Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsettomuus - pyyntö läheisille
Olemme kolmekymppinen lapsettomuudesta kärsivä ja koeputkihedelmöityshoidoissa oleva pariskunta. Asia on todella kipeä ja kaipuu omaan lapseen valtava. Olen tähän asti uskaltanut kertoa tilanteesta omalle lähisuvulle ja lähimmille ystäville, mutta nyt on tullut tunne, että suun avaaminen asiasta vaan pahentaa omaa tuskaa. En oikeasti enää kestä yhtäkään loukkaavaa kommenttia ja tuputtavia neuvoja. Kaipaisin vaan niin paljon kuuntelua, empatiaa ja vierellä kulkemista.
Tuntuu, että jos asiasta puhuu, niin aina ollaan kiirehti ässä neuvomaan ja tietämään paremmin. On ehdotettu lemmikin hankintaa, tyypilliset "älkää ajatelko koko asiaa, niin kyllä se tapahtuu" - neuvot kuultu moneen kertaan, vihjailtu et mitä odoteltiin tähän ikään asti.. Pahimpia on myös nämä kaikella on tarkoituksensa - "lohdutukset" (mitä tällä siis halutaan sanoa, että öö, meitä ei ole tarkoitettu vanhemmiksi?). Tuputetaan kuusenkerkkäuutteita ja vaihtoehtohoitoja. Ei kiitos, maksamme jo nyt itsemme kipeiksi lääketieteellisistä hoidoista.
Pyyntö siis lapsettomien läheisille:älkää antako niitä neuvoja, olkaa vaan vierellä. Sanokaa vaikka "en osaa sanoa mitään, olen vain tosi pahoillani puolestasi". Antakaa lapsettomalle tilaa surra ja käydä oma kriisinsä läpi, teidän ei tarvitse sitä ratkaista eikä lapsettoman tarvitse päästä asiasta noin vain yli.
Kiitos.
T: Väsynyt hoidoissa käyvä lapseton.
Kommentit (365)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinua pitää tukea?
Tätä kysyy 37v lapsettomuushoidoissa yli 6 vuoden ajan ollut nainen, joka ei keksi yhtäkään syytä sille, miksi lapsetonta pitäisi paapoa. Loukata ei pidä, mutta hyvänen aika sentään - ei sinulla ole mitään tappavaa sairautta, et ole maailman ainoa lapseton. Se on suuri suru, mutta liian isoksi se muuttuu siinä vaiheessa, kun haluat tehdä siitä elämäsi keskipisteen.
Ympärilläsi on todennäköisesti monia muita samassa tilanteessa olevia tai olleita. He eivät ole tehneet asiasta isoa numeroa, siksi et siitä tiedä. Oletko koskaan miettinyt, että sinä saatat samalla tavalla loukata muita?
Minä olen aina miettinyt äitienpäivän aikaan, kun lapsettomuuttaan surevat loukkaantuvat äitienpäivän vietosta, kun eivät itse ole äitejä. Minua surettaa heidän äitiensä puolesta, sitä omaa äitiä ei voi siis arvostaa ja juhlia, kun kaivataan itselle äitiyttä.
Miten niin loukkaantuvat? Eiköhän kyse ole enemmän tuskasta ja surusta, jota lapseton kokee tuona päivänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnea Ap:lle!! Ja olipa kiva, kun tulit päivittämään tilanteesi!
Ihana ja niin osuva kirjoitus, ap. Kaikki kuulostaa niin tutulta. Suomalaiset ovat taitamattomia kohtaamaan toisen surua. Monelle tulee olo, että surevan ongelma pitäisi ikäänkuin ratkaista tuputtamalla jotain väkinäisiä ja ontuvia neuvoja. Halaus riittäisi tai joku pieni myötätuntoinen ele. Kun tyttäreni kuoli raskauden myöhäisessä vaiheessa, eräs tuttuni "lohdutti", että kyllä "luonto hoitaa". Miten tietämätön ja loukkaava lausahdus. Tyttäreni oli täydellinen pieni vauva, täysin terve, mutta kohtuni ei pystynyt venymään hänen kasvaessaan. Se siitä luonnon hoitamisesta! Ei kannata sanoa mitään, jos ei tunne asian taustoja, sillä huonosti valitut sanat satuttavat pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on yksi PAS-alkuinen lapsi. Hänet saatiin 10 vuoden lapsettomuuden jälkeen. Kävin kyllä 2 vuoden yrityksen jälkeen gynellä, otettiin joku verikoe ja sanottiin, että kyllä ovulaatio on tässä kuussa tapahtunut. Seuraavaksi viiden vuoden jälkeen, jolloin epäilin, onko nuoruudessa sairastettu endometrioosi uusiutunut, ja siksi en tule raskaaksi. Sain ehkäisypilleriresptin. Sitten taas parin vuoden jälkeen gynelle, joka otti asian tosissaan. Miehestä spermanäyte (ei vikaa), lapsettomuushoidot aloitettiin keskussairaalassa ja noin vuoden kuluttua pahoiteltiin, että ette voi koskaan saada lasta. Hakeuduin tämän jälkeen lapsettomuusklinikalle, jossa 2 kk tuosta tuomiosta punktoitiin ainoasta munasarjastani toistakymmentä munasolua. Raskaus sai alkunsa kolmannesta hoitokerrasta.
