Lue keskustelun säännöt.
Miksi tosilla on tasainen onnellinen elämä ja sitten on niitä, joilla murhetta murheen perään.
Tiedättekö näitä: toisilla elämä menee tasaisesti ilman suurempia murheita. Kuten esim anoppini, jolla tasainen lapsuus, koulut, naimisiin ja pari lasta. Ei sairauksia, ei avioeroja, ei taloudellisia huolia. Sitten on niitä, joille kasaantuu huolia ja murheita, surua ja kuolemia. Miksi?
Kommentit (888)
Elämään eksynyt kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti joku tästäkin suuttuu, mutta tosiasia vain on että ihminen usein luo itse oman onnensa. "Huono-onniset" tekevät paljon huonoja päätöksiä jotka sitten vaikuttavat pitkällä tähtäimelläkin ja luovat noidankehän. Samoin tekevät hyväonniset.
Monien huono-onnisten huono onni ei johdu omista valinnoista.
Esim. mun huono-onnisuus juurtaa vanhemmista ja esivanhemmista asti ja muista ihmisistä heitä itse valitsematta elämääni.
Alkoholisteja ja/tai muita mielenterveysongelmaisia on ollut omissa vanhemmissani, kummeissani, naapureissani ym.
Huonoa karmaa on myös esim. etten ole saanut elämässäni ystäviä.
No kilpaillaan, kun sitä kerran toivotaan. Mulla on ollut väkivaltainen, arvaamaton pienituloinen alkoholisti äiti, isää en ole koskaan tavannut. Saatiin monta häätöä, sähköjä katkottiin jne, turpiin tuli kun äidillä oli huono päivä, ei tarvittu muuta syytä. Jätti päiväkausiksi yksin 9 vuotiaan, kotona ei ollut edes ruokaa eikä puhtaita vaatteita. Kummeja ei edes ollut, ei edes niitä huonoja, äidillä ei ollut yhtään ystävää ylipäätään, vain sekavia miesjuttuja, joita se selitti minulle jo ala-asteiästä.
Mutta juuri siksi olen osannut opiskella, hoitaa raha-asiani, kohdella muita siten että on aina ollut ystäviä, on perhe ja hyvä ammatti/työ. Tein vaan kaiken toisin kun äitini, sillä pääsi jo pitkälle. Onko mulla ollut sitten hyvä karma, missä on se paikka missä ne ystävät arvotaan?
Toki nuorena tein tyhmiä valintoja myös, mutta otin niistä opiksi, ei tarvitse toistaa niitä alle parikymppisen virheitä iässä 30 tai 40.
Hain tietoa, opettelin tietoisesti uuden elämäntavan. Se on siis ihan mahdollista useimmille (niille esimerkiksi ei, joille äiti on esim juonut aivovamman). Otin vastuun omista valnnoistani, kun meni pieleen en syyttänyt karmaa tai lapsuutta, vaan mietin miten tekisin paremmin ensi kerralla.
Mutta tämä tulee saamaan paljon negatiivista palautetta, ei saa pärjätä jos on huono lapsuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän omilla valinnoillakin on merkitystä. Ainakin näin ulkopuolisin silmin ihmettelen kaveriani, joka aina ajautuu surkeisiin ihmissuhteisiin. Niistä näkee heti että toisella ei ole ihan puhtaat jauhot pussissa. Rahaa ei osata käyttää, tietynlainen elämänhallinta puuttuu. Toki kaikkeen ei voi vaikuttaa, esim. läheisen kuolema on sellainen asia.
Mutta kuten mainittiin juuri, niin tällaisilla ihmisillä usein on elämä kolhinut jo lapsena siihen malliin, että ei vain osata toimia "oikein". Jos on saanut elämäntavoiltaan heikot vanhemmat, tuollainen toiminta ei ole oma valinta.
Joku kirjoitti täällä sisarusten välisistä eroista. Meillä minä olen sen onnellisen elämän saanut ja siskoni tarpoo kivikkoisempia polkuja. Tämä johtuu ihan asenteista lapsuudesta lähtien. Olin ahkera koulussa ja hommasin kesätöitä ihan itse 15-vuotiaasta lähtien. Siskoni oli laiska koulussa (ei tyhmä ollenkaan) ja ei työt kiinnostaneet. Hän olisi saanut hyvän työn toiselta paikkakunnalta, mutta ei halunnut jättää poikaystäväänsä, joten päätti jäädä kotipaikkakunnalle.
