Nyt avaudun yksinäisestä elämästäni. Ihan sama, vaikka kuulostaisin miten säälittävältä tahansa

Vierailija kirjoitti:

Sinä kolmen pitkän viestin kirjoittaja - entä kun elää jo noin, eikä silti mikään ole muuttunut? Olet taas vain yksi typerys, joka luulee että oma tilanne pätee kaikkiin. Ja kyllä, sanon tämän töykeästi koska asenteesi on niin alentuva. Ei kukaan jaksa ikuisesti hymyillä noin typerille neuvoille ja neuvojille. Sinä olit negatiivinen ihminen joka ei osannut tehdä mitään yksin, älä yleistä sitä muihin.

Minä en ainakaan voi kiittää ketään neuvoista, koska yksikään ei ole sellainen jota en olisi jo vuosikausia kokeillut jos suinkin mahdollista. Mistä silloin pitäisi kiittää, kun neuvot ovat samaa luokkaa kuin nälkäiselle: jos leipä on loppu, syö kakkua. Joo yritys hyvä mutta samalla vain osoittaa kuinka pidätte yksinäisiä todella yksinkertaisina.

Minä semi-yksinäisenä taas koen, että nämä viestit olivat valaisevia ja rohkaisevia. Se, miksi en jaksa nykyään enää tutustua toisiin yksinäisiin, on juuri tuo sinunkin viestistäsi heijastuva asenne: kaikki näkökulmat ja ehdotukset otetaan veetuiluna tai muuten negatiivisesti ja asioita katsotaan vain sieltä omasta pikku poterosta. "Jos jokin vinkki ei ole auttanut MINUA, niin ei se silloin auta ketään muutakaan, ni!"

Tosi moni yksinäinen jämähtää määrittelemään itsensä vain sen yksinäisyyden kautta ja se on raskasta pidemmän päälle. Ja kyllä, olin itse samanlainen vielä pari vuotta sitten, kunnes älysin, että jos jatkuvasti hoen itselleni sitä, kuinka yksinäinen olen, se vain alkaa vahvistaa itse itseään ajan myötä. Ei minulla ole nytkään kuin ehkä yksi ystävä plus kaksi etäisempää kaveria mutta muutos alkoi tapahtua heti, kun lakkasin pitämästä itseäni jotenkin ystävättömyyteen tuomittuna. Se, mitä keinoja hyödyntämällä tähän pisteeseen pääsin, jääkööt nyt kertomatta. Ettei kukaan vaan pahoittaisi mieltään siitä, kuinka "alentuvia" me olemme kokemuksiamme jakaessamme.

En nyt tänne palstalle ala kaikkea ystävyyksiini liittyviä juttuja ala kertoilemaan, mutta pakko kertoa yhden ystäväni elämästä, jonka nykyinen aviomies on ollut kiilana sen jälkeen kun hän tuli ystäväni elämän kumppanikseen.  Tottakai olin iloinen ystäväni puolesta, kun hänkin silloin vuosia sitten löysi itselleen elämän toverinsa, jonka kanssa muutti myös asumaan yhteiseen kotiin.  Mutta alussa ystävälläni ja miehensä kanssa minulla ja omalla miehelläni synkkasi vallan hyvin, mutta sitten tapahtui ihmeellinen käänne, ja ystäväni mieskaveri järjesti ihan itse sellaisen tilanteen, että minä suutahdin, ja en enää sen jälkeen ole halunnut ystäväni miehen kanssa olla minkäänlaisissa yhteyksissä.  Huomasin kylläkin vuosien päästä tapahtumasta, että ystäväni mies yritti erään ikävän minun elämääni kuuluneen surullisen tapahtuman jälkeen olla ikään kuin ei mitään olisi ollutkaan, mutta en vaan millään ole kyennyt muuttamaan miehestä enää silloisen aikaisemman tapahtuman jälkeen positiivista kuvaa, ja enkä ole halunnut olla hänen kanssaan missään käymisissä.  Ystäväni kanssa olemme kuitenkin ilman hänen elämänkumppanin läsnäoloa olleet kaikki nämä viimeiset vuotemme yhteyksissä, mutta myönnettävähän se on, että ystäväni mies on haitannut tietyllä tavalla kanssakäymistämme ystävyytemme suhteen.  

