Lue keskustelun säännöt.
Ajatuksia ulkonäköpaineista kellään?
Katsotaanpa, saisiko tämä keskustelu tuulta alleen.
Olen itse lievästi ylipainoinen nainen, ja painoni suhteen melkoisen ahdistunut. Ei ole aikaa, jolloin en olisi laihduttanut, ja pelkään, että minua kohdellaan painoni vuoksi huonosti. Parisuhdemielessä uskon vakaasti, etten nykyiselläni kerta kaikkiaan kelpaa miehille, ja vaikka laihduttaisin itseni missin mittoihin, olisin todennäköisesti edelleen yhtä ahdistunut ja varuillani sen suhteen, miten muut ihmiset suhtautuvat kehooni. Ja kyllä, tämä vaikuttaa tällä hetkellä aika paljon elämääni, vaikka olen ehdottomasti hoikimmillani ja parhaimmassa kunnossa, kun suhteuttaa koko elämääni. Käytännössä elämässäni ei tällä hetkellä mitään muuta olekaan kuin treenata tätä epätäydellistä kehoa, ja vaikka tuloksia tulee, ahdistus sen kuin lisääntyy.
Mutta varsinaisesti en ole aloittamassa suoranaista painokeskustelua tai rajata tätä ainoastaan ylipainoisille. Onko sinulla ulkonäköpaineita, ja millä tavoin ne vaikuttavat elämääsi? Ja jos olet sinut itsesi kanssa, niin jaa toki viisautesi: mikään ei ole yhtä väsyttävää kuin joka päivä tiedostaa oma riittämättömyytensä. :'(
Kommentit (90)
Ulkonäköpaineet helpottavat kummasti vuosien vieriessä, hyvä AP! Itse olen aina ollut aika epävarma ulkonäöstäni, mikä johti vuosikymmenten meikkaus- yms. huimaan kierteeseen. Nyt kun olen "tarpeeksi" vanha, juuri tänä kesänä olen luopunut suurimmasta meikkauspaineesta ja hiustenlaitto- yms. touhuista. Ulos mennessäni käytän vain hieman värejä silmiin ja huuliin ja siinä se.
Jos jaksat odottaa iän kertymistä, kyllä helpottaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mene peilin eteen ja katso mitä hyvää siellä näet. Ja yritä korostaa niitä puoliasi. Jotain painoa voit laskea myös sille miten suhtaudut vastaantuleviin ihmisiin. Se kumppani jota mahdollisesti olet vailla ei ehkä huomaakaan piilossa olevaa peffasi selluliittia mutta hurmaantuu iloisesta ilmeestäsi ja ystävällisestä käytöksestäsi. Ehkä teidän huumorintajunne sopivatkin yhteen ja yhtäkkiä olette sopineet treffit kaverin pottunenästä ja sinun paksuista reisistäsi huolimatta.
Olenko ainoa jota on aina karminut ja ihmetyttänyt tämä,että toivotaan vain että se kaverisi tai kumppanisi ei näe ilmiselviä virheitä tai rumuuksia sinussa SEN SIJAAN että opeteltaisiin ajattelemaan eri tavalla?
Kuka sen esimerkiksi on päättänyt että paksut reidet ovat rumat? Minusta eivät ole lainkaan rumat,vaan sek*ikkäät. Todella suuri osa ihmisen niin sanotuista "virheistä" on vain luonnollisia eroja ja piirteitä ihmisissä.
Kosmetiikkateollisuus ja muut markkinanalathan hyötyvät sitä enemmän,mitä enemmän keksivät puutteita ja korjattavaa ihmisessä.
Moni ihminen on aivopesty,eikä tajua haitallisia uskomuksiaan.
