Miksi mt-ongelmat ovat monelle ehdoton turn off?

Vierailija kirjoitti:

Minä ihmettelen näitä kiivaita puolustuspuheita joissa haukutaan suoraan tai epäsuorasti lapselliseksi/tyhmäksi/tietämättömäksi ne jotka eivät halua seurustella vaikeista mt-ongelmista kärsivän kanssa. Ymmärrän kyllä että yksinäisyys on kenelle tahansa ahdistavaa, mutta ihmisillä on oikeus valita kumppaninsa parhaaksi katsomillaan kriteereillä ja näin sen tulee ollakin. Ei ketään voi pakottaa tai syyllistää sellaisen ihmisen kumppaniksi jonka kanssa ei halua olla. Kaikissa meissä on piirteitä, jotka ovat jonkun toisen silmissä turn off. Ei siitä ole mitään valitusoikeutta eikä pidäkään olla.

Minä väitän, että hyvin moni mielenterveysongelmista kärsivä kykenisi pitkäänkin piilottelemaan oireitaan niin, että kumppani yllättyisi totaalisesti siinä vaiheessa, kun asian paljastaisi. Mutta tietysti ennakkoluuloisen idiootin kanssa ei edes kannata alkaa suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi läheltä seurattu mania riitti minulle. Uusintaa en mistään sellaisesta halua enää koskaan kokea. Miksi juuri kaksisuuntaista sairastavat jättävät niin usein lääkkeensä syömättä? Pitävätkö he niin kovasti siitä maniastaan, että ehdoin tahdoin etsivät sitä riskialttiilla käytöksellä? Eivätkö he käsitä sitä, että altistavat muut tuosta vaan mielisairautensa tuhovoimalle, jos he jättävät lääkkeensä väliin, käyttävät päihteitä tai valvovat liikaa? Maanikko on paitsi sairaudentunnoton, myös erittäin raskasta seuraa, eikä normaali ihminen sellaisessa kunnossa olevaa kovin pitkään jaksa.

Hypomania on maailman eufoorisin tunne - siksi.

Pettämiset ja hölmöily tulee kaupantekijäisinä.

Ehkä just noiden kaupantekijäisten vuoksi ihmiset ei halua omaksi kumppanikseen tällaista henkilöä. Yhtä vähän kuin narkomaania tai alkoholistia. Miksi haluaisi seurustella sellaisen kanssa jonka jo valmiiksi tietää aiheuttavan hankaluuksia ja murheita?

Tiedän, eikä siihen mikään puolustus sairaudesta auta - nimittäin jäätävään fiilikseen ja pettymykseen suhteessa. Minä katselin tuota touhua (ei halunnut syödä lääkkeitä) niin monta vuotta, ja kuuntelin selityksiä ”mielialan vaihdoksista” kun naisseikkailuissa tulikin takkiin ja masenutuneena palattiin ruotuun. Ei koskaan enää. Ikinä.

Ihan tarpeeksi vaikeaa "terveenkin" kanssa.

Masentunut tarttuttaa tautinsa ja parhaassa tapauksessa jättää elinikäisen syyllisyyden kun päättää hypätä katolta. Persoonallisuushäiriöisen kanssa elät miinakentällä ja jokainen päivä on taatusti yllätys. Skitsofreenikko keksii yhtenä päivänä, että oot salaliitossa sitä vastaan yhdessä uutisten lukijan kanssa. Bipo panttaa ensin talon perustaakseen firman ja kun tajuaa mitä tuli tehtyä vetää ittensä kiikkuun.

Aloituksen kysymys on järjetön.

Kuka haluaa seurustella luuserin kanssa jolla pää ei kestä?

Vierailija kirjoitti:

Kuka haluaa "valmiiksi" hullun riesakseen??

Tässähän se tulikin heti ensimmäisessä vastauksessa. Henkisesti terveitä on niin paljon, että ei 

tulisi mieleenkään ottaa tieten tahtoen mt-ongelmaista kumppania riesakseen. Sori nyt kauheasti.

