Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(
hjälp
27.08.2018 |
Minä ja mieheni olemme alle kolmekymppisiä vanhempia puolivuotiaalle vauvalle. Eletään normaalia elämää eikä mitään arjenhallinnan ongelmia tms. ole. (Eli isovanhemmilla ei ole syytä huoleen) Olemme naimisissa ja etsineet omistusasuntoa. Nyt asunnonetsintä on vähän jäissä, kuin sanattomasta sopimuksesta. Minun ja miehen välit ovat tulehtuneet, olen pahasti stressaantunut enkä pysty nukkumaan kunnolla. Joudun välillä "psyykkaamaan" itseäni näkemään vauvan omana, rakkaana vauvanani, jolle minä olen maailman tärkein ihminen juuri nyt. Syy siihen psyykkaamiseen on tässä:
- Anoppi sekosi vauvastamme heti alussa jo. Olin hormonipäissäni, täysin tuore äiti, en osannut puolustautua. Hän otti lapsen minulta ja lähti näkyvistä vauvan kanssa. Ei palauttanut edes itkevää vauvaa minulle. Ei ole vieläkään KERTAAKAAN antanut lasta syliini - olen joutunut *ottamaan* vauvan esim. kotiin lähtiessä. Anoppi kutsuu minua ainoastaan etunimelläni vauvalle, ei IKINÄ kutsu äidiksi :( Mies nähnyt tätä käytöstä koko ajan, ei näe ongelmaa. Sanoi ettei "halua pahoittaa kenenkään mieltä" - minun mielelläni ei ole väliä.
- Appivanhemmat sanoivat silloin kun vauva oli 1kk että nyt on aika jättää yöhoitoon. "Meidän luona on vauvan hyvä olla". En tietenkään antanut enkä pysty antamaan pitkään aikaan. "Vitsailevat" joka kerta täällä käydessään että mepä otetaankin vauva nyt meille. Tiedän, että kyseessä ei ole puhdas vitsi vaan kokeilevat kepillä jäätä. Minusta tuntuu että he pitävät itseään parempina vauvalle kuin vauvan omat vanhemmat - hyvä hoitaja tukee vauvan suhdetta vanhempiin lyttäämisen sijaan?
- Appiukko sanoi kaikkien kuullen kerran kun lähdin heiltä vauvan kanssa iltatoimiin kotiin, että "ei se *vauvan nimi* tarvitse sinua mihinkään, lähde sinä yksin kotiin kyllä vauva voisi jäädä tänne". Mieheni seisoi vieressä, ei sanonut mitään. Luottamus särähti osittain rikki tuossa tilanteessa.
- Vauvan kanssa on saatava olla ilman minua. Muuta ei lasketa vauvan kanssa olemiseksi. "pitää tottua mummoon ja ukkiin". Väkisin lähtevät pois näköpiiristä, kävelemään ulos vauva sylissä yms. joka kerta kun siellä käydään. Meidän luona eivät kylästele vaan aina on käytävä heillä vaikka täysin terveet, työelämässä olevat keski-ikäiset kyseessä. Vähintään kerran viikossa pitäisi ajaa 50km suuntaansa heille, muuteen tulee harkittua marttyyrin itkua miehen puhelimeen viestien muodossa. "Äidillä on niin ikävä vauvaa", saattaa mies sanoa kun näitä viestejä tulee.
- Jos alkaisimme johonkin taloprojektiin nyt niin se olisi miehen, appiukon ja anopin projekti. Minä kelpaisin sinne raksatöihin koska vauvahan voisi olla silloin anopilla. Haluaisin niin kovasti pois tästä pienestä luukusta jossa nyt asumme mutta pelkään joutuvani kurkkua myöten suohon jos sitoudun taloasioihin nyt.
Tätä ei voinut mitenkään aavistaa ennen lapsen syntymää. Käytös muuttui täysin ja mies taantui. Minun tavoilleni hoitaa vauvaa naureskellaan väheksyvästi ja esimerkiksi toiveeni välttää suubakteerien joutumista vauvan suuhun karieksen takia (eli ei yletöntä naaman suukottelua) on nyt miehen puolen suvun yleinen vitsi. Vauvan kasvot ovat siis märät kuolasta anopin jäljiltä ja hän vain naurahti ja pyöräytti silmiään kun pyysin pusuttelemaan muualle kuin suun ympäristöön.
Vauva tuntuu näiden juttujen jälkeen jotenkin vieraalta ja vatsaani vääntää epävarmuus. Se on tässä kaikkein pahinta.
Kommentit (2146)
Voi luoja tunnistan anoppini monesta näistä kirjoituksista. Rajaton ihminen jolle pitäisi raportoida kaikki yksityiskohdat meidän ja vauvamme elämästä. Monesti vastaan vaan "en tiedä" jos en tahdo kertoa tai en oikeasti tiedä/muista. Kuulemma tuo on epäkohteliasta ja huonoa käytöstä minulta (selän takana näin sanonut). Hän myös kohtelee minua ja miestäni kuin lapsia. Mitään emme osaa ja kaiken yrittää tehdä puolestamme. Yrittää tunkea mukaan pankista neuvolaan. On yrittänyt sisustaa kotiamme (osti esim. Sohvan kysymättä. Kieltäydyimme kauniisti) ja on tonkinut tavaroitamme vara-avain apunaan. Lista jatkuu aina vaan ja mulla on mennyt lopullisesti hermot tähän ihmiseen, joka ei kunnioita mua eikä meitä pätkääkään. Vauvan omiminen onkin sitten jo toinen tarina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja tunnistan anoppini monesta näistä kirjoituksista. Rajaton ihminen jolle pitäisi raportoida kaikki yksityiskohdat meidän ja vauvamme elämästä. Monesti vastaan vaan "en tiedä" jos en tahdo kertoa tai en oikeasti tiedä/muista. Kuulemma tuo on epäkohteliasta ja huonoa käytöstä minulta (selän takana näin sanonut). Hän myös kohtelee minua ja miestäni kuin lapsia. Mitään emme osaa ja kaiken yrittää tehdä puolestamme. Yrittää tunkea mukaan pankista neuvolaan. On yrittänyt sisustaa kotiamme (osti esim. Sohvan kysymättä. Kieltäydyimme kauniisti) ja on tonkinut tavaroitamme vara-avain apunaan. Lista jatkuu aina vaan ja mulla on mennyt lopullisesti hermot tähän ihmiseen, joka ei kunnioita mua eikä meitä pätkääkään. Vauvan omiminen onkin sitten jo toinen tarina.
