Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihmissuhteissa ole ykkösiä eikä kakkosia. On vain riittävän hyviä ihmisiä ja sopivia paikalleen. En itsekään voi tehdä mitään ykkös-kakkos-kolmos -jakoja puolisoni, lasteni, vanhempieni, isovanhempieni ja sisarusteni välillä. Kaikki ovat tärkeitä ja kaikkia tarvitsen johonkin. Mutta kai on sitten uskottava näitä tutkimuksia.
Nyt kaikki väsyneet isovanhemmat, jotka ei jaksaisi hoitaa lapsenlapsiaan niin paljon, kuin heiltä sitä vaaditaan, voi vedota tähän aiemman kirjoittajan esiin tuomaan tutkimukseen:
"Erossaolo ensisijaisesta hoivaajasta niin pitkään, että emotionaalisia tarpeita täyttää toinen ihminen, nostaa lapsen aivojen kortisolitasoja - huomionarvoista on se, ettei stressi tasaannu edes päästessä viimein äidin syliin vaan lapselle jää "hälytys" päälle. Äiti on ykkönen, niin hyvässä kuin pahassa, jo evoluution näkökulmasta tällainen side on ollut välttämätön. Äitien "yliherkkyydet" ja leijonaemoilut ovat evoluution keino turvata jälkeläisen turvallinen kasvu."
Ja äidit, ottakaa tämä vakavasti! Teidän on itsenne hoidettava lapsenne. Ei puhettakaan sitten enää mistään mummojen ja kummien lapsenhoitovelvollisuuksista.
Tähän mennessä Suomi on siis täynnä ihmisiä, joita on hoidettu lapsena muuallakin kuin kotona ja se on ehkä pääsyy tähän ihmisten yleiseen pahoinvointiin yhteiskunnassamme. Nyt tulevat ja olevat pikkulasten vanhemmat alkavat itse täyspäiväisesti ja -öisesti hoitaa omat lapsensa, joten on ehkä mahdollista, että Suomi vielä pelastuu.
Olen kummi. En ota enää kummilasta hoitooni. En edes yhden elokuvanäytöksen ajaksi, koska lapsen stressitila on paljon huolestuttavampi asia kuin näiden lapsen vanhempien edes hetkellinen "yhteinen laatuaika." Hyvä että sain tuon tutkimustuloksen täältä, voin näyttää sen heille kun seur. kerran minua taas pyydetään kaitsemaan heidän lastaan.
Marttyyrinviitta vain lepattaa. Aivan oikeassa olet, liian paljon LIIAN PIENENÄ hoidattamiseen kannattaa puuttua. Jos kummilapsesi on vauva niin ehdottomasti kannattaa jutella vauvan vanhempien kanssa mikäli hoidontarve on jatkuvaa.
No niin tulihan se taas sieltä! Jos sanoudut irti lapsen hoitamisesta ym.tämän keskustelun johtopäätöksenä ja oman elämäsi helpottamiseksi niin olet nurkassa nyyhkivä rajaton marttyyri.Entäs sitten , ei -tekemisissä oleminenhan on se ihanne minkä perään täällä haikaillaan.Mikä tässä päätöksessä kuitenkin hiertää? Edelleenkin haluaisin tähän vastauksen enkä löpinää rajattomasta marttyyri anopista , joka täällä epätoivoisesti hakee huomiota.
Ja en ole anoppi enkä mummo.
Se kuulostaa siltä perinteiseltä "koska mä en saa tehä mitä mä haluun, ni sit mä en tee ollenkaan, ja se on nyt sun vika"- lätinältä.
Se siinä on ärsyttävää, ehkä eniten se että syy siihen omaan käytökseen vieritetään sille toiselle osapuolelle eikä voida vain sanoa, että "en kykene normaaleihin väleihin".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihmissuhteissa ole ykkösiä eikä kakkosia. On vain riittävän hyviä ihmisiä ja sopivia paikalleen. En itsekään voi tehdä mitään ykkös-kakkos-kolmos -jakoja puolisoni, lasteni, vanhempieni, isovanhempieni ja sisarusteni välillä. Kaikki ovat tärkeitä ja kaikkia tarvitsen johonkin. Mutta kai on sitten uskottava näitä tutkimuksia.
Nyt kaikki väsyneet isovanhemmat, jotka ei jaksaisi hoitaa lapsenlapsiaan niin paljon, kuin heiltä sitä vaaditaan, voi vedota tähän aiemman kirjoittajan esiin tuomaan tutkimukseen:
"Erossaolo ensisijaisesta hoivaajasta niin pitkään, että emotionaalisia tarpeita täyttää toinen ihminen, nostaa lapsen aivojen kortisolitasoja - huomionarvoista on se, ettei stressi tasaannu edes päästessä viimein äidin syliin vaan lapselle jää "hälytys" päälle. Äiti on ykkönen, niin hyvässä kuin pahassa, jo evoluution näkökulmasta tällainen side on ollut välttämätön. Äitien "yliherkkyydet" ja leijonaemoilut ovat evoluution keino turvata jälkeläisen turvallinen kasvu."
Ja äidit, ottakaa tämä vakavasti! Teidän on itsenne hoidettava lapsenne. Ei puhettakaan sitten enää mistään mummojen ja kummien lapsenhoitovelvollisuuksista.
Tähän mennessä Suomi on siis täynnä ihmisiä, joita on hoidettu lapsena muuallakin kuin kotona ja se on ehkä pääsyy tähän ihmisten yleiseen pahoinvointiin yhteiskunnassamme. Nyt tulevat ja olevat pikkulasten vanhemmat alkavat itse täyspäiväisesti ja -öisesti hoitaa omat lapsensa, joten on ehkä mahdollista, että Suomi vielä pelastuu.
Olen kummi. En ota enää kummilasta hoitooni. En edes yhden elokuvanäytöksen ajaksi, koska lapsen stressitila on paljon huolestuttavampi asia kuin näiden lapsen vanhempien edes hetkellinen "yhteinen laatuaika." Hyvä että sain tuon tutkimustuloksen täältä, voin näyttää sen heille kun seur. kerran minua taas pyydetään kaitsemaan heidän lastaan.
Marttyyrinviitta vain lepattaa. Aivan oikeassa olet, liian paljon LIIAN PIENENÄ hoidattamiseen kannattaa puuttua. Jos kummilapsesi on vauva niin ehdottomasti kannattaa jutella vauvan vanhempien kanssa mikäli hoidontarve on jatkuvaa.
No niin tulihan se taas sieltä! Jos sanoudut irti lapsen hoitamisesta ym.tämän keskustelun johtopäätöksenä ja oman elämäsi helpottamiseksi niin olet nurkassa nyyhkivä rajaton marttyyri.Entäs sitten , ei -tekemisissä oleminenhan on se ihanne minkä perään täällä haikaillaan.Mikä tässä päätöksessä kuitenkin hiertää? Edelleenkin haluaisin tähän vastauksen enkä löpinää rajattomasta marttyyri anopista , joka täällä epätoivoisesti hakee huomiota.
Ja en ole anoppi enkä mummo.Se kuulostaa siltä perinteiseltä "koska mä en saa tehä mitä mä haluun, ni sit mä en tee ollenkaan, ja se on nyt sun vika"- lätinältä.
Se siinä on ärsyttävää, ehkä eniten se että syy siihen omaan käytökseen vieritetään sille toiselle osapuolelle eikä voida vain sanoa, että "en kykene normaaleihin väleihin".
Kuvasit just minun anopin ajattelutavan. Jos sanon jostakin asiasta, ihan mitä vain, vaikka että Sakulle ei pueta autoon haalaria koska hikoaa nopeasti, tai että Saku ei kulje metriäkään autossa ilman turvaistuinta, hymähtää tuo nokka pystyssä "ei sitten!" eikä tosiaan pue lasta vaan istuu sohvalle murjottamaan ja mummon ja lapsen sovittu puistoreissu peruuntuu turvaistuimen takia. (reissu siis mummon aloitteesta!) Jos olisi jotain allergiaa tai lääkitystä niin tämä ei antaisi ennen kun saisi itse lukea lääkärinlausunnon ja todeta että näin pitää toimia. Miten tästäkään voi sanoa muille? Sukulaiset kysyvät välillä "eikös teillä olisi hoitopaikka tässä lähellä". Olis joo mutta kiva jättää kun yks ei ota vastaan mitään, MITÄÄN minkä voi tulkita "neuvomiseksi".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihmissuhteissa ole ykkösiä eikä kakkosia. On vain riittävän hyviä ihmisiä ja sopivia paikalleen. En itsekään voi tehdä mitään ykkös-kakkos-kolmos -jakoja puolisoni, lasteni, vanhempieni, isovanhempieni ja sisarusteni välillä. Kaikki ovat tärkeitä ja kaikkia tarvitsen johonkin. Mutta kai on sitten uskottava näitä tutkimuksia.
Nyt kaikki väsyneet isovanhemmat, jotka ei jaksaisi hoitaa lapsenlapsiaan niin paljon, kuin heiltä sitä vaaditaan, voi vedota tähän aiemman kirjoittajan esiin tuomaan tutkimukseen:
"Erossaolo ensisijaisesta hoivaajasta niin pitkään, että emotionaalisia tarpeita täyttää toinen ihminen, nostaa lapsen aivojen kortisolitasoja - huomionarvoista on se, ettei stressi tasaannu edes päästessä viimein äidin syliin vaan lapselle jää "hälytys" päälle. Äiti on ykkönen, niin hyvässä kuin pahassa, jo evoluution näkökulmasta tällainen side on ollut välttämätön. Äitien "yliherkkyydet" ja leijonaemoilut ovat evoluution keino turvata jälkeläisen turvallinen kasvu."
