Lue keskustelun säännöt.
Lapsettomuus - pyyntö läheisille
Olemme kolmekymppinen lapsettomuudesta kärsivä ja koeputkihedelmöityshoidoissa oleva pariskunta. Asia on todella kipeä ja kaipuu omaan lapseen valtava. Olen tähän asti uskaltanut kertoa tilanteesta omalle lähisuvulle ja lähimmille ystäville, mutta nyt on tullut tunne, että suun avaaminen asiasta vaan pahentaa omaa tuskaa. En oikeasti enää kestä yhtäkään loukkaavaa kommenttia ja tuputtavia neuvoja. Kaipaisin vaan niin paljon kuuntelua, empatiaa ja vierellä kulkemista.
Tuntuu, että jos asiasta puhuu, niin aina ollaan kiirehti ässä neuvomaan ja tietämään paremmin. On ehdotettu lemmikin hankintaa, tyypilliset "älkää ajatelko koko asiaa, niin kyllä se tapahtuu" - neuvot kuultu moneen kertaan, vihjailtu et mitä odoteltiin tähän ikään asti.. Pahimpia on myös nämä kaikella on tarkoituksensa - "lohdutukset" (mitä tällä siis halutaan sanoa, että öö, meitä ei ole tarkoitettu vanhemmiksi?). Tuputetaan kuusenkerkkäuutteita ja vaihtoehtohoitoja. Ei kiitos, maksamme jo nyt itsemme kipeiksi lääketieteellisistä hoidoista.
Pyyntö siis lapsettomien läheisille:älkää antako niitä neuvoja, olkaa vaan vierellä. Sanokaa vaikka "en osaa sanoa mitään, olen vain tosi pahoillani puolestasi". Antakaa lapsettomalle tilaa surra ja käydä oma kriisinsä läpi, teidän ei tarvitse sitä ratkaista eikä lapsettoman tarvitse päästä asiasta noin vain yli.
Kiitos.
T: Väsynyt hoidoissa käyvä lapseton.
Kommentit (365)
Jouduin itse siskopuoleni hampaisiin, kun hän kärsi lapsettomuudesta ja minä tulin raskaaksi vähän yllättäen. Hän laittoi isäni valitsemaan minun ja äitinsä suvin välillä, ja muutenkin teki aika paljon inhottavia asioita katkeruuksissaan. Se vuosikausien hyssyttele, väistely ja ilkeily oli minulle liikaa - olen menettänyt empatiakykyni jokaista katkeruutta osoittavaa lapsetonta ihmistä kohtaan.
Ja kyllä se vähän niin menee, että jos terrorisoi läheisten välejä ja käskee muita kävelemään munankuorilla ja valitsemaan jutun aiheet tarkoin, niin kyllä sitten jos sen lapsen syliinsä saa, pitää sen valittamisen loppua. Kyllä, melkein kaikkien vauvat valvottaa ja vie voimia, mutta lapseton voi siinä vaiheessa sulkea sen suunsa.
Taitaa kuitenkin olla niin, että tietyn luonteen omaava valittaa kaikesta, ja anteeksi kun sanon tämän, mutta mikään Vuoden Äiti ei vuosia katkeruudessa vellonut ex-lapseton ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, eihän kaikkia ole tarkoitettu vanhemmiksi. Siksi kaikki eivät saa biologisia lapsia tai tietty pariskunta yhdessä ei saa yhteisiä lapsia. Luonto tietää asian parhaiten.
Mitä tarkoitat tällä, ei ihan avaudu?
Sitä, että jos ihminen ei kykene lisääntymään, häntä ei ole tarkoitettu lisääntymään. Joskus kaksi ihmistä eivät saa yhdessä lapsia, koska heidän ei kuulu saada yhdessä lapsia. Geenit eivät sovi yhteen. Biologisen lapsen haluaminen hinnalla millä hyvänsä on hyvin itsekästä. Tässä maailmassa on jo paljon lapsia ilman vanhempia ja ihmisarvoista elämää. Jos adoptio ei kelpaa, ehkä ette tosiaan ole tarkoitettuja vanhemmiksi.
Totuus sattuu, ja siksi kaikki kommentit jotka eivät miellytä itseä pitää poistattaa, vai mitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, eihän kaikkia ole tarkoitettu vanhemmiksi. Siksi kaikki eivät saa biologisia lapsia tai tietty pariskunta yhdessä ei saa yhteisiä lapsia. Luonto tietää asian parhaiten.
