Lue keskustelun säännöt.
Ukkomies vedätti. Kamala olo.
24.09.2018 |
Juuri tällä hetkellä tuntuu että tilanne on kuin salatuista elämistä. Ihan järkyttävän kuvottava ja halpa olo.
Tarina lyhyesti, tapasin koirapuistossa mukavan oloisen miehen. Nähtiin muutamia kertoja kun osuttiin samaan aikaan paikalle, kolmannella kerralla mies pyysi mua kahville läheiseen kahvilaan. Mentiin kahville, tutustuttiin ja oli edelleen tosi mukavan oloinen. Jatkettiin tapailua niinkuin nyt normaalistikin toiseen tutustuessa. Sanoi olevansa sinkku, ei lapsia, täysin normaali työssäkäyvä mies. Hän sanoi juuri ostaneensa kesämökin täältä suunnalta ja käytiin sielläkin, kaikki hyvin, kaikki normaalia. Mies itse sanoi asuvansa parin tunnin ajomatkan päässä ja viettää lomaa parhaillaan mökkiä kunnostaen.
Kuukauden päivät ehdin tapailemaan tätä miestä ja oltiin siis päädytty jo makuuhuoneeseen asti. Yksi ilta juttelin tyttökaverini kanssa puhelimessa ja hehkutin miten mukavan miehen olen löytänyt.. kaveri kysyi että mikä sen nimi on, hän kattoo facebookista miltä se näyttää (utelias kaveri, tiedän). Vastasin nimen ja sanoin heti perään että miehellä ei kyllä facebookia ole, ei ole kiinnostunut somesta. Kaveri meni tosi vaikean kuuloiseksi ja änkytti puhelimeen että no hän kuitenkin sen nimen kirjoitti ja täällä on kyllä sun kuvaileman näköinen mies.. asuu samalla paikkakunnalla kun minä ja on naimisissa.
Mä ajattelin että ei pidä paikkaansa, katsoin facen, ei löydy. Selvis että mies oli ilmeisesti estänyt mut facessa heti tavatessa etten ikinä edes huomannut sen siellä olleen. Kaveri tuli kylään ja näytti sen sivut. Kolme lasta, vaimo, just olivat juhlineet 10 vuotis hääpäiväänsä ja kuinka ollakaan vaimon sivuilla kymmenittäin kuvia heidän uudesta ihanasta projektista, kesämökki.
Tästä on nyt puoli vuotta aikaa ja en edelleenkään ole päässyt yli pahasta olosta. Haukuin miehen pystyyn, hän rukoili etten kertoisi vaimolle ettei perhe mene rikki. Pienin lapsista on alle 4 vuotias ja vaimo selvästi umpirakastunut mieheensä. Pari kertaa olen nähnyt miehen kadulla, kävelee vaimonsa kanssa lenkillä koiran kanssa.
Mulla on niin tyhmä olo ja aikani painin sen kanssa että pitäiskö kertoa vai ei, lopulta en vaan pystynyt. Sen verran "ongin" tietoja lähipiiristä täällä samalla paikkakunnalla asuvilta että sain tietoon ettei mies ole aiemminkaan kovin uskollinen ollut. Kukaan ei ainakaan tiennyt että mies olisi kiinni jäänyt koskaan. Mikä laittaa ihmisen toimimaan noin ja miksi pitää valehdella tunteistaan ja tilanteesta. Ite olin aidosti siinä uskossa että mulla on käynyt tosi hyvä tuuri. Olin vaan joku kuvottava lelu.
Kommentit (294)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini kertoi minulle isästäni kaikki likaisimmatkin asiat pettämisineen yms. Äiti siis purki vihansa, katkeruutensa ja pahan olonsa paljastamalla minulle "totuuden" isästäni. En tiedä huomasiko äiti edes millaisen vaikutuksen hänen juttunsa minuun tekivät, miten iloisesta ja hymyilevästä pikkutytöstä tuli surullinen ja epäluuloinen ihminen. Tuskin huomasi vaan keskittyi vaan omaan pikku kostoretkeensä. Saiko äiti minut vihaamaan isääni? Ei saanut, mutta menetin luottamukseni kaikkiin miehiin, kaikkiin ihmisiin ja se sama epäluottamus kalvaa minua vielä vuosikymmeniä myöhemminkin. Ketä sitten vihasin? Vihasin äitiäni, koska hän vei minulta oikean isäni, menetin sen mielikuvan isästäni mikä minulla oli ollut. Maailman paras isä olikin paska ja huijari, minä paskan ja huijarin tyhmä lapsi. Minulla olisi pitänyt olla oikeus saada pitää isästäni se kuva mikä minulla oli. Ja hei, eihän isä minulle koskaan mitään tehnyt vaan äiti teki. Äitiä ei minun tyhmät tunteeni kiinnostaneet ja lopulta hän katkeroitui minullekin, koska kaiken seurauksena olin teininä todella hankala. Äiti raukka joutui kärsimään ensin paskasta miehestä ja sitten paskasta tyttärestä. Kuka sitten on uhri ja kuka syypää? Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.
” Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.”
Olet jotenkin sairas ja rakastunut pettävään isääsi. Insesti on rikos. Siksi ei.
Miten tämmöiset viestit voivat mennä edes moderoinnista läpi?
En tiedä pettikö isäni koskaan, mutta äitini jatkuvasti puhui pahaa isästä. Tämä aiheutti vain sen, että aloin vihaamaan äitiäni. Isä ei koskaan sanonut mitään pahaa äidistä. Vinkiksi kaikille vanhemmille, että jos puolisosta ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin ei kannata sanoa mitään ainakaan lapsille. Lapset eivät ole terapeutteja eivätkä osaa auttaa vanhempiensa parisuhdeongelmissa.
Ap:lle sellainen ohje, että kannattaa vain jättää asia sikseen. Et ole tehnyt mitään väärää, mutta et ole vastuussa miehen perhe-elämästä. Vaimolle ei tarvitse mennä sanomaan mitään. Jos miehen vaimo tulee kysymään, että onko teillä ollut suhde, niin voit rehellisesti kertoa mitä tapahtui, mutta muuten kannattaa vain ottaa opikseen tapahtuneesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaako olla solidaarinen tuntematonta ihmistä kohtaan ja kertoa totuus puolisosta? Siinähän se kysymys on mikä pistää miettimään. Ja entä oma olosi? Vatvotko tätä vielä vuosia eteenpäin jos et kerro?
Pettämisen selville saaneena vaimona miettisin kyllä myös sitä miksi kukaan ei kertonut. Yleensä käy niin että totuuden paljastumisen jälkeen tulevat tutut ja ystävät kertomaan että kyllähän heillä epäilyksensä oli, tai jopa tietoa pettämisestä... Kumpi painaa vaa'assa enemmän, rehellisyys vaimoa kohtaan vai toisten liittoon puuttumisen pelko?
Minä kertoisin.
