Lue keskustelun säännöt.
Olen kiltin tytön äiti, ja aivan raivoissani kaikesta!
27.09.2018 |
Okei, ehkä en ihan raivoissani enkä ihan kaikesta, mutta kuitenkin vähän. Ja jotta säilyisi perspektiivi, niin olen kolmen lapsen äiti, ja esikoiseni on kiltti mutta vähän huonolla keskittymiskyvyllä varustettu poika. Tiedän, mistä puhun ja tiedän, että ei ole aina helppoa "vastapuolellakaan".
Keskimmäiseni on tyttö, rauhallinen, taitava keskittymään, taitava monessa asiassa. Oppi lukemaan ja kirjoittamaan muutama vuosi sitten. On liikunnallinen ja rohkea, mutta sellainen oman tien kulkija, ettei kaipaa ryhmää ympärilleen eikä jatkuvaa huomioita muilta.
Monelle lapselle ja aikuiselle hän on näkymätön: häntä voi etuilla, hänet voi unohtaa laskuista, hänet voi jättää ulkopuolelle koska hän ei ole ihmisten kanssa aivan yhtä rohkea mitä on kiipeillessä ja temppuillessa. Päiväkodissa hän tuli monen vilkkaamman pojan (sorry, mutta aina pojan, ei koskaan tytön) jyräämäksi, lyödyksi ja potkituksikin. Ison päiväkodin pihalla on kymmeniä ja taas kymmeniä lapsia kerralla, ja siellä sitten keinujonossa tönittiin tai pulkkamäessä laskettiin päälle. Joka kerta tyttö kertoi aikuiselle, mutta siinä vaiheessa kun hän alkoi olla mustelmilla, alettiin kysellä päiväkodista lisää. Kukaan ei ollut nähnyt kuulemma mitään.
Ja kun kysyttiin, miten päivä oli mennyt, tuli olo että joskus hoitaja joutui miettimään että niin joo, sen tytön päivä... Mitään henkilökohtaista emme kuulleet juuri koskaan, eikä edes vasu-keskusteluissa tullut ilmi, että hoitajat olisivat mitenkään erityisesti kiinnittäneet häneen huomioita. "Taitavahan hän on, ja kiltti". Siinä kaikki, ja kateellisena joskus kuuntelin miten yhdestä lapsesta puhuttiin aarteena ja toista kehuttiin erityisistä taidoista. Oma lapseni oli aina näkymätön.
Ja nyt kun koulu on alkanut, on käynyt juuri se mitä pelkäsinkin. Kun kysyin, kenen vieressä tyttö istuu, sain vastaukseksi että "Emilin". Eli sen villin ja tarkkaavaisuushäiriöisen pojan vieressä, ja opettaja oli kuulemma sanonut että oma tyttöni sitten rauhoittaa tätä "Emiliä" ja voi vähän opastaa aina että mitä tehdään. MIKSI?! Missä on minun lapseni koulurauha? Missä on minun lukevalle, kirjoittavalle ja laskevalle ekaluokkalaiselleni vaikka joku isompi oppilas, jonka seurassa hän voisi tehdä vähän edistyneempien tehtäviä? Ei se voi mennä näin, että omani on joku tutor niille jotka eivät osaa ottaa muita huomioon :( Samanlaisia tyttöjä luokalla on muutama, ja tässä keräilen rohkeutta kysyä heidän vanhemmiltaan ja opettajalta, että eihän tämä oikeasti voi mennä näin, eihän?
Muita rauhallisten lasten (tyttöjen tai poikien), jotka huomanneet saman?
Kommentit (252)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo meillä on samaa, ala-asteella tyttö laitettiin vilkkaan isokokoisen pojan viereen istumaan että rauhoittaa tätä. Kukaan ei ole nykyään tytön kaveri. On siis seiskalla. Omasta luokasta ei ole yhtään kaveria. Rauhallinen, kiltti, huomaamaton tyttö siis kyseessä. Ei meikkaa edes. Oon itse ollut samanlainen ja jouduin kiusatuksi.
