En uskalla tehdä lapsia kun pelkään niin h e lvetisti synnytystä!

Synnytystä enemmän pelottaisi se kaikki naisen harteille jäävä vastuun määrä, yksipuolinen valistus ehkäisystä ja kaikki ne valvotut yöt joita kukaan muukaan ei hoida. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jaa.. olen hoikka, pieni lantioinen 24v nainen ja ajattelin että synnytykseni on varmaan aivan kauheaa tuskaa. No ei ollut ollenkaan.. kipu oli kyllä kauheaa, mutta koko touhu oli 5 tunnissa ohi. Eikä se kipu NIIN kauheaa ollut mitä olisin kuvitellut etukäteen. Eli itse kuvittelin paljon pahempaa mitä totuus oli. Toinen lapsi on haaveissa lähivuosina. Ei jäänyt traumoja :)

Viidessä TUNNISSA ohi ikään kuin se olisi jokin helpotus!? Mä en kestä menkkakipuja viittä minuuttia.

No jos et edes viittä tuntia kestä niin miten kuvittelet kestäväsi loppu elämäsi..

Ei synnyttäminen aina kamalaa ole. Itselläni esikoisen synnytys sattui hieman enemmän kuin toisen, mutta missään vaiheessa kipu ei ollut sellaista, etten olisi sietänyt sitä enää. Epiduraali ja ilokaasu auttoivat paljon ja tuottivat välillä jopa euforisen olon. Toisen synnytyksessä tunsin korkeintaan epämukavuutta ja painetta, kun kipulääkitys oli ajoitettu niin hyvin. Kummatkin vauvani ovat olleet yli 4kg painoisia ja kummankin synnytys on kestänyt yli vuorokauden. Siitä huolimatta, jos voisin valita, synnyttäisin ennemmin kuin menisin esim. hammaslääkäriin.

Muista, että synnytyskokemuksia on yhtä monta, kuin on synnyttäjiä. Synnyttäminen on harvoin kivaa, mutta ei aina kauheaakaan. Synnytyskertomukset ovat myös tavallaan naisten inttijuttuja ja toisinaan - kuten inttijuttujakin - niitä saatetaan dramatisoida. Pidä siis kuunnellessasi pää kylmänä äläkä anna pelon olla lapsihaaveidesi tiellä. Kaikkia synnyttäminen pelottaa jossain vaiheessa, mutta usein raskauden loppuvaiheessa paksu ja hankala olo alkaa suorastaan jo v***ttamaan niin paljon, että synnytyksen käynnistyminen on helpotus. :) Pelostasi voit jutella jo odotusaikana ja esittää etukäteen toiveesi synnytyksen suhteen (esim. kivunlievitys), mikä voi helpotta pelon hallintaa.

Mä menen samaan ryhmään. En halua tulla raskaaksi. Jos tulisin vahingossa raskaaksi, luultavasti alkuun jotkin hormonit pakottaisivat minut odottamaan, mutta kyllä se synnytyspelko puskee päälle niin voimakkaana, että päätyisin aborttiin vielä odotusajan alkuvaiheilla. En ole niin "tunnesiteilevä" ihminen.

Pari kertaa on tullut koettua myös käsite "synnytyspaska" (eli siis niin ison pökäleen ulostaminen, että se käy hengityksineen ja kipuineen ja lukuisine ponnistuksineen melkein synnytyksestä), ja molempien kertojen jälkeen olen hoiperrellut pöntöltä pystyyn uupuneena ja kumarassa, tuskanhiki otsalla helpotuksen hikeen sekoittuen, ja vannonut, etten ikinä synnytä, jos paskominen voi ottaa ihmiseen näin jumalattomasti, ja synnytyksessä voi vielä tapahtua molemmat yhtä aikaa.

Minulla takana neljä alatiesynnytystä. Tiedän olleeni onnekas, eikä lapsia varmaan olisi näin montaa, jos kokemukseni olisivat huonoja. Kertaan lyhyesti ja lopulta ajatuksiani...

