Ukkomies vedätti. Kamala olo.

Vierailija kirjoitti:

Älä kerro vaimolle. Ei paranna sun oloasi yhtään jos perhe hajoaa.

Samaa mieltä. Häivy takavasemmalle ja anna perheen hoitaa asiansa.  Mies on mulkku mutta ehkä oppi jo asiasta. Näitä sattuu. Kaikille! Ei ole ehkä sinun asiasti mennä parisuhdepoliisiksi selvittämään miten pitää käyttäytyä.

Kokemusta on. Parempi joskus kun ei tiedä kaikkea.

Vierailija kirjoitti:

Minä kerroin (ja kerron myös vastedeskin, jos sama toistuu). Mies valehteli olevansa sinkku ja ties mitä muuta, kun sitten paljastui vaimo ja lapset. Mies kehitti sen jälkeen minusta aikamoisia satuja ihmisille, joita minäkin tiedän. Sain kuulla jopa tuntemattomilta olevani "valehtelija h*ora" ja minä muka keksin tarinan, koska olin kateellinen ja halusin miehen itselleni :D no, eipä sitä kauaa kestänyt enkä edes jaksanut välittää ja sitten kun totuus paljastui, että oli muitakin "h*oria", kuin minä vaimo heitti miehen pihalle. Tämä ex-vaimo (jota en tuntenut) tuli pyytämään minulta anteeksi jälkeen päin.

Tuo on varmaan ihan tyypillistä, että siitä viestintuojasta tehdään se syntipukki ja vedotaan juuri siihen, että hän on kateellinen ja haluaa vain sen toisen kumppanin itselleen. Pettäjät ovat usein todella hyviä manipuloimaan ja osaavat valehdella uskottavasti ja uhriutuvat. Oksettavia ihmisiä, jotka pitäisi kaikki vaan käräyttää heti, kun mahdollista!

Vierailija kirjoitti:

Kysehän saattaa olla niin avoimesta suhteesta, että varsinainen vaimo ignoorataan yhteisellä sopimuksella.

Ja silti mies on hädissään, kun nainen meinaa kertoa vaimolle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri tällä hetkellä tuntuu että tilanne on kuin salatuista elämistä. Ihan järkyttävän kuvottava ja halpa olo.

Tarina lyhyesti, tapasin koirapuistossa mukavan oloisen miehen. Nähtiin muutamia kertoja kun osuttiin samaan aikaan paikalle, kolmannella kerralla mies pyysi mua kahville läheiseen kahvilaan. Mentiin kahville, tutustuttiin ja oli edelleen tosi mukavan oloinen. Jatkettiin tapailua niinkuin nyt normaalistikin toiseen tutustuessa. Sanoi olevansa sinkku, ei lapsia, täysin normaali työssäkäyvä mies. Hän sanoi juuri ostaneensa kesämökin täältä suunnalta ja käytiin sielläkin, kaikki hyvin, kaikki normaalia. Mies itse sanoi asuvansa parin tunnin ajomatkan päässä ja viettää lomaa parhaillaan mökkiä kunnostaen.

Kuukauden päivät ehdin tapailemaan tätä miestä ja oltiin siis päädytty jo makuuhuoneeseen asti. Yksi ilta juttelin tyttökaverini kanssa puhelimessa ja hehkutin miten mukavan miehen olen löytänyt.. kaveri kysyi että mikä sen nimi on, hän kattoo facebookista miltä se näyttää (utelias kaveri, tiedän). Vastasin nimen ja sanoin heti perään että miehellä ei kyllä facebookia ole, ei ole kiinnostunut somesta. Kaveri meni tosi vaikean kuuloiseksi ja änkytti puhelimeen että no hän kuitenkin sen nimen kirjoitti ja täällä on kyllä sun kuvaileman näköinen mies.. asuu samalla paikkakunnalla kun minä ja on naimisissa.

Mä ajattelin että ei pidä paikkaansa, katsoin facen, ei löydy. Selvis että mies oli ilmeisesti estänyt mut facessa heti tavatessa etten ikinä edes huomannut sen siellä olleen. Kaveri tuli kylään ja näytti sen sivut. Kolme lasta, vaimo, just olivat juhlineet 10 vuotis hääpäiväänsä ja kuinka ollakaan vaimon sivuilla kymmenittäin kuvia heidän uudesta ihanasta projektista, kesämökki.

Tästä on nyt puoli vuotta aikaa ja en edelleenkään ole päässyt yli pahasta olosta. Haukuin miehen pystyyn, hän rukoili etten kertoisi vaimolle ettei perhe mene rikki. Pienin lapsista on alle 4 vuotias ja vaimo selvästi umpirakastunut mieheensä. Pari kertaa olen nähnyt miehen kadulla, kävelee vaimonsa kanssa lenkillä koiran kanssa.

Mulla on niin tyhmä olo ja aikani painin sen kanssa että pitäiskö kertoa vai ei, lopulta en vaan pystynyt. Sen verran "ongin" tietoja lähipiiristä täällä samalla paikkakunnalla asuvilta että sain tietoon ettei mies ole aiemminkaan kovin uskollinen ollut. Kukaan ei ainakaan tiennyt että mies olisi kiinni jäänyt koskaan. Mikä laittaa ihmisen toimimaan noin ja miksi pitää valehdella tunteistaan ja tilanteesta. Ite olin aidosti siinä uskossa että mulla on käynyt tosi hyvä tuuri. Olin vaan joku kuvottava lelu.

Vähän tarkkuutta näihin provoihin. Miksi mies oli koirapuistossa jos mökille oli matkaa ja koti parin tunnin päässä? Muuten hyvä yritys.

Ja aloittaja on myöhemmin lenkkeillessään bongannut miehen vaimoineen. Tämä on niin hyvä tarina, että tahdon niiiiin kovasti uskoa, että asiat on vain epäselvästi ilmaistu ja tulkitsemme väärin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä kerro vaimolle. Ei paranna sun oloasi yhtään jos perhe hajoaa.

Samaa mieltä. Häivy takavasemmalle ja anna perheen hoitaa asiansa.  Mies on mulkku mutta ehkä oppi jo asiasta. Näitä sattuu. Kaikille! Ei ole ehkä sinun asiasti mennä parisuhdepoliisiksi selvittämään miten pitää käyttäytyä.

Kokemusta on. Parempi joskus kun ei tiedä kaikkea.