Ja äidit, ottakaa tämä vakavasti! Teidän on itsenne hoidettava lapsenne. Ei puhettakaan sitten enää mistään mummojen ja kummien lapsenhoitovelvollisuuksista.
Tähän mennessä Suomi on siis täynnä ihmisiä, joita on hoidettu lapsena muuallakin kuin kotona ja se on ehkä pääsyy tähän ihmisten yleiseen pahoinvointiin yhteiskunnassamme. Nyt tulevat ja olevat pikkulasten vanhemmat alkavat itse täyspäiväisesti ja -öisesti hoitaa omat lapsensa, joten on ehkä mahdollista, että Suomi vielä pelastuu.
Olen kummi. En ota enää kummilasta hoitooni. En edes yhden elokuvanäytöksen ajaksi, koska lapsen stressitila on paljon huolestuttavampi asia kuin näiden lapsen vanhempien edes hetkellinen "yhteinen laatuaika." Hyvä että sain tuon tutkimustuloksen täältä, voin näyttää sen heille kun seur. kerran minua taas pyydetään kaitsemaan heidän lastaan.
Marttyyrinviitta vain lepattaa. Aivan oikeassa olet, liian paljon LIIAN PIENENÄ hoidattamiseen kannattaa puuttua. Jos kummilapsesi on vauva niin ehdottomasti kannattaa jutella vauvan vanhempien kanssa mikäli hoidontarve on jatkuvaa.
No niin tulihan se taas sieltä! Jos sanoudut irti lapsen hoitamisesta ym.tämän keskustelun johtopäätöksenä ja oman elämäsi helpottamiseksi niin olet nurkassa nyyhkivä rajaton marttyyri.Entäs sitten , ei -tekemisissä oleminenhan on se ihanne minkä perään täällä haikaillaan.Mikä tässä päätöksessä kuitenkin hiertää? Edelleenkin haluaisin tähän vastauksen enkä löpinää rajattomasta marttyyri anopista , joka täällä epätoivoisesti hakee huomiota.
Ja en ole anoppi enkä mummo.Se kuulostaa siltä perinteiseltä "koska mä en saa tehä mitä mä haluun, ni sit mä en tee ollenkaan, ja se on nyt sun vika"- lätinältä.
Se siinä on ärsyttävää, ehkä eniten se että syy siihen omaan käytökseen vieritetään sille toiselle osapuolelle eikä voida vain sanoa, että "en kykene normaaleihin väleihin".Kuvasit just minun anopin ajattelutavan. Jos sanon jostakin asiasta, ihan mitä vain, vaikka että Sakulle ei pueta autoon haalaria koska hikoaa nopeasti, tai että Saku ei kulje metriäkään autossa ilman turvaistuinta, hymähtää tuo nokka pystyssä "ei sitten!" eikä tosiaan pue lasta vaan istuu sohvalle murjottamaan ja mummon ja lapsen sovittu puistoreissu peruuntuu turvaistuimen takia. (reissu siis mummon aloitteesta!) Jos olisi jotain allergiaa tai lääkitystä niin tämä ei antaisi ennen kun saisi itse lukea lääkärinlausunnon ja todeta että näin pitää toimia. Miten tästäkään voi sanoa muille? Sukulaiset kysyvät välillä "eikös teillä olisi hoitopaikka tässä lähellä". Olis joo mutta kiva jättää kun yks ei ota vastaan mitään, MITÄÄN minkä voi tulkita "neuvomiseksi".
Tää on niin mun anopin ajattelutapa! Juurikin veti palkokasvin takaraivoon kun ilmotin että mun lapsi ei matkusta autossa metriäkään ilman turvaistuinta ja että koroke ei ole turvaistuin. Ei kelvannut siirtää mun autosta istuinta hänen autoon kun ehdotin. Lapsi sai anafylaktisen kohtauksen ja sen jälkeen istuttiin alas ja sanoin ettei nyt lapselle saa antaa pähkinää ni anopin kommentti oli että ”kyllähän se kannattaa vaikka parin kuukauden päästä sitten kokeilla antaa vähän pähkinää ku eihän se oo ku vähän ihottumaa. Ettei vaan sitte jää se pähkinä allergia vaivaamaan ku totuttaa pienestä pitäen.” Ei meinannu millään mennä kaaliin että meidän lapselle ei anneta murustakaan pähkinää ei vaikka näytin lääkäristä saadun lapun (päiväkotia varten) missä nimenomaan kielletään antamasta. Mökötti sitte koko loppu vierailun ku mä oon niin ilkee että kiellän lapseltani jotain vedoten allergiaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihmissuhteissa ole ykkösiä eikä kakkosia. On vain riittävän hyviä ihmisiä ja sopivia paikalleen. En itsekään voi tehdä mitään ykkös-kakkos-kolmos -jakoja puolisoni, lasteni, vanhempieni, isovanhempieni ja sisarusteni välillä. Kaikki ovat tärkeitä ja kaikkia tarvitsen johonkin. Mutta kai on sitten uskottava näitä tutkimuksia.
Nyt kaikki väsyneet isovanhemmat, jotka ei jaksaisi hoitaa lapsenlapsiaan niin paljon, kuin heiltä sitä vaaditaan, voi vedota tähän aiemman kirjoittajan esiin tuomaan tutkimukseen:
"Erossaolo ensisijaisesta hoivaajasta niin pitkään, että emotionaalisia tarpeita täyttää toinen ihminen, nostaa lapsen aivojen kortisolitasoja - huomionarvoista on se, ettei stressi tasaannu edes päästessä viimein äidin syliin vaan lapselle jää "hälytys" päälle. Äiti on ykkönen, niin hyvässä kuin pahassa, jo evoluution näkökulmasta tällainen side on ollut välttämätön. Äitien "yliherkkyydet" ja leijonaemoilut ovat evoluution keino turvata jälkeläisen turvallinen kasvu."
Ja äidit, ottakaa tämä vakavasti! Teidän on itsenne hoidettava lapsenne. Ei puhettakaan sitten enää mistään mummojen ja kummien lapsenhoitovelvollisuuksista.
Tähän mennessä Suomi on siis täynnä ihmisiä, joita on hoidettu lapsena muuallakin kuin kotona ja se on ehkä pääsyy tähän ihmisten yleiseen pahoinvointiin yhteiskunnassamme. Nyt tulevat ja olevat pikkulasten vanhemmat alkavat itse täyspäiväisesti ja -öisesti hoitaa omat lapsensa, joten on ehkä mahdollista, että Suomi vielä pelastuu.
Olen kummi. En ota enää kummilasta hoitooni. En edes yhden elokuvanäytöksen ajaksi, koska lapsen stressitila on paljon huolestuttavampi asia kuin näiden lapsen vanhempien edes hetkellinen "yhteinen laatuaika." Hyvä että sain tuon tutkimustuloksen täältä, voin näyttää sen heille kun seur. kerran minua taas pyydetään kaitsemaan heidän lastaan.
Marttyyrinviitta vain lepattaa. Aivan oikeassa olet, liian paljon LIIAN PIENENÄ hoidattamiseen kannattaa puuttua. Jos kummilapsesi on vauva niin ehdottomasti kannattaa jutella vauvan vanhempien kanssa mikäli hoidontarve on jatkuvaa.
No niin tulihan se taas sieltä! Jos sanoudut irti lapsen hoitamisesta ym.tämän keskustelun johtopäätöksenä ja oman elämäsi helpottamiseksi niin olet nurkassa nyyhkivä rajaton marttyyri.Entäs sitten , ei -tekemisissä oleminenhan on se ihanne minkä perään täällä haikaillaan.Mikä tässä päätöksessä kuitenkin hiertää? Edelleenkin haluaisin tähän vastauksen enkä löpinää rajattomasta marttyyri anopista , joka täällä epätoivoisesti hakee huomiota.
Ja en ole anoppi enkä mummo.Se kuulostaa siltä perinteiseltä "koska mä en saa tehä mitä mä haluun, ni sit mä en tee ollenkaan, ja se on nyt sun vika"- lätinältä.
Se siinä on ärsyttävää, ehkä eniten se että syy siihen omaan käytökseen vieritetään sille toiselle osapuolelle eikä voida vain sanoa, että "en kykene normaaleihin väleihin".Kuvasit just minun anopin ajattelutavan. Jos sanon jostakin asiasta, ihan mitä vain, vaikka että Sakulle ei pueta autoon haalaria koska hikoaa nopeasti, tai että Saku ei kulje metriäkään autossa ilman turvaistuinta, hymähtää tuo nokka pystyssä "ei sitten!" eikä tosiaan pue lasta vaan istuu sohvalle murjottamaan ja mummon ja lapsen sovittu puistoreissu peruuntuu turvaistuimen takia. (reissu siis mummon aloitteesta!) Jos olisi jotain allergiaa tai lääkitystä niin tämä ei antaisi ennen kun saisi itse lukea lääkärinlausunnon ja todeta että näin pitää toimia. Miten tästäkään voi sanoa muille? Sukulaiset kysyvät välillä "eikös teillä olisi hoitopaikka tässä lähellä". Olis joo mutta kiva jättää kun yks ei ota vastaan mitään, MITÄÄN minkä voi tulkita "neuvomiseksi".
