Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(
hjälp
27.08.2018 |
Minä ja mieheni olemme alle kolmekymppisiä vanhempia puolivuotiaalle vauvalle. Eletään normaalia elämää eikä mitään arjenhallinnan ongelmia tms. ole. (Eli isovanhemmilla ei ole syytä huoleen) Olemme naimisissa ja etsineet omistusasuntoa. Nyt asunnonetsintä on vähän jäissä, kuin sanattomasta sopimuksesta. Minun ja miehen välit ovat tulehtuneet, olen pahasti stressaantunut enkä pysty nukkumaan kunnolla. Joudun välillä "psyykkaamaan" itseäni näkemään vauvan omana, rakkaana vauvanani, jolle minä olen maailman tärkein ihminen juuri nyt. Syy siihen psyykkaamiseen on tässä:
- Anoppi sekosi vauvastamme heti alussa jo. Olin hormonipäissäni, täysin tuore äiti, en osannut puolustautua. Hän otti lapsen minulta ja lähti näkyvistä vauvan kanssa. Ei palauttanut edes itkevää vauvaa minulle. Ei ole vieläkään KERTAAKAAN antanut lasta syliini - olen joutunut *ottamaan* vauvan esim. kotiin lähtiessä. Anoppi kutsuu minua ainoastaan etunimelläni vauvalle, ei IKINÄ kutsu äidiksi :( Mies nähnyt tätä käytöstä koko ajan, ei näe ongelmaa. Sanoi ettei "halua pahoittaa kenenkään mieltä" - minun mielelläni ei ole väliä.
- Appivanhemmat sanoivat silloin kun vauva oli 1kk että nyt on aika jättää yöhoitoon. "Meidän luona on vauvan hyvä olla". En tietenkään antanut enkä pysty antamaan pitkään aikaan. "Vitsailevat" joka kerta täällä käydessään että mepä otetaankin vauva nyt meille. Tiedän, että kyseessä ei ole puhdas vitsi vaan kokeilevat kepillä jäätä. Minusta tuntuu että he pitävät itseään parempina vauvalle kuin vauvan omat vanhemmat - hyvä hoitaja tukee vauvan suhdetta vanhempiin lyttäämisen sijaan?
- Appiukko sanoi kaikkien kuullen kerran kun lähdin heiltä vauvan kanssa iltatoimiin kotiin, että "ei se *vauvan nimi* tarvitse sinua mihinkään, lähde sinä yksin kotiin kyllä vauva voisi jäädä tänne". Mieheni seisoi vieressä, ei sanonut mitään. Luottamus särähti osittain rikki tuossa tilanteessa.
- Vauvan kanssa on saatava olla ilman minua. Muuta ei lasketa vauvan kanssa olemiseksi. "pitää tottua mummoon ja ukkiin". Väkisin lähtevät pois näköpiiristä, kävelemään ulos vauva sylissä yms. joka kerta kun siellä käydään. Meidän luona eivät kylästele vaan aina on käytävä heillä vaikka täysin terveet, työelämässä olevat keski-ikäiset kyseessä. Vähintään kerran viikossa pitäisi ajaa 50km suuntaansa heille, muuteen tulee harkittua marttyyrin itkua miehen puhelimeen viestien muodossa. "Äidillä on niin ikävä vauvaa", saattaa mies sanoa kun näitä viestejä tulee.
- Jos alkaisimme johonkin taloprojektiin nyt niin se olisi miehen, appiukon ja anopin projekti. Minä kelpaisin sinne raksatöihin koska vauvahan voisi olla silloin anopilla. Haluaisin niin kovasti pois tästä pienestä luukusta jossa nyt asumme mutta pelkään joutuvani kurkkua myöten suohon jos sitoudun taloasioihin nyt.
Tätä ei voinut mitenkään aavistaa ennen lapsen syntymää. Käytös muuttui täysin ja mies taantui. Minun tavoilleni hoitaa vauvaa naureskellaan väheksyvästi ja esimerkiksi toiveeni välttää suubakteerien joutumista vauvan suuhun karieksen takia (eli ei yletöntä naaman suukottelua) on nyt miehen puolen suvun yleinen vitsi. Vauvan kasvot ovat siis märät kuolasta anopin jäljiltä ja hän vain naurahti ja pyöräytti silmiään kun pyysin pusuttelemaan muualle kuin suun ympäristöön.
Vauva tuntuu näiden juttujen jälkeen jotenkin vieraalta ja vatsaani vääntää epävarmuus. Se on tässä kaikkein pahinta.
Kommentit (2146)
Minusta taas tuo viesti, jossa aloittaja ymmärsi miehenkin vaikeudet asiassa oli tosi hieno. Oikein tuli hyvä ja lämmin olo. Anoppi on lopulta kuitenkin ulkopuolinen, mutta oman perheen ilmapiiriä täytyy varjella, niin että omassa perheessä on hyvä olla kaikilla perheenjäsenillä.
Siis se tunne. Että omat vanhemmat voi olla miten p***seestä vaan, maailma voi potkia, mutta omaan kotiin on hyvä tulla ja oman perheen kesken on hyvä olla. Siellä on tarjolla jotain empatiaa silloinkin, kun toista suututtaa. Ihana parisuhde! Siinä on lapsellekin ihana turva.
Jäi myös mieleen, että aloittaja kerto miehen olevan rento ja onnellinen lapsuudenkodissaan, jos äiti ei ole paikalla. Isä on siis onnistunut isänä, ja hyvän isyyden malli on olemassa.
