Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(

Vierailija kirjoitti:

Onko nää ihmiset täällä ihan raivohulluja?

Tosi hyvää esimerkkiä lapsille, jos esimerkiksi kutsuu isoäitiä *se kusipää, vittusaatana*?

Jotain rajaa silti, vaikka onkin saanut joukkohysterian tämä aihe aikaan.

Tulee kyllä mieleen, että ei ole nyt ihan yksipuolista huono käytös.

Minä en ole tuollaista ehdottanut enkä tehnyt enkä sanonut. Olen joustanut ja taipunut koko vauvan eliniän ajan kuin mikäkin idiootti. Tässä kohtaa voi kyllä hyväksyä niinkin shokeeraavan tosiasian että vanhalla naisella on vauvakuume ja hän tekee kaikkensa tullakseen minun ja lapsen väliin - on siinä osittain onnistunutkin jo.

Vierailija kirjoitti:

Onko nää ihmiset täällä ihan raivohulluja?

Tosi hyvää esimerkkiä lapsille, jos esimerkiksi kutsuu isoäitiä *se kusipää, vittusaatana*?

Jotain rajaa silti, vaikka onkin saanut joukkohysterian tämä aihe aikaan.

Tulee kyllä mieleen, että ei ole nyt ihan yksipuolista huono käytös.

Se vauva varmaan osaa lukea sen nimen?

Taidat itsekkin olla rajaton anoppi.

Mietin vain edelleen että miten voi aikuinen ihminen olla noin vallanhimoinen että tuhoaa nuoren perheen. Mikä saa tuntemaan tuollaista ylivertaisuutta lapsenlapsen äitiä kohtaan? [/quote]

Tässähän tämä kiteytettynä. Olen jo 15 v taistellut vallanhimoisen anopin kanssa, jonka mielestä on oikeasti oikeutettua vaatia meidän perhettä sinne joka ainoa viikonloppu. Että meillä ei olisi mitään elämää! Koko ajan ruikuttaa miten haluaa nähdä lapsenlapsia vaikka siis näkee jo kauheasti ja jos vastaan kyselyihin että en nyt oikein tiedä, alkaa armoton tuhahtelu ja soittaa heti miehelleni.

Kieltäytyminen aiheuttaa kauheaa syyllistämistä. Eli hän ei lainkaan arvosta sitä mitä hänellä on,eli säännölliset lapsenlapsitapaamiset, vaan haluaa aina vaan lisää. Hän on saanut sitä valtaansa meidän elämään, silti on aina vihainen ja syyttävä. Olen mielestäni ihan reilu miniä, paitsi en olekaan kun hän ei aina saa kaikkea läpi.

Oma lukunsa on lasten asioihin puuttuminen joka vain pahentuu lasten kasvaessa: omin päin ilmoittaisi lapsia leireille, isovanhempitapahtumiin, päättää että lapsi voi itse tulla junalla mökiltä.

Taktiikkani on välttely, hänen numeronsa on äänettömällä puhelimessani eli en useinkaan vastaa. Hänen luonaan en käy kuin harvoin. Joskus myös vähän näpäytän eivätkä lapset menekään hänen luokseen. On hyvin vihainen siitä.

Vierailija kirjoitti:

Onko nää ihmiset täällä ihan raivohulluja?

Tosi hyvää esimerkkiä lapsille, jos esimerkiksi kutsuu isoäitiä *se kusipää, vittusaatana*?

Jotain rajaa silti, vaikka onkin saanut joukkohysterian tämä aihe aikaan.

Tulee kyllä mieleen, että ei ole nyt ihan yksipuolista huono käytös.

Minä en ole muuta "pahaa" anopille tehnyt kuin rajannut yhteydenottoja.

Kyllä sinullakin olisi eri ajatukset tästä aiheesta, jos olisit yrittänyt hymyillä usean vuoden ja olla ystävällinen ihmiselle, joka ei kunnioita sinua tai rajojasi ollenkaan.

Ja kehtaa vielä selittää kaiken päälaelleen, että miten viaton itse on ollut kun miniä on näitä kauheuksia tehnyt, vaikka juttu on nimenomaan toisin päin.

hjälp kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hjälp kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, kyllä ap:n tilanne näyttää vähän pahalta siinä mielessä että anopista kouliintuisi normaali. Ei taida onnistua, edes aika ei rauhoita.

Oman anopin kanssa jaksoin vääntää 15 vuotta, hyvin samanlainen kuin ap:n anoppi. Sitten viimein päätin että nyt riittää, ja ilmoitin anopille että nyt loppui jaksaminen, ala käyttäytymään jos haluat olla väleissä.

Anoppi veti maailmanluokan herneet nenään ja loukkaantui verisesti ja ylväästi napsautti välit poikki. Nyt kolme vuotta ollut taivaallinen rauha.

Mutta anopin riehunta ei loppunut, nyt keskittyy meidän haukkumiseen ja sättimiseen sukulaisille ja tutuille, tuntemattomatkin kelpaavat :) kaikesta syytetään miniää, joka on ”katkonut välit” ja ”kieltää tapaamasta lapsia” sekä ”kääntänyt pojan häntä vastaan”. Näinhän se justiinsa taisi mennä :)

Minusta tuntuu samalta. Erityisen ongelmallista tässä on se, että anoppi kyllä tunnistaa veemäisen käytöksenä koska esimerkiksi ristiäisissä (minun vanhemmat paikalla) oli täysin eri meininki. Appiukolle ja minun miehelle aivan takuulla markkinoi toimintansa "rakkautena". Tosin viimeaikoina appiukko on alkanut käyttäytyä täysin eri tavoin kun anoppi ei ole paikalla. Anopin ollessa läsnä hän JANKUTTAA niin kuin auktoriteetti "anna vauva mummon syliin, anna vauva, kyllä sekin haluaa mummon tykö". Eli anoppi aivan varmasti ruikuttaa hänelle tästä asiasta ja olettaa että kyllähän miniä tottelee appiukon sanaa. 

Puhelimeen tulee viestejä 5 min välein. Siellä kiristellään nyt hampaita kun en ole tänään ajanut kiltisti sinne ja istu sohvalla hiljaa kun anoppi juoksee ulkona vauvan kanssa, "mummon ja vauvan ihan omia juttuja".

Viimeisin viesti: Mitä mussukka söi päiväruoaksi? Moneltas ajatte? Ei ole varmaan tänään sitten kiire kotiin kun niin myöhään tulette? :)" 

Ap: laitteleeko sun vanhemmat jatkuvasti viestejä miehelles? Soitteleeko ne miehellesi? Vastaako mies yhteydenpidosta vanhempiisi?