Kaikkia ei ole tarkoitettu elämään. Kun 2-vuotias sairastuu syöpään, luonto tietää, että hänen on kuoltava. Vai miten se nyt oli?
Oletpa julma. Minusta olemassa olevaa ihmistä ei voi verrata ihmiseen, jota ei millään tasolla ole olemassakaan, mutta jota yritetään keinotekoisesti puhaltaa henkiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, eihän kaikkia ole tarkoitettu vanhemmiksi. Siksi kaikki eivät saa biologisia lapsia tai tietty pariskunta yhdessä ei saa yhteisiä lapsia. Luonto tietää asian parhaiten.
Mitä tarkoitat tällä, ei ihan avaudu?
Sitä, että jos ihminen ei kykene lisääntymään, häntä ei ole tarkoitettu lisääntymään. Joskus kaksi ihmistä eivät saa yhdessä lapsia, koska heidän ei kuulu saada yhdessä lapsia. Geenit eivät sovi yhteen. Biologisen lapsen haluaminen hinnalla millä hyvänsä on hyvin itsekästä. Tässä maailmassa on jo paljon lapsia ilman vanhempia ja ihmisarvoista elämää. Jos adoptio ei kelpaa, ehkä ette tosiaan ole tarkoitettuja vanhemmiksi.
Totuus sattuu, ja siksi kaikki kommentit jotka eivät miellytä itseä pitää poistattaa, vai mitä?
Huokaus. Voi kuule, kyllä meille monelle lapsettomalle todellakin kävisi adoptio. Mutta kun sitä ei noin vain saa. Ole hyvä ja tutustu adoptioprosessiin ja lainsäädäntöön ennen kuin huutelet tällaista.
Kanssaihmisten lapsettomuuteen suhtautuminen jaksaa ihmetyttää. Suku painostaa hankkimaan lapsia, vaikka tietävät, että haasteita asian suhteen on. Moni ystävä on ottanut välimatkaa, koska ei osaa kohdata tätä kipua ja pelkäävät kai, että olen ihmisenä muuttunut ja haluan heille pahaa, koska heistä tuli äitejä ja minusta ei (mikä ei pidä ollenkaan paikkaansa). Paras tuki on tullut ihmisistä, jotka tuovat muuta ajateltavaa, mutta ovat tarpeen tullen tukena.
Voimia kaikille samojen haasteiden kanssa taisteleville <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai lapsettomille saa antaa neuvoja. Et sinä sitä päätä onneksi. Miksi sinua pitäisi paapoa jotenkin? Lapsettomuudesta kärsii osa ihmisistä, mutta eivät he tarvitse mitään paapomista.
Mä kanssa ihmettelen, miksi lapsettomia pitäisi hyysätä. Joskus ollut jotain puhetta, että ei saa lähettää lapsettomille joulukortteja, joissa on kuva omasta lapsesta. Ihan kuin mun lapsi (x2) olisi joltain pois. En myöskään aio olla puhumatta lapsistani, vaikka joku siitä itseensä haluaa ottaa, koska lapseni ovat sen verran iso osa elämääni.
Toki olen pahoillani niiden puolesta, jotka lapsettomuudesta kärsivät. Mieluummin soisin heille lapsen ennemmin kuin yhdellekään narkille tai juopolle. Mutta tasan ei käy onnen lahjat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että muiden pitäisi jotenkin surra mukana? Törkeää egoismia. Jokaisen lastenhankinta on tämän oma juttu ja sillä ei pidä vaivata muita ihmisiä. Nämä tekevät asiasta aina niin suuren numeron.
En tajua, miten niin moni tulkitsi ap:n viestiä siten, että pitäisi jotenkin hyysätä tai paapoa tai varoa jokaista sanaansa. Minusta ap nosti esiin varsin selvän ongelman eli sen, että kun kyse on lasten tekemisestä, kokee jokainen lapsen saanut voivansa opastaa ja neuvoa ja olla asiantuntijana aiheesta.
Opettajana koen samaa. Kun kaikki ovat sen koulun käyneet, niin kaikkihan me olemme asiantuntijoita opettajan ammatin suhteen ja voimme tarjota neuvoja ja ohjeita, vaikka niitä ei ole pyydetty vaan on vain todettu, että on ollut raskasta. Miksi ihmeessä ihmisteno on pädettävä toisten ongelmien suhteen? Miksi ei voi vain kuunnella, ymmärtää, tukea? Miksi pitää löytää muka ratkaisu (pidät vaan tiukkaa kuria niin sillä se hoituu/ jalat vaan ylös niin alkio kiinnittyy), vaikka useimpiin elämän ongelmiin ja vaikeuksiin ei ole yhtä oikeaa ratkaisua eikä välttämättä ratkaisua laisinkaan?
