Sitoutumiskammoinen! Kerro, miksi et voi heittäytyä suhteeseen vaikka olisit rakastunut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, mikä tässä nykytilanteessa ahdistaa sua eniten? Mitkä on ne asiat, joiden takia suhde ei voi jatkua juuri sellaisena kuin se nyt on? Mitä odotuksia sulla siis on?

Ainakin sen voit tehdä, että teet itsellesi tosi selväksi, mikä sulle on tärkeää ja mitä haluaisit ja mistä et pysty joustamaan. Sitten voit kertoa sen miehelle ja ehkä vähän ottaa etäisyyttä ja jättää pallon hänelle, jolloin hänen on pakko myös selvittää omia ajatuksiaan ja ja tunteitaan ja toiveitaan.

Ahdistaa tämä miehen päämäärättömyys. Ei mitään takeita tulevasta, ei vastaan tulemista.

Pelkkää olemista ja sanoja tulevaisuudesta kun olemme yhdessä. Saattaa sillon kaikenlaisia ajatuksia meistä yhdessä puhua. Talosta tms. Mutta kun keskustellaan vakavasti, niin ei tiedä mitä haluaa, ei tiedä mikä olen hänelle eikä tiedä muuta kuin, että kun hän pitää minusta paljon. Tunnun oikeanlaisesta ihmiseltä hänelle.

Hän ei kuitenkaan voi luvata mitään.

En siis edes tiedä mitä odotan mutta silti olen sulkenut omat silmäni enkä katso muita miehiä. Moraalini on vain niin vahva, että olen tavallaan pysäyttänyt oman elämäni. Vaikka en edes tiedä, vaikka hän säätäisi toisten kanssa tälläkin hetkellä. Jota kyllä epäilen.

Toisinaan sanoo minun olevan hänen naisena, toisinaan en ole tai hän on etääntynyt. Sitten taas olen, varsinkin jos olemme hänen ystävien seurassa.

Olen kyllä myöskin häntä jonkin verran nuorempi ja nätti. Olen epäillyt jopa olevani näyttelyesine hänen kavereilleen ainakin.

Kuitenkin on ystävä minulle. Ei hän pahalla asioita tällaiseksi tee. Ei vain jotenkin uskalla olla läheisempi ja se vaivaa häntä itseään myös.

En vain itse tiedä mitä tehdä.

Viimeksi keskustelin tästä ja sanoin suoraan lyhennettynä, etten jaksa enää ja parempi olla kavereita.

Sanoi, että ymmärtää minua ja on oma päätökseni jos haluan kaiken tuhota, kun ei voi minua estääkään. Ei kuitenkaan haluaisi eroon.

Minusta hän ei jotenkin jaksa edes tulla tosissaan vastaan asioissa. Ympäri pyöreitä vastauksia antaa mutta muruset ei vaan tunnu enää riittävän.

Tarvitsen vain vastauksia. Kaipaan jo läheisyyttä, rakkautta, intohimoa, huumoria.

Kaipaan toisen ihmisen syvällistä yhteyttä ja lähellä olemista.

Tästä suhteesta en niitä saa paitsi kerran kahdessa kuukaudessa.

Ap

Mihin sinulla on niin kiire?

Tapailuvaihe jo kestää vuoden verran ennen kuin edes ajatellaan seurustelemista. Yhteenmuutto tapahtuu vasta useiden vuosien jälkeen (jos siis ihmiset on järkeviä).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska tarvitsen aika paljon omaa tilaa ja omaa aikaa. En pidä kompromisseista, koska mielestäni kompromissi on aina ratkaisu, jota kumpikaan ei olisi halunnut, mutta joka on kuitenkin jollain tavalla siedettävä. Mulle ei riitä, että elämäni olisi vain siedettävää. Voin kyllä tapailla ja seurustellakin, mutta omat huushollit ja oma vapaus. Vapaudella en tarkoita, että olisi muitakin kumppaneita vaan sitä, että voin suunnitella menojani omien aikataulujeni mukaan ilman riippuvuutta toisen aikatauluista.