Aivan niin. Yhteydenpidosta vastaa se kenen vanhemmat on kyseessä. Miksi suostut että yhteydenpito miehen vanhempiin on sun vastuulla? Nuo soittelut ja viestit kuuluu miehelle. Ei sulle. Lopeta heti anopin viestintäkanavana oleminen ja siirrä miehellesi. Anopin viestit forwardoit miehelle ja hän vastaa. Sanot anopille että miehelle soitetaan aina ensin.

Meillä kunpikin hoitaa kommunikoinnin omaan sukuun, en ikinä suostuis tuohon mitä ap nyt tekee.

Tuo on totta. Tilanne on ajautunut tällaiseksi, en ole herännyt ajoissa tähän touhuun. Koska mies on reissutöissä, tulee minulle joka päivä monta kertaa viestejä anopilta: "On niin ikävä mummon rakasta että rinnasta ottaa! Laitapa kuvaa/videota! :)" Ja minähän olen laittanut, ajatellut että on ystävällistä. Olen sortunut "raportoimaan" asioita hänelle ja nyt odottaa sitä - kokee että meidän arjen perusasiat ja vauvan syömiset yms. kuuluvat hänen tietoonsa. Sydämellisyyden naamio on todella hyvä ja tehokas hänellä, jos vastaan esim. että "meillä on tänään muita juttuja (enkä täsmennä tarkalleen mitä juttuja), nähdään sitten kun sinä ehdit käymään täällä" niin ei aikaakaan, minulle soittaa mies/appiukko paniikissa että "mitä on tapahtunut, *anopin nimi* itkee makuuhuoneessa??"

Vinkkejä otetaan vastaan vaikka aika toivotonta tämä on.

Kuule ap. Mun pitää nyt sanoa yksi asia, älä loukkaannu siitä. Olen organisaatiopsykologi ammatiltani ja tuossa on selvääkin selvemmät merkit siitä, että appivanhemmat näkevät sinut lapsena. Avuttomana typeränä lapsena, jota heidän velvollisuus on ojentaa, opastaa ja käskyttää. Jolta on oikeus tivata raporttia, perusteluja ja selvityksiä. Joilla on jumalainen aikuisen/vanhemman oikeuskävellä ylitsesi koska ”he tietävät paremmin kuin pikkulapsi.”.

Tiedätkö, tuo on todella sairas malli. He eivät tiedosta tätä itse välttämättä lainkaan. Pahinta on tuo että jos ”kiukuttelet” etkä tottele anoppia niin se laittaa aprn komentamaan/rankaisemaan sinua niinkuin isän piiskaamaan kurinpitomielessä lastaan.

Jälleen kerran pyydän anteeksi sitä mitä sanon, mutta tuosta tulee satavarma ero jos et miehesi silmiä saa avattua sille mitä tapahtuu.

Se ei riitä että puhut miehen kanssa. Sulla on oltava TOIMENPIDELISTA johon mies sitoutuu. Eli siis vähintään seuraavat asiat:

- yhteydenpidosta vastaa jatkossa mies

-viikkovierailut loppuvat anoppilasss

- raportointi loppuu

- asioista tilityäminen loppuu (anopille ei kuulu vauvan ruokailut)

- mitään paskaa et ota niskaan

- miehen pitää oikeasti valita puolensa. Ei silläläilla dramaattisesti että välirikko tms vaan niin että konfliktissa aina ja varauksetta asettuu puolellesi

Itse suosittelen lämpimästi muuttoa parinsadan kilsan päähän. Sinun mielenterveytesi on ainutkertainen - jos annat hullujen rikkoa sen se ei ehkä palaudu koskaan. Etkä pian jaksa olla äiti lapsellesi.

Vierailija kirjoitti:

Onko nää ihmiset täällä ihan raivohulluja?

Tosi hyvää esimerkkiä lapsille, jos esimerkiksi kutsuu isoäitiä *se kusipää, vittusaatana*?

Jotain rajaa silti, vaikka onkin saanut joukkohysterian tämä aihe aikaan.

Tulee kyllä mieleen, että ei ole nyt ihan yksipuolista huono käytös.

Olen monta kertaa miettinyt, että mitä jos käyttäytyisi kuten appivanhemmat.

Tunkisi kylään pyhäaamuna kello 6, syöksyisi kynnykseltä tarkistamaan keittiön kaappien sisältöä, haukkuisi apen pään naamaa tyhmäksi...

Jatkuvasti räyhäisi heidän syömisistään, tekemisistään, tekemättä jättämisistään...

Kerjäisi rahaa, eikä mitään pikkusummia...

Tunkisi oman aikamiespoikansa heidän nurkkiinsa...

Arvostelisi ulkonäköä, puhetapaa, kotiseutua, omaisia, asuinaluetta, talon ja kodin ulkoa ja sisältä...

Inventoisi kaapit, avaisi postit...

Juoruaisi tauotta ympäri Suomea kaikenlaisia kuviteltuja herjauksia...

Nälvisi, temppuilisi, kiukuttelisi ja oikuttelisi koko ajan...

Soittaisi hysteerisiä puheluja...

Lähettelisi elämänohjeita...

Vierailija kirjoitti:

hjälp kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hjälp kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, kyllä ap:n tilanne näyttää vähän pahalta siinä mielessä että anopista kouliintuisi normaali. Ei taida onnistua, edes aika ei rauhoita.

Oman anopin kanssa jaksoin vääntää 15 vuotta, hyvin samanlainen kuin ap:n anoppi. Sitten viimein päätin että nyt riittää, ja ilmoitin anopille että nyt loppui jaksaminen, ala käyttäytymään jos haluat olla väleissä.

Anoppi veti maailmanluokan herneet nenään ja loukkaantui verisesti ja ylväästi napsautti välit poikki. Nyt kolme vuotta ollut taivaallinen rauha.

Mutta anopin riehunta ei loppunut, nyt keskittyy meidän haukkumiseen ja sättimiseen sukulaisille ja tutuille, tuntemattomatkin kelpaavat :) kaikesta syytetään miniää, joka on ”katkonut välit” ja ”kieltää tapaamasta lapsia” sekä ”kääntänyt pojan häntä vastaan”. Näinhän se justiinsa taisi mennä :)

Minusta tuntuu samalta. Erityisen ongelmallista tässä on se, että anoppi kyllä tunnistaa veemäisen käytöksenä koska esimerkiksi ristiäisissä (minun vanhemmat paikalla) oli täysin eri meininki. Appiukolle ja minun miehelle aivan takuulla markkinoi toimintansa "rakkautena". Tosin viimeaikoina appiukko on alkanut käyttäytyä täysin eri tavoin kun anoppi ei ole paikalla. Anopin ollessa läsnä hän JANKUTTAA niin kuin auktoriteetti "anna vauva mummon syliin, anna vauva, kyllä sekin haluaa mummon tykö". Eli anoppi aivan varmasti ruikuttaa hänelle tästä asiasta ja olettaa että kyllähän miniä tottelee appiukon sanaa. 

