Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävää kun joillakin on nykyäänkin ajatus: "Vanhempia ihmisiä tulee kunnioittaa... "
Ihan kun se vanhana olo toisi mitään kunnioitettavaa, kunnioitus tulee ansaita itse, oli sitten nuori tai vanha! Huonosti käyttäyttyviä ihmisiä ei kenenkään tarvitse kunnioittaa.Otan huomioon vanhuuden tuomat fyysiset haasteet - tarkoittaen oikeasti iäkkäitä. Päästän ohi jonottaessa (mikäli ei yritä kiilata ohi oma-aloitteisesti) ja avaan ovia. Mutta en nöyristele ja nyökkäile 50v.--> ikäisille, ihan samat oikeudet minulla on mielipiteisiini kuin heilläkin eivätkä alle 75v edes ole mitään kovin vanhoja
Mä melkein sanoisin että kohteliaisuus on eri asia kun kunnioitus. Kyllä mä vanhemmille ihmisille avaan oven ja annan bussissa paikan ihan puhtaasta kohteliaisuudesta. Kunnioitus syntyy kunnioituksesta eikä se että oot sattunu elämään tällä maapallolla pidenpään kun minä tee susta yhtään sen tärkeämpää ihmistä kun minä. Mulle anoppi sanoi yhden riidan päätteeksi että "Nyt vähän kunnioitusta. Olen kuitenkin x:n äiti sekä vanhempi ihminen!" Hän ei kuitenkaan kunnioita mua mieheni puolisona eikä meidän lapsen äitinä joten se siitä. Ollaan miehen kanssa menossa muutaman viikon päästä naimisiin ja tottakai kutsuttiin myös anoppi paikalle. Eilen sain kuitenkin mieheltä kuulla että anoppi oli saanut ihan sydämentykytyksiä kun oli saanut kuulla että mennään naimisiin kun oli niin järkyttynyt tästä uutisesta. Ilmoitti myös että hän ei halua tulla meidän häihin koska on niin tyytymätön ja järkyttynyt. Jotenkin tulee vaan sellanen olo että ei vois ihminen selkeemmin ilmasta ettei pidä minusta mutta samalla olettaa että annan hänen olla tekemisissä lapsemme kanssa.
Tämä. Jokaista ihmistä tulee kohdella ensisijaisesti kohteliaasti, ihan oman itsekunnioituksensa takia. (Poikkeuksensa juuri rajojen vetäminen rajattomalle jne, aina ei voi olla kohtelias.)
Mutta kunnioitus täytyy ansaita. Eikä sitä ansaita vain elämällä pidempään tai olemalla jonkun äiti. Täytyy olla sellainen ihminen, jota voi kunnioittaa. Eikä läheskään kaikkia voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyään ymmärretään millainen vaikutus perusturvan kokemuksen säilyttämisellä on lapsen kiintymyssuhdemallin muokkautumiseen. Vauva jonka perusturvan kokemusta on horjutettu riittävästi suhteessa vauvan sisäsyntyiseen temperamenttiin (toinen vauva saa muistijäljen asiasta jonka toinen unohtaa jo tunnin kuluttua) saa kurjat eväät psyykkeensä kulmakiven, eli kiintymyssuhdemallin luomiseen. Vauva-ajan annihilaatiokokemukset ja lievemmät perusturvan järkkymiset (vierastavaa vauvaa huudatetaan vierastuksen kohteen sylissä, kontakti vauvan ensisijaiseen hoivaajaan estetään jne.) edesauttavat välttelevän, takertuvan ja ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin syntymistä. Ristiriitaisesti kiintynyt lapsi saattaa olla taaperona erittäin haastava ja pohjata huomionhaun jatkuvasti negaatioon. Takertuvasti kiintynyt ei uskalla kokeilla siipiään ja juosta mukaan muiden leikkiin koska äiti voi kadota sillä aikaa. Välttelevästi kiintynyt on traumatisoitunut eikä hyväksy itseensä kohdistuvaa rakkautta ja hoivaa.
Vauvan paikka on kotona, vanhempien luona, pääsääntöisesti aina. Tai toki touhuissa ja menossa mukana, vanhempiensa kanssa. Iltahoidot ja läpi yön nukkuvalla isommalla vauvalla joskus yöhoidotkin ovat ok, mutta missään tilanteessa ei vanhemman läsnäoloa voi korvata.
Ja höpö höpö. Vauva ei ajattele noin monimutkaisesti. Mummot saanut yöksi vauvan jos pyytäneet, pitäs varmaan tehdä lasu itsestäni 😂
"Kiintymyssuhdemallien pysyvyyteen liittyy myös kysymys lapsen suhteista muihin kuin omaan äitiin. Bowlbyn teoriaa on aina arvosteltu sen äitikeskeisyydestä: eikö isällä, isovanhemmilla ja muilla lapselle läheisillä aikuisilla olekaan mitään merkitystä? Tietysti on, mutta suhteiden verkostot ovat mutkikkaampia kuin saattaisi luulla. Lapsella on erillinen kiintymyssuhde äitiin ja isään. Nämä suhteet eivät aina ole samantyyppisiä, mutta ne voivat tasapainottaa toisiaan. Van Ijzendoorn ja de Wolff (1997) analysoivat 14 tutkimusta, joiden aineistoissa oli yhteensä 950 perhettä. Hiukan alle puolessa perheistä (45 %) lapsen suhde kumpaankin vanhempaan oli turvallinen. Muut kolme vaihtoehtoa olivat melko tasaisesti edustettuina: turvaton suhde molempiin 17 %, turvallinen suhde äitiin ja turvaton isään 18 % ja turvaton suhde äitiin ja turvallinen isään 20 %.
Jopa alle vuoden ikäinen lapsi hahmottaa kolmenkeskisiä suhteita. Isä on psyykkisesti edustuneena jokaisen äidin mielessä ja vaikuttaa siihen, miten hän suhtautuu lapseensa. Samoin isän representaatiot äidistä heijastuvat hänen ja lapsen väliseen suhteeseen. Kiintymyssuhteitakin tulisi tarkastella systeemisesti ja yhteydessä muihin elämäntilanteeseen vaikuttaviin tekijöihin (von Klitzing ym. 1999). Myös rakastava isovanhempi voi olla lapsen tärkein turvallisuuden lähde. Kuitenkaan kiintymyssuhteet eivät muodostu verisukulaisuuden vaan psyykkisen merkityksen varaan. Siksi ymmärtäväisen opettajan tai isällisen jalkapallovalmentajan osoittama lämpö saattaa olla merkittävä kokemus lapselle, etenkin jos hän on laiminlyöty tai muuten ahdingossa."
https://www.duodecimlehti.fi/duo94437
Ei tosin taida liittyä ap:n tilanteeseen millään lailla
Vierailija kirjoitti:
"Kiintymyssuhdemallien pysyvyyteen liittyy myös kysymys lapsen suhteista muihin kuin omaan äitiin. Bowlbyn teoriaa on aina arvosteltu sen äitikeskeisyydestä: eikö isällä, isovanhemmilla ja muilla lapselle läheisillä aikuisilla olekaan mitään merkitystä? Tietysti on, mutta suhteiden verkostot ovat mutkikkaampia kuin saattaisi luulla. Lapsella on erillinen kiintymyssuhde äitiin ja isään. Nämä suhteet eivät aina ole samantyyppisiä, mutta ne voivat tasapainottaa toisiaan. Van Ijzendoorn ja de Wolff (1997) analysoivat 14 tutkimusta, joiden aineistoissa oli yhteensä 950 perhettä. Hiukan alle puolessa perheistä (45 %) lapsen suhde kumpaankin vanhempaan oli turvallinen. Muut kolme vaihtoehtoa olivat melko tasaisesti edustettuina: turvaton suhde molempiin 17 %, turvallinen suhde äitiin ja turvaton isään 18 % ja turvaton suhde äitiin ja turvallinen isään 20 %.