Samanlainen tilanne mulla, kun kävin koulua n. 10 vuotta sitten. Olen aina ollut rauhallinen, kiltti ja ilmeisesti muita herkempi. Siinä sitten jatkuvasti joutui muiden jyräämäksi. Huomasin myös, että silloin harvoin kun päätin pitää puoliani muita oppilaita tai vaikka opettajaa vastaan, minulle suututtiin enemmän kuin muille (ja jouduin aina ulos tyttöporukasta). Ilmeisesti tuollainen älytön jyrääminen ja kiukun purkaminen on helpompaa meitä herkkiä kohtaan? Mutta yhtään sen oikeutetumpaa se ei kyllä ole.
Nyt työelämässä sama meno meinaa jatkua joidenkin pomojen ja työkavereiden puolesta, mutta olen alkanut pitää puoliani. Tsemppiä ap:lle ja hänen tytölleen, tiedän oikein hyvin miltä tuollainen kohtelu tuntuu.
Olet todennäköisesti melko erikoinen persoona etkä sosiaalisesti erityisen lahjakas. Minulla on tällainen henkilö ystäväpiirissä myös ja sen minkä hän näkee "itsestä puolustamiseksi" on pelkästään huonoa, tylyä ja täysin sopimatonta käytöstä, mikä todellakin kummastuttaa ja etäännyttää muita ihmisiä. Ja ei tämä ihminen sitä itse näe, koska kokee olleensa aina se alistettu. Hän on vain sosiaalisesti lahjaton eikä omaa juuri mitään sosiaalista pelisilmää.
Herkkyys ei ole myöskään mikään tekosyy käyttäytyä eri tavalla eikä herkkyys ole mikään ominaisuus, joka vain on. Herkkyys on paljolti kyvyttömyyttä käsitellä tunteita, vaihtuvia tilanteita ja kestää ympäristön painetta. Ja sitä suuremmalla syytä pitää harjoittaa itseään, että osaa käsitellä nuo tilanteet ilman, että se maailmankuva siitä "järkkyy" tai reagoi tilanteeseen sopimattomalla (liian isolla) tavalla.
Herkkyys itse asiassa on ominaisuus - erityisherkkyys nyt varsinkin. Siinä on monia ihania puolia, mutta usein se on myös hankalaa. Kirjoituksesi perusteella vaikutat kuuluvan juuri niihin ihmisiin, jotka eivät ymmärrä heidän kaltaisiaan ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voihan se sinun rauhallinen kiltti tyttösi ottaa oppia, miten olla rohkeampi, eikä tulla jyrätyksi. Aika tärkeä taito elämässä, kun lukutaito jo on.
Ei siinä mitään opi jos vain heitetään jyrättäväksi.
Jos halutaan opettaa keinoja oppia rohkeammaksi, niin silloin ollaan tytön vierellä siinä tilanteessa, ja rauhoitetaan tilanne sitten kun se menee liian raskaaksi.
Eikä silloinkaan koko aikaa pidetä minkään jyrääjän vieressä.Nykymeiningillä lapsi oppii vain, että hänet saa jyrätä.
Ihan samalla tavalla kuin pitkään kiusattu lapsi oppii, että häntä saa kiusata.
Joo, ja mitä kuulee lapsi jolle sanotaan koko ajan "sekaan vaan", "reippaasti mukaan" jne. No sen että on vääränlainen.
Rohkaista tietysti pitää mutta sen lapsen perusluonne ei radikaalisti muutu sittenkään.
Ei muutu, ei. Minua on koko lapsuuden ja nuoruuden ajan kannustettu olemaan reippaampi ja rohkeampi. Millaisen tämä patistellaan minusta teki? Ahdistuneisuushäiriöstä kärsivän.
Just näin. "Ole rohkeampi!" -hokema ei auta tippaakaan. Jos ihminen on arka, ei hän voi tuosta vain muuttua assertiiviseksi. Vähän kuin sanoisi masentuneelle että piristy nyt.
