Olen pyörätuolissa oleva nuori tyttö ja inhoan elämääni

Vierailija kirjoitti:

Ap, mitä jos alkaisit kirjoittamaan blogia?

Heti kun mahdollista sinun kannattaisi ottaa puheeksi se että saisit henkilökohtaisen avustajan, äiti taatusti hoitaa sinua hyvin, mutta saisit itsenäisyyttä. Ja oma asunto myös toisi itsenäisyyttä, kysele vinkkejä sosiaalityöntekijältä.

Olen asiaa miettinyt, mutten tiedä, lukisiko sitä kukaan, kiitos hirveästi, tuo asuntoasia järjestyy viimeistään, kun muutan pois ja se toiv. tapahtuu parin vuoden sisään!

Vierailija kirjoitti:

Tuossa aiemmin joku kirjoittaja pohdiskeli sitä vaihtoehtoa, olisiko biologia tai kemia sinulle parempi vaihtoehto kuin lääkis. Olen itse ko. alan ihminen ja joudun valitettavasti kertomaan muutamia realiteetteja tästäkin alasta.

Biologian, kemian, biokemian, biotekniikan yms. alalla tehtävä tutkimus on laboratoriotutkimusta, ja Suomessa yliopistopuolella sitä tekevät tutkijat itse. Siis Suomen yliopistoissa ei ole resursseja siihen, että palkattaisiin laborantti tekemään labrat, ja tutkijat vain analysoisivat tulokset. Labrahommia on myös opiskelussa paljon - opiskeluun voidaan tietysti pystyä tekemään henkilökohtaisia mukautuksia joissain tapauksissa, mutta sitten tulevat työelämän realiteetit vastaan. Laboratoriotutkimus on käsillä tehtävää työtä, vaatii kohtalaisen normaalia käsien liikuttamiskykyä ja lisäksi tarkkaa hienomotoriikkaa esim. pienten kuoppalevyjen pipetoinnissa. Yliopistojen labratilat ovat säästötoimien takia myös usein pieniä ja ahtaita, pöydät lähtökohtaisesti seisomakorkeudessa ja tavaraa siellä täällä. En tiedä olenko vain jotenkin rajoittunut tässä, mutta aika vaikeaa olisi nähdä cp-vammainen siellä pyörätuolin kanssa sompailemassa. Toki jos saisit opinnot jotenkin mukautettua, voisit hakea töitä yritysmaailmasta, jossa yliopistokoulutetut eivät yleensä tee itse labratutkimusta - mutta niitä työpaikkoja ei todellakaan riitä kaikille.

Stephen Hawking taas teki huikean tutkijanuransa alalla, jossa asiat tapahtuvat enemmän tutkijan päässä kuin labrassa. Jos tällainen teoretisointi ei sinua innosta, niin ehkä sellainen jossa toimitaan enemmän tietokoneen kanssa, kun se sinulta tuntuu sujuvan? Lääketiedettä sivuavaa tutkimusta, joka ei olisi fyysistä vaan painottuisi enemmän tietokoneen näpyttelyyn, tarjoaisi esimerkiksi sellainen ala kuin bioinformatiikka. Googlaapa huviksesi, olisiko tuo sinua kiinnostavaa?

Tarkoitat varmasti hyvää, mutta vähän ankea ja turhakin kommentti. Tuollaiset mutuilut ”tuntuisi oudolta joku sähkärissä sompailemassa” ovat sekä tietämättömiä että jopa vahinkoa aiheuttavia. Kuten edellä sanottu, panostetaan Suomessa tasavertaisuuteen ja ei todella ole ongelma tai mikään laittaa tiloja siihen kuntoon, että pyörätuolilla pääsee liikkumaan. Jopa suututtaa tällainen ahdasmielisyys, vaikka hyvää ehkä tarkoititkin. Toivottavasti ap ei anna tällaisten kommenttien liikaa lannistaa vaan jaksaa selvittää oikeat faktat sopivista aloista.

Japanese hospitality kirjoitti:

Jeesus rakastaa

Itse en Jumalaan usko, mutta kiitos silti! -AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimia sulle ap!

Tarkoitus ei ole lannistaa, mutta mietin tuota lääkistä, niin lääkärin työ ja luonnollisesti opiskelu on melko fyysistä. Jo ykkösvuoden syksystä lähtien (ainakin omassa koulussani) tutkitaan toisia opiskelijoita tökkimällä sinne ja tänne, ja muutenkin on paljon käytännön läheistä tekemistä. Pelkkä kirjojen lukeminen ei riitä ja usein päivät ovat pitkiä, pitää siirtyä kampusalueelta toiselle, mahdollisesti ylimpään kerrokseen ilman hissiä (käsittämätöntä oikeastaan, pitää siirtyä ulkokautta jos ei talon sisällä voi kulkea rappusia pitkin). Ja pian opiskeluissa tulee vastaan potilaskontaktit, ja potilaita on melko hankala tutkia jos ei voi omia käsiään käyttää.

Eli ap, jos todella haluat lääkäriksi, nyt kannattaa ruveta selvittämään (niin kuin jo mainitsit) onko se kohdallasi mahdollista. Eli voitko saada erityislupia harkkoihin ja niin edespäin.

Mutta hienoa, että tutkijan ura kiinnostaa, heitä kaivataankin paljon (lääketieteen puolella!)

Alan ottamaan asiasta selvää heti ensi viikolla. Koetan myös selvittää, voiko joitain juttuja jättää pois, jos aikoo tutkijauralle -ap 

lääkärin tutkinnosta ei voi kyllä jättää pois oikein mitään. lääketieteen koulutusohjelmasta valmistuu lääketieteen lisensiaatteja jotka saa myös lääkärinoikeudet. potilasturvallisuuden vuoksi lääkäriksi ei voi valmistua jos ei käy kaikkia kursseja jotka tutkintoon kuuluu (esim kirurgia, anestesia). opinnoissa on myös opeteltava käsien käyttöä vaativia juttuja aika paljon esim intubointi, tipan laitto, ompelu ym. nämä on ihan lääkärin perusasioita.

Sairaus ei yhteiskunnassamme saa olla este opiskelulle tai työskentelylle.

Oppilaitokset ja työpaikat ovat velvollisia tekemään kohtuullisia muutoksia jotka auttavat selviytymään opiskelusta/työstä. Näihin mukautuksiin saa avustusta valtiolta, eli eivät aiheuta lisäkuluja työnantajalle.