Tietysti kerrot. Minä ainakin haluaisin tietää jos naiseni kävisi vieraissa. M42

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini kertoi minulle isästäni kaikki likaisimmatkin asiat pettämisineen yms. Äiti siis purki vihansa, katkeruutensa ja pahan olonsa paljastamalla minulle "totuuden" isästäni. En tiedä huomasiko äiti edes millaisen vaikutuksen hänen juttunsa minuun tekivät, miten iloisesta ja hymyilevästä pikkutytöstä tuli surullinen ja epäluuloinen ihminen. Tuskin huomasi vaan keskittyi vaan omaan pikku kostoretkeensä. Saiko äiti minut vihaamaan isääni? Ei saanut, mutta menetin luottamukseni kaikkiin miehiin, kaikkiin ihmisiin ja se sama epäluottamus kalvaa minua vielä vuosikymmeniä myöhemminkin. Ketä sitten vihasin? Vihasin äitiäni, koska hän vei minulta oikean isäni, menetin sen mielikuvan isästäni mikä minulla oli ollut. Maailman paras isä olikin paska ja huijari, minä paskan ja huijarin tyhmä lapsi. Minulla olisi pitänyt olla oikeus saada pitää isästäni se kuva mikä minulla oli. Ja hei, eihän isä minulle koskaan mitään tehnyt vaan äiti teki. Äitiä ei minun tyhmät tunteeni kiinnostaneet ja lopulta hän katkeroitui minullekin, koska kaiken seurauksena olin teininä todella hankala. Äiti raukka joutui kärsimään ensin  paskasta miehestä ja sitten paskasta tyttärestä. Kuka sitten on uhri ja kuka syypää? Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.

” Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.”

Olet jotenkin sairas ja rakastunut pettävään isääsi. Insesti on rikos. Siksi ei.

Miten tämmöiset viestit voivat mennä edes moderoinnista läpi?

En tiedä pettikö isäni koskaan, mutta äitini jatkuvasti puhui pahaa isästä. Tämä aiheutti vain sen, että aloin vihaamaan äitiäni. Isä ei koskaan sanonut mitään pahaa äidistä. Vinkiksi kaikille vanhemmille, että jos puolisosta ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin ei kannata sanoa mitään ainakaan lapsille. Lapset eivät ole terapeutteja eivätkä osaa auttaa vanhempiensa parisuhdeongelmissa.

Ap:lle sellainen ohje, että kannattaa vain jättää asia sikseen. Et ole tehnyt mitään väärää, mutta et ole vastuussa miehen perhe-elämästä. Vaimolle ei tarvitse mennä sanomaan mitään. Jos miehen vaimo tulee kysymään, että onko teillä ollut suhde, niin voit rehellisesti kertoa mitä tapahtui, mutta muuten kannattaa vain ottaa opikseen tapahtuneesta.

Olen tuon alkuperäisen viestin kirjoittaja joka siis kerroin lapsen näkökulmasta asiasta. Ymmärrän toki, että aihe on herkkä ja asiaa tulisi harkiten miettiä jokaisen osapuolen kannalta, mutta täällä vaan turhan usein unohtuu se lapsen näkökulma tai miehen ihmisarvo. Mietin, että jos olisin kirjoittanut siten että olisin toivonut että äiti olisi heittänyt isän pihalle ja meillä olisi ollut yhdessä parempi elämä niin olisinko saanut noin kamalaa vastausta? 

Itselläni on poikalapsia ja tätä palstaa lukiessa tulee usein mieleeni, että minkäköhänlainen perhehelvetti heitä vielä odottaa? Toivottavasti kaikki sujuu heillä hyvin, mutta tällä palstalla ilmenevä miesviha on saanut aivan massiiviset mittasuhteet ja minussa se ainakin herättää kysymyksen, että miksi sitten mennä yhteen miehen kanssa ja perustaa perhe miehen kanssa, jos miehet ovat niin kauheita?

Kasvatatko siis pojistasi pettäviä ja valehtelevia miehiä?

Viestisi saa minut aavistelemaan, miten kasvaa tulevalle miniälle kauhuanoppi. Noin. Isäänsä jumaloiva, äitiänsä vihaava nainen, joka saa poikalapsia, joita jumaloi. 

Olen niin vanha jo, että olen jo yhdelle henkilölle anoppikin. Kiitos kysymästä meillä on todella hyvät välit.

Sinusta on hyvät välit :D paitsi että mietit kauhuissasi mimmoista perhehelvettiä se miniä poikarukallesi järjestää. Juu.

En mieti. Mietin sitä aikaa kun mennään tästä 10-15 vuotta eteenpäin ja ehkä molemmilla lapsilla on puolisot, ehkä lapsiakin. Se on stressaava vaihe elämässä. En toivo lapsilleni enkä heidän puolisoilleen murheita enkä myöskään puutu heidän asioihinsa, kuten olen jo aikaisemmin tuonut esiin niin en arvosta toisten parisuhteisiin puuttumista. Pelkään kuitenkin sitä että lapselleni sattuisi puoliso joka osoittaisi täydellistä kyvyttömyyttä nähdä itsessään mitään vikaa ja päätyisi vihaamaan ja parjaamaan puolisoaan eli poikaani. En kuitenkaan siinäkään vaiheessa sekaantuisi asiaan. Tietysti minä äitinä vaan toivon, että kaikki menisi hyvin. Tällä palstalla olen vaan järkyttyneenä lukenut miten paljon vihaa naisissa voi olla. Todennäköisesti tämäkin kirjoitukseni saa monta alapeukkua ja kamalat kommentit, mutta antaa olla. En häiritse keskusteluanne tämän enempää.

Kyllä siihen vihaan aina on jokin syy. Yleensä kaikelle mitä parisuhteessa tapahtuu on syytä molemmussa. Kannattaa toivoa että poikasi eivät valehtele ja uitelle kaluaan vieraissa naisissa. Pelkästään sillä jo päästään pitkälle. Kyllä se niin on että niin metsä vastaa kun sinne huudetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini kertoi minulle isästäni kaikki likaisimmatkin asiat pettämisineen yms. Äiti siis purki vihansa, katkeruutensa ja pahan olonsa paljastamalla minulle "totuuden" isästäni. En tiedä huomasiko äiti edes millaisen vaikutuksen hänen juttunsa minuun tekivät, miten iloisesta ja hymyilevästä pikkutytöstä tuli surullinen ja epäluuloinen ihminen. Tuskin huomasi vaan keskittyi vaan omaan pikku kostoretkeensä. Saiko äiti minut vihaamaan isääni? Ei saanut, mutta menetin luottamukseni kaikkiin miehiin, kaikkiin ihmisiin ja se sama epäluottamus kalvaa minua vielä vuosikymmeniä myöhemminkin. Ketä sitten vihasin? Vihasin äitiäni, koska hän vei minulta oikean isäni, menetin sen mielikuvan isästäni mikä minulla oli ollut. Maailman paras isä olikin paska ja huijari, minä paskan ja huijarin tyhmä lapsi. Minulla olisi pitänyt olla oikeus saada pitää isästäni se kuva mikä minulla oli. Ja hei, eihän isä minulle koskaan mitään tehnyt vaan äiti teki. Äitiä ei minun tyhmät tunteeni kiinnostaneet ja lopulta hän katkeroitui minullekin, koska kaiken seurauksena olin teininä todella hankala. Äiti raukka joutui kärsimään ensin  paskasta miehestä ja sitten paskasta tyttärestä. Kuka sitten on uhri ja kuka syypää? Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.

” Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.”

Olet jotenkin sairas ja rakastunut pettävään isääsi. Insesti on rikos. Siksi ei.

Miten tämmöiset viestit voivat mennä edes moderoinnista läpi?

