Olen kiltin tytön äiti, ja aivan raivoissani kaikesta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse opettajana tunnen aina syvän viillon sydämessäni joutuessani laittamaan hiljaisen ja kiltin oppilaan häirikön viereen. Huomautan, että sekä pojista että tytöistä löytyy molempia, kilttejä ja häiriköitä. En tee istumajärjestystä siten, että ajattelisin hiljaisen oppilaan tehtäväksi rauhoittaa meluavaa. Haluaisin laittaa kiltit oppilaat vierekkäin, mutta tämä tarkottaisi samalla sitä, että meluavat istuisivat myös vierekkäin. Tällainen istumajärjestys aiheuttaisi puolestaan sen, että tunnilla en tekisi muuta kuin rauhoittaisin näitä "sankareita" ja kiltit jäisivät täysin oman onnensa nojaan opiskeluissa. Tämä ei olisi kenenkään etu. Kiitos nykyisen inkluusioajattelun joka luokassa on muutama entinen tarkkisoppilas ja opettajan on pärjättävä ilman lisäapua. Erityisluokkia purettaessa luvattiin kyllä lisäresursseja kouluille, mutta todellisuudessa aikuisten määrä on vain vähentynyt. Kiitos kokoomuksen ja keskustan linjalle, jossa leikataan niiltä, jotka eivät pysty tai ymmärrä puolustaa itseään, eli lapsilta, sairailta, vanhuksilta, vammaisilta jne. Myös OAJ on täysin kädetön järjestö vaatimaan asioiden saamista kuntoon.

No hö. Mikset vaan laita niitä häirikköjä käytävään. Niin ennenkin tehtiin ja tunti sai jatkua häiriöttömänä.

Nykyään käytävään saa laittaa oppilaan vain jos hänelle on henkilökohtainen valvoja! Kun koulussa ei tämmöistä valvojaa kuitenkaan ole, eikä ope pysty valvomaan oppilasta käytävän puolelle, on luokasta poistamisesta tehty mahdotonta.

Tämä juuri on se ongelma. Mihin laittaa häiriköt, kun heitä ei saa poistaa käytävään. Rehtori on yleensä poissa tai palaveeraa jne joten rehtorin kansliaan ei pysty poistamaan. Ei tunnu reilulta poistaa oppilasta toiseen luokkaan, koska siellä on ne omat häiriköt jo kollegan riesana. Eli mihin ne häiriköt voi muka laittaa koulussa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vilkas, eloisa ja hyvin koulusta suoriutuva kuudesluokkalainen poika. Pärjää koulussa erinomaisesti, mutta parina koulussa istuu ”kympin kiltti tyttö”. Poikani ei huuda tai juokse luokassa, mutta keskittyessä näpertää kumia, kynää, vaihtaa asentoa jne. Tästä syystä tuon tytön äiti on valittanut pojastani. Poikani oli asiasta ihmeissään, eikä edes tajunnut häirinneensä tyttöä. Totesi, että tuo tyttö olisi voinut avata suun ja sanoa asiasta.

Sen sijaan opettaja on ilmeisesti menettänyt toivonsa näiden oikeiden häiriköiden suhteen, ketkä saavat terrorisoida luokkaa. Oma poikani sai turpiinsa koulussa, kun puolusti pientä ekaluokkalaista, joita nämä häiriköt kiusasivat.

Ilmeisesti poikani joutaisi jonnekin komeroon opiskelemaan, kun kilttitytöt häiriintyvät pienestäkin poikkeavasta.

Sen lisäksi tämä uusi OPS on yksi huonoimmista uudistuksista. Meillä lapsi selvästi kuormittuu ”ilmiöviikoista”, kun ei ole selkeää rytmiä ja rutiinia. Huomasin myös, että iPadilla tehtävissä tehtävissä poika arvaa vastaukset, sen sijaan, että yrittäisi oikeasti vastata oikein.