Minä muutin heti opiskelujen ja töiden perässä lopulta ulkomaille asti. Mulla on hyvä avioliitto, työ, olen terve ja muutenkaan ei ole mitään vastoinkäymisiä. Siskoni on huonopalkkaisessa työssä edelleen kotipaikkakunnalla, hän näyttää ikäistään vanhemmalta tupakoinnin ja alkoholin takia, on muutenkin huonokuntoinen ja lisäksi avioliittokin menee huonosti. Hän vaikuttaa olevan hyvin katkera elämästään. Olen auttanut jonkinverran rahallisesti, kun tiedän heillä olevan tiukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta omaan asenteeseensa voi. Mitä teet, kun kohtaat vaikeuksia? Alatko parkumaan että miks mulle kävi näin, miks taas mulle eikä naapurin Liisalle? Tiedätkö oikeasti, onko sillä Liisalla ollut niin helppo elämä, miltä näyttää?
Mulla ei ole ollut mitenkään helppo lapsuus, jos nyt ei ihan traagisinkaan (ei hyväksikäyttöä tms), lapsuus ja opiskeluajat oli köyhiä, mulla on kroonisia sairauksia, yksi vaikea leikkaus takana, useita läheisiä on kuollut, yksi teki itsemurhan, on kärsitty lapsettomuudesta jne.
Nyt olen varsin tavallinen virkanainen, naimisissa, pari lasta, asutaan hyvällä alueella jne. Elämä on onnellista ja näyttää varmasti ulospäin siltä helpolta elämältä. Käyn lenkillä naapurin rouvan kanssa ja kuuntelen jatkuvasti hänen valitustaan, miten juuri hänelle sattuu aina kaikki paha, hommat menee pieleen, on sairauksia ja siskokin kuoli jne. Ei ole tullut kerrottua, että on sitä itselläkin ollut jos jonkinlaista vaikeutta. Hän haluaa draamailla elämällään, niin draamailkoon. Minä yritän löytää hyvää jokaisesta päivästä. Vaikka minäkin kaipaan kuolleita läheisiäni, kärsin säryistä jne.
Ehkä voisit mainita jotain omasta lapsuudestasi, niin naapuri huomaa, että kyllä sitä muillakin on ollut ongelmia. Ja jos hän on kovin yksinäinen, niin on täysin ymmärrettävää, että sitä uskoutuu itselleen tärkeälle ihmiselle hyvinkin henkilökohtaisista asioista, vaikka ne tässä tapauksessa olisivatkin vähän negatiivisia asioita.
Sinuna sanoisin suoraan mitä mieltä olen hänen valituksistaan. Ei tuosta muuten tule loppua ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska aivot on ohjelmoitu luultavasti jo lapsuudessa sellaiseen ympäristöön missä noin tapahtuu, jolloin henkilö vetää puoleensa sellaisia tilanteita ja käyttäytyy erilailla kuin ihminen jolla menee aina kaikki hyvin. Tämän takia esim. rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.
Tähän uskon. Voi siis aivan hyvin uskoa siihen, että jotkut vain syntyvät väärien tähtien alla. Kaikki alkaa jo heti sieltä. Tulee aina vääriä valintoja ja huono onni lähestulkoon kaikessa. Vaikka kuinka yrittäisin valita oikein, se koituu kuitenkin lopulta aina huonoksi valinnaksi.
Hyvä esimerkki: silloin nuorena ajattelin, että en todellakaan jatka kotini kaavaa, en ota alkoholistimiestä. Enkä ottanut. Mutta yllättävän nopeasti hänestä sitten kuitenkin tuli sellainen. Ilmeisesti siinä kävi niin, että jokin alitajuntainen vaisto veti minua kohti ihmistä, jossa oli tietyt, minulle niin tutut askelmerkit olemassa. Otin tietämättäni miehen, jolla oli taipumus alkoholisoitua, kuten isäni.
