Miksi nykyajan köyhillä lapsilla pitää olla samat tavarat kuin rikkailla?
Muistan kun meillä 80 luvun köyhillä lapsilla ei ollut esim. Leviksiä kun varakkaammilla taas oli. Silti ymmärrettiin se että kaikilla ei ole varaa ja ostettiin ekat Leviksiä sitten aikuisina. Samoin oli monen muun vaatteen ja tavaran kanssa.
Kommentit (238)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen niitä rikkaita ja rikkaassa perheessä kasvaneita ja minun mielestäni köyhän perheen lapsen ei pitäisi joutua vanhempiensa köyhyydestä kärsimään vaan köyhän perheen lapsenkin pitää saada ainakin jotain nykyaikaisia ja jopa trendikkäitä, kalliita juttuja. Commodoret, konsolipelit, Tamacotchit, älypuhelimet, tabletit, urheiluvälineet, soittovälineet, merkkivaatteet ym. ovat kuitenkin niitä sukupolvijuttuja, joista kenenkään ei soisi jäävän paitsi sen lisäksi että niillä on vaikutusta tuleviin ammatteihin ja tulevaan yhteiskuntaan. Osattomaksi jääminen voi tehdä lapsesta ikuisesti katkeran aikuisen. Yhden lapsen lelut ja vaatteet eivät kuitenkaan kovin paljoa maksa ja niillä on jälleenmyyntiarvoa ja niitä voi ostaa käytettynä. Eikä rikkaiden perheissä kasvaneetkaan kaikkea saa vaikka olisikin varaa. Köyhyydestä kärsiköön sitten vasta aikuisena jos ei onnistu omaa elämäänsä vauraaksi tekemään.
No en välttämättä ryhtyisi opettamaan joka lasta materialistiksi. Vain koska sinulle tavara ja trendielektroniikka on ollut tärkeää, ei tarkoita että toinen lapsi kokisi jääneensä paitsi jostain jos ei niitä omista. Pelikoneet ja kännykät nyt asia erikseen koska pelikonetta voi koko perhe käyttää ja kännykkä on nykyaikana pakko olla mutta mitä merkkivaatteilla ja tamagotchin kaltaisilla turhakkeilla muka tekee?
Se ei ole materialismia eikä pelkkiä trendejä vaan se on ammatteihin ja elämään johtavaa kasvatusta siinä kuin hyvien tapojen, siisteyden, hygienian, empatian, kotitöiden, raha-asioiden ym. opettaminenkin. Se on harmi jos kaltaisesi ääriajattelijan lapsi ei osaa kokea jääneensä jostain paitsi. Terv. Tuo edellinen rikkaan perheen vesa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halutaan tasa-arvoa. Jos jo lapsena kultalusikka perseessä saavat etulyöntiaseman jäävät ensinnäkin oikeasti fiksujen potentiaali hyödyntämättä, mutta myös rikollisuus lisääntyy. Yhteiskuntarauha särkyy ja yhteiskunta ajautuu kaaokseen.
Juurihan täällä toisessa ketjussa kerrotaan kuinka ne vähäosaiset "oikeasti fiksut" jäävät oikeasti hölmöiksi, koska vanhemmat eivät lue heille eivätkä kannusta koulunkäyntiin. .
Kirjastokortti tekee oikeasti fiksuksi eikä maksa mitään. Ei levikset.
Höpöhöpö. Jyväskylässä kirjastokortti maksaa 4 euroa, ja sitä voi nykyään hakea ainoastaan sähköisesti jolloin kortti malsetaan verkkopankin kautta. Ja ilman sitä kirjastokorttia et voi käyttää Jyväskylän kirjaston koneita etkä edes pääse sisälle kaikkiin Jyväskylän kirjastoihinkaan. Tervetuloa Jyväskylään.
Sitä en ymmärrä että vähävaraiset vanhemmat ostaa lapselleen reilun tuhannen euron arvoisen Vuitton-laukun jotta se lapsi tuntisi kuuluvansa johonkin parempaan instagram-piiriin, ja sitten vanhemmat velkaantuvat ja joutuvat itse ulosottoon kun jättävät muut laskut maksamatta. Tuotakin esiintyy Suomessa, vaikka olisin jotenkin pitänyt suomalaisia vähän muita fiksumpina ja ajattelevaisempina ihmisinä.
Vierailija kirjoitti:
Näin! Ja miksi työttömän/opiskelijan pitää asua hulppeammin kuin pienituloisen duunarin? Mieluummun samassa rivarissa keskituloisten perheiden kanssa? Tätä en ole koskaan ikinä tajunnut.
Eivät kaikki opiskelijat tai työttömät ole köyhiä. Tunnen opiskelijoita jotka ovat ostaneet omistusasunnon ja työttömiä joilla on varakas puoliso joka huolehtii perheen taloudellisista asioista.
