Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(
hjälp
27.08.2018 |
Minä ja mieheni olemme alle kolmekymppisiä vanhempia puolivuotiaalle vauvalle. Eletään normaalia elämää eikä mitään arjenhallinnan ongelmia tms. ole. (Eli isovanhemmilla ei ole syytä huoleen) Olemme naimisissa ja etsineet omistusasuntoa. Nyt asunnonetsintä on vähän jäissä, kuin sanattomasta sopimuksesta. Minun ja miehen välit ovat tulehtuneet, olen pahasti stressaantunut enkä pysty nukkumaan kunnolla. Joudun välillä "psyykkaamaan" itseäni näkemään vauvan omana, rakkaana vauvanani, jolle minä olen maailman tärkein ihminen juuri nyt. Syy siihen psyykkaamiseen on tässä:
- Anoppi sekosi vauvastamme heti alussa jo. Olin hormonipäissäni, täysin tuore äiti, en osannut puolustautua. Hän otti lapsen minulta ja lähti näkyvistä vauvan kanssa. Ei palauttanut edes itkevää vauvaa minulle. Ei ole vieläkään KERTAAKAAN antanut lasta syliini - olen joutunut *ottamaan* vauvan esim. kotiin lähtiessä. Anoppi kutsuu minua ainoastaan etunimelläni vauvalle, ei IKINÄ kutsu äidiksi :( Mies nähnyt tätä käytöstä koko ajan, ei näe ongelmaa. Sanoi ettei "halua pahoittaa kenenkään mieltä" - minun mielelläni ei ole väliä.
- Appivanhemmat sanoivat silloin kun vauva oli 1kk että nyt on aika jättää yöhoitoon. "Meidän luona on vauvan hyvä olla". En tietenkään antanut enkä pysty antamaan pitkään aikaan. "Vitsailevat" joka kerta täällä käydessään että mepä otetaankin vauva nyt meille. Tiedän, että kyseessä ei ole puhdas vitsi vaan kokeilevat kepillä jäätä. Minusta tuntuu että he pitävät itseään parempina vauvalle kuin vauvan omat vanhemmat - hyvä hoitaja tukee vauvan suhdetta vanhempiin lyttäämisen sijaan?
- Appiukko sanoi kaikkien kuullen kerran kun lähdin heiltä vauvan kanssa iltatoimiin kotiin, että "ei se *vauvan nimi* tarvitse sinua mihinkään, lähde sinä yksin kotiin kyllä vauva voisi jäädä tänne". Mieheni seisoi vieressä, ei sanonut mitään. Luottamus särähti osittain rikki tuossa tilanteessa.
- Vauvan kanssa on saatava olla ilman minua. Muuta ei lasketa vauvan kanssa olemiseksi. "pitää tottua mummoon ja ukkiin". Väkisin lähtevät pois näköpiiristä, kävelemään ulos vauva sylissä yms. joka kerta kun siellä käydään. Meidän luona eivät kylästele vaan aina on käytävä heillä vaikka täysin terveet, työelämässä olevat keski-ikäiset kyseessä. Vähintään kerran viikossa pitäisi ajaa 50km suuntaansa heille, muuteen tulee harkittua marttyyrin itkua miehen puhelimeen viestien muodossa. "Äidillä on niin ikävä vauvaa", saattaa mies sanoa kun näitä viestejä tulee.
- Jos alkaisimme johonkin taloprojektiin nyt niin se olisi miehen, appiukon ja anopin projekti. Minä kelpaisin sinne raksatöihin koska vauvahan voisi olla silloin anopilla. Haluaisin niin kovasti pois tästä pienestä luukusta jossa nyt asumme mutta pelkään joutuvani kurkkua myöten suohon jos sitoudun taloasioihin nyt.
Tätä ei voinut mitenkään aavistaa ennen lapsen syntymää. Käytös muuttui täysin ja mies taantui. Minun tavoilleni hoitaa vauvaa naureskellaan väheksyvästi ja esimerkiksi toiveeni välttää suubakteerien joutumista vauvan suuhun karieksen takia (eli ei yletöntä naaman suukottelua) on nyt miehen puolen suvun yleinen vitsi. Vauvan kasvot ovat siis märät kuolasta anopin jäljiltä ja hän vain naurahti ja pyöräytti silmiään kun pyysin pusuttelemaan muualle kuin suun ympäristöön.
