Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ambulanssilla päivystykseen, missä hoitohenkilökunta heitti läppää keskenään
18.09.2018 |
Tässä taannoin mieheni sai kotona äkillisen kipukohtauksen ja pyörtyi. Tällaista ei ole koskaan ennen tapahtunut. Kauhistuin tietysti ja soitin heti ambulanssin ja meidät kiidätettiinkin sairaalaan. Ambulanssimatkan aikana mies tokeni sen verran, että oli taas tajuissaan, joskin aika tokkurainen.
Sairaalassa ensihoitaja käski meidät penkeille istumaan ja kävi ilmoittamassa meidät vastaanottoon. Ajattelin, että no pian varmaan alkaa tapahtua, vaan ei. Kukaan ei osoittanut meitä kohtaan minkäänlaista mielenkiintoa, ei käynyt kyselemässä mitään, nada. Aika senkun kului ja jossain vaiheessa aloin miettimään, että onko tässä käynyt joku informaatiokatkos ja kysyin kysymässä ystävällisesti, että kai meidät on rekisteröity saapuneiksi ja yritin selittää tilannetta. Joojoo on, odottakaa siinä vaan, oli vastaus. Ok. Odotellaan. Odottelun aikana ohi kulkee keskenään läppää heittäviä hoitajia. Minkäänlaisesta kiireestä ei ole nähtävissä merkkiäkään. Erään huoneen ovi avautuu, ja tyhjästä huoneesta tulee ulos lääkäri, koputtaa viereisen huoneen oveen, jonka avaa toinen lääkäri (myös tämä huone oli tyhjä, eivätkä olleet mitään toimistotiloja vaan vastaanottohuoneita). Lääkärit 1 ja 2 alkavat keskustelemaan keskenään siitä, milloin pitäisivät lounastaukonsa. Eivät siis olleet tauollakaan vaan ihan työajalla.
Miehen tila alkaa heikentyä, alkaa taas hikoilla, kouristella kivuissaan ja putoaakin lopulta lattiaan. Huudan, että auttakaa nyt joku, jolloin toinen lounaslääkäreistä suvaitseekin vihdoin ottaa meidät vastaan. Ukko kammetaan lattialta paareille ja vihdoin hoito voi alkaa. Tässä vaiheessa täytyy sanoa, että hoitajat tekivät todella hyvää hoitotyötä, olivat ystävällisiä ja kävivät ripeästi toimeen. Lääkäri piipahti huoneessa lähinnä tuhahtelemassa ja palasi parin tunnin päästä diagnoosinsa kanssa - miehelläni on kuulemma NESTEHUKKA! Olin että siis mitä, näetkö sen jostain arvoista vai? Ei ollut kuulemma tarpeen, hän näki ihan naamasta vaan, että mies oli kuivunut. Sanoin, että kyllä kuulostaa omituiselta, hän nimittäin juo päivittäin vettä tosikin paljon. Että oletko ihan varma? Tähän lääkärillä ei löytynyt juuri lisättävää.
Mies on nyt kunnossa eikä mitään selkeää syytä tälle tapahtumalle löytynyt. Jotenkin tää koko tapaus jäi todella ikävänä mieleen. Olen aina ennen ollut ensimmäisenä hoitsujen ja lääkäreiden puolella, mutta nyt pisti miettimään. Se mieletön kiire, josta aina puhutaan, ei kyllä välittynyt meille millään tavalla. Lounassuunnitelmista jutustellaan kun ambulanssilla tuotu potilas huohottaa naama valkoisena toista tuntia päivystyshuoneessa.
Teen itsekin kiireistä työtä, sellaista, missä harvoin on aikaa lärpätellä mukavia työkaverin kanssa.
Mainittakoon muuten vielä, että päivystyksessä oli koko tämän ajan melko rauhallista, ei suuria määriä sisään vyöryäviä verenvuotopotilaita tai mitään sellaista.
En tiedä. Olen aika hämmentynyt. Mahtaako paikalla olla hoitajia tai lääkäreitä? Menikö nyt ihan oikein? Tunnustatteko, että työyhteisöön kuuluu myös vähän niitä veltompia tapauksia? Ymmärrän, että kaikkiin töihin kuuluu ns. "näkymäntöntä kiirettä" jota työnkuvaa tuntematon ei välttämättä osaa ajatellakaan. Niin kuuluu omaankin työhöni. Noihin hommiin kuitenkin viiletän itse juoksujalkaa, en jää asiakkaiden eteen rupattelemaan lomamatkoistani (ei muuten tulis mieleenkään).
Kommentit (469)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa aina miettiä, onko se oma vaiva
A) välitön hengenvaara, tai
B) tila josta voi aiheutua merkittävää haittaa jos hakeutuu lääkäriin vasta virka-aikana..