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini kertoi minulle isästäni kaikki likaisimmatkin asiat pettämisineen yms. Äiti siis purki vihansa, katkeruutensa ja pahan olonsa paljastamalla minulle "totuuden" isästäni. En tiedä huomasiko äiti edes millaisen vaikutuksen hänen juttunsa minuun tekivät, miten iloisesta ja hymyilevästä pikkutytöstä tuli surullinen ja epäluuloinen ihminen. Tuskin huomasi vaan keskittyi vaan omaan pikku kostoretkeensä. Saiko äiti minut vihaamaan isääni? Ei saanut, mutta menetin luottamukseni kaikkiin miehiin, kaikkiin ihmisiin ja se sama epäluottamus kalvaa minua vielä vuosikymmeniä myöhemminkin. Ketä sitten vihasin? Vihasin äitiäni, koska hän vei minulta oikean isäni, menetin sen mielikuvan isästäni mikä minulla oli ollut. Maailman paras isä olikin paska ja huijari, minä paskan ja huijarin tyhmä lapsi. Minulla olisi pitänyt olla oikeus saada pitää isästäni se kuva mikä minulla oli. Ja hei, eihän isä minulle koskaan mitään tehnyt vaan äiti teki. Äitiä ei minun tyhmät tunteeni kiinnostaneet ja lopulta hän katkeroitui minullekin, koska kaiken seurauksena olin teininä todella hankala. Äiti raukka joutui kärsimään ensin paskasta miehestä ja sitten paskasta tyttärestä. Kuka sitten on uhri ja kuka syypää? Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.
Otan osaa. Valitettavasti kuitenkin kummallinen näkemys, että äitisi on yksin pilannut suhteen isääsi ja luottamuksesi kaikkiin miehiin. Isälläsi olisi ollut mahdollisuus ottaa eron äidiltäsi ja sen jälkeen etsiä uusia naisia. Aikuinen ja luotettava ihminen ja vanhempi tekee niin, oli tilanne lasten toisen vanhemman kanssa mikä hyvänsä. Isäsi ei kuitenkaan jostain syystä valitettavasti tehnyt niin. Äitisi oli toki voinut yrittää hillitä itsensä lasten edessä paremmin, mutta isälläsikin on ihan oma itsenäinen vastuunsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini kertoi minulle isästäni kaikki likaisimmatkin asiat pettämisineen yms. Äiti siis purki vihansa, katkeruutensa ja pahan olonsa paljastamalla minulle "totuuden" isästäni. En tiedä huomasiko äiti edes millaisen vaikutuksen hänen juttunsa minuun tekivät, miten iloisesta ja hymyilevästä pikkutytöstä tuli surullinen ja epäluuloinen ihminen. Tuskin huomasi vaan keskittyi vaan omaan pikku kostoretkeensä. Saiko äiti minut vihaamaan isääni? Ei saanut, mutta menetin luottamukseni kaikkiin miehiin, kaikkiin ihmisiin ja se sama epäluottamus kalvaa minua vielä vuosikymmeniä myöhemminkin. Ketä sitten vihasin? Vihasin äitiäni, koska hän vei minulta oikean isäni, menetin sen mielikuvan isästäni mikä minulla oli ollut. Maailman paras isä olikin paska ja huijari, minä paskan ja huijarin tyhmä lapsi. Minulla olisi pitänyt olla oikeus saada pitää isästäni se kuva mikä minulla oli. Ja hei, eihän isä minulle koskaan mitään tehnyt vaan äiti teki. Äitiä ei minun tyhmät tunteeni kiinnostaneet ja lopulta hän katkeroitui minullekin, koska kaiken seurauksena olin teininä todella hankala. Äiti raukka joutui kärsimään ensin paskasta miehestä ja sitten paskasta tyttärestä. Kuka sitten on uhri ja kuka syypää? Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.
Otan osaa. Valitettavasti kuitenkin kummallinen näkemys, että äitisi on yksin pilannut suhteen isääsi ja luottamuksesi kaikkiin miehiin. Isälläsi olisi ollut mahdollisuus ottaa eron äidiltäsi ja sen jälkeen etsiä uusia naisia. Aikuinen ja luotettava ihminen ja vanhempi tekee niin, oli tilanne lasten toisen vanhemman kanssa mikä hyvänsä. Isäsi ei kuitenkaan jostain syystä valitettavasti tehnyt niin. Äitisi oli toki voinut yrittää hillitä itsensä lasten edessä paremmin, mutta isälläsikin on ihan oma itsenäinen vastuunsa.
”Kummallinen” tosiaan. ”Isin Tyttö”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini kertoi minulle isästäni kaikki likaisimmatkin asiat pettämisineen yms. Äiti siis purki vihansa, katkeruutensa ja pahan olonsa paljastamalla minulle "totuuden" isästäni. En tiedä huomasiko äiti edes millaisen vaikutuksen hänen juttunsa minuun tekivät, miten iloisesta ja hymyilevästä pikkutytöstä tuli surullinen ja epäluuloinen ihminen. Tuskin huomasi vaan keskittyi vaan omaan pikku kostoretkeensä. Saiko äiti minut vihaamaan isääni? Ei saanut, mutta menetin luottamukseni kaikkiin miehiin, kaikkiin ihmisiin ja se sama epäluottamus kalvaa minua vielä vuosikymmeniä myöhemminkin. Ketä sitten vihasin? Vihasin äitiäni, koska hän vei minulta oikean isäni, menetin sen mielikuvan isästäni mikä minulla oli ollut. Maailman paras isä olikin paska ja huijari, minä paskan ja huijarin tyhmä lapsi. Minulla olisi pitänyt olla oikeus saada pitää isästäni se kuva mikä minulla oli. Ja hei, eihän isä minulle koskaan mitään tehnyt vaan äiti teki. Äitiä ei minun tyhmät tunteeni kiinnostaneet ja lopulta hän katkeroitui minullekin, koska kaiken seurauksena olin teininä todella hankala. Äiti raukka joutui kärsimään ensin paskasta miehestä ja sitten paskasta tyttärestä. Kuka sitten on uhri ja kuka syypää? Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.
” Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.”
Olet jotenkin sairas ja rakastunut pettävään isääsi. Insesti on rikos. Siksi ei.
Miten tämmöiset viestit voivat mennä edes moderoinnista läpi?
En tiedä pettikö isäni koskaan, mutta äitini jatkuvasti puhui pahaa isästä. Tämä aiheutti vain sen, että aloin vihaamaan äitiäni. Isä ei koskaan sanonut mitään pahaa äidistä. Vinkiksi kaikille vanhemmille, että jos puolisosta ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin ei kannata sanoa mitään ainakaan lapsille. Lapset eivät ole terapeutteja eivätkä osaa auttaa vanhempiensa parisuhdeongelmissa.
Ap:lle sellainen ohje, että kannattaa vain jättää asia sikseen. Et ole tehnyt mitään väärää, mutta et ole vastuussa miehen perhe-elämästä. Vaimolle ei tarvitse mennä sanomaan mitään. Jos miehen vaimo tulee kysymään, että onko teillä ollut suhde, niin voit rehellisesti kertoa mitä tapahtui, mutta muuten kannattaa vain ottaa opikseen tapahtuneesta.