Puhelimeen tulee viestejä 5 min välein. Siellä kiristellään nyt hampaita kun en ole tänään ajanut kiltisti sinne ja istu sohvalla hiljaa kun anoppi juoksee ulkona vauvan kanssa, "mummon ja vauvan ihan omia juttuja".

Viimeisin viesti: Mitä mussukka söi päiväruoaksi? Moneltas ajatte? Ei ole varmaan tänään sitten kiire kotiin kun niin myöhään tulette? :)" 

Ap: laitteleeko sun vanhemmat jatkuvasti viestejä miehelles? Soitteleeko ne miehellesi? Vastaako mies yhteydenpidosta vanhempiisi?

Aivan niin. Yhteydenpidosta vastaa se kenen vanhemmat on kyseessä. Miksi suostut että yhteydenpito miehen vanhempiin on sun vastuulla? Nuo soittelut ja viestit kuuluu miehelle. Ei sulle. Lopeta heti anopin viestintäkanavana oleminen ja siirrä miehellesi. Anopin viestit forwardoit miehelle ja hän vastaa. Sanot anopille että miehelle soitetaan aina ensin.

Meillä kunpikin hoitaa kommunikoinnin omaan sukuun, en ikinä suostuis tuohon mitä ap nyt tekee.

Tuo on totta. Tilanne on ajautunut tällaiseksi, en ole herännyt ajoissa tähän touhuun. Koska mies on reissutöissä, tulee minulle joka päivä monta kertaa viestejä anopilta: "On niin ikävä mummon rakasta että rinnasta ottaa! Laitapa kuvaa/videota! :)" Ja minähän olen laittanut, ajatellut että on ystävällistä. Olen sortunut "raportoimaan" asioita hänelle ja nyt odottaa sitä - kokee että meidän arjen perusasiat ja vauvan syömiset yms. kuuluvat hänen tietoonsa. Sydämellisyyden naamio on todella hyvä ja tehokas hänellä, jos vastaan esim. että "meillä on tänään muita juttuja (enkä täsmennä tarkalleen mitä juttuja), nähdään sitten kun sinä ehdit käymään täällä" niin ei aikaakaan, minulle soittaa mies/appiukko paniikissa että "mitä on tapahtunut, *anopin nimi* itkee makuuhuoneessa??"

Vinkkejä otetaan vastaan vaikka aika toivotonta tämä on.

Kuule ap. Mun pitää nyt sanoa yksi asia, älä loukkaannu siitä. Olen organisaatiopsykologi ammatiltani ja tuossa on selvääkin selvemmät merkit siitä, että appivanhemmat näkevät sinut lapsena. Avuttomana typeränä lapsena, jota heidän velvollisuus on ojentaa, opastaa ja käskyttää. Jolta on oikeus tivata raporttia, perusteluja ja selvityksiä. Joilla on jumalainen aikuisen/vanhemman oikeuskävellä ylitsesi koska ”he tietävät paremmin kuin pikkulapsi.”.

Tiedätkö, tuo on todella sairas malli. He eivät tiedosta tätä itse välttämättä lainkaan. Pahinta on tuo että jos ”kiukuttelet” etkä tottele anoppia niin se laittaa aprn komentamaan/rankaisemaan sinua niinkuin isän piiskaamaan kurinpitomielessä lastaan.

Jälleen kerran pyydän anteeksi sitä mitä sanon, mutta tuosta tulee satavarma ero jos et miehesi silmiä saa avattua sille mitä tapahtuu.

Se ei riitä että puhut miehen kanssa. Sulla on oltava TOIMENPIDELISTA johon mies sitoutuu. Eli siis vähintään seuraavat asiat:

- yhteydenpidosta vastaa jatkossa mies

-viikkovierailut loppuvat anoppilasss

- raportointi loppuu

- asioista tilityäminen loppuu (anopille ei kuulu vauvan ruokailut)

- mitään paskaa et ota niskaan

- miehen pitää oikeasti valita puolensa. Ei silläläilla dramaattisesti että välirikko tms vaan niin että konfliktissa aina ja varauksetta asettuu puolellesi

Itse suosittelen lämpimästi muuttoa parinsadan kilsan päähän. Sinun mielenterveytesi on ainutkertainen - jos annat hullujen rikkoa sen se ei ehkä palaudu koskaan. Etkä pian jaksa olla äiti lapsellesi.

Kiitos viestistäsi. Sinulla ei ole mitään anteeksipyydettävää - olet oikeassa tuossa mitä kirjoitit. Nyt ahdistaa ja paljon, koska tiedän sisimmässäni että asia on noin. Voisinpa korjata tilanteen omalla, johdonmukaisella, napakalla käytöksellä ? En tiedä. Se ei kyllä välttämättä onnistu, en saa pidettyä itseäni kasassa kun se paska sitten vyöryy niskaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko nää ihmiset täällä ihan raivohulluja?

Tosi hyvää esimerkkiä lapsille, jos esimerkiksi kutsuu isoäitiä *se kusipää, vittusaatana*?

Jotain rajaa silti, vaikka onkin saanut joukkohysterian tämä aihe aikaan.

Tulee kyllä mieleen, että ei ole nyt ihan yksipuolista huono käytös.

Olen monta kertaa miettinyt, että mitä jos käyttäytyisi kuten appivanhemmat.

Tunkisi kylään pyhäaamuna kello 6, syöksyisi kynnykseltä tarkistamaan keittiön kaappien sisältöä, haukkuisi apen pään naamaa tyhmäksi...

Jatkuvasti räyhäisi heidän syömisistään, tekemisistään, tekemättä jättämisistään...

Kerjäisi rahaa, eikä mitään pikkusummia...

Tunkisi oman aikamiespoikansa heidän nurkkiinsa...

Arvostelisi ulkonäköä, puhetapaa, kotiseutua, omaisia, asuinaluetta, talon ja kodin ulkoa ja sisältä...

Inventoisi kaapit, avaisi postit...

Juoruaisi tauotta ympäri Suomea kaikenlaisia kuviteltuja herjauksia...

Nälvisi, temppuilisi, kiukuttelisi ja oikuttelisi koko ajan...

Soittaisi hysteerisiä puheluja...

Lähettelisi elämänohjeita...

Kävisi kaappaamassa heidän lapsiaan koulumatkalta...

Kaappaisi lapsia sylistä...

Sotkisi kodin tahallaan...

Sössöttäisi tquotta lapsille että äiti on höpsö, äiti on hermoheikko, äiti on hullu, ei me äitiä uskota...

Tunkisi lapselle koko ajan ruokaa ja sitten syyttäisi äitiä kun ei lapsille ruoka maistu pöydässä...

