Sitoutumiskammoinen! Kerro, miksi et voi heittäytyä suhteeseen vaikka olisit rakastunut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oikein ymmärrä, mitä sitoutuminen tarkoittaa. Ihmiset ovat yhdessä niin kauan kuin molemmat haluavat olla yhdessä, mutta eivät tietenkään enää sitten jos jompikumpi muuttaa mielensä. Mikä se sitoutuminen siinä kuviossa sitten on.

Kun toi ei ole sitoutumista.

Mikä muukaan olisi sitoutumista kuin juuri tuo. Kukaan ei pakota pariskuntaa pysymään yhdessä vastoin tahtoaan enää nykyaikana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska tarvitsen aika paljon omaa tilaa ja omaa aikaa. En pidä kompromisseista, koska mielestäni kompromissi on aina ratkaisu, jota kumpikaan ei olisi halunnut, mutta joka on kuitenkin jollain tavalla siedettävä. Mulle ei riitä, että elämäni olisi vain siedettävää. Voin kyllä tapailla ja seurustellakin, mutta omat huushollit ja oma vapaus. Vapaudella en tarkoita, että olisi muitakin kumppaneita vaan sitä, että voin suunnitella menojani omien aikataulujeni mukaan ilman riippuvuutta toisen aikatauluista.

Miksi ihmeessä kompromissin pitäisi olla sellainen, jota kumpikaan ei halua? Tarkoitus kai on, että löydetään sellainen ratkaisu, josta molemmat aidosti pitävät.

Aika usein se kuitenkin on jotain muuta kuin kummankaan ykköstoive. Esim toinen haluaa asua kerrostalossa ja toinen omakotitalossa. Kompromissina rivitaloasunto, joka ei kuitenkaan ole kummankaan ykköstoive. Toinen haluaa monta lasta, toinen ei yhtään tai korkeintaan yhden. Kompromissina kaksi lasta. Jälleen kerran kummallekaan ei ykköstoive. Mun mielestä kompromissi on ratkaisu, johon kumpikin voi tyytyä, kun kerran sitä ykköstoivettaan ei voi toisen toiveiden vuoksi saada.

Mutta eikö parisuhteessa ykköstoive ole se, että ollaan yhdessä?

Periaatteessa kyllä, mutta parisuhde on kuitenkin vain osa elämää. Parisuhde ei siis ole elämän ykköstoive. Ja parisuhde on myös vain osa ihmissuhteita. Olen mieluummin sinkku kuin tyydyn toisen vuoksi asioihin, jotka eivät ole ykköstoiveitani. 

Mikä sitten on elämässä tärkeintä, ellei se kaikkein tärkein ihminen?

Ei puoliso voi olla elämän sisältö ja ainoa tavoite. Sehän on ahdistavaa. Hyvä parisuhde on minusta sellainen, jossa katsotaan yhdessä samaan suuntaan, molemmilla on elämässä samanlaisia tavoitteita ja toiveita, joita voidaan tavoitella ja tehdä yhdessä, toisiaan auttaen. Jos parisuhteen ainoa tavoite on olla olematta yksin, niin se on riippuvuus, ei parisuhde.

Tietenkään puoliso ei ole elämän ainoa sisältö eikä edes ainoa tärkeä asia, mutta hän on se tärkein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska tarvitsen aika paljon omaa tilaa ja omaa aikaa. En pidä kompromisseista, koska mielestäni kompromissi on aina ratkaisu, jota kumpikaan ei olisi halunnut, mutta joka on kuitenkin jollain tavalla siedettävä. Mulle ei riitä, että elämäni olisi vain siedettävää. Voin kyllä tapailla ja seurustellakin, mutta omat huushollit ja oma vapaus. Vapaudella en tarkoita, että olisi muitakin kumppaneita vaan sitä, että voin suunnitella menojani omien aikataulujeni mukaan ilman riippuvuutta toisen aikatauluista.

Miksi ihmeessä kompromissin pitäisi olla sellainen, jota kumpikaan ei halua? Tarkoitus kai on, että löydetään sellainen ratkaisu, josta molemmat aidosti pitävät.

