Lue keskustelun säännöt.
Ajatuksia ulkonäköpaineista kellään?
Katsotaanpa, saisiko tämä keskustelu tuulta alleen.
Olen itse lievästi ylipainoinen nainen, ja painoni suhteen melkoisen ahdistunut. Ei ole aikaa, jolloin en olisi laihduttanut, ja pelkään, että minua kohdellaan painoni vuoksi huonosti. Parisuhdemielessä uskon vakaasti, etten nykyiselläni kerta kaikkiaan kelpaa miehille, ja vaikka laihduttaisin itseni missin mittoihin, olisin todennäköisesti edelleen yhtä ahdistunut ja varuillani sen suhteen, miten muut ihmiset suhtautuvat kehooni. Ja kyllä, tämä vaikuttaa tällä hetkellä aika paljon elämääni, vaikka olen ehdottomasti hoikimmillani ja parhaimmassa kunnossa, kun suhteuttaa koko elämääni. Käytännössä elämässäni ei tällä hetkellä mitään muuta olekaan kuin treenata tätä epätäydellistä kehoa, ja vaikka tuloksia tulee, ahdistus sen kuin lisääntyy.
Mutta varsinaisesti en ole aloittamassa suoranaista painokeskustelua tai rajata tätä ainoastaan ylipainoisille. Onko sinulla ulkonäköpaineita, ja millä tavoin ne vaikuttavat elämääsi? Ja jos olet sinut itsesi kanssa, niin jaa toki viisautesi: mikään ei ole yhtä väsyttävää kuin joka päivä tiedostaa oma riittämättömyytensä. :'(
Kommentit (90)
En pysty elämään kunnolla ennen kuin vyötäronympärykseni on alle 69cm. Nyt se on 73cm. Olen vannonut etten tee ainuttakaan seksialoitteita miehelle ennen kuin olen tavoitteesani koska itsetunto ei riitä (olen saanut pakkeja häneltä). Toisaalta olen päättänyt myös että jos mies ei sittenkään ala haluta seksiä kanssani kun olen tavoitteessani, haen muualta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei oo ollu ulkonäkö paineita, olin nuorempana jopa kaunis, nyt on 30kg ylipainoa. En kumminkaan näe itseäni läskinä (jonkinlainen käänteinen anorexia). Ei siis ole vaikutusta itsetuntoon. Flaxi käy.
Lohduttaudun sillä, etten itse joudu katsomaan itseäni esim. jutellessani jonkun kanssa.
Olen myös huomannut, että mitä enemmän laittaudun, sitä epävarmempi olen olemuksestani. Ja mitä enemmän katselen ihannenaamoja ja -vartaloita, sitä huonompi on olla itseni kanssa. Joskus tuota en vaan osannut lopettaa ja inhosin itseäni koko ajan enemmän. En siis katso niitä esim. instasta tai youtubesta, keskityn omaan hyvinvointiin ja olen se paras versio itsestäni, joka milloinkin jaksan ja haluan olla.
10-20-vuotiaani stressanisin ulkonäköäni ja sitä miten "ruma" olin ja en kelpaa kenellekään. Haaveilin 16-vuotiaana silareista ja täydellisten hampaiden kuorista. Sitten onneksi aivot alkoi kasvamaan ja tajusin, että mun haaveet on sairaita, miksi olen näin ulkonäkökeskeinen, kuinka paljon onnellisempi olisin, kun ymmärtäisin, että olen nuori ja niin kaunis kuin koskaan tulen olenaan, elän elämäni parasta aikaa ja on siis aika alkaa nauttimaan siitä. Nyt viimiset 7-vuotta olen ollut erittäin jees ja rakastan itseäni just tällaisenä kuin olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon sitä mieltä että jos jollain on ongelma mun kropasta niin se on sen ongelma, ei mun. Erityisesti miesten kohdalla. Jos bosat on sen mielestä liian pienet niin deal with it. Aina on joku joka tykkää ja kaikki tykkää erilaisesta.
Tämä on ihan oikeasti päätöskysymys.
Päätä olla tyytyväinen ja anna palaa. Oikeasti.
Mä olen ollut ns kukkakeppi aina ja kuullut siitä paljon paskaa aikoinaan. Päätös olla välittämättä p*****kaan oli ainoa ratkaisu ja toimii edelleen.