Ja niin edelleen.

Voi, kun voisin sympata sua Ap ja oikein kunnolla halata! Mun myötätunnot on niin sun puolellasi. Pahoittelut, olen ketjua seuratessa myös tuntenut suurta helpotusta siitä, että itse olen päässyt jo suht kauas omasta anoppipainajaisestani. Tosin se henkinen käsittely tulee kestämään kahta kauemmin(tai siis enemmänkin) sitten, kun siitä kiusaajan kynsistä vihdoin vapautuu. Niin kuin kaikissa traumoissa, mitkä syntyy rajattomista ihmisistä. Älä vähättele tilanteissa itseäsi tai tunteitasi. Ole jyrkkänä. Et menetä tilanteessa MITÄÄN, päinvastoin voitat, siksi aja omaa ja lasten etua tuon akan edun vastaisesti. Ei noiden mielenliikkeitä kykene tervepäinen ymmärtämään juurikaan sillä, että niissä jutuissa ei ole mitään ymmärrystä. On vain anopin itsekkäät mielihalut keinolla millä hyvänsä.

Terv. Se, joka oli lopulta ihan valmis avioeroon, mutta mies yllättikin ja pisti stopin kaikelle, tai lähes kaikelle.

p.s. silti minua haukuttiin, että minä olisin tehnyt ne teot mitä mieheni teki. Siis vaikka olisin ollut anopille kuinka mieliksi, en olisi voinut koskaan olla oikeasti mieliksi muutoin kuin antamalla lapseni hänelle ja vaikka kuolemalla itse pois.

hjälp kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hjälp kirjoitti:

Tekisi kovasti mieli tehdä noin. Mikä rauha siitä seuraisi, tosin vain hetkeksi. Sen jos teen niin minut leimataan täysin hulluksi kontrolloivaksi miniäksi joka "vieraannuttaa" lapsenlapsen isovanhemmistaan.

Leimataan kenen silmissä? Kenen muiden kuin anopin reaktiota pelkäät?

Sä olet just kutsunut anopin kylään (eli olit hänelle mukava, ja anoppi saisi nähdä vauvaa) ja et halua jatkuvasti vastaanottaa jankkaus- ja uteluviestejä (ei kukaan haluaisi). Et ole tehnyt mitään väärää, ei tarvii pelätä tai hävetä mitään.

Niinpä! Yritän tässä asettua henkisesti tilanteen yläpuolelle. Minä en ole ollut ilkeä ketään kohtaan! Mutta anoppi osaa naukua kotonaan ja vedättää miesväkeään todella hyvin. "Minä taidan olla huono mummo" ja pari väkisin väännettyä kyyneltä. Kyllä siinä appiukon ja aikuisten poikien sydämet sulaa ja minä olen hirviö! Puhuu takuulla myös työpaikallaan "on ollut vähän rankkaa... en minä kelpaa miniälle... Ei ole tullut unikaan iltaisin" Ja KAIKKI tuntevat täällä toisensa, sana liikkuu. Tiedän NIIN tuon kuvion!!

Antaa sanan liikkua. Sillä tuskin on sinun henkilökohtaisen elämän kannalta väliä, mitä jotkut etäiset ihmiset ajattelevat, ja jos jutuista huolestuu joku joka on niin läheinen, että uskaltaa asiasta sanoa, voit kertoa oman puolesi tarinasta.

Asun itsekin pienessä tuppukylässä, jossa kaikki on tuttuja tai sukua, ja värikkäimmät jutut lähtee aina esim. silloin kun vanhan parin kanssa samaan maataloon muuttaa uusi miniä - saati jos jompi kumpi pariskunnista muuttaa pois ;) Juorujen kohteena on inhottava olla, mutta ei omia valintoja kannata tehdä siinä pelossa, että joku saattaa ajatella jotakin. Vaikka muutama juorukello kilkattaisi äänekkäästi, suurin osa ihmisistä on ihan fiksuja ja empaattisia, ja ymmärtävät, että tarinassa on aina kaksi puolta. Ja että vaikka tulisi riitaa, ei ole normaalia mustamaalata läheisiään pitkin kyliä, fiksut ihmiset sopivat asiansa keskenään.

Vierailija kirjoitti:

hjälp kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hjälp kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, kyllä ap:n tilanne näyttää vähän pahalta siinä mielessä että anopista kouliintuisi normaali. Ei taida onnistua, edes aika ei rauhoita.

Oman anopin kanssa jaksoin vääntää 15 vuotta, hyvin samanlainen kuin ap:n anoppi. Sitten viimein päätin että nyt riittää, ja ilmoitin anopille että nyt loppui jaksaminen, ala käyttäytymään jos haluat olla väleissä.

Anoppi veti maailmanluokan herneet nenään ja loukkaantui verisesti ja ylväästi napsautti välit poikki. Nyt kolme vuotta ollut taivaallinen rauha.

Mutta anopin riehunta ei loppunut, nyt keskittyy meidän haukkumiseen ja sättimiseen sukulaisille ja tutuille, tuntemattomatkin kelpaavat :) kaikesta syytetään miniää, joka on ”katkonut välit” ja ”kieltää tapaamasta lapsia” sekä ”kääntänyt pojan häntä vastaan”. Näinhän se justiinsa taisi mennä :)

Minusta tuntuu samalta. Erityisen ongelmallista tässä on se, että anoppi kyllä tunnistaa veemäisen käytöksenä koska esimerkiksi ristiäisissä (minun vanhemmat paikalla) oli täysin eri meininki. Appiukolle ja minun miehelle aivan takuulla markkinoi toimintansa "rakkautena". Tosin viimeaikoina appiukko on alkanut käyttäytyä täysin eri tavoin kun anoppi ei ole paikalla. Anopin ollessa läsnä hän JANKUTTAA niin kuin auktoriteetti "anna vauva mummon syliin, anna vauva, kyllä sekin haluaa mummon tykö". Eli anoppi aivan varmasti ruikuttaa hänelle tästä asiasta ja olettaa että kyllähän miniä tottelee appiukon sanaa. 

Puhelimeen tulee viestejä 5 min välein. Siellä kiristellään nyt hampaita kun en ole tänään ajanut kiltisti sinne ja istu sohvalla hiljaa kun anoppi juoksee ulkona vauvan kanssa, "mummon ja vauvan ihan omia juttuja".

Viimeisin viesti: Mitä mussukka söi päiväruoaksi? Moneltas ajatte? Ei ole varmaan tänään sitten kiire kotiin kun niin myöhään tulette? :)" 

Ap: laitteleeko sun vanhemmat jatkuvasti viestejä miehelles? Soitteleeko ne miehellesi? Vastaako mies yhteydenpidosta vanhempiisi?