Aika usein se kuitenkin on jotain muuta kuin kummankaan ykköstoive. Esim toinen haluaa asua kerrostalossa ja toinen omakotitalossa. Kompromissina rivitaloasunto, joka ei kuitenkaan ole kummankaan ykköstoive. Toinen haluaa monta lasta, toinen ei yhtään tai korkeintaan yhden. Kompromissina kaksi lasta. Jälleen kerran kummallekaan ei ykköstoive. Mun mielestä kompromissi on ratkaisu, johon kumpikin voi tyytyä, kun kerran sitä ykköstoivettaan ei voi toisen toiveiden vuoksi saada.

Ei kukaan voi saada kaikkea. Jos hankkii esim. lapsia tai omakotitalon tai koiran, niin kyllä nekin omalla tavallaan rajoittavat elämää ja pakottavat luopumaan joistakin asioista.

Tietenkään ei voi saada kaikkea. Mutta en halua luopua sellaisista haluamistani asioista, jotka mun on mahdollista saada. 

Siitähän tässä on kyse, että vaikka jokainen yksittäinen haluttu asia olisi sinänsä mahdollinen, niin ne voivat silti käytännössä sulkea toisensa pois. Sitten täytyy luopua jostain.

Kyllä, mutta ei joudu luopumaan toisen vuoksi. Voisin hyvin seurustella, mutta molemmilla omat elämänsä ja yhdessä vietetään aikaa silloin ja sillä tavalla, mitä molemmat haluavat. Jos halutaan tehdä eri asioita, kumpikin tekee tahollaan omaansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulin olevani situtumiskammoinen, eli syytin itseäni ja omaa kammoani siitä etten uskaltanut "heittäytyä", eli luottaa vastapuoleen. Asia ratkesi niinkin kätevästi, että löysin miehen johon pystyin luottamaan. Ei ollutkaan miehellä mitään ketunhäntää kainalossa, ei pelailuja, ei mystisiä "kiireitä" ettei kerkeä näkemään viikkoihin, ei salaisuuksia, ei selvittämättömiä juttuja menneisyydessä. Olikin vain tietämättäni luottanut intuitiooni.

Onhan tuokin mahdollista, mutta esim. minua on syytetty, että salailen asioita, olen itsekäs ja pelaan pelejä. Olen siis nainen, enkä ole koskaan pelaillut mitään pelejä. Eräs mies syytti, etten ole vakavissani. Omasta mielestäni olin. Minulle vain ei sovi sellainen kylki kyljessä nyhjääminen, vaan haluan tehdä muutakin kuin olla yhden ihmisen käytettävissä 24/7. Se taas on jonkun mielestä ollut merkki siitä, että salailen asioita tai en ole tosissani suhteessa. Eri tulkintoja.

Niin, enhän itsekään syytellyt ketään, vaan olin "sitoutumiskammoinen" itse. Minä nyhjään mieheni kyljessä, vaikka olemme myös paljon erillämme. Miksi en nyhjäisi, rakastan häntä, ja haluan. Erossa saa näillä työhommilla olla ihan tarpeeksi, vapaat vietetään mieluusti yhdessä.

Hän on ite jotenkin kesken/mielenterveysongelmia, kuten masennusta, jotain semmoista mikä estää rakkauden tulemista, muuten "jokin asia saattaa mennä pieleen" tms. Oot osunu tän henkilön elämään väärällä ajalla, hän ei ehkä tiedä itekkään mitä hakee/haluaa. Itse olen kokenut tämän, olin silloin masentunut ja ahdistunut ja hukassa itseni kanssa niin hypin miehestä toiseen miettien no onko tää nyt mitään ihastusta vai rakkautta vai mitä? Nyt taas asiat on toisin ja tuntuu että ainut kolo mikä elämästäni puuttuu, on rakkaus ja se että saa työpäivän jälkeen hilautua toisen kainaloon ja jolle jakaa rakkautta ja huolenpitoa sydämen kyllyydestä :) Aikaisemmin yritin etsiä vain "rakkautta" joka jotenkin korjaisi minut ilman että käyn asioitani läpi ja omaisin hyvän elämänasenteen. 