En tiedä pettikö isäni koskaan, mutta äitini jatkuvasti puhui pahaa isästä. Tämä aiheutti vain sen, että aloin vihaamaan äitiäni. Isä ei koskaan sanonut mitään pahaa äidistä. Vinkiksi kaikille vanhemmille, että jos puolisosta ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin ei kannata sanoa mitään ainakaan lapsille. Lapset eivät ole terapeutteja eivätkä osaa auttaa vanhempiensa parisuhdeongelmissa.

Ap:lle sellainen ohje, että kannattaa vain jättää asia sikseen. Et ole tehnyt mitään väärää, mutta et ole vastuussa miehen perhe-elämästä. Vaimolle ei tarvitse mennä sanomaan mitään. Jos miehen vaimo tulee kysymään, että onko teillä ollut suhde, niin voit rehellisesti kertoa mitä tapahtui, mutta muuten kannattaa vain ottaa opikseen tapahtuneesta.

Olen tuon alkuperäisen viestin kirjoittaja joka siis kerroin lapsen näkökulmasta asiasta. Ymmärrän toki, että aihe on herkkä ja asiaa tulisi harkiten miettiä jokaisen osapuolen kannalta, mutta täällä vaan turhan usein unohtuu se lapsen näkökulma tai miehen ihmisarvo. Mietin, että jos olisin kirjoittanut siten että olisin toivonut että äiti olisi heittänyt isän pihalle ja meillä olisi ollut yhdessä parempi elämä niin olisinko saanut noin kamalaa vastausta? 

Itselläni on poikalapsia ja tätä palstaa lukiessa tulee usein mieleeni, että minkäköhänlainen perhehelvetti heitä vielä odottaa? Toivottavasti kaikki sujuu heillä hyvin, mutta tällä palstalla ilmenevä miesviha on saanut aivan massiiviset mittasuhteet ja minussa se ainakin herättää kysymyksen, että miksi sitten mennä yhteen miehen kanssa ja perustaa perhe miehen kanssa, jos miehet ovat niin kauheita?

Kasvatatko siis pojistasi pettäviä ja valehtelevia miehiä?

Viestisi saa minut aavistelemaan, miten kasvaa tulevalle miniälle kauhuanoppi. Noin. Isäänsä jumaloiva, äitiänsä vihaava nainen, joka saa poikalapsia, joita jumaloi. 

Olen niin vanha jo, että olen jo yhdelle henkilölle anoppikin. Kiitos kysymästä meillä on todella hyvät välit.

Sinusta on hyvät välit :D paitsi että mietit kauhuissasi mimmoista perhehelvettiä se miniä poikarukallesi järjestää. Juu.

En mieti. Mietin sitä aikaa kun mennään tästä 10-15 vuotta eteenpäin ja ehkä molemmilla lapsilla on puolisot, ehkä lapsiakin. Se on stressaava vaihe elämässä. En toivo lapsilleni enkä heidän puolisoilleen murheita enkä myöskään puutu heidän asioihinsa, kuten olen jo aikaisemmin tuonut esiin niin en arvosta toisten parisuhteisiin puuttumista. Pelkään kuitenkin sitä että lapselleni sattuisi puoliso joka osoittaisi täydellistä kyvyttömyyttä nähdä itsessään mitään vikaa ja päätyisi vihaamaan ja parjaamaan puolisoaan eli poikaani. En kuitenkaan siinäkään vaiheessa sekaantuisi asiaan. Tietysti minä äitinä vaan toivon, että kaikki menisi hyvin. Tällä palstalla olen vaan järkyttyneenä lukenut miten paljon vihaa naisissa voi olla. Todennäköisesti tämäkin kirjoitukseni saa monta alapeukkua ja kamalat kommentit, mutta antaa olla. En häiritse keskusteluanne tämän enempää.

Kyllä siihen vihaan aina on jokin syy. Yleensä kaikelle mitä parisuhteessa tapahtuu on syytä molemmussa. Kannattaa toivoa että poikasi eivät valehtele ja uitelle kaluaan vieraissa naisissa. Pelkästään sillä jo päästään pitkälle. Kyllä se niin on että niin metsä vastaa kun sinne huudetaan.

Pojasta ei kannata kasvattaa huoripukkia, vaan naisia arvostava Mies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini kertoi minulle isästäni kaikki likaisimmatkin asiat pettämisineen yms. Äiti siis purki vihansa, katkeruutensa ja pahan olonsa paljastamalla minulle "totuuden" isästäni. En tiedä huomasiko äiti edes millaisen vaikutuksen hänen juttunsa minuun tekivät, miten iloisesta ja hymyilevästä pikkutytöstä tuli surullinen ja epäluuloinen ihminen. Tuskin huomasi vaan keskittyi vaan omaan pikku kostoretkeensä. Saiko äiti minut vihaamaan isääni? Ei saanut, mutta menetin luottamukseni kaikkiin miehiin, kaikkiin ihmisiin ja se sama epäluottamus kalvaa minua vielä vuosikymmeniä myöhemminkin. Ketä sitten vihasin? Vihasin äitiäni, koska hän vei minulta oikean isäni, menetin sen mielikuvan isästäni mikä minulla oli ollut. Maailman paras isä olikin paska ja huijari, minä paskan ja huijarin tyhmä lapsi. Minulla olisi pitänyt olla oikeus saada pitää isästäni se kuva mikä minulla oli. Ja hei, eihän isä minulle koskaan mitään tehnyt vaan äiti teki. Äitiä ei minun tyhmät tunteeni kiinnostaneet ja lopulta hän katkeroitui minullekin, koska kaiken seurauksena olin teininä todella hankala. Äiti raukka joutui kärsimään ensin  paskasta miehestä ja sitten paskasta tyttärestä. Kuka sitten on uhri ja kuka syypää? Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.

” Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.”

Olet jotenkin sairas ja rakastunut pettävään isääsi. Insesti on rikos. Siksi ei.

Miten tämmöiset viestit voivat mennä edes moderoinnista läpi?

En tiedä pettikö isäni koskaan, mutta äitini jatkuvasti puhui pahaa isästä. Tämä aiheutti vain sen, että aloin vihaamaan äitiäni. Isä ei koskaan sanonut mitään pahaa äidistä. Vinkiksi kaikille vanhemmille, että jos puolisosta ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin ei kannata sanoa mitään ainakaan lapsille. Lapset eivät ole terapeutteja eivätkä osaa auttaa vanhempiensa parisuhdeongelmissa.

Ap:lle sellainen ohje, että kannattaa vain jättää asia sikseen. Et ole tehnyt mitään väärää, mutta et ole vastuussa miehen perhe-elämästä. Vaimolle ei tarvitse mennä sanomaan mitään. Jos miehen vaimo tulee kysymään, että onko teillä ollut suhde, niin voit rehellisesti kertoa mitä tapahtui, mutta muuten kannattaa vain ottaa opikseen tapahtuneesta.