Tää on niin mun anopin ajattelutapa! Juurikin veti palkokasvin takaraivoon kun ilmotin että mun lapsi ei matkusta autossa metriäkään ilman turvaistuinta ja että koroke ei ole turvaistuin. Ei kelvannut siirtää mun autosta istuinta hänen autoon kun ehdotin. Lapsi sai anafylaktisen kohtauksen ja sen jälkeen istuttiin alas ja sanoin ettei nyt lapselle saa antaa pähkinää ni anopin kommentti oli että ”kyllähän se kannattaa vaikka parin kuukauden päästä sitten kokeilla antaa vähän pähkinää ku eihän se oo ku vähän ihottumaa. Ettei vaan sitte jää se pähkinä allergia vaivaamaan ku totuttaa pienestä pitäen.” Ei meinannu millään mennä kaaliin että meidän lapselle ei anneta murustakaan pähkinää ei vaikka näytin lääkäristä saadun lapun (päiväkotia varten) missä nimenomaan kielletään antamasta. Mökötti sitte koko loppu vierailun ku mä oon niin ilkee että kiellän lapseltani jotain vedoten allergiaan...
Idiootit ja lukutaidottomat on asia erikseen.
Se löpinöitä vastustava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika jännää, että on huolestuttavaa jos ydinperhettä ei kunnioiteta ja siihen kokonaisuuteen yritetään tunkea väkisin mutta on huolestuttavaa jos lapsuudenperhettä kunnioitetaan (ja sen perinteitä) ja sinne yritetään sitten tunkea väkisin. Jos lapsuudenperheen perinne, kokoontuminen, brunssi harvakseltaan järjestetään ja kaikki niin toivovat, vanhemmat ja aikuiset lapset niin mistä te puolisot vedätte hernettä neniinne?
En ymmärrä, nyt meni uskottavuus teidän asian ymmärrykseltä, lähinnä keskustelu tuntuu vain sen oman perheen ja navan tärkeyden liioittelulta. Ymmärtäisin jos teillä olisi ymmärrystä samantyyppisille tarpeille kuin itsellänne on, nyt vaikutatte vain itsekeskeisiltä.
Perustaessaan perheen se aikuinen lapsi siirtyy sen perheen jäseneksi.
Kuule kun sun täytyy ymmärtää määritelmät laajemmin mitä näihin keskusteluihin liittyy. Ydinperhe on varsin tuore tulokas, sillä perinteisesti varsinkin maaseutuympäristössä perheeseen on kaikkialla maailmassa kuulunut useampia sukupolvia. Tällaisessa yhdys- eli suurperheessä on useampia ydinperheitä.
Luojan kiitos useiden sukupolvien maaseutu-perhehelvetit ovat historiaa. Ne perustuivat autoritääriseen dynamiikkaan, esim. miniä oli arvoasteikossa vain piirun talon piikaa edellä eli ei yhtään mitään. Voi sitä onnea kasvattaa lapsiansa kun on itse miehen suvun talossa koiran asemassa.
Juuri näin. Mummoni on kauhulla muistellut aikaa kun muutti appivanhempiensa maataloon nuorena vaimona. Oli käytännössä orjan asemassa. Meinasi lähteä vetämään, mutta huomasi tulleensa raskaaksi.
Onneksi isovanhempien valta-aika on ohi. Ja miniätkin ovat ihmisarvon saaneet.
Taisivat ottaa sen anopeilta, kun heillä sitä ei näytä olevan ollenkaan.
Aivan, miniän oikeus omiin lapsiinsa ja perherauhaan = anopilla ei ihmisoikeuksia.
Koitahan sitä edellinen lainattu saada oma ketjuun pystyyn tästä aivan toisesta asetelmasta. Tässä ketjussa puhutaan muusta, ks aloitus. Vai vienkö nyt sinun ihmisoikeudet kun muistutan että netissäkin on jotain etikettisääntöjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse lähtenyt siitä, että kun lapsi on isovanhemmilla, niin hän on siellä heidän säännöillään. En halua yrittää kontrolloida tilannetta isovanhempien kodissa. Vastaavasti kotona on kodin säännöt. Joustoa tarvitaan kummaltakin puolen.
Oletko siis todella jättänyt 8-kuisen isovanhemmille? Joilla selkeitä mt-ongelmia?
Heitteillejättö.
Olen jättänyt tuon ikäisen isovanhemmille. En ole nähnyt asiassa ongelmaa. Heitteillejättökö - tuskinpa vain.
On se erittäin huonoa vanhemmuutta.
Ja ap:n anopilla on ihan selkeitä mt-ongelmia joten vauva ei tod kuulu mummolaan.
Se on Sinun mielipiteesi. Meistä tuskin kukaan on täydellinen vanhempi. Itse näen, että lapseni ei ole kärsinyt isovanhempien hoidossa, vaan saanut elämäänsä heidän myötään paljon lisää. Luultavasti tulen vanhempana tekemään paljon isompiakin virheitä, kuin sallimalla isovanhempien hoidon heidän säännöillään heidän kodissaan.
Eri vastaaja, mutta ei oo mielipideasioista kysymys, vaan oikeasti vakavista kiintymys- ja vuorovaikutussuhde ongelmista, joita lapsellesi noin aiheutat.
Aiheutat riskitekijän lapsesi elämään, kun hän ei saa muodostaa turvallista kiintymyssuhdetta sinuun, vauva ei ole valmis vielä tuollaiseen.
Nyt voit joko jäädä jankkaamaan tai katsoa peiliin ja alkaa huolehtia vauvastasi niin hyvin kun mahdollista ja luoda häneen niin turvallinen kiintymyssuhde kuin mahdollista, koska nämä asiat vaikuttavat lapsen tulevaan kehitykseen.
T yo psykan opiskelija (kehityspsykologia erit. sivuaa tätä koko ketjun aihetta), kommentoin tänne aiemminkin vuorovaikutussuhteesta mummon suhteen ja kuinka hän muodostaa riskitekijän ap lapsen kehitykselleMahd. Kirjoitusvirheet johtuvat phonen pienestä näppäimistöstä
Onko Sinulla jo omia lapsia? Varmaan ymmärrät, että kun mahdollisesti on myöhemmin, joudut tilanteisiin joissa tarvitset myös 8 kk lapsellesi hoitajaa. Lapseni on kasvanut ihan tavalliseksi 6 vuotiaaksi ja ollut jo päiväkodissakin 11 kuukauden iästä. Onnea opintoihisi - opiskeleminen on mahtava juttu!
Tottakai voi tarvita hoitajaa - vauvan reaktio siihen tosin kertoo paljon kiintymyssuhteesta. Ja toistuvat tilanteet 8kk ja alle sen vauvalla, jossa joutuu pois ensisijaisesta ympäristöstään ja ensisijaisten huoltajien luota (vauvalle mummokin on siinä iässä ”vieras”, koska ei ole vielä valmiuksia vauvalla muodostaa vielä turvallista suhdetta muihin aikuisiin)
Myöskin 11kk on hyvin nuori pärjäämään hoitopäivät ilman huoltajaa, mutta en ota siihen enempää kantaa. Hienoa, että on hyvinvoiva 6v! Kerron vain mitä monissa tutkimuksissa on havaittu kiintymyssuhteesta.T psykan opiskelija
En nyt mene varmaksi sanomaan, mutta minulla on mielikuva, että olisin kuullut uudesta tutkimuksesta, joka olisi antanut viitteitä siitä, että vauvalle voisi muodostua kiintymyssuhde useampaan ihmiseen. En ole lukenut tutkimusta, enkä muista olenko nähnyt siitä otsikon massamediassa vai alan lehdessä vai mainittiinko luennolla viime keväänä.
Vauva kykenee muodostamaan primäärisen hoitosuhteen max. 2 ihmiseen, eli yleensä äitiin ja isään. Primäärisen hoitosuhteen evääminen aiheuttaa annihilaatioreaktion, puhutaan myös annihilaatiokauhusta. Vuoden ikäinen kykenee säilyttämään mielikuvan primäärisestä hoitajastaan noin yhden vuorokauden ajan. Puolivuotias ei säilytä mielikuvaa edes puolta vuorokautta vaan saa annihilaatioreaktion esim ollessaan viikonlopun erossa ensisijaisesta hoivaajastaan. Vauvan kortisolitasot nousevat eli stressaantuu ja olemassaolon kokemus häviää. Annihiloitunut vauva "ei edes huomaa" kun vanhemmat palaavat hänen luokseen. Terve reaktio on itku ja kiukuttelu.
Aiemmin äitiyslomat olivat lyhyitä ja vauva piti jättää vieraalle hoitoon jo 2-3 kk ikäisenä. Onneksi eivät tienneet annihilaatiokauhusta mitään niin heistä kehittyi aivan normaaleita, kunnon kansalaisia.
Suomalaisilla(kaan) yleisin kiintymyssuhdemalli ei ole turvallinen kiintymys. Kyllä lapsuudessa vakiintunut kiintymyssuhdemalli voi vaikuttaa aikuisena mm. parisuhteessa mustasukkaisuuteen, ripustautumiseen, puhumattomuuteen jne.
"Normaali, kunnon kansalainen" ei välttämättä siltikään ole henkisesti täysin ehjä. Osa aikuisista työstää erilaisilla self help -kirjoilla esimerkiksi tunnelukkojaan, nämäkin lapsuudessa opittuja haitallisia selviytymismekanismeja.
