Miksi tosilla on tasainen onnellinen elämä ja sitten on niitä, joilla murhetta murheen perään.

Vierailija kirjoitti:

Noin yleisesti ottaen mitä kauemmin elää, sitä varmemmin saa kohdata vastoinkäymisiä, sairautta, kuolemaa. 

Tämä kommentti oli turha yleistys. Elämä menee hyvin, jos vastoinkäymisiä on sopiva määrä, sairautta sopiva määrä ja kuolemaa sopiva määrä. Lisäksi on epäoikeudenmukaista, jos asiat tapahtuvat väärään aikaan - 85-vuotiaan kuolema on esimerkiksi aivan eri asia kuin 5-vuotiaan kuolema.

Ihmisten sopeutuvuus, resilienssi, on avainkysymys. Resilienssiä yleensä saa, jos on kokenut sopivassa määrin arkisia ja vähemmän arkisia vastoinkäymisiä. Sitten vanhana ihannetapauksessa pystyy kohtaamaan helpommin puolison kuoleman, oman terveyden rapistumisen ja oman lähestyvän kuoleman.

Kyllä se virne naamalla vielä vaihtuu arkussa makaavan irvistykseen.

En ymmärrä miksi osa kuvittelee, että asenteen muutos tarkoittaa, että pitäisi valehdella itselleen ja muille kaiken olevan hyvin. Pitäisi hymyillä ja iloita, jos on vastoinkäymisiä. Asenteenmuutoksella tarkoitetaan ongelman kohtaamista ja ratkaisun pohtimista pelkässä itsesäälissä räpiköimisen ja voivottelin sijaan.

Gaggaa sattuu ja elämä on epäreilua. Sille ei voi mitään, joten yhtä hyvin hyväksyä sen tosiasian. Mutta miksi märehtiä sitä 24/7, kun se ei märehtimällä muutu.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi osa kuvittelee, että asenteen muutos tarkoittaa, että pitäisi valehdella itselleen ja muille kaiken olevan hyvin. Pitäisi hymyillä ja iloita, jos on vastoinkäymisiä. Asenteenmuutoksella tarkoitetaan ongelman kohtaamista ja ratkaisun pohtimista pelkässä itsesäälissä räpiköimisen ja voivottelin sijaan.

Gaggaa sattuu ja elämä on epäreilua. Sille ei voi mitään, joten yhtä hyvin hyväksyä sen tosiasian. Mutta miksi märehtiä sitä 24/7, kun se ei märehtimällä muutu.

Entä jos ongelmat ovat viranomaisten aiheuttamia, joita ei pysty ratkaisemaan? Tätä asiaa on muutama kirjoittaja tuonut esille, mutta eipä siihen kaltaisesi kommentoi.

Tarkoitan viranomaisten aiheuttamilla ongelmilla vääriä päätöksiä ja suoranaista mielivaltaa. Ihmisellä voi olla erilaisia vaikeuksia mihin hakee apua. Sen sijaan että saa apua, saattavat auttajat kääntyä häntä vastaan. Tämä on erityisen paha asia silloin, kun kyseessä ei ole enää yksittäinen ihminen, vaan perhe. Esim. perusteettomat huostaanotot ovat vakava ongelma. Tuollaiset kokemukset eivät ole mitä tahansa vastoinkäymisiä, kun tilanne ei silloin ole enää pelkästään (jos ollenkaan) omissä käsissä!

Viranomaisten tekemät virheet voivat pahimmillaan vaikuttaa ihmisten loppuelämään. Vaikka jotenkin niiden kanssa pystyisi elämään, huono viranomaistoiminta aiheuttaa tuhoa, varsinkin jos kyseessä ovat ihmiset joilla on entuudestaan vaikeuksia ja viranomaisten päätökset pahentavat entisestään huonoa tilannetta. Kyllä tuollaiset kokemukset jättävät jälkensä vahvoihin ja positiivisiinkin ihmisiin.

Ilmeisesti et ole kokenut epäoikeudenmukaisuutta yhteiskunnan taholta, kun noin kirjoitat.  Tämä ei kuitenkaan tarkoita ettetkö voisi joskus kokea sellaista. Jos on kokonaan välttynyt viranomaisten virheiltä ja mielivallalta, on ollut onnekas. Kaikki ei todellakaan ole omasta asenteesta ja yrittämisestä kiinni, eikä kaikkia ongelmia voi ratkaista.