Vauva tuntuu näiden juttujen jälkeen jotenkin vieraalta ja vatsaani vääntää epävarmuus. Se on tässä kaikkein pahinta.
Kommentit (2146)
Tsiisus mitä touhua. Ap täällä on iso rintama äitejä nyt sun puolella. Pidä pintasi!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aijai. Taidetaankin päätyä ensi viikon torstain hesariin. Aiheena: miksi suhde appivanhempiin menee niin monella pieleen?
Vierailija kirjoitti:
Tsiisus mitä touhua. Ap täällä on iso rintama äitejä nyt sun puolella. Pidä pintasi!!
Kiitos! <3 Olen tyytyväinen itseeni, olen tehnyt hyviä siirtoja, tämä linja pitää nyt. Tämä ketju on ollut aivan mielettömän suuri apu. Ventovieraat ihmiset ovat oikeasti pohtineet tätä ongelmaa ja auttaneet minua. Se on koskettavaa, tuntemattomatkin ihmiset voivat olla todella hyviä toisilleen.
Vierailija kirjoitti:
Kuule ap. Ymmärräthän että et voi turvallisuussyistä viedä lastasi ikinä tuonne anoppilaan hoitoon? Et ennenkuin lapsi on joku 12-13v ja lapsi osaa puolustaa iteään, ja ymmärtää jos aikuinen toimii väärin.
Pieni lapsi on täysin manipuloitavissa ja rääkättävissä kun lapsi ei ymmärrä asioiden olevan vääriä tai vahingollisia. Lisäksi lapsen saa manipuloitua sanallisesti hyvinkin vahingollisella tavalla, esim äitiä vastaan, riippuvaiseksi mummosta, toimimaan mummon puolesta salapoliisina jne jne
Tuo mummola ei ole luotettava hoitaja. Älä anna lastasi sinne koskaan.
Olet oikeassa. Tiedän että olen tekemisissä "rakastavan" manipuloijan kanssa. Mutta olen myös omalla tavallani todella tarkkanäköinen. Luotan vahvasti tulkintoihini ihmisten käytöksestä enkä ole toistaiseksi erehtynyt "perstuntumani" suhteen. Lapsen omatoimista kyläilyä voi miettiä vasta sitten jos tämä tilanne normalisoituu. Siinäkin tapauksessa vasta silloin, kun lapsi osaa soittaa itse puhelimella ja kertoa tapahtumista ja muiden aikuisten puheista. Uskon että näen lapsesta mikäli hänellä on tyypillisiä oireita toisen aikuisen aiheuttaman paineen takia. Just nuo "tästä ei kerrota äidille, jos kerrot, niin mummoa itkettää". Ja lapsi on tekoreipas, ajatuksissaan, hienovaraisen välttelevä, osoittaa erilaista impulsiivisuutta kuin normaalisti, ilmaisee stressiä somaattisesti - nypertelee vaatteitaan, hiuksiaan, on levoton, elekieli epävarmaa ja kiinnostuksen kohteet vaihtuvat nopeasti.
Jokainen lapsi on tietenkin täysin omanlaisensa ja ilmaisee paineistumista täysin omalla tavallaan mutta ymmärrät pointin!
Vierailija kirjoitti:
Tsiisus mitä touhua. Ap täällä on iso rintama äitejä nyt sun puolella. Pidä pintasi!!
Joo ja jokunen anoppi tai anoppi-ikäinenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä nyt enää ainakaan toistele sitä kutsua tulla käymään teillä. Anoppilasta voit kuitenkin aina lähteä vauva kainalossa pois (kun vaan saat anopin ensin kiinni ;)), mutta jos anoppi on teillä kotona eikä suostu lähtemään, tilanne on vaikea. Olen oman äitini saanut pari kertaa ulos vasta ottamalla kännykän käteen ja ilmoittamalla, että nyt soitan tänne poliisit poistamaan sinut kodistani. Silloinkin ensimmäinen reaktio oli ”Ei kun sinä lähdet! Sinä lähdet!!!”. Että kenen koti tämä nyt olikaan?