Aivan niin. Yhteydenpidosta vastaa se kenen vanhemmat on kyseessä. Miksi suostut että yhteydenpito miehen vanhempiin on sun vastuulla? Nuo soittelut ja viestit kuuluu miehelle. Ei sulle. Lopeta heti anopin viestintäkanavana oleminen ja siirrä miehellesi. Anopin viestit forwardoit miehelle ja hän vastaa. Sanot anopille että miehelle soitetaan aina ensin.

Meillä kunpikin hoitaa kommunikoinnin omaan sukuun, en ikinä suostuis tuohon mitä ap nyt tekee.

Tuo on totta. Tilanne on ajautunut tällaiseksi, en ole herännyt ajoissa tähän touhuun. Koska mies on reissutöissä, tulee minulle joka päivä monta kertaa viestejä anopilta: "On niin ikävä mummon rakasta että rinnasta ottaa! Laitapa kuvaa/videota! :)" Ja minähän olen laittanut, ajatellut että on ystävällistä. Olen sortunut "raportoimaan" asioita hänelle ja nyt odottaa sitä - kokee että meidän arjen perusasiat ja vauvan syömiset yms. kuuluvat hänen tietoonsa. Sydämellisyyden naamio on todella hyvä ja tehokas hänellä, jos vastaan esim. että "meillä on tänään muita juttuja (enkä täsmennä tarkalleen mitä juttuja), nähdään sitten kun sinä ehdit käymään täällä" niin ei aikaakaan, minulle soittaa mies/appiukko paniikissa että "mitä on tapahtunut, *anopin nimi* itkee makuuhuoneessa??"

Vinkkejä otetaan vastaan vaikka aika toivotonta tämä on.

Kuule ap. Mun pitää nyt sanoa yksi asia, älä loukkaannu siitä. Olen organisaatiopsykologi ammatiltani ja tuossa on selvääkin selvemmät merkit siitä, että appivanhemmat näkevät sinut lapsena. Avuttomana typeränä lapsena, jota heidän velvollisuus on ojentaa, opastaa ja käskyttää. Jolta on oikeus tivata raporttia, perusteluja ja selvityksiä. Joilla on jumalainen aikuisen/vanhemman oikeuskävellä ylitsesi koska ”he tietävät paremmin kuin pikkulapsi.”.

Tiedätkö, tuo on todella sairas malli. He eivät tiedosta tätä itse välttämättä lainkaan. Pahinta on tuo että jos ”kiukuttelet” etkä tottele anoppia niin se laittaa aprn komentamaan/rankaisemaan sinua niinkuin isän piiskaamaan kurinpitomielessä lastaan.

Jälleen kerran pyydän anteeksi sitä mitä sanon, mutta tuosta tulee satavarma ero jos et miehesi silmiä saa avattua sille mitä tapahtuu.

Se ei riitä että puhut miehen kanssa. Sulla on oltava TOIMENPIDELISTA johon mies sitoutuu. Eli siis vähintään seuraavat asiat:

- yhteydenpidosta vastaa jatkossa mies

-viikkovierailut loppuvat anoppilasss

- raportointi loppuu

- asioista tilityäminen loppuu (anopille ei kuulu vauvan ruokailut)

- mitään paskaa et ota niskaan

- miehen pitää oikeasti valita puolensa. Ei silläläilla dramaattisesti että välirikko tms vaan niin että konfliktissa aina ja varauksetta asettuu puolellesi

Itse suosittelen lämpimästi muuttoa parinsadan kilsan päähän. Sinun mielenterveytesi on ainutkertainen - jos annat hullujen rikkoa sen se ei ehkä palaudu koskaan. Etkä pian jaksa olla äiti lapsellesi.

Minä olen se josta tehtailtiin 70 lastensuojeluilmoitusta.

Niissä oli juuri tämä idea. Tunnistan tämän todella hyvin. Minua ”palauteltiin ruotuun kun en totellut” eli tavallaan se lastensuojelu haluttiin valjastaa käsikassaraksi ja välineeksi saada tietoa perheestämme, kun itse vedimme rajat ja lakkasimme täysin kertomasta yhtään mitään asioistamme.

Se raivo jolla sen jälkeen perheeseemme pyrittiin oli kyllä aivan sairas. Ja ihminen itse ei näe itsessään ei minkään valtakunnan vikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hjälp kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hjälp kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, kyllä ap:n tilanne näyttää vähän pahalta siinä mielessä että anopista kouliintuisi normaali. Ei taida onnistua, edes aika ei rauhoita.

Oman anopin kanssa jaksoin vääntää 15 vuotta, hyvin samanlainen kuin ap:n anoppi. Sitten viimein päätin että nyt riittää, ja ilmoitin anopille että nyt loppui jaksaminen, ala käyttäytymään jos haluat olla väleissä.

Anoppi veti maailmanluokan herneet nenään ja loukkaantui verisesti ja ylväästi napsautti välit poikki. Nyt kolme vuotta ollut taivaallinen rauha.

Mutta anopin riehunta ei loppunut, nyt keskittyy meidän haukkumiseen ja sättimiseen sukulaisille ja tutuille, tuntemattomatkin kelpaavat :) kaikesta syytetään miniää, joka on ”katkonut välit” ja ”kieltää tapaamasta lapsia” sekä ”kääntänyt pojan häntä vastaan”. Näinhän se justiinsa taisi mennä :)

Minusta tuntuu samalta. Erityisen ongelmallista tässä on se, että anoppi kyllä tunnistaa veemäisen käytöksenä koska esimerkiksi ristiäisissä (minun vanhemmat paikalla) oli täysin eri meininki. Appiukolle ja minun miehelle aivan takuulla markkinoi toimintansa "rakkautena". Tosin viimeaikoina appiukko on alkanut käyttäytyä täysin eri tavoin kun anoppi ei ole paikalla. Anopin ollessa läsnä hän JANKUTTAA niin kuin auktoriteetti "anna vauva mummon syliin, anna vauva, kyllä sekin haluaa mummon tykö". Eli anoppi aivan varmasti ruikuttaa hänelle tästä asiasta ja olettaa että kyllähän miniä tottelee appiukon sanaa. 

Puhelimeen tulee viestejä 5 min välein. Siellä kiristellään nyt hampaita kun en ole tänään ajanut kiltisti sinne ja istu sohvalla hiljaa kun anoppi juoksee ulkona vauvan kanssa, "mummon ja vauvan ihan omia juttuja".

Viimeisin viesti: Mitä mussukka söi päiväruoaksi? Moneltas ajatte? Ei ole varmaan tänään sitten kiire kotiin kun niin myöhään tulette? :)" 

Ap: laitteleeko sun vanhemmat jatkuvasti viestejä miehelles? Soitteleeko ne miehellesi? Vastaako mies yhteydenpidosta vanhempiisi?