Ei nyt hitto soikoon ole potilaan vastuulla tuskissaan ja sekavana miettiä, onhan tämä nyt varmasti kuolemaan johtava vaiva! Mistähän sen maallikko voisi tietää? Ottaa päähän tässä ketjussa terveydenhoitohenkilökunnan asenne todella paljon. Teillä voi olla omat käytäntönne sairaaloissa ja tarkat prosessit ym. mutta potilas ei tiedä eikä hänen tarvitse tietää niistä hittojakaan. Sairaana ihminen tarvitsee huolehtimista ja hoitoa sekä tietoa olipa sitten hengenvaarassa tai, ja te arvon hoitajat olette siellä sitä varten. Potilaita ei saa jättää yksin kivuissaan istuskelemaan tuntikausiksi ja piste. Vähintä, mitä voi tehdä, on selvittää tilannetta, tarjota särkylääkettä jos mahdollista, kertoa ohimennen väliaikatietoja (kuinka kauan mahdollisesti vielä kestää hoitoon pääsy) jne.
On kyllä pokkaa täällä mitätöidä aloitus sillä, "ettei mitään hengenvaaraa edes ollut, ihan oikein toimittu". Varmaan mieltäylentävää istua hirveissä tuskissa jossain odotusaulassa siihen asti että tippuu penkiltä kivun takia, kun toiset juttelevat niitä näitä kesäsäitä. Omia asioita ei vatvota potilaiden edessä, tämän pitäisi olla itsestään selvää. Tämä on niin järkyttävää paskaa, ettei sitä pitäisi kenenkään joutua nielemään. Uskomatonta, mihin me suomalaiset alistumme. Tämä ei voi olla hoidon taso 2000-luvulla. Ja että hoitajat pitävät tätä normaalina ja OK-asiana - en voi uskoa todeksi. Te näette sairautta ja sairaita joka päivä, mutta kaikille potilaille kipu ja sairaus ei ole mikään normitila, vaan pelottava ja lamauttava poikkeustila, joka tulee kohdata inhimillisyydellä ja auttavalla asenteella. Tämän luulisi olevan sairaanhoidon alkeiskurssilla ensimmäisenä oppina.
Tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kirjoitti:
En ikinä unohda erästä reissua.
Lapsella oli tk:hon aika 15.00, olimme paikalla 13.30 , odotustila täynnä ihmisiä. 16.00 lääkäri ilmoittaa että hänen työpäivänsä päättyy , tulkaa huomenna uudestaan tai menkää päivystykseen.
Minä lapseni kanssa ja vanhempi pariskunta suuntasimme sitten sairaalaan, jossa ilmoittautumisluukulla kyseltiin vihaisesti että no mitä te täällä nyt sitten teette? Annettiin ymmärtää, että teimme väärin kun toimimme saadun ohjeen mukaan. Odotimme ja odotimme. Yksi lääkäri meni ohi ja pari hoitajaa muutta ketään ei kutsuttu, klo 18. 00 pääsimme viimein tapamaan hoitajan ja sitten takaisin odotustilaan! Vanha rouva valitteli oloaan, lapseni oli itkuinen ja väsynyt, homma seisoi. Yritin ajatella, että takana on varmaan potilaita joilla vakavampia vaivoja mutta silti suututti. Vanha mies kävi koputtelemassa hoitajien oveen ja tuli vihaisena takaisin, että ei siellä kukaan tiedä mistään mitään!
Itse tappelin risan automaatin kanssa saadakseni suklaapatukan kun ei ollut tullut eväitä mukaan.
Vasta klo 22. 00 kun lapseni hengitys vaikeutui alkoi tapahtua, pääsimme tapaamaan lääkärin ja siitä sitten mentiinkin osatolle.
Se vanha pari jäi vielä istumaan aulaan. . Raukat.
Mikkelin keskussairaala 2015.
Häh, onko Mikkelissä lapsille ja aikuisille yhteinen päivystys? Mielenkiinnosta kysyn. Olen ollut Britanniassa töissä ja siellä oli lapsille ja aikuisille eri klinikka. Helsingissäkin käsittääkseni on.
Vierailija kirjoitti:
Ihan pöljää täällä väittää, että kaikki hoitajat ja lääkärit ovat laiskoja ilkimyksiä. Toisaalta ihan yhtä pöljää on väittää, että kaikki hoitajat ja lääkärit tekevät ahkerasti hommia ja ensiavut hoituvat tehokkaasti ja kaikkia tyydyttäen. Välillä sujuu paremmin, välillä huonommin. Hoitohenkilökunnalla on hyviä ja huonoja päiviä, mieluisia ja epämieluisia työkavereita, ennakkoluuloja suuntaan ja toiseen jne. Ihmisiä he ovat siinä kuin potilaatkin.
Itsekin tykkään siitä, että hoitajat ja lääkärit juttelevat niitä näitä ja koettavat huumorillakin saada potilasta vähän paremmalle tuulelle. Kun potilaana on kaikkein eniten peloissaan ja ahdistunut, silloin juuri kaipaa hyväntuulista ja empaattiseti suhtautuvaa henkilökuntaa. Muistan vieläkin miten lääkäri kerran sai minut, huolestuneen äidin, nauramaan kun olin vienyt jotain nurminääpiköitä syöneen taaperon ensiapuun. Lääkäri sanoi, että tuskinpa ne myrkkysieniä olivat, mutta jos lapsi vaikuttaa pian poikkeuksellisen hyväntuuliselta, ehkä ne olivat taikasieniä.