Voi sen anopin estää kännykästä, jos viestit käyvät liikaa hermoille. Ei kannata kuitenkaan ohjata viestintää miehelle, koska tuo viestintä koskee vain lasta, hänen tapaamistaan ja lapsen hoitoa. On ihan kamalaa jos anoppi alkaa sopia sinun asioistasi ja lapsen asioista miehen kanssa, eli joudutte samaan lapsipakettiin, joka on kokonaisuutena toisten ihmisten päätöksenteon ja määrysvallan kohteena. Tällä hetkellä asian hyvä puoli on juuri siinä, että anoppi joutuu esittämään käskynsä sinulle, jotta kohdistaisit ne vauvaan, eli sinä kuitenkin päätät.
Nuo ruokaviestit ovat sitä lajia, ettei vauvaa voi jättäa hoitoon anoppilaan tai anopille hetkeksikään. Omalla anopillani oli pakkomielle pystyä tarjoamaan lapsille asioita, joita he eivät kotona saa. Siksi hänellä oli esim käsilaukussa kiellettyjä herkkuja, joita antoi lapsille kun käänsin selkäni. Syy lasten ruokarajoituksiin oli allergiat, joten anopin käytyä meillä edessä oli unettomia öitä, ripulointia ja kiukuttelua. Ei kannata aliarvioida innokkaan hömpän aikaansaavuutta, voi ehtiä jo minuutissa ihmeitä.
Jätettiin taapero ensimmäistä kertaa ex-anopilleni hoitoon. Ex-anoppi tarjosi maito- ja muna-allergiselle lapselle lihapullia, perunamuusia ja pannukakkua. Tavalliseen maitoon ja munaan tehtynä tietysti. ”Allergiat on keksittyjä juttuja. Katso nyt, ei sille mikään tullut.” Suututtiin miehen kanssa molemmat, otettiin lapsi ja lähdettiin kotiin. Illalla, kun oksentelu alkoi, teki mieli soittaa anopille, että tule nyt sitten siivoomaan tämä sotku ja hoitamaan itkevä taapero. Myöhemmin anoppi muisti monesti valittaa, kun emme anna lasta hänelle koskaan hoitoon. Niin, miksiköhän?
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki sympatiat sinulle, ap. Ymmärrän ettet jaksa ja ehkei edes kannatakaan vastata noihin viesteihin, mutta itse sanoisin anopille, ettei esim. sieniä suositella noin pienille.
Ja jos/kun taas joskus alkaa tämä rintaan ottaa -mantra, niin kysyisin ihan ystävällisesti, että onko sydäntäsi koskaan tutkittu. Pitäisikö mennä lääkäriin? Ja että ehkä on syytä välttää raskaampaa nostelua (eli vauvan kanniskelua) ennen kuin sydän on tutkittu. Ihan varmuuden vuoksi ;). Voit myös kieltäytyä kyläilyistä, että ei me nyt tulla sinne teille mummoa rasittamaan, kun on niitä rintakipujakin ollut. Vähän veikkaan, että mummo kokee ihmeparantumisen, mutta samalla menettää syyllistyskorttinsa.Tuo kyläilystä kieltäytyminen rintakipujen takia on hyvä! Tosin, tämä asetelma on niin kiero, että anoppi tietää että minä tiedän ettei mitään rintakipuja ole. Eli tuo olisi suoraa kettuilua hänelle.
Jos alan perustelemaan sientensyömis-asioita tai korjaamaan noita ohjeistuksia niin hän vastaa että "on annettu ennenkin" ja naurahtaa kärsivällisesti, sellaiseen tapaan joka sanoo "sinulla on vielä paaaljon opittavaa". Ja muutenkin, antaudun neuvotteluasemaan jos otan kantaa noihin hänen "vinkkeihinsä". Hän kokee että on siinä asemassa vauvaani nähden että näistä asioista kuuluu neuvotella hänen kanssaan.
No kettuile suoraan! Kyllä se anoppisikin ihan suoraan kuvittelee olevansa sun yläpuolella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki sympatiat sinulle, ap. Ymmärrän ettet jaksa ja ehkei edes kannatakaan vastata noihin viesteihin, mutta itse sanoisin anopille, ettei esim. sieniä suositella noin pienille.
