En uskalla tehdä lapsia kun pelkään niin h e lvetisti synnytystä!

Minulla synnytys kesti 21 tuntia ,enkä pyynnöistäni huolimatta saanut muuta kipulääkitystä, kuin ilokaasu!

Siitä ei ollut mitään apua. Lapsi oli isokokoinen (4,5kg) ja lopulta vedettiin imukupilla pois.

Silmistäni katkesi verisuonet ja minulle tuli kolmannen ja toisen asteen repeämät alapäähän!

Kuukauden istuin kumirenkaan päällä kotiin päästyäni.

Synnytyslääkäri (nainen) tuli käytävällä vastaan ja käänsi päänsä pois.

Maailman kamalin synnytys ja arvaatte varmaan, että EI E N ÄÄ IKINÄ!

Tämä on tosi tarina, enkä halua peloitella. Kerroin vaan oman kokemukseni. Surullista ja ikuiset traumat.

Ja aikaa kulunut jo 16 vuotta.

Minä pelkäsin synnytystä niin että  meinasi jäädä lapset saamatta. Pahimmat traumat aiheutti tätini mässäilemällä kaikilla synnytyksillään liioitellen kaikkea. 

Kaksi lasta olen synnyttänyt, esikoisen 35v. ja enkelivauvan (lähes täysiaikainen) 41v. Näitä aarteita yritettiinkin sitten ihan tosissaan monta vuotta, joten en suosittele odottamaan noin kauan. On kipua, on, mutta ei kestämätöntä. Suosittelen äitiysjoogaa, auttoi minua. Minulla oli kova luotto siihen että synnärin henkilökunta on rautaisia ammattilaisia ja  tämä piti paikkansa ainakin tuossa meidän yliopistosairaalassa.  

Esikoisen synnytyksessä sain epiduraalin kun pyysin ja imukuppiulosautto lopulta koska olin niin kipeä, tulehdusarvot huiteli 200 kieppeillä. Tikattiin ja kunnolla ja arkana oli paikat kun tunto palasi. Olin tosi kateellinen niille jotka pystyivät istumaan suht normaalisti kun itse hädin tuskin toisella kankulla. Mutta se palkinto oli todellakin vaivan arvoinen.

Enkelivauvan synnytys oli tietysti erilainen koska salissa ei itkeneet muut kuin äiti ja isä, muuten oli hiljaista. Pelotti koska perätilassa, mutta itse synnytys oli helppo, vauva vain liukui ulos ja päätä piti ponnistaa kaksi kertaa. Kroppaa tosin pehmiteltiin kolme päivää oksitosiinilla ennenkuin antoi pienen syntyä. Järkyttävä ja erilainen kokemus mutta silti tärkeä. Kohtukuolemia tapahtuu Suomessa n.200 joka vuosi. En halua  pelotella  mutta tämä on minun kokemaani. 

Minulla ainakin kävi niin että lapsen saamisen halu voitti kaikki pelot. Kuuntele itseäsi. 

Miksi naisia ylipäänsä kiinnostaa toisten synnytystavat nimenomaa negatiivisessa mielessä? Erityisesti alatiesynnyttäjistä osa tuntuu olevan henkeen ja vereen sektiota vastaan. Miksi? Eihän se ole teiltä pois, jos joku toinen haluaa sektion. Se ei tee teistä yhtään huonompia tai parempia, se ei vaikuta teihin mitenkään. Sektiosynnyttäjien en ole kuulleen arvostelleen alatiesynnyttäjiä.

On monia tapoja onnistua :)

No jos lapsia haluaa (kuten itse halusin) niin sitä on vain mentävä synnyttämään. Tietenkään kukaan ei halua repetyä yms mutta synnytyksessähän voi käydä vaikka mitä, jos oikein huono tuuri käy. Etukäteen voi suunnitella vaikka mitä ja kuinka paljon ja päätyä hätäsektioon.

Vierailija kirjoitti:

Miksi naisia ylipäänsä kiinnostaa toisten synnytystavat nimenomaa negatiivisessa mielessä? Erityisesti alatiesynnyttäjistä osa tuntuu olevan henkeen ja vereen sektiota vastaan. Miksi? Eihän se ole teiltä pois, jos joku toinen haluaa sektion. Se ei tee teistä yhtään huonompia tai parempia, se ei vaikuta teihin mitenkään. Sektiosynnyttäjien en ole kuulleen arvostelleen alatiesynnyttäjiä.