Olen tuon alkuperäisen viestin kirjoittaja joka siis kerroin lapsen näkökulmasta asiasta. Ymmärrän toki, että aihe on herkkä ja asiaa tulisi harkiten miettiä jokaisen osapuolen kannalta, mutta täällä vaan turhan usein unohtuu se lapsen näkökulma tai miehen ihmisarvo. Mietin, että jos olisin kirjoittanut siten että olisin toivonut että äiti olisi heittänyt isän pihalle ja meillä olisi ollut yhdessä parempi elämä niin olisinko saanut noin kamalaa vastausta? 

Itselläni on poikalapsia ja tätä palstaa lukiessa tulee usein mieleeni, että minkäköhänlainen perhehelvetti heitä vielä odottaa? Toivottavasti kaikki sujuu heillä hyvin, mutta tällä palstalla ilmenevä miesviha on saanut aivan massiiviset mittasuhteet ja minussa se ainakin herättää kysymyksen, että miksi sitten mennä yhteen miehen kanssa ja perustaa perhe miehen kanssa, jos miehet ovat niin kauheita?

Kasvatatko siis pojistasi pettäviä ja valehtelevia miehiä?

Viestisi saa minut aavistelemaan, miten kasvaa tulevalle miniälle kauhuanoppi. Noin. Isäänsä jumaloiva, äitiänsä vihaava nainen, joka saa poikalapsia, joita jumaloi. 

Olen niin vanha jo, että olen jo yhdelle henkilölle anoppikin. Kiitos kysymästä meillä on todella hyvät välit.

Sinusta on hyvät välit :D paitsi että mietit kauhuissasi mimmoista perhehelvettiä se miniä poikarukallesi järjestää. Juu.

En mieti. Mietin sitä aikaa kun mennään tästä 10-15 vuotta eteenpäin ja ehkä molemmilla lapsilla on puolisot, ehkä lapsiakin. Se on stressaava vaihe elämässä. En toivo lapsilleni enkä heidän puolisoilleen murheita enkä myöskään puutu heidän asioihinsa, kuten olen jo aikaisemmin tuonut esiin niin en arvosta toisten parisuhteisiin puuttumista. Pelkään kuitenkin sitä että lapselleni sattuisi puoliso joka osoittaisi täydellistä kyvyttömyyttä nähdä itsessään mitään vikaa ja päätyisi vihaamaan ja parjaamaan puolisoaan eli poikaani. En kuitenkaan siinäkään vaiheessa sekaantuisi asiaan. Tietysti minä äitinä vaan toivon, että kaikki menisi hyvin. Tällä palstalla olen vaan järkyttyneenä lukenut miten paljon vihaa naisissa voi olla. Todennäköisesti tämäkin kirjoitukseni saa monta alapeukkua ja kamalat kommentit, mutta antaa olla. En häiritse keskusteluanne tämän enempää.

Kyllä siihen vihaan aina on jokin syy. Yleensä kaikelle mitä parisuhteessa tapahtuu on syytä molemmussa. Kannattaa toivoa että poikasi eivät valehtele ja uitelle kaluaan vieraissa naisissa. Pelkästään sillä jo päästään pitkälle. Kyllä se niin on että niin metsä vastaa kun sinne huudetaan.

Häiritsen sittenkin vielä. Katsoisin, että olen epäonnistunut lasteni kasvattamisessa aivan täysin jos tyytyisivät yhteen naiseen koko ikänsä. En ole itsekään yhteen mieheen tyytynyt ja miksi tyytyisin vähempään kuin voin saada? (Jos kanat kaakattavat niin niille pitää antaa lisää jyviä)

Teitteko sitä myös soutuveneessä mökillä? Miksi hypätä suoraan seksiin tutustumatta kunnolla mieheen. Ehkä hän kuvitteli sinunkin olevan naimisissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini kertoi minulle isästäni kaikki likaisimmatkin asiat pettämisineen yms. Äiti siis purki vihansa, katkeruutensa ja pahan olonsa paljastamalla minulle "totuuden" isästäni. En tiedä huomasiko äiti edes millaisen vaikutuksen hänen juttunsa minuun tekivät, miten iloisesta ja hymyilevästä pikkutytöstä tuli surullinen ja epäluuloinen ihminen. Tuskin huomasi vaan keskittyi vaan omaan pikku kostoretkeensä. Saiko äiti minut vihaamaan isääni? Ei saanut, mutta menetin luottamukseni kaikkiin miehiin, kaikkiin ihmisiin ja se sama epäluottamus kalvaa minua vielä vuosikymmeniä myöhemminkin. Ketä sitten vihasin? Vihasin äitiäni, koska hän vei minulta oikean isäni, menetin sen mielikuvan isästäni mikä minulla oli ollut. Maailman paras isä olikin paska ja huijari, minä paskan ja huijarin tyhmä lapsi. Minulla olisi pitänyt olla oikeus saada pitää isästäni se kuva mikä minulla oli. Ja hei, eihän isä minulle koskaan mitään tehnyt vaan äiti teki. Äitiä ei minun tyhmät tunteeni kiinnostaneet ja lopulta hän katkeroitui minullekin, koska kaiken seurauksena olin teininä todella hankala. Äiti raukka joutui kärsimään ensin  paskasta miehestä ja sitten paskasta tyttärestä. Kuka sitten on uhri ja kuka syypää? Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.

” Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.”

Olet jotenkin sairas ja rakastunut pettävään isääsi. Insesti on rikos. Siksi ei.

Miten tämmöiset viestit voivat mennä edes moderoinnista läpi?

En tiedä pettikö isäni koskaan, mutta äitini jatkuvasti puhui pahaa isästä. Tämä aiheutti vain sen, että aloin vihaamaan äitiäni. Isä ei koskaan sanonut mitään pahaa äidistä. Vinkiksi kaikille vanhemmille, että jos puolisosta ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin ei kannata sanoa mitään ainakaan lapsille. Lapset eivät ole terapeutteja eivätkä osaa auttaa vanhempiensa parisuhdeongelmissa.

Ap:lle sellainen ohje, että kannattaa vain jättää asia sikseen. Et ole tehnyt mitään väärää, mutta et ole vastuussa miehen perhe-elämästä. Vaimolle ei tarvitse mennä sanomaan mitään. Jos miehen vaimo tulee kysymään, että onko teillä ollut suhde, niin voit rehellisesti kertoa mitä tapahtui, mutta muuten kannattaa vain ottaa opikseen tapahtuneesta.

Olen tuon alkuperäisen viestin kirjoittaja joka siis kerroin lapsen näkökulmasta asiasta. Ymmärrän toki, että aihe on herkkä ja asiaa tulisi harkiten miettiä jokaisen osapuolen kannalta, mutta täällä vaan turhan usein unohtuu se lapsen näkökulma tai miehen ihmisarvo. Mietin, että jos olisin kirjoittanut siten että olisin toivonut että äiti olisi heittänyt isän pihalle ja meillä olisi ollut yhdessä parempi elämä niin olisinko saanut noin kamalaa vastausta? 

