Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sitoutumiskammoinen! Kerro, miksi et voi heittäytyä suhteeseen vaikka olisit rakastunut?
Vain onko kyseessä juurikin vaikeus rakastua?
Oletko pystynyt jollain tavalla etenemään ja käsittelemään sitoutumiskammoasi potentiaalisen kumppaniehdokkaan tultua elämääsi?
Kauan epäröit ja viivyttelit suhdetta ennen kuin halusit ottaa riskin ja yrittää?
Itse yritän saada miehestä selvää. Toistelee aikalailla samoja ajatuksiaan kuukausien edetessä ja suhde junnaa. Joka päivä olemme yhteyksissä, kuuntelee, tukee kun tarvitsen ja kertoo välittävänsä. Ei halua minusta eroon, ei halua päästää minusta irti mutta ei pysty heittäytymään parisuhteeseen. Ei uskalla ja pitää sisäisen maailman kätkössä. Vaikka kyllä minulle on avautunut todella paljon. Mutta saattaa vakavat asiat heittää vitsiksi jne. Riippuu tunnelmasta ja kuinka valmis on avautumaan.
Hän on vähän kuin paras ystäväni.
Itseäni vain hieman ahdistaa kun on ihana ihminen ja olemme päässeet aika pitkälle tutustessa toisiimme. Itsekin olen todella huono sitoutumaan koska en luota kovin helposti ihmisiin ja sisintä on vaikea tuoda esiin ja menen lukkoon suhteen ollessa liian vakava. Mutta tämän kanssa ei pelota ja haluaisin yrittää. Pystyn avautumaan kaikesta.
Tästäkin aiheesta mutta mies vain ei vain osaa sanoa muuta kuin vian olevan hänessä. Hän yrittää työstää asiaa mutta se on hänelle itselleen todella vaikeaa.
En vain tiedä onko tämä sittenkin ajan haaskausta molemmille jos en esimerkiksi vain itse ole hänelle oikea ihminen ja parempi pysyä ystävinä.
Kommentit (266)
Voisin heittäytyä.
Saman katon alla asuminen tuntuis vaan aika vieraalta.
M44
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koska en voisi luottaa toista kertaa.
T: Jätetty isä.
Eli hukkaat mahdollisuutesi onneen jonkun petturin vuoksi. Kaikki ihmiset eivät ole pettäjiä. Kun eroni jälkeen aloin tapailla miehiä, en koskaan tavannut toista kertaa miestä, joka oli pettänyt vaimoaan tai tyttöystäväänsä. Aika nopeasti ihminen puheissaan paljastaa suhtautumistapansa pettämiseen.
Olen pitkien parisuhteiden ihminen ja haluan tietää millaisen ihmisen kanssa seurustelen ennen kuin sitoudun saatika heittäydyn(?). Kiinnyn myös helposti enkä halua heittäytyä ja muuttaa yhteen jossain naurettavassa huumassa ja huomata että tärkeät asiat on keskustelematta, olemmekin vääriä toisillemme ja sitten kärsiä eron tuomasta surusta. Mutta tästähän ei tainnut olla aloittajan miehen kohdalla kyse. Mies ei halua avautua, ja avoin keskustelu on valitettavasti välttämätöntä tässä vaiheessa.
Tuo suhde aiheuttaa ap:lle paljon harmia, eikä vastaa hänen toiveitaan. Yritin neljän vuoden ajan seurustella masennusta sairastavan miehen kanssa kunnes oli todettava, että rakkaudesta huolimatta suhde aiheutti minulle etupäässä pahaa mieltä, turhia syyllisyydentunteita ja oman itsetunnon romahduksen. Lopetin suhteen. Suosittelen aloittajalle samaa ratkaisua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, mikä tässä nykytilanteessa ahdistaa sua eniten? Mitkä on ne asiat, joiden takia suhde ei voi jatkua juuri sellaisena kuin se nyt on? Mitä odotuksia sulla siis on?
Ainakin sen voit tehdä, että teet itsellesi tosi selväksi, mikä sulle on tärkeää ja mitä haluaisit ja mistä et pysty joustamaan. Sitten voit kertoa sen miehelle ja ehkä vähän ottaa etäisyyttä ja jättää pallon hänelle, jolloin hänen on pakko myös selvittää omia ajatuksiaan ja ja tunteitaan ja toiveitaan.
Ahdistaa tämä miehen päämäärättömyys. Ei mitään takeita tulevasta, ei vastaan tulemista.
Pelkkää olemista ja sanoja tulevaisuudesta kun olemme yhdessä. Saattaa sillon kaikenlaisia ajatuksia meistä yhdessä puhua. Talosta tms. Mutta kun keskustellaan vakavasti, niin ei tiedä mitä haluaa, ei tiedä mikä olen hänelle eikä tiedä muuta kuin, että kun hän pitää minusta paljon. Tunnun oikeanlaisesta ihmiseltä hänelle.
Hän ei kuitenkaan voi luvata mitään.En siis edes tiedä mitä odotan mutta silti olen sulkenut omat silmäni enkä katso muita miehiä. Moraalini on vain niin vahva, että olen tavallaan pysäyttänyt oman elämäni. Vaikka en edes tiedä, vaikka hän säätäisi toisten kanssa tälläkin hetkellä. Jota kyllä epäilen.
Toisinaan sanoo minun olevan hänen naisena, toisinaan en ole tai hän on etääntynyt. Sitten taas olen, varsinkin jos olemme hänen ystävien seurassa.