Olen tuon alkuperäisen viestin kirjoittaja joka siis kerroin lapsen näkökulmasta asiasta. Ymmärrän toki, että aihe on herkkä ja asiaa tulisi harkiten miettiä jokaisen osapuolen kannalta, mutta täällä vaan turhan usein unohtuu se lapsen näkökulma tai miehen ihmisarvo. Mietin, että jos olisin kirjoittanut siten että olisin toivonut että äiti olisi heittänyt isän pihalle ja meillä olisi ollut yhdessä parempi elämä niin olisinko saanut noin kamalaa vastausta?
Itselläni on poikalapsia ja tätä palstaa lukiessa tulee usein mieleeni, että minkäköhänlainen perhehelvetti heitä vielä odottaa? Toivottavasti kaikki sujuu heillä hyvin, mutta tällä palstalla ilmenevä miesviha on saanut aivan massiiviset mittasuhteet ja minussa se ainakin herättää kysymyksen, että miksi sitten mennä yhteen miehen kanssa ja perustaa perhe miehen kanssa, jos miehet ovat niin kauheita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä kerroin. Vaimo haukkui minut vokottelijaksi, myös ulkonäön ja ylisti miehensä taivaisiin. Nauroin niin, että siihen jäi sureminen minun osaltani. Täysin ovat toisensa ansainneet, ihanaa ettei tarvitse olla osallisena moisessa. Ja hölmö toki olin kun miestä uskoin.
Olet velvollisuutesi siis tehnyt. Vaimon on mahdollista selvittää totuus niin halutessaan tai ummistaa silmänsä niin halutessaan. Kyseessä onkin se, että valinta on nyt hänen. Kyllä tosta taatusti jotain jää hänen mieleensä itämään ja todennäköisesti yritti vain säilyttää kasvonsa. Parasta kaikessa on se, että sinun kannaltasi asia on loppuunkäsitelty ja se on poissa käsistäsi. Voit nuolla haavasi ja jatkaa elämääsi puhtaalta pöydältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini kertoi minulle isästäni kaikki likaisimmatkin asiat pettämisineen yms. Äiti siis purki vihansa, katkeruutensa ja pahan olonsa paljastamalla minulle "totuuden" isästäni. En tiedä huomasiko äiti edes millaisen vaikutuksen hänen juttunsa minuun tekivät, miten iloisesta ja hymyilevästä pikkutytöstä tuli surullinen ja epäluuloinen ihminen. Tuskin huomasi vaan keskittyi vaan omaan pikku kostoretkeensä. Saiko äiti minut vihaamaan isääni? Ei saanut, mutta menetin luottamukseni kaikkiin miehiin, kaikkiin ihmisiin ja se sama epäluottamus kalvaa minua vielä vuosikymmeniä myöhemminkin. Ketä sitten vihasin? Vihasin äitiäni, koska hän vei minulta oikean isäni, menetin sen mielikuvan isästäni mikä minulla oli ollut. Maailman paras isä olikin paska ja huijari, minä paskan ja huijarin tyhmä lapsi. Minulla olisi pitänyt olla oikeus saada pitää isästäni se kuva mikä minulla oli. Ja hei, eihän isä minulle koskaan mitään tehnyt vaan äiti teki. Äitiä ei minun tyhmät tunteeni kiinnostaneet ja lopulta hän katkeroitui minullekin, koska kaiken seurauksena olin teininä todella hankala. Äiti raukka joutui kärsimään ensin paskasta miehestä ja sitten paskasta tyttärestä. Kuka sitten on uhri ja kuka syypää? Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.
” Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.”
Olet jotenkin sairas ja rakastunut pettävään isääsi. Insesti on rikos. Siksi ei.
Miten tämmöiset viestit voivat mennä edes moderoinnista läpi?
En tiedä pettikö isäni koskaan, mutta äitini jatkuvasti puhui pahaa isästä. Tämä aiheutti vain sen, että aloin vihaamaan äitiäni. Isä ei koskaan sanonut mitään pahaa äidistä. Vinkiksi kaikille vanhemmille, että jos puolisosta ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin ei kannata sanoa mitään ainakaan lapsille. Lapset eivät ole terapeutteja eivätkä osaa auttaa vanhempiensa parisuhdeongelmissa.
Ap:lle sellainen ohje, että kannattaa vain jättää asia sikseen. Et ole tehnyt mitään väärää, mutta et ole vastuussa miehen perhe-elämästä. Vaimolle ei tarvitse mennä sanomaan mitään. Jos miehen vaimo tulee kysymään, että onko teillä ollut suhde, niin voit rehellisesti kertoa mitä tapahtui, mutta muuten kannattaa vain ottaa opikseen tapahtuneesta.
Olen tuon alkuperäisen viestin kirjoittaja joka siis kerroin lapsen näkökulmasta asiasta. Ymmärrän toki, että aihe on herkkä ja asiaa tulisi harkiten miettiä jokaisen osapuolen kannalta, mutta täällä vaan turhan usein unohtuu se lapsen näkökulma tai miehen ihmisarvo. Mietin, että jos olisin kirjoittanut siten että olisin toivonut että äiti olisi heittänyt isän pihalle ja meillä olisi ollut yhdessä parempi elämä niin olisinko saanut noin kamalaa vastausta?
Itselläni on poikalapsia ja tätä palstaa lukiessa tulee usein mieleeni, että minkäköhänlainen perhehelvetti heitä vielä odottaa? Toivottavasti kaikki sujuu heillä hyvin, mutta tällä palstalla ilmenevä miesviha on saanut aivan massiiviset mittasuhteet ja minussa se ainakin herättää kysymyksen, että miksi sitten mennä yhteen miehen kanssa ja perustaa perhe miehen kanssa, jos miehet ovat niin kauheita?
Kunnollisilla miehillä ei ole mitään hätää. Pettävät, huoraavat ja valehtelevat paskiaset saavat tasan sen minkä ansaitsevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini kertoi minulle isästäni kaikki likaisimmatkin asiat pettämisineen yms. Äiti siis purki vihansa, katkeruutensa ja pahan olonsa paljastamalla minulle "totuuden" isästäni. En tiedä huomasiko äiti edes millaisen vaikutuksen hänen juttunsa minuun tekivät, miten iloisesta ja hymyilevästä pikkutytöstä tuli surullinen ja epäluuloinen ihminen. Tuskin huomasi vaan keskittyi vaan omaan pikku kostoretkeensä. Saiko äiti minut vihaamaan isääni? Ei saanut, mutta menetin luottamukseni kaikkiin miehiin, kaikkiin ihmisiin ja se sama epäluottamus kalvaa minua vielä vuosikymmeniä myöhemminkin. Ketä sitten vihasin? Vihasin äitiäni, koska hän vei minulta oikean isäni, menetin sen mielikuvan isästäni mikä minulla oli ollut. Maailman paras isä olikin paska ja huijari, minä paskan ja huijarin tyhmä lapsi. Minulla olisi pitänyt olla oikeus saada pitää isästäni se kuva mikä minulla oli. Ja hei, eihän isä minulle koskaan mitään tehnyt vaan äiti teki. Äitiä ei minun tyhmät tunteeni kiinnostaneet ja lopulta hän katkeroitui minullekin, koska kaiken seurauksena olin teininä todella hankala. Äiti raukka joutui kärsimään ensin paskasta miehestä ja sitten paskasta tyttärestä. Kuka sitten on uhri ja kuka syypää? Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.
” Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.”
Olet jotenkin sairas ja rakastunut pettävään isääsi. Insesti on rikos. Siksi ei.
Miten tämmöiset viestit voivat mennä edes moderoinnista läpi?
En tiedä pettikö isäni koskaan, mutta äitini jatkuvasti puhui pahaa isästä. Tämä aiheutti vain sen, että aloin vihaamaan äitiäni. Isä ei koskaan sanonut mitään pahaa äidistä. Vinkiksi kaikille vanhemmille, että jos puolisosta ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin ei kannata sanoa mitään ainakaan lapsille. Lapset eivät ole terapeutteja eivätkä osaa auttaa vanhempiensa parisuhdeongelmissa.
Ap:lle sellainen ohje, että kannattaa vain jättää asia sikseen. Et ole tehnyt mitään väärää, mutta et ole vastuussa miehen perhe-elämästä. Vaimolle ei tarvitse mennä sanomaan mitään. Jos miehen vaimo tulee kysymään, että onko teillä ollut suhde, niin voit rehellisesti kertoa mitä tapahtui, mutta muuten kannattaa vain ottaa opikseen tapahtuneesta.
Olen tuon alkuperäisen viestin kirjoittaja joka siis kerroin lapsen näkökulmasta asiasta. Ymmärrän toki, että aihe on herkkä ja asiaa tulisi harkiten miettiä jokaisen osapuolen kannalta, mutta täällä vaan turhan usein unohtuu se lapsen näkökulma tai miehen ihmisarvo. Mietin, että jos olisin kirjoittanut siten että olisin toivonut että äiti olisi heittänyt isän pihalle ja meillä olisi ollut yhdessä parempi elämä niin olisinko saanut noin kamalaa vastausta?
Itselläni on poikalapsia ja tätä palstaa lukiessa tulee usein mieleeni, että minkäköhänlainen perhehelvetti heitä vielä odottaa? Toivottavasti kaikki sujuu heillä hyvin, mutta tällä palstalla ilmenevä miesviha on saanut aivan massiiviset mittasuhteet ja minussa se ainakin herättää kysymyksen, että miksi sitten mennä yhteen miehen kanssa ja perustaa perhe miehen kanssa, jos miehet ovat niin kauheita?
Kunnollisilla miehillä ei ole mitään hätää. Pettävät, huoraavat ja valehtelevat paskiaset saavat tasan sen minkä ansaitsevat.
Näin. Minkä verran tämänkin tapauksen mies ajatteli vaimoaan ja lapsiaan esiintyessään tieten tahtoen sinkkuna ja harrastaessaan seksiä apn kanssa? Kuka pakotti valehtelemaan ja pettämään? Omilla teoilla ja valinnoilla nyt vaan on seuraukset.
Minä kerroin (ja kerron myös vastedeskin, jos sama toistuu). Mies valehteli olevansa sinkku ja ties mitä muuta, kun sitten paljastui vaimo ja lapset. Mies kehitti sen jälkeen minusta aikamoisia satuja ihmisille, joita minäkin tiedän. Sain kuulla jopa tuntemattomilta olevani "valehtelija h*ora" ja minä muka keksin tarinan, koska olin kateellinen ja halusin miehen itselleni :D no, eipä sitä kauaa kestänyt enkä edes jaksanut välittää ja sitten kun totuus paljastui, että oli muitakin "h*oria", kuin minä vaimo heitti miehen pihalle. Tämä ex-vaimo (jota en tuntenut) tuli pyytämään minulta anteeksi jälkeen päin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini kertoi minulle isästäni kaikki likaisimmatkin asiat pettämisineen yms. Äiti siis purki vihansa, katkeruutensa ja pahan olonsa paljastamalla minulle "totuuden" isästäni. En tiedä huomasiko äiti edes millaisen vaikutuksen hänen juttunsa minuun tekivät, miten iloisesta ja hymyilevästä pikkutytöstä tuli surullinen ja epäluuloinen ihminen. Tuskin huomasi vaan keskittyi vaan omaan pikku kostoretkeensä. Saiko äiti minut vihaamaan isääni? Ei saanut, mutta menetin luottamukseni kaikkiin miehiin, kaikkiin ihmisiin ja se sama epäluottamus kalvaa minua vielä vuosikymmeniä myöhemminkin. Ketä sitten vihasin? Vihasin äitiäni, koska hän vei minulta oikean isäni, menetin sen mielikuvan isästäni mikä minulla oli ollut. Maailman paras isä olikin paska ja huijari, minä paskan ja huijarin tyhmä lapsi. Minulla olisi pitänyt olla oikeus saada pitää isästäni se kuva mikä minulla oli. Ja hei, eihän isä minulle koskaan mitään tehnyt vaan äiti teki. Äitiä ei minun tyhmät tunteeni kiinnostaneet ja lopulta hän katkeroitui minullekin, koska kaiken seurauksena olin teininä todella hankala. Äiti raukka joutui kärsimään ensin paskasta miehestä ja sitten paskasta tyttärestä. Kuka sitten on uhri ja kuka syypää? Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.
” Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.”
Olet jotenkin sairas ja rakastunut pettävään isääsi. Insesti on rikos. Siksi ei.
Miten tämmöiset viestit voivat mennä edes moderoinnista läpi?
En tiedä pettikö isäni koskaan, mutta äitini jatkuvasti puhui pahaa isästä. Tämä aiheutti vain sen, että aloin vihaamaan äitiäni. Isä ei koskaan sanonut mitään pahaa äidistä. Vinkiksi kaikille vanhemmille, että jos puolisosta ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin ei kannata sanoa mitään ainakaan lapsille. Lapset eivät ole terapeutteja eivätkä osaa auttaa vanhempiensa parisuhdeongelmissa.
Ap:lle sellainen ohje, että kannattaa vain jättää asia sikseen. Et ole tehnyt mitään väärää, mutta et ole vastuussa miehen perhe-elämästä. Vaimolle ei tarvitse mennä sanomaan mitään. Jos miehen vaimo tulee kysymään, että onko teillä ollut suhde, niin voit rehellisesti kertoa mitä tapahtui, mutta muuten kannattaa vain ottaa opikseen tapahtuneesta.
Olen tuon alkuperäisen viestin kirjoittaja joka siis kerroin lapsen näkökulmasta asiasta. Ymmärrän toki, että aihe on herkkä ja asiaa tulisi harkiten miettiä jokaisen osapuolen kannalta, mutta täällä vaan turhan usein unohtuu se lapsen näkökulma tai miehen ihmisarvo. Mietin, että jos olisin kirjoittanut siten että olisin toivonut että äiti olisi heittänyt isän pihalle ja meillä olisi ollut yhdessä parempi elämä niin olisinko saanut noin kamalaa vastausta?
