Olen kiltin tytön äiti, ja aivan raivoissani kaikesta!

Vierailija kirjoitti:

Täällä on nyt kuultu aika monta mielipidettä, keitä ei saa laittaa istumaan riehuvan viereen. Minä haluaisin kuulla, kenet voi laittaa siihen.

Kaikki riehujat samaan luokkaan keskenään siihen erikoistuneiden opettajien valvontaan

Vierailija kirjoitti:

Täällä on nyt kuultu aika monta mielipidettä, keitä ei saa laittaa istumaan riehuvan viereen. Minä haluaisin kuulla, kenet voi laittaa siihen.

Riiippuu riehuvasta, ryhmästä ja tilasta. Lapseni luokalla yhdelle riehuvalle toimii sermi, istuu siis yksin ja aistiärsykkeitä rajataan sermillä.

Mä olin myös hiljainen, mutta sille päälle sattuessa temperamenttinen luonne. Olin siis aika rohkea ja mulla "oli pokkaa", kuten eräs nelosluokan kaverini kerran minulle sanoi, mutta kun koulutehtäviä annettiin nenän eteen, tein ne hiljaa ja keskittyneenä. Osasin myös lukea ja kirjoittaa 3-vuotiaasta. 

Muistan alaluokilla istuneeni erityisluokkalaisten vieressä toisinaan. Inhosin sitä yhtä lihavaa possun näköistä poikaa, joka kaverinsa kanssa oli saanut jostain selville numeroni ja lähetti minulle haukkumaviestejä vapaa-ajalla. (eka kännykkäni). Kerran oltiin oltu luokkaretkellä ja saatu sieltä hienot permanenttitussit, kun oltiin harjoiteltu kalligrafiakirjoitusta. Pidin omaani pulpetissa. Yksi päivä se poika katsoi omaan pulpettiinsa, katsoi minun kynääni ja huusi, että minä olen ottanut häneltä kynän, kun hänen on kadonnut. Yritti repiä kädestä minun kynäni, jonka mustetta olin varta vasten säästellyt, että se kestäisi pitkään. Silloin mulla pimahti. Tartuin poikaa kauluksista opettajan silmien alla. Kynästä oli jo valmiiksi korkki pois. Ette usko, kuinka paljon vikkelä tyttö saa piirettyä hidasälyisen pojan naamaan mustaa permanenttiviivaa vajaa 4 sekunnissa ennen kuin opettaja ehtii väliin.  Se oli joka ainoan torusanan arvoista, ja vielä mahtavammalta tuntui, kun vanhemmat ymmärsivät tekoani ja tukivat torumisen sijaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomatkaa, miten vähän arvostetaan tyttöä, joka

- on kiltti muille

- omaa hyvät käytöstavat

- on rauhallinen

- on hyvä koulussa

- ei ota paikkaansa kyynärpäätekniikalla

Mitä se kertoo tästä yhteiskunnasta?

Kysyisin näin päin että kuinka paljon ansaitsematonta arvonnousua keskinkertainen lapsi saa koulumaailmassa numeroihinsaa sen vuoksi että osaa istua kiltisti? _istua kiltisti_! Koirakin osaa sen.

Ei kannata ajatella että toi olis taito joka auttaa elämässä kauheesti.

Joopa joo. Itse en ainakaan ole opinnoissa mitään palkintoja saanut pelkällä istumisella. Niin numerot kuin muutkin tunnustukset - ja ennen kaikkea osaamisen - olen saanut ihan tekemällä töitä oppimisen eteen. Ja se nyt vaan useimmilla vaatii jonkinlaista keskittymistä siihen opeteltavaan asiaan, ja toisilla se keskittyminen onnistuu parhaiten, kun istuu tai on muuten suht paikallaan ja esim. kuuntelee opetusta, lukee ja tekee harjoituksia. Toisinaan se vaatii jopa hiukan kykyä sietää tylsyyttä. Mielestäni ihan hyviä taitoja oppia.

Toki jossain varmaan on se yksilö, joka oppii loistavasti hyppimällä pitkin seiniä, heittelemällä tuoleja portaikossa ja huutamalla opettajan puheen päälle omia juttujaan. Ei taida kuitenkaan useimmilla toimia.