Eka synnytys. Olin 25 kun eka syntyi, mielestäni ihan aikuinen, mutta koin silti tytöttelyä ja vähättelyä. Itse synnytys meni ok. Pitkään se kesti, mutta en kokenut erityisen pahana. Ponnistusvaihe 12 minuuttia, minusta ponnistusvaihe ei koskaan ole ollut se pahin (avautumisvaihe on). Olen aika tieteellinen tyyppi, joten koin suurta mielenkiintoa siihen mitä tapahtuu. Istukan näkeminen oli kiinnostavaa. Olin tosi hyvässä kunnossa heti, kaksi tikkiä tuli. Epiduraalilla mentiin.

Toka synnytys luomuna, koska syntyi niin vauhdilla. Ponnistusvaihe 8 minuuttia. Todella voimaannuttava kokemus vaikka mieli ei meinannut pysyä mukana siinä, että noin nopeasti eteni. Ei tikin tikkiä, ehdottivat polikliinistä synnytystä mutta en halunnut.

Kolmas synnytys aika normi. Kesto 4 h, ilokaasulla mentiin. Ponnistusvaihe 3 minuuttia. Taaskaan ei yhtään tikkiä, todella hyvä mutta väsynyt olo synnytyksen jälkeen. Ponnistin jakkaralla, mikä oli hieno kokemus.

Neljäs hyvin samankaltainen kuin kolmas. Kesto 4 h, vauvan ponnistin yhdellä supistuksella. Ilokaasua käytin. Ei tikkejä, erinomainen olo heti synnytyksen jälkeen. Oikeasti olisin voinut lähteä vaikka lenkille.

Tuossapa omiani. Synnytykset voivat siis mennä myös erittäin hyvin, mutta voi olla, että verrattain nuori ikä, hyvä kudostyyppi (joustava, ei esim. raskausarpiakaan koskaan), normaalipaino ja ok kunto auttavat.

Se mitä kuitenkin kaipaisin olisi tietynlainen avoimuus synnytysten suhteen ja keskusteleva, kannustava asenne. Varmasti on niin, että valitettavasti kaikilla ei kaikki mene ihan putkeen, mutta eikö sitäkin asiaa voisi lähestyä rakentavammin? Meinaan, kun odotin esikoista, sain kuulla vain kauhujuttuja ja sellaista "odotapas vaan" - tyyppistä pelottelua. Onkin tosi kivaa kuunnella noita... Kun asiaa voisi lähestyä ihan rehellisesti sanoen, että minulla ikäviä asioita olivat nämä nämä ja nuo, mutta sinulla kaikki voi mennä vallan mainiosti. Kertoa asiallisesti niistä ikävistä asioista ja pohjata ne faktoihin. Se auttaisi käsittelemään myös niitä ajatuksia, että mitä jos tapahtuukin jotain ikävää. Ja jos on hyviä kokemuksia, kertoa niistä ilman muuta. Parhaimmillaan synnytys voi olla hieno kokemus ja kipu aidosti siedettävää.

Eka synnytys oli kauhea, koska "tiesin" että synnyttäminen on kauheaa, "enkä kestä sitä". Vaikeinta jälkikäteen ajateltuna oli se, että menetti ensimmäistä kertaa oman elämän hallinnan tunteen.

Ja tuntemattoman pelko, kun ei ollut ennen kokenut synnytystä. Synnyttäneet naiset nauttivat kertoessaan niitä kauhukertomuksiaan. Ehkä kokivat tyytyväisyyttä siitä, että olivat kestäneet synnytyksensä? Tai purkivat omaa traumaansa?

On hyvä, että asioista puhutaan. Mielestäni voisi kuitenkin vähän suodattaa miten puhuu ensisynnyttäjälle tai yleensä naiselle, joka ei ole synnyttänyt. Synnyttäneiden kesken niitä kokemuksia voisi vertailla kaikkine yksityiskohtineen.