Miksi ihmeessä kompromissin pitäisi olla sellainen, jota kumpikaan ei halua? Tarkoitus kai on, että löydetään sellainen ratkaisu, josta molemmat aidosti pitävät.

Mutta kun kompromissia ei kukaan koskaan halua.

Jos toisen mielestä kotitöihin saa kulua viikossa vain 30 minuuttia (mukaan lukien ruoanlaitto) ja toisen mielestä jokapäivä pitäisi tehdä ruoka alusta loppuun sekä pitää koti erittäin puhtaana?

Kompromissi on mahdotonta. Se joka haluaa tehdä vain 30 minuuttia kotitöitä EI IKINÄ rupea kuluttamaan samaa määrää päivässä.

On siis vain kaksi mahdollista vaihtoehtoa? Eikä voida keskustella lainkaan siitä, MIKSI toinen haluaa toimia eri tavalla ja voisiko ongelmaan keksiä jonkin toimivan ratkaisun? Jos noin ajattelee, niin sitten ei voi hankkia ikinä lapsiakaan, koska heidänkin kanssaan ristiriitojen ratkominen olisi sitten mahdotonta.

Minkä ratkaisun? Kerro se nyt?

En halua heittäytyä enää mihinkään. Pitäisi luottaa toiseen ja avata oma elämä riepoteltavaksi, siellä odottaa kuintenkin pettäminen ja ero. Ei kiitos. T: mies

Minulla on huono itsetunto ja pelkään, etten loppupeleissä kelpaisikaan. Niinpä jätin kaikki miehet varmuuden vuoksi itse. Useimpiin en edes rakastunut, vaan alitajuisesti keksin heistä jotain vikaa ja ihan aidosti en enää ollut kiinnostunut heistä jossain vaiheessa tapailua. Minulla on siis vahva hylätyksitulemisen pelko.

Pysyin ikisinkkuna ja harrastin vain 1 yön suhteita 37-v asti. Silloin salamarakastuin ex naistenmieheen, joka osasi sanoa juuri oikeat asiat oikeana hetkenä. Vakuutti mm koko ajan, ettei ole menossa mihinkään ja lievitti pelkojani. Lopulta minä oikein kinusin hänet naimisiin. Nykyään hän usein riitojen yhteydessä vihjailee eroavansa ja hylätyksitulemisenpelkoni on todella aktivoitunut. Nykyään oikein roikun hänessä kynnysmattona. En ole enää sitoutumiskammoinen vaan taisinkin koko ajan olla oikeasti läheisriippuva.

Vierailija kirjoitti:

Itse en kestänyt sitä jos joku tykkäsi musta selkeesti enemmä ku mä siitä, miehillä on tapana olla heti alkuun "rakastuneita" ja itse halusin katsoa alkuun rauhassa. En kestäny ajatusta, että joku odottaa multa jotain. Oisin halunnu h-i-d-a-s-ta etenemistä. Liian innokkaat kävi pelkästään ahdistamaan.

Nyt on hidas mies, vähän liiankin..

Pysy sinkkuna loppuelämäsi.

Et selvästikkään kykene ihmissuhteisiin.

Vierailija kirjoitti:

En halua heittäytyä enää mihinkään. Pitäisi luottaa toiseen ja avata oma elämä riepoteltavaksi, siellä odottaa kuintenkin pettäminen ja ero. Ei kiitos. T: mies

Järkevä mies!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, mikä tässä nykytilanteessa ahdistaa sua eniten? Mitkä on ne asiat, joiden takia suhde ei voi jatkua juuri sellaisena kuin se nyt on? Mitä odotuksia sulla siis on?

Ainakin sen voit tehdä, että teet itsellesi tosi selväksi, mikä sulle on tärkeää ja mitä haluaisit ja mistä et pysty joustamaan. Sitten voit kertoa sen miehelle ja ehkä vähän ottaa etäisyyttä ja jättää pallon hänelle, jolloin hänen on pakko myös selvittää omia ajatuksiaan ja ja tunteitaan ja toiveitaan.

