En uskalla tehdä lapsia kun pelkään niin h e lvetisti synnytystä!

Synnyttäminen sattuu kyllä, kipu on kuukautiskipumaista mutta monin verroin kovempaa. Kipu ei synnytyksen edetessä kauheasti pahene kun oma keho lähettää lievitystä ja turtuu vähän. Luulen että kauhukokemukset tulee siitä että on otettu eåiduraali (vie usein kivun TÄYSIN pois) ja sen vaikutus on lakannut niin synnytyksen ollessa pitkällä keho hyppää kipuun suoraan ilman turtumista.

Kipu lakkaa sillä sekunnilla kun vauva tulee ulos.

No jaa.. olen hoikka, pieni lantioinen 24v nainen ja ajattelin että synnytykseni on varmaan aivan kauheaa tuskaa. No ei ollut ollenkaan.. kipu oli kyllä kauheaa, mutta koko touhu oli 5 tunnissa ohi. Eikä se kipu NIIN kauheaa ollut mitä olisin kuvitellut etukäteen. Eli itse kuvittelin paljon pahempaa mitä totuus oli. Toinen lapsi on haaveissa lähivuosina. Ei jäänyt traumoja :)

Suurin osa synnytyksistä menee ongelmitta. Osalle tulee pieniä komplikaatioita, sairaalassa niihin varaudutaan. Isommat komplikaatiot ovat harvinaisia.

Tottakai noita kauhutarinoita piisaa, eihän ongelmattomissa ole mitään mehukasta kerrottavaam

Itse synnyttänyt kahdesti, ei ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa synnytyksistä menee ongelmitta. Osalle tulee pieniä komplikaatioita, sairaalassa niihin varaudutaan. Isommat komplikaatiot ovat harvinaisia.

Tottakai noita kauhutarinoita piisaa, eihän ongelmattomissa ole mitään mehukasta kerrottavaam

Itse synnyttänyt kahdesti, ei ongelmia.

Se, että synnytys menee ongelmitta, ei tarkoita että kipu olisi edes siedettävää.

Minun synnytykseni meni hoitohenkilökunnan mukaan ongelmitta ja oppikirjamaisesti, mutta henkilökohtainen kokemus oli täyttä eläimellistä tuskaa ja sumuista kipua.

Ja joo, lapsiluku jää aivan varmasti yhteen.

Sijais-/tukiperheeksi tai sitten luovutat munasoluja. Adoptio on pitkä ja haastava prosessi :(

Vierailija kirjoitti:

Synnyttäminen sattuu kyllä, kipu on kuukautiskipumaista mutta monin verroin kovempaa. Kipu ei synnytyksen edetessä kauheasti pahene kun oma keho lähettää lievitystä ja turtuu vähän. Luulen että kauhukokemukset tulee siitä että on otettu eåiduraali (vie usein kivun TÄYSIN pois) ja sen vaikutus on lakannut niin synnytyksen ollessa pitkällä keho hyppää kipuun suoraan ilman turtumista.

Kipu lakkaa sillä sekunnilla kun vauva tulee ulos.

Kipu ei kaikilla lakkaa siihen kun vauva on ulkona. Lakatkaa viljelemästä tätä harhaluuloa. Ärsyttää kun näin väitetään jopa neuvolassa ja pelkopolilla.

Siis se kipu on sellaista että tuntuu että perse halkeaa, että jalat naksahtaa irti ruumiista kuin barbinukella jonka jalkoja väännetään erilleen. Mutta ei se ole sellaista se kipu kuin jossain kauhuleffassa, missä psykopaatti tulee ja alkaa sahata jalkoja irti. Samaan aikaan kun tunnet että kropallesi tapahtuu jotain täysin friikkiä jota ihmisen ei järjen mukaan pitäisi kestää, ihmettelet että kuitenkin kestät sitä kipua, hengität, puhut, katsot mitä tapahtuu. Sitä on hankala kuvailla. Tunnet kipua, mutta enemmän tunnet ihmetystä siitä mitä helv. sun kropalle tapahtuu ja voiko oikeasti niin tapahtua.