Yksikään laihis ei sua auta vaan päätös olla tyytyväinen.
Iso osa naisista on vaakalukemilla normaalipainoisia mutta oikeasti epäterveellisesti laihaläskejä.Sen siitä saa kun korvataan proteiini sokerilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aknea naamassa.
Lisäksi tummat ja tuuheat karvat käsissä ja jaloissa + herkkä iho = ei hyvä yhtälö sheivata, epiloida tai sokeroida. Kesäisin tulen erittäin tietoiseksi tästä.
Akneen voisi löytyä apua ihotautilääkäriltä. Jos on kyse liikakarvoituksesta, sen syy voi olla hormonaalinen, lääkärillä voisi siinäkin mielessä kannattaa käydä, jos et sitä vielä ole tehnyt. Tsemppiä.
Kyllä kaikennäkönen paineilu jäi sinne 25v ikään...
M44
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin.. Toisaalta kyllä liian itsevarmat ihmiset jotka peilailevat itseään jatkuvasti ihaillen (vaikka eivät edes ole puoleensavetäviä mielestäni) ovat hyvin epämiellyttäviä jo heti. Itse pidän tietynlaisesta terveestä epävarmuudesta. Kaunis hymy ja herttainen luonne vetoaa aina...ja ehkä kannattaa myös etsiä sitä puolisoa jostain muualta kuin Helsingistä ja pinnallisista paikoista.
Vartalo ok mutta huono iho, ohut tukka ja hampaat on ehjät mutta yksi risti kaksi eli epätasainen rivi. Pitää vaan hyväksyä itsensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, mä oon tiedostanu liiaksi alipainoni.
Oon saanut siitä huomauttelujakin.
"Miten voit olla noin sitä ja tätä."
En ole anorektinen, enkä syömishäiriöinen. Elämänhallinnassa on ollut ongelmia, jonka vuoksi olen usein syönyt huonosti. En ole osannut huolehtia itsestäni yhtä hyvin kuin muut. Mutta se jos mikä saa surulliseksi, kun olen yrittänyt, mutta en onnustunut, ja sitten saan vielä osakseni kommentteja, jotka eivät ole ollenkaan ymmärtäviä.
Geenit sellaiset, että lihasta tulee vain kovalla työllä ja normitilassa olen hoikka.
Toisilla on ilmeisesti vaikeutena ryhmäliikunnassa ylipainoinen olemus... Mulla se on lihakseton kroppa, joka näyttää puolet pienemmältä kuin muilla, terveen lihaksikkailla. Käder on kuit tikut.
Tunnen itseni niiiin alieniksi noissa ryhmissä. Ärsyttää katsoa itseään peilistä.
Olenkin jatkanut satunnaisesti itsekseni salilla käyntiä.
Olin ollut vartalostani älyttömän epävarma, kun muotoja ei ole ollut.
Nykyisin kiinnitän huomiota itsestä huolehtimiseen ja kiloja on tullut muutama. :) Kohta täytyisi uskaltautua taas salillekin. :) Ois kiva kun saisin itseäni niskasta kiinni ja tulis käytyä enemmän. Sais lihastakin. :)
Mitä paineita? Olen seksikäs omana itsenäni ja viis teidän normeistanne piittaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole suuremmin ollut ulkonäköpaineita.
Miksi? No koska olen mies.
Tajusin nuorena että pituus on valttia, samoin kuin raamikkuus. No pituutta ei saa lisää, ja hyvin pian tajusin että vaikka kuinka treenaan, olen yhä naisten silmissä hoikka. Ääntä ei voi muuttaa miehekkään matalaksi, eikä pikkukakkosnimimerkin mainitsemia jykeviä leukoja tai laatikkopäitäkään muokata millään meikillä tms.
Olen siis geneettistä ylijäämäroskaa, lähtökohtaisesti kelvoton lisääntymään. Ei tule pitkiä poikia ja jos karhu hyökkää kimppuun niin en pärjää (niinno ei pärjää iso mieskään, mutta se turvallisuuden tunne ratkaisee...).
Mutta koska sitä ei voi muuttaa, ei auta itku markkinoilla. Olisi kiva olla nainen, voisi trimmata salilla itsensä fitnesskuntoon ja meikata åaremman näköiseksi. Hyväksyisin mieluummin ulkonäköpaineet kuin nykytilanteen. Mutta kortteja ei voi vaihtaa, niillä pelataan mitkä on saatu.