On tuossa siis paljon hyvääkin. Ja ehkä se anoppikin palaa raiteilleen, kun asetetaan rajat. Omani teki juuri niin ja meillä on nyt hyvät välit, vaikka alku oli vaikeaa kun lapset olivat pieniä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap nyt aivan liikaa hyssyttelee miestään. Että miten mies nyt ei kärsisi, miten sillä ei olis vaikeeta, miten se ei vaan nyt joutuis konfliktiin.
Tää on väärä tapa. Apn pitää ajatella itseään ja lastaan ja todellakin laittaa ukko selkä seinää vasten ja pakottaa laittamaan kovat piippuun. Tilanne ei ratkea ikinä, jos ap silkkihansikkain pehmittelee miestä.
Mues tajuaa vain sitten kun joutuu valitsemaan perheensä ja äidin välillä. Vasta aito menettämisen pelko saa silmät auki. Vasta aito hätä saa miehen toimimaan. Mikään muu ei tuo motivaatiota miehelle tehdä yhtään mitään.
Minä en yhtään ymmärrä apn tapaa ajatella ja toimia. Siis kaikessa myötäillään, annetaan periksi, miellytetään ja hyssytellään asiat pehmoisiksi kun ei uskalleta pistää panoksia piippuun. Anopin suuttuminen ja loukkaantuminen ei haittaa yhtäään (se ei ole edes Apn ongelma ylipäätään) ja itseään ei pidä rajoittaa siksi että ”miehelle tulee pian paha mieli”.
No, meitä on moneen junaan tosiaan. Jotkut osaa pitää huolta itsestään ja toiset ei.
Anoppi laittaa miehen valitsemaan itsensä ehdottomassa joko-tai-tilanteessa. Hän alkaa "tehdä kuolemaa", ihan mitä vain, että saa tahtonsa läpi. Mies on koulittu tähän pyhä äiti-psykoosiin vauvasta saakka. Seurauksena on se että meidän perhe hajoaa. Minusta tulee yh, mies menee täysin rikki, alkaa varmasti juomaan. Tämä on niin iso riski. On olemassa myös se mahdollisuus että mies menee jäihin pariksi päiväksi ja miettii asioita. Ajaa käymään kotonaan ja ongelma on siitä eteenpäin POISSA. Mutta se on oikeasti niin epätodennäköistä.
Vaikka se on miehen näkökulmasta varmaan epäreilua niin aion sanoa hänelle ihan suoraan että ihailen hel ve tin paljon miehiä, jotka laittavat äitinsä järjestykseen tuosta vain! Se on rohkeata, se on miehekästä ja se on *omaa perhettä* kohtaan OIKEIN.
Olen pehmittelevä neuvoton tossukka, joo. Pelkään tyhjän päälle jäämistä vauvan kanssa vain todella paljon.
Mies on tässä tilanteessa todella vaikeassa asemassa. Toisella puolella on oma äiti joka ei osaa katkaista napanuoraa ja yrittää pitää pojastaan kaikilla mahdollisilla tavoilla kiinni. Mies todennäköisesti haluaisi kyllä pystyä sanomaan äidilleen vastaan, mutta ei tiedä miten sanoa ettei äiti loukkaannu. Samalla kuitenkin tulee loukanneeksi puolisoaan. Kumpaa tahansa mies puolustaakin niin aina joku loukkaantuu, eikä se ole helppoa miehelle.
Miehen käytöstä et pysty muuttamaan ellei mies itse ole siihen valmis. Oon itse käynyt ihan samoja keskusteluja oman mieheni kanssa kuinka hänen tehtävänsä on puolustaa minua ja perhettämme anoppia vastaan täysin ilman vaikutusta. Kävimme pariterapiassakin tätä asiaa läpi, mutta mies ei silti saanut äidilleen sanottua että hänen käytöksensä satuttaa minua ja sitä kautta myös miestä itseään.
Aikasemmassa viestissä kirjoitin että jos et puolusta itseäsi ei sitä kukaan muukaan sinun puolesta tee. Meillä kun mies vihdoin sai äidilleen sanottua minun loukkaamisesta, käänsi anoppi sen niin että minä olen kääntänyt poikansa häntä vastaan.
Ainoa mikä tuohon tilanteeseen auttaa on se että avaat suusi ITSE anopille ja sanot ettet hyväksy hänen käytöstään sinua kohtaan. Siitä syttyy todennäköisesti kolmas maailmansota, mutta sitten syttyy.
Minulle oli raskainta nähdä miehen kärsivän minun ja äitinsä välillä koska olin itse osasyyllinen siihen kun yritin pakottaa miehen ottamaan vastuun äitinsä käytöksestä. Kukaan ei voi vaikuttaa toisen ihmisen käytökseen tai tunteisiin vaan siihen voi vaikuttaa ainoastaan kys. henkilö itse.
Minä olen tuo jolla on rajaton äiti. Pakko sanoa vielä se, että niin tossu en ollut etten olisi miestäni äidille puolustanut! En olisi koskaan voinut loukata häntä niin, vaikka muuten äidin vastustaminen oli vaikeaa. Kamalampaa olisi ollut menettää mies tuossa sopassa. Eli aina sanoin, että miehestäni et noin puhu, ole hyvä ja poistu jos seura ei miellytä. Pidä sitten kusipää miehes vastasi. Kiitos mielelläni. Eli vaikka minulla oli suuria ongelmia äitini ja hänen rajattomuuden kanssa (oli vaikea puolustaa itseään) niin miestäni ja lapsia jos yritti niin näpeille tuli.
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap nyt aivan liikaa hyssyttelee miestään. Että miten mies nyt ei kärsisi, miten sillä ei olis vaikeeta, miten se ei vaan nyt joutuis konfliktiin.