Meillä kukaan läheisistä ei koskaan tivannut meiltä lapsia. Kävimme jo adoptioneuvonnassakin, josta mainitsimme isovanhemmille ja siskolleni. Kiinasta meille piti tulla tyttö.
Tosiaan tulin sitten lapsettomuushoidoilla raskaaksi ja raskaus meni hyvin, vaikkakin olin kovin väsynyt koko raskauden ajan. Vauva syntyi ja ei mennyt varmaan paria viikkoa, kun masennuin, ja halusin vain peruuttaa tapahtuneen. Sittemmin minulla diagnostisoitiin psykoottinen synnytyksen jälkeinen masennus, eli masennukseen liittyi harhoja, joista osa oli sellaisia, että näin näkyjä, että olin vauva vahingoittamassa teräaseella. Tästä toipuminen kesti pari vuotta. Masennuksestani kukaan sukulaisista ei saanut tietää, siitä tiesi ainoastaan mieheni ja hoitava taho. Lapsi meni hoitoon reilu 1-vuotiaana minun jaksamiseni takia, sukulaisille annettiin kuva, että olin hänen kanssaan kotona kolmevuotiaaksi.
Kun lapsen ollessa parivuotias jouduin psykiatrialle suljetulle osastolle, jossa vietin yhden vuoden aikana 3 kk, kerrottiin lapselle äidin olevan "töissä", ettei paljastaisi tilannetta sukulaisille. Sieltä osastoreissulta löytyi kuitenkin lopulta masennukseen tehoava lääkitys.
Suunnitelmissa oli alunperin useampikin lapsi, mutta en enempää uskaltanutkaan hankkia. Palasin töihin työkokeilun kautta lapsen ollessa 3½-vuotias. Se sujui hyvin.
Sinulla on todella ollut onnea! Minä en ole koskaan ollut suljetulla osastolla ja siltikin on ollut ongelmia entisen mieheni väkivaltaisuuden vuoksi. Ja minä sentään hain apua ja pakenin!
Lapsia olen saanut ihan helposti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on yksi PAS-alkuinen lapsi. Hänet saatiin 10 vuoden lapsettomuuden jälkeen. Kävin kyllä 2 vuoden yrityksen jälkeen gynellä, otettiin joku verikoe ja sanottiin, että kyllä ovulaatio on tässä kuussa tapahtunut. Seuraavaksi viiden vuoden jälkeen, jolloin epäilin, onko nuoruudessa sairastettu endometrioosi uusiutunut, ja siksi en tule raskaaksi. Sain ehkäisypilleriresptin. Sitten taas parin vuoden jälkeen gynelle, joka otti asian tosissaan. Miehestä spermanäyte (ei vikaa), lapsettomuushoidot aloitettiin keskussairaalassa ja noin vuoden kuluttua pahoiteltiin, että ette voi koskaan saada lasta. Hakeuduin tämän jälkeen lapsettomuusklinikalle, jossa 2 kk tuosta tuomiosta punktoitiin ainoasta munasarjastani toistakymmentä munasolua. Raskaus sai alkunsa kolmannesta hoitokerrasta.
Meillä kukaan läheisistä ei koskaan tivannut meiltä lapsia. Kävimme jo adoptioneuvonnassakin, josta mainitsimme isovanhemmille ja siskolleni. Kiinasta meille piti tulla tyttö.