Kaiken lisäksi ystäväni mies on osoittautunut muutenkin vuosien varrella todellakin erikoiseksi persoonaksi.  Ystäväni on kertonut, että hän on hyvin rajoittunut ihminen sosiaalisesti.  Mies ei halua olla muiden ihmisten kanssa kuin vain ja ainoastaan omien perheenjäsentensä kanssa, ja erään harrasteensa puitteissa tapaamiensa henkilöiden kanssa, ja heidänkin kanssa ei yhtään enempää kuin mitä pakollista.

No, itse olen onnekkas, etten ole onneksi yksinäinen, ja minulla on omat lapset eli perhe&sukulaiseni ja lasteni kautta olen saanut tutustua aivan uusiin ihmisiinkin vuosien saatossa. Lisäksi minulla on melkoisen paljon muitakin ihmissuhteita ympäriinsä.  Enemmänkin tekisi mieli olla ihan konkreettisesti yhteyksissä ja tavata päikkäin ystäviäni, mutta aikataulut eivät sovi, ja eikä aina riitä voimiakaan ajan puutteineenkaan ylimääräisiin tapaamisiin ystävien kanssa.

Toisaalta yksinäisyys on tunne, vaikka ihminen olisikin perheellinen ja sukulaisia olisi ympärillään sekä ystäviäkin, mutta silti ihminen saattaa tuntea, että on yksinäinen, ja kuvitella, että on yhdentekevä ihminen muille kanssaihmisille, vaikka ei sitä olisikaan, eikä olekkaan.

Kaikkea pitäisi saada, mutta edes töissä ei viitsi käydä. Ap on sellainen yhteiskunnan ja miehensä elätti, ettei olisi varaa paljon valittaa mistään. Vielä on mies ja lapsetkin. Eikö mikään riitä?

Sinä 3-osaisen pitkän jutun kirjoittaja!

Upea, rohkea tarina. Näit vaivaa ja panit itsesi likoon kertomalla sen meille!

Siinä oli tuttua erityisesti tuo, että kuormittaa ihmissuhteitaan vaatimalla niiltä liikaa.

Jotkut eivät tajua tuota ikinä.

Kiitos kirjoituksestasi! 💝 Se antoi paljon ajattelemisen aihetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki hyvät neuvot on jo mainittu.

Eikä yhdestäkään ole kiitetty.

Jokainen ystävystyy tyylillään.

Itse olen kyllä sen verran rehellinen, että jos toistuvasti joudun samanlaiseen ongelmaan aina uusien ihmisten kanssa, alan miettiä, mitä minussa on vialla, ja miten voisin muuttaa käytöstäni.

3 vuotta sitten maailmani muuttui kertaheitolla. Ymmärsin olevani hsp. Sen myötä tajusin itsestäni enemmän kuin koko siihenastisen elämäni aikana.

Ennen muuta suon itselleni ymmärtämystä ja täyden oikeuden olla sellainen kuin olen. Ymmärrän millaista seuraa kannattaa varoa. Osaan pitää napakasti rajani. Osaan myös olla parempi ystävä kuin ennen.

Voi kiitos teille neuvoista kuten "hanki elämä", "jotain vikaa sinussa on" ja "no en ihmettele ettei sulla ole ystäviä". Noin, oletteko kiitoksenkipeät nyt tyytyväisiä?

Mua ei haittaa, että sä haastat jatkuvasti riitaa, kun joku sanoo jotain, mistä olet eri mieltä. Mutta en kyllä usko että siitä on sullekaan mitään hyötyä.

Ei tuollaisista" neuvoistakaan" mitään hyötyä ole mutta niitä vain jaellaan kuin lähikaupan ämpäreitä.

Sä voit olla keskenäsi ihan mitä mieltä haluat.

Mutta täällä on muitakin keskustelemassa kuin sinä.

Mua liikuta sun rätkättäminen yhtään. Olen tuntenut kaltaisiasi: olet kiittämätön, laiska, piikikikäs ja ymmärrät tahallasi aina väärin.

Silti tivaat valmiita vastauksia. Kaikissa muissa on vikaa: sinussa ei koskaan.

Kun sinuun lopulta kyllästytään ja jäät yksin, et usko sitäkään.