Itse en kestänyt sitä jos joku tykkäsi musta selkeesti enemmä ku mä siitä, miehillä on tapana olla heti alkuun "rakastuneita" ja itse halusin katsoa alkuun rauhassa. En kestäny ajatusta, että joku odottaa multa jotain. Oisin halunnu h-i-d-a-s-ta etenemistä. Liian innokkaat kävi pelkästään ahdistamaan.

Nyt on hidas mies, vähän liiankin..

Yhteenmuuton jälkeen alkaa lapsientekoon painostus.

Sillon täytyy juosta.

M35

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska tarvitsen aika paljon omaa tilaa ja omaa aikaa. En pidä kompromisseista, koska mielestäni kompromissi on aina ratkaisu, jota kumpikaan ei olisi halunnut, mutta joka on kuitenkin jollain tavalla siedettävä. Mulle ei riitä, että elämäni olisi vain siedettävää. Voin kyllä tapailla ja seurustellakin, mutta omat huushollit ja oma vapaus. Vapaudella en tarkoita, että olisi muitakin kumppaneita vaan sitä, että voin suunnitella menojani omien aikataulujeni mukaan ilman riippuvuutta toisen aikatauluista.

Miksi ihmeessä kompromissin pitäisi olla sellainen, jota kumpikaan ei halua? Tarkoitus kai on, että löydetään sellainen ratkaisu, josta molemmat aidosti pitävät.

Mutta kun kompromissia ei kukaan koskaan halua.

Jos toisen mielestä kotitöihin saa kulua viikossa vain 30 minuuttia (mukaan lukien ruoanlaitto) ja toisen mielestä jokapäivä pitäisi tehdä ruoka alusta loppuun sekä pitää koti erittäin puhtaana?

Kompromissi on mahdotonta. Se joka haluaa tehdä vain 30 minuuttia kotitöitä EI IKINÄ rupea kuluttamaan samaa määrää päivässä.

On siis vain kaksi mahdollista vaihtoehtoa? Eikä voida keskustella lainkaan siitä, MIKSI toinen haluaa toimia eri tavalla ja voisiko ongelmaan keksiä jonkin toimivan ratkaisun? Jos noin ajattelee, niin sitten ei voi hankkia ikinä lapsiakaan, koska heidänkin kanssaan ristiriitojen ratkominen olisi sitten mahdotonta.

Vierailija kirjoitti:

Itse en kestänyt sitä jos joku tykkäsi musta selkeesti enemmä ku mä siitä, miehillä on tapana olla heti alkuun "rakastuneita" ja itse halusin katsoa alkuun rauhassa. En kestäny ajatusta, että joku odottaa multa jotain. Oisin halunnu h-i-d-a-s-ta etenemistä. Liian innokkaat kävi pelkästään ahdistamaan.

Nyt on hidas mies, vähän liiankin..

Lueppa tuo tekstisi ajatuksella.

Tämän lisäksi naisilla on n. 100 muuta "pikku jutskaa", jotka miesten pitäisi tietää ja osata toimia oikein, ilman että nainen niistä puhuu.

Mitä helkkarin vaatimus-standardi koneita te oikein luulette olevanne?

Ja kenen valtuuttamana..?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska tarvitsen aika paljon omaa tilaa ja omaa aikaa. En pidä kompromisseista, koska mielestäni kompromissi on aina ratkaisu, jota kumpikaan ei olisi halunnut, mutta joka on kuitenkin jollain tavalla siedettävä. Mulle ei riitä, että elämäni olisi vain siedettävää. Voin kyllä tapailla ja seurustellakin, mutta omat huushollit ja oma vapaus. Vapaudella en tarkoita, että olisi muitakin kumppaneita vaan sitä, että voin suunnitella menojani omien aikataulujeni mukaan ilman riippuvuutta toisen aikatauluista.

Miksi ihmeessä kompromissin pitäisi olla sellainen, jota kumpikaan ei halua? Tarkoitus kai on, että löydetään sellainen ratkaisu, josta molemmat aidosti pitävät.

