Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(

Vierailija kirjoitti:

toivottavasti elämäsi on kurjaa paskaa hamaan loppuun asti".

Todellinen pyyteetön äidinrakkaus loistaa tästä lauseesta.

Ei helvetti oikeasti, miten joku voi sanoa noin omalle lapselleen. 

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä alhaisinta on se miten anoppi käärii mielipiteensä sellaiseen "olen huolissani miten tämä vaikuttaa lapsiinne" kuoreen. Siis oli kyse ihan mistä tahansa mikä tehdään hänen mielestään väärin. Sisustusvalinnoista lähtien.

Tapahtui niinä loppuaikoina, kun anoppi vielä kävi meillä. Anoppi alkoi siinä haukkua mun uusia ikkunaverhoja, puuttuvaa mattoa (kun hänellä olisi tuohon juuri sopiva) ja väärin puettuja lapsia. Mä siinä vähän korotin ääntäni kun moiteryöpylle ei tullut loppua, niin tuli heti kuitti, että "korotatko sinä lasten aikana ääntäsi? Kyllä nyt traumatisoituvat". Mä siihen totesin, että sehän onkin niin lapsille tervettä, että joku tulee kotiin haukkumaan ja pitää heidän äitiään mattona, jonka yli kävellään ihan miten sattuu. 

Vierailija kirjoitti:

Itsekkyyden ja turhan ylpeyden määrästä kertoo se miten jotkut ovat valmiita luopumaan väleistä omaan lapseensa ja lapsenlapsiinsa vain todistaakseen jotain. Surullista.

Joo, mun omat vanhemmat on niin itsekkään ”ylpeitä” että eivät ole ainoita lapsenlapsiaan nägneet seitsemään vuoteen. Kaikki tämä siksi että heidän minuun kohdistama vuosikymmenten alistaminen ja haukkuminen sai epämieluisan käänteen kun kerrankin puolustin itseäni ja sanoin että ”tuo käytöksenne on loukkaavaa”. En siis mitään tän pahempaa ees sanonut.

Mutta tästä vedettiin marttyyriraivari ja käännettiin asia niinpäin että minä olen haukkunut heitä, ja nyt kuulemma (sisaruksen kautta toimitettu vaade) minun pitää pyytää kirjallisesti hriltä anteeksi loukkaavaa käytöstä.

Heidän ei tietenkään tarvi pyytää anterksi minulta väkivaltaa, haukkumista ja nälvintää.

No saavat oottaa sitä mun kirjallista anteeksipyyntöä seuraavaan elämään, mun omatunto on puhdas ja heitä en ole loukannut.

Mutta se on hassua että ne ”äärettömän rakkaat lapsenlapset” olikin yhtäkkiä ihan hylättäviä eikä 7 vuoteen ole ollut mitään kiinnostusta tavata heitä. Alunpiyäenkään rakkaus ei ollut oikeaa, vaan kulissia.

Huippuketju!! täällä ois yksi tossu lisää. Meillä on "hyvä mumma", hirmu kohteliaita puolin ja toisin appisten kanssa oltu ihan aina. Lasten mumma on kaikkien mielestä ihana mummo paitsi mun mielestä ja nykyään mieheni eli poikansa mielestä. Esikoisen vauva ajat oli justiinsa tätä höyryämistä mitä ap ja moni muu on kokenut. Luultiin että helpottaa kunhan nro2 syntyy. Ei helpottanut vaan pikkuvauvan äitinä soitan kakkosviulua nyt vieläkin pahemmin. Viikonloppuna ensimmäisen kerran sanoin että eikun nyt ollaan äitin sylissä kun anoppi kyttäs haukkana vauvaa sykkyyn. Niinkuin aina. No se suuttui ja vähän itkikin vissiin, sano että sinä saat kotona pitää koko ajan. Mökötti oikein näkyvästi. Annoin sitten vauvan, arvatkaa miltä tuntuu nyt. Uhmaikäsen eleet ja se huomasi että toimii muhun. Vihaan sitä että kertoo mulle "Kalle" tykkää olla mahalteen, "Kalle" taitaakin alkaa ryömiä sillä ja sillä tekniikalla ja appilassa lapset pitäs olla tavallaan heidän. Mulle ängetään ruokaa naaman eteen ihan koko ajan varmaan etten häiritse läsnäololla. Niin vaikea sanoa yhtään mitään kun ovat tosi "ystävällisiä" kuitenkin koko ajan. Kellään samaa? Nähdään vähintään kerran 2 viikossa. Vähennettiin yhteen aikaan mutta selkeästi loukkaantuivat. Jonkun aikaa meno oli törkeätä mua kohtaan nyt kun mietin. Kun ois kostanut sitä taukoa (olikohan edes kolmea viikkoa)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