Jopa alle vuoden ikäinen lapsi hahmottaa kolmenkeskisiä suhteita. Isä on psyykkisesti edustuneena jokaisen äidin mielessä ja vaikuttaa siihen, miten hän suhtautuu lapseensa. Samoin isän representaatiot äidistä heijastuvat hänen ja lapsen väliseen suhteeseen. Kiintymyssuhteitakin tulisi tarkastella systeemisesti ja yhteydessä muihin elämäntilanteeseen vaikuttaviin tekijöihin (von Klitzing ym. 1999). Myös rakastava isovanhempi voi olla lapsen tärkein turvallisuuden lähde. Kuitenkaan kiintymyssuhteet eivät muodostu verisukulaisuuden vaan psyykkisen merkityksen varaan. Siksi ymmärtäväisen opettajan tai isällisen jalkapallovalmentajan osoittama lämpö saattaa olla merkittävä kokemus lapselle, etenkin jos hän on laiminlyöty tai muuten ahdingossa."
https://www.duodecimlehti.fi/duo94437
Ei tosin taida liittyä ap:n tilanteeseen millään lailla
Juuri näin. Meillä mummo on lapsille ykkönen ja saa ollakin :)
Vierailija kirjoitti:
Nykyään ymmärretään millainen vaikutus perusturvan kokemuksen säilyttämisellä on lapsen kiintymyssuhdemallin muokkautumiseen. Vauva jonka perusturvan kokemusta on horjutettu riittävästi suhteessa vauvan sisäsyntyiseen temperamenttiin (toinen vauva saa muistijäljen asiasta jonka toinen unohtaa jo tunnin kuluttua) saa kurjat eväät psyykkeensä kulmakiven, eli kiintymyssuhdemallin luomiseen. Vauva-ajan annihilaatiokokemukset ja lievemmät perusturvan järkkymiset (vierastavaa vauvaa huudatetaan vierastuksen kohteen sylissä, kontakti vauvan ensisijaiseen hoivaajaan estetään jne.) edesauttavat välttelevän, takertuvan ja ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin syntymistä. Ristiriitaisesti kiintynyt lapsi saattaa olla taaperona erittäin haastava ja pohjata huomionhaun jatkuvasti negaatioon. Takertuvasti kiintynyt ei uskalla kokeilla siipiään ja juosta mukaan muiden leikkiin koska äiti voi kadota sillä aikaa. Välttelevästi kiintynyt on traumatisoitunut eikä hyväksy itseensä kohdistuvaa rakkautta ja hoivaa.
Höpsistä noille sinun annihilaatioille!
Vauvan paikka on kotona, vanhempien luona, pääsääntöisesti aina. Tai toki touhuissa ja menossa mukana, vanhempiensa kanssa. Iltahoidot ja läpi yön nukkuvalla isommalla vauvalla joskus yöhoidotkin ovat ok, mutta missään tilanteessa ei vanhemman läsnäoloa voi korvata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään ymmärretään millainen vaikutus perusturvan kokemuksen säilyttämisellä on lapsen kiintymyssuhdemallin muokkautumiseen. Vauva jonka perusturvan kokemusta on horjutettu riittävästi suhteessa vauvan sisäsyntyiseen temperamenttiin (toinen vauva saa muistijäljen asiasta jonka toinen unohtaa jo tunnin kuluttua) saa kurjat eväät psyykkeensä kulmakiven, eli kiintymyssuhdemallin luomiseen. Vauva-ajan annihilaatiokokemukset ja lievemmät perusturvan järkkymiset (vierastavaa vauvaa huudatetaan vierastuksen kohteen sylissä, kontakti vauvan ensisijaiseen hoivaajaan estetään jne.) edesauttavat välttelevän, takertuvan ja ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin syntymistä. Ristiriitaisesti kiintynyt lapsi saattaa olla taaperona erittäin haastava ja pohjata huomionhaun jatkuvasti negaatioon. Takertuvasti kiintynyt ei uskalla kokeilla siipiään ja juosta mukaan muiden leikkiin koska äiti voi kadota sillä aikaa. Välttelevästi kiintynyt on traumatisoitunut eikä hyväksy itseensä kohdistuvaa rakkautta ja hoivaa.
Höpsistä noille sinun annihilaatioille!
Vauvan paikka on kotona, vanhempien luona, pääsääntöisesti aina. Tai toki touhuissa ja menossa mukana, vanhempiensa kanssa. Iltahoidot ja läpi yön nukkuvalla isommalla vauvalla joskus yöhoidotkin ovat ok, mutta missään tilanteessa ei vanhemman läsnäoloa voi korvata.
Vau mitä argumentointia. Ja lainauskin meni nappiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse lähtenyt siitä, että kun lapsi on isovanhemmilla, niin hän on siellä heidän säännöillään. En halua yrittää kontrolloida tilannetta isovanhempien kodissa. Vastaavasti kotona on kodin säännöt. Joustoa tarvitaan kummaltakin puolen.
Oletko siis todella jättänyt 8-kuisen isovanhemmille? Joilla selkeitä mt-ongelmia?
Heitteillejättö.
Olen jättänyt tuon ikäisen isovanhemmille. En ole nähnyt asiassa ongelmaa. Heitteillejättökö - tuskinpa vain.
On se erittäin huonoa vanhemmuutta.
Ja ap:n anopilla on ihan selkeitä mt-ongelmia joten vauva ei tod kuulu mummolaan.
Se on Sinun mielipiteesi. Meistä tuskin kukaan on täydellinen vanhempi. Itse näen, että lapseni ei ole kärsinyt isovanhempien hoidossa, vaan saanut elämäänsä heidän myötään paljon lisää. Luultavasti tulen vanhempana tekemään paljon isompiakin virheitä, kuin sallimalla isovanhempien hoidon heidän säännöillään heidän kodissaan.
Eri vastaaja, mutta ei oo mielipideasioista kysymys, vaan oikeasti vakavista kiintymys- ja vuorovaikutussuhde ongelmista, joita lapsellesi noin aiheutat.
Aiheutat riskitekijän lapsesi elämään, kun hän ei saa muodostaa turvallista kiintymyssuhdetta sinuun, vauva ei ole valmis vielä tuollaiseen.
Nyt voit joko jäädä jankkaamaan tai katsoa peiliin ja alkaa huolehtia vauvastasi niin hyvin kun mahdollista ja luoda häneen niin turvallinen kiintymyssuhde kuin mahdollista, koska nämä asiat vaikuttavat lapsen tulevaan kehitykseen.