Itse olen törmännyt näihin asioihin sairastuttuani invaliditeettia aiheuttavaan sairauteen. Olen saanut huomata että asiantuntevat tahot pystyvät ratkaisemaan hyvinkin hankalia ongelmia.

Kannattaa ainakin pyrkiä sinne lääkikseen.

Ja hakea sitten apua ja tukea tarpeen mukaan.

Invalidiliitosta pitäisi löytyä apua.

No kyllä tuossakin suhteessa jotain järkeä sentään pitää käyttää.

CP-vammaista poliisia tuskin Suomessa koulutetaan. Tai missään muuallakaan. enkä usko, että ap voi myöskään lähteä opiskelemaan vaikkapa fysioterapeutiksi tai toimintaterapeutiksi, tuskin sairaanhoitajaksikaan. Tai merikapteeniksi.

Ihan kaikki vaan ei ole kaikille mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Ap, mitä jos alkaisit kirjoittamaan blogia?

Heti kun mahdollista sinun kannattaisi ottaa puheeksi se että saisit henkilökohtaisen avustajan, äiti taatusti hoitaa sinua hyvin, mutta saisit itsenäisyyttä. Ja oma asunto myös toisi itsenäisyyttä, kysele vinkkejä sosiaalityöntekijältä.

Tässä on hyviä ideoita. Olet hyvä kirjoittaja, Ap.

Itse en voi olla alleviivaamatta että jos löydän punaisen langan, asiat alkavat järjestyä. Jotenkin kuin magneetti vetää hiukkasia samaan suuntaan, sen punaisen langan löytyminen mahdollistaa _parhaan_ erottamisen hyvistä vaihtoehdoista. Hyviäkin asioita voi joutua karsimaan, kun voimia ei ole rajattomasti (kenelläkään) - kipupotilaana itsellä kokemusta tästä. Koen elämäni silti, kivusta huolimatta tosi mielekkääksi.

Sinulla on seikkailu edessä, oman ytimesi löytäminen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa aiemmin joku kirjoittaja pohdiskeli sitä vaihtoehtoa, olisiko biologia tai kemia sinulle parempi vaihtoehto kuin lääkis. Olen itse ko. alan ihminen ja joudun valitettavasti kertomaan muutamia realiteetteja tästäkin alasta.

Biologian, kemian, biokemian, biotekniikan yms. alalla tehtävä tutkimus on laboratoriotutkimusta, ja Suomessa yliopistopuolella sitä tekevät tutkijat itse. Siis Suomen yliopistoissa ei ole resursseja siihen, että palkattaisiin laborantti tekemään labrat, ja tutkijat vain analysoisivat tulokset. Labrahommia on myös opiskelussa paljon - opiskeluun voidaan tietysti pystyä tekemään henkilökohtaisia mukautuksia joissain tapauksissa, mutta sitten tulevat työelämän realiteetit vastaan. Laboratoriotutkimus on käsillä tehtävää työtä, vaatii kohtalaisen normaalia käsien liikuttamiskykyä ja lisäksi tarkkaa hienomotoriikkaa esim. pienten kuoppalevyjen pipetoinnissa. Yliopistojen labratilat ovat säästötoimien takia myös usein pieniä ja ahtaita, pöydät lähtökohtaisesti seisomakorkeudessa ja tavaraa siellä täällä. En tiedä olenko vain jotenkin rajoittunut tässä, mutta aika vaikeaa olisi nähdä cp-vammainen siellä pyörätuolin kanssa sompailemassa. Toki jos saisit opinnot jotenkin mukautettua, voisit hakea töitä yritysmaailmasta, jossa yliopistokoulutetut eivät yleensä tee itse labratutkimusta - mutta niitä työpaikkoja ei todellakaan riitä kaikille.

Stephen Hawking taas teki huikean tutkijanuransa alalla, jossa asiat tapahtuvat enemmän tutkijan päässä kuin labrassa. Jos tällainen teoretisointi ei sinua innosta, niin ehkä sellainen jossa toimitaan enemmän tietokoneen kanssa, kun se sinulta tuntuu sujuvan? Lääketiedettä sivuavaa tutkimusta, joka ei olisi fyysistä vaan painottuisi enemmän tietokoneen näpyttelyyn, tarjoaisi esimerkiksi sellainen ala kuin bioinformatiikka. Googlaapa huviksesi, olisiko tuo sinua kiinnostavaa?

Tarkoitat varmasti hyvää, mutta vähän ankea ja turhakin kommentti. Tuollaiset mutuilut ”tuntuisi oudolta joku sähkärissä sompailemassa” ovat sekä tietämättömiä että jopa vahinkoa aiheuttavia. Kuten edellä sanottu, panostetaan Suomessa tasavertaisuuteen ja ei todella ole ongelma tai mikään laittaa tiloja siihen kuntoon, että pyörätuolilla pääsee liikkumaan. Jopa suututtaa tällainen ahdasmielisyys, vaikka hyvää ehkä tarkoititkin. Toivottavasti ap ei anna tällaisten kommenttien liikaa lannistaa vaan jaksaa selvittää oikeat faktat sopivista aloista.

Jep. Henkilökohtainen avustaja esim.

Voin myös vastailla kysymyksiin yleensäkin vaikeastivammaisena olemisesta yms. jos jotain kiinnostaa -AP!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, mitä jos alkaisit kirjoittamaan blogia?

Heti kun mahdollista sinun kannattaisi ottaa puheeksi se että saisit henkilökohtaisen avustajan, äiti taatusti hoitaa sinua hyvin, mutta saisit itsenäisyyttä. Ja oma asunto myös toisi itsenäisyyttä, kysele vinkkejä sosiaalityöntekijältä.

Olen asiaa miettinyt, mutten tiedä, lukisiko sitä kukaan, kiitos hirveästi, tuo asuntoasia järjestyy viimeistään, kun muutan pois ja se toiv. tapahtuu parin vuoden sisään!

Jos yhtään haluat blogia kirjoittaa ei kannata miettiä lukeeeko sitä kukaan, koska onhan olemassa sivuja mihin on koottu tietynaiheisia blogeja. Aletaanko kenenkään blogia lukea heti - en tiedä - mutta ajan kanssa kun sen joku löytää ja alkaa linkittää sitä. Kun olet aikasi kirjoittanut ja ellei kukaan tai monikaan ole lukenut ainahan sen voi lopettaa. Ainakin olet saanut siinä purettua ajatuksiasi, joten ei se hukkaan mene.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa aiemmin joku kirjoittaja pohdiskeli sitä vaihtoehtoa, olisiko biologia tai kemia sinulle parempi vaihtoehto kuin lääkis. Olen itse ko. alan ihminen ja joudun valitettavasti kertomaan muutamia realiteetteja tästäkin alasta.

