Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen kiltin tytön äiti, ja aivan raivoissani kaikesta!

Vierailija
27.09.2018 |

Okei, ehkä en ihan raivoissani enkä ihan kaikesta, mutta kuitenkin vähän. Ja jotta säilyisi perspektiivi, niin olen kolmen lapsen äiti, ja esikoiseni on kiltti mutta vähän huonolla keskittymiskyvyllä varustettu poika. Tiedän, mistä puhun ja tiedän, että ei ole aina helppoa "vastapuolellakaan".

Keskimmäiseni on tyttö, rauhallinen, taitava keskittymään, taitava monessa asiassa. Oppi lukemaan ja kirjoittamaan muutama vuosi sitten. On liikunnallinen ja rohkea, mutta sellainen oman tien kulkija, ettei kaipaa ryhmää ympärilleen eikä jatkuvaa huomioita muilta.

Monelle lapselle ja aikuiselle hän on näkymätön: häntä voi etuilla, hänet voi unohtaa laskuista, hänet voi jättää ulkopuolelle koska hän ei ole ihmisten kanssa aivan yhtä rohkea mitä on kiipeillessä ja temppuillessa. Päiväkodissa hän tuli monen vilkkaamman pojan (sorry, mutta aina pojan, ei koskaan tytön) jyräämäksi, lyödyksi ja potkituksikin. Ison päiväkodin pihalla on kymmeniä ja taas kymmeniä lapsia kerralla, ja siellä sitten keinujonossa tönittiin tai pulkkamäessä laskettiin päälle. Joka kerta tyttö kertoi aikuiselle, mutta siinä vaiheessa kun hän alkoi olla mustelmilla, alettiin kysellä päiväkodista lisää. Kukaan ei ollut nähnyt kuulemma mitään.

Ja kun kysyttiin, miten päivä oli mennyt, tuli olo että joskus hoitaja joutui miettimään että niin joo, sen tytön päivä... Mitään henkilökohtaista emme kuulleet juuri koskaan, eikä edes vasu-keskusteluissa tullut ilmi, että hoitajat olisivat mitenkään erityisesti kiinnittäneet häneen huomioita. "Taitavahan hän on, ja kiltti". Siinä kaikki, ja kateellisena joskus kuuntelin miten yhdestä lapsesta puhuttiin aarteena ja toista kehuttiin erityisistä taidoista. Oma lapseni oli aina näkymätön.

Ja nyt kun koulu on alkanut, on käynyt juuri se mitä pelkäsinkin. Kun kysyin, kenen vieressä tyttö istuu, sain vastaukseksi että "Emilin". Eli sen villin ja tarkkaavaisuushäiriöisen pojan vieressä, ja opettaja oli kuulemma sanonut että oma tyttöni sitten rauhoittaa tätä "Emiliä" ja voi vähän opastaa aina että mitä tehdään. MIKSI?! Missä on minun lapseni koulurauha? Missä on minun lukevalle, kirjoittavalle ja laskevalle ekaluokkalaiselleni vaikka joku isompi oppilas, jonka seurassa hän voisi tehdä vähän edistyneempien tehtäviä? Ei se voi mennä näin, että omani on joku tutor niille jotka eivät osaa ottaa muita huomioon :( Samanlaisia tyttöjä luokalla on muutama, ja tässä keräilen rohkeutta kysyä heidän vanhemmiltaan ja opettajalta, että eihän tämä oikeasti voi mennä näin, eihän?

Muita rauhallisten lasten (tyttöjen tai poikien), jotka huomanneet saman?

Kommentit (252)

Vierailija
101/252 |
27.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Huomatkaa, miten vähän arvostetaan tyttöä, joka

- on kiltti muille

- omaa hyvät käytöstavat

- on rauhallinen

- on hyvä koulussa

- ei ota paikkaansa kyynärpäätekniikalla

Mitä se kertoo tästä yhteiskunnasta?

Kysyisin näin päin että kuinka paljon ansaitsematonta arvonnousua keskinkertainen lapsi saa koulumaailmassa numeroihinsaa sen vuoksi että osaa istua kiltisti? _istua kiltisti_! Koirakin osaa sen.

Ei kannata ajatella että toi olis taito joka auttaa elämässä kauheesti.