Itselläni on poikalapsia ja tätä palstaa lukiessa tulee usein mieleeni, että minkäköhänlainen perhehelvetti heitä vielä odottaa? Toivottavasti kaikki sujuu heillä hyvin, mutta tällä palstalla ilmenevä miesviha on saanut aivan massiiviset mittasuhteet ja minussa se ainakin herättää kysymyksen, että miksi sitten mennä yhteen miehen kanssa ja perustaa perhe miehen kanssa, jos miehet ovat niin kauheita?
Kasvatatko siis pojistasi pettäviä ja valehtelevia miehiä?
Viestisi saa minut aavistelemaan, miten kasvaa tulevalle miniälle kauhuanoppi. Noin. Isäänsä jumaloiva, äitiänsä vihaava nainen, joka saa poikalapsia, joita jumaloi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini kertoi minulle isästäni kaikki likaisimmatkin asiat pettämisineen yms. Äiti siis purki vihansa, katkeruutensa ja pahan olonsa paljastamalla minulle "totuuden" isästäni. En tiedä huomasiko äiti edes millaisen vaikutuksen hänen juttunsa minuun tekivät, miten iloisesta ja hymyilevästä pikkutytöstä tuli surullinen ja epäluuloinen ihminen. Tuskin huomasi vaan keskittyi vaan omaan pikku kostoretkeensä. Saiko äiti minut vihaamaan isääni? Ei saanut, mutta menetin luottamukseni kaikkiin miehiin, kaikkiin ihmisiin ja se sama epäluottamus kalvaa minua vielä vuosikymmeniä myöhemminkin. Ketä sitten vihasin? Vihasin äitiäni, koska hän vei minulta oikean isäni, menetin sen mielikuvan isästäni mikä minulla oli ollut. Maailman paras isä olikin paska ja huijari, minä paskan ja huijarin tyhmä lapsi. Minulla olisi pitänyt olla oikeus saada pitää isästäni se kuva mikä minulla oli. Ja hei, eihän isä minulle koskaan mitään tehnyt vaan äiti teki. Äitiä ei minun tyhmät tunteeni kiinnostaneet ja lopulta hän katkeroitui minullekin, koska kaiken seurauksena olin teininä todella hankala. Äiti raukka joutui kärsimään ensin paskasta miehestä ja sitten paskasta tyttärestä. Kuka sitten on uhri ja kuka syypää? Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.
” Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.”
Olet jotenkin sairas ja rakastunut pettävään isääsi. Insesti on rikos. Siksi ei.
Miten tämmöiset viestit voivat mennä edes moderoinnista läpi?
En tiedä pettikö isäni koskaan, mutta äitini jatkuvasti puhui pahaa isästä. Tämä aiheutti vain sen, että aloin vihaamaan äitiäni. Isä ei koskaan sanonut mitään pahaa äidistä. Vinkiksi kaikille vanhemmille, että jos puolisosta ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin ei kannata sanoa mitään ainakaan lapsille. Lapset eivät ole terapeutteja eivätkä osaa auttaa vanhempiensa parisuhdeongelmissa.
Ap:lle sellainen ohje, että kannattaa vain jättää asia sikseen. Et ole tehnyt mitään väärää, mutta et ole vastuussa miehen perhe-elämästä. Vaimolle ei tarvitse mennä sanomaan mitään. Jos miehen vaimo tulee kysymään, että onko teillä ollut suhde, niin voit rehellisesti kertoa mitä tapahtui, mutta muuten kannattaa vain ottaa opikseen tapahtuneesta.
Olen tuon alkuperäisen viestin kirjoittaja joka siis kerroin lapsen näkökulmasta asiasta. Ymmärrän toki, että aihe on herkkä ja asiaa tulisi harkiten miettiä jokaisen osapuolen kannalta, mutta täällä vaan turhan usein unohtuu se lapsen näkökulma tai miehen ihmisarvo. Mietin, että jos olisin kirjoittanut siten että olisin toivonut että äiti olisi heittänyt isän pihalle ja meillä olisi ollut yhdessä parempi elämä niin olisinko saanut noin kamalaa vastausta?
Itselläni on poikalapsia ja tätä palstaa lukiessa tulee usein mieleeni, että minkäköhänlainen perhehelvetti heitä vielä odottaa? Toivottavasti kaikki sujuu heillä hyvin, mutta tällä palstalla ilmenevä miesviha on saanut aivan massiiviset mittasuhteet ja minussa se ainakin herättää kysymyksen, että miksi sitten mennä yhteen miehen kanssa ja perustaa perhe miehen kanssa, jos miehet ovat niin kauheita?
Kasvatatko siis pojistasi pettäviä ja valehtelevia miehiä?
Viestisi saa minut aavistelemaan, miten kasvaa tulevalle miniälle kauhuanoppi. Noin. Isäänsä jumaloiva, äitiänsä vihaava nainen, joka saa poikalapsia, joita jumaloi.
Aivan samaa mietin! Ja homma jatkuu!
😱😱😱🤮
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini kertoi minulle isästäni kaikki likaisimmatkin asiat pettämisineen yms. Äiti siis purki vihansa, katkeruutensa ja pahan olonsa paljastamalla minulle "totuuden" isästäni. En tiedä huomasiko äiti edes millaisen vaikutuksen hänen juttunsa minuun tekivät, miten iloisesta ja hymyilevästä pikkutytöstä tuli surullinen ja epäluuloinen ihminen. Tuskin huomasi vaan keskittyi vaan omaan pikku kostoretkeensä. Saiko äiti minut vihaamaan isääni? Ei saanut, mutta menetin luottamukseni kaikkiin miehiin, kaikkiin ihmisiin ja se sama epäluottamus kalvaa minua vielä vuosikymmeniä myöhemminkin. Ketä sitten vihasin? Vihasin äitiäni, koska hän vei minulta oikean isäni, menetin sen mielikuvan isästäni mikä minulla oli ollut. Maailman paras isä olikin paska ja huijari, minä paskan ja huijarin tyhmä lapsi. Minulla olisi pitänyt olla oikeus saada pitää isästäni se kuva mikä minulla oli. Ja hei, eihän isä minulle koskaan mitään tehnyt vaan äiti teki. Äitiä ei minun tyhmät tunteeni kiinnostaneet ja lopulta hän katkeroitui minullekin, koska kaiken seurauksena olin teininä todella hankala. Äiti raukka joutui kärsimään ensin paskasta miehestä ja sitten paskasta tyttärestä. Kuka sitten on uhri ja kuka syypää? Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.
” Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.”
Olet jotenkin sairas ja rakastunut pettävään isääsi. Insesti on rikos. Siksi ei.
Miten tämmöiset viestit voivat mennä edes moderoinnista läpi?