Aivan niin. Yhteydenpidosta vastaa se kenen vanhemmat on kyseessä. Miksi suostut että yhteydenpito miehen vanhempiin on sun vastuulla? Nuo soittelut ja viestit kuuluu miehelle. Ei sulle. Lopeta heti anopin viestintäkanavana oleminen ja siirrä miehellesi. Anopin viestit forwardoit miehelle ja hän vastaa. Sanot anopille että miehelle soitetaan aina ensin.

Meillä kunpikin hoitaa kommunikoinnin omaan sukuun, en ikinä suostuis tuohon mitä ap nyt tekee.

Tuo on totta. Tilanne on ajautunut tällaiseksi, en ole herännyt ajoissa tähän touhuun. Koska mies on reissutöissä, tulee minulle joka päivä monta kertaa viestejä anopilta: "On niin ikävä mummon rakasta että rinnasta ottaa! Laitapa kuvaa/videota! :)" Ja minähän olen laittanut, ajatellut että on ystävällistä. Olen sortunut "raportoimaan" asioita hänelle ja nyt odottaa sitä - kokee että meidän arjen perusasiat ja vauvan syömiset yms. kuuluvat hänen tietoonsa. Sydämellisyyden naamio on todella hyvä ja tehokas hänellä, jos vastaan esim. että "meillä on tänään muita juttuja (enkä täsmennä tarkalleen mitä juttuja), nähdään sitten kun sinä ehdit käymään täällä" niin ei aikaakaan, minulle soittaa mies/appiukko paniikissa että "mitä on tapahtunut, *anopin nimi* itkee makuuhuoneessa??"

Vinkkejä otetaan vastaan vaikka aika toivotonta tämä on.

Kuule ap. Mun pitää nyt sanoa yksi asia, älä loukkaannu siitä. Olen organisaatiopsykologi ammatiltani ja tuossa on selvääkin selvemmät merkit siitä, että appivanhemmat näkevät sinut lapsena. Avuttomana typeränä lapsena, jota heidän velvollisuus on ojentaa, opastaa ja käskyttää. Jolta on oikeus tivata raporttia, perusteluja ja selvityksiä. Joilla on jumalainen aikuisen/vanhemman oikeuskävellä ylitsesi koska ”he tietävät paremmin kuin pikkulapsi.”.

Tiedätkö, tuo on todella sairas malli. He eivät tiedosta tätä itse välttämättä lainkaan. Pahinta on tuo että jos ”kiukuttelet” etkä tottele anoppia niin se laittaa aprn komentamaan/rankaisemaan sinua niinkuin isän piiskaamaan kurinpitomielessä lastaan.

Jälleen kerran pyydän anteeksi sitä mitä sanon, mutta tuosta tulee satavarma ero jos et miehesi silmiä saa avattua sille mitä tapahtuu.

Se ei riitä että puhut miehen kanssa. Sulla on oltava TOIMENPIDELISTA johon mies sitoutuu. Eli siis vähintään seuraavat asiat:

- yhteydenpidosta vastaa jatkossa mies

-viikkovierailut loppuvat anoppilasss

- raportointi loppuu

- asioista tilityäminen loppuu (anopille ei kuulu vauvan ruokailut)

- mitään paskaa et ota niskaan

- miehen pitää oikeasti valita puolensa. Ei silläläilla dramaattisesti että välirikko tms vaan niin että konfliktissa aina ja varauksetta asettuu puolellesi

Itse suosittelen lämpimästi muuttoa parinsadan kilsan päähän. Sinun mielenterveytesi on ainutkertainen - jos annat hullujen rikkoa sen se ei ehkä palaudu koskaan. Etkä pian jaksa olla äiti lapsellesi.

Minä olen se josta tehtailtiin 70 lastensuojeluilmoitusta.

Niissä oli juuri tämä idea. Tunnistan tämän todella hyvin. Minua ”palauteltiin ruotuun kun en totellut” eli tavallaan se lastensuojelu haluttiin valjastaa käsikassaraksi ja välineeksi saada tietoa perheestämme, kun itse vedimme rajat ja lakkasimme täysin kertomasta yhtään mitään asioistamme.

Se raivo jolla sen jälkeen perheeseemme pyrittiin oli kyllä aivan sairas. Ja ihminen itse ei näe itsessään ei minkään valtakunnan vikaa.

Mä tunnistan tästä myös itseni. Anoppi ei edelleenkään näe mua tasavertaisena aikuisena vaikka oon siitä monta kertaa huomauttanut. Viimeks eilen meillä kyläillessä anoppi puhu mulle todella alentavaan sävyyn ihan ku oisin keskenkasvunen kakara enkä tietäis mistään mitään.

1,5 vuotta sitten tehtiin miehen kanssa yhteiset säännöt siitä miten meidän perheessä toimitaan ja onneks mies pitää nykyään anopin suht kurissa. Mistään henkilökohtaisista asioista ei kerrota ennenkun on ihan pakko. Häihin menostakin kerrottiin vähän ennen kutsujen lähettämistä ja siihenkin piti anopin päästä toteamaan "voisko nyt kuitenkin vielä harkita?" Onneks en ite ollu paikalla kuulemassa tai oisin sanonu pahasti takasin.

Aina paasataan miten kamalaa se on kun on koulukiusaamista, on työpaikkakiusaamista, mutta missään ei koskaan puhutaan sukulaiskiusaajista.

Minua on vainonnut enemmän tai vähemmän koko ikäni isosiskoni. Aina vähätellyt ja sekaantunut ja ylikävellyt, aina kiristänyt rahaa mm itsemurhauhkauksin ja syyllistämällä. Erilaista viranomaisilla kiusaamista myös, on kanneltu aiheetta verovirastoon, soiteltu työnantajalleni jne.

Koulua voi vaihtaa, työpaikasta voi lähteä, mutta sukulaisia vastaan on suojaton. Nyt minut on jäädytetty koko suvusta, kun en enää alistunut.

Kuka puolivuotiaan äiti tai muu hoitaja edes ehtii tai jaksaa raportoida joka narahduksesta .Olen jo aiemmin kuten moni muukin todennut,että ap:n anoppi ei ole terve suhteesaan tähän lapsenlapseen.

Tietääkö miehesi tästä tuntiraportointi velvollisuudesta?

Mitä mieltä hän on ,ihan ok että äiti pitää pitää ajantasalla ulosteen koostumuksesta?Laita myös mies samaan jakeluun niin näkee ihan itse.

Jos miehesi on niin laput silmillä,että lähtee kun et juokse anopilla joka viikko ja raportoi joka röyhtäystä niin ehkä joutaakin lähteä.

Sittenpähän mummu ei ainakaan tapaa mussukkaansa.