On monia tapoja onnistua :)

Juuri tämä asenne ihmetyttää, ikäänkuin oltaisiin katkeria ettei itse älytty vaatia. Nut on vaan pakkp hehkuttaa miten upea kokemus oli ja paikat on nyt paremmassa kunnossa kuin ennen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi naisia ylipäänsä kiinnostaa toisten synnytystavat nimenomaa negatiivisessa mielessä? Erityisesti alatiesynnyttäjistä osa tuntuu olevan henkeen ja vereen sektiota vastaan. Miksi? Eihän se ole teiltä pois, jos joku toinen haluaa sektion. Se ei tee teistä yhtään huonompia tai parempia, se ei vaikuta teihin mitenkään. Sektiosynnyttäjien en ole kuulleen arvostelleen alatiesynnyttäjiä.

On monia tapoja onnistua :)

Tämä on kysymys jota voisi pohtia laajemminkin äitiyteen liittyvissä asioissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muakin pelottaa synnytys, raskaus ja varsinkin se, että lapselle tapahtuisi jotain synnytyksessä tai nyt yleensäkin. Lisäksi pelkään sitä, että repeäisin pahasti, tai että jotenkin sekoaisin siitä kivusta, tai että olisi vaikeaa kiintyä vauvaan traumaattisen/kivuliaan kokemuksen takia. Mua on helpottanut se, että olen lukenut aiheesta paljon ja päättänyt, että kun aika on, niin toivon sektiota ja aion pitää puoleni sen saadakseni. Ymmärrän riskit, ja tiedän että sekään ei kivutonta ole, mutta sektio on jotenkin "paremmin hallinnassa", ja yksinkertaisesti mielikuva siitä on turvallisempi kuin alatiesynnytyksestä. Ihmettelen kovasti muiden asenteita sektiota kohtaan, ei mua ainakaan kiinnosta miten muut haluavat synnyttää.

Niin se on vain mielikuvaasi että se on turvallisempaa, mutta kun se ei ole turvallisempaa sinulle eikä lapsellesi. Kaikki on päässäsi, eli kun ajattelet ja luet faktaa oikein niin huomaat että terveellä synnyttäjällä alatiesynnytys on turvallisin. Kaikkea ei voi hallita eikä pidä, siihen pitää tottua, se on elämää.

Höpö höpö, suunniteltu sektio turvallisin vaihtoehto, myös tutkimuksissa todettu. Kalliimpi yhteiskunnalle ja tämän takia sen puolesta joutuu edelleen taistelemaan. Kaikkea ei voi ehkä hallita, mutta se ei ole syy hyväksyä kaaosta ja tehdä huonoja ratkaisuja. Kannattaa harjoitella elämän hallintaa, kaikilla elämän osa-alueilla.

Allip kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epiduraalilla puudutettuna se sektiokin tehdään. Enpä oo kuullut että kukaan olis sanonut leikkaamisen sattuvan. Joten kyllä se on tehokas lääke[/quot

Se on kylläkin spinaalipuudutus.

Molempia puudutuksia käytetään sekä sektiossa että alatiesynnytyksessä joten miten kukaan voi ajatella ettei tehokkaita lääkkeitä olis.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole lapsia mutta samanikäiset naistuttuni saivat lapset tahoillaan noin 35 vuotiaana. Toinen synnytti hätäsektiolla eikä sanonut kuin että kaikki oli ihan hirveää. Ei pystynyt puhumaan asiasta juurikaan. Toisella lapsi ei meinannut tulla ulos ja joutui pihtisynnytykseen. Hänkään ei pystynyt juurikaan puhumaan aiheesta ja ymmärsin että oli ollut ihan kamalaa ja pitkittynyttä koko synnytys. Kumpikaan ei halua enää lapsia.

Itse en ole äiti'materiaalia' joten parempi olla lisääntymättä.

Ja halusin kertoa tämän rehellisesti, en pelotellakseni.