Olen kyllä myöskin häntä jonkin verran nuorempi ja nätti. Olen epäillyt jopa olevani näyttelyesine hänen kavereilleen ainakin.Kuitenkin on ystävä minulle. Ei hän pahalla asioita tällaiseksi tee. Ei vain jotenkin uskalla olla läheisempi ja se vaivaa häntä itseään myös.
En vain itse tiedä mitä tehdä.Viimeksi keskustelin tästä ja sanoin suoraan lyhennettynä, etten jaksa enää ja parempi olla kavereita.
Sanoi, että ymmärtää minua ja on oma päätökseni jos haluan kaiken tuhota, kun ei voi minua estääkään. Ei kuitenkaan haluaisi eroon.
Minusta hän ei jotenkin jaksa edes tulla tosissaan vastaan asioissa. Ympäri pyöreitä vastauksia antaa mutta muruset ei vaan tunnu enää riittävän.
Tarvitsen vain vastauksia. Kaipaan jo läheisyyttä, rakkautta, intohimoa, huumoria.
Kaipaan toisen ihmisen syvällistä yhteyttä ja lähellä olemista.
Tästä suhteesta en niitä saa paitsi kerran kahdessa kuukaudessa.
Ap
"Oma päätöksesi jos haluat kaiken tuhota ". ..tuo on aika syyllistävä kommentti. Heittää vastuun suhteesta sinulle, ikään kuin sinä olisit suhdetta tuhoamassa eikä hän olisi siihen vaikuttamassa. Olet kai aika velvollisuudentuntoinen ja haluat toimia oikein? Sellaisiin nuo "koukut" uppoaa. Ehkä mies viljelee niitä puheessaan muutenkin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, mikä tässä nykytilanteessa ahdistaa sua eniten? Mitkä on ne asiat, joiden takia suhde ei voi jatkua juuri sellaisena kuin se nyt on? Mitä odotuksia sulla siis on?
Ainakin sen voit tehdä, että teet itsellesi tosi selväksi, mikä sulle on tärkeää ja mitä haluaisit ja mistä et pysty joustamaan. Sitten voit kertoa sen miehelle ja ehkä vähän ottaa etäisyyttä ja jättää pallon hänelle, jolloin hänen on pakko myös selvittää omia ajatuksiaan ja ja tunteitaan ja toiveitaan.
Ahdistaa tämä miehen päämäärättömyys. Ei mitään takeita tulevasta, ei vastaan tulemista.
Pelkkää olemista ja sanoja tulevaisuudesta kun olemme yhdessä. Saattaa sillon kaikenlaisia ajatuksia meistä yhdessä puhua. Talosta tms. Mutta kun keskustellaan vakavasti, niin ei tiedä mitä haluaa, ei tiedä mikä olen hänelle eikä tiedä muuta kuin, että kun hän pitää minusta paljon. Tunnun oikeanlaisesta ihmiseltä hänelle.
Hän ei kuitenkaan voi luvata mitään.En siis edes tiedä mitä odotan mutta silti olen sulkenut omat silmäni enkä katso muita miehiä. Moraalini on vain niin vahva, että olen tavallaan pysäyttänyt oman elämäni. Vaikka en edes tiedä, vaikka hän säätäisi toisten kanssa tälläkin hetkellä. Jota kyllä epäilen.
Toisinaan sanoo minun olevan hänen naisena, toisinaan en ole tai hän on etääntynyt. Sitten taas olen, varsinkin jos olemme hänen ystävien seurassa.
Olen kyllä myöskin häntä jonkin verran nuorempi ja nätti. Olen epäillyt jopa olevani näyttelyesine hänen kavereilleen ainakin.Kuitenkin on ystävä minulle. Ei hän pahalla asioita tällaiseksi tee. Ei vain jotenkin uskalla olla läheisempi ja se vaivaa häntä itseään myös.
En vain itse tiedä mitä tehdä.Viimeksi keskustelin tästä ja sanoin suoraan lyhennettynä, etten jaksa enää ja parempi olla kavereita.
Sanoi, että ymmärtää minua ja on oma päätökseni jos haluan kaiken tuhota, kun ei voi minua estääkään. Ei kuitenkaan haluaisi eroon.
Minusta hän ei jotenkin jaksa edes tulla tosissaan vastaan asioissa. Ympäri pyöreitä vastauksia antaa mutta muruset ei vaan tunnu enää riittävän.
Tarvitsen vain vastauksia. Kaipaan jo läheisyyttä, rakkautta, intohimoa, huumoria.
Kaipaan toisen ihmisen syvällistä yhteyttä ja lähellä olemista.
Tästä suhteesta en niitä saa paitsi kerran kahdessa kuukaudessa.
ApMihin sinulla on niin kiire?
Tapailuvaihe jo kestää vuoden verran ennen kuin edes ajatellaan seurustelemista. Yhteenmuutto tapahtuu vasta useiden vuosien jälkeen (jos siis ihmiset on järkeviä).
Täh? Kyllä tapailuvaiheesta seurusteluun siirrytään usein nopeasti. Ja juuri järkevissä suhteissa. Seurusteluhan monille tarkoittaa sitä, ettei samanaikaisesti katsella muita. Vuosien tapailu on usein juuri sekoilua ja säätämistä, molempien tai toisen osalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, mikä tässä nykytilanteessa ahdistaa sua eniten? Mitkä on ne asiat, joiden takia suhde ei voi jatkua juuri sellaisena kuin se nyt on? Mitä odotuksia sulla siis on?