Totta. Olen miettinyt samaa. Poikia kohdellaan eri tavalla kuin tyttöjä. Oma poikani häiriintyi joskus vieressä istuvan tytön tekemisistä, ja siksi poikani siirrettiin toiseen luokkaan, jotta voi keskittyä hiljaisesti. Mutta jos poikani sattuu näpräämään kirjan sivun reunaa  (siitä ei voi tulla kovaa ääntä, hän näytti kotona miten tekee), niin taas poikani siirretään toiseen luokkaan, eikä suinkaan sitä tyttöä, joka tällä kertaa häiriintyi vieressä olevasta. Kummallista.

Matkustin kerran lähijunassa niin että ympärilleni tuli ala-alakoululuokka. Edessäni istui poika, jonka kaikki tekeminen ärsytti vieressä istuvaa opettajaa. Poika ei tehnyt mitään ihmeellistä, istui, mutta esim heilutti jalkojaan vähän. Opettaja todella ruman ja kyllästyneen oloisesti komensi poikaa. Sitten taas kun opettajan toisella puolella istuva tyttö hennolla, herkällä äänellä kysyi opettajalta jotain, niin sai hyvin lempeän ja ystävällisen vastauksen.

Tiedän, vain yksi tilanne, mutta vilkkaan, liikkuvaisen -mutta kiltin! - pojan äitinä tuntui pahalta.

Luulen kyllä että se on tuuristakin kiinni, millaisen luokan ja opettajan saa. Itse en kilttinä ja pärjäävänä tyttönä ole kokenut joutuvani apuopettajan tai näkymättömän rooliin, mutta uskon että niin voi käydä. Näkeehän sen tuon pojankin kanssa, että joillekin vilkas poika on juuri sellainen kun pojan pitää olla, joillekin ärsyttävä rasavilli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse opettajana tunnen aina syvän viillon sydämessäni joutuessani laittamaan hiljaisen ja kiltin oppilaan häirikön viereen. Huomautan, että sekä pojista että tytöistä löytyy molempia, kilttejä ja häiriköitä. En tee istumajärjestystä siten, että ajattelisin hiljaisen oppilaan tehtäväksi rauhoittaa meluavaa. Haluaisin laittaa kiltit oppilaat vierekkäin, mutta tämä tarkottaisi samalla sitä, että meluavat istuisivat myös vierekkäin. Tällainen istumajärjestys aiheuttaisi puolestaan sen, että tunnilla en tekisi muuta kuin rauhoittaisin näitä "sankareita" ja kiltit jäisivät täysin oman onnensa nojaan opiskeluissa. Tämä ei olisi kenenkään etu. Kiitos nykyisen inkluusioajattelun joka luokassa on muutama entinen tarkkisoppilas ja opettajan on pärjättävä ilman lisäapua. Erityisluokkia purettaessa luvattiin kyllä lisäresursseja kouluille, mutta todellisuudessa aikuisten määrä on vain vähentynyt. Kiitos kokoomuksen ja keskustan linjalle, jossa leikataan niiltä, jotka eivät pysty tai ymmärrä puolustaa itseään, eli lapsilta, sairailta, vanhuksilta, vammaisilta jne. Myös OAJ on täysin kädetön järjestö vaatimaan asioiden saamista kuntoon.

No hö. Mikset vaan laita niitä häirikköjä käytävään. Niin ennenkin tehtiin ja tunti sai jatkua häiriöttömänä.

Nykyään käytävään saa laittaa oppilaan vain jos hänelle on henkilökohtainen valvoja! Kun koulussa ei tämmöistä valvojaa kuitenkaan ole, eikä ope pysty valvomaan oppilasta käytävän puolelle, on luokasta poistamisesta tehty mahdotonta.

Tämä juuri on se ongelma. Mihin laittaa häiriköt, kun heitä ei saa poistaa käytävään. Rehtori on yleensä poissa tai palaveeraa jne joten rehtorin kansliaan ei pysty poistamaan. Ei tunnu reilulta poistaa oppilasta toiseen luokkaan, koska siellä on ne omat häiriköt jo kollegan riesana. Eli mihin ne häiriköt voi muka laittaa koulussa?