Jos kerran mt-ongelmista ei ole mitään haittaa, miksi niistä kärsivät eivät pariudu keskenään? Jos skitsofrenia tai bipo on ihan jatkuvasti hallinnassa, eikä ne edes periydy, niin miksei sktsofreniikko pariudu vaikka bipon kanssa tai toisen skitsofreenikon? Sieltä suunnalta luulisi tukea ja ymmärrystä löytyvän, kun ongelmat ovat jo entuudestaan molemmille tuttuja.

Vierailija kirjoitti:

Mt-ongelmainen tuo ne mt-ongelmansa myös suhteeseen. Masentunut on masentunut myös suhteessa, ja toinen joutuu kannattelemaan / tsemppaamaan, kenties varautumaan suisidaaliseen käytökseen. Käytännön tasolla mt-ongelmainen ei jaksa pyörittää arkea, eikä välttämättä tuo rahaa yhteiseen talouteen.

Bipolaari tai skitsofreenikko tuo vielä isommat haasteet.

Vähän sama kuin aloittaisi suhteen henkilön kanssa, joka on pyörätuolissa ja jonka ennustetaan toipuvan vuoden sisään, mutta siitä ei ole takeita, kuten ei sairauden uusimisestakaan. Toisen osapuolen pitää huomioida sairaus joka asiassa, eikä paranemisesta ole silti takeita tai hyvästä hoitotasapainosta. Varsinkin, kun mt-potilaat haluavat usein omin voimin vähentää lääkitystään.

T. Itse mt-ongelmainen, naimisissa, oman handicappinsa tiedostava. Mt-ongelma puhkesi tosin vasta, kun oltiin oltu jo useampi vuosi naimisissa. Ihmettelen puolison jaksamista välillä paljonkin.

Minulla ollut vaikea masennus 30 vuotta, vasta 5 vuotta sitten diagnosoitiin. Exä ei huomannut millään lailla masennustani, minä olin se joka kotia pyöritti ja joutui ottamaan hänen taholtaan vastaan kaiken paskan. Sama muiden kanssa, minua saatiin kohdella miten vaan. Minun masennukseni johtuikin tästä, en osannut pitää rajojani. En ole koskaan kuormittanut muita omalla pahalla olollani.

Minua ei ole kukaan koskaan tsempannut tai kannatellut, pikemminkin päinvastoin minä olin aina se johon turvauduttiin kun meni huonosti. Minä olen aina pyörittänyt arkea ja hoitanut jopa omalla sairauslomallani onnettomuudessa vammautunutta omaista. Minulla ei ole ollut mahdollisuutta vetäytyä arjesta hoitamaan itseäni vaan olen joutunut pakosta hoitamaan asioita. Siksi sairauteni on pitkittynyt.

Usein masennusta ei huomata kun henkilö on tunnollinen ja kiltti hymyilejä suorittaja, kaikille aina auttavainen. Sitten yks päivä tappaa itsensä ja ihmiset ihan ihmeissään.

Itse olen terapian myötä oppinut pitämään rajojani, enää en menisi suhteeseen sellaisen ihmisen kanssa joka ei kunnioita minua. Voin ihan hyvin silloin kun minua kohdellaan normaaliystävällisesti.

Minua ei ole koskaan ihmiset karttaneet, en usko että mielenterveysongelmani rasittavat muita. Toki vetäydyn mielelläni omiin oloihini silloin kun en jaksa seurustella mukavia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ihmettelen näitä kiivaita puolustuspuheita joissa haukutaan suoraan tai epäsuorasti lapselliseksi/tyhmäksi/tietämättömäksi ne jotka eivät halua seurustella vaikeista mt-ongelmista kärsivän kanssa. Ymmärrän kyllä että yksinäisyys on kenelle tahansa ahdistavaa, mutta ihmisillä on oikeus valita kumppaninsa parhaaksi katsomillaan kriteereillä ja näin sen tulee ollakin. Ei ketään voi pakottaa tai syyllistää sellaisen ihmisen kumppaniksi jonka kanssa ei halua olla. Kaikissa meissä on piirteitä, jotka ovat jonkun toisen silmissä turn off. Ei siitä ole mitään valitusoikeutta eikä pidäkään olla.