Olen aina ollut alipainoinen, ja itse ainakin miellyn esim. pornossa kurvikkaampiin naisiin, niin mietin aina, miten joku voisi pitää minua haluttavana. Minulla on pieni perse ja olemattomat tissit. Muutenkin muistan jo 2-luokalla miettineeni luokkakuvaa katsoessani, että miksi en voi olla yhtä kaunis kuin muut. Aika surullista näin jälkeenpäin mietittynä.
Olen tyytyväinen ulkoiseen olemukseeni, mutta en usko että kukaan kuitenkaan koskaan rakastaa minua sellaisena kuin olen. Eli ei se ulkoisen minän hyväksyminen takaa esimerkiksi hyvää itsetuntoa ihmiselle. Kyse on muista asioista.
littlemies kirjoitti:
Ei ole suuremmin ollut ulkonäköpaineita.
Miksi? No koska olen mies.
Tajusin nuorena että pituus on valttia, samoin kuin raamikkuus. No pituutta ei saa lisää, ja hyvin pian tajusin että vaikka kuinka treenaan, olen yhä naisten silmissä hoikka. Ääntä ei voi muuttaa miehekkään matalaksi, eikä pikkukakkosnimimerkin mainitsemia jykeviä leukoja tai laatikkopäitäkään muokata millään meikillä tms.
Olen siis geneettistä ylijäämäroskaa, lähtökohtaisesti kelvoton lisääntymään. Ei tule pitkiä poikia ja jos karhu hyökkää kimppuun niin en pärjää (niinno ei pärjää iso mieskään, mutta se turvallisuuden tunne ratkaisee...).
Mutta koska sitä ei voi muuttaa, ei auta itku markkinoilla. Olisi kiva olla nainen, voisi trimmata salilla itsensä fitnesskuntoon ja meikata åaremman näköiseksi. Hyväksyisin mieluummin ulkonäköpaineet kuin nykytilanteen. Mutta kortteja ei voi vaihtaa, niillä pelataan mitkä on saatu.
Höh, ihan sama se on naisillekin. Ei tarvitse vetää mitään mieskorttia. Treenillä, meikillä tms. ei voi nainenkaan muuttaa perusruumiinrakennettaan, meikillä voi tehdä jotain muttei rajattomasti. Näillä mennään. Jos on persejalkainen tai pienirintainen tai huonoihoinen niin sitten on.
p.s. Mieskin voi muuten treenata, hoitaa ihoaan, miettiä kampaustaan ja vaatetyyliään sekä käyttää meikkiä (oletko kuullut peitevoiteesta)?
Mene peilin eteen alasti. Kysy itseltäsi "himottaako?". Jos ei, niin painoa on liikaa.
Näin on Aira Samulin joskus todennut
Painoindeksi on 24,54.... 25 ois ylipainoo.. 7kg on tavoitteena laihduttaa
Oma laihdutukseni tapahtui masennuksen kautta. Luulin, että olen parempi ihminen laihana. Tätä on oikeastaan toitotettu minulle lapsesta asti. "On helpompi olla, kun on hoikka.", "Helpompi löytää mies, jos on hoikka." Ja kaikkea muuta.
Noh. Laihduin 25 kiloa, mutta epävarmuutta ja tietynlaista itseinhoa se ei poistanut. Ensin olin katkera, kun elämä ei muuttunutkaan taianomaisesti paremmaksi. Sitten annoin olla. Nyt olen varmaan hyvännäköinen mutta kun on rikki sisältä, sitä ei korjatakkaan noin vain. En vieläkään siedä sitä, että minuun kosketaan. Inhon väristykset virtaa ympäri kehoa, kun joku vaikka halaa. Laihuus ei ole mikään onnellisuuden tae tai lupaus siitä, että alat rakastaa itseäsi (terveellä tavalla). Pyrin peittämään heikkouteni. Sen näyttäminen ei ole minun juttu.
Haluan siis sanoa, että AP, se ongelma on korvien välissä. Koostaan huolimatta voi pitää itseään hyvännäköisenä. Sisäinen kauneus heijastuu ulospäin!
N21