Pointti se mitä monesti jo sanottu.Anna anopin raivota ja huutaa vaikka kurkkusuorana kylän raitilla apen säestäessä,mutta pane homma kuriin!

Vierailija kirjoitti:

Kuka puolivuotiaan äiti tai muu hoitaja edes ehtii tai jaksaa raportoida joka narahduksesta .Olen jo aiemmin kuten moni muukin todennut,että ap:n anoppi ei ole terve suhteesaan tähän lapsenlapseen.

Tietääkö miehesi tästä tuntiraportointi velvollisuudesta?

Mitä mieltä hän on ,ihan ok että äiti pitää pitää ajantasalla ulosteen koostumuksesta?Laita myös mies samaan jakeluun niin näkee ihan itse.

Jos miehesi on niin laput silmillä,että lähtee kun et juokse anopilla joka viikko ja raportoi joka röyhtäystä niin ehkä joutaakin lähteä.

Sittenpähän mummu ei ainakaan tapaa mussukkaansa.

Pointti se mitä monesti jo sanottu.Anna anopin raivota ja huutaa vaikka kurkkusuorana kylän raitilla apen säestäessä,mutta pane homma kuriin!

Kuka äiti ylipäätään jaksaa raportoida? Meillä yritettiin valjastaa raportoitavaksi myös teveeydenhuolto, kouluasiat, lasten kaverit jne.

Ja sitten kun me vanhemmat ei raportoitu tarpeeksi, alettiin urkkia suoraan lapsilta.

AHDISTAVAA.

Mulla oli niin järkyttävässä määrin lapsenlapsesta seonnut anoppi, että avioero siitä seurasi. Ikävä kyllä.

Ennen lasta hän soitteli jatkuvasti ja kyseli mitä me poikansa (mieheni) kanssa juuti sillä hetkellä teemme, syömme tänään, missä olemme olleet, keyä tavanneet jne.

Sitten syntyi tämä ihmelapsi, eli aivan normaali vauva. Huh huh.

Muistan niin elävästi lapsemme ekan pääsiäisen. Isovanhemmat olivat taas tulossa piipahtamaan mökkireissullaan. Anoppi oli kuitenkin niin kovassa flunssassa, että emme antaneet lupaa tulla vauvaa tartuttamaan. Siinä sitten kantelin vauvaa sylissäni kotona, kun yhtäkkiä näen anoppini olohuoneen ikkunan takana kurkkimassa sisälle valtava pääsiäissuklaa pupu kädessään. Vauvalle edes pikkuinen muistaminen.

Ja sitten, olin menossa lapsen kanssa isovanhemmille, niin eikös anoppi seisoi liikenteen jakajalla huitomassa heippoja meille.

Kaikki tämä oli hänen valtavaa rakkauttaan lapsenlastaan kohtaan. En silloin sitä ymmärtänyt vaan suutuin ja hermostuin.

Niin... edelleen oon sitä mieltä että uusien sääntöjen ilmoittaminen anopille, ja niiden toteutumisen vahtiminen (eli jatkuva taistelu ja vänkääminen anopin kanssa) ei ole yhtään tippaa ap:n hommaa. Se on miehen hommaa.

Mies oikeasti tarvitsisi terapiaa päästäkseen jyrä-äidistä irti ja kasvattaakseen pallit. Se kenen pitäisi käydä perheneuvolassa vahvistamassa itseään on mies.

Ihan eka homma on tuo että viestinnän hoitaa mies. Vaikka miten reissaa, niin ei haittaa. Mies voi sopia kyläilyt ja tarvittaessa välittää viestin aplle. Ja tätä uutta puhelinkäytäntöä ei missään nimessä saa alkaa perustelemaan ja selittämään (sillä selitykset ja perusteet anoppi saa kaadettua). Anopille vain yksinkertaisesti ILMOITETAAN että tästä hetkestä eteenpäin olemme yhdessä päättäneet, että kaikki kommunikaatio menee miehen kautta. Ja sit myös lopetat puheluihin vastaamisen. Anoppi raivoo joo, mutta se raivo menee sun miehelle, ja se on se ainoa paikka mihin sen kuuluu mennäkin. Sen ei kuulu tulla sulle.

Mun oma äitini oli täysin rajaton, hyvin sairas ihminen, joka piti mua 101-prosenttisesti otteessaan vielä kun olin jo kolmekymppinen. Kun tulin raskaaksi, hänen sairautensa syveni ja sai ihan ihmeellisiä piirteitä. Kun yritin ottaa etäisyyttä, hän painoi päälle yhä pahemmin. Minun olisi tullut soittaa hänelle JOKA PÄIVÄ. Meillä ollessaan hän omi lapsen ihan täysin ja haukkui minun tapaani olla äiti. Hänen meiningissään oli ihan ihmeellisiä pirteitä ja jos en vaikka ehtinyt vastaamaan puhelimeen, hän soitti helpostikin 20krt peräkkäin. Meillä ollessaan hän omi vauvan ja toisteli, miten isoäiti on lapsen kehitykselle niin tärkeä, ja leikkasi lehdistä isovanhemmuutta korostavia juttuja sanojensa tueksi.

Lapsen täytettyä vuoden, sain hermoromahduksen äitini takia. Jouduin mt-päivystyksen kautta avohoitoon. Diagnoosi: vaikea-asteinen masennus ja yleinen ahdistuneisuushäiriö. En jaksanut pitää äitiini enää mitään yhteyttä, kamelin selkä oli lopultakin katkennut. Katkaisin välini äitiini melko pian kokonaan. Tästä hän sekosi täysin, mm. tuli oviemme taakse huutamaan, ja jouduin soittamaan poliisit. Mun piti vaihtaa kännykkänumeroa. Hän soitteli miehen numeroon ja jopa miehen työpaikalle, lapsen kummit läpi, ystäväni läpi. Että kun hänellä on oikeus pitää minuun ja lapsenlapsensa yhteyttä. Olin varoittanut kaikkia, että jos äitini ottaa yhteyttä, sanokaa ettette ole kuulleet minusta, niin selviätte vähemmällä. Myös miehen suku joutui pommituksen kohteeksi.

Hän lähetti meille paljon kirjeitä, joissa hän ennusti mm. että joku perheestämme kuolee kohta, koska ”tämmöinen ei pääty hyvin”. Kun hän sai tietää, että olemme muuttaneet, eikä hänellä ole uutta osoitetta, hän yritti mennä tekemään katoamisilmoitusta, mutta poliisit sanoivat, että he kyllä näkevät ko.henkilön (minun) olevan yhä elävien kirjoissa ja näkevät minulla voimassa olevan osoitteen. Että ei voi tehdä katoamisilmoitusta ihmisestä, joka ei ole kadonnut. Tämä ei äitini päähän mennyt.