Olet ihana 🙃
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa aina miettiä, onko se oma vaiva
A) välitön hengenvaara, tai
B) tila josta voi aiheutua merkittävää haittaa jos hakeutuu lääkäriin vasta virka-aikana..
Ei nyt hitto soikoon ole potilaan vastuulla tuskissaan ja sekavana miettiä, onhan tämä nyt varmasti kuolemaan johtava vaiva! Mistähän sen maallikko voisi tietää? Ottaa päähän tässä ketjussa terveydenhoitohenkilökunnan asenne todella paljon. Teillä voi olla omat käytäntönne sairaaloissa ja tarkat prosessit ym. mutta potilas ei tiedä eikä hänen tarvitse tietää niistä hittojakaan. Sairaana ihminen tarvitsee huolehtimista ja hoitoa sekä tietoa olipa sitten hengenvaarassa tai, ja te arvon hoitajat olette siellä sitä varten. Potilaita ei saa jättää yksin kivuissaan istuskelemaan tuntikausiksi ja piste. Vähintä, mitä voi tehdä, on selvittää tilannetta, tarjota särkylääkettä jos mahdollista, kertoa ohimennen väliaikatietoja (kuinka kauan mahdollisesti vielä kestää hoitoon pääsy) jne.
On kyllä pokkaa täällä mitätöidä aloitus sillä, "ettei mitään hengenvaaraa edes ollut, ihan oikein toimittu". Varmaan mieltäylentävää istua hirveissä tuskissa jossain odotusaulassa siihen asti että tippuu penkiltä kivun takia, kun toiset juttelevat niitä näitä kesäsäitä. Omia asioita ei vatvota potilaiden edessä, tämän pitäisi olla itsestään selvää. Tämä on niin järkyttävää paskaa, ettei sitä pitäisi kenenkään joutua nielemään. Uskomatonta, mihin me suomalaiset alistumme. Tämä ei voi olla hoidon taso 2000-luvulla. Ja että hoitajat pitävät tätä normaalina ja OK-asiana - en voi uskoa todeksi. Te näette sairautta ja sairaita joka päivä, mutta kaikille potilaille kipu ja sairaus ei ole mikään normitila, vaan pelottava ja lamauttava poikkeustila, joka tulee kohdata inhimillisyydellä ja auttavalla asenteella. Tämän luulisi olevan sairaanhoidon alkeiskurssilla ensimmäisenä oppina.
Tiesitkö, että osa ihmisistä hakeutuu päivystykseen tällaisista syistä:
huomataan että on kuumetta ja nenä vuotaa.
hyväkuntoinen ihminen on oksentanut kaksi päivää.
korvaan vähän sattuu
Ihottuma kutisee
Yskä on kestänyt kuukauden
Vierailija kirjoitti:
Minusta on omituista, että puolison on ängättävä sinne ambulanssiin mukaan ”ambulanssi haki meidät, me tulimme sairaalaan, me odotimme lääkäriä, me sitä ja tätä”. Herkkää🙄
Selkeästi kovinkaan monelle marttyyrimimosalle, tai puolisolle, ei näiden kuvailikin mukaan ole kovin kummia sattunut ja vaikuttaa siltä, että mitä vähäisempi sairastuminen tai vamma, sen suurempaa ääntä pitää valittaessaan.
Sen lisäksi ap kertoi, että hänen miehensä juo "tunnollisesti" 3 litraa vettä päivässä.
Saako se mies päättää mistään, jos jopa vedenjuontikin on vaimon tarkkailun alla?
Kyllä mullakin tulis olo tilata kyyti...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa aina miettiä, onko se oma vaiva
A) välitön hengenvaara, tai
B) tila josta voi aiheutua merkittävää haittaa jos hakeutuu lääkäriin vasta virka-aikana..
Ei nyt hitto soikoon ole potilaan vastuulla tuskissaan ja sekavana miettiä, onhan tämä nyt varmasti kuolemaan johtava vaiva! Mistähän sen maallikko voisi tietää? Ottaa päähän tässä ketjussa terveydenhoitohenkilökunnan asenne todella paljon. Teillä voi olla omat käytäntönne sairaaloissa ja tarkat prosessit ym. mutta potilas ei tiedä eikä hänen tarvitse tietää niistä hittojakaan. Sairaana ihminen tarvitsee huolehtimista ja hoitoa sekä tietoa olipa sitten hengenvaarassa tai, ja te arvon hoitajat olette siellä sitä varten. Potilaita ei saa jättää yksin kivuissaan istuskelemaan tuntikausiksi ja piste. Vähintä, mitä voi tehdä, on selvittää tilannetta, tarjota särkylääkettä jos mahdollista, kertoa ohimennen väliaikatietoja (kuinka kauan mahdollisesti vielä kestää hoitoon pääsy) jne.
