Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(
hjälp
27.08.2018 |
Minä ja mieheni olemme alle kolmekymppisiä vanhempia puolivuotiaalle vauvalle. Eletään normaalia elämää eikä mitään arjenhallinnan ongelmia tms. ole. (Eli isovanhemmilla ei ole syytä huoleen) Olemme naimisissa ja etsineet omistusasuntoa. Nyt asunnonetsintä on vähän jäissä, kuin sanattomasta sopimuksesta. Minun ja miehen välit ovat tulehtuneet, olen pahasti stressaantunut enkä pysty nukkumaan kunnolla. Joudun välillä "psyykkaamaan" itseäni näkemään vauvan omana, rakkaana vauvanani, jolle minä olen maailman tärkein ihminen juuri nyt. Syy siihen psyykkaamiseen on tässä:
- Anoppi sekosi vauvastamme heti alussa jo. Olin hormonipäissäni, täysin tuore äiti, en osannut puolustautua. Hän otti lapsen minulta ja lähti näkyvistä vauvan kanssa. Ei palauttanut edes itkevää vauvaa minulle. Ei ole vieläkään KERTAAKAAN antanut lasta syliini - olen joutunut *ottamaan* vauvan esim. kotiin lähtiessä. Anoppi kutsuu minua ainoastaan etunimelläni vauvalle, ei IKINÄ kutsu äidiksi :( Mies nähnyt tätä käytöstä koko ajan, ei näe ongelmaa. Sanoi ettei "halua pahoittaa kenenkään mieltä" - minun mielelläni ei ole väliä.
- Appivanhemmat sanoivat silloin kun vauva oli 1kk että nyt on aika jättää yöhoitoon. "Meidän luona on vauvan hyvä olla". En tietenkään antanut enkä pysty antamaan pitkään aikaan. "Vitsailevat" joka kerta täällä käydessään että mepä otetaankin vauva nyt meille. Tiedän, että kyseessä ei ole puhdas vitsi vaan kokeilevat kepillä jäätä. Minusta tuntuu että he pitävät itseään parempina vauvalle kuin vauvan omat vanhemmat - hyvä hoitaja tukee vauvan suhdetta vanhempiin lyttäämisen sijaan?
- Appiukko sanoi kaikkien kuullen kerran kun lähdin heiltä vauvan kanssa iltatoimiin kotiin, että "ei se *vauvan nimi* tarvitse sinua mihinkään, lähde sinä yksin kotiin kyllä vauva voisi jäädä tänne". Mieheni seisoi vieressä, ei sanonut mitään. Luottamus särähti osittain rikki tuossa tilanteessa.
- Vauvan kanssa on saatava olla ilman minua. Muuta ei lasketa vauvan kanssa olemiseksi. "pitää tottua mummoon ja ukkiin". Väkisin lähtevät pois näköpiiristä, kävelemään ulos vauva sylissä yms. joka kerta kun siellä käydään. Meidän luona eivät kylästele vaan aina on käytävä heillä vaikka täysin terveet, työelämässä olevat keski-ikäiset kyseessä. Vähintään kerran viikossa pitäisi ajaa 50km suuntaansa heille, muuteen tulee harkittua marttyyrin itkua miehen puhelimeen viestien muodossa. "Äidillä on niin ikävä vauvaa", saattaa mies sanoa kun näitä viestejä tulee.
- Jos alkaisimme johonkin taloprojektiin nyt niin se olisi miehen, appiukon ja anopin projekti. Minä kelpaisin sinne raksatöihin koska vauvahan voisi olla silloin anopilla. Haluaisin niin kovasti pois tästä pienestä luukusta jossa nyt asumme mutta pelkään joutuvani kurkkua myöten suohon jos sitoudun taloasioihin nyt.
Tätä ei voinut mitenkään aavistaa ennen lapsen syntymää. Käytös muuttui täysin ja mies taantui. Minun tavoilleni hoitaa vauvaa naureskellaan väheksyvästi ja esimerkiksi toiveeni välttää suubakteerien joutumista vauvan suuhun karieksen takia (eli ei yletöntä naaman suukottelua) on nyt miehen puolen suvun yleinen vitsi. Vauvan kasvot ovat siis märät kuolasta anopin jäljiltä ja hän vain naurahti ja pyöräytti silmiään kun pyysin pusuttelemaan muualle kuin suun ympäristöön.