Kyllä se tosiaan on hirveää, ei siitä mihinkään kaunistelemalla pääse. Mutta ei niin hirveää, ettenkö olisi toista synnyttänyt. Ei sitä kipua ja repeämistä kyllä voi synnyttämätön ymmärtää, vaikka miten kuvailisi.

Mä pelkäsin myös valtavasti, koska olin kuullut liiaksi kauhistuttavia kokemuksia. Olin kai onnekas koska epiduraali tepsi hyvin ja siedettävä kipu lakkasi heti synnytettyäni. Toisen kohdalla kipua oli enemmän, mutta hyvät muistot siitäkin synnytyksestä.

Vierailija kirjoitti:

Mä pelkäsin myös valtavasti, koska olin kuullut liiaksi kauhistuttavia kokemuksia. Olin kai onnekas koska epiduraali tepsi hyvin ja siedettävä kipu lakkasi heti synnytettyäni. Toisen kohdalla kipua oli enemmän, mutta hyvät muistot siitäkin synnytyksestä.

Kipua voisi kuvailla kuin pepusta olisi työntymässä vesimeloni, paine on kova mutta se kestää hetken ja on sen kaiken arvoinen.

Vierailija kirjoitti:

No jaa.. olen hoikka, pieni lantioinen 24v nainen ja ajattelin että synnytykseni on varmaan aivan kauheaa tuskaa. No ei ollut ollenkaan.. kipu oli kyllä kauheaa, mutta koko touhu oli 5 tunnissa ohi. Eikä se kipu NIIN kauheaa ollut mitä olisin kuvitellut etukäteen. Eli itse kuvittelin paljon pahempaa mitä totuus oli. Toinen lapsi on haaveissa lähivuosina. Ei jäänyt traumoja :)

Viidessä TUNNISSA ohi ikään kuin se olisi jokin helpotus!? Mä en kestä menkkakipuja viittä minuuttia.

Itse en pelännyt ennen ensimmäistä synnytystä joka päätyi kiireelliseen sektioon ja sekä minun että vauvan teho-osasto jaksoon. Nyt pelkään kumpaakin tapaa mutta kyllä tässä toista lasta yritetään. Jos seuraava synnytys huonommin menee niin se on kuolema.

Mulla sama. Siihen liittyy kyllä vielä vahvasti sairaalapelkokin, epiduraali ajatuksena ällöttää. Mähän pelkään jo sitä kun mies kerran joutui ronkkimaan tikun pinseteillä mun varpaasta pois. Oli hirveetä.

En ole koskaan ollut missään leikkauksessakaan, ahdistaa ajatus sektiosta joka hoidetaan vaan puudutteella ja että olisin itse kokoajan hereillä. Ei ikinä!

Jos itse saisin valita, synnyttäisin varmaan sektiolla nukutuksessa.

Mutta kumma kyllä meilläkin on lapsen yritys käynnissä.

Epiduraalilla puudutettuna se sektiokin tehdään. Enpä oo kuullut että kukaan olis sanonut leikkaamisen sattuvan. Joten kyllä se on tehokas lääke

Vierailija kirjoitti:

No aika p^^^^^^stä verrata synnytystä ja raiskausta. Ja minä kirjoitin sen viestin, miksi olisin surkeempi kuin muutkaan maailman synnyttäneet. Sillä itseäni lohdutin ja auttoi. On siitä muutkin selvinneet.

Ihmisen synnytys on eläinmaailmassa harvinaisen vaarallinen. Ennen nykylääketieteen kehittymistä prosentuaalisesti hirveän moni nainen ja lapsi on kuollut synnytyskomplikaatioihin. Ja lääketieteestä huolimatta edelleenkin ihmisiä kuolee synnytyksessä. Ei ne kaikki "muut" selviä.

Minulla käynnistettiin synnytys, josta olin lukenut, että on todella paljon kivuliaampaa kuin spontaanisti alkanut. Supistukset olivat kyllä kovia, mutta epiduraali vei ne pois. Vaikka otin puudutteen, synnytys ei pitkittynyt, vaan sujui nopeasti. Ponnistaminen ei sattunut, ainoastaan kun piti leikata väliliha, se nipisti hetken. Ja niin, tunsin aina kun supistus tuli, se tuntui ilkeältä, mutta helpotti kun ponnisti.