Luulet ehkä, ettei netissä riiteleminen haittaa sua. Kivahan se on provota! Väärin. Riitaisa, ivallinen kommunikointi tulee sulle tavaksi, mikäli muuta olet koskaan osannutkaan.

Mieti itse, mitä siitä seuraa.

No jos et näe näissä joissain annetuissa neuvoissa mitään ilkeää ja alentuvaa niin emme tule koskaan ymmärtämään asioita samalla tavalla muutenkaan..jotkut tuntuu pitävän yksinäisiä jonain itseä huonompana, alempana rotuna, liekö se toimii defenssinä ettei tarvitse pelätä itse joutuvansa koskaan samaan asemaan, pätee myös työttömiin, sairaisiin, heihin joilta on lapsi kuol lut jne.

Jos on kaikkien muiden ihmisten seurassa aina vain yksinäinen olo, vika on omien korvien välissä.

Sitä ei mikään määrä ystäviä paranna.

Vain ihminen joka sietää yksinoloa ja pitää itsestään, voi olla hyvä ystävä. Tai ylipäänsä ystävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki hyvät neuvot on jo mainittu.

Eikä yhdestäkään ole kiitetty.

Jokainen ystävystyy tyylillään.

Itse olen kyllä sen verran rehellinen, että jos toistuvasti joudun samanlaiseen ongelmaan aina uusien ihmisten kanssa, alan miettiä, mitä minussa on vialla, ja miten voisin muuttaa käytöstäni.

3 vuotta sitten maailmani muuttui kertaheitolla. Ymmärsin olevani hsp. Sen myötä tajusin itsestäni enemmän kuin koko siihenastisen elämäni aikana.

Ennen muuta suon itselleni ymmärtämystä ja täyden oikeuden olla sellainen kuin olen. Ymmärrän millaista seuraa kannattaa varoa. Osaan pitää napakasti rajani. Osaan myös olla parempi ystävä kuin ennen.

Voi kiitos teille neuvoista kuten "hanki elämä", "jotain vikaa sinussa on" ja "no en ihmettele ettei sulla ole ystäviä". Noin, oletteko kiitoksenkipeät nyt tyytyväisiä?

Mua ei haittaa, että sä haastat jatkuvasti riitaa, kun joku sanoo jotain, mistä olet eri mieltä. Mutta en kyllä usko että siitä on sullekaan mitään hyötyä.

Ei tuollaisista" neuvoistakaan" mitään hyötyä ole mutta niitä vain jaellaan kuin lähikaupan ämpäreitä.

Sä voit olla keskenäsi ihan mitä mieltä haluat.

Mutta täällä on muitakin keskustelemassa kuin sinä.

Mua liikuta sun rätkättäminen yhtään. Olen tuntenut kaltaisiasi: olet kiittämätön, laiska, piikikikäs ja ymmärrät tahallasi aina väärin.

Silti tivaat valmiita vastauksia. Kaikissa muissa on vikaa: sinussa ei koskaan.

Kun sinuun lopulta kyllästytään ja jäät yksin, et usko sitäkään.

Luulet ehkä, ettei netissä riiteleminen haittaa sua. Kivahan se on provota! Väärin. Riitaisa, ivallinen kommunikointi tulee sulle tavaksi, mikäli muuta olet koskaan osannutkaan.

Mieti itse, mitä siitä seuraa.

No jos et näe näissä joissain annetuissa neuvoissa mitään ilkeää ja alentuvaa niin emme tule koskaan ymmärtämään asioita samalla tavalla muutenkaan..jotkut tuntuu pitävän yksinäisiä jonain itseä huonompana, alempana rotuna, liekö se toimii defenssinä ettei tarvitse pelätä itse joutuvansa koskaan samaan asemaan, pätee myös työttömiin, sairaisiin, heihin joilta on lapsi kuol lut jne.

Eihän yksinäisetkään pidä toisia yksinäisiä edes samanarvoisina kuin itseään. On olemassa lukuisia tapoja kohdata toisia yksinäisiä, mutta tämä vaihtoehtohan ei yksinäisille kelpaa. Kun yksinäisten seura ei kelpaa heille itselleenkään.

