Lue keskustelun säännöt.
Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(
hjälp
27.08.2018 |
Minä ja mieheni olemme alle kolmekymppisiä vanhempia puolivuotiaalle vauvalle. Eletään normaalia elämää eikä mitään arjenhallinnan ongelmia tms. ole. (Eli isovanhemmilla ei ole syytä huoleen) Olemme naimisissa ja etsineet omistusasuntoa. Nyt asunnonetsintä on vähän jäissä, kuin sanattomasta sopimuksesta. Minun ja miehen välit ovat tulehtuneet, olen pahasti stressaantunut enkä pysty nukkumaan kunnolla. Joudun välillä "psyykkaamaan" itseäni näkemään vauvan omana, rakkaana vauvanani, jolle minä olen maailman tärkein ihminen juuri nyt. Syy siihen psyykkaamiseen on tässä:
- Anoppi sekosi vauvastamme heti alussa jo. Olin hormonipäissäni, täysin tuore äiti, en osannut puolustautua. Hän otti lapsen minulta ja lähti näkyvistä vauvan kanssa. Ei palauttanut edes itkevää vauvaa minulle. Ei ole vieläkään KERTAAKAAN antanut lasta syliini - olen joutunut *ottamaan* vauvan esim. kotiin lähtiessä. Anoppi kutsuu minua ainoastaan etunimelläni vauvalle, ei IKINÄ kutsu äidiksi :( Mies nähnyt tätä käytöstä koko ajan, ei näe ongelmaa. Sanoi ettei "halua pahoittaa kenenkään mieltä" - minun mielelläni ei ole väliä.
- Appivanhemmat sanoivat silloin kun vauva oli 1kk että nyt on aika jättää yöhoitoon. "Meidän luona on vauvan hyvä olla". En tietenkään antanut enkä pysty antamaan pitkään aikaan. "Vitsailevat" joka kerta täällä käydessään että mepä otetaankin vauva nyt meille. Tiedän, että kyseessä ei ole puhdas vitsi vaan kokeilevat kepillä jäätä. Minusta tuntuu että he pitävät itseään parempina vauvalle kuin vauvan omat vanhemmat - hyvä hoitaja tukee vauvan suhdetta vanhempiin lyttäämisen sijaan?
- Appiukko sanoi kaikkien kuullen kerran kun lähdin heiltä vauvan kanssa iltatoimiin kotiin, että "ei se *vauvan nimi* tarvitse sinua mihinkään, lähde sinä yksin kotiin kyllä vauva voisi jäädä tänne". Mieheni seisoi vieressä, ei sanonut mitään. Luottamus särähti osittain rikki tuossa tilanteessa.
- Vauvan kanssa on saatava olla ilman minua. Muuta ei lasketa vauvan kanssa olemiseksi. "pitää tottua mummoon ja ukkiin". Väkisin lähtevät pois näköpiiristä, kävelemään ulos vauva sylissä yms. joka kerta kun siellä käydään. Meidän luona eivät kylästele vaan aina on käytävä heillä vaikka täysin terveet, työelämässä olevat keski-ikäiset kyseessä. Vähintään kerran viikossa pitäisi ajaa 50km suuntaansa heille, muuteen tulee harkittua marttyyrin itkua miehen puhelimeen viestien muodossa. "Äidillä on niin ikävä vauvaa", saattaa mies sanoa kun näitä viestejä tulee.
- Jos alkaisimme johonkin taloprojektiin nyt niin se olisi miehen, appiukon ja anopin projekti. Minä kelpaisin sinne raksatöihin koska vauvahan voisi olla silloin anopilla. Haluaisin niin kovasti pois tästä pienestä luukusta jossa nyt asumme mutta pelkään joutuvani kurkkua myöten suohon jos sitoudun taloasioihin nyt.
Tätä ei voinut mitenkään aavistaa ennen lapsen syntymää. Käytös muuttui täysin ja mies taantui. Minun tavoilleni hoitaa vauvaa naureskellaan väheksyvästi ja esimerkiksi toiveeni välttää suubakteerien joutumista vauvan suuhun karieksen takia (eli ei yletöntä naaman suukottelua) on nyt miehen puolen suvun yleinen vitsi. Vauvan kasvot ovat siis märät kuolasta anopin jäljiltä ja hän vain naurahti ja pyöräytti silmiään kun pyysin pusuttelemaan muualle kuin suun ympäristöön.
Vauva tuntuu näiden juttujen jälkeen jotenkin vieraalta ja vatsaani vääntää epävarmuus. Se on tässä kaikkein pahinta.