Tää on väärä tapa. Apn pitää ajatella itseään ja lastaan ja todellakin laittaa ukko selkä seinää vasten ja pakottaa laittamaan kovat piippuun. Tilanne ei ratkea ikinä, jos ap silkkihansikkain pehmittelee miestä.
Mues tajuaa vain sitten kun joutuu valitsemaan perheensä ja äidin välillä. Vasta aito menettämisen pelko saa silmät auki. Vasta aito hätä saa miehen toimimaan. Mikään muu ei tuo motivaatiota miehelle tehdä yhtään mitään.
Minä en yhtään ymmärrä apn tapaa ajatella ja toimia. Siis kaikessa myötäillään, annetaan periksi, miellytetään ja hyssytellään asiat pehmoisiksi kun ei uskalleta pistää panoksia piippuun. Anopin suuttuminen ja loukkaantuminen ei haittaa yhtäään (se ei ole edes Apn ongelma ylipäätään) ja itseään ei pidä rajoittaa siksi että ”miehelle tulee pian paha mieli”.
No, meitä on moneen junaan tosiaan. Jotkut osaa pitää huolta itsestään ja toiset ei.
Anoppi laittaa miehen valitsemaan itsensä ehdottomassa joko-tai-tilanteessa. Hän alkaa "tehdä kuolemaa", ihan mitä vain, että saa tahtonsa läpi. Mies on koulittu tähän pyhä äiti-psykoosiin vauvasta saakka. Seurauksena on se että meidän perhe hajoaa. Minusta tulee yh, mies menee täysin rikki, alkaa varmasti juomaan. Tämä on niin iso riski. On olemassa myös se mahdollisuus että mies menee jäihin pariksi päiväksi ja miettii asioita. Ajaa käymään kotonaan ja ongelma on siitä eteenpäin POISSA. Mutta se on oikeasti niin epätodennäköistä.
Vaikka se on miehen näkökulmasta varmaan epäreilua niin aion sanoa hänelle ihan suoraan että ihailen hel ve tin paljon miehiä, jotka laittavat äitinsä järjestykseen tuosta vain! Se on rohkeata, se on miehekästä ja se on *omaa perhettä* kohtaan OIKEIN.
Olen pehmittelevä neuvoton tossukka, joo. Pelkään tyhjän päälle jäämistä vauvan kanssa vain todella paljon.
Mies on tässä tilanteessa todella vaikeassa asemassa. Toisella puolella on oma äiti joka ei osaa katkaista napanuoraa ja yrittää pitää pojastaan kaikilla mahdollisilla tavoilla kiinni. Mies todennäköisesti haluaisi kyllä pystyä sanomaan äidilleen vastaan, mutta ei tiedä miten sanoa ettei äiti loukkaannu. Samalla kuitenkin tulee loukanneeksi puolisoaan. Kumpaa tahansa mies puolustaakin niin aina joku loukkaantuu, eikä se ole helppoa miehelle.
Miehen käytöstä et pysty muuttamaan ellei mies itse ole siihen valmis. Oon itse käynyt ihan samoja keskusteluja oman mieheni kanssa kuinka hänen tehtävänsä on puolustaa minua ja perhettämme anoppia vastaan täysin ilman vaikutusta. Kävimme pariterapiassakin tätä asiaa läpi, mutta mies ei silti saanut äidilleen sanottua että hänen käytöksensä satuttaa minua ja sitä kautta myös miestä itseään.
Aikasemmassa viestissä kirjoitin että jos et puolusta itseäsi ei sitä kukaan muukaan sinun puolesta tee. Meillä kun mies vihdoin sai äidilleen sanottua minun loukkaamisesta, käänsi anoppi sen niin että minä olen kääntänyt poikansa häntä vastaan.
Ainoa mikä tuohon tilanteeseen auttaa on se että avaat suusi ITSE anopille ja sanot ettet hyväksy hänen käytöstään sinua kohtaan. Siitä syttyy todennäköisesti kolmas maailmansota, mutta sitten syttyy.
Minulle oli raskainta nähdä miehen kärsivän minun ja äitinsä välillä koska olin itse osasyyllinen siihen kun yritin pakottaa miehen ottamaan vastuun äitinsä käytöksestä. Kukaan ei voi vaikuttaa toisen ihmisen käytökseen tai tunteisiin vaan siihen voi vaikuttaa ainoastaan kys. henkilö itse.
Joo, toisen käytökseen ei voi vaikuttaa kuin henkilö itse. Mutta itse voi oikein hyvin valita onko tekemisissä perseilevän ihmisen kanssa.
Välit poikki vaan. Loppuu vuosien turha vatvominen. Lisäksi mitään ei menetä, tuosta akasta ei tule kunnon munnoa myöhemminkään. Ja välirikko enivei on edessä joka tapauksessa joten itseän säästäen se kannattaa tehdä heti.
Jokos anoppi on alkanut tänään pommittamaan viestein?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap nyt aivan liikaa hyssyttelee miestään. Että miten mies nyt ei kärsisi, miten sillä ei olis vaikeeta, miten se ei vaan nyt joutuis konfliktiin.
Tää on väärä tapa. Apn pitää ajatella itseään ja lastaan ja todellakin laittaa ukko selkä seinää vasten ja pakottaa laittamaan kovat piippuun. Tilanne ei ratkea ikinä, jos ap silkkihansikkain pehmittelee miestä.
Mues tajuaa vain sitten kun joutuu valitsemaan perheensä ja äidin välillä. Vasta aito menettämisen pelko saa silmät auki. Vasta aito hätä saa miehen toimimaan. Mikään muu ei tuo motivaatiota miehelle tehdä yhtään mitään.