En tiedä pettikö isäni koskaan, mutta äitini jatkuvasti puhui pahaa isästä. Tämä aiheutti vain sen, että aloin vihaamaan äitiäni. Isä ei koskaan sanonut mitään pahaa äidistä. Vinkiksi kaikille vanhemmille, että jos puolisosta ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin ei kannata sanoa mitään ainakaan lapsille. Lapset eivät ole terapeutteja eivätkä osaa auttaa vanhempiensa parisuhdeongelmissa.
Ap:lle sellainen ohje, että kannattaa vain jättää asia sikseen. Et ole tehnyt mitään väärää, mutta et ole vastuussa miehen perhe-elämästä. Vaimolle ei tarvitse mennä sanomaan mitään. Jos miehen vaimo tulee kysymään, että onko teillä ollut suhde, niin voit rehellisesti kertoa mitä tapahtui, mutta muuten kannattaa vain ottaa opikseen tapahtuneesta.
Olen tuon alkuperäisen viestin kirjoittaja joka siis kerroin lapsen näkökulmasta asiasta. Ymmärrän toki, että aihe on herkkä ja asiaa tulisi harkiten miettiä jokaisen osapuolen kannalta, mutta täällä vaan turhan usein unohtuu se lapsen näkökulma tai miehen ihmisarvo. Mietin, että jos olisin kirjoittanut siten että olisin toivonut että äiti olisi heittänyt isän pihalle ja meillä olisi ollut yhdessä parempi elämä niin olisinko saanut noin kamalaa vastausta?
Itselläni on poikalapsia ja tätä palstaa lukiessa tulee usein mieleeni, että minkäköhänlainen perhehelvetti heitä vielä odottaa? Toivottavasti kaikki sujuu heillä hyvin, mutta tällä palstalla ilmenevä miesviha on saanut aivan massiiviset mittasuhteet ja minussa se ainakin herättää kysymyksen, että miksi sitten mennä yhteen miehen kanssa ja perustaa perhe miehen kanssa, jos miehet ovat niin kauheita?
Ehkä jotkut naiset näkevät huonon käytöksen saavutettuna etuna. Mitä vain voi sanoa ja tehdä. Jos lopputulos on epämiellyttävä, voidaan hakea syytä itsensä ulkopuolelta ja selittää teot ja sanat oikeutetuiksi. Fakta vain on, että toista alistamalla ei voi itseään korottaa. Olen huomannut, että sikailevat naiset eivät lopulta koskaan menesty missään ja aiheuttavat vain itselleen ja ympäristölleen ongelmia. Miten paljon pitäisi miestään tai miehiä haukkua ja syytellä, että elämästä tulisi onnellista?
Ap:lle vielä, että et ole vastuussa miehen vaimosta. Sulla ei ole velvollisuutta, että vaimon "oikeus tietää miehensä pettämisestä" toteutuu. Sun ei tarvitse asettua siinä perheessä kenenkään puolelle, vaan kannattaa jättäytyä pois ja jatkaa omaa elämää eikä osallistua perheen edesottamuksiin. Asiat hoituvat perheen sisällä niin kuin hoituvat joskus aikanaan ja omalla painollaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini kertoi minulle isästäni kaikki likaisimmatkin asiat pettämisineen yms. Äiti siis purki vihansa, katkeruutensa ja pahan olonsa paljastamalla minulle "totuuden" isästäni. En tiedä huomasiko äiti edes millaisen vaikutuksen hänen juttunsa minuun tekivät, miten iloisesta ja hymyilevästä pikkutytöstä tuli surullinen ja epäluuloinen ihminen. Tuskin huomasi vaan keskittyi vaan omaan pikku kostoretkeensä. Saiko äiti minut vihaamaan isääni? Ei saanut, mutta menetin luottamukseni kaikkiin miehiin, kaikkiin ihmisiin ja se sama epäluottamus kalvaa minua vielä vuosikymmeniä myöhemminkin. Ketä sitten vihasin? Vihasin äitiäni, koska hän vei minulta oikean isäni, menetin sen mielikuvan isästäni mikä minulla oli ollut. Maailman paras isä olikin paska ja huijari, minä paskan ja huijarin tyhmä lapsi. Minulla olisi pitänyt olla oikeus saada pitää isästäni se kuva mikä minulla oli. Ja hei, eihän isä minulle koskaan mitään tehnyt vaan äiti teki. Äitiä ei minun tyhmät tunteeni kiinnostaneet ja lopulta hän katkeroitui minullekin, koska kaiken seurauksena olin teininä todella hankala. Äiti raukka joutui kärsimään ensin paskasta miehestä ja sitten paskasta tyttärestä. Kuka sitten on uhri ja kuka syypää? Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.
” Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.”
Olet jotenkin sairas ja rakastunut pettävään isääsi. Insesti on rikos. Siksi ei.
Miten tämmöiset viestit voivat mennä edes moderoinnista läpi?
En tiedä pettikö isäni koskaan, mutta äitini jatkuvasti puhui pahaa isästä. Tämä aiheutti vain sen, että aloin vihaamaan äitiäni. Isä ei koskaan sanonut mitään pahaa äidistä. Vinkiksi kaikille vanhemmille, että jos puolisosta ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin ei kannata sanoa mitään ainakaan lapsille. Lapset eivät ole terapeutteja eivätkä osaa auttaa vanhempiensa parisuhdeongelmissa.
Ap:lle sellainen ohje, että kannattaa vain jättää asia sikseen. Et ole tehnyt mitään väärää, mutta et ole vastuussa miehen perhe-elämästä. Vaimolle ei tarvitse mennä sanomaan mitään. Jos miehen vaimo tulee kysymään, että onko teillä ollut suhde, niin voit rehellisesti kertoa mitä tapahtui, mutta muuten kannattaa vain ottaa opikseen tapahtuneesta.
Olen tuon alkuperäisen viestin kirjoittaja joka siis kerroin lapsen näkökulmasta asiasta. Ymmärrän toki, että aihe on herkkä ja asiaa tulisi harkiten miettiä jokaisen osapuolen kannalta, mutta täällä vaan turhan usein unohtuu se lapsen näkökulma tai miehen ihmisarvo. Mietin, että jos olisin kirjoittanut siten että olisin toivonut että äiti olisi heittänyt isän pihalle ja meillä olisi ollut yhdessä parempi elämä niin olisinko saanut noin kamalaa vastausta?
Itselläni on poikalapsia ja tätä palstaa lukiessa tulee usein mieleeni, että minkäköhänlainen perhehelvetti heitä vielä odottaa? Toivottavasti kaikki sujuu heillä hyvin, mutta tällä palstalla ilmenevä miesviha on saanut aivan massiiviset mittasuhteet ja minussa se ainakin herättää kysymyksen, että miksi sitten mennä yhteen miehen kanssa ja perustaa perhe miehen kanssa, jos miehet ovat niin kauheita?
Kasvatatko siis pojistasi pettäviä ja valehtelevia miehiä?