Itselläni on poikalapsia ja tätä palstaa lukiessa tulee usein mieleeni, että minkäköhänlainen perhehelvetti heitä vielä odottaa? Toivottavasti kaikki sujuu heillä hyvin, mutta tällä palstalla ilmenevä miesviha on saanut aivan massiiviset mittasuhteet ja minussa se ainakin herättää kysymyksen, että miksi sitten mennä yhteen miehen kanssa ja perustaa perhe miehen kanssa, jos miehet ovat niin kauheita?

Kasvatatko siis pojistasi pettäviä ja valehtelevia miehiä?

Viestisi saa minut aavistelemaan, miten kasvaa tulevalle miniälle kauhuanoppi. Noin. Isäänsä jumaloiva, äitiänsä vihaava nainen, joka saa poikalapsia, joita jumaloi. 

Olen niin vanha jo, että olen jo yhdelle henkilölle anoppikin. Kiitos kysymästä meillä on todella hyvät välit.

Sinusta on hyvät välit :D paitsi että mietit kauhuissasi mimmoista perhehelvettiä se miniä poikarukallesi järjestää. Juu.

En mieti. Mietin sitä aikaa kun mennään tästä 10-15 vuotta eteenpäin ja ehkä molemmilla lapsilla on puolisot, ehkä lapsiakin. Se on stressaava vaihe elämässä. En toivo lapsilleni enkä heidän puolisoilleen murheita enkä myöskään puutu heidän asioihinsa, kuten olen jo aikaisemmin tuonut esiin niin en arvosta toisten parisuhteisiin puuttumista. Pelkään kuitenkin sitä että lapselleni sattuisi puoliso joka osoittaisi täydellistä kyvyttömyyttä nähdä itsessään mitään vikaa ja päätyisi vihaamaan ja parjaamaan puolisoaan eli poikaani. En kuitenkaan siinäkään vaiheessa sekaantuisi asiaan. Tietysti minä äitinä vaan toivon, että kaikki menisi hyvin. Tällä palstalla olen vaan järkyttyneenä lukenut miten paljon vihaa naisissa voi olla. Todennäköisesti tämäkin kirjoitukseni saa monta alapeukkua ja kamalat kommentit, mutta antaa olla. En häiritse keskusteluanne tämän enempää.

Kyllä siihen vihaan aina on jokin syy. Yleensä kaikelle mitä parisuhteessa tapahtuu on syytä molemmussa. Kannattaa toivoa että poikasi eivät valehtele ja uitelle kaluaan vieraissa naisissa. Pelkästään sillä jo päästään pitkälle. Kyllä se niin on että niin metsä vastaa kun sinne huudetaan.

Häiritsen sittenkin vielä. Katsoisin, että olen epäonnistunut lasteni kasvattamisessa aivan täysin jos tyytyisivät yhteen naiseen koko ikänsä. En ole itsekään yhteen mieheen tyytynyt ja miksi tyytyisin vähempään kuin voin saada? (Jos kanat kaakattavat niin niille pitää antaa lisää jyviä)

Äh, olitkin vain mieslapsitrolli - et edes ihminen.

Kyllä haluaisin ja halusin tietää. Olin miettinyt eroa jo vuosikaudet ja ollut suhteessani todella onneton, mutta vasta pettäminen oli sellainen sosiaalisesti hyväksytty syy, että pakkasin laukkuni heti enkä ole katsellut takaisin. Kaiken muun mies itse ja lähipiiri osasivat laittaa minun viakseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini kertoi minulle isästäni kaikki likaisimmatkin asiat pettämisineen yms. Äiti siis purki vihansa, katkeruutensa ja pahan olonsa paljastamalla minulle "totuuden" isästäni. En tiedä huomasiko äiti edes millaisen vaikutuksen hänen juttunsa minuun tekivät, miten iloisesta ja hymyilevästä pikkutytöstä tuli surullinen ja epäluuloinen ihminen. Tuskin huomasi vaan keskittyi vaan omaan pikku kostoretkeensä. Saiko äiti minut vihaamaan isääni? Ei saanut, mutta menetin luottamukseni kaikkiin miehiin, kaikkiin ihmisiin ja se sama epäluottamus kalvaa minua vielä vuosikymmeniä myöhemminkin. Ketä sitten vihasin? Vihasin äitiäni, koska hän vei minulta oikean isäni, menetin sen mielikuvan isästäni mikä minulla oli ollut. Maailman paras isä olikin paska ja huijari, minä paskan ja huijarin tyhmä lapsi. Minulla olisi pitänyt olla oikeus saada pitää isästäni se kuva mikä minulla oli. Ja hei, eihän isä minulle koskaan mitään tehnyt vaan äiti teki. Äitiä ei minun tyhmät tunteeni kiinnostaneet ja lopulta hän katkeroitui minullekin, koska kaiken seurauksena olin teininä todella hankala. Äiti raukka joutui kärsimään ensin  paskasta miehestä ja sitten paskasta tyttärestä. Kuka sitten on uhri ja kuka syypää? Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.

” Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.”

Olet jotenkin sairas ja rakastunut pettävään isääsi. Insesti on rikos. Siksi ei.

Miten tämmöiset viestit voivat mennä edes moderoinnista läpi?

En tiedä pettikö isäni koskaan, mutta äitini jatkuvasti puhui pahaa isästä. Tämä aiheutti vain sen, että aloin vihaamaan äitiäni. Isä ei koskaan sanonut mitään pahaa äidistä. Vinkiksi kaikille vanhemmille, että jos puolisosta ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin ei kannata sanoa mitään ainakaan lapsille. Lapset eivät ole terapeutteja eivätkä osaa auttaa vanhempiensa parisuhdeongelmissa.

Ap:lle sellainen ohje, että kannattaa vain jättää asia sikseen. Et ole tehnyt mitään väärää, mutta et ole vastuussa miehen perhe-elämästä. Vaimolle ei tarvitse mennä sanomaan mitään. Jos miehen vaimo tulee kysymään, että onko teillä ollut suhde, niin voit rehellisesti kertoa mitä tapahtui, mutta muuten kannattaa vain ottaa opikseen tapahtuneesta.

Olen tuon alkuperäisen viestin kirjoittaja joka siis kerroin lapsen näkökulmasta asiasta. Ymmärrän toki, että aihe on herkkä ja asiaa tulisi harkiten miettiä jokaisen osapuolen kannalta, mutta täällä vaan turhan usein unohtuu se lapsen näkökulma tai miehen ihmisarvo. Mietin, että jos olisin kirjoittanut siten että olisin toivonut että äiti olisi heittänyt isän pihalle ja meillä olisi ollut yhdessä parempi elämä niin olisinko saanut noin kamalaa vastausta? 

Itselläni on poikalapsia ja tätä palstaa lukiessa tulee usein mieleeni, että minkäköhänlainen perhehelvetti heitä vielä odottaa? Toivottavasti kaikki sujuu heillä hyvin, mutta tällä palstalla ilmenevä miesviha on saanut aivan massiiviset mittasuhteet ja minussa se ainakin herättää kysymyksen, että miksi sitten mennä yhteen miehen kanssa ja perustaa perhe miehen kanssa, jos miehet ovat niin kauheita?

Kasvatatko siis pojistasi pettäviä ja valehtelevia miehiä?