Biologian, kemian, biokemian, biotekniikan yms. alalla tehtävä tutkimus on laboratoriotutkimusta, ja Suomessa yliopistopuolella sitä tekevät tutkijat itse. Siis Suomen yliopistoissa ei ole resursseja siihen, että palkattaisiin laborantti tekemään labrat, ja tutkijat vain analysoisivat tulokset. Labrahommia on myös opiskelussa paljon - opiskeluun voidaan tietysti pystyä tekemään henkilökohtaisia mukautuksia joissain tapauksissa, mutta sitten tulevat työelämän realiteetit vastaan. Laboratoriotutkimus on käsillä tehtävää työtä, vaatii kohtalaisen normaalia käsien liikuttamiskykyä ja lisäksi tarkkaa hienomotoriikkaa esim. pienten kuoppalevyjen pipetoinnissa. Yliopistojen labratilat ovat säästötoimien takia myös usein pieniä ja ahtaita, pöydät lähtökohtaisesti seisomakorkeudessa ja tavaraa siellä täällä. En tiedä olenko vain jotenkin rajoittunut tässä, mutta aika vaikeaa olisi nähdä cp-vammainen siellä pyörätuolin kanssa sompailemassa. Toki jos saisit opinnot jotenkin mukautettua, voisit hakea töitä yritysmaailmasta, jossa yliopistokoulutetut eivät yleensä tee itse labratutkimusta - mutta niitä työpaikkoja ei todellakaan riitä kaikille.

Stephen Hawking taas teki huikean tutkijanuransa alalla, jossa asiat tapahtuvat enemmän tutkijan päässä kuin labrassa. Jos tällainen teoretisointi ei sinua innosta, niin ehkä sellainen jossa toimitaan enemmän tietokoneen kanssa, kun se sinulta tuntuu sujuvan? Lääketiedettä sivuavaa tutkimusta, joka ei olisi fyysistä vaan painottuisi enemmän tietokoneen näpyttelyyn, tarjoaisi esimerkiksi sellainen ala kuin bioinformatiikka. Googlaapa huviksesi, olisiko tuo sinua kiinnostavaa?

Tarkoitat varmasti hyvää, mutta vähän ankea ja turhakin kommentti. Tuollaiset mutuilut ”tuntuisi oudolta joku sähkärissä sompailemassa” ovat sekä tietämättömiä että jopa vahinkoa aiheuttavia. Kuten edellä sanottu, panostetaan Suomessa tasavertaisuuteen ja ei todella ole ongelma tai mikään laittaa tiloja siihen kuntoon, että pyörätuolilla pääsee liikkumaan. Jopa suututtaa tällainen ahdasmielisyys, vaikka hyvää ehkä tarkoititkin. Toivottavasti ap ei anna tällaisten kommenttien liikaa lannistaa vaan jaksaa selvittää oikeat faktat sopivista aloista.

Olisi tosi mahtavaa, jos asiat olisivat niin, että olisit oikeassa! Suomessa yliopistoilla on kuitenkin tällä hetkellä tosi niukasti rahaa käytössä ja sen takia laitokset tinkivät vuokrakuluistaan. Labrat puristetaan puoleen siitä tilasta, joka aiemmin oli käytössä. Siellä on ihan oikeasti tosi ahdasta. Olisi kaikkien kannalta tosi hienoa, jos ei tarvitsisi sillä tavalla säästää ainakaan tilakuluissa, koska täyteen ahdetut minilabrat ovat hankalia ihan kaikille. Voihan tietysti olla, että jos isompi tila tarvittaisiin pyörätuolia käyttävän opiskelijan takia, niin rahaa saataisiinkin jostain eri kohdasta budjettia. En tiedä.

Kokonaisuutena tarkoitukseni ei ollut sanoa "ei onnistu, liian hankalaa, mahdotonta" vaan pikemminkin "kannattaa olla tietoinen tällaisista realiteeteista, selvittää mukauttamismahdollisuuksia juuri näihin asioihin liittyen, ehkä valita sellainen tutkimusala jossa nämä asiat eivät tule esteeksi" jne. On tosi hienoa että ap haluaa opiskella ja tehdä töitä! Mutta on myös yleistä, että tuossa iässä ei tule ajatelleeksi kaikkia asioita. En itsekään tullut.

Vierailija kirjoitti:

Elämäsi on varmasti hankalaa, kivuliasta ja haasteellista, kuten kuvasit. Onko sinun mahdollista pitää yhteyttä muihin, ikäisiisi pyörätuolilla liikkuviin? Vertaistuki on erittäin tärkeää ja voisit tavata ihmisiä, jotka ymmärtävät paremmin, mistä puhut.

Kivuista puhuisin sinuna sairaalan kipupoliklinikalla, koska lääkkeitä tulee koko ajan lisää.

Seuraatko mitään julkaisua, esimerkiksi Invalidiliiton tms. lehtiä? Niistä voi olla apua. 

Yliopistoajatuksesi on mielestäni erittäin fiksu, jos ala kiinnostaa sinua. Suosittelen, että luet pääsykokeisiin.

Sinä olet tärkeä ja arvokas ihminen, joten mielestäni sinun kannattaisi jutella mietteistäsi psykologin kanssa. Olet tärkeä omaisillesi ja ystävillesi. 

Toivotan sinulle mahdollisimman hyvää vointia, mukavia hoitajia ja kiinnostavaa uraa yliopistossa. :)

Tämä kirjoitus on harvinaisen hyväsydämisen ihmisen kirjoittama, kirjoitit niin mukavasti ja asiantuntevasti hänelle että tuli hyvä mieli pitkäksi aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Oletko lukenut Palmuasema-blogia? Kirjoittaja sähkärissä ja matkustelee todella paljon. Kirjoittaa esteettömästä matkustamisesta. Ja tiesithän, että jos haluaisit ulkomaille, tulee kunnan kustantaa avustajan kulut sekä myöntää lisätunteja matkan ajaksi? Minkä verran sulle on myönnetty avustustunteja? Uskoisin, että ainakin muuttaessasi toisella paikkakunnalle kannattaa käyttää aikaa siihen, että löydät hyvän avustajan jolloin saisit käytettyä myönnettyjä tunteja. (Lääke)kannabiksen käyttöä kipuihin suosittelisin minäkin. Kuka asiaa moittii, voi kokeilla kipuja itselleen ja miettiä sitten kannattaako lähteä asiasta tuomitsemaan.