Ajattele kun olisi kanttia antaa takaisin TISMALLEEN samaa lääkettä. Heittäytyä samanlaiseksi, muka-hyväntahtoiseksi rajattomaksi päällepäsmäriksi. Rynniä appivanhempien kotiin ja alkaa aukoa kaappeja ja kuuluttaa suureen ääneen että "miten ei ole heitetty vanhentunutta perunajauhoa pois? Miten tämä on vielä kaapissa?" Ja hankkia kirppareilta aivan mitä sattuu "sisustusroinaa" ja yksinkertaisesti asetella romut anopin kotiin kun käy siellä. Kommentoida suureen ääneen että matto on kulahtanut, huonoa laatua! Nauraa pilkallisesti jos anoppi sanoo mielipiteensä yhtään mistään. Pukata kyynärpäällä miestä, "kuulitko, hahah..!"
Noin käyttäytyvää miniää pidettäisiin täysin kajahtaneena.
Minäkin kiitän tästä ketjusta. Olen pari viestiä kirjoittanut miehen rajattomasta sukulaisesta. Laitoin hänet paikoilleen, kun mies ei osannut ja sinänsä asia on nyt ratkaistu. Mutta se asian jälkikäsittely, se on pitkä prosessi. Sitä jää miettimään miten on mahdollista, että jäi niin jalkoihin ja miten joku edes voi toimia niin: Miten joku voi ajatella, että saa tulla toisten kotiin noin vain? Mennä kaapeille? Sopia menoja toisten puolesta kysymättä? Pitää ilmaisena talonmiehenä? Loukkaantua kun ei sovikaan? Udella lasten kautta perheen sisäisiä asioita? Olisinko voinut puuttua aiemmin? Olisiko puuttumisen voinut tehdä suututtamatta? Olenko itse hullu kun sukulaisen toiminta ahdistaa, hänhän tarkoittaa vaan hyvää? Jne, jne.
Tämä ketju on ollut hyvin terapeuttinen, vaikka minulla ongelmana ei ollutkaan anoppi. Kiitos!
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai ap nyt vaan ole ajamassa sinne anoppilaan?
Nyt kuule pysy vahvana ja periksi et anna.En aja! Se on aivan varma. Kyllä tässä on nyt kovat piipussa. En halua joutua mt-asiakkaaksi. Myönnän kuitenkin että jännittää ja oikeastaan vähän pelottaakin katsoa puhelinta. Heillä on ollut niin ehdottoman kova ote minusta, pelkään kyllä mitä tästä seuraa.
Laita anopin numero estoon puhelimelta niin ei tuu viestejä.
Tekisi kovasti mieli tehdä noin. Mikä rauha siitä seuraisi, tosin vain hetkeksi. Sen jos teen niin minut leimataan täysin hulluksi kontrolloivaksi miniäksi joka "vieraannuttaa" lapsenlapsen isovanhemmistaan. Kun ei tätä ongelmaa näe muut kuin minä, anopin toinen miniä (joka TODELLA arka. Viestii ymmärrystä nopeilla vilkaisuilla minuun noissa tilanteissa) ja minun vähäiset äiti-kontaktini. Miesväki täysin aivovammaisia tämän tilanteen tulkinnassa.
Otat eston siksi aikaa pois, kun kutsut heidät kylään. Sitten kun kyläily on suoritettu niin laita esto takaisin.
Itse tein näin.Oikeasti.
Älä nyt missään nimessä, ikipäivänä, kutsu niitä mielin määrin kylään. Kohta ne asuu teillä ja on raapimassa ovea joka aamu. SITTEN olet todella pulassa. Pidä ne poissa kodistasi, kunnvielä pystyt.
Samoin älä ikimaailmassa ulkoista anoppiviestittlyä miehelle, kun se on noin lapanen. Joudut hirveään välikäteen, kun mies hövelisti lupailee kaiken mitä anoppi keksii pyytää. Jo, kyllä teille voi tulla viikoksi asumaan. Joo, kyllä vauva voi olla koko joulunajan anoppilassa.
Ja sitten asia on jo sovittu, mieshän lupasi.
Se on muuten juuri näin. Anoppi varmaan sekoaisi onnesta kun tajuaisi että tapaamisista yms. päättääkin hänen poikansa :D toisin sanoen hän itse siis. Tiedän että mies olisi tuossa kohtaa aivan solmussa. Anopin tyyli sopia asioista kun on lähinnä ilmoitusluontoinen. "Nyt kyllä on nähtävä mussukka! :) Laitan tänään lasagnen, saunoaki voisitte! Kymmenen aikaan täällä on ok." Jos mies vastaa tuohon että ei sovi tms. niin sehän laitetaan sopimaan. "Syön varmaan yksin sitten! :( Pesin saunanki teitä varten. Olisipa tiennyt ettette tulekaan :(" ja tämä uppoaa mieheen kuin veitsi voihin. Kerta toisensa jälkeen. Yökylä-jankutus saavuttaisi myös täysin uudet sfäärit. Tuntuu aivan naurettavalta, törkeän epäreilulta että mies laittaa minut kiemurtelemaan äitinsä kanssa että itse välttyy tuottamasta pettymystä.