Paras tyttökaverini taas tuntui olevan aina onnekas. No hän alkoi seurustella miehen kanssa, josta itse ajattelin heti, että järkyttävä tapaus, aivan luuseri ja juopon näköinen ja linnassakin istunut. Tästä miehestä kehkeytyi erittäin hyvä, kunnollinen ja perhettään rakastava, työteliäs aviomies. Siis onni kohtasi häntä kuitenkin, vaikka hän aivan kuin taiposella tahallaan olisi liittynyt vääränlaiseen mieheen.
Tuntuu, että kaikissa asioissa olen joutunut taistelemaan ja kulkemaan sen kivisimmän tien kautta. Muut menevät eteenpäin helposti ja aivan kuin valmiiksi siloitettua tietä. Minulle kerääntyy esteitä ja harmeja, en voi ymmärtää, miksi ne tulee aina juuri minun kohdalleni.
Voisin jatkaa tätä romaanin verran, mutta mitä vähemmän vellon niissä tappioissa ja osattomuuden ja vaikeuksien verkossa, mitä kohdallani on ollut ja ilmeisesti tulee olemaan, niin sen parempi.
Olen varmaan puolet elämästäni kantanut erilaisia huolia ja murheita ja tuntenut sen raskaan möykyn sisälläni, se on niin tuttu tunne. Nytkin edessäni on taas asia, joka on vesittänyt tulevaisuudensuunnitelmani, johon sisältyi mukavaa toimintaa ja kaikkea mielenkiintoista. Vaan eipä. Tuttu mielipaha ja raskas möykky mahassa taas kerran. Ja vielä raskasta epätietoisuutta vaikka miten pitkälle. Tämä on minun elämääni.
Tästä taas herää mieleen kysymys, että miksi jäät suhteeseen?
Voit koska tahansa ilmoittaa miehelle, että parisuhde on nyt ohi.
Se on puhdas valintakysymys johon sinä voit 100% itse vaikuttaa.
Taas näitä....
Ei ole puhdas valintakysymys erota miehestä, jos/kun lapsuudesta on oppinut tietyn mallin kuinka kuuluu elää, kuinka kuuluu sietää ikävää ihmistä, vaikka normaali ihminen tajuaa ettei tietenkään pidä. Laosena opittuja käytösmalleja ei ihan hetkessä muuteta, moni ei välttämättä edes osaa haluta muutosta, jolloin homma menee vielä kimurantimmaksi.
Se, että sinulla on energiaa tehdä hyviä valintoja muista, että kakilla ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei aina tarvitse olla huono lapsuus, jotta asiat lähtevät luisumaan alaspäin.
Kun mieheni sairastui vakavasti kymmenen vuotta sitten ja joutui kuntpoutuseläkkeelle, me jouduimme myymään äkkiä omistusasunnon johon ei ollutkaan enää varaa, kun toiselta lähti useaksi vuodeksi tulot alta. Myimme sen nollavoitolla ja mieheni opiskellessa uutta, sairauteen sopivampaa ammattia jouduimme käyttämään kaikki säästömme pärjätäksemme ja ruokkiaksemme lapsemme.
Kun mieheni sitten valmistui, hän sai nopeasti uuden työpaikan ja saimme taas ostettua oman kodin ja säästettyä rahaa. Asiat oliuvat hyvin.
Nyt uudesta kodista on löytynyt hometta vaikka ostaessa teimme kuntotarkastuksen ja homekoirakin kävi asunnossa. Nyt kaikki säästöt menevät remonttiin ja joudumme ottamaan vielä päälle ison lainan. Minulla on yt töissä päällä ja jos minut sanotaan irti, olemme taas kuopassa. Tai olemme kuopassa muutenkin, koska homeremontin jälkeen olemme ikuisessa velkavankeudessa.
Sanoisin että yksikään näistä asioista ei ole oma valinta, ja aina on yritetty kaikkemme että tekisi asiat paremmin ja ottaisi oppia, mutta tasan eivät käy onnen lahjat.
Aika moni vaihtaisi paikkaa kanssasi, teillä ongelma on vain raha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika moni vaihtaisi paikkaa kanssasi, teillä ongelma on vain raha.
Mutta kun se rahattomuus vaikuttaa kaikkeen muuhun. Ihmisellä täytyy olla rahaa maksaa laskut ja ostaa ruokaa.