Toki arkaa lasta pitää tukea ja opettaa pitämään puolensa, mutta se vaatii vanhemman aidon läsnäolon. Yhden lauseen jankkaamisesta ei ole hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on kaikkinensa niin surullinen juttu. Ymmärrän täysin ap:n harmin ja huolen. Toisaalta olen itse todistanut sen, miten rauhallisestakin lapsesta saa nykykoulussa levottoman häröilijän, joka ei todellakaan nauti itse ongelmistaan. Ihmettelen, onko koulussa nykyisin ketään, joka pitäisi siellä olosta ja joka ei siellä kärsisi. Ennen yksittäiset levottomat saatiin jotenkin kuriin ennen kuin levottomuus valtasi vähintään puolet luokasta. Nyt tuntuu, että luokissa on muutama "luonnostaan ongelmainen", jotka tarvitsisivat pian apua, tosi monta luonnostaan suht rauhallista, joita muutaman älämölö häiritsee niin paljon, että keittää yli ja häiriköinti alkaa itselläkin ja sitten muutama, joka vain kärsii. Tähän sitten visioidaan ilmiöoppimista, avoimia oppimisympäristöjä ja digiloikkaa, voi elämän kevät.
Asiaa. Nykykoulu ei todellakaan tue lasten keskittymisen ja pitkäjänteisen työskentelyn taitojen kehittymistä. Jo pienilläkin oppilailla on liikaa opettajia, liian monia vaihtuvia opetusryhmiä ja "joustavia järjestelyitä". Välillä opiskellaan omatoimisesti käytävällä lattialla, välillä ruokalassa, milloin missäkin. Käytännössä tämä johtuu siitä, ettei koululla ole riittävästi tiloja mutta kun tätä vanhempainvartissa opettajalta kysyy, saa vastauksen että se johtuukinsiitä, että "Helsingissä koko kaupunki on oppimisympäristö, me halutaan lapset pois vanhanaikaisista luokkatiloista". Eli ryhmä oppilaita komennetaan jonnekin aulan pölyiseen nurkkaan padien kanssa pelaamaan jotain ohjelmointipeliä (lapseni ei pidä sitä edes oppimisena, vaan kivana pelinä eikä se todellakaan edistä sinnikkyyden ja pitkäjänteisen työskelentelyn kehitystä). Kysyin tästä pelillisyydestäkin vanhempainvartista ja opettaja hehkutti että "oppimisen kuuluu olla kivaa". Mutta eihän se voi olla koko ajan kivaa! Millaisia opiskelijoita tulee esim. tulevaisuuden yliopistoihin, jos ajatus on se, että koko ajan pitää olla kivaa, hauskaa ja pelillistä?
Aasia tulee niin ajamaan ohi Suomesta sekä Pisa-tuloksissa että tulevaisuudesssa käytännön työelämässä ja akateemisessa maailmassa.
Ilmiöoppiminen. Siellä pärjää ne jotka ovat innostuneita oppimaan ja vanhemmat ajan tasalla ja kannustavat lastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo meillä on samaa, ala-asteella tyttö laitettiin vilkkaan isokokoisen pojan viereen istumaan että rauhoittaa tätä. Kukaan ei ole nykyään tytön kaveri. On siis seiskalla. Omasta luokasta ei ole yhtään kaveria. Rauhallinen, kiltti, huomaamaton tyttö siis kyseessä. Ei meikkaa edes. Oon itse ollut samanlainen ja jouduin kiusatuksi.
Samanlainen tilanne mulla, kun kävin koulua n. 10 vuotta sitten. Olen aina ollut rauhallinen, kiltti ja ilmeisesti muita herkempi. Siinä sitten jatkuvasti joutui muiden jyräämäksi. Huomasin myös, että silloin harvoin kun päätin pitää puoliani muita oppilaita tai vaikka opettajaa vastaan, minulle suututtiin enemmän kuin muille (ja jouduin aina ulos tyttöporukasta). Ilmeisesti tuollainen älytön jyrääminen ja kiukun purkaminen on helpompaa meitä herkkiä kohtaan? Mutta yhtään sen oikeutetumpaa se ei kyllä ole.
Nyt työelämässä sama meno meinaa jatkua joidenkin pomojen ja työkavereiden puolesta, mutta olen alkanut pitää puoliani. Tsemppiä ap:lle ja hänen tytölleen, tiedän oikein hyvin miltä tuollainen kohtelu tuntuu.