Viestisi saa minut aavistelemaan, miten kasvaa tulevalle miniälle kauhuanoppi. Noin. Isäänsä jumaloiva, äitiänsä vihaava nainen, joka saa poikalapsia, joita jumaloi. 

Olen niin vanha jo, että olen jo yhdelle henkilölle anoppikin. Kiitos kysymästä meillä on todella hyvät välit.

Sinusta on hyvät välit :D paitsi että mietit kauhuissasi mimmoista perhehelvettiä se miniä poikarukallesi järjestää. Juu.

En mieti. Mietin sitä aikaa kun mennään tästä 10-15 vuotta eteenpäin ja ehkä molemmilla lapsilla on puolisot, ehkä lapsiakin. Se on stressaava vaihe elämässä. En toivo lapsilleni enkä heidän puolisoilleen murheita enkä myöskään puutu heidän asioihinsa, kuten olen jo aikaisemmin tuonut esiin niin en arvosta toisten parisuhteisiin puuttumista. Pelkään kuitenkin sitä että lapselleni sattuisi puoliso joka osoittaisi täydellistä kyvyttömyyttä nähdä itsessään mitään vikaa ja päätyisi vihaamaan ja parjaamaan puolisoaan eli poikaani. En kuitenkaan siinäkään vaiheessa sekaantuisi asiaan. Tietysti minä äitinä vaan toivon, että kaikki menisi hyvin. Tällä palstalla olen vaan järkyttyneenä lukenut miten paljon vihaa naisissa voi olla. Todennäköisesti tämäkin kirjoitukseni saa monta alapeukkua ja kamalat kommentit, mutta antaa olla. En häiritse keskusteluanne tämän enempää.

Kyllä siihen vihaan aina on jokin syy. Yleensä kaikelle mitä parisuhteessa tapahtuu on syytä molemmussa. Kannattaa toivoa että poikasi eivät valehtele ja uitelle kaluaan vieraissa naisissa. Pelkästään sillä jo päästään pitkälle. Kyllä se niin on että niin metsä vastaa kun sinne huudetaan.

Häiritsen sittenkin vielä. Katsoisin, että olen epäonnistunut lasteni kasvattamisessa aivan täysin jos tyytyisivät yhteen naiseen koko ikänsä. En ole itsekään yhteen mieheen tyytynyt ja miksi tyytyisin vähempään kuin voin saada? (Jos kanat kaakattavat niin niille pitää antaa lisää jyviä)

Olet kyllä aika kaamea anoppi, isoäiti ja myös äiti. Luultavasti myös inhottava tytär ja vaimo.

Toivottavasti poikasi on sitten niin fiksu, että hoitaa ne naissuhteensa yhden kerrallaan ja pysyy rehellisenä. Epätodennäköistä, tuollaisen naisen kasvatuksen tuloksena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini kertoi minulle isästäni kaikki likaisimmatkin asiat pettämisineen yms. Äiti siis purki vihansa, katkeruutensa ja pahan olonsa paljastamalla minulle "totuuden" isästäni. En tiedä huomasiko äiti edes millaisen vaikutuksen hänen juttunsa minuun tekivät, miten iloisesta ja hymyilevästä pikkutytöstä tuli surullinen ja epäluuloinen ihminen. Tuskin huomasi vaan keskittyi vaan omaan pikku kostoretkeensä. Saiko äiti minut vihaamaan isääni? Ei saanut, mutta menetin luottamukseni kaikkiin miehiin, kaikkiin ihmisiin ja se sama epäluottamus kalvaa minua vielä vuosikymmeniä myöhemminkin. Ketä sitten vihasin? Vihasin äitiäni, koska hän vei minulta oikean isäni, menetin sen mielikuvan isästäni mikä minulla oli ollut. Maailman paras isä olikin paska ja huijari, minä paskan ja huijarin tyhmä lapsi. Minulla olisi pitänyt olla oikeus saada pitää isästäni se kuva mikä minulla oli. Ja hei, eihän isä minulle koskaan mitään tehnyt vaan äiti teki. Äitiä ei minun tyhmät tunteeni kiinnostaneet ja lopulta hän katkeroitui minullekin, koska kaiken seurauksena olin teininä todella hankala. Äiti raukka joutui kärsimään ensin  paskasta miehestä ja sitten paskasta tyttärestä. Kuka sitten on uhri ja kuka syypää? Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.

” Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.”

Olet jotenkin sairas ja rakastunut pettävään isääsi. Insesti on rikos. Siksi ei.

Miten tämmöiset viestit voivat mennä edes moderoinnista läpi?

En tiedä pettikö isäni koskaan, mutta äitini jatkuvasti puhui pahaa isästä. Tämä aiheutti vain sen, että aloin vihaamaan äitiäni. Isä ei koskaan sanonut mitään pahaa äidistä. Vinkiksi kaikille vanhemmille, että jos puolisosta ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin ei kannata sanoa mitään ainakaan lapsille. Lapset eivät ole terapeutteja eivätkä osaa auttaa vanhempiensa parisuhdeongelmissa.

Ap:lle sellainen ohje, että kannattaa vain jättää asia sikseen. Et ole tehnyt mitään väärää, mutta et ole vastuussa miehen perhe-elämästä. Vaimolle ei tarvitse mennä sanomaan mitään. Jos miehen vaimo tulee kysymään, että onko teillä ollut suhde, niin voit rehellisesti kertoa mitä tapahtui, mutta muuten kannattaa vain ottaa opikseen tapahtuneesta.

Olen tuon alkuperäisen viestin kirjoittaja joka siis kerroin lapsen näkökulmasta asiasta. Ymmärrän toki, että aihe on herkkä ja asiaa tulisi harkiten miettiä jokaisen osapuolen kannalta, mutta täällä vaan turhan usein unohtuu se lapsen näkökulma tai miehen ihmisarvo. Mietin, että jos olisin kirjoittanut siten että olisin toivonut että äiti olisi heittänyt isän pihalle ja meillä olisi ollut yhdessä parempi elämä niin olisinko saanut noin kamalaa vastausta? 

Itselläni on poikalapsia ja tätä palstaa lukiessa tulee usein mieleeni, että minkäköhänlainen perhehelvetti heitä vielä odottaa? Toivottavasti kaikki sujuu heillä hyvin, mutta tällä palstalla ilmenevä miesviha on saanut aivan massiiviset mittasuhteet ja minussa se ainakin herättää kysymyksen, että miksi sitten mennä yhteen miehen kanssa ja perustaa perhe miehen kanssa, jos miehet ovat niin kauheita?

Kasvatatko siis pojistasi pettäviä ja valehtelevia miehiä?

Viestisi saa minut aavistelemaan, miten kasvaa tulevalle miniälle kauhuanoppi. Noin. Isäänsä jumaloiva, äitiänsä vihaava nainen, joka saa poikalapsia, joita jumaloi. 

Olen niin vanha jo, että olen jo yhdelle henkilölle anoppikin. Kiitos kysymästä meillä on todella hyvät välit.