Pakko sanoa, että tuo, saako lisätunteja matkan ajaksi riippuu ihan kunnasta :/ Mutta aina kannattaa yrittää. Onhan ap:lla saattajakortti? Ja EU:n vammaiskortti?

Minäkin suosittelen henkilökohtaista avustajaa lämpimästi. Toinen, millä on ollut valtava merkitys on vertaistuki. Esimerkiksi meidän yhdistyksellä on ihan nuorille kohdennettua toimintaa (minulla siis ei ole CP-vammaa vaan neurologinen sairaus). Kovasti tsemppiä sinulle ja toivon, että saisit ilon ja valon elämääsi :)

Kirjoitan kahdessa osassa kun tämä kommentti on muuten liian pitkä.

OSA 1

Ymmärrän tuskaasi. Minä synnyin raskausviikolla 32 hätäsektiolla. Minut elvytettiin henkiin, apgarpisteet lähes nollassa. Ensimmäisiä pisteitä en edes saanut, toiset 1 ja kolmannet 2... Eli siitä voi jokainen noista pisteistä ymmärtävä jotain päätellä.

Minulla on siis lievä aivovamma, josta toki ei ole diagnoosia, koska silloin minun kuulusi saada apua, tukea ja kuntoutusta. Liian kallista, säästetäänpä rahaa. Minulla oli myös CP-vammadiagnoosi, sain sen joskus 11 kk ikäisenä. Mutta se poistettiin kun olin 4 v, koska alkoi lama lähestyä ja pienellä paikkakunnalla on kallista kun pitää maksaa kuntoutusta ja fysioterapiaa. Ja vanhempanikin stressaantuvat kun heillä on vammainen lapsi. Poistetaan diagnoosi niin vanhemmatkin lopettavat stressaamisen ja kuntoutuksen, avun ja fysioterapian pyytämisen!!

Eli jäin yksin, ilman apua ja kuntoutusta. Onneksi alkuun oli jo päästy, ja äitini kavereissa lääketieteen osaajia ja jotain jumppareita, heiltä sai sentään ihan ystävänä apua ja neuvoja.

Muistan kuinka ärsyttävää oli lapsena kun kaikki leikit joita isosiskoni kanssa leikimme, oli sellaisia että ne jollain tavalla jumppauttivat ja kuntouttivat minua. Ihan hyvä toisaalta, mutta kyllähän se vähän jurppi sekä minua että siskoani... Pakotettiin leikkimään jotain tiettyjä leikkejä, ja vain tietty tapa oli sallittu. Ja kun joka paikassa vain kyylättiin, arvosteltiin ja haukuttiin. En saanut olla "kuten muut", vaan koko ajan ja joka asiassa etsittiin kaikin keinoin virheitä ja asioita joista sai huomauttaa ja haukkua. Jos jotain tein, niin joku vieressä kyttäsi että teenkö oikein vai väärin. Joka asian. Ja sitten ihmeteltiin että miksi viihdyn niin hyvin omissa oloissani (siis kotona). Miksi en suostu olemaan vanhempien ja heidän kavereidensa kyylättävänä. Enpä tiedä. Mietitäänkö yhdessä?

Olisinpa edes joskus saanut kehuja ja kiitosta, enkä aina vain haukkuja, arvostelua, huutoa ja pakotusta.

Kun katsoo minusta ja siskostani otettuja valokuvia lapsuudesta, niin on ihan järjettömän iso ero siinä millä tavalla ja miksi noita kuvia on otettu. Siskoni on aina ollut kuvissa ihana, hymyilevä ja kaunis, ja huomion kohteena on esim. uusi mekko, jokin kiva asia, kiva tekeminen. Kuvat on myös rajattu niin että ne näyttävät hyviltä, ja kuvakulmat on ajateltu edes jollain aivojen osalla.

Minusta otetut kuvat taas... Kaikki on otettu vain siksi että saadaan todistettua se kuinka viallinen, vammainen, huonompi ja kaiken väärin tekevä olen. Kuvatekstinä ei ole "sanna 4 v ja uusi mekko", vaan "Sanna 4 v, HUOM JALAT!!" "HUOM KÄDET! "HUOM ASENTO!" "HUOM SITÄ JA TÄTÄ" "HUOM VIRHE RUMA VÄÄRIN TEHTY HUOM HUOM"

Ihan kuin ei olisi voitu laittaa albumiin kuvia niin että olen ihan tavallinen tyttö, ja sitten ammattilaisille näytetty niitä kuvia ja siinä sormella osoitettu se virhe. Miksi minut nähtiin joka paikassa ja esiteltiin kaikille vain viallisena, tyhmänä virheellisenä? "Tässä on Sanna, se meidän vammainen." Kyllähän se on minuun vaikuttanut. Olisin varmasti harrastanut enemmän liikuntaa ja nauttinut elämästäni kotona enemmän, jos olisin saanut jumpata, venytellä ja lenkkeillä rauhassa, ilman että koko ajan joku on kuvaamassa vieressä ja arvostelemassa että väärin väärin väärin.

Koululiikunnassa opettaja tai ryhmäläiset eivät kuitenkaan ikinä arvostelleet että olen huono ja väärä. Heille kelpasin ja sain olla niin kuin muutkin. Siitäkin huolimatta että opettajalle oli teroitettu että tyhmä, virheellinen eikä tee mitään oikein. Opettaja antoi minun olla. Kiitos hänelle siitä.

OSA 2

Nykyäänhän kaikkien pitää olla jollain tavalla uniikkeja ja erityisiä. Jos jollakin ei ole mitään erilaisuusdiagnoosia, hän keksii sen itse. "Minä olen erityinen ja erilainen kuin muut, katsokaa ja kohdelkaa mua erityisesti!" ja "Meidän lapsi on erilainen ja erityinen, sellainen lumihiutale, sitä ei saa kohdella päivähoidossa kuten muita, pitää muistaa että se on ihan erityinen yksilö eikä saa kieltää ettei tule paha mieli meidän pikku flakelle!". Vaikka lapsi on ihan normaali, niin vanhemmat keksivät että on erityinen...