Ahdistaa tämä miehen päämäärättömyys. Ei mitään takeita tulevasta, ei vastaan tulemista.

Pelkkää olemista ja sanoja tulevaisuudesta kun olemme yhdessä. Saattaa sillon kaikenlaisia ajatuksia meistä yhdessä puhua. Talosta tms. Mutta kun keskustellaan vakavasti, niin ei tiedä mitä haluaa, ei tiedä mikä olen hänelle eikä tiedä muuta kuin, että kun hän pitää minusta paljon. Tunnun oikeanlaisesta ihmiseltä hänelle.

Hän ei kuitenkaan voi luvata mitään.

En siis edes tiedä mitä odotan mutta silti olen sulkenut omat silmäni enkä katso muita miehiä. Moraalini on vain niin vahva, että olen tavallaan pysäyttänyt oman elämäni. Vaikka en edes tiedä, vaikka hän säätäisi toisten kanssa tälläkin hetkellä. Jota kyllä epäilen.

Toisinaan sanoo minun olevan hänen naisena, toisinaan en ole tai hän on etääntynyt. Sitten taas olen, varsinkin jos olemme hänen ystävien seurassa.

Olen kyllä myöskin häntä jonkin verran nuorempi ja nätti. Olen epäillyt jopa olevani näyttelyesine hänen kavereilleen ainakin.

Kuitenkin on ystävä minulle. Ei hän pahalla asioita tällaiseksi tee. Ei vain jotenkin uskalla olla läheisempi ja se vaivaa häntä itseään myös.

En vain itse tiedä mitä tehdä.

Viimeksi keskustelin tästä ja sanoin suoraan lyhennettynä, etten jaksa enää ja parempi olla kavereita.
Sanoi, että ymmärtää minua ja on oma päätökseni jos haluan kaiken tuhota, kun ei voi minua estääkään. Ei kuitenkaan haluaisi eroon.

Minusta hän ei jotenkin jaksa edes tulla tosissaan vastaan asioissa. Ympäri pyöreitä vastauksia antaa mutta muruset ei vaan tunnu enää riittävän.

Tarvitsen vain vastauksia. Kaipaan jo läheisyyttä, rakkautta, intohimoa, huumoria.

Kaipaan toisen ihmisen syvällistä yhteyttä ja lähellä olemista.

Tästä suhteesta en niitä saa paitsi kerran kahdessa kuukaudessa.

Ap

Ei ikävä kyllä kuulosta hyvältä, olivatpa hänen syynsä sitten mitkä tahansa. :/ Ilmeisesti et saa tarpeeksi läheisyyttä ja seksiäkään? 

Voisi ehkä ajatella niinkin, että jos teidät on tarkoitettu yhteen, tulette palaamaan yhteen jossain vaiheessa ja nykyistä paremmilla eväillä, vaikka nyt laittaisitkin tämän homman katki sen toimimattomuuden vuoksi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, mikä tässä nykytilanteessa ahdistaa sua eniten? Mitkä on ne asiat, joiden takia suhde ei voi jatkua juuri sellaisena kuin se nyt on? Mitä odotuksia sulla siis on?

Ainakin sen voit tehdä, että teet itsellesi tosi selväksi, mikä sulle on tärkeää ja mitä haluaisit ja mistä et pysty joustamaan. Sitten voit kertoa sen miehelle ja ehkä vähän ottaa etäisyyttä ja jättää pallon hänelle, jolloin hänen on pakko myös selvittää omia ajatuksiaan ja ja tunteitaan ja toiveitaan.

Ahdistaa tämä miehen päämäärättömyys. Ei mitään takeita tulevasta, ei vastaan tulemista.