T yo psykan opiskelija (kehityspsykologia erit. sivuaa tätä koko ketjun aihetta), kommentoin tänne aiemminkin vuorovaikutussuhteesta mummon suhteen ja kuinka hän muodostaa riskitekijän ap lapsen kehitykselleMahd. Kirjoitusvirheet johtuvat phonen pienestä näppäimistöstä
Onko Sinulla jo omia lapsia? Varmaan ymmärrät, että kun mahdollisesti on myöhemmin, joudut tilanteisiin joissa tarvitset myös 8 kk lapsellesi hoitajaa. Lapseni on kasvanut ihan tavalliseksi 6 vuotiaaksi ja ollut jo päiväkodissakin 11 kuukauden iästä. Onnea opintoihisi - opiskeleminen on mahtava juttu!
Tottakai voi tarvita hoitajaa - vauvan reaktio siihen tosin kertoo paljon kiintymyssuhteesta. Ja toistuvat tilanteet 8kk ja alle sen vauvalla, jossa joutuu pois ensisijaisesta ympäristöstään ja ensisijaisten huoltajien luota (vauvalle mummokin on siinä iässä ”vieras”, koska ei ole vielä valmiuksia vauvalla muodostaa vielä turvallista suhdetta muihin aikuisiin)
Myöskin 11kk on hyvin nuori pärjäämään hoitopäivät ilman huoltajaa, mutta en ota siihen enempää kantaa. Hienoa, että on hyvinvoiva 6v! Kerron vain mitä monissa tutkimuksissa on havaittu kiintymyssuhteesta.T psykan opiskelija
En nyt mene varmaksi sanomaan, mutta minulla on mielikuva, että olisin kuullut uudesta tutkimuksesta, joka olisi antanut viitteitä siitä, että vauvalle voisi muodostua kiintymyssuhde useampaan ihmiseen. En ole lukenut tutkimusta, enkä muista olenko nähnyt siitä otsikon massamediassa vai alan lehdessä vai mainittiinko luennolla viime keväänä.
Vauva kykenee muodostamaan primäärisen hoitosuhteen max. 2 ihmiseen, eli yleensä äitiin ja isään. Primäärisen hoitosuhteen evääminen aiheuttaa annihilaatioreaktion, puhutaan myös annihilaatiokauhusta. Vuoden ikäinen kykenee säilyttämään mielikuvan primäärisestä hoitajastaan noin yhden vuorokauden ajan. Puolivuotias ei säilytä mielikuvaa edes puolta vuorokautta vaan saa annihilaatioreaktion esim ollessaan viikonlopun erossa ensisijaisesta hoivaajastaan. Vauvan kortisolitasot nousevat eli stressaantuu ja olemassaolon kokemus häviää. Annihiloitunut vauva "ei edes huomaa" kun vanhemmat palaavat hänen luokseen. Terve reaktio on itku ja kiukuttelu.
Aiemmin äitiyslomat olivat lyhyitä ja vauva piti jättää vieraalle hoitoon jo 2-3 kk ikäisenä. Onneksi eivät tienneet annihilaatiokauhusta mitään niin heistä kehittyi aivan normaaleita, kunnon kansalaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse lähtenyt siitä, että kun lapsi on isovanhemmilla, niin hän on siellä heidän säännöillään. En halua yrittää kontrolloida tilannetta isovanhempien kodissa. Vastaavasti kotona on kodin säännöt. Joustoa tarvitaan kummaltakin puolen.
Oletko siis todella jättänyt 8-kuisen isovanhemmille? Joilla selkeitä mt-ongelmia?
Heitteillejättö.
Olen jättänyt tuon ikäisen isovanhemmille. En ole nähnyt asiassa ongelmaa. Heitteillejättökö - tuskinpa vain.
On se erittäin huonoa vanhemmuutta.
Ja ap:n anopilla on ihan selkeitä mt-ongelmia joten vauva ei tod kuulu mummolaan.
Se on Sinun mielipiteesi. Meistä tuskin kukaan on täydellinen vanhempi. Itse näen, että lapseni ei ole kärsinyt isovanhempien hoidossa, vaan saanut elämäänsä heidän myötään paljon lisää. Luultavasti tulen vanhempana tekemään paljon isompiakin virheitä, kuin sallimalla isovanhempien hoidon heidän säännöillään heidän kodissaan.
Eri vastaaja, mutta ei oo mielipideasioista kysymys, vaan oikeasti vakavista kiintymys- ja vuorovaikutussuhde ongelmista, joita lapsellesi noin aiheutat.
Aiheutat riskitekijän lapsesi elämään, kun hän ei saa muodostaa turvallista kiintymyssuhdetta sinuun, vauva ei ole valmis vielä tuollaiseen.
Nyt voit joko jäädä jankkaamaan tai katsoa peiliin ja alkaa huolehtia vauvastasi niin hyvin kun mahdollista ja luoda häneen niin turvallinen kiintymyssuhde kuin mahdollista, koska nämä asiat vaikuttavat lapsen tulevaan kehitykseen.
T yo psykan opiskelija (kehityspsykologia erit. sivuaa tätä koko ketjun aihetta), kommentoin tänne aiemminkin vuorovaikutussuhteesta mummon suhteen ja kuinka hän muodostaa riskitekijän ap lapsen kehitykselleMahd. Kirjoitusvirheet johtuvat phonen pienestä näppäimistöstä
Onko Sinulla jo omia lapsia? Varmaan ymmärrät, että kun mahdollisesti on myöhemmin, joudut tilanteisiin joissa tarvitset myös 8 kk lapsellesi hoitajaa. Lapseni on kasvanut ihan tavalliseksi 6 vuotiaaksi ja ollut jo päiväkodissakin 11 kuukauden iästä. Onnea opintoihisi - opiskeleminen on mahtava juttu!
Tottakai voi tarvita hoitajaa - vauvan reaktio siihen tosin kertoo paljon kiintymyssuhteesta. Ja toistuvat tilanteet 8kk ja alle sen vauvalla, jossa joutuu pois ensisijaisesta ympäristöstään ja ensisijaisten huoltajien luota (vauvalle mummokin on siinä iässä ”vieras”, koska ei ole vielä valmiuksia vauvalla muodostaa vielä turvallista suhdetta muihin aikuisiin)
Myöskin 11kk on hyvin nuori pärjäämään hoitopäivät ilman huoltajaa, mutta en ota siihen enempää kantaa. Hienoa, että on hyvinvoiva 6v! Kerron vain mitä monissa tutkimuksissa on havaittu kiintymyssuhteesta.T psykan opiskelija
En nyt mene varmaksi sanomaan, mutta minulla on mielikuva, että olisin kuullut uudesta tutkimuksesta, joka olisi antanut viitteitä siitä, että vauvalle voisi muodostua kiintymyssuhde useampaan ihmiseen. En ole lukenut tutkimusta, enkä muista olenko nähnyt siitä otsikon massamediassa vai alan lehdessä vai mainittiinko luennolla viime keväänä.
Vauva kykenee muodostamaan primäärisen hoitosuhteen max. 2 ihmiseen, eli yleensä äitiin ja isään. Primäärisen hoitosuhteen evääminen aiheuttaa annihilaatioreaktion, puhutaan myös annihilaatiokauhusta. Vuoden ikäinen kykenee säilyttämään mielikuvan primäärisestä hoitajastaan noin yhden vuorokauden ajan. Puolivuotias ei säilytä mielikuvaa edes puolta vuorokautta vaan saa annihilaatioreaktion esim ollessaan viikonlopun erossa ensisijaisesta hoivaajastaan. Vauvan kortisolitasot nousevat eli stressaantuu ja olemassaolon kokemus häviää. Annihiloitunut vauva "ei edes huomaa" kun vanhemmat palaavat hänen luokseen. Terve reaktio on itku ja kiukuttelu.
