En uskalla tehdä lapsia kun pelkään niin h e lvetisti synnytystä!

Vierailija kirjoitti:

Vanha aloitus, mutta sanon silti. Ei ole välttämättä niin hirveää. Ihmiset tykkää pelotella ja suurennella. Mun synnytys meni aika riskirajoilla johtuen lääketieteellisistä syistä jotka ei olleet ennen synnytystä tiedossa. Silti oli hyvä kokemus olosuhteisiin nähden. Kivunlievitys on toimiva, jos on täyspäinen henkilökunta paikalla ja itse uskallat pyytää lääkettä ajoissa.

 

Sen sijaan synnytyksen jälkeinen aika osastolla oli aikamoista sekoilua ja arki on huonosti nukkuvan itkuisen lapsen kanssa raskasta. Itsekin synnytystä paljon mietin etukäteen, mutta helpoin osuus se on tähän mennessä ollut tässä kokonaisuudessa. Synnytyksen sijaan miettisin nyt etukäteen enemmän, miten turvaan oman jaksamiseni vauva-aikana, kun unta tulee äärimmäisen vähän.

Ja tähän vielä lisään että tuli useampi repeämä, tehtiin episiotomia, tunto meni alapäästä ja tuli virtsaumpi minkä takia kestokatetri muutaman päivän, lisäksi niin helvtilliset peräpukamat että vahva kipulääkitys oli oltava että pystyin istumaan imettäessä/ruokaillessa jne. Mutta silti sanon, että tuo kaikki ja niistä toipuminen oli helppoa verrattuna tähän vauva-arkeen. Kaikille ei tietysti osu samanlaisia lapsia, jotkut nukkuu ja on tyytyväisiä, mutta jotkut ei. Sille en osannut etukäteen suoda montaakaan ajatusta ja tuli kyllä järkytyksenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni synnytys ei ole normaalia. 

 

Mistä sinä olet tullut?

Ilmeisesti haikara on hänet tuonut ;-)

Vierailija kirjoitti:

 

Elä pelkää, luultavasti hyvin kaikki menee ja pikkuinen sylissä <3

Kiitos, mutta eikö ole helpompaa vaihtoehtoa saada pikkuinen syliin? Miksi naisen pitää aina kärsiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Synnyttäminen, tai ennemminkin supistukset, sattuu kyllä, mutta kivunlievityksellä siitä on tehty siedettävää. Sitä ei kannata pelätä. Ennemminkin pelkäisin nyt tehdä lapsia ylipäätään tähän maailmaan, mikä on mennyt täysin sekopäiseksi w o k e -touhotukseksi. Ä h l ä m i t puukottelee ja ahdistelee, opettajat valehtelevat, että mieskin voi synnyttää tai että sukupuolia on enemmän kuin kaksi. Vi he r va s sarit tyhjentää Suomen kassan ja jakaa rahaa kavereilleen. Korruptio rehottaa - mitään normaalia ei voi sanoa, kun joku pahoittaa mielensä ja sen jälkeen sun elämä tuhotaan julkisesti. Pikkulapsia jo kiusataan päiväkodissa, jos niillä ei ole älylaitteet sekoittamassa aivoja. Nuorille tungetaan ahdistukseen adhd -purkit ja mielialalääkkeet kouraan sen sijaan, että koululuokista tehtäisiin siedettävämmät.

Maailma on mennyt ihan hirveään suuntaan.

Sinä olet seonnut. Ottaisit asioista selvää. Älä lisäänny, jos et ymmärrä mitään.

Päinvastoin, olen hyvinkin selvillä maailman asioista. Olen tehnyt 3 lasta, jotka ovat täysikäisiä ja pelkään kyllä heidän tulevaisuutensa puolesta, mitä kaikkea joutuvatkaan vielä kokemaan. Toivottavasti eivät itse tee lapsia ennen kuin Suomesta saadaan turvallisempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni synnytys ei ole normaalia. 

Mielestäni synnytysväkivalta ja satuttaminen / lääkkeiden pihtaaminen eivät ole normaalia. Ja samaan aikaan pitäisi tehdä hoitohenkilökunnan kanssa yhteistyötä ja paskanmarjat! Täällä tuokin riippuu niin tuurista ja ajankohdasta milloin synnytät.

Mitä on synnytysväkivalta???

Porukalla on kummallinen käsitys siitä, että kivunlievitystä saa. 

Ei sitä läheskään aina saa.

Tai saa, mutta se on usein jotain hengitystekniikkaa tai lasi raikasta vettä.

Kannatan adoptiota, jos olet nuori ja terve, onnistuu se kyllä.

Ja ruotsissahan suomalaiset käy siellä sijaissynnytysklinikalla, jos on rahaa niin sinne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni synnytys ei ole normaalia. 