On helpompaa (ja halvempaa) yrittää kasvattaa ehjiä lapsia kuin korjata rikkinäisiä aikuisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse lähtenyt siitä, että kun lapsi on isovanhemmilla, niin hän on siellä heidän säännöillään. En halua yrittää kontrolloida tilannetta isovanhempien kodissa. Vastaavasti kotona on kodin säännöt. Joustoa tarvitaan kummaltakin puolen.
Oletko siis todella jättänyt 8-kuisen isovanhemmille? Joilla selkeitä mt-ongelmia?
Heitteillejättö.
Olen jättänyt tuon ikäisen isovanhemmille. En ole nähnyt asiassa ongelmaa. Heitteillejättökö - tuskinpa vain.
On se erittäin huonoa vanhemmuutta.
Ja ap:n anopilla on ihan selkeitä mt-ongelmia joten vauva ei tod kuulu mummolaan.
Se on Sinun mielipiteesi. Meistä tuskin kukaan on täydellinen vanhempi. Itse näen, että lapseni ei ole kärsinyt isovanhempien hoidossa, vaan saanut elämäänsä heidän myötään paljon lisää. Luultavasti tulen vanhempana tekemään paljon isompiakin virheitä, kuin sallimalla isovanhempien hoidon heidän säännöillään heidän kodissaan.
Eri vastaaja, mutta ei oo mielipideasioista kysymys, vaan oikeasti vakavista kiintymys- ja vuorovaikutussuhde ongelmista, joita lapsellesi noin aiheutat.
Aiheutat riskitekijän lapsesi elämään, kun hän ei saa muodostaa turvallista kiintymyssuhdetta sinuun, vauva ei ole valmis vielä tuollaiseen.
Nyt voit joko jäädä jankkaamaan tai katsoa peiliin ja alkaa huolehtia vauvastasi niin hyvin kun mahdollista ja luoda häneen niin turvallinen kiintymyssuhde kuin mahdollista, koska nämä asiat vaikuttavat lapsen tulevaan kehitykseen.
T yo psykan opiskelija (kehityspsykologia erit. sivuaa tätä koko ketjun aihetta), kommentoin tänne aiemminkin vuorovaikutussuhteesta mummon suhteen ja kuinka hän muodostaa riskitekijän ap lapsen kehitykselleMahd. Kirjoitusvirheet johtuvat phonen pienestä näppäimistöstä
Onko Sinulla jo omia lapsia? Varmaan ymmärrät, että kun mahdollisesti on myöhemmin, joudut tilanteisiin joissa tarvitset myös 8 kk lapsellesi hoitajaa. Lapseni on kasvanut ihan tavalliseksi 6 vuotiaaksi ja ollut jo päiväkodissakin 11 kuukauden iästä. Onnea opintoihisi - opiskeleminen on mahtava juttu!
Tottakai voi tarvita hoitajaa - vauvan reaktio siihen tosin kertoo paljon kiintymyssuhteesta. Ja toistuvat tilanteet 8kk ja alle sen vauvalla, jossa joutuu pois ensisijaisesta ympäristöstään ja ensisijaisten huoltajien luota (vauvalle mummokin on siinä iässä ”vieras”, koska ei ole vielä valmiuksia vauvalla muodostaa vielä turvallista suhdetta muihin aikuisiin)
Myöskin 11kk on hyvin nuori pärjäämään hoitopäivät ilman huoltajaa, mutta en ota siihen enempää kantaa. Hienoa, että on hyvinvoiva 6v! Kerron vain mitä monissa tutkimuksissa on havaittu kiintymyssuhteesta.T psykan opiskelija
En nyt mene varmaksi sanomaan, mutta minulla on mielikuva, että olisin kuullut uudesta tutkimuksesta, joka olisi antanut viitteitä siitä, että vauvalle voisi muodostua kiintymyssuhde useampaan ihmiseen. En ole lukenut tutkimusta, enkä muista olenko nähnyt siitä otsikon massamediassa vai alan lehdessä vai mainittiinko luennolla viime keväänä.
Vauva kykenee muodostamaan primäärisen hoitosuhteen max. 2 ihmiseen, eli yleensä äitiin ja isään. Primäärisen hoitosuhteen evääminen aiheuttaa annihilaatioreaktion, puhutaan myös annihilaatiokauhusta. Vuoden ikäinen kykenee säilyttämään mielikuvan primäärisestä hoitajastaan noin yhden vuorokauden ajan. Puolivuotias ei säilytä mielikuvaa edes puolta vuorokautta vaan saa annihilaatioreaktion esim ollessaan viikonlopun erossa ensisijaisesta hoivaajastaan. Vauvan kortisolitasot nousevat eli stressaantuu ja olemassaolon kokemus häviää. Annihiloitunut vauva "ei edes huomaa" kun vanhemmat palaavat hänen luokseen. Terve reaktio on itku ja kiukuttelu.
Aiemmin äitiyslomat olivat lyhyitä ja vauva piti jättää vieraalle hoitoon jo 2-3 kk ikäisenä. Onneksi eivät tienneet annihilaatiokauhusta mitään niin heistä kehittyi aivan normaaleita, kunnon kansalaisia.
Suomalaisilla(kaan) yleisin kiintymyssuhdemalli ei ole turvallinen kiintymys. Kyllä lapsuudessa vakiintunut kiintymyssuhdemalli voi vaikuttaa aikuisena mm. parisuhteessa mustasukkaisuuteen, ripustautumiseen, puhumattomuuteen jne.
"Normaali, kunnon kansalainen" ei välttämättä siltikään ole henkisesti täysin ehjä. Osa aikuisista työstää erilaisilla self help -kirjoilla esimerkiksi tunnelukkojaan, nämäkin lapsuudessa opittuja haitallisia selviytymismekanismeja.
On helpompaa (ja halvempaa) yrittää kasvattaa ehjiä lapsia kuin korjata rikkinäisiä aikuisia.
Voi luoja ! Olen varmaan tosi lukossa , koska en edes aiemmin kuullut koko tunnelukko käsitettä ja avainkin varmaan jo ruostunut. En silti suostu mt-ongelmaiseksi.Varmaan jokainen saisi jonkun ongelman itselleen , jos joku "asiantuntija " oikein kaivelisi, mutta mitä iloa siitä olisi.
Eikö ole raskasta hoitaa ja kasvattaa lasta , jos koko ajan ja joka tilanteessa miettii mitä se ja se tutkimus tässä tilanteessa suosittelee tekemään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse lähtenyt siitä, että kun lapsi on isovanhemmilla, niin hän on siellä heidän säännöillään. En halua yrittää kontrolloida tilannetta isovanhempien kodissa. Vastaavasti kotona on kodin säännöt. Joustoa tarvitaan kummaltakin puolen.
Oletko siis todella jättänyt 8-kuisen isovanhemmille? Joilla selkeitä mt-ongelmia?
Heitteillejättö.
Olen jättänyt tuon ikäisen isovanhemmille. En ole nähnyt asiassa ongelmaa. Heitteillejättökö - tuskinpa vain.
On se erittäin huonoa vanhemmuutta.
Ja ap:n anopilla on ihan selkeitä mt-ongelmia joten vauva ei tod kuulu mummolaan.
Se on Sinun mielipiteesi. Meistä tuskin kukaan on täydellinen vanhempi. Itse näen, että lapseni ei ole kärsinyt isovanhempien hoidossa, vaan saanut elämäänsä heidän myötään paljon lisää. Luultavasti tulen vanhempana tekemään paljon isompiakin virheitä, kuin sallimalla isovanhempien hoidon heidän säännöillään heidän kodissaan.
Eri vastaaja, mutta ei oo mielipideasioista kysymys, vaan oikeasti vakavista kiintymys- ja vuorovaikutussuhde ongelmista, joita lapsellesi noin aiheutat.
Aiheutat riskitekijän lapsesi elämään, kun hän ei saa muodostaa turvallista kiintymyssuhdetta sinuun, vauva ei ole valmis vielä tuollaiseen.
Nyt voit joko jäädä jankkaamaan tai katsoa peiliin ja alkaa huolehtia vauvastasi niin hyvin kun mahdollista ja luoda häneen niin turvallinen kiintymyssuhde kuin mahdollista, koska nämä asiat vaikuttavat lapsen tulevaan kehitykseen.
T yo psykan opiskelija (kehityspsykologia erit. sivuaa tätä koko ketjun aihetta), kommentoin tänne aiemminkin vuorovaikutussuhteesta mummon suhteen ja kuinka hän muodostaa riskitekijän ap lapsen kehitykselleMahd. Kirjoitusvirheet johtuvat phonen pienestä näppäimistöstä
Onko Sinulla jo omia lapsia? Varmaan ymmärrät, että kun mahdollisesti on myöhemmin, joudut tilanteisiin joissa tarvitset myös 8 kk lapsellesi hoitajaa. Lapseni on kasvanut ihan tavalliseksi 6 vuotiaaksi ja ollut jo päiväkodissakin 11 kuukauden iästä. Onnea opintoihisi - opiskeleminen on mahtava juttu!