Aiemmin äitiyslomat olivat lyhyitä ja vauva piti jättää vieraalle hoitoon jo 2-3 kk ikäisenä. Onneksi eivät tienneet annihilaatiokauhusta mitään niin heistä kehittyi aivan normaaleita, kunnon kansalaisia.
Kyseinen ikäluokka käyttää eniten terapiapalveluita Suomessa.
Mulla on sama kokemus kuin jollain aiemmin, eli anoppi säästää kettuilunsa hetkiin, joina mies ei ole paikalla / voi puolustaa minua. Anoppi on kahden kesken tehnyt selväksi ettei hän vauvoja hoitele (en ollut sellaista pyytänytkään) ja puolen tunnin päästä kahvipöydässä lirkutti miten ihanaa olisi hoitaa vauvaamme. Hän purkaa negatiivisia tunteitaan ja ahdistustaan minulle kahdenkeskisissä tilanteissa, kun olen kysynyt jälkikäteen mieheltä tietääkö esimerkiksi anopin olevan vakavasti sairas, ei anoppi ole pojalleen puhunut mitään sellaista. Ja hänen kuolemansairautensakin ovat flunssia. Mies tekee parhaansa mutta joskus on tullut tilanteita, joissa hän epäilee juttujeni paikkaansapitävyyttä, ja että minä mustamaalaan anoppia kun hänen ollessaan läsnä ovat jutut ihan erilaisia. Ollaan niin hoitamassa lapsia ym. vaikka minulle naurahtaa nurkan takana jopa halveksivasti ettei kiinnosta. Sitten anoppi on marttyyrina kun en tykkää käydä siellä, vitsailee miehelle että kiusaako hän miniäparkaa vai mikä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse lähtenyt siitä, että kun lapsi on isovanhemmilla, niin hän on siellä heidän säännöillään. En halua yrittää kontrolloida tilannetta isovanhempien kodissa. Vastaavasti kotona on kodin säännöt. Joustoa tarvitaan kummaltakin puolen.
Oletko siis todella jättänyt 8-kuisen isovanhemmille? Joilla selkeitä mt-ongelmia?
Heitteillejättö.
Olen jättänyt tuon ikäisen isovanhemmille. En ole nähnyt asiassa ongelmaa. Heitteillejättökö - tuskinpa vain.
On se erittäin huonoa vanhemmuutta.
Ja ap:n anopilla on ihan selkeitä mt-ongelmia joten vauva ei tod kuulu mummolaan.
Se on Sinun mielipiteesi. Meistä tuskin kukaan on täydellinen vanhempi. Itse näen, että lapseni ei ole kärsinyt isovanhempien hoidossa, vaan saanut elämäänsä heidän myötään paljon lisää. Luultavasti tulen vanhempana tekemään paljon isompiakin virheitä, kuin sallimalla isovanhempien hoidon heidän säännöillään heidän kodissaan.
Eri vastaaja, mutta ei oo mielipideasioista kysymys, vaan oikeasti vakavista kiintymys- ja vuorovaikutussuhde ongelmista, joita lapsellesi noin aiheutat.
Aiheutat riskitekijän lapsesi elämään, kun hän ei saa muodostaa turvallista kiintymyssuhdetta sinuun, vauva ei ole valmis vielä tuollaiseen.
Nyt voit joko jäädä jankkaamaan tai katsoa peiliin ja alkaa huolehtia vauvastasi niin hyvin kun mahdollista ja luoda häneen niin turvallinen kiintymyssuhde kuin mahdollista, koska nämä asiat vaikuttavat lapsen tulevaan kehitykseen.
T yo psykan opiskelija (kehityspsykologia erit. sivuaa tätä koko ketjun aihetta), kommentoin tänne aiemminkin vuorovaikutussuhteesta mummon suhteen ja kuinka hän muodostaa riskitekijän ap lapsen kehitykselleMahd. Kirjoitusvirheet johtuvat phonen pienestä näppäimistöstä
Onko Sinulla jo omia lapsia? Varmaan ymmärrät, että kun mahdollisesti on myöhemmin, joudut tilanteisiin joissa tarvitset myös 8 kk lapsellesi hoitajaa. Lapseni on kasvanut ihan tavalliseksi 6 vuotiaaksi ja ollut jo päiväkodissakin 11 kuukauden iästä. Onnea opintoihisi - opiskeleminen on mahtava juttu!
Tottakai voi tarvita hoitajaa - vauvan reaktio siihen tosin kertoo paljon kiintymyssuhteesta. Ja toistuvat tilanteet 8kk ja alle sen vauvalla, jossa joutuu pois ensisijaisesta ympäristöstään ja ensisijaisten huoltajien luota (vauvalle mummokin on siinä iässä ”vieras”, koska ei ole vielä valmiuksia vauvalla muodostaa vielä turvallista suhdetta muihin aikuisiin)
Myöskin 11kk on hyvin nuori pärjäämään hoitopäivät ilman huoltajaa, mutta en ota siihen enempää kantaa. Hienoa, että on hyvinvoiva 6v! Kerron vain mitä monissa tutkimuksissa on havaittu kiintymyssuhteesta.T psykan opiskelija
En nyt mene varmaksi sanomaan, mutta minulla on mielikuva, että olisin kuullut uudesta tutkimuksesta, joka olisi antanut viitteitä siitä, että vauvalle voisi muodostua kiintymyssuhde useampaan ihmiseen. En ole lukenut tutkimusta, enkä muista olenko nähnyt siitä otsikon massamediassa vai alan lehdessä vai mainittiinko luennolla viime keväänä.
Liisa Keltikangas-Järvinen totesi näin, oli telkkarissa ja lehdissä molemmissa.
Liisa-Keltikangas-Järvisen lausunto siitä, että vauva kykenee muodostamaan muitakin kiintymyssuhteita, on looginen. Esimerkiksi vauvaperheen elämään tiiviisti kuuluva isovanhempi saa "oman" kiintymyssuhteen vauvaan jo ennen yhtä ikävuotta. Olennaista on ymmärtää, että tällainen ei-ensisijainen kiintymyssuhde on toissijainen ja sellaisessa tapauksessa vahingollinen jos isovanhempi dominoi vauvan ensisijaista kiintymyssuhdetta millään tavalla omalla toiminnallaan. Mummo voi olla jo vauvan elämässä tärkeässä "sadunlukijan" ja leikittäjän roolissa - silloin, kun vauvan primäärinen hoivaaja on LÄSNÄ tai vähintään "nurkan takana".
Liisa Keltikangas-Järvinen kirjoittaa kirjassaan "Sosiaalisuus ja Sosiaaliset Taidot":
(s. 116) Lapsen kehityksen tärkeimmät ihmissuhteet ovat hänen vanhempansa. Isällä ja äidillä on erilainen rooli lapsen kehityksessä, kummallakin on oma erityistehtävänsä. Tätä isän ja äidin erilaista merkitystä lapselle on nykyajan vaikea hyväksyä. Tutkimus kuitenkin osoittaa, että riippumatta siitä, mitä vanhemmat haluaisivat, lapsi valitsee ensimmäisten kuukausien aikana itselleen ns. primaariobjektin eli ensisijaisen tunteittensa kohteen.