Pelkkää olemista ja sanoja tulevaisuudesta kun olemme yhdessä. Saattaa sillon kaikenlaisia ajatuksia meistä yhdessä puhua. Talosta tms. Mutta kun keskustellaan vakavasti, niin ei tiedä mitä haluaa, ei tiedä mikä olen hänelle eikä tiedä muuta kuin, että kun hän pitää minusta paljon. Tunnun oikeanlaisesta ihmiseltä hänelle.

Hän ei kuitenkaan voi luvata mitään.

En siis edes tiedä mitä odotan mutta silti olen sulkenut omat silmäni enkä katso muita miehiä. Moraalini on vain niin vahva, että olen tavallaan pysäyttänyt oman elämäni. Vaikka en edes tiedä, vaikka hän säätäisi toisten kanssa tälläkin hetkellä. Jota kyllä epäilen.

Toisinaan sanoo minun olevan hänen naisena, toisinaan en ole tai hän on etääntynyt. Sitten taas olen, varsinkin jos olemme hänen ystävien seurassa.

Olen kyllä myöskin häntä jonkin verran nuorempi ja nätti. Olen epäillyt jopa olevani näyttelyesine hänen kavereilleen ainakin.

Kuitenkin on ystävä minulle. Ei hän pahalla asioita tällaiseksi tee. Ei vain jotenkin uskalla olla läheisempi ja se vaivaa häntä itseään myös.

En vain itse tiedä mitä tehdä.

Viimeksi keskustelin tästä ja sanoin suoraan lyhennettynä, etten jaksa enää ja parempi olla kavereita.

Sanoi, että ymmärtää minua ja on oma päätökseni jos haluan kaiken tuhota, kun ei voi minua estääkään. Ei kuitenkaan haluaisi eroon.

Minusta hän ei jotenkin jaksa edes tulla tosissaan vastaan asioissa. Ympäri pyöreitä vastauksia antaa mutta muruset ei vaan tunnu enää riittävän.

Tarvitsen vain vastauksia. Kaipaan jo läheisyyttä, rakkautta, intohimoa, huumoria.

Kaipaan toisen ihmisen syvällistä yhteyttä ja lähellä olemista.

Tästä suhteesta en niitä saa paitsi kerran kahdessa kuukaudessa.

Ap

Mihin sinulla on niin kiire?

Tapailuvaihe jo kestää vuoden verran ennen kuin edes ajatellaan seurustelemista. Yhteenmuutto tapahtuu vasta useiden vuosien jälkeen (jos siis ihmiset on järkeviä).

Niin no en kyllä itsekkään tahdo todellakaan yhteenmuuttoa saatika muuta vakavaa. Se on sitten monen vuoden jälkeen vasta realistinen ajatus.

Mutta kai minua eniten kalvaa kun en voi luottaa. En syytä siitä miestä täysin, sillä hän on perääntynyt oman ahdistuksen vuoksi.

Itse siis halusi viedä suhdetta eteenpäin ja oli kiinnostunut minusta. Alkoi ehdottelemaan elokuviin menemistä, syömään menemistä, yhteisiä muita tekemisiä mutta yksikään näistä ei ole vielä reilun puolenkaan vuoden jälkeen toteutunut. Alkuun se oli ok, en halunnut painostaa.

Nykyään alkaa jo vituttaan kun edes ehdottaa jotain koska aivan kuin uskoisin tai jaksaisin reagoida asiaan juurikaan.

Olen alkanut jotenkin jo etääntymään itse ja alkanut puhumaan asioista suoraan jopa siinä toivossa että purkaisi itsekin tunteita, jopa suuttuisi minulle. Mutta on hyvin neutraali ja suhtautuu asioihin kepeästi vaikkakin kyllä realistisesti.

Tunnen itseni typeräksi kun puhun tunteistani hänelle ja tahtoisin saada jotain irti. Ehkä sitten olen liian kärsimätön.