Hei,voisitko kirjoittaa, mikä aikaisempi palsta? Olisi mielenkiintoista lukea.Olen itsekin vaikeuksien läpi kulkenut...

Vierailija kirjoitti:

Mistä tiedät, ettei anopillasi ole koskaan ollut taloudellisia huolia? Aika harvassa perheessä lapsille puhutaan rahavaikeuksista, koska se on vanhempien eikä lasten asia. Toisaalta anoppisi on ehkä palannut työelämään aikaisemmin kuin vasta kolmen vuoden päästä miehesi syntymästä. Eihän kotihoidontukeakaan ole ollut kuin vasta vuodesta 1985 lähtien. Sitä aikaisemmin mentiin töihin heti äitiysloman päätyttyä. Silti on voinut olla taloudellisesti tiukkaa äitiysloman aikana. Vanhempi sukupolvi on myös ollut huomattavasti säästäväisempää kuin nuoremmat sukupolvet ovat. On eletty nuukemmin kuin mihin olisi ollut varaa. 

On elänyt säästeliäästi ja vaatimattomasti, joka on mahdollistanut asunnon koon kasvattamisen, kesämökin hankkimisen ja nyt eläkeläisenä on rahaa yllin kyllin. Taloudellisilla huolilla minä ymmärrän esim. tilanteen, jossa joudutaan työttömäksi tai fima menee konkurssiin ja kaikki menee alta.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi osa kuvittelee, että asenteen muutos tarkoittaa, että pitäisi valehdella itselleen ja muille kaiken olevan hyvin. Pitäisi hymyillä ja iloita, jos on vastoinkäymisiä. Asenteenmuutoksella tarkoitetaan ongelman kohtaamista ja ratkaisun pohtimista pelkässä itsesäälissä räpiköimisen ja voivottelin sijaan.

Gaggaa sattuu ja elämä on epäreilua. Sille ei voi mitään, joten yhtä hyvin hyväksyä sen tosiasian. Mutta miksi märehtiä sitä 24/7, kun se ei märehtimällä muutu.

Sepä se.

Eniten vielä ihmetyttää nuo jutut, että onnistuneilla ihmisillä olisi vain käynyt hyvä tuuri. Että näiden juttujen mukaan mikään ei ole koskaan omaa ansiota, vaan kaikki on pelkkää tuuria.

Myöskin se, että vastoinkäymisissä ei jäädä hankeen makaamaan, vaan tehdään kaikkensa päästäkseen siitä ylös. Vaikka väkisin ja hampaat irvessä, jos ei muuten.

Mä oon näitä joilla kaikki menee putkeen. Isän ja äitin lellikki. Koulut käyty. Työelämässä. Ihana puoliso. Ihana lapsi. Ei mitään fyysisiä tai psyykkisiä vaivoja. Toivottavasti jatkuu näin ihanana loppuun saakka.

Omaan kokemukseen perustuen väitän että Suomessa ihmisillä on hyvinkin tasapuoliset mahdollisuudet onnelliseen elämään. Itse olen köyhästä perheestä eikä lapsuus ollut ruusuista, mutta maksuttoman peruskoulun ansiosta sain mahdollisuuden kouluttautua, lukio ja yliopistoakin tuli käytyä, ja opintojen myötä pääsin irtautumaan perheestäni. Nyt olen keskituloinen ja mieluisa vakityöpaikkakin ollut jo kauan. Olen pysynyt kaukana päihteistä ja kuluttanut rahaakin ”suu säkkiä myöden”, enkä ole muutenkaan koskaan tavoitellut kuuta taivaalta, tai edes viimeisimpiä muotivillityksiä, isoa taloa tms. Koen eläväni hyvää ja tasapainoista elämää, katto on pään päällä, ruokaa pöydässä, välillä varaa matkustella jne. Pientä kremppaa ja yksi krooninenkin sairaus on seurana mutta eivät estä nauttimasta elämästä, onneksi ei ole jatkuvia kipuja. Minä väitän, että aika pitkälti elämä on sellaista minkälaiseksi sen tekee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi osa kuvittelee, että asenteen muutos tarkoittaa, että pitäisi valehdella itselleen ja muille kaiken olevan hyvin. Pitäisi hymyillä ja iloita, jos on vastoinkäymisiä. Asenteenmuutoksella tarkoitetaan ongelman kohtaamista ja ratkaisun pohtimista pelkässä itsesäälissä räpiköimisen ja voivottelin sijaan.