On paineita juuh. koko lapsuuden olin ylipainoinen, teininä jopa sairaanloisen ylipainoinen. n 4 vuoden aikana olen laihtunut n. 50kg. Aluksi olin tosi itsevarma ja onnellinen muutoksista. sitten löysin miehen ja alettiin seurustella. Nyt pelkään kokoajan että en olekkaan hänelle tarpeeksi hyvä; koska tuon ison painonpudotuksen takia ihoni roikkuu vähän kaikkialta. Rinnat on keskivertoa suuremmat (F/G kuppi) mutta roikkuvat ja ovat hyvin pehmeät (olen nyt 25 vuotta ja rinnat ovat kuin 50+ vuotiaalla äidilläni). Tykkään itsestäni kyllä vaatteet päällä aika-ajoin mutta vatsan löysyys vaivaa. minulla olisi vielä n. 10kg tavoitepainooni 55kg. Jotenkin vaan itsetunto on vaipunut tosi alhaalle seurustelun aikana (ei siis ole mitenkään miehen syytä vaan itselläni päässä nämä asiat) ja nyt tunnen kauheaa painetta ja stressiä koska haluaisin olla haluttava ja seksikäs tälle miehelleni enkä tunne että olisin... asiaa ei auta että kuten monet miehet, niin hänkin toki katselee innoissaan kauniimpien naisten kuvia esim. somessa ja uutisissa joka vähän pahentaa omaa oloa. olen koittanut kyllä työstää tätä. hoen itselleni että kun saan sen 10kg pois niin voisin mennä leikkaukseen jossa ylimääräinen nahka leikattaisiin pois (koska treenaamalla se ei tule häviämään) mutta eihän minulla ole sellaiseen edes varaa. Huoh, kaikkeni kuitenkin teen että olisin positiivinen ja onnellinen edes puolet ajasta siihen mitä on ja kun muuksi en muutu kuitenkaan. Ja aina joku kohta varmasti löytyy mihi ei itse ole tyytyväinen kun ongelma on henkinen. minuakin on rankasti kiusattu koko lapsuus joka tottakai vaikuttaa. Onneksi miesystäväni kuitenkin on sanonut ettei hän ole kovin pinnallinen eikä odota minun olevankaan mikään missi tai että yrittäisin olla vertaamatta itseäni muihin ja somessa yms. näkyviin naisiin... se tuo vähän lohtua aina kun huomaa ettei se kaikkein rakkain ihminen ajattele että olisin niin ruma kun itse ajattelen. Itsevarmuus on vaikea asia, mutta kai siihenkin voi opetella. itse koitan ainakin parhaani vaikka vaikeaa se onkin!
Vierailija kirjoitti:
Iso osa naisista on vaakalukemilla normaalipainoisia mutta oikeasti epäterveellisesti laihaläskejä.Sen siitä saa kun korvataan proteiini sokerilla.
Sinä se tätä aina jaksat:D heh! Sun aikas ku koittaa joudut helvettiin, jossa laihaläskit tanssii nakuna ympärillä allit ja olemattomat tai liikaläskit perseet hyllyen, nauraa ja syö pelkkää sokeria ja makkaraa!!!)) Sulle protskuja anneta enää ikinä pelkkiä tikkareita ja pikkuleipiä;) juomaksi siideriä!
Vierailija kirjoitti:
On paineita juuh. koko lapsuuden olin ylipainoinen, teininä jopa sairaanloisen ylipainoinen. n 4 vuoden aikana olen laihtunut n. 50kg. Aluksi olin tosi itsevarma ja onnellinen muutoksista. sitten löysin miehen ja alettiin seurustella. Nyt pelkään kokoajan että en olekkaan hänelle tarpeeksi hyvä; koska tuon ison painonpudotuksen takia ihoni roikkuu vähän kaikkialta. Rinnat on keskivertoa suuremmat (F/G kuppi) mutta roikkuvat ja ovat hyvin pehmeät (olen nyt 25 vuotta ja rinnat ovat kuin 50+ vuotiaalla äidilläni). Tykkään itsestäni kyllä vaatteet päällä aika-ajoin mutta vatsan löysyys vaivaa. minulla olisi vielä n. 10kg tavoitepainooni 55kg. Jotenkin vaan itsetunto on vaipunut tosi alhaalle seurustelun aikana (ei siis ole mitenkään miehen syytä vaan itselläni päässä nämä asiat) ja nyt tunnen kauheaa painetta ja stressiä koska haluaisin olla haluttava ja seksikäs tälle miehelleni enkä tunne että olisin... asiaa ei auta että kuten monet miehet, niin hänkin toki katselee innoissaan kauniimpien naisten kuvia esim. somessa ja uutisissa joka vähän pahentaa omaa oloa. olen koittanut kyllä työstää tätä. hoen itselleni että kun saan sen 10kg pois niin voisin mennä leikkaukseen jossa ylimääräinen nahka leikattaisiin pois (koska treenaamalla se ei tule häviämään) mutta eihän minulla ole sellaiseen edes varaa. Huoh, kaikkeni kuitenkin teen että olisin positiivinen ja onnellinen edes puolet ajasta siihen mitä on ja kun muuksi en muutu kuitenkaan. Ja aina joku kohta varmasti löytyy mihi ei itse ole tyytyväinen kun ongelma on henkinen. minuakin on rankasti kiusattu koko lapsuus joka tottakai vaikuttaa. Onneksi miesystäväni kuitenkin on sanonut ettei hän ole kovin pinnallinen eikä odota minun olevankaan mikään missi tai että yrittäisin olla vertaamatta itseäni muihin ja somessa yms. näkyviin naisiin... se tuo vähän lohtua aina kun huomaa ettei se kaikkein rakkain ihminen ajattele että olisin niin ruma kun itse ajattelen. Itsevarmuus on vaikea asia, mutta kai siihenkin voi opetella. itse koitan ainakin parhaani vaikka vaikeaa se onkin!