Kommentit (2146)
Tsemppiä sinulle alkuperäinen. Ole vahva ja luota itseesi. Vedä ne rajat nyt, tai myöhemmin se voi olla vielä vaikeampaa. Pieni tauko appivanhempien näkemisessä voisi olla paikallaan nyt. Ei sinne ole mikään pakko viikottain mennä käymään. Kun sitten näette, avaa rohkeasti suusi ja pidä puolesi. Rakennusprojekti ei kuulosta hyvältä, jos se tarkoittaa tiivistä yhteiseloa heidän kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olipas virkistävä lukea näitä ja huomata itse tehneensä oikean ratkaisun kun ollaan pidetty väliä anoppiin. Mies ei yhtään jaksa äitiään monia mielestä vanhin lapsemme on lähes Jeesus, mutta nuorinta ei noteeraa ollenkaan.
Anoppi kiukuttelee ja sitten väittää mustaa valkoiseksi, on todella epäreilu pojalleen. Kyseenalaistaa tämän isyyttä, haukkuu ja arvostelee. Jaksaisin ehkä paremmin jos arvostelisi minua mutta että omaa poikaansa.
Tosin mieheni kyllä on tehnyt selväksi ettei moista kuuntele, samoin minä.
Kilahti ihan täysin kun ei pistetty välejä poikki miehen isäpuoleen heidän erotessa ( hän on aina ollut lapsillemme pappa ), sanoin tyttärelleen keskenmenon jälkeen että toivoi että nämä olisi tehneet vaan yhden lapsen.
No nuo muut lapset on tekemisisissä, mutta me harvakseltaan.
Yritti kesällä syyllistää kun ei käydä, vaikka tietää että yritykseni vie kesäisin aikani ja muu aika lomailtiin perheen kesken.
Ihan pienellä rahalla en viettäisi lomaani hänen kanssa ja luojan kiitos mies on samalla linjalla.
Pitäkää puolenne ja jäädyttää välit, ketään ei pidä päästää perheen väliin.
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä keneltäkään tota vauvan omimista. Kun itse menen katsomaan ystävien tai sukulaisten vauvoja, ihailen ja huokailen kaukaa. En halua tungetella. Ekan lapsen kanssa erityisesti se koko vauva on niin uusi ja ihana juttu, ettei muuta tekisikään kuin nuuhkuttelisi vauvaa. En siis halua mennä kenenkään kuplaa rikkomaan ja mahdollisesti häiritsemään imetyksen onnistumista.
Mulla on omia lapsia, kuten jokaisella anopillakin on, joten olen pitänyt vauvoja sylissäni, ei se ole oleellista kun menen vauvaperheeseen vierailulle. Haluan nähdä sen onnen ja ilon. Tietenkin vauvan syliini otan, jos tuore äiti haluaa vaikka vessaan mennä.
Muutenkaan se "voin tulla pitämään vauvaa sylissä, niin saat tehdä omia juttuja", ei ole mielestäni auttamista. Enemmän auttaa uutta äitiä ja vauvaperhettä jos vaikka keittää kahvit ja tuo pullat tullessaan.
Minä yleensä vien aina syötävää, autan vaikka viikkaamaan pyykit, imuroin tai piirrän vanhemman lapsen kanssa, jotta äiti voi imettää/nukahtaa rauhassa ja laitan ennen vauvaperheeseen menoa viestin että pakko käydä kaupasta hakemassa kotiin vessapaperia, tarviiko teille tuoda maitoa, kahvia tms.Vauvaperheessä tärkeimmät ihmiset ovat vauva, vauvan vanhemmat ja mahdolliset vanhemmat sisarukset. Muut ovat ulkopuolella, vaikka tärkeitä ja rakkaita mahdollisesti, mutta silti eivät ole ydinperhettä eivätkä voi sanella miten aikuiset ihmiset lapsiaan hoitavat.
Maksaisin sinunlaisesta ihmisestä anoppinani vaikka oikean käteni.
Minä myisin sieluni saatanalle. Itsellä ei ole vielä lapsia, mutta pelkään samalaisten skenaarioiden, kuten ap:n tapauksessa, tapahtuvan kun saan lapsia. AP:lle paljon tsemppiä!
Täällä keskustelee tulevat anopit. Sama kaava jatkuu sukupolvesta toiseen. Vuoronne koittaa.
Vierailija kirjoitti:
Täällä keskustelee tulevat anopit. Sama kaava jatkuu sukupolvesta toiseen. Vuoronne koittaa.
Ei koita, sillä olen oppinut niin paljon anoppini käytöksestä minua kohtaan. Itse taidat olla katkeroitunut anoppi, joka ei saa tavata lapsenlapsiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä keskustelee tulevat anopit. Sama kaava jatkuu sukupolvesta toiseen. Vuoronne koittaa.