On kyllä pokkaa täällä mitätöidä aloitus sillä, "ettei mitään hengenvaaraa edes ollut, ihan oikein toimittu". Varmaan mieltäylentävää istua hirveissä tuskissa jossain odotusaulassa siihen asti että tippuu penkiltä kivun takia, kun toiset juttelevat niitä näitä kesäsäitä. Omia asioita ei vatvota potilaiden edessä, tämän pitäisi olla itsestään selvää. Tämä on niin järkyttävää paskaa, ettei sitä pitäisi kenenkään joutua nielemään. Uskomatonta, mihin me suomalaiset alistumme. Tämä ei voi olla hoidon taso 2000-luvulla. Ja että hoitajat pitävät tätä normaalina ja OK-asiana - en voi uskoa todeksi. Te näette sairautta ja sairaita joka päivä, mutta kaikille potilaille kipu ja sairaus ei ole mikään normitila, vaan pelottava ja lamauttava poikkeustila, joka tulee kohdata inhimillisyydellä ja auttavalla asenteella. Tämän luulisi olevan sairaanhoidon alkeiskurssilla ensimmäisenä oppina.
Amen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on omituista, että puolison on ängättävä sinne ambulanssiin mukaan ”ambulanssi haki meidät, me tulimme sairaalaan, me odotimme lääkäriä, me sitä ja tätä”. Herkkää🙄
Selkeästi kovinkaan monelle marttyyrimimosalle, tai puolisolle, ei näiden kuvailikin mukaan ole kovin kummia sattunut ja vaikuttaa siltä, että mitä vähäisempi sairastuminen tai vamma, sen suurempaa ääntä pitää valittaessaan.
Sen lisäksi ap kertoi, että hänen miehensä juo "tunnollisesti" 3 litraa vettä päivässä.
Saako se mies päättää mistään, jos jopa vedenjuontikin on vaimon tarkkailun alla?
Kyllä mullakin tulis olo tilata kyyti...
Ap:n mies ei ole muuten tainnut sanoa sanaakaan koko sairaalareissulla. :D Tajuton tuskin oli, kun kyseessä oli keliakia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voivoi, olis paljonkin kerrottavaa, mutta en jaksa... Yhden esimerkin voin kertoa; ystävä lähetettiin ambulanssilla 100 km:n päähän sairaalaan, jota ei ollut olemassa enää. Tämä ei ollenkaan pahimmasta päästä.
Häh? Mihin ja mistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selvensikö tämä ketju tilannetta sinulle ap?
En ole ap, mutta mulle ainakin selvensi. Nimittäin että hoitohenkilöstö on oikeasti juuri niin välinpitämätöntä potilaita kohtaan, kuin minkä kuvan olen saanutkin. Ajatelkaapa sitä tilannetta ihan oikeasti ap:n ja hänen miehensä näkökulmasta. Mies on ollut kotona niin kivulias, että on mennyt taju. Ambulanssi kiidättää heidät sairaalaan ja molemmat ovat varmasti huolissaan, että onko hengenmeno tulossa vai mikä. Sitten heidät jätetään henkilökunnan toimesta oman onnensa nojaan. Kukaan ei kerro heille, että "koska näytte hengittävän, niin ette ole ensimmäisenä pääsemässä lääkärille". On ihan luonnollista, että epätietoinen (ei ole kokemusta miten päivystyksessä toimitaan) kivulias ja hätääntynyt ihminen ihmettelee hidastempoista ja yksityisasioitaan keskenään juoruilevaa henkilökuntaa. Ja kylläpä niitä potilaiden unohtamisiakin sattuu. Itsellä on kokemusta mm. Oys:sta, jossa anoppini haavan ompelu meinasi jäädä kokonaan tekemättä. Odotettiin niin kauan, että kohta ei olisi voinut enää tikkejä laittaa. Eikä tosiaankaan ollut mikään viikonloppu tai muu kiireaika. Että jos sen läpänheiton sijaan voisi huomioida sen potilaan, osoittaa että hänen tilanteensa on hoidossa, vaikka joutuisikin jonkin aikaa odottamaan. Se jo helpottaisi sitä potilasta. Eikä siihen mene yhtään aikaa sen enempää, kuin siihen "läpänheittoon". Kyse on asenteesta.
Sulla on hyviä pointteja. Olin menossa (Hyks) syöpäleikkaukseen ja minua pyydettiin tulemaan osastolle klo 9 anestesallääkäriä tapaamaan, siis leikkausta edeltävänä viikolla . Lääkäri tuli klo 15:30. Ja tämä oli tiedossa osastolla, mutta potilaalle lähetetyssä kirjeissä sitä ei vaan lue. Eli lääkäri tulee kun ehtii. Näin on omalla osastollakin (erikoissairaanhoidon osasto, Hyks myös), en vain tajunnut että muuallakin kuin omalla työpaikallani asiat hoidetaan noin.