[--]
Tutkimus osoittaa, että vaikka lapsen kehityksestä olisi tarjolla miten paljon tietoa tahansa, jokainen aikakausi luo oman, kyseiselle ajalle sopivan käsityksen lapsesta. Tämä käsitys ei pohjaa tutkimustietoon lapsen kehityksestä, vaan sitä ohjaavat kulttuurinen ja poliittinen tarkoituksenmukaisuus.
Lapsella on tarve ensimmäisen elinvuotensa ajan pitää lähellään ja koko ajan saatavilla se ihminen, johon hän on solminut ensimmäisen kiintymyssuhteen. Tämä on hyvin vanha tutkimustulos, eikä uusi tutkimus ole sitä kumonnut. Kuitenkin vanhemmat mielellään puhuvat tasa-arvoisen vanhemmuuden mallista, jossa vauvan hoitovastuu jaettaisiin ajallisesti tasan lapsen ensimmäisen ikävuoden aikana. Tällä ei kuitenkaan koskaan perustella lapsen parasta, vaan vanhempien tasa-arvoista oikeutta työelämään. Ehdotus ei myöskään pohjaa tutkimustuloksiin, vaan asenteisiin.
(s. 156) Kiintymyssuhteen syntyminen on siis lapsen kehityksessä keskeinen asia, ja sillä on pitkälle ulottuvat seuraukset myös aikuisen elämään. Sen syntymisestä huolehtiminen ei kuitenkaan ole kovin monimutkainen asia: se vaatii ainoastaan, että sama hoitaja on lapsen kiintymyksen kohteena riittävän pitkään. Hoitajalle ei esitetä mitään ihmeellisiä laatuvaatimuksia; riittää, että hän on saatavilla, ja hoitaa lasta, kun hän osoittaa tarvitsevansa hoitoa.
Riittävän pitkään tarkoittaa lapsen ensimmäistä ikävuotta, mielellään muutaman kuukauden sen yli, ja vähintään 8-9 kuukauden iässä tulevan eroahdistuksen ohi.
[--]
Äitinä oleminen ei ole pelkästään yhteiskunnallinen rooli, vaan myös biologinen tehtävä. Äidin ja lapsen varhaisen vuorovaikutuksen kiistäminen pohjautuu enemmän asenteisiin kuin tutkimustuloksiin.
[--]
ei ole mahdollista, että symbioosi- ja eriytymisvaiheen aikana isä ja äiti vuorottelevat lapsen hoitajina siten, että alun perin ensisijainen kiintymyksen kohde on liian pitkiä aikoja lapsen ulottumattomissa. Toisella ikävuodella ja myöhemmin lapsen psyykkinen kehitys tekee hoitajan vuorottelun mahdolliseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jari Sinkkosen kritiikkiä varhaiskasvatusta kohtaan on sanottu olevan heteronormatiivistä, sovinistista ja syyllistävän pienten lasten äitejä. Sinkkonen on todennut että koko Suomen varhaiskasvatussysteemi on olemassa äitien varhaisen työllistämisen takia - alle 2-3v. lasten tarpeita päivittäinen erossaolo äidistä ei palvele. 70-luvulta lähtien on psykologiassa pyritty pakonomaisesti eroon äitisuhteen merkityksellisyyden tunnustamisesta. Taustalla vaikuttaa valtiollinen halu työllistää äidit heti kuin mahdollista ja kaipuu tehdä pesäeroa 1800-luvun psykoanalyyttisiin näkemyksiin joissa yksilön ongelmat kulminoituvat äidin tekemiin virheisiin. Tällaista ajattelua lietsoi erityisesti Bowlby ja Freud. Sinkkonen tunnustaa psykoanalyysin validiksi tietyiltä osin mutta mm. Bowlby on hänen näkökulmastaan ollut pseudotieteellinen, päihdeongelmainen sovinisti.
Nykyään suuntaus on muuttumassa; kliiniset tutkimuskeinot ovat tuoneet välineitä tutkia vauvojen ja lasten aivokemiallista reagointia. Erossaolo ensisijaisesta hoivaajasta niin pitkään, että emotionaalisia tarpeita täyttää toinen ihminen, nostaa lapsen aivojen kortisolitasoja - huomionarvoista on se, ettei stressi tasaannu edes päästessä viimein äidin syliin vaan lapselle jää "hälytys" päälle. Äiti on ykkönen, niin hyvässä kuin pahassa, jo evoluution näkökulmasta tällainen side on ollut välttämätön. Äitien "yliherkkyydet" ja leijonaemoilut ovat evoluution keino turvata jälkeläisen turvallinen kasvu. Eli äidit, jos jonkun ihmisen käytös häiritsee ja ahdistaa, syyllisyys pois. Kiltin tytön syndrooma voi pahimmillaan pilata lapsen perusturvan kokemuksen - "minun on siedettävä mummon käytöstä jotta vältyn konfliktin aiheuttamiselta".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kiintymyssuhdemallien pysyvyyteen liittyy myös kysymys lapsen suhteista muihin kuin omaan äitiin. Bowlbyn teoriaa on aina arvosteltu sen äitikeskeisyydestä: eikö isällä, isovanhemmilla ja muilla lapselle läheisillä aikuisilla olekaan mitään merkitystä? Tietysti on, mutta suhteiden verkostot ovat mutkikkaampia kuin saattaisi luulla. Lapsella on erillinen kiintymyssuhde äitiin ja isään. Nämä suhteet eivät aina ole samantyyppisiä, mutta ne voivat tasapainottaa toisiaan. Van Ijzendoorn ja de Wolff (1997) analysoivat 14 tutkimusta, joiden aineistoissa oli yhteensä 950 perhettä. Hiukan alle puolessa perheistä (45 %) lapsen suhde kumpaankin vanhempaan oli turvallinen. Muut kolme vaihtoehtoa olivat melko tasaisesti edustettuina: turvaton suhde molempiin 17 %, turvallinen suhde äitiin ja turvaton isään 18 % ja turvaton suhde äitiin ja turvallinen isään 20 %.
Jopa alle vuoden ikäinen lapsi hahmottaa kolmenkeskisiä suhteita. Isä on psyykkisesti edustuneena jokaisen äidin mielessä ja vaikuttaa siihen, miten hän suhtautuu lapseensa. Samoin isän representaatiot äidistä heijastuvat hänen ja lapsen väliseen suhteeseen. Kiintymyssuhteitakin tulisi tarkastella systeemisesti ja yhteydessä muihin elämäntilanteeseen vaikuttaviin tekijöihin (von Klitzing ym. 1999). Myös rakastava isovanhempi voi olla lapsen tärkein turvallisuuden lähde. Kuitenkaan kiintymyssuhteet eivät muodostu verisukulaisuuden vaan psyykkisen merkityksen varaan. Siksi ymmärtäväisen opettajan tai isällisen jalkapallovalmentajan osoittama lämpö saattaa olla merkittävä kokemus lapselle, etenkin jos hän on laiminlyöty tai muuten ahdingossa."
https://www.duodecimlehti.fi/duo94437
Ei tosin taida liittyä ap:n tilanteeseen millään lailla
Juuri näin. Meillä mummo on lapsille ykkönen ja saa ollakin :)
Lapsesi varmasti kiittävät sinua tästä mummosuhteestaan tulevaisuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ihmissuhteissa ole ykkösiä eikä kakkosia. On vain riittävän hyviä ihmisiä ja sopivia paikalleen. En itsekään voi tehdä mitään ykkös-kakkos-kolmos -jakoja puolisoni, lasteni, vanhempieni, isovanhempieni ja sisarusteni välillä. Kaikki ovat tärkeitä ja kaikkia tarvitsen johonkin. Mutta kai on sitten uskottava näitä tutkimuksia.