Nyt puhuttiin lapsista eikä jatko-opinnoista. Eli luokkaa tavaaminen ja yrityksestä palkitaan.

Niin ja katsos kun toiset lapset on niin uteliaita että ovat jo ilman opettajaa opetelleet.

Niin? Ala-asteajoistani minäkin puhuin. Jotkut oppii siellä muutakin kuin tavamaan. 

Ja jos se lapsi on opiskellut peruskoulun oppimäärän jo itsenäisesti itsekseen, niin sen kun tenttii koulun läpi, niin kuin kotikoululaiset. Siellä kukaan pakota istumaa, jos osaa ilmankin.

Vierailija kirjoitti:

Tartuin lukiessani kohtaan: "lapseni on aina ollut näkymätön ja, että muut ovat aarteita ja taitavia." voisiko ongelman juuri olla tässä? Itsekin välillä pohdin: kuka määrittelee sen, onko lapseni tai vaikkka koirani aivan ihana, kultahippu, aarre ja olen tullut päätelmään, että minä itse, äiti. Kun pidän lastani aarteena, maailman ihanimpana lapsena ja rakstan häntä pyytteettömästi. Uskoo hän siihen itsekin, että on äitille maailman ihanin aarre ym. Ja kun hän niin tekee, alkaa muutkin näkemään hänessä itse arvostusta, kunnioitusta, rakkautta, niin itseä kun muitakin kohtaan. Ne on uskomuksia itsestä ja muista ihmisistä. Nyt kun olet huomannut itsessäsi uskomuksia, on sinulla hyvä tilaisuus alkaa muuttaa uskomuksiasi toiseen suuntaan. Kyllä sinunkin lapsesi on aivan yhtä tärkeä ja ihana, niinkun kaikkien muidenkin lapset, sinun tulee vaan itse uskoa siihen. <3

Voi voi, kuinka väärin olet ymmärtänyt ap:n tekstin.

Jos luokassa on tarpeeksi tilaa, pulpetit voisi laittaa yksittäin, ei ryhmiin eikä pareittain.

Voi ei, muistan täysin samanlaisia kokemuksia ala-asteella ollessani! Olin todella kiltti ja hyvin rauhallinen jonka vuoksi opettaja laittoi mut AINA yhden tai jopa kahden mölyapinapojan viereen istumaan. Omasta opiskelustani ei tullut mitään kun viereiset veijarit häiriköi ja kiusasi koko ajan, ja opettaja ei tietenkään huomannut mitään!

Vierailija kirjoitti:

Mä olin myös hiljainen, mutta sille päälle sattuessa temperamenttinen luonne. Olin siis aika rohkea ja mulla "oli pokkaa", kuten eräs nelosluokan kaverini kerran minulle sanoi, mutta kun koulutehtäviä annettiin nenän eteen, tein ne hiljaa ja keskittyneenä. Osasin myös lukea ja kirjoittaa 3-vuotiaasta. 

Muistan alaluokilla istuneeni erityisluokkalaisten vieressä toisinaan. Inhosin sitä yhtä lihavaa possun näköistä poikaa, joka kaverinsa kanssa oli saanut jostain selville numeroni ja lähetti minulle haukkumaviestejä vapaa-ajalla. (eka kännykkäni). Kerran oltiin oltu luokkaretkellä ja saatu sieltä hienot permanenttitussit, kun oltiin harjoiteltu kalligrafiakirjoitusta. Pidin omaani pulpetissa. Yksi päivä se poika katsoi omaan pulpettiinsa, katsoi minun kynääni ja huusi, että minä olen ottanut häneltä kynän, kun hänen on kadonnut. Yritti repiä kädestä minun kynäni, jonka mustetta olin varta vasten säästellyt, että se kestäisi pitkään. Silloin mulla pimahti. Tartuin poikaa kauluksista opettajan silmien alla. Kynästä oli jo valmiiksi korkki pois. Ette usko, kuinka paljon vikkelä tyttö saa piirettyä hidasälyisen pojan naamaan mustaa permanenttiviivaa vajaa 4 sekunnissa ennen kuin opettaja ehtii väliin.  Se oli joka ainoan torusanan arvoista, ja vielä mahtavammalta tuntui, kun vanhemmat ymmärsivät tekoani ja tukivat torumisen sijaan.