toivottavasti elämäsi on kurjaa paskaa hamaan loppuun asti".

Todellinen pyyteetön äidinrakkaus loistaa tästä lauseesta.

Ei helvetti oikeasti, miten joku voi sanoa noin omalle lapselleen. 

Mun äiti on sanonut mulle että ”kiittämätön kersa, olis pitänyt tehdä sulle abortti, et olis ansainnut syntyä koskaan”.

Tää siitä hyvästä että äitini minulle katjunan haukkuryöpyn jälkeen sanoin että nyt kyllä pahoitin mieleni.

Rajattomat saa raivota, solvata, loukata ja riehua maailman tappiin asti mutta jos uhri mielrnsä pahoittaa niin se on sit suuri ja paha loukkaus heitä kohtaan.

hjälp kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olihan tämä ap tulossa tämä kohtaus anopin näytelmää, jokunen kommentoija veikkasi sen tulevan - itkumarttyyripotkuraivarit.

Aika huono idea alkaa käyttämään anopin manipulointitykkiä mieheesi, hänenhän on sillä kasvatettu ja vasta pari päivää sittenonnistui tekemään jonkun konkreettisen teon sitä vastaan, oman perheensä puolesta. Teidän on parempi toimia rehellisellä pohjalla, toisianne kohtaan.

Sanotte vain appivanhemmille, että tarkoitus ei ole missään nimessä katkaista välejä eikä mummun ja ukin yhteyttä lapsenlapseen. Mutta te vanhempina päätätte mikä on lapselle parasta niin se on äiti ja isä ja asiasta ei keskustella. Kysykää mistä anopilla on hätä ja miksi hän itkee. Samalla sanotte ettei tule kysymykseenkään, että anoppi ottaisi näin pienen hoitoonsa, äiti ja isä hoitaa.

Yksinkertaistakaa asia ja jatkossa sanotte vain samat asiat vaikka anoppi ja appi sanoisi mitä tahansa. Ja aina tarvittaessa sanotte, että teidän perheellä on (nyt/silloin) omaa perheaikaa.

Minusta tuntuu että nuo ehdottamasi neuvot (jotka ovat varsin ystävällisiä ja ajateltuja!) ovat meidän tapauksessamme liian pehmeitä viestejä. Tämä päivä on osoittanut että hanskojen lyöminen tiskiin ei ole kovin huono vaihtoehto. Lapsen tullessa tahtoikään meidän kasvatuksemme tullaan lyttäämään aivan täysin, se on varmaa. Appivanhemmat eivät tule kestämään meiltä niin voimakasta omien rajojen ilmaisua, ei. Se tulee olemaan juuri sitä "höpö höpö, anna isin höpöttää tässä talossa määrää ukki". Ja jos ukin "varpaille tallotaan" niin hän on jo ihan eri tavalla kaunainen ja passiivisaggressiivinen kuin vaimonsa.