Minä väitän, että hyvin moni mielenterveysongelmista kärsivä kykenisi pitkäänkin piilottelemaan oireitaan niin, että kumppani yllättyisi totaalisesti siinä vaiheessa, kun asian paljastaisi. Mutta tietysti ennakkoluuloisen idiootin kanssa ei edes kannata alkaa suhteeseen.

Niin kukaan ei väittänytkään etteikö näitä ongelmia voisi piilotella pitkään, mutta kuka siinä kohtaa on se idiootti? Fakta nyt vaan on että loputtomiin ei voi piilotella ja se on se pointti. Terve on terve ja sairas on sairas. Ja se ettei halua ehdoin tahdoin ottaa itselleen kohtuuttoman raskasta taakkaa ei tee kenestäkään ennakkoluuloista idioottia.

Niin, sitä kun löytää kivan neidon, tutustutaan, kaikessa rauhassa, ihanaa ja sitten seukkaamaan. Muutaman tovin jälkeen neito päättää ettei enää tarvi mielialalääkkeitä hillitsemään impulsiivisia vihakohtauksia sekä hivenen jakautunutta persoonaa, niin eipä tarvinnut edes lääkäriltä neidon kysyä, mitä sitä kun olo on niin hyvä ja ihan terve. Turhaapa sitä lääkkeitä syömään vaikkakin lopettamisen jälkeen yhteiselo on kuin vuoristoradalla. Tässä vaiheessa sitten vasta neito paljastaa että on aina käyttänyt lääkkeitä.

Jotenkin sitä vaan tuollaisesta oppii :(

Elämästä oppii, jatkossa ekoilla treffeillä pitää aina vastapuolelta kysyä että ookko skitso, syötkö siihen lääkitystä ja jos joo niin ookko ihan ite arvellut sen turhana lopettaa. 

Mikähän siinä kun vieläkin oon sinkkuna :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka haluaa "valmiiksi" hullun riesakseen??

Tässähän se tulikin heti ensimmäisessä vastauksessa. Henkisesti terveitä on niin paljon, että ei 

tulisi mieleenkään ottaa tieten tahtoen mt-ongelmaista kumppania riesakseen. Sori nyt kauheasti.

Harvammin ihmiset niitä mt-ongelmia toisen naamaan työntää heti ensi treffeillä. Täällä palstalla ja ylipäätään deittipalveluissa saa aika yksitoikkoisen kuvan ihmisistä. Jos vaikka oikeassa elämässä tapaat ihmisen, joka on mukava, siisti, hyväitsetuntoinen, mutta sieltä tausta kuitenkin löytyy (mielen)sairaus, mitä pitää hoitaa, niin harvemmin alat pitämään tuota ihmistä pelkkänä kävelevänä mielensairautena, vaan siinä on nähnyt ihmisestä muutakin joka painaa sitten vaakakupissa.

Vierailija kirjoitti:

Jos kerran mt-ongelmista ei ole mitään haittaa, miksi niistä kärsivät eivät pariudu keskenään? Jos skitsofrenia tai bipo on ihan jatkuvasti hallinnassa, eikä ne edes periydy, niin miksei sktsofreniikko pariudu vaikka bipon kanssa tai toisen skitsofreenikon? Sieltä suunnalta luulisi tukea ja ymmärrystä löytyvän, kun ongelmat ovat jo entuudestaan molemmille tuttuja.

Minä olen muutakin kuin kävelevä mielenterveysongelma, vaikka bipo nyt sattukin tulemaan. Jos ihminen on toiminnallinen, ymmärtää sairauttaan ja osaa sitä hoitaa niin en näe mitään estettä suhteelle. 

Vierailija kirjoitti:

...Harvammin ihmiset niitä mt-ongelmia toisen naamaan työntää heti ensi treffeillä...

Harvemmin mutta olisi kyllä aika oleellista että vastapuoli olisi edes jossain välissä tai myöhemmin tietoinen.  Eihän noi mt-jutut välttämättä mitään sellaisia ole mikä estää normielämää. Rehellisyyshän on ihan perusjutskia mitä noissa parisuhteissa pitää olla ja parhaimmillaanhan saattaa olla että kun sopivan puolison löytää niin mt-jutut eivät millään tavalla arjessa näy tai saattahan jollain tavalla vahvistaa suhdetta.