Ainakin sen voit tehdä, että teet itsellesi tosi selväksi, mikä sulle on tärkeää ja mitä haluaisit ja mistä et pysty joustamaan. Sitten voit kertoa sen miehelle ja ehkä vähän ottaa etäisyyttä ja jättää pallon hänelle, jolloin hänen on pakko myös selvittää omia ajatuksiaan ja ja tunteitaan ja toiveitaan.
Ahdistaa tämä miehen päämäärättömyys. Ei mitään takeita tulevasta, ei vastaan tulemista.
Pelkkää olemista ja sanoja tulevaisuudesta kun olemme yhdessä. Saattaa sillon kaikenlaisia ajatuksia meistä yhdessä puhua. Talosta tms. Mutta kun keskustellaan vakavasti, niin ei tiedä mitä haluaa, ei tiedä mikä olen hänelle eikä tiedä muuta kuin, että kun hän pitää minusta paljon. Tunnun oikeanlaisesta ihmiseltä hänelle.
Hän ei kuitenkaan voi luvata mitään.En siis edes tiedä mitä odotan mutta silti olen sulkenut omat silmäni enkä katso muita miehiä. Moraalini on vain niin vahva, että olen tavallaan pysäyttänyt oman elämäni. Vaikka en edes tiedä, vaikka hän säätäisi toisten kanssa tälläkin hetkellä. Jota kyllä epäilen.
Toisinaan sanoo minun olevan hänen naisena, toisinaan en ole tai hän on etääntynyt. Sitten taas olen, varsinkin jos olemme hänen ystävien seurassa.
Olen kyllä myöskin häntä jonkin verran nuorempi ja nätti. Olen epäillyt jopa olevani näyttelyesine hänen kavereilleen ainakin.Kuitenkin on ystävä minulle. Ei hän pahalla asioita tällaiseksi tee. Ei vain jotenkin uskalla olla läheisempi ja se vaivaa häntä itseään myös.
En vain itse tiedä mitä tehdä.Viimeksi keskustelin tästä ja sanoin suoraan lyhennettynä, etten jaksa enää ja parempi olla kavereita.
Sanoi, että ymmärtää minua ja on oma päätökseni jos haluan kaiken tuhota, kun ei voi minua estääkään. Ei kuitenkaan haluaisi eroon.
Minusta hän ei jotenkin jaksa edes tulla tosissaan vastaan asioissa. Ympäri pyöreitä vastauksia antaa mutta muruset ei vaan tunnu enää riittävän.
Tarvitsen vain vastauksia. Kaipaan jo läheisyyttä, rakkautta, intohimoa, huumoria.
Kaipaan toisen ihmisen syvällistä yhteyttä ja lähellä olemista.
Tästä suhteesta en niitä saa paitsi kerran kahdessa kuukaudessa.
ApMihin sinulla on niin kiire?
Tapailuvaihe jo kestää vuoden verran ennen kuin edes ajatellaan seurustelemista. Yhteenmuutto tapahtuu vasta useiden vuosien jälkeen (jos siis ihmiset on järkeviä).
Niin no en kyllä itsekkään tahdo todellakaan yhteenmuuttoa saatika muuta vakavaa. Se on sitten monen vuoden jälkeen vasta realistinen ajatus.
Mutta kai minua eniten kalvaa kun en voi luottaa. En syytä siitä miestä täysin, sillä hän on perääntynyt oman ahdistuksen vuoksi.
Itse siis halusi viedä suhdetta eteenpäin ja oli kiinnostunut minusta. Alkoi ehdottelemaan elokuviin menemistä, syömään menemistä, yhteisiä muita tekemisiä mutta yksikään näistä ei ole vielä reilun puolenkaan vuoden jälkeen toteutunut. Alkuun se oli ok, en halunnut painostaa.
Nykyään alkaa jo vituttaan kun edes ehdottaa jotain koska aivan kuin uskoisin tai jaksaisin reagoida asiaan juurikaan.
Olen alkanut jotenkin jo etääntymään itse ja alkanut puhumaan asioista suoraan jopa siinä toivossa että purkaisi itsekin tunteita, jopa suuttuisi minulle. Mutta on hyvin neutraali ja suhtautuu asioihin kepeästi vaikkakin kyllä realistisesti.
Tunnen itseni typeräksi kun puhun tunteistani hänelle ja tahtoisin saada jotain irti. Ehkä sitten olen liian kärsimätön.
Kauan minun pitäisi katsoa tilannetta?
Ap
Teillä on vain eri käsitys parisuhteesta. Että mikä teidän kummankaan mielestä on parisuhde ja mitä siltä odotatte. Tuo on hänelle riittävä, sinulle ei. En usko että muuttuu, on perustavanlaatuinen ero teissä.
Miksi roikut miehessä, jonka kanssa et saa suhdetta, joka sinun mielestä olisi parisuhde.