Niin, harmillista ettei heille kummallekin tehty SUUNNITELTUA sektiota. Sillä lailla synnytyksestä olisi todennäköisesti jäänyt erilaiset ajatukset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukkaro kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauhujuttuja ei kannattaisi kuunnella ja etukäteen ei oikein voi tietää, miten tulee menemään. Epiduraali auttaa (ainakin minulla auttoi) ja synnytyksistä ei jäänyt kauhutarinoita kerrottavaksi. Kukaanhan ei sinne menisi nykyaikana uudestaan, jos olisi täysin epäinhimillistä ja kestämätöntä.

Hyvin sanottu, etukäteen ei voi tosiaan yhtään tietää, että ihan on korkeemman kädessä mitä tapahtuu ja sitten vaan kotona kadut, ettet vaatinut SUUNNITELTUA sektiota, että vähän vois etukäteen ajatella miten homma tulee menemään. Että ohjeenasi alatiesynnyttäjille on, älä mieti tulevaa, kun alapää on säpäleinä, et muuta pysty miettimäänkään ja elämäsi on pilalla, niin nauti nyt ja ole huoleton?

Mutta kun suunniteltu sektiokin voi johtaa komplikaatioihin ja pahimmillaan äidin kuolemaan? Ymmärrätkö että se sektio on samalla tavalla riski kuin alatiesynnytyskin?

Ihan samallatavalla voidaan sanoa, että epäonnistunut alatiesynnytys voi johtaa lapsen kuolemaan tai vammautumiseen. Tiedän useitakin tapauksia, joissa lapsi on vammautunut hapenpuutteen tms. takia epäonnistuneessa synnytyksessä. Sen sijaan en tiedä yhtään lasta, joka olisi vammautunut sektiolla syntyessään.

Niinpä, suunniteltu sektio on todellakin kaikista turvallisin tapa saattaa lapsi maailmaan vai osaako joku kertoa miten lapsi voisi siinä vammautua? Alatiesynnytyksissähän vauvoille sattuu yhtä sun toista, mutta on aina vaan niin kovin turvallista..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muakin pelottaa synnytys, raskaus ja varsinkin se, että lapselle tapahtuisi jotain synnytyksessä tai nyt yleensäkin. Lisäksi pelkään sitä, että repeäisin pahasti, tai että jotenkin sekoaisin siitä kivusta, tai että olisi vaikeaa kiintyä vauvaan traumaattisen/kivuliaan kokemuksen takia. Mua on helpottanut se, että olen lukenut aiheesta paljon ja päättänyt, että kun aika on, niin toivon sektiota ja aion pitää puoleni sen saadakseni. Ymmärrän riskit, ja tiedän että sekään ei kivutonta ole, mutta sektio on jotenkin "paremmin hallinnassa", ja yksinkertaisesti mielikuva siitä on turvallisempi kuin alatiesynnytyksestä. Ihmettelen kovasti muiden asenteita sektiota kohtaan, ei mua ainakaan kiinnosta miten muut haluavat synnyttää.

Niin se on vain mielikuvaasi että se on turvallisempaa, mutta kun se ei ole turvallisempaa sinulle eikä lapsellesi. Kaikki on päässäsi, eli kun ajattelet ja luet faktaa oikein niin huomaat että terveellä synnyttäjällä alatiesynnytys on turvallisin. Kaikkea ei voi hallita eikä pidä, siihen pitää tottua, se on elämää.

Pelkään kipua, joten en halua kokea supistuksia enkä ponnistusvaihetta. En halua olla tunteja tilassa, missä saan jatkuvasti pelätä, mitä tapahtuu seuraavaksi. En halua, että repeän pahasti (kuten sukulaisnaiselle kävi, on muuten edelleen inkontinenssipotilas ja synnytyksestä melkein 30 vuotta, korjausleikkauksia tehty). Suunniteltu sektio on myös lapselle hyvin turvallinen, ja jos äiti kokee sen paremmaksi vaihtoehdoksi itselleen, niin mikä sinä olet asiaan puuttumaan. Jokaisen ihan oma asia.