Vierailija
102/252 |
27.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä niin tuttua itselle. Näin tehtiin vielä lukiossakin. Opettaja päätti muuttaa sen yhden ryhmän häirikön istumaan viereeni. Tämä oli minusta hyvin nöyryyttävää, koska olin muutenkin melko huonossa tilanteessa ja vähän kiusattu ja yksinäinen tyttö ja usein juuri "sopivasti" ainoa, jonka vieressä ei istunut kukaan. Tämä häirikkö vielä aina uuden tunnin alussa pyyteli opettajaa, että pääsisi takaisin omalle vanhalle paikalleen ja sanoi, että ei haluaisi istua vieressäni. Hyvin ikäviä muistoja tästä ja siitä kuinka oli muilla hauskaa ja minä olin kuin joka "spitaalinen" jonka vieressä ei muka pystyisi olemaan. Ja olimme melkein täysi-ikäisiä. Onneksi oli myös ne pari poikaa, jotka sitten toisella kurssilla ihan vapaa-ehtoisesti tulivat viereeni ( 3:n "pulpetti") vaikka muitakin paikkoja olisi ollut ja olivat vielä niitä "kunnollisia", jotka eivät häirinneet. Harmittaa vaan kun en tuolloin pystynyt puolustamaan itseäni ja monet opettajatkin kohtelivat ala-arvoisesti monissa eri tilanteissa. Ja itse olen myös ollut aina se kiltti, aloittajan tyttären kaltainen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/252 |
27.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No jos av:ta lukee, niin ei suomalaisten naisten helmasynti kyllä mikään kiltteys ole vaan nimenomaan aggressiivisuus ja oman edun tavoittelu... Kyllä ne "liian kiltit tytöt" alkavat olla sellainen harvinaisuus, että noin yleisellä tasolla ei tarvitsisi enää keskustella siitä, miten tyttöjä varjellaan tältä vaan käyttää ruutia muihin kasvatuskysymyksiin. 

Moni on varmaan ollut tällainen ovimatto ja siitä sitten katkeroitunut, kun se ei olekaan johtanut tasa-arvoiseen parisuhteeseen, jossa jaetaan kotityöt pyytämättäkin puoliksi, arvostettuun työpaikkaan jne. Moni on varmaan ajatellut, että se puoliso tai joku muu hoitaa nui asiat aikuisen ihmisen puolesta ja kun ei sitten mitään tapahdu niin sitä katkeroituu ja tulee agressiiviseksi. 

Vierailija
104/252 |
27.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieti millainen elämä tytöllä on edessä, kun kaikki kävelee yli eikä hän osaa yhtään puolustautua? Kiltit tytöt eivät pärjää työelämässä, parisuhdemarkkinoilla (Ei ole kiva elää nyrkin ja hellan välissä esimerkiksi) eivätkö muutoin sosiaalisissa suhteissa. Nyt viimeistään pitäisi äidin tajuta, missä mennään ja kasvattaa lapselle elintärkeitä elämäntaitoja!

Tämä on ikävä kyllä totta, vaikka onkin rankasti sanottu.

Kilteille tytöille käy aina huonosti, eikä niitä arvosta kukaan.

Kannattaa laittaa se tyttö harrastamaan esim. ratsastamista, tai taistelulajeja, molemmat kehittää samoja ominaisuuksia.

Ap, sun tyttö on jo nyt ehdollistettu ja opetettu huolehtimaan luuseripojista, sillä ärsyttää nyt, mutta se sisäistää sen ja huolehtii sitten aikuisena luuserimiehestä, käyttää oikeasti elämänsä siihen. 

Kilttiä tyttöä ei arvosta eikä kunnioita kukaan. Kiltti tyttö jää aina muiden jalkoihin. Kiltteyttä ei myöskään arvosteta työelämässä eikä siitä makseta, kiltit tytöt saavat muita pienempää palkkaa samasta työstä.

En ole omasta tytöstäki halunnut kasvattaa muiden palvelijaa, se on epäreilua häntä kohtaan. Muistan kun minut laitettiin koulussa villin pojan viereen häntä ”rauhoittamaan”, mutta provosoin häntä tahalleen vain riehumaan enemmän, koska en halunnut olla kenenkään vahtina. Pääsin siitä hommasta eroon hyvin pian. Tosissaanko te niille tytöille opetatte, että pitää tehdä niinkuin opettaja määrää ja alistua kaikkeen vaikka muutkaan eivät sitä tee?