En usko, että synnyttämätön kuuntelija saisi siitä mitään muuta kuin lisää pelkoa, joka kuitenkin Suomessa on suurimmaksi osaksi perusteetonta. Kaikkea kamalaa voi sattua milloin vaan muutenkin, mutta muissa yhteyksissä kukaan ei tiedottaisi etukäteen kaikkea mahdollista, mikä voi mennä pieleen.

Fiksuimmat kommentit tuli omalta äidiltä, tyyliin

"Tottakai se sattuu. Ai miten paljon? No jonkun verran enemmän kuin kuukautiskivut, mutta kyllä sä siitä selviät. Toisilla voi olla vaikeempaa, mutta mulla oli aika helppoja. Ja monesti se on niin tyttärelläkin, jos äidillä on ollu helppoo!"

Rennompi ote ei mulla ekankaan kanssa olis huono juttu ollut. Sain kuitenkin lisää lapsia. Kauhukertomuksia en ikinä ole kellekään synnyttämättömälle kertonut.

Varmasti monia pelottaa synnytys. Osaatko sanoa, että olisiko mitään faktaa tai synnytystarinaa tms. joka vähentäisi pelkoasi? Minuakin arvelutti aluksi, mutta viimeisillään raskaana ne alkaneet supistukset olivat helpotus. Olin niin kyllästynyt siihen tynnyrinä olemiseen. Ja synnytyskipu on erilaista, kun tietää, että se on hyvästä, kohtu toimii ja tuo vauvaa ulos.

Synnytys on kuitenkin suurelta osin vain odottelua, mikäli kipulääkkeitä on saatavilla. Jotkut nukkuvatkin siinä välissä. Vauva laskeutuu itsestään tosi alas ja sitten kun avautuminen on tapahtunut, niin pitäisi ponnistaa vain pää muutaman senttimetrin verran ulos. Loput tulee helpommin. Se on usein nopea vaihe, jos äidillä on fyysistä voimaa tarpeeksi.

Epiduraali on loistava! En tuntenut sen vaikutuksen alaisena lainkaan kipua odotellessani avautumista. Muutenkin sairaalassa kätilöt ovat todella kannustavia ja ihania. Siellä on synnyttäjä hyvissä käsissä. :)

Vierailija kirjoitti:

Kekkkilä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muakin pelottaa synnytys, raskaus ja varsinkin se, että lapselle tapahtuisi jotain synnytyksessä tai nyt yleensäkin. Lisäksi pelkään sitä, että repeäisin pahasti, tai että jotenkin sekoaisin siitä kivusta, tai että olisi vaikeaa kiintyä vauvaan traumaattisen/kivuliaan kokemuksen takia. Mua on helpottanut se, että olen lukenut aiheesta paljon ja päättänyt, että kun aika on, niin toivon sektiota ja aion pitää puoleni sen saadakseni. Ymmärrän riskit, ja tiedän että sekään ei kivutonta ole, mutta sektio on jotenkin "paremmin hallinnassa", ja yksinkertaisesti mielikuva siitä on turvallisempi kuin alatiesynnytyksestä. Ihmettelen kovasti muiden asenteita sektiota kohtaan, ei mua ainakaan kiinnosta miten muut haluavat synnyttää.

Niin se on vain mielikuvaasi että se on turvallisempaa, mutta kun se ei ole turvallisempaa sinulle eikä lapsellesi. Kaikki on päässäsi, eli kun ajattelet ja luet faktaa oikein niin huomaat että terveellä synnyttäjällä alatiesynnytys on turvallisin. Kaikkea ei voi hallita eikä pidä, siihen pitää tottua, se on elämää.