Riippuu sairauden laadusta ja ihmisestä itsestään. Jos on ihan täydellinen kumppani muuten, niin lievä mt-ongelma ei haittaa, mutta vakavammin oireilevan (mm. psykooseja) kanssa en haluaisi elää lapsiperhe-elämää.

Riippuu myös siitä, miten sairas itse suhtautuu sairauteensa. En jaksa sellaista, että kumppanin sairaus on koko elämän keskipiste suhteen molemmille osapuolille, ts. vointia vatvotaan alati ja toinen joutuu kuulostelemaan joka hetki tuntosarvet pystyssä, mitä milloinkin voi tehdä ja sanoa. Tämä sama toki pätee myös somaattisiin sairauksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ihmettelen näitä kiivaita puolustuspuheita joissa haukutaan suoraan tai epäsuorasti lapselliseksi/tyhmäksi/tietämättömäksi ne jotka eivät halua seurustella vaikeista mt-ongelmista kärsivän kanssa. Ymmärrän kyllä että yksinäisyys on kenelle tahansa ahdistavaa, mutta ihmisillä on oikeus valita kumppaninsa parhaaksi katsomillaan kriteereillä ja näin sen tulee ollakin. Ei ketään voi pakottaa tai syyllistää sellaisen ihmisen kumppaniksi jonka kanssa ei halua olla. Kaikissa meissä on piirteitä, jotka ovat jonkun toisen silmissä turn off. Ei siitä ole mitään valitusoikeutta eikä pidäkään olla.

Minä väitän, että hyvin moni mielenterveysongelmista kärsivä kykenisi pitkäänkin piilottelemaan oireitaan niin, että kumppani yllättyisi totaalisesti siinä vaiheessa, kun asian paljastaisi. Mutta tietysti ennakkoluuloisen idiootin kanssa ei edes kannata alkaa suhteeseen.

Entäs jos sitä asiaa ei paljasteta, vaan se paljastuu, kun mania yllättäen puskee päälle, aletaan sekoilla vainoharhoissa tai jotakin vähemmänkin dramaattista, mistä kumppanin olisi ollut hyvä tietää etukäteen, kuten nyt vaikka taipumus masennusjaksoihin. Eikö olisi mukava tietää myös tapailukumppanin alkoholismista tai siitä, että tämä on entinen narkomaani? Ihan jo siksi, että on mahdollista tunnistaa varoitusmerkkejä jo ennen kuin kaikki on aivan sekaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ihmettelen näitä kiivaita puolustuspuheita joissa haukutaan suoraan tai epäsuorasti lapselliseksi/tyhmäksi/tietämättömäksi ne jotka eivät halua seurustella vaikeista mt-ongelmista kärsivän kanssa. Ymmärrän kyllä että yksinäisyys on kenelle tahansa ahdistavaa, mutta ihmisillä on oikeus valita kumppaninsa parhaaksi katsomillaan kriteereillä ja näin sen tulee ollakin. Ei ketään voi pakottaa tai syyllistää sellaisen ihmisen kumppaniksi jonka kanssa ei halua olla. Kaikissa meissä on piirteitä, jotka ovat jonkun toisen silmissä turn off. Ei siitä ole mitään valitusoikeutta eikä pidäkään olla.

Minä väitän, että hyvin moni mielenterveysongelmista kärsivä kykenisi pitkäänkin piilottelemaan oireitaan niin, että kumppani yllättyisi totaalisesti siinä vaiheessa, kun asian paljastaisi. Mutta tietysti ennakkoluuloisen idiootin kanssa ei edes kannata alkaa suhteeseen.

Niin kukaan ei väittänytkään etteikö näitä ongelmia voisi piilotella pitkään, mutta kuka siinä kohtaa on se idiootti? Fakta nyt vaan on että loputtomiin ei voi piilotella ja se on se pointti. Terve on terve ja sairas on sairas. Ja se ettei halua ehdoin tahdoin ottaa itselleen kohtuuttoman raskasta taakkaa ei tee kenestäkään ennakkoluuloista idioottia.