Ja jos/kun taas joskus alkaa tämä rintaan ottaa -mantra, niin kysyisin ihan ystävällisesti, että onko sydäntäsi koskaan tutkittu. Pitäisikö mennä lääkäriin? Ja että ehkä on syytä välttää raskaampaa nostelua (eli vauvan kanniskelua) ennen kuin sydän on tutkittu. Ihan varmuuden vuoksi ;). Voit myös kieltäytyä kyläilyistä, että ei me nyt tulla sinne teille mummoa rasittamaan, kun on niitä rintakipujakin ollut. Vähän veikkaan, että mummo kokee ihmeparantumisen, mutta samalla menettää syyllistyskorttinsa.Tuo kyläilystä kieltäytyminen rintakipujen takia on hyvä! Tosin, tämä asetelma on niin kiero, että anoppi tietää että minä tiedän ettei mitään rintakipuja ole. Eli tuo olisi suoraa kettuilua hänelle.
Jos alan perustelemaan sientensyömis-asioita tai korjaamaan noita ohjeistuksia niin hän vastaa että "on annettu ennenkin" ja naurahtaa kärsivällisesti, sellaiseen tapaan joka sanoo "sinulla on vielä paaaljon opittavaa". Ja muutenkin, antaudun neuvotteluasemaan jos otan kantaa noihin hänen "vinkkeihinsä". Hän kokee että on siinä asemassa vauvaani nähden että näistä asioista kuuluu neuvotella hänen kanssaan.
No kettuile suoraan! Kyllä se anoppisikin ihan suoraan kuvittelee olevansa sun yläpuolella.
Näin on. Käyttäytyy kuin auktoriteetti, naamioi sen reippaan hymyn taakse ja "voi kuule.." huudahduksiin jos ilmassa vähäistäkin kyseenalaistamista. Olen säälittävä mutta tiedän että ensimmäistä kertaa kettuillessani ääneni varmaan värisee :( Mutta sitten se varmasti helpottaa.
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki sympatiat sinulle, ap. Ymmärrän ettet jaksa ja ehkei edes kannatakaan vastata noihin viesteihin, mutta itse sanoisin anopille, ettei esim. sieniä suositella noin pienille.
Ja jos/kun taas joskus alkaa tämä rintaan ottaa -mantra, niin kysyisin ihan ystävällisesti, että onko sydäntäsi koskaan tutkittu. Pitäisikö mennä lääkäriin? Ja että ehkä on syytä välttää raskaampaa nostelua (eli vauvan kanniskelua) ennen kuin sydän on tutkittu. Ihan varmuuden vuoksi ;). Voit myös kieltäytyä kyläilyistä, että ei me nyt tulla sinne teille mummoa rasittamaan, kun on niitä rintakipujakin ollut. Vähän veikkaan, että mummo kokee ihmeparantumisen, mutta samalla menettää syyllistyskorttinsa.Tuo kyläilystä kieltäytyminen rintakipujen takia on hyvä! Tosin, tämä asetelma on niin kiero, että anoppi tietää että minä tiedän ettei mitään rintakipuja ole. Eli tuo olisi suoraa kettuilua hänelle.
Jos alan perustelemaan sientensyömis-asioita tai korjaamaan noita ohjeistuksia niin hän vastaa että "on annettu ennenkin" ja naurahtaa kärsivällisesti, sellaiseen tapaan joka sanoo "sinulla on vielä paaaljon opittavaa". Ja muutenkin, antaudun neuvotteluasemaan jos otan kantaa noihin hänen "vinkkeihinsä". Hän kokee että on siinä asemassa vauvaani nähden että näistä asioista kuuluu neuvotella hänen kanssaan.
No kettuile suoraan! Kyllä se anoppisikin ihan suoraan kuvittelee olevansa sun yläpuolella.
Näin on. Käyttäytyy kuin auktoriteetti, naamioi sen reippaan hymyn taakse ja "voi kuule.." huudahduksiin jos ilmassa vähäistäkin kyseenalaistamista. Olen säälittävä mutta tiedän että ensimmäistä kertaa kettuillessani ääneni varmaan värisee :( Mutta sitten se varmasti helpottaa.
Ihan oikein jos tajuaa vihdoin, että näät hänen lävitseen ja tiedostat hänen näkevän sinut "alempana".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai niin. Nyt kun tämä tapaus on jo asianosaisille täysin tunnistettavissa niin kerronpa tällaisen tapauksen loppuraskaudesta. Anoppi laittoi viestejä noin 10 kertaa päivässä, olin jo sairaalassa. Kirjoitti, että "voi miten hänellä hiki valuu öisin, ihan kuin raskausaikana, ja tekee mieli laittaa/järjestellä kotia. Pesänrakennusvietti, sehän se!" Ja kun mies lähetti aivan tuoreen kuvan vauvasta hänelle niin oli itkenyt koko illan. Minä en edes kunnolla ajatellut koko asiaa, lähinnä "heh onpas toinen innoissaan.." Joo, innoissaan kun päänsä sisällä tuli äidiksi uudestaan.