Paljastit juuri että olet katkera anoppi joka ei saanut tahtoaan läpi miniän perheessä. Sinulle anoppius on synonyymi kusipäiselle käytökselle. Toivottavasti on mukavat vanhuuden päivät :)
Itse odotan jo nyt sitä aikaa elämässäni jolloin saisin olla jollekin nuorelle naiselle anoppi. Tiedän tarkalleen mitä teen ja mitä jätän tekemättä. Tuleva miniäni on samanarvoinen ihminen kanssani, aina. Minä kunnioitan poikani valintaa ja ASTUN SIVUUN! Minut saa ja pitää kivittää mikäli sekoan ja alan päsmäröimään. Onko mitään säälittävämpää kuin omalle käytökselleen sokeutunut, paskantärkeä vanha akka?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja miten et ole lähtenyt omien vanhempiesi luokse pidemmäksi aikaa jos asuvat kaukana ja miehesi on reissuhommissa? Sen kun lähdet, anoppi saa luvan pärjätä ilman vauvaasi muutaman viikon ja miehesi voi varmaan tulla osaksi aikaa mukaan sitten kun on vapaalla. .
Kaikilla ei ole lämpimiä rakastavia ja elämässä tukevia vanhempia joiden luokse voisi mennä, itselläkään ei ole. Jos hädässä pyytäisin apua vanhemmilta niin saisin vartumaiset ivalliset pilkkanaurut ja saatesanat siitäs sait, ihan oikein sulle.
Mulla on ihan sama tilanne kuin aplla eli hirviö appivanhemmat, ja omat vanhemmat eivät tue eikä välitä mitenkään, käytännössä välejä ei ole lainkaan. Mullakaan ei olis turvapaikkaa mihin paeta, ei ole koskaan ollutkaan.
Mulla on vanhempien luona oma huonekkin vielä olemassa sitä varten, että jos tahdon tulla kotiin yöksi, samoin veljelläni.
Ja on avainkin vanhempien luokse, että jos he eivät ole kotona.
Harmi, ettei kaikilla ole tälläisiä vanhempia.
Ei ole kaikilla samanlaisia vanhempia.
Mun ja sisareni on pitänyt antaa avain takaisin. Äitini mielestä ei ole kiva, että "toisten kotiin on avaimet, ja niillä voidaan tulla sisään, jos ei talon väki ( eli äitini) ole kotona."
Voit varmaan arvata, ettei oo hirveen tervetullut olo äitini luokse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä keskustelee tulevat anopit. Sama kaava jatkuu sukupolvesta toiseen. Vuoronne koittaa.
Paljastit juuri että olet katkera anoppi joka ei saanut tahtoaan läpi miniän perheessä. Sinulle anoppius on synonyymi kusipäiselle käytökselle. Toivottavasti on mukavat vanhuuden päivät :)
Itse odotan jo nyt sitä aikaa elämässäni jolloin saisin olla jollekin nuorelle naiselle anoppi. Tiedän tarkalleen mitä teen ja mitä jätän tekemättä. Tuleva miniäni on samanarvoinen ihminen kanssani, aina. Minä kunnioitan poikani valintaa ja ASTUN SIVUUN! Minut saa ja pitää kivittää mikäli sekoan ja alan päsmäröimään. Onko mitään säälittävämpää kuin omalle käytökselleen sokeutunut, paskantärkeä vanha akka?
Aamen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja miten et ole lähtenyt omien vanhempiesi luokse pidemmäksi aikaa jos asuvat kaukana ja miehesi on reissuhommissa? Sen kun lähdet, anoppi saa luvan pärjätä ilman vauvaasi muutaman viikon ja miehesi voi varmaan tulla osaksi aikaa mukaan sitten kun on vapaalla. .
Kaikilla ei ole lämpimiä rakastavia ja elämässä tukevia vanhempia joiden luokse voisi mennä, itselläkään ei ole. Jos hädässä pyytäisin apua vanhemmilta niin saisin vartumaiset ivalliset pilkkanaurut ja saatesanat siitäs sait, ihan oikein sulle.
Mulla on ihan sama tilanne kuin aplla eli hirviö appivanhemmat, ja omat vanhemmat eivät tue eikä välitä mitenkään, käytännössä välejä ei ole lainkaan. Mullakaan ei olis turvapaikkaa mihin paeta, ei ole koskaan ollutkaan.
Mulla on vanhempien luona oma huonekkin vielä olemassa sitä varten, että jos tahdon tulla kotiin yöksi, samoin veljelläni.
Ja on avainkin vanhempien luokse, että jos he eivät ole kotona.
Harmi, ettei kaikilla ole tälläisiä vanhempia.Ei ole kaikilla samanlaisia vanhempia.