En ollut vakavissani tuon suhteen että alkaisin manipuloimaan miestäni anopin keinoilla. Yritin ilmaista miten älytöntä tuo touhu on, miten absurdi ajatus olisi itse toimia noin. (Inhoan anopin tapaa alkaa kolistelemaan patoja ja pannuja, huudattamaan imuria mielenosoituksellisesti naama norsunveellä jos hän ei saa tahtoaan läpi jossakin asiassa. Hitto mikä uhmaikäinen!) 

Anopilla on niin kummalliset ajatukset isovanhemmuudesta etten edes osaa pukea niitä järkevään muotoon. Mummo = se vanhempi Äiti, se viisaampi Äiti. Se joka sanoo viimeisen sanan. Muuten alkaa itkunvääntö ja patojen kolistelu. Huh. 

Ja se kommentoija joka syytti minua luuseriksi - minä en ole luuseri. Minulle ei käy tämä paska. Anoppini on kyllä ihan hiton luuseri. Vauvakuumeinen turhantärkeä kurppa. (Olen pahalla päällä, mies on koko ajan ajatuksissaan!:( ) 

Ap, ymmärrän että olet pahalla päällä, mutta muistakaa, te olette viimein vapaita! Se anopin räksytys on enää taustamelua, joka pitää oppia enää säätään pois.

Teidän ei tarvitse häntä kuunnella, estot päälle vähintään viikoksi puhelimesta ja sosiaalisesta mediasta, ajatelkaa tätä nyt parantumisaikana. Täyttä lepoa, tänä aikana anoppi päästää pahimmat höyrynsä ja te parantelette ja lepäätte.

Lapsen ne ansaitsee nyt iloisen äidin ja isän, älkää tuhlatko enää energiaanne älkääkä ajatuksianne siihen energiasyöppöön, ne menee ihan hukkaan.

Ap on pelkuri eikä uskalla laittaa puheluita estoon tai muutenkaan rajoittaa yhteydenpitoa. Miettii koko ajan että ”miten se mies, miehellä rankkaa, mies sitä mies tätä” eli määrittelee itsensä miehen kautta unohtaen että paljon miestä arvokkaampi ja tärkeämpi on lapsi.

Kaikki, siis ihan kaikki päätökset ja ratkaisut tulisi tehdä siten mikä on lapsen etu kja siitä seuraavana ap:n etu ( jotta haksaa olla äiti lapselleen). Joku v-tun mies ja miehen kurjuus on about viimeinen asia. Tai no toiseksi viimeinen, viimeinen on se anopin ”mielipaha”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

toivottavasti elämäsi on kurjaa paskaa hamaan loppuun asti".

Todellinen pyyteetön äidinrakkaus loistaa tästä lauseesta.

Ei helvetti oikeasti, miten joku voi sanoa noin omalle lapselleen. 

En edes ymmärrä, miksi jotkut äidit haukkuvat poikiaan vaimo valinnoista, saati haukkuvat poikansa puolisoita.

Mutta tämä, että äiti tuollalailla voi omalle lapselle sanoa ja kääntää takin on jo ihan selvästi hulluutta.

Itse en voisi ikinä antaa tuollaista omalle äidille anteeksi.

Minun on ollut hirveän vaikea asettaa rajoja ja ottaa paikkaani juuri tuon tietynlaisen ystävällisyyden takia joka koskee kaikkea muuta paitsi vauvan hoitoa ja minun äitiyttäni. Ruokajuttukin tuttua. Kahden tunnin välein tarjotaan lämmin ruoka ja appi ihan jankutti että "nyt syöt, pitää syödä" ja jos söin liian nopeasti (=menin häiritsemään heitä kun olivat vauvan kanssa) niin tuli kehoitus syödä lisää ja keittää kahvia. Oli todella vaikea olla kun tiedostin koko ajan etten SAA ottaa vauvaani syliin ilman että anoppi alkaa puhkua ja puhista ja väännellä käsiään. Istui viereeni ja piti käsiään ojennettuina kuin orava, kyynärpäät koukussa, odotti että kohta kohta kohta annan vauvan. Jos en antanut riittävän nopeasti hän huikkasi sydämellisellä äänellä "tule kulta, tule, tule!" Ja vauva oli annettava silloin jos halusin välttää konfliktin. Miten niin moni anoppi on tällainen :( Meillä on nyt aika "hyvä" tilanne minun kannaltani koska rajoja on vedetty, ne eivät ole isovanhemmille kelvanneet ja nyt on viimein radiohiljaisuus ja välit poikki. 

