Lue keskustelun säännöt.
Lapsettomuus - pyyntö läheisille
Olemme kolmekymppinen lapsettomuudesta kärsivä ja koeputkihedelmöityshoidoissa oleva pariskunta. Asia on todella kipeä ja kaipuu omaan lapseen valtava. Olen tähän asti uskaltanut kertoa tilanteesta omalle lähisuvulle ja lähimmille ystäville, mutta nyt on tullut tunne, että suun avaaminen asiasta vaan pahentaa omaa tuskaa. En oikeasti enää kestä yhtäkään loukkaavaa kommenttia ja tuputtavia neuvoja. Kaipaisin vaan niin paljon kuuntelua, empatiaa ja vierellä kulkemista.
Tuntuu, että jos asiasta puhuu, niin aina ollaan kiirehti ässä neuvomaan ja tietämään paremmin. On ehdotettu lemmikin hankintaa, tyypilliset "älkää ajatelko koko asiaa, niin kyllä se tapahtuu" - neuvot kuultu moneen kertaan, vihjailtu et mitä odoteltiin tähän ikään asti.. Pahimpia on myös nämä kaikella on tarkoituksensa - "lohdutukset" (mitä tällä siis halutaan sanoa, että öö, meitä ei ole tarkoitettu vanhemmiksi?). Tuputetaan kuusenkerkkäuutteita ja vaihtoehtohoitoja. Ei kiitos, maksamme jo nyt itsemme kipeiksi lääketieteellisistä hoidoista.
Pyyntö siis lapsettomien läheisille:älkää antako niitä neuvoja, olkaa vaan vierellä. Sanokaa vaikka "en osaa sanoa mitään, olen vain tosi pahoillani puolestasi". Antakaa lapsettomalle tilaa surra ja käydä oma kriisinsä läpi, teidän ei tarvitse sitä ratkaista eikä lapsettoman tarvitse päästä asiasta noin vain yli.
Kiitos.
T: Väsynyt hoidoissa käyvä lapseton.
Kommentit (365)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri tämän takia en enää sano kenellekään surevalle mitään ja vetäydyn etäämmäs kokonaan ihmisestä.
Koko ajan saa lukea, että älä sano tätä leskelle, älä lohduta näin syöpäsairasta, älä tue näin lapsrtonta.
Ihan sama, mitä tekee, se on aina väärin ja uhri loukkaantuuKiva! Sinullekaan ei tarvitse sanoa mitään jos sinä koet menetyksiä. Mutta ai niin, eihän sinä koe, koska sinulla on asiat täydellisesti. Muista pysyä kaukana kaikista.
Minua ei haittaa, vaikka kukaan ei sanoisikaan mitään. Olen luonteeltani introvertti erakko, joten en kaipaakkaan myötäeläjiä. Mutta en loukkaannukkaan, jos joku jollakin tavalla haluaa lohduttaa. Hyväähån ihmiset yleensä tarkoittavat.
Eli ihan sama
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä enää kestä yhtään lapsettomuushoidossa käyviä, siskoni "tie" oli läheisille kuin kivisen reen vetämistä. Jatkuvaa loukkaantumista ja ärhentelyä, riidan haastamista ja marttyyriksi heittäytymistä. Jaksa siinä sitten pahoitella ja tukea useamman vuoden ajan. Niillä läheisillä on myös oma elämä ja omat surut elettävänä, ei koko suvun tarvitse hypätä samaan kaivoon lapsettomuudesta kärsivän kanssa ja elää varoen sanojaan joka ikinen hetki. Kukaan meistä ei edes sanonut mitään pahaa, nieltiin kaikki paska ja syljettiin se sitten toistemme niskaan.
Nyt hänellä lapsi ja valitettavasti tämä ei tuonutkaan onnea ja autuutta mukanaan. Olen lukenut että näinkin voi käydä, kuten kelle tahansa ei lapsettomuudesta kärsineille.
Ulkopuolinen tuki ja apu voi olla parempi kuin läheisien kuormittaminen.
Tämä siis vahvisti kantaani: en aio kertoa kenellekään lapsettomuushoidoistamme. Emme halua olla rasittava taakka kenellekään. Olisi kuitenkin kiva tietää edellisen kirjoittajalta, mitä haluat, että vastaamme, kun kyselette "ootteko ajatellu lasta hankkia"? Onko parempi siis valehdella ihan suoraan, että "katsotaan perin vuoden päästä" kuin kertoa, että on tässä tahkottu jo pari vuotta. Itse en empatiaa tms tarvitse, mutta noin periaatteessa voin kyllä vastata kun kysytään.
"Ootteko ajatellu lasta hankkia?" "Itseasiassa kyllä, toivottavasti lähitulevaisuudessa tärppäisi kun lapsi olisi kovasti haaveissa." "Ootteko ajatellu lasta hankkia?" "Olisihan se ihanaa, jos tulevina vuosina voitaisiin olla pienen ihanan vanhemmat, lapsi olisi oikein tervetullut sitten kun on tullakseen." "Ootteko ajatellu lasta hankkia?" "Kyllä ollaan, toivottavasti voidaan saada lapsia kun niitä ei niin vain tilailla, mutta tulevaisuus näyttää."
Tarviiko siinä alkaa kertomaan kuinka kauan on ollut hoidoissa, jos ei halua asiasta keskustella? Tai tarviiko valehdella että lapset ei olisi suunnitelmissa, jos kerta ovat?