Minä en yhtään ymmärrä apn tapaa ajatella ja toimia. Siis kaikessa myötäillään, annetaan periksi, miellytetään ja hyssytellään asiat pehmoisiksi kun ei uskalleta pistää panoksia piippuun. Anopin suuttuminen ja loukkaantuminen ei haittaa yhtäään (se ei ole edes Apn ongelma ylipäätään) ja itseään ei pidä rajoittaa siksi että ”miehelle tulee pian paha mieli”.
No, meitä on moneen junaan tosiaan. Jotkut osaa pitää huolta itsestään ja toiset ei.
Anoppi laittaa miehen valitsemaan itsensä ehdottomassa joko-tai-tilanteessa. Hän alkaa "tehdä kuolemaa", ihan mitä vain, että saa tahtonsa läpi. Mies on koulittu tähän pyhä äiti-psykoosiin vauvasta saakka. Seurauksena on se että meidän perhe hajoaa. Minusta tulee yh, mies menee täysin rikki, alkaa varmasti juomaan. Tämä on niin iso riski. On olemassa myös se mahdollisuus että mies menee jäihin pariksi päiväksi ja miettii asioita. Ajaa käymään kotonaan ja ongelma on siitä eteenpäin POISSA. Mutta se on oikeasti niin epätodennäköistä.
Vaikka se on miehen näkökulmasta varmaan epäreilua niin aion sanoa hänelle ihan suoraan että ihailen hel ve tin paljon miehiä, jotka laittavat äitinsä järjestykseen tuosta vain! Se on rohkeata, se on miehekästä ja se on *omaa perhettä* kohtaan OIKEIN.
Olen pehmittelevä neuvoton tossukka, joo. Pelkään tyhjän päälle jäämistä vauvan kanssa vain todella paljon.
Mies on tässä tilanteessa todella vaikeassa asemassa. Toisella puolella on oma äiti joka ei osaa katkaista napanuoraa ja yrittää pitää pojastaan kaikilla mahdollisilla tavoilla kiinni. Mies todennäköisesti haluaisi kyllä pystyä sanomaan äidilleen vastaan, mutta ei tiedä miten sanoa ettei äiti loukkaannu. Samalla kuitenkin tulee loukanneeksi puolisoaan. Kumpaa tahansa mies puolustaakin niin aina joku loukkaantuu, eikä se ole helppoa miehelle.
Miehen käytöstä et pysty muuttamaan ellei mies itse ole siihen valmis. Oon itse käynyt ihan samoja keskusteluja oman mieheni kanssa kuinka hänen tehtävänsä on puolustaa minua ja perhettämme anoppia vastaan täysin ilman vaikutusta. Kävimme pariterapiassakin tätä asiaa läpi, mutta mies ei silti saanut äidilleen sanottua että hänen käytöksensä satuttaa minua ja sitä kautta myös miestä itseään.
Aikasemmassa viestissä kirjoitin että jos et puolusta itseäsi ei sitä kukaan muukaan sinun puolesta tee. Meillä kun mies vihdoin sai äidilleen sanottua minun loukkaamisesta, käänsi anoppi sen niin että minä olen kääntänyt poikansa häntä vastaan.
Ainoa mikä tuohon tilanteeseen auttaa on se että avaat suusi ITSE anopille ja sanot ettet hyväksy hänen käytöstään sinua kohtaan. Siitä syttyy todennäköisesti kolmas maailmansota, mutta sitten syttyy.
Minulle oli raskainta nähdä miehen kärsivän minun ja äitinsä välillä koska olin itse osasyyllinen siihen kun yritin pakottaa miehen ottamaan vastuun äitinsä käytöksestä. Kukaan ei voi vaikuttaa toisen ihmisen käytökseen tai tunteisiin vaan siihen voi vaikuttaa ainoastaan kys. henkilö itse.
Toiseksi viimeinen kappale!
Teet sen itse !Kertomasi perusteella miehestäsi ei siihen ole ja hän ei useimmiten ole paikalla todistamassa äitinsä käytöstä.
Et voi olla se tossukka jona itseäsi pidät.Harva kykenee tilanteen ja ihmisten analysointiin niin hyvin kuin sinä olet täällä tehnyt.
Ja mikäli olen ymmärtänyt ei anoppia olla sulkemassa kokonaan pois elämästänne vaan saada hänet toimimaan kuin normi anoppi ja isoäiti,jos mahdollista
Normi anoppi /äiti ei pengo kaappeja,avaa laskuja,tutki lääkekaappia,kaappaa lasta omaan sänkyynsä JA selviää ihan terveenä vaikka ei näkisi mussukkaansa kerran viikossa.
Ei-virallistettu-anoppi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap nyt aivan liikaa hyssyttelee miestään. Että miten mies nyt ei kärsisi, miten sillä ei olis vaikeeta, miten se ei vaan nyt joutuis konfliktiin.
Tää on väärä tapa. Apn pitää ajatella itseään ja lastaan ja todellakin laittaa ukko selkä seinää vasten ja pakottaa laittamaan kovat piippuun. Tilanne ei ratkea ikinä, jos ap silkkihansikkain pehmittelee miestä.
Mues tajuaa vain sitten kun joutuu valitsemaan perheensä ja äidin välillä. Vasta aito menettämisen pelko saa silmät auki. Vasta aito hätä saa miehen toimimaan. Mikään muu ei tuo motivaatiota miehelle tehdä yhtään mitään.