Olet todennäköisesti melko erikoinen persoona etkä sosiaalisesti erityisen lahjakas. Minulla on tällainen henkilö ystäväpiirissä myös ja sen minkä hän näkee "itsestä puolustamiseksi" on pelkästään huonoa, tylyä ja täysin sopimatonta käytöstä, mikä todellakin kummastuttaa ja etäännyttää muita ihmisiä. Ja ei tämä ihminen sitä itse näe, koska kokee olleensa aina se alistettu. Hän on vain sosiaalisesti lahjaton eikä omaa juuri mitään sosiaalista pelisilmää.
Herkkyys ei ole myöskään mikään tekosyy käyttäytyä eri tavalla eikä herkkyys ole mikään ominaisuus, joka vain on. Herkkyys on paljolti kyvyttömyyttä käsitellä tunteita, vaihtuvia tilanteita ja kestää ympäristön painetta. Ja sitä suuremmalla syytä pitää harjoittaa itseään, että osaa käsitellä nuo tilanteet ilman, että se maailmankuva siitä "järkkyy" tai reagoi tilanteeseen sopimattomalla (liian isolla) tavalla.
Tämä itsellekin tuli mieleen. En nimittäin oikein tunnista täällä käsiteltyä "traumaa" vilkkaan vieressä istumisesta. Itse rauhallisena tulin ihan hyvin toimeen niiden kanssa.
Onko tullut mieleen, että kaikki eivät ole kuten sinä/te? Meitä on aika moneen junaan, ja ihmiset kokevat hankalia tilanteita eri tavoin. Empatiakykyinen ihminen kuitenkin osaa asettua "kärsivän" asemaan, vaikka hänellä itsellään ei vastaavia kokemuksia olisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos sun tyttösi on hyvä koulussa, niin kohta hänelle sysätään myös vastuu huonoimpien tukiopetuksesta tunnilla.
Juuri noin!
Olen itse lapseton, mutta nykyään 40+, ja olin lapsena tuo aloittajan kuvailema ahkera, rauhallinen tyttö. Minulle tehtiin koulussa tuo kuvio jo 80-luvun alussa että jouduin tukiopettamaan sellaisia tapauksia joita ei koulunkäynti kiinnostanut, jotka haistattelivat opettajalle lapsesta pitäen ja riitelivät muiden kanssa. Poikia joilla oli tarve lytätä myös meitä tyttöjä, nimittelemällä, haukkumalla ja tönimällä.
Minusta kasvoi ylitunnollinen mutta samalla ihmispelokas ja jännittynyt, aika ajoin ahdistunut tapaus, koska jouduin noin nuorena olla tekemisissä kamalien tyyppien kanssa.
Kuulin myöhemmin että noista tyypeistä, joita yritin koululaisena auttaa, tuli narkkareita, huumekuriireja, rikollisia ja muuta "hienoa" ja kierre vankilasta toiseen. Tunnen edelleen että minun aikani meni ihan hukkaan, ja nuo saivat koulussa enemmän huomiota. Minä olisin kaivannut edistyneempien oppilaiden huomiota, moni muu mukaanlukien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri näin se menee. Oma viidesluokkalainen tyttöni istuu kahden luokan villeimmän pojan vieressä. Milloin on kumi tai kynä hukassa, viimeksi matikankirja. Tyttären tavarat katoavat, itse hän käyttää tottuneesti jo termiä, että ne on varastettu. Suomeen erityisluokat takaisin, kiitos. Omalle tyttärelleni koulupäivä on raskas näiden koulukaverien takia, ei itse koulun.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole lapsen tehtävä rauhoittaa toista lasta, näillä hankalalla tapauksilla pitäisi olla vaikka oma avustaja. Heti opettajaan yhteyttä.
Samaa mieltä. Olen vuosia yrittänyt saada lapselleni avustajaa, koululuokkaan yhteistä avustajaa/harjoittelijaa, keskustellut mahdollisuudesta siirtää pienryhmään (erityisluokalle), kaikkea! Hoitotahot olemassa ja kaikkea. Avustajia kouluun eivät saa nekään, joilla on enemmän ongelmia kuin omallani. Umpikuja!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomatkaa, miten vähän arvostetaan tyttöä, joka
- on kiltti muille
- omaa hyvät käytöstavat
- on rauhallinen
- on hyvä koulussa
- ei ota paikkaansa kyynärpäätekniikallaMitä se kertoo tästä yhteiskunnasta?