Syynä on some. Vanhemmat lukevat blogeja ja seuraavat Instaa ja Facebookia. Näkevät rikkaiden postaamia upeita kuvia. Ja on ihan luonnollista, että haaveilevat samanlaisesta elämästä. Ainahan ihmiset ovat näin tehneet. Some on kuitenkin aiheuttanut sen, että nähdään vain kuva rikkaan viiden tähden hotellin kattoterassilla otetusta shampanja-aamiaisesta eikä suinkaan keskituloisen ei-niin-hienolla kesämökillä otettua kuvaa tikun päässä olevasta grillimakkarasta. Ihmisille on tullut "valikoiva katse" ja nähdään vain se, mitä halutaankin nähdä. Ja kun ei nähdä tavisten juttuja, kuvitellaan, että kaikki muut paitsi itse ovat rikkaita.
Kaikki haluaa somen FEIKKIGLAMOURIA itselleen :D Kuvittelevat että se mitä kuvissa on, on totta. Eivät usko lavastamiseen, kuvamuokkaamiseen. Kaikkien pitää esittää parempaa.
Ihmiskunnan aivosolut ovat härskiintyneet, pahasti hapettuneet tai jotain.
PS. Ne oikeasti rikkaat ja varakkaat eivät edes ole somessa tai esitä siellä ostoksiaan. He käyttävät sen ajan mieluummin taidenäyttelyissä, hyväntekeväisyystilaisuuksissa tai lukemalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halutaan tasa-arvoa. Jos jo lapsena kultalusikka perseessä saavat etulyöntiaseman jäävät ensinnäkin oikeasti fiksujen potentiaali hyödyntämättä, mutta myös rikollisuus lisääntyy. Yhteiskuntarauha särkyy ja yhteiskunta ajautuu kaaokseen.
Nyt puhuttiin tavaroista. Samat opiskelumahdollisuudet pitä toki olla.
Niin?
Mitä niin? Ei merkkivaatteet tai iphone samsungin sijaan mitään etulyöntiasemaa tuo.
iPhone ja Samsung ovat itse asiassa samaa kastia ja samassa hintaluokassa, mutta siitä huonompia kopioita ovat juuri nuo kiinalaiset Huaweitsut ja Honoorit ja mitä niitä nyt onkaan.
Samsungin saa satasellakin, iphonea ei.
Tarkoitin niitä Samsungin parhaita Galaxy-malleja.
Saatiin tarjouksessa nelosluokkalaiselle lapselle viime vuoden Samsun Galaxy A3 hintaan 135€. Ei paha hinta ollenkaan ja hyvä peruspuhelin.
Ymmärtääkseni köyhien kakaroille kyllä riittäisi iPhone 8 plus, ei tarvi olla mikään 1700,euron iPhone S Max, kuten rikkaillla. Kyllä köyhät osaavat säästää ja elää varojensa mukaan.

Muttamihin se kakara sitä puhelinta sitten mukamas tarvitsee? Sometteluunko? Aivan turhaa. Saavat pärjätä hyvin ilmankin puhelimia.
Ja taas iski sensuuri kun ei pääse täältä läpi...
Yhteiskunnan tehtävä on tarjota ihmisille perustarpeet, kuten kunnallistekniikka, mahdollisuus edulliseen asuntoon, terveydenhuolto ja tasa-arvoiset mahdollisuudet koulutukseen.
Yhteiskunnan tehtävä ei ole tarjota kaikille kaikkea, jokaiselle maistuvaa lempiruokaa koulussa. Se, että ei pysty ostamaan sitä mitä haluaa ei ole köyhyyttä. Eli en keksi miten tämäkin "vääryys" nyt korjattaisiin.
Eiköhän rikkaiden lapsilla ole nykyäänkin paremmat tavarat kuin köyhien lapsilla - arvelisin että jotain tonnin puhelimia ja laukkuja, kenkiä ym. ei ole kenelläkään köyhän lapsella mutta rikkaan vesoilla saattaakin olla. Älkää nyt uskoko mitään propagandaa että TTT:sta saa lapselle Korsia ym. ostettua/vaadittua! Ja saahan sitä tosiaan pyytää yhteiskunnalta vaikka mitä mutta todellisuudessa sosiaaliturvalla ei ihan oikeasti saa luksusta ostettua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halutaan tasa-arvoa. Jos jo lapsena kultalusikka perseessä saavat etulyöntiaseman jäävät ensinnäkin oikeasti fiksujen potentiaali hyödyntämättä, mutta myös rikollisuus lisääntyy. Yhteiskuntarauha särkyy ja yhteiskunta ajautuu kaaokseen.
Nyt puhuttiin tavaroista. Samat opiskelumahdollisuudet pitä toki olla.
Niin?
Mitä niin? Ei merkkivaatteet tai iphone samsungin sijaan mitään etulyöntiasemaa tuo.
iPhone ja Samsung ovat itse asiassa samaa kastia ja samassa hintaluokassa, mutta siitä huonompia kopioita ovat juuri nuo kiinalaiset Huaweitsut ja Honoorit ja mitä niitä nyt onkaan.
Samsungin saa satasellakin, iphonea ei.
Tarkoitin niitä Samsungin parhaita Galaxy-malleja.