Eli jos poika ei alistu opettajan tahtoon vaan mökää, hän on häirikkö, joka pitää siivota pois, mutta tyttö, joka tekee samaa, ilmentää vain girl poweria :D Voisihan se tavoite olla vaikka sekin, että KAIKKI yrittäisivät käyttäytyä ihmisiksi... 

Toivottavasti sinä et ole kenenkään kasvatuksesta vastuussa, jos et tuon taivaallista ymmärtänyt tuosta viestistä. En missään vaiheessa puhunut sanallakaan pojista enkä ole missään vaiheessa sanonut mitään siitä, että joku poika pitäisi siivota jonnekin, Miksi ihmeessä pitäisi? Ihmisiksi käyttäytyminen on kuitenkin eri asia kuin loputon kiltteys, joka ei johda mihinkään hyvään (muuta kuin aikuisille helpompaa) niin tyttöjen kuin poikienkin osalta. 

No vähän herjalla heitin tuon vertailun tyttöjen ja poikien välillä, sinä et pojista kirjoittanut. Mutta sitä mieltä olen kyllä ihan rehellisesti, että jossain määrin koulussa olisi suotavaa totella opettajaa, oli tyttö tai poika tai vilkas tai rauhallinen. Aika pitkään tytöt ovat jääneet sinne kiltin kuuntelijan rooliin odottamaan turhaan kirkkaampaa kruunua, mutta luulen, että se kulttuuri, johon nykytytöt kasvavat pienestä pitäen, on aika erilainen. Jos tyttö on ihan luonnostaan oppinut pitämään puoliaan, minkä moni nykyisin oppii, niin on aika arveluttavaa alkaa erikseen kasvattamaan puolensapitäväksi, koska se menee helposti jo överiksi. Eri asia kai on, jos tyttö on selvästi ajautumassa alistujan rooliin, mutta nykyisin tämäkin tulkitaan liian helposti. Joillekin vanhemmille jokainen tytön empaattinen ele on osoitus siitä, että tämä on hyvää vauhtia matkalla pimeälle keskiajalle.

Ihan käsi sydämellä olen aika huolissani siitä, jos kukaan ei kohta enää ole tottunut joustamaan ja laittamaan hetkeksi omia tarpeitaan sivummalle. Tämä näkyy esim. vaikeudessa hoitaa omia lapsia, kun siitähän ei mitään nautintoa ja gloriaa koko ajan saa. Jos tasa-arvoa ajetaan, näen paljon parempana vaihtoehtona sen, että pojista/miehistä tulisi "nössöjä" kuin sen, että tytöt tykittävät vain härskimmin.

Vierailija
105/252 |

Ymmärrettävää. Toisaalta pitäisi tajuta, että maailma muuttuu, eikä enää eletä esim. jotain 70- tai 80-lukua, jolloin monet nykyäidit olivat lapsia. Muistan itse lapsuudestani, että luettiin Viisikkoja, joissa Anne oli säikky ruokavastaava ja vanhoissa tyttökirjoissa, joita kuitenkin luettiin, tytöt perustivat kerhoja, joissa opettelivat hyveellistä käytöstä. Onko tämä se maailma, jossa nykytytöt kasvavat? Lasta on syytä rohkaista, jos tämä on arka, siitä riippumatta, onko hän tyttö vai poika, mutta karsastan tällaista ajattelutapaa, että koska minun lapsuudessani (vuosikymmeniä sitten) tyttöjä syrjittiin, niin kyllähän sen täytyy loogisesti olla ongelma tänäkin päivänä. Pitää rehellisesti katsoa, mihin suuntaan omaa lasta kannattaa kasvattaa, eikä muistella menneitä.

Vierailija
106/252 |
27.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieti millainen elämä tytöllä on edessä, kun kaikki kävelee yli eikä hän osaa yhtään puolustautua? Kiltit tytöt eivät pärjää työelämässä, parisuhdemarkkinoilla (Ei ole kiva elää nyrkin ja hellan välissä esimerkiksi) eivätkö muutoin sosiaalisissa suhteissa. Nyt viimeistään pitäisi äidin tajuta, missä mennään ja kasvattaa lapselle elintärkeitä elämäntaitoja!

Tämä on ikävä kyllä totta, vaikka onkin rankasti sanottu.