Olet tehnyt aivan uskomattoman suorituksen, mikä kertoo sinun olevan vahva, kärsivällinen ja määrätietoinen, kaiken lisäksi vaikutat järkevältä ja empaattiselta. Kaikki nuo ominaisuudet tekevät sinusta kauniin tavalla, joka ei heikkene edes kun olet 94v ja tukka tippuu. En tiedä miltä näytät, mutta voin vannoa, että jos jokaisessa on jotain kaunista ja viehättävää jos sen antaa näkyä.
Niin ja olen 24v, noin 20kg pudottanut ja oma tarinani sisältää paljon samaa kuin sinun elämäsi, joten kirjoituksesti kosketti paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän noita ole kaikilla. Myös meillä jotka emme ole ylipainoisia. Täytyy vaan yrittää olla välittämättä ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. En tarkoita etteikö kannattaisi treenata ja laihduttaa (jos on aihetta) tai muuten pitää huolta itsestä, sillä mä näen sen niin, että kun rakastaa omaa kehoaan niin haluaa kohdella sitä hyvin. Eli yritä ajatella niin että liikut hyvän olon takia ja laitat suuhusi sellaista ruokaa joka tekee hyvää kehollesi (ja mielelle).
Itse olen saanut miettiä näitä asioita taas nyt koska joudun leikkauttamaan tukkani lyhyeksi ja se on aina ollut pitkä. Olen aina ajatellut että minulle ei sovi lyhyet, että olisin epänaisellisen ja epäseksikkään näköinen lyhyessä tukassa. Nyt kun ei ole valinnan varaa, ei voi muuta kuin päättää että olen juuri niin naisellinen ja seksikäs kuin haluan olla enkä välitä p*skan vertaa mitä muut ajattelevat. N45
Minä taas laihdutan nimenomaan toisen takia, itse viihdyn pulskanakin.
En tajua tuota pitkät hiukset-juttua, olen aina kokenut itseni hyvännäköiseksi ja seksikkääksi lyhythiuksisena.
Yläkoulun alusta asti olen pitänyt itseäni ihan hirvittävän rumana. Etenkin lukiovuodet olivat hyvin vaikeita. Katselin itseäni ja näin vain pelkkää huonoa, inhosin itseäni. Uskoin, että kaikki jotka minua katsovat, ajattelevat minun olevan ruma ja vastenmielinen. Hulluinta on, että nyt 35-vuotiaana vanhoja valokuvia katsellessa näen, että minulla oli todella hyvä vartalo ja olin aivan tavallisen näköinen.
Vaikka nykyisin pystyn hyväksymään itseni paljon paremmin, jäi nuoruudesta isot jäljet. Pidän edelleen itseäni joskus rumana ja häpeän välillä muiden seurassa. Nykyisin pyrin tietoisesti viemään tunteen tasolle sen ajatuksen, että ulkonäöllä ei pitäisi tässä elämässä ole mitään merkitystä. Tärkeintä on henkinen kehitys ja viisaus.
Silti välillä ahdistaa oma ulkonäkö, vaikka suurimman osan ajasta ymmärrän olevani kasvoilta aivan tavallinen ja vartalonikin on keskimääräistä parempi ikäiselleni naiselle. Miehiltä saan edelleen melko runsaasti huomiota.
Pointtina tässä se, että käsitys omasta ulkonäöstä (niin hyvässä kuin pahassa) on iskostunut yleensä hyvin syvälle omaan identiteettiin. Sitä voi olla vaikea muuttaa ilman tietoista vuosien ponnisteluja eikä siltikään välttämättä saavuta normaalia itsetuntoa oman ulkonäön suhteen.