Tosiaan tulin sitten lapsettomuushoidoilla raskaaksi ja raskaus meni hyvin, vaikkakin olin kovin väsynyt koko raskauden ajan. Vauva syntyi ja ei mennyt varmaan paria viikkoa, kun masennuin, ja halusin vain peruuttaa tapahtuneen. Sittemmin minulla diagnostisoitiin psykoottinen synnytyksen jälkeinen masennus, eli masennukseen liittyi harhoja, joista osa oli sellaisia, että näin näkyjä, että olin vauva vahingoittamassa teräaseella. Tästä toipuminen kesti pari vuotta. Masennuksestani kukaan sukulaisista ei saanut tietää, siitä tiesi ainoastaan mieheni ja hoitava taho. Lapsi meni hoitoon reilu 1-vuotiaana minun jaksamiseni takia, sukulaisille annettiin kuva, että olin hänen kanssaan kotona kolmevuotiaaksi.
Kun lapsen ollessa parivuotias jouduin psykiatrialle suljetulle osastolle, jossa vietin yhden vuoden aikana 3 kk, kerrottiin lapselle äidin olevan "töissä", ettei paljastaisi tilannetta sukulaisille. Sieltä osastoreissulta löytyi kuitenkin lopulta masennukseen tehoava lääkitys.
Suunnitelmissa oli alunperin useampikin lapsi, mutta en enempää uskaltanutkaan hankkia. Palasin töihin työkokeilun kautta lapsen ollessa 3½-vuotias. Se sujui hyvin.
Sinulla on todella ollut onnea! Minä en ole koskaan ollut suljetulla osastolla ja siltikin on ollut ongelmia entisen mieheni väkivaltaisuuden vuoksi. Ja minä sentään hain apua ja pakenin!
Lapsia olen saanut ihan helposti.
Tai siis tulee fiilis että mitä vittua nyt.
Äiti lapsettomuushoidossa ja sitten lapsen jälkeen 3kk suljetulla psyk.osastolla.
Me joille on ollut vaikeaa saada lapsi, haluttiin se lapsiperhe-elämä kokonaan. Me haluttiin se ihana rakas vauva, pieni niskahaituva, pukea pikkuiset sukat ja kuunnella ensimmäistä naurua, mutta me haluttiin myös valvoa ja väsyä ja saada oikeus valittaa ja kokea että elämä voi olla raskasta mutta samalla hyvää. Me haluttiin se kaikki. Anteeksi ettei mekään olla täydellisiä vanhempia, on kuitenkin unelmien täyttymys saada olla omanlaisensa vanhempi. Suru kaikista vuosista joina lasta kaivattiin, tuntuu aina ja kun luen muiden näitä samanlaisia juttuja, itken. Onnea, ap! Tiedän ainakin vähän miltä sinusta tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain itse tuomion lapsettomuudesta reilu parikymppisenä - seitsemän vuoden jälkeen kuitenkin onni potkaisi. Lapsettomuus hoidossakin olimme, mutta sieltä emme apua saaneet ja raskaus lähti luomuna etenemään.
Kävin tukiryhmässä keskusteluissa ja se auttoi kovasti. Lapsettomuudessa on omat vaiheensa suruprosessa, mutta marttyyriksi tai mielensäpahoittajaksi ei kannata ryhtyä. Ymmärrän, että ne tietyt neuvot ärsyttää, mutta ihmiset tarkoittaa hyvää. Myös pystymahaiset raskaana olevat kaverit voivat ärsyttää, mutta ei heidänkään tarvitse raskauttaan sinulta piilotella. Heillä on myös oikeus iloita ja nauttia asiasta ilman pelkoa siitä, että joku pahoittaa mielensä.
Usean vuoden olemme yrittäneet toista lasta. Lukuisia keskenmenoja takana kuten edelliselläkin kerralla. Keskenmenoistakin tavallaan olen ottanut positiivisen puolen eli sentään raskauden kun on kokemusta myös siitä, että kun vuosia yrittää eikä siltikään saa sitä kahta viivaa testiin.
Kaverien raskauksista iloitsen koko sydämestä.
Tsemppiä sinulle ja ymmärrän, että tuossa vaiheessa kaikki pyörii raskautumisen ja lapsettomuuden ympärillä, mutta voin aika varmasti voin sanoa 10 vuoden kuluttua olet jo sinut asian kanssa paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, eihän kaikkia ole tarkoitettu vanhemmiksi. Siksi kaikki eivät saa biologisia lapsia tai tietty pariskunta yhdessä ei saa yhteisiä lapsia. Luonto tietää asian parhaiten.