Kilteille tytöille käy aina huonosti, eikä niitä arvosta kukaan.

Kannattaa laittaa se tyttö harrastamaan esim. ratsastamista, tai taistelulajeja, molemmat kehittää samoja ominaisuuksia.

Ap, sun tyttö on jo nyt ehdollistettu ja opetettu huolehtimaan luuseripojista, sillä ärsyttää nyt, mutta se sisäistää sen ja huolehtii sitten aikuisena luuserimiehestä, käyttää oikeasti elämänsä siihen. 

Kilttiä tyttöä ei arvosta eikä kunnioita kukaan. Kiltti tyttö jää aina muiden jalkoihin. Kiltteyttä ei myöskään arvosteta työelämässä eikä siitä makseta, kiltit tytöt saavat muita pienempää palkkaa samasta työstä.

En ole omasta tytöstäki halunnut kasvattaa muiden palvelijaa, se on epäreilua häntä kohtaan. Muistan kun minut laitettiin koulussa villin pojan viereen häntä ”rauhoittamaan”, mutta provosoin häntä tahalleen vain riehumaan enemmän, koska en halunnut olla kenenkään vahtina. Pääsin siitä hommasta eroon hyvin pian. Tosissaanko te niille tytöille opetatte, että pitää tehdä niinkuin opettaja määrää ja alistua kaikkeen vaikka muutkaan eivät sitä tee?

Eli jos poika ei alistu opettajan tahtoon vaan mökää, hän on häirikkö, joka pitää siivota pois, mutta tyttö, joka tekee samaa, ilmentää vain girl poweria :D Voisihan se tavoite olla vaikka sekin, että KAIKKI yrittäisivät käyttäytyä ihmisiksi... 

Toivottavasti sinä et ole kenenkään kasvatuksesta vastuussa, jos et tuon taivaallista ymmärtänyt tuosta viestistä. En missään vaiheessa puhunut sanallakaan pojista enkä ole missään vaiheessa sanonut mitään siitä, että joku poika pitäisi siivota jonnekin, Miksi ihmeessä pitäisi? Ihmisiksi käyttäytyminen on kuitenkin eri asia kuin loputon kiltteys, joka ei johda mihinkään hyvään (muuta kuin aikuisille helpompaa) niin tyttöjen kuin poikienkin osalta. 

No vähän herjalla heitin tuon vertailun tyttöjen ja poikien välillä, sinä et pojista kirjoittanut. Mutta sitä mieltä olen kyllä ihan rehellisesti, että jossain määrin koulussa olisi suotavaa totella opettajaa, oli tyttö tai poika tai vilkas tai rauhallinen. Aika pitkään tytöt ovat jääneet sinne kiltin kuuntelijan rooliin odottamaan turhaan kirkkaampaa kruunua, mutta luulen, että se kulttuuri, johon nykytytöt kasvavat pienestä pitäen, on aika erilainen. Jos tyttö on ihan luonnostaan oppinut pitämään puoliaan, minkä moni nykyisin oppii, niin on aika arveluttavaa alkaa erikseen kasvattamaan puolensapitäväksi, koska se menee helposti jo överiksi. Eri asia kai on, jos tyttö on selvästi ajautumassa alistujan rooliin, mutta nykyisin tämäkin tulkitaan liian helposti. Joillekin vanhemmille jokainen tytön empaattinen ele on osoitus siitä, että tämä on hyvää vauhtia matkalla pimeälle keskiajalle.

Ihan käsi sydämellä olen aika huolissani siitä, jos kukaan ei kohta enää ole tottunut joustamaan ja laittamaan hetkeksi omia tarpeitaan sivummalle. Tämä näkyy esim. vaikeudessa hoitaa omia lapsia, kun siitähän ei mitään nautintoa ja gloriaa koko ajan saa. Jos tasa-arvoa ajetaan, näen paljon parempana vaihtoehtona sen, että pojista/miehistä tulisi "nössöjä" kuin sen, että tytöt tykittävät vain härskimmin.

Sun viesti on todella, todella naisvihamielinen.

Ymmärrän ettet tarkoittanut sitä sellaiseksi, mutta siinä näkyy kyllä sun piiloasenteet naisia kohtaan.

Olet huolissasi siitä ettei "kukaan" (tytöt ja naiset) totu joustamaan, vaikeudet hoitaa lapsia (naisilla, koska nainenhan ei muuta ole kuin ilmainen kakkavaippojen pyörittäjä), helposti menee överiksi, jos tyttöä autetaan pitämään puolensa jne.