Höpö höpö, suunniteltu sektio turvallisin vaihtoehto, myös tutkimuksissa todettu. Kalliimpi yhteiskunnalle ja tämän takia sen puolesta joutuu edelleen taistelemaan. Kaikkea ei voi ehkä hallita, mutta se ei ole syy hyväksyä kaaosta ja tehdä huonoja ratkaisuja. Kannattaa harjoitella elämän hallintaa, kaikilla elämän osa-alueilla.

Höpö höpö, mikä tutkimus? Laitappa vähän faktaa.

”Keisarileikkaus on monessa tilanteessa lapsen hengen ja terveyden pelastava toimenpide, ja myös äidin sairauksien perusteella joskus aiheellinen. Perinataalikuolleisuus ei kuitenkaan ole vähentynyt siinä suhteessa kuin keisarileikkaukset ovat yleistyneet (Wagner 1994). Keisarileikkaus on suuri toimenpide, ja päätöksen siitä tulee perustua huolelliseen harkintaan. Toimenpide altistaa äidin ylimääräisille riskeille toipumisen aikana ja tulevissa raskauksissa. Myöskään lapselle keisarileikkaus ei ole yksiselitteisesti helppo ja turvallisempi tapa syntyä silloin, kun normaalille synnytykselle ei ole estettä. Kansallisten gynekologiyhdistysten kattojärjestö FIGO on ottanut eettisissä ohjeissaan kan- nan, että keisarileikkauksia ei tule tehdä ilman lääketieteellistä aihetta (Schenker ja Cain 1999).”

Olisi mukava saada vähän uudempia tutkimuksia kehiin... 24 ja 19 vuotta vanhojen julkaisujen siteeraaminen ei ole ihan pätevää argumentointia.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä, sektio on todellakin paljon tuskattomampi ja helpompi operaatio kuin alapääsynnytys! Ei jää pysyviä vaurioita ja saa niin hyvät lääkkeet, että kipua ei tunnu. Kolmantena päivänä on jo ihan "terve" ja lähes kivuton, särkylääkkeitä saa lähinnä varuiksi, koska jos antaa kivun yltyä on sitä paljon hankalampi enää lääkitä kuin ennakoivasti. Toki kiireelliset ja hätäsektiot on erikseen ja niissä tietenkin suuremmat riskit yms. mutta täytyy ottaa huomioon, että yleensä edellämainituissa yritetty ensiksi alatiesynnytystä tuloksetta ja siten päädytty leikkaukseen. Eli suosittelisin sitä suunniteltua sektiota. Toki se itseäkin pelotti alkuun, koska en ollut ennen ollut sairaalassa saati leikkauksessa, mutta oli pelon arvoista, ettei ollut kipuja ja toipuminen otti muutaman päivän.

Kyllähän sektiosta nimenomaan jää pysyvä vaurio. Ne leikatut vatsalihakset.

Alatiesynnytyksistä mulle ja monelle muulle ei ole jäänyt mitään vaurioita. Ei tikin tikkiä edes.

Toisilla toisin päin. Ei suunniteltu sektio ole sen vaarallisempi kuin mikään muukaan leikkaus, eikä ketään muitakaan leikkaukseen meneviä pelotella sillä että komplikaatioita varmasti tulee. Kun niitä ei suurimmalle osalle tule. Itselläni sektio oli helpompi.

Eri

Alatiesynnytys on kuitenki ainoa josta voi selvitä täysin ilman pysyviä vaurioita koska vatsalihasten katkaisu kyllä on pysyvä vaurio.

Vatsalihakset siirtyy sivuun kasvavan kohdun tieltä. Viimeisillään raskaana olevan naisen vatsalihakset ovat kohdun vierellä, eivät edessä. Sektiossa leikataan vatsanpeitteiden läpi, ei lihasten. Valoja päälle nyt.

218 lisää vielä, että 217 kirjoitti tosi hienosti sen, mitä itsekin yritin sanoa. Juuri tuolla tavalla kerrottu synnyttäjän kokemus olisi ollut se tuki ja rohkaisu, jonka olisin halunnut ensimmäistä odottaessani kuulla. Sen sijaan, että minuun purettiin omia traumoja.