Minusta ap:n pyyntö oli kohtuullinen ja itse asiassa ihan peruskäytöstapoihin kuuluva asia. Kuunnellaan enemmän toisiamme eikä tarjota neuvoja ja ohjeita, jos niitä ei pyydetä. Vaikka joku kertoo vaikeuksista, ei se automaattisesti tarjoita, että tarvitsisi neuvoja eikä varsinkaan neuvoja sellaisilta, joilla ei ole mitään ammatillista näkemystä vaan pelkkää mutua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinua pitää tukea?
Tätä kysyy 37v lapsettomuushoidoissa yli 6 vuoden ajan ollut nainen, joka ei keksi yhtäkään syytä sille, miksi lapsetonta pitäisi paapoa. Loukata ei pidä, mutta hyvänen aika sentään - ei sinulla ole mitään tappavaa sairautta, et ole maailman ainoa lapseton. Se on suuri suru, mutta liian isoksi se muuttuu siinä vaiheessa, kun haluat tehdä siitä elämäsi keskipisteen.
Ympärilläsi on todennäköisesti monia muita samassa tilanteessa olevia tai olleita. He eivät ole tehneet asiasta isoa numeroa, siksi et siitä tiedä. Oletko koskaan miettinyt, että sinä saatat samalla tavalla loukata muita?
Minä olen aina miettinyt äitienpäivän aikaan, kun lapsettomuuttaan surevat loukkaantuvat äitienpäivän vietosta, kun eivät itse ole äitejä. Minua surettaa heidän äitiensä puolesta, sitä omaa äitiä ei voi siis arvostaa ja juhlia, kun kaivataan itselle äitiyttä.
Älä ole lapsellinen. Älä uhriudu.
Jos ei elämää putkahda värkistä, tyydy siihen mitä pystyt tarjoamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kukaan sukulainen jaksa myötäelää ja tukea kenties vuosikymmenen kestävässä lapsettomuuskriisissä. Jossa jokainen ele ja sana on virheellinen. Kyllä se tuki pitää hakea omalta puolisolta ja ammattilaisilta. Avioerot ja kuolematkin käsitellään yleensä vuodessa, mutta lapsettomuus voi kestää eliniän.
Jos lapsia ei tule niin ei tule, miksi se pitää ottaa niin vakavasti ja tehdä lapsesta tai sen puutteesta elämän tärkein asia? Hyvää elämää voi elää myös ilman lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus lapsettomat myös tuhoavat läheistensä elämää katkeruudellaan. Se on surullista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä enää kestä yhtään lapsettomuushoidossa käyviä, siskoni "tie" oli läheisille kuin kivisen reen vetämistä. Jatkuvaa loukkaantumista ja ärhentelyä, riidan haastamista ja marttyyriksi heittäytymistä. Jaksa siinä sitten pahoitella ja tukea useamman vuoden ajan. Niillä läheisillä on myös oma elämä ja omat surut elettävänä, ei koko suvun tarvitse hypätä samaan kaivoon lapsettomuudesta kärsivän kanssa ja elää varoen sanojaan joka ikinen hetki. Kukaan meistä ei edes sanonut mitään pahaa, nieltiin kaikki paska ja syljettiin se sitten toistemme niskaan.
Nyt hänellä lapsi ja valitettavasti tämä ei tuonutkaan onnea ja autuutta mukanaan. Olen lukenut että näinkin voi käydä, kuten kelle tahansa ei lapsettomuudesta kärsineille.
Ulkopuolinen tuki ja apu voi olla parempi kuin läheisien kuormittaminen.
Tämä siis vahvisti kantaani: en aio kertoa kenellekään lapsettomuushoidoistamme. Emme halua olla rasittava taakka kenellekään. Olisi kuitenkin kiva tietää edellisen kirjoittajalta, mitä haluat, että vastaamme, kun kyselette "ootteko ajatellu lasta hankkia"? Onko parempi siis valehdella ihan suoraan, että "katsotaan perin vuoden päästä" kuin kertoa, että on tässä tahkottu jo pari vuotta. Itse en empatiaa tms tarvitse, mutta noin periaatteessa voin kyllä vastata kun kysytään.
No miksi sinun täytyisi vastata niin perusteellisesti? Minä sanoisin, että ” tulee, kun tulee” tai ” yksityisasioita ” Mielestäni tuossa ei ole mitään loukkaavaa, varsinkaan jos kyselijä jankuttaa jatkuvasti kyseisestä asiasta.