Mahtavaa, hyvä sinä! Mitäs poika teki? Kehtasiko tulla seuraavana päivänä kouluun?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin myös hiljainen, mutta sille päälle sattuessa temperamenttinen luonne. Olin siis aika rohkea ja mulla "oli pokkaa", kuten eräs nelosluokan kaverini kerran minulle sanoi, mutta kun koulutehtäviä annettiin nenän eteen, tein ne hiljaa ja keskittyneenä. Osasin myös lukea ja kirjoittaa 3-vuotiaasta. 

Muistan alaluokilla istuneeni erityisluokkalaisten vieressä toisinaan. Inhosin sitä yhtä lihavaa possun näköistä poikaa, joka kaverinsa kanssa oli saanut jostain selville numeroni ja lähetti minulle haukkumaviestejä vapaa-ajalla. (eka kännykkäni). Kerran oltiin oltu luokkaretkellä ja saatu sieltä hienot permanenttitussit, kun oltiin harjoiteltu kalligrafiakirjoitusta. Pidin omaani pulpetissa. Yksi päivä se poika katsoi omaan pulpettiinsa, katsoi minun kynääni ja huusi, että minä olen ottanut häneltä kynän, kun hänen on kadonnut. Yritti repiä kädestä minun kynäni, jonka mustetta olin varta vasten säästellyt, että se kestäisi pitkään. Silloin mulla pimahti. Tartuin poikaa kauluksista opettajan silmien alla. Kynästä oli jo valmiiksi korkki pois. Ette usko, kuinka paljon vikkelä tyttö saa piirettyä hidasälyisen pojan naamaan mustaa permanenttiviivaa vajaa 4 sekunnissa ennen kuin opettaja ehtii väliin.  Se oli joka ainoan torusanan arvoista, ja vielä mahtavammalta tuntui, kun vanhemmat ymmärsivät tekoani ja tukivat torumisen sijaan.

Mahtavaa, hyvä sinä! Mitäs poika teki? Kehtasiko tulla seuraavana päivänä kouluun?

Pojan vanhemmat olivat ilmeisesti itsekin aika hukassa poikansa kanssa ja ymmärsivät minun pimahtaneen aiheesta, koska muistaakseni tuosta ei tullut heidän puoleltaan mitään jälkiselvittelyjä, eikä vanhempiani jouduttu edes kutsumaan koululle tms, vain ope soitti kotiin. Noita viestejä oli aikaisemmin puitu koulun ja pojan vanhempien kanssa, ja olivat jo silloin olleet todella pahoillaan pojan puolesta ja saaneetkin pojan lopettamaan joksikin aikaa. En valitettavasti muista, tuliko poika seuraavana päivänä kouluun, oliko se päivä ylipäätään koulupäivä enkä edes sitä, oliko hänellä tuntia meidän luokkamme kanssa seuraavina päivinä (oli erityisluokalla eli vain osan tunneista olimme yhdessä luokkana). Sen kuitenkin muistan, että minulle ei tuosta tullut mitään jatkoseuraamuksia muuta kuin että paikkoja luokassa vaihdettiin. Ja sen, että poika ei kirjoitellut sen jälkeen minulle tyhmyyksiä eikä oltu oikeastaan enää missään tekemisissä/puhuttu keskenämme sen jälkeen. 

Minä luulen että tyttösi pärjää kyllä! Yritä ajatella positiivisesti: on upeaa että hän on kiltti ja rauhallinen ja hänestä voi joku ottaa mallia! Juuri tuollaiset tytöt pärjäävät kuitenkin elämässä hyvin. Eivät suinkaan ne vauhdikkaat ja vilkkaat ja jatkuvasti tanssivat ja pälpättävät tytöt. Omani on myös 1.luokalla ja tyttö: hän on tosi fiksu ja suosittu kaverikin mutta ihan kamalan vilkas ja sähläävä. Hän jatkuvasti kompuroi ja satuttaa itseään koulussa ja saa impulsiivisia ideoita joita lähtee tekemään koska haluaa huomiota. Olisin tosi iloinen jos oma tyttöni olisi kuten sinun tyttösi! Pelkään nimittäin että oma tyttöni saa koulussa sellaisen maineen että on liian "villikko" ja ei sovi porukkaan. Siellä kun on luokka täynnä noita kilttejä ja hiljaisia tylleröitä ja omani on kuin eri planeetalta.