Kauan minun pitäisi katsoa tilannetta?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en kestänyt sitä jos joku tykkäsi musta selkeesti enemmä ku mä siitä, miehillä on tapana olla heti alkuun "rakastuneita" ja itse halusin katsoa alkuun rauhassa. En kestäny ajatusta, että joku odottaa multa jotain. Oisin halunnu h-i-d-a-s-ta etenemistä. Liian innokkaat kävi pelkästään ahdistamaan.

Nyt on hidas mies, vähän liiankin..

Lueppa tuo tekstisi ajatuksella.

Tämän lisäksi naisilla on n. 100 muuta "pikku jutskaa", jotka miesten pitäisi tietää ja osata toimia oikein, ilman että nainen niistä puhuu.

Mitä helkkarin vaatimus-standardi koneita te oikein luulette olevanne?

Ja kenen valtuuttamana..?

Vapaa maa - jokainen on valtuutettu omiin vaatimuksiinsa, mitä ihmissuhteisiin tulee. 

On kyllä tällä palstalla huomattu, että eräät haluaisivat ottaa naisilta nämä oikeudet pois.

Jos vaatimuksesi on naurettavat niin menetät moraalisen oikeuden valittaa siitä kun olet yksin.

On tekopyhää ulista siitä kun on yksin jos samalla itse on siihen 100% syyllinen.

En ole koskaan valittanut yksinolosta. Olen osittain samaa mieltä joidenkin kohtuuttomista vaatimuksista. Mutta omapahan on ongelmansa. "Kilttimiesten" jatkuva valittaminen ja syyllistäminen on kyllä rasittavaa kuunneltavaa, kun uikutetaan kelpaamattomuudesta, mutta ei yhtään katsota peiliin oman käytöksen osalta ja vaatimukset kumppanille ovat kohtuuttomat esim. ulkonäön suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vain onko kyseessä juurikin vaikeus rakastua?

Oletko pystynyt jollain tavalla etenemään ja käsittelemään sitoutumiskammoasi potentiaalisen kumppaniehdokkaan tultua elämääsi?

Kauan epäröit ja viivyttelit suhdetta ennen kuin halusit ottaa riskin ja yrittää?

Itse yritän saada miehestä selvää. Toistelee aikalailla samoja ajatuksiaan kuukausien edetessä ja suhde junnaa. Joka päivä olemme yhteyksissä, kuuntelee, tukee kun tarvitsen ja kertoo välittävänsä. Ei halua minusta eroon, ei halua päästää minusta irti mutta ei pysty heittäytymään parisuhteeseen. Ei uskalla ja pitää sisäisen maailman kätkössä. Vaikka kyllä minulle on avautunut todella paljon. Mutta saattaa vakavat asiat heittää vitsiksi jne. Riippuu tunnelmasta ja kuinka valmis on avautumaan.

Hän on vähän kuin paras ystäväni.

Itseäni vain hieman ahdistaa kun on ihana ihminen ja olemme päässeet aika pitkälle tutustessa toisiimme. Itsekin olen todella huono sitoutumaan koska en luota kovin helposti ihmisiin ja sisintä on vaikea tuoda esiin ja menen lukkoon suhteen ollessa liian vakava. Mutta tämän kanssa ei pelota ja haluaisin yrittää. Pystyn avautumaan kaikesta.

Tästäkin aiheesta mutta mies vain ei vain osaa sanoa muuta kuin vian olevan hänessä. Hän yrittää työstää asiaa mutta se on hänelle itselleen todella vaikeaa.

En vain tiedä onko tämä sittenkin ajan haaskausta molemmille jos en esimerkiksi vain itse ole hänelle oikea ihminen ja parempi pysyä ystävinä.

Idiotismin määritelmä on se että tekee samaa asiaa ja odottaa eri lopputulosta.

Jos ihminen on kokenut jo useitakin eroja niin kukaan täysijärkinen ei enää seurustele. Tyhmä ei ole se jota huijataan kerran mutta tyhmä on se joka antaa itseään huijattavan samallla tavalla uudestaan ja uudestaan.