Haluaisin saada keskusteluyhteyden toiseen miniään. Appiukko on alkanut soittelemaan miehen veljelle (joka soittaa näistä puheluista miehelleni eli ovat siinä mielessä toistensa puolella). Nyt on kuulemma hätä saada heidän lapset yökylään viikonloppuna ja syyslomalla heille. Helpottaisi anopin oloa, kun nyt tuntuu että kaikki kääntäneet selkänsä. (Tähän ruma sana ja paskaista naurua)  Mies kertoi että veljensä oli puhaltanut pelin poikki siinä vaiheessa kun tämä toinen miniä itki autossa joka ikinen kerta mummolakäynnin jälkeen. Muuttivat mutta perustelivat sen työasioilla myös meille silloin aikanaan.

Tässä ketjussa on rautaisen kovia äitejä. "Minulle ei anoppi ääntään korota ja piste"- asenteella. Olisipa ollut kanttia aikaisemmin. Yli puoli vuotta ahdistusta ja huonommuuden tunnetta omasta äitiydestä. 

Vierailija kirjoitti:

Ap on pelkuri eikä uskalla laittaa puheluita estoon tai muutenkaan rajoittaa yhteydenpitoa. Miettii koko ajan että ”miten se mies, miehellä rankkaa, mies sitä mies tätä” eli määrittelee itsensä miehen kautta unohtaen että paljon miestä arvokkaampi ja tärkeämpi on lapsi.

Kaikki, siis ihan kaikki päätökset ja ratkaisut tulisi tehdä siten mikä on lapsen etu kja siitä seuraavana ap:n etu ( jotta haksaa olla äiti lapselleen). Joku v-tun mies ja miehen kurjuus on about viimeinen asia. Tai no toiseksi viimeinen, viimeinen on se anopin ”mielipaha”.

Kiitos harkitusta ja tyylikkäästi muotoillusta mielipiteestäsi.

Mieheni on puolensa valinnut ja minä tuen häntä nyt. Välirikko omiin vanhempiin satuttaa myös aikuista ihmistä. Yritähän nyt tulla toimeen ajatuksen kanssa.

Heippa Hjälp! Lyhyellä aikaa olet saanut valtavan määrän vastauksia/kommentteja. En lukenut kaikkia. Monista erilaisista neuvoista saattaa oma tilanne välillä ahdistua, haluaisin tukea sinua. Lue rauhallisesti ensimmäinen viestisi. Muistele miltä sinusta silloin tuntui ja sulje pois saamasi tylyt kommentit. Olet oikeassa tunteidesi kanssa. Ne ovat sinun tunteitasi. Ajattele asioita rauhallisesti.  Kuten esille on tullut, ensimmäistä apua voit hakea neuvolasta, puhut ammattilaisen kanssa, saatat saada henkistä vahvuutta. Yritä sen jälkeen vielä kerran saada miehesi ymmärtämään miltä sinusta tuntuu ja mitkä vaikutukset, omasta mielestäsi, tunteillasi on elämäänne/arkeenne. Puhu hänelle vain itsestäsi, äitinsä kohdistuvaa arvostelua ehkei ymmärrä tai hyväksy. (Kerro hänen äidilleen, "myöhemmin/mahdollisesti/harkiten/valikoidusti/asiallisesti", miten koet tilanteen.) Voisit mennä kyläilemään vauvan kanssa omien vanhempiesi luokse, tapaamaan omaa sukuasi. Vierailu ei ole pakenemista. Vahvista itseäsi uskomaan että sinä itse tiedät parhaiten mikä sinulle on hyväksi. Elämänne perheenä on alussaan, toivon että saatte asiaan selvyyden ettei tilanne jää haittaamaan vuosiksi eteenpäin. Kaikkea hyvää teille! Ole vahva.