Ehkä jollekin kysyjälle tuollainen vastaus voisi toimiakin, ja aiheen puiminen jäädä siihen. Jos ajattelen omaa lähipiiriäni, niin siihen tulisi kyllä sitten hyvin herkästi vastakommenttia: "ei kyllä kannattais enää lykätä asiaa, kun teilläkin on jo ikää", "kannattaa unohtaa koko asia niin tärppää", "ootteko kokeillu sitä tätä tota..."
Tuollaisten ihmisten kanssa toimii parhaiten tyhjä katse, ja se, että alat puhua jostain ihan muusta.
Toisekseen, seuransa saa valita. Itse en ole missään tekemisissä niiden sukulaisten kanssa, jotka kyselevät yhtään mitään. En siedä kyselyä.
En tajua miksi täytyy tehdä niin hirveä ongelma siitä, että ristomaaria ei ole minulle mieliksi, byääh. Jos ristomaaria ei ole oma lapsi, sen kanssa voi lakata olemasta tekemisissä jos rassaa. Paljon helpompaa kuin yrittää saada ihmisiä muuttamaan tapojaan.
Vierailija kirjoitti:
Lähipiirissä tai suvussa voi olla myös ihmisiä,jotka melkein suuttuvat,jos et eron jälkeen lähde etsimään uutta miestä ja yritä lasta,siis jos olet vielä lapseton,kun heilläkin on lapset. Siis mitä!?,lapsien hankkiminen on jokaisen oma asia,ihmisten tilanteetkin on aina eri tavalla jokaisella. Kukaan järkevä ei lähde lasta hankkimaan esim. huonoon taloudelliseen tilanteeseensa välttämättä tai jos ei halua lasta ollenkaan. Järkeään saa ja pitää käyttää. Mutta on tosiaan tälläisiä ihmisiä,jotka naureskellen jättävät sinut piiristään ulkopuolelle. Olen aivan äimistynyt.
Mitä h*lvettiä? Tommoseen vihamielisyyteen en oo törmännyt. Tulee mieleen että onko mahdollista että jotku näistä suuttujista ja naureskelijoista ite jollakin tasolla katuu lasten hankintaa? Tai ovat kateellisia kun jollakin samanikäisellä kaverilla on enemmän vapautta. Tullu kyllä huomattua että joillakin ihmisillä muutenkin menee pasmat sekaisin jos joku ei elä "käsikirjoituksen" mukaan tai niin miten yhteiskunta odottaa.
Nää on isoja päätöksiä ja asioita, eikä todellakaan ole niin yksinkertaista olla hyvässä taloudellisessa tilanteessa, tasapainoisessa suhteessa ja muutenkin semmosessa tilanteessa että lapsen hankkiminen olis mahdollisimman "turvattua". Ja ei se raskaaksi tuleminen todellakaan ole niin helppoa, kuten tässäkin ketjussa luetaan. Itse en taas ymmärrä niitä, jotka esimerkiksi siihen huonoon taloudelliseen tilanteeseen/muutoin vaikeaan elämäntilanteeseen hankkii monta lasta ja ei koskaan käytä ehkäisyä. Työssäni tulee nähtyä niitä perheitä, joilla todella hankalaa, elämän/arjenhallinta hukassa ja silti pitää vaan hankkia uusia vauvoja, vaikka ei muistakaan lapsista ole varaa tai keinoja huolehtia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, eihän kaikkia ole tarkoitettu vanhemmiksi. Siksi kaikki eivät saa biologisia lapsia tai tietty pariskunta yhdessä ei saa yhteisiä lapsia. Luonto tietää asian parhaiten.
On se jännä, miten niin monet narkit, rappioalkoholistit ja muuten vaan pahasti luonnehäiriöiset sekopäät on ”tarkoitettu vanhemmiksi”. Usein vieläpä moneen kertaan ja monen eri kumppanin kanssa. Mutta luontohan tietää, eikös juu? (..mitä v*tua se sitten ikinä tarkoittaakaan..)
Ei luonto tiedä millaisia jotkut vanhemmat on ja kasvavatko lapset sijaisperheessä, jos ovat kuitenkin terveitä. Mutta jos pari ei saa yhdessä lasta, heitä ei ole tarkoitettu saamaan lasta yhdessä siinä mielessä, että heidän geeninsä eivät sovi yhteen ja lapsi esim. perii sairauksia ym.
Siinä taas varsinainen mutu-asiantuntija. Tutkimusten mukaan esim. koeputkilapset ovat yhtä terveitä kuin perustavoilla siitetyt lapset.
Tässähän ei puhuttu mitää mitään hoidoilla syntyneistä lapsista, vaan yleisesti siitä, että jos pari ei (hoidoista huolimatta) saa yhdessä lasta, ei geenit ole yhteensopivat. Monesti kuulee pareista, jotka ei vuosien yrittämisen jälkeen ole saanut yhdessä lasta, mutta seuraavien kumppanien kanssa on tärpännyt heti.
T. eri mutu-asiantuntija
Tätä on niin typerä kuulla. Lähes 10 vuotta tahatonta lapsettomuutta, sitten yhtäkkiä 4 lasta kolmikymppisenä ihan saman oman rakkaan miehen kanssa. Jos se olisi vaihtunut, olisinko tullut raskaaksi, jos olisin, olisinko luullut sen auttaneen vaikka kyse oli selvästi siitä että minun parhaat vuodet oli ne +30.
Kyllä on aikamoista pullamössöelämää vietetty, jos elämän suurin kriisi on se, ettei satu saamaan ihan kaikkea mitä haluaa!