Ja tuo ambulanssikuskien läppä. Se on aika rajua. Muistan kun itse menin päivystykseen töihin parikymppisenä, korvia punotti välillä, kun kuskit toivat potilaita. Ambulanssiin hakeutuu töihin täysin erilaisia ihmisiä kuin osastoille ja poliklinikoille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa aina miettiä, onko se oma vaiva
A) välitön hengenvaara, tai
B) tila josta voi aiheutua merkittävää haittaa jos hakeutuu lääkäriin vasta virka-aikana..
Ei nyt hitto soikoon ole potilaan vastuulla tuskissaan ja sekavana miettiä, onhan tämä nyt varmasti kuolemaan johtava vaiva! Mistähän sen maallikko voisi tietää? Ottaa päähän tässä ketjussa terveydenhoitohenkilökunnan asenne todella paljon. Teillä voi olla omat käytäntönne sairaaloissa ja tarkat prosessit ym. mutta potilas ei tiedä eikä hänen tarvitse tietää niistä hittojakaan. Sairaana ihminen tarvitsee huolehtimista ja hoitoa sekä tietoa olipa sitten hengenvaarassa tai, ja te arvon hoitajat olette siellä sitä varten. Potilaita ei saa jättää yksin kivuissaan istuskelemaan tuntikausiksi ja piste. Vähintä, mitä voi tehdä, on selvittää tilannetta, tarjota särkylääkettä jos mahdollista, kertoa ohimennen väliaikatietoja (kuinka kauan mahdollisesti vielä kestää hoitoon pääsy) jne.
On kyllä pokkaa täällä mitätöidä aloitus sillä, "ettei mitään hengenvaaraa edes ollut, ihan oikein toimittu". Varmaan mieltäylentävää istua hirveissä tuskissa jossain odotusaulassa siihen asti että tippuu penkiltä kivun takia, kun toiset juttelevat niitä näitä kesäsäitä. Omia asioita ei vatvota potilaiden edessä, tämän pitäisi olla itsestään selvää. Tämä on niin järkyttävää paskaa, ettei sitä pitäisi kenenkään joutua nielemään. Uskomatonta, mihin me suomalaiset alistumme. Tämä ei voi olla hoidon taso 2000-luvulla. Ja että hoitajat pitävät tätä normaalina ja OK-asiana - en voi uskoa todeksi. Te näette sairautta ja sairaita joka päivä, mutta kaikille potilaille kipu ja sairaus ei ole mikään normitila, vaan pelottava ja lamauttava poikkeustila, joka tulee kohdata inhimillisyydellä ja auttavalla asenteella. Tämän luulisi olevan sairaanhoidon alkeiskurssilla ensimmäisenä oppina.
Tiesitkö, että osa ihmisistä hakeutuu päivystykseen tällaisista syistä:
huomataan että on kuumetta ja nenä vuotaa.
hyväkuntoinen ihminen on oksentanut kaksi päivää.
korvaan vähän sattuu
Ihottuma kutisee
Yskä on kestänyt kuukauden
Ai jossain päin Suomea ambulanssi kuskaa tällaisia tapauksia päivystykseen? Mielenkiintoista. Koska tässähän oli kyse ambulanssilla päivystkseen kuskatuista. Ihmettelen myös suuresti, kuka täysjärkinen lähtee sinne päivystykseen mainitsemistasi syistä jonottamaan parhaimmassa tapauksessa 8 tunniksi?
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
En ikinä unohda erästä reissua.
Lapsella oli tk:hon aika 15.00, olimme paikalla 13.30 , odotustila täynnä ihmisiä. 16.00 lääkäri ilmoittaa että hänen työpäivänsä päättyy , tulkaa huomenna uudestaan tai menkää päivystykseen.
Minä lapseni kanssa ja vanhempi pariskunta suuntasimme sitten sairaalaan, jossa ilmoittautumisluukulla kyseltiin vihaisesti että no mitä te täällä nyt sitten teette? Annettiin ymmärtää, että teimme väärin kun toimimme saadun ohjeen mukaan. Odotimme ja odotimme. Yksi lääkäri meni ohi ja pari hoitajaa muutta ketään ei kutsuttu, klo 18. 00 pääsimme viimein tapamaan hoitajan ja sitten takaisin odotustilaan! Vanha rouva valitteli oloaan, lapseni oli itkuinen ja väsynyt, homma seisoi. Yritin ajatella, että takana on varmaan potilaita joilla vakavampia vaivoja mutta silti suututti. Vanha mies kävi koputtelemassa hoitajien oveen ja tuli vihaisena takaisin, että ei siellä kukaan tiedä mistään mitään!
Itse tappelin risan automaatin kanssa saadakseni suklaapatukan kun ei ollut tullut eväitä mukaan.
Vasta klo 22. 00 kun lapseni hengitys vaikeutui alkoi tapahtua, pääsimme tapaamaan lääkärin ja siitä sitten mentiinkin osatolle.
Se vanha pari jäi vielä istumaan aulaan. . Raukat.
Mikkelin keskussairaala 2015.Häh, onko Mikkelissä lapsille ja aikuisille yhteinen päivystys? Mielenkiinnosta kysyn. Olen ollut Britanniassa töissä ja siellä oli lapsille ja aikuisille eri klinikka. Helsingissäkin käsittääkseni on.
