Lue keskustelun säännöt.
En uskalla tehdä lapsia kun pelkään niin h e lvetisti synnytystä!
Mulla on monta synnyttänyttä tuttua.... Kavereita, kavereiden kavereita, työkavereita, sukulaisia, luokkalaisia..... He KAIKKI joiden kanssa asia tullut puheeksi, ovat sanoneet että synnytys on aivan hirveää. Kuulemma niin hirveää ja järkyttävää ettei sitä pysty kukaan synnyttämätön edes kuvittelemaan. Onko herranjumala ihan oikeasti tosiaan näin? Olen kuullut ihan kauheita juttuja. Ja sektio se vasta kauhea onkin, joten turha ehdottaa sitä "helpotuksena". Minä pelkään sektiota vielä ennemmän kuin alatiesynnytystä.
Onko adoptointi ihan mahdollista? Onko se valtavan suuri projekti? Voisin hyvinkin adoptoida lapsen, sillä haluaisin lapsia mutta synnyttää en taida uskaltaa.
Kommentit (1071)
Naiset poikivat lisää ja lisää vaikka valmiiksi ylikansoitetulle saastuneelle pallolle kuolemaan, ja miehet tekevät tarpeensa emättimeen ilman kortsua vaikkeivat lapsia halua.
Pelkkiä vaistojemme orjuuttamia elukoita me olemme kaikki tyynni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Synnytys oli upeaa ja voimaannuttavaa. Tosi voimakas kokemus. Kaksi kertaa olen synnyttänyt ja kolmas kerta tulossa. Se on upeaa. Silloin ollaan elämän ja kuoleman alkulähteillä ja koko universumin viisaus on hetkessä läsnä.
Jos pelkää synnytystä, ei tosiaan kannata hankkia lapsia. Nimittäin synnytys on helpoin homma lapsen kasvatuksessa.
Minä synnyttäisin mielelläni jonkun synnytystä pelkäävän puolesta jos se vain olisi mahdollista.
Ensimmäinen synnytys oli pitkä ja tehostettiin oksitosiinilla. Epiduraali auttoi kyllä kipuihin.
Toinen synnytys oli nopea synnytys veteen ilman muuta kivunlievitystä. Tosi helppo ja mukava.
Kolmas oli sylksysynnytys. Just kerettiin huoneeseen. Kipu oli kovaa mutta kesti vain 30 min.
Voisin mielelläni synnyttää. Minusta se oli kivaa kuten vaikka rankka jalkapallopeli. Saa mitata voimiaan ja kestävyyttään. Valitettavasti en vaan jaksa enempää lapsia tässä iässä niin en pääse enää synnyttämään.
Ei se nyt niin hirveää ollut, mutta ei kyllä mukavaakaan. Tosin aikahan kultaa muistot. Ensimmäisen kanssa halusin epiduraalin, mutta minusta se oli virhe koska en tuntenut milloin pitää ponnistaa. Synnytys meni silti hyvin.
Toisen kanssa en halunnut epiduraalia ja olihan se kipu jotain mitä ei voi kuvitellakaan. Sekin synnytys meni ihan hyvin, ei jäänyt traumoja.
Se kun saat vauvan siihen rinnalle ja kun katsot häntä, tuntuu kuin kaikessa olisi järkeä. Että näin kuuluu olla ja millään muulla ei ole väliä. Haluat pitää siitä pienestä huolta, nyt ja aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ite haluaisin synnyttää pelkästä uteliaisuudesta, että onko se kuinka paha. Lisäksi myös siksi, että sen jälkeen sais oikeuden valittaa joskus esim. Hortonista. Nykyään en saa, kun mun päänsärky on kuulemma mitätöntä pikku jomotusta synnytykseen verrattuna. Mutta mulla on niin paljon periytyviä vaikeita ja harvinaisiakin sairauksia, että en halua tehdä lapsia niistä tänne kärsimään. Toivottavasti joskus keksitään joku synnytysimulaattori, niin pääsen sitten kokeilemaan.