Mun ja sisareni on pitänyt antaa avain takaisin. Äitini mielestä ei ole kiva, että "toisten kotiin on avaimet, ja niillä voidaan tulla sisään, jos ei talon väki ( eli äitini) ole kotona."
Voit varmaan arvata, ettei oo hirveen tervetullut olo äitini luokse.
Minullekin on vanhempien osalta tehty kotoa muuttamisen (16v.) jälkeen selväksi että siellä voi "tulla käymään". Olla _vieraana_. Eikä siinä mitään, en ole ikinä ajatellut että asian pitäisi olla toisin. Mutta voin vain kuvitella miten lämmin tunne on esim. nuorella aikuisella jolla on vielä oma huone vanhempien kotona ja aina tervetullut lapsuudenkotiin. Se on todella suuri asia ja ihana ele vanhemmilta. Oikea turvapaikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja miten et ole lähtenyt omien vanhempiesi luokse pidemmäksi aikaa jos asuvat kaukana ja miehesi on reissuhommissa? Sen kun lähdet, anoppi saa luvan pärjätä ilman vauvaasi muutaman viikon ja miehesi voi varmaan tulla osaksi aikaa mukaan sitten kun on vapaalla. .
Kaikilla ei ole lämpimiä rakastavia ja elämässä tukevia vanhempia joiden luokse voisi mennä, itselläkään ei ole. Jos hädässä pyytäisin apua vanhemmilta niin saisin vartumaiset ivalliset pilkkanaurut ja saatesanat siitäs sait, ihan oikein sulle.
Mulla on ihan sama tilanne kuin aplla eli hirviö appivanhemmat, ja omat vanhemmat eivät tue eikä välitä mitenkään, käytännössä välejä ei ole lainkaan. Mullakaan ei olis turvapaikkaa mihin paeta, ei ole koskaan ollutkaan.
Mulla on vanhempien luona oma huonekkin vielä olemassa sitä varten, että jos tahdon tulla kotiin yöksi, samoin veljelläni.
Ja on avainkin vanhempien luokse, että jos he eivät ole kotona.
Harmi, ettei kaikilla ole tälläisiä vanhempia.Ei ole kaikilla samanlaisia vanhempia.
Mun ja sisareni on pitänyt antaa avain takaisin. Äitini mielestä ei ole kiva, että "toisten kotiin on avaimet, ja niillä voidaan tulla sisään, jos ei talon väki ( eli äitini) ole kotona."
Voit varmaan arvata, ettei oo hirveen tervetullut olo äitini luokse.
Minullekin on vanhempien osalta tehty kotoa muuttamisen (16v.) jälkeen selväksi että siellä voi "tulla käymään". Olla _vieraana_. Eikä siinä mitään, en ole ikinä ajatellut että asian pitäisi olla toisin. Mutta voin vain kuvitella miten lämmin tunne on esim. nuorella aikuisella jolla on vielä oma huone vanhempien kotona ja aina tervetullut lapsuudenkotiin. Se on todella suuri asia ja ihana ele vanhemmilta. Oikea turvapaikka.
Sanos muuta. Olen se, jolle lähtösanoiksi sanottiin että ”missään ei sitten sua auteta ja takasin sua ei tänne oteta”. Vanhemmat eivät halua perhettämme edes päiväkylään. Hädän hetkellä eivät edes yöksi majoittaisi. Ikinä eivät ole auttaneet missään. Aina vain on ilkuttu ja ivattu, vaikka olen ollut aina kiltti, mukautuva ja miellyttämishaluinen lapsi.
Yhdessä äärimmäisessä hädässä -koski lapseni terveyttä - epätoivoisena kerran pyysin apua. Tuli vittumainen naurahdus ja vastaus että ”koita nyt vaan selvitä itse, mehän sanottiin että missään ei auteta.”. Oli oikeasti todella vaikea tilanne, naspuri pelasti silloin hädästä (eli välitti minusta enemmän kuin omat vanhempani).
Sanomatta selvää että lastenlapset ei kiinnosta, eivät tapaa ollenkaan eivätkä halua muutenkaan pitää yhteyttä.
Oiva esimerkki, että kaikkien ei pitäisi tehdä lapsia. Eivät hoivanneet ja välittäneet minusta lapsenakaan - ja nyt ei sitäkään vähää aikuisena. Toivottavasti helvetissä on joku siipi paskoillevitsekkäille vanhemmille ja isovanhemmille olemassa.
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja miten et ole lähtenyt omien vanhempiesi luokse pidemmäksi aikaa jos asuvat kaukana ja miehesi on reissuhommissa? Sen kun lähdet, anoppi saa luvan pärjätä ilman vauvaasi muutaman viikon ja miehesi voi varmaan tulla osaksi aikaa mukaan sitten kun on vapaalla. .