Vauva tuntuu näiden juttujen jälkeen jotenkin vieraalta ja vatsaani vääntää epävarmuus. Se on tässä kaikkein pahinta.
Kommentit (2146)
Vierailija kirjoitti:
Hei ap, miten keskustelu miehen kanssa meni?
Hei, ei olla vielä keskusteltu, pääsee vapaille muutaman päivän kuluttua. Tietää jo että meillä on totinen keskustelu edessä kunhan ensin kotiutuu ja lepää. Olen niin raivoissani tällä hetkellä että on varmaan hyvä ettei vielä päästä puhumaan. Puhelin laulaa vähän väliä, appivanhempien päässä näköjään iskenyt paniikki kun orjallinen viikkovierailu ei ole toteutunut tällä kertaa. Toivotin tervetulleeksi käymään meidän kotona, ei vastausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat ovat aina painottaneet, että kotiin saa aina tulla vaikka olisi vankikarkuri. Ovat aina auttaneet ja tukeneet. Osaankohan arvostaa tätä tarpeeksi?
Itse en aiemmin edes osannut ajatella, että kaikilla ei ole tälläistä mahdollisuutta.
Oman lapsuuden kodin ovet olleet aina avoinna ja avain löytyy.
Vasta nyt olen huomannut, ettei kaikilla asiat ole näin hyvin.
Miehelläni on vähättelevät vanhemmat joille heidän kotinsa ei ole poikansa koti enää.
Muistan kun ex mies tuli kännissä kotiin ja repi minua pitkin asuntoa ja huusi, lähdin silloin kävelemään vanhempieni luokse.
Aamulla heräsin siihen kun äiti tökki minua ja oli todella onnellinen, että olin keskellä yötä tullutkin kotiin yöksi.
Ei kysellyt sen enempää miksi ja vietin viikon kotona vanhempieni kanssa.
Sen jälkeen kerroin äidilleni mitä oli sattunut ja kävimme äidin kanssa hakemassa tavarani ja muutin kotiin.
Myös eräs yö (asuin toisella paikkakunnalla kuin vanhemmat) olimme juhlimassa ja minut äkkijätettiin yöllä (anoppi oli suostutellut poikansa eroamaan minusta), soitin vanhemmilleni ja itkin ja he ajoivat aamuyöstä hakemaan minut ja koirani.
Seuraavana päivänä haimme tavarani.
Olen niin kiitollinen vanhemmilleni, jotka ovat yölläkin valmiita heräämään ja ajamaan useamman sata kilometriä takiani.
Mieheni vanhemmat eivät sitä tee.
Vanhempani auttoivat minut takaisin raiteilleen (maksoivat takuu vuokrani, ostivat minulle puuttuvat huonekalut, antoivat omia astioita, ostivat minulle uudet kodinkoneet).
Tämän saman, mitä minun vanhempani ovat minulle antaneet, haluan antaa myös omille lapsilleni.
Ikuisen kodin ja rakkauden vaikka elämä miten heittelisi.
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei ap, miten keskustelu miehen kanssa meni?
Hei, ei olla vielä keskusteltu, pääsee vapaille muutaman päivän kuluttua. Tietää jo että meillä on totinen keskustelu edessä kunhan ensin kotiutuu ja lepää. Olen niin raivoissani tällä hetkellä että on varmaan hyvä ettei vielä päästä puhumaan. Puhelin laulaa vähän väliä, appivanhempien päässä näköjään iskenyt paniikki kun orjallinen viikkovierailu ei ole toteutunut tällä kertaa. Toivotin tervetulleeksi käymään meidän kotona, ei vastausta.
Pidä pää kylmänä! Tsemppiä!
Toivotaan parasta, että mies ymmärtää kantasi!
Mulla on tosi ristiriitasia tunteita anoppia kohtaan.
Anoppi on aina vähätellyt, mitätöinyt minua, yrittänyt manipuloida (minua sanomaan omana mielipiteenä anopin mielipiteen pojalleen, jos se sitten muuttaisi tämän mielen asiasta(tästäkin minulle suuttunut kun olin asiasta erimieltä, totesin, että mies saa omilla rahoillaan tehdä mitä haluaa)), tullut minun ja mieheni yhteiseen kotiin haukkumaan minua, rikkonut tahallaan omaisuuttani (koriste esineet, silmälasit, peilin), tonkinut henkilökohtaiset paperit läpi, vie nyt omaisuuttani kysymättä roskiin (säkillisen; vaatteita, latureita, tärkeitä papereita), avannut henkilökohtaisia kirjeitäni yms.