Jokaisen laihduttajan tulisi muistaa, että välttämättä oma onnellisuus ei koe radikaalia muutosta ylöspäin, vaikka paino putoaisikin. Laihduttaminen ei tuo onnea, koska suurin osa arvottaa elämässään hyvin paljon asioita ulkonäön edelle eikä laihtuminen muuta suoraan sitä, mitä ja miten henkilö on oppinut tuntemaan ja ajattelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen syntymähoikka ja kokenut itseni silti aina rumaksi, oudoksi, kömpelöksi ja mitä näitä nyt on. Olin lapsena pitempi ja isojalkaisempi kuin muut, ja se teki minusta epävarman (koska asiasta naljailivat koulukavereiden lisäksi jopa aikuiset perheystävät). Ihan korvien välissä nämä jutut.
En ymmärrä jatkuvia ulkonäköpaineita. Olisi minussakin paljon korjattavaa, mutta ei haittaa yhtään. Tuntuu ihanalta, ettei tarvitse pohtia moisia, ei vaan tunnu tarpeelliselta. Elämässä on paljon tähdellisempääkin miettimistä. Tietysti jos ulkonäköään jaksaa stressata kovasti, niin voinee olla onnellinen, ettei ongelmat ole sen suurempia. Enkä tarkoita, etten yhtään huolehtisi itsestäni. Kaikki mihin voin vaikuttaa on kunnossa, puhtaat hiukset ja niissä väri, meikkaan, pukeudun kivasti. Mutta en mitenkään sure muutamaa liikakiloa, tummentumaa hampaassa jne. Tai no voisinhan noihinkin vaikuttaa, mutta en vaan koe tarpeelliseksi. Neljääkymppiä lähestyessä olo on jotenkin itsevarmempi aina vaan. Olen saanut kuullakin, että itsensä kanssa sujut oleva kantaa itsensä viehättävämmin, kuin kanssa sisar joka vaikka olisikin enemmän mallinmitoissa, mutta epävarma itsestään. Sen huomaa ulospäin. En tiedä mistä moinen puutos minussa johtuu, etten osaa stressata ulkonäöstä, vaikka aihettakin tosiaan voisi olla. Olen tällaisena juuri ihana, kuulostaapa ärsyttävältä :) Mutta kokeilkaa muutkin, yllätytte miten kiva tunne, kun sen aidosti saavuttaa.
O
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2,5v kotona jumittamisen (yksinhuoltajuuden) jälkeen minulla ei ole kerrassaan ensimmäistäkään ulkonäköpainetta! :) Ei pikkulasta läskini ja sellarini häiritse. Tätä ennen jaksoi kyllä laihdutella ja murehtia ja meikata jokapaikkaan, mutta enää ei. Yksinkertaisesti sellaiseen on syytä/motivaatiota varsin harvoin.
Pulleapyöriäinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On paineita juuh. koko lapsuuden olin ylipainoinen, teininä jopa sairaanloisen ylipainoinen. n 4 vuoden aikana olen laihtunut n. 50kg. Aluksi olin tosi itsevarma ja onnellinen muutoksista. sitten löysin miehen ja alettiin seurustella. Nyt pelkään kokoajan että en olekkaan hänelle tarpeeksi hyvä; koska tuon ison painonpudotuksen takia ihoni roikkuu vähän kaikkialta. Rinnat on keskivertoa suuremmat (F/G kuppi) mutta roikkuvat ja ovat hyvin pehmeät (olen nyt 25 vuotta ja rinnat ovat kuin 50+ vuotiaalla äidilläni). Tykkään itsestäni kyllä vaatteet päällä aika-ajoin mutta vatsan löysyys vaivaa. minulla olisi vielä n. 10kg tavoitepainooni 55kg. Jotenkin vaan itsetunto on vaipunut tosi alhaalle seurustelun aikana (ei siis ole mitenkään miehen syytä vaan itselläni päässä nämä asiat) ja nyt tunnen kauheaa painetta ja stressiä koska haluaisin olla haluttava ja seksikäs tälle miehelleni enkä tunne että olisin... asiaa ei auta että kuten monet miehet, niin hänkin toki katselee innoissaan kauniimpien naisten kuvia esim. somessa ja uutisissa joka vähän pahentaa omaa oloa. olen koittanut kyllä työstää tätä. hoen itselleni että kun saan sen 10kg pois niin voisin mennä leikkaukseen jossa ylimääräinen nahka leikattaisiin pois (koska treenaamalla se ei tule häviämään) mutta eihän minulla ole sellaiseen edes varaa. Huoh, kaikkeni kuitenkin teen että olisin positiivinen ja onnellinen edes puolet ajasta siihen mitä on ja kun muuksi en muutu kuitenkaan. Ja aina joku kohta varmasti löytyy mihi ei itse ole tyytyväinen kun ongelma on henkinen. minuakin on rankasti kiusattu koko lapsuus joka tottakai vaikuttaa. Onneksi miesystäväni kuitenkin on sanonut ettei hän ole kovin pinnallinen eikä odota minun olevankaan mikään missi tai että yrittäisin olla vertaamatta itseäni muihin ja somessa yms. näkyviin naisiin... se tuo vähän lohtua aina kun huomaa ettei se kaikkein rakkain ihminen ajattele että olisin niin ruma kun itse ajattelen. Itsevarmuus on vaikea asia, mutta kai siihenkin voi opetella. itse koitan ainakin parhaani vaikka vaikeaa se onkin!