Mun ystävän anoppi on aivan kamala.

Anopilla on siis ystäväni miehen tilille oikeudet ja kyttää sieltä miehen rahan käyttöä.

Jos käyvät ravintolassa ja mies maksaa niin anoppi vetää siitä hirveät metelit, että eikö ystävälläni ole maksaa omaa annosta.

He ovat siis olleet naimisissa jo 5 vuotta.

Anoppi myös vie miehen tililtä rahaa ja jos mies sattuu siirtämään vaimollensa rahaa, että tämä maksaa vuokran ja laskut niin anoppi heti syyttää ystävääni, ettei tämä oikeasti mitään laskuja tai vuokria maksele.

Olen sivusta seurannut tätä pitkään (anopilla ei ole mitään häpeää tulla riehumaan asuntoon kesken kyläilyni).

Onneksi mies on leikannut napanuoransa ja ottanut äidiltään tilioikeudet pois (varsinkin kun huomasi, että anoppi ottaa tililtä rahaa).

Lopulta mies myös katkaisi välit äitiinsä kun kyllästyi siihen, että anoppi koko ajan syytteli vaimoa.

Toivottavasti oma tuleva anoppi ei ole samanlainen.

Hjälp, ymmärrän mistä kerrot. kirjoitti:

Heippa Hjälp! Lyhyellä aikaa olet saanut valtavan määrän vastauksia/kommentteja. En lukenut kaikkia. Monista erilaisista neuvoista saattaa oma tilanne välillä ahdistua, haluaisin tukea sinua. Lue rauhallisesti ensimmäinen viestisi. Muistele miltä sinusta silloin tuntui ja sulje pois saamasi tylyt kommentit. Olet oikeassa tunteidesi kanssa. Ne ovat sinun tunteitasi. Ajattele asioita rauhallisesti.  Kuten esille on tullut, ensimmäistä apua voit hakea neuvolasta, puhut ammattilaisen kanssa, saatat saada henkistä vahvuutta. Yritä sen jälkeen vielä kerran saada miehesi ymmärtämään miltä sinusta tuntuu ja mitkä vaikutukset, omasta mielestäsi, tunteillasi on elämäänne/arkeenne. Puhu hänelle vain itsestäsi, äitinsä kohdistuvaa arvostelua ehkei ymmärrä tai hyväksy. (Kerro hänen äidilleen, "myöhemmin/mahdollisesti/harkiten/valikoidusti/asiallisesti", miten koet tilanteen.) Voisit mennä kyläilemään vauvan kanssa omien vanhempiesi luokse, tapaamaan omaa sukuasi. Vierailu ei ole pakenemista. Vahvista itseäsi uskomaan että sinä itse tiedät parhaiten mikä sinulle on hyväksi. Elämänne perheenä on alussaan, toivon että saatte asiaan selvyyden ettei tilanne jää haittaamaan vuosiksi eteenpäin. Kaikkea hyvää teille! Ole vahva.

Omien vanhempien luo voi mennä vain jos on lämpimät rakastavat vanhemmat. Kaikilla ei ole. En ole ap, mutta mulla myös hullu rajaton anoppi ja sitä on pakko kestää koska omat itsekkäät vanhempani eivät viitsi/halua pitää mitään yhteyttä lapsiinsa ja lapsenlapsiinsa. En voisi ikinä mennä esim yökylään sinne tai soittaa ja kertoa ongelmista, en ikimaailmassa! He kun on sitä mieltä että ihan kaikki vastuu ja välittäminen saa luvan loppua siihen kun lapsi täyttää 18.

Musta tuntuu tosi hyvältä huomata, etten ole ainoa, joka kamppailee hankalan anopin kanssa.