Vierailija kirjoitti:

Sinä kolmen pitkän viestin kirjoittaja - entä kun elää jo noin, eikä silti mikään ole muuttunut? Olet taas vain yksi typerys, joka luulee että oma tilanne pätee kaikkiin. Ja kyllä, sanon tämän töykeästi koska asenteesi on niin alentuva. Ei kukaan jaksa ikuisesti hymyillä noin typerille neuvoille ja neuvojille. Sinä olit negatiivinen ihminen joka ei osannut tehdä mitään yksin, älä yleistä sitä muihin.

Minä en ainakaan voi kiittää ketään neuvoista, koska yksikään ei ole sellainen jota en olisi jo vuosikausia kokeillut jos suinkin mahdollista. Mistä silloin pitäisi kiittää, kun neuvot ovat samaa luokkaa kuin nälkäiselle: jos leipä on loppu, syö kakkua. Joo yritys hyvä mutta samalla vain osoittaa kuinka pidätte yksinäisiä todella yksinkertaisina.

Millä lailla olisi sitten pitänyt neuvoa? Lukea netistä tutkimuksia että ”nyt asia on todistettu! Näin pääset eroon yksinäisyydestä!” laittaa linkki siitä tänne? Sanoa vielä perään ”lopeta valittaminen kun tässä on todistettu ratkaisu? Olisiko se ollut parempi? Ei. Myös silloin olisi varmasti tultu valittamaan että tuollaiset tutkimukset on vai huuhaata. Ainankin minulla on ollut jakaa henkilökohtaiseen kokemukseen pohjautuvaa tietoa. Kyllä, nämä toimivat minuun, en missään vaiheessa väittänyt että toimivat jokaiseen, mutta hemmetti! Ainankin toin ilmi ne asiat tapoina joita kokeilla! Enkä vain sanonut ”no viivoi, paska tilanne”. Se kun taas ei auta yhtään mitään. Jokainen henkilö on erilainen. Tästä syystä jokaisella on erilaiset taustat. Erilaiset tarinat. Tämä oli omani. Jos siitä on apua hienoa! Jos ei, ehkä jonkun toisen tarinasta on. Mutta ainankin olen yrittänyt tuoda esille keinoja joita kokeilla!

Toiseksi, en ole ajatusten lukija. Ap ei missään vaiheessa kertonut että on kokeillut näitä, kuten et myöskään sinä, minulle täysin ensimmäista kertaa puhuva ihminen. Kerro minulle miten luulit minun tietävän mitä sinun, täysin anonyymin henkilön elämään kuuluu ja eivät nämä ole kohdallasi toimineet?

Vierailija kirjoitti:

Kaikkea pitäisi saada, mutta edes töissä ei viitsi käydä. Ap on sellainen yhteiskunnan ja miehensä elätti, ettei olisi varaa paljon valittaa mistään. Vielä on mies ja lapsetkin. Eikö mikään riitä?

Tällaista tää naisten välinen solidaarisuus on. Kilpaillaan kenellä meneee huonoiten. :)

Olen ihan järkyttynyt tästä yksinäisyyden määrästä! Ja hei, en ole ivallinen vaan totaalisen yllättynyt ja surullinenkin.

En pysty ymmärtämään elämää, ettei olisi ketään jolle soittaa, tai kukaan ei lähtisi syömään. Huh huh!

Olen omistanut osan sydänystävistäni nuoruudesta asti. Osa heistä asuu ulkomailla (5), mutta pidämme tiiviisti yhteyttä ja kesäisin aina näemme. Olemme ihan perillä, kenen lapsella on ollut mahatauti, kuinka ratsastustunnit lähtivät käyntoin ym.

Välimatkat eivät erota aitoja ystäviä!

Täällä Suomessa omistan n.kymmenkunta sydänystävää ja hyviä tuttuja pari sataa.

Olen ollut vakavissa leikkauksissa, ja vaikka omistan perheen ja siskoja. Niin heidän lisäkseen ystäväni ovat olleet auttamassa ja tukemassa. Toimin samoin heidän suhteen. Jos ystävä soittaa ja itkee, lähden heti. Eräs heistä koki avioeron, ja tarvitsi paljon tukea.

Kun on itse ystävä, jakaa omastaan aikaa ja huomiota, tukee ja rohkaisee. Silloin voi saada sitä myös itse.

Mutta kuten avioliitto, niin ystävyyskin on antamista ja huomioimista. Se lähtee itsestä. Jos vain vaatii mulle mulle huomiota kiitos, niin ei sillä tosi ystäviä saada.