Itse olisin halunnut synnytyksen jälkeen vielä käydä asioita läpi vaikka neuvolassa. Ehkä siitä olisi hyötyä monellekin äidille, ettei tarvitsisi "kertoa tosiasioita" niille, joihin se kipeimmin iskee.

Olen alle 35v 3lasta synnyttänyt, ei se synnytys niin paljoa satu ja tosiaan kaikki kivut loppuvat ihan seinään kun vauva on ulkona, pahin kipu (omalla kokemuksellani) on pään ponnistus, supistukset riippuvat aikalailla siitä missä ne tuntee, selässä tuntuviin supistuksiin auttaa kauratyyny tai kuumavesipullo, vatsaan en osaa sanoa, en myöskään kivunlievityksistä tiedä kun en ekan kanssa ehtinyt saamaan ja kakkosen ja kolmosen kanssa en sit enää edes halunnut, vieläkin olisin valmis synnyttämään, migreeni ja kova hammassärky on mun mielestä pahempia kun synnytys, tosiaan jos sen epiduraalin ottaa ja vaikutus lakkaa, kun synnytys käynnissä niin uskon että kiou tuntuu pahemmalta mitä oikeasti on, itse pelkäsin ennen myös synnytystä ja ajattelin etten halua omia lapsia se takia, mutta sitten lakkasin miettimästä ja päätin lapsen tehdä ja nyt niitä onki kolminkerroin :)

Lisään vielä että eka synnytys kesti 8h toka 1h ja kolmas 30min, ekassa pieni repeämä 2tikkiä, tokassa pieni nirhauma/hankauma ei tikkejä, 3 ei mitään, ainoo että synnytyksen jälkeen on ihan pirunmoinen nälkä ja jano, itse vetelin synnytykse aikana pillimehua, johon kätilö tokas että oon fiksu kun oon ottanut pilli mehuja mukaan, kun mobesti synnyttäjällä hiki ja jano ja pyytää vettä mutta ei pysty mukista juomaan kesken synnytyksen.

Se sama alle 35v 3lapsen äiti

Kaksi synnytystä takana. Toinen alakautta ja oli vaikea.

Toisen synnytin suunnitellulla pelkosektiolla ja se oli ihan iisiä. Jostain syystä sektiosta liikkuu hirveästi väärää ja kauhujuttuja. Hätäsektiot ym varmaan vääristää tilastoja. Jos raskaudut niin Facebookissa on loistava pelkosektioryhmä jossa saat aitoa tietoa.

Minulla on ollut aina kauhea sairaalakammo. Melkein pyörryin synnytysvalmennuksessa kun puhuttiin puudutuspiikeistä. Synnytyspäivänä pysyin kotona kiltisti niin kauan kuin supistusten välit olivat tarpeeksi tiheät. Olin etukäteen päättänyt että en ota epiduraalia repeämisvaaran vuoksi. Olisin kuitenkin sairaalassa sen todellakin ottanut mutta oli jo liian myöhäistä. Ilokaasun voimalla sen kuitenkin kestin ja tikkejä ei tarvittu lainkaan. Eli kun ei puuduteta täysin tunnottomaksi naisen vartalo kyllä kertoo miten tehdään

Se sattuu todellakin ja maailmassa on muutenkin liikaa ihmisiä

Itse en ymmärtänyt pelätä. Nyt vielä puoli vuotta tapahtuneen jälkeen näen painajaisia että joutuisin uudelleen synnyttämään, pelkään uutta raskautta niin paljon etten ole vieläkään uskaltautunut ns. takaisin hevosen selkään. Tosin hermokivut ovat yhä lähes jokapäiväisiä. Lapsi on ihana ja olen hänestä kiitollinen, mutta raskaus ja synnytys, ei kiitos ikinä enää.