Miksi odotat mieheltä lupaa lopettaa suhde. Ilmoita hänelle, että kiitos, oli kivaa, mutta tämä ei ole sellainen suhde johon voit sitoutua ja jäädä, ja kaikkea hyvää hänelle etsiessä kumppania jolla on samanlainen käsitys parisuhteesta hänen kanssa. Ja sitten laitat poikki, et viesteile, et vastaile, nuolet haavasi ja jossain kohtaa jaksat etsiä sinulle sopivaa suhdetta taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, mikä tässä nykytilanteessa ahdistaa sua eniten? Mitkä on ne asiat, joiden takia suhde ei voi jatkua juuri sellaisena kuin se nyt on? Mitä odotuksia sulla siis on?
Ainakin sen voit tehdä, että teet itsellesi tosi selväksi, mikä sulle on tärkeää ja mitä haluaisit ja mistä et pysty joustamaan. Sitten voit kertoa sen miehelle ja ehkä vähän ottaa etäisyyttä ja jättää pallon hänelle, jolloin hänen on pakko myös selvittää omia ajatuksiaan ja ja tunteitaan ja toiveitaan.
Ahdistaa tämä miehen päämäärättömyys. Ei mitään takeita tulevasta, ei vastaan tulemista.
Pelkkää olemista ja sanoja tulevaisuudesta kun olemme yhdessä. Saattaa sillon kaikenlaisia ajatuksia meistä yhdessä puhua. Talosta tms. Mutta kun keskustellaan vakavasti, niin ei tiedä mitä haluaa, ei tiedä mikä olen hänelle eikä tiedä muuta kuin, että kun hän pitää minusta paljon. Tunnun oikeanlaisesta ihmiseltä hänelle.
Hän ei kuitenkaan voi luvata mitään.En siis edes tiedä mitä odotan mutta silti olen sulkenut omat silmäni enkä katso muita miehiä. Moraalini on vain niin vahva, että olen tavallaan pysäyttänyt oman elämäni. Vaikka en edes tiedä, vaikka hän säätäisi toisten kanssa tälläkin hetkellä. Jota kyllä epäilen.
Toisinaan sanoo minun olevan hänen naisena, toisinaan en ole tai hän on etääntynyt. Sitten taas olen, varsinkin jos olemme hänen ystävien seurassa.
Olen kyllä myöskin häntä jonkin verran nuorempi ja nätti. Olen epäillyt jopa olevani näyttelyesine hänen kavereilleen ainakin.Kuitenkin on ystävä minulle. Ei hän pahalla asioita tällaiseksi tee. Ei vain jotenkin uskalla olla läheisempi ja se vaivaa häntä itseään myös.
En vain itse tiedä mitä tehdä.Viimeksi keskustelin tästä ja sanoin suoraan lyhennettynä, etten jaksa enää ja parempi olla kavereita.
Sanoi, että ymmärtää minua ja on oma päätökseni jos haluan kaiken tuhota, kun ei voi minua estääkään. Ei kuitenkaan haluaisi eroon.
Minusta hän ei jotenkin jaksa edes tulla tosissaan vastaan asioissa. Ympäri pyöreitä vastauksia antaa mutta muruset ei vaan tunnu enää riittävän.
Tarvitsen vain vastauksia. Kaipaan jo läheisyyttä, rakkautta, intohimoa, huumoria.
Kaipaan toisen ihmisen syvällistä yhteyttä ja lähellä olemista.
Tästä suhteesta en niitä saa paitsi kerran kahdessa kuukaudessa.
Ap"Oma päätöksesi jos haluat kaiken tuhota ". ..tuo on aika syyllistävä kommentti. Heittää vastuun suhteesta sinulle, ikään kuin sinä olisit suhdetta tuhoamassa eikä hän olisi siihen vaikuttamassa. Olet kai aika velvollisuudentuntoinen ja haluat toimia oikein? Sellaisiin nuo "koukut" uppoaa. Ehkä mies viljelee niitä puheessaan muutenkin?
Läheisriippuvaa tai muuten liian kilttiä on helppo pitää koukussa juuri syyllistämällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, mikä tässä nykytilanteessa ahdistaa sua eniten? Mitkä on ne asiat, joiden takia suhde ei voi jatkua juuri sellaisena kuin se nyt on? Mitä odotuksia sulla siis on?
Ainakin sen voit tehdä, että teet itsellesi tosi selväksi, mikä sulle on tärkeää ja mitä haluaisit ja mistä et pysty joustamaan. Sitten voit kertoa sen miehelle ja ehkä vähän ottaa etäisyyttä ja jättää pallon hänelle, jolloin hänen on pakko myös selvittää omia ajatuksiaan ja ja tunteitaan ja toiveitaan.
Ahdistaa tämä miehen päämäärättömyys. Ei mitään takeita tulevasta, ei vastaan tulemista.
Pelkkää olemista ja sanoja tulevaisuudesta kun olemme yhdessä. Saattaa sillon kaikenlaisia ajatuksia meistä yhdessä puhua. Talosta tms. Mutta kun keskustellaan vakavasti, niin ei tiedä mitä haluaa, ei tiedä mikä olen hänelle eikä tiedä muuta kuin, että kun hän pitää minusta paljon. Tunnun oikeanlaisesta ihmiseltä hänelle.
Hän ei kuitenkaan voi luvata mitään.En siis edes tiedä mitä odotan mutta silti olen sulkenut omat silmäni enkä katso muita miehiä. Moraalini on vain niin vahva, että olen tavallaan pysäyttänyt oman elämäni. Vaikka en edes tiedä, vaikka hän säätäisi toisten kanssa tälläkin hetkellä. Jota kyllä epäilen.