Te opettajat ootte kirjaimellisesti munattomia, paitsi mies opettajat

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on omista kouluajoistani samantyyppisiä kokemuksia. Olen mies. Mun ainoa koulukaverini oli myös tällainen kiltti tyttö. Hän oli mua arempi, joten mä

puolustin häntä niin kun pystyin, mutta aika usein opettajat tosiaan erotti meidät ja sijoitteli justiinsa pahimpien kiusaajien ja häiriköiden sekaan. Vain muutama opettaja oli niin tarkkanäköinen, että tajusi, missä mennään ja antoi meidän olla rauhassa.

Kun yläasteella vaihdoin koulua, tämän tytön mielenterveys romahti ihan täysin kun hän jäi siihen kouluun yksin.

Meitä kumpaakin pidettiin hyvinä ja lahjakkainakin oppilaina. Elämä on kuitenkin kummallakin mennyt lähinnä mielenterveysongelmien kanssa painiessa. Toki siihen vaikutti kotiolot ja varmaan perimäkin.

Kaverini puhuu vieläkin kouluajoista ja oikeasti pelkää yhä lapsia ja nuoria. Usein ollaan puhuttu siitä, että onneksi ei olla lapsia nykyaikana. Kouluissa meno on nykyisin varmasti jotain todella hirveää. Sille rasavillille adhd-lapselle suureen luokkaan joutuminen ei myöskään tee hyvää. Ei se varmasti tee hyvää kenellekään, eikä kukaan opi mitään. Nykyään on vielä tämä nettikiusaamisen mahdollisuus kaiken muun lisäksi.

Itse syytän tästä päättäjiä. Lapsethan on Suomen tulevaisuus. Me lorotellaan tässä omiin housuihimme kuin pilkkijä pakkasella. Hetken voi olla lämmin, mutta sitten jäätyy entistä pahemmin. Vaikka eipä nuo päättäjät ole ehkä enää sitä aikaa näkemässä edes.

Se on totta, että ihmiset ylipäänsä kävelee helposti rauhallisten ja kilttien yli. Mun siskoni oli kaikki aika rasavillejä ja mua kohtaan he oli välillä hyvinkin väkivaltaisia. Vanhempia ei kiinnostanut. Mun piti kuulemma vain opetella pitämään puoleni, mutta jos tein sen, mulle suututtiin kun mun olisi pitänyt vain "antaa periksi ja ymmärtää" kun kerta olin pitkäpinnaisempi. Siskojen rohkeutta ja jopa röyhkeyttäkin ihailtiin. Sama toistuu jatkuvasti jossain muodossa nykyäänkin. Se, joka osaa olla ihmisiksi on jokin vastuunkantaja.

Tuollainen rauhallisemman lapsen laittaminen vastuuseen muista vain vahvistaa mielestäni tuota kuoreen vetäytymistä ja tekee aremmaksi. En tiedä, miten aikuiset on niin usein unohtaneet, millaista oli olla lapsi. Mä muistan sen hyvin, eikä ne muistot ole kovin nättejä. Se kiltti, hiljainen ja usein ujokin lapsi on todella avuton siinä pyörityksessä ja aikuisten pitäisi ymmärtää olla ns. heittämättä häntä susille.

Tekin olitte tavallaan tukea tarvitsevia lapsia ja tuen tarvetta ei huomattu. Ilman häiriköitäkin olisitte varmaan hyötyneet tuesta. Tää pitää tajuta eikä niputtaa kaikkia rauhallisia samaksi.