Minä en yhtään ymmärrä apn tapaa ajatella ja toimia. Siis kaikessa myötäillään, annetaan periksi, miellytetään ja hyssytellään asiat pehmoisiksi kun ei uskalleta pistää panoksia piippuun. Anopin suuttuminen ja loukkaantuminen ei haittaa yhtäään (se ei ole edes Apn ongelma ylipäätään) ja itseään ei pidä rajoittaa siksi että ”miehelle tulee pian paha mieli”.
No, meitä on moneen junaan tosiaan. Jotkut osaa pitää huolta itsestään ja toiset ei.
Anoppi laittaa miehen valitsemaan itsensä ehdottomassa joko-tai-tilanteessa. Hän alkaa "tehdä kuolemaa", ihan mitä vain, että saa tahtonsa läpi. Mies on koulittu tähän pyhä äiti-psykoosiin vauvasta saakka. Seurauksena on se että meidän perhe hajoaa. Minusta tulee yh, mies menee täysin rikki, alkaa varmasti juomaan. Tämä on niin iso riski. On olemassa myös se mahdollisuus että mies menee jäihin pariksi päiväksi ja miettii asioita. Ajaa käymään kotonaan ja ongelma on siitä eteenpäin POISSA. Mutta se on oikeasti niin epätodennäköistä.
Vaikka se on miehen näkökulmasta varmaan epäreilua niin aion sanoa hänelle ihan suoraan että ihailen hel ve tin paljon miehiä, jotka laittavat äitinsä järjestykseen tuosta vain! Se on rohkeata, se on miehekästä ja se on *omaa perhettä* kohtaan OIKEIN.
Olen pehmittelevä neuvoton tossukka, joo. Pelkään tyhjän päälle jäämistä vauvan kanssa vain todella paljon.
Mies on tässä tilanteessa todella vaikeassa asemassa. Toisella puolella on oma äiti joka ei osaa katkaista napanuoraa ja yrittää pitää pojastaan kaikilla mahdollisilla tavoilla kiinni. Mies todennäköisesti haluaisi kyllä pystyä sanomaan äidilleen vastaan, mutta ei tiedä miten sanoa ettei äiti loukkaannu. Samalla kuitenkin tulee loukanneeksi puolisoaan. Kumpaa tahansa mies puolustaakin niin aina joku loukkaantuu, eikä se ole helppoa miehelle.
Miehen käytöstä et pysty muuttamaan ellei mies itse ole siihen valmis. Oon itse käynyt ihan samoja keskusteluja oman mieheni kanssa kuinka hänen tehtävänsä on puolustaa minua ja perhettämme anoppia vastaan täysin ilman vaikutusta. Kävimme pariterapiassakin tätä asiaa läpi, mutta mies ei silti saanut äidilleen sanottua että hänen käytöksensä satuttaa minua ja sitä kautta myös miestä itseään.
Aikasemmassa viestissä kirjoitin että jos et puolusta itseäsi ei sitä kukaan muukaan sinun puolesta tee. Meillä kun mies vihdoin sai äidilleen sanottua minun loukkaamisesta, käänsi anoppi sen niin että minä olen kääntänyt poikansa häntä vastaan.
Ainoa mikä tuohon tilanteeseen auttaa on se että avaat suusi ITSE anopille ja sanot ettet hyväksy hänen käytöstään sinua kohtaan. Siitä syttyy todennäköisesti kolmas maailmansota, mutta sitten syttyy.
Minulle oli raskainta nähdä miehen kärsivän minun ja äitinsä välillä koska olin itse osasyyllinen siihen kun yritin pakottaa miehen ottamaan vastuun äitinsä käytöksestä. Kukaan ei voi vaikuttaa toisen ihmisen käytökseen tai tunteisiin vaan siihen voi vaikuttaa ainoastaan kys. henkilö itse.
Joo, toisen käytökseen ei voi vaikuttaa kuin henkilö itse. Mutta itse voi oikein hyvin valita onko tekemisissä perseilevän ihmisen kanssa.
Välit poikki vaan. Loppuu vuosien turha vatvominen. Lisäksi mitään ei menetä, tuosta akasta ei tule kunnon munnoa myöhemminkään. Ja välirikko enivei on edessä joka tapauksessa joten itseän säästäen se kannattaa tehdä heti.
No nimenomaan itse päätät oletko tekemisissä perseilevän ihmisen kanssa vai et. Ap, on ainoa kuka voi omaan käytökseensä vaikuttaa ja päättää haluaako jatkaa tilanteessa jossa häntä henkisesti pahoinpidellään jatkuvasti. Siihen ei auta vaikka mies äidilleen kuinka sanoisi käytöksestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omaa äitiä ei koskaan halua loukata ja omalle äidille annetaan yleensä paljon anteeksi.
Oma mieheni oli myös tälläinen.
Anoppi kohteli minua kuin p*skaa ja mies istui hiljaa nöyränä.
Ei uskaltanut sanoa äidilleen mitään.
Äidin lähdettyä oli kyllä vihainen ja näytti tunteensa.
Äiti on aina äiti.
Keskustelimme asiasta miehen kanssa hetken ja hän kertoi, että kun on välillä isompia laskuja niin äiti on auttanut häntä ja pelkäsi, että jos sanoo äidilleen vastaan niin äiti ei enää auta.
Samoin kuin miehen äiti otti aina miehen lapsen hoitoon välillä. (Miehen äiti koki senkin niin, että olisimme hänelle siitä jotain velkaa vaikka itse aina lapsen halusi yöksi, kertaakaan emme siis pyytäneet ottamaan yöksi).
No kun mies sai viimein vastustettua äitiään niin tämä käänsi heti takin ja alkoi vaatia mieheltä rahaa (korkojen kera) ja otti kovat piippuun.
Mies murtui, mutta pysyi lujana.