Tämä on niin väärin! Itselläni on kaksi hiljaista ja rauhallista lasta, jotka joutuivat heti koulun alkaessa saman toiminnan uhriksi. Toisella lapsella rupesi jo iltaisinkin pyörimään mielessä, että mitähän se häirikkö siinä vieressä taas keksii.. vedin vähän henkeä ja otin yhteyttä opettajaan. Häirikkö siirrettiin muualle. Pitäkää vanhemmat rohkeasti lastenne puolta!

Opettajalla olisi varmasti vaihtoehtoisia tapoja toimia, mutta useimmat menevät siitä, missä aita on matalin. Nykytilanteessa, missä tavallisiin luokkiin integroidaan ties mitä ainesta ilman lisäapuja, pitää vanhempien olla valppaana. Kiittäkää vaan Juha Sipilää.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tällä hetkellä aika hankala elämäntilanne ja on tuntunut siltä, ettei mies oikein tuo siinä kuten toivoisin. Olen kertonut, että jo ihan pelkkä oma-aloitteinen halaaminen auttaisi ja tukisi minua paljon, mutta ei hän silti tee tätä.

Kysyin sitten yksi päivä ihan suoraan, että mistä se johtuu ettei hän oikein kommentoi mitään mihinkään eikä tunnu ottavan tosissaan sitä, että minulla on ihan oikeasti paha olla?

Hän vastasi rauhallisesti, että se johtuu siitä kun vaikutan olevan niin osaava ja pärjäävä, että kyllä mä pärjään ja selviän ja yritän vaikeissakin tilanteissa.

Juuh, ymmärrän tämän, mutta kun ei se ole niin :( Me ulospäin vahvat ja kiltit tarvitaan ihan yhtä paljon, ellei enemmänkin tukea ja hellyyttä.

Pienestä lapsesta lähtien on vaan hoettu, että kyllä minä pärjään ja ei minulla ole mitään hätää, kun olen niin kiltti ja kunnollinen. Minä olisin vain halunnut halauksia ja tukea :(

Mä olisin vetänyt ihan hirveät kilarit miehelle jos itselläni olisi vaikea tilanne ja mies jättäisi huomiotta koska olen niin "pärjäävä".

Parisuhteessa kuuluu tukea toisiaan, tee se miehelle selväksi. Muuten elämäsi on samaa "pärjäämistä" jatkossakin.

Olen koulupsykologi ja jaan saman huolen ja kiukun mitä ap. Tämähän on valitettavasti nykykouluissa ihan arkipäivää, että jo ekaluokkalainen kiltti, hiljainen ja fiksu oppilas joutuu käytöshäiriöisen riehujan apuopeksi tai tukioppilaaksi rauhoittamaan ja neuvomaan. Sille on itseasiassa "hieno" pedagoginen termikin: vertaisoppijuus. Eli kiltti ja tunnollinen lapsi laitetaan opettamaan häirikölle tapoja. Näiden häirikköjen ja erityisten tuen oppilaiden pedagogisiin asiakirjoihinkin usein kirjoitetaan yhtenä tukimuotona tyyliin, että "istumapaikka rauhallisen oppilaan vieressä, joka neuvoo ja auttaa tarvittaessa". Minusta tämä ei ole oikein sitä kilttiä ja rauhallista lasta kohtaan, koska hän ei saa tästä diilistä mitään, lähinnä jää miinukselle.