Kenelle valitan, jos tuleekin repeämät, jotka vaikuttaa vaikka koko loppuelämän? Kenelle valitan jos lapsi saa jonkun vamman synnytyksessä? Kuka siinä auttaa? Ei kukaan. Mieti, kun niin kävisi vain siksi, että en pitänyt puoliani asian suhteen, jos myöntyisinkin alatiesynnytykseen, vaikka olen aina halunnut sektion. Sektiossakin on riskejä, mutta niihin olisi helpompi suhtautua, sillä se olisi oma valinta. Ihmettelen edelleen, miksi muita tämä asia kiinnostaa, sillä ei sillä ole mitään merkitystä muiden elämään.

Kenelle valitan että sain geenivirheen vanhemmaltani niin että munuaiseni posahtavat viimeistään 70 v?

Sinun sektiovalinnastasi voi aiheutua lapselle ongelmia aikuisuudessa astman ja allergian muodossa.

Eli sinä kärsit hallinnan menettämisen pelosta. Elämää ei voi hallita, lapsi voi sairastua tai vammautua, taikka kuolla rattijuopon alle. Elämässä ei voi loppujen lopulta hallita kaikkea, eikä elämää voi elää peläten.

Kaikkea voi tosiaan tapahtua, mutta turhaan sitä alatiesynnytystä glorifioidaan, jopa vauvan ja äidin hengen uhalla. Kyllä, alatiesynnytyksellä on paljon etuja sektioon verraten, mutta mielestäni Suomessa mennään liian pitkälle sen suosimisen kanssa. Astma ja allergia voi tulla joka tapauksessa tai olla tulematta. Synnytyksessä pitäisi ottaa ensisijaisesti huomioon äidin toive, toki tukien ja alatiesynnytyksen etuja korostaen, mutta ei siihen pakottaen. Itse olen synnyttänyt onnistuneesti ja ilman traumoja alateitse, mutta kannatan silti vapautta valita.

Kyllä tosiaan. Synnytys on kamalinta, mitä olen koskaan tehnyt. Sitä ei voi kenellekään synnyttämättömälle kuvailla. Avaavat supistukset oli ihan tuskaa, kesti mulla monta päivää ja lopulta olin niin puhki, että huusin joka supistuksella. Sitten sain epiduraalin, joka toimi täydellisesti. Tunsin paineen ja ponnistuksen tarpeen, mutta en kipua. Ponnistus itsessään oli taas vaihteeksi hirveintä, mitä olen ikinä tehnyt. Tuntuu siltä, että koko perc repeää. Mulla kesti 20 minuuttia, toisilla menee tunti. Toiset ei osaa edes ponnistaa oikein. Tikkejä en saanut, kun en ollut idiootti ja ponnistanut selällään. Ponnistakaa hyvät ihmiset kyljellään tai polvillaan. Uloste ja veri lensi.

Eikö kuulostakin kamalalta? Tekisin sen uudelleen ihan koska vain. Koska vaikka se oli kamalinta ikinä, se oli myös maailman parasta ikinä, eikä sitäkään voi sellainen ymmärtää, joka ei ole sitä kokenut. Kun saat oman vauvan syliisi, kannettuasi sitä n. 9kk, tehtyäsi naisen työn saadaksesi hänet turvallisesti ulos. Sitä ei vaan pysty sanoin kuvailemaan <3

Vierailija kirjoitti:

Epiduraalilla puudutettuna se sektiokin tehdään. Enpä oo kuullut että kukaan olis sanonut leikkaamisen sattuvan. Joten kyllä se on tehokas lääke

Annostus on tarkka. Ystävätär alkoi tuntea viiltämisen kesken operaation. Piti lisätä puudutetta.

Vierailija kirjoitti:

Minä pelkäsin synnytystä niin että  meinasi jäädä lapset saamatta. Pahimmat traumat aiheutti tätini mässäilemällä kaikilla synnytyksillään liioitellen kaikkea. 

Kaksi lasta olen synnyttänyt, esikoisen 35v. ja enkelivauvan (lähes täysiaikainen) 41v. Näitä aarteita yritettiinkin sitten ihan tosissaan monta vuotta, joten en suosittele odottamaan noin kauan. On kipua, on, mutta ei kestämätöntä. Suosittelen äitiysjoogaa, auttoi minua. Minulla oli kova luotto siihen että synnärin henkilökunta on rautaisia ammattilaisia ja  tämä piti paikkansa ainakin tuossa meidän yliopistosairaalassa.  