Lue ihan ajatuksella noita kohtia.

Totuushan on, että meidän yhteiskuntaa pyöritetään kilteillä, köyhillä, synnyttävillä, ahkerilla uhrautujanaisilla, mutta siihen on pakko tulla muutos, ja se todellakin lähtee siitä ettei niitä kilttejä tyttöjä laiteta esim. kouluissa huolehtimaan siitä adhd aapelista, ja lopetetaan se tyttöjen kasvattaminen uhrautujiksi, jotka laittaa kaikessa muut edelle.

Tiedät itsekin ettei pojista ja miehistä tule koskaan mitään "nössöjä", jotka välittää muista ja laittaa itsensä taka-alalle edes joskus, koska muut miehet suosii niitä ryhmänä, joten tuo loppuosa oli ihan turha. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/252 |
27.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

, mutta karsastan tällaista ajattelutapaa, että koska minun lapsuudessani (vuosikymmeniä sitten) tyttöjä syrjittiin, niin kyllähän sen täytyy loogisesti olla ongelma tänäkin päivänä. .

Ihanko totta.

Tässä on nyt kahdeksan sivua viestejä, joissa ihmiset jakaa kokemuksia siitä miten tytöt edelleen laitetaan huolehtimaan luokissa huonosti pärjäävistä, miten tytöistä tehdään "apuopettajia", miten niiden resurssit imetään jo pikkutyttöinä muista huolehtimiseen.

Ja sun mielestä se on mennyttä maailmaa.

Vierailija
108/252 |

No, kai me sitten ajattelemme vain niin eri tavalla. Itse ajattelen, että arkaa lasta pitää rohkaista, oli hän tyttö tai poika. Itse olin arka tyttö ja olisin kaivannut apua, mutta eivät kaikki tytöt sellaista tarvinneet. Minulla on itselläni kaksi poikaa ja olen yrittänyt kasvattaa heistä empaattisia ja tällä hetkellä tuntuu, että hyvällä tiellä mennään. Ihan rehellisesti toivon, että he voivat joskus laittaa itsensä taka-alalle esim. lapsia hoitaessaan, minulle se ei ole ihan utopiaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/252 |
27.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

, mutta karsastan tällaista ajattelutapaa, että koska minun lapsuudessani (vuosikymmeniä sitten) tyttöjä syrjittiin, niin kyllähän sen täytyy loogisesti olla ongelma tänäkin päivänä. .

Ihanko totta.

Tässä on nyt kahdeksan sivua viestejä, joissa ihmiset jakaa kokemuksia siitä miten tytöt edelleen laitetaan huolehtimaan luokissa huonosti pärjäävistä, miten tytöistä tehdään "apuopettajia", miten niiden resurssit imetään jo pikkutyttöinä muista huolehtimiseen.

Ja sun mielestä se on mennyttä maailmaa.

Niinkö? Justhan täällä on kerrottu että moni villimpi lapsi on fiksu ja on empaattinen. Joten ei niistä ole huolehdittavaa. Itse kuvittelet tuon roolin tai jopa väkisin haluat vääntää ne villit lapset huolehdittaviksi. Kyse on persoonien sekottamisesta/ tasapainoilusta.

Vierailija
110/252 |
27.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tyttösi on onnekas, että hänellä on äiti joka huomaa tällaiset tilanteet ja vaatii oikeanmukaista kohtelua. Jo se, että kyseessä on keskimmäinen lapsi ei ole helppo asetelma, ovat usein tottuneet olemaan kilttejä ja huomaamattomia, varsinkin jos perheessä on vauhdikkaampi kuopus. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/252 |
27.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomatkaa, miten vähän arvostetaan tyttöä, joka

- on kiltti muille

- omaa hyvät käytöstavat

- on rauhallinen

- on hyvä koulussa

- ei ota paikkaansa kyynärpäätekniikalla

Mitä se kertoo tästä yhteiskunnasta?

Kysyisin näin päin että kuinka paljon ansaitsematonta arvonnousua keskinkertainen lapsi saa koulumaailmassa numeroihinsaa sen vuoksi että osaa istua kiltisti? _istua kiltisti_! Koirakin osaa sen.