Hei!
Tämä koko ketju on ollut täynnä erittäin hyviä viestejä ja ajatuksia tilanteen laukaisemiseksi ja avuksi ap:lle. Olen lukenut tätä suurella mielenkiinnolla ja kiitollisuudella, että ap saa apua tästä.
Kuten ap itsekin sanoit, nyt olet laittanut niin yksityiskohtaisia viestejä, että jos anoppi (tai joku muu tunnistaa) niin sitten tunnistaa. Ehkä on kuitenkin hetki pysähtyä miettimään jatkoa, kannattaako tänne enää kopioida anopin viestejä. Olet tietysti nyt saanut itse asiassa rohkaisua ja ikään kuin tulpan auki, joten mielellään jo vähän revittelee, mutta ehkä kannattaa kuitenkin himmailla...
Toivottavasti saisit käytyä tätä asiaa nyt läpi tämän alkusysäyksen jälkeen miehesi, luotettavan ystävän tai jonkun ulkopuolisen kanssa! Saat minultakin voimahalauksen ja tsemppitoivotuksen. Anopin (ja suvun) tunnistettavuus kannattaa kuitenkin jättää pois, siitä on hyötyä itsellesikin, jos tämä viestiketju kantautuu asianosaisten tietoon.
Haluan uskoa, että saatte miehesi kanssa keskusteltua tilanteesta. Ehkä hänkin kärsii ja kokee syyllisyyttä nykyisestä, muttei osaa toimia mitenkään muuten. Pyrkikää vahvaan yhteiseen tahtotilaan ja olkaa onnellinen perhe!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai nyt kuuskymppiset anopit tällä palstalla surffaa? Esim oma anoppi 64v ei osaa tietokonetta edes käynnistää saati käyttää, ja oma pölhö äiti 65v osaa nippanappa käyttää muttei osaa surffata muualla kuin iltasanomien sivuilla.
Ainoo joka voisi tunnistaa on se toinen miniä mutta jos se on kiltti ja varovainen, niin ikinä ei ilmianna ketjua.
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini on tuollainen rajaton ja manipuloiva persoona. Saisin kirjan kirjoitettua hänen tempauksistaan. Rajojen asettaminen on ollut vaikeaa. Olen koko lapsuuteni elänyt hänen oikkujensa varjossa, yrittäen miellyttää, haistellut fiiliksiä, ollut kiltti tyttö. Oli muitakin ongelmia, alkoholismia jne. Eli en ole todellakaan saanut mitään normaalia kasvatusta tai eväitä elämään, en aluksi osannut kohdata näitä ongelmia ollenkaan.
Ensimmäisen lapsen synnyttyä aloin nähdä näitä outoja asioita kyllä, mutta kunnolla puuttuminen oli vaikeaa. Hän yritti omia vauvan, tuli ottamaan vauvaa pois vierestä kun nukuimme (heräsin ja ärähdin), oli hysteerinen aina kun vauva oli flunssassa, syytti kotiani saastaiseksi, lemmikeistä tulisi luopua, maitoa on pakko juoda vaikka se ei lapselle sovi. Mitätöi minua ja äitiyttäni jatkuvasti. Manipuloi lasta. Kutsui häntä oman kuolleen lapsensa nimellä. Kun lapsi kysyi äitiä, mummo vastasi. Esimerkkejä on lukemattomia. Lopulta aloin pelkäämään että jotain oikeasti pahaa voisi sattua, pidimme etäisyyttä enkä antanut lasta hoitoon. Haukkui mieheni todella rumasti. Jossain vaiheessa aloin pistämään vastaan ja siitäkös soppa syntyi. Järjetöntä haukkumista, syyllistämistä ja manipuloimista. Pakko oli pistää välit poikki. Kolmen vuoden psykoterapia selkeytti ajatuksia ja on suurin syy että pystyin sen verran eheytymään. Vielä kirjoitti psykoterapeutille pitkän kirjeen, kuinka on huolissaan meidän perheestä, kirje oli täynnä mitä ihmeellisintä sontaa ja loukkauksia. Siitä hetkestä tiesin, että paluuta ei ole. Hän ei tule koskaan enää olemaan elämässäni. Minulla ei ole äitiä, eikä lapsilla mummoa. Hän otti hyvin raskaasti sen, että valitsin oman perheeni. Se oli vain ainoa oikea teko. Olen asiasta surullinen, mutta ei noinkaan olisi voinut jatkaa.