Esikoisen synnytyksessä sain epiduraalin kun pyysin ja imukuppiulosautto lopulta koska olin niin kipeä, tulehdusarvot huiteli 200 kieppeillä. Tikattiin ja kunnolla ja arkana oli paikat kun tunto palasi. Olin tosi kateellinen niille jotka pystyivät istumaan suht normaalisti kun itse hädin tuskin toisella kankulla. Mutta se palkinto oli todellakin vaivan arvoinen.

Enkelivauvan synnytys oli tietysti erilainen koska salissa ei itkeneet muut kuin äiti ja isä, muuten oli hiljaista. Pelotti koska perätilassa, mutta itse synnytys oli helppo, vauva vain liukui ulos ja päätä piti ponnistaa kaksi kertaa. Kroppaa tosin pehmiteltiin kolme päivää oksitosiinilla ennenkuin antoi pienen syntyä. Järkyttävä ja erilainen kokemus mutta silti tärkeä. Kohtukuolemia tapahtuu Suomessa n.200 joka vuosi. En halua  pelotella  mutta tämä on minun kokemaani. 

Minulla ainakin kävi niin että lapsen saamisen halu voitti kaikki pelot. Kuuntele itseäsi. 

Tämä on hyvä neuvo, olen samaa mieltä.

Ja olen todella pahoillani puolestanne. En osaa kuvitella tuskaanne.

Vierailija kirjoitti:

Synnyttäminen sattuu kyllä, kipu on kuukautiskipumaista mutta monin verroin kovempaa. Kipu ei synnytyksen edetessä kauheasti pahene kun oma keho lähettää lievitystä ja turtuu vähän. Luulen että kauhukokemukset tulee siitä että on otettu eåiduraali (vie usein kivun TÄYSIN pois) ja sen vaikutus on lakannut niin synnytyksen ollessa pitkällä keho hyppää kipuun suoraan ilman turtumista.

Kipu lakkaa sillä sekunnilla kun vauva tulee ulos.

Mulla kyllä vauvan syntymän jälkeen tunnettiin mahaa, kun istukka ei meinannut irrota. Sitten seuraavat päivät kärsittiin jälkisupistuksista. Ja joillain on vaikeuksia istua synnytyksen jälkeen.

Näiden pelottelujen jälkeen täytyy todeta ap:lle, että mulle synnytys oli paljon pienempi paha kuin luulin etukäteen. Toki se sattui, mutta ei yhtään niin paljon kuin luulin. Etukäteen ei kuitenkaan tiedä, millainen synnytys on edessä.

Adoptiossa voi olla omat haasteet, kun adoptiolapsella on taustalla hylkäämiskokemus.

Ei synnyttäminen, minusta ollut hirveää eikä sattunut niin paljon. Eka synnytys kolmessa tunnissa ja toinen kahdessa. Ei repeämiä eikä mitään kivunlievitystä. Ja kipu tosiaan lakkasi heti, kun lapsi oli syntynyt. Olisin voinut lähteä vaikka lenkille heti synnytyksien jälkeen. Verenvuotoa oli kummallakin kerralla alle 50 ml ja mahakin katosi ennen sairaalasta pääsyä. Tiedän, että kaikilla ei mene näin, mutta ei synnyttäminen kaikille hirveääkään ole. Tuntii, että naiset välillä kilpailee, kenellä oli hirvein synnytys. Ovatko synnytystarinat naisten inttitarinoita?

Mutta raskaanaolo.....ei ei ei. Aivan hirveää. Vitutti 24/7 ja muuttuva keho ahdisti, vaikka raskaus ei näkynyt oikeiden vaatteiden alta edes lasketun ajan päivänä. Taaksepäin kallistunut kohtu, niin ei hoikallakaan naisella raskaus juuri näkynyt, mutta olo oli kuin lihavalla valaalla.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa synnytyksistä menee ongelmitta. Osalle tulee pieniä komplikaatioita, sairaalassa niihin varaudutaan. Isommat komplikaatiot ovat harvinaisia.

Tottakai noita kauhutarinoita piisaa, eihän ongelmattomissa ole mitään mehukasta kerrottavaam

Itse synnyttänyt kahdesti, ei ongelmia.