No olipas kummallista logiikkaa. Voithan myös pohtia, minkälaisia valintoja olet tehnyt kumppaneiden suhteen, noudatatko jotain tiettyä kaavaa (tämä on itseasiassa todella yleistä ja saa ihmiset ihmettelemään, mikseivät "ikinä onnistu rakkaudessa" vaikka sokeana päätyvät toistamaan samaa kaavaa ihmissuhteissaan). Koen myös, että uusi suhde on edellisen laiskanläksy. Jos avioliittoni minulle jotain opetti niin sen, että pitää todella pohtia, onko parisuhteen osapuolilla samantyyppiset odotukset suhteesta, puhua asioista ja antaa myös itse sen sijaan että on vaatimassa ja nalkuttamassa jatkuvasti toisen virheistä...

Tajuatko että odotukset muuttuu? Jos menet 30 vuotiaana naimisiin niin 50 vuotiaana se toinen on täysin eri ihminen. Joten se mitä olet 30 vuotiaana sopinut on mennen talven lumia.

Suuri ongelma on se että jos eroat sitten 50 vuotiaana niin olet i*d*i*o*o*t*t*i. Olet tuhlannut 20 vuotta elämästä ihmiseen joka ei ole koskaan sinua rakastanutkaan (jos hän sinut jättää)

Minä olen itse nähnyt tilanteissa jossa toinen on tehnyt kaikkensa toisen eteen ja toinen lähtee kuitenkin.

Yhdessä tapauksessa mies oli naisen omaishoitajanakin 6 vuotta kun nainen kuntoutui onnettomuudesta. Naimisissa ne oli ollut  22 vuotta kun liitto päättyi.

Kun nainen tuli terveeksi niin parin vuoden kulttua hän vaan lähti. Kun haluaa vaan vaihtelua elämään.

Mies oli hoitanut, elättänyt (maksanut KAIKKI laskut) ja hoitanut vielä lapsetkin samalla.

Vierailija kirjoitti:

Vaihtelu virkistää.

Mies 41v

Sarkasmisanakirjassa kohtaan 'omaperäisyys' voisi varmaan laittaa tämän kommenttisi asiaa selventämään.

Mies 49v

Koska en voisi luottaa toista kertaa.

T: Jätetty isä.

http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/tietoa_parisu…

Välttelevä kiintymyssuhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en kestänyt sitä jos joku tykkäsi musta selkeesti enemmä ku mä siitä, miehillä on tapana olla heti alkuun "rakastuneita" ja itse halusin katsoa alkuun rauhassa. En kestäny ajatusta, että joku odottaa multa jotain. Oisin halunnu h-i-d-a-s-ta etenemistä. Liian innokkaat kävi pelkästään ahdistamaan.

Nyt on hidas mies, vähän liiankin..

Lueppa tuo tekstisi ajatuksella.

Tämän lisäksi naisilla on n. 100 muuta "pikku jutskaa", jotka miesten pitäisi tietää ja osata toimia oikein, ilman että nainen niistä puhuu.

Mitä helkkarin vaatimus-standardi koneita te oikein luulette olevanne?

Ja kenen valtuuttamana..?

Vapaa maa - jokainen on valtuutettu omiin vaatimuksiinsa, mitä ihmissuhteisiin tulee. 

On kyllä tällä palstalla huomattu, että eräät haluaisivat ottaa naisilta nämä oikeudet pois.

Jos vaatimuksesi on naurettavat niin menetät moraalisen oikeuden valittaa siitä kun olet yksin.

On tekopyhää ulista siitä kun on yksin jos samalla itse on siihen 100% syyllinen.

Ei tässä ketjussa ole kukaan kirjoittaja ulissut yksinäisyyttään. Opettele lukemaan ja sisäistämään lukemasi tai mene toiseen ketjuun ulisemaan.

Miksi joka ketju pitää yrittää täyttää samalla jankutuksella?