Oulussakin on yhteinen päivystys lapsille ja aikuisille.
Lastenpäivystyskin on kyllä olemassa, mutta sinne voi mennä vain lähetteellä. Pitää siis ensin käydä jonottamassa sinne yhteispäivystykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selvensikö tämä ketju tilannetta sinulle ap?
En ole ap, mutta mulle ainakin selvensi. Nimittäin että hoitohenkilöstö on oikeasti juuri niin välinpitämätöntä potilaita kohtaan, kuin minkä kuvan olen saanutkin. Ajatelkaapa sitä tilannetta ihan oikeasti ap:n ja hänen miehensä näkökulmasta. Mies on ollut kotona niin kivulias, että on mennyt taju. Ambulanssi kiidättää heidät sairaalaan ja molemmat ovat varmasti huolissaan, että onko hengenmeno tulossa vai mikä. Sitten heidät jätetään henkilökunnan toimesta oman onnensa nojaan. Kukaan ei kerro heille, että "koska näytte hengittävän, niin ette ole ensimmäisenä pääsemässä lääkärille". On ihan luonnollista, että epätietoinen (ei ole kokemusta miten päivystyksessä toimitaan) kivulias ja hätääntynyt ihminen ihmettelee hidastempoista ja yksityisasioitaan keskenään juoruilevaa henkilökuntaa. Ja kylläpä niitä potilaiden unohtamisiakin sattuu. Itsellä on kokemusta mm. Oys:sta, jossa anoppini haavan ompelu meinasi jäädä kokonaan tekemättä. Odotettiin niin kauan, että kohta ei olisi voinut enää tikkejä laittaa. Eikä tosiaankaan ollut mikään viikonloppu tai muu kiireaika. Että jos sen läpänheiton sijaan voisi huomioida sen potilaan, osoittaa että hänen tilanteensa on hoidossa, vaikka joutuisikin jonkin aikaa odottamaan. Se jo helpottaisi sitä potilasta. Eikä siihen mene yhtään aikaa sen enempää, kuin siihen "läpänheittoon". Kyse on asenteesta.
Voisiko olla, että jokaiselle on rajattu niin tarkat tehtävät, että he eivät voi loikkia toisen vastuualueella. Olettaisin itse näin. Jos menee sooloilemaan toisen hoitolinjan potilaita, tulee sapiskaa. Sillä juttelevalla hoitajalla voi sillä hetkellä olla löysempiä, mutta kaksi seuraavaa tuntia haipakkaa omien potilaiden kanssa. Hänellä ei todennäköisesti ole edes tietoja toisen vastuualueen hoitolinjauksista
Minulla on hyviä kokemuksia ensihoitajista kahdeltakin ambulanssireissulta. Muu henkilökunta ei sen sijaan ole aina ollut tilanteen tasalla. Ambulanssi kuljetti minut kerran paikattavaksi Päijät-Hämeen Keskusairaalasta Jorviin, koska olin tuolloin espoolainen. Hieman tokkurassa olin, mutta silti ambulanssiväki (heille kiitos) muistutteli minua, että useita senttejä syvä haavani tulisi ommella tietyn ajan kuluessa. No, tunnit kuluivat, mutta Jorvissa en juuri herättänyt huomoita vaikka paareilla makasinkin. Kun kello alkoi lähestyä "viimeistä" tuntia, avasin suuni ja pyysin kirurgin paikalle. Tulihan hän sieltä ja ompeli haavani. Leikkaussali olisi vielä ollut jonkin aikaa auki, mutta tyydyin paikallispuudutukseen. Vaikka olen hyvä kokemaan kipua, niin useita senttejä syvän haavan pudistaminen ja ompeleminen oli varsinainen kokemus. En tosin saanut mitään traumoja asiasta, mutta tiedän nyt, että sopiva määrä ääntä tuottaa parhaimman tuloksen. Älkäämme pelätkö äristä, kun hoidosta on kyse. Niin ne muunkin kulttuurin omaavat osaavat tehdä ja saavat henkilökunnan liikkeelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsariyrityksen jälkeen tulin Meilahteen kylmästä tärisevänä ja odotin hoitajan tapaamista 45 minuuttia. Ohitseni kulki koko ajan hoitohenkilökuntaa, mutta kukaan ei reagoinut siihen mitenkään, että melkein tyhjässä odotustilassa istuu itkuinen ja keskellä talvea märäksi kastunut potilas. Senkin jälkeen kun tapasin hoitajan, ei tuonut minulle mitään vilttiä tms. vaikka valitin että on todella kylmä.
Yksi henkilökunnan jäsenistä kulutti aikaansa skitsofreenikko tms. potilaan harhoihin osallistumalla.
No ilmeisesti olit tullut toisiin ajatuksiin etkä ollut akuutissa vaarassa. Oliko sulla siis ihan joku vakava, kivulias fyysinen vamma, vai olitko kenties mielenterveyspäivystyksessä? Sillä jos olit mielenterveyspäivystyksessä, niin silloinhan kaikki muutkin siellä odottavista on, miten sen nyt sanoisi, henkisesti heikoilla jäillä juuri siinä hetkessä.