Kaikilla ei ole lämpimiä rakastavia ja elämässä tukevia vanhempia joiden luokse voisi mennä, itselläkään ei ole. Jos hädässä pyytäisin apua vanhemmilta niin saisin vartumaiset ivalliset pilkkanaurut ja saatesanat siitäs sait, ihan oikein sulle.
Mulla on ihan sama tilanne kuin aplla eli hirviö appivanhemmat, ja omat vanhemmat eivät tue eikä välitä mitenkään, käytännössä välejä ei ole lainkaan. Mullakaan ei olis turvapaikkaa mihin paeta, ei ole koskaan ollutkaan.
Mulla on vanhempien luona oma huonekkin vielä olemassa sitä varten, että jos tahdon tulla kotiin yöksi, samoin veljelläni.
Ja on avainkin vanhempien luokse, että jos he eivät ole kotona.
Harmi, ettei kaikilla ole tälläisiä vanhempia.Ei ole kaikilla samanlaisia vanhempia.
Mun ja sisareni on pitänyt antaa avain takaisin. Äitini mielestä ei ole kiva, että "toisten kotiin on avaimet, ja niillä voidaan tulla sisään, jos ei talon väki ( eli äitini) ole kotona."
Voit varmaan arvata, ettei oo hirveen tervetullut olo äitini luokse.
Minullekin on vanhempien osalta tehty kotoa muuttamisen (16v.) jälkeen selväksi että siellä voi "tulla käymään". Olla _vieraana_. Eikä siinä mitään, en ole ikinä ajatellut että asian pitäisi olla toisin. Mutta voin vain kuvitella miten lämmin tunne on esim. nuorella aikuisella jolla on vielä oma huone vanhempien kotona ja aina tervetullut lapsuudenkotiin. Se on todella suuri asia ja ihana ele vanhemmilta. Oikea turvapaikka.
Sanos muuta. Olen se, jolle lähtösanoiksi sanottiin että ”missään ei sitten sua auteta ja takasin sua ei tänne oteta”. Vanhemmat eivät halua perhettämme edes päiväkylään. Hädän hetkellä eivät edes yöksi majoittaisi. Ikinä eivät ole auttaneet missään. Aina vain on ilkuttu ja ivattu, vaikka olen ollut aina kiltti, mukautuva ja miellyttämishaluinen lapsi.
Yhdessä äärimmäisessä hädässä -koski lapseni terveyttä - epätoivoisena kerran pyysin apua. Tuli vittumainen naurahdus ja vastaus että ”koita nyt vaan selvitä itse, mehän sanottiin että missään ei auteta.”. Oli oikeasti todella vaikea tilanne, naspuri pelasti silloin hädästä (eli välitti minusta enemmän kuin omat vanhempani).
Sanomatta selvää että lastenlapset ei kiinnosta, eivät tapaa ollenkaan eivätkä halua muutenkaan pitää yhteyttä.Oiva esimerkki, että kaikkien ei pitäisi tehdä lapsia. Eivät hoivanneet ja välittäneet minusta lapsenakaan - ja nyt ei sitäkään vähää aikuisena. Toivottavasti helvetissä on joku siipi paskoillevitsekkäille vanhemmille ja isovanhemmille olemassa.
Olen todella pahoillani. Vanhana ja vapisevana se mieli yleensä muuttuu, mutta silloin paluuta ei enää ole. Tuollaisille vanhemmille se on minusta oikein - heidän tärkein tehtävänsä tämän maan päällä oli sinun huolehtimisesi ja vaalimisesi avuttomana, viattomana lapsena. He ovat pian avuttomia vanhuksia mutta eivät viattomia. Onneksi sinulla on omat lapset ja rakkautta ympärilläsi nyt :)!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja miten et ole lähtenyt omien vanhempiesi luokse pidemmäksi aikaa jos asuvat kaukana ja miehesi on reissuhommissa? Sen kun lähdet, anoppi saa luvan pärjätä ilman vauvaasi muutaman viikon ja miehesi voi varmaan tulla osaksi aikaa mukaan sitten kun on vapaalla. .
Kaikilla ei ole lämpimiä rakastavia ja elämässä tukevia vanhempia joiden luokse voisi mennä, itselläkään ei ole. Jos hädässä pyytäisin apua vanhemmilta niin saisin vartumaiset ivalliset pilkkanaurut ja saatesanat siitäs sait, ihan oikein sulle.
Mulla on ihan sama tilanne kuin aplla eli hirviö appivanhemmat, ja omat vanhemmat eivät tue eikä välitä mitenkään, käytännössä välejä ei ole lainkaan. Mullakaan ei olis turvapaikkaa mihin paeta, ei ole koskaan ollutkaan.