Gaggaa sattuu ja elämä on epäreilua. Sille ei voi mitään, joten yhtä hyvin hyväksyä sen tosiasian. Mutta miksi märehtiä sitä 24/7, kun se ei märehtimällä muutu.

Sepä se.

Eniten vielä ihmetyttää nuo jutut, että onnistuneilla ihmisillä olisi vain käynyt hyvä tuuri. Että näiden juttujen mukaan mikään ei ole koskaan omaa ansiota, vaan kaikki on pelkkää tuuria.

Myöskin se, että vastoinkäymisissä ei jäädä hankeen makaamaan, vaan tehdään kaikkensa päästäkseen siitä ylös. Vaikka väkisin ja hampaat irvessä, jos ei muuten.

Joskus olisi ihan oikeasti hyvä hetki vähän kelaillakin asioita eikä vain väkisin puskea eteenpäin. Jos saa hetken pohdiskelulla oman päänsä kuntoon, niin ei pistä kaikkea paskaa aina eteenpäin sanassa muodossa kuin sitä on osakseen saanut.

Ajattelin n. kolmekymppisenä, "viisaana", ettei minulle saa enää ikinä tapahtua mitään pahaa, koska olin mielestäni tarpeeksi jo kärsinyt.

Vakka oli täysi!!! Ja mittani myös.

Huusin ja tappelin hengessäni itsekseni ja/tai ystävilleni ja puolisolle, että on vääryys, jos minulta suurin piirtein enää kynsikään katkeaa, koska niin paljon olen saanut jo kestää!!!!

Kirosin Kohtaloa, Jumalaa, kaikkea, koko maailmaa heti, jos vähänkin meni toisin kuin MINÄ halusin ja olin päättänyt, kuinka asioiden kuuluu mennä.

Olisinpa tiennyt, mitä vielä eteen...

Olisin ollut ihan hiljaa.

Nykyään, tässä tilanteessa ja Elämäni vaiheessa, 48-vuotiaana, iloitsen arjesta, ainakin yritän nähdä huonoissakin asioissa myös hyvää, vaikkei se aina tietenkään onnistu; usein sen ns. hyvän tajuaa vasta, kun on päässyt jonkun kriisin yli ja jopa ymmärtänyt, mitä on oppinut (jos on).

Lopetan Ismo Alangon hienon biisin Kriisistä kriisiin -kappaleen kertosäkeeseen:

"Mä liikun kriisistä kriisiin

Kuljen komein askelin

Tahdon ettei mikään ois kuin ennenkin

Kuljen kriisistä kriisiin

Enkä löydä apua

Onnen sirpaleet mua haavoittaa ja saa."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi osa kuvittelee, että asenteen muutos tarkoittaa, että pitäisi valehdella itselleen ja muille kaiken olevan hyvin. Pitäisi hymyillä ja iloita, jos on vastoinkäymisiä. Asenteenmuutoksella tarkoitetaan ongelman kohtaamista ja ratkaisun pohtimista pelkässä itsesäälissä räpiköimisen ja voivottelin sijaan.

Gaggaa sattuu ja elämä on epäreilua. Sille ei voi mitään, joten yhtä hyvin hyväksyä sen tosiasian. Mutta miksi märehtiä sitä 24/7, kun se ei märehtimällä muutu.

Sepä se.

Eniten vielä ihmetyttää nuo jutut, että onnistuneilla ihmisillä olisi vain käynyt hyvä tuuri. Että näiden juttujen mukaan mikään ei ole koskaan omaa ansiota, vaan kaikki on pelkkää tuuria.

Myöskin se, että vastoinkäymisissä ei jäädä hankeen makaamaan, vaan tehdään kaikkensa päästäkseen siitä ylös. Vaikka väkisin ja hampaat irvessä, jos ei muuten.