Ja ehkä niillä ei päivystyksessä ole ylimääräisiä vilttejä lojumassa nurkissa.
Mä luulen, että näissä tapauksissa se suurin juttu potilaalle on se, että tuntuu käsittämättömälle kuinka maailma vaan jatkaa pyörimistään vaikka itsellä on paha olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa aina miettiä, onko se oma vaiva
A) välitön hengenvaara, tai
B) tila josta voi aiheutua merkittävää haittaa jos hakeutuu lääkäriin vasta virka-aikana..
Ei nyt hitto soikoon ole potilaan vastuulla tuskissaan ja sekavana miettiä, onhan tämä nyt varmasti kuolemaan johtava vaiva! Mistähän sen maallikko voisi tietää? Ottaa päähän tässä ketjussa terveydenhoitohenkilökunnan asenne todella paljon. Teillä voi olla omat käytäntönne sairaaloissa ja tarkat prosessit ym. mutta potilas ei tiedä eikä hänen tarvitse tietää niistä hittojakaan. Sairaana ihminen tarvitsee huolehtimista ja hoitoa sekä tietoa olipa sitten hengenvaarassa tai, ja te arvon hoitajat olette siellä sitä varten. Potilaita ei saa jättää yksin kivuissaan istuskelemaan tuntikausiksi ja piste. Vähintä, mitä voi tehdä, on selvittää tilannetta, tarjota särkylääkettä jos mahdollista, kertoa ohimennen väliaikatietoja (kuinka kauan mahdollisesti vielä kestää hoitoon pääsy) jne.
On kyllä pokkaa täällä mitätöidä aloitus sillä, "ettei mitään hengenvaaraa edes ollut, ihan oikein toimittu". Varmaan mieltäylentävää istua hirveissä tuskissa jossain odotusaulassa siihen asti että tippuu penkiltä kivun takia, kun toiset juttelevat niitä näitä kesäsäitä. Omia asioita ei vatvota potilaiden edessä, tämän pitäisi olla itsestään selvää. Tämä on niin järkyttävää paskaa, ettei sitä pitäisi kenenkään joutua nielemään. Uskomatonta, mihin me suomalaiset alistumme. Tämä ei voi olla hoidon taso 2000-luvulla. Ja että hoitajat pitävät tätä normaalina ja OK-asiana - en voi uskoa todeksi. Te näette sairautta ja sairaita joka päivä, mutta kaikille potilaille kipu ja sairaus ei ole mikään normitila, vaan pelottava ja lamauttava poikkeustila, joka tulee kohdata inhimillisyydellä ja auttavalla asenteella. Tämän luulisi olevan sairaanhoidon alkeiskurssilla ensimmäisenä oppina.
Tiesitkö, että osa ihmisistä hakeutuu päivystykseen tällaisista syistä:
huomataan että on kuumetta ja nenä vuotaa.
hyväkuntoinen ihminen on oksentanut kaksi päivää.
korvaan vähän sattuu
Ihottuma kutisee
Yskä on kestänyt kuukauden
Jos joku oikeasti noilla syillä hakeutuu päivystykseen niin eiköhän silloin ole syytä antaa hoitoa, mutta psykiatrian puolella. Enkä vitsaile, tuskin kukaan huvikseen hakeutuu päivystykseen ilman syytä vaan noissa voi olla jokin persoonallisuushäiriö, muistisairaus tai masennus taustalla.
Tämän ketjun hoitotyötä vähättelevät asenteet ovat juuri niitä syitä, miksi lähden töihin Norjaan.
Saan asianmukaista palkkaa työstäni. Työtäni arvostetaan. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa aina miettiä, onko se oma vaiva
A) välitön hengenvaara, tai
B) tila josta voi aiheutua merkittävää haittaa jos hakeutuu lääkäriin vasta virka-aikana..
Ei nyt hitto soikoon ole potilaan vastuulla tuskissaan ja sekavana miettiä, onhan tämä nyt varmasti kuolemaan johtava vaiva! Mistähän sen maallikko voisi tietää? Ottaa päähän tässä ketjussa terveydenhoitohenkilökunnan asenne todella paljon. Teillä voi olla omat käytäntönne sairaaloissa ja tarkat prosessit ym. mutta potilas ei tiedä eikä hänen tarvitse tietää niistä hittojakaan. Sairaana ihminen tarvitsee huolehtimista ja hoitoa sekä tietoa olipa sitten hengenvaarassa tai, ja te arvon hoitajat olette siellä sitä varten. Potilaita ei saa jättää yksin kivuissaan istuskelemaan tuntikausiksi ja piste. Vähintä, mitä voi tehdä, on selvittää tilannetta, tarjota särkylääkettä jos mahdollista, kertoa ohimennen väliaikatietoja (kuinka kauan mahdollisesti vielä kestää hoitoon pääsy) jne.