Olet tehnyt aivan uskomattoman suorituksen, mikä kertoo sinun olevan vahva, kärsivällinen ja määrätietoinen, kaiken lisäksi vaikutat järkevältä ja empaattiselta. Kaikki nuo ominaisuudet tekevät sinusta kauniin tavalla, joka ei heikkene edes kun olet 94v ja tukka tippuu. En tiedä miltä näytät, mutta voin vannoa, että jos jokaisessa on jotain kaunista ja viehättävää jos sen antaa näkyä.
Niin ja olen 24v, noin 20kg pudottanut ja oma tarinani sisältää paljon samaa kuin sinun elämäsi, joten kirjoituksesti kosketti paljon.
Kiitos sinulle paljon kauniista sanoista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmillista, että ulkonäkö koetaan suurimpana oman arvon määrittäjänä, vaikka lopulta luonne, yleinen olemus, terve itseluottamus ja huumorintaju tekevät ihmisestä mielenkiintoisen. Olen 35v. nainen, joka on lievästi ylipainoinen, huonoihoinen ja -hiuksinen, mutta onnellisesti naimisissa. Ja muitakin ottajia olisi. Keskitytään siihen mikä meissä on hyvää ja kaunista! Ollaan lempeitä itseämme ja muita kohtaan. <3
Vierailija kirjoitti:
On paineita juuh. koko lapsuuden olin ylipainoinen, teininä jopa sairaanloisen ylipainoinen. n 4 vuoden aikana olen laihtunut n. 50kg. Aluksi olin tosi itsevarma ja onnellinen muutoksista. sitten löysin miehen ja alettiin seurustella. Nyt pelkään kokoajan että en olekkaan hänelle tarpeeksi hyvä; koska tuon ison painonpudotuksen takia ihoni roikkuu vähän kaikkialta. Rinnat on keskivertoa suuremmat (F/G kuppi) mutta roikkuvat ja ovat hyvin pehmeät (olen nyt 25 vuotta ja rinnat ovat kuin 50+ vuotiaalla äidilläni). Tykkään itsestäni kyllä vaatteet päällä aika-ajoin mutta vatsan löysyys vaivaa. minulla olisi vielä n. 10kg tavoitepainooni 55kg. Jotenkin vaan itsetunto on vaipunut tosi alhaalle seurustelun aikana (ei siis ole mitenkään miehen syytä vaan itselläni päässä nämä asiat) ja nyt tunnen kauheaa painetta ja stressiä koska haluaisin olla haluttava ja seksikäs tälle miehelleni enkä tunne että olisin... asiaa ei auta että kuten monet miehet, niin hänkin toki katselee innoissaan kauniimpien naisten kuvia esim. somessa ja uutisissa joka vähän pahentaa omaa oloa. olen koittanut kyllä työstää tätä. hoen itselleni että kun saan sen 10kg pois niin voisin mennä leikkaukseen jossa ylimääräinen nahka leikattaisiin pois (koska treenaamalla se ei tule häviämään) mutta eihän minulla ole sellaiseen edes varaa. Huoh, kaikkeni kuitenkin teen että olisin positiivinen ja onnellinen edes puolet ajasta siihen mitä on ja kun muuksi en muutu kuitenkaan. Ja aina joku kohta varmasti löytyy mihi ei itse ole tyytyväinen kun ongelma on henkinen. minuakin on rankasti kiusattu koko lapsuus joka tottakai vaikuttaa. Onneksi miesystäväni kuitenkin on sanonut ettei hän ole kovin pinnallinen eikä odota minun olevankaan mikään missi tai että yrittäisin olla vertaamatta itseäni muihin ja somessa yms. näkyviin naisiin... se tuo vähän lohtua aina kun huomaa ettei se kaikkein rakkain ihminen ajattele että olisin niin ruma kun itse ajattelen. Itsevarmuus on vaikea asia, mutta kai siihenkin voi opetella. itse koitan ainakin parhaani vaikka vaikeaa se onkin!