Minulta CP-vamma saatiin kovan työn, väkivallan, huutamisen, raivoamisen ja pakottamisen seurauksena kuntoutettua lähes näkymättömäksi. Toisaalta olen siihen ihan tyytyväinen, mutta uskoisin että samaan tai jopa parempaan tulokseen olisi päästy myös vähemmällä huutamisella, haukkumisella, pakottamisella, väkivallalla ja nöyryyttämisellä. Kyllä minä itse CP-vamman vielä huomaan, mutta nykyisin ei enää kukaan ole vieressä huutamassa ja arvostelemassa. Vanhempiani näen kerran vuodessa ehkä ohimennen tai parin päivän ajan. Ei kiinnosta enempää, miettikööt keskenään että miksi ei.

Tuossa listassasi kohta 3 on ihan hyvin toteutettavissa. CP-vamma ei tee kenestäkään tyhmää, se on liikuntavamma. Jos siis intoa riittää ja pää kestää lukemista, niin hae ihmeessä lääkikseen. Sitä ei sinulta kukaan kiellä ja pyörätuolissa olevakin voi opiskella.

Minulla kun on tuo lievä aivovamma, niin minulle opiskelu on todella haastavaa kun keskittymiskyky on huono, väsyn helposti, tuntuu etten tajua, ja sitten stressaan ja ahdistun kun en tajua ja osaa. Ja mitään apua en saa kun en saa diagnoosia mustana valkoiselle... Kun yritin hakea apua tähän ongelmaan, minulle tehtiin testit ja sanottiin päin naamaa että minulla on hapenpuutteesta johtuva aivovamma, lässytettiin kuin vähä-älyiselle, mutta en saanut koskaan tietää että onko testituloksia käynyt läpi joku lääkäri. Psykologi joka testit teki sanoi että "Me olemme sitä mieltä että sinulla on hapenpuutteesta johtuva aivovamma" mutta mitään lausuntoa tuosta en saanut ja lääkäri jolla kävin, ei kuulemma ollut noihin testeihin tai niiden tuloksiin millään tavalla yhteydessä. Vaikka mistä kyselin, en saanut selville että onko joku lääkäri testituloksia nähnyt ja kuka ja missä. Tuosta jo yli kaksi vuotta, ja kukaan ei kerro. Olen kysynyt joka puolelta, ja missään ei ole tietoa. Psykologin vastaus oli "Minä saan sanoa sinulle ihan mitä haluan!" Aha...

Kohta 4: Vähän samoja ajatuksia... Tämä aivovamma väsyttää, turhauttaa. Vireystila vaihtelee, liiasta energiasta totaalisen lamaannuttavaan väsymykseen. En siis saa tehtyä juuri mitään, tunti opiskelua on jo pitkä aika ja olen aivan naatti, vaikka opiskeltava asia olisi minulle tuttua huttua. Tuntuu ettei minusta ole mihinkään. Nyt eikä ikinä. Valmistuisinpa joskus EDES kandiksi. Tämä nyt ei sinua varmasti paljoa kannusta...

T: 1984

Hyvä ap, kun opiskelupaikan valinta tulee ajankohtaiseksi, niin koulusi opo (vai mikä se on) varmasti auttaa sinua miettimään sinulle sopivan opiskelupaikan. Älä missään kohtaa ajattele että ei ole mahdollista, vaan selvitä asioita, opo auttaa sinua siinä. Sinulle on varmasti auennut tänään paljon uusia juttuja ja mahdollisuuksia ihan sen jälkeen kun tänne kirjoitit, joten hyvä kun kirjoitit. Toivon sinulle elämääsi kaikkea hyvää ja onnistumisen kokemuksia paljon! Minusta on huikeaa miten paljon sinua on tänään haluttu auttaa ja tuupata eteenpäin elämässäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa aiemmin joku kirjoittaja pohdiskeli sitä vaihtoehtoa, olisiko biologia tai kemia sinulle parempi vaihtoehto kuin lääkis. Olen itse ko. alan ihminen ja joudun valitettavasti kertomaan muutamia realiteetteja tästäkin alasta.

Biologian, kemian, biokemian, biotekniikan yms. alalla tehtävä tutkimus on laboratoriotutkimusta, ja Suomessa yliopistopuolella sitä tekevät tutkijat itse. Siis Suomen yliopistoissa ei ole resursseja siihen, että palkattaisiin laborantti tekemään labrat, ja tutkijat vain analysoisivat tulokset. Labrahommia on myös opiskelussa paljon - opiskeluun voidaan tietysti pystyä tekemään henkilökohtaisia mukautuksia joissain tapauksissa, mutta sitten tulevat työelämän realiteetit vastaan. Laboratoriotutkimus on käsillä tehtävää työtä, vaatii kohtalaisen normaalia käsien liikuttamiskykyä ja lisäksi tarkkaa hienomotoriikkaa esim. pienten kuoppalevyjen pipetoinnissa. Yliopistojen labratilat ovat säästötoimien takia myös usein pieniä ja ahtaita, pöydät lähtökohtaisesti seisomakorkeudessa ja tavaraa siellä täällä. En tiedä olenko vain jotenkin rajoittunut tässä, mutta aika vaikeaa olisi nähdä cp-vammainen siellä pyörätuolin kanssa sompailemassa. Toki jos saisit opinnot jotenkin mukautettua, voisit hakea töitä yritysmaailmasta, jossa yliopistokoulutetut eivät yleensä tee itse labratutkimusta - mutta niitä työpaikkoja ei todellakaan riitä kaikille.

Stephen Hawking taas teki huikean tutkijanuransa alalla, jossa asiat tapahtuvat enemmän tutkijan päässä kuin labrassa. Jos tällainen teoretisointi ei sinua innosta, niin ehkä sellainen jossa toimitaan enemmän tietokoneen kanssa, kun se sinulta tuntuu sujuvan? Lääketiedettä sivuavaa tutkimusta, joka ei olisi fyysistä vaan painottuisi enemmän tietokoneen näpyttelyyn, tarjoaisi esimerkiksi sellainen ala kuin bioinformatiikka. Googlaapa huviksesi, olisiko tuo sinua kiinnostavaa?