Ystävällisyys, myönteisyys, auttavaisuus. Tuki tiukan paikan tullen, siitä ystävyys rakentuu.

Toivon, että löydät ystäviä elämääsi.

Ap ei enää rakasta miestään..samoin mies on tottumuksesta ap:n kanssa.

Muutoin olisi jo keskustellut miehensä kanssa että haluaisi käydä YHDESSÄ enemmän ulkona.

Mitä ap:n mies harrastaa?

Onko ap:n miehellä ystäviä?

Onko ap:n miehen ystävillä vaimoja?

Eikö voisi kutsua pariskuntia vaikka viinin maistajaisiin?

Vierailija kirjoitti:

Mene 4h yhdistykseen kyselemään olisiko mahdollista päästä vanhuksien seuraksi Esim. ulkoiluttamaan tai lukemaan tai vain pitämään seuraa.

Ap täällä

En halua istua kuuntelemassa ventovieraan mummon horinoita.

Haluan ystävän , jonka kanssa voi vetää perseet ruotsinristeilyllä.

Haluan ystävän joka nauraa kun minulta pääsee pieru.

Haluan ystävän ,joka pitää minua kauniina ja kehuu vaatteitani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsoin puhelimentani äsken. Huomasin, että viimeksi minulle on soittanut joku kaverin tapainen 17. elokuuta. Pyysi palvelusta, johon sanoin ei. Sen jälkeen en ole kuullut hänestä mitään. Naapuri on soittanut sen jälkeen kerran, kysyi isännöitsijän nimeä. Yksi puhelu oli joltain liittymäkauppiaalta. Itse olen soittanut miehelleni useamman kerran, hän minulle vain muutaman kerran kolmen viimeisen kuukauden aikana.

En jaksa selittää miksi, mutta en ole työ- tai kouluelämässä tällä hetkellä. En harrasta mitään ihmisten parissa. Voisin kyllä, mutta en enää jaksa enkä uskalla. Minulla on mies, joka tekee pitkiä työpäiviä ja remontoi illat, ja jos ei remontoi niin on lasten kanssa. Iltaisin hänellä saattaa olla hetki minulle. On kyllä ihan tavallinen mies, ajattelee että minulle riittää kun illalla pussaa kerran ja että nukutaan samassa sängyssä. Lapsia on kolme. Nuorin on sen verran pieni vielä, että vaatii huomiota paljon. Isommista on jo vähän seuraakin. Säälittävää kyllä, ajattelin että ihanaa kun nuo kasvaa. On joku, kenen kanssa mennä elokuviin tai teatteriin. Miehen kanssa mennään kerran vuodessa, ehkä.

Minulla ei ole vanhempia elämässäni, eikä sisaruksia. Äiti on alkoholisti, isällä uusi vaimo, eikä isä ole kymmeneen vuoteen pitänyt yhteyttä. Sukulaisia ei kiinnosta. Kummitätini kerran vei syömään ja ihmetteli, että miten minusta on voinut tulla niin fiksu kaikesta huolimatta. Toista kertaa ei ole ottanut yhteyttä. Ja se onkin story of my life. Tutustun aika helposti toisiin, mutta kukaan ei kiinnostu sen enempää. Näen ihmisiä lähinnä lasten kautta, ja vanhempainilloissa on kyllä juttukavereita, mutta se jää aina siihen. Eilen olin nuorimmaisen kanssa eräässä lastentapahtumassa. Vilkutin kolmelle tutulle siellä, mutta kukaan ei tullut viereemme istumaan. Tunsin itseni jotenkin todella noloksi. Päätin, etten enää katsele ympärilleni missään - että sama se, onko jossain joku tuttu naama vai ei, kun en kuitenkaan kiinnosta sitä ihmistä yhtään.