Aika usein se kuitenkin on jotain muuta kuin kummankaan ykköstoive. Esim toinen haluaa asua kerrostalossa ja toinen omakotitalossa. Kompromissina rivitaloasunto, joka ei kuitenkaan ole kummankaan ykköstoive. Toinen haluaa monta lasta, toinen ei yhtään tai korkeintaan yhden. Kompromissina kaksi lasta. Jälleen kerran kummallekaan ei ykköstoive. Mun mielestä kompromissi on ratkaisu, johon kumpikin voi tyytyä, kun kerran sitä ykköstoivettaan ei voi toisen toiveiden vuoksi saada.

Ei kukaan voi saada kaikkea. Jos hankkii esim. lapsia tai omakotitalon tai koiran, niin kyllä nekin omalla tavallaan rajoittavat elämää ja pakottavat luopumaan joistakin asioista.

Tietenkään ei voi saada kaikkea. Mutta en halua luopua sellaisista haluamistani asioista, jotka mun on mahdollista saada. 

Siitähän tässä on kyse, että vaikka jokainen yksittäinen haluttu asia olisi sinänsä mahdollinen, niin ne voivat silti käytännössä sulkea toisensa pois. Sitten täytyy luopua jostain.

Kyllä, mutta ei joudu luopumaan toisen vuoksi. Voisin hyvin seurustella, mutta molemmilla omat elämänsä ja yhdessä vietetään aikaa silloin ja sillä tavalla, mitä molemmat haluavat. Jos halutaan tehdä eri asioita, kumpikin tekee tahollaan omaansa.

Onko se toinen ihminen sitten kovin tärkeä, jos hänen vuokseen ei ole valmis luopumaan mistään. Nimittäin jos on pakko... Hyvä tietysti on, jos asiat voi järjestää niin ettei tarvitse luopua mistään mitä haluaa, mutta entä sitten jos se ei olisikaan mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oikein ymmärrä, mitä sitoutuminen tarkoittaa. Ihmiset ovat yhdessä niin kauan kuin molemmat haluavat olla yhdessä, mutta eivät tietenkään enää sitten jos jompikumpi muuttaa mielensä. Mikä se sitoutuminen siinä kuviossa sitten on.

Kun toi ei ole sitoutumista.

No mitä se sitoutuminen sitten on?

Sitä että on valmis jopa luopumaan muista itselleen tärkeistä asioista toisen hyväksi. Sitä että on valmis taistelemaan suhteen ja toisen ihmisen puolesta.

Sitä että on valmis tukemaan toista ja ottamaan siitä koppi vaikka sen elämä kaatuisi (talous ja terveys jne).

Sitä että pidetään ne lupaukset mitä toiselle on annettu. Eli luvataan pysyä sen toisen rinnalla vaikka se toinen aiheuttaisikin sinulle harmia (esim. terveysongelmat). Se että laittaa toisen omien halujensa edelle ja haluaa laittaa sen toisen itsensä edelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en kestänyt sitä jos joku tykkäsi musta selkeesti enemmä ku mä siitä, miehillä on tapana olla heti alkuun "rakastuneita" ja itse halusin katsoa alkuun rauhassa. En kestäny ajatusta, että joku odottaa multa jotain. Oisin halunnu h-i-d-a-s-ta etenemistä. Liian innokkaat kävi pelkästään ahdistamaan.

Nyt on hidas mies, vähän liiankin..

Lueppa tuo tekstisi ajatuksella.

Tämän lisäksi naisilla on n. 100 muuta "pikku jutskaa", jotka miesten pitäisi tietää ja osata toimia oikein, ilman että nainen niistä puhuu.

Mitä helkkarin vaatimus-standardi koneita te oikein luulette olevanne?

Ja kenen valtuuttamana..?

Vapaa maa - jokainen on valtuutettu omiin vaatimuksiinsa, mitä ihmissuhteisiin tulee. 

On kyllä tällä palstalla huomattu, että eräät haluaisivat ottaa naisilta nämä oikeudet pois.