Miulla kolme poikaa enkä olis muuta tehnytkään kuin lapsia jos olisi ollut varaa. Kyllä sen synnytyksen kestää kun se on kuitenkin niin ohimenevä juttu. Kipu loppui siihen kun vauva tuli ulos. Nuo lapset tuo iloa koko loppuelämän ja toki joskus suruakin. Jos oikein huonosti käy, on hyvä olla useampi lapsi. Nyt mie olen kolmen pienen mummo ja se on ihan mahtavaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljon pahempia kipuja kuin synnytys ovat kokemukseni mukaan mm: puuduttaminen hammaslääkärissä (se on kidutusta!), tai laktoosi-intoleranssi+väärän maidon juomisen aiheuttama kipu, se jatkuu tunteja, kun taas synnytyskipu kestää vain alle minuutin ja sitten tulee 3-10 minuutin kivuton vaihe. Synnytyskipu on enemmänkin samanlaista kuin vaikka liian rankasta hiihtolenkistä tulee lihaksiin, mutta se on vain lyhyt hetki ja sitten tulee paljon pidempi kivuton vaihe.
Vierailija kirjoitti:
Jännä ilmiö ketjussa, että jos joku kertoo positiivisen synnytyskokemuksen, niin se saa enemmän alapeukkuja kuin yläpeukkuja. Ei sais naisten mielestä ilmeisesti kertoa. Pilaa ilmeisesti niiden naisten maineen, jotka väittää että synnytys on kivuliain kokemus maailmassa ikinä. Kaikkien naisten pitäis vain ilmeisesti pitää tuota "synnytys on tuskallisin kokemus maailmassa" -myyttiä yllä.
Ne joilla on positiivinen synnytyskokemus, voisivat vähän harjoittaa hienotunteisuutta kokemuksestaan kertoessaan. Moni nainen on valmistautunut huolella, mennyt uteliaan ennakkoluulottomasti synnyttämään ammattilaisiin ja omaan kehoonsa luottaen, ja saanut pettyä kammottavan traumatisoivalla tavalla.
Ihan ok mainita että oma kokemus oli positiivinen, mutta on kohteliasta ymmärtää olla siitä kiitollinen ja tunnustaa että kuuluu onnekkaaseen joukkoon naisia. Eikä esimerkiksi sanoa, että huonon kokemuksen kokeneet "väittävät" synnytyksen olevan kivuliasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerroin tänne kolmisen sivua sitten omat kaksi kokemusta, kun en saanut kivunlievitystä ja mm.repesin. Hienoa, jos jollakulla on ollut upeita ja siedettäviä synnytyskokemuksia, mutta se ei poista sitä faktaa, että monella ne on aivan kamalia kokemuksia. Itse en liioitellut yhtään, miksi ihmeessä niin tekisin. Minulla kun on myös korkea kipukynnys (mistä syystä varmaan en ymmärtänyt vaatia tujuja aineita riittävän ajoissa..). On hyvin vähättelevää ja yksinkertaista väittää toisten kamalia kokemuksia liioitelluiksi, jos oma kokemus on ollut siedettävä ja esim lääkkeiden myötä suht kivuton eikä ole tuntenut repeävänsä tuhannen p# päreiksi. Minusta on vain rehellistä puhetta se, että kerrotaan myös niitä ei-niin-kivoja-kokemuksia. Yksi kaverini meinasi kuolla, sekin on ihan realistinen, joskin hyvin pieni, riski.
Vierailija kirjoitti:
Synnyttäminen sattuu kyllä, kipu on kuukautiskipumaista mutta monin verroin kovempaa. Kipu ei synnytyksen edetessä kauheasti pahene kun oma keho lähettää lievitystä ja turtuu vähän. Luulen että kauhukokemukset tulee siitä että on otettu eåiduraali (vie usein kivun TÄYSIN pois) ja sen vaikutus on lakannut niin synnytyksen ollessa pitkällä keho hyppää kipuun suoraan ilman turtumista.
Kipu lakkaa sillä sekunnilla kun vauva tulee ulos.