Mielestäni synnytysväkivalta ja satuttaminen / lääkkeiden pihtaaminen eivät ole normaalia. Ja samaan aikaan pitäisi tehdä hoitohenkilökunnan kanssa yhteistyötä ja paskanmarjat! Täällä tuokin riippuu niin tuurista ja ajankohdasta milloin synnytät.

Mitä on synnytysväkivalta???

Esim se, että ei anneta mitään kivunlievitystä ja karjutaan vaan, pakotetaan synnyttämään asennossa, jossa sattuu vielä enemmän ja tikataan ilman puudutusta.

Samalla virnuillaan ja pelotellaan repeämisellä, koska iso lapsi syntymässä 

Eri

Mutta sukupuolista kanssa käymistä,en kyllä lopeta?

Synnytystarinat on nykyään vähän kuin sotamuisteluita, niitä hieman väritetään.

Ajattele kuinka lyhyen aikaa synnytys jopa pahimmillaan kestää siihen verrattuna, että tuot maailmaan uuden ihmisen. 

Pelosta voi puhua etukäteen lääkärille niin ehkä siihen keksitään joku ratkaisu.

Aina voi ajatella niitä naisia jotka tulevat raskaaksi, halusivat tai eivät, ja joutuvat synnyttämään ilman apua jossain pensaan suojassa ns. kehittyvissä maissa. Siihen verrattuna synnytys sairaalassa on kuin hotelliloma, vaikka olisi kipuja ja ankea ympäristö. 

Eipä niitä kakaroita ole pakko tehdä.

Minulle tehtiin suunniteltu sektio, enkä ymmärrä miksi sitä niin paljon pelätään.  Leikkauksen aikana laski omat verenpaineet niin, että tuli huono olo, mutta sekin huomioitiin ja kerrottiin, ettei ole hätää. Tunnelma oli rauhallinen, ja luotin henkilökuntaan. 

Spinaalin laittamista pelkäsin, mutta yllätyin , että se ei sattunut yhtään. Leikkauksen aikana vatsanpeitteiden väliin oli mennyt ilmaa, joka aiheutti jälkeenpäin kipua ja haittasi kävelyä jne. En edes tiennyt sellaisen olevan mahdollista ja kivun syy selvisi vasta paljon myöhemmin, kun toinen äiti kertoi samasta kokemuksestaan. Sektion jälkeen kohtu ei luonnollisesti palaudu, joten sitä kävi hoitajat välillä painele massa ja myönnän, että se kyllä sattui.

Kaiken kaikkiaan olen saakelin tyytyväinen, että sain suunnitellun sektion, osittain pienen kokoni vuoksi, mutta myös pelon takia. Muistoksi jäi alle 10cm levyinen siisti arpi, ihanin lapsi ja toimiva alapää.

Mikä sektiossa muka on kamalaa? Olen ollut mukana tukihenkilönä suunnitellussa sektiossa ja tilanne oli rauhallinen, jopa idyllinen. Parkuva vauva nostettiin äitinsä rinnalle ja oli kiehtovaa nähdä kuinka vauva heti rauhoittui ja kuunteli äitinsä ääntä selvästi tunnistaen, kenen rinnalla lojui.

Naislääkäri kerskaili miten sai ison vauvan ulos pienestä haavasta, mutta siihen ei kukaan kiinnittänyt enempää huomiota, kun huomio oli terveessä vauvassa. 

Äidin vyötärön tienoilla oli kangas, joka esti näkemästä leikkausta. Verta oli ilmeisesti paljon, koska jokin verisuoni sattumalta vuoti aneurysman puhjettua raskausaikana ja välillä sieltä nosteltiin verisiä tuppoja, mutta äiti toipui nopeasti operaatiosta. 

Mitäs aloittajalle kuuluu kuuden vuoden jälkeen? Onko itse ulospuskettuja lapsia vai adoptiojonossa

Vierailija kirjoitti:

Synnytystarinat on nykyään vähän kuin sotamuisteluita, niitä hieman väritetään.

Ajattele kuinka lyhyen aikaa synnytys jopa pahimmillaan kestää siihen verrattuna, että tuot maailmaan uuden ihmisen. 

Pelosta voi puhua etukäteen lääkärille niin ehkä siihen keksitään joku ratkaisu.

Aina voi ajatella niitä naisia jotka tulevat raskaaksi, halusivat tai eivät, ja joutuvat synnyttämään ilman apua jossain pensaan suojassa ns. kehittyvissä maissa. Siihen verrattuna synnytys sairaalassa on kuin hotelliloma, vaikka olisi kipuja ja ankea ympäristö. 

Tässä malliesimerkki toksisesta positiivisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Synnytystarinat on nykyään vähän kuin sotamuisteluita, niitä hieman väritetään.

Ajattele kuinka lyhyen aikaa synnytys jopa pahimmillaan kestää siihen verrattuna, että tuot maailmaan uuden ihmisen. 

Pelosta voi puhua etukäteen lääkärille niin ehkä siihen keksitään joku ratkaisu.