Nyt kaikki väsyneet isovanhemmat, jotka ei jaksaisi hoitaa lapsenlapsiaan niin paljon, kuin heiltä sitä vaaditaan, voi vedota tähän aiemman kirjoittajan esiin tuomaan tutkimukseen:
"Erossaolo ensisijaisesta hoivaajasta niin pitkään, että emotionaalisia tarpeita täyttää toinen ihminen, nostaa lapsen aivojen kortisolitasoja - huomionarvoista on se, ettei stressi tasaannu edes päästessä viimein äidin syliin vaan lapselle jää "hälytys" päälle. Äiti on ykkönen, niin hyvässä kuin pahassa, jo evoluution näkökulmasta tällainen side on ollut välttämätön. Äitien "yliherkkyydet" ja leijonaemoilut ovat evoluution keino turvata jälkeläisen turvallinen kasvu."
Ja äidit, ottakaa tämä vakavasti! Teidän on itsenne hoidettava lapsenne. Ei puhettakaan sitten enää mistään mummojen ja kummien lapsenhoitovelvollisuuksista.
Tähän mennessä Suomi on siis täynnä ihmisiä, joita on hoidettu lapsena muuallakin kuin kotona ja se on ehkä pääsyy tähän ihmisten yleiseen pahoinvointiin yhteiskunnassamme. Nyt tulevat ja olevat pikkulasten vanhemmat alkavat itse täyspäiväisesti ja -öisesti hoitaa omat lapsensa, joten on ehkä mahdollista, että Suomi vielä pelastuu.
Olen kummi. En ota enää kummilasta hoitooni. En edes yhden elokuvanäytöksen ajaksi, koska lapsen stressitila on paljon huolestuttavampi asia kuin näiden lapsen vanhempien edes hetkellinen "yhteinen laatuaika." Hyvä että sain tuon tutkimustuloksen täältä, voin näyttää sen heille kun seur. kerran minua taas pyydetään kaitsemaan heidän lastaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei ihmissuhteissa ole ykkösiä eikä kakkosia. On vain riittävän hyviä ihmisiä ja sopivia paikalleen. En itsekään voi tehdä mitään ykkös-kakkos-kolmos -jakoja puolisoni, lasteni, vanhempieni, isovanhempieni ja sisarusteni välillä. Kaikki ovat tärkeitä ja kaikkia tarvitsen johonkin. Mutta kai on sitten uskottava näitä tutkimuksia.
Nyt kaikki väsyneet isovanhemmat, jotka ei jaksaisi hoitaa lapsenlapsiaan niin paljon, kuin heiltä sitä vaaditaan, voi vedota tähän aiemman kirjoittajan esiin tuomaan tutkimukseen:
"Erossaolo ensisijaisesta hoivaajasta niin pitkään, että emotionaalisia tarpeita täyttää toinen ihminen, nostaa lapsen aivojen kortisolitasoja - huomionarvoista on se, ettei stressi tasaannu edes päästessä viimein äidin syliin vaan lapselle jää "hälytys" päälle. Äiti on ykkönen, niin hyvässä kuin pahassa, jo evoluution näkökulmasta tällainen side on ollut välttämätön. Äitien "yliherkkyydet" ja leijonaemoilut ovat evoluution keino turvata jälkeläisen turvallinen kasvu."
Ja äidit, ottakaa tämä vakavasti! Teidän on itsenne hoidettava lapsenne. Ei puhettakaan sitten enää mistään mummojen ja kummien lapsenhoitovelvollisuuksista.
Tähän mennessä Suomi on siis täynnä ihmisiä, joita on hoidettu lapsena muuallakin kuin kotona ja se on ehkä pääsyy tähän ihmisten yleiseen pahoinvointiin yhteiskunnassamme. Nyt tulevat ja olevat pikkulasten vanhemmat alkavat itse täyspäiväisesti ja -öisesti hoitaa omat lapsensa, joten on ehkä mahdollista, että Suomi vielä pelastuu.
Olen kummi. En ota enää kummilasta hoitooni. En edes yhden elokuvanäytöksen ajaksi, koska lapsen stressitila on paljon huolestuttavampi asia kuin näiden lapsen vanhempien edes hetkellinen "yhteinen laatuaika." Hyvä että sain tuon tutkimustuloksen täältä, voin näyttää sen heille kun seur. kerran minua taas pyydetään kaitsemaan heidän lastaan.
Marttyyrinviitta vain lepattaa. Aivan oikeassa olet, liian paljon LIIAN PIENENÄ hoidattamiseen kannattaa puuttua. Jos kummilapsesi on vauva niin ehdottomasti kannattaa jutella vauvan vanhempien kanssa mikäli hoidontarve on jatkuvaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei ihmissuhteissa ole ykkösiä eikä kakkosia. On vain riittävän hyviä ihmisiä ja sopivia paikalleen. En itsekään voi tehdä mitään ykkös-kakkos-kolmos -jakoja puolisoni, lasteni, vanhempieni, isovanhempieni ja sisarusteni välillä. Kaikki ovat tärkeitä ja kaikkia tarvitsen johonkin. Mutta kai on sitten uskottava näitä tutkimuksia.
Nyt kaikki väsyneet isovanhemmat, jotka ei jaksaisi hoitaa lapsenlapsiaan niin paljon, kuin heiltä sitä vaaditaan, voi vedota tähän aiemman kirjoittajan esiin tuomaan tutkimukseen:
"Erossaolo ensisijaisesta hoivaajasta niin pitkään, että emotionaalisia tarpeita täyttää toinen ihminen, nostaa lapsen aivojen kortisolitasoja - huomionarvoista on se, ettei stressi tasaannu edes päästessä viimein äidin syliin vaan lapselle jää "hälytys" päälle. Äiti on ykkönen, niin hyvässä kuin pahassa, jo evoluution näkökulmasta tällainen side on ollut välttämätön. Äitien "yliherkkyydet" ja leijonaemoilut ovat evoluution keino turvata jälkeläisen turvallinen kasvu."
Ja äidit, ottakaa tämä vakavasti! Teidän on itsenne hoidettava lapsenne. Ei puhettakaan sitten enää mistään mummojen ja kummien lapsenhoitovelvollisuuksista.
Tähän mennessä Suomi on siis täynnä ihmisiä, joita on hoidettu lapsena muuallakin kuin kotona ja se on ehkä pääsyy tähän ihmisten yleiseen pahoinvointiin yhteiskunnassamme. Nyt tulevat ja olevat pikkulasten vanhemmat alkavat itse täyspäiväisesti ja -öisesti hoitaa omat lapsensa, joten on ehkä mahdollista, että Suomi vielä pelastuu.