Ja joskus vain hyväksyä, että tämä on nyt mun elämääni enkä voi tätä asiaa muuksi muuttaa. Voi vain päättää, millä tavalla elän tänään, huomenna ja tulevaisuudessa tämän asian kanssa. Mä olen ollut kipukroonikko jo 24 vuotta. Kivuttomia päiviä tänä aikana ollut tasan nolla. En edes muista, millaista on, jos ei ole kipuja. Välillä kipuja on vähän vähemmän, välillä enemmän. Joskus voi olla kuukausia, että en ole yhtenäkään yönä nukkunut yhtäjaksoisesti puolta tuntia pidempään ja kokonaisuudessaankin yöuni jäänyt alle neljään tuntiin. Silti käyn töissä, olen ollut kahden nyt jo aikuisen lapsen yksinhuoltaja (joista toinen syntymästään asti vammainen) , käyn koiran kanssa kävelyllä, tapaan ystäviäni ja muita läheisiäni jne. Sairauden alussa tietenkin olin vihainen, masentunut, surullinen ja tunsin, että elämä on epäoikeudenmukaista. Hain epätoivoisesti parannuskeinoa, jota ei ole. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä jatkuvampia ja voimakkaampia kivut ovat. Paska tuuri, mutta tämä on mun elämääni ja vain tätä elämää minä voin elää. 

Geenit vaikuttavat paljon: altistavat sairauksille ja joskus suoraan aiheuttavat niitä, geenit myös vaikuttavat jossain määrin esim. palautumiseen vastoinkäymisistä, fyysiseen staminaan ja ongelmanratkaisukykyyn.

Vierailija kirjoitti:

Tiedättekö näitä: toisilla elämä menee tasaisesti ilman suurempia murheita. Kuten esim anoppini, jolla tasainen lapsuus, koulut, naimisiin ja pari lasta. Ei sairauksia, ei avioeroja, ei taloudellisia huolia. Sitten on niitä, joille kasaantuu huolia ja murheita, surua ja kuolemia. Miksi?

Ehkä joku on tutkinut asiaa ja osaisi vastata, mutta näppituntumalta veikkaan, että kyse on yhdistelmästä sattumaa, yksilön ominaisuuksia ja omia valintoja. 

Ihminen, jolla on älyä, onnellinen lapsuus ja kannustava perhe sekä hyvä koulutus, osaa huonon onnenkin osuessa kohdalle tehdä parempia ratkaisuja kuin sellainen, jolla on suuria oppimisvaikeuksia, vaikeuksia ymmärtää syyt ja seuraukset ja huono koti, joka ei pysty tukemaan ja kannustamaan. Tietysti kenelle tahansa voi osua kohdalle onnettomuuksia tai muuta huonoa tuuria tai vastaavasti uskomattomia onnenkantamoisia, eikä siksi yksittäisistä ihmisistä voi sanoa mitään varmaa. Mutta nimenomaan ääripäät huomataan eli ne, joilla on todella usein hyvä onni tai jatkavaa huonoa onnea.

Puhdas sattuma vaikuttaa toki sekin paljon, mutta elämän aikana pitää tehdä niin paljon valintoja ja päätöksiä, että pienetkin erot valintojen laadussa alkavat kasautua ja se näkyy sitten tuloksessa. Muutama huono päätös ei vielä ratkaise mitään, eikä pari loistavaa valintaa pelasta tilannetta, vaikka joskus yksittäinenkin päätös voi vaikuttaa todella paljon.

Ajatellaan vaikkapa teiniä perjantai-iltapäivällä ja hänen viikonloppuaan. Vaikka yksittäisellä viikonlopulla ei ole juurikaan merkitystä, kaikilla viikonlopuilla yhteensä on jo iso merkitys. Mitä teet? Jäätkö kotiin lukemaan, osallistutko harrastukseen, joka kehittää jotakin taitoa tai kykyä? Vai lähdetkö juhlimaan kavereiden kanssa? Käytätkö kenties alkoholia?

Jos yleensä valitsee lukemisen tai muun jonkin muun kehittävän toiminnan, muutamassa vuodessa on ehtinyt hankkia yleissivistystä, osaamista ja taitoja, jotka auttavat tekemään entistä parempia valintoja. Jos taas jatkuvasti valitset huonosti, lisäät riskiä, että ajaudut entistäkin huonompaan tilanteeseen, jossa tarjolla on vain toinen toistaan huonompia vaihtoehtoja. Osa valinnoista on sellaisia, että ne vaikuttavat myös terveyteen.

Onnettomuudet ja kuolemat juuri sellaisia asioita, jotka seuraavat varomattomuudesta tai tarpeettomasta riskien ottamisesta. Lähdetään ehkä ajamaan pienessä humalassa kerta toisensa jälkeen ja luotetaan, että tälläkin kerralla selvitään. Tai otetaan jatkuvasti pieniä riskejä, jotka toistuessaan kasautuvat. Jos osaa todennäköisyyslaskentaa, tietää, että pienikin ero todennäköisyydessä johtaa suureen eroon lopputuloksessa, kun toistoja tehdään tarpeeksi paljon.