Ei ne muut ongelmat siitä yhtään sen paremmin ratkea jos asunto menee alta ja suurin osa energiasta menee siihen, että miettii miten tulee toimeen.
Ja jos nyt viittaaat sairauksiin, niin kyllärahalla saa parempaa hoitoa ja rahaa tarvitaan sairauden kurissa pitämiseenkin.
Itse olen monesti miettinyt jos sairastun esimerkiksi syöpään ja joutuisi käymään paljon hoidoissa, joutuisinsiis kulkemaan taksilla.
Ja julkisetkin maksaa.
Ei minulla olisi millään varaa maksaa omavastuuta 50 euroa kelataksiin monta kertaa kuussa, en tiedä miten Kela suhtautumista kun pyytäisin sieltä rahaa omavastuuosuuteen.
Kyllähän se paljon helpottaa muissa vaikeuksissa kun ei ole siinä lisänä rahahuolia ja pelkoa miten selviää niistä. Ja aina pitää olla anelemassa ja kyselemässä korvausta ja odottamassa koska ne tulee. Jos tulee vai tuleeko hylkäys.
Se jo pelkästään kuluttaa voimia saatikka muut vaikeudet päälle.
Ne, jotka sanovat, että se on vain rahaa eivät ole kokeneet todellista rahanpuutetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika moni vaihtaisi paikkaa kanssasi, teillä ongelma on vain raha.
Mutta kun se rahattomuus vaikuttaa kaikkeen muuhun. Ihmisellä täytyy olla rahaa maksaa laskut ja ostaa ruokaa.
Ei ne muut ongelmat siitä yhtään sen paremmin ratkea jos asunto menee alta ja suurin osa energiasta menee siihen, että miettii miten tulee toimeen.
Ja jos nyt viittaaat sairauksiin, niin kyllärahalla saa parempaa hoitoa ja rahaa tarvitaan sairauden kurissa pitämiseenkin.Itse olen monesti miettinyt jos sairastun esimerkiksi syöpään ja joutuisi käymään paljon hoidoissa, joutuisinsiis kulkemaan taksilla.
Ja julkisetkin maksaa.
Ei minulla olisi millään varaa maksaa omavastuuta 50 euroa kelataksiin monta kertaa kuussa, en tiedä miten Kela suhtautumista kun pyytäisin sieltä rahaa omavastuuosuuteen.
Kyllähän se paljon helpottaa muissa vaikeuksissa kun ei ole siinä lisänä rahahuolia ja pelkoa miten selviää niistä. Ja aina pitää olla anelemassa ja kyselemässä korvausta ja odottamassa koska ne tulee. Jos tulee vai tuleeko hylkäys.
Se jo pelkästään kuluttaa voimia saatikka muut vaikeudet päälle.Ne, jotka sanovat, että se on vain rahaa eivät ole kokeneet todellista rahanpuutetta.
Sinun ongelmasi on selvästi mutehtiminen. Murehdit syöpää, jota sinulla ei ole, ja suunnittelet, miten selviät maksuista syövän kanssa, jota sinulla ei ole.
Jos keskittäisit kaiken tuon negatiivisen miettimisen luovuuteen, positiivisuuteen, visioihin ja olemassa olevan todellisuuden elämiseen, voisit paljon paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei aina tarvitse olla huono lapsuus, jotta asiat lähtevät luisumaan alaspäin.
Kun mieheni sairastui vakavasti kymmenen vuotta sitten ja joutui kuntpoutuseläkkeelle, me jouduimme myymään äkkiä omistusasunnon johon ei ollutkaan enää varaa, kun toiselta lähti useaksi vuodeksi tulot alta. Myimme sen nollavoitolla ja mieheni opiskellessa uutta, sairauteen sopivampaa ammattia jouduimme käyttämään kaikki säästömme pärjätäksemme ja ruokkiaksemme lapsemme.
Kun mieheni sitten valmistui, hän sai nopeasti uuden työpaikan ja saimme taas ostettua oman kodin ja säästettyä rahaa. Asiat oliuvat hyvin.