Toisinaan sanoo minun olevan hänen naisena, toisinaan en ole tai hän on etääntynyt. Sitten taas olen, varsinkin jos olemme hänen ystävien seurassa.
Olen kyllä myöskin häntä jonkin verran nuorempi ja nätti. Olen epäillyt jopa olevani näyttelyesine hänen kavereilleen ainakin.Kuitenkin on ystävä minulle. Ei hän pahalla asioita tällaiseksi tee. Ei vain jotenkin uskalla olla läheisempi ja se vaivaa häntä itseään myös.
En vain itse tiedä mitä tehdä.Viimeksi keskustelin tästä ja sanoin suoraan lyhennettynä, etten jaksa enää ja parempi olla kavereita.
Sanoi, että ymmärtää minua ja on oma päätökseni jos haluan kaiken tuhota, kun ei voi minua estääkään. Ei kuitenkaan haluaisi eroon.
Minusta hän ei jotenkin jaksa edes tulla tosissaan vastaan asioissa. Ympäri pyöreitä vastauksia antaa mutta muruset ei vaan tunnu enää riittävän.
Tarvitsen vain vastauksia. Kaipaan jo läheisyyttä, rakkautta, intohimoa, huumoria.
Kaipaan toisen ihmisen syvällistä yhteyttä ja lähellä olemista.
Tästä suhteesta en niitä saa paitsi kerran kahdessa kuukaudessa.
Ap
Mä sanoin vuoden seurustelun jälkeen, että jos hän ei aio minua rengastaa, ja muuttaa kanssani yhteen, niin lähden tästä katselemaan muita vaihtoehtoja, niitä nimittäin on edelleen, ja oli jo silloin kun päätin hänelle antaa mahdollisuuden. Sanoin että en halua elämssäni enää vain katsella, vaan olen omassa hlökoht, elämässäni siinä pisteessä, että olen ja elän mieluummin yksikseni, kuin enää suhteissa joissa "katellaan". Että hän saa omalta kohdaltaan päättää mitä itse haluaa, mutta että jos emme tulevaisuuden suunnitelmiemme kanssa sovi yhteen, niin kantapäät vastakkain ja no hard feelings. Mies soitti seuraavana päivänä että lähdenkö sormusostoksille. Että ei ole itse tajunnut miltä hänen toimintansa on minusta vaikuttanut, että hän on pitänyt minua kuin odottelemassa milloin hänen suvaitsee tehdä päätöksiä. Mieheen vaikutuksen teki se, että minä tiesin haluavani olla hänen kanssaan loppuelämäni, mutta että jos hän ei sitä halua, niin on aika jo jatkaa matkaa eteenpäin. Aiemmin hän oli kokenut että häntä ehkä painostetaan, eikä ollut tajunnut että minä juuri en ole painostanut tippaakaan, vaan antanut hänelle sen ajan joka minulla on ollut annettavana omiin tunteisiinsa ja asian käsittelyyn ja tulevaisuuden miettimiseen, mutta nyt se aika alkoi olla lopussa. Otsettiin sitten talo, ja ollaan oltu onnellisina yhdessä 4 vuotta tuon jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinkertaisesti siitä syystä, että pelkään. Jos toinen ei olekaan tosissaan. Jos toinen ei hyväksykään minua oikeasti. Jos valinta onkin väärä. Jos esim lapset eivät pidä tästä ihmisestä. Jne.
Olette varmasti oikeassa, ettei meillä kohtaa ajatukset siinä mitä oikeasti haluamme suhteelta.
Mietin jo alkuun näitä "varoitusmerkkejä" miehen kitkuttelusta kun tosiaan aina perui tai "unohti" sanomiset, suunnitelmat yms vaikka itse ne otti esille. Kai halusi vain minun innostuvan ja jäävän odottamaan hänen kivoja suunnitelmiaan.
Toki me olemme viettäneet aikaa yhdessä, tekemättä juuri mitään ja meillä on silloin aina mukavaa. On ihana keskustella asioista ja olla vaan toisen lähellä.
Ei hänen tarkotuksena ollut ehkä syyllistää suhteen lopettamisesta tai ainakin on kyllä rehellisesti kertonut moneen otteeseen, että tilanne on hänen vikansa.
Hänelle vain tämä on todella hankalaa, edetä siis ja ahdistuu kyllä jos otan asian kunnolla esiin. Silloin puhuu ettei jaksaisi mitään draamaa tehdä asiasta.
Olen vain kyllästynyt. Ei tässä ole mitään järkeä koska en saa ihmiseen kunnollista yhteyttä vakavien asioiden suhteen tai sitten se tuntuu painostukselta.
Ymmärtäminen alkaa oleen aika vähissä.
Harmi vain, että mies on oikeasti ihana persoona. Liian sulkeutunut.
Hänen pitäisi hakea apua itselleen.
Minäkin olen hakenut ja tahdon edetä asioissa. Hermostun jos yksin täytyy yrittää yhteisissä asioissa, kun ei se vain onnistu niin.
Kyllä olen sillä kannalla, että lähden käveleen.
Olen sen jo sanonutkin miehelle ja aivan sama mitä sieltä tulee. Kivuliasta mutta en vain jaksa enää miettiä päätä puhki ja surkutella tilannetta joka ei miksikään muutu.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä, mitä sitoutuminen tarkoittaa. Ihmiset ovat yhdessä niin kauan kuin molemmat haluavat olla yhdessä, mutta eivät tietenkään enää sitten jos jompikumpi muuttaa mielensä. Mikä se sitoutuminen siinä kuviossa sitten on.