Sinusta on hyvät välit :D paitsi että mietit kauhuissasi mimmoista perhehelvettiä se miniä poikarukallesi järjestää. Juu.

En mieti. Mietin sitä aikaa kun mennään tästä 10-15 vuotta eteenpäin ja ehkä molemmilla lapsilla on puolisot, ehkä lapsiakin. Se on stressaava vaihe elämässä. En toivo lapsilleni enkä heidän puolisoilleen murheita enkä myöskään puutu heidän asioihinsa, kuten olen jo aikaisemmin tuonut esiin niin en arvosta toisten parisuhteisiin puuttumista. Pelkään kuitenkin sitä että lapselleni sattuisi puoliso joka osoittaisi täydellistä kyvyttömyyttä nähdä itsessään mitään vikaa ja päätyisi vihaamaan ja parjaamaan puolisoaan eli poikaani. En kuitenkaan siinäkään vaiheessa sekaantuisi asiaan. Tietysti minä äitinä vaan toivon, että kaikki menisi hyvin. Tällä palstalla olen vaan järkyttyneenä lukenut miten paljon vihaa naisissa voi olla. Todennäköisesti tämäkin kirjoitukseni saa monta alapeukkua ja kamalat kommentit, mutta antaa olla. En häiritse keskusteluanne tämän enempää.

Äläpä lähde mihinkään. Olet harvoja järjenääniä täällä. Alapeukut eivät tarkoita mitään. Tämä keskustelu ja koko keskustelupalsta paljastaa aika karulla tavalla minkälaisia ajatuksia ja tuntemuksia suomalaisten naisten mielissä liikkuu. Eräällä toisella keskustelupalstalla jutut voi pistää syrjäytyneiden nuorten miesten hölmöilyksi, mutta tämä sivusto pyörii aikuisten suomalaisten naisten ajatuksista. Aika karua luettavaa ja ollut hyvin silmiä avaavaa. Sellainen ajatus naisten empaattisesta ja oikeudenmukaisesta mielenmaisemasta on paljastunut aika pitkälle myytiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten estetään profiilin näkyminen jollekin tietylle henkilölle? Osaan kyllä piilottaa päivitykseni ihmisiltä, jotka ovat fb-ystäviäni, mutta että profiilin näkyminen piilotetaan joltain tietyltä ihmiseltä - kertokaa, miten se tehdään.

Olin itse aikonani ukkomiehen viikonloppuhoito tietämättäni useamman kuukauden ajan. Hän ei ollut ainoa minulle enkä minä missään vaiheessa halunnut hänen kanssaan suhdetta, mutta päädyimme yöelämästä aika ajoin minun luokseni. En koskaan vaivannut päätäni hänen parisuhdestatuksellaan, mutta koska hän oli samassa yökerhossa melkein aina samaan aikaan kuin minäkin eikä pitänyt kiirettä kotiinsa (vaikka joskus pikkutunneilla sinne aina lähtikin), niin oletin hänen olevan sinkku. Kun totuus kävi ilmi, ei tullut pieneen mieleenikään olla yhteydessä hänen vaimoonsa. Jos mies on joka viikonloppu yökerhossa ja kotiutuu 3-4 aikoihin aamuyöllä, niin todennäköisesti vaimo joka tapauksessa arvaa ja/tai ei välitä.

Facessa voi estää ihmisen. Et näe sitä, eikä se näe sua mitään kautta tai missään keskustelussa.

Kysyin miten. Anna ohjeet niin kokeilen käyttämällä esimerkiksi jotain työkaveria, joka ei ole fb-kaverini.

Etsit ko. henkilön profiilin ja toimintopaneelista valitset blokkauksen/eston, jotakin sellaista siinä lukee. Sen jälkeen katoatte toisiltanne ja voit halutessasi purkaa blokkauksen omista asetuksista.

Niin saattaaha se mies hetkellisesti olla taas "uskollinen" perheelleen kunnes alkaa vieras taas kiehtomaan ja se jännitys. 🤔

En vaa ymmärrä tuota pettämistä, menee aina elämät pilalle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattele lapsia. Älä kerro. Tuollainen mies ei muutu koskaan. Jos narautat, ei ota opikseen vaan lapset menettävät isänsä. Miehen ketkuilu jatkuu toisessa parisuhteessa.

Lapset tarvitsevat kunnollisen miehenmallin ja vanhemman. Perhettään ja muita ihmisiä pettävä ja huijaava mies ei sitä ole.

Vaimoaan mies pettää eikä lapsia. Jos nainen nussii toista miestä niin todellakaan te naiset ette pidä naista huonona ÄITINÄ. Kaksinaismoraalia teissä on sen verran suonissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini kertoi minulle isästäni kaikki likaisimmatkin asiat pettämisineen yms. Äiti siis purki vihansa, katkeruutensa ja pahan olonsa paljastamalla minulle "totuuden" isästäni. En tiedä huomasiko äiti edes millaisen vaikutuksen hänen juttunsa minuun tekivät, miten iloisesta ja hymyilevästä pikkutytöstä tuli surullinen ja epäluuloinen ihminen. Tuskin huomasi vaan keskittyi vaan omaan pikku kostoretkeensä. Saiko äiti minut vihaamaan isääni? Ei saanut, mutta menetin luottamukseni kaikkiin miehiin, kaikkiin ihmisiin ja se sama epäluottamus kalvaa minua vielä vuosikymmeniä myöhemminkin. Ketä sitten vihasin? Vihasin äitiäni, koska hän vei minulta oikean isäni, menetin sen mielikuvan isästäni mikä minulla oli ollut. Maailman paras isä olikin paska ja huijari, minä paskan ja huijarin tyhmä lapsi. Minulla olisi pitänyt olla oikeus saada pitää isästäni se kuva mikä minulla oli. Ja hei, eihän isä minulle koskaan mitään tehnyt vaan äiti teki. Äitiä ei minun tyhmät tunteeni kiinnostaneet ja lopulta hän katkeroitui minullekin, koska kaiken seurauksena olin teininä todella hankala. Äiti raukka joutui kärsimään ensin  paskasta miehestä ja sitten paskasta tyttärestä. Kuka sitten on uhri ja kuka syypää? Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.

” Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.”

Olet jotenkin sairas ja rakastunut pettävään isääsi. Insesti on rikos. Siksi ei.

Miten tämmöiset viestit voivat mennä edes moderoinnista läpi?

En tiedä pettikö isäni koskaan, mutta äitini jatkuvasti puhui pahaa isästä. Tämä aiheutti vain sen, että aloin vihaamaan äitiäni. Isä ei koskaan sanonut mitään pahaa äidistä. Vinkiksi kaikille vanhemmille, että jos puolisosta ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin ei kannata sanoa mitään ainakaan lapsille. Lapset eivät ole terapeutteja eivätkä osaa auttaa vanhempiensa parisuhdeongelmissa.

Ap:lle sellainen ohje, että kannattaa vain jättää asia sikseen. Et ole tehnyt mitään väärää, mutta et ole vastuussa miehen perhe-elämästä. Vaimolle ei tarvitse mennä sanomaan mitään. Jos miehen vaimo tulee kysymään, että onko teillä ollut suhde, niin voit rehellisesti kertoa mitä tapahtui, mutta muuten kannattaa vain ottaa opikseen tapahtuneesta.