Olen yleensä piinkova feministi ja sitä mieltä, että miehet ottavat ylipäätään liian vähän vastuuta kotiasioista, mutta tässä kohtaa neuvoisin olemaan empaattinen miestäkin kohtaan. Nimittäin, niin hulluksi kuin anoppi sinut tekeekin, mies joutuisi tuossa kohtaa vielä paljon pahempaan mankeliin. Miniältä sentään jollakin tavalla kysytään, omaa lasta komennetaan kuin vierasta sikaa ja syyllistetään aivan surutta. Ja oman äidin haukut menevät tunteisiin, sellaisiin lapsuudesta tuleviin syvimpiin ydintunteisiin, kun taas anopin raivarit pystyy vielä jotenkin käsittelemään.
Lisäksi tuollaisen äidin lapsena mies on saanut huonot eväät tähän taisteluun. Hänellä ei ole hyvää mallia, miten toimia, eikä välttämättä äitinsä painostaessa riittävän ehjää ja vahvaa minuutta pitämään puoliaan. Ehjemmän perheen lapsena ja ulkopuolisempana tilanteessa (sillä pohjimmiltaan olet ulkopuolinen miehesi vääristyneessä lapsuuden perheessä) olet paremmssa asemassa vetämään rajoja kuin mies.
Siksi on parempi, että anopin kannalta miniä päättää kaapin paikan vauvaa koskevien asioiden suhteen. Miniältä rajojen asettaminen onnistuu paremmin ja anoppi luovuttaa nopeammin miniää vastaan kuin omaa poikaansa.
Miehen on myöa helpompi valita puolensa perheensä puolella, jos oma perhe on hänen tukenaan, kun äitinsä taas aiheuttaa pelkkää ristiriitaa ja pahaa mieltä. Mies saa sitten tukea sinua äitiydessäsi, joka on taas sinulle uusi asia aivan iholla ja ihon alla, se on hänen tehtävänsä.
T. 420 ja 98(??), siis se, joka sulki oman äitinsä perheen elämästä pois. Se ei olisi ikinä onnistunut ilman miehen tukea, ja välillä oli laitettava mies asialle, koska äitini uskoo vävyn ärähdystä paljon paremmin kuin omaa ”kiukutteluani”.
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai ap nyt vaan ole ajamassa sinne anoppilaan?
Nyt kuule pysy vahvana ja periksi et anna.En aja! Se on aivan varma. Kyllä tässä on nyt kovat piipussa. En halua joutua mt-asiakkaaksi. Myönnän kuitenkin että jännittää ja oikeastaan vähän pelottaakin katsoa puhelinta. Heillä on ollut niin ehdottoman kova ote minusta, pelkään kyllä mitä tästä seuraa.
Laita anopin numero estoon puhelimelta niin ei tuu viestejä.
Tekisi kovasti mieli tehdä noin. Mikä rauha siitä seuraisi, tosin vain hetkeksi. Sen jos teen niin minut leimataan täysin hulluksi kontrolloivaksi miniäksi joka "vieraannuttaa" lapsenlapsen isovanhemmistaan. Kun ei tätä ongelmaa näe muut kuin minä, anopin toinen miniä (joka TODELLA arka. Viestii ymmärrystä nopeilla vilkaisuilla minuun noissa tilanteissa) ja minun vähäiset äiti-kontaktini. Miesväki täysin aivovammaisia tämän tilanteen tulkinnassa.
Otat eston siksi aikaa pois, kun kutsut heidät kylään. Sitten kun kyläily on suoritettu niin laita esto takaisin.
Itse tein näin.Oikeasti.
Älä nyt missään nimessä, ikipäivänä, kutsu niitä mielin määrin kylään. Kohta ne asuu teillä ja on raapimassa ovea joka aamu. SITTEN olet todella pulassa. Pidä ne poissa kodistasi, kunnvielä pystyt.
Samoin älä ikimaailmassa ulkoista anoppiviestittlyä miehelle, kun se on noin lapanen. Joudut hirveään välikäteen, kun mies hövelisti lupailee kaiken mitä anoppi keksii pyytää. Jo, kyllä teille voi tulla viikoksi asumaan. Joo, kyllä vauva voi olla koko joulunajan anoppilassa.
Ja sitten asia on jo sovittu, mieshän lupasi.
Se on muuten juuri näin. Anoppi varmaan sekoaisi onnesta kun tajuaisi että tapaamisista yms. päättääkin hänen poikansa :D toisin sanoen hän itse siis. Tiedän että mies olisi tuossa kohtaa aivan solmussa. Anopin tyyli sopia asioista kun on lähinnä ilmoitusluontoinen. "Nyt kyllä on nähtävä mussukka! :) Laitan tänään lasagnen, saunoaki voisitte! Kymmenen aikaan täällä on ok." Jos mies vastaa tuohon että ei sovi tms. niin sehän laitetaan sopimaan. "Syön varmaan yksin sitten! :( Pesin saunanki teitä varten. Olisipa tiennyt ettette tulekaan :(" ja tämä uppoaa mieheen kuin veitsi voihin. Kerta toisensa jälkeen. Yökylä-jankutus saavuttaisi myös täysin uudet sfäärit. Tuntuu aivan naurettavalta, törkeän epäreilulta että mies laittaa minut kiemurtelemaan äitinsä kanssa että itse välttyy tuottamasta pettymystä.