Kun toi ei ole sitoutumista.
Mikä muukaan olisi sitoutumista kuin juuri tuo. Kukaan ei pakota pariskuntaa pysymään yhdessä vastoin tahtoaan enää nykyaikana.
Kysymys ei ole mistään pakottamisesta. Vaan päätöksestä ja siitä että riittää selkärankaa myös pitää sanansa.
Kuka edes haluaisi jatkaa suhdetta siinä vaiheessa, kun toinen osapuoli ei enää ole kiinnostunut ja vain "pitää sanansa"?
Itsellä on oma riittämättömyyden tunne, en usko että minua voi rakastaa ja hylätyksi tulemisen pelko.
En pysty riisuutumaan henkisesti alasti kenenkään edessä. Kyllä käyn terapiassa ja se taitaa olla ensimmäinen mies, jolle kelpaan jollain tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
He's not THAT into you.
Sitoutumiskammo = partneri ei ole Se Oikea.
Aina ei oo kyse siitä. Mä tapasin elämäni naisen reilu 5 vuotta sitten. Ihastuin ja rakastuin aidosti mutta pelkäsin omia tunteitani ja sitoutumista. Mitä rakastuneempi olin niin sitä enemmän pelot nousi pintaan. Pelotti luottaa ja päästää lähelle. Pelotti jos mua sattuu jos heittäydyn kunnolla ja uskallan rakastaa. En ollu valmis sitoutumaan mutta en päästämään irtikään. Pari kertaa mä yritin vetäytyä koko jutusta, mutta palasin hetken päästä jo takasin kun kaipasin niin paljon. Ihmettelen vieläkin miten huoli mut molemmilla kerroilla takasin vaikka loukkasin varmana tolla käytöksellä enkä siinä vaiheessa ollu edes avautunu kunnolla kaikesta mitä oli sen taustalla. Se oli tosi vaikeeta, en ollu tottunu puhumaan sellasista ja olin kasvattanu korkeen suojamuurin vuosien varrella. Lopulta sitten kuitenkin puhuttiin kaikki läpi, keskusteltiin koko ilta aina aamuyöhön asti. Kerroin hylkäämiskokemuksista lapsuudessa, perheväkivallasta ja kaikista muista tollasista ongelmista mitkä mun sitoutumiskammon taustalla oli. Nainen oli ymmärtäväinen ja päästiin yhteisymmärrykseen siitä että voidaan edetä päivä kerrallaan hitaasti eteenpäin yhdessä kunhan oon avoin ja kunhan työstän asioita enkä vaan häivy heti jos alkaa ahdistaan kauheesti. Se oli just sitä mitä mä tarvitsin. Pääsin irti niistä paineista, että tietämäni parit eteni tiettyä vauhtia ja olin varma ettei nainen hyväksy sitä jos me ei tehdä niin, hänkin oli aiemmin kuitenkin edenny aika nopeesti avoliittoon asti ym. Oon kiitollinen siitä kärsivällisyydestä mitä hän osotti sillon ja on sanonu, että se kannatti. Kohta ollaan seurusteltu 4 v ja asuttu yhessä 2,5 v. Meillä menee hyvin ja oon pystyny sitoutumaan ihan kunnolla ja päässy peloistani eroon.
M30
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska tarvitsen aika paljon omaa tilaa ja omaa aikaa. En pidä kompromisseista, koska mielestäni kompromissi on aina ratkaisu, jota kumpikaan ei olisi halunnut, mutta joka on kuitenkin jollain tavalla siedettävä. Mulle ei riitä, että elämäni olisi vain siedettävää. Voin kyllä tapailla ja seurustellakin, mutta omat huushollit ja oma vapaus. Vapaudella en tarkoita, että olisi muitakin kumppaneita vaan sitä, että voin suunnitella menojani omien aikataulujeni mukaan ilman riippuvuutta toisen aikatauluista.
Miksi ihmeessä kompromissin pitäisi olla sellainen, jota kumpikaan ei halua? Tarkoitus kai on, että löydetään sellainen ratkaisu, josta molemmat aidosti pitävät.
Aika usein se kuitenkin on jotain muuta kuin kummankaan ykköstoive. Esim toinen haluaa asua kerrostalossa ja toinen omakotitalossa. Kompromissina rivitaloasunto, joka ei kuitenkaan ole kummankaan ykköstoive. Toinen haluaa monta lasta, toinen ei yhtään tai korkeintaan yhden. Kompromissina kaksi lasta. Jälleen kerran kummallekaan ei ykköstoive. Mun mielestä kompromissi on ratkaisu, johon kumpikin voi tyytyä, kun kerran sitä ykköstoivettaan ei voi toisen toiveiden vuoksi saada.
Mutta eikö parisuhteessa ykköstoive ole se, että ollaan yhdessä?
Periaatteessa kyllä, mutta parisuhde on kuitenkin vain osa elämää. Parisuhde ei siis ole elämän ykköstoive. Ja parisuhde on myös vain osa ihmissuhteita. Olen mieluummin sinkku kuin tyydyn toisen vuoksi asioihin, jotka eivät ole ykköstoiveitani.
Mikä sitten on elämässä tärkeintä, ellei se kaikkein tärkein ihminen?