Voimia kaikille samojen asioiden kanssa painiville.
Minulla on samanlainen äiti. Ilman alkoa kuitenkin. On niin raivoraitis, että raivoaa jos näkee edes jossain mitään alkoholiin viittaavaa. Todellakin raivoraitis, jonka mielestä yhden viinilasin juominen on alkoholismia. Hän on niin mustavalkoinen, että jos ei olisi raitis, niin sitten olisi todennäköisesti juoppo.
Minulla on tuttua tuo, että kun asettaa rajoja, ottaa etäisyyttä, eikä hyppää äidin tahdon mukaan, niin alkaa haukkuminen, syyttely, nimittely, raivoaminen. Jos ei sillä saa tahtoaan läpi, niin mököttää jonkin aikaa ja sitten yrittää olla mielin kielin. Siihen ystävällisyyden näytökseen ei pidä lähteä mukaan, sillä vanha tuttu ilkeily alkaa heti kun hän huomaa että toinen ei ole enää varuillaan.
Välit olen saanut pidettyä sillä, että tapaan häntä vain mieheni seurassa. Äiti ei silloin kehtaa käyttäytyä kovin ilkeästi. Esittää miehelleni ihanaa anoppia.
On kyllä alkanut esittämään vaatimuksia, että minun pitäisi tavat hänet ihan yksin, että saadaan puhua kunnolla. Kunnolla puhuminen tarkoittaa minun haukkumista, sukulaisten haukkumista, naapureiden haukkumista. Se haukkuminen on sitä kunnolla puhumista. Mutta ei minulla ole aikaa. On hirveästi työkiireitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kai nyt kuuskymppiset anopit tällä palstalla surffaa? Esim oma anoppi 64v ei osaa tietokonetta edes käynnistää saati käyttää, ja oma pölhö äiti 65v osaa nippanappa käyttää muttei osaa surffata muualla kuin iltasanomien sivuilla.
Ainoo joka voisi tunnistaa on se toinen miniä mutta jos se on kiltti ja varovainen, niin ikinä ei ilmianna ketjua.
Minun 75-vuotias äiti on tehnyt tietokoneella töitä siitä asti, kun tietokoneet virastoihin tuli. Osaa asentaa wlanit, tulostimet, päivittää softat ja virusohjelmat, niin läppärille, tabletille kuin puhelimelle. Takuulla osaisi surffata täälläkin. Että ei ne kaikki kädettömiä ole.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai nyt kuuskymppiset anopit tällä palstalla surffaa? Esim oma anoppi 64v ei osaa tietokonetta edes käynnistää saati käyttää, ja oma pölhö äiti 65v osaa nippanappa käyttää muttei osaa surffata muualla kuin iltasanomien sivuilla.
Ainoo joka voisi tunnistaa on se toinen miniä mutta jos se on kiltti ja varovainen, niin ikinä ei ilmianna ketjua.
Hesaria ne kyllä lukee. Että sikäli ihan validi pointti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kai nyt kuuskymppiset anopit tällä palstalla surffaa? Esim oma anoppi 64v ei osaa tietokonetta edes käynnistää saati käyttää, ja oma pölhö äiti 65v osaa nippanappa käyttää muttei osaa surffata muualla kuin iltasanomien sivuilla.
Ainoo joka voisi tunnistaa on se toinen miniä mutta jos se on kiltti ja varovainen, niin ikinä ei ilmianna ketjua.Minun 75-vuotias äiti on tehnyt tietokoneella töitä siitä asti, kun tietokoneet virastoihin tuli. Osaa asentaa wlanit, tulostimet, päivittää softat ja virusohjelmat, niin läppärille, tabletille kuin puhelimelle. Takuulla osaisi surffata täälläkin. Että ei ne kaikki kädettömiä ole.