Kysyisin näin päin että kuinka paljon ansaitsematonta arvonnousua keskinkertainen lapsi saa koulumaailmassa numeroihinsaa sen vuoksi että osaa istua kiltisti? _istua kiltisti_! Koirakin osaa sen.
Ei kannata ajatella että toi olis taito joka auttaa elämässä kauheesti.
Joopa joo. Itse en ainakaan ole opinnoissa mitään palkintoja saanut pelkällä istumisella. Niin numerot kuin muutkin tunnustukset - ja ennen kaikkea osaamisen - olen saanut ihan tekemällä töitä oppimisen eteen. Ja se nyt vaan useimmilla vaatii jonkinlaista keskittymistä siihen opeteltavaan asiaan, ja toisilla se keskittyminen onnistuu parhaiten, kun istuu tai on muuten suht paikallaan ja esim. kuuntelee opetusta, lukee ja tekee harjoituksia. Toisinaan se vaatii jopa hiukan kykyä sietää tylsyyttä. Mielestäni ihan hyviä taitoja oppia.
Toki jossain varmaan on se yksilö, joka oppii loistavasti hyppimällä pitkin seiniä, heittelemällä tuoleja portaikossa ja huutamalla opettajan puheen päälle omia juttujaan. Ei taida kuitenkaan useimmilla toimia.
Nyt puhuttiin lapsista eikä jatko-opinnoista. Eli luokkaa tavaaminen ja yrityksestä palkitaan.
Niin ja katsos kun toiset lapset on niin uteliaita että ovat jo ilman opettajaa opetelleet.
Niin? Ala-asteajoistani minäkin puhuin. Jotkut oppii siellä muutakin kuin tavamaan.
Ja jos se lapsi on opiskellut peruskoulun oppimäärän jo itsenäisesti itsekseen, niin sen kun tenttii koulun läpi, niin kuin kotikoululaiset. Siellä kukaan pakota istumaa, jos osaa ilmankin.
Hehhee. Onko sulla jotain todellisuuteen sopivia vinkkejäkin. Katsos kun työssäkäyvät vanhemmat ei voi jättää alle 10-vuotiasta päiviksi kotiin. Koulussa on kaikki kaveritkin.
Kummallista että jokaikinen vilkas häirikkö on tässä ketjussa ollut poika. Samoin 90 prosenttia ADHD diagnoosin saavista. Tyttöjen ominaisuuksia suositaan eivätkä pojat saa tarvitsemaansa liikuntaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tyttösi ei ole todellakaan ainoa. En tajua mitä siinä raivoat kun ihan samaa se on kaikilla. Maailma on tehty tiettyä ihmistyyppiä varten ja muut jää varjoon. Voit äitinä kotona tukea ja valmentaa mahdollisuuksien mukaan lastasi elämää varten mutta koulu on laitos eikä muuksi muutu. Kilttien tehtävä on juuri tuo. Minulla on eriluonteiset lapset, toinen on vähän tuollainen kuin sinun, mutta sen lisäksi vielä ujo ja vähän autismiin päin kallellaan. Mitään apua tai tukea hän ei saa, koska sellaista pientä kiltin näköistä tyttöä ei kukaan opettaja huomioi, kun eihän niistä ole mitään vaivaa. Vieressä istuu sitten ne adhd-väkkärät. Tyttöä ne ärsyttävät, mutta se ei näy hänestä päälle koska hän kääntyy stressitilanteissa vain enemmän sisäänpäin. Poikani on kiltti ja lisäksi sosiaalinen ja rempseä ja lahjakas kaikissa aineissa ja opettajat rakastvat häntä ja hän on aina huomion keskipiste. Ei tämä mene tasan. Mutta mihin valittaa, jumalalle vai?
Maailma ei ole tehtyn yhtään ketään varten, maailma vain on.