Nyt uudesta kodista on löytynyt hometta vaikka ostaessa teimme kuntotarkastuksen ja homekoirakin kävi asunnossa. Nyt kaikki säästöt menevät remonttiin ja joudumme ottamaan vielä päälle ison lainan. Minulla on yt töissä päällä ja jos minut sanotaan irti, olemme taas kuopassa. Tai olemme kuopassa muutenkin, koska homeremontin jälkeen olemme ikuisessa velkavankeudessa.
Sanoisin että yksikään näistä asioista ei ole oma valinta, ja aina on yritetty kaikkemme että tekisi asiat paremmin ja ottaisi oppia, mutta tasan eivät käy onnen lahjat.
No eikö tuostakin voisi poimia hyviä asioita, kuten että olette terveitä. Raha on vaan rahaa jne. Sopeutuva ihminen on onnellinen ihminen. Meillä miehellä on krooninen vaikea sairaus, sairastuminen oli shokki. Hän kuitenkin ajatteli, että koska sairaus on ja pysyy, voi yhtä hyvin opetella elämään sen kanssa parhaansa mukaan. Kun hän jäi työttömäksi eikä ollut heti uutta työtä näkyvissä, sovimme että tarpeen vaatiessa myymme asunnon ja muutamme pienempään. Kyllä ihmiset pärjäävät vähemmälläkin. Kun ostimme talon, minulla alkoi yt:t, jolloin sovimme että katsotaan miten käy ja tarvittaessa myydään talo, koska edelleen kyllä ihmiset pärjäävät vähemmälläkin. Mä en vaan tajua tuota ”tasan ei käy onnen lahjat” itkua. No ei käy, mutta mitäpä sitten. Jokainen elää omaa elämäänsä. Joihinkin asioihin voi itse vaikuttaa, toisiin ei. Mutta aina voi yrittää sopeutua tilanteeseen ja miettiä ratkaisua sille, miten kannattaisi kussakin tilanteessa edetä. Niin, mulla on rikkaaksi nainut tuttava, jolla on lasi aina puoliksi tyhjä. Ei ole isoja huolia, mutta kun hän sairastui, meni lääkäriin, sai hoitoa ja parani, niin paranemisen sijaan hän vuoden jeesusteli että aatelkaas jos ei ois parantunut... Huoh!
ui
On oma kokemus köyhyydestä. Mutta myös lapsen kuolemasta. Ottaisin mieluummin 100 hometaloa.
Ei aina omat valinnat ole syynä. Itse olen sen vaikeimman kautta aina joutunut elämään. Lapsuudenkodissani ei ollut väkivaltaa eikä alkoholismia, mutta oli ankara kuri ja pelottelu milloin milläkin asialla. Seurauksena se, ainakin minun kohdalla, etten ole oppinut alunperin kovinkaan sosiaaliseksi. Yritän nyt taaplata masennuslääkkeiden turvin, pitää kuulemma syödä koko loppu ikä, olen jo pitkälti eläkeikäinen. Olen mokaillut paljon ihmisten kanssa, mistä olen saanut tyhmän maineen. Työelämässä olin normaalisti täyden ajan, mutta työpaikkakiusattuna niin kuin arvata saattaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika moni vaihtaisi paikkaa kanssasi, teillä ongelma on vain raha.
Luitko kirjoitukseni? Mieheni on loppuelämänsä sairas, asumme homekodissa kolmen lapsen kanssa ja minä olen näillä näkymin jäämässä työttömäksi.
Mieluummin ottaisin 5v huoletonta elämää ja sitten kuolema, kuin 40v eteenpäin kituuttamista ja epävarmuutta aamusta iltaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miettikää asiaa maailmanlaajuisesti ja koko maailmanhistorian ajalta. Kenelläkään ei ole takuita siitä, ettei mitään ns. pahaa tapahtuisi. Kenellekään ei ole syntymässä luvattu elämänmittaista onnea ja auvoa. Päinvastoin. Taistelu resursseista on totta. Kuolema on aina läsnä. Jokaisen läheisiä kuolee, jokaiselle on odotettavissa lopulta vain kuolema.