:O. Äitis kyllä pesee mut 6-0 ja oon sentään DI koulutukseltani! :)
Vierailija kirjoitti:
Ei kai nyt kuuskymppiset anopit tällä palstalla surffaa? Esim oma anoppi 64v ei osaa tietokonetta edes käynnistää saati käyttää, ja oma pölhö äiti 65v osaa nippanappa käyttää muttei osaa surffata muualla kuin iltasanomien sivuilla.
Ainoo joka voisi tunnistaa on se toinen miniä mutta jos se on kiltti ja varovainen, niin ikinä ei ilmianna ketjua.
No kuuskymppiset anopit ovat voineet käyttää tietokonetta jo 30 vuoden ajan. 20 vuotta ihan helposti ja 10 vuotta hyvin todennäköisesti. Haloo? Kuuskymppiset ovat olleet n. 40-vuotiaita vuonna 2000, enemmän on ihmeellistä miten joku ei heistä osaa käyttää tietokonetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini on tuollainen rajaton ja manipuloiva persoona. Saisin kirjan kirjoitettua hänen tempauksistaan. Rajojen asettaminen on ollut vaikeaa. Olen koko lapsuuteni elänyt hänen oikkujensa varjossa, yrittäen miellyttää, haistellut fiiliksiä, ollut kiltti tyttö. Oli muitakin ongelmia, alkoholismia jne. Eli en ole todellakaan saanut mitään normaalia kasvatusta tai eväitä elämään, en aluksi osannut kohdata näitä ongelmia ollenkaan.
Ensimmäisen lapsen synnyttyä aloin nähdä näitä outoja asioita kyllä, mutta kunnolla puuttuminen oli vaikeaa. Hän yritti omia vauvan, tuli ottamaan vauvaa pois vierestä kun nukuimme (heräsin ja ärähdin), oli hysteerinen aina kun vauva oli flunssassa, syytti kotiani saastaiseksi, lemmikeistä tulisi luopua, maitoa on pakko juoda vaikka se ei lapselle sovi. Mitätöi minua ja äitiyttäni jatkuvasti. Manipuloi lasta. Kutsui häntä oman kuolleen lapsensa nimellä. Kun lapsi kysyi äitiä, mummo vastasi. Esimerkkejä on lukemattomia. Lopulta aloin pelkäämään että jotain oikeasti pahaa voisi sattua, pidimme etäisyyttä enkä antanut lasta hoitoon. Haukkui mieheni todella rumasti. Jossain vaiheessa aloin pistämään vastaan ja siitäkös soppa syntyi. Järjetöntä haukkumista, syyllistämistä ja manipuloimista. Pakko oli pistää välit poikki. Kolmen vuoden psykoterapia selkeytti ajatuksia ja on suurin syy että pystyin sen verran eheytymään. Vielä kirjoitti psykoterapeutille pitkän kirjeen, kuinka on huolissaan meidän perheestä, kirje oli täynnä mitä ihmeellisintä sontaa ja loukkauksia. Siitä hetkestä tiesin, että paluuta ei ole. Hän ei tule koskaan enää olemaan elämässäni. Minulla ei ole äitiä, eikä lapsilla mummoa. Hän otti hyvin raskaasti sen, että valitsin oman perheeni. Se oli vain ainoa oikea teko. Olen asiasta surullinen, mutta ei noinkaan olisi voinut jatkaa.
Voimia kaikille samojen asioiden kanssa painiville.
Minulla on samanlainen äiti. Ilman alkoa kuitenkin. On niin raivoraitis, että raivoaa jos näkee edes jossain mitään alkoholiin viittaavaa. Todellakin raivoraitis, jonka mielestä yhden viinilasin juominen on alkoholismia. Hän on niin mustavalkoinen, että jos ei olisi raitis, niin sitten olisi todennäköisesti juoppo.
Minulla on tuttua tuo, että kun asettaa rajoja, ottaa etäisyyttä, eikä hyppää äidin tahdon mukaan, niin alkaa haukkuminen, syyttely, nimittely, raivoaminen. Jos ei sillä saa tahtoaan läpi, niin mököttää jonkin aikaa ja sitten yrittää olla mielin kielin. Siihen ystävällisyyden näytökseen ei pidä lähteä mukaan, sillä vanha tuttu ilkeily alkaa heti kun hän huomaa että toinen ei ole enää varuillaan.