Mitä tarkoitat tällä, ei ihan avaudu?
Meille ei ole tullut lapsia vaikka ehkäisy jätettiin aikoja sitten pois.
Nykyän vaimolla on niin pahat neuroosit ja pakko-oireet ihan omassa elämässään että kauhistuttaa ajatella mitä se olisi lapsen kanssa.
-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös toinen 37v joka ei ole osannut tehdä 5v jatkuneesta lapsen yrittämisestä niin suurta ongelmaa kuin monet muut tuntuvat tekevän. Jo ennen yrityksen aloittamista keskustelimme miehen kanssa miten paljon hyvää elämässämme on vaikka lasta ei koskaan tulisikaan ja tätä mieltä olemme edelleen. Toki saavuttamatta jääneitä unelmia saa surra, mutta jokaiseen elämän vastoinkäymiseen ei voi jäädä vellomaan.
Miksi ihmeessä pilata suurin osa omasta elämästä siihen, että yrittää lasta ja tehdä siitä hirveän ongelman? Tätä en ymmärrä. Kommenttisi on todella järkevän ihmisen ja parisuhde on kunnossa, kun voitte elää yhdessä ilman lasta.
Täytyykö sitä lapsettomuutta avata työpaikalla jokaiselle, kaikille sukulaisille ja kaikille kavereille?
Voisiko ajatella, että ei kerro kuin valituille henkilöille?
Silloin ei tarvitse vastailla kaiken maailman kysymyksiin ja kuunnella kaikenlaisia kommentteja.
Lapsettomuudesta en ole kärsinyt, mutta nyt on puoliso vakavasti sairaana, kyse on siitä, kuinka paljon aikaa meillä vielä on.
On paljon helpompaa, kun voi kohdata ihmisiä, ilman, että joku on koko ajan kyselemässä vointia tms. Lähipiiri ja luottoystävät toki ovat selvillä, mutta työkuvioissa vain pari tietää tilanteeni.
Ei ulkopuolinen voi edes ymmärtää.
Älkää jakako niin älyttömän auliisti omia ongelmianne ihan joka keskustelussa. Kun joku kysyy, sanot , että ei mitään erityistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua on ärsyttänyt se, että jossain sukujuhlissa työnnetään väkisin vauvoja syliin ja leperrellään kuinka ihania ne on. Mun äidille hänen siskonsa kertoilee kuinka ihanaa on, kun on lapsenlapsia.
Me olemme mieheni kanssa yrittäneet toista lasta yli vuoden, mutta ei ole vielä tärpännyt. Raivostuttaa sukulaisten utelut, että milloinkas aiotte toisen lapsen hankkia, eikö kannattaisi jo aloittaa yritys, miettikää miten kiva olisi kun olisi sisarus lapselle jne.
Asia on minulle kipeä, emmekä miehen kanssa ole kertoneet heille että yritämme lasta. Minusta se asia ei kuulu heille, enkä kestäisi niitä hienoja neuvoja asiaan liittyen.
Miksi ihmiset eivät osaa olla hienotunteisia?
Olen ap pahoillani tilanteestasi, toivottavasti hoidot auttavat ja saatte sen ensimmäisen lapsen, minulla sentään on jo yksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Me olemme mieheni kanssa yrittäneet toista lasta yli vuoden, mutta ei ole vielä tärpännyt. Raivostuttaa sukulaisten utelut, että milloinkas aiotte toisen lapsen hankkia, eikö kannattaisi jo aloittaa yritys, miettikää miten kiva olisi kun olisi sisarus lapselle jne.
Asia on minulle kipeä, emmekä miehen kanssa ole kertoneet heille että yritämme lasta. Minusta se asia ei kuulu heille, enkä kestäisi niitä hienoja neuvoja asiaan liittyen.
Miksi ihmiset eivät osaa olla hienotunteisia?
Olen ap pahoillani tilanteestasi, toivottavasti hoidot auttavat ja saatte sen ensimmäisen lapsen, minulla sentään on jo yksi.