Olin juuri tulossa kirjoittamaan samaa, että aika usein se kiltti, hiljainen ja rauhallinen saattaa kärsiä ihan yhtä paljon (joskus enemmänkin) sisäisesti kuin se eksternalisoivasti oireileva. Jostut ihmiset vetäytyvät kuoreensa voidessaan huonosti. Sillä kiltillä, hiljaisella, "helpolla", joka laitetaan apuopeksi villikoilla saattaa kotona jo olla huollettavana aikuiset, joilla ei aikuisuus ole hallussa. Hänestä on ehkä ns. "potkittu itsensä puollustaminen pihalle".  Ne näkymättömät lapset on oikeasti aika isossa vaarassa, pitäisi muistaa, että onnettomuuspaikallakin ne, jotka ovat ihan hiljaa pelastetaan ensin.

Tämähän se on hiljaisen ja kypsältä näyttävän lapsen ja ihmisen taakka. Joku tuolla aikaisemmin puhui siitä miten puoliso ei tukenut, koska tämä rauhallinen ja kiltti ihminen vaikutti niin pärjäävältä. Itse olen jopa psyykkisellä hoitopuolella törmännyt tähän. Fiksu ja empaattinen psykologi piti minua todella vahvana ja pärjäävänä, mutta ei kyennyt näkemään sitä tarvitsevuutta ja heikkoutta. Siinä tulee vähän epätodellinen olo että eikö kukaan tosiaankaan osaa vastata minun tarpeisiini tai näkemään minua. Pitää olla äänekäs ja ilmaista kipua ulospäin ollakseen ihminen?

Kiltti ja ujo jää helposti jalkoihin. Kilttiä on kiva kiusata. Kiltti ja ujo lapsi saa kuulla jopa opettajilta negatiivisia kommentteja omasta "vääränlaisuudesta". Itse sain kuulla opettajilta jatkuvaa pilkkaa ja ihmettelyä hiljaisuudesta, viittaamattomuudesta jne vuosina 2004-2009. Jopa opettajat käyttävät kiltin tytön kiltteyttä hyväksi. Yhteiskunta ylistää kovia arvoja, minkäs teet. Lopulta kiltin tytön mitta tulee yleensä aikuisiässä täyteen kaiken se paskan johdosta.

Minäkin olen raivoissani. Meillä on kiltti poika, joka laitetaan myös rauhoittamaan muita lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on omista kouluajoistani samantyyppisiä kokemuksia. Olen mies. Mun ainoa koulukaverini oli myös tällainen kiltti tyttö. Hän oli mua arempi, joten mä

puolustin häntä niin kun pystyin, mutta aika usein opettajat tosiaan erotti meidät ja sijoitteli justiinsa pahimpien kiusaajien ja häiriköiden sekaan. Vain muutama opettaja oli niin tarkkanäköinen, että tajusi, missä mennään ja antoi meidän olla rauhassa.

Kun yläasteella vaihdoin koulua, tämän tytön mielenterveys romahti ihan täysin kun hän jäi siihen kouluun yksin.

Meitä kumpaakin pidettiin hyvinä ja lahjakkainakin oppilaina. Elämä on kuitenkin kummallakin mennyt lähinnä mielenterveysongelmien kanssa painiessa. Toki siihen vaikutti kotiolot ja varmaan perimäkin.

Kaverini puhuu vieläkin kouluajoista ja oikeasti pelkää yhä lapsia ja nuoria. Usein ollaan puhuttu siitä, että onneksi ei olla lapsia nykyaikana. Kouluissa meno on nykyisin varmasti jotain todella hirveää. Sille rasavillille adhd-lapselle suureen luokkaan joutuminen ei myöskään tee hyvää. Ei se varmasti tee hyvää kenellekään, eikä kukaan opi mitään. Nykyään on vielä tämä nettikiusaamisen mahdollisuus kaiken muun lisäksi.

Itse syytän tästä päättäjiä. Lapsethan on Suomen tulevaisuus. Me lorotellaan tässä omiin housuihimme kuin pilkkijä pakkasella. Hetken voi olla lämmin, mutta sitten jäätyy entistä pahemmin. Vaikka eipä nuo päättäjät ole ehkä enää sitä aikaa näkemässä edes.