Välit olen saanut pidettyä sillä, että tapaan häntä vain mieheni seurassa. Äiti ei silloin kehtaa käyttäytyä kovin ilkeästi. Esittää miehelleni ihanaa anoppia.
On kyllä alkanut esittämään vaatimuksia, että minun pitäisi tavat hänet ihan yksin, että saadaan puhua kunnolla. Kunnolla puhuminen tarkoittaa minun haukkumista, sukulaisten haukkumista, naapureiden haukkumista. Se haukkuminen on sitä kunnolla puhumista. Mutta ei minulla ole aikaa. On hirveästi työkiireitä.
Tuttua. Äiti ensin raivosi ja haukkui, sitten hetki hiljaiseloa ja otti yhteyttä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Anteeksi ei pyytänyt koskaan. Ymmärrän että käytös varmaan kumpuaa omista traumoistaan, mutta eivät ne ole minun ja perheeni taakkoja. Ei jaksa enää.
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko miehen sisarusten tai heidän puolisoiden kanssa puhua yhtään? Jos en ihan väärin muista, sellaisia oli?
Yksi miehen veljistä vilkuilee minua ymmärtävästi välillä noissa tilanteissa. Mutta samanlaisia äidin kultia he ovat. Toinen miniä on ollut paljon pahemmissa ongelmissa lastensa kanssa. Hän on aivan näkymätön kun siellä harvoin käy. Ei takuulla "puhuisi pahaa" appivanhemmistaan minulle. Hänen lapsena riehaantuvat TÄYSIN mummolassa, kiipeilevät sohville ja kirkuvat ja koko ajan keksi tms. kädessä. Mummoa naurattaa. Tuo toinen miniä on kasvattanut lapsensa käyttäytymään (heidän kotonaan ovat kivoja, rauhallisia lapsia) ja oikeasti yrittänyt mutta hänellä ei ole _mitään_ auktoriteettia lapsiinsa mummolassa. Anoppi kiljaisee "höpön löpön!" jos kuulee että miniä yrittää vaivihkaa ohjata lapsiaan ja lapset riemastuvat uudestaan. En halua edes kuvitella millainen oli vauva-aika :( he asuivat silloin vielä täällä.
HAHA :D
Meillä oli samanlaista.
"Mummolassa ei ole sääntöjä" sanottiin, kun miehen kanssa selitettiin kuinka toimitaan lasten kanssa. Kuvittelin, että voitaisiin pitää yhteistä linjaa niin olisi kanssakäyminen helpompaa.
Sain vain kuulla olevani ilkeä ja niuho äiti, tämä siis tuli mummon suusta. No, kukapa minä olen toisen ihmisen kodissa mitään sääntöjä laatimaan.
Muutamaa vuotta myöhemmin sain mummolta pöytäliinan, johon lapset olivat piirrelleet mustekynällä ollessaan mummon hoivissa. "sun lapset sotki, sinä puhdistat"
Mummo vaan oli se kuka antoi ne mustekynät lapsille ja ohjasi pöydän ääreen piirtämään.
Monet kerrat katsoin kauhulla, kun mummo antoi lapsille mustikkamehua (sitä oli mummolla aina lapsia varten). Mehu tarjottiin hienosta lasista ja se piti juoda pöydän päädyssä, seinän vieressä. Seinässä oli valkoinen kangastapetti. Ihme ettei koskaan tullut tapettiin tahroja. Olisi varmaan tullut käsky tapetinvaihtopuuhiin. Sitä hän sillä yritti koko ajan. Varmaan harmitti kun ei koskaan onnistunut.
Sitten kun lapset kasvoivat isommaksi, ja meno koveni, alkoi mummo valittamaan minulle. "Sun täytyy opettaa nuo lapset käyttäytymään siivosti"
Ei ollutkaan enää "mummolassa ei ole sääntöjä".
Kaikkialla muualla lapset osasivatkin, ja osaavat edelleen käyttäytyä siivosti. Ongelmia oli vain mummolassa. Siinäpä onkin suuri mysteeri, että mistä tämä johtuu.
Alue: Aihe vapaa
Just näin. Yhtään mitään ei pidä perustella anopille. Jos inttää ja jankkaa niin sit vain sanoo ”minä toimin näin” tai ”me teemme nyt näin”. Perustelujen antaminen on kuin sodanjulistuksen tekisi - anoppi käyvkimppuun ja yrittää kumota ne.