Täällä sellainen, jonka kohdalle osui iso komplikaatio. Kyllä meitä on. Ja sitten meinasikin henki lähteä. Jouduin kolmeen suureen leikkaukseen lyhyessä ajassa. Sitä kipua ei voi sanoin kuvata, mutta olen varma, että h e l vettikin on siihen verrattuna kiva paikka.. Loppuelämä menee totutellessa fyysisiin kipuihun ja henkiseen ihmetykseen, mitä oikein tapahtui. Komplikaatiot ovat ehkä harvinaisia, mutta sille, jonka kohdalle se osuu, se onkin totisinta totta. Elämä on arvaamatonta.

Kekkkilä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muakin pelottaa synnytys, raskaus ja varsinkin se, että lapselle tapahtuisi jotain synnytyksessä tai nyt yleensäkin. Lisäksi pelkään sitä, että repeäisin pahasti, tai että jotenkin sekoaisin siitä kivusta, tai että olisi vaikeaa kiintyä vauvaan traumaattisen/kivuliaan kokemuksen takia. Mua on helpottanut se, että olen lukenut aiheesta paljon ja päättänyt, että kun aika on, niin toivon sektiota ja aion pitää puoleni sen saadakseni. Ymmärrän riskit, ja tiedän että sekään ei kivutonta ole, mutta sektio on jotenkin "paremmin hallinnassa", ja yksinkertaisesti mielikuva siitä on turvallisempi kuin alatiesynnytyksestä. Ihmettelen kovasti muiden asenteita sektiota kohtaan, ei mua ainakaan kiinnosta miten muut haluavat synnyttää.

Niin se on vain mielikuvaasi että se on turvallisempaa, mutta kun se ei ole turvallisempaa sinulle eikä lapsellesi. Kaikki on päässäsi, eli kun ajattelet ja luet faktaa oikein niin huomaat että terveellä synnyttäjällä alatiesynnytys on turvallisin. Kaikkea ei voi hallita eikä pidä, siihen pitää tottua, se on elämää.

Höpö höpö, suunniteltu sektio turvallisin vaihtoehto, myös tutkimuksissa todettu. Kalliimpi yhteiskunnalle ja tämän takia sen puolesta joutuu edelleen taistelemaan. Kaikkea ei voi ehkä hallita, mutta se ei ole syy hyväksyä kaaosta ja tehdä huonoja ratkaisuja. Kannattaa harjoitella elämän hallintaa, kaikilla elämän osa-alueilla.

Höpö höpö, mikä tutkimus? Laitappa vähän faktaa.

”Keisarileikkaus on monessa tilanteessa lapsen hengen ja terveyden pelastava toimenpide, ja myös äidin sairauksien perusteella joskus aiheellinen. Perinataalikuolleisuus ei kuitenkaan ole vähentynyt siinä suhteessa kuin keisarileikkaukset ovat yleistyneet (Wagner 1994). Keisarileikkaus on suuri toimenpide, ja päätöksen siitä tulee perustua huolelliseen harkintaan. Toimenpide altistaa äidin ylimääräisille riskeille toipumisen aikana ja tulevissa raskauksissa. Myöskään lapselle keisarileikkaus ei ole yksiselitteisesti helppo ja turvallisempi tapa syntyä silloin, kun normaalille synnytykselle ei ole estettä. Kansallisten gynekologiyhdistysten kattojärjestö FIGO on ottanut eettisissä ohjeissaan kan- nan, että keisarileikkauksia ei tule tehdä ilman lääketieteellistä aihetta (Schenker ja Cain 1999).”

Itse en osannut pelätä kun ei ollut kokemusta. Typerää kuunnella muiden juttuja ja alkaa pelätä sellaista mistä et tiedä miten itse sen koet. Kannattaa koittaa ainankin kerran.

Vierailija kirjoitti:

Itse en osannut pelätä kun ei ollut kokemusta. Typerää kuunnella muiden juttuja ja alkaa pelätä sellaista mistä et tiedä miten itse sen koet. Kannattaa koittaa ainankin kerran.

Mua harmittaa etten tiennyt mitään. Olis lapset jääny hankkimatta.

Ensimmäinen kiireellisellä sektiolla 13 tunnin puskemisen ja pelkän ilokaasun ilokaasun voimalla ulkomailla. Toinen pelkopolin jälkeen kiireellisellä sektiolla Naistenklinikalla.