Mulla on vanhempien luona oma huonekkin vielä olemassa sitä varten, että jos tahdon tulla kotiin yöksi, samoin veljelläni.
Ja on avainkin vanhempien luokse, että jos he eivät ole kotona.
Harmi, ettei kaikilla ole tälläisiä vanhempia.Ei ole kaikilla samanlaisia vanhempia.
Mun ja sisareni on pitänyt antaa avain takaisin. Äitini mielestä ei ole kiva, että "toisten kotiin on avaimet, ja niillä voidaan tulla sisään, jos ei talon väki ( eli äitini) ole kotona."
Voit varmaan arvata, ettei oo hirveen tervetullut olo äitini luokse.
Minullekin on vanhempien osalta tehty kotoa muuttamisen (16v.) jälkeen selväksi että siellä voi "tulla käymään". Olla _vieraana_. Eikä siinä mitään, en ole ikinä ajatellut että asian pitäisi olla toisin. Mutta voin vain kuvitella miten lämmin tunne on esim. nuorella aikuisella jolla on vielä oma huone vanhempien kotona ja aina tervetullut lapsuudenkotiin. Se on todella suuri asia ja ihana ele vanhemmilta. Oikea turvapaikka.
Sanos muuta. Olen se, jolle lähtösanoiksi sanottiin että ”missään ei sitten sua auteta ja takasin sua ei tänne oteta”. Vanhemmat eivät halua perhettämme edes päiväkylään. Hädän hetkellä eivät edes yöksi majoittaisi. Ikinä eivät ole auttaneet missään. Aina vain on ilkuttu ja ivattu, vaikka olen ollut aina kiltti, mukautuva ja miellyttämishaluinen lapsi.
Yhdessä äärimmäisessä hädässä -koski lapseni terveyttä - epätoivoisena kerran pyysin apua. Tuli vittumainen naurahdus ja vastaus että ”koita nyt vaan selvitä itse, mehän sanottiin että missään ei auteta.”. Oli oikeasti todella vaikea tilanne, naspuri pelasti silloin hädästä (eli välitti minusta enemmän kuin omat vanhempani).
Sanomatta selvää että lastenlapset ei kiinnosta, eivät tapaa ollenkaan eivätkä halua muutenkaan pitää yhteyttä.Oiva esimerkki, että kaikkien ei pitäisi tehdä lapsia. Eivät hoivanneet ja välittäneet minusta lapsenakaan - ja nyt ei sitäkään vähää aikuisena. Toivottavasti helvetissä on joku siipi paskoillevitsekkäille vanhemmille ja isovanhemmille olemassa.
Tuli paha mieli puolestasi. Minulla on oma huone vanhempieni luona, vaikka olen 28-vuotias, talo on tosin iso, ja opiskelijakämppäni pieni. Äiti myös aina muistuttaa, että _kotiin_ saa tulla, oli tilanne mikä hyvänsä.
Joko tämä keskustelu on ilta-sanomissa? ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joko tämä keskustelu on ilta-sanomissa? ;)
Toivottavasti sitte anopit lukisi sen ja ottaisivat oppia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja miten et ole lähtenyt omien vanhempiesi luokse pidemmäksi aikaa jos asuvat kaukana ja miehesi on reissuhommissa? Sen kun lähdet, anoppi saa luvan pärjätä ilman vauvaasi muutaman viikon ja miehesi voi varmaan tulla osaksi aikaa mukaan sitten kun on vapaalla. .
Kaikilla ei ole lämpimiä rakastavia ja elämässä tukevia vanhempia joiden luokse voisi mennä, itselläkään ei ole. Jos hädässä pyytäisin apua vanhemmilta niin saisin vartumaiset ivalliset pilkkanaurut ja saatesanat siitäs sait, ihan oikein sulle.
Mulla on ihan sama tilanne kuin aplla eli hirviö appivanhemmat, ja omat vanhemmat eivät tue eikä välitä mitenkään, käytännössä välejä ei ole lainkaan. Mullakaan ei olis turvapaikkaa mihin paeta, ei ole koskaan ollutkaan.
Mulla on vanhempien luona oma huonekkin vielä olemassa sitä varten, että jos tahdon tulla kotiin yöksi, samoin veljelläni.
Ja on avainkin vanhempien luokse, että jos he eivät ole kotona.
Harmi, ettei kaikilla ole tälläisiä vanhempia.Ei ole kaikilla samanlaisia vanhempia.
Mun ja sisareni on pitänyt antaa avain takaisin. Äitini mielestä ei ole kiva, että "toisten kotiin on avaimet, ja niillä voidaan tulla sisään, jos ei talon väki ( eli äitini) ole kotona."
Voit varmaan arvata, ettei oo hirveen tervetullut olo äitini luokse.