Ei kannata ajatella että toi olis taito joka auttaa elämässä kauheesti.

Joopa joo. Itse en ainakaan ole opinnoissa mitään palkintoja saanut pelkällä istumisella. Niin numerot kuin muutkin tunnustukset - ja ennen kaikkea osaamisen - olen saanut ihan tekemällä töitä oppimisen eteen. Ja se nyt vaan useimmilla vaatii jonkinlaista keskittymistä siihen opeteltavaan asiaan, ja toisilla se keskittyminen onnistuu parhaiten, kun istuu tai on muuten suht paikallaan ja esim. kuuntelee opetusta, lukee ja tekee harjoituksia. Toisinaan se vaatii jopa hiukan kykyä sietää tylsyyttä. Mielestäni ihan hyviä taitoja oppia.

Toki jossain varmaan on se yksilö, joka oppii loistavasti hyppimällä pitkin seiniä, heittelemällä tuoleja portaikossa ja huutamalla opettajan puheen päälle omia juttujaan. Ei taida kuitenkaan useimmilla toimia.

Vierailija
112/252 |

Nyt puhuttiin lapsista eikä jatko-opinnoista. Eli luokkaa tavaaminen ja yrityksestä palkitaan.

Niin ja katsos kun toiset lapset on niin uteliaita että ovat jo ilman opettajaa opetelleet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
113/252 |
27.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tyttösi on onnekas, että hänellä on äiti joka huomaa tällaiset tilanteet ja vaatii oikeanmukaista kohtelua. Jo se, että kyseessä on keskimmäinen lapsi ei ole helppo asetelma, ovat usein tottuneet olemaan kilttejä ja huomaamattomia, varsinkin jos perheessä on vauhdikkaampi kuopus. 

Äiti siirtää oman kasvatusvastuun tässä koululle kuitenkin. Tosin myös äiti tuntuu melkoiselta tossulta, en tiedä onko äiti edes vaatinut ja varmistanut, että se tyttö ei ole missään poikavahdin roolissa. Ja ennenkaikkea onko äiti kertonut tytölle, ettei sitten todellakaan sitä poikaa vahdi vaan on kiinnittämättä niin paljon huomiota kuin ikinä mahdollista tai jos häiritsee liikaa niin siirtyy suosiolla istumaan muualle, vaikka opettaja voi valittaakin ja soittaa sitten vaikka äidille. Ymmärtääkö tyttö, ettei tuo ole hänen hommaansa? 

Istuin myös ala-asteella parin villin pojan vieressä heitä "rauhoittamassa". Se toisn loppu lyhyeen, koska en halunnut olla mikään vahti joten yllytin niitä poikia häiriköimään kahta kauheammin. Opettaja tuli tulokseen, ettei "tämä järjestys toimi". 

Vierailija
114/252 |
27.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihme humble bragia. Koita ap kasvaa aikuiseksi ja kasvattaa tyttösikin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
115/252 |
27.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiedän tunteen ja olen seurannut samanlaista tilannetta ihan lähietäisyydeltä. Olin pari vuotta avustajana erityisluokassa, jossa oli todella kiltti, tunnollinen ja herkkä tyttö, joka oli taitotasoltaan paljon suurinta osaa edellä, mutta kärsi sitten muista kielellisistä ongelmista. Tyttö oli hiljainen ja ujo, hyvin keijukaismainen ja hento, mutta luottamuksen saavutettua hauska tyyppi ja kyllä sitä paljon puhuttua "luonnettakin" löytyi. Koska tyttö kuitenkin oli luokassa hiljainen ja rauhallinen, niin jostain syystä opettaja asetti tämän viereen kaikki vaikeimmat tapaukset. Arvaamaton tyyppi, jolle esim. ei saanut antaa saksia, sekä lihava ja vilkas ADHD-poika, joka oli noin neljä kertaa hentoisen tytön kokoinen. Kyseenalaistaessani opettajan valintaa kerta toisensa jälkeen sain vastaukseksi juuri tuon "rauhallisuuden tasapainoittavan vaikutuksen". Järkytti katsoa, miten ko. tyttö ihan pelkäsi esimerkiksi tätä arvaamatonta tapausta ja istuinkin itse suurimman osan ajasta näiden välissä, jotta tyttö saisi edes joskus tehdä tehtäviä rauhassa ja turvallisessa ympäristössä. Mutta tällöinkin lähes kaikki huomioni meni tämän arvaamattoman tapauksen kaitsemiseen ja kiltti tyttö jäi täysin huomiotta - vaikka tämä sitä huomiota olisi hyvällä käytöksellään ja loistavilla taidoillaan ansainnut!