Nyt kun olen päässyt vihan ja raivon yli, olen miettinyt, että ehkä olen ansainnut anopin kaltoin kohtelun kun en ole halunnut olla anopin kanssa tekemisissä (juurikin edellä mainitun käytöksen takia) ja kun syyt joista anoppi on suuttunut olivat; muutimme kauemmas anopista, minulla ei ollut rahaa alkaa harrastamaan anopin kanssa mitään kallista, en ollut anopin kanssa samaa mieltä siitä, että marketti ruoka olisi koiralleni parempi vaihtoehto kuin kallis laadukas ruoka, yms.
Nyt kun kirjoitin syyt miksi anoppi ehkä on minulle vihainen niin tulipas tyhmä olo.
Olen ollut jo pitkään valmis antamaan anopille kaiken anteeksi, mutten ole varma.
Mutta silti koen, että olen syystä anopille vihainen, kun anoppi ei ole ikinä kertaakaan pyytänyt anteeksi omaa käytöstään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap olisiko sinun vanhemmista isovanhemmiksi jos muuttaisitte lähemmäs heitä? Lapselle olisi kyllä tärkeä että olis edes yhdet normaalit isovanhemmat. Mun lapsilla ei ole yksiäkään ja suru ja pettymys siitä on kova minulla itselläni. Appivanhemmat on samanlaiset kuin sulla eli niiden kanssa ei vasn pysty olemaan väleissä. Omissa vanhemmissa isä on juoppo ja väkivaltainen mt-hullu, sen kanssa ei turvallisuussyistä voi tavata. Äiti olis ok mutta isä kirltää äitiä pitämästä mitään yhteyttä lapsiin. Äiti nössykkö tottelee sitten hullua mielipuoli ukkoaan ja vapaaehtoisesti jäänyt pois lastensa ja lastenlasten elämästä.
Kyllä itketti kun kuopuksen ristiäisissä ei ollut yhtään isovanhempaa ja nyt kuopuksen ollessa kohta 2, yksikään isovanhemmista ei ole ikinä häntä nähnyt. Eivät jaksa/viitsi/halua.
Vierailija kirjoitti:
Ap olisiko sinun vanhemmista isovanhemmiksi jos muuttaisitte lähemmäs heitä? Lapselle olisi kyllä tärkeä että olis edes yhdet normaalit isovanhemmat. Mun lapsilla ei ole yksiäkään ja suru ja pettymys siitä on kova minulla itselläni. Appivanhemmat on samanlaiset kuin sulla eli niiden kanssa ei vasn pysty olemaan väleissä. Omissa vanhemmissa isä on juoppo ja väkivaltainen mt-hullu, sen kanssa ei turvallisuussyistä voi tavata. Äiti olis ok mutta isä kirltää äitiä pitämästä mitään yhteyttä lapsiin. Äiti nössykkö tottelee sitten hullua mielipuoli ukkoaan ja vapaaehtoisesti jäänyt pois lastensa ja lastenlasten elämästä.
Kyllä itketti kun kuopuksen ristiäisissä ei ollut yhtään isovanhempaa ja nyt kuopuksen ollessa kohta 2, yksikään isovanhemmista ei ole ikinä häntä nähnyt. Eivät jaksa/viitsi/halua.
Hei, meillä on kaikki täällä, työt ja harrastukset. Minun vanhempani ovat isovanhempina täysin päinvastaisia kuin appivanhemmat - siinä määrin että "jokainen hoitaa omansa" eli mitään suurta tukea ei heiltä ole saatavilla. Vaikkakin sekin olisi tätä tilannetta parempi. He kuitenkin kunnioittaisivat meitä vanhempina ja vaikkei hoitoapua olisikaan kuin pakkotilanteissa niin elämä olisi silti helpompaa. Mutta heidän takiaan koko elämän muuttaminen olisi ylimitoitettua "hyötyyn" nähden. Olen pahoillani tilanteestasi :( vanhojen ihmisten itsekkyydellä on nämä kaksi ääripäätä - joko lapsenlapsi halutaan omia tai vaihtoehtoisesti mitään kiinnostusta ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, kyllä ap:n tilanne näyttää vähän pahalta siinä mielessä että anopista kouliintuisi normaali. Ei taida onnistua, edes aika ei rauhoita.