Minullekin on vanhempien osalta tehty kotoa muuttamisen (16v.) jälkeen selväksi että siellä voi "tulla käymään". Olla _vieraana_. Eikä siinä mitään, en ole ikinä ajatellut että asian pitäisi olla toisin. Mutta voin vain kuvitella miten lämmin tunne on esim. nuorella aikuisella jolla on vielä oma huone vanhempien kotona ja aina tervetullut lapsuudenkotiin. Se on todella suuri asia ja ihana ele vanhemmilta. Oikea turvapaikka.
Sanos muuta. Olen se, jolle lähtösanoiksi sanottiin että ”missään ei sitten sua auteta ja takasin sua ei tänne oteta”. Vanhemmat eivät halua perhettämme edes päiväkylään. Hädän hetkellä eivät edes yöksi majoittaisi. Ikinä eivät ole auttaneet missään. Aina vain on ilkuttu ja ivattu, vaikka olen ollut aina kiltti, mukautuva ja miellyttämishaluinen lapsi.
Yhdessä äärimmäisessä hädässä -koski lapseni terveyttä - epätoivoisena kerran pyysin apua. Tuli vittumainen naurahdus ja vastaus että ”koita nyt vaan selvitä itse, mehän sanottiin että missään ei auteta.”. Oli oikeasti todella vaikea tilanne, naspuri pelasti silloin hädästä (eli välitti minusta enemmän kuin omat vanhempani).
Sanomatta selvää että lastenlapset ei kiinnosta, eivät tapaa ollenkaan eivätkä halua muutenkaan pitää yhteyttä.Oiva esimerkki, että kaikkien ei pitäisi tehdä lapsia. Eivät hoivanneet ja välittäneet minusta lapsenakaan - ja nyt ei sitäkään vähää aikuisena. Toivottavasti helvetissä on joku siipi paskoillevitsekkäille vanhemmille ja isovanhemmille olemassa.
Tuli paha mieli puolestasi. Minulla on oma huone vanhempieni luona, vaikka olen 28-vuotias, talo on tosin iso, ja opiskelijakämppäni pieni. Äiti myös aina muistuttaa, että _kotiin_ saa tulla, oli tilanne mikä hyvänsä.
Mulla myös vanhempien luona oma huone ja oma avain sinne.
Miehen vanhemmat ovat taas toisesta ääripäästä, että ei saa tulla milloin vain, miehellä ei ole avainta, eikä anopin ja appiukon asunnosta löydy yhtään miehen tavaraa.
Olen todella kiitollinen omista vanhemmista kun he ovat niin hyväsydämisiä.
Ja olen tavallaan pahoillani miehen puolesta, ettei hänellä ole samaa.
Mun vanhemmat ovat aina painottaneet, että kotiin saa aina tulla vaikka olisi vankikarkuri. Ovat aina auttaneet ja tukeneet. Osaankohan arvostaa tätä tarpeeksi?
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat ovat aina painottaneet, että kotiin saa aina tulla vaikka olisi vankikarkuri. Ovat aina auttaneet ja tukeneet. Osaankohan arvostaa tätä tarpeeksi?
Väittäisin että tuskin osaat arvostaa "tarpeeksi" - ei kukaan sellainen osaa arvostaa tuota, jonka kohdalla asia on aina ollut noin. Olette onnekkaita. Aina olemassa se viimeinen turva, mahdollisuus mennä KOTIIN. Nukkua kriisitilanteessa omassa sängyssä, mennä aamiaiselle vanhempien kanssa, tuttuun keittiöön.
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat ovat aina painottaneet, että kotiin saa aina tulla vaikka olisi vankikarkuri. Ovat aina auttaneet ja tukeneet. Osaankohan arvostaa tätä tarpeeksi?
Väittäisin että tuskin osaat arvostaa "tarpeeksi" - ei kukaan sellainen osaa arvostaa tuota, jonka kohdalla asia on aina ollut noin. Olette onnekkaita. Aina olemassa se viimeinen turva, mahdollisuus mennä KOTIIN. Nukkua kriisitilanteessa omassa sängyssä, mennä aamiaiselle vanhempien kanssa, tuttuun keittiöön.
Niinpä. Ja meillä joila on tylyt piittaamattomat vanhemmat, ei tällaista mahdollisuutta ole. Jos tulee hirveä riita puolison kanssa, jos on uupunut vauvan kanssa, jos puoliso käykin väkivaltaiseksi, jos tulee äkkiero ja joutuu jätetyksi... kaikki nuo on tilanteita joissa kipeästi kaipaisi turvapaikkaa lapsuudenkodista jonne mennä hetkeksi rauhoittumaan.