Minulla ei oikeastaan ollut mitään komplikaatioita, ellei pieleen mennyttä tikkausta lasketa. Tai en tiedä menikö se pieleen vai mitä tapahtui, mutta kipuilin alapäästä 1,5v synnytyksen jälkeen enkä voinut istua normaalisti. Nuo kivut silti onneksi loppuivat, kun yksien kuukautisten aikana ulos tuli 3 sulamatonta tikkiä. Sen jälkeen kivut hävisivät hiljalleen. Kävin useasti gynekologilla ja lääkärissä kipujen takia, mutta minua ei otettu tosissaan, varmaan nuoren ikäni takia.

Minusta synnytys ei ollut kovinkaan kamala, nykyään on kuitenkin hyvät kivunlievitykset ja saa lisää lääkettä, jos siltä tuntuu. Minusta kamalinta oli synnytyksen jälkeiset päivät, mutta kyllä niistä selvisi kun noudatti hoitajien ohjeita ja muisti suihkutella tikkejä useasti päivässä. Ja monilla ei ole synnytyksen jälkeen mitään kipuja kuin pari tuntia, useimmilla pari päivää vain.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, miksi naiset kertoilee toisilleen tälläisiä kauhutarinoita. Joillakin synnytys voi olla todella kipeä ja traumaattinen, mutta ei todellakaan kaikilla. Minulla esim. molemmat synnytykset olivat nopeita, jonka vuoksi synnytyksistä itsestään ei ole kauhukertomuksia kerrottavana. Synnytykset kyllä sattuivat, mutta sehän on ohimenevää ja siihen saa myös apua. Miksi naiset kautta aikojen olisi synnyttäneet, jos se olisi kaikilla niin jumalattoman kivuliasta. Ja toisilla on vielä monta lasta??

Pitää olla realisti. Luin itse kauhutarinoita juuri siksi, että tiedän mitä kaikkea voi sattua. Sinulla on ollut onnea. Synnytykseni ovat kestäneet päiväkausia ja olen todellakin saanut sen neljännen asteen repeämän, joka piti olla niin harvinainen. Mitäs tuosta, kauheampaa se olisi ollut, jos en olisi koskaan kuullutkaan moisesta. Ja olen senkin jälkeen saanut lapsen. En maalailisi turhan ruusuisia kuvia synnytyksestä. Kaikkea todellakin voi sattua.

Minuakin mietityttää tuo... haluaisin vielä aika monta lasta, mutta en tiedä pystynkö siihen enkä halua ottaa riskiä keisarinleikkauksesta.

Hirveitä tuttuja, mutta jotkut tosiaan on niin urpoja, että pelottelevat lapsetonta naista. Ymmärtäisin jos joku todella läheinen olisi kokenut traumaattisen synnytyksen, että siitä kertoisi, mutta että kaikki kuorossa pelottelee. Mullekin kyllä esimies kertoi raskaana ollessani kohtunsa revenneen synnytyksessä ja siihen tuli sitten muita duunikavereita komppaamaan repeilemisillään. No, silloinpa ei voinut enää perääntyä onneksi.

En oikeastaan perehtynyt synnytykseen erityisemmin etukäteen. Ajattelin vain, että se varmaan tulee sattumaan enemmän kuin mikään ikinä ja jos jokin menisi vikaan, olisin osaavissa käsissä ja lapsi saataisiin mitä todennäköisimmin terveenä ulos, kaikki sujuisi muutenkin varmaan hyvin ainakin tilastollisesti oli hyvät todennäköisyydet.

Esikoisen synnytys käynnistyikin sitten lapsivesien menolla rv 37. Parin tunnin päästä alkoi säännölliset supistukset, jotka tunnin päästä olivat jo aika kipeitä ja lähdimme sairaalaan. Supistukset voimistuivat ja ilokaasua hengittelin pahimpien kipupiikkien yli kunnes sain epiduraalin joka vei 15 min kuluessa kaikki kivut noin tunniksi. Kätilö oli todella kannustava ja myös osaava, puudutuksen vaikutus lähti vajaa 10 min ennen kuin alkoi tuntua tarvetta ponnistaa. 15 min siitä tyttö oli ponnistettu ulos. Ja kipu unohtui täysin kun sain vauvan rinnalle. Synnytyksessä on myös pikkaisen eri motivaatiotaso kestää kipua, saat kuitenkin sen 9 kk odottamasi oman lapsen palkinnoksi.