Tarkoitat varmasti hyvää, mutta vähän ankea ja turhakin kommentti. Tuollaiset mutuilut ”tuntuisi oudolta joku sähkärissä sompailemassa” ovat sekä tietämättömiä että jopa vahinkoa aiheuttavia. Kuten edellä sanottu, panostetaan Suomessa tasavertaisuuteen ja ei todella ole ongelma tai mikään laittaa tiloja siihen kuntoon, että pyörätuolilla pääsee liikkumaan. Jopa suututtaa tällainen ahdasmielisyys, vaikka hyvää ehkä tarkoititkin. Toivottavasti ap ei anna tällaisten kommenttien liikaa lannistaa vaan jaksaa selvittää oikeat faktat sopivista aloista.

Olisi tosi mahtavaa, jos asiat olisivat niin, että olisit oikeassa! Suomessa yliopistoilla on kuitenkin tällä hetkellä tosi niukasti rahaa käytössä ja sen takia laitokset tinkivät vuokrakuluistaan. Labrat puristetaan puoleen siitä tilasta, joka aiemmin oli käytössä. Siellä on ihan oikeasti tosi ahdasta. Olisi kaikkien kannalta tosi hienoa, jos ei tarvitsisi sillä tavalla säästää ainakaan tilakuluissa, koska täyteen ahdetut minilabrat ovat hankalia ihan kaikille. Voihan tietysti olla, että jos isompi tila tarvittaisiin pyörätuolia käyttävän opiskelijan takia, niin rahaa saataisiinkin jostain eri kohdasta budjettia. En tiedä.

Kokonaisuutena tarkoitukseni ei ollut sanoa "ei onnistu, liian hankalaa, mahdotonta" vaan pikemminkin "kannattaa olla tietoinen tällaisista realiteeteista, selvittää mukauttamismahdollisuuksia juuri näihin asioihin liittyen, ehkä valita sellainen tutkimusala jossa nämä asiat eivät tule esteeksi" jne. On tosi hienoa että ap haluaa opiskella ja tehdä töitä! Mutta on myös yleistä, että tuossa iässä ei tule ajatelleeksi kaikkia asioita. En itsekään tullut.

Edelleen, jos et tiedä asiasta oikeasti enempää, ei kannata yrittää kertoa näitä mukafaktoja. Tilojen mukauttaminen kaikille opiskelijoille ei ole mikään budjettikysymys, vaan ihan lakisääteinen asia. Erityisjärjestelyihin osallistuu myös kunta. Esimerkiksi henkilökohtainen avustaja on ihan subjektiivinen, lakisääteinen oikeus, ei mikään "ei ole rahaa, sori" -asia. Ihan samalla tapaa opetus pitää pystyä järjestämään kaikille opiskelijoille, jos opiskelemaan on hyväksytty. Toinen asia on se, mitä voi opiskella, mutta siitä ei tässä nyt keskusteltukaan. Jos opiskeluoikeus myönnetään, niin se opetus kyllä järjestetään, piste.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimia sulle ap!

Tarkoitus ei ole lannistaa, mutta mietin tuota lääkistä, niin lääkärin työ ja luonnollisesti opiskelu on melko fyysistä. Jo ykkösvuoden syksystä lähtien (ainakin omassa koulussani) tutkitaan toisia opiskelijoita tökkimällä sinne ja tänne, ja muutenkin on paljon käytännön läheistä tekemistä. Pelkkä kirjojen lukeminen ei riitä ja usein päivät ovat pitkiä, pitää siirtyä kampusalueelta toiselle, mahdollisesti ylimpään kerrokseen ilman hissiä (käsittämätöntä oikeastaan, pitää siirtyä ulkokautta jos ei talon sisällä voi kulkea rappusia pitkin). Ja pian opiskeluissa tulee vastaan potilaskontaktit, ja potilaita on melko hankala tutkia jos ei voi omia käsiään käyttää.

Eli ap, jos todella haluat lääkäriksi, nyt kannattaa ruveta selvittämään (niin kuin jo mainitsit) onko se kohdallasi mahdollista. Eli voitko saada erityislupia harkkoihin ja niin edespäin.

Mutta hienoa, että tutkijan ura kiinnostaa, heitä kaivataankin paljon (lääketieteen puolella!)

Alan ottamaan asiasta selvää heti ensi viikolla. Koetan myös selvittää, voiko joitain juttuja jättää pois, jos aikoo tutkijauralle -ap 

lääkärin tutkinnosta ei voi kyllä jättää pois oikein mitään. lääketieteen koulutusohjelmasta valmistuu lääketieteen lisensiaatteja jotka saa myös lääkärinoikeudet. potilasturvallisuuden vuoksi lääkäriksi ei voi valmistua jos ei käy kaikkia kursseja jotka tutkintoon kuuluu (esim kirurgia, anestesia). opinnoissa on myös opeteltava käsien käyttöä vaativia juttuja aika paljon esim intubointi, tipan laitto, ompelu ym. nämä on ihan lääkärin perusasioita.

Sairaus ei yhteiskunnassamme saa olla este opiskelulle tai työskentelylle.

Oppilaitokset ja työpaikat ovat velvollisia tekemään kohtuullisia muutoksia jotka auttavat selviytymään opiskelusta/työstä. Näihin mukautuksiin saa avustusta valtiolta, eli eivät aiheuta lisäkuluja työnantajalle.

Itse olen törmännyt näihin asioihin sairastuttuani invaliditeettia aiheuttavaan sairauteen. Olen saanut huomata että asiantuntevat tahot pystyvät ratkaisemaan hyvinkin hankalia ongelmia.

Kannattaa ainakin pyrkiä sinne lääkikseen.

Ja hakea sitten apua ja tukea tarpeen mukaan.

Invalidiliitosta pitäisi löytyä apua.

No kyllä tuossakin suhteessa jotain järkeä sentään pitää käyttää.

CP-vammaista poliisia tuskin Suomessa koulutetaan. Tai missään muuallakaan. enkä usko, että ap voi myöskään lähteä opiskelemaan vaikkapa fysioterapeutiksi tai toimintaterapeutiksi, tuskin sairaanhoitajaksikaan. Tai merikapteeniksi.

Ihan kaikki vaan ei ole kaikille mahdollista.

Näkee, ettet tiedä mistään mitään. Esimerkiksi poliisikin voi tehdä tutkijantyötä. Tämä vatsaan ammuttu Heidi Foxellhan toivoi, että hän voisi tulevaisuudessa työllistyä poliisissa tutkijaksi.

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitan kahdessa osassa kun tämä kommentti on muuten liian pitkä.