Olen kummi. En ota enää kummilasta hoitooni. En edes yhden elokuvanäytöksen ajaksi, koska lapsen stressitila on paljon huolestuttavampi asia kuin näiden lapsen vanhempien edes hetkellinen "yhteinen laatuaika." Hyvä että sain tuon tutkimustuloksen täältä, voin näyttää sen heille kun seur. kerran minua taas pyydetään kaitsemaan heidän lastaan.
"Ei ihmissuhteissa ole ykkösiä ja kakkosia". Jos lasteni kummit sanoisivat jotain tuollaista, ihmettelisin kyllä. Ihmissuhteissa, mitä tulee varhaislapsuuteen, nimenomaan on ja pitää olla ykkösiä ja kakkosia ja kolmosia. Lapsen lähipiirin pitäisi tiedostaa tämä! Innokas lapseton kummi joka ei ymmärrä äidin merkitystä ei osaa suhtautua lapsen äidinkaipuuseen esim. yöhoidon aikana. Äitiä kaipaavalle lapselle hihkaistaan "et sinä nyt äitiä tarvitse, olet minun kanssa." Lapsi jää tyhjän päälle tunteensa kanssa ja tuntee epävarmuutta ja epäluottamusta äitiään kohtaan. Fiksu aikuinen tuo ikävöintitilanteessa äidin "lähelle" - puhutaan äidistä, katsotaan hänestä kuvia, soitetaan äidille ja sanoitetaan tapahtumia ennen äidin näkemistä. "Syödään iltapala ja pestään hampaat, luetaan se-ja-se-kirja ja käydään nukkumaan. Aamupalan jälkeen äiti tulee - mehän voitais tehdä äidillekin voileipä valmiiksi?"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihmissuhteissa ole ykkösiä eikä kakkosia. On vain riittävän hyviä ihmisiä ja sopivia paikalleen. En itsekään voi tehdä mitään ykkös-kakkos-kolmos -jakoja puolisoni, lasteni, vanhempieni, isovanhempieni ja sisarusteni välillä. Kaikki ovat tärkeitä ja kaikkia tarvitsen johonkin. Mutta kai on sitten uskottava näitä tutkimuksia.
Nyt kaikki väsyneet isovanhemmat, jotka ei jaksaisi hoitaa lapsenlapsiaan niin paljon, kuin heiltä sitä vaaditaan, voi vedota tähän aiemman kirjoittajan esiin tuomaan tutkimukseen:
"Erossaolo ensisijaisesta hoivaajasta niin pitkään, että emotionaalisia tarpeita täyttää toinen ihminen, nostaa lapsen aivojen kortisolitasoja - huomionarvoista on se, ettei stressi tasaannu edes päästessä viimein äidin syliin vaan lapselle jää "hälytys" päälle. Äiti on ykkönen, niin hyvässä kuin pahassa, jo evoluution näkökulmasta tällainen side on ollut välttämätön. Äitien "yliherkkyydet" ja leijonaemoilut ovat evoluution keino turvata jälkeläisen turvallinen kasvu."
Ja äidit, ottakaa tämä vakavasti! Teidän on itsenne hoidettava lapsenne. Ei puhettakaan sitten enää mistään mummojen ja kummien lapsenhoitovelvollisuuksista.
Tähän mennessä Suomi on siis täynnä ihmisiä, joita on hoidettu lapsena muuallakin kuin kotona ja se on ehkä pääsyy tähän ihmisten yleiseen pahoinvointiin yhteiskunnassamme. Nyt tulevat ja olevat pikkulasten vanhemmat alkavat itse täyspäiväisesti ja -öisesti hoitaa omat lapsensa, joten on ehkä mahdollista, että Suomi vielä pelastuu.
Olen kummi. En ota enää kummilasta hoitooni. En edes yhden elokuvanäytöksen ajaksi, koska lapsen stressitila on paljon huolestuttavampi asia kuin näiden lapsen vanhempien edes hetkellinen "yhteinen laatuaika." Hyvä että sain tuon tutkimustuloksen täältä, voin näyttää sen heille kun seur. kerran minua taas pyydetään kaitsemaan heidän lastaan.
Marttyyrinviitta vain lepattaa. Aivan oikeassa olet, liian paljon LIIAN PIENENÄ hoidattamiseen kannattaa puuttua. Jos kummilapsesi on vauva niin ehdottomasti kannattaa jutella vauvan vanhempien kanssa mikäli hoidontarve on jatkuvaa.
No niin tulihan se taas sieltä! Jos sanoudut irti lapsen hoitamisesta ym.tämän keskustelun johtopäätöksenä ja oman elämäsi helpottamiseksi niin olet nurkassa nyyhkivä rajaton marttyyri.Entäs sitten , ei -tekemisissä oleminenhan on se ihanne minkä perään täällä haikaillaan.Mikä tässä päätöksessä kuitenkin hiertää? Edelleenkin haluaisin tähän vastauksen enkä löpinää rajattomasta marttyyri anopista , joka täällä epätoivoisesti hakee huomiota.
Ja en ole anoppi enkä mummo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihmissuhteissa ole ykkösiä eikä kakkosia. On vain riittävän hyviä ihmisiä ja sopivia paikalleen. En itsekään voi tehdä mitään ykkös-kakkos-kolmos -jakoja puolisoni, lasteni, vanhempieni, isovanhempieni ja sisarusteni välillä. Kaikki ovat tärkeitä ja kaikkia tarvitsen johonkin. Mutta kai on sitten uskottava näitä tutkimuksia.
Nyt kaikki väsyneet isovanhemmat, jotka ei jaksaisi hoitaa lapsenlapsiaan niin paljon, kuin heiltä sitä vaaditaan, voi vedota tähän aiemman kirjoittajan esiin tuomaan tutkimukseen:
"Erossaolo ensisijaisesta hoivaajasta niin pitkään, että emotionaalisia tarpeita täyttää toinen ihminen, nostaa lapsen aivojen kortisolitasoja - huomionarvoista on se, ettei stressi tasaannu edes päästessä viimein äidin syliin vaan lapselle jää "hälytys" päälle. Äiti on ykkönen, niin hyvässä kuin pahassa, jo evoluution näkökulmasta tällainen side on ollut välttämätön. Äitien "yliherkkyydet" ja leijonaemoilut ovat evoluution keino turvata jälkeläisen turvallinen kasvu."
Ja äidit, ottakaa tämä vakavasti! Teidän on itsenne hoidettava lapsenne. Ei puhettakaan sitten enää mistään mummojen ja kummien lapsenhoitovelvollisuuksista.
Tähän mennessä Suomi on siis täynnä ihmisiä, joita on hoidettu lapsena muuallakin kuin kotona ja se on ehkä pääsyy tähän ihmisten yleiseen pahoinvointiin yhteiskunnassamme. Nyt tulevat ja olevat pikkulasten vanhemmat alkavat itse täyspäiväisesti ja -öisesti hoitaa omat lapsensa, joten on ehkä mahdollista, että Suomi vielä pelastuu.
Olen kummi. En ota enää kummilasta hoitooni. En edes yhden elokuvanäytöksen ajaksi, koska lapsen stressitila on paljon huolestuttavampi asia kuin näiden lapsen vanhempien edes hetkellinen "yhteinen laatuaika." Hyvä että sain tuon tutkimustuloksen täältä, voin näyttää sen heille kun seur. kerran minua taas pyydetään kaitsemaan heidän lastaan.