No, mulle laitettiin epiduraali eikä tullut mitään hirveää kipua synnytyksessä.
Mutta se mikä on monelle ensisynnyttäjälle uusi juttu, on, että vauvan tultua ulos pitää saada vielä ulos istukkakin. Synnytys ei siis pääty vielä vauvan ulostuloon.
Äitini kertoi, että hänellä synnytyskipu oli todella kova, mutta hänellä synnytys piti käynnistää keinotekoisesti. Olin kuulemma sen verran myöhässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki sujuu usein hyvin. Kipuunkin on lääkitys.
jokainen synnytys on yksilöllinen. älä kuuntele kavereita, juttele alan ammattilaisen kanssa. (älä kavereiden)
Vierailija kirjoitti:
Asennoitumisella on kuulemma myös väliä. Jos pelkää ja ajattelee että kivut on kovat, niin ne myös on kovat. Minun ystävä sanoi tämän. Oli mennyt synnytykseen siksi rennolla asenteella, että se ei ole vaikea eikä tuskallinen homma. Niin olikin ollut helppo homma. Kivut ei olleet olleet juuri menkkoja pahemmat.
Ei se noinkaan aina mene. Vähän kuin menisi rennolla asenteella hammaslääkäriin: "poraaminen ei satu jos en jännitä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Montakohan kersaa ap on jo pyöräyttänyt. Aloitus sentään viime vuosikymmeneltä.
Suunniteltu sektio on kuulemma vielä pahempi kuin synnytys. Kaveri valittaa aina. On kuuulemma niin hirveän kivulias kokemus, että kukaan ei pysty kuvittelemaan, jos ei ole kokenut. Sillä ei tosin ole kokemusta alatiesynnytyksestä, mutta se ei kuulemma voi mitenkään olla sektiota kauheampaa eikä kivuliaampaa.
Vierailija kirjoitti:
Montakohan kersaa ap on jo pyöräyttänyt. Aloitus sentään viime vuosikymmeneltä.
Toivottavasti bongaa oman aloituksen ja tulee kertomaan. Ois jännä tietää onko luku jäänyt nollaan, vaan onko sittenkin jopa innostunut.
Sattuihan se niin paljon, etten olis ikinä osannut kuvitella sellaista kipua. Ja mulle laitettiin epiduraali....
Supistukset oli älyttömän kivuliaita. Epiduraali auttoi niihin hetkellisesti, jolloin pääsin aukeamaan paremmin, kun rentouduin.
Mutta ponnistusvaihe oli taas ihan hirveän kivulias. Se polttelu alkoi uudelleen, eikä epiduraali enää auttanut. Ponnistaessa tuntui, että lantio halkeaa. Aivan, kuin lasta olisi kaivettu pihalle rautalapiolla.
En pelännyt synnytystä ennen ekaa synnytystä, mutta jos pitäisi mennä uudelleen, niin tuskin osaisin suhtautua niin kevyesti toisella kerralla. Pelkäisin sen sattuvan yhtä paljon, kuin ekalla kerralla.
Toisen lapsen jälkeen repesin niin pahasti, että hoitajakin sanoi toiselle hoitajalle, että on kuin tilkkutäkkiä ompelis. Kivunlievityksenä mitäänauttamaton ilokaasu. Ei he ... tti. Kivut oli todella kovat, enkä istunut 2 kuukauten kuin toisella kankulla varovasti ja siihen vielä ukko tunki lähentelemään ja aliarvio tuskini. Synnytkjsen loputtua sanoin hoitajille etten ikinä enää tule tänne. Ukonkin heitin pihalle, kun lapset oli tarpeeksi isoja. Onneksi on ihana vakituinen työ ja saan olla vapaa nyt. Ja turha vähätellä vaikeita, kivuliaita synnytyksiä.
No sitten et synnytä. Simple as that.
Olin iloisesti hämmästynyt, kun tyttäreni alkuvuodesta kertoi ettei synnytys ollut mitenkään erityisen kivulias. Nykyään saa kivunlievitystä tarvittaessa synnytyksen läpi.