Olen yleensä piinkova feministi ja sitä mieltä, että miehet ottavat ylipäätään liian vähän vastuuta kotiasioista, mutta tässä kohtaa neuvoisin olemaan empaattinen miestäkin kohtaan. Nimittäin, niin hulluksi kuin anoppi sinut tekeekin, mies joutuisi tuossa kohtaa vielä paljon pahempaan mankeliin. Miniältä sentään jollakin tavalla kysytään, omaa lasta komennetaan kuin vierasta sikaa ja syyllistetään aivan surutta. Ja oman äidin haukut menevät tunteisiin, sellaisiin lapsuudesta tuleviin syvimpiin ydintunteisiin, kun taas anopin raivarit pystyy vielä jotenkin käsittelemään.
Lisäksi tuollaisen äidin lapsena mies on saanut huonot eväät tähän taisteluun. Hänellä ei ole hyvää mallia, miten toimia, eikä välttämättä äitinsä painostaessa riittävän ehjää ja vahvaa minuutta pitämään puoliaan. Ehjemmän perheen lapsena ja ulkopuolisempana tilanteessa (sillä pohjimmiltaan olet ulkopuolinen miehesi vääristyneessä lapsuuden perheessä) olet paremmssa asemassa vetämään rajoja kuin mies.
Siksi on parempi, että anopin kannalta miniä päättää kaapin paikan vauvaa koskevien asioiden suhteen. Miniältä rajojen asettaminen onnistuu paremmin ja anoppi luovuttaa nopeammin miniää vastaan kuin omaa poikaansa.
Miehen on myöa helpompi valita puolensa perheensä puolella, jos oma perhe on hänen tukenaan, kun äitinsä taas aiheuttaa pelkkää ristiriitaa ja pahaa mieltä. Mies saa sitten tukea sinua äitiydessäsi, joka on taas sinulle uusi asia aivan iholla ja ihon alla, se on hänen tehtävänsä.
T. 420 ja 98(??), siis se, joka sulki oman äitinsä perheen elämästä pois. Se ei olisi ikinä onnistunut ilman miehen tukea, ja välillä oli laitettava mies asialle, koska äitini uskoo vävyn ärähdystä paljon paremmin kuin omaa ”kiukutteluani”.
Fiksua tekstiä. Tilanne on päässyt osittain siksi näin pitkälle koska minua on kirpaissut nähdä miten aikuinen, fyysisesti vahva ja miehekäs mieheni taantuu varovaiseksi pikkupojaksi äitinsä vaikutuspiirissä. Hän verhoaa sen aivan omanlaiseen nasevuuteen, kantaaottamattomuuteen, ei pysähdy tilanteisiin, ei antaudu huumorille. Kun anoppi on muualla, hän on sillä tietyllä tavalla rento niin kuin ihminen monesti on lapsuudenkodissaan. Kertoo mielipiteensä jopa röyhkeään, humoristiseen sävyyn, keskittyy tekemisiinsä ja ennenkaikkea vain oleilee. Minusta tämä kertoo siitä että äiti on hänelle OIKEASTI kipeä kohta :(
Minun on revittävä aivan hurjasti selkärankaa että pystyn kohtaamaan anopin ja tekemään selväksi että hän ei määrää. Jos yrittää, niin näpeille tulee. Ja miten saan tästä asiasta puhuttua mieheni kanssa - hän menee lukkoon jos sanon "tiedän että äitiäsi koskevat asiat ovat sinulle vaikeita, mutta..." Minun pitää varmaankin ilmaista haluni ja tarpeeni tulla nähdyksi äitinä myös heidän kotonaan, ehdottaa miehelleni että hän auttaisi asiassa ihan vain jo sillä, että sanoisi joskus ääneen esim. "Nyt taitaa tämä meidän *vauvan nimi* kaivata äitiä" ja tuoda vauva minulle. Se ei voi olla liikaa !? :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt kun miettii asiaa kunnolla miehen näkökulmasta niin voi hyvänen aika, onneksi en ole voinut tuoda asiaa hänelle vielä esille. Eilen ja tänään olisin ollut niin ehdoton ja verisesti loukkaantunut. Fiilis oli sellainen että VALITSE - JA TEE SE HETI! Kyllähän hänen pitääkin tehdä valinta mutta ei ihan sillä tavalla ja ehdottomuudella mitä minä aiemmin toivoin. Kipukohdat liittyen omiin vanhempiin ovat oikeasti vaikeita. Siihen en kuitenkaan suostu enää että minun vanhemmuuttani poljetaan. Minun sydämeni ei säry anopin epäsuosiosta. Ja isyys, identiteetin kehittyminen siinä mielessä varmaan koko ajan pikkuisen vahvistaa miestäni "meidän perhe"-henkeen.
Sen aion sanoa kuitenkin miehelle että tästedes jos minua mitätöidään hänen kuultensa eikä hän reagoi niin minä poistun paikalta välittömästi vauvan kanssa. Selittämättä tai pehmittämättä lähtöäni mitenkään. Koulutan hänen vanhempiaan kuin koiria siinä asiassa - klassisen ehdollistumisen keinoin. Miniän mtätöinti = lapsenlapsi häipyy.