Oman anopin kanssa jaksoin vääntää 15 vuotta, hyvin samanlainen kuin ap:n anoppi. Sitten viimein päätin että nyt riittää, ja ilmoitin anopille että nyt loppui jaksaminen, ala käyttäytymään jos haluat olla väleissä.
Anoppi veti maailmanluokan herneet nenään ja loukkaantui verisesti ja ylväästi napsautti välit poikki. Nyt kolme vuotta ollut taivaallinen rauha.
Mutta anopin riehunta ei loppunut, nyt keskittyy meidän haukkumiseen ja sättimiseen sukulaisille ja tutuille, tuntemattomatkin kelpaavat :) kaikesta syytetään miniää, joka on ”katkonut välit” ja ”kieltää tapaamasta lapsia” sekä ”kääntänyt pojan häntä vastaan”. Näinhän se justiinsa taisi mennä :)
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap olisiko sinun vanhemmista isovanhemmiksi jos muuttaisitte lähemmäs heitä? Lapselle olisi kyllä tärkeä että olis edes yhdet normaalit isovanhemmat. Mun lapsilla ei ole yksiäkään ja suru ja pettymys siitä on kova minulla itselläni. Appivanhemmat on samanlaiset kuin sulla eli niiden kanssa ei vasn pysty olemaan väleissä. Omissa vanhemmissa isä on juoppo ja väkivaltainen mt-hullu, sen kanssa ei turvallisuussyistä voi tavata. Äiti olis ok mutta isä kirltää äitiä pitämästä mitään yhteyttä lapsiin. Äiti nössykkö tottelee sitten hullua mielipuoli ukkoaan ja vapaaehtoisesti jäänyt pois lastensa ja lastenlasten elämästä.
Kyllä itketti kun kuopuksen ristiäisissä ei ollut yhtään isovanhempaa ja nyt kuopuksen ollessa kohta 2, yksikään isovanhemmista ei ole ikinä häntä nähnyt. Eivät jaksa/viitsi/halua.
Hei, meillä on kaikki täällä, työt ja harrastukset. Minun vanhempani ovat isovanhempina täysin päinvastaisia kuin appivanhemmat - siinä määrin että "jokainen hoitaa omansa" eli mitään suurta tukea ei heiltä ole saatavilla. Vaikkakin sekin olisi tätä tilannetta parempi. He kuitenkin kunnioittaisivat meitä vanhempina ja vaikkei hoitoapua olisikaan kuin pakkotilanteissa niin elämä olisi silti helpompaa. Mutta heidän takiaan koko elämän muuttaminen olisi ylimitoitettua "hyötyyn" nähden. Olen pahoillani tilanteestasi :( vanhojen ihmisten itsekkyydellä on nämä kaksi ääripäätä - joko lapsenlapsi halutaan omia tai vaihtoehtoisesti mitään kiinnostusta ei ole.
Joskus paras ratkaisu on asua kokonaan eri kaupungissa. Omien häirikkövanhempieni ja tunnevammaisten appivanhempien kanssa ei voi asua lyhyellä turvavälillä samassa pitäjässä. Nyt asumme ”puolimatkassa”, appiksiin matkaa 170km ja omiin vanhempiin 240km. Omiin vanhempiin saisi olla kyllä mieluummin tuhansia kilometrejä väliä, mutta siedettävää ja rauhallista on elämä nyt, kun kummatkaan ei huohota niskassa.
Jos olis hyvät isovanhemmat niin sit voisi asua samallakin paikkakunnalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä mummo päätti muuttaa lähemmäs. Asuu nyt kuuden minuutin bussimatkan päässä. Kuristaa kurkusta pelkkä ajatuskin.
Vierailija kirjoitti:
Joo, kyllä ap:n tilanne näyttää vähän pahalta siinä mielessä että anopista kouliintuisi normaali. Ei taida onnistua, edes aika ei rauhoita.
Oman anopin kanssa jaksoin vääntää 15 vuotta, hyvin samanlainen kuin ap:n anoppi. Sitten viimein päätin että nyt riittää, ja ilmoitin anopille että nyt loppui jaksaminen, ala käyttäytymään jos haluat olla väleissä.
Anoppi veti maailmanluokan herneet nenään ja loukkaantui verisesti ja ylväästi napsautti välit poikki. Nyt kolme vuotta ollut taivaallinen rauha.