Kuulostan masentuneelta, ja ehkä olenkin. En juttele aikuisten ihmisten kanssa muutamaa minuuttia kauempaa koskaan. Pyörin AV:lla, koska täällä on keskusteluja. Antaisin aika paljon, että olisi joku kenen kanssa keskustella maailmanmenosta, elämästä, kirjoista, elokuvista, sarjoista, politiikasta, historiasta, taiteesta ... Mutta ei. Ei ole mitään muuta, kuin tämä arki, joka on samanlaista 24/7. Ei ole lounaita kenenkään kanssa, ei kesäjuhlia, ei illanistujaisia. En ole koskaan ollut polttareissa, tupareissa tai juhlinut omia synttäreitäni kenenkään kanssa. Kolmekymppisiä en pitänyt ollenkaan, mies piti ja hänellä olikin täällä sukulaisia ja kavereita. Lenkillä käyn yksin, syömässä tai kahvilla yksin. Museossa, kesäteatterissa, elokuvissa yksin. Yksin, yksin, yksin. Aina vain niin helvetin yksin. Tuntuu, että se on jokin leima otsassani, joka saa ihmiset karttamaan minua. Joskus tuntuu, että toiset tuijottavat, mutta eivät sano mitään. Tekisi mieli huutaa, että mitä helvettiä te katsotte, mutta luultavasti vain kuvittelen (tai toivon?!) että he katsovat.

Ihan sekavaa sepustusta. Pelkään, että tähän ei kukaan vastaa. Että olen niin säälittävä, ettei minua huomata edes netissä (voi, miten pitkän sepustuksen voisin kirjoittaa siitä, miten näkymätön olen myös somessa, mutta en jaksa. Alkaisi vain itkettää, ja sitten hävettää).

Ei tuollaista stanan raamattua jaksa lukea. Ookkonää joku vähän hönö, kun tällaiselle palstalle noin vtun pitkän tarinan naputat? Ota mieheltäsi suikkarit ja käske sen laittaa sua rajusti. Siinä sisältöä päivään.

Jos sinä et mielenvikaisuudestasi johtuen jaksa lukea toisten viestejä, niin se ei tarkoita sitä, ettemme me muut lukisi. Sinulla näyttää olevan itsesi kanssa suuriakin ongelmia ja taatusti muidenkin kanssaihmisten kanssa, mitä tekstisi sisällöstäsi voi päätellä.

Vierailija kirjoitti:

Ap on siinä iässä, kun eletään ruuhkavuosia. Itse muistan kuinka silloin ajatuskin ystävien ja tuttavien tapaamisesta uuvutti. Vaativa työ, pienet lapset ja perhe-elämä, parisuhdeongelmat ym. vei kaiken energian eikä aikaa itselle tai ystäville ollut. Tämä voi olla yksi syy, miksi samassa elämänvaiheessa olevat eivät ole innokkaita luomaan uusia kaverisuhteita. Eri ikäiset taas voivat tuntea olevansa eri aaltopituudella nuoren kotiäidin kanssa.

Ei mulla muuta. Tällaista tuli mieleen.

Ap on työtön..ei sillä oo kiire

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki hyvät neuvot on jo mainittu.

Eikä yhdestäkään ole kiitetty.

Jokainen ystävystyy tyylillään.

Itse olen kyllä sen verran rehellinen, että jos toistuvasti joudun samanlaiseen ongelmaan aina uusien ihmisten kanssa, alan miettiä, mitä minussa on vialla, ja miten voisin muuttaa käytöstäni.

3 vuotta sitten maailmani muuttui kertaheitolla. Ymmärsin olevani hsp. Sen myötä tajusin itsestäni enemmän kuin koko siihenastisen elämäni aikana.

Ennen muuta suon itselleni ymmärtämystä ja täyden oikeuden olla sellainen kuin olen. Ymmärrän millaista seuraa kannattaa varoa. Osaan pitää napakasti rajani. Osaan myös olla parempi ystävä kuin ennen.

Voi kiitos teille neuvoista kuten "hanki elämä", "jotain vikaa sinussa on" ja "no en ihmettele ettei sulla ole ystäviä". Noin, oletteko kiitoksenkipeät nyt tyytyväisiä?

Mua ei haittaa, että sä haastat jatkuvasti riitaa, kun joku sanoo jotain, mistä olet eri mieltä. Mutta en kyllä usko että siitä on sullekaan mitään hyötyä.

Ei tuollaisista" neuvoistakaan" mitään hyötyä ole mutta niitä vain jaellaan kuin lähikaupan ämpäreitä.

Sä voit olla keskenäsi ihan mitä mieltä haluat.

Mutta täällä on muitakin keskustelemassa kuin sinä.