Marttyyrinviitta vain lepattaa. Aivan oikeassa olet, liian paljon LIIAN PIENENÄ hoidattamiseen kannattaa puuttua. Jos kummilapsesi on vauva niin ehdottomasti kannattaa jutella vauvan vanhempien kanssa mikäli hoidontarve on jatkuvaa.
No niin tulihan se taas sieltä! Jos sanoudut irti lapsen hoitamisesta ym.tämän keskustelun johtopäätöksenä ja oman elämäsi helpottamiseksi niin olet nurkassa nyyhkivä rajaton marttyyri.Entäs sitten , ei -tekemisissä oleminenhan on se ihanne minkä perään täällä haikaillaan.Mikä tässä päätöksessä kuitenkin hiertää? Edelleenkin haluaisin tähän vastauksen enkä löpinää rajattomasta marttyyri anopista , joka täällä epätoivoisesti hakee huomiota.
Ja en ole anoppi enkä mummo.
Minulle on sinänsä täysin yhdentekevää kenen kanssa sinä olet tekemisissä ja kuinka paljon tai hoidatko muiden lapsia ja kuinka paljon. Tämä ei ole mikään joko-tai-asia. Vauvan elämään voi kuulua jo varhain mutta ensisijaiset kiintymyssuhteet ja perusturvan säilyminen pitää ottaa huomioon. Jos on liian vaikeatajuista sinulle, niin sitten on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihmissuhteissa ole ykkösiä eikä kakkosia. On vain riittävän hyviä ihmisiä ja sopivia paikalleen. En itsekään voi tehdä mitään ykkös-kakkos-kolmos -jakoja puolisoni, lasteni, vanhempieni, isovanhempieni ja sisarusteni välillä. Kaikki ovat tärkeitä ja kaikkia tarvitsen johonkin. Mutta kai on sitten uskottava näitä tutkimuksia.
Nyt kaikki väsyneet isovanhemmat, jotka ei jaksaisi hoitaa lapsenlapsiaan niin paljon, kuin heiltä sitä vaaditaan, voi vedota tähän aiemman kirjoittajan esiin tuomaan tutkimukseen:
"Erossaolo ensisijaisesta hoivaajasta niin pitkään, että emotionaalisia tarpeita täyttää toinen ihminen, nostaa lapsen aivojen kortisolitasoja - huomionarvoista on se, ettei stressi tasaannu edes päästessä viimein äidin syliin vaan lapselle jää "hälytys" päälle. Äiti on ykkönen, niin hyvässä kuin pahassa, jo evoluution näkökulmasta tällainen side on ollut välttämätön. Äitien "yliherkkyydet" ja leijonaemoilut ovat evoluution keino turvata jälkeläisen turvallinen kasvu."
Ja äidit, ottakaa tämä vakavasti! Teidän on itsenne hoidettava lapsenne. Ei puhettakaan sitten enää mistään mummojen ja kummien lapsenhoitovelvollisuuksista.
Tähän mennessä Suomi on siis täynnä ihmisiä, joita on hoidettu lapsena muuallakin kuin kotona ja se on ehkä pääsyy tähän ihmisten yleiseen pahoinvointiin yhteiskunnassamme. Nyt tulevat ja olevat pikkulasten vanhemmat alkavat itse täyspäiväisesti ja -öisesti hoitaa omat lapsensa, joten on ehkä mahdollista, että Suomi vielä pelastuu.
Olen kummi. En ota enää kummilasta hoitooni. En edes yhden elokuvanäytöksen ajaksi, koska lapsen stressitila on paljon huolestuttavampi asia kuin näiden lapsen vanhempien edes hetkellinen "yhteinen laatuaika." Hyvä että sain tuon tutkimustuloksen täältä, voin näyttää sen heille kun seur. kerran minua taas pyydetään kaitsemaan heidän lastaan.
Marttyyrinviitta vain lepattaa. Aivan oikeassa olet, liian paljon LIIAN PIENENÄ hoidattamiseen kannattaa puuttua. Jos kummilapsesi on vauva niin ehdottomasti kannattaa jutella vauvan vanhempien kanssa mikäli hoidontarve on jatkuvaa.
No niin tulihan se taas sieltä! Jos sanoudut irti lapsen hoitamisesta ym.tämän keskustelun johtopäätöksenä ja oman elämäsi helpottamiseksi niin olet nurkassa nyyhkivä rajaton marttyyri.Entäs sitten , ei -tekemisissä oleminenhan on se ihanne minkä perään täällä haikaillaan.Mikä tässä päätöksessä kuitenkin hiertää? Edelleenkin haluaisin tähän vastauksen enkä löpinää rajattomasta marttyyri anopista , joka täällä epätoivoisesti hakee huomiota.
Ja en ole anoppi enkä mummo.Minulle on sinänsä täysin yhdentekevää kenen kanssa sinä olet tekemisissä ja kuinka paljon tai hoidatko muiden lapsia ja kuinka paljon. Tämä ei ole mikään joko-tai-asia. Vauvan elämään voi kuulua jo varhain mutta ensisijaiset kiintymyssuhteet ja perusturvan säilyminen pitää ottaa huomioon. Jos on liian vaikeatajuista sinulle, niin sitten on.
Pahoitteluni , mutta on liian vaikeatajuista.Ei ole omakohtaista kokemusta kuin päinvastaisesta.Itselläni ja lapsellani oli ihanat isovanhemmat , jotka hoitivat ja auttoivat jo vauvaiässä , tästä huolimatta koen olevani täyspäinen ihminen kuten lapsenikin , jonka muuten "hylkäsin" päiväkotiin 12kk vanhana.
Nykyään ymmärretään millainen vaikutus perusturvan kokemuksen säilyttämisellä on lapsen kiintymyssuhdemallin muokkautumiseen. Vauva jonka perusturvan kokemusta on horjutettu riittävästi suhteessa vauvan sisäsyntyiseen temperamenttiin (toinen vauva saa muistijäljen asiasta jonka toinen unohtaa jo tunnin kuluttua) saa kurjat eväät psyykkeensä kulmakiven, eli kiintymyssuhdemallin luomiseen. Vauva-ajan annihilaatiokokemukset ja lievemmät perusturvan järkkymiset (vierastavaa vauvaa huudatetaan vierastuksen kohteen sylissä, kontakti vauvan ensisijaiseen hoivaajaan estetään jne.) edesauttavat välttelevän, takertuvan ja ristiriitaisen kiintymyssuhdemallin syntymistä. Ristiriitaisesti kiintynyt lapsi saattaa olla taaperona erittäin haastava ja pohjata huomionhaun jatkuvasti negaatioon. Takertuvasti kiintynyt ei uskalla kokeilla siipiään ja juosta mukaan muiden leikkiin koska äiti voi kadota sillä aikaa. Välttelevästi kiintynyt on traumatisoitunut eikä hyväksy itseensä kohdistuvaa rakkautta ja hoivaa.
Vauvan paikka on kotona, vanhempien luona, pääsääntöisesti aina. Tai toki touhuissa ja menossa mukana, vanhempiensa kanssa. Iltahoidot ja läpi yön nukkuvalla isommalla vauvalla joskus yöhoidotkin ovat ok, mutta missään tilanteessa ei vanhemman läsnäoloa voi korvata.