Asiaa voi joko jäädä murehtimaan ja lamaantua omaan koloonsa, tai sitten toimia mahdollisimman sopivasti omasta lähtökohdastaan käsin. Jokainen on loppupeleissä vastuussa itsestään, jos asiaa ajattelee pelkästään luonnon säännönmukaisuuksien ja evoluution kautta.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan elämän lähtökohdat määräävät osansa, mutta kyllä asennekin vaikuttaa. En lukenut koko ketjua läpi, mutta muutamia kommentteja kyllä. Minä koen, että minulla on hyvä onnellinen tasainen elämä. On ihana perhe, rakkautta yllinkyllin, maailman paras aviomies ja rahaakin riittävästi. On hyvä työ ja aikaa harrastaa sen mikä huvittaa. On hyviä ystäviä.
Vaikka minulla on perussairaus, joka rajoittaa elämääni. Vaika olen kokenut menetyksiä ja surua, olen haudannut äitini, isäni, sisareni ja veljeni. Vaika olen kokenut hometalohelvetin. Vaika minulla on kaksi erityislasta. Silti koen, että elämässäni on kaikki paremmin kuin hyvin☺
Sinulla on ihana perhe, läheskään kaikilla ei ole. Sinulla on ystäviä, joille purkaa sydäntään, kaikilla ei ole. Tilanteesi on, kaikista valitettavista menetyksistäsi huolimatta, paljon paljon parempi kuin monella muulla ihmisellä, joilla ei ole koskaan ollut ketään kelle avata sydäntään.
Minun elämäni varmasti näyttää ulospäin tasaiselta ja onnelliselta, vaikka olen kohdannut vaikean sairauden toisensa perään. En vain juurikaan puhu ongelmistani muille, edes läheisemmille ihmisille, koska koen saavani pyöritellä niitä aivan kylliksi omassa päässäni.
Lisäksi rapatessa roiskuu. Jos tekee ja kokee paljon, kokee myös mahdollisesti enemmän niitä vastoinkäymisiä. Jotkin ihmiset ovat lisäksi myös harkitsemattomia ja suoraan sanottuna typeriä, joten saavat hankittua niitä taloudellisia ym. vaikeuksia ihan omalla toiminnallaan, eivät silkkaa huonoa onneaan.
Mullakin hyvä lapsuus, nuoruuskin vaikka kaikenlaista potentiaalisen ketuiks meni- settiä tuli tehtyä, opiskelut ok, naimisissa, pari lasta, koskaan en ole tullut jätetyksi tai pettänyt. Tosin sairastuin syöpään, joka uusi ja josta ei pitänyt selvitä, sitä ennen toinen vakava sairaus raskaana ollessa, työpaikan menetys siinä rytäkässä.
Mutta: kaikkien hyvien kokemusteni pohjalta olen vakaa persoona, ja edelleenkin elämässä on mennyt hyvin. Nyt olen taas terve kunnes toisin todistetaan ja työ on parempi kuin ennen.
En ole aasiantuntija, mutta kai jos lapsuudessa/nuoruudessa ei mene putkeen voi mennä koko loppuelämä siinä räpiköidessä, jos sen ajan saa kasvattaa perustuksia on paljon enemmän voimia ja positiivisia kokemuksia mistä ponnistaa takaisin pinnalle mikäli kohtalo kolhii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika moni vaihtaisi paikkaa kanssasi, teillä ongelma on vain raha.
Luitko kirjoitukseni? Mieheni on loppuelämänsä sairas, asumme homekodissa kolmen lapsen kanssa ja minä olen näillä näkymin jäämässä työttömäksi.
Luin että miehesi työllistyi, sinä olet terve ja luultavasti työllistyt myös, jos potkut tulee. Voitte luultavasti saada asunnon säästävän velkajärjestelyn, ellet työllisty.
Eli teillä kaikki paremmin kun kaikilla niillä, joilla ei koskaan ole ollut parisuhdetta, työtä ja taloa, tai edes terveyttä. Toki harmittaa raha, mutta tuossa on vielä paljon hyvää.
Tosiaan ihmiset elää kuin terveys, rakkaus ja talo olisi kaikkien perusoikeus. Ei ole.
Elämä on hyttyslätkän alta pakoilua.
Olipa hieno kertomus. Pohjalla on hyvän ja tehokkaan ajattelun logiikka. Terävästi ajattelevat selviävät paremmin. Hienoa.