Mulla ei tuollaista mahdollisuutta ole ikinä. Kaikissa vastoinkäymisissä joista vanhemmat tietää (yritän salata kaiken heiltä) he tekevät vsin VAIKEAMMAKSI tilanteen vittuilemalla, pilkkaamalla ja syyllistämällä.
Esim jäin työttömäksi: ihan oikein sulle, siitäs sait, mitäs luulit liikoja, akateemisists ei ole mihinkään
Kun mieheni petti ja jätti: typerä olet, ihan oikein sulle, varmaan itse aiheutit tuon ja nyt saat maksaa.
Silloin kun tulin äkkijätetyksi ilman varoitusta olisin tarvinnut sokissa apua. En saanut, oli pakko pärjätä lasten kanssa yksin ja kuunnella vanhempieni vittuilipuhelutkin vielä sydän särkyneenä.
Mulla on vahingoniloiset ilkeät vanhemma jotka aidosti toivoo lapselleen pahaa. Kaikki mun onnistumiset vsietaan ja sivuutetaan (esim valmistuminen, ylennys) mutta vastoinkäymisistä ollaan oikein innossaan ja saadasn reposteltavaa ja arvosteltavaa.
Suoraan sanoen inhoan syvästi mun vanhempia. Vittumaisimnat ihmiset maan päällä.
Vierailija kirjoitti:
hjälp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat ovat aina painottaneet, että kotiin saa aina tulla vaikka olisi vankikarkuri. Ovat aina auttaneet ja tukeneet. Osaankohan arvostaa tätä tarpeeksi?
Väittäisin että tuskin osaat arvostaa "tarpeeksi" - ei kukaan sellainen osaa arvostaa tuota, jonka kohdalla asia on aina ollut noin. Olette onnekkaita. Aina olemassa se viimeinen turva, mahdollisuus mennä KOTIIN. Nukkua kriisitilanteessa omassa sängyssä, mennä aamiaiselle vanhempien kanssa, tuttuun keittiöön.
Niinpä. Ja meillä joila on tylyt piittaamattomat vanhemmat, ei tällaista mahdollisuutta ole. Jos tulee hirveä riita puolison kanssa, jos on uupunut vauvan kanssa, jos puoliso käykin väkivaltaiseksi, jos tulee äkkiero ja joutuu jätetyksi... kaikki nuo on tilanteita joissa kipeästi kaipaisi turvapaikkaa lapsuudenkodista jonne mennä hetkeksi rauhoittumaan.
Mulla ei tuollaista mahdollisuutta ole ikinä. Kaikissa vastoinkäymisissä joista vanhemmat tietää (yritän salata kaiken heiltä) he tekevät vsin VAIKEAMMAKSI tilanteen vittuilemalla, pilkkaamalla ja syyllistämällä.
Esim jäin työttömäksi: ihan oikein sulle, siitäs sait, mitäs luulit liikoja, akateemisists ei ole mihinkään
Kun mieheni petti ja jätti: typerä olet, ihan oikein sulle, varmaan itse aiheutit tuon ja nyt saat maksaa.Silloin kun tulin äkkijätetyksi ilman varoitusta olisin tarvinnut sokissa apua. En saanut, oli pakko pärjätä lasten kanssa yksin ja kuunnella vanhempieni vittuilipuhelutkin vielä sydän särkyneenä.
Mulla on vahingoniloiset ilkeät vanhemma jotka aidosti toivoo lapselleen pahaa. Kaikki mun onnistumiset vsietaan ja sivuutetaan (esim valmistuminen, ylennys) mutta vastoinkäymisistä ollaan oikein innossaan ja saadasn reposteltavaa ja arvosteltavaa.
Suoraan sanoen inhoan syvästi mun vanhempia. Vittumaisimnat ihmiset maan päällä.
Oon tosi pahoillani teidän puolesta. Onneksi teidän lasten ei ikinä tarvitse tuntea noin
Oma anoppi koostuu kaikista edellä mainituista asioista, mutta pahinta on lasten manipulointi.
Mummolassa ei oo rajoja ja "äiti on hirviö" asenne kun minä pidän ne rajat kotona.
Enkä jousta yhtään yhtäkkisissä mummola menoissa ja anoppi kyllä muistaa tästä lapsille puhua.
"Äitinne ei päästä teitä tänne", "mummo rakastaa teitä enemmän" yms.
Rajat on rakkautta ja se on minun mielipiteeni.
Nyt anoppini on juurikin tässä edellä mainitussa "mummo liigassa" pelaamassa ilman vasta pelaajaa.
Oma äitini pysyy minun haluamissani kasvatus rajoissa, anoppi vain polkee niitä, koska haluaa olla "hauskin mummola".
Muistaa kyllä joka kerta kysyä "kuka on paras mummo?".