet yllämainituista asioista, ollaan päätännän suhteen tasavertaisia. Eli todennäköisesti ei koskaan.
Eri
Näin ulkopuolisesta kuulostaa vähän kurjalta ettei mies tunne tai hoida lapsiaan :(
Mutta tietenkin jokainen perhe on omanlaisensa ja jos teillä homma toimii noin niin hyvä. Meillä ollaan molemmat ihan tasaveroisia vanhempia oikeuksien ja velvollisuuksien osalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko näillä keskustelun äideillä miehiä ollenkaan? Kohta 140 sivua minun lapset, minun mielestä, minun pitää tapella anopin kanssa, anoppi vie lapsen minulta. Missä ne isät on? Vai onko ne ulkoistettu, koska minun lapsi? Ei ihme ettei kiinnosta puolustaa äidiltään, koska tässäkin ketjussa on ihan muutama maininta isästä. Kaikki muu on sitä minun päätös, minun lapset ja minun säännöt. Hyvin harva on kirjoittanut meidän lapsista ja päätöksistä.
Monelle miehelle tilanne on todella vaikea sillä onhan mies kahden hänelle tärkeän ihmisen välissä, äitinsä ja oman puolisonsa. Eiköhän jokaisessa perheessä lapsiin liittyvistä asioista sovita yhdessä vaikka täällä puhutaankin vain "minun lapsista". Loppuviimein se päätös lapsesta on kuitenkin äidin. Meillä on yhdessä sovittu pelisäännöistä miehen kanssa mutta mitä tulee lapseen niin viimeisen sanan sanon minä. Myös anopin suhteen mies on todennut ettei halua itse olla meidän välissä joten asia on minun ja anoppini välinen. Ei kahden aikuisen välienselvittelyyn tarvita ketään muuta kun ne kaksi ihmistä. Meillä tosin mies ei itse juurikaan halua olla äitinsä kanssa tekemisissä juurikin sen takia miten äitinsä meidän perhettämme kohtelee.
Hyi olkoon. Juuri tuollaisista tulee niitä hirviöanoppeja ja rajattomia äitejä. Minäminäminäminun. Eivät ne lapset ole yhtään enempää sinun kuin miehesi.
Missä kohtaa väitin että lapset on enemmän minun kun miehen? Meillä on sovittu kaikista lapsiin liittyvistä asioista miehen kanssa yhdessä. Äideillä noin yleisesti on laajempi tietämys esim terveydellisistä asioista jolloin on itsestään selvää että se äiti sanoo viimeisen sanan. Toisissa asioissa miehellä on enemmän tietämystä jolloin mies päättää. Meillä mies ihan mielellään ulkoistaa päätökset lapsista minulle koska perus periaatteet on yhdessä sovittuja. Mies pystyy luottamaan etten tee yhteisistä sopimuksistamme poikkeavia päätöksiä lastemme suhteen.
Muutenkin, niin kauan kun minä hoidan yövalvomiset, neuvolat, vasut, ihottumavoiteet, Wilmat ja tiedän kuka lapsista ei syö parsakaalia ja kuka haluaa kaksi unilelua yhden sijasta ja kenen hampaidenpesua pitää vahtia että pesee kanssa ja mitä pakataan kerhoreppuihin ja kenet täytyy ohjata pissalle ennen automatkaa ja kuka on menossa seuraavaksi hammaslääkäriin jne. niin kyllä se olen todellakin MINÄ joka sanoo viimeisen sanan lasten asioihin muutenkin. Mies tietää tasan että minä pyöritän lasten perusarkea pääosin kokonaan eikä tosiaan ole vinkunut että kyllä hänen pitää saada päättää kun on hänenkin lapset. Siinä vaiheessa kun hän työssäkäynnin lisäksi (niinkuin minäkin) hoitaa edes puolet yllämainituista asioista, ollaan päätännän suhteen tasavertaisia. Eli todennäköisesti ei koskaan.
Eri
Näin ulkopuolisesta kuulostaa vähän kurjalta ettei mies tunne tai hoida lapsiaan :(
Mutta tietenkin jokainen perhe on omanlaisensa ja jos teillä homma toimii noin niin hyvä. Meillä ollaan molemmat ihan tasaveroisia vanhempia oikeuksien ja velvollisuuksien osalta.
Sinä sotket asioita.