Käykö mies koskaan neuvolassa sun ja vauvan kanssa? Jos ei käy, voisitko varata ajan ja sanoa miehelle vaikka että olet ollut väsynyt ja alamaissa ja haluaisit ja tarvitsisit miehen nyt mukaan tueksi. Kun olit jo pystynyt juttelemaan terveydenhoitajan kanssa aiheesta, voisit jatkaa siitä nyt kun mieskin olisi mukana. Kun terkka kysyy kuulumisia, niin alat kertomaan, että muuten menee hyvin mutta olet ollut ahdistunut isovanhempien vuoksi. Näytät vaikka noita anopin laittamia viestejä ja kysyt että onko normaalia että tällainen tuntuu ahdistavalta jne. Puhut siis omista fiiliksistäsi, et ala syytellä ja grillata miestä. Jos miehelle on iso kynnys tai jopa mahdottomalta tuntuva ajatus lähteä johonkin suoraan sillä asenteella, että nyt avaudutaan hänen suhteestaan vanhempiinsa, tuollainen vaivihkainen, pehmeämpi avaus saattaisi toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neuvolassa EI kannata avautua yhtään.
Mites soittiko muuten mies tänää, että äitinsä jotain ulis?
Mun mielestä ihan sietämätöntä, että "kutsutaan" käymään käskemällä tulemaan, hyvän linjan otit, että terveyuloa meille :)
Ja ihan hirveetä et polkee myös toisen miniän kasvatusta, muuttivat varmaan sen takia :S soita toiselle miniälle aina kun tuntuu ettei miehelle viiti valittaa. Toisen miniän kyl oitäis sanoo toho naureskeluun, että "emme voi valitettavasti enää käydä teillä kun poljette kasvatustamme koko ajan" ja toimia kuten sanoo. Kuulostaa tosiaan siltä, että anoppi nauttii kiusaamisesta täysin rinnoin...
Tsemppiä! Toivon, että saatte asiat kuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käykö mies koskaan neuvolassa sun ja vauvan kanssa? Jos ei käy, voisitko varata ajan ja sanoa miehelle vaikka että olet ollut väsynyt ja alamaissa ja haluaisit ja tarvitsisit miehen nyt mukaan tueksi. Kun olit jo pystynyt juttelemaan terveydenhoitajan kanssa aiheesta, voisit jatkaa siitä nyt kun mieskin olisi mukana. Kun terkka kysyy kuulumisia, niin alat kertomaan, että muuten menee hyvin mutta olet ollut ahdistunut isovanhempien vuoksi. Näytät vaikka noita anopin laittamia viestejä ja kysyt että onko normaalia että tällainen tuntuu ahdistavalta jne. Puhut siis omista fiiliksistäsi, et ala syytellä ja grillata miestä. Jos miehelle on iso kynnys tai jopa mahdottomalta tuntuva ajatus lähteä johonkin suoraan sillä asenteella, että nyt avaudutaan hänen suhteestaan vanhempiinsa, tuollainen vaivihkainen, pehmeämpi avaus saattaisi toimia.
Tuollaisessa tilanteessa, neuvolassa puhumassa hankalasta äidistään, mies menisi täysin lukkoon. Minun on ensin yritettävä ilman ulkopuolista apua. Koska miehen näkökulmasta pakottaisin hänet hirveään tilanteeseen mistä hän ei todellisuudessa hyötyisi edes mitenkään. Näyttäytyisi vain vieraalle ihmiselle säälittävänä mammanpoikana. Vastaisi yhdellä sanalla kysymyksiin yms. olisi varmaan jollain tasolla salaa katkerakin minulle. Ja tämä ketju on saanut minut vähän skeptiseksi neuvolan suhteen. Neuvola on kuitenkin lopulta ja ennenkaikkea valvova instanssi. En halua joutua suurennuslasin alle, tai synnytyksen jälkeinen masennus - tulkinnan kohteeksi ja sen myötä tarkkailuun.
Vierailija kirjoitti:
Mites soittiko muuten mies tänää, että äitinsä jotain ulis?
Mun mielestä ihan sietämätöntä, että "kutsutaan" käymään käskemällä tulemaan, hyvän linjan otit, että terveyuloa meille :)
Ja ihan hirveetä et polkee myös toisen miniän kasvatusta, muuttivat varmaan sen takia :S soita toiselle miniälle aina kun tuntuu ettei miehelle viiti valittaa. Toisen miniän kyl oitäis sanoo toho naureskeluun, että "emme voi valitettavasti enää käydä teillä kun poljette kasvatustamme koko ajan" ja toimia kuten sanoo. Kuulostaa tosiaan siltä, että anoppi nauttii kiusaamisesta täysin rinnoin...Tsemppiä! Toivon, että saatte asiat kuntoon.
Soitti kyllä, kysyi että olenko menossa isovanhemmille. Olin tosiaan tehnyt selväksi anopille että en ole ajamassa sinne. Eli anoppi on ilmaissut asian miehelle, varmaan tyylillä "he voisivat kyllä käydä täällä" ja mies on sitten kysynyt suunnitelmistani. Sanoin hänelle että miksi minä ajan joka viikko 100km sinne, eikö heidän olisi helppo käydä täällä? Myönsi että niin olisi, ja että voisin kysyä anopin käymään. Kerroin jo toivottaneeni hänet kylään meille. Eli tieto kulkee kummallisia ratoja anopin ja hänen välillään.
Toinen miniä on menetetty tapaus. Tuollaista repliikkiä hänen suustaan ei tule kuulumaan IKINÄ.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käykö mies koskaan neuvolassa sun ja vauvan kanssa? Jos ei käy, voisitko varata ajan ja sanoa miehelle vaikka että olet ollut väsynyt ja alamaissa ja haluaisit ja tarvitsisit miehen nyt mukaan tueksi. Kun olit jo pystynyt juttelemaan terveydenhoitajan kanssa aiheesta, voisit jatkaa siitä nyt kun mieskin olisi mukana. Kun terkka kysyy kuulumisia, niin alat kertomaan, että muuten menee hyvin mutta olet ollut ahdistunut isovanhempien vuoksi. Näytät vaikka noita anopin laittamia viestejä ja kysyt että onko normaalia että tällainen tuntuu ahdistavalta jne. Puhut siis omista fiiliksistäsi, et ala syytellä ja grillata miestä. Jos miehelle on iso kynnys tai jopa mahdottomalta tuntuva ajatus lähteä johonkin suoraan sillä asenteella, että nyt avaudutaan hänen suhteestaan vanhempiinsa, tuollainen vaivihkainen, pehmeämpi avaus saattaisi toimia.