Se on totta, että ihmiset ylipäänsä kävelee helposti rauhallisten ja kilttien yli. Mun siskoni oli kaikki aika rasavillejä ja mua kohtaan he oli välillä hyvinkin väkivaltaisia. Vanhempia ei kiinnostanut. Mun piti kuulemma vain opetella pitämään puoleni, mutta jos tein sen, mulle suututtiin kun mun olisi pitänyt vain "antaa periksi ja ymmärtää" kun kerta olin pitkäpinnaisempi. Siskojen rohkeutta ja jopa röyhkeyttäkin ihailtiin. Sama toistuu jatkuvasti jossain muodossa nykyäänkin. Se, joka osaa olla ihmisiksi on jokin vastuunkantaja.

Tuollainen rauhallisemman lapsen laittaminen vastuuseen muista vain vahvistaa mielestäni tuota kuoreen vetäytymistä ja tekee aremmaksi. En tiedä, miten aikuiset on niin usein unohtaneet, millaista oli olla lapsi. Mä muistan sen hyvin, eikä ne muistot ole kovin nättejä. Se kiltti, hiljainen ja usein ujokin lapsi on todella avuton siinä pyörityksessä ja aikuisten pitäisi ymmärtää olla ns. heittämättä häntä susille.

Tekin olitte tavallaan tukea tarvitsevia lapsia ja tuen tarvetta ei huomattu. Ilman häiriköitäkin olisitte varmaan hyötyneet tuesta. Tää pitää tajuta eikä niputtaa kaikkia rauhallisia samaksi.

Olin juuri tulossa kirjoittamaan samaa, että aika usein se kiltti, hiljainen ja rauhallinen saattaa kärsiä ihan yhtä paljon (joskus enemmänkin) sisäisesti kuin se eksternalisoivasti oireileva. Jostut ihmiset vetäytyvät kuoreensa voidessaan huonosti. Sillä kiltillä, hiljaisella, "helpolla", joka laitetaan apuopeksi villikoilla saattaa kotona jo olla huollettavana aikuiset, joilla ei aikuisuus ole hallussa. Hänestä on ehkä ns. "potkittu itsensä puollustaminen pihalle".  Ne näkymättömät lapset on oikeasti aika isossa vaarassa, pitäisi muistaa, että onnettomuuspaikallakin ne, jotka ovat ihan hiljaa pelastetaan ensin.

Tämähän se on hiljaisen ja kypsältä näyttävän lapsen ja ihmisen taakka. Joku tuolla aikaisemmin puhui siitä miten puoliso ei tukenut, koska tämä rauhallinen ja kiltti ihminen vaikutti niin pärjäävältä. Itse olen jopa psyykkisellä hoitopuolella törmännyt tähän. Fiksu ja empaattinen psykologi piti minua todella vahvana ja pärjäävänä, mutta ei kyennyt näkemään sitä tarvitsevuutta ja heikkoutta. Siinä tulee vähän epätodellinen olo että eikö kukaan tosiaankaan osaa vastata minun tarpeisiini tai näkemään minua. Pitää olla äänekäs ja ilmaista kipua ulospäin ollakseen ihminen?

Niin tuttua. Eikä loppujen lopuksi se kivun ulospäin näyttäminenkään silloin vaikuta mihinkään, jos sinut on jo luokiteltu "pärjääväksi".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo sama jatkuu aikuisena, kiltti nainen ottaa räyhäpetterin poikaystäväksi, räyhäpetteri hoitaa sosiaaliset suhteet ja pitää kiltinkin puolia pahaa maailmaa vastaan. Räyhäpetterit vaan kyllästyy nopeasti kiltteihin ja kiltit alkaa pelkäämään räyhää ja sitten vaan uusi kiltti tilalle.

Niinhän sinä luulet (toivot?), mutta todellisuus on ihan toinen. Ne räyhäpettereiden puolisot ei ole niitä, jotka on olleet hyviä koulussa, urheilullisia ja vastuullisia lapsia ja nuoria. Näillä nuorilla on samanlaiset puolisot, jotka ovat palstalaisten silmissä niitä nössöjä insinöörejä sun muita. 