Varmasti helpottaa sinua jos joskus kerrot oikeilla sanoilla toiselle ajatukset kun noin paljon stressaa vatsan löysyys ja aiheuttaa. epävarmuutta.
Kumppani joka rakastaa kyllä osaa ne ajatukset viedä pois sanoilla ja teoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun en jaksa välittää. Olen omasta mielestä kaunis ja se riittää mulle. Ei väliä näyttääkö vaaka mitä. Paino on heitellyt noin 20kg eikä mikään ole muuttunut.
Toki ois kiva ku ois valkoiset täydelliset hampaat, siro nenä, upeat hiukset. Mutta 23.59h vuorokaudesta en jaksa sitä miettiä vaan elän elämää ja olen tyytyväinen siihen sellaisenaan.
Voi toki olla kun kukaan ei ole koskaan haukkunut vaan aina on kehuttu ja vihelletty perään. Tuskin oisin näin jos ois haukuttu.
Minä olen jo 50+ ikäinen ja olihan niitä nuorena kaikenlaisia ulkonäköpaineita kun ei ollut missikasvoinen eikä -kokoinen. Nyt on jo elämänkokemusta sen verran että ei jaksa märehtiä eikä murehtia joka päivä omaa tai muidenkaan ulkoista olemusta vaan ajattelee että "tällainen olen, ota tai jätä". Muiden ulkonäköä en myöskään ruodi vaan luonne ja käytös merkitsevät paljon enemmän. Elämässä on niin paljon tekemistä ja tehtäviä töitä että aikaa ei jää "turhanpäiväisyyksien" miettimiseen. Tätä aina hoen kaikille ulkonäköpaineista kärsiville että jokainen ihminen maailmassa on jonkun mielestä ruma tai sopimaton tämän päivän "muottiin". Miksi yhden tai kahden ihmisen mielipiteellä olisi yhtään mitään merkitystä? Varsinkaan jos ovat ventovieraita. Miksi toisia ihmisiä pitäisi miellyttää koko ajan ja joka asiassa? Tanhupallon viisaus toimii "mä oon tämmönen, sä oot tommonen, ja kaikki on semmosia kuin ne on!"
En ymmärrä miten jotkut voivat ajatella vain omaa napaansa ja kuvitella olevansa niin hirveän erikoisia (vaikka sitten erityisen rumia). Olette kaikki aivan normaaleja ja suunnilleen kenellekään ei ole mitään väliä miltä näytätte. Unohtakaa koko ulkonäkö (omanne ja muiden) ja keskittykää muihin juttuihin.
Läskeille sakko. Ympäristöhaitta- ja roskavero.
Komeana miehenä jatkuvasti saa kokea naisten flirttailua. Naisia riittää ja elämä muutenkin mallillaan, joten tylsyyden välttämiseksi pakko ahdistua seksuaalissävytteisestä huomiosta.
#metoo
Mitä jos koittaisit oppia tuntemaan itsesi (ei fyysistä sinua). Tiedätkö esimerkiksi mitkä pienet asiat saa sinut onnelliseksi? Mistä saat voimavaroja? Teetkö näitä juttuja arkena? Se oma kehonkuvan hyväksyminen seuraa ihan itsestään perässä. M33
Liikaa selluliittiä ikäisekseni, pienet rinnat suhteessa kroppaan, kalpeat kasvot ja epätasainen iho, leveä naama, tummat silmänaluset, pottu nenä, pieni tuppisuu, vankka rakenne ja isot kämmenet, mulla ei ole mitään naisellisia piirteitä tai jos on, niin niitä ei huomata tämän roskan alta. Elän ulkonäköpaineiden kanssa koko ajan.