On kyllä pokkaa täällä mitätöidä aloitus sillä, "ettei mitään hengenvaaraa edes ollut, ihan oikein toimittu". Varmaan mieltäylentävää istua hirveissä tuskissa jossain odotusaulassa siihen asti että tippuu penkiltä kivun takia, kun toiset juttelevat niitä näitä kesäsäitä. Omia asioita ei vatvota potilaiden edessä, tämän pitäisi olla itsestään selvää. Tämä on niin järkyttävää paskaa, ettei sitä pitäisi kenenkään joutua nielemään. Uskomatonta, mihin me suomalaiset alistumme. Tämä ei voi olla hoidon taso 2000-luvulla. Ja että hoitajat pitävät tätä normaalina ja OK-asiana - en voi uskoa todeksi. Te näette sairautta ja sairaita joka päivä, mutta kaikille potilaille kipu ja sairaus ei ole mikään normitila, vaan pelottava ja lamauttava poikkeustila, joka tulee kohdata inhimillisyydellä ja auttavalla asenteella. Tämän luulisi olevan sairaanhoidon alkeiskurssilla ensimmäisenä oppina.
Amen.
Kuinka usein potilaalle pitää käydä sanomassa, ettei pääse vielä? Sopiiko, että sen sanoo joku vahtimestari vai pitääkö olla sairaanhoitaja? Pitäisikö sairaalaan palkata aulaemäntä, koska hoitajilla ei oikeastaan ole aikaa kuin parhaillaan hoidettavana ja parempi keskittyä yhteen kerrallaan?
Entäs jos sanotaan, että kohta pääsee, edellä on vain yksi elvytys ja sitten tuleekin toinen. Ja ehkä kolmas tai pari kolaripotilasta. Niin siinä sitten pyydellään anteeksi, että sorry tuli väliin lisää potilaita. En ole hoitaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsariyrityksen jälkeen tulin Meilahteen kylmästä tärisevänä ja odotin hoitajan tapaamista 45 minuuttia. Ohitseni kulki koko ajan hoitohenkilökuntaa, mutta kukaan ei reagoinut siihen mitenkään, että melkein tyhjässä odotustilassa istuu itkuinen ja keskellä talvea märäksi kastunut potilas. Senkin jälkeen kun tapasin hoitajan, ei tuonut minulle mitään vilttiä tms. vaikka valitin että on todella kylmä.
Yksi henkilökunnan jäsenistä kulutti aikaansa skitsofreenikko tms. potilaan harhoihin osallistumalla.
No ilmeisesti olit tullut toisiin ajatuksiin etkä ollut akuutissa vaarassa. Oliko sulla siis ihan joku vakava, kivulias fyysinen vamma, vai olitko kenties mielenterveyspäivystyksessä? Sillä jos olit mielenterveyspäivystyksessä, niin silloinhan kaikki muutkin siellä odottavista on, miten sen nyt sanoisi, henkisesti heikoilla jäillä juuri siinä hetkessä.
Ja ehkä niillä ei päivystyksessä ole ylimääräisiä vilttejä lojumassa nurkissa.
Mä luulen, että näissä tapauksissa se suurin juttu potilaalle on se, että tuntuu käsittämättömälle kuinka maailma vaan jatkaa pyörimistään vaikka itsellä on paha olla.
Joskus ihan pelkkä nyökkäys ja huomiointi potilaan tai asiakkaan suuntaan voi helpottaa potilaan odottamista. Huomiotta jättäminen on keino mitätöidä potilas. Kohteliaisuus ja hyvä käytös ei maksa mitään.
Minulla on onneksi terveysvakuutus ja olen saanut mitä hienointa palvelua Pohjola-sairaalassa. Yksityisen sairaalan on aina ajateltava toisella tavalla kuin julkisilla verovaroilla toimivan. Tämä näkyy usein palvelussa.
Tätä ketjua lukiessani on tullut mieleen, että jos esim päivystyksessä käy vuoron aikana 100 potilasta ja jokainen odottaa että kaikki lääkärit ja hoitajat tietävät ohi kulkiessaan, että miksi jokainen istuu siellä. Eikö se olisi aika sekavaa. Kaikki poukkoilisivat ja miettisivät, kuuluiskobtuo mulle vai ehtikö joku toinen tehdä. Ja onko tuo sama tummatukkainen mies kuin joku niistä sadasta muusta potilaasta.
Siksi itsekin uskon, että joku vastuualue työntekijöille on annettu ja jokainen löntystävä hoitsu ei tiedä, mitä juuri sinulle on suunniteltu ja koska sinun lääkäri ehtii ottaa vastaan. Onko hoitajat tämä näin
Alue: Aihe vapaa
Taisit katsoa paskaisten kiikareiden läpi sitä menoa. Siis sellaisten jotka näyttävät mitä haluat nähdä. Sitä näkee tietyllä asenteella mitä haluaa.
Jos menet sairaalaan, et ikävä kyllä ole ainut potilas siellä. Olet vain yksiheistä. Potilaat saavat luokituksen 1-5, kiireellisyyden mukaan. Siinä järjestyksessä sitten mennään. V