Räyhäpettereiden vaimot on niitä seiskan ja alle oppilaita, jotka pönkitti olematonta itsetuntoaan paljastavalla pukeutumisella, juomisella ja tupakanpoltolla. Niitä, joiden mielestä nössöt on pahinta maailmassa. 

Mulla kävi kyllä niin, että olin peruskoulussa 9-10:n oppilas, tunnollinen, kiltti ja vastuullinen. Itsetuntoa mulla ei ollut lainkaan, kiitos tyranni-isän ja koulukiusaamisen. Otin sitten ekan pojan, joka oli minusta kiinnostunut, ja tämä oli sitten juuri tällainen räyhäpetteri ja oikein tyhmä. 15 vuotta meni perseilyään sietäessä, kunnes sain riuhtaistua itseni ja lapseni irti. Kenellekään en kohtaloani toivo, meillä jokaisella on vain yksi elämä, eikä sitä kannata haaskata työntämällä täysinäistä vesikelkkaa hiekassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on omista kouluajoistani samantyyppisiä kokemuksia. Olen mies. Mun ainoa koulukaverini oli myös tällainen kiltti tyttö. Hän oli mua arempi, joten mä

puolustin häntä niin kun pystyin, mutta aika usein opettajat tosiaan erotti meidät ja sijoitteli justiinsa pahimpien kiusaajien ja häiriköiden sekaan. Vain muutama opettaja oli niin tarkkanäköinen, että tajusi, missä mennään ja antoi meidän olla rauhassa.

Kun yläasteella vaihdoin koulua, tämän tytön mielenterveys romahti ihan täysin kun hän jäi siihen kouluun yksin.

Meitä kumpaakin pidettiin hyvinä ja lahjakkainakin oppilaina. Elämä on kuitenkin kummallakin mennyt lähinnä mielenterveysongelmien kanssa painiessa. Toki siihen vaikutti kotiolot ja varmaan perimäkin.

Kaverini puhuu vieläkin kouluajoista ja oikeasti pelkää yhä lapsia ja nuoria. Usein ollaan puhuttu siitä, että onneksi ei olla lapsia nykyaikana. Kouluissa meno on nykyisin varmasti jotain todella hirveää. Sille rasavillille adhd-lapselle suureen luokkaan joutuminen ei myöskään tee hyvää. Ei se varmasti tee hyvää kenellekään, eikä kukaan opi mitään. Nykyään on vielä tämä nettikiusaamisen mahdollisuus kaiken muun lisäksi.

Itse syytän tästä päättäjiä. Lapsethan on Suomen tulevaisuus. Me lorotellaan tässä omiin housuihimme kuin pilkkijä pakkasella. Hetken voi olla lämmin, mutta sitten jäätyy entistä pahemmin. Vaikka eipä nuo päättäjät ole ehkä enää sitä aikaa näkemässä edes.

Se on totta, että ihmiset ylipäänsä kävelee helposti rauhallisten ja kilttien yli. Mun siskoni oli kaikki aika rasavillejä ja mua kohtaan he oli välillä hyvinkin väkivaltaisia. Vanhempia ei kiinnostanut. Mun piti kuulemma vain opetella pitämään puoleni, mutta jos tein sen, mulle suututtiin kun mun olisi pitänyt vain "antaa periksi ja ymmärtää" kun kerta olin pitkäpinnaisempi. Siskojen rohkeutta ja jopa röyhkeyttäkin ihailtiin. Sama toistuu jatkuvasti jossain muodossa nykyäänkin. Se, joka osaa olla ihmisiksi on jokin vastuunkantaja.