Hetken hirvitti miten me pärjäämme, mutta totesin miehelle, että ei meillä ole hätää.
Nykyään meillä menee paremmin kuin koskaan aikaisemmin ja mies ei ole äitinsä kanssa tekemisissä.
Vähä aikaa anoppi jaksoi soitella ilkeitä haukkumis puheluita miehelle, mutta mies vain esti äitinsä numeron.
Joo ei tämmöset anoppi miniä suhteet ikinä oo helppoja varsinkin jos anoppi saa koko suvun vihaamaan miniää.
Tai varsinkaan jos siinä on lapsi välissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo ei tämmöset anoppi miniä suhteet ikinä oo helppoja varsinkin jos anoppi saa koko suvun vihaamaan miniää.
Tai varsinkaan jos siinä on lapsi välissä.
En ihan ymmärrä tätä ”koko suvun” -asiaa. Nykyään suvut ovat tosi pieniä, ei niissä ole montaa ihmistä menetettäväksi. Ja suvun merkitys on pienentynyt entisaikoihin nähden, suvun tilalla monilla on ystäväpiiri. Mitä sillä siis väliä, mitä anoppi jollekin mystiselle ”suvulle” puhuu?
Lapsten myötä ihminen saa ensin oman perheen, mutta aikaa myöten perheensä kautta ihan ikioman suvun. Meillä ainakin se vanha ”suku” on käytännössä hajonnut isovanhempien hautajaisiin. Se jälkeen ei ole tullut tavattua tätejä, setiä eikä useimpia serkkujakaan enää. Kääntäen tämä tarkoittaa, että kun on omia lapsia, se oma suku muodostuu sinne nuorempien sukupolvien suuntaan ja pysyy kasassa oman loppuelämän, sitten hajoaa useammaksi uudeksi suvuksi. Siinä ei ole mitään väärää. Ei nykypäivänä ihmisillä ole edes tiloja, aikaa ja energiaa järjestää megaisoja sukujuhlia, joihin kutsutaan kaiken maailman pikkuserkut.
Vierailija kirjoitti:
Joo ei tämmöset anoppi miniä suhteet ikinä oo helppoja varsinkin jos anoppi saa koko suvun vihaamaan miniää.
Tai varsinkaan jos siinä on lapsi välissä.
En ihan ymmärrä tätä ”koko suvun” -asiaa. Nykyään suvut ovat tosi pieniä, ei niissä ole montaa ihmistä menetettäväksi. Ja suvun merkitys on pienentynyt entisaikoihin nähden, suvun tilalla monilla on ystäväpiiri. Mitä sillä siis väliä, mitä anoppi jollekin mystiselle ”suvulle” puhuu?
Lasten myötä ihminen saa ensin oman perheen, mutta aikaa myöten perheensä kautta ihan ikioman suvun. Meillä ainakin se vanha ”suku” on käytännössä hajonnut isovanhempien hautajaisiin. Se jälkeen ei ole tullut tavattua tätejä, setiä eikä useimpia serkkujakaan enää. Kääntäen tämä tarkoittaa, että kun on omia lapsia, se oma suku muodostuu sinne nuorempien sukupolvien suuntaan ja pysyy kasassa oman loppuelämän, sitten hajoaa useammaksi uudeksi suvuksi. Siinä ei ole mitään väärää. Ei nykypäivänä ihmisillä ole edes tiloja, aikaa ja energiaa järjestää megaisoja sukujuhlia, joihin kutsutaan kaiken maailman pikkuserkut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No niin, anoppi on laittanut kakkosvaihteen silmään. Puhelin tärissyt viimeisen parin tunnin ajan vähän väliä pöydällä. Nämä viestit viimeistään paljastavat minut täysin mikäli sattuisi niin että anoppi lukee vauvapalstaa. Otan sen riskin:
1. viesti - Huomenta! Miten se mummon mössykkä nukkui yön? :)
en vastannut
2. viesti - Jos on nukkunut huonosti niin ikenet vaivaa (tekee hampaita) , voi antaa, esim. Porkkanaa!
en vastannut (vauvalla on jo puhjennut ensimmäiset hampaat jokin aika sitten)
3. viesti *Kuva kutsukortista, miehen serkun häät* - Joko teille tuli kutsu? Mietittiin että ei ukin kanssa mennä, että te pääsisitte! *Vauvan nimi* tykkäis jo itsekin olla mummolassa ihan rauhassa :)! Mummon ja ukin välissä voikin olla aika hyvä ja turvallinen nukkua ;)
en vastannut
4. viesti *Kuva karvarouskuista tms sienistä* - Kun paistaa hyvin, eikä laita paljoa suolaa, niin voi antaa *vauvan nimi*
En vastannut. Nyt on ollut hiljaista hetken aikaa. Jostain syystä odotan koko ajan napakkaa koputusta ulko-oveen.
"Mummon ja ukin välissä voikin olla aika hyvä ja turvallinen nukkua"... Olen nyt oikeasti ilkeä mutta teki mieli vastata jotakin haudassa nukkumiseen liittyvää
Hullu snoppi, mutta tyypillinen narsisti: kun huomaa ettäuhri on luisumassa etäämmälle (eli ap ei vastaa viestiin) niin sitten tulitetaan sarjatulella entistäkin kovempaa.
Aivan sairas kuvio että snoppi viestittää koko ajan miniälle. Sen pitäis tehdä se omalle pojalle!
Lopeta ap viesteihin vastaaminen ja kyllä se anoppi ennenpitkää soittaa pojalleen (jonne soittojen kuuluukin ohjautua). Nyt tuo orjuutus poikki heti!
