Olen pyörätuolissa oleva nuori tyttö ja inhoan elämääni

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Offtopic mutta onnistuuko seksin harrastaminen?

Miksi tämä tuntuu kiinnostavan kaikkia????? Mutta joo, kyllä onnistuu, ehkä vain suuremman mielikuvituksen kanssa. -ap

No yleensä miehiä kiinnostaa seksi ja sä olet kohta 18v nainen eli siinä parhaassa harrastusiässä.

Eikö juuri seksistä saisi elämäniloa?

Vierailija kirjoitti:

Ikävää kulla, että sinulla on noin raskasta! En voi kuvitellakaan millaista. Olet kuitenkin urhea ja sitkeä, kun olet kestänyt tähänkin asti. Olet älykäs ja hyvä kirjoittamaan. Suosittelisin kokeilemaan kannabista, mietoa ja pienen määrän aluksi. Voisi auttaa noihin moniinkin raskaisiin ongelmiin, mahdollisesti. Se on yksilöllistä. Tietenkin saatavuus ja muut käytännön jutut siihen liittyen ovat luku sinänsä. Olisi hyvä jos voisit puhua jollekin luotettavalle ihmisille noista tunnelmistasi, tunteistasi ja ajatuksista. Jollekin joka ei ainoastaan kauhistele, saatikka mitätöi, sivuuta tms. Ammattiauttaja voisi olla sellainen. Jotenkin tuli tekstistäsi sellainen tunne, että olisi ylipäätään antoisaa keskustella kanssasi, ja tutustua sinuun, ihan vain ihmisenä. Ainakin meitä yhdistää tuollainen raskas mieliala, minulla se on ”vain” masennuksen, ja vähän ikävästi menneen elämän takia. Toivotan voimia! Ajattelen sinua.

Oi kiitos, kommenttisi lämmitti kovasti! Ja joo, kannabiksen saanti ja käyttö voisi olla hieman hankalaa, ollaan yritetty saada lupaa lääkekannabikseen, mutta sitä ei heltynyt. -AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Offtopic mutta onnistuuko seksin harrastaminen?

Miksi tämä tuntuu kiinnostavan kaikkia????? Mutta joo, kyllä onnistuu, ehkä vain suuremman mielikuvituksen kanssa. -ap

No yleensä miehiä kiinnostaa seksi ja sä olet kohta 18v nainen eli siinä parhaassa harrastusiässä.

Eikö juuri seksistä saisi elämäniloa?

Lihakseni ovat niin jäykät, että en tiedä pystyisinkö rentoutumaan tarpeeksi. Myöskin seuran löytäminen on haastavaa, kun en juuri mihinkään pääse yksin. -AP

Vierailija kirjoitti:

Kaverini on kädetön ja jalaton. Hän opiskeli dippa inssiksi. On alansa töissä. Nai mukavan normaalin miehen. Perusti perheen. Asenne ratkaisee. Kuten meillä "terveilläkin". Onnea ja tavoitteita sinullekin elämääsi!

Kiitossamoin, ihana kuulla! -AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ateisti28 kirjoitti:

tarvitset psykiatrista hoitoa

tällaiset ulostulot osoittavat että olet vaaraksi itsellesi ja muille

Itse olet vaaraksi. Kuinka ilkeä voi ihminen olla?

miksi et halua että masentunut saa apua?

Kuka on niin sanonut? Tuollaiset kommentit ovat kuitenkin puhdasta ilkeyttä eivätkä auta tosiaankaan ketään.

Minunkin elämä on yhtä pskaa, vaikken olekaan pyörätuolissa. Olen asperger-ihminen ja yhteiskunnan mielestä vain taakka. Pitääkin oppia rakastamaan vain itseään, koska on ihan turha olettaa että muut piittaa millään tasolla.

aloittaja kirjoitti:

Pahoittelen jo aluksi, jos teksti on epäselvää - kirjoitin tämän tunnekuohussa.

Taustaa: Synnyin keskosena rv. 26 ja sen seurauksena sain CP-vamman, joka on minulla niin paha, että joudun olemaan pyörätuolissa (spastinen tetraplegia). Käyn lukion viimeistä vuotta ja minulla on jonkin verran kavereita, joista yksikään ei ole pyörätuolissa. Täytän pian 18 vuotta.

Lyhyt tiivistelmä: Koen, että elämäni ei ole elämisen arvoista kipujen takia sekä koen olevani taakka sekä läheisilleni että yhteiskunnalle.