Sen sijaan kun alistuu saamaansa huonoon kohteluun ja opettaa omat lapsensakin samaan varmistaa että lapsilla on ihan yhtä ankea elämä kuin itsellä.
Minä olen lahjakkaana ja koulukiusattuna tyttönä saanut kokea ihan kylliksi tätä maailman ja etenkin koulun nurjaa puolta, mutta minä en silti jää tuleen makaamaan: minun lapseni eivät apatia-äidillä tee mitään. On minun hommani pitää lapsieni puolia ja varmistaa mahdollisimman hyviä vaihtoehtoja heille tulevaisuudessa.
Tämä on tämän päivän ilmiö tai ainakin se on ok. ja hyväksyttävää.
Jostakin syystä on hyväksyttävää käyttäytyä huonosti, räyhätä ja luoda kaaosta ja kilttejä ja hyväkäytöksisiä vain pyydetään reipastumaan ja sietämään, eikä tämä koske ainoastaan tyttöjä, vaan yhtälailla hyväkäytöksiä poikia.
Huonoa käytöstä perustellaan "pojat ovat poikia", entä huonosti käyttäytyvät tytöt? Tai ihan kuin persoonallisuus tai joku ADDH antaisi oikeuden huonoon käytökseen tai itsekkyyteen.
Eikä tämä koske ainoastaan päiväkoteja ja kouluja, vaan yhtälailla työpaikkoja, naapureita, ystäväpiiriä tai parisuhdetta, josta aina löytyy näitä itsekkäitä, jotka ottavat oikeudet omiin käsiinsä ja haluavat olla keisareita ja hiljaisten ja kilttien pitäisi se vain hyväksyä, käyttäytyvät he miten huonosti tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi vanhemmat suostuu tällaiseen? Häiriköt omiin luokkiinsa. Ei toisten lasten tartte noita paimentaa. Se on yhteiskunnan asia.
Tytöt nyt vaan ovat parempia istumaan häiritsemättä. Pojat ovat nopeampia juoksemaan. Ehdotan että liikunnantuntien kriteereiksi otetaan tytöillekin poikien tulokset. Tasa-arvoa. Onneksi olkoon tytöt, liikan numero 4.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kenen viereen ne vilkkaat sitten pitäisi laittaa? Toisten vilkkaiden vai? Ei taitaisi tulla oppitunneista mitään. En tarkoita, että tyttösi velvollisuus on olla yksityisopettaja, mutta kyllä mielestäni osa sosiaalisten taitojen opettelua on se, että omia hyviä taitojaan opettaa esimerkin avulla. Mikään kynnysmatto ei tarvitse olla.
Oletteko harkinnut kotikoulua, jos asia kuitenkin vaivaa noin valtavasti? Tuollainen lapsi olisi omiaan kotiopetukseen.
Vierailija kirjoitti:
Kenen viereen ne vilkkaat sitten pitäisi laittaa? Toisten vilkkaiden vai? Ei taitaisi tulla oppitunneista mitään. En tarkoita, että tyttösi velvollisuus on olla yksityisopettaja, mutta kyllä mielestäni osa sosiaalisten taitojen opettelua on se, että omia hyviä taitojaan opettaa esimerkin avulla. Mikään kynnysmatto ei tarvitse olla.
Oletteko harkinnut kotikoulua, jos asia kuitenkin vaivaa noin valtavasti? Tuollainen lapsi olisi omiaan kotiopetukseen.
Ne "vilkkaat" lapset nimenomaan sinne kotiopetukseen joutais kerta ei osata koulussa olla.
181 jatkaa:
Olin siis itse se kiltti kympin oppilas(tyttö). Ja kyllä, häiriköt istutettiin minun viereeni. Ei se ollut mikään ongelma vaan päinvastoin. Kavereita emme silloin olleet, mutta hyvissä väleissä. Moni senikäinen ei ollut missään tekemisissä poikien kanssa. Ala-asteen loppuvaiheessa olin jo niin tuttu joillekin häiriköille, että minun ei tarvinnut jännittää esim. kiusaamista.
