Miksi nykyajan köyhillä lapsilla pitää olla samat tavarat kuin rikkailla?
Muistan kun meillä 80 luvun köyhillä lapsilla ei ollut esim. Leviksiä kun varakkaammilla taas oli. Silti ymmärrettiin se että kaikilla ei ole varaa ja ostettiin ekat Leviksiä sitten aikuisina. Samoin oli monen muun vaatteen ja tavaran kanssa.
Kommentit (238)
Koska rikkaat lapset kiussavat köyhiä sillä perusteella, ettei heillä ole samoja tavaroita. Lisäksi joissain kouluissa varataan parhaat ryhmätyöaiheet tableteilla jo tunnilla netin kautta, että pitää olla väline ja salamannopea, että saa kiinnostavan aiheen.
Vierailija kirjoitti:
Niimpä, miksi nykyään pitää olla kaikilla ne tietokoneet, puhelimet, tabletit ja pelikonsolit. Tietokonetta voi hyvin käyttää ilmaiseksi kirjastossa ja pelaamisen sijaan lenkkeillä luonnossa.
Miksi kenenkään pitäisi käyttää tietokonetta kirjastossa, kun vanhoja, mutta täysin toimivia ja tehoiltaan riittäviä, saa usein täysin ilmaiseksi? Noita 10+ vuotta vanhoja koneita on riesaksi asti ja niillä toimii netti ja vanhemmat pelitkin käytännössä täyttä nopeutta. Kirjastoissa ei muutenkaan ole mitään pelikoneita, joten et edes hyödy mitään siellä käymällä, jos jokin uusi peli ei ilmaiskoneella toimisi.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen niitä rikkaita ja rikkaassa perheessä kasvaneita ja minun mielestäni köyhän perheen lapsen ei pitäisi joutua vanhempiensa köyhyydestä kärsimään vaan köyhän perheen lapsenkin pitää saada ainakin jotain nykyaikaisia ja jopa trendikkäitä, kalliita juttuja. Commodoret, konsolipelit, Tamacotchit, älypuhelimet, tabletit, urheiluvälineet, soittovälineet, merkkivaatteet ym. ovat kuitenkin niitä sukupolvijuttuja, joista kenenkään ei soisi jäävän paitsi sen lisäksi että niillä on vaikutusta tuleviin ammatteihin ja tulevaan yhteiskuntaan. Osattomaksi jääminen voi tehdä lapsesta ikuisesti katkeran aikuisen. Yhden lapsen lelut ja vaatteet eivät kuitenkaan kovin paljoa maksa ja niillä on jälleenmyyntiarvoa ja niitä voi ostaa käytettynä. Eikä rikkaiden perheissä kasvaneetkaan kaikkea saa vaikka olisikin varaa. Köyhyydestä kärsiköön sitten vasta aikuisena jos ei onnistu omaa elämäänsä vauraaksi tekemään.
No en välttämättä ryhtyisi opettamaan joka lasta materialistiksi. Vain koska sinulle tavara ja trendielektroniikka on ollut tärkeää, ei tarkoita että toinen lapsi kokisi jääneensä paitsi jostain jos ei niitä omista. Pelikoneet ja kännykät nyt asia erikseen koska pelikonetta voi koko perhe käyttää ja kännykkä on nykyaikana pakko olla mutta mitä merkkivaatteilla ja tamagotchin kaltaisilla turhakkeilla muka tekee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halutaan tasa-arvoa. Jos jo lapsena kultalusikka perseessä saavat etulyöntiaseman jäävät ensinnäkin oikeasti fiksujen potentiaali hyödyntämättä, mutta myös rikollisuus lisääntyy. Yhteiskuntarauha särkyy ja yhteiskunta ajautuu kaaokseen.
Nyt puhuttiin tavaroista. Samat opiskelumahdollisuudet pitä toki olla.
Niin?
Mitä niin? Ei merkkivaatteet tai iphone samsungin sijaan mitään etulyöntiasemaa tuo.
iPhone ja Samsung ovat itse asiassa samaa kastia ja samassa hintaluokassa, mutta siitä huonompia kopioita ovat juuri nuo kiinalaiset Huaweitsut ja Honoorit ja mitä niitä nyt onkaan.
Samsungin saa satasellakin, iphonea ei.
Ja Samsung on ihan yhtä hyvä puhelin kuin iphonekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nythän on kai kaikilla koululaisilla kännykkä.
Oassa lapsuudessa ei ollut kuin lankapuhelin ja se riitti meille ihan hyvin.
Meillä ei ollut edes lankapuhelinta silti pärjättiin.
Ei meilläkään, eikä edes sisävessaa tai suihkua ennen vuotta -82... En silti muista eläneeni kurjuudessa.