Viimeinen niitti oli, kun hän teki perheestämme lastensuojeluilmoituksen sillä perusteella, että mieheni - jota hän ei ollut tavannut vuosikausiin - olisi alkoholisti ja narsisti. Lasu-tapaamiseen sitten kiikutimme kaikki uhkailukirjeet, joista viimeisimmän hän oli osoittanut vain miehelleni ja käskenyt tätä painostamaan minua ottamaan yhteyttä, tai muuten hän ryhtyy sanoista tekoihin. ”Toimi, että minun ei tarvitse toimia” ja ”Kohta tapahtuu teille jotain ennakoimatonta, jos ette välittömästi ota yhteyttä”. Lasun ihmiset totesivat äitini häiriintyneeksi ja sanoivat, että heille tulee huoli lapsesta häiriintyneen isoäidin takia, ja he käskivät meitä hakemaan lähestymiskiellon. Niin tehtiin. Äitini ei kehdannut tulla edes oikeuden istuntoon mutta oli lähettänyt oikeudelle kaksi kirjettä, jossa hän seikkaperäisesti kuvaili, miten HÄNEN oikeuksiaan on poljettu, että hänellä on OIKEUS tavata lastaan ja lapsenlastaan.

No, oikeus taas totesi, että jokaisella ihmisellä on perustava oikeus yksityisyyteen, ja että äitini vuosikausia jatkunut häirintä ja vainoaminen ovat vahvat perusteet lähestymiskiellolle, joka myönnettiin.

Siihen loppui piina. Olisipa vaan haettu aiemmin jo. Nyt kun asioista on jo useampi vuosi, vasta tajuan, miten täysin sairas äitini on. Siinä myrskyn silmässä sitä ei oikein edes tajunnut. En aio tavata äitiäni enää koskaan, enkä aio ikinä antaa lastani hänen vaikutuspiiriinsä.

Vierailija kirjoitti:

Niin... edelleen oon sitä mieltä että uusien sääntöjen ilmoittaminen anopille, ja niiden toteutumisen vahtiminen (eli jatkuva taistelu ja vänkääminen anopin kanssa) ei ole yhtään tippaa ap:n hommaa. Se on miehen hommaa.

Mies oikeasti tarvitsisi terapiaa päästäkseen jyrä-äidistä irti ja kasvattaakseen pallit. Se kenen pitäisi käydä perheneuvolassa vahvistamassa itseään on mies.

Ihan eka homma on tuo että viestinnän hoitaa mies. Vaikka miten reissaa, niin ei haittaa. Mies voi sopia kyläilyt ja tarvittaessa välittää viestin aplle. Ja tätä uutta puhelinkäytäntöä ei missään nimessä saa alkaa perustelemaan ja selittämään (sillä selitykset ja perusteet anoppi saa kaadettua). Anopille vain yksinkertaisesti ILMOITETAAN että tästä hetkestä eteenpäin olemme yhdessä päättäneet, että kaikki kommunikaatio menee miehen kautta. Ja sit myös lopetat puheluihin vastaamisen. Anoppi raivoo joo, mutta se raivo menee sun miehelle, ja se on se ainoa paikka mihin sen kuuluu mennäkin. Sen ei kuulu tulla sulle.

Ja jotta tästä uudesta käytännöstä ei tule ap:lle stressiä, ilmoituksen jälkeen ap estää puhelimestaan kaiken anopilta (ja varmuuden vuoksi apeltakin) tulevat puhelut ja viestit. Kuten joku jo aiemmissa viesteissä totesi, hätätapauksissa otetaan yhteyttä hätäkeskukseen ja kaiken muun kommunikaation voi hoitaa miehen kautta.

Miehelle tekisi myös hyvää tajuta, ettei ole millään muotoa normaalia vaatia tuoretta (tai vähän vanhempaakaan) äitiä raportoimaan mummolle jokaista risahdusta, syömistä, röyhtäystä ja kakan koostumusta. Ja se varsinkaan ei ole normaalia, että mummo itkee hysteerisenä, jos miniä ei jokaiseen viestiin laadi kattavaa selitystä.

Vierailija kirjoitti:

Niin... edelleen oon sitä mieltä että uusien sääntöjen ilmoittaminen anopille, ja niiden toteutumisen vahtiminen (eli jatkuva taistelu ja vänkääminen anopin kanssa) ei ole yhtään tippaa ap:n hommaa. Se on miehen hommaa.

Mies oikeasti tarvitsisi terapiaa päästäkseen jyrä-äidistä irti ja kasvattaakseen pallit. Se kenen pitäisi käydä perheneuvolassa vahvistamassa itseään on mies.

Ihan eka homma on tuo että viestinnän hoitaa mies. Vaikka miten reissaa, niin ei haittaa. Mies voi sopia kyläilyt ja tarvittaessa välittää viestin aplle. Ja tätä uutta puhelinkäytäntöä ei missään nimessä saa alkaa perustelemaan ja selittämään (sillä selitykset ja perusteet anoppi saa kaadettua). Anopille vain yksinkertaisesti ILMOITETAAN että tästä hetkestä eteenpäin olemme yhdessä päättäneet, että kaikki kommunikaatio menee miehen kautta. Ja sit myös lopetat puheluihin vastaamisen. Anoppi raivoo joo, mutta se raivo menee sun miehelle, ja se on se ainoa paikka mihin sen kuuluu mennäkin. Sen ei kuulu tulla sulle.

Jos toimimme näin (mikä olisi minun kannalta 10+ ratkaisu!) niin ero on lähes varma. Anoppi vyöryttää poikansa niskaan sellaisen kuorman etten usko että mieheni kestää sitä vaan asettuu EPÄTOIVOISENA äitinsä puolelle. Koska ei näe vaihtoehtoa. Koska hän on siitä eteenpäin vastuussa *hauraan, herkän äitinsä* voinnista. Tuossa tilanteessa nimittäin tulee käyttöön todella kovat keinot: Mieheni on hylännyt äitinsä joka "teki kaikkensa hänen eteen" ja anopin elämänhalu katoaa ja töistä on jäätävä pois ja sydänalaa puristaa niin että on mentävä lääkäriin... elinaikaa tuskin enää kauheasti on... Tuon edessä mieheni ei tule pärjäämään. Jos eroamme niin se rikkoo hänet yhtä lailla kuin minut mutta kyllä se äitikulta tuossa kohtaa voiton vie. Tekisi mieli itkeä kun miettii tuota asiaa.

Tiedän ainakin miltä tulen oman lapseni säästämään - minä olen aikuinen, joka on vastuussa omista tunteistaan. Minä pärjään, siitä ei lapsen tarvitse ikinä ottaa huolta saati tehdä minua säästääkseen vääriä ratkaisuja elämässään.