Tottakai voi tarvita hoitajaa - vauvan reaktio siihen tosin kertoo paljon kiintymyssuhteesta. Ja toistuvat tilanteet 8kk ja alle sen vauvalla, jossa joutuu pois ensisijaisesta ympäristöstään ja ensisijaisten huoltajien luota (vauvalle mummokin on siinä iässä ”vieras”, koska ei ole vielä valmiuksia vauvalla muodostaa vielä turvallista suhdetta muihin aikuisiin)
Myöskin 11kk on hyvin nuori pärjäämään hoitopäivät ilman huoltajaa, mutta en ota siihen enempää kantaa. Hienoa, että on hyvinvoiva 6v! Kerron vain mitä monissa tutkimuksissa on havaittu kiintymyssuhteesta.T psykan opiskelija
En nyt mene varmaksi sanomaan, mutta minulla on mielikuva, että olisin kuullut uudesta tutkimuksesta, joka olisi antanut viitteitä siitä, että vauvalle voisi muodostua kiintymyssuhde useampaan ihmiseen. En ole lukenut tutkimusta, enkä muista olenko nähnyt siitä otsikon massamediassa vai alan lehdessä vai mainittiinko luennolla viime keväänä.
Vauva kykenee muodostamaan primäärisen hoitosuhteen max. 2 ihmiseen, eli yleensä äitiin ja isään. Primäärisen hoitosuhteen evääminen aiheuttaa annihilaatioreaktion, puhutaan myös annihilaatiokauhusta. Vuoden ikäinen kykenee säilyttämään mielikuvan primäärisestä hoitajastaan noin yhden vuorokauden ajan. Puolivuotias ei säilytä mielikuvaa edes puolta vuorokautta vaan saa annihilaatioreaktion esim ollessaan viikonlopun erossa ensisijaisesta hoivaajastaan. Vauvan kortisolitasot nousevat eli stressaantuu ja olemassaolon kokemus häviää. Annihiloitunut vauva "ei edes huomaa" kun vanhemmat palaavat hänen luokseen. Terve reaktio on itku ja kiukuttelu.
Aiemmin äitiyslomat olivat lyhyitä ja vauva piti jättää vieraalle hoitoon jo 2-3 kk ikäisenä. Onneksi eivät tienneet annihilaatiokauhusta mitään niin heistä kehittyi aivan normaaleita, kunnon kansalaisia.
Suomalaisilla(kaan) yleisin kiintymyssuhdemalli ei ole turvallinen kiintymys. Kyllä lapsuudessa vakiintunut kiintymyssuhdemalli voi vaikuttaa aikuisena mm. parisuhteessa mustasukkaisuuteen, ripustautumiseen, puhumattomuuteen jne.
"Normaali, kunnon kansalainen" ei välttämättä siltikään ole henkisesti täysin ehjä. Osa aikuisista työstää erilaisilla self help -kirjoilla esimerkiksi tunnelukkojaan, nämäkin lapsuudessa opittuja haitallisia selviytymismekanismeja.
On helpompaa (ja halvempaa) yrittää kasvattaa ehjiä lapsia kuin korjata rikkinäisiä aikuisia.
Voi luoja ! Olen varmaan tosi lukossa , koska en edes aiemmin kuullut koko tunnelukko käsitettä ja avainkin varmaan jo ruostunut. En silti suostu mt-ongelmaiseksi.Varmaan jokainen saisi jonkun ongelman itselleen , jos joku "asiantuntija " oikein kaivelisi, mutta mitä iloa siitä olisi.
Eikö ole raskasta hoitaa ja kasvattaa lasta , jos koko ajan ja joka tilanteessa miettii mitä se ja se tutkimus tässä tilanteessa suosittelee tekemään?
Paljon raskaampaa se lastenhoito ja kasvattaminen on ilman punaista lankaa. Pystyn toimimaan loogisesti ja rauhallisesti kun ymmärrän vähän mistä milloinkin tuulee ja mitä lapset viestittävät kiukutteluillaan vaikka päiväkotipäivän jälkeen. Olen rauhallisen tietoinen turvallisen kiintymyssuhdemallin syntymiseen vaikuttavista asioista, minusta se on ymmärrettävää biologiaa eikä mitään supervanhemmuutta vaativaa rakettitiedettä.
Ja tosiaan, harva "suostuu" mt-ongelmaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse lähtenyt siitä, että kun lapsi on isovanhemmilla, niin hän on siellä heidän säännöillään. En halua yrittää kontrolloida tilannetta isovanhempien kodissa. Vastaavasti kotona on kodin säännöt. Joustoa tarvitaan kummaltakin puolen.
Oletko siis todella jättänyt 8-kuisen isovanhemmille? Joilla selkeitä mt-ongelmia?
Heitteillejättö.
Olen jättänyt tuon ikäisen isovanhemmille. En ole nähnyt asiassa ongelmaa. Heitteillejättökö - tuskinpa vain.
On se erittäin huonoa vanhemmuutta.
Ja ap:n anopilla on ihan selkeitä mt-ongelmia joten vauva ei tod kuulu mummolaan.
Se on Sinun mielipiteesi. Meistä tuskin kukaan on täydellinen vanhempi. Itse näen, että lapseni ei ole kärsinyt isovanhempien hoidossa, vaan saanut elämäänsä heidän myötään paljon lisää. Luultavasti tulen vanhempana tekemään paljon isompiakin virheitä, kuin sallimalla isovanhempien hoidon heidän säännöillään heidän kodissaan.
Eri vastaaja, mutta ei oo mielipideasioista kysymys, vaan oikeasti vakavista kiintymys- ja vuorovaikutussuhde ongelmista, joita lapsellesi noin aiheutat.
Aiheutat riskitekijän lapsesi elämään, kun hän ei saa muodostaa turvallista kiintymyssuhdetta sinuun, vauva ei ole valmis vielä tuollaiseen.
Nyt voit joko jäädä jankkaamaan tai katsoa peiliin ja alkaa huolehtia vauvastasi niin hyvin kun mahdollista ja luoda häneen niin turvallinen kiintymyssuhde kuin mahdollista, koska nämä asiat vaikuttavat lapsen tulevaan kehitykseen.
T yo psykan opiskelija (kehityspsykologia erit. sivuaa tätä koko ketjun aihetta), kommentoin tänne aiemminkin vuorovaikutussuhteesta mummon suhteen ja kuinka hän muodostaa riskitekijän ap lapsen kehitykselleMahd. Kirjoitusvirheet johtuvat phonen pienestä näppäimistöstä
Onko Sinulla jo omia lapsia? Varmaan ymmärrät, että kun mahdollisesti on myöhemmin, joudut tilanteisiin joissa tarvitset myös 8 kk lapsellesi hoitajaa. Lapseni on kasvanut ihan tavalliseksi 6 vuotiaaksi ja ollut jo päiväkodissakin 11 kuukauden iästä. Onnea opintoihisi - opiskeleminen on mahtava juttu!
Tottakai voi tarvita hoitajaa - vauvan reaktio siihen tosin kertoo paljon kiintymyssuhteesta. Ja toistuvat tilanteet 8kk ja alle sen vauvalla, jossa joutuu pois ensisijaisesta ympäristöstään ja ensisijaisten huoltajien luota (vauvalle mummokin on siinä iässä ”vieras”, koska ei ole vielä valmiuksia vauvalla muodostaa vielä turvallista suhdetta muihin aikuisiin)
Myöskin 11kk on hyvin nuori pärjäämään hoitopäivät ilman huoltajaa, mutta en ota siihen enempää kantaa. Hienoa, että on hyvinvoiva 6v! Kerron vain mitä monissa tutkimuksissa on havaittu kiintymyssuhteesta.T psykan opiskelija
En nyt mene varmaksi sanomaan, mutta minulla on mielikuva, että olisin kuullut uudesta tutkimuksesta, joka olisi antanut viitteitä siitä, että vauvalle voisi muodostua kiintymyssuhde useampaan ihmiseen. En ole lukenut tutkimusta, enkä muista olenko nähnyt siitä otsikon massamediassa vai alan lehdessä vai mainittiinko luennolla viime keväänä.
Vauva kykenee muodostamaan primäärisen hoitosuhteen max. 2 ihmiseen, eli yleensä äitiin ja isään. Primäärisen hoitosuhteen evääminen aiheuttaa annihilaatioreaktion, puhutaan myös annihilaatiokauhusta. Vuoden ikäinen kykenee säilyttämään mielikuvan primäärisestä hoitajastaan noin yhden vuorokauden ajan. Puolivuotias ei säilytä mielikuvaa edes puolta vuorokautta vaan saa annihilaatioreaktion esim ollessaan viikonlopun erossa ensisijaisesta hoivaajastaan. Vauvan kortisolitasot nousevat eli stressaantuu ja olemassaolon kokemus häviää. Annihiloitunut vauva "ei edes huomaa" kun vanhemmat palaavat hänen luokseen. Terve reaktio on itku ja kiukuttelu.
Aiemmin äitiyslomat olivat lyhyitä ja vauva piti jättää vieraalle hoitoon jo 2-3 kk ikäisenä. Onneksi eivät tienneet annihilaatiokauhusta mitään niin heistä kehittyi aivan normaaleita, kunnon kansalaisia.
Suomalaisilla(kaan) yleisin kiintymyssuhdemalli ei ole turvallinen kiintymys. Kyllä lapsuudessa vakiintunut kiintymyssuhdemalli voi vaikuttaa aikuisena mm. parisuhteessa mustasukkaisuuteen, ripustautumiseen, puhumattomuuteen jne.
"Normaali, kunnon kansalainen" ei välttämättä siltikään ole henkisesti täysin ehjä. Osa aikuisista työstää erilaisilla self help -kirjoilla esimerkiksi tunnelukkojaan, nämäkin lapsuudessa opittuja haitallisia selviytymismekanismeja.