Tuollaisessa tilanteessa, neuvolassa puhumassa hankalasta äidistään, mies menisi täysin lukkoon. Minun on ensin yritettävä ilman ulkopuolista apua. Koska miehen näkökulmasta pakottaisin hänet hirveään tilanteeseen mistä hän ei todellisuudessa hyötyisi edes mitenkään. Näyttäytyisi vain vieraalle ihmiselle säälittävänä mammanpoikana. Vastaisi yhdellä sanalla kysymyksiin yms. olisi varmaan jollain tasolla salaa katkerakin minulle. Ja tämä ketju on saanut minut vähän skeptiseksi neuvolan suhteen. Neuvola on kuitenkin lopulta ja ennenkaikkea valvova instanssi. En halua joutua suurennuslasin alle, tai synnytyksen jälkeinen masennus - tulkinnan kohteeksi ja sen myötä tarkkailuun.
Ok, sinä tunnet miehesi parhaiten ja keksit varmasti lopulta jonkinlaisen lähestymistavan :) Mulla on neuvolasta vain positiivista sanottavaa, mutta tietenkin näin kipeltä tuntuvasta asiasta kannattaa puhua vain sellaisessa ympäristössä, jonka kokee turvalliseksi.
Miehelle juttelemiseen heitän vielä yhdeksi ehdotukseksi kirjeen. Saisi rauhassa lukea, mitä sulla on sanottavaa, ja lukea vaikka uudestaan saman tekstin sitten kun epämiellyttävän aiheen puheeksi ottamisesta tuleva "jäätyminen" on helpottanut. Ja voi vastata/kommentoida haluamallaan tavalla sitten kun on valmis.
Todella surullisia tapauksia. Pitää kyllä jokaisen pitää huolta että käy kouluja, käy töissä ja hankkii harrastuksia, että elämässä on muutakin kuin oma lapsi jota hallita ja sit vielä ilmeisesti kuvitella että lapsenlapset ovat anopin lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en ole enää tekemisissä anoppini kanssa (rajaton, haukkui minua, puhui valheita selkäni takana (mitä olen muka hänelle tehnyt), haukkui minut miehelleni useampaan otteeseen, polki rajoja ja rikkoi yksityisyyttäni).
Mies oli pitkään sokea anopin käytökselle ja minä olin selkärangaton edes puolustautumaan.
Anopin tapaaminen ahdisti ja siksi välttelin tilanteita (en käynyt kahvilla tms, koska miten kaiken haukkumisen jälkeen pitäisi olla niinkuin mitään ei ole tapahtunut).
Lopulta kuin taika iskusta (3 vuotta siihen upposi) uskalsin puolustautua.
Tilanne oli aivan tavallinen, anoppi raivosi, penkoi kaappeja ja haukkui minut aivan p*kaksi (olin jo menettänyt oman ihmisarvon) ja sain sanottua "tämä on myös minun kotini, voisitko lähteä!".
Anoppi tuijotti hetken eikä suostunut, siinä vaiheessa mieheni tajusi, että olin noussut vastarintaan ja alkoikin puolustaa minua.
Anoppi alkoi itkeä ja totesi, että mitään pahaa ei ole ikinä minulle tehnyt ja että miniä on nyt vain pyöritellyt miehensä pikkurillin ympärille ja kääntänyt tämän omaa äitiään vastaan.
Mies hämmentyi tästä ja anoppi tokaisi "teidän pitäisi erota, olisit aivan p*ska äiti".
Siihen mies katkaisi välinsä äitiin ja muutimme pois.
Appiukkokin kerkesi soittaa ja haukkua minut pystyyn, kun anoppi oli kerennyt jo kertomaan apille mitä "oikeasti" siellä on tapahtunut.
Eli minä olen vain haukkunut ja yllyttänyt pojankin siihen hommaan.
Odotan niin sitä päivää, että appiukolle avautuisi myös tämä totuus, koska anoppi ei koskaan tainnut kertoa omaa osaansa ollenkaan ja taisi vähän värittääkkin tarinaa.
Olemme edelleen miehen kanssa yhdessä ja 2 vuoden päähän olemme suunnitelleet, että voisimme alkaa yrittämään ensimmäistä lasta.
Saa nähä minkä h*lvetin anoppi siitä saa revittyä.
Mutta jos anoppi ei ole vielä siinäkään vaiheessa valmis olemaan vähemmän ylpeä ihminen ja pyytämään anteeksi, niin ei tarvitse meidän elämään tulla enää riehumaan.
En anna kenenkään ihmisen enää polkea itseäni noin kuin anoppi teki.
Ap, sinä tulet masentumaan, menettämään enemmän "itsestäsi" ja pahimmassa tapauksessa anoppi hajottaa teidän perheen.
Nyt on se aika kun kokoat ittes, suoristat selkärangan ja hoidat asian.
Terveisin; anopin aiheuttama rautainen selkäranka.
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole enää tekemisissä anoppini kanssa (rajaton, haukkui minua, puhui valheita selkäni takana (mitä olen muka hänelle tehnyt), haukkui minut miehelleni useampaan otteeseen, polki rajoja ja rikkoi yksityisyyttäni).