Otetaan esimerkki tapauksesta, jonka näin äskettäin. Kuvitellaan, että olet menossa bussipysäkille, joka on risteyksen toisella puolella. Huomaat, että bussi lähestyy, mutta edessäsi on punainen jalankulkuvalo ja ruuhkassa seisova autojono. Juoksetko tien yli päin punaista jonossa seisovien autojen välistä vai jäätkö odottamaan seuraavaa bussia (tulee viimeistään 10 minuutin päästä)? Näkemäni parikymppiset tytöt ottivat riskin, juoksivat päin punaista ja ehtivät bussiin. Minä olisin samassa iässä valinnut toisin ja jäänyt odottamaan vihreää ja luultavasti myöhästynyt  bussista. Mutta kannattiko todella ottaa riski ja vaarantaa terveys ja ehkä henkikin pienen ajansäästön vuoksi? Ehkä ne huono-onniset ihmiset ovat niitä, jotka ottavat ison riskin pienen hyödyn vuoksi? Tai ehkä hyväonniset ovat niitä, jotka eivät ota riskiä, vaan jäävät odottamaan?

Tietenkään jatkuva epäonni ei aina ole omaa syytä tai hyvä onni omaa ansiota, mutta veikkaan, että niillä on iso osuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi osa kuvittelee, että asenteen muutos tarkoittaa, että pitäisi valehdella itselleen ja muille kaiken olevan hyvin. Pitäisi hymyillä ja iloita, jos on vastoinkäymisiä. Asenteenmuutoksella tarkoitetaan ongelman kohtaamista ja ratkaisun pohtimista pelkässä itsesäälissä räpiköimisen ja voivottelin sijaan.

Gaggaa sattuu ja elämä on epäreilua. Sille ei voi mitään, joten yhtä hyvin hyväksyä sen tosiasian. Mutta miksi märehtiä sitä 24/7, kun se ei märehtimällä muutu.

Sepä se.

Eniten vielä ihmetyttää nuo jutut, että onnistuneilla ihmisillä olisi vain käynyt hyvä tuuri. Että näiden juttujen mukaan mikään ei ole koskaan omaa ansiota, vaan kaikki on pelkkää tuuria.

Myöskin se, että vastoinkäymisissä ei jäädä hankeen makaamaan, vaan tehdään kaikkensa päästäkseen siitä ylös. Vaikka väkisin ja hampaat irvessä, jos ei muuten.

Mitkä jutut? Jos tarkoitat tätä keskustelua, voisitko lainata edes yhtä kommenttia, jossa näin sanotaan.

Sinä ja muut kaltaisesi tulkitsette erikoisella tavalla kirjoituksia, jotka poikkeavat mielipiteistänne ja kokemuksistanne. Luetun ymmärtäminen ei näytä ainakaan olevan parhaimpia ominaisuuksianne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi osa kuvittelee, että asenteen muutos tarkoittaa, että pitäisi valehdella itselleen ja muille kaiken olevan hyvin. Pitäisi hymyillä ja iloita, jos on vastoinkäymisiä. Asenteenmuutoksella tarkoitetaan ongelman kohtaamista ja ratkaisun pohtimista pelkässä itsesäälissä räpiköimisen ja voivottelin sijaan.

Gaggaa sattuu ja elämä on epäreilua. Sille ei voi mitään, joten yhtä hyvin hyväksyä sen tosiasian. Mutta miksi märehtiä sitä 24/7, kun se ei märehtimällä muutu.

Entä jos ongelmat ovat viranomaisten aiheuttamia, joita ei pysty ratkaisemaan? Tätä asiaa on muutama kirjoittaja tuonut esille, mutta eipä siihen kaltaisesi kommentoi.

Tarkoitan viranomaisten aiheuttamilla ongelmilla vääriä päätöksiä ja suoranaista mielivaltaa. Ihmisellä voi olla erilaisia vaikeuksia mihin hakee apua. Sen sijaan että saa apua, saattavat auttajat kääntyä häntä vastaan. Tämä on erityisen paha asia silloin, kun kyseessä ei ole enää yksittäinen ihminen, vaan perhe. Esim. perusteettomat huostaanotot ovat vakava ongelma. Tuollaiset kokemukset eivät ole mitä tahansa vastoinkäymisiä, kun tilanne ei silloin ole enää pelkästään (jos ollenkaan) omissä käsissä!