Aina voi ajatella niitä naisia jotka tulevat raskaaksi, halusivat tai eivät, ja joutuvat synnyttämään ilman apua jossain pensaan suojassa ns. kehittyvissä maissa. Siihen verrattuna synnytys sairaalassa on kuin hotelliloma, vaikka olisi kipuja ja ankea ympäristö. 

Kuinka kauan synnytyksesi kesti? Mitä kivunlievitystä sait?

Toki peloista voi puhua lääkärille. Tai tiiliseinälle. Reaktio on sama.

Vierailija kirjoitti:

Synnytystarinat on nykyään vähän kuin sotamuisteluita, niitä hieman väritetään.

Ajattele kuinka lyhyen aikaa synnytys jopa pahimmillaan kestää siihen verrattuna, että tuot maailmaan uuden ihmisen. 

Pelosta voi puhua etukäteen lääkärille niin ehkä siihen keksitään joku ratkaisu.

Aina voi ajatella niitä naisia jotka tulevat raskaaksi, halusivat tai eivät, ja joutuvat synnyttämään ilman apua jossain pensaan suojassa ns. kehittyvissä maissa. Siihen verrattuna synnytys sairaalassa on kuin hotelliloma, vaikka olisi kipuja ja ankea ympäristö. 

Mielestäni yksi isoimmista ongelmista on, että ongelmaksi nimetään pelko ja sitä hoidetaan.

Kyllä se on niin että ne pelottavat asiat pitäisi korjata niin ettei tarvitse pelätä. 

Synnytysväkivalta ja kipu on ne, mitä pelätään. Ne pitää korjata.

Ja turha on jankata niistä helpoista ja hyvin menneistä synnytyksistä, ei ne poista sitä tosiasiaa, että usein on aivan hirveitä kokemuksia ja joka ikinen niistä on väärin.

Siksi lapsia ei synny.

Ihmetelkää sitäkin nyt sitten vielä 🤣🤣

Vierailija kirjoitti:

Toki juu, synnytys sattuu. Mutta ei se NIIN kamalaa ole. Aika moni tekee useamman lapsen. Jos synnytys olisi jotain aivan järkyttävää, niin harvempi tekisi sitä uudemman kerran vapaaehtoisesti. Komplikaatiot ovat asia erikseen.

Olisiko mitenkään mahdollista, että vaihtelee synnytyksestä toiseen, onko se NIIN kamalaa? Joskus nimittäin on. Joskus tosiaan on niin järkyttävää, että useamman lapsen hankkiminen jää sikseen.

Vierailija kirjoitti:

Oma synnytys oli kyllä aivan hirveä, ja siksi lapsiluku jäi yhteen. Myös hoitohenkilökunta oli täysin kamala, ja kokemus oli lähinnä kidutusta. Synnytys kesti useita päiviä, en saanut syödä. Käynnistykset olivat ihan hirveän kivuliaita, tekosupistuksia aamusta iltaan. Huusin huoneessa 3 päivää. Kun vihdoin sain lapsen, 3 nukkumattoman yön jälkeen, ekana yönä huoneeseen tuotiin uusi potilas niin, että kello 3 aamuyöllä kaikki valot laitettiin päälle, eikä asiaa pahoiteltu mitenkään. Kuulin hoitajien puhuvan läsnäollessani kovaan ääneen, miten Naistenklikinna on hirveä työpaikka ja ihmisiäkin mainittiin nimeltä. Todella epäammattimaista. 

En nuorena ymmärtänyt tuollaista, mutta jälkikäteen osittain käyttäytyminen oli varmasti passiivis-aggressiivista ja tahallista. Vaikkapa kaikkia valoja ei ole pakko sytyttää, eikä huoneessa ole ihan pakko yöllä huutaa. Todella hirveä kokemus, ja toivon että ap sinä saat parempaa koht

Enpä käyttäisi suomalaisesta terveydenhuollosta sanaa "sadistinen", joka tarkoittaa jonkun saamaa mielihyvää toisen kokemasta kivusta. Miksi kuvittelet, että se, miten sinä olet asiat kokenut, olisi passiivis-agressiivista tahallisuutta? Hlökunnalla on usein kiire eivätkä ehdi erikseen paapoa jokaista synnyttäjää. Eivät he silti kiduttajia ole.

Itse synnytin 30v sitten.toinen imukupilla avustettiin ulos ja toista autettiin useamman hoitajan voimalla vatsan päältä työntäen ulos.oli raskas kokemus ja toipuessa meni aikaa..mutta aika kultaa muistot...nyt 30vuotta myöhemmin alkaa taas muistaa kun on kovat lantiopohja kivut,laskeuma ja sitäsuntätä saattaa lirahtaa.että ehkä olisin noita synnytyksiä toisin ajatellut jos olisi ollut silloin tietoa niinkuin tänäpäivänä.