Vierailija kirjoitti:

Eli kun ei puuduteta täysin tunnottomaksi naisen vartalo kyllä kertoo miten tehdään

Höpöhöpö. Ei minullekaan ehditty mitään epiduraaleja tai muita antaa ja metsään meni kuitenkin. Oksitosiinitipastakaan ei ollut apua kun tilanne ei edennyt, väliliha auki ja imukupilla mukula ulos. Silti repesin ja kahteen otteeseen kursittiin kasaan. Ehkä vartaloni sitten on vain tyhmä. Tosin "synnyttäjän lantiotani" kehuttiin lääkärissä kovasti, mutta ei tainnut olla lantiosta kiinni tällä kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Kekkkilä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muakin pelottaa synnytys, raskaus ja varsinkin se, että lapselle tapahtuisi jotain synnytyksessä tai nyt yleensäkin. Lisäksi pelkään sitä, että repeäisin pahasti, tai että jotenkin sekoaisin siitä kivusta, tai että olisi vaikeaa kiintyä vauvaan traumaattisen/kivuliaan kokemuksen takia. Mua on helpottanut se, että olen lukenut aiheesta paljon ja päättänyt, että kun aika on, niin toivon sektiota ja aion pitää puoleni sen saadakseni. Ymmärrän riskit, ja tiedän että sekään ei kivutonta ole, mutta sektio on jotenkin "paremmin hallinnassa", ja yksinkertaisesti mielikuva siitä on turvallisempi kuin alatiesynnytyksestä. Ihmettelen kovasti muiden asenteita sektiota kohtaan, ei mua ainakaan kiinnosta miten muut haluavat synnyttää.

Niin se on vain mielikuvaasi että se on turvallisempaa, mutta kun se ei ole turvallisempaa sinulle eikä lapsellesi. Kaikki on päässäsi, eli kun ajattelet ja luet faktaa oikein niin huomaat että terveellä synnyttäjällä alatiesynnytys on turvallisin. Kaikkea ei voi hallita eikä pidä, siihen pitää tottua, se on elämää.

Höpö höpö, suunniteltu sektio turvallisin vaihtoehto, myös tutkimuksissa todettu. Kalliimpi yhteiskunnalle ja tämän takia sen puolesta joutuu edelleen taistelemaan. Kaikkea ei voi ehkä hallita, mutta se ei ole syy hyväksyä kaaosta ja tehdä huonoja ratkaisuja. Kannattaa harjoitella elämän hallintaa, kaikilla elämän osa-alueilla.

Höpö höpö, mikä tutkimus? Laitappa vähän faktaa.

”Keisarileikkaus on monessa tilanteessa lapsen hengen ja terveyden pelastava toimenpide, ja myös äidin sairauksien perusteella joskus aiheellinen. Perinataalikuolleisuus ei kuitenkaan ole vähentynyt siinä suhteessa kuin keisarileikkaukset ovat yleistyneet (Wagner 1994). Keisarileikkaus on suuri toimenpide, ja päätöksen siitä tulee perustua huolelliseen harkintaan. Toimenpide altistaa äidin ylimääräisille riskeille toipumisen aikana ja tulevissa raskauksissa. Myöskään lapselle keisarileikkaus ei ole yksiselitteisesti helppo ja turvallisempi tapa syntyä silloin, kun normaalille synnytykselle ei ole estettä. Kansallisten gynekologiyhdistysten kattojärjestö FIGO on ottanut eettisissä ohjeissaan kan- nan, että keisarileikkauksia ei tule tehdä ilman lääketieteellistä aihetta (Schenker ja Cain 1999).”

Kiitos näistä tiedoista, mutta kerros nyt mitä sille lapselle voi tapahtua sektiossa?? Siis mitä oikeasti? Missään ei tästä asiasta tietoa. Ainoastaan sanotaan, että vaarallista on, voi niin kovin vaarallista. Mutta siis miten on vaarallista vauvalle?