Tuollainen rauhallisemman lapsen laittaminen vastuuseen muista vain vahvistaa mielestäni tuota kuoreen vetäytymistä ja tekee aremmaksi. En tiedä, miten aikuiset on niin usein unohtaneet, millaista oli olla lapsi. Mä muistan sen hyvin, eikä ne muistot ole kovin nättejä. Se kiltti, hiljainen ja usein ujokin lapsi on todella avuton siinä pyörityksessä ja aikuisten pitäisi ymmärtää olla ns. heittämättä häntä susille.

Tekin olitte tavallaan tukea tarvitsevia lapsia ja tuen tarvetta ei huomattu. Ilman häiriköitäkin olisitte varmaan hyötyneet tuesta. Tää pitää tajuta eikä niputtaa kaikkia rauhallisia samaksi.

Olin juuri tulossa kirjoittamaan samaa, että aika usein se kiltti, hiljainen ja rauhallinen saattaa kärsiä ihan yhtä paljon (joskus enemmänkin) sisäisesti kuin se eksternalisoivasti oireileva. Jostut ihmiset vetäytyvät kuoreensa voidessaan huonosti. Sillä kiltillä, hiljaisella, "helpolla", joka laitetaan apuopeksi villikoilla saattaa kotona jo olla huollettavana aikuiset, joilla ei aikuisuus ole hallussa. Hänestä on ehkä ns. "potkittu itsensä puollustaminen pihalle".  Ne näkymättömät lapset on oikeasti aika isossa vaarassa, pitäisi muistaa, että onnettomuuspaikallakin ne, jotka ovat ihan hiljaa pelastetaan ensin.

Tämähän se on hiljaisen ja kypsältä näyttävän lapsen ja ihmisen taakka. Joku tuolla aikaisemmin puhui siitä miten puoliso ei tukenut, koska tämä rauhallinen ja kiltti ihminen vaikutti niin pärjäävältä. Itse olen jopa psyykkisellä hoitopuolella törmännyt tähän. Fiksu ja empaattinen psykologi piti minua todella vahvana ja pärjäävänä, mutta ei kyennyt näkemään sitä tarvitsevuutta ja heikkoutta. Siinä tulee vähän epätodellinen olo että eikö kukaan tosiaankaan osaa vastata minun tarpeisiini tai näkemään minua. Pitää olla äänekäs ja ilmaista kipua ulospäin ollakseen ihminen?

Tällaisilla lapsilla ei monesti ole lapsuutta lainkaan, kun vanhemmat tukeutuvat heihin sen sijaan, että he voisivat tukeutua vanhempiin. Surullista!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vilkas, eloisa ja hyvin koulusta suoriutuva kuudesluokkalainen poika. Pärjää koulussa erinomaisesti, mutta parina koulussa istuu ”kympin kiltti tyttö”. Poikani ei huuda tai juokse luokassa, mutta keskittyessä näpertää kumia, kynää, vaihtaa asentoa jne. Tästä syystä tuon tytön äiti on valittanut pojastani. Poikani oli asiasta ihmeissään, eikä edes tajunnut häirinneensä tyttöä. Totesi, että tuo tyttö olisi voinut avata suun ja sanoa asiasta.

Sen sijaan opettaja on ilmeisesti menettänyt toivonsa näiden oikeiden häiriköiden suhteen, ketkä saavat terrorisoida luokkaa. Oma poikani sai turpiinsa koulussa, kun puolusti pientä ekaluokkalaista, joita nämä häiriköt kiusasivat.

Ilmeisesti poikani joutaisi jonnekin komeroon opiskelemaan, kun kilttitytöt häiriintyvät pienestäkin poikkeavasta.

Sen lisäksi tämä uusi OPS on yksi huonoimmista uudistuksista. Meillä lapsi selvästi kuormittuu ”ilmiöviikoista”, kun ei ole selkeää rytmiä ja rutiinia. Huomasin myös, että iPadilla tehtävissä tehtävissä poika arvaa vastaukset, sen sijaan, että yrittäisi oikeasti vastata oikein.