Mua liikuta sun rätkättäminen yhtään. Olen tuntenut kaltaisiasi: olet kiittämätön, laiska, piikikikäs ja ymmärrät tahallasi aina väärin.

Silti tivaat valmiita vastauksia. Kaikissa muissa on vikaa: sinussa ei koskaan.

Kun sinuun lopulta kyllästytään ja jäät yksin, et usko sitäkään.

Luulet ehkä, ettei netissä riiteleminen haittaa sua. Kivahan se on provota! Väärin. Riitaisa, ivallinen kommunikointi tulee sulle tavaksi, mikäli muuta olet koskaan osannutkaan.

Mieti itse, mitä siitä seuraa.

No jos et näe näissä joissain annetuissa neuvoissa mitään ilkeää ja alentuvaa niin emme tule koskaan ymmärtämään asioita samalla tavalla muutenkaan..jotkut tuntuu pitävän yksinäisiä jonain itseä huonompana, alempana rotuna, liekö se toimii defenssinä ettei tarvitse pelätä itse joutuvansa koskaan samaan asemaan, pätee myös työttömiin, sairaisiin, heihin joilta on lapsi kuol lut jne.

Eihän yksinäisetkään pidä toisia yksinäisiä edes samanarvoisina kuin itseään. On olemassa lukuisia tapoja kohdata toisia yksinäisiä, mutta tämä vaihtoehtohan ei yksinäisille kelpaa. Kun yksinäisten seura ei kelpaa heille itselleenkään.

Nyt ollaan ytimessä!!!!

10 bojoo!

Yllä joku sylki halveksivasti, kun ehdotettiin hakeutumista vanhuksen ystäväksi jonkun liiton kautta.

Eihän se nyt ole mitään tasapuolista ystävyyttä!

Tunnistan tämän muuten entisessä itsessäni: Oikein kukaan eikä mikään ei kelvannut, vaikka janosin ystävyyttä.

Kyllästyin. Rupesin tekemään asioita joista pidin. Menin kursseille, retkille, matkoille. Yksin. Huomasin, että elän itseni näköistä elämää. Ja kas kummaa. Kun avaa suukkelinsa ja ryhtyy juttusille ihmisten kanssa ilman sen suurempia päämääriä, SAA UUSIA YSTÄVIÄKIN LOPULTA! Mikä hauskinta, ystävät ovat samanhenkisiä. He pitävät samoista asioista kuin sinä.

Ei mulla muuta.

Jännä miten ihmiset ovat niin erilaisia. Mulla on paljon kavereita mutta en jaksa nähdä heitä, haluan olla yksin. Yksin on parasta. Opettele nauttimaan yksinolosta!

Miksi me suomalaiset tämänkaltaisissa keskusteluissa aina aletaan kilpailemaan siitä kenen elämä on kurjinta?

"Ei tuo vielä mitään, mutta mietipäs minua?" Maassa on liikaa yksinäisiä mutta silti kietoudutaan siihen oman elämän ankeuteen, korostetaan sitä eikä oteta toista huomioon.

Entä jos koetettais tulla toista aidosti lähemmäksi, olla hetki läsnä ja kuunnella ja odottaa vuoroaan kertoa itsestään? Voitaisko me oppia toisiltamme ja oikeasti kuunnella sydämellä sen sijaan, että pidämme vuorottaista monologia joka ei johda mihinkään? Mitä minä itse voisin antaa eikä mitä minä voisin saada?

Vierailija kirjoitti:

Mene 4h yhdistykseen kyselemään olisiko mahdollista päästä vanhuksien seuraksi Esim. ulkoiluttamaan tai lukemaan tai vain pitämään seuraa.

👏👏

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mene 4h yhdistykseen kyselemään olisiko mahdollista päästä vanhuksien seuraksi Esim. ulkoiluttamaan tai lukemaan tai vain pitämään seuraa.

Ap täällä

En halua istua kuuntelemassa ventovieraan mummon horinoita.

Haluan ystävän , jonka kanssa voi vetää perseet ruotsinristeilyllä.

Haluan ystävän joka nauraa kun minulta pääsee pieru.

Haluan ystävän ,joka pitää minua kauniina ja kehuu vaatteitani.

Kiinnostuin jo...mut toi pieruille nauraminen...ei oo mun juttu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki hyvät neuvot on jo mainittu.