Viranomaisten tekemät virheet voivat pahimmillaan vaikuttaa ihmisten loppuelämään. Vaikka jotenkin niiden kanssa pystyisi elämään, huono viranomaistoiminta aiheuttaa tuhoa, varsinkin jos kyseessä ovat ihmiset joilla on entuudestaan vaikeuksia ja viranomaisten päätökset pahentavat entisestään huonoa tilannetta. Kyllä tuollaiset kokemukset jättävät jälkensä vahvoihin ja positiivisiinkin ihmisiin.

Ilmeisesti et ole kokenut epäoikeudenmukaisuutta yhteiskunnan taholta, kun noin kirjoitat.  Tämä ei kuitenkaan tarkoita ettetkö voisi joskus kokea sellaista. Jos on kokonaan välttynyt viranomaisten virheiltä ja mielivallalta, on ollut onnekas. Kaikki ei todellakaan ole omasta asenteesta ja yrittämisestä kiinni, eikä kaikkia ongelmia voi ratkaista.

En usko, että viranomaiset oikeasti vainoavat ketään, ainakaan aiheetta. Virheitä sattuu, mutta käytännössä aina ne on korjattu nopeasti, kun on ottanut yhteyttä ja kertonut virheestä.

Tietysti yksittäisissä tapauksissa voi joutua viranomaisen vainoamaksi, mutta yleensä silloin on kyse ihmisistä, joilla on jokin muukin yhteys.  Sellainen on todennäköisempää pikkupaikkakunnalla, jossa ei parane suututtaa paikkakunnan nokkamiehiä.

Todennäköisempää on kuitenkin se, että uhri kokee olevansa vainottu, vaikka kyse on oikeasti ihan perustellusta toiminnasta. Ehkä "uhrin" oma asenne on johtanut kerta toisensa jälkeen tilanteen kärjistymiseen ja umpikujaan, jossa jäljellä on vain huonoja vaihtoehtoja. Lähes kaikissa tietämissäni tapauksissa, joissa joku kertoo olevansa viranomaisten vainoama, ulkopuolisen silmin viranomaiset ovat oikeassa.

Kyllä elämänkokemus = ikä tekee tehtävänsä näissäkin asioissa.

Ihminen, toivottavasti opit, että kaikki ei mene aina siten kuin olit etukäteen suunnitellut.

Tutkitusti taitaa olla jonkilainen vinouma, että jos joutuu hyväksikäytetyksi, joutuu helpommin uudelleen hyväksikäytetyksi, joka viittaisi että ainakin se jättää jonkun sellaisen jäljen ihmiseen joka vaikuttaa tulevaisuuteen.

Olen itse tuntenut itseni melkein aina vähän ulkopuoliseksi. Taustalla on lapsuudessa tapahtunut hylkäämiskokemus, joka jäi käsittelemättä. Minulla oli lastenhoitaja, jonka kanssa vietin käytännössä kaiken hereilläoloaikani monta vuotta. Hoitaja riitaantui vanhempieni kanssa kun olin suunnilleen viisi ja lähti yllättäen. Minulle tämä selvästi oli tuntunut siltä että vanhempi vain katoaisi elämästä, mutta vanhempani eivät tätä tulleet ajatelleeksi vaan hankkivat vaan uuden lastenhoitajan.

Ennen koulun alkua muutimme uudelle paikkakunnalle ja päädyin aloittamaan koulun luokassa, jossa käytännössä kaikki muut lapset tunsivat toisensa jo esikoulusta. Jouduin kiusatuksi, ilmeisesti vain siksi että yhdellä lapsella oli hankalat kotiolot ja hän purki sitä niin.

Tähän lisänä vanhempani kokivat että ekaluokkalaisena olin jo niin kypsä etten tarvinnut hoitajaa (olen syntynyt joulukuussa ja menin kouluun niin varhain kuin voi, koska äitini mielestä olin niin älykäs ja kypsä ettei tarvinnut odottaa seuraavaan vuoteen) ja he palkkasivat hoitajan vain nuoremmille sisaruksilleni. Tämä johti siihen, että koulussa olin yksin, ja kun tulin kotiin, perhepäivähoitaja oli kyllä paikalla ja hoiti nuoremmat sisarukset ja muut hoitolapset, mutta minulle ei tarjoiltu välipalaa eikä minua otettu mukaan jos lähdettiin ulos leikkimään, koska en ollut hoidossa. Aikuisena tietysti ymmärrän ettei ilmaiseksi voi hoitaa ylimääräistä lasta, mutta lapsena se tuntui vain siltä että minua ei haluta mukaan mihinkään. Vanhemmat olivat kovia tekemään töitä ja vain vähän kotona ja senkin ajan väsyneinä tai tekemässä etätöitä.