Olen tuon alkuperäisen viestin kirjoittaja joka siis kerroin lapsen näkökulmasta asiasta. Ymmärrän toki, että aihe on herkkä ja asiaa tulisi harkiten miettiä jokaisen osapuolen kannalta, mutta täällä vaan turhan usein unohtuu se lapsen näkökulma tai miehen ihmisarvo. Mietin, että jos olisin kirjoittanut siten että olisin toivonut että äiti olisi heittänyt isän pihalle ja meillä olisi ollut yhdessä parempi elämä niin olisinko saanut noin kamalaa vastausta? 

Itselläni on poikalapsia ja tätä palstaa lukiessa tulee usein mieleeni, että minkäköhänlainen perhehelvetti heitä vielä odottaa? Toivottavasti kaikki sujuu heillä hyvin, mutta tällä palstalla ilmenevä miesviha on saanut aivan massiiviset mittasuhteet ja minussa se ainakin herättää kysymyksen, että miksi sitten mennä yhteen miehen kanssa ja perustaa perhe miehen kanssa, jos miehet ovat niin kauheita?

Kasvatatko siis pojistasi pettäviä ja valehtelevia miehiä?

Viestisi saa minut aavistelemaan, miten kasvaa tulevalle miniälle kauhuanoppi. Noin. Isäänsä jumaloiva, äitiänsä vihaava nainen, joka saa poikalapsia, joita jumaloi. 

Olen niin vanha jo, että olen jo yhdelle henkilölle anoppikin. Kiitos kysymästä meillä on todella hyvät välit.

Sinusta on hyvät välit :D paitsi että mietit kauhuissasi mimmoista perhehelvettiä se miniä poikarukallesi järjestää. Juu.

En mieti. Mietin sitä aikaa kun mennään tästä 10-15 vuotta eteenpäin ja ehkä molemmilla lapsilla on puolisot, ehkä lapsiakin. Se on stressaava vaihe elämässä. En toivo lapsilleni enkä heidän puolisoilleen murheita enkä myöskään puutu heidän asioihinsa, kuten olen jo aikaisemmin tuonut esiin niin en arvosta toisten parisuhteisiin puuttumista. Pelkään kuitenkin sitä että lapselleni sattuisi puoliso joka osoittaisi täydellistä kyvyttömyyttä nähdä itsessään mitään vikaa ja päätyisi vihaamaan ja parjaamaan puolisoaan eli poikaani. En kuitenkaan siinäkään vaiheessa sekaantuisi asiaan. Tietysti minä äitinä vaan toivon, että kaikki menisi hyvin. Tällä palstalla olen vaan järkyttyneenä lukenut miten paljon vihaa naisissa voi olla. Todennäköisesti tämäkin kirjoitukseni saa monta alapeukkua ja kamalat kommentit, mutta antaa olla. En häiritse keskusteluanne tämän enempää.

Äläpä lähde mihinkään. Olet harvoja järjenääniä täällä. Alapeukut eivät tarkoita mitään. Tämä keskustelu ja koko keskustelupalsta paljastaa aika karulla tavalla minkälaisia ajatuksia ja tuntemuksia suomalaisten naisten mielissä liikkuu. Eräällä toisella keskustelupalstalla jutut voi pistää syrjäytyneiden nuorten miesten hölmöilyksi, mutta tämä sivusto pyörii aikuisten suomalaisten naisten ajatuksista. Aika karua luettavaa ja ollut hyvin silmiä avaavaa. Sellainen ajatus naisten empaattisesta ja oikeudenmukaisesta mielenmaisemasta on paljastunut aika pitkälle myytiksi.

Pohjanmaan roikkomuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini kertoi minulle isästäni kaikki likaisimmatkin asiat pettämisineen yms. Äiti siis purki vihansa, katkeruutensa ja pahan olonsa paljastamalla minulle "totuuden" isästäni. En tiedä huomasiko äiti edes millaisen vaikutuksen hänen juttunsa minuun tekivät, miten iloisesta ja hymyilevästä pikkutytöstä tuli surullinen ja epäluuloinen ihminen. Tuskin huomasi vaan keskittyi vaan omaan pikku kostoretkeensä. Saiko äiti minut vihaamaan isääni? Ei saanut, mutta menetin luottamukseni kaikkiin miehiin, kaikkiin ihmisiin ja se sama epäluottamus kalvaa minua vielä vuosikymmeniä myöhemminkin. Ketä sitten vihasin? Vihasin äitiäni, koska hän vei minulta oikean isäni, menetin sen mielikuvan isästäni mikä minulla oli ollut. Maailman paras isä olikin paska ja huijari, minä paskan ja huijarin tyhmä lapsi. Minulla olisi pitänyt olla oikeus saada pitää isästäni se kuva mikä minulla oli. Ja hei, eihän isä minulle koskaan mitään tehnyt vaan äiti teki. Äitiä ei minun tyhmät tunteeni kiinnostaneet ja lopulta hän katkeroitui minullekin, koska kaiken seurauksena olin teininä todella hankala. Äiti raukka joutui kärsimään ensin  paskasta miehestä ja sitten paskasta tyttärestä. Kuka sitten on uhri ja kuka syypää? Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.

Jos isäsi olisi ollut rehellinen ja kunnollinen ihminen, hän olisi tokikin ottanut eron äidistäsi ja pitänyt hyvät suhteet lapseensa. Mutta hän ei ollut, mistä syystä äitisi oli katkera; hänen elämänsä oli pilattu, koska isäsi käytti häntä vain hyväkseen lapsenpiikana ja kodinhoitajana. 

Kai olet samaa mieltä kaikissa niissä hyvin yleisissä tilanteissa kun naiset pettävät? Mies vuodattaa tyttärelleen ja pojalleen kuinka äiti oli likainen munanhimoinen l**tka jonka reisien välissä jännä-miehen karvaiset pakarat pumppasivat aina kun isä oli työmatkalla? Tästä syystä lapsille tulee inhottava olo, mutta kaikki vika on äidin?

 [/quote]

Sinä ja vaimosi ansaitsette toisenne. Riittää että yksi panosi lähtee kostoretkelle, niin siinäpähän sitten kiemurtelet. Eikös jossain ollut se nettisivukin, jolta voi kaikkien pettävien sikojen pärstät ja nimet tarkastaa?[/quote]

Ei tuo meikäläisen vaimo mihinkään lähde vaikka kertoisin koko asian sille kaikki rahat ovat minut ja yleensä ostan näille nuorille naisille vastalahjoiksi esim kalliita vaatteeita ja sormuksia niin ei niiden tartte kertoa tästä kenellekkään

Mielestäni pitäisi tuossa tilanteessa kertoa. On puolisolla oikeus tietää, jos kumppani pettää. Vai oletko sitä mieltä, ettei tämän petturin kumppani ansaitse onnea henkilön kanssa, joka ei pettäisi?