Se että jompikumpi hoitaa tuota jatkuvaa nippelitietoruuhkaa jne ei tarkoita, etteikö se toinenkin olisi lapsensa kanssa. Meillä minulla on myös tuo kaikki jatkuva säätäminen kontollani, mies tekee myös, mutta ei ole mitään järkeä siinä, että sama työ tehdään tuplasti.
Eli minä seuraan Wilman, varaan ajat, buukkaan harrastukset, katsastan vaatteet, seuraan ja päivitän. Ja delegoin siitä sitten miehelle.
JUURI SIKSI se itsekseen säätelevä mummo onkin niin rasittava, kun hän säätää joko ihan itsekseen tai lasten kanssa, eikä vaan voi kunnioittaa minun asemaani tässä ketjussa. Vaan aina häärää omiaan ja sotkee ja kuormittaa. Kaikkein rasittavin asenne on se, että hän kyseenalaistaa kaikkea ihan koko ajan ja vaatii perusteluja. Ja sitten on vielä se tolkuton ylireagointi asioihin. Kaikesta nousee jättivuori.
Ja on muuten minun äitini, ei miehen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on hyvä, että isovanhemmilla ei ole sitä hoitovastuuta, lapsenlapsia on kiva tavata mutta ei hoitaa eli vanhemmat on mukana kun lapsenlapset tulevat kylään ja vanhemmat itse hoitavat ja katsovat lastensa perään. Tämä mummo ottaa mielellään rusinat pullasta eikä sitten lapsetkaan liho.
Näin on, isovanhemmilla ei ole hoitovastuuta. Ikävä kyllä viestistäsi tulee ilmi asenne "jos minä en saa tehdä niin kuin haluan (=kuten syöttää lapsenlapsille oman pään mukaan herkkuja) niin minä en tee mitään". Tuskinpa se ketään toisaalta haittaa, hoitajia on muitakin kuin itsepäiset isovanhemmat.
Käsitit väärin. Minusta on mukava nähdä lapsenlapsia ja heidän vanhempiaan mutta en enää jaksa sitä hoitovastuuta, ikä tuo minulla liikkumiseen ja jaksamiseen tietyt rajoitukset. Ja kun siitä on niin pitkä aika kun omat lapset ovat olleet pieniä niin en tunne oloani itsevarmaksi pienten lapsenlapsien kanssa. Herkut voivat olla hedelmiä tai napostelujuureksia, mikä nyt on lasten herkku, vanhemmathan sen sanovat. Se "lihominen" oli vitsi vaikka ei meillä nyt tarvitse pelkästään vedellä ja leivällä olla.
Tuohon kyllä puutun sinun kommentissasi, olet hyvin itsepäinen kun tokaiset "hoitajia on muitakin kuin itsepäiset isovanhemmat" kyllä sinun täytyy hyväksyä, että mummot ja papat merkitsevät lapsille paljon. Ja sitten sanon myös, että hoidapa omat lapsesi itse ja anna myös lapsen toisen vanhemman hoitaa, luota myös päiväkotiin ja tarhaan, kenenkään muun ei tarvitse sinun lapsiasi hoitaa.
Ei se ole mikään absoluuttinen totuus, että "isovanhemmat merkitsevät paljon". Automaattisesti.
Se on täysin asia, jonka vanhemmat päättää.
Kun lapsesi ajattelee itse niin hän tulee kyseenalaistamaan vanhempiensa päätökset. Päätä siis parhaan mahdollisen kykysi mukaan koska lapsesi päättää sinun päätöstesi perusteella paljonko sinä merkitset lapsellesi.
Huuuui. Uhkailua. Rajaton narsistimummo vauhdissa.
Sen sijaan että miettisi miten itse on parhaiten yhteistyökykyinen ja miten itse ansaitsee sen vanhempien luottamuksen, aletaan uhkailla. Niiiiiiiin tyypillistä rajattoman narsistin käytöstä.
Tämä " rajaton " on nyt uusi muotisana jota viljellään ihan joka kommentissa.
Mutta ellet tajua mitä tuo edellinen sanoi, taidat itse olla rajaton.
Kyllähän hän tarkoitti sitä että jos rajoitat lastesi yhteyttä vaikka isovanhempiin tai muihin sukulaisiin vailla oikeaa syytä tai lyöt kiilaa ex-puolison ja lasten väliin pohjimmiltaan kosto motiivina, tulevat lapsesi sen tajuamaan kyllä. Sen edestään löytää minkä taakseen jättää.