1. Spastisuus eli liiallinen lihasjännitys haittaa elämää. Tarvitsen apua vessaan ja sänkyyn siirtymisessä, jalkani eivät siis kanna ollenkaan. Saan syötyä ja juotua sekä kirjoitettua tietokoneella, mutta peseytymisessä, pukeutumisessa, liikkumisessa yms. tarvitsen apua. En saa kelattua itse, koska käteni ovat niin jäykät, etteivät taivu. Tämä lihasjännitys aiheuttaa myös kovia kipuja, johon ei kipulääkkeistä ole apua. Sängyssä saan sentään käännyttyä itse. Spastisuuteen tarkoitetut lääkkeet eivät ole toimineet minulla. Kipuja on aikalailla päivittäin, ja tarvitsen apua miltei kaikessa arkipäivän fyysisissä asioissa.

2. Nyt täysi-ikäistyessä kaikki kaverini ovat saaneet ajokortit ja lähtevät ex tempore baariin/matkalle yms, niin minua ei kutsuta mukaan. Tai että onhan se hankalaa pyörätuolin kanssa lähteä minnekään ex tempore, mutta silti se tuntuu pahalta, kun muut ns. elävät vapaudessa ja minä olen tavallaan oman kehoni vanki. Heillä ei ole oikein aikaa minulle enää ja olen paljon itsekseni.

3. Haluaisin myöskin opiskelemaan lääketieteelliseen ja erikoistua tutkijaksi, jotta minusta ehkä olisi jotain hyötyä jollekin. Vammaisena koen olevani hyödytön ja taakka kaikille. Tämä hyödyttömyyden tunne kalvaa minua joka päivä, kun tuntuu, ettei minusta ole mihinkään.

4. Joka aamu, kun herään odotan iltaa, että pääsen takaisin nukkumaan. En saa iloa oikeastaan enää mistään. Tuntuu, että jos kuolisin pois kaikilla olisi helpompaa, koska koen olevani maanvaiva, kun minua pitää auttaa todella paljon. Edes kirjoittaminen tai lukeminen eivät enää tee onnelliseksi.

Tuntuu, ettei 18 vuotta täyttävän elämä kuulu olla tällaista ja tuntuu, että menetän vammani takia paljonkin asioita, joita haluaisin kokea. Ei tämä ole sellaista elämää, jota haluaisin elää. Olen yrittänyt puhua tunteistani kavereille ja läheisille, mutta he vain sanovat, että olisit kiitollinen, ettei sulla ole syöpää tms tai olisit kiitollinen, että pystyt syömään ja puhumaan kunnolla. Koetan olla positiivinen ja kiitollinen, mutta nyt tuntuu vain, että en osaa nähdä itselläni tulevaisuutta esim. millainen olen 10 vuoden päästä. En pysty olemaan kiitollinen, haluaisin vain niin kovasti olla normaali. Olen kohdannut myös ennakkoluuloja, jotka ovat satuttaneet ja jättäneet jälkensä.

Saa kysellä lisää, jos jotain tulee mieleen, ja jos joku luki tämän kokonaan, niin olen kiitollinen. Tuntuu vain, etten jaksa enää tätä paskakehoa tai -elämää.

Hei

Kirjoitat hyvin ja rehellisesti. Tiedostat omat, aidot tunteesi.

Kuulostaa ikävältä, että toisten mielestä sinun pitäisi olla onnellinen, ettet sairasta syöpää tms. sairautta. He tarkoittava varmasti vain hyvää, jota elämässäsi on vähintäänkin jonkin verran. Ymmärrän, ettet voi olla kovin onnellinen. En varmasti minäkään olisi vastaavassa tilanteessa. Kyyneleet tulivat silmiin jo pelkästä kirjoituksesi lukemisesta niin miltä se mahtaisikaan tuntua, jos olisi itse tuossa tilanteessa.

Päivittäset kivut ovat varmasti hirveät ja vaikea kestää. Lisäksi kaverisikin tuntuvat unohtaneet sinut riennoistaan. Tämä herättää ymmärtettävästi hylkäämistunteita. Kukapa siitä pitäisi, että kaverit unohtavat. Ei varmasti kukaan - ei terveetkään.

Tuossa tilanteessa on varmasti luonnollista tuntea olevansa maanvaiva vaikka sitä ei oikeasti olisikaan. Halu olla itsenäinen ja tulla omillaan toimeen varmasti lisää tätä maanvaivatunnetta.

Jotenkin kuitenkin ajattelisin niin, kaikesta huolimatta, että sinusta ollaan ylpeitä. Olet lukiossa ja tähtäimesi on korkeammalle, lääketieteelliseen ja tutkijaksi. Nämä opinahjot ovat hienoja ja arvostettavia ihan jo fyysisesti terveidenkin keskuudessa. Ja taustasi huomioiden arvostus vain nousee. Lisäksi vaikutat hienolta ihmiseltä, kukapa siitä ei olisi ylpeä.