Nykyään on tavallista, että suurin osa käytös/tarkkaavaisuushäiriöisistä erityisoppilaista on isoissa yleisopetuksen luokassa ja erityisluokkia on todella vähän, jos kaikissa kouluissa enää ollenkaan. Tässä siis käy niin, että kiltti mutta älykäs lapsi jää oman onnensa nojaan eikä saa riittävästi haasteita. "Normaalin tavalliset" lapset puolestaan ottavat mallia tarkkaavaisuus/käytöshäiriölapsista ja alkavat hekin riehua ja uhmata opettajaa. Seura tekee kaltaisekseen, vanhan sanonnan mukaisesti. Oikeasti sinäkin, hyvä av:n lukija, voisit yllättyä miten levottomasti ja huonosti sinunkin tavallinen lapsesi saattaa käyttäytyä aikuista ja toisia oppilaita kohtaan luokkatilanteessa. Se ei johdu siitä, etteikö lapsella olisi taitoja käyttäytyä kunnolla ja keskittyä ikätasoisesti, mutta kun luokassa on 25 oppilasta, joilla kolmasosalla on jotain pulmaa oppimisessa, keskittymisessä tai käytöksessä, niin "vertaisoppimisen hengessä" nämä "tavallisetkin" lapset alkavat apinoimaan huonommin käyttäytyviä. Siinä mielessä ope voi hengähtää tyytyväisenä jos luokassa on ap:n lapsen kaltaisia lapsia ja laittaa heitä apuopettajiksi tai mentoreiksi.

Mutta hirvittävän väärinhän se on! Ap suosittelen, että otat yhteyttä koulun rehtoriin, luokanopettajaan ja oppilashuoltohenkilöstöön ja pyydät tapaamista koululle. Kerro, että olet huolissasi että lapsesi kasvu ja kehitys vaarantuu tuossa luokkatilanteessa. Hänen ei todellakaan tarvitse olla mikään tukihenkilö häirikölle!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua on harmittanut koko elämäni ajan että kiltteys, hyväkäytös ja rauhallisuus ovat olleet ihmisille syitä ignoorata minut. Oli kyse sitten kodista, koulusta tai sairaanhoidosta. Ne ääntä pitävät mesoajat ja, anteeksi nyt vain, useimmiten vähän heikkolahjaisemmat saavat kaiken huomion. Tähän lukeutuu myös oma äitini, joka on tarvinnut sitä omaa pikkuterapeuttiaan, koska ei itse kestä mitään stressiä ja painetta. Paljon lahjakkuutta menee hukkaan kun osa ihmisistä joutuu kannattelemaan näitä sählääjiä, jotka eivät loppupeleissä tee muuta kuin sotkevat joko vähän tai paljon, riippuen kuinka pitkälle elämässä pääsevät.

Mitä jos lakkaisit sitten olemasta sellainen kynnysmatto? Tämä on se mikä minua harmiittaa, se että ihmiset tunkevat itsensä tieten tahtoen toisten palvelijoiksi ja terapeuteiksi ja sitten valittavat päälle. Ota itseäsi niskasta kiinni, olet nyt aikuinen ja kukaan ei voi sinua pakottaa samalla tavalla kuin lasta. Oma vikasi jos haluat kannatella koko maailmaa. Joskus tuntuu että joissakin kilteissä ihmisissä on myös jokin ihmeellinen lammasgeeni.

Lammasgeeni? Minulta hakattiin lapsuudessa luulot pois. - Ohis

Ei ole lapsen tehtävä rauhoittaa toista lasta, näillä hankalalla tapauksilla pitäisi olla vaikka oma avustaja. Heti opettajaan yhteyttä.

Ei ole lapsi toisen vahti, mutta jos tai kun luokassa on useampi levoton häröilijä, niin he eivät voi istua lähellä toisiaan. Eli ope sijoittaa ne häiriköt eri kulmiin mahd kauaksi toisistaan ja normilapset (joita voi olla jopa vähemmistö) sinne väleihin. Luokassa kukaan ei pysty oppimaan ja open aika menee 100% epätoivoiseen kurinpitoon, jos häröilijät istuvat vierekkäin. Asia ei ole koulujen päätettävissä, kunnan päättäjät purkaa erityisluokkia ja lykkää kielitaidotonta ma_mua sekaan liukuhihnalta. Samaan aikaan tavislasten itsesäätely heikkenee ja levottomuus kasvaa. Koulu on rikki.