Rajoja on yritetty vetää (anoppi ottanut ne toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos).

Ja nyt meilläkin on välit jäähyllä ja anoppi uhriutunut.

Mitään ei ole kenellekkään tehnyt (haukkunut kaikki, tunkeillut, avannut postia, penkonut talon, syytellyt, vähätellyt yms).

Nyt puhuu minusta ja miehestäni pitkin poikin kaikille tutuille ja vähemmän tutuille, että olemme sekopäitä.

Jospa tämä joskus rauhoittuisi, anopilla ei ole aikomustakaan pyytää anteeksi omaa käytöstään saati muutakaan.

Odottelee, että me tulisimme pyytämään häneltä anteeksi, mutta sitä päivää ei tule näkymään.

Anoppi sai alistettua minut omalla käytöksellään siihen pisteeseen, että pyytelin jatkuvasti anteeksi, vaikken ollut tehnyt mitään. Anoppi ei ikinä pyytänyt minulta anteeksi mitään.

Se oli kamalaa yhtäkkiä tajuta mitä omassa elämässä tapahtuu.

Anoppi tulee asuntoon kutsumatta ja alkaa haukkumaan, riehumaan ja vähättelemään.

Seuraavaksi itse itkien pyytää anteeksi.

Viimeisen kerran kun anoppi tuli riehumaan ja toisti saman kaavan, minä korotinkin ääntä ja sanoin "painu v*ttuun kodistani!", anoppi siihen korjasi "siis poikaniko kodista minun pitäisi lähteä, ehkä sinun pitäisi kiltisti vain erota pojastani?", minä siihen selvensin sitten anopille, että kaikki asunnot, jossa olemme miehen kanssa vuokralla olleet, niin papereissa on kummankin nimi. Sen jälkeen sanoin soittavani poliiseille.

Anoppi lähti, selitti apelle, että minä olen häntä haukkunut ja uhkaillut.

Appiukko soitti minulle ja haukkui minut hulluksi ja väitti, että vedän jotain kun pää on noin sekaisin jo.

Tuon jälkeen mies soitti vanhemmilleen, laittoi välit poikki ja muutimme toiselle paikkakunnalle.

- Anoppi ei ole lastenlastensa äiti ja appi ei ole lastenlastensa isä. 

- Anopin ja apen ei tule puuttua lastensa perheiden sisäisiin asioihin. Pitäkää turpanne kiinni, jos asia ei kuulu teille.

- Emme pidä yllätyskyläilijöistä. On todella raivostuttavaa, kun lauma sukulaisia pamahtaa autolla pihaan ennalta ilmoittamatta. Yllätyskyläilijät rimputtavat ovikelloa ja yrittävät tunkea sisään puoliväkisin. Vaaditaan ilmaista kahvia, ruokaa ja jopa yösijaa. "Satuttiin ajamaan ohi." No ajakaa sitten OHI ja lujaa! Yllätyskyläilyt loppuvat, kun teette vastavuoroisia retkiä. Tungette klo 7 ennalta ilmoittamatta sunnuntaiaamuna kylään. Rimputatte isäntäväen ovikelloa, tungette puoliväkisin sisälle, vaaditte kahvia, ruokaa ja jopa yösijaa.

- En pidä lastenlasten omimisesta. Jos appivanhemmat omivat lapsenlapsia, sano heille asiasta ja harvenna kyläilyjä.

- Lastenlasten yökylään mankuminen ja pakottaminen. Lapset eivät halua ilman vanhempia mummolaan, mutta appivanhemmat painostavat. Lapsen äiti ja isä päättävät lapsen yökyläilyistä - eivät isovanhemmat. On lapsia, jotka eivät pidä yökyläilystä, koska ikävöivät kotiin ja yökyläily on lapsen mielestä kurjaa.

- Appivanhemmat lahjovat lapsenlapsia ja lupailevat heille asioita, joista ei ole etukäteen neuvoteltu lapsen äidin ja isän kanssa. 