On helpompaa (ja halvempaa) yrittää kasvattaa ehjiä lapsia kuin korjata rikkinäisiä aikuisia.
Voi luoja ! Olen varmaan tosi lukossa , koska en edes aiemmin kuullut koko tunnelukko käsitettä ja avainkin varmaan jo ruostunut. En silti suostu mt-ongelmaiseksi.Varmaan jokainen saisi jonkun ongelman itselleen , jos joku "asiantuntija " oikein kaivelisi, mutta mitä iloa siitä olisi.
Eikö ole raskasta hoitaa ja kasvattaa lasta , jos koko ajan ja joka tilanteessa miettii mitä se ja se tutkimus tässä tilanteessa suosittelee tekemään?
Itseasiassa tunnelukko ei tarkoita sitä, että olisi mitään mt-ongelmia. Kannattaa googlata ja sivistää itseään, niin tietää mistä puhutaan
T eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihmissuhteissa ole ykkösiä eikä kakkosia. On vain riittävän hyviä ihmisiä ja sopivia paikalleen. En itsekään voi tehdä mitään ykkös-kakkos-kolmos -jakoja puolisoni, lasteni, vanhempieni, isovanhempieni ja sisarusteni välillä. Kaikki ovat tärkeitä ja kaikkia tarvitsen johonkin. Mutta kai on sitten uskottava näitä tutkimuksia.
Nyt kaikki väsyneet isovanhemmat, jotka ei jaksaisi hoitaa lapsenlapsiaan niin paljon, kuin heiltä sitä vaaditaan, voi vedota tähän aiemman kirjoittajan esiin tuomaan tutkimukseen:
"Erossaolo ensisijaisesta hoivaajasta niin pitkään, että emotionaalisia tarpeita täyttää toinen ihminen, nostaa lapsen aivojen kortisolitasoja - huomionarvoista on se, ettei stressi tasaannu edes päästessä viimein äidin syliin vaan lapselle jää "hälytys" päälle. Äiti on ykkönen, niin hyvässä kuin pahassa, jo evoluution näkökulmasta tällainen side on ollut välttämätön. Äitien "yliherkkyydet" ja leijonaemoilut ovat evoluution keino turvata jälkeläisen turvallinen kasvu."
Ja äidit, ottakaa tämä vakavasti! Teidän on itsenne hoidettava lapsenne. Ei puhettakaan sitten enää mistään mummojen ja kummien lapsenhoitovelvollisuuksista.
Tähän mennessä Suomi on siis täynnä ihmisiä, joita on hoidettu lapsena muuallakin kuin kotona ja se on ehkä pääsyy tähän ihmisten yleiseen pahoinvointiin yhteiskunnassamme. Nyt tulevat ja olevat pikkulasten vanhemmat alkavat itse täyspäiväisesti ja -öisesti hoitaa omat lapsensa, joten on ehkä mahdollista, että Suomi vielä pelastuu.
Olen kummi. En ota enää kummilasta hoitooni. En edes yhden elokuvanäytöksen ajaksi, koska lapsen stressitila on paljon huolestuttavampi asia kuin näiden lapsen vanhempien edes hetkellinen "yhteinen laatuaika." Hyvä että sain tuon tutkimustuloksen täältä, voin näyttää sen heille kun seur. kerran minua taas pyydetään kaitsemaan heidän lastaan.
"Ei ihmissuhteissa ole ykkösiä ja kakkosia". Jos lasteni kummit sanoisivat jotain tuollaista, ihmettelisin kyllä. Ihmissuhteissa, mitä tulee varhaislapsuuteen, nimenomaan on ja pitää olla ykkösiä ja kakkosia ja kolmosia. Lapsen lähipiirin pitäisi tiedostaa tämä! Innokas lapseton kummi joka ei ymmärrä äidin merkitystä ei osaa suhtautua lapsen äidinkaipuuseen esim. yöhoidon aikana. Äitiä kaipaavalle lapselle hihkaistaan "et sinä nyt äitiä tarvitse, olet minun kanssa." Lapsi jää tyhjän päälle tunteensa kanssa ja tuntee epävarmuutta ja epäluottamusta äitiään kohtaan. Fiksu aikuinen tuo ikävöintitilanteessa äidin "lähelle" - puhutaan äidistä, katsotaan hänestä kuvia, soitetaan äidille ja sanoitetaan tapahtumia ennen äidin näkemistä. "Syödään iltapala ja pestään hampaat, luetaan se-ja-se-kirja ja käydään nukkumaan. Aamupalan jälkeen äiti tulee - mehän voitais tehdä äidillekin voileipä valmiiksi?"
Jaa minulleko ajattelit vastaavasi? Minä en ole kuvaamanlaisesi kummi. Minulla on kolme lasta itsellänikin. Vanhemmat lähtee aina lapsen tuotuaan mahdollisimman nopeasti pois paikalta, että pääsevät pian lapsesta eroon ja saavat olla kahden. Lapsen poishakukin on aina arvoitus, sanotaan joku aika, milloin lapsi haetaan, mutta se ei ikinä pidä paikkaansa, yleensä viivästyy tuntitolkulla. "Haetaan aamulla" voi tarkoittaa, että haetaan joskus iltapäivällä tai illalla. Tee siinä sitten äidille valmiiksi voileipä. Minä nyt en missään nimessä yritä omia lasta itselleni, miksi minä niin tekisin?
Lapsessa ei ole mitään vikaa, mutta miksi vanhemmat haluaa niin paljon olla siitä erossa, se ihmetyttää.
No, aion nyt tehdä tähän stopin. Tiedän kyllä, että en ole ainoa, jolle lasta kiikutetaan hoitoon, kun tarvitaan sitä omaa aikaa, mutta sille en mahda mitään. Pudotan itseni ainakin tästä ringistä ja kerron heille tuosta tutkimuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihmissuhteissa ole ykkösiä eikä kakkosia. On vain riittävän hyviä ihmisiä ja sopivia paikalleen. En itsekään voi tehdä mitään ykkös-kakkos-kolmos -jakoja puolisoni, lasteni, vanhempieni, isovanhempieni ja sisarusteni välillä. Kaikki ovat tärkeitä ja kaikkia tarvitsen johonkin. Mutta kai on sitten uskottava näitä tutkimuksia.
Nyt kaikki väsyneet isovanhemmat, jotka ei jaksaisi hoitaa lapsenlapsiaan niin paljon, kuin heiltä sitä vaaditaan, voi vedota tähän aiemman kirjoittajan esiin tuomaan tutkimukseen:
"Erossaolo ensisijaisesta hoivaajasta niin pitkään, että emotionaalisia tarpeita täyttää toinen ihminen, nostaa lapsen aivojen kortisolitasoja - huomionarvoista on se, ettei stressi tasaannu edes päästessä viimein äidin syliin vaan lapselle jää "hälytys" päälle. Äiti on ykkönen, niin hyvässä kuin pahassa, jo evoluution näkökulmasta tällainen side on ollut välttämätön. Äitien "yliherkkyydet" ja leijonaemoilut ovat evoluution keino turvata jälkeläisen turvallinen kasvu."
Ja äidit, ottakaa tämä vakavasti! Teidän on itsenne hoidettava lapsenne. Ei puhettakaan sitten enää mistään mummojen ja kummien lapsenhoitovelvollisuuksista.
Tähän mennessä Suomi on siis täynnä ihmisiä, joita on hoidettu lapsena muuallakin kuin kotona ja se on ehkä pääsyy tähän ihmisten yleiseen pahoinvointiin yhteiskunnassamme. Nyt tulevat ja olevat pikkulasten vanhemmat alkavat itse täyspäiväisesti ja -öisesti hoitaa omat lapsensa, joten on ehkä mahdollista, että Suomi vielä pelastuu.
Olen kummi. En ota enää kummilasta hoitooni. En edes yhden elokuvanäytöksen ajaksi, koska lapsen stressitila on paljon huolestuttavampi asia kuin näiden lapsen vanhempien edes hetkellinen "yhteinen laatuaika." Hyvä että sain tuon tutkimustuloksen täältä, voin näyttää sen heille kun seur. kerran minua taas pyydetään kaitsemaan heidän lastaan.
"Ei ihmissuhteissa ole ykkösiä ja kakkosia". Jos lasteni kummit sanoisivat jotain tuollaista, ihmettelisin kyllä. Ihmissuhteissa, mitä tulee varhaislapsuuteen, nimenomaan on ja pitää olla ykkösiä ja kakkosia ja kolmosia. Lapsen lähipiirin pitäisi tiedostaa tämä! Innokas lapseton kummi joka ei ymmärrä äidin merkitystä ei osaa suhtautua lapsen äidinkaipuuseen esim. yöhoidon aikana. Äitiä kaipaavalle lapselle hihkaistaan "et sinä nyt äitiä tarvitse, olet minun kanssa." Lapsi jää tyhjän päälle tunteensa kanssa ja tuntee epävarmuutta ja epäluottamusta äitiään kohtaan. Fiksu aikuinen tuo ikävöintitilanteessa äidin "lähelle" - puhutaan äidistä, katsotaan hänestä kuvia, soitetaan äidille ja sanoitetaan tapahtumia ennen äidin näkemistä. "Syödään iltapala ja pestään hampaat, luetaan se-ja-se-kirja ja käydään nukkumaan. Aamupalan jälkeen äiti tulee - mehän voitais tehdä äidillekin voileipä valmiiksi?"