Lapsilla on oikeus tulla tuntemaan sukulaisiaan ja juuriaan.
Lapsi voi tuntea olevansa samaa puuta jonkun sukulaisen kanssa ja saada siitä itselleen tunteen että kuuluu johonkin muuhunkin kuin vain ydinperheeseen.Vanhemmat päättävät lastensa asioista. Jos joku sukulainen haluaa olla mukana siinä lasten arjessa ja elämässä, tämä pitää tajuta ensimmäisenä.
SE ON LAPSEN ETU. Turvallisuuden tae.
Tämähän on itsestään selvää.
Mutta paljon on toimintaa minkä pohjana on esim kateus .Kenen mielestä? Ja eikö mummo tai lapseton käly pikemminkin olisi kade? Niin ainakin meillä.
Vanhemmat ovat yllättävän usein kateellisia lapsilleenkin. Eivät varmaan sitä usein itse tunnista mutta sivulliset ( muutkin kuin isovanhemmat) sen näkevät. Muka hyvää tarkoittavat rajoitukset ja neuvot eivät ole läheskään aina vilpittömästi lapsen eduksi vaan pikemminkin oman aseman pönkittämiseksi.
Annatko esimerkin tällaisista "muka hyvää tarkoittavista rajoituksista ja neuvoista" jotka on todellisuudessa oman aseman pönkittämistä?
En usko että keksii yhtäkään :D
En minäkään usko.
Olen nyt yrittänyt itse keksiä olisinko joskus kateudesta komentanut lastani ja yrittänyt pohtia missä tilanteessa tulevaisuudessa komentaisin pönkittääkseni asemaani vanhempana ja en vaan pysty keksimään mitään.No tuo alkup. väitehän on rajattoman ihmisen keino mitätöidä sellaiset ohjeet jotka eivät ole hänen mieleensä. Koko ajattelumalli että "rajoitan lapsen toimintaa kostaakseni henkilölle X" on sairas.
Äitini rajoitti minun ja sisarensa eli tätini tapaamisia. Samoin hän teki isäni sukulaisten suhteen.
Kun olin aikuinen , hän jossain syyllisyyden puuskassa kertoi että oli ollut kateellinen siitä että minulla ja hänen sisarellaan oli niin hauskaa yhdessä.
Äidistäni tuntui että sisarensa " varastaa" hänen lapsensa.
Olin tajunnut sen aikuisena itsekin mutta olin silti tuosta tunnustuksesta yllättynyt
Minulla on silti välit tuohon tätiini mutta isän sukulaiset ovat jääneet etäisemmiksi ja iso syy on äidissäni.
En minä sitä lapsena niin ajatellut mutta on minua läpi elämän se harmittanut.
Ja ihan normaaleja ihmisiä ovat nuo sukulaiset, toki heissä vikansa on niin kuin kenessä tahansa, niin että syy välttelyyn aina löytyi kun sitä halusi.Mielestäni minä en ole tässä se rajaton vaan äitini.
Olkaa varovaisia kun keksitte syitä olla tapaamasta vaikkapa lastenne isovanhempia.Minulla on vaikeuksia lapsettoman siskoni kanssa. Hän ei jotenkn ollenkaan tajua, että lapset oikeasti on minun. Nosti hirveän metelin kun minulla ja minun lapsilla oli jokin yhteinen sana, jonka merkitystä hän ei tiennyt. Valitti että hänet suljetaan pois jne. Sen sijaan että olisi vain kysynyt sen sanan. Pyrkii aina asioimaan suoraan lasten kanssa. Ja sallii aina kaiken niin, että minä olen aina se mänttipää, joka joutuu kieltämään. Todella epämiellyttävä olo välillä. Kuin meillä olisi jokin kilpailu menossa.
Minun tätini ei ole eikä ollut tuollainen ja minä viihdyin ja edelleen viihdyn hänen kanssaan. Ei äitini minua omista eikä omistanut silloinkaan kun olin lapsi
Ei äitini minun parastani ajatellut vaan omaansa.
Ja turhaan, kyllähän äiti on äiti . Loppujen lopuksi hän löi enemminkin kiilaa itsensä ja minun väliin kuin minun ja tätini.Kerrotko vielä miten tuo jännä tarinasi liittyy tähän ketjuun?
Ensinnäkin ei ole pelkkä tarina vaan todella tapahtunut, riittäisi romaanin verran asiaa jos kaiken kertoisi.