Mutta anopin riehunta ei loppunut, nyt keskittyy meidän haukkumiseen ja sättimiseen sukulaisille ja tutuille, tuntemattomatkin kelpaavat :) kaikesta syytetään miniää, joka on ”katkonut välit” ja ”kieltää tapaamasta lapsia” sekä ”kääntänyt pojan häntä vastaan”. Näinhän se justiinsa taisi mennä :)
Minusta tuntuu samalta. Erityisen ongelmallista tässä on se, että anoppi kyllä tunnistaa veemäisen käytöksenä koska esimerkiksi ristiäisissä (minun vanhemmat paikalla) oli täysin eri meininki. Appiukolle ja minun miehelle aivan takuulla markkinoi toimintansa "rakkautena". Tosin viimeaikoina appiukko on alkanut käyttäytyä täysin eri tavoin kun anoppi ei ole paikalla. Anopin ollessa läsnä hän JANKUTTAA niin kuin auktoriteetti "anna vauva mummon syliin, anna vauva, kyllä sekin haluaa mummon tykö". Eli anoppi aivan varmasti ruikuttaa hänelle tästä asiasta ja olettaa että kyllähän miniä tottelee appiukon sanaa.
Puhelimeen tulee viestejä 5 min välein. Siellä kiristellään nyt hampaita kun en ole tänään ajanut kiltisti sinne ja istu sohvalla hiljaa kun anoppi juoksee ulkona vauvan kanssa, "mummon ja vauvan ihan omia juttuja".
Viimeisin viesti: Mitä mussukka söi päiväruoaksi? Moneltas ajatte? Ei ole varmaan tänään sitten kiire kotiin kun niin myöhään tulette? :)"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä mummo päätti muuttaa lähemmäs. Asuu nyt kuuden minuutin bussimatkan päässä. Kuristaa kurkusta pelkkä ajatuskin.
Mun ja anopin asuntojen välissä oli pelkkä puisto.
Lapsen kanssa oli aina mukava ruoan jälkeen mennä sinne kun kappas kummaa, anoppi sattui aina samaan aikaan sinne.
2kk asuttiin siinä ja muutettiin 30kilometriä kauemmas oman rauhan toivossa.
Anoppi häiriköi niin pitkään, että välit katkaistiin ja nyt mustamaalaa minua koko suvulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä mummo päätti muuttaa lähemmäs. Asuu nyt kuuden minuutin bussimatkan päässä. Kuristaa kurkusta pelkkä ajatuskin.
Mun ja anopin asuntojen välissä oli pelkkä puisto.
Lapsen kanssa oli aina mukava ruoan jälkeen mennä sinne kun kappas kummaa, anoppi sattui aina samaan aikaan sinne.
2kk asuttiin siinä ja muutettiin 30kilometriä kauemmas oman rauhan toivossa.
Anoppi häiriköi niin pitkään, että välit katkaistiin ja nyt mustamaalaa minua koko suvulle.
Sama odottaa minuakin. Minusta tehdään hullu jonka takia anoppi masentuu yms. Hänhän on niin hyvä lasten kanssa, niin reipas ja kiva mummo.
Mietin vain edelleen että miten voi aikuinen ihminen olla noin vallanhimoinen että tuhoaa nuoren perheen. Mikä saa tuntemaan tuollaista ylivertaisuutta lapsenlapsen äitiä kohtaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppini on siitä hauska, että haukkuu minua huonoksi äidiksi ja vanhempiani huonoiksi, vaikka todellisuudessa, ei itse ole koskaan ollut läsnä lapsiensa elämässä.
Anoppi aina vain vähättelee, mitätöi ja haukkuu muita (omia lapsiaan myös).
Ja sitten leikkii niin jeesusta olemalla "hyvä" ja "parempi ihminen" kuin muut.
Oma anoppini on "täydellisyyden perikuva".
Ei koskaan tee mitään väärää, ei koskaan omasta mielestä ole anteeksi pyydettävää, omat lapset on parhaita (vain jos ovat anopin puolella, muuten ovat hirveitä äidin kiusaajia ja se huonopuoli on sitten tullut appiukon suvulta), aina haukkuu kaikkia, omii muiden lapset (ihan kirjaimellisesti, väittää mieheni veljen miniää hirviö äidiksi, eikä välillä suostu antamaan lasta vaan saattaa yhtäkkiä päättää, että lapsi onkin koko viikonlopun hänellä), jostain syystä ajattelee, että hänellä on enemmän oikeuksia lapseen kuin lapsen äidillä.