Mun mielestä jokaisella on oikeus yksityisyyteen, mutta jos kaipaat tukea, niin tietysti rehellisyys on se oikein tapa toimia. Riippuu myös siitä, kuinka läheisiä nämä ihmiset sinulle ovat. Ihmiset avautuvat eri tavalla eri asioista kullekin. Joku kertoo parhaalle ystävälle ja joku ei. Joku kertoo koko suvulle kun taas joku ei missään nimessä kertoisi. Ei ole yhtä oikeaa tapaa ratkaista asioita. Sinnhäytyy vain tietää, kaipaatko tukea, vai saatko siitä taakan? Mieti myös koetko sukulaiset esimerkiksi niin läheisiksi , että tahdo julistaa asiasi. Itse kertoisin parhaalle ystävälle/ perheelle , mutta sukuani en koe niin läheiseksi, että jakaisin aran asian heidän kanssaan. Peruslähtökohtana on, että mietit, kumpi sinua kannattelee enemmän elämässäsi. Läheisen tuki ja hänelle arka avautuminen vai kenties ulkopuolinen tuki ja asian pitäminen yksityisenä. Kun olet päättänyt kumpi tuntuu paremmalta, niin tiedät, että teet oikean päätöksen ja voithan valita sen välimuodonkin 😊❤️
Vuosia sitten setä näytti ylpeänä tyttärensä poikaa ja kehotti ottamaan "lapsen mallia". En ottanut, syystä tai toisesta jäin lapsettomaksi. Huomaamattaankin voi loukata, ei sille mitään voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, eihän kaikkia ole tarkoitettu vanhemmiksi. Siksi kaikki eivät saa biologisia lapsia tai tietty pariskunta yhdessä ei saa yhteisiä lapsia. Luonto tietää asian parhaiten.
Kaikkia ei ole tarkoitettu elämään. Kun 2-vuotias sairastuu syöpään, luonto tietää, että hänen on kuoltava. Vai miten se nyt oli?
Niin tai lapset kuolkoon nälkään, jos ei vanhemmat saa haalittua ravintoa lapsilleen tai pysty maksamaan terveydenhuollosta. Se olisi luonnonvalintaa, että "heikomman aineksen" lapset ei pääsisi lisääntymisikään...
Saako tähän myös vapaaehtoisesti lapseton esittää pyyntönsä, että hänen annettaisiin olla rauhassa lapseton, eikä alettaisi naureskella ja vähätellä että "Kyllä sun mieli vielä muuttuu, hähhää!"
Se että lisääntyykö joku vai ei, ja miksi lisääntyy tai ei, on oikeasti hänen oma asiansa.
Se että joku on vapaaehtoisesti lapseton, ei tarkoita sitä että hän on automaattisesti lapsivihaaja. Ei ole. Hän vain ei halua OMIA lapsia. Mutta syitä siihen ei tarvitse alkaa tivaamaan, eikä tarvitse alkaa selittää "voittehan käyttää lahjasoluja tai adoptoida". No kun ei haluta!!
Ei tarvitse myöskään luennoida "Kai sä tiedät että sterilisaation voi purkaa?"
Ei hemmetti mikä i.dio.otti...
Minulla on paljon kavereita jotka ovat lapsettomia vasten tahtoaan. Ymmärrän, että se on kipeä asia. Mutta sitä en ymmärrä, että kun se lapsi vihdoin saadaan, niin siltikin valitetaan joka asiasta. Kuinka on niin rankkaa, kun lapsi valvottaa. Vaatii huomiota. Kuorsaa nukkuessaan vaunuissa ja aurinkokin paistaa silmään kun ollaan vaunulenkillä. Kuinka on niin ruma ja läski ja lapsikin on niin ruma. Voi hyvänen aika!! Älä valita. Vuosikausia sain kuunnella itkua siitä kuinka paskaa elämä on kun ei ole lasta. Kaikilla muilla on ja kaikki asiat maailmassa liittyy lapsiin, ja tulee paha mieli. Miten se mieli ei ole yhtään parantunut lapsen myötä? Miksi edelleen joka asia on paska ja lapsikin ihan perseestä? Nauti nyt siitä lapsestasi!
Sitäkään en ymmärrä, että lapsettomat loukkaantuvat joka asiasta. Jos siis joku uusi tuttavuus kysyy "onko sulla lapsia?", niin siitä vedetään joko raivarit, tai purraan hammasta ja selän takana itketään kuinka pahalta tuntuu kun tuollaista kysyttiin.