Jaa minulleko ajattelit vastaavasi? Minä en ole kuvaamanlaisesi kummi. Minulla on kolme lasta itsellänikin. Vanhemmat lähtee aina lapsen tuotuaan mahdollisimman nopeasti pois paikalta, että pääsevät pian lapsesta eroon ja saavat olla kahden. Lapsen poishakukin on aina arvoitus, sanotaan joku aika, milloin lapsi haetaan, mutta se ei ikinä pidä paikkaansa, yleensä viivästyy tuntitolkulla. "Haetaan aamulla" voi tarkoittaa, että haetaan joskus iltapäivällä tai illalla. Tee siinä sitten äidille valmiiksi voileipä. Minä nyt en missään nimessä yritä omia lasta itselleni, miksi minä niin tekisin?
Lapsessa ei ole mitään vikaa, mutta miksi vanhemmat haluaa niin paljon olla siitä erossa, se ihmetyttää.
No, aion nyt tehdä tähän stopin. Tiedän kyllä, että en ole ainoa, jolle lasta kiikutetaan hoitoon, kun tarvitaan sitä omaa aikaa, mutta sille en mahda mitään. Pudotan itseni ainakin tästä ringistä ja kerron heille tuosta tutkimuksesta.
Et ole maininnut erittäin oleellista seikkaa eli lapsen ikää?
Mutta mikäli kertomasi on totta niin ehdottomasti kannattaa ottaa asia esille. Tosin luulenpa että haluat vain vängätä vastaan :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse lähtenyt siitä, että kun lapsi on isovanhemmilla, niin hän on siellä heidän säännöillään. En halua yrittää kontrolloida tilannetta isovanhempien kodissa. Vastaavasti kotona on kodin säännöt. Joustoa tarvitaan kummaltakin puolen.
Oletko siis todella jättänyt 8-kuisen isovanhemmille? Joilla selkeitä mt-ongelmia?
Heitteillejättö.
Olen jättänyt tuon ikäisen isovanhemmille. En ole nähnyt asiassa ongelmaa. Heitteillejättökö - tuskinpa vain.
On se erittäin huonoa vanhemmuutta.
Ja ap:n anopilla on ihan selkeitä mt-ongelmia joten vauva ei tod kuulu mummolaan.
Se on Sinun mielipiteesi. Meistä tuskin kukaan on täydellinen vanhempi. Itse näen, että lapseni ei ole kärsinyt isovanhempien hoidossa, vaan saanut elämäänsä heidän myötään paljon lisää. Luultavasti tulen vanhempana tekemään paljon isompiakin virheitä, kuin sallimalla isovanhempien hoidon heidän säännöillään heidän kodissaan.
Eri vastaaja, mutta ei oo mielipideasioista kysymys, vaan oikeasti vakavista kiintymys- ja vuorovaikutussuhde ongelmista, joita lapsellesi noin aiheutat.
Aiheutat riskitekijän lapsesi elämään, kun hän ei saa muodostaa turvallista kiintymyssuhdetta sinuun, vauva ei ole valmis vielä tuollaiseen.
Nyt voit joko jäädä jankkaamaan tai katsoa peiliin ja alkaa huolehtia vauvastasi niin hyvin kun mahdollista ja luoda häneen niin turvallinen kiintymyssuhde kuin mahdollista, koska nämä asiat vaikuttavat lapsen tulevaan kehitykseen.
T yo psykan opiskelija (kehityspsykologia erit. sivuaa tätä koko ketjun aihetta), kommentoin tänne aiemminkin vuorovaikutussuhteesta mummon suhteen ja kuinka hän muodostaa riskitekijän ap lapsen kehitykselleMahd. Kirjoitusvirheet johtuvat phonen pienestä näppäimistöstä
Onko Sinulla jo omia lapsia? Varmaan ymmärrät, että kun mahdollisesti on myöhemmin, joudut tilanteisiin joissa tarvitset myös 8 kk lapsellesi hoitajaa. Lapseni on kasvanut ihan tavalliseksi 6 vuotiaaksi ja ollut jo päiväkodissakin 11 kuukauden iästä. Onnea opintoihisi - opiskeleminen on mahtava juttu!
Tottakai voi tarvita hoitajaa - vauvan reaktio siihen tosin kertoo paljon kiintymyssuhteesta. Ja toistuvat tilanteet 8kk ja alle sen vauvalla, jossa joutuu pois ensisijaisesta ympäristöstään ja ensisijaisten huoltajien luota (vauvalle mummokin on siinä iässä ”vieras”, koska ei ole vielä valmiuksia vauvalla muodostaa vielä turvallista suhdetta muihin aikuisiin)
Myöskin 11kk on hyvin nuori pärjäämään hoitopäivät ilman huoltajaa, mutta en ota siihen enempää kantaa. Hienoa, että on hyvinvoiva 6v! Kerron vain mitä monissa tutkimuksissa on havaittu kiintymyssuhteesta.T psykan opiskelija
En nyt mene varmaksi sanomaan, mutta minulla on mielikuva, että olisin kuullut uudesta tutkimuksesta, joka olisi antanut viitteitä siitä, että vauvalle voisi muodostua kiintymyssuhde useampaan ihmiseen. En ole lukenut tutkimusta, enkä muista olenko nähnyt siitä otsikon massamediassa vai alan lehdessä vai mainittiinko luennolla viime keväänä.
Vauva kykenee muodostamaan primäärisen hoitosuhteen max. 2 ihmiseen, eli yleensä äitiin ja isään. Primäärisen hoitosuhteen evääminen aiheuttaa annihilaatioreaktion, puhutaan myös annihilaatiokauhusta. Vuoden ikäinen kykenee säilyttämään mielikuvan primäärisestä hoitajastaan noin yhden vuorokauden ajan. Puolivuotias ei säilytä mielikuvaa edes puolta vuorokautta vaan saa annihilaatioreaktion esim ollessaan viikonlopun erossa ensisijaisesta hoivaajastaan. Vauvan kortisolitasot nousevat eli stressaantuu ja olemassaolon kokemus häviää. Annihiloitunut vauva "ei edes huomaa" kun vanhemmat palaavat hänen luokseen. Terve reaktio on itku ja kiukuttelu.
Aiemmin äitiyslomat olivat lyhyitä ja vauva piti jättää vieraalle hoitoon jo 2-3 kk ikäisenä. Onneksi eivät tienneet annihilaatiokauhusta mitään niin heistä kehittyi aivan normaaleita, kunnon kansalaisia.
Suomalaisilla(kaan) yleisin kiintymyssuhdemalli ei ole turvallinen kiintymys. Kyllä lapsuudessa vakiintunut kiintymyssuhdemalli voi vaikuttaa aikuisena mm. parisuhteessa mustasukkaisuuteen, ripustautumiseen, puhumattomuuteen jne.
"Normaali, kunnon kansalainen" ei välttämättä siltikään ole henkisesti täysin ehjä. Osa aikuisista työstää erilaisilla self help -kirjoilla esimerkiksi tunnelukkojaan, nämäkin lapsuudessa opittuja haitallisia selviytymismekanismeja.
On helpompaa (ja halvempaa) yrittää kasvattaa ehjiä lapsia kuin korjata rikkinäisiä aikuisia.
Voi luoja ! Olen varmaan tosi lukossa , koska en edes aiemmin kuullut koko tunnelukko käsitettä ja avainkin varmaan jo ruostunut. En silti suostu mt-ongelmaiseksi.Varmaan jokainen saisi jonkun ongelman itselleen , jos joku "asiantuntija " oikein kaivelisi, mutta mitä iloa siitä olisi.
Eikö ole raskasta hoitaa ja kasvattaa lasta , jos koko ajan ja joka tilanteessa miettii mitä se ja se tutkimus tässä tilanteessa suosittelee tekemään?
Kehut, ettet edes tiedä, mikä tunnelukko on ja heti perään selität, ettei sulla ole mitään mielenterveyteen liittyvää ongelmia. Oletko varma? Defenssit ovat ainakin sitä luokkaa, että suosittelen tutustumaan asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko mummolla kumppania? Hakee vauvasta fyysistä läheisyyttä, jota ei muuten saa?
Vierailija kirjoitti:
Onko mummolla kumppania? Hakee vauvasta fyysistä läheisyyttä, jota ei muuten saa?
Jos on tällaisesta kyse niin voi voi :( Ap et voi sallia. Lapsi ei saa olla yhdenkään aikuisen läheisyyden kaipuun tyydyttäjä. Saati vauva joka ei voi ilmaista tahtoaan selvästi. Pitää ymmärtää että kyseessä todella epäterve kuvio. Enkä tarkoita mitään seksuaalista tällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihmissuhteissa ole ykkösiä eikä kakkosia. On vain riittävän hyviä ihmisiä ja sopivia paikalleen. En itsekään voi tehdä mitään ykkös-kakkos-kolmos -jakoja puolisoni, lasteni, vanhempieni, isovanhempieni ja sisarusteni välillä. Kaikki ovat tärkeitä ja kaikkia tarvitsen johonkin. Mutta kai on sitten uskottava näitä tutkimuksia.