Naiset tarkoittavat sitoutumisella pakoteiden sulkemista molemmilta: julistetaan rakkautta, jätetään työpaikka ja tukiverkko, otetaan yhteinen asuntolaina remppaprojektiin, katkaistaan yhteydet vanhoihin ystäviin ja entiseen elämään, tehdään nopeasti lapsi jne. Nainen on ensin valtavan sitoutunut, valmis antamaan kaikkensa. Hän vaatii mieheltä samaa vaihtoehdottomuutta ja harkinnan heittämistä. Sitten yhtenä päivänä, kun puhtaaksi siivotussa perheessä jäljellä on vain me ja meidän tahto, naisen sitoutuminen lakkaa. 

En voi sitoutua vaikka olisin rakastunut, koska aina voin löytää paremman kumppanin. Silloin harmittaisi jos olisi sitoutunut "ei niin hyvän" kumppanin kanssa.

Mä olen niin sitoutumiskammoinen etten tosiaan rakastu tai edes pahemmin ihastu keneenkään. Mua ahdistaa se että omat elämänvalinnat olisi sidottu toisen valintoihin. Usein esim. asuinpaikka määräytyy miehen työkuvioiden mukaan, jos on tehty yhdessä lapsia ja halutaan ne yhdessä kasvattaa on pakko mennä mukana, pariskuntana toki voidaan olla etäsuhteessakin. Monet ovat valmiita jättämään paljon taakseen ja esim. muuttamaan miehen luo toiselle puolelle maata, minä en ole ainakaan toistaiseksi ollut moiseen valmis koska mulla on juuret ja kaikki läheiset täällä.

Omat kodit -suhde jota joku kuvaili, sopisi mulle hyvin mutta koska olen niin huonosti ihastuva niin aika vaikea sellaistakaan on lähteä kenenkään kanssa kehittämään. Ehkä mulla on luottamusongelmia vaikkei sellaisiin erityistä syytä pitäisi olla, kai.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oikein ymmärrä, mitä sitoutuminen tarkoittaa. Ihmiset ovat yhdessä niin kauan kuin molemmat haluavat olla yhdessä, mutta eivät tietenkään enää sitten jos jompikumpi muuttaa mielensä. Mikä se sitoutuminen siinä kuviossa sitten on.

Kun toi ei ole sitoutumista.

No mitä se sitoutuminen sitten on?

Sitä että on valmis jopa luopumaan muista itselleen tärkeistä asioista toisen hyväksi. Sitä että on valmis taistelemaan suhteen ja toisen ihmisen puolesta.

Sitä että on valmis tukemaan toista ja ottamaan siitä koppi vaikka sen elämä kaatuisi (talous ja terveys jne).

Sitä että pidetään ne lupaukset mitä toiselle on annettu. Eli luvataan pysyä sen toisen rinnalla vaikka se toinen aiheuttaisikin sinulle harmia (esim. terveysongelmat). Se että laittaa toisen omien halujensa edelle ja haluaa laittaa sen toisen itsensä edelle.

No totta kai, jos kerran rakastaa toista. Mihin tarvitaan sanaa sitoutuminen?

Lapsuuden heikoksi jäänyt kiintymyssuhde

Rakkaudeton lapsuudenkoti

Traumaattiset kokemukset (vanhempien likainen ero, heidän pettämiskuviot)

Omat huonot kokemukset ensimmäisissä parisuhteissa (tulee esim petetyksi eikä uskalla luottaa)

Oma heikko itsetunto ettei koe ansaitsevansa hyvää

Siinä syitä, ei koske kyllä minua..

Vanhemmilla oli tosi ikävä ero. Tuntuu että olivat viimeiset kymmenen vuotta vain lapsien takia yhdessä. Kai sitä yli ajattelee, kun suhde tulee tiettyyn pisteeseen missä ihmiset kyselevät milloin tulee yhteen muutto, missä lapset? Ehkä olen äärimmäisen epävarma itsestäni enkä halua kahlita jotakuta muuta kanssani kärsimään. Olen yksin.