Totta. Olen miettinyt samaa. Poikia kohdellaan eri tavalla kuin tyttöjä. Oma poikani häiriintyi joskus vieressä istuvan tytön tekemisistä, ja siksi poikani siirrettiin toiseen luokkaan, jotta voi keskittyä hiljaisesti. Mutta jos poikani sattuu näpräämään kirjan sivun reunaa  (siitä ei voi tulla kovaa ääntä, hän näytti kotona miten tekee), niin taas poikani siirretään toiseen luokkaan, eikä suinkaan sitä tyttöä, joka tällä kertaa häiriintyi vieressä olevasta. Kummallista.

Matkustin kerran lähijunassa niin että ympärilleni tuli ala-alakoululuokka. Edessäni istui poika, jonka kaikki tekeminen ärsytti vieressä istuvaa opettajaa. Poika ei tehnyt mitään ihmeellistä, istui, mutta esim heilutti jalkojaan vähän. Opettaja todella ruman ja kyllästyneen oloisesti komensi poikaa. Sitten taas kun opettajan toisella puolella istuva tyttö hennolla, herkällä äänellä kysyi opettajalta jotain, niin sai hyvin lempeän ja ystävällisen vastauksen.

Tiedän, vain yksi tilanne, mutta vilkkaan, liikkuvaisen -mutta kiltin! - pojan äitinä tuntui pahalta.

Luulen kyllä että se on tuuristakin kiinni, millaisen luokan ja opettajan saa. Itse en kilttinä ja pärjäävänä tyttönä ole kokenut joutuvani apuopettajan tai näkymättömän rooliin, mutta uskon että niin voi käydä. Näkeehän sen tuon pojankin kanssa, että joillekin vilkas poika on juuri sellainen kun pojan pitää olla, joillekin ärsyttävä rasavilli.

Tämä! Meidän poikaa on juoksutettu kuraattorilta psykologille ja perheneuvolaan. Pojan itsetunto on täysin nolla, kiitos opettajan. Entinen iloinen ja aurinkoinen poika on kaikkea muuta., kun opettaja tylyttänyt juurikin jalkojen heiluttelusta yms.

Minä olin vuosikymmeniä sitten se hiljainen, kiltti ja osaava tyttö, joka laitettiin aina istumajärjestystä muuttaessa niiden mölyapinoiden - yleensä poikien - viereen. KÄRSIMÄÄN.

Peruskoulu oli helppoa opintojen kannalta, mutta sietämätöntä niiden mölisijöiden takia.

En vieläkään oikein siedä ihmisiä, joista en pidä. Miksi minun pitää sietää avokonttorissa kaakattavia, huutavia, ärsyttäviä ihmisiä joiden ainoa funktio on häiritä muita ja tehdä omat työnsä hitaasti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

181 jatkaa:

Olin siis itse se kiltti kympin oppilas(tyttö). Ja kyllä, häiriköt istutettiin minun viereeni. Ei se ollut mikään ongelma vaan päinvastoin. Kavereita emme silloin olleet, mutta hyvissä väleissä. Moni senikäinen ei ollut missään tekemisissä poikien kanssa. Ala-asteen loppuvaiheessa olin jo niin tuttu joillekin häiriköille, että minun ei tarvinnut jännittää esim. kiusaamista.

Nyt aikuisena emme pidä varsinaisesti yhteyttä, mutta pari näistä "pojista" on sellaisia, että jos nähdään sattumalta, niin vaihdetaan kuulumisia. Yhdellä menee huonosti, mutta muut pärjää jotenkuten. Eivät ole linnakundeja tms.

Minulla on nimenomaan samanlainen kokemus. Tulee mieleen että ap:n lapsi taitaa olla erityislapsi joka tarvitsee apua sosiaalisissa suhteissa kun on niin vaikeaa tulla vieruskaverin kanssa toimeen.

Jos vieruskaveri kiusaa ap.n lasta, niin mitenkäs tämä on ko. lapsen vika? Sinä taidat olla ns. erityisaikuinen a.k.a typerä.