Vierailija kirjoitti:

Hän on ite jotenkin kesken/mielenterveysongelmia, kuten masennusta, jotain semmoista mikä estää rakkauden tulemista, muuten "jokin asia saattaa mennä pieleen" tms. Oot osunu tän henkilön elämään väärällä ajalla, hän ei ehkä tiedä itekkään mitä hakee/haluaa. Itse olen kokenut tämän, olin silloin masentunut ja ahdistunut ja hukassa itseni kanssa niin hypin miehestä toiseen miettien no onko tää nyt mitään ihastusta vai rakkautta vai mitä? Nyt taas asiat on toisin ja tuntuu että ainut kolo mikä elämästäni puuttuu, on rakkaus ja se että saa työpäivän jälkeen hilautua toisen kainaloon ja jolle jakaa rakkautta ja huolenpitoa sydämen kyllyydestä :) Aikaisemmin yritin etsiä vain "rakkautta" joka jotenkin korjaisi minut ilman että käyn asioitani läpi ja omaisin hyvän elämänasenteen. 

Kiitos vastauksesta.

Mies on kyllä uupunut ja sen vuoksi tavallaan masentunut. On todella ahkera, tunnollinen ja lempeä. Auttaa aina ihmisiä ja pistää usein muita itsensä edelle. Tuntee syyllisyyttä helposti. Hän on lähes koko ajan ahdistunut ja levoton, johtuen sitten työasioita tai muuten stressaavista asoista.

Olemme samanlaisia luonteeltamme. Oikeasti ymmärretään toisiamme todella paljon. Suurin ero on kuitenkin, että olen itse todella kärsimätön luonne loppuenlopuksi. Todella ajattelevainen ja eteenpäin pyrkivä.

Hän sitten kärsivällinen pohdiskelija. Fiksu kuin mikä.

Olen yrittänyt puhua aiheesta monta kertaa koska itse ahdistun kun en tiedä missä mennään, en tiedä pelisäännöistä enkä vain tiedä kannattaako minun odottaa jotain sellaista mitä ei välttämättä edes tule.

Kun hän ei tiedä itsekkään aina mitä haluaa. Syyttää itseään tilanteesta ja hän ei halua minusta eroon. En vain tiedä jos minä en ole hänelle kuitenkaan oikea ihminen.

Jos kulutan hänen aikaa, jos vain hän olisi helpottuneempi kun teen selvän päätöksen ja jatkaisin matkaani.

Ajaudun aina keskustelemaan asiasta eri näkökulmista saaden saman vastauksen.

Sitten tunnen myöhemmin syyllisyyttä siitä että varmaan vain pahennan tämän ihmisen tilannetta kun keskustelen ja painostuu varmaan asiasta..

Mutta pakko itsekin tässä jotain saada...

En edes enää ymmärrä mikä minut saa jäämään kun lupauksia on ollut vaikka kuinka. Mies kuitenkin perunu ja mennään ees ja taas.

Kuitenkin välitän aidosti hänestä ja tahtoisin antaa hänelle paljon. En vain pysty yksin yrittämään jos ei tule vastaan.

On minullakin ongelmia sitoutumisen kanssa ja pelkään riittämättömyyttä, pelkään itseni esille avaamista jne, mutta koska tiedän ettei hän vaadi ja on kanssani melko samanlainen niin, en tämän ihmisen kanssa pelkää niin paljoa. Voisin oikeasti yrittää. En vain tiedä tuleeko siitä mitään.

Ap

Ap, mikä tässä nykytilanteessa ahdistaa sua eniten? Mitkä on ne asiat, joiden takia suhde ei voi jatkua juuri sellaisena kuin se nyt on? Mitä odotuksia sulla siis on?

Ainakin sen voit tehdä, että teet itsellesi tosi selväksi, mikä sulle on tärkeää ja mitä haluaisit ja mistä et pysty joustamaan. Sitten voit kertoa sen miehelle ja ehkä vähän ottaa etäisyyttä ja jättää pallon hänelle, jolloin hänen on pakko myös selvittää omia ajatuksiaan ja ja tunteitaan ja toiveitaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vain onko kyseessä juurikin vaikeus rakastua?