Minä suostuisin vastasmaan anopille ehkä 1-2 viestiin vuodessa. Todella häiriintynyttä että aplle tulee 1-2 viestiä tunnissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuule ap. Ymmärräthän että et voi turvallisuussyistä viedä lastasi ikinä tuonne anoppilaan hoitoon? Et ennenkuin lapsi on joku 12-13v ja lapsi osaa puolustaa iteään, ja ymmärtää jos aikuinen toimii väärin.
Pieni lapsi on täysin manipuloitavissa ja rääkättävissä kun lapsi ei ymmärrä asioiden olevan vääriä tai vahingollisia. Lisäksi lapsen saa manipuloitua sanallisesti hyvinkin vahingollisella tavalla, esim äitiä vastaan, riippuvaiseksi mummosta, toimimaan mummon puolesta salapoliisina jne jne
Tuo mummola ei ole luotettava hoitaja. Älä anna lastasi sinne koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Hullu snoppi, mutta tyypillinen narsisti: kun huomaa ettäuhri on luisumassa etäämmälle (eli ap ei vastaa viestiin) niin sitten tulitetaan sarjatulella entistäkin kovempaa.
Aivan sairas kuvio että snoppi viestittää koko ajan miniälle. Sen pitäis tehdä se omalle pojalle!
Lopeta ap viesteihin vastaaminen ja kyllä se anoppi ennenpitkää soittaa pojalleen (jonne soittojen kuuluukin ohjautua). Nyt tuo orjuutus poikki heti!
Minä suostuisin vastasmaan anopille ehkä 1-2 viestiin vuodessa. Todella häiriintynyttä että aplle tulee 1-2 viestiä tunnissa.
Näitä viestejä tulee nyt normaalia enemmän. (Yleensä kuitenkin 1-3 joka päivä) Syynä on todennäköisesti se etten ole ajanut heille, toisin kuin yleensä. Minun olisi vähintään pitänyt kirjoittaa hyvä, perusteltu selvitys siitä miksei olla käyty. Ja nuo porkkana-jutut yms. eivät ole hänen kohdallaan ystävällisiä vinkkejä vaan siis LUPA että "saat antaa".
En vastaa viesteihin, mutta kohta on paskamyrsky päällä.
Kaikki sympatiat sinulle, ap. Ymmärrän ettet jaksa ja ehkei edes kannatakaan vastata noihin viesteihin, mutta itse sanoisin anopille, ettei esim. sieniä suositella noin pienille.
Ja jos/kun taas joskus alkaa tämä rintaan ottaa -mantra, niin kysyisin ihan ystävällisesti, että onko sydäntäsi koskaan tutkittu. Pitäisikö mennä lääkäriin? Ja että ehkä on syytä välttää raskaampaa nostelua (eli vauvan kanniskelua) ennen kuin sydän on tutkittu. Ihan varmuuden vuoksi ;). Voit myös kieltäytyä kyläilyistä, että ei me nyt tulla sinne teille mummoa rasittamaan, kun on niitä rintakipujakin ollut. Vähän veikkaan, että mummo kokee ihmeparantumisen, mutta samalla menettää syyllistyskorttinsa.
Älä nyt enää ainakaan toistele sitä kutsua tulla käymään teillä. Anoppilasta voit kuitenkin aina lähteä vauva kainalossa pois (kun vaan saat anopin ensin kiinni ;)), mutta jos anoppi on teillä kotona eikä suostu lähtemään, tilanne on vaikea. Olen oman äitini saanut pari kertaa ulos vasta ottamalla kännykän käteen ja ilmoittamalla, että nyt soitan tänne poliisit poistamaan sinut kodistani. Silloinkin ensimmäinen reaktio oli ”Ei kun sinä lähdet! Sinä lähdet!!!”. Että kenen koti tämä nyt olikaan?
Voi sen anopin estää kännykästä, jos viestit käyvät liikaa hermoille. Ei kannata kuitenkaan ohjata viestintää miehelle, koska tuo viestintä koskee vain lasta, hänen tapaamistaan ja lapsen hoitoa. On ihan kamalaa jos anoppi alkaa sopia sinun asioistasi ja lapsen asioista miehen kanssa, eli joudutte samaan lapsipakettiin, joka on kokonaisuutena toisten ihmisten päätöksenteon ja määrysvallan kohteena. Tällä hetkellä asian hyvä puoli on juuri siinä, että anoppi joutuu esittämään käskynsä sinulle, jotta kohdistaisit ne vauvaan, eli sinä kuitenkin päätät.
Nuo ruokaviestit ovat sitä lajia, ettei vauvaa voi jättäa hoitoon anoppilaan tai anopille hetkeksikään. Omalla anopillani oli pakkomielle pystyä tarjoamaan lapsille asioita, joita he eivät kotona saa. Siksi hänellä oli esim käsilaukussa kiellettyjä herkkuja, joita antoi lapsille kun käänsin selkäni. Syy lasten ruokarajoituksiin oli allergiat, joten anopin käytyä meillä edessä oli unettomia öitä, ripulointia ja kiukuttelua. Ei kannata aliarvioida innokkaan hömpän aikaansaavuutta, voi ehtiä jo minuutissa ihmeitä.
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hullu snoppi, mutta tyypillinen narsisti: kun huomaa ettäuhri on luisumassa etäämmälle (eli ap ei vastaa viestiin) niin sitten tulitetaan sarjatulella entistäkin kovempaa.
Aivan sairas kuvio että snoppi viestittää koko ajan miniälle. Sen pitäis tehdä se omalle pojalle!
Lopeta ap viesteihin vastaaminen ja kyllä se anoppi ennenpitkää soittaa pojalleen (jonne soittojen kuuluukin ohjautua). Nyt tuo orjuutus poikki heti!