Mies oli pitkään sokea anopin käytökselle ja minä olin selkärangaton edes puolustautumaan.
Anopin tapaaminen ahdisti ja siksi välttelin tilanteita (en käynyt kahvilla tms, koska miten kaiken haukkumisen jälkeen pitäisi olla niinkuin mitään ei ole tapahtunut).
Lopulta kuin taika iskusta (3 vuotta siihen upposi) uskalsin puolustautua.
Tilanne oli aivan tavallinen, anoppi raivosi, penkoi kaappeja ja haukkui minut aivan p*kaksi (olin jo menettänyt oman ihmisarvon) ja sain sanottua "tämä on myös minun kotini, voisitko lähteä!".
Anoppi tuijotti hetken eikä suostunut, siinä vaiheessa mieheni tajusi, että olin noussut vastarintaan ja alkoikin puolustaa minua.
Anoppi alkoi itkeä ja totesi, että mitään pahaa ei ole ikinä minulle tehnyt ja että miniä on nyt vain pyöritellyt miehensä pikkurillin ympärille ja kääntänyt tämän omaa äitiään vastaan.
Mies hämmentyi tästä ja anoppi tokaisi "teidän pitäisi erota, olisit aivan p*ska äiti".
Siihen mies katkaisi välinsä äitiin ja muutimme pois.
Appiukkokin kerkesi soittaa ja haukkua minut pystyyn, kun anoppi oli kerennyt jo kertomaan apille mitä "oikeasti" siellä on tapahtunut.
Eli minä olen vain haukkunut ja yllyttänyt pojankin siihen hommaan.
Odotan niin sitä päivää, että appiukolle avautuisi myös tämä totuus, koska anoppi ei koskaan tainnut kertoa omaa osaansa ollenkaan ja taisi vähän värittääkkin tarinaa.Olemme edelleen miehen kanssa yhdessä ja 2 vuoden päähän olemme suunnitelleet, että voisimme alkaa yrittämään ensimmäistä lasta.
Saa nähä minkä h*lvetin anoppi siitä saa revittyä.
Mutta jos anoppi ei ole vielä siinäkään vaiheessa valmis olemaan vähemmän ylpeä ihminen ja pyytämään anteeksi, niin ei tarvitse meidän elämään tulla enää riehumaan.
En anna kenenkään ihmisen enää polkea itseäni noin kuin anoppi teki.Ap, sinä tulet masentumaan, menettämään enemmän "itsestäsi" ja pahimmassa tapauksessa anoppi hajottaa teidän perheen.
Nyt on se aika kun kokoat ittes, suoristat selkärangan ja hoidat asian.Terveisin; anopin aiheuttama rautainen selkäranka.
Ja sillä ei ole mitään väliä, mitä muut, tuntemattomat tai puolitutut ajattelevat.
Tärkeintä on, että läheiset ja perheesi tietävät millainen oikeasti olet.
Totuus tulee aina julki jossain vaiheessa.
Mieheni ei aluksi uskaltanut asettua minun ja anopin väliin, mutta nyt jälkeenpäin olemme puhuneet ja mies on pyytänyt anteeksi, ettei ole uskaltanut (anoppi oli uhannut ettei auta ikinä missään).
Äidillä on aina kova ote lapsiin, mutta se voi lipsua kun mies tajuaa tärkeys järjestyksen.
Tämä ketju on ollut hyvä! Avasi minulle näkökulmia myös mieheni aseman suhteen. Saimme mieheni kanssa keskusteltua tästä asiasta ja tuntuu, että meilläkin tilanne alkaa purkautua. En ole siis ap.
Ap nyt aivan liikaa hyssyttelee miestään. Että miten mies nyt ei kärsisi, miten sillä ei olis vaikeeta, miten se ei vaan nyt joutuis konfliktiin.
Tää on väärä tapa. Apn pitää ajatella itseään ja lastaan ja todellakin laittaa ukko selkä seinää vasten ja pakottaa laittamaan kovat piippuun. Tilanne ei ratkea ikinä, jos ap silkkihansikkain pehmittelee miestä.
Mues tajuaa vain sitten kun joutuu valitsemaan perheensä ja äidin välillä. Vasta aito menettämisen pelko saa silmät auki. Vasta aito hätä saa miehen toimimaan. Mikään muu ei tuo motivaatiota miehelle tehdä yhtään mitään.
Minä en yhtään ymmärrä apn tapaa ajatella ja toimia. Siis kaikessa myötäillään, annetaan periksi, miellytetään ja hyssytellään asiat pehmoisiksi kun ei uskalleta pistää panoksia piippuun. Anopin suuttuminen ja loukkaantuminen ei haittaa yhtäään (se ei ole edes Apn ongelma ylipäätään) ja itseään ei pidä rajoittaa siksi että ”miehelle tulee pian paha mieli”.
No, meitä on moneen junaan tosiaan. Jotkut osaa pitää huolta itsestään ja toiset ei.
Vierailija kirjoitti:
Ap nyt aivan liikaa hyssyttelee miestään. Että miten mies nyt ei kärsisi, miten sillä ei olis vaikeeta, miten se ei vaan nyt joutuis konfliktiin.
Tää on väärä tapa. Apn pitää ajatella itseään ja lastaan ja todellakin laittaa ukko selkä seinää vasten ja pakottaa laittamaan kovat piippuun. Tilanne ei ratkea ikinä, jos ap silkkihansikkain pehmittelee miestä.
Mues tajuaa vain sitten kun joutuu valitsemaan perheensä ja äidin välillä. Vasta aito menettämisen pelko saa silmät auki. Vasta aito hätä saa miehen toimimaan. Mikään muu ei tuo motivaatiota miehelle tehdä yhtään mitään.