Meillä on täysin sama tilanne, paitsi toista yritetty jo 2,5 v. Meinasin jo kertoa asiasta sukulaisille, jotta nuo utelut loppuisivat, mutta onneksi en tehnyt sitä! Sittenhän se olisi vielä paljon pahempaa: no, miten hoidot etenee, onko jo tärpännyt? Kummassa vika? Päivittelyä ja mahan kyttäämistä. Kaikki kuulumisemme koskisivat vain lapsettomuushoitojen etenemistä. Olemme siis vastanneet vain, että meillä on nyt huono taloudellinen tilanne lasta ajatellen (mikä on tietysti tottakin, koska lapsettomuushoidot vie niin paljon rahaa :D). Tsemppiä teillekin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, eihän kaikkia ole tarkoitettu vanhemmiksi. Siksi kaikki eivät saa biologisia lapsia tai tietty pariskunta yhdessä ei saa yhteisiä lapsia. Luonto tietää asian parhaiten.
On se jännä, miten niin monet narkit, rappioalkoholistit ja muuten vaan pahasti luonnehäiriöiset sekopäät on ”tarkoitettu vanhemmiksi”. Usein vieläpä moneen kertaan ja monen eri kumppanin kanssa. Mutta luontohan tietää, eikös juu? (..mitä v*tua se sitten ikinä tarkoittaakaan..)
Sillä rappioalkoholistilla saattaa muuten olla ns. paremmat geenit, kuin ”kunnollisella” lapsettomalla! Asia ei ole noin yksinkertainen. Ohis
Ei minulta empatiaa puutu, pystyn kyllä tukemaan ihmistä surussaan, mutta en oikein osaa mieltää lapsettomuutta "kriisiksi" tai "sairaudeksi", jota pitäisi "hoitaa". Voihan se jollekulle olla kriisi, ettei saa epärealististen mielikuviensa mukaista vaaleanpunapumpulista ydinperhe-elämää, mutta eipä kaikki saa Porscheakaan vaikka kuinka haluaisi.
Koska lapsettomuus ei ole sairaus kuten syöpä (eli siihen ei kuole ja sen kanssa pystyy ihan hyvin elämään), ei siihen tarvita hoitojakaan. Jos yritetään saada lasta aikaan keinohedelmöityksellä, niin tätä voi sitten myös kutsua rehellisesti keinohedelmöitykseksi eikä miksikään "hoidoksi". Varataan hoidot oikeasti sairaille.
Voin sitten olla kivana tätinä sisarusten ja ystävien lapsille, vaikkei omia lapsia tullutkaan. Mitä tuosta katkeroitumaan ja uhriutumaan. Elämä on.
Myötätuntoni on puolellasi, ihmiset ei osaa olla laukomatta typeryyksiä. Voi miksi? Minä en ole näistä lapsiasioista mitään sukulaisille puhunut, ainoastaan siskoni tietää, ja hyvä niin. Siskolla on itsellään nuorena todettu PCO, hoidoilla saatu kaksi lasta ja kolmatta odottaa luomusti. Toivoin nuorena kuutta lasta. No nämä lastenteko-asiat harvoin menee kuten haluaa, nämä ratkoo elämä ja onni ja joskus lääkärinapu. Onni toi syliini 2 lasta ja kolmatta me ei koskaan saatu. Minussa on jotain vikaa, olen saanut 5 keskenmenoa.
Toivottavasti onnistuu, mutta pitäkää huolta siitä, että teillä on muutakin tekemistä ja yhteistä elämää kuin lapsi-asia. Se on parisuhteelle ja mielenterveydelle tärkeää. Te olette edelleen pariskunta, vaikka teistä ei tulisi lapsiperhettä. Ja muistakaa, että adoptiokin on mahdollisuus, ja siihen jonoon pitää ilmoittautua ajoissa. Kannattaako laittaa rahat lääkärille vai adoptioprosessiin jo nyt, kun hoidot ei tunnu auttavan? Jossain on oikea lapsi, joka tarvitsee vanhemmat. Ei minusta lapsen tarvitse olla biologinen ollakseen rakas. Rakastathan miestäsikin, vaikka et ole hänen äitinsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, eihän kaikkia ole tarkoitettu vanhemmiksi. Siksi kaikki eivät saa biologisia lapsia tai tietty pariskunta yhdessä ei saa yhteisiä lapsia. Luonto tietää asian parhaiten.