Tuo "terve on terve ja sairas ja sairas" -mantrasi kertoo juuri sinun olevan sellainen ihminen, joka ei menisi hoitamaan omaa mielenterveyttään rajusti oireillessaankaan, koska pelkää leimautumista sairaaksi. Sen sijaan kylväisit pahaa oloa ympäristöösi mielin määrin, vaikka virallisesti et sairas olisikaan. Mitä järkeä?

Itse miehenä en haluaisi naista jolla on mt-ongelmia koska en haluaisi parisuhteessa ryhtyä toisen hoitajaksi ja holhoojaksi + se mahdollisuus että tämä mt-ongelmainen nainen saattaisi käytökseltään muuttua arvaamatattomaksi, ja vaaralliseksi itselleen, minulle ja kaikille.

On helpompi olla normaalin tasapainoisen ihmisen kanssa.

Suomalainen nainen on lähes mahdoton kumppanina muutenkin, niin siihen vielä mt-ongelmat päälle. Huhhuh.

Aika usein kumppaniksi löytyy sellainen kenen vikoja sietää. Oli ne sitten mt-ongelmia tai muuta luonteen vinoutta. En itse ainakaan jaksaisi vetää ketään perässä, jos ongelmat haittaavat arkea. Tuntemani bipot ja vaikeasti masentuneet ovat sen verran erikoisia muutenkin, että yhteistä ei löytyisi suhteeseen asti. Toki olen voinut tavata "sairastuneita", mutta en ole asiasta tiennyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ihmettelen näitä kiivaita puolustuspuheita joissa haukutaan suoraan tai epäsuorasti lapselliseksi/tyhmäksi/tietämättömäksi ne jotka eivät halua seurustella vaikeista mt-ongelmista kärsivän kanssa. Ymmärrän kyllä että yksinäisyys on kenelle tahansa ahdistavaa, mutta ihmisillä on oikeus valita kumppaninsa parhaaksi katsomillaan kriteereillä ja näin sen tulee ollakin. Ei ketään voi pakottaa tai syyllistää sellaisen ihmisen kumppaniksi jonka kanssa ei halua olla. Kaikissa meissä on piirteitä, jotka ovat jonkun toisen silmissä turn off. Ei siitä ole mitään valitusoikeutta eikä pidäkään olla.

Minä väitän, että hyvin moni mielenterveysongelmista kärsivä kykenisi pitkäänkin piilottelemaan oireitaan niin, että kumppani yllättyisi totaalisesti siinä vaiheessa, kun asian paljastaisi. Mutta tietysti ennakkoluuloisen idiootin kanssa ei edes kannata alkaa suhteeseen.

Niin kukaan ei väittänytkään etteikö näitä ongelmia voisi piilotella pitkään, mutta kuka siinä kohtaa on se idiootti? Fakta nyt vaan on että loputtomiin ei voi piilotella ja se on se pointti. Terve on terve ja sairas on sairas. Ja se ettei halua ehdoin tahdoin ottaa itselleen kohtuuttoman raskasta taakkaa ei tee kenestäkään ennakkoluuloista idioottia.

Tuo "terve on terve ja sairas ja sairas" -mantrasi kertoo juuri sinun olevan sellainen ihminen, joka ei menisi hoitamaan omaa mielenterveyttään rajusti oireillessaankaan, koska pelkää leimautumista sairaaksi. Sen sijaan kylväisit pahaa oloa ympäristöösi mielin määrin, vaikka virallisesti et sairas olisikaan. Mitä järkeä?

Sori, mutta pieleen meni syvällinen analyysisi. Kyllä minä hoidan itseäni silloin kun tarve on. Ja todellakin arvostan muissa ihmisissä sitä että tekevät saman, mutta se ei poista sitä tosiasiaa että kyllä sillä on väliä jos kumppanilla on mielenterveysongelmia ja kyse ei ole mistään hälläväliä pikkujutusta joka jokaisen kuuluisi tulevassa kumppanissa sietää.