Ei puoliso voi olla elämän sisältö ja ainoa tavoite. Sehän on ahdistavaa. Hyvä parisuhde on minusta sellainen, jossa katsotaan yhdessä samaan suuntaan, molemmilla on elämässä samanlaisia tavoitteita ja toiveita, joita voidaan tavoitella ja tehdä yhdessä, toisiaan auttaen. Jos parisuhteen ainoa tavoite on olla olematta yksin, niin se on riippuvuus, ei parisuhde.
Tietenkään puoliso ei ole elämän ainoa sisältö eikä edes ainoa tärkeä asia, mutta hän on se tärkein.
Ohis...mulle ei ole. Elämässäni on useita tärkeitä ja mulle rakkaita ihmisiä enkä aseta heitäkään tärkeysjärjestykseen. Mulla on elämässäni myös paljon asioita, jotka ovat mulle todella tärkeitä. Asioita, joiden eteen olen tehnyt paljon töitä. En halua heittää näitä asioita menemään enkä halua, että mun pitäisi nostaa yksi ihmissuhteeni muita tärkeämmäksi. Parisuhde tarkoittaa mulle juuri tuota, että muista rakkaistani pitäisi tulla vähemmän rakkaita ja tärkeitä, mun pitäisi toisen vuoksi luopua omista unelmistani ja mahdollisesti myös asioista, jotka olen jo kovien ponnistelujen jälkeen saavuttanut. Mulla on kuitenkin vain tämä yksi elämä ja haluan elää sen niinkuin musta itsestäni parhaalta tuntuu. Sen vuoksi seurustelusuhde on mulle vielä ok, parisuhde ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska tarvitsen aika paljon omaa tilaa ja omaa aikaa. En pidä kompromisseista, koska mielestäni kompromissi on aina ratkaisu, jota kumpikaan ei olisi halunnut, mutta joka on kuitenkin jollain tavalla siedettävä. Mulle ei riitä, että elämäni olisi vain siedettävää. Voin kyllä tapailla ja seurustellakin, mutta omat huushollit ja oma vapaus. Vapaudella en tarkoita, että olisi muitakin kumppaneita vaan sitä, että voin suunnitella menojani omien aikataulujeni mukaan ilman riippuvuutta toisen aikatauluista.
Miksi ihmeessä kompromissin pitäisi olla sellainen, jota kumpikaan ei halua? Tarkoitus kai on, että löydetään sellainen ratkaisu, josta molemmat aidosti pitävät.
Mutta kun kompromissia ei kukaan koskaan halua.
Jos toisen mielestä kotitöihin saa kulua viikossa vain 30 minuuttia (mukaan lukien ruoanlaitto) ja toisen mielestä jokapäivä pitäisi tehdä ruoka alusta loppuun sekä pitää koti erittäin puhtaana?
Kompromissi on mahdotonta. Se joka haluaa tehdä vain 30 minuuttia kotitöitä EI IKINÄ rupea kuluttamaan samaa määrää päivässä.
On siis vain kaksi mahdollista vaihtoehtoa? Eikä voida keskustella lainkaan siitä, MIKSI toinen haluaa toimia eri tavalla ja voisiko ongelmaan keksiä jonkin toimivan ratkaisun? Jos noin ajattelee, niin sitten ei voi hankkia ikinä lapsiakaan, koska heidänkin kanssaan ristiriitojen ratkominen olisi sitten mahdotonta.
Minkä ratkaisun? Kerro se nyt?
Miten niin "minkä ratkaisun". Puhe oli ongelmien ratkaisemisesta yleisellä tasolla. Ja vaikka olisi kyse jostakin tietystä ongelmasta, niin ei siihen voi ulkopuolinen antaa valmista patenttiratkaisua. Osapuolten täytyy keskustella toiveistaan ja tarpeistaan ja pitää itse oma aivoriihensä. Kun kaikki ratkaisut eivät sovi kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska tarvitsen aika paljon omaa tilaa ja omaa aikaa. En pidä kompromisseista, koska mielestäni kompromissi on aina ratkaisu, jota kumpikaan ei olisi halunnut, mutta joka on kuitenkin jollain tavalla siedettävä. Mulle ei riitä, että elämäni olisi vain siedettävää. Voin kyllä tapailla ja seurustellakin, mutta omat huushollit ja oma vapaus. Vapaudella en tarkoita, että olisi muitakin kumppaneita vaan sitä, että voin suunnitella menojani omien aikataulujeni mukaan ilman riippuvuutta toisen aikatauluista.
Miksi ihmeessä kompromissin pitäisi olla sellainen, jota kumpikaan ei halua? Tarkoitus kai on, että löydetään sellainen ratkaisu, josta molemmat aidosti pitävät.
Aika usein se kuitenkin on jotain muuta kuin kummankaan ykköstoive. Esim toinen haluaa asua kerrostalossa ja toinen omakotitalossa. Kompromissina rivitaloasunto, joka ei kuitenkaan ole kummankaan ykköstoive. Toinen haluaa monta lasta, toinen ei yhtään tai korkeintaan yhden. Kompromissina kaksi lasta. Jälleen kerran kummallekaan ei ykköstoive. Mun mielestä kompromissi on ratkaisu, johon kumpikin voi tyytyä, kun kerran sitä ykköstoivettaan ei voi toisen toiveiden vuoksi saada.
Mutta eikö parisuhteessa ykköstoive ole se, että ollaan yhdessä?