Ja miten liittyy, uskon että oikeasti tiedät, kunhan leikit tyhmää.
Tai sitten sinulla on niin onnellinen tilanne ettet ole koskaan nähnyt manipulointia yms.
Sitä äitini teki monessakin asiassa mutta tähän ketjuun toin tämän yksityiskohdan kun sanoin olevani sitä mieltä ettei äideilläkään aina ole puhtaat jauhot pussissa rajoittaessaan lasten kanssakäymistä sukulaisten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja taas se kina alkaa...
Kun ei tajuta että se oma poika ei enää ole omaa perhettä vaan just sen miniän.
Eiks sillä pojalla ole kuitenkin lapsuudenperhe? Eihän se mihinkään häviä, vaikka perustais perheen elämänsä naisen kanssa ja saisi lapsia.
Kyllä mun mies saa käydä äidillään ihan niin paljon kuin tahtoo. Käynhän mäkin omilla vanhemmillani. Molemmissa käydään sekä yksin että erikseen.
On vaan hieno ja hyvä asia, että mies käy äitiään tapaamassa ja tätä auttelemassa, kun anoppi ei enää kovin hyväkuntonenkaan ole. Sehän on normaalia vastuullisuutta ja välittämistä. Tää on ihme taistelemista, tossa toisessa ketjussa arvostellaan, kun ei lapset käy vanhemmillaan (se iltasanomien juttu yksinäisestä vanhuudesta) ja tässä sitten kynsin hampain vaaditaan, et pojalla saa olla vain se vaimo ja perhe sen kanssa, ei mitään tekemistä enää äitinsä kanssa. Mikä ihme teitä vaivaa?
Ja sitä paitsi, ei se "oma poika" välttämättä ole sen miniän ikuisesti, ottakaa huomioon avioerotilastot. Vanhemmat on ne jotka pysyy, puoliso ei välttämättä. Ja yleensäkin, ei puolisot omista toisiaan. He on vaan lupautuneet toisilleen, mut ei he toisiaan omista. Ei ihmistä voi omistaa. Ei lastaankaan, ei aikuista eikä pikkulasta. Kaikki on omia yksilöitä ja vapaita. Viime kädessä siis pienet lapsetkin, niillä on oikeutensa niilläkin.
Mitä se keltään miniältä on pois, jos mies käy entisessä kotonaan? Onhan niitä paljon pahempiakin paikkoja missä se mies vois käydä. Vaikka vieraissa. Käyköön mieluummin äitillään. Ei mulöle tule koskaan mieleenkään, että siellä se anoppi nyt omii mun miestä. Ihan sairasta.
Poika ei ole enää anopin ydinperhettä aikuistuttuaan.
Hänellä on oma perhe. Oma elämä.
Niin. Ja silti sillä on vielä se lapsuudenperhekin. Sillä on vielä äiti ja isä (jos ne on elossa). Siitä ei mihinkään pääse. Kyllä ne vanhemmat siellä virallisissa tiedoissakin ovat ihan maailman loppuun asti.
Ydinperhe. Voi hyvänen aika. Mikä se ydin siinä on? Vaimoko? Mikähän se meillä on? Koira vissiin. Kun ei meillä toistemme lisäksi muita tässä enää ole. Ja siitä kovasti tykätään ja huolehditaan.
Et sinä voi varastaa itsellesi perheenjäseniä muilta.
Ydinperheesi olet tasan sinä ja vaimo jos lapset ovat jo täysikäisiä.
Olet tämän kaiken typerän älämölösi kuten perheenjäsenten "varastamisen" jänkyttänyt tänne ketjuun jo mooooooneen kertaan. Silti se on ja pysyy just sinä. Älämölönä.
Ihan on sama fakta kuin viimeksikin. Tosiasia.
"Paglia on verrannut ydinperhettä klaustrofobiseen selliin, vankiselliin ja epävakaaseen selliin ja sanonut että voi olla että lapsia ei ole tarkoitettu teljettäväksi taloon vanhempiensa kanssa."
Tämähän oli hyvä :D
Mutta sinä telkeet sinne aikuistuneet lapsesikin, joilla on jo omat perheet. Intiimiin brunssisaunailtaan mamman kanssa, vailla kontakteja ulkomaailmaan ja saastuttavaa miniää.