On se jännä, miten niin monet narkit, rappioalkoholistit ja muuten vaan pahasti luonnehäiriöiset sekopäät on ”tarkoitettu vanhemmiksi”. Usein vieläpä moneen kertaan ja monen eri kumppanin kanssa. Mutta luontohan tietää, eikös juu? (..mitä v*tua se sitten ikinä tarkoittaakaan..)
Sillä rappioalkoholistilla saattaa muuten olla ns. paremmat geenit, kuin ”kunnollisella” lapsettomalla! Asia ei ole noin yksinkertainen. Ohis
Geenitasolla asia voi ollakin niin, että ihminen on perimältään terve, älykäs ja vielä kauniskin, ja lapsi saattaa saada vanhemmaltaan näitä hyviä perintötekijöitä. Se ei kuitenkaan sitten poista sitä, että lasta kasvattavaksi vanhemmaksi ei ongelmaisesta biologisesta äidistä tai isästä välttämättä ole, jos halutaan taata lapselle kunnolliset kasvuolot. On siis aina kysyttävä mitä tarkoitetaan, että jotakuta ei ole "tarkoitettu vanhemmaksi". Tarkoittaako se geeniperimää, vai tarkoittaako se hänen kykyään kasvattaa lapsi. Tunnen useita lapsettomia ihmisiä, joiden kyvyssä kasvattaa lapsia ei ole mitään vikaa. Vikaa on ollut vain kropassa, joka jostain syystä ei pystynyt tuottamaan biologista jälkeläistä.
Sitten voisi muistaa, että hedelmättömyyskään ei johdu läheskään aina mistään perinnöllisestä viasta, vaan esimerkiksi sikotaudista joka aiheuttaa miehille kivestulehdusta, vatsanalueen vammoista vaikkapa kolarissa tai jopa lääkärin hoitovirheistä. Olen kuullut tapauksesta, jossa kohtu oli gynekologilla kaavinnassa onnistuttu puhkaisemaan ja tämä aiheutti komplikaatioita. Tällaisia voi sattua kenelle tahansa, eikä niillä ole mitään tekemistä sen kanssa, että jonkun kroppa ei olisi alun alkaen ollut lapsentekoon sopiva.
"Tunnen useita lapsettomia ihmisiä, joiden kyvyssä kasvattaa lapsia ei ole mitään vikaa. Vikaa on ollut vain kropassa, joka jostain syystä ei pystynyt tuottamaan biologista jälkeläistä."
Olen siis se sama kuin tämän kommentin kirjoittaja. Tarkennan, että tunnen useita vaille yhteistä biologista lasta jäänyttä pariskuntaa, jotka ovat kuitenkin saaneet myöhemmin esimerkiksi adoptiolapsen tai käyttäneet lahjoitettuja sukusoluja. Eihän sitä kasvatuskykyä oikein voisi arvioidakaan ihmisistä, jotka ovat jääneet vallan lapsettomiksi. :D
Alue: Aihe vapaa
Ap tässä. Tämä ketju osui silmiini, kun on näköjään aktivoitunut juuri uudelleen.
Ajattelin vain päivittää kuulumisiani: tulin raskaaksi Ivf-hoidoilla ja rakkaan poikamme laskettu aika on kesäkuussa. ❤️Toivottavasti kaikki menee loppuun asti hyvin.
Odotusaika on ollut valtavan onnellista, joskin pitkän lapsettomuuden jälkeen menetyksenpelko on välillä kova. Ja lapsettomuuden liittyvä aika on edelleenkin trauma, jota olen raskaana ollessa työstänyt ja työstän yhä.
Edelleen allekirjoitan asiat, joista kirjoitin aloituksessani ja en esimerkiksi usko, että sillä, että raskaus nyt onnistui oli jokin tarkoitus. Meillä kävi vain todella hyvä tuuri, niin uskon. Meitä ei ole tarkoitettu sen enempää tai vähempää vanhemmiksi kuin niitä, joilla hoidot eivät koskaan onnistu.
Toivon kaikille lapsettomuuden kanssa tälläkin hetkellä kamppaileville paljon voimia ja jaksamista sekä rohkeutta sanoa läheisille ääneen tilanteista ja asioista, jotka tuntuvat pahalta. Kukaan lapseton ei tee sitä ilkeyttään, vaan omaa itseään ja voimiaan säästääkseen äärimmäisen vaikeassa ja tuskallisessa elämäntilanteessa. Itsestään saa ja pitää pitää huolta. ❤️