Eihän tässä ole kyse siitä, millaiset lapset ovat hyviä tai huonoja - vaan siitä, että hiljaisia ja tunnollisia käytetään rajumpien tapausten sihteereinä ja auttajina. Tällainen on epäoikeudenmukaista, stressaavaa ja pedagogisesti ala-arvoista.

Vierailija kirjoitti:

Joo meillä on samaa, ala-asteella tyttö laitettiin vilkkaan isokokoisen pojan viereen istumaan että rauhoittaa tätä. Kukaan ei ole nykyään tytön kaveri. On siis seiskalla. Omasta luokasta ei ole yhtään kaveria. Rauhallinen, kiltti, huomaamaton tyttö siis kyseessä. Ei meikkaa edes. Oon itse ollut samanlainen ja jouduin kiusatuksi.

Samanlainen tilanne mulla, kun kävin koulua n. 10 vuotta sitten. Olen aina ollut rauhallinen, kiltti ja ilmeisesti muita herkempi. Siinä sitten jatkuvasti joutui muiden jyräämäksi. Huomasin myös, että silloin harvoin kun päätin pitää puoliani muita oppilaita tai vaikka opettajaa vastaan, minulle suututtiin enemmän kuin muille (ja jouduin aina ulos tyttöporukasta). Ilmeisesti tuollainen älytön jyrääminen ja kiukun purkaminen on helpompaa meitä herkkiä kohtaan? Mutta yhtään sen oikeutetumpaa se ei kyllä ole.

Nyt työelämässä sama meno meinaa jatkua joidenkin pomojen ja työkavereiden puolesta, mutta olen alkanut pitää puoliani. Tsemppiä ap:lle ja hänen tytölleen, tiedän oikein hyvin miltä tuollainen kohtelu tuntuu.

Mä olin tuollainen kiltti tyttö ja jouduin aina alakoulussa jonkun häirikön viereen istumaan. Ja paritehtävissä/ryhmätöissä mut laitettiin aina riehujien ja räyhääjien kanssa samaan ryhmään. Vihasin koulunkäyntiä suunnattomasti ja vihaan edelleen sillosta opettajaa. Miksi piti tuhota mun kouluviihtyvyys ja motivaatio?

Vierailija kirjoitti:

Ei ole lapsen tehtävä rauhoittaa toista lasta, näillä hankalalla tapauksilla pitäisi olla vaikka oma avustaja. Heti opettajaan yhteyttä.

Henkilökohtaista avustajaa ei saa, ellei ole joku vakava fyysinen vamma, kuten täyssokeus. Käytöshäiriöiden tai adhd:n takia ei saa juuri mitään avustajaresurssia, ehkä tunnin-pari viikossa avustajaa per luokka. Lisäksi avustajatkin voi olla ties mitä elämämkoulu-sakkia eri taustoilla ja hoono soomi-henkilöitä, pahimmillaan avustaja on opelle luokassa kuin yksi ohjattava lapsi lisää.

Tärkeämpää olisi mun mielestä lisätä erityisluokkia, joilla on useampi aikuinen: erityisluokanope, luokanope, PÄTEVÄ avustaja tai esim. psyk. sairaanhoitaja, jos on tunne-elämältään oireilevia lapsia. Erityisluokan luokkakoon tiputtaisin nykyisestä 10:stä maksimissaan kahdeksaan. Ala-asteelle laittaisin luokkakoon enimmäismääräksi 16 oppilasta ja jos on erityisen tuen lapsia integroituna luokassa niin silloin vähennys luokkakokoon siten, että yksi erityisen tuen oppilas vähentää maksimioppilasmäärän yhdellä, esim. jos luokalla kaksi integroitua erityisoppilasta, maksimikoko luokalla saisi olla 14 jne. Koska kouluilla ei ole riittävästi luokkatiloja noin pienille luokille, pitäisi olla vuorolukujärjestys, esim. A-ryhmä opiskelee 8-12 ja B-ryhmä 12-16.  Tämä järjestely oikeasti toisi tulosta mutta kaatuu siihen, että ei ole rahaa. Toisaalta nykykoulu tulee tuottamaan ennätysmäärän syrjäytyneitä tulevaisuuden aikuisia, joille maksetaan koko aikuisikä toimeentulo- ja muita tukia joten kalliiksi tulee sekin.

t. ope