Älkää pöljät ottako sellaisia nysväkkeitä miehiksi ,joita heidän oma äitinsä pitää talutusnuorassa tai sitten suostuvat teidän talutusnuoraanne .
Minun mieheni on lähtenyt kotoaan ja liittynyt minuun. Mutta hänellä riittää paukkuja huolehtia myös vanhemmistaan , arvostaa ja antaa heille kohtuudella aikaa.
Niin se pitää ollakin.Tykkäsin kovasti miehen tavasta "hoitaa" vanhempansa seurusteluaikoina. Saattoi tokaista äidilleen "älä vouhota koko ajan, ei tämä asia koske sinua" eli puhui suoraan mutta muutoin välit olivat mutkattomat ja lämpimät, palveluksia tehtiin puolin ja toisin ja anoppila oli niin kotoisa paikka että minun oli esimerkiksi täysin ok levätä joskus sohvalla olohuoneessa tai keittää oma-aloitteisesti kahvia jne. Kaikki, kaikki muuttui kun menimme naimisiin ja esikoinen syntyi. Mies haluaa miellyttää vanhempiaan meidän lapsillamme ja kokee jatkuvaa syyllisyyttä äitinsä vaatimuksista ja narinoista. Näköjään tiedostaa asian jollain tavalla itsekin mutta kipuilee paljon, on sulkeutunut jonkin aikaa aina kun on käynyt vanhemmillaan. Appi ja anoppi olleet siis niin ********:stä minua kohtaan, mitään en osaa, kaikki minussa on ns. vapaata riistaa ulkonäköä ja painoa myöten, jos lallattelen lapselle sitä toistetaan pilkallisesti ja sanotaan että raukan korvat särkyy. Appiukko huutaa jos näkee kun joudun korjaamaan vauvan asentoa sylissäni, "kattokaa, nyt tippuu!" koko ajan tuota samaa. Anoppi vaatinut yöhoitoja ja sanonut ettei se vauva pelkästään minun ole ja voivottelee lapsille että kun eivät pääse mummulaan, hyvään hoitoon. Jos kyökkipsykologeja on linjoilla niin kertokaa mitä mieltä olette, olen jatkuvasti kipsissä, kaikki muuttui niin täysin.
Minulle ei käynyt noin. Olen siis se jonka mies huolehtii sekä meidän parisuhteestamme että vanhemmistaan.
Mutta sinun tilanteesi on kyllä p*****stä.
Vaikea sanoa mitä pitäisi tehdä.
Joku raja sinun on tuohon koitettava laittaa.
Neuvoja tilanteen asialliseen parantamiseen voisi hakea vaikka neuvolasta tms.
Ettei mene ojasta allikkoon.Käytiin me perheneuvolassa vähän aikaa. Neuvolantäti suhtautui koko asiaan jotenkin väsyttävän lempeästi ja "oppikirjamaisesti". Toisteli että tuollaisessa tilanteessa on hyvä että juuri se isovanhemman oma lapsi puuttuu asiaan, perustelee _rauhallisesti_ nykysuositukset lastenhoitoon yms. yms. liittyen. On tärkeää antaa hyvää palautetta isovanhemmille heti kun siihen on syytä. Kun tuntuu rankalta, ajatelkaa että vielä tulee päivä kun heistä on teille apua. Positiivinen mieli jne. jne. jne. Nosteli kulmiaan pahimmille jutuille ja sanoi "no jo on ikävästi lipsauttanut", siinä se! Appiukon läsnäolosta tulee outo, huono olo ja olen varpaillani sen suhteen ettei tule konfliktia. Tuntuu että näkee kaikkien läpi ja mm. sen että minua jännittää enkä uskalla sanoa vastaan, pohdin vaan kuumeisesti syytä lähteä heiltä aiemmin. Kerran kuulin kun ärjäisi kunnolla vanhimmalle pojallensa. Normaalista puheäänestä hirveään karjuntaan sekunnin murto-osassa ja kaikki säpsähtivät ja syy oli KIIKARIT jotka se poika tai mies eli minun lanko, oli jättänyt jonnekin.
Mitä tuossa apessa on muuta pelottavaa kuin kova ääni? Jos raivostuu niin huutaako kovaa ja naama voi olla punainen mutta huutamisen lisäksi heitteleekö esineitä, tuleeko kohti uhkaavasti eli naaman likelle huutamaan niin että sylki pärskii toisen kasvoille, kohottaa nyrkkiä kohti, tarttuu kiinni vaatteista tai olkapäästä, repii, yrittää lyödä? Tai lyökö, käykö päälle, potkiiko?