Tämä on jättänyt minuun jäljen, perusturvallisuuteni on järkkynyt ja koen oloni helposti ulkopuoliseksi ihmisryhmissä. En osaa oikein luottaa ihmisiin tai avautua, joka haittaa ystävyyssuhteiden muodostamista. Olen jo yli 30-vuotias ja olen harjoitellut itselleni hyvät sosiaaliset taidot, olen mukava, avulias ja kiva, mutta lapsuudesta jääneet muistot eivät koskaan katoa enkä tiedä voinko ikinä oppia luottamaan ihmisiin yhtä nopeasti ja huolettomasti kuin joku jolla ei olisi samoja kokemuksia. Katson, että kokemukseni altistavat minut kokemaan helposti uusia hylkäämiskokemuksia, eikä siinä ole kyse mistään asenteesta, vaan varhaisen trauman vaikutuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi osa kuvittelee, että asenteen muutos tarkoittaa, että pitäisi valehdella itselleen ja muille kaiken olevan hyvin. Pitäisi hymyillä ja iloita, jos on vastoinkäymisiä. Asenteenmuutoksella tarkoitetaan ongelman kohtaamista ja ratkaisun pohtimista pelkässä itsesäälissä räpiköimisen ja voivottelin sijaan.

Gaggaa sattuu ja elämä on epäreilua. Sille ei voi mitään, joten yhtä hyvin hyväksyä sen tosiasian. Mutta miksi märehtiä sitä 24/7, kun se ei märehtimällä muutu.

Entä jos ongelmat ovat viranomaisten aiheuttamia, joita ei pysty ratkaisemaan? Tätä asiaa on muutama kirjoittaja tuonut esille, mutta eipä siihen kaltaisesi kommentoi.

Tarkoitan viranomaisten aiheuttamilla ongelmilla vääriä päätöksiä ja suoranaista mielivaltaa. Ihmisellä voi olla erilaisia vaikeuksia mihin hakee apua. Sen sijaan että saa apua, saattavat auttajat kääntyä häntä vastaan. Tämä on erityisen paha asia silloin, kun kyseessä ei ole enää yksittäinen ihminen, vaan perhe. Esim. perusteettomat huostaanotot ovat vakava ongelma. Tuollaiset kokemukset eivät ole mitä tahansa vastoinkäymisiä, kun tilanne ei silloin ole enää pelkästään (jos ollenkaan) omissä käsissä!

Viranomaisten tekemät virheet voivat pahimmillaan vaikuttaa ihmisten loppuelämään. Vaikka jotenkin niiden kanssa pystyisi elämään, huono viranomaistoiminta aiheuttaa tuhoa, varsinkin jos kyseessä ovat ihmiset joilla on entuudestaan vaikeuksia ja viranomaisten päätökset pahentavat entisestään huonoa tilannetta. Kyllä tuollaiset kokemukset jättävät jälkensä vahvoihin ja positiivisiinkin ihmisiin.

Ilmeisesti et ole kokenut epäoikeudenmukaisuutta yhteiskunnan taholta, kun noin kirjoitat.  Tämä ei kuitenkaan tarkoita ettetkö voisi joskus kokea sellaista. Jos on kokonaan välttynyt viranomaisten virheiltä ja mielivallalta, on ollut onnekas. Kaikki ei todellakaan ole omasta asenteesta ja yrittämisestä kiinni, eikä kaikkia ongelmia voi ratkaista.

En usko, että viranomaiset oikeasti vainoavat ketään, ainakaan aiheetta. Virheitä sattuu, mutta käytännössä aina ne on korjattu nopeasti, kun on ottanut yhteyttä ja kertonut virheestä.

Tietysti yksittäisissä tapauksissa voi joutua viranomaisen vainoamaksi, mutta yleensä silloin on kyse ihmisistä, joilla on jokin muukin yhteys.  Sellainen on todennäköisempää pikkupaikkakunnalla, jossa ei parane suututtaa paikkakunnan nokkamiehiä.