- Anopin oma tytär on aina oikeassa ja täydellinen. Miniä on aina väärässä ja paha.

hjälp kirjoitti:

- - Appiukko on alkanut soittelemaan miehen veljelle (joka soittaa näistä puheluista miehelleni eli ovat siinä mielessä toistensa puolella). Nyt on kuulemma hätä saada heidän lapset yökylään viikonloppuna ja syyslomalla heille. Helpottaisi anopin oloa, kun nyt tuntuu että kaikki kääntäneet selkänsä. (Tähän ruma sana ja paskaista naurua) 

Huhhuijaa, toivottavasti veljesi lapset eivät missään tapauksessa mene sinne!

plääh kirjoitti:

Huippuketju!! täällä ois yksi tossu lisää. Meillä on "hyvä mumma", hirmu kohteliaita puolin ja toisin appisten kanssa oltu ihan aina. Lasten mumma on kaikkien mielestä ihana mummo paitsi mun mielestä ja nykyään mieheni eli poikansa mielestä. Esikoisen vauva ajat oli justiinsa tätä höyryämistä mitä ap ja moni muu on kokenut. Luultiin että helpottaa kunhan nro2 syntyy. Ei helpottanut vaan pikkuvauvan äitinä soitan kakkosviulua nyt vieläkin pahemmin. Viikonloppuna ensimmäisen kerran sanoin että eikun nyt ollaan äitin sylissä kun anoppi kyttäs haukkana vauvaa sykkyyn. Niinkuin aina. No se suuttui ja vähän itkikin vissiin, sano että sinä saat kotona pitää koko ajan. Mökötti oikein näkyvästi. Annoin sitten vauvan, arvatkaa miltä tuntuu nyt. Uhmaikäsen eleet ja se huomasi että toimii muhun. Vihaan sitä että kertoo mulle "Kalle" tykkää olla mahalteen, "Kalle" taitaakin alkaa ryömiä sillä ja sillä tekniikalla ja appilassa lapset pitäs olla tavallaan heidän. Mulle ängetään ruokaa naaman eteen ihan koko ajan varmaan etten häiritse läsnäololla. Niin vaikea sanoa yhtään mitään kun ovat tosi "ystävällisiä" kuitenkin koko ajan. Kellään samaa? Nähdään vähintään kerran 2 viikossa. Vähennettiin yhteen aikaan mutta selkeästi loukkaantuivat. Jonkun aikaa meno oli törkeätä mua kohtaan nyt kun mietin. Kun ois kostanut sitä taukoa (olikohan edes kolmea viikkoa)

Meiltäkin löytyy todella ystävällinen mumma joka vain haluaa rakastaa lastansa (eikun lapsensa lasta) ja olla avuksi.

Mumma jota sorretaan ainakin sillä ettei anneta lasta hoitoon, eikä tarvita jatkuvaa vahtimista, eikun siis apua, eikä kuunnella määräyksiä, eikun neuvoja, siitä mihin miehen, tai siis perheen, rahat käytetään.

Meillä mumma tietää paremmin mm. mitä lapsen pitäisi harrastaa, miten lapsi pitäisi pukea ja miten nukkuisi parhaiten.

Tottakai mumma tietää paremmin koska miniä (minä) on laiska, siivelläelävä, vain itseään ajatteleva, negatiivinen, miestään manipuloiva mumman kiusaaja, joka kuvittelee tietävänsä lastensa asiat paremmin ja kehtaa pitää yhteyttä lapsen toisiin isovanhempiin (se on juonimista toista isoäitiä vastaan).

Muissa asioissa on siis ihan kohtelias mutta kun perheen asioihin puuttumista on jouduttu rajaamaan on mummalla päässyt muutama lisämuumi karkuun ja ihan suoraan haukkuu minua ja seuraavalla kerralla on kun ei mitään ja sitten taas tilanne uusiksi.