Oletko pystynyt jollain tavalla etenemään ja käsittelemään sitoutumiskammoasi potentiaalisen kumppaniehdokkaan tultua elämääsi?

Kauan epäröit ja viivyttelit suhdetta ennen kuin halusit ottaa riskin ja yrittää?

Itse yritän saada miehestä selvää. Toistelee aikalailla samoja ajatuksiaan kuukausien edetessä ja suhde junnaa. Joka päivä olemme yhteyksissä, kuuntelee, tukee kun tarvitsen ja kertoo välittävänsä. Ei halua minusta eroon, ei halua päästää minusta irti mutta ei pysty heittäytymään parisuhteeseen. Ei uskalla ja pitää sisäisen maailman kätkössä. Vaikka kyllä minulle on avautunut todella paljon. Mutta saattaa vakavat asiat heittää vitsiksi jne. Riippuu tunnelmasta ja kuinka valmis on avautumaan.

Hän on vähän kuin paras ystäväni.

Itseäni vain hieman ahdistaa kun on ihana ihminen ja olemme päässeet aika pitkälle tutustessa toisiimme. Itsekin olen todella huono sitoutumaan koska en luota kovin helposti ihmisiin ja sisintä on vaikea tuoda esiin ja menen lukkoon suhteen ollessa liian vakava. Mutta tämän kanssa ei pelota ja haluaisin yrittää. Pystyn avautumaan kaikesta.

Tästäkin aiheesta mutta mies vain ei vain osaa sanoa muuta kuin vian olevan hänessä. Hän yrittää työstää asiaa mutta se on hänelle itselleen todella vaikeaa.

En vain tiedä onko tämä sittenkin ajan haaskausta molemmille jos en esimerkiksi vain itse ole hänelle oikea ihminen ja parempi pysyä ystävinä.

Idiotismin määritelmä on se että tekee samaa asiaa ja odottaa eri lopputulosta.

Jos ihminen on kokenut jo useitakin eroja niin kukaan täysijärkinen ei enää seurustele. Tyhmä ei ole se jota huijataan kerran mutta tyhmä on se joka antaa itseään huijattavan samallla tavalla uudestaan ja uudestaan.

No olipas kummallista logiikkaa. Voithan myös pohtia, minkälaisia valintoja olet tehnyt kumppaneiden suhteen, noudatatko jotain tiettyä kaavaa (tämä on itseasiassa todella yleistä ja saa ihmiset ihmettelemään, mikseivät "ikinä onnistu rakkaudessa" vaikka sokeana päätyvät toistamaan samaa kaavaa ihmissuhteissaan). Koen myös, että uusi suhde on edellisen laiskanläksy. Jos avioliittoni minulle jotain opetti niin sen, että pitää todella pohtia, onko parisuhteen osapuolilla samantyyppiset odotukset suhteesta, puhua asioista ja antaa myös itse sen sijaan että on vaatimassa ja nalkuttamassa jatkuvasti toisen virheistä...

Word!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en kestänyt sitä jos joku tykkäsi musta selkeesti enemmä ku mä siitä, miehillä on tapana olla heti alkuun "rakastuneita" ja itse halusin katsoa alkuun rauhassa. En kestäny ajatusta, että joku odottaa multa jotain. Oisin halunnu h-i-d-a-s-ta etenemistä. Liian innokkaat kävi pelkästään ahdistamaan.

Nyt on hidas mies, vähän liiankin..

Lueppa tuo tekstisi ajatuksella.

Tämän lisäksi naisilla on n. 100 muuta "pikku jutskaa", jotka miesten pitäisi tietää ja osata toimia oikein, ilman että nainen niistä puhuu.

Mitä helkkarin vaatimus-standardi koneita te oikein luulette olevanne?

Ja kenen valtuuttamana..?

Vapaa maa - jokainen on valtuutettu omiin vaatimuksiinsa, mitä ihmissuhteisiin tulee. 

On kyllä tällä palstalla huomattu, että eräät haluaisivat ottaa naisilta nämä oikeudet pois.