Eikä yhdestäkään ole kiitetty.

Jokainen ystävystyy tyylillään.

Itse olen kyllä sen verran rehellinen, että jos toistuvasti joudun samanlaiseen ongelmaan aina uusien ihmisten kanssa, alan miettiä, mitä minussa on vialla, ja miten voisin muuttaa käytöstäni.

3 vuotta sitten maailmani muuttui kertaheitolla. Ymmärsin olevani hsp. Sen myötä tajusin itsestäni enemmän kuin koko siihenastisen elämäni aikana.

Ennen muuta suon itselleni ymmärtämystä ja täyden oikeuden olla sellainen kuin olen. Ymmärrän millaista seuraa kannattaa varoa. Osaan pitää napakasti rajani. Osaan myös olla parempi ystävä kuin ennen.

Voi kiitos teille neuvoista kuten "hanki elämä", "jotain vikaa sinussa on" ja "no en ihmettele ettei sulla ole ystäviä". Noin, oletteko kiitoksenkipeät nyt tyytyväisiä?

Mua ei haittaa, että sä haastat jatkuvasti riitaa, kun joku sanoo jotain, mistä olet eri mieltä. Mutta en kyllä usko että siitä on sullekaan mitään hyötyä.

Ei tuollaisista" neuvoistakaan" mitään hyötyä ole mutta niitä vain jaellaan kuin lähikaupan ämpäreitä.

Sä voit olla keskenäsi ihan mitä mieltä haluat.

Mutta täällä on muitakin keskustelemassa kuin sinä.

Mua liikuta sun rätkättäminen yhtään. Olen tuntenut kaltaisiasi: olet kiittämätön, laiska, piikikikäs ja ymmärrät tahallasi aina väärin.

Silti tivaat valmiita vastauksia. Kaikissa muissa on vikaa: sinussa ei koskaan.

Kun sinuun lopulta kyllästytään ja jäät yksin, et usko sitäkään.

Luulet ehkä, ettei netissä riiteleminen haittaa sua. Kivahan se on provota! Väärin. Riitaisa, ivallinen kommunikointi tulee sulle tavaksi, mikäli muuta olet koskaan osannutkaan.

Mieti itse, mitä siitä seuraa.

No jos et näe näissä joissain annetuissa neuvoissa mitään ilkeää ja alentuvaa niin emme tule koskaan ymmärtämään asioita samalla tavalla muutenkaan..jotkut tuntuu pitävän yksinäisiä jonain itseä huonompana, alempana rotuna, liekö se toimii defenssinä ettei tarvitse pelätä itse joutuvansa koskaan samaan asemaan, pätee myös työttömiin, sairaisiin, heihin joilta on lapsi kuol lut jne.

Eihän yksinäisetkään pidä toisia yksinäisiä edes samanarvoisina kuin itseään. On olemassa lukuisia tapoja kohdata toisia yksinäisiä, mutta tämä vaihtoehtohan ei yksinäisille kelpaa. Kun yksinäisten seura ei kelpaa heille itselleenkään.

Eli mitä tapoja? Mä olen kokeillut esim nettipalstojen tapaamisia, mutta ihan samalla lailla ne on menneet kuin muutkin yritelmät - itse yritän kaverustua ja pitää yhteyksiä, mutta se jää yksipuoliseksi.

Sitäpaitsi pelkkä yksinäisyys ei ole kovin yhdistävä tekijä, harva ns sopii yhteen kenen tahansa kanssa. Sama siinä on kuin parisuhteessakin, että ei jokainen ole jokaiselle sopiva kumppani eikä kaveri.

Itselläni ei esim ole lapsia enkä yhtään tykkää lapsista, joten kaikki pienten lasten äidit on automaattisesti poissuljettu (en siedä lasten seuraa, eivätkä äidit pääse juuri mihinkään ilman lapsia. Eivätkä todennäköisesti edes halua kaveerata ihmisen kanssa joka ei pidä lapsista). En tykkää käyttää kovin paljoa alkoholia, joten kaikki ryyppyseurat on myös poissuljettu, jne. Kyllä sen kaverin elämäntavan kuitenkin JOLLAIN lailla pitäisi omaan sopia, että on mitään mahdollisuutta tulla toimeen ja keksiä yhteistä tekemistä.