Minä en yhtään ymmärrä apn tapaa ajatella ja toimia. Siis kaikessa myötäillään, annetaan periksi, miellytetään ja hyssytellään asiat pehmoisiksi kun ei uskalleta pistää panoksia piippuun. Anopin suuttuminen ja loukkaantuminen ei haittaa yhtäään (se ei ole edes Apn ongelma ylipäätään) ja itseään ei pidä rajoittaa siksi että ”miehelle tulee pian paha mieli”.
No, meitä on moneen junaan tosiaan. Jotkut osaa pitää huolta itsestään ja toiset ei.
Anoppi laittaa miehen valitsemaan itsensä ehdottomassa joko-tai-tilanteessa. Hän alkaa "tehdä kuolemaa", ihan mitä vain, että saa tahtonsa läpi. Mies on koulittu tähän pyhä äiti-psykoosiin vauvasta saakka. Seurauksena on se että meidän perhe hajoaa. Minusta tulee yh, mies menee täysin rikki, alkaa varmasti juomaan. Tämä on niin iso riski. On olemassa myös se mahdollisuus että mies menee jäihin pariksi päiväksi ja miettii asioita. Ajaa käymään kotonaan ja ongelma on siitä eteenpäin POISSA. Mutta se on oikeasti niin epätodennäköistä.
Vaikka se on miehen näkökulmasta varmaan epäreilua niin aion sanoa hänelle ihan suoraan että ihailen hel ve tin paljon miehiä, jotka laittavat äitinsä järjestykseen tuosta vain! Se on rohkeata, se on miehekästä ja se on *omaa perhettä* kohtaan OIKEIN.
Olen pehmittelevä neuvoton tossukka, joo. Pelkään tyhjän päälle jäämistä vauvan kanssa vain todella paljon.
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap nyt aivan liikaa hyssyttelee miestään. Että miten mies nyt ei kärsisi, miten sillä ei olis vaikeeta, miten se ei vaan nyt joutuis konfliktiin.
Tää on väärä tapa. Apn pitää ajatella itseään ja lastaan ja todellakin laittaa ukko selkä seinää vasten ja pakottaa laittamaan kovat piippuun. Tilanne ei ratkea ikinä, jos ap silkkihansikkain pehmittelee miestä.
Mues tajuaa vain sitten kun joutuu valitsemaan perheensä ja äidin välillä. Vasta aito menettämisen pelko saa silmät auki. Vasta aito hätä saa miehen toimimaan. Mikään muu ei tuo motivaatiota miehelle tehdä yhtään mitään.
Minä en yhtään ymmärrä apn tapaa ajatella ja toimia. Siis kaikessa myötäillään, annetaan periksi, miellytetään ja hyssytellään asiat pehmoisiksi kun ei uskalleta pistää panoksia piippuun. Anopin suuttuminen ja loukkaantuminen ei haittaa yhtäään (se ei ole edes Apn ongelma ylipäätään) ja itseään ei pidä rajoittaa siksi että ”miehelle tulee pian paha mieli”.
No, meitä on moneen junaan tosiaan. Jotkut osaa pitää huolta itsestään ja toiset ei.
Anoppi laittaa miehen valitsemaan itsensä ehdottomassa joko-tai-tilanteessa. Hän alkaa "tehdä kuolemaa", ihan mitä vain, että saa tahtonsa läpi. Mies on koulittu tähän pyhä äiti-psykoosiin vauvasta saakka. Seurauksena on se että meidän perhe hajoaa. Minusta tulee yh, mies menee täysin rikki, alkaa varmasti juomaan. Tämä on niin iso riski. On olemassa myös se mahdollisuus että mies menee jäihin pariksi päiväksi ja miettii asioita. Ajaa käymään kotonaan ja ongelma on siitä eteenpäin POISSA. Mutta se on oikeasti niin epätodennäköistä.
Vaikka se on miehen näkökulmasta varmaan epäreilua niin aion sanoa hänelle ihan suoraan että ihailen hel ve tin paljon miehiä, jotka laittavat äitinsä järjestykseen tuosta vain! Se on rohkeata, se on miehekästä ja se on *omaa perhettä* kohtaan OIKEIN.
Olen pehmittelevä neuvoton tossukka, joo. Pelkään tyhjän päälle jäämistä vauvan kanssa vain todella paljon.
Niin? Jos mies valitsee anopin niin joutaakin mennä mokoma ukko. Ja todennäköisesti kävis niin että jos mies valitsee anopin, ap ottaa vauvan kainaloon ja lähtee, niin parin päivän päästä mies jo ulisee perään ja haluaa muuttaa vslintaansa.
Yksin jäämistä ei saa pelätä, muuten joutuu lopun elämänsä mielistelemään ja alistumaan ja se oma elämä jää elämättä. Mnusta sp antaa lapselleenkin aivan väörän uhrautuvan vaimon roolimallin... haluatko lapsestasikin uhrautuvan alistuvan lapasen?
Minä olisin jo ajat sitten ottanut lapsen ja lähtenyt, ja sitä kautta pakottanut miehen valitsemaan puolensa. Tuo teidän kissa-hiiri leikki appivanhempien kanssa tulee jatkumaan vuosia ja vuosikymmeniä. Itse kyllä ap osansa valitsee tässä leikissä.
Alue: Aihe vapaa
Jaksaisi. Ja minun "takaporttini" olisi kiinni. Ellen haluaisi elää kahden lapsen yh:na. Toisen tekeminen tähän tilanteeseen on sama kuin punoa hirttosilmukka itselleen.