Saatiin tarjouksessa nelosluokkalaiselle lapselle viime vuoden Samsun Galaxy A3 hintaan 135€. Ei paha hinta ollenkaan ja hyvä peruspuhelin.
s9+ Galaxy minun lapsellani, normaalihinta oli 999 mutta sain sen 820 eurolla. iPhonen käyttis niin vanhanaikainen kuulemma, siksi ei enää kelvannut.
Se että köyhät ostavat lapsilleen älypuhelimia, tietokoneita ja merkkivaatteita kertoo hyvin siitä miten Suomessa on LIIAN ISOT tuet. Ei mikään ihme ettei pienipalkkaiset työt kelpaa kun tuilla voidaan elää Suomessa luksuselämää.
iPhoneissa se haittapuoli että sen lisäksi pitää sitten olla iPhone, iPad ja MacBook jotta niistä saadaan kaikki mahdollinen hyöty irti. Jos käyttää tietsikkana pc:tä eikä Applea, niin ei iPhonella tee mitään, mutta voihan sellaisen silti ostaa ja esittää että omistaisi koko Apple-setin koska halvemmaksi se Applen känny tulee kuin Applen läppäri :D Kännyn näkee silti kaikki kun se on mukana, pc-läppärin voi piilottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halutaan tasa-arvoa. Jos jo lapsena kultalusikka perseessä saavat etulyöntiaseman jäävät ensinnäkin oikeasti fiksujen potentiaali hyödyntämättä, mutta myös rikollisuus lisääntyy. Yhteiskuntarauha särkyy ja yhteiskunta ajautuu kaaokseen.
Nyt puhuttiin tavaroista. Samat opiskelumahdollisuudet pitä toki olla.
Niin?
Mitä niin? Ei merkkivaatteet tai iphone samsungin sijaan mitään etulyöntiasemaa tuo.
iPhone ja Samsung ovat itse asiassa samaa kastia ja samassa hintaluokassa, mutta siitä huonompia kopioita ovat juuri nuo kiinalaiset Huaweitsut ja Honoorit ja mitä niitä nyt onkaan.
Samsungin saa satasellakin, iphonea ei.
Tarkoitin niitä Samsungin parhaita Galaxy-malleja.
Saatiin tarjouksessa nelosluokkalaiselle lapselle viime vuoden Samsun Galaxy A3 hintaan 135€. Ei paha hinta ollenkaan ja hyvä peruspuhelin.
s9+ Galaxy minun lapsellani, normaalihinta oli 999 mutta sain sen 820 eurolla. iPhonen käyttis niin vanhanaikainen kuulemma, siksi ei enää kelvannut.
Siis saako nauraa? Meillä olisi rahaa ostaa kaikkein kallein puhelin mutta en todellakaan osta teini-ikäiselle tonnin puhelinta vaan saa kelvata satasen puhelin. Tietokone kotona on vähän kalliimpaa mallia.

Kaikilla lapsilla on 20 euron perus tavalliset näppäinpuhelimet (eli karvalakkimalli). Ilmeisesti ovat olleet tyytyväisiä niihin, sillä valituksoa ei ole tullut. Koulupäiväksikin jättävät puhelimen kotiin ja viikonloppuisinkin puhelinta harvoin näkee kimmankaan kädessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halutaan tasa-arvoa. Jos jo lapsena kultalusikka perseessä saavat etulyöntiaseman jäävät ensinnäkin oikeasti fiksujen potentiaali hyödyntämättä, mutta myös rikollisuus lisääntyy. Yhteiskuntarauha särkyy ja yhteiskunta ajautuu kaaokseen.
Nyt puhuttiin tavaroista. Samat opiskelumahdollisuudet pitä toki olla.
Niin?
Mitä niin? Ei merkkivaatteet tai iphone samsungin sijaan mitään etulyöntiasemaa tuo.
iPhone ja Samsung ovat itse asiassa samaa kastia ja samassa hintaluokassa, mutta siitä huonompia kopioita ovat juuri nuo kiinalaiset Huaweitsut ja Honoorit ja mitä niitä nyt onkaan.
Samsungin saa satasellakin, iphonea ei.
Tarkoitin niitä Samsungin parhaita Galaxy-malleja.
Saatiin tarjouksessa nelosluokkalaiselle lapselle viime vuoden Samsun Galaxy A3 hintaan 135€. Ei paha hinta ollenkaan ja hyvä peruspuhelin.
s9+ Galaxy minun lapsellani, normaalihinta oli 999 mutta sain sen 820 eurolla. iPhonen käyttis niin vanhanaikainen kuulemma, siksi ei enää kelvannut.
Siis saako nauraa? Meillä olisi rahaa ostaa kaikkein kallein puhelin mutta en todellakaan osta teini-ikäiselle tonnin puhelinta vaan saa kelvata satasen puhelin. Tietokone kotona on vähän kalliimpaa mallia.
Mitä riehut? Saan kai minä aikuinen työssäkäyvä ihminen ostaa 25-vuotiaalle vastavalmistuneelle lapselleni s9+ kännyn jos haluan!?!?
Halpa-Huihaitsweitsun omistaja tais kilahtaa? :DDD