OSA 1

Ymmärrän tuskaasi. Minä synnyin raskausviikolla 32 hätäsektiolla. Minut elvytettiin henkiin, apgarpisteet lähes nollassa. Ensimmäisiä pisteitä en edes saanut, toiset 1 ja kolmannet 2... Eli siitä voi jokainen noista pisteistä ymmärtävä jotain päätellä.

Minulla on siis lievä aivovamma, josta toki ei ole diagnoosia, koska silloin minun kuulusi saada apua, tukea ja kuntoutusta. Liian kallista, säästetäänpä rahaa. Minulla oli myös CP-vammadiagnoosi, sain sen joskus 11 kk ikäisenä. Mutta se poistettiin kun olin 4 v, koska alkoi lama lähestyä ja pienellä paikkakunnalla on kallista kun pitää maksaa kuntoutusta ja fysioterapiaa. Ja vanhempanikin stressaantuvat kun heillä on vammainen lapsi. Poistetaan diagnoosi niin vanhemmatkin lopettavat stressaamisen ja kuntoutuksen, avun ja fysioterapian pyytämisen!!

Eli jäin yksin, ilman apua ja kuntoutusta. Onneksi alkuun oli jo päästy, ja äitini kavereissa lääketieteen osaajia ja jotain jumppareita, heiltä sai sentään ihan ystävänä apua ja neuvoja.

Muistan kuinka ärsyttävää oli lapsena kun kaikki leikit joita isosiskoni kanssa leikimme, oli sellaisia että ne jollain tavalla jumppauttivat ja kuntouttivat minua. Ihan hyvä toisaalta, mutta kyllähän se vähän jurppi sekä minua että siskoani... Pakotettiin leikkimään jotain tiettyjä leikkejä, ja vain tietty tapa oli sallittu. Ja kun joka paikassa vain kyylättiin, arvosteltiin ja haukuttiin. En saanut olla "kuten muut", vaan koko ajan ja joka asiassa etsittiin kaikin keinoin virheitä ja asioita joista sai huomauttaa ja haukkua. Jos jotain tein, niin joku vieressä kyttäsi että teenkö oikein vai väärin. Joka asian. Ja sitten ihmeteltiin että miksi viihdyn niin hyvin omissa oloissani (siis kotona). Miksi en suostu olemaan vanhempien ja heidän kavereidensa kyylättävänä. Enpä tiedä. Mietitäänkö yhdessä?

Olisinpa edes joskus saanut kehuja ja kiitosta, enkä aina vain haukkuja, arvostelua, huutoa ja pakotusta.

Kun katsoo minusta ja siskostani otettuja valokuvia lapsuudesta, niin on ihan järjettömän iso ero siinä millä tavalla ja miksi noita kuvia on otettu. Siskoni on aina ollut kuvissa ihana, hymyilevä ja kaunis, ja huomion kohteena on esim. uusi mekko, jokin kiva asia, kiva tekeminen. Kuvat on myös rajattu niin että ne näyttävät hyviltä, ja kuvakulmat on ajateltu edes jollain aivojen osalla.

Minusta otetut kuvat taas... Kaikki on otettu vain siksi että saadaan todistettua se kuinka viallinen, vammainen, huonompi ja kaiken väärin tekevä olen. Kuvatekstinä ei ole "sanna 4 v ja uusi mekko", vaan "Sanna 4 v, HUOM JALAT!!" "HUOM KÄDET! "HUOM ASENTO!" "HUOM SITÄ JA TÄTÄ" "HUOM VIRHE RUMA VÄÄRIN TEHTY HUOM HUOM"

Ihan kuin ei olisi voitu laittaa albumiin kuvia niin että olen ihan tavallinen tyttö, ja sitten ammattilaisille näytetty niitä kuvia ja siinä sormella osoitettu se virhe. Miksi minut nähtiin joka paikassa ja esiteltiin kaikille vain viallisena, tyhmänä virheellisenä? "Tässä on Sanna, se meidän vammainen." Kyllähän se on minuun vaikuttanut. Olisin varmasti harrastanut enemmän liikuntaa ja nauttinut elämästäni kotona enemmän, jos olisin saanut jumpata, venytellä ja lenkkeillä rauhassa, ilman että koko ajan joku on kuvaamassa vieressä ja arvostelemassa että väärin väärin väärin.

Koululiikunnassa opettaja tai ryhmäläiset eivät kuitenkaan ikinä arvostelleet että olen huono ja väärä. Heille kelpasin ja sain olla niin kuin muutkin. Siitäkin huolimatta että opettajalle oli teroitettu että tyhmä, virheellinen eikä tee mitään oikein. Opettaja antoi minun olla. Kiitos hänelle siitä.

Todella ikävää luettavaa :( Toivon kuitenkin, että vanhempasi edes tarkoittivat hyvää, vaikka he eivät toimineetkaan oikein. Olen itse kuullut, että joskus tiettyjen vammojen uskottiin vain toimivan juuri tuon tyylisellä kuntouttamisella. Kaikkea hyvää sinullekin.

Mulla on teini, joka on ns. erityislapsi lievästi. Fyysisiä rajoitteita ei ole, mutta ei myöskään oikein kavereitakaan. Jotenkin sun kirjoitus avasi mulle mun lapsen tuntemuksia. Mulle ns. normaalius on sitä, että on syntynyt kultalusikka suussa. Mutta toisaalta munkin elämässä on ollut paljon kaikkea vaikeeta ja edelleen on. Ja on ns. normaali. En tiedä mitä tässä selitän, mutta usein elämä on vaikeeta, jos ajattelee liikaa. Tyhmät ihmiset saattaa olla onnellisempia, kun niillä ei ole kapasiteettia miettiä asioita liikaa. Että voihan sitä olla sitten tyytyväinen siitä, ettei ole tyhmä. Just.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa aiemmin joku kirjoittaja pohdiskeli sitä vaihtoehtoa, olisiko biologia tai kemia sinulle parempi vaihtoehto kuin lääkis. Olen itse ko. alan ihminen ja joudun valitettavasti kertomaan muutamia realiteetteja tästäkin alasta.