En ole ikinä kuullut, että anoppi sanoisi kenestäkään mitään positiivista.
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, kyllä ap:n tilanne näyttää vähän pahalta siinä mielessä että anopista kouliintuisi normaali. Ei taida onnistua, edes aika ei rauhoita.
Oman anopin kanssa jaksoin vääntää 15 vuotta, hyvin samanlainen kuin ap:n anoppi. Sitten viimein päätin että nyt riittää, ja ilmoitin anopille että nyt loppui jaksaminen, ala käyttäytymään jos haluat olla väleissä.
Anoppi veti maailmanluokan herneet nenään ja loukkaantui verisesti ja ylväästi napsautti välit poikki. Nyt kolme vuotta ollut taivaallinen rauha.
Mutta anopin riehunta ei loppunut, nyt keskittyy meidän haukkumiseen ja sättimiseen sukulaisille ja tutuille, tuntemattomatkin kelpaavat :) kaikesta syytetään miniää, joka on ”katkonut välit” ja ”kieltää tapaamasta lapsia” sekä ”kääntänyt pojan häntä vastaan”. Näinhän se justiinsa taisi mennä :)Minusta tuntuu samalta. Erityisen ongelmallista tässä on se, että anoppi kyllä tunnistaa veemäisen käytöksenä koska esimerkiksi ristiäisissä (minun vanhemmat paikalla) oli täysin eri meininki. Appiukolle ja minun miehelle aivan takuulla markkinoi toimintansa "rakkautena". Tosin viimeaikoina appiukko on alkanut käyttäytyä täysin eri tavoin kun anoppi ei ole paikalla. Anopin ollessa läsnä hän JANKUTTAA niin kuin auktoriteetti "anna vauva mummon syliin, anna vauva, kyllä sekin haluaa mummon tykö". Eli anoppi aivan varmasti ruikuttaa hänelle tästä asiasta ja olettaa että kyllähän miniä tottelee appiukon sanaa.
Puhelimeen tulee viestejä 5 min välein. Siellä kiristellään nyt hampaita kun en ole tänään ajanut kiltisti sinne ja istu sohvalla hiljaa kun anoppi juoksee ulkona vauvan kanssa, "mummon ja vauvan ihan omia juttuja".
Viimeisin viesti: Mitä mussukka söi päiväruoaksi? Moneltas ajatte? Ei ole varmaan tänään sitten kiire kotiin kun niin myöhään tulette? :)"
Ap: laitteleeko sun vanhemmat jatkuvasti viestejä miehelles? Soitteleeko ne miehellesi? Vastaako mies yhteydenpidosta vanhempiisi?
Aivan niin. Yhteydenpidosta vastaa se kenen vanhemmat on kyseessä. Miksi suostut että yhteydenpito miehen vanhempiin on sun vastuulla? Nuo soittelut ja viestit kuuluu miehelle. Ei sulle. Lopeta heti anopin viestintäkanavana oleminen ja siirrä miehellesi. Anopin viestit forwardoit miehelle ja hän vastaa. Sanot anopille että miehelle soitetaan aina ensin.
Meillä kunpikin hoitaa kommunikoinnin omaan sukuun, en ikinä suostuis tuohon mitä ap nyt tekee.
Todellakin kummankin puolison tulee itse hoitaa suhteet omaan sukuunsa ja vanhempiinsa!. Satunnaisesti on ok jos anoppi soittaa suoraan mulle, mutta muuten kaikki yhteydenpito, vierailuista sopimiset sun muut aina miehen kautta. Mies hoitakoon oman äitinsä puhelut ja minä oman äitini.
Joissain suvussa on tapana tuo ”naiset hoitaa ihmissuhteet”. Alkuun anoppi yritti juuri mulle soitot, viestit ja Pirjo-tädin synttärilahjan rahakeräykset. Mutta nopeasti sanoin että miehen kanssa sovittiin että yhteydenotot ensin miehelle aina.
Ei kai ap nyt vaan ole ajamassa sinne anoppilaan?
Nyt kuule pysy vahvana ja periksi et anna.
Alue: Aihe vapaa
Hei ap, miten keskustelu miehen kanssa meni?