Minä suostuisin vastasmaan anopille ehkä 1-2 viestiin vuodessa. Todella häiriintynyttä että aplle tulee 1-2 viestiä tunnissa.
Näitä viestejä tulee nyt normaalia enemmän. (Yleensä kuitenkin 1-3 joka päivä) Syynä on todennäköisesti se etten ole ajanut heille, toisin kuin yleensä. Minun olisi vähintään pitänyt kirjoittaa hyvä, perusteltu selvitys siitä miksei olla käyty. Ja nuo porkkana-jutut yms. eivät ole hänen kohdallaan ystävällisiä vinkkejä vaan siis LUPA että "saat antaa".
En vastaa viesteihin, mutta kohta on paskamyrsky päällä.
Hyvä että hoksaat itsekin että anoppi lähettää ”lupia” sinulle. Eli viisaana aikuisena ohjeistaa ja ojentaa tytönheitukkaa, joka ilman häntä ei osaisi edes vauvaa hoitaa tai mitenkään pärjätä elämässä.
Nyt se anoppilaan ajelu kannattaa lopettaa kokonaan. Se on just sitä ”pikkulapsen käskyttämistä”, appukan väki käskyttää ja sinä tottelet.
Jos on vauvaa ikävä niin tulkoot teille. Silloin olet omalla maaperälläsi ja et ole toisten nurkissa pakotettuna ottamaan käskytystä ja komentelua vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki sympatiat sinulle, ap. Ymmärrän ettet jaksa ja ehkei edes kannatakaan vastata noihin viesteihin, mutta itse sanoisin anopille, ettei esim. sieniä suositella noin pienille.
Ja jos/kun taas joskus alkaa tämä rintaan ottaa -mantra, niin kysyisin ihan ystävällisesti, että onko sydäntäsi koskaan tutkittu. Pitäisikö mennä lääkäriin? Ja että ehkä on syytä välttää raskaampaa nostelua (eli vauvan kanniskelua) ennen kuin sydän on tutkittu. Ihan varmuuden vuoksi ;). Voit myös kieltäytyä kyläilyistä, että ei me nyt tulla sinne teille mummoa rasittamaan, kun on niitä rintakipujakin ollut. Vähän veikkaan, että mummo kokee ihmeparantumisen, mutta samalla menettää syyllistyskorttinsa.
Tuo kyläilystä kieltäytyminen rintakipujen takia on hyvä! Tosin, tämä asetelma on niin kiero, että anoppi tietää että minä tiedän ettei mitään rintakipuja ole. Eli tuo olisi suoraa kettuilua hänelle.
Jos alan perustelemaan sientensyömis-asioita tai korjaamaan noita ohjeistuksia niin hän vastaa että "on annettu ennenkin" ja naurahtaa kärsivällisesti, sellaiseen tapaan joka sanoo "sinulla on vielä paaaljon opittavaa". Ja muutenkin, antaudun neuvotteluasemaan jos otan kantaa noihin hänen "vinkkeihinsä". Hän kokee että on siinä asemassa vauvaani nähden että näistä asioista kuuluu neuvotella hänen kanssaan.
Alue: Aihe vapaa
Minun äitini on tuollainen rajaton ja manipuloiva persoona. Saisin kirjan kirjoitettua hänen tempauksistaan. Rajojen asettaminen on ollut vaikeaa. Olen koko lapsuuteni elänyt hänen oikkujensa varjossa, yrittäen miellyttää, haistellut fiiliksiä, ollut kiltti tyttö. Oli muitakin ongelmia, alkoholismia jne. Eli en ole todellakaan saanut mitään normaalia kasvatusta tai eväitä elämään, en aluksi osannut kohdata näitä ongelmia ollenkaan.
Ensimmäisen lapsen synnyttyä aloin nähdä näitä outoja asioita kyllä, mutta kunnolla puuttuminen oli vaikeaa. Hän yritti omia vauvan, tuli ottamaan vauvaa pois vierestä kun nukuimme (heräsin ja ärähdin), oli hysteerinen aina kun vauva oli flunssassa, syytti kotiani saastaiseksi, lemmikeistä tulisi luopua, maitoa on pakko juoda vaikka se ei lapselle sovi. Mitätöi minua ja äitiyttäni jatkuvasti. Manipuloi lasta. Kutsui häntä oman kuolleen lapsensa nimellä. Kun lapsi kysyi äitiä, mummo vastasi. Esimerkkejä on lukemattomia. Lopulta aloin pelkäämään että jotain oikeasti pahaa voisi sattua, pidimme etäisyyttä enkä antanut lasta hoitoon. Haukkui mieheni todella rumasti. Jossain vaiheessa aloin pistämään vastaan ja siitäkös soppa syntyi. Järjetöntä haukkumista, syyllistämistä ja manipuloimista. Pakko oli pistää välit poikki. Kolmen vuoden psykoterapia selkeytti ajatuksia ja on suurin syy että pystyin sen verran eheytymään. Vielä kirjoitti psykoterapeutille pitkän kirjeen, kuinka on huolissaan meidän perheestä, kirje oli täynnä mitä ihmeellisintä sontaa ja loukkauksia. Siitä hetkestä tiesin, että paluuta ei ole. Hän ei tule koskaan enää olemaan elämässäni. Minulla ei ole äitiä, eikä lapsilla mummoa. Hän otti hyvin raskaasti sen, että valitsin oman perheeni. Se oli vain ainoa oikea teko. Olen asiasta surullinen, mutta ei noinkaan olisi voinut jatkaa.
Voimia kaikille samojen asioiden kanssa painiville.