Kovaa ääntäkin pelästyy mutta jos käsittelet sen tilanteen ennakkoon mitä se äijä todennäköisesti tekee ja onko hänen pelolla hallitseminen vain huutoa niin sittenhän tiedät jo ennalta miten tilanne menee. Kysy mieheltäsi miten äijä on toiminut lapsuudessa, onko huutamisen lisäksi ollut väkivaltainen.
Sitten opettelet itse karjumaan tai pyydät miehesi metsän reunassa karjumaan sinulle, että kestät kovaa ääntä etkä säikähdä.
Kun äijä alkaa huutamaan niin et pelkää ja pystyt toimimaan. Sanot tai huudat että sinä se et minua tai meidän lapsen kasvatusta määrää. Vanhemmat päättää ukki ei päätä tai määrää. Kova kovaa vastaan jos tyyppi vaan on kovalla äänellä huutaja mutta ei väkivaltainen. Muita hyviä on huuda vaan kyllä maailmaan huutoa mahtuu mutta sinä et määrää, piste. Tai haista ukko paska ja lopeta tuo huutaminen, hulluko olet.
Voisi se olla hauska näky jos teidän koko perhe opettelee karjumaan metsän reunassa niin lujaa kuin keuhkoista lähtee voimakarjuntaa ja kun ukki aloittaa huutamisen niin teidän perhe huutaa yhtäaikaa niin lujaa kuin pystyy, sellaista maorikarjuntaa, että teillä on yhtenäinen voima, tahto ja kova ääni, ukki ei mahda teille mitään.
Se äijä on vain lammas susien vaatteissa ja karjumalla hakee lauman kunnioituksen ja ääntä ei tarvitse pelätä. Jos se taas on väkivaltaan taipuva niin sitten välittömästi poistutte paikalta jos yhtään korottaa ääntään tai aloittaa ilkeilyn ja sinun mitätöinnin. Hommaa ne jalistuomarin kortit farkkujen takataskuun niin ekasta kettuilusta keltainen kortti ja tokasta punainen. Sun ei tarvitse sanoa mitään, miehesi huomaa kortit ja tietää et keltsu, aha, taas se alkaa ja kohta voi tulla punainen kortti - tietää hörppiä kahvinsa vähän ripeämmin kun kohta lähdetään.
Jos teillä on ok välit siskon kanssa niin sano asiasta ihan suoraan. Mokasin itse nuorempana siskoni suhteen, olin siis vielä lapseton ja hänellä oli kaksi pientä lasta. Jälkeenpäin ajateltuna hän varmasti kiristeli hampaitaan, päsmäröin aika röyhkeästi ja "siskon oikeudella", minusta oli lähinnä viihdyttävää kun lapset nauroivat kanssani että tästä ei kerrota äidille yms. Ja kaikkea muuta vastaavaa. En oikeasti tajunnut, siskon lapset olivat minulle hauskoja pikkuihmisiä joiden äidin tunteita ei tarvitse kauheasti huomioida. Olin kylläkin alle 20v. mutta tosi tyhmää silti. Vasta omien lasten myötä tajusin asian kunnolla.[/quote]
Hän käyttäytyy kuin meidän koti olisi sellainen iso puuhamaa. Kaikki on suhteetonta ja hölmöä jne. Jotenkin vinksallaan ja heikun keikun. Tuo isoja, siis valtavia, leluja, todella äänekkäitä leluja, suklaata ja herkkuja aina noin 50 lapsen edestä. Lähettelee kymmeniä hölynpölyviestejä lapsille ja hörötttelee kaikelle. Haluaa aina olla se kaikista hauskin ja kaikista ihanin ihminen.
En tiedä mistä tuo käytös kumpuaa. Enkä tykkää siitä.
Tuo hampaiden kiristely on oikeasti osuva kuvaus, miltä tää minusta tuntuu.[/
Sivusta seurattuna: siskosi kasvu aikuisuuteen on vielä kesken ja kaipaa huomiota. Siksi käytöskään ei ole aikuisen käyttäytymistä.
Hyi olkoon. Juuri tuollaisista tulee niitä hirviöanoppeja ja rajattomia äitejä. Minäminäminäminun. Eivät ne lapset ole yhtään enempää sinun kuin miehesi.