Valitettavasti en osaa auttaa sinua tilanteessasi, mutta vielä jotain kuitenkin haluan sanoa. En voi muuta kuin ihailla ja arvostaa sitkeyttäsi, vastoinkäymisistä huolimatta eteenpäin menoasi, uralla korkealle tähtäämistäsi, pärjäämistäsi kaikesta huolimatta.

Sinä, jos kuka, oleta vahva ja nostan hattua 🎩👌

Voimia! ❤️

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

älä tee sitten sitä virhettä että kun saat henkoht avustajan, niin alat sille purkamaan katkeruuttasi

Kaikki vammaisethan tekevät näin!

Miksi tässä ketjussa saa haukkua vammaisia?

Ehdottomasti kannattaa hakea uudestaan psykologin tai terapeutin apua. Siellä voisit avautua suoraan näistä synkemmistä ajatuksista, joita läheiset eivät ilmeisesti kestä kuulla.

auttaja kirjoitti:

ateisti28 kirjoitti:

tarvitset psykiatrista hoitoa

tällaiset ulostulot osoittavat että olet vaaraksi itsellesi ja muille

näiden masentuneiden hoidossa sähköshokkihoito on tehokkain

lääkehoidon ja sähköshokkihoidon yhdistelmä on tehokkain

Vierailija kirjoitti:

Hienoa kuitenkin, jos pystyt lukemaan itsellesi ammatin ja pystyy työskentelemään.

Itsellä on ammatti, mutten saa työtä, kun on sekä liikkumisrajoite että näkökykyrajoite. Tämä alkoi mulla 24-vuotiaana vaivata, mutta on synnynnäinen. Oon ollu vuosikymmenet ilman työtä.

Nuo kipusi on ikäviä. Ehkä tulevaisuudessa keksitään uusia lääkkeitä, mutta ei voi tietää.

Tutustu vertaisiisi, jotta pystyisitte

matkailemaan ym.

Ehkä löydät sopivan miehen ja saat perheen.

Kiitos tsemppiä sinullekin! -AP 

Olen itse lääkäri. Monet meistä lääkäreistä ja lääkikseen pyrkivistä tulevat lääkikseen juuri jonkin oman tai läheisen sairauden motivoimana, tiedostetusti tai vähemmän tiedostetusti. Jotkus taas ovaat lääkärisuvuista ja ryhtyvät lääkäreiksi kun eivät muutakaan keksi. 

Lääkäriopintosi eivät ehkä ole mahdottomia, mutta kovin paljon joustoja ja poikkeuksia pitäisi kohdallasi tehdä. Lääkäriyteen kun kuuluu myös aika paljon tekemistä, havaintojen tekemistä omilla käsillä. En tiedä olisitko lopulta tyytyväinen omaan lääkäriyteesi, kun se poikkeaisi niin paljon siitä mitä muilta lääkäreiltä vaaditaan tutkintoonsa.

Ja tietysti, sinne lääkikseen pitää myös ensin päästä.

Itse olen vanhemmiten ihmetellyt miksi juuri sinne piti mennä. Ei se lääkäröinti aina niin hauskaa ole. Ihmiset odottavat lääkäriltä vastauksia ja apua kaikkiin asioihin maan ja taivaan välillä, vastuu on iso, arvostelun kohteena saa olla aina. Itsellä on aina riittämätön olo. Miksi ei yhtä hyvin olisi voinut ruveta tekemään jotain mikä on hauskaa? Luovaakin ehkä? 

Jos sulla päätä riittää niin yritä nyt keksiä joku hauskempi työ.

Vierailija kirjoitti:

Hei,

Olen pahoillani puolestasi. Käytkö terapiassa, jos et niin suosittelen, se voisi ainakin jollain tavalla auttaa. Minua itseäni terapia on auttanut paljon masennuksen kanssa.

Aion kyllä aloittaa terapian hetimiten! Tsemppiä myös sinulle!

Oikeestiko täällä ihmiset vit*uilee sairaalle ihmiselle ja lyö ihmistä, jota on jo lyöty tarpeeksi!!??

Hävetkää, ei teilläkään taida kovin hyvin mennä.

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, ymmärrän tuskasi ja uskon, että elämäsi on rankkaa, mutta....sinulla on kuitenkin haave, opiskelu tutkijaksi. Ole sinnikäs ja pyri päämäärääsi, sillä sitä kautta saat uutta sisältöä elämääsi, yritä olla antamatta periksi.