Pähkinänkuoressa siis todella ärsyttävä, epäreilu ja sovinistinen tekniikka, ja olen ehdottomasti sitä vastaan.

Vierailija
116/252 |
27.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on tällä hetkellä aika hankala elämäntilanne ja on tuntunut siltä, ettei mies oikein tuo siinä kuten toivoisin. Olen kertonut, että jo ihan pelkkä oma-aloitteinen halaaminen auttaisi ja tukisi minua paljon, mutta ei hän silti tee tätä.

Kysyin sitten yksi päivä ihan suoraan, että mistä se johtuu ettei hän oikein kommentoi mitään mihinkään eikä tunnu ottavan tosissaan sitä, että minulla on ihan oikeasti paha olla?

Hän vastasi rauhallisesti, että se johtuu siitä kun vaikutan olevan niin osaava ja pärjäävä, että kyllä mä pärjään ja selviän ja yritän vaikeissakin tilanteissa.

Juuh, ymmärrän tämän, mutta kun ei se ole niin :( Me ulospäin vahvat ja kiltit tarvitaan ihan yhtä paljon, ellei enemmänkin tukea ja hellyyttä.

Pienestä lapsesta lähtien on vaan hoettu, että kyllä minä pärjään ja ei minulla ole mitään hätää, kun olen niin kiltti ja kunnollinen. Minä olisin vain halunnut halauksia ja tukea :(

Vierailija
117/252 |
27.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voimia tytölle. Mä olin itse se joka istutettiin vuonna 2000 ekan luokan alkaessa sen adhd tuholaisen viereen. Lopulta mut siirrettiin eri paikkaan joskus vähän ennen ekaluokan loppua, kun mun isä ei päästänyt mua kouluun ja marssi rehtorin kansliaan. Muistan miten tää adhd (ihan diagnosoitu) oppilas koko ajan rummutti pöytää, hölisi, tökki mua kylkeen että sais mun huomion, keikkui tuolilla yms. En saanut hetken rauhaa, mutta opettajalle (useasti) puhuessani vastaus oli, että sun pitäs koettaa rauhoittaa sitä. Ai mun!? 7-vuotiaan homma on rauhoittaa toinen oppilas? Joo ei. Lopulta tää poika siirtyi kolmosella erityisluokalle, kun ei siitä sirkuksesta tullut mitään.

Vierailija
118/252 |
27.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kerran menetin malttini esikoisen yläasteen vanhempainillassa kun erään "vilkkaan" pojan isä nimenomaan ehdotti, että tytöt voisivat alkaa huolehtimaan työrauhasta. Silloin tuli sanottua kovaan ääneen kaikki tämä mitä tässä ketjussakin on sanottu. Tytöt eivät ole mikään poikien kuripartio tai tukityöryhmä. Jokaisella tytöllä on koulussa oikeus keskittyä ihan omaan oppimiseensa.

Vierailija
119/252 |
27.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei se noin voi mennä. Kukaan lapsi ei ole toisensa vartija. Soitto opelle ja kerro, mitä tyttäresi tarvitsee ja miten _hänen_ koulunkäyntiään ja persoonallisuudenkehitystään voi tukea koulussa. Minulla on kaksi adhd-lasta. Ei heidän ominaisuuksiaan poista kenenkään seura, hah-hah. Vastuutonta sälyttää koululaiselle jonkun toisen oppilaan rauhoittaminen olemuksellaan, voi juma. Ope voisi soittaa myös sen keskittymiskyvyttömän lapsen vanhemmille ja tiedustella, miten heidän lastaan tuetaan koulussa. Vanhempainvarttiin voi kutsua myös hoitotahon edustajan. Kuka kuvittelee, että vastaukseksi tulee "Pankaa vaik Emilia istuu sen viereen niin keskittyy paremmin!" Voi hyvää päivää.

Vierailija
120/252 |
27.09.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä on nyt kuultu aika monta mielipidettä, keitä ei saa laittaa istumaan riehuvan viereen. Minä haluaisin kuulla, kenet voi laittaa siihen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yksi yhdeksän