Se kysyjä kysyi tuota varmaankin ihan muuten vain. Siihen riittää vastaukseksi "kyllä" tai "ei".
Miten se on muka erilainen kysymys kuin "Oletko sinä täältä päin kotoisin?", "Onko sinulla lemmikkejä?", "Onko sinulla pitkä työmatka?", "Millä sinä kuljet töihin?" (pyörä, auto, kävellen) tai joku tuollainen. Myös kysymyksestä "Onko sinulla sisaruksia?" moni pystyy loukkaantumaan, kun on ainoa lapsi ja olisi halunnut sisaruksen. Siitäkin saadaan itku aikaiseksi...
Tai jos joku sanoo että ei nukkunut viime yönä yhtään kun vauva valvotti ja teki hampaita, niin tahtomattaan lapseton ottaa tuonkin vttuiluna. Hohhoijaa.
Ihan oikeasti, hohhoijaa.
Ehkä sitten vain toinen tahattomasti lapseton ymmärtää sen, että suru ei liity toisten äitienpäivän viettoon tai kateus toisen lapseen. Ne vain muistuttavat siitä, mitä itse kaipaat niin kovasti, mitä olet ehkä odottanut pienestä asti ja mitä kohti olet kulkenut elämässäsi. Empaattinen ihminen voi kuitenkin yrittää kuvitella, miten ristiriitaiselta tuntuu surra ihmistä, jota ei ole vielä edes olemassa, etkä tiedä tuleeko koskaan olemaan.
Empatia ei ole kovassa huudossa täällä :)
Meillä on yksi PAS-alkuinen lapsi. Hänet saatiin 10 vuoden lapsettomuuden jälkeen. Kävin kyllä 2 vuoden yrityksen jälkeen gynellä, otettiin joku verikoe ja sanottiin, että kyllä ovulaatio on tässä kuussa tapahtunut. Seuraavaksi viiden vuoden jälkeen, jolloin epäilin, onko nuoruudessa sairastettu endometrioosi uusiutunut, ja siksi en tule raskaaksi. Sain ehkäisypilleriresptin. Sitten taas parin vuoden jälkeen gynelle, joka otti asian tosissaan. Miehestä spermanäyte (ei vikaa), lapsettomuushoidot aloitettiin keskussairaalassa ja noin vuoden kuluttua pahoiteltiin, että ette voi koskaan saada lasta. Hakeuduin tämän jälkeen lapsettomuusklinikalle, jossa 2 kk tuosta tuomiosta punktoitiin ainoasta munasarjastani toistakymmentä munasolua. Raskaus sai alkunsa kolmannesta hoitokerrasta.
Meillä kukaan läheisistä ei koskaan tivannut meiltä lapsia. Kävimme jo adoptioneuvonnassakin, josta mainitsimme isovanhemmille ja siskolleni. Kiinasta meille piti tulla tyttö.
Tosiaan tulin sitten lapsettomuushoidoilla raskaaksi ja raskaus meni hyvin, vaikkakin olin kovin väsynyt koko raskauden ajan. Vauva syntyi ja ei mennyt varmaan paria viikkoa, kun masennuin, ja halusin vain peruuttaa tapahtuneen. Sittemmin minulla diagnostisoitiin psykoottinen synnytyksen jälkeinen masennus, eli masennukseen liittyi harhoja, joista osa oli sellaisia, että näin näkyjä, että olin vauva vahingoittamassa teräaseella. Tästä toipuminen kesti pari vuotta. Masennuksestani kukaan sukulaisista ei saanut tietää, siitä tiesi ainoastaan mieheni ja hoitava taho. Lapsi meni hoitoon reilu 1-vuotiaana minun jaksamiseni takia, sukulaisille annettiin kuva, että olin hänen kanssaan kotona kolmevuotiaaksi.
Kun lapsen ollessa parivuotias jouduin psykiatrialle suljetulle osastolle, jossa vietin yhden vuoden aikana 3 kk, kerrottiin lapselle äidin olevan "töissä", ettei paljastaisi tilannetta sukulaisille. Sieltä osastoreissulta löytyi kuitenkin lopulta masennukseen tehoava lääkitys.
Suunnitelmissa oli alunperin useampikin lapsi, mutta en enempää uskaltanutkaan hankkia. Palasin töihin työkokeilun kautta lapsen ollessa 3½-vuotias. Se sujui hyvin.