Miehen äidillä on seitsemän sisarusta, isällä viisi.

Anoppi ja appi on sitä mieltä että meidän koti Helsingissä on suvun ilmainen hotelli.

Käly on kerran kutsunut meidät kylään, eikä edes kahvia tarjonnut. Itse tunkisi tänne aina, mm virmään kaksi kamalaa adhd-poikaansa Linnanmäelle. Kyydit, ruoat, opastus tietenkin kaupan päälle.

Raivostuttavaa!

Nämä ovat vaikeita asioita, on helppo huudella nurkista neuvoja, mutta jos itse joutuu vastaavaan tilanteeseen, niin äkkiä huomaa, että yksinkertaista ratkaisua ei ole. Esimerkiksi meillä on isovanhemmista elossa enää mieheni äiti. Nainen, jolla on selvästi narsistisia piirteitä ja joka käyttäytyy välillä aika rajattomasti, välillä taas ihan normaalisti ja mukavasti. Olisin häneen jo katkaissut välit, ellei se tarkoittaisi, että lapseni ei sitten saisi yhtään isovanhempaa. Koska haluan tarjota lapselleni edes yhden isovanhemman, niin yritän jotenkin sietää anoppia tyylillä "toisesta korvasta sisään toisesta ulos", tosin ylitseni en hänen anna kävellä.

Hei, aloittaja!

VAROITAN sinua nyt koko sydämestäni! On olemassa isovanhempia, jotka haluavat varastaa lapsen lapsensa ITSELLEEN! Tässä tapauksessa appivanhemmat haluavat selvästi teidän lapsen itselleen, niin että voivat sitten itse kasvattaa hänet! Se alkaa usein niin, että isovanhemmat omivat lasten lasta itselleen mahdollisemman paljon. Sitten alkaa oikeiden vanhempien mustamaalaaminen. Oikeat vanhemmat savustetaan lapsen elämästä pois tekemällä perättömiä lastensuojeluilmoituksia, joiden perusteella sitten isovanhemmat voivat yrittää saada lapsen huoltajuutta itselleen.

Nämä tapaukset päättyvät yleensä kuitenkin onnellisesti. Yleensä lastensuojeluviranomaiset tajuavat mistä on kysymys, ja ymmärtävät lastensuojeluilmoitusten olevan aiheettomia. Isovanhemmat leimataan "hulluiksi", joita he tietysti ovatkin, sillä eihän nyt kukaan tervejärkinen ihminen yritä varastaa oman lapsensa lasta itselleen!

Hulluihin isovanhempien katkaistaan välit, ja nuori perhe saa yhdessä jatkaa elämäänsä eteenpäin. Se on ainoa vaihtoehto. Se mitä sinun pitää nyt tehdä, on se, että sinun on nostettava "kissa pöydälle" ja otettava tämä asia nyt miehesi kanssa esille. Miehesi on puhuttava omille vanhemmilleen, ja tehtävä selväksi, että kyseessä on TEIDÄN lapsi, ja lapsen on hyvä olla ja kuuluu olla TEILLÄ. Ja isovanhemmat saavat nähdä lasta silloin, kun teille sopii, eli te määrittele tahdin.

Jos appivanhempasi ymmärtävät tämän, on teillä vielä jotain toivoa säilyttää välit heihin. On olemassa pieni mahdollisuus, että anoppisi on niin hullaantunut vauvasta, että omii häntä ihan vahingossa, eikä tarkoita pahaa. Kun miehesi kertoo hänelle asiasta, niin luulisi asian korjaantuvat sillä. Jos ei korjaannu, eli jos anoppi ei ymmärrä, ettei hän saa omia vaivaa, ja suuttuu, niin silloin VÄLIT POIKKI, ja sillä hyvä! Ja jos miehesi ei ymmärrä eikä tue sinua tässä tilanteessa, vaan asettuu omien vanhempiensa puolelle, niin ERO on väistämätön. Elä anna kenenkään viedä lastasi!!!