Jos vaatimuksesi on naurettavat niin menetät moraalisen oikeuden valittaa siitä kun olet yksin.

On tekopyhää ulista siitä kun on yksin jos samalla itse on siihen 100% syyllinen.

Vierailija kirjoitti:

Ap, mikä tässä nykytilanteessa ahdistaa sua eniten? Mitkä on ne asiat, joiden takia suhde ei voi jatkua juuri sellaisena kuin se nyt on? Mitä odotuksia sulla siis on?

Ainakin sen voit tehdä, että teet itsellesi tosi selväksi, mikä sulle on tärkeää ja mitä haluaisit ja mistä et pysty joustamaan. Sitten voit kertoa sen miehelle ja ehkä vähän ottaa etäisyyttä ja jättää pallon hänelle, jolloin hänen on pakko myös selvittää omia ajatuksiaan ja ja tunteitaan ja toiveitaan.

Ahdistaa tämä miehen päämäärättömyys. Ei mitään takeita tulevasta, ei vastaan tulemista.

Pelkkää olemista ja sanoja tulevaisuudesta kun olemme yhdessä. Saattaa sillon kaikenlaisia ajatuksia meistä yhdessä puhua. Talosta tms. Mutta kun keskustellaan vakavasti, niin ei tiedä mitä haluaa, ei tiedä mikä olen hänelle eikä tiedä muuta kuin, että kun hän pitää minusta paljon. Tunnun oikeanlaisesta ihmiseltä hänelle.

Hän ei kuitenkaan voi luvata mitään.

En siis edes tiedä mitä odotan mutta silti olen sulkenut omat silmäni enkä katso muita miehiä. Moraalini on vain niin vahva, että olen tavallaan pysäyttänyt oman elämäni. Vaikka en edes tiedä, vaikka hän säätäisi toisten kanssa tälläkin hetkellä. Jota kyllä epäilen.

Toisinaan sanoo minun olevan hänen naisena, toisinaan en ole tai hän on etääntynyt. Sitten taas olen, varsinkin jos olemme hänen ystävien seurassa.

Olen kyllä myöskin häntä jonkin verran nuorempi ja nätti. Olen epäillyt jopa olevani näyttelyesine hänen kavereilleen ainakin.

Kuitenkin on ystävä minulle. Ei hän pahalla asioita tällaiseksi tee. Ei vain jotenkin uskalla olla läheisempi ja se vaivaa häntä itseään myös.

En vain itse tiedä mitä tehdä.

Viimeksi keskustelin tästä ja sanoin suoraan lyhennettynä, etten jaksa enää ja parempi olla kavereita.

Sanoi, että ymmärtää minua ja on oma päätökseni jos haluan kaiken tuhota, kun ei voi minua estääkään. Ei kuitenkaan haluaisi eroon.

Minusta hän ei jotenkin jaksa edes tulla tosissaan vastaan asioissa. Ympäri pyöreitä vastauksia antaa mutta muruset ei vaan tunnu enää riittävän.

Tarvitsen vain vastauksia. Kaipaan jo läheisyyttä, rakkautta, intohimoa, huumoria.

Kaipaan toisen ihmisen syvällistä yhteyttä ja lähellä olemista.

Tästä suhteesta en niitä saa paitsi kerran kahdessa kuukaudessa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oikein ymmärrä, mitä sitoutuminen tarkoittaa. Ihmiset ovat yhdessä niin kauan kuin molemmat haluavat olla yhdessä, mutta eivät tietenkään enää sitten jos jompikumpi muuttaa mielensä. Mikä se sitoutuminen siinä kuviossa sitten on.

Kun toi ei ole sitoutumista.

Mikä muukaan olisi sitoutumista kuin juuri tuo. Kukaan ei pakota pariskuntaa pysymään yhdessä vastoin tahtoaan enää nykyaikana.

Kysymys ei ole mistään pakottamisesta. Vaan päätöksestä ja siitä että riittää selkärankaa myös pitää sanansa.

En siis epäile että hänellä olisi muita kierroksessa. Ei ole sellainen mies. Enemmän yksin viihtyvä introvertti.

Ap