Periaatteessa kyllä, mutta parisuhde on kuitenkin vain osa elämää. Parisuhde ei siis ole elämän ykköstoive. Ja parisuhde on myös vain osa ihmissuhteita. Olen mieluummin sinkku kuin tyydyn toisen vuoksi asioihin, jotka eivät ole ykköstoiveitani.
Mikä sitten on elämässä tärkeintä, ellei se kaikkein tärkein ihminen?
Ei puoliso voi olla elämän sisältö ja ainoa tavoite. Sehän on ahdistavaa. Hyvä parisuhde on minusta sellainen, jossa katsotaan yhdessä samaan suuntaan, molemmilla on elämässä samanlaisia tavoitteita ja toiveita, joita voidaan tavoitella ja tehdä yhdessä, toisiaan auttaen. Jos parisuhteen ainoa tavoite on olla olematta yksin, niin se on riippuvuus, ei parisuhde.
Tietenkään puoliso ei ole elämän ainoa sisältö eikä edes ainoa tärkeä asia, mutta hän on se tärkein.
Ohis...mulle ei ole. Elämässäni on useita tärkeitä ja mulle rakkaita ihmisiä enkä aseta heitäkään tärkeysjärjestykseen. Mulla on elämässäni myös paljon asioita, jotka ovat mulle todella tärkeitä. Asioita, joiden eteen olen tehnyt paljon töitä. En halua heittää näitä asioita menemään enkä halua, että mun pitäisi nostaa yksi ihmissuhteeni muita tärkeämmäksi. Parisuhde tarkoittaa mulle juuri tuota, että muista rakkaistani pitäisi tulla vähemmän rakkaita ja tärkeitä, mun pitäisi toisen vuoksi luopua omista unelmistani ja mahdollisesti myös asioista, jotka olen jo kovien ponnistelujen jälkeen saavuttanut. Mulla on kuitenkin vain tämä yksi elämä ja haluan elää sen niinkuin musta itsestäni parhaalta tuntuu. Sen vuoksi seurustelusuhde on mulle vielä ok, parisuhde ei.
Minulle seurustelusuhde on sama asia kuin parisuhde. Rupean seurustelemaan siksi, että olen rakastunut, ja sitähän rakastuminen tarkoittaa, että jotain ihmistä rakastaa selvästi enemmän kuin muita. Se ei vähennä rakkautta muita kohtaan, se vain on suurempaa rakkautta. En ole valmis luopumaan kaikista omista haaveistani toisen takia, mutta ei parisuhde yleensä sitä tarkoitakaan.
Miehen sitoutumiskammo johtuu seuraavista asioista:
Nainen ailahtelee (kielteisesti).
Heti sitoutumisen jälkeen alkaa sättiminen.
Heti sitoutumisen jälkeen paino tuplaantuu. (Sananmukaisesti.
Mukava pyöristyminen ei ketään haittaa!)
Heti sitoutumisen jälkeen alkaa miehen arvostelu, ulkonäön muuttaminen ja arvostuksen katoaminen.
Esimakua näistä miehet saavat usein äideistään tai seuraamalla tuttavien tyttöystäviä. Pallo jalkaan ja määräily ja alistaminen ovat alkaneet jo hääpäivän jälkeen.
Esimakua saa usein myös, kun tyttöystävä ottaa humalan. Sättiminen, hyökkäily, hysteria ja arvostelu purkautuu pinnan alta - tällainenkö hän todella olisikin, sitten kun pinnan siloittelu ja rakastuneena imartelu (jotta saa elämäänsä vangittua jonkun sätittävän) ovat karisseet.
Tosiasioita, kun kerran kysyitte! kirjoitti:
Miehen sitoutumiskammo johtuu seuraavista asioista:
Nainen ailahtelee (kielteisesti).
Heti sitoutumisen jälkeen alkaa sättiminen.
Heti sitoutumisen jälkeen paino tuplaantuu. (Sananmukaisesti.
Mukava pyöristyminen ei ketään haittaa!)Heti sitoutumisen jälkeen alkaa miehen arvostelu, ulkonäön muuttaminen ja arvostuksen katoaminen.
Esimakua näistä miehet saavat usein äideistään tai seuraamalla tuttavien tyttöystäviä. Pallo jalkaan ja määräily ja alistaminen ovat alkaneet jo hääpäivän jälkeen.
Esimakua saa usein myös, kun tyttöystävä ottaa humalan. Sättiminen, hyökkäily, hysteria ja arvostelu purkautuu pinnan alta - tällainenkö hän todella olisikin, sitten kun pinnan siloittelu ja rakastuneena imartelu (jotta saa elämäänsä vangittua jonkun sätittävän) ovat karisseet.
Näin just!
Mitä naisen kannattaa tehdä jos haluaa hyvän miehen omakseen:
1. Osoita miehelle jatkuvuutta
2. Miesten väliset vuosikymmeniä kestävät vakaat suhteet perustuvat kahteen asiaan
vakaus vakaus ja vakaus sekä siihen että nämä eivät koskaan arvostele kielteisesti toisiaan - hellästi ja myönteisesti voi huomauttaa
3. Kerro miehelle realistisesti mikä muuttuu ja mikä ei.
Säännöt tulevat olemaan nämä. Muuten et puutu hänen elämäänsä vaan hän saa hallita sitä itse.
Alue: Aihe vapaa
Ja kaikki maailman naiset ovat samanlaisia!?