Muutaman vuoden päästä saatat olla aivan eri mieltä asioista, sillä terveilläkin nuorilla on usein tunne, että ei jaksaisi millään.

Olen jo vanha ihminen ja kokenut yhtä ja toista ja kokemukseni ovat saaneet minut fatalistiksi, sillä moni vaikea asia onkin johtanut ajanmittaan hyviin asioihin.

Elämälläsi on aivan varmasti tarkoitus. Saatat keksiä tutkijana jonkun parnnuskeinon johonkin vaikeaan sairauteen, mietipä sitä.

t. mummeli

Kiitos paljon tsempistä!<3 -ap

Vierailija kirjoitti:

Oikeestiko täällä ihmiset vit*uilee sairaalle ihmiselle ja lyö ihmistä, jota on jo lyöty tarpeeksi!!??

Hävetkää, ei teilläkään taida kovin hyvin mennä.

psykiatrit ovat hyvin sairaita ihmisiä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

älä tee sitten sitä virhettä että kun saat henkoht avustajan, niin alat sille purkamaan katkeruuttasi

Kaikki vammaisethan tekevät näin!

Miksi tässä ketjussa saa haukkua vammaisia?

Ei ole tarkoitettu haukkumiseksi. Päinvastoin kuin ensimmäinen kommentti. Olen tehnyt kymmeniä vuosia avustajantöitä vammaisten parissa, ja suurin osa heistä on ihania ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimia sulle ap!

Tarkoitus ei ole lannistaa, mutta mietin tuota lääkistä, niin lääkärin työ ja luonnollisesti opiskelu on melko fyysistä. Jo ykkösvuoden syksystä lähtien (ainakin omassa koulussani) tutkitaan toisia opiskelijoita tökkimällä sinne ja tänne, ja muutenkin on paljon käytännön läheistä tekemistä. Pelkkä kirjojen lukeminen ei riitä ja usein päivät ovat pitkiä, pitää siirtyä kampusalueelta toiselle, mahdollisesti ylimpään kerrokseen ilman hissiä (käsittämätöntä oikeastaan, pitää siirtyä ulkokautta jos ei talon sisällä voi kulkea rappusia pitkin). Ja pian opiskeluissa tulee vastaan potilaskontaktit, ja potilaita on melko hankala tutkia jos ei voi omia käsiään käyttää.

Eli ap, jos todella haluat lääkäriksi, nyt kannattaa ruveta selvittämään (niin kuin jo mainitsit) onko se kohdallasi mahdollista. Eli voitko saada erityislupia harkkoihin ja niin edespäin.

Mutta hienoa, että tutkijan ura kiinnostaa, heitä kaivataankin paljon (lääketieteen puolella!)

Alan ottamaan asiasta selvää heti ensi viikolla. Koetan myös selvittää, voiko joitain juttuja jättää pois, jos aikoo tutkijauralle -ap 

lääkärin tutkinnosta ei voi kyllä jättää pois oikein mitään. lääketieteen koulutusohjelmasta valmistuu lääketieteen lisensiaatteja jotka saa myös lääkärinoikeudet. potilasturvallisuuden vuoksi lääkäriksi ei voi valmistua jos ei käy kaikkia kursseja jotka tutkintoon kuuluu (esim kirurgia, anestesia). opinnoissa on myös opeteltava käsien käyttöä vaativia juttuja aika paljon esim intubointi, tipan laitto, ompelu ym. nämä on ihan lääkärin perusasioita.

En lukenut koko ketjua, mutta esteettömyydestä puhutaan kaikissa koulutusohjelmissa yliopistoissa. Lisäksi on useimmissa tiedekunnissa "tutkijavaihtoehto". Tiedän opiskelijoille räätälöidyn henkilökohtaisia opetussuunnitelmia. Kannattaa ottaa selvää.

Vierailija kirjoitti:

Ei se vapaa nuoruus ala tai lopu 18 ikäisenä, vaikka se siltä kyllä tuntuukin, älä huoli löydät varmasti mukavaa elämääsi, aikaa on vaikka kuinka 🤗

M45

Kiitos tsemppaavasta viestistä, koetan ajatella, että kyllä se tästä! -AP

Vierailija kirjoitti:

Oikeestiko täällä ihmiset vit*uilee sairaalle ihmiselle ja lyö ihmistä, jota on jo lyöty tarpeeksi!!??

Hävetkää, ei teilläkään taida kovin hyvin mennä.

Eikai täällä ole kukaan muu vittuillut kuin tuo yksi sairas henkilö, joka väittää ap:n olevan vaaraksi itselleen ja muille? Onneksi.