Nyt kaikki väsyneet isovanhemmat, jotka ei jaksaisi hoitaa lapsenlapsiaan niin paljon, kuin heiltä sitä vaaditaan, voi vedota tähän aiemman kirjoittajan esiin tuomaan tutkimukseen:
"Erossaolo ensisijaisesta hoivaajasta niin pitkään, että emotionaalisia tarpeita täyttää toinen ihminen, nostaa lapsen aivojen kortisolitasoja - huomionarvoista on se, ettei stressi tasaannu edes päästessä viimein äidin syliin vaan lapselle jää "hälytys" päälle. Äiti on ykkönen, niin hyvässä kuin pahassa, jo evoluution näkökulmasta tällainen side on ollut välttämätön. Äitien "yliherkkyydet" ja leijonaemoilut ovat evoluution keino turvata jälkeläisen turvallinen kasvu."
Ja äidit, ottakaa tämä vakavasti! Teidän on itsenne hoidettava lapsenne. Ei puhettakaan sitten enää mistään mummojen ja kummien lapsenhoitovelvollisuuksista.
Tähän mennessä Suomi on siis täynnä ihmisiä, joita on hoidettu lapsena muuallakin kuin kotona ja se on ehkä pääsyy tähän ihmisten yleiseen pahoinvointiin yhteiskunnassamme. Nyt tulevat ja olevat pikkulasten vanhemmat alkavat itse täyspäiväisesti ja -öisesti hoitaa omat lapsensa, joten on ehkä mahdollista, että Suomi vielä pelastuu.
Olen kummi. En ota enää kummilasta hoitooni. En edes yhden elokuvanäytöksen ajaksi, koska lapsen stressitila on paljon huolestuttavampi asia kuin näiden lapsen vanhempien edes hetkellinen "yhteinen laatuaika." Hyvä että sain tuon tutkimustuloksen täältä, voin näyttää sen heille kun seur. kerran minua taas pyydetään kaitsemaan heidän lastaan.
"Ei ihmissuhteissa ole ykkösiä ja kakkosia". Jos lasteni kummit sanoisivat jotain tuollaista, ihmettelisin kyllä. Ihmissuhteissa, mitä tulee varhaislapsuuteen, nimenomaan on ja pitää olla ykkösiä ja kakkosia ja kolmosia. Lapsen lähipiirin pitäisi tiedostaa tämä! Innokas lapseton kummi joka ei ymmärrä äidin merkitystä ei osaa suhtautua lapsen äidinkaipuuseen esim. yöhoidon aikana. Äitiä kaipaavalle lapselle hihkaistaan "et sinä nyt äitiä tarvitse, olet minun kanssa." Lapsi jää tyhjän päälle tunteensa kanssa ja tuntee epävarmuutta ja epäluottamusta äitiään kohtaan. Fiksu aikuinen tuo ikävöintitilanteessa äidin "lähelle" - puhutaan äidistä, katsotaan hänestä kuvia, soitetaan äidille ja sanoitetaan tapahtumia ennen äidin näkemistä. "Syödään iltapala ja pestään hampaat, luetaan se-ja-se-kirja ja käydään nukkumaan. Aamupalan jälkeen äiti tulee - mehän voitais tehdä äidillekin voileipä valmiiksi?"
Jaa minulleko ajattelit vastaavasi? Minä en ole kuvaamanlaisesi kummi. Minulla on kolme lasta itsellänikin. Vanhemmat lähtee aina lapsen tuotuaan mahdollisimman nopeasti pois paikalta, että pääsevät pian lapsesta eroon ja saavat olla kahden. Lapsen poishakukin on aina arvoitus, sanotaan joku aika, milloin lapsi haetaan, mutta se ei ikinä pidä paikkaansa, yleensä viivästyy tuntitolkulla. "Haetaan aamulla" voi tarkoittaa, että haetaan joskus iltapäivällä tai illalla. Tee siinä sitten äidille valmiiksi voileipä. Minä nyt en missään nimessä yritä omia lasta itselleni, miksi minä niin tekisin?
Lapsessa ei ole mitään vikaa, mutta miksi vanhemmat haluaa niin paljon olla siitä erossa, se ihmetyttää.
No, aion nyt tehdä tähän stopin. Tiedän kyllä, että en ole ainoa, jolle lasta kiikutetaan hoitoon, kun tarvitaan sitä omaa aikaa, mutta sille en mahda mitään. Pudotan itseni ainakin tästä ringistä ja kerron heille tuosta tutkimuksesta.
Et ole maininnut erittäin oleellista seikkaa eli lapsen ikää?
Mutta mikäli kertomasi on totta niin ehdottomasti kannattaa ottaa asia esille. Tosin luulenpa että haluat vain vängätä vastaan :)
Ai anteeksi, lapsi on vähän yli yksivuotias ei siis vielä puoltatoista vuotta. Enkä vänkää tästä enempää. En viitsi hermostuttaa ketään enkä itseänikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihmissuhteissa ole ykkösiä eikä kakkosia. On vain riittävän hyviä ihmisiä ja sopivia paikalleen. En itsekään voi tehdä mitään ykkös-kakkos-kolmos -jakoja puolisoni, lasteni, vanhempieni, isovanhempieni ja sisarusteni välillä. Kaikki ovat tärkeitä ja kaikkia tarvitsen johonkin. Mutta kai on sitten uskottava näitä tutkimuksia.
Nyt kaikki väsyneet isovanhemmat, jotka ei jaksaisi hoitaa lapsenlapsiaan niin paljon, kuin heiltä sitä vaaditaan, voi vedota tähän aiemman kirjoittajan esiin tuomaan tutkimukseen:
"Erossaolo ensisijaisesta hoivaajasta niin pitkään, että emotionaalisia tarpeita täyttää toinen ihminen, nostaa lapsen aivojen kortisolitasoja - huomionarvoista on se, ettei stressi tasaannu edes päästessä viimein äidin syliin vaan lapselle jää "hälytys" päälle. Äiti on ykkönen, niin hyvässä kuin pahassa, jo evoluution näkökulmasta tällainen side on ollut välttämätön. Äitien "yliherkkyydet" ja leijonaemoilut ovat evoluution keino turvata jälkeläisen turvallinen kasvu."
Ja äidit, ottakaa tämä vakavasti! Teidän on itsenne hoidettava lapsenne. Ei puhettakaan sitten enää mistään mummojen ja kummien lapsenhoitovelvollisuuksista.
Tähän mennessä Suomi on siis täynnä ihmisiä, joita on hoidettu lapsena muuallakin kuin kotona ja se on ehkä pääsyy tähän ihmisten yleiseen pahoinvointiin yhteiskunnassamme. Nyt tulevat ja olevat pikkulasten vanhemmat alkavat itse täyspäiväisesti ja -öisesti hoitaa omat lapsensa, joten on ehkä mahdollista, että Suomi vielä pelastuu.
Olen kummi. En ota enää kummilasta hoitooni. En edes yhden elokuvanäytöksen ajaksi, koska lapsen stressitila on paljon huolestuttavampi asia kuin näiden lapsen vanhempien edes hetkellinen "yhteinen laatuaika." Hyvä että sain tuon tutkimustuloksen täältä, voin näyttää sen heille kun seur. kerran minua taas pyydetään kaitsemaan heidän lastaan.
"Ei ihmissuhteissa ole ykkösiä ja kakkosia". Jos lasteni kummit sanoisivat jotain tuollaista, ihmettelisin kyllä. Ihmissuhteissa, mitä tulee varhaislapsuuteen, nimenomaan on ja pitää olla ykkösiä ja kakkosia ja kolmosia. Lapsen lähipiirin pitäisi tiedostaa tämä! Innokas lapseton kummi joka ei ymmärrä äidin merkitystä ei osaa suhtautua lapsen äidinkaipuuseen esim. yöhoidon aikana. Äitiä kaipaavalle lapselle hihkaistaan "et sinä nyt äitiä tarvitse, olet minun kanssa." Lapsi jää tyhjän päälle tunteensa kanssa ja tuntee epävarmuutta ja epäluottamusta äitiään kohtaan. Fiksu aikuinen tuo ikävöintitilanteessa äidin "lähelle" - puhutaan äidistä, katsotaan hänestä kuvia, soitetaan äidille ja sanoitetaan tapahtumia ennen äidin näkemistä. "Syödään iltapala ja pestään hampaat, luetaan se-ja-se-kirja ja käydään nukkumaan. Aamupalan jälkeen äiti tulee - mehän voitais tehdä äidillekin voileipä valmiiksi?"
Tää on niin hilpeetä, että nauran vedet silmissä. Ei hyvää päivää vaan sinnekin!
Äidit on pimeetä sakkia. Pidetään vaan ne lapset kuplassa. Silleen pärjäävät elämässä myöhemmin, kun opitaan toimimaan vaan äidin kanssa. Rajoittavat äidit ry.
Alue: Aihe vapaa
Meilläkin on isovanhemmat läsnä säännöllisesti, välillä normiarjenkin pyörityksessä. Leikkivät lasten kanssa, vaihtavat vaippaa, välillä ottavat isoimmat kauppaan mukaan. Mutta vauvat eivät yökyläile ja jos on jätettävä hoitoon lääkärikäynnin tms ajaksi, tulevat isovanhemmat meille. Anopille jouduin tekemään esikoisen kohdalla selväksi että itkut itketään äidin sylissä ja me ollaan porukalla kun täällä käyvät, kun yritti pari kertaa vetäytyä toiseen huoneeseen pienen vauvan kanssa. Äiti on vauvan ja pienen lapsen olemisen ja elämisen keskiössä, homma toimii kun lähisuku ymmärtää tämän ja lapsista on iloa kaikille.