Todennäköisempää on kuitenkin se, että uhri kokee olevansa vainottu, vaikka kyse on oikeasti ihan perustellusta toiminnasta. Ehkä "uhrin" oma asenne on johtanut kerta toisensa jälkeen tilanteen kärjistymiseen ja umpikujaan, jossa jäljellä on vain huonoja vaihtoehtoja. Lähes kaikissa tietämissäni tapauksissa, joissa joku kertoo olevansa viranomaisten vainoama, ulkopuolisen silmin viranomaiset ovat oikeassa.

"En usko, että viranomaiset oikeasti vainoavat ketään, ainakaan aiheetta. Virheitä sattuu, mutta käytännössä aina ne on korjattu nopeasti, kun on ottanut yhteyttä ja kertonut virheestä."

Tarkoitatko, että viranomaisilla olisi joskus oikeus vainota ihmisiä? Eikö vainoaminen ole rikos?

Virheet voidaan joskus korjata nopeasti, jolloin vältytään isommilta vahingoilta. Näin ei aina ole. Virheitä tehdään paljon. Tilannetta pahentaa se, ettei viranomaiset joudu käytännössä koskaan vastuuseen teoistaan.

Lastensuojelusta puhuttaessa siihen liittyvät epäkohdat voivat aiheuttaa paljon vahinkoa hajoittamalla perheitä ja traumatisoimalla erityisesti lapsia. Perheen jäsenet eivät välttämättä koskaan toivu kokemastaan vääryydestä. Vaikka perheen tilanne muuttuisi joskus paremmaksi, luottamus viranomaisiiin on todennäköisesti mennyt.

Varatuomari Leeni Ikonen on työskennellyt pitkään perheiden parissa ja tuonut esille lastensuojelun epäkohtia. Hän on kirjoittanut aiheesta kirjan : Jos lastensuojelulla on asiaa – Joka kodin opas viranomaisasiointiin. 

Uskotko, että hän on väärässä? Luuletko, että hänellä olisi vuosikymmenet riittänyt asiakkaita, jos sosiaaliviranomaiset toimisivat niin kuin heidän pitäisi? Luuletko, että hän puhuisi lastensuojelun ongelmista, jos kyseessä olisivat yksittäistapaukset? Luuletko, ettei hänellä ole kokemusta ja riittävää tietoa laista ja sen tulkinnasta?

Keksit nyt varmaan selityksiä, joilla voi kuitata kaiken vetoamalla joidenkin yksittäisten tuttujen tapauksiin. Miksi olet niin varma, että viranomaiset toimivat oikein heidän kohdallaan? Tunnetko heidät hyvin? Näitkö kaikki asiakirjat? Jos et, silloin et voi todellakaan olla varma, toimittiinko oikein. Totta kai joskus tehdään oikeita päätöksiä, vaikka asiakkaat olisivat eri mieltä. Kukaan ulkopuolinen ei voi kuitenkaan sanoa mitään varmasti, ellei ole juttua seuraamassa ja tiedä kaikkea.

Kyllä se on ainakin se, millaiseen perheeseen olet syntynyt, eli mitkät kortit sinulle sitä kautta jaetaan, niin se tärkein. Jos moniongelmaiseen perheeseen sattuu, niin heikot on mielenhallinnan eväät ja sitä kautta ongelmia alkaa kasaantua myös itselle jo lapsesta lähtien. Lisäksi kumppanin valinta yksi aivan keskeinen syy siihen, miksi jonkun elämään niitä karikkoja sattuu useampia. Päihteitä, köyhyyttä, mielenterveysongelmia, väkivaltaa, eroja. Tässä on myös sukupolvien ketjuilla osuutta, vaikuttaa ensinnäkin siihen kumppanin valintaan ja sitä kautta ongelmat kertautuu ja vaikutuksena on ongelmien siirtäminen omille lapsille. Lapsilla on vaikeaa ja ongelmia elämässään, jne. Mielenterveys on siis kaiken alku ja loppu. Aiheuttaa pohjimmiltaan kaikki muutkin ongelmat ja siirtää ne vielä läheisillekin ja lapsille ja pilaa kaikkien elämän. Jos meillä olisi viisaat päättäjät, niin apua tarjottaisiin paljon helpommin kuin nyt tarjotaan.