Ensimmäisen jälkeen olin sitä Mieltä ettei koskaan enää, putket poikki heti. Mutta kahden vuoden päästä olin jo kivut unohtanut. Toinen synnytys meni mahottoman hyvin kun tiesi mitä odottaa. Yllättävin tuska oli ekassa mulle se pakonomainen ponnistamisen tarve, toisella kertaa osasin toimia oikein.

Onhan se kova paikka, mutta valmistautumalla kunnolla kestettävissä. Ja loppujen lopuksi synnyttäminen on ihan helppoa niiden Lasten kasvattamiseen verrattuna 😁

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kekkkilä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muakin pelottaa synnytys, raskaus ja varsinkin se, että lapselle tapahtuisi jotain synnytyksessä tai nyt yleensäkin. Lisäksi pelkään sitä, että repeäisin pahasti, tai että jotenkin sekoaisin siitä kivusta, tai että olisi vaikeaa kiintyä vauvaan traumaattisen/kivuliaan kokemuksen takia. Mua on helpottanut se, että olen lukenut aiheesta paljon ja päättänyt, että kun aika on, niin toivon sektiota ja aion pitää puoleni sen saadakseni. Ymmärrän riskit, ja tiedän että sekään ei kivutonta ole, mutta sektio on jotenkin "paremmin hallinnassa", ja yksinkertaisesti mielikuva siitä on turvallisempi kuin alatiesynnytyksestä. Ihmettelen kovasti muiden asenteita sektiota kohtaan, ei mua ainakaan kiinnosta miten muut haluavat synnyttää.

Niin se on vain mielikuvaasi että se on turvallisempaa, mutta kun se ei ole turvallisempaa sinulle eikä lapsellesi. Kaikki on päässäsi, eli kun ajattelet ja luet faktaa oikein niin huomaat että terveellä synnyttäjällä alatiesynnytys on turvallisin. Kaikkea ei voi hallita eikä pidä, siihen pitää tottua, se on elämää.

Höpö höpö, suunniteltu sektio turvallisin vaihtoehto, myös tutkimuksissa todettu. Kalliimpi yhteiskunnalle ja tämän takia sen puolesta joutuu edelleen taistelemaan. Kaikkea ei voi ehkä hallita, mutta se ei ole syy hyväksyä kaaosta ja tehdä huonoja ratkaisuja. Kannattaa harjoitella elämän hallintaa, kaikilla elämän osa-alueilla.

Höpö höpö, mikä tutkimus? Laitappa vähän faktaa.

”Keisarileikkaus on monessa tilanteessa lapsen hengen ja terveyden pelastava toimenpide, ja myös äidin sairauksien perusteella joskus aiheellinen. Perinataalikuolleisuus ei kuitenkaan ole vähentynyt siinä suhteessa kuin keisarileikkaukset ovat yleistyneet (Wagner 1994). Keisarileikkaus on suuri toimenpide, ja päätöksen siitä tulee perustua huolelliseen harkintaan. Toimenpide altistaa äidin ylimääräisille riskeille toipumisen aikana ja tulevissa raskauksissa. Myöskään lapselle keisarileikkaus ei ole yksiselitteisesti helppo ja turvallisempi tapa syntyä silloin, kun normaalille synnytykselle ei ole estettä. Kansallisten gynekologiyhdistysten kattojärjestö FIGO on ottanut eettisissä ohjeissaan kan- nan, että keisarileikkauksia ei tule tehdä ilman lääketieteellistä aihetta (Schenker ja Cain 1999).”

Olisi mukava saada vähän uudempia tutkimuksia kehiin... 24 ja 19 vuotta vanhojen julkaisujen siteeraaminen ei ole ihan pätevää argumentointia.

-eri

Vanhakin tutkimus on parempi kuin ”musta tuntuu” argumentointi.

Edelleen odotan vastausta mikä tutkimus osoittaa, että suunniteltu sektio olisi normaalia alatiesynnytystä turvallisempi sekä äidille että lapselle?