Myöhemmin yksi työkaveri kertoili vielä kuolleista kaksospoijstaan ja kauhutarinoita taas keksittiin järkyttämään tuoreen äidin mieltä.

Kuopus syntyi vasta 2 vk la:n jälkeen ja olo oli aika kärsimätön siinä vaiheessa, olin siis todella innoissani kun synnytys lopulta alkoi säännöllisin supistuksin (kivuttomia supistuksia oli ollut parina edeltävänä yönä muutamia). Lapsivesikin todella lievitti supistuksia, sairaalaan mentiin kun alkoi olla hiukka epämukavaa kotona, hävetti kun ajattelin että kotiin lähettävät, ei tunnu vielä missään. 6 cm olin jo auennut ja aika pian lähdettiin synnytyssaliin. Taas oli ihana ja osaava kätilö joka sanoi yhdessä vaiheessa, että nyt olisi aika ottaa spinaali jos sen haluat, kohta menee vedet ja kivut voimistuu. Vähän emmin, että ei siltä tunnu, lääkäri tuli laittamaan puudutuksen, vedet meni 2 min sen jälkeen, ne siedettävältä tuntuneet kivut katosivat. Ainoa mikä harmitti oli etten pysynyt pystyssä eli pystynyt liikkumalla edistämään synnytystä. No mutta tunnin kuluttua olikin aika ponnistaa kuulemma, 5 min sen jälkeen puudutus lakkasi ja sitten tuntui jo itsestäkin siltä. ja 12 min ja vauva sylissä <3

Nyt odotan kolmattamme ja tuntuu, että sais melkein tulla minun vuoroni kärsiä synnytyksessä kunhan vaan kaikki päättyy hyvin. Aiempien synnytyksien perusteella odotan kuitenkin synnytystä innolla, enkä jaksaisi enää odottaa vauvaa. :D

Tietenkin adoptioon voi päätyä monista syistä enkä sitä suinkaan vastusta, olisin itsekin adoptoinut jos emme olisi voineet saada lapsia. Itselle ja monelle tuntemalleni naiselle raskaus on ollut ihanaa aikaa vaikka on siinä epämukavuutensakin. Synnytykset ovat myös menneet tuttavillani hyvin vaikkakin esikoinen on yleensä syntynyt hitaimmin. Jos synnytys pelottaa niin kannattaa ottaa hyvin selvää kivunlievitysvaihtoehdoista (myös luonnollisista), kysyä esim. oman äisin kokemuksia, pitää itsestä hyvää huolta varsinkin raskausaikana ja levätä sekä pyrkiä muodostamaan positiivinen suhde vauvaan jo raskausaikana, jolloin ainakin motivaatio saada lapsi ulos keinolla millä hyvänsä on kohdillaan. Jos kumppani ei vaikuta pätevältä tukihenkilöltä niin on myös doulia, jotka voivat olla synnytyksessä tukena. Älä lue vain worst-case-juttuja koska suurimmalla osalla synnytys sujuu hyvin ja huonossakin tilanteessa sinä ja lapsesi ovat hyvissä käsissä. :)

Tavallaan he ovat oikeassa. Synnytys ei ole mukavaa. Mutta jälkikäteen kaiken arvoista ja voimaannuttavaa, jos ja useimmiten kun siitä selviää.

Henkilökohtaisesti mulle oli paljon pahempia ne synnytyksen jälkeiset viikot. Kun maito nousi, imetys sattui, jälkivuoto, kohtutulehdus, hormoniherkkyys ja synnytyksen jälkeinen masennus.

Toki juu, synnytys sattuu. Mutta ei se NIIN kamalaa ole. Aika moni tekee useamman lapsen. Jos synnytys olisi jotain aivan järkyttävää, niin harvempi tekisi sitä uudemman kerran vapaaehtoisesti. Komplikaatiot ovat asia erikseen.