Viestisi saa minut aavistelemaan, miten kasvaa tulevalle miniälle kauhuanoppi. Noin. Isäänsä jumaloiva, äitiänsä vihaava nainen, joka saa poikalapsia, joita jumaloi.
Olen niin vanha jo, että olen jo yhdelle henkilölle anoppikin. Kiitos kysymästä meillä on todella hyvät välit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"en kertoisi lapsien takia" -> eli mies jolla on lapsia saa sikailla vapaasti
Mies, jolla on lapsia ei usein saa riittävästi tyydyttävää seksiä omassa parisuhteessaan. Pitäisikö miehen hukata elämänsä runkkaamalla onnettomana? Ketä se satuttaa, jos vaimo ei saa tietää? Win—win tilanne jos mies saa purkaa paineensa muualle.
Jos ei lasten vuoksi ole aikaa harrastaa seksiä niin mistäs se vaimo sitten saa oman tyydyttävän seksinsä? Lastenvahdin palkkaaminen että vanhemmat voivat harrastaa yhdessä seksiä on ihan hyvä ajatus. Jos taas et halua vaimolle antaa niin tee hänelle palvelus ja eroa ensin.
minä olen mies ja ikää on 46vuotta ja välillä kun tuo akka lähtee jonnekkin ihmeen ruskaretkelle viikoksi niin kyllä tulee samaa harrastettua,,, ärsyttää vaan kun pitää kaikki talon yhteiset kuvat laitttaa piiloon yleensä riittää selitykseksi että olen ottanut avio eron,, yleensä ei naiselle tarvitse sanoa kuin että omistan kiinteistöjä ympäri suomea ja olen miljonääri niin kyllä ne tulee mukaan varsikin nämä nuoret naiset joita minulla on ollut satoja. minusta tämä vain piristää normaalia tylsää perhe arkea kun saa nuoria naisia taloon eikä tuossa ole mitään väärää on nämä suomen yksiaviot niin naurettavia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini kertoi minulle isästäni kaikki likaisimmatkin asiat pettämisineen yms. Äiti siis purki vihansa, katkeruutensa ja pahan olonsa paljastamalla minulle "totuuden" isästäni. En tiedä huomasiko äiti edes millaisen vaikutuksen hänen juttunsa minuun tekivät, miten iloisesta ja hymyilevästä pikkutytöstä tuli surullinen ja epäluuloinen ihminen. Tuskin huomasi vaan keskittyi vaan omaan pikku kostoretkeensä. Saiko äiti minut vihaamaan isääni? Ei saanut, mutta menetin luottamukseni kaikkiin miehiin, kaikkiin ihmisiin ja se sama epäluottamus kalvaa minua vielä vuosikymmeniä myöhemminkin. Ketä sitten vihasin? Vihasin äitiäni, koska hän vei minulta oikean isäni, menetin sen mielikuvan isästäni mikä minulla oli ollut. Maailman paras isä olikin paska ja huijari, minä paskan ja huijarin tyhmä lapsi. Minulla olisi pitänyt olla oikeus saada pitää isästäni se kuva mikä minulla oli. Ja hei, eihän isä minulle koskaan mitään tehnyt vaan äiti teki. Äitiä ei minun tyhmät tunteeni kiinnostaneet ja lopulta hän katkeroitui minullekin, koska kaiken seurauksena olin teininä todella hankala. Äiti raukka joutui kärsimään ensin paskasta miehestä ja sitten paskasta tyttärestä. Kuka sitten on uhri ja kuka syypää? Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.
” Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.”
Olet jotenkin sairas ja rakastunut pettävään isääsi. Insesti on rikos. Siksi ei.
Miten tämmöiset viestit voivat mennä edes moderoinnista läpi?
En tiedä pettikö isäni koskaan, mutta äitini jatkuvasti puhui pahaa isästä. Tämä aiheutti vain sen, että aloin vihaamaan äitiäni. Isä ei koskaan sanonut mitään pahaa äidistä. Vinkiksi kaikille vanhemmille, että jos puolisosta ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin ei kannata sanoa mitään ainakaan lapsille. Lapset eivät ole terapeutteja eivätkä osaa auttaa vanhempiensa parisuhdeongelmissa.
Ap:lle sellainen ohje, että kannattaa vain jättää asia sikseen. Et ole tehnyt mitään väärää, mutta et ole vastuussa miehen perhe-elämästä. Vaimolle ei tarvitse mennä sanomaan mitään. Jos miehen vaimo tulee kysymään, että onko teillä ollut suhde, niin voit rehellisesti kertoa mitä tapahtui, mutta muuten kannattaa vain ottaa opikseen tapahtuneesta.
Olen tuon alkuperäisen viestin kirjoittaja joka siis kerroin lapsen näkökulmasta asiasta. Ymmärrän toki, että aihe on herkkä ja asiaa tulisi harkiten miettiä jokaisen osapuolen kannalta, mutta täällä vaan turhan usein unohtuu se lapsen näkökulma tai miehen ihmisarvo. Mietin, että jos olisin kirjoittanut siten että olisin toivonut että äiti olisi heittänyt isän pihalle ja meillä olisi ollut yhdessä parempi elämä niin olisinko saanut noin kamalaa vastausta?
Itselläni on poikalapsia ja tätä palstaa lukiessa tulee usein mieleeni, että minkäköhänlainen perhehelvetti heitä vielä odottaa? Toivottavasti kaikki sujuu heillä hyvin, mutta tällä palstalla ilmenevä miesviha on saanut aivan massiiviset mittasuhteet ja minussa se ainakin herättää kysymyksen, että miksi sitten mennä yhteen miehen kanssa ja perustaa perhe miehen kanssa, jos miehet ovat niin kauheita?
Kasvatatko siis pojistasi pettäviä ja valehtelevia miehiä?
Viestisi saa minut aavistelemaan, miten kasvaa tulevalle miniälle kauhuanoppi. Noin. Isäänsä jumaloiva, äitiänsä vihaava nainen, joka saa poikalapsia, joita jumaloi.
Olen niin vanha jo, että olen jo yhdelle henkilölle anoppikin. Kiitos kysymästä meillä on todella hyvät välit.
Sinusta on hyvät välit :D paitsi että mietit kauhuissasi mimmoista perhehelvettiä se miniä poikarukallesi järjestää. Juu.
Mies_helsingistä kirjoitti:
minä olen mies ja ikää on 46vuotta ja välillä kun tuo akka lähtee jonnekkin ihmeen ruskaretkelle viikoksi niin kyllä tulee samaa harrastettua,,, ärsyttää vaan kun pitää kaikki talon yhteiset kuvat laitttaa piiloon yleensä riittää selitykseksi että olen ottanut avio eron,, yleensä ei naiselle tarvitse sanoa kuin että omistan kiinteistöjä ympäri suomea ja olen miljonääri niin kyllä ne tulee mukaan varsikin nämä nuoret naiset joita minulla on ollut satoja. minusta tämä vain piristää normaalia tylsää perhe arkea kun saa nuoria naisia taloon eikä tuossa ole mitään väärää on nämä suomen yksiaviot niin naurettavia
Sinä ja vaimosi ansaitsette toisenne. Riittää että yksi panosi lähtee kostoretkelle, niin siinäpähän sitten kiemurtelet. Eikös jossain ollut se nettisivukin, jolta voi kaikkien pettävien sikojen pärstät ja nimet tarkastaa?