Nyt aikuisena emme pidä varsinaisesti yhteyttä, mutta pari näistä "pojista" on sellaisia, että jos nähdään sattumalta, niin vaihdetaan kuulumisia. Yhdellä menee huonosti, mutta muut pärjää jotenkuten. Eivät ole linnakundeja tms.
Vierailija kirjoitti:
181 jatkaa:
Olin siis itse se kiltti kympin oppilas(tyttö). Ja kyllä, häiriköt istutettiin minun viereeni. Ei se ollut mikään ongelma vaan päinvastoin. Kavereita emme silloin olleet, mutta hyvissä väleissä. Moni senikäinen ei ollut missään tekemisissä poikien kanssa. Ala-asteen loppuvaiheessa olin jo niin tuttu joillekin häiriköille, että minun ei tarvinnut jännittää esim. kiusaamista.
Nyt aikuisena emme pidä varsinaisesti yhteyttä, mutta pari näistä "pojista" on sellaisia, että jos nähdään sattumalta, niin vaihdetaan kuulumisia. Yhdellä menee huonosti, mutta muut pärjää jotenkuten. Eivät ole linnakundeja tms.
Minulla on nimenomaan samanlainen kokemus. Tulee mieleen että ap:n lapsi taitaa olla erityislapsi joka tarvitsee apua sosiaalisissa suhteissa kun on niin vaikeaa tulla vieruskaverin kanssa toimeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo tapa hyväksikäyttää ja vastuuttaa tyttöjä/ naisia huonostikäyttäytyvien poikien/miesten toiminnasta on käsittämätön.
Voisiko olla yhteydessä rehtoriin tai opetusvirastoon ja ottaa asia esille? Siis se on niin vanhanaikaista ja sovinistista kulttuuria.
Tämä juuri! Miksi edelleenkin kiltit tytöt laitetaan rahoittamaan oman koulutyön ja rauhan kustannuksella häirikköpoikia.
Itse sain aina kilttinä tyttönä tämän kyseenalaisen kunnian ja todellakin kärsin siitä. Pojat varastelivat ja rikkoivat tavaroitani, sotkivat kirjojani ja kiusasivat sanallisesti, joskus jopa fyysisesti. Tämä kaikki tunnilla opettajan silmien alla.
Ap on ihan aiheesta raivoissaan. Itsellänikin iski kova raivo takautuvasti!
Ainakin meillä 80-luvulla ekalla tyttö ja poika laitettiin aina vierekkäin, koska yleensä siinä iässä ujostelevat toisiaan eikä hälinää synny yhtä paljon kuin jos kaikki kaverit istuisi vierekkäin.
Kategoriathan eivät ole näin yksioikoisia. Olin kympin tyttö ( mutta lähinnä sitten vasta lukiossa), ala-asteella opettajat eivät pitäneet musta kun olin niin vilkas ( ja kyllästyin nopeasti liian helppoihin asioihin). Joskus mut siirrettiin jonkun hiljaisen viereenkin. Jaa-a, opetinkohan siinä epähuomiossa jotain hitaammin oppivaa. :D
Olin myös sellainen tyttö, joka laitettiin välillä luokan adhd:n viereen. Aluksi jännitti, mutta laitoin vastaan kun poika vaikka varasti kyniä. Tultiin lopulta hyvin juttuun. Tuntui että ylitin itseni tulemalla juttuun pojan kanssa, jota suurin piirtein kaikki muut tytöt luokallamme pelkäsivät.
Pahin kauteni peruskoulussa oli silloin, kun meillä oli 3-4-luokkalaisten yhdistetty luokka. Meidät jaettiin 4-5 hengen pöytäryhmiin ja olin ainoa 3-luokkalainen tyttö 3 keskenään kavereita olevien 4-luokkalaisten poikien kanssa, jotka olivat "pahoja poikia". Minulla ei koskaan ole ollut niin huonoja arvosanoja tai ollut kiusattu koulussa kuin tuona lukukautena. Opettajakin oli sellainen sinisilmäinen nuori nainen, jonka mielestä poikia aina syyllistetään. Ikävintä oli kun pulpeteista varastettiin tarvikkeita eikä opettaja uskonut meidän väitteitä varastelevista pojista.