Biologian, kemian, biokemian, biotekniikan yms. alalla tehtävä tutkimus on laboratoriotutkimusta, ja Suomessa yliopistopuolella sitä tekevät tutkijat itse. Siis Suomen yliopistoissa ei ole resursseja siihen, että palkattaisiin laborantti tekemään labrat, ja tutkijat vain analysoisivat tulokset. Labrahommia on myös opiskelussa paljon - opiskeluun voidaan tietysti pystyä tekemään henkilökohtaisia mukautuksia joissain tapauksissa, mutta sitten tulevat työelämän realiteetit vastaan. Laboratoriotutkimus on käsillä tehtävää työtä, vaatii kohtalaisen normaalia käsien liikuttamiskykyä ja lisäksi tarkkaa hienomotoriikkaa esim. pienten kuoppalevyjen pipetoinnissa. Yliopistojen labratilat ovat säästötoimien takia myös usein pieniä ja ahtaita, pöydät lähtökohtaisesti seisomakorkeudessa ja tavaraa siellä täällä. En tiedä olenko vain jotenkin rajoittunut tässä, mutta aika vaikeaa olisi nähdä cp-vammainen siellä pyörätuolin kanssa sompailemassa. Toki jos saisit opinnot jotenkin mukautettua, voisit hakea töitä yritysmaailmasta, jossa yliopistokoulutetut eivät yleensä tee itse labratutkimusta - mutta niitä työpaikkoja ei todellakaan riitä kaikille.

Stephen Hawking taas teki huikean tutkijanuransa alalla, jossa asiat tapahtuvat enemmän tutkijan päässä kuin labrassa. Jos tällainen teoretisointi ei sinua innosta, niin ehkä sellainen jossa toimitaan enemmän tietokoneen kanssa, kun se sinulta tuntuu sujuvan? Lääketiedettä sivuavaa tutkimusta, joka ei olisi fyysistä vaan painottuisi enemmän tietokoneen näpyttelyyn, tarjoaisi esimerkiksi sellainen ala kuin bioinformatiikka. Googlaapa huviksesi, olisiko tuo sinua kiinnostavaa?

Tarkoitat varmasti hyvää, mutta vähän ankea ja turhakin kommentti. Tuollaiset mutuilut ”tuntuisi oudolta joku sähkärissä sompailemassa” ovat sekä tietämättömiä että jopa vahinkoa aiheuttavia. Kuten edellä sanottu, panostetaan Suomessa tasavertaisuuteen ja ei todella ole ongelma tai mikään laittaa tiloja siihen kuntoon, että pyörätuolilla pääsee liikkumaan. Jopa suututtaa tällainen ahdasmielisyys, vaikka hyvää ehkä tarkoititkin. Toivottavasti ap ei anna tällaisten kommenttien liikaa lannistaa vaan jaksaa selvittää oikeat faktat sopivista aloista.

Olisi tosi mahtavaa, jos asiat olisivat niin, että olisit oikeassa! Suomessa yliopistoilla on kuitenkin tällä hetkellä tosi niukasti rahaa käytössä ja sen takia laitokset tinkivät vuokrakuluistaan. Labrat puristetaan puoleen siitä tilasta, joka aiemmin oli käytössä. Siellä on ihan oikeasti tosi ahdasta. Olisi kaikkien kannalta tosi hienoa, jos ei tarvitsisi sillä tavalla säästää ainakaan tilakuluissa, koska täyteen ahdetut minilabrat ovat hankalia ihan kaikille. Voihan tietysti olla, että jos isompi tila tarvittaisiin pyörätuolia käyttävän opiskelijan takia, niin rahaa saataisiinkin jostain eri kohdasta budjettia. En tiedä.

Kokonaisuutena tarkoitukseni ei ollut sanoa "ei onnistu, liian hankalaa, mahdotonta" vaan pikemminkin "kannattaa olla tietoinen tällaisista realiteeteista, selvittää mukauttamismahdollisuuksia juuri näihin asioihin liittyen, ehkä valita sellainen tutkimusala jossa nämä asiat eivät tule esteeksi" jne. On tosi hienoa että ap haluaa opiskella ja tehdä töitä! Mutta on myös yleistä, että tuossa iässä ei tule ajatelleeksi kaikkia asioita. En itsekään tullut.

Edelleen, jos et tiedä asiasta oikeasti enempää, ei kannata yrittää kertoa näitä mukafaktoja. Tilojen mukauttaminen kaikille opiskelijoille ei ole mikään budjettikysymys, vaan ihan lakisääteinen asia. Erityisjärjestelyihin osallistuu myös kunta. Esimerkiksi henkilökohtainen avustaja on ihan subjektiivinen, lakisääteinen oikeus, ei mikään "ei ole rahaa, sori" -asia. Ihan samalla tapaa opetus pitää pystyä järjestämään kaikille opiskelijoille, jos opiskelemaan on hyväksytty. Toinen asia on se, mitä voi opiskella, mutta siitä ei tässä nyt keskusteltukaan. Jos opiskeluoikeus myönnetään, niin se opetus kyllä järjestetään, piste.  

Vastaan nyt vielä tähän ja jätän sitten siihen. Olen tässä asiassa ihan hirveän mielelläni väärässä! Jos yliopisto järjestää tilan, jossa sähköpyörätuolin käyttäjällä on esteetön pääsy kaikille laitteille, ja henkilökohtainen avustaja tekee ne osat joihin oma motoriikka ei riitä, niin se on ihan supermahtava asia! Etenkin jos sama homma toimii sitten vielä töissä ollessakin.

Itse olen näissä asioissa valinnut helpomman tien ja karsinut omien opiskeluvaihtoehtojeni joukosta sellaiset, joissa on pakollinen koe-eläinkurssi, kun en eläinallergikkona niitä hommia kuitenkaan pystyisi tekemään. Joku muu olisi ehkä lyönyt tiukemmin nyrkkiä pöytään ja saanut itselleen toimivan mukautuksen.

Mutta niin kauan kuin kyseessä on fakta-asteeltaan vain kahden eri nettikirjoittajan näkemykset, ap:n varmaan kannattaa olla kiinnostaviin oppilaitoksiin suoraan yhteydessä ja kysyä sieltä, mikä heidän käytäntönsä näissä asioissa on.

Haluaisin vielä sanoa tuosta seksinharrastamiskommentista, että kun sanotaan, että sinä olet parhaassa iässä tekemään sitä /tätä/tuota, niin se luo vielä enemmän ahdistusta ja paineita siitä, että pitäisi tehdä samoja asioita, niin kuin muutkin samanikäiset, vaikka nyt harrastaa sitä seksiä/seurustella/ajaa autolla. Se saa aikaan myös häpeäntunteen, kun tajuaa, ettei itse ole saavuttanut samoja asioita, samalla aikataululla kuin muut. -ap