Vierailija kirjoitti:
Älä kerro vaimolle. Ei paranna sun oloasi yhtään jos perhe hajoaa.
No ei välttämättä paljon, mutta vaimon elämänlaatua kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini kertoi minulle isästäni kaikki likaisimmatkin asiat pettämisineen yms. Äiti siis purki vihansa, katkeruutensa ja pahan olonsa paljastamalla minulle "totuuden" isästäni. En tiedä huomasiko äiti edes millaisen vaikutuksen hänen juttunsa minuun tekivät, miten iloisesta ja hymyilevästä pikkutytöstä tuli surullinen ja epäluuloinen ihminen. Tuskin huomasi vaan keskittyi vaan omaan pikku kostoretkeensä. Saiko äiti minut vihaamaan isääni? Ei saanut, mutta menetin luottamukseni kaikkiin miehiin, kaikkiin ihmisiin ja se sama epäluottamus kalvaa minua vielä vuosikymmeniä myöhemminkin. Ketä sitten vihasin? Vihasin äitiäni, koska hän vei minulta oikean isäni, menetin sen mielikuvan isästäni mikä minulla oli ollut. Maailman paras isä olikin paska ja huijari, minä paskan ja huijarin tyhmä lapsi. Minulla olisi pitänyt olla oikeus saada pitää isästäni se kuva mikä minulla oli. Ja hei, eihän isä minulle koskaan mitään tehnyt vaan äiti teki. Äitiä ei minun tyhmät tunteeni kiinnostaneet ja lopulta hän katkeroitui minullekin, koska kaiken seurauksena olin teininä todella hankala. Äiti raukka joutui kärsimään ensin paskasta miehestä ja sitten paskasta tyttärestä. Kuka sitten on uhri ja kuka syypää? Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.
” Jos minulta kysytään niin ymmärrän erittäin hyvin miksi isäni petti äitiäni ja ihmettelen ainoastaan sitä miksei isä vaan heittänyt äitiäni pihalle ja meillä olisi voinut kummallakin olla parempi elämä yhdessä.”
Olet jotenkin sairas ja rakastunut pettävään isääsi. Insesti on rikos. Siksi ei.
Miten tämmöiset viestit voivat mennä edes moderoinnista läpi?
En tiedä pettikö isäni koskaan, mutta äitini jatkuvasti puhui pahaa isästä. Tämä aiheutti vain sen, että aloin vihaamaan äitiäni. Isä ei koskaan sanonut mitään pahaa äidistä. Vinkiksi kaikille vanhemmille, että jos puolisosta ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin ei kannata sanoa mitään ainakaan lapsille. Lapset eivät ole terapeutteja eivätkä osaa auttaa vanhempiensa parisuhdeongelmissa.
Ap:lle sellainen ohje, että kannattaa vain jättää asia sikseen. Et ole tehnyt mitään väärää, mutta et ole vastuussa miehen perhe-elämästä. Vaimolle ei tarvitse mennä sanomaan mitään. Jos miehen vaimo tulee kysymään, että onko teillä ollut suhde, niin voit rehellisesti kertoa mitä tapahtui, mutta muuten kannattaa vain ottaa opikseen tapahtuneesta.
Olen tuon alkuperäisen viestin kirjoittaja joka siis kerroin lapsen näkökulmasta asiasta. Ymmärrän toki, että aihe on herkkä ja asiaa tulisi harkiten miettiä jokaisen osapuolen kannalta, mutta täällä vaan turhan usein unohtuu se lapsen näkökulma tai miehen ihmisarvo. Mietin, että jos olisin kirjoittanut siten että olisin toivonut että äiti olisi heittänyt isän pihalle ja meillä olisi ollut yhdessä parempi elämä niin olisinko saanut noin kamalaa vastausta?
Itselläni on poikalapsia ja tätä palstaa lukiessa tulee usein mieleeni, että minkäköhänlainen perhehelvetti heitä vielä odottaa? Toivottavasti kaikki sujuu heillä hyvin, mutta tällä palstalla ilmenevä miesviha on saanut aivan massiiviset mittasuhteet ja minussa se ainakin herättää kysymyksen, että miksi sitten mennä yhteen miehen kanssa ja perustaa perhe miehen kanssa, jos miehet ovat niin kauheita?
Kasvatatko siis pojistasi pettäviä ja valehtelevia miehiä?
Viestisi saa minut aavistelemaan, miten kasvaa tulevalle miniälle kauhuanoppi. Noin. Isäänsä jumaloiva, äitiänsä vihaava nainen, joka saa poikalapsia, joita jumaloi.
Olen niin vanha jo, että olen jo yhdelle henkilölle anoppikin. Kiitos kysymästä meillä on todella hyvät välit.
Sinusta on hyvät välit :D paitsi että mietit kauhuissasi mimmoista perhehelvettiä se miniä poikarukallesi järjestää. Juu.
En mieti. Mietin sitä aikaa kun mennään tästä 10-15 vuotta eteenpäin ja ehkä molemmilla lapsilla on puolisot, ehkä lapsiakin. Se on stressaava vaihe elämässä. En toivo lapsilleni enkä heidän puolisoilleen murheita enkä myöskään puutu heidän asioihinsa, kuten olen jo aikaisemmin tuonut esiin niin en arvosta toisten parisuhteisiin puuttumista. Pelkään kuitenkin sitä että lapselleni sattuisi puoliso joka osoittaisi täydellistä kyvyttömyyttä nähdä itsessään mitään vikaa ja päätyisi vihaamaan ja parjaamaan puolisoaan eli poikaani. En kuitenkaan siinäkään vaiheessa sekaantuisi asiaan. Tietysti minä äitinä vaan toivon, että kaikki menisi hyvin. Tällä palstalla olen vaan järkyttyneenä lukenut miten paljon vihaa naisissa voi olla. Todennäköisesti tämäkin kirjoitukseni saa monta alapeukkua ja kamalat kommentit, mutta antaa olla. En häiritse keskusteluanne tämän enempää.
Miehen vaimolla on oikeus omaan elämäänsä. Siksi hänen pitäisi saada tietää. Voihan toki olla, että jo tietääkin, ja on valinnut olla komean, mutta pettävän miehen kanssa, mutta todennäköisemmin ei tiedä. Kun tietää, voi valita.
Mitä viddua se lapsille kuuluu? Miksei muka se mahdollisesti niin ihana (vaikka äitiä pettävä) isä olisi sitten eron jälkeen ihan yhtä ihana isä?
Vai onko se niin, että ihana isä on vain niin kauan ihana isä, kun äiti jaksaa pitää häntä ihanana ja kertoa lapsille kuinka isä häntä kumminkin rakastaa (vaikka ei häntä näy kuin joskus ja jouluna)?