Miksi köyhät eivät asu soluasunnoissa? Asuminenhan olis montakertaa edullisempaa mitä useammalla asukkaalla olisi yhteinen wc-/suihkutila sen oman yksityisen wc-/suihkutilan sijaan.
Asuuhan ne monestikin, opiskelijat ovat usein yhteiskunnan pienituloisinta väkeä.
Mitta opiskelijathan elävät nykyään ylellisesti yksiöissä kaikenlaisen arjenluksuksen keskellä. On omat vessat, nettiyhteydet, pesukoneet ja jääkaapitkin.
Ja sitten on niitä opiskelijoita joilla on jo yksi tai useampi omistusasunto kun menevät vasta lukioon, sillä pappa betalar.
Miksi köyhillä lapsilla ei saa olla samoja toiveita, kuin rikkailla lapsilla? Köyhillä lapsilla on varmasti vähemmän, kuin rikkailla. Ja 80-luvulla meillä köyhillä oli ne yhdet levikset. Silloin sai Aija nuoresta jo kesätöitä. Olin varmaan 11v, kun tein lapsenvahtikeikkaa. Nyt siitä tulisi lasu kahteen perheeseen.
Jotenkin tuntuu, että nykyään ei haluta lasten tietävän, että omalla perheellä on vähemmän rahaa, kuin jollain toisella. Silloin kun itse olin lapsi, en kuulunut ihan sinne köyhimpiin, mutta rahat oli meillä (ja toki monilla muillakin) tosi tiukassa ja niin se asia vaan oli, meillä oli vähemmän rahaa, kuin joillain muilla. Oli luonnollista, että niillä, joiden kotona oli rahaa, oli myös kaikkea hienoa, kuten kalliita vaatteita, leluja, elektroniikkaa yms. ja vähempivaraisilla oli sellaisia sitten vähän tai ei ollenkaan ja todennäköisesti kaikki ajattelivat, että hankin sitä ja tätä sitten aikuisena, kun mulla on paljon rahaa :D
Se ei auta vaikka köyhien lapsia autetaan kuinka paljon koska niillä vanhemmilla on elämänhallinta sekaisin. Olen todella köyhän perheen lapsi, eikä vanhempani käyttäneet päihteitä eivät edes tupakkaa polttaneet mutta tekivät kaikenlaisia bisneksiä jotka menivät aina konkurssiin. Olisivat tarvinneet jonkun talousneuvojan niinkuin nykyään usea vanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Halutaan tasa-arvoa. Jos jo lapsena kultalusikka perseessä saavat etulyöntiaseman jäävät ensinnäkin oikeasti fiksujen potentiaali hyödyntämättä, mutta myös rikollisuus lisääntyy. Yhteiskuntarauha särkyy ja yhteiskunta ajautuu kaaokseen.
Onko kommunismi tasa-arvoa? Miksei yrittämisestä, opiskelusta ja työnteosta saisi palkita yhteiskunnassa, vaan kaikilla pitää olla samat asiat?
Miksi edes hankkivat lapsia? Lapset kannattaa hankkia vasta sitten kun talous on kunnossa ja varmasti vakaalla pohjalla.
Yritäpä nykyään hankkia sitä lankapuhelinta.
Mutta vastaus kysymykseen: kulutustavaran hinta suhteessa ostovoimaan on pudonnut järkyttävästi.
Rikkaalla on edelleen eri merkkiä kaikki kamppeet, mutta silti jos elämänmuoto on joku muoto käydään-töissä-ja-katsotaan-illat-telkkaria, niin silloin rikkaan ja köyhän perheen varustelutaso vaikuttaa päällisin puolin hyvin samankaltaiselta.
Todellinen ero näkyy siinä onko ollut varaa kouluttautua mielekkäälle alalle, onko ollut kontakteja saada sitä hyvää duunipaikkaa, onko muuta varallisuutta ja onko ylipäätään pakko käydä töissä. Varmaan harrastuksissakin paljon eroja mutta itsehän olen persaukinen enkä harrasta joten enpä osaa niitä hirveästi analysoida.
Suutari pysyköön lestissään. Köyhien turha tavoitella samoja asioita kuin rikkaiden. Mikä oikeus heillä on muka siihen ja mistä lähtien?
Nuoruudessa oli stereomankka investointi ja samoin funktiolaskin ihan keskiluokkaisessa perheessä ja puhelukortti vielä riitti viestittelyyn.Levikset oli jotain 350 markkaa.
Toisekseen, en itse vähävaraisena näe järkeä siinä että meillä pitäisi olla _kaikkea_ mitä muillakin on. Minusta fiksumpi tapa käyttää rahaa on hankkia parasta sellaisista mitä tarvitaan, ja jättää hankkimatta jos selviää ilman.
Meille tulee siis mahdollisesti lapsille pädi piakkoin, mutta selviämme edelleen ilman telkkaria, esimerkiksi.
Vierailija kirjoitti:
Näin! Ja miksi työttömän/opiskelijan pitää asua hulppeammin kuin pienituloisen duunarin? Mieluummun samassa rivarissa keskituloisten perheiden kanssa? Tätä en ole koskaan ikinä tajunnut.
Näytäpä mulle opiskelija joka elää hulppeasti opintotuella :D (ilman että ottaa järkyttävästi opintolainaa tai painaa samalla duunia) No toki jos asuu kumppanin siivellä niin sitten voi onnistua. Mutta opintotuella ei kyllä hulppeasti asuta, ihan hirveitä luukkuja ne yleensä on. Tai sitten opiskelija nostaa lainaa (joka pitää maksaa takaisin) tai käy töissä (aivan kuten sinä). Eli en kyllä opiskelijalle olisi kateellinen ellei ole sattunut perimään kartanoa tms
Vierailija kirjoitti:
Yritäpä nykyään hankkia sitä lankapuhelinta.
Kirppareilta voi löytyä. Tai nettikirppiksiltä. Oletko edes katsellut facebookryhmistä tai roskalavalta?
Vierailija kirjoitti:
Halutaan tasa-arvoa. Jos jo lapsena kultalusikka perseessä saavat etulyöntiaseman jäävät ensinnäkin oikeasti fiksujen potentiaali hyödyntämättä, mutta myös rikollisuus lisääntyy. Yhteiskuntarauha särkyy ja yhteiskunta ajautuu kaaokseen.
Juurihan täällä toisessa ketjussa kerrotaan kuinka ne vähäosaiset "oikeasti fiksut" jäävät oikeasti hölmöiksi, koska vanhemmat eivät lue heille eivätkä kannusta koulunkäyntiin. .
Kirjastokortti tekee oikeasti fiksuksi eikä maksa mitään. Ei levikset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halutaan tasa-arvoa. Jos jo lapsena kultalusikka perseessä saavat etulyöntiaseman jäävät ensinnäkin oikeasti fiksujen potentiaali hyödyntämättä, mutta myös rikollisuus lisääntyy. Yhteiskuntarauha särkyy ja yhteiskunta ajautuu kaaokseen.
Nyt puhuttiin tavaroista. Samat opiskelumahdollisuudet pitä toki olla.
Niin?
Mitä niin? Ei merkkivaatteet tai iphone samsungin sijaan mitään etulyöntiasemaa tuo.
iPhone ja Samsung ovat itse asiassa samaa kastia ja samassa hintaluokassa, mutta siitä huonompia kopioita ovat juuri nuo kiinalaiset Huaweitsut ja Honoorit ja mitä niitä nyt onkaan.
Samsungin saa satasellakin, iphonea ei.
Tarkoitin niitä Samsungin parhaita Galaxy-malleja.
Vierailija kirjoitti:
Koska rikkaat lapset kiussavat köyhiä sillä perusteella, ettei heillä ole samoja tavaroita. Lisäksi joissain kouluissa varataan parhaat ryhmätyöaiheet tableteilla jo tunnilla netin kautta, että pitää olla väline ja salamannopea, että saa kiinnostavan aiheen.
Harvemmin varakkaiden ja vähävaraisten lapset ovat samassa koulussa esim. Espoossa ja Kauniaisissa. Alueet ratkaisevat.
Kun olin 80-luvun loppupuolen lapsi niin "rikkaiden ja porvareiden lapset" kävivät ulkomaanreissuilla, harrastivat tennistä, ratsastusta ja balettia, kävivät purjehtimassa. Heillä oli ihan omat piirit joihin ei kuka tahansa päässyt sisään. En minäkään päässyt yrittäjien lapsena koska vanhempani olivat heidän mielestään vain "uusrikkaita wanabeitä". Heillä kun oli sentään vahnaa rahaa ja perittyä rahaa ja osakekaupalla saatua rahaa. Sillä ne lapsetkin lesoili. Minun vanhemmat tienasivat itse rahansa yritystoiminnalla, ja olimme melko varakkaita, en todellaakaan sanoisi että rikkaita, eihän Suomessa ole edes pahemmin oikeasti rikkaita, ainakaan globaalin mittapuun mukaan.
Sitten oli työttömien tai duunareiden lapset jotka kävivät urheiluseurojen tilaisuuksissa, hengailivat nuorisoseuroilla ja ostareilla.
Minä olin se väliinputoaja koska en kuulunut duunareihin mutten myös porvareihin. Vietin siis paljon aikaa yksin.
Nykyään kun on some, niin kaikki näkee mitä muilla on, ja kaikkien pitää saada samaa